850. Lahden museot ja hautausmaa 2026

Kolme viikkoa Heinolan höyryjunamatkan jälkeen lähdin Lahteen 15.9.2026. Edellistä mukavampi aikataulu, kotoa vasta klo 7:50, Pitäjänmäeltä 8:29 A-juna Pasilaan 8:37, jossa laiturille 4 saapui Z-juna klo 8:50.

Leppävaarasta tulevassa A-junassa osuin täyteen vaunuun, jossa seisoin koko 8-minuutin matkan ruuhkassa vasemman puoleisen ulko-oven pielessä. Ovet avautuivat kolmesti oikealle puolelle, kunnes Pasilassa yllättäen vasemmalle. Pyörähdin ympäri ja olin ensimmäisenä ulkona laiturilla.

Bussien näyttötaulut on sijoitettu Pasilassa erinomaisesti seinille kasvojen korkeudelle, kun taas junien sekavammat näytöt roikkuvat hankalasti katonrajassa. Z-juna lähtee Lahteen yleensä laiturilta 4, ja laiturin katoksesta roikkuvaan näyttöön vaihtuikin selkeä viesti pelkästään seuraavaksi saapuvasta junasta.

Z-junan vaunussa jokainen välikkö (2+2 tai 3+3 istuinta) näytti vähintään yhden matkustajan varaamalta. Istuin käytäväpaikalla, kunnes ikkunapaikalta poistui nuori mies Tikkurilaan, jolloin vaihdoin näköalapaikalle. Haarajoen, Mäntsälän ja Hennan asemat tai seisakkeet eivät kuitenkaan tarjoa urbaaneja nähtävyyksiä junan ikkunaan, enintään ylikulkusillan. Naiskonduktööri tarkasti liput.

*

Perillä Lahdessa klo 9:50 kävelin laiturilta 2 alas autotien tunneliin, Uudenmaankadun taikka sen jatkeen Vesijärvenkadun idänpuoleiselle jalkakäytävälle, jota pitkin kävelin pohjoiseen. Tunnelissa oli monien bussilinjojen käyttämä pysäkki, jolla kymmenkunta odottajaa. Tunnelista haarautui pyörätie-tunneli itään.

Leveä valtakatu Vesijärvenkatu alitti tunnelissa rautatien lisäksi Mannerheiminkadun. Sitten se nousi harjulle ja laskeutui sieltä alas. Poikkikatuja Loviisankatu, Puistokatu, Harjukatu, Vuorikatu, Hämeenkatu, Aleksanterinkatu. Pieni puistikko itäpuolella, josta edelläni kävellyt muovikassia kantava ukko piipahti etsimässä jotakin, penkiltä tai roskakorista.

Vesijärvenkadun länsipuoli on yhtenäistä 8-kerroksisten modernien vaaleiden asuintalojen sarjaa. Lahti on ollut Suomen 4. suurin kaupunki Helsingin, Turun ja Tampereen jälkeen, ja vaikutti urbaaneimmalta kaikista: Lähiöiden sijasta oli rakennettu isoja korkeita kivitaloja tiiviisti keskustaan! Helsingin Töölöstä mieleen jäävät kuusikerroksisten talojen kadut, mutta Lahdessa korkeammat, vähintään kahdeksankerroksiset tuntuvat vallitsevan.

Vapaudenkadulle käännyin oikealle itään, se oli ankea katukuilu Trio-kauppakeskuksen takana, kuorma-autot toivat lastejaan purettaviksi. Kadun ylle oli rakennettu asiakkaille umpinainen ikkunallinen jalankulkusilta kauppakeskuksen korttelista toiseen. Kadun nimi muuttui Laaksokaduksi ja pyrin sitä pitkin Kaupunginkirjastoon.

**

Kiersin kirjaston valkoista rakennuskompleksia etelästä Laaksokadulta, idästä ja pohjoisesta puistokäytävältä sekä lopulta lännestä, josta vasta laatoitetulta sisäpihalta tyhjän suihkulähdealtaan vierestä löysin sisäänkäynnin kirjastoon. Avara pohjakerros, josta keskellä portaikko yläkertaan. Nurkissa oli penkein ja pöydin varustettuja soppia kirjojen lukijoille.

Etsin pöytää tai telinettä, jossa olisi Lahden karttoja. Löysin vain seinähyllyn, jossa oli mainoskatalogi turisteille Lahden ja Päijät-Hämeen lähikuntien (Hollolasta Sysmään) ravintoloista ja kaupoista, ilman karttaa. En löytänyt kierrätyshyllyäkään enkä lehtisalia. Pöydillä esiteltiin kirjastoon hankittuja uutuuksia. Aikaa tuntui hukkautuvan, lähdin ulos.

***

Kävelin isoa Saimaankatua pohjoiseen, yli poikittaisen Kirkkokadun, ja käännyin itään Kannaksenkadulle. Pohjoisessa oli urheilukenttä pallopeleineen ja huutoineen ja idässä Kannaksen koulu. Lahteen asutettiin paljon evakkoja Karjalan kannakselta.

Koilliseen, hautausmaan suuntaan, lähti Tunnelikatu, joka jatkui pitkänä tunnelina harjun (Metelinmäen tai Mustankallion) läpi. Autotien molemmilla puolilla oli myös epämiellyttävän synkkä jalkakäytävä, jolla kyltti: "Tunnelissa oleskelu kielletty!". En kävellyt tunneliin, vaan sen vierestä harjun laitaa kovasti nousevaa kävelytietä itään.

Tulin kapealle Rautellinkadulle, jonka molemmin puolin oli varsin uuden näköisiä omakotitaloja arkkitehtuuriltaan yhtenäiset sarjat. Pohjoispuolella noustiin pihoihin ylöspäin ja eteläpuolella laskeuduttiin taloihin alaspäin. Kadun itäpäästä tai mutkasta löysin kävelytien ja pitkän, kolmeen pätkään jaetun portaikon noin kolme kerrosta ylemmäs harjulle, Mustankalliontielle.

Tien eteläpuolella alamäessä oli vauraita pientaloja, mutta pohjoisessa poluton jyrkkä rinne  Metelinmäelle ja Mustankallionmäelle. Kävelin Mustankalliontietä pitkästi länteen ja mutkan jälkeen pohjoiseen, jolloin tien oikealla puolella alkoi kerrostalojen nauha (Asuntosäästäjien alue 1960-luvulta, selvisi myöhemmin filmiltä museossa).

****

Lyhyt kävely isoa Kiveriönkatua ylös kaakkoon ja sen kääntyessä koilliseen jatkoin Huhtakatua edelleen kaakkoon suoraan MUSTANKALLION HAUTAUSMAAN pääportille ja pienelle valkealle siunauskappelille. Siksakkia rinteessä käveltyäni (itään, länteen, itään), olin päässyt viimeinkin etsimälleni hautausmaalle. Aikaa oli kulunut parisen tuntia saapumisestani asemalle.

Kappelilta alkavan pääkäytävän alussa oli lupaavan näköinen iso valkoinen postilaatikko. Odotuksen mukaisesti sieltä löytyi lainattavaksi neljä kappaletta muovilla päällystettyjä ja nailonköydellä toisiinsa kytkettyjä 3 kartan sarjoja. "Hautakartta" -nimisestä nettipalvelusta olin aikaisemmin löytänyt osoitteen "Mustakallio MU A 030 008:008, jollaista etsin, edesmenneen ystävän hautaa.

Muovikartasta löytyi A-osasto ja hautarivi 30. Pitkä käytävä oli alkanut hiekkaisena, mutta muuttui poikkikäytävän jälkeen ruohoiseksi. Hautakiviä oli väljästi, olikohan välistä poistettu uusimattomia hautoja, joita ei ollut vielä siirretty uusilla asukkaille. Ehkäpä kolmen muistokiven ja neljän aukkopaikan jälkeen löytyi arviolta 8. paikka, ei kovinkaan kaukana kappelista. Kivessä risti, kiven päällä pieni veistoslintu, sukunimi metallisin kohokirjaimin, kaunis kukkaistutus.

Onnistuneen suunnistuksen innostamana etsin toisenkin haudan, joka löytyi yhtä helposti hautausmaan pohjoismuuria lähimmältä hiekkakäytävältä. Siistit kullanväriset kirjaimet ja kauniit kukkaistutukset kummallakin haudalla. (Elokuussa Helsingin Hietaniemen hautausmaalla etsiskely oli ollut niin vaikeaa, että luovuin 3 haudan jälkeen etsimästä enää neljää muuta). Ruohoa leikkaava kärry piti ääntä, yksi auto ajoi kappelilta pääkäytävää, olikohan muita ihmisiä Mustakalliolla. Palautin karttasarjan postilaatikkoon.

*****

SATAMA oli seuraava kohteeni. Palasin Huhtakatua ja Kiveriönkatua lounaaseen ja länteen, Saimaankadulle, jolta Lahdenkatua lounaaseen, sitten risteyksestä "viiskulmasta" Vesijärvenkatua, joka teki kaarteen luoteeseen ja etelään. Arkinen saapumien Vesijärven rantaan: väljä pysäköintikenttä. Sibelius-talo oli muoveissa, remontissa. Pieni määrä ulkoilijoita, puolipilvinen poutapäivä. Kesän risteilyt olivat syyskuussa jo ohitse. Ravintolalaivat rantalaiturissa hiljaisia, vaimeaa iskelmän luritusta jostakin kuului.

Pistolaituri Vesijärveen, sen varrella tyhjänä mm. kantosiipialus Suviexpress, jonka olin nähnyt Heinolassa vain etäältä, nyt aivan vierestä. Jotkin pienemmät laivat mainostivat vielä tilausristeilyjä. Hiekkaista, hieman pitkäveteistä käveleskelyä etelään, miksi satamaa oli pitänyt siirtää kauemman keskustasta? Pikku-Vesijärven lammikko. Itäpuolella mäellä lenkkipolkuja ja Olavi Lanun veistosten puisto, jonka olin katsonut vuosikymmeniä sitten, en tällä kertaa katsonut ehtiväni, koska aioin museoihin ja kello oli jo yli yhden!

Kävelin satamasta pois Kariniemenkatua itään, uudelleen "Viiskulmaan", mutta en tunnistanut sitä toiselta suunnalta. Luulin kulkevani jopa Jalkarannantietä sivuavaa pikkutietä. Ihmettelin miksen nähnyt vanhaa Linja-autoasemaa tai Kartanomuseota?

******

Tulin isolle Lahdenkadulle, jota lähdin kävelemään koilliseen, vaikka olisikin pitänyt mennä lounaaseen, koska olin etsimässä Päijänteenkatua, jonka varrella olisi MALLASJUOMAN vanha tehdaskortteli MALSKI, jossa nykyisin taidemuseo MALVA (Malski + Visual Arts).

Ohitin Kauppakadun ja käännyin Saimaankadulle etelään. Käännyin Sammonkadulle länteen, Vesijärvenkadulle etelään, Kulmakadulle länteen. Olin päätynyt turhalle isolle kierrokselle, mutta urbaania Lahtea oli kiva katsoa, komeita korkeita taloja tiiviinä kortteleina. Erään talon päädyssä oli samanlaiset paloportaat kuin elokuvien New Yorkissa: kerroksesta toiseen vuorotellen vasemmalle tai oikealle ja vastaavasti ulko-oven sijainti vuorotteli.

Vielä viimeinen pieni eksyminen: luulin kääntyneeni Kulmakadulta Päijänteenkadulle, mutta katukylteissä lukikin Mallaskatu ja Panimokatu? Nämä olivat uusia pihateitä, varrellaan uusia asuntoja vanhan tehdaskorttelin sisällä. Mutkan kautta tulin Päijänteenkadulle, jonka toisella puolella lounaassa kohosi jyrkästi harju puistona, jonka huipulla on Alvar Aallon suunnittelema Ristin Kirkko.

*******

1) MALVA, Lahden Visuaalisten Taiteiden Museo, Päijänteenkatu 9.

Sisäänkäyntiovi ison seinäkellon alla. Eteinen, jossa lyhyet portaat (ja vaihtoehtona esteetön luiska) katutasoa alemmas. Lasiovia kahteen suuntaan, mutta molemmista pääsee samaan isoon museokauppaan, jonka keskellä kassa-saareke henkilökuntineen.

Maksoin Museokortilla. Pääsylipuksi sain ohuen kartonkilappusen, jonka keskellä oli QR-koodi "Joka on voimassa koko päivän". Koodia pitää näyttää sisäovilla päästäkseen siirtymään salista toiseen. "Näyttely on kerroksissa 1, 5 ja Kellari. Kerros 3 on suljettu, koska siellä rakennetaan uutta näyttelyä."

Ensiksi reppu piti laittaa lokeroon museokaupan pohjoisnurkassa. Lokerikon kaikki ovet olivat kiinni, eikä yhdessäkään ollut avainta tai kahvaa, josta voisi yrittää vetää ovea auki? Oviin oli kiinnitetty uloke, jossa luki suunnilleen seuraavasti: "Valitse nelinumeroinen koodi, jonka painat mieleen. Näppäile Start, koodisi, lukonkuva, niin ovi menee lukkoon." - Olin kerran nähnyt samanlaisen Tampere-talon Muumi-museon käytäväseinällä, enkä ollut alkanut opetella käyttämään!

"Voinko auttaa?" sanoi eräs museon virkailija  ja nykäisi ulokkeista kolme ovea auki. Henkilökuntaa tulin näkemään vartijoina eri puolilla taloa paljon, ehkä jopa kymmenen. Minä mietin vasta jälleen yhtä nelinumeroista koodia, jota ei saisi unohtaa. Niitä pidän mielessäni jo monta. Jos toistaisin jotakin entistä, miten muistaisin mitä vanhoista numerosarjoista olisin nyt käyttänyt? Ja saman koodin käyttäminen monessa paikassa olisi huono tapa, vaikka museossa olisikin harmiton. Lisäksi pitäisi muistaa oven numero!

Kun nyt lokero 63 oli avoinna, keksin koodiksi vuosiluvun, jolloin kaksi numeroa yhdellä ajatuksella: ja muistin ensimmäisen interrail-matkani tyttökaverin syntymävuoden. Muistin sen yhä tunnin päästä, kun tyhjensin lokeron. Ylipäänsä numerot muistaa parhaiten, jos niitä vastaa jokin symboli. Esimerkiksi 39 = Suomen Talvisota, jne.

**

Kävelin ensimmäiselle lukitulle lasiovelle, näytin laitteelle QR-koodia, ja ovi liukui auki. Ensimmäisen  (eli pohjakerroksen) vaihtuva näyttely oli "Symbioosi". Esimerkiksi ison seinän kokoinen heijastettu valokuva "muuttuu sen mukaan, miten kuvaa katsova ihminen liikkuu". Vai niin, yhdentekevältä tuntui minusta. Katselin lyhyesti pienempiä teoksia vaikuttumatta, olin odottanut jotakin ihmeellisempää.

Kiersin 1. kerrosta salista saliin QR-koodia lukituilla ovella käyttäen kuin tutkisin sokkeloa vanhassa teollisuusrakennuksessa. Monessa museossa kiinnostavinta on itse RAKENNUS. Salien sisältö vaihtelee hyvästä huonoon näyttelyiden mukaan. (Åitini pohti viime vuosisadalla: "Pitäisiköhän siinä Kiasmassa käydä kerran - katsomassa RAKENNUSTA - ei tietenkään mitään töherryksiä.")

Yhdelle katosta lattiaan ulottuvalle elokuvakankaalle heijastettiin todella kaunista, osaksi liikkuvaa luontokuvaa metsästä. Seisahduin pitkäksi aikaa katsomaan. Kankaan takana oli pimeä, tyhjä tila, olin vilkaissut kankaan reunasta. Joku tyttö meni sinne ja jäi. Kas, kankaan takana olikin katsomo penkkeineen! Sama kuva heijastui elokuvakankaan molemmille puolille.

Museokortti saattaa painostaa ahmimaan 4 museota yhdessä päivässä vieraassa kaupungissa, sen sijaan että, maksettuaan konkreettisesti pääsymaksua 10-20 euroa, pysähtyisi syventymään näkemäänsä moneksi tunniksi - koko rahan edestä. Tänäänkin kuvittelin ehtiväni katsoa 4 museota (mutta ehdin lopulta vain kaksi).

Kiersin 1. kerroksen osittain kahdestikin, kuten museoissa tapanani on. Museovartijoita istui siellä täällä eri saleissa, asiakkaita oli vain muutamia.

***

Siirryin hissillä KELLARIIN, vaikka olin ajatellut ensin jättää kellarin väliin. Siellä oli paljon koululaisten piirroksia A4-koossa sekä filmiesitys, jossa nuoret suunnittelivat ryhmätyönä puiston pöydällä teoksiaan, tai kävelivät paikasta toiseen etsien sopivaa paikkaa. Istahdin katsomaan siitä syystä, että kuvien taustalla näkyi LAHTEA puistoineen ja taloineen. MATKAILUFILMIT viehättävät minua, kuten matkakirjatkin. Kellarisalissa istui lisäkseni yksi vartija, mutta yhtään museovierasta ei minun lisäkseni käynyt.

Hissillä 5. kerrokseen, parhaaseen! Siellä esitettiin suuressa koossa, kahdella seinällä (seinien välisessä kulmassa) lyhytfilmiä Lahden taidemuseon historiasta. Lahti oli perinyt Viipurista evakuoidut vanhat taideteokset, mutta niitä oli pitkään esitelty vaatimattomasti kaupungin virastotalon perällä. Esimerkiksi veistoksia ei pystytty siirtämään ollenkaan kapeista ovista ja ihmiset eksyivät talossa museon sijasta Vesivirastoon.

Nyt uuden taidemuseon "Malvan" seinille oli ripustettu upeaa toistasataa vuotta vanhaa kuvataidetta, mutta yllättävän vähän!

JULISTETAIDETTA esitettiin komeasti suurelle kankaalle heijastaen - olisin voinut käyttää paljon aikaa sen katsomiseen, enkä vain puolta tuntia! Suurimman tilan isosta salista vei taideteollisuus: varsinkin huonekalut, joita Lahdessa oli paljon valmistettu! Erityisesti Asko, mutta oli kai myös Isku-kalustekin Lahdesta. Näyttäviä sisustuksia, joita oli helppo katsella suurina yleissilmäyksinä.

Olisi kannattanutkin mennä heti ensimmäiseksi 5. kerrokseen! Ilmeisesti MUUT tiesivät sen, sillä tässä kerroksessa oli eniten museovieraita, vaikkei ollut montaa pariskuntaa täälläkään.

Ehdin käyttää aikaani Malva-museossa runsaan tunnin, klo 13:30 - 14:30. Laskeuduin hissillä ensimmäiseen eli pohjakerrokseen, jonka suuressa käytävässä olikin juuri parinkymmenen ihmisen seurue. Opas kertoi, miten seinälle heijastettu kuva muuttuu, kun katsoja liikkuu. Sitten hän kehotti yleisöään siirtymään portaita, tai kahdella hissillä, 5. kerrokseen.

Hain reppuni lokerosta 63 ja kävelin ulos. Aioin seuraavaksi (2) Lahden Radiomuseoon (ja sitten kai (3) Hiihtomuseoon ja viimeiseksi (4) Lahden Kartanon Historialliseen museoon, joka olisi tiistaina pisimpään auki: klo 19:ään eikä klo 17:ään.)

****

Suunnistin nyt kartalta tehokkaasti: Lahdenkatua pätkä lounaaseen ja sitten pitkästi pelkkää RAUHANKATUA suoraan etelään, poikki Kirkkokadun, Vapaudenkadun, Aleksanterinkadun, Hämeenkadun ja Vuorikadun - Harjukadulle asti. Tie laskeutui alas ja nousi taas ylös, harjulta toiselle. Harjukatu lännestä itään oli korkeudeltaan kaksiosainen, sillä oli rinnakkain alempi ja ylempi väylä rinteessä.

Käännyin Radiomäenkadulle, joka oikealle länteen kaartaen kohosi ylös mäelle. Kadun ulommalta jalkakäytävältä avautui puiden välistä näköaloja alemmas etelään, rautatieaseman suuntaan.. Puistopolku erkani tiestä seuraten harjun eteläreunaa, mutta päättyi Vanhan Hautausmaan aitaan, jolloin kävelijä saattoi jatkaa vain pysäköintikentän läpi takaisin Radiomäenkadulle, joka jatkui länteen. Tien pohjoispuolella oli urheilukenttä, josta kuului innostuneita pelaajien ääniä. Tietä pitkin juoksi useita hölkkääjiä, yksin tai pareittain.

********

2) MASTOLA, Lahden Radio ja TV -Museo, Radiomäenkatu 37.

Saavuin klo 15 aidatun Radiomasto-alueen portille, joka suljetaan klo 17. Taivaalle kohosi mahtava vanha metallitorni,150 metriä korkea radiomasto! Varoituskyltti: mastosta voi talvella putoilla jääkimpaleita.

Lähempänä ja pohjoisempana oli klassinen punatiilinen puolitoistakerroksinen makasiinirakennus,  internetin valokuvasta tuttu. Harjakatto vietti pitkille sivuille länteen ja itään. Pääty oli umpitiiltä, lukuunottamatta komeaa puista ovea, jossa oli pieniä lasiruutuja. Ovelle nousi toistakymmentä kiviporrasta (esteetön sisäänpääsy olisi pohjoispäädyssä).

Astuin sisälle ja päädyin jonon päähän. Pikkupoika äiteineen valikoi, keskusteli ja maksoi useita ostoksia museokaupassa. Heidän lähdettyään olin museon ainoa asiakas koko loppupäivän. Viivyin melkein 2 tuntia tuntia, lähelle sulkeutumisaikaa klo 17.

Museohenkilökuntaa oli paikalla kaksi miestä. Vanhempi neuvoi nuorta Museokortin lukemisessa. Lounaisnurkassa oli lukittava lokerikko repulleni. Ovissa oli numeroiden sijasta TV-esiintyjien kuvia ja vastaava kuva tai nimi avaimenperässä. Kaikki lokerot olivat tyhjiä ja valittavissa, otin Teija Sopasen.

Museossa oli kaksi kerrosta: pääkerros ja kellari, jonne pitkä, kolmijaksoinen sisäportaikko, sekä hissi, joki oli ainoastaan liikuntavammaisille. Pääkerroksessa oli esillä radiotekniikan laitteita, komeimpana kokonainen radio- tai TV-studion "deski", tekninen keskuspöytä, jollaisia olin valokuvissa nähnyt. Perällä oli kohtalaisen iso auditorio monine penkkiriveineen. Siellä esitettiin 20-minuuttista nonstop-filmiä Lahden radiomaston rakentamisesta sata vuotta sitten.

**

Kellarissa eisteltiin laitteiden sijasta muistoja television ja radion vanhoista ohjelmista. Tarjolla paljon valinnavaraista sisältöä! Ensinnäkin seinille heijastettiin monessa paikassa ohjelmaa. Näyttelijä alkoi kertoa radiohistoriaa, kun katroja saapui lattian kengänpahja-kuvion kohdalle. Nappeja painamalla sai tehdä valintoja.

Non-stoppina filmejä lastenohjelmista: lapset katsomassa Niksulan TV:tä 1960-luvulta nyökkivine Kasper-nukkeineen, jolla oli näyttelijä Matti Raninin ääni. Tuoreempien vuosikymmenten hahmoja en tuntenut.

Fakiiri Kronblom teki taikatemppuja suolasirottimen kanssa: "Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!" Suolaa ei syöty vaan ripoteltiin vain, Sirkus Papukaijassa. (En huomannut Onni-klovnia tai tirehtööri Orvo Kontiota?)

Eniten aikaani kulutti TV-ruutu, jolle sai valita 3-10 minuutin mittaisia pätkiä eri vuosikymmenten TV-ohjelmista. Valinnanvaraa oli ehkä sata ohjelmaa: 20 kpl viideltä vuosikymmeltä, Virtasen, Elon ja Kuuslan "Lumilinna", joka voitti Montreuxin kultaisen ruusun (1965), pääosassa Simo Salminen, lavastus Erik Akselinpoika Tott ja Aimo Pöyhönen, lyhyessä näytteessä nätti Eija Merilä lauloi iskelmän pyykätessään.

Mitä valita? Kylli-täti kertoo ja piirtää satua? Tupla tai Kuitti? Tenavatuokio: mikä oli Arja-tädin viehätysvoiman salaisuus?  Pitkät silmäripset ja herttainen hymy?  Kuuluttaja Teija Sopanen. KUU-STUDIO, odoteltiin Suomessa ensimmäistä amerikkalaisen kävelyä kuun pinnalla 1969.

Ilkamat-viihdeohjelma, jossa Koivistolaiset minihameissa, Leo Lastumäki ym. tanssivat bileissä ja aina musiikin tauotessa laukoivat vuorotellen vanhoja puujalkavitsejä. Pidin ohjelmasta lapsena, sen vitsit eivät olleet vielä tuttuja - ostin v. 1977 jopa Ilkamat-kirjan, joulukuun jäännöskirjamyynnistä Punaisen Ristin tai helsinkiläisen Uimaseuran hyväksi, jossakin Rakennusmestarien talon aulassa.

Mustavalkoinen TV-dokumentti naisten kohtaamasta sanallisesta ym. ahdistelusta Helsingin yössä 1960-luvulla. Lenita Airisto, Tarvajärvi, Armi Kuusela. Tuoreempia Peteliuksia en vilkaissutkaan. Matkailufilmit ovat aina kiinnostavia: Lahden kaupunginjohtaja esitteli Lahtea!

Erikseen sai kuunnella kymmeniä radio-ohjelmia. Pekka Tiilikainen selosti urheilua. Markus-setä muistutti lapsia: "Syökää aamulla puuroa, Heikki ja Liisa! Ja Matti myös! Ja Pekka!" Hector Harma, Holle Holopainen ja Jake Nyjman käynnistivät Rock-radion, kolmena iltana viikossa!

Yhdessä huoneessa esitettiin ruotsinkielisiä lastenohjelmia. Eräässä sopessa oli filmi Neuvostoliiton vakoilusta, radio-propagandasta ja pommien kätkemisestä 1940-luvulla. Säkkijärven polkkaa soitettiin.

*********

Lähdin Radiomuseosta vartin ennen sulkemisaikaa. Katselin hieman pihamaata, mutta en etsinyt näköalapaikkaa. Makasiinin länsiseinustalla oli vanhoja puhelinpylväitä ja kolme vanhaa puhelinkoppia, rapistuneessa kunnossa. Miten vanhanaikaisilta nuo nykyään näyttivätkään!

Poistuin Radiomäenkatua ylemmälle Harjukadulle. Lähdin Sibeliuksenkatua pohjoiseen kohti vanhaa Linja-autoasemaa, lapsuuden Jämsän-matkojen tuttua välipysähdyspaikkaa. Kadun varrella oli puistikko, jossa historiallisen henkilön patsas, unohdin kenen.

Linja-autoasema oli muutettu jalankulku- ja oleskelu-alueeksi. Joitakin puita oli istutettu sinne tänne.. Aseman aika-kellotorni oli korkea ja komea. Aseman risteystä voisi kutsua Kuuskulmaksi (Aleksanterinkatu itään, Lahdenkatu koilliseen, Hollolankatu lounaaseen, Jalkarannankatu luoteeseen,  Paasikivenkatu länteen ja Sibeliuksenkatu etelään) tai jopa Yhdeksänkulmaksi (vielä Kyösti Kallion katu luoteeseen, Erkonkatu etelään ja Vapaudenkatu itään).

Kävelin Lahden Kartanon pihalle. Historiallinen museo oli vielä auki, mutta käyntini täytyi jättää toiseen kertaan. Junani lähtöön oli alle tunti ja siitä paluumatkaan Rautatieasemalle pitäisi varata yli puoli tuntia.

Kartanon pohjoispuolella oli vanha Lyseo. Kävelin Kirkkokatua länteen ohittaen toisen vanhan koulutalon kivisine pihoineen. Puistomäellä kohosi Alvar Aallon Ristin kirkko. Kävelin Rautatienkadun koko pituudeltaan etelään Rautatieasemalle asti. Katu laskeutui, nousi ja laskeutui taas.

**********

Aseman eteläseinustalla ihmettelin jopa neljällä laiturilla yhtä aikaa seisoneita matkustajajunia klo 18. Kävelin tunnelissa Uudenmankadun länsipuolella etelään tutulle laiturille 2, jossa olikin oudon väriset, punaiset vaunut. Oletin ne Z-junaksi kumminkin. Mutta keulassa olikin eri kirjain, juna menisikin Riihimäelle.

Lahdessa asemakuulutuskin erinomaisesti kertoi junien lähdöstä ja laitureista! Tutun näköinen Z-juna olikin tällä kertaa eri portaiden päässä, pohjosempana, raiteella 3, lähempänä asemarakennusta. Menin sisään väljään junaan klo 18:05 ja se lähti 18:09.

Minulla oli ikkunapaikka muuten tyhjässä 6 tuolin välikössä. Tunnin matkalla ei ollut lipuntarkastusta, siitä vain varoitettiin kuulutuksessa: 80 euron lisämaksu liputtomilta. - Aamulla menomatkalla Lahteen naiskonduktööri kiersi tarkastamassa liput (luki laitteellaan QR-koodin matkapuhelimeni näytöltä).

.

849. Höyryjuna Heinolaan - 4 museota 2026

Suunnittelin laivamatkaa "Suomen Neidolla" Lahdesta Heinolaan, elokuun tiistaina tai keskiviikkona. Sitten satuin huomaamaan Lahden "Topparoikan" järjestämän harvinaisen höyryjunamatkan lauantaina 22.8.2026. Vaikea valinta? Ehtiäkseni Lahden satamaan kello 9:ksi olisi noustava Helsingissä kovin varhain. Kun taas höyryjunan lähtöaika olisi vasta klo 9:50 Lahden rautatieasemalta, jonne pääsisin suoraan Z-junalla Pasilasta!

Heräsin lauantaina 22.8.2026 klo 4:40 ja syötyäni lähdin Konalasta klo 6:50. Kävelin Pitäjänmäen asemalle, johon L-juna Kirkkonummelta tuli 2 minuuttia myöhässä klo 7:31. Myöhästymisestä oli jo 7:25 viesti aseman sähköisellä info-taululla. Ehdin pelätä, kertyisikö myöhästymisen minuutteja lisää, ehtisinkökään vaihtaa Pasilassa Z-junaan?

Lauantai-aamun viimeinen L-juna oli yllättävän täysi, jokaisella penkillä jo istujia. Vastapäätäni istuutui Huopalahdesta nuori nainen, joka oli vieressäni istuneen nuoren pariskunnan tuttuja. Nämä olivat kuulemma menossa päiväristeilylle Tallinnaan ja keskustelivat aikatauluista.

Pasilassa ehdin hyvin kävellä laiturilta 10 laiturille 4! Nousin aseman sillalle toiseksi läntisimpiä liukuportaita ja laskeuduin toiseksi itäisimpiä. Väljä Z-juna Helsingistä saapui Pasilaan klo 7:50.

Sain helposti ikkunapaikan, mutta nähtävyyksiä ei jäänyt mieleen. Aamun harmautta, metsää, joskus moottoritie vierellä, rautatiesilta tien yli, hiljaisia asemia. Matka Lahteen kesti tasan tunnin Tikkurilan, Keravan, Haarajoen, Mäntsälän ja Hennan pysähdyksineen.

Olin ostanut junalippuni "Pitäjänmäki-Lahti" internetissä: menopaluu 7,5+7,5, yhteensä 15 euroa, kun eläkeläisalennus oli 50 % lähijunissa, joihin ei voi varata istumapaikkoja. Lähijunien halpoja hintoja voisi hyödyntää Kouvolaan ja Kotkaan asti, muutamassa vuorossa Tampereellekin. Z-junassa ei ollut tällä kertaa lipuntarkastusta. (VR: "Lähijunissa työskentelee 300 konduktööriä.")

LAHTI

Lahdessa junalaiturit oli numeroitu 1-2 ja 3-4 etelästä alkaen. Vanha punatiilinen asemarakennus on radan pohjoispuolella. Kummallekin laituriparille pääsee vain radan alittavan tunnelin kautta. Z-juna pysähtyi noin 20 minuutiksi raiteelle 2, jossa Helsingin suuntaan aikovia alkoi heti nousta junaan varaamaan parhaita istumapaikkoja.

Odotusaikaa Heinolan Höyryjunan lähtöön olisi tunti, klo 8:50-9:50. Päätin kävellä höyryjunan lähtöasemalle, "Salpausselän Seisakkeelle", klo 8:40 mennessä. Voisin katsella minulle ennestään tuntematonta Lahden keskustan lounaislaitaa. ja toivoin jopa ehtiväni käväistä luoteessa Matkustajasatamassa asti?

Laskeuduin asemalaiturin itäisempiä portaita jalkakäytävälle autotie Uudenmaankadun leveään tunneliin. Huono valinta, koska autotunneli pakotti minut korttelin verran turhan pitkälle pohjoiseen, Mannerheiminkadun alitse Vesijärvenkadulle. Turistina tulen melkein aina sählänneeksi alkajaisiksi. Taas huomasin tuhlanneeni aikaa vartin.

Palasin eteläisemmälle Mannerheiminkadulle, ratsastajapatsaan viereisen aukion poikki. Katu seurasi junaraiteita länteen ja tuntuikin  paljon pitemmältä kuin kartasta kuviteltuna. Kadun pohjoispuolella oli jyrkkä rinne ylös, sille pätkälle Salpausselkää, jossa Vanha Hautausmaa, Radiomastot ja Radiomuseo.

Käännyin pohjoiseen isolle Hollolankadulle, kahden jalankulkutunnelin kautta kiertäen. Sitten luoteeseen Svinhufvudinkatua ja Salpausselänkatua. Lännessä suuri Jäähalli pysäköinnin kenttineen. Satamaan aiemmin kulkenut pistoraide oli katkaistu kesken. Etelään kävelytie radan vartta, kaiketi "Veikko Kankkosen raitti".

Kello oli jo 9:30, minulle ei jäänyt  mahdollisuutta ehtiä käydä Satamassa. Seurasin raitin pientä ihmisvirtaa etelään, Jäähallin ja läntisemmän jalkapalloareenan välissä. Junaraiteella odotti kuuden pitkän vaunun mittainen juna.

Neljä Topparoikka-yhdistyksen harrastelija-konduktööriä seisoskeli rivissä raitin poikki myymässä matkalippuja kannettavista Paypal-laitteista; jokaisen edessä oli muutaman asiakkaan jono. Polkupyöräilijät ja lenkkeilijät yrittivät päästä läpi.

Edelläni jonossa äiti ja tyttö saivat hitaasti ostettua aikuisen ja lapsen lipun. Lippuja oli monenlaisia, väliasemillekin, hintataulukkoa tutkiskellen. Olin varannut tasarahan 35 euroa, Lahti-Heinola, meno-paluu. Matkalipuksi sain vain valkoisen paperisen kuitin, enkä rei'itettävää paksua ruskeaa pahvilippua!

Edellisen höyryjunamatkani tein 11 vuotta aikaisemmin, 6.6.2015. Silloin ajoin Onnibussilla edestakaisin Helsingistä Heinolaan (5 euroa suuntaansa) ja ostin Heinolasta edestakaisen junamatkan Lahteen, menopaluu 25 euroa, perinteisellä ruskealla pahvisella lipulla, kuin lapsuuteni junamatkoilta 1960-luvulta! (Kuntabongari  2015 Kesäkuu, kirjoitus numero 501.)

Kävelin Kankkosen raittia eteenpäin etelään. Viisi pitkää sinistä matkustajavaunua, välissään ravintolavaunu, ennen höyryveturia pienine hiilivaunuineen. En malttanutkaan kävellä koko junan pituutta, sillä ihmiset nousivat yleensä perimmäiseen vaunuun, koska sen kohdalla kohosi junalaituri, jolta oli matalampi nousu junaan.

Kuljin junaa läpi vaunusta toiseen, kolmanteen asti, joka ennen ravintolavaunua. Kaikki eteenpäin katsovat ikkunapaikat oli jo varattu, useimmiten viereisine käytäväpaikkoineenkin. Takaperin, selkä edellä matkustaville oli vielä paljon valinnavaraa, joten tyydyin peruutuspaikkaan, kunhan vain iso ikkuna oli sopivasti kohdalla, katsellakseni radan vartta taaksepäin. Ikkuna osoittautui hieman huuruiseksi.

**

Juna lähti Salpausselältä klo 9:40, vaimealla lähtövihellyksellä. Pikkupojat kiersivät koko junan läpi etsimässä perheelleen parempaa kasvokkain-paikkaa, mutta löytämättä. Lahden Rautatieasemalla pysähdyttiin klo 9:50-54, tuli lisää matkustajia. Konduktööri kiersi myymässä liputtomille ja rei'ittämässä lipullisten maksettuja lappusia.

Toisella puolella vaunuani istui puhelias mies, joka toisteli ääneen huolta siitä, että veturin savupiipusta lentävät kipinät sytyttäisivät metsäpalon. "Metsä on märkää sateen jäljiltä", sivulliset lohduttivat. Kyselyikäinen aikuinen tiedusteli kaikista äänistä, kuten kiskojen vaihtelevasta kolkkeesta, mistä ääni tulee? Hän odotti kovasti junan lähtö-vihellystä, joka kuului aika vaimeasti sisälle vaunuun (mutta aikanaan laiturilla seisovilta  melkein korvat särkien.)

Matkan varrella oli paljon vartioituja, puomilla ja liikennevaloilla varustettuja tasoristeyksiä, joita ennen juna aina vihelsi kimakasti! Melkein jokaisessa avarassa paikassa näkyi rautatieharrastajia kamera kädessä tai kameratelineessä odottelemassa mahdollisuutta valokuvata höyryjuna.

Maisemat olivat enimmäkseen metsäiset. Avarimmat näköalat junan ylittäessä silloilla maantien ja Lahteen vievän moottoritien. Kohokohta oli saapuminen korkeinta siltaa Jyrängönkosken yli Heinolaan, autojen sillan yläpuolella.

Aikataulu asemineen: Ahtiala 10:10. Mäkelä 10:25. Vierumäellä pitkä pysähdys 10:54-11:15. Moni matkustajista päätti matkansa tänne - muutama heistä oli tullutkin vasta väliasemilta. Toiset piipahtivat katsomassa Vierumäen aseman museorakennuksia. Jotkut odottivat junassa, minäkin vain luin The Economist -lehteä. Olin kerran aiemmin poikennut junasta Vierumäellä - kesäkuussa 2015.

HEINOLA

Juna saapui Heinolaan klo 11:38, mutta aluksi väärälle raiteelle! Juna mateli ja pysähteli, pysähtyi ja alkoi peruuttaa lounaaseen Tommolankadun sillan alla. Sitten oikealle laiturille. Veturi irrotettiin keulasta ja ajettiin toista raidetta vaihteiden kautta junan toiseen, Lahden puoleiseen päähän.

Paljon ihmisiä pyöri laiturilla ja ympäristössä katselemassa ja valokuvaamassa. Juna lähti ensimmäiselle paluumatkalleen klo 12, käydäkseen Lahdessa Salpausselällä klo 15:20, palatakseen Heinolaan klo 17. Heinolasta viimeinen lähtö klo 17:30.

Minäkin jäin katsomaan junan viheltävän lähdön. Kävelin Ratakatua pätkän lounaaseen ja sieltä niittypolkua kaakkoon, joidenkuiden perässä, nähdäkseni veturin etäämpää etuviistosta. Palasin vielä Ratakatua koilliseen.

Heinolan vanhan, entisen linja-autoaseman rakennus (rautaieaseman luona) oli enää kahvila ulkoterasseineen, muutamia asiakkaita. Muistelin talon isommaksi. Olin saapunut syrjäiselle bussiasemalle ensimmäisen kerran talvella 1984 (Kuntabongari: HEINOLA). Nykyään bussit pysähtyivät keskustassa Kaivokadulla.

***

LINTUHOITOLA oli lähin tutustumiskohde, pienellä mäellä A F Aironkatu 3:ssa. Aironkadun toisella puolella oli Kirkkolampi. Vesiaiheet piristävät kaupunkeja. Lintutarhassa oli kolmisen puurakennusta, joiden toisella seinustalla oli isoja ulkohäkkejä katseltaville linnuille. Osa häkeistä näytti tyhjiltä, linnut ehkä sisällä talossa.

Kiinnostavimpia olivat mielestäni ensiksikin isot papukaijat. Ne ääntelivät kovaäänisesti, mutta eivät kuitenkaan lausuneet mitään suomenkielistä. Sanavarastoon kuuluu täälläkin "TERVE!", joka taitaa olla linnuille helpoin lausua?

Käydessäni "koronavuonna" Maarianhaminan lintutalossa, talon vanhin parikymppinen papukaija lennähti heti katsomaan minua (ainoaa asiakasta) sanoen::"TERVE!", eikä mitään ruotsiksi, kuten "Hejssan'"...

Isoilla vesilinnuilla, kuten joutsenilla, oli suuri yhteishäkki, jossa oli useita yhdelle linnulle kerrallaan sopivia ankkalammikoita. Pienet katselijaryhmät kiertelivät häkkejä.

KORPPI oli mielestäni tarhan paras! Mahtavan kokoinen, varislinnuista suurin, kiiltävän öljyisen synkän musta! Istuskeli tyynenä lähellä katsojaa. Korppikin oli kuulemma oppinut sanomaan: Terve!, mutta ei nyt viitsinyt. Teksti kertoi korpin loukanneen siipensä autokolarissa vuosia sitten. Lintu jaksoi lentää vain lyhyitä matkoja, siksi se oli jäänyt hoitolaan, jossa kuulemma komensi pienempiä variksia ja toisaalta puolusti niitä.

Muistelin kirjallisuuden kuuluisinta korppia, Edgar Allan Poen runoa: "The Raven", kertosäkeenään: "Nevermore". Carl Barksin sarjakuvasta tutuin. Suomenkielinen käännös (1964) "Ei koskaan" vaihtui sarjakuvan uusinnassa tylsemmäksi: "Ei milloinkaan!" (kuten Poen runon suomennoksessa). Mutta mikä sopisi parhaiten korpin suuhun? "Ei ikänä!"

****

HAUTAUSMAA oli seuraavana A.F. Aironkadulla lännessä. Nousin kiviportaat mäelle ja menin rautaisesta portista sisään. Vaikeasti hahmotettavat hautakorttelit, joista osasin kuitenkin erottaa kolme pohjoiseen, kunnes tulin poikkikäytävälle länteen, joka johti helpommin erottuvaan tontin sisäkulmaan (vieras rakennus haukkasi yhden kulman hautausmaasta). Hautoja oli paikoin hyvin harvassa, toisaalla tiuhemmin. Kuudennen korttelin 3. rivin päästä löysin kukitetun haudan, ystäväni vuosilta 1984-93 (k. 2007). Haudan piti olla rivin toinen, mutta ykkös-paikka oli tyhjä.

Poistuin Kappelin puoleisesta portista. Kävelin sattumanvaraisesti Siltakatua, Hämeenkatua, Baranovitsin raittia, virastojen Virkakatua - ei kun: Virtakatua, Torikatua (ohi Kauppatorin). Aluksi pientalojen sieviä asuntokortteleita, sitten keskustan liiketaloja. Jatkoin alas etelään vehreään Rantapuistoon, jota pitkin kävelin länteen Satamaan. Puistonpenkeillä oli monia istujia, mieskolmikkoja kilisevine pulloineen tai naispareja ihailemassa kesän vehreää kukoistusta.

Sataman laivalaituri oli autiona, paitsi "Veneneuvonnan" veneellä puuhailijoita. Rantakahvilassa asiakkaita, satamatoimistossa ei. Kävelin luoteeseen ohi lauta-aidoilla suljetun uimalaitoksen portin. Jatkoin länteen Karlshamninraittia, vehreää rantakävelytietä, jonka varrella ulkogrilli ja picnic-pöytiä penkkeineen.

Yllättäen noin klo 13:50 näin järvellä vesibussin, joka hiljensi vauhtiaan ja asettui kaukana kaiketi sataman laituriin? Rantaniityllä ohitseni juoksi rantaan Mummo Ankan veroinen virkeä eläkeläisrouva ottamaan nopeasti valokuvaa. "Johan nyt, ensin tuli Höyryjuna ja sitten vielä Laivakin samana päivänä!" hän sanoi.

Käännyinkin uteliaasti paluumatkalle kohti satamaa. Saavuin laiturille juuri näkemään, kun vesibussi irrottautui laiturista klo 14. Sikäli kuin isoista näköalaikkunoista näin sisälle, en huomannut matkustajia ollenkaan? Myös pieni aurinkokansi matkustamon katolla laivan perässä oli tyhjä.

Nuori naispuolinen matruusi ja keski-ikäinen mies (matkustajako?) työnsivät toisilla jaloillaan laituria irti laivasta, naisen irrotettua köydet tolpista. Kapteeni ohjasi ylhäällä hytistään. Laiva teki käännöksen keskellä virtaa (töötäten äänimerkkiä) ja lähti länteen, josta oli äsken tullut.

SUVIEXPRESS - Suomen ainoa kantosiipialus? Ei mikään menneen vosisadan neuvostoliittolais-valmisteinen Tehi (linjalla Lahti - Jyväskylä), vaan uudehko laiva 2000-luvulta. Etsin laivan tiedot verkosta puhelimestani.

Miksi en ollut huomannut Suviexpressiä, kun olin suunnitellut laivamatkaa Heinolaan? Olin katsonut vain  Hildénin Varustamoa "Suomen Neitoineen", en ollut älynnyt etsiä kilpailijoita! Olisin mieluusti tullut kantosiipialuksella vain parissa tunnissa Lahdesta klo 12-14, ja palannut Lahteen höyryjunalla klo 17:30-19.

Hinnat: Suviexpress 70 euroa yhteen suuntaan, paluumatka puoleen hintaan 35 euroa, kulki vain lauantaisin! Suomen Neito (4,5 tuntia yhteen suuntaan) 45 euroa, tai menopaluu 62 euroa, kulki vain tiistaina ja keskiviikkona, kesäkuusta elokuun loppuun.

Heinolan 4 MUSEOTA (kaikki Kauppakadulla) olivat vielä katsomatta, joten en olisi ollut valmis yllättävälle paluumatkalle jo klo 14. Iltajunaan klo 17:30 oli jo lippu..

*****

MUSEOT

1) Lääninkivalteri ASCHANIN TALO pihoineen Kauppakadun länsipäässä, n:o 3. Lauantaina pieniä rypäitä museokävijöitä. Pihaportin jälkeen pieni talo museokauppana, josta pääsyliput. Näytin Museokorttini. Aitassa oli näyttely portinpäällys-maalauksia, jotka esiteltiin avatuista ovista pihalle. Työntekijäpari vaihteli keskenään rooleja kassa-myyjänä tai kiertävänä vartijana.

Heinola oli ollut läänin pääkaupunki ja herra Aschan läänin korkein poliisipäällikkö, jonka virkatalo oli sangen komea: laskin alakerrassa 6 salia tai huonetta ja yläkerrassa kolme. Lattiat olivat yllättävästi aikansa tapaan alkeelliset, puisista lankuista, mutta seinät ja kalustus varsin hienoja ja kauniita! Mukava ja viihtyisä käyntikohde, jossa olisi voinut mielellään kesällä asuakin! (Ulkomuseot yleensä ikäänkuin kilpailevat siitä, missä olisi vaatimattomin savupirtti, johon kukaan ei nykyaikana haluaisi muuttaa!)

Pienet kapeat puiset portaat yläkertaan, jonka suurimmassa salissa esitettiin kuvanauhalta (vaihtuvin liikkumattomin värikuvin) selostus talon historiasta ja oman aikakautensa kulttuurista. Katsomossa 6 tuolia, joista parhaimmillaan neljälläkin istuja. Katsoin koko esityksen, parikymmentä minuuttia?

******

2) Heinolan TAIDEMUSEO. Kaupunki-puutalo korttelissa Kauppakadulla. Pihan puolelta sisälle. Vaihtuvassa näyttelyssä kuusikymppinen taidemaalari Mari Rantanen (eri kuin Perussuomalaisten sisäministeri Mari Rantanen). Lipunmyynnistä sai monistetun luettelon taiteilija Rantasen kymmenistä maalauksista, jotka olivat kaikki kuin saman idean variaatioita. Abstrakteja kuvioita voimakkain värein. Voisiko tekoäly tehdä noita rajattomasti? Kun vilkaisin yhden, olin mielestäni nähnyt jo muutkin. Ehkä piristäviä väriläikkiä monenkin mielestä? Kuten Abban laulut, yksi kerrallaan kuultu voi tuntua pirteältä, mutta toinen heti perään olisi jo liika-annos sokerikakkua sokerikakun päälle.

Pysyvästi museossa oli yhdessä huoneessa valtiomies P J HYNNISEN kirjasto. Kirjakokoelmia on kiinnostavaa katsella! Hynniselle ei kuulemma ollut tärkeää pelkästään kirjojen sisältö, vaan myös kirjat kauniina esineinä sisustuksessa. Toisessa perähuoneessa oli posliinikokoelma.

*******

3) KÄKISALMEN MUSEO. Kauppatorin kulmassa Kauppakadulla oli Karjalan kannakselta Heinolaan evakuoitujen käkisalmelaisten yhdistyksen talo ja kahvila, josta myytiin liput museoon, jonka melko pienet tilat olivat kahvilan seinän takana, mutkaisen ahtaan käytävän varrella. Museossa oli ehkä kymmenkunta katsojaa, jotka riittivät jo ahtauttamaan käytävää.

Filmiesityksenä oli elokuva Laatokan kalastajista. Joitakin istumapaikkoja ja katsojia yhdessä rivissä. Esineiden vitriinien yläpuolella seinät olivat täynnä julistetaulun kaltaisia isojen kuvien ja pitkien selostustekstien koosteita. Vaatisi paljon aikaa perehtyä Käkisalmen asioihin! Minä kulutin aikaa nyt harvinaisen vähän, noin 15 minuuttia, mutta monet muutkin museovieraat ovat yhtä "nopeita". Museokortti saattaa lisätä lyhyitä pistäytymisiä. Mutta oli Käkisalmen museossa myös syventyviä asiakkaita.

Olin selaillut paljon kuvia etukäteen internetistä. Silloin Käkisalmi-museo oli näyttänyt jopa Heinolan kiinnostavimmalta!  Ehkä, koska sellainen yllättävästi löytyi kolmen muun museon jatkoksi. Tai ehkä Käkisalmen näyttely onkin hyvä netistä tutkittuna, runsaassa tekstipitoisuudessaan.

********

4) HEINOLAN MUSEO. Kauppakatu 12, itäisin museo neljän sarjassa. Ensin nousu kierreportaita  puutalon toiseen kerrokseen, jossa vasta oli lipunmyynti tai museokortin leimaus. Sieltä lainattiin monistetta myynnissä olevasta taidenäyttelystä: metallin-kiiltoisia kuoriaisia vihreillä, ruohomaisilla alustoilla. Museota kiersi lisäkseni hitaasti hieman hippimäisen näköinen nuoripari. Heidän perässään minunkin oli helppo käyttää museossa koko jäljellä ollut aukioloaika, viimeinen runsas puoli tuntia klo 16:een. Poistuimme viimeisellä minuutilla. Lipunmyyjä lähti tarkastamaan saleja.

Parasta oli 22-minuuttinen värillinen matkailufilmi Heinolasta vuonna 1960, non-stoppina. Aikaa ei riittänyt siihen, että olisin nähnyt filmin kokonaan, koska esitys löytyi vasta perimmäisestä huoneesta! Filmi oli lavastettu TV-ohjelmaksi 1960-luvun-mallisesta kuvaputki-televisiosta, tosin filmin VÄRILLISYYS oli epäajanmukaista! Filmi esitteli maisemat mm. Heinolan Vesitorni-näkötornin huipulta.

Muuta kiinnostavaa oli vaikkapa lastenhuoneen lelukokoelma, varsinkin vanhat lautapelit! Tai vanhoista 1900-luvun alkupuolen peleistä oli julkaistu näköispainoksia, joita oli myyty parin pelin kokoelmina yhteisessä laatikossa - en ollut noista koskaan kuullutkaan: Hiihtopeli! Autopeli! Kissa ja hiiret -peli!

*********

MAAHERRANPUISTO. - palasin vielä länteen kaupungin komeimpaan Esplanadimaiseen (mutta leveämpään) vanhaan puistoon! Olin kuullut siitä vasta Aschanin talon kuvanauhalta. Sitten risteilin keskustan hiljaisia katuja, joista joillakin putkityömaita. Näin ehkä turhankin komean kauungintalon. Elokuvateatteri Elon ohitin myös. Heinolan kaupunginkirjasto oli remontissa ja evakuoitu väistötiloihin Rauhankadulle ja suljettu lauantaina.

Kaivokadulla ohitin kaupungin tärkeimmän bussipysäkin. Pohjoiseen menevä penkkikatos oli tyhjä. Aikataulussa tai sähköisessä näytössä oli kolme Lahdesta tulevaa linjaa (71, 72, 73) Heinolan kirkonkylään. Lisäksi kulki pari kertaa päivässä Onnibus Mikkeliin. Etelään eli Lahteen menijöitä oli kuutisen ihmistä odottelemassa bussia klo 16:40 lauantai-iltana.

Kävelin Piestanyn Rantatietä, Kaivokadun jatketta, Lahdentien ja rautatien siltojen alitse itään. Rantakahvila. Sitten Hiidenhaudantietä ja Hiidentietä pohjoiseen isolle Tommolankadulle, joka ylitti rautatien länteen, jossa jatkui Kauppakadun nimellä.

Käännyin pohjoiseen Ratakadulle. Höyryjuna kuuluikin tulevan jo, klo 17:04. Yritin vielä etsiä Ratakadun länsipuolelta puistosta Urheilukadun risteyksen jälkeen jotakin mainostettua kesänäyttelyä, mutta se olikin ehkä jo purettu. Sitten ajoissa asemalle, että saisin parhaan istumapaikan.

**********

Höyryjuna oli illalla väljä. Otin toisesta vaunusta hyvän näköalapaikan. Heti Heinolasta lähdettäessä klo 17:30- junamatkan kohokohta oli Jyrängönvirran ylitys korkealla sillalla. Mielestäni oli käsittämätöntä, että Lahden junaharrastajien Topparoikka-lehden myyjä vaelsi juuri silloin vaunuun. Olisin ostanut, jos en olisi juuri valokuvannut kännykkä kädessäni!

Vaunun toisella puolella istunut nuorimies osti Topparoikan, 5 eurolla. Myöhemmin kiertäneeltä konduktööriltä hän kysyi, voisiko ostaa jatkolipun Lahdesta Salpausselälle, kun hänellä oli menopaluu-lippu Lahdesta Heinolaan. Konduktööri lupasi selvittää asiaa ja palata. Hän tuli sanomaan, että lipunhinta oli sama, eikä lsiämaksua tarvinnut maksaa, mutta matkustaja voisi mainita asiasta Lahden jälkeen tarvittaessa.

Metallikuorisista, ainakin yli 60-vuotiaista sinisistä vaunuista oli kuulemma vaikeata saada yhteys nettiin. Konduktöörit kurottelivat rahastuslaitteitaan katonrajaan yrittääkseen auttaa asiaa.

Jäin Lahden Rautatieasemalle klo 19. Konduktööri avasi vanhan vaunun ulko-oven ulkoa. Olisin ehtinyt Helsinkiin menevään Z-junaan klo 19:09, mutta olin myöhästymsen varalta ostanut lipun vasta seuraavaan Z-vuoroon klo 20:09. Muutenkin olin ajatellut katsella vielä Lahden keskustaa, ehtiä jopa satamaan tai hautausmaalle.

Alkoi kuitenkin sataa vettä. Asemarakennuksen edustalta, sateensuojasta puun lehvien alta, valokuvasin savun ja höyryn tupruamista höyryveturista. Aseman odotushuone oli auki, siellä muutamia istujia penkeillä. Pari väsynyttä nuokkujaa, joista toisella oli Interrail-matkan kokoinen iso rinkka.

Rautatieaseman edustalla oli nykyisin myös Lahden linja-autoasema. Bussilaiturien yllä oli iso katos, josta oli sateella suojaa. Katselin punaisen Onnibussin ja vihreän Flixbussin saapumiset ja lähdöt pitkältä laiturisuoralta asemarakennuksen edestä.

Menin asematunnelin kautta Z-junalle jo hyvissä ajoin ennen junan lähtöä 20:09. Väljät vaunut, eikä ollut nytkään lipuntarkastusta. Vaihdoin Pasilassa A-junaan, jolla Pitäjänmäelle, jossa satoi enää vain hetken, mutta tuuli poikkeuksellisen hurjasti.

.

848. Amuri, Nootti, Werstas & Taidemuseo 2026

TAMPEREEN Hakametsän jäähallissa järjestettiin toista kertaa Kirjafestivaali, toukokuun viikonloppuna vuonna 2026. Myyntitilaa riitti paljon noin 50 antikvariaatille, jotka levittäytyivät koko rakennuksen kiertävälle sisäkäytävälle.

Hallin itäpuolelle saapuneet asiakkaat eivät välttämättä ymmärtäneet kirjatapahtuman jatkuvan myös länsipuolella? Olikohan myyjiä liian paljon tai asiakkaita ei tullut paikalle tarpeeksi? Tapahtumaa juonnettiin kaiuttimien kautta, mutta juontajaa ei pidetty kovin hyvänä.

"Löytävätkö kirjaihmiset jäähalliin?" ihmetteli vantaalaista antikvariaattia Pelkosenkadulle, Kaukajärven pohjoispuolelle, Kangasalan rajoille Airbnb-omakotitaloon majoittanut eläkeläismies. Tapahtuman mainontaa pitäisi olla enemmän. Gerillamarkkinointia myöten, väheksymättä pylväisiin kiinnitettyjä mainoslappusia, joilla usein Äänilevymessuja mainostetaan!

*

Lähdin Hakametsästä tai Kissanmaalta kävelemään keskustaan, siis länteen. Aluksi oli alitettava Hervannan Valtatie. Pelikadun pohjoispuolella kulki puistopolku alikululle, jonka kautta pääsin 

Pellervonkadulle ja Väinämöisenkadulle. Katselin Pietilöiden suunnittelemaa KALEVAN kirkkoa ulkoa lähempää kuin koskaan ennen.

Poikkesin vilkkaalle, ruuhkaiselle TAMMELAN torille, jossa haitari soi ja lämpimät toriruoat tuoksuivat.. Muistelin käyneeni siellä aikaisemmin vain kovalla talvipakkasella, jolloin enää pari pakkasen puremaa torimuijaa pakkasi pois tavaroitaan.

Pääsin Pinninkadulta kävelyreittiä korttelin läpi Peltokadulle, josta rautatien alikulkutunnelia länteen Rongankadulle. Uskoin olevani minulle ennestään tuntemattomalla kulkuväylällä! Liian monta kertaa käydyissä kaupungeissa ärsyttää saman kuluneen toistuminen! Päätin erityisesti välttää Hämeenkatua ja Rautatieasemaa!

Satakunnankadun sillalle en nyt kuitenkaan ehtinyt etsiä vaihtoehtoa, koska en muistanut, oliko Valssipadon kävelysilta remontissa? Lähin museokohteenikin oli juuri Satakunnankadulla, joten suorinta tietä nopeimmin perille!

**

1) AMURIN MUSEOKORTTELI (vuodesta 1975) Satakunnankatu 49, avautuu kesäkuukausina jo klo 10! Tampereen museoista ensimmäisenä! En ollut Amurissa läheskään ensimmäinen asiakas klo 10:45... Portti etelään vanhan puutalokorttelin sisäpihalle oli avoinna ja mainostaulu kutsui. (Viivyin museossa runsaan tunnin).

Maksoin museokortilla ja sain piirretyn kuva-kartan. "Kaikista avoimista ovista voi mennä sisälle!" Museon tarran sijasta päällysvaatteeseen kiinnitettiin tunnukseksi erityinen suuri Amurin pyykkipoika, joka palautettiin laatikkoon museosta poistuttaessa.

Museokierros tehtiin myötäpäivään eli kellon viisareiden kulkusuuntaan. Monta puutaloa vieri vieressä, tai oikeastaan viisi komeaa isoa puutaloa kiersi kulmataloina neliön muotoista umpikorttelia, jonka sisäpihalla oli lisäksi useita piharakennuksia, kuten talli ja liiteri ja ulkohuussit.

Olin käynyt Amurissa kerran aikaisemmin, kesällä 1989 Sadun kanssa, enkä muistanut mitään! Kaikki erilaiset ulkomuseot ovat sulautuneet mielessäni yhteen vuosien varrelta. Parhaiten tunsin lapsuudesta alkaen yhä uudelleen kierretyn Helsingin Seurasaaren, mutta myös kuuluisan Turun Luostarinmäen olin kerrannut monta kertaa. Tampereen "Amurinmaan" työläiskortteleita vastaa Turussa "Port Arthur" eli "Portsa"! Kauan ei ollut käynnistäni vaikkapa Kokemäen ulkomuseossa, alkamatta nyt useita listata.

Amurin museossa jokaiseen eri taloon oli sisustettu tai jätetty esille monta työläiskotia, eri vuosilta. Jokaiseen asuntoon liittyi tarina sen nimetyistä asukkaista. "Asunnot 1882-88", 1890-99, "1901-09 ja suutarin verstas". Leipomo 1930-luvulta kellarissa! Asunnot 1911-18, 1920-26.

Talonomistajan asunto 1928. Asunnot 1930-39, 1946. Paperi- ja lyhyttavarakauppa 1940-luvulta. Asunto 1934-35 ja Osuuskauppa! Asunnot 1952-1973! - Museossa pitäisi käydä MONTA kertaa oppiakseen hyvin vertailemaan eri aikakausien asuntoja! Pitäisiköhän palata vielä tänä kesänä, tai ainakin joka kesä tulevaisuudessa?

Yhteissauna ja huussi piharakennuksessa. Talli ja liiteri (eivät avoinna yleisölle). Yleisö-wc. Tapahtumakatos. Toiminnassa oleva Kahvila ja Kahvilan aitta, paljon asiakkaita!

"Historiahuoneessa" pyöri videoesityksenä puolen tunnin TV-dokumentti Tampereen Amurin rappeutuvien  puukortteleiden purkamisesta 1970-luvulla. Tilalle rakennettiin korkeita kerrostaloja elementeistä. "Mutta kysyttiinkö työläisiltä (=asukkailta) mitään?" kysyi haastattelija osaa-ottavalla intonaatiolla. "Ilmoitettiin vain, että kortteli SANEERATAAN, eivätkä asukkaat edes tienneet mitä sana tarkoitti." Vanhoilla asukkailla ei ollut varaa asua uusissa kerrostaloissa, vaan heidän oli muutettava kauemmas keskustasta. - Vain yksi puutalokortteli siis säilytettiin Amurin museoksi.

Muita museovieraita kulki rypäinä talosta taloon. Harva tulee museoon yksin, kuten minä, vaan mukana on kaveri: kaksi tai kolme nuorta naista, nainen ja vanha äitinsä, kokonainen perhe lapsineen ja muita seurueita. Välillä minun kannatti väistää ruuhkaa ja katsella huoneita eri järjestyksessä kuin muut.

Toinen tyttö selosti kovaan ääneen talojen informaatiotekstejä ja toinen tyttö KUUNTELI sujuvasti ja vilkaisi laiskasti näkymät... Mieleeni jäi Putkiradio, josta selostettiin par'aikaa Olympian kisoja.

Taloihin noustiin paljolti PORTAITA, puoli kerrosta ylös, tai alas kellariin, tai pitkät ulkoportaat kerrassaan toiseen kerrokseen. Kaidepuita oli taikka ei, tai vain osalle portaita. Jätin muutaman asunnon väliin, nähtävää oli liian paljon yhdelle kerralle.

Tyypillisessä talossa oli ehkä 4 ellei useampia asuntoja. Asuntoon kuului yksi huone (ilman keittiötä tai kylpyhuonetta). Ulko-ovesta tultiin eteiseen, joka jatkui käytävänä talon halki, asunnot olivat käytävän molemmin puolin. Asunnoissa oli - päivän ajaksi tilaa viemästä - pieniksi kasattavia vuoteita. Talon keskikäytävän varrella oli tuliliesi ja muut keittiön kalusteet, eli neljän asunnon YHTEISKEITTIÖ!

Historiahuoneen TV-dokumentissa vanha Amurin naisasukas valitti erityisesti yhteiskeittiöstä! Koska ei sellaista KUKAAN halunnut käyttää, joten keittiötä ei siis ollutkaan! Suomalainen työläinen ei ollut kuin venäläinen.

Poistuttuani museosta kiersin vielä koko korttelin! Vanhoja taloja oli kiva kuvata mukulakiviseksi jätetyltä kadultakin! Osuuskaupalla ja Paperikaupalla oli yhä ulkokyltitkin, vaikkei kadulta enää päässyt sisään, vain museon pihalta. Amuri-kuvissani museoitujen 1940-luvun kauppojen takana kohoaa taivaalle Näsinneulan torni... jo 1970-luvulta!

***

2) TAMPEREEN TAIDEMUSEO, Puutarhakatu 34. Suoraan etelään Amurin museosta, seuraavaan kortteliin, vain Makasiininkadun  yli. Taidemuseo on keskellä pientä puistoa ja näyttää vanhalta neliön muotoiselta punatiiliseltä makasiinilta. Kaksi maanpäällistä kerrosta.

Taidemuseo mainosti olevansa enää viimeisiä viikkoja auki, 14.6.2026 asti! Rakennuksen remontti kestää neljä vuotta!.(Väistötilaoissa tullaan järjestämään näyttelyitä.) "Encore!" - viimeinen näyttely esitteli parhaita paloja museon kokoelmista, uutta ja vanhaa.

Sisällä oli paljon museovieraita. Kassatiskillä täytyi itse asetella Museokortti kiinteään lukulaitteeseen. Onnistuin kolmannella yrityksellä. Muissa museoissa virkailija ottaa käteensä lukulaitteen, joka lukee lähietäisyydeltä vieraan omassa kädessään pitämän Museokortin.

Kokoelmat olivat kolmessa kerroksessa, joista alin kerros oli kellari! Aloitin nousemalla suorat portaat ylimpään kerrokseen. Seinillä oli komeita suomalaisia maisema-maalauksia, rinnakkain vanhoja mestareita runsaan sadan vuoden takaa sekä viime vuosikymmenten uusia yrittäjiä. Valokuvasin Imatrankosken.

Näyttelytila on neliön muotoinen. Pitkä suora portaikko ylös pohjoiseen on keskellä suorakaiteen muotoista, koko talon lävistävää keskussalia. Pääsalin vasemmalla ja oikealla puolella on kummallakin kolmen näyttelyhuoneen sarja. Kulkuaukot salista toiseen ovat väljiä. Siellä täällä on museon vartijoiden tuoleja, vartijat vaihtavat välillä istumapaikkoja.

Keskimmäisessä eli sisääntulokerroksessa oli tilapäisnäyttelynä 5 Helene Schjerfbeckin keskeistä maalausta, mm. Hiljaisuus.

Kellarikerroksessa oli nykytaidetta. Hämmästyin nähdessäni keskelle salia pysäköidyn sinisen POLIISIAUTON!! Oliko museossa poliisitehtävä? Mistähän ovesta auto oli ajettu sisään?

Museon lepopenkillä istuivat nuorehko isä ja pieni tytär näpräämässä kännykkää ja katsomassa seinällä olevia maalauksia. Kumpikaan heistä ei liikahtanut pitkään aikaan. - He olivatkin Liisa Hietasen (s.1981) KANGASVEISTOS "Juha-Matti ja Jenny" (2019).

"Textile Sculpture" oli myös poliisiauto, "PI541" (2012), tekijä Kaija Papu (s.1980) - Noita epäuskottavampi oli ruokakaupasta kassien kanssa palaavaa eläkeläistä esittävä hahmo "Matti", sillä kankaiset kasvot eivät näytä lainkaan uskottavilta, toisin kuin vaatteet tai kasvoja peittävät silmälasit.

Mietin, kannattaisiko aikuisen kokoisia "Molla-Maijoja" valmistaa kaupallisesti? Eikö Aasiassa ole vielä keksitty? Innostaisivatko vaikkapa Martat joukolla kutomaan tekstiiliveistoksia myyntiin?

"Mitä taide on? - Hämmästyttäkää minut" sanoi Jean Cocteau. Kangasveistoksista hämmästyin! Kellarissa oli myös Wäinö Aaltosen ehdotus Aleksis Kiven muistomerkiksi, sekä kiinnostavia maalauksia nykytaiteilijoilta.

Kellari oli paras! Nousin ylös hissillä. Vietin taidemuseossa tunnin (klo 14:30-15:30), se oli sopiva määrä! Mielessäni vertaan aina Turun ja Tampereen taidemuseoita saman kokoisiksi - ja juuri sopivan kokoisiksi! Turkulainen sarjakuvapariskunta "Viivi ja Wagner" ovat olleet samaa mieltä koosta.

****

3) NOOTTI - Suomen Idänsuhteiden Museo. Tampereen Työväentalolla Hämeenpuistossa sijaitsevassa museossa kävin toisen kerran, vuoden kuluttua edellisestä, ensivierailustani. (Ajoitin käyntini Amurin ja Taidemuseon väliin, sillä halusin kuulla museon ESITTELYN, klo 13!)

Hallituskadun ja Satamakadun välisessä korttelissa, Hämeenpuisto -kadun länsipuolella nousin hissillä II kerrokseen, josta kävelin vielä  portaita kerrokseen 2½. Kello oli saapuessani 12:20 ja varsin pian, puolessa tunnissa, olin katsellut uudelleen läpi Työväentalon entiseen biljardisaliin sijoitetut kokoelmat. Toki sali oli jaettu osiin runsailla väliseinillä, joille mahtui paljon esineistöä.

Muita vieraita: venäjää (tai ukrainaa?) puhuva pariskunta. Yksinäinen rouva, joka tutki hyvin tarkkaan esineistöä. Välillä olin yksin. Kello 12:45 kuulin miehen kysyvän seinään takana: "Mistä alkaa esittelykierros klo 13?" - Siitä lipputiskin luota! (Museokortilla olin maksanut).

Katselin museokaupan valikoimia, kun klo 13 museon nuori nainen, ehkä kesäapulainen, aloitti esittelykierroksen. Keski-ikäinen mies oli odottanut alkua paikallaan seisten 15 minuuttia, katselematta museota omin päin. Ehkä hän ei tiennyt, miten pieni museo oli - ei sinne olisi voinut  eksyä!

Kaksi osallistujaa kierroksella, museossa ei ollut muita vieraita sillä hetkellä. Kerrottavaa riitti yllättävän täsmällisesti yhdeksi tunniksi, tosin varsin hidasta tahtia. Minulla oli kännykkä kädessäni valokuvaamista varten. Takkini oli vaatenaulakon ainoa.

Valokuvasin lampunvarjostimen, joka esitti Neuvostoliiton karttaa, johon oli pisteiksi rei'itetty kaikkien uskomattoman monien VANKILEIRIEN sijainnit! Tuota en ollut huomannut, ennen kuin opas kertoi!

Oppaan "oma suosikki" kiinni jääneiden vakoilijoiden joukossa oli sama kuin minulla: hunaja-ansaan langennut Kemiran Eila Helin. Ehkä naista kiinnosti nainen? - Venäläisten tuomista lahjoista oppaan suosikki oli Tarja Halosen, ainoan naispresidentin saama kissa! Neuvostoliiton sisällissota 1917-1922.

Asiallista selostusta ilman väritystä. En kysellyt mitään, kun ei toinenkaan vieras kysynyt. Kävisinkö taas vuoden päästä uudelleen, kuuntelemassa ehkä toisen henkilön selostuksen? - Opas tuntui itse helpottuneelta suorituksensa ja saamiensa kiitosten jälkeen, kommentoidessaan lippukassan toiselle virkailijalle.

Katselin Nootissa itsekseni mm. suomalaisten asiantuntijoiden selostuksia Venäjän taloudesta ja muista ongelmista. (Eräs haastateltu rouva oli nimeltään Sarasmo, jonka sotkin vasemmistopoliitikko Saramoon.) Katsoin taas suomalaisten opiskelijoiden kaitafilmin Prahan miehityksestä 1968. Käytin Noottiin aikaa tunnin ja 50 minuuttia. Täytin museon kyselylomakkeen.

*****

4) WERSTAS. Työväenhistorian museo. ILMAINEN. Finlaysonin korttelissa, Satakunnankadulla, Tammerkosken viereisessä korttelissa. Lauantain neljäs ja viimeinen museo, klo 16 - 17:30.

En osannut suoraan "Väinö Linnan aukiolle", vaikka olen käynyt siellä jo monta kertaa. Kiersin varmaan kaikki Finlaysonin korttelin sisäpihat ja ajokäytävät, ennen kuin viimeisenä osuin oikeaan. En myöskään muistanut, miten pohjakerroksesta mennään museoon PORTAITA toiseen kerrokseen. Siellä tuntui jo tutummalta: ainakin lavastettu Työväentalon juhlasali oli entisellään. Kirjapainoa esittelevä video viittomakielellä! Terveyskeskuksen virkailijan vuoropuhelua asiakkaalle esittävä mainio video. Ulf Sundqvistin STS-pankin (Suomen Työväen Säästöpankin) vanhat mainosfilmit ja pankkikonttori!

Jätin tällä kertaa kokonaan käymättä paikan historiallista vesivoimaa ja teollisuutta esittelevät aidot tilat ja keskityin vaihtuviin näyttelyihin: Vesa Ojan valokuvia TYÖLAITOKSISTA, joista Hiitola hävisi ensimmäisenä, kun jäi luovutettuun Karjalaan. Keuruun laitos on toiminut Eko-kylänä myöhemmin.

Toinen näyttely: Kalle Kaihari (1898-1989) "Kekkosen varapresidentiksi" sanottu jäsenkirjaton demari eli Kekkosta kauemmin sekä aiemmin että jälkeenpäin. Punavanki nuorena, myöhemmin huomattava vaatekauppias Tampereella. Viisi myymälää ja suuri "Kaihari-Center". Kaiharin TV-haastattelusta saattoi valita 5 erilaista 7-9 minuutin videopätkää, joista katsoin kaksi, ja ne olivat mielenkiintoisia! Näyttelytilan seinillä oli miehen aikaansaannoksista paljon valokuvia. Urheilumiehiä aikansa tapaan.

.

847. Sastamalan Vehmaanniemi lampaineen 2025

Lauantai-aamuna 28.6.2025 tyhjensimme Sastamalan Tervakallion leirintämökin kahden yöpymisen jäljiltä ja ajoimme Vanhan Kirjallisuuden Päiville, toiseksi päiväksi. Pysäköimme hiekkakentälle lähellä Vexve-Areenaa.

Vanhat vartijat juttelivat keskenään Putinista ja kirjakauppiaat asiakkaistaan. Felixin asiakas oli kertonut sukututkimuksestaan, että oli sukua kuninkaallisille. Castrén-nimi oli tullut jonkin linnan mukaan.

Lähdin kävelemään päämääränäni LUONTOPOLKU, Vammalan eteläpuolella, Tampereentien varrella, Vehmaanniemessä. Kävelin tien yli, polkua ja sitten SastamalanTIETÄ (tie numero 249 Karkun suuntaan) junaradan (Tampere-Pori) alitse kaakkoon. Käännyin 90 astetta lounaaseen, isolle SastamalanKADULLE kohti Pappilaa.

Kävelin sitten Pappilan rantapolkuja Rautaveden rannalla. Käännyin itään ja ylitin kävelysillan Tervakallion suuntaan. Palailin rannan puistopolkuja länteen.

*

Kävin Suomen ensimmäisen kaksitornisen kirkon, siis kalliiksi rakennuttajilleen tulleen Tyrvään kirkon ulko-ovella klo 9:50. Luulin että oli sunnuntai ja Jumalanpalvelus kello 10, mutta olikin vasta lauantai! Paitsi sukulaisten rippijuhlia, häitä ja hautajaisia en ollut Suomessa käynyt "messussa" kymmeniin vuosiin, paitsi ulkomailla turistina. Tyhjät sisätlat olin katsellut nähtävyyksinä aina kun mahdollista, Sastamalassakin sisältä neljä kirkkoa, joista kaksi keskiaikaisia.

Kävelin sitten Rautaveden Sylväänlahden rantoja ja Rautavedenkatua Sylväänlahden koululle, joka oli tullut minulle tutuksi Kirjapäivillä kahdeksana kesänä. Koulun lisärakennus oli valmistunut, mutta pihaa juuri asfaltoitiin, eikä pihaan olisi kai enää mahtunutkaan entisten Kirjapäivien ISO teltta! "Taitotalo" luki uudessa seinässä.

**

Sylvään koulun eteläkulmalta, Ojansuunkadun toiselta puolelta, alkoi valtaväylä TAMPEREENTIE, jota seuraten itään minun pitäisi löytää Vehmaanniemen luontopolku, tieltä pohjoiseen, Rautaveteen työntyvältä niemeltä. Tampereentien eteläreunalla meni miellyttävästi erillinen jalankulku- ja pyörätie.

Alkumatkassa Tampereentie kulki vielä taajama-alueella. Eteläpuolella oli Vammalan sairaala ja Pääterveysasema ja Vammalantien risteyksen jälkeen Sastamalan kaupungintalo, suurilla tonteilla. Sitten pientaloja pihoineen. Tampereentie suuntautui hyvin suoraan itään, mutta kumpuili hieman ylä- ja alamäkinä, vaihtelun vuoksi.

Käveltyäni TUNNIN suoraa viivaa aloin jo pitkästyä niittyyn ja metsään. Pitäisikö kääntyä takaisin? Kuljinko jo ohi, oliko niemi mahdoton huomata? Lupaavasti näin silloin kaukana edessäpäin jonkin liikennemerkin tai tienviitan. Aivan oikein, siinä viitattiin juuri luontopolulle.

***

VEHMAANNIEMI. Tampereentie oli hieman vaikea ylittää, liikenne oli vilkasta molempiin suuntiin, autot ajoivat kovaa suoralla tiellä, oli odoteltava sopivaa hetkeä. Tien pohjoispuolella oli iso pelto tai niitty tulvaveden alla. Hiekkatien-pätkän päässä oli oikealla pientalo, vasemmalla Pysäköintialueella neljä autoa.

Kävelijän oli taiteiltava varovasti kapeaa harjannetta hiekkatien keskellä välttyäkseen kastelemasta kenkiään isoihin vesilätäköihin molemmin puolin. Kenkäni mutaantuvat, mutta eivät kastu. Kumisaappaita voisi suositella Vehmaanniemen kävijöille.

LAMMASTARHA. Lyhyen kävelyn jälkeen tulin verkkoaidan portille. Iso portti, josta olisi voinut mahtua autokin, mutta mahdoton avata. Aukeamissuunta oli eteenpäin niemelle, mutta portti oli pönkätty sisäpuolelta paaluilla kiinni. Mikä nyt eteen, Pinneberg? kysyi vanha bestseller-kirja.

Korkean villin ruohikon kätkeminä kulki kaksi kapeaa märkää pitkospuuta oikealla rönsyilevien pensaiden piilottamalle PIKKU portille, jonka salpa oli avattavissa. Porttiin liittyi korkea kynnys, jonka yli oli varovaisesti kavuttava, jotta pääsi kahdelle ruskealle pitkospuulle toisellakin puolella.

Märkä maapohjainen polku ja kostea niitty jonka pitkä heinikko kasteli housunlahkeet. Useita valtavan isoja muurahaisten kekoja. Joitakin, kuin hautakumpuja olin ohittanut ennen porttia. Seurue tuli niityllä vastaani, perhe, johon kuului kolme tytärtä. Ei tervehdyssanoja täällä. Rautaveden järvi pilkotti puiden välistä. Teriltään punainen harava lojui maassa. Jatkoin polkua pitkin. Ei näkynyt yhtään lammasta.

****

Sitten: LAMMASLAUMA käveli jonossa polun poikki muutaman metrin päässä edessäni. Kaksi isoa lammasta kulki edellä, perässänn 3 MUSTAA ja 8 valkoista lammasta, yhteensä 13 eläintä. Ne pysähtyvät juuri syömään katkaisten polun edessäni. Kaksi lampaista tuijotti minua mieluummin kuin söi, pari lammasta katseli muualle, loput söivät.

"Lampaita ei saa häiritä! Ne tekevät tärkeää työtä maiseman hoidossa!" olin lukenut jostakin opastaulusta. Pysyin paikallani lähestymättä, katselin vain. Ehkä päivän miellyttävin nähtävyys.

Muistelin aiemmin kohtaamiani lampaita: Englannissa Skotlannin rajoilla syksyllä 1988 oikaisin lammaslaitumen läpi, portista sisään ja toisesta ulos, lampaat olivat hyvin lauhkeita. Suomessa olin Köyliössä ollut vain lammasaidan ulkopuolella, jolloin lampaat olivat tungeksineet mahdollisimman lähelle katselemaan vierasta.

Aikansa syötyään lampaat jatkoivat matkaansa peräkkäin polun poikki. Kävelin eteenpäin luontopolun viidennelle rastille ennen Vehmaanniemen kärkeä. Rasteja oli kaikkiaan 9,.enkä olisi mielelläni jättänyt reittiä kesken, mutta polku oli muuttunut entistäkin kapeammaksi heinikossa, jolloin lahkeeni ja kenkäni kastuivat yhä pahemmin. Lähdin palaamaan samaa tietä kuin olin tullut, suorittamatta lenkkiä loppuun. Keinottelin itseni pienestä portista ulos ja kävelin P-alueelle.

Pysäköintialuetta täytti hiekalla istuva ja lounastaan syövä lapsilauma. Olisivatko olleet rippikoulun retkellä? Heillä oli tukikohtana kanttiini-pakettiauto, josta esiliinainen emäntä jakoi ruokaa ja kertoi lapsille LAMPAISTAAN, ettei LYPSÄ niitä - eikä SYÖ niitä! Pari muuta aikuista oli porukan huoltajina. Jouduin tarkoin askelin pujottelemaan läpi istuvien lasten välistä. Enkä olisi voinut enää valokuvata luontopolun ilmoitustaulua, jossa oli kartta, koska lapset olivat edessä.

(Vuotta myöhemmin, kesäkuun lopussa 2026, palasin Vehmaanniemeen kävelläkseni KOKO reitin läpi. Neljännen tai viidennen rastin jälkeen polku muuttui varsin hankalaksi. Epätasaisia rinteitä, joilla paksuja juurakoita ja isoja kiviä. Välillä polkua oli vaikea löytää kasvillisuuden seasta. Löysin kaikki 10 rastia, joilla oli selostustauluja paikallisesta kasvillisuudesta tai eläimistä. Lopulta polku päättyi ERI PORTILLE, kuin mistä oli lampaiden aidatulle alueelle tullut! Helppo portti, mutta sen jälkeen tuuheaa ja pitkää heinikkoa, jossa jouduin arvailemaan polun reittiä. Kasvillisuus pyyhki vaatteitani. Miten harvoin kukaan mahtoi kulkea reitillä? Matka tuntui pitkältä, kunnes päädyin leveälle polulle, jota pitkin olin tullut,. Olin ollut Vehmaanniemessä yksinäni, paitsi kohtasin niityllä lojuneen lammaslauman, jossa oli 6 valkoista ja 4 mustaa eläintä viettämässä siestaa. Yksi lampaista nousi seisaalle ja natusteli muutamaa heinää. - Mukava retki, mutta en aio enää KOLMATTA kertaa Vehmaanniemeen.)

*****

IISA. Kävelin Tampereentietä takaisin Vammalaan. Ennen Kaupungintaloa poikkesin kuitenkin Iisankatu-nimiselle kehätielle, jonka varrella oli kaaressa melko uusia pientaloja. Muutamat vierekkäiset naapurit olivat kukin pystyttäneet tuuheat rivit kartion muotoisia havupuita, jotka olivat kasvaneet jo korkeiksikin.

Kävelin poluille Rautaveden rannalle, löysin Iisa-nimiseltä alueelta mukavan rantapuiston! Kävelin rantapolkua  luoteeseen kohti kaupungin keskustaa. Polun ylitti hiljainen hiekkatie, joka vei kaupungin RANTASAUNALLE. "Yksityistilaisuus" toisinaan? Kuljin "Saunapolkua" etelään ja käännyin itään polulle, joka vei Erhonkadun päähän. Erhonkatua jatkoi tuttu Rautavedenkatu, josta nousin kävelypolkua Vammalan museoiden pihalle.

Museopihalla on Apteekin puutarha, tietotauluja sen hyötykasvillisuudesta ja historiasta. Monta vuotta on säilynyt muuttumattomana kuvataulu, joka kertoo Vanhan Kirjallisuuden Päivien tarinanvuodesta 1985. Värikuvassa näkyy kirjapäivien ihmisvilskettä joltakin vuodelta 2017-19, ennen koronavuotta ja vielä kun vieraita oli nykyistä enemmän... Katseen vangitsee tuntematon isohattuinen vanha herra asiakkaana penkomassa aarteita, sekä hänen takanaan tunnistettava vantaalainen antikvaari-kauppias, vakio-osallistuja vuodesta 2017.

******

PUKSTAAVI, klo 14 lauantaina. Kirjan museossa on tyhjää, kunnes perässäni tulee kaksi naista vieraiksi. Portaat I kerrokseen, jossa museokauppa-lipunmyynti ja toisella puolella kahvila, jonka ulkoterassi on suosittu. Sisäkäytävällä naulakot, lokerot ja käymälät (kävin).

Portaat toiseen kerrokseen. Vaihtuva näyttely: "Miten valmistui kuvakirja "Tatu ja Patu Helsingissä"? Ideoinnista eteenpäin... Valittavina kirjailija-esittelyitä, äänitteet + kuvat (hämäriä?). Kuuntelin: Kivi, Huovinen, sekä kuvittaja Maija Karma. Katselin taas Apteekin taloa esittelevän filmin. Perusnäyttely on ollut vuosia muuttumaton. Vanhanaikainen kirjapaino, Otavan kirjatalon pienoismalli, kirjoja ja kirjailijoita. Museokorttia käytän.

SASTAMALAN MUSEO eli Tornihuvila klo 14:40, Apteekin Puutarhassa. Museoihin on yhteinen pääsylippu, mutta Museokortti luetaan uudelleen. Näyttelynä valikoima vanhoja valokuvia museon kokoelmista. Käsiohjelmassa noin 50 valokuvan selostukset. Vieraina kolmen naisen seurue, mummo  tyttärineen. Elävä kuva on viihdyttävintä: kaitafilmin pätkiä lapsuuteni ajalta. Hyppimistä kengurukepillä!

KIERTOAJELU.. Antti Lauhamo Oy:n maksuton tilausajobussi lähti tasatunnein rautatieasemalta ja puolelta Kirjapäiviltä. Reitti kulki Pukstaavinkin ohi ja pysäkillä oli odottajia, kaksi lapsiperhettä. Liityin mukaan klo 15:05 vaihteluksi ja säästääkseni kävelyn vaivaa jo liiankin tutulta reitiltä. Tyrvään Pyhän Olavin keskiaikaisen kirkon luona käväistiin noin klo 15:15. Bussi ei saanut ajaa Ammattikoulua lähemmäksi Vexve Areenaa. Etuovesta tuli heti uusia sisään, poistuminen keskiovesta.

SS Libricon myi kirjapäivillä sarjakuvia kenties viimeisen kerran, ennen Santeri Saukkosen kuolemaa. Ostin kolme vanhaa amerikkalaista Disney-lehteä vuosilta 1955-59. Minulla oli ennestään valikoituja amerikkalaisia uusintapainoksia 1970-80-luvuilta ja ajattelin houkuttelevaksi katsella vanhempia? Lehdet maksoivat 4-5 euroa /kpl, olivat suljettuina muovipusseihin ja avattuani petyin hieman sisältöön.

Valkoviiksinen iäkäs kirjapäivien vieras oli tuonut auton peräkärryllisen vanhoja kirjojaan myydäkseen niitä pysäköintialueella. Päivän lopuksi hän tarjosi kirjojaan antivariaatti Pufendorfille (Helsingin Lönnrotinkadulta), joka valitteli olevansa jo "kahden antikvariaatin loukussa" ostettuaan Tampereen Hämeenpuiistosta vanhan  liikkeen, jolle oli antanut uuden nimen"Gezelius". Valkoviiksinen valitteli saaneensa myydyksi vain yhden kirjan. "Kannattaakohan minunkaan sitten tulla niitä pysäköintipaikalle katsomaan?" epäili kauppias. "Ei kuule maksa paljon!" kehui valkoviiksi, jolloin iloisuudestaan tunnettu kauppias purskahti hyväntuuliseen nauruun. - Kirjoista on nykyään enemmän tarjontaa kuin on kysyntää!

.

.

846. Sastamalan kirjat ja luonto 2025

Taas ajelimme kauniisti mutkittelevaa Taikayöntietä, viehättävien peltomaisemien ja vanhanaikaisen Punkalaitumen kirkonkylän kautta Sastamalaan. Onneksi "reitti oli laskettu" oikaisemaan isoilta valtateiltä 2 ja 12, jotka risteävät Huittisten Lauttakylässä, turhan kaukana lännessä.

Sastamalan Vanhan Kirjallisuuden Päivät järjestettiin 41. kerran pe-la 27.-28.6.2025. Tulin nyt Sastamalaan jo kymmenettä, ja kirjapäiville yhdeksättä kertaa, vuosittain: 1989, (2016), -17, -18, -19, (koronatauko),  -21, -22, -23, -24,  ja nyt 2025).

Punkalaitumentieltä ylitimme siltaa pitkin Pirkanmaantien (eli valtatien 12) ja tulimme Vammalantielle sekä sen perään Itsenäisyydentielle, Puistokadulle, Marttilankadulle, Vammaskosken sillalle, Asemakadulle, Varikonkadulle ja Ratakadulle.

Keskustan påäkadulla Puistokadulla tehtiin vielä asfalttitöitä, jotka olivat viivästyneet alkukesän sateiden takia haittaamaan seudun päätapahtumia: yhtäaikaisia Kirjapäiviä, Petanque-kilpailuja sekä uskonnollisia herätyspäiviä, Karkun Evankeliumijuhlia.

*

Kirjapäivät järjestettiin tästä vuodesta 2025 alkaen Vexve-Areenalla, osoitteessa Ratakatu 5. Vexve oli paikallinen venttiilien valmistaja. Nimi oli vaikea ymmärtää: eräskin vieras joutui tolkuttamaan nimeä käsipuhelimeensa viisikin kertaa V E X V E, kun sana ei mennyt perille, ja jäi varmaan vielä Wexweksi, Veksweksi, Wexveksi jne.

Aiemmin Kirjapäivät oli järjestetty 39 kertaa Sylvään koululla ja kerran vuonna 2023 Vammalan Ammattikoululla. Ajoimme pakettiautomme isolle hiekkaiselle pysäköintialueelle Ammattikoulun ja Vexve-Areenan välimaastossa, lähellä Jäähalliakin.

Liikenteenohjaus ja järjestyksenvalvonta oli perinteisesti annettu paikallisen reserviläisjärjestön urakaksi. Arviolta 40 ikääntynyttä ruutiukkoa huomioliiveissään seurusteli pienissä piireissä keskenään ja yritti keksiä jotakin tekemistä päästyään eläkeläisen lomalle kotoaan. "Aja siihen Transitin viereen, suoraan linjaan!" ohjasi liivimies valtavalla tyhjällä hiekkakentällä, jossa pysäköi kaksi autoa. Oli vasta torstai 26.6, kirjapäiviä edeltävä myyntipöytien rakentamispäivä.

Myyntipaikkoja oli 47, joista 19 talossa sisällä ja 28 teltoissa pihalla. Ulkona olivat esimerkiksi Nettinuotti, Sadunkirjat, Antiikkikellari, Globus Felix, Huutokauppapalvelu Lindén, Antologia, Luther-Divari, Libricon, Kyyhkyrinne, Joutsen, Nummelin ja Exlibrisyhdistys.

Vantaalainen antikvaari toi noin 30 banaanilaatikollista kirjoja ja pari omaa lisäpöytää järjestäjien tarjoamien pöytien lisäksi. Eniten esille Keltaista Kirjastoa ja klassikkoja. Sitten tieteiskirjallisuutta, fantasiaa, Kingiä, Christietä, kalastusta, sarjakuvia, valokuvia, postikortteja, pienpainatteita, sotahistoriaa, taidetta. Osaston rakentaminen kesti klo 14:stä 18:aan.

Kauppiaiden keskusteluja: "Junakirjat tai Tyrwää eivät täällä menekään kaupaksi! / Joku tarjosi mulle 15 tuhatta  nuottia. / Ostan kerralla 10 tuhatta kirjaa, pidän niistä 1800 ja hävitän loput.

**

Illalla ajelu Tervakallion Leirintäalueelle. Ratakatua länteen sillan ali Varikonkadulle, etelään neljän tien liikenneympyrään, itään Sastamalankatua ja Uittomiehentietä. Avaimen ja 3 litran vesisäiliön haku toimistosta. Iso vihreä mökki numero 5, jossa TV, mikro, jääkaappi, pesuallas ja viemäri (ei saapuvaa vettä), ruokailutila pöytineen, penkkeineen. Ikkunat molemmissa päädyissä, ovi ulkokuistilta pitkällä sivulla. Kerrossängyt 2+2 vuodetta, peitteet, patjan suojus, (omat lakanat oli tuotava). Kärpäslätkä! Käymälät ja suihkut ovat erillisessä puurakennuksessa. Niitä on 3 lisää vlkoisessa kontti-moduulissa.

Pohjoispuolella on asuntovaunualue. Tie jatkuu itään niemenkärjen uimarannalle, jossa on kahvila, musiikkia ja asiakkaita. Vesiltä kuuluu moottoriveneiden melua. Vammalan keskikaupungin siluetti näkyy Rautaveden salmen toisella puolella.

Hyvän yöunen jälkeen perjantai-aamuna ajelimme Vexvelle, pysäköimme juuri tulleen toisen auton viereen, jättäen tilaa molempien autojen ovien avaamiselle. Jostakin pyyhälsi heti polkupyörällä liikenteenohjaaja, joka määräsi auton siirrettäväksi toiseen paikkaan.

***

LIEKOVEDEN YMPÄRI - kävelylenkki perjantaina. Lähdin Vexveltä veks, kävelemään Ratakadun yli polulle. Pyöräilijä tuli vastaan. Tulin isolle tielle n:o 249 eli Sastamalantielle (joka vie idässä Karkkuun). Kävelin länteen, autotien vierellä oli kävely/pyörätie.

VESITORNI oli ensimmäinen nähtävyys, jonka valokuvasin. Ikkunat kiersivät ylintä kerrosta, torni oli ollut aikaisemmin myös näkötorni, muttei enää, kävin pihalla katsomassa. Jatkoin kävelyä länteen VAMMAKSEN Yritysalueen ohi. Eteläpuolella oli NUUPALA, jonka takana olisi Rautatieasema. Kaakossa minulta jäi näkemättä NÄLKÄLÄ!

Taajama loppui lännessä ja alkoi avara peltomaisema. Silta ylitti Vaunujoen, joka alkaa Vaununperältä ja laskee Kokemäenjokeen. Junarata Tampereelta Poriin kulki vieressä eteläpuolella. Tulin VINKKILÄÄN. Kaukolantie (VANHA)  etelään oli poikki, sen katkaisi kivistä ja hiekasta kasattu maavalli, kummallakin puolella junarataa. Tasoristeys oli noin poistettu käytöstä. Varoituskyltti: "Hälytyslaite ei toimi enää".  Roska-auto ajoi juuri pienelle poikkitielle länteen. En kiipeillyt vallien yli vaan palasin isolle 249-tielle länteen, aikomaani pitemmälle kiertoreitille länteen.

UUSI Kaukolantie etelään oli vanhaa tietä leveämpi ja asfaltoitu. Sen varrella oli iso teollisuushalli. Leveää siltaa rautatien yli. Muutama auto kulki ohitseni tai tuli vastaani. VANHA Kaukolantie ja UUSI tie kohtasivat, sitä ennen poikittainen tie.

****

KALAPATSAS oli tavoittelemani taidenähtävyys. Poikkesin tieltä metsärantaan. Ilmaan pompanneita kolmea kalaa esittävä veistos seisoi veden ympäröimänä, mutta lähellä rantaa LIEKOVEDESSÄ. Hyvin kaukana järven takana siinsivät Tyrvään kirkon KAKSI tornia. Kaukolantien länsipuolelta olisin voinut etsiä muinaishautaa. Etelässä puiden takana näkyivät vesivoimalaitoksen punatiiliset seinät sekä sen ulkona olevia rautahäkkyröitä ja aitaus.

"Yleinen tie päättyy." Nopeusrajoitus 30 km. Tie jatkui kapealle ajosillalle. Lähellä oli pysäköityjä autoja tien leveämmällä kohdalla. Kyltti seinässä: "Ilmoita, jos näet jotakin poikkeuksellista! Puhelinnumero zzzzz". Toinen kyltti: "Patoluukut avautuvat varoituksetta!"

Liekoveden korkeus siis vaihtelee! Nyt vasta ymmärsin Roismalanlahdessa, Liekoveden itäpäässä, Vammalan taajaman Hopun alueella näkemäni korkeat maavallit: suojaamassa tulvilta alavalle maalle rakennettuja rivitaloja.

Olin huolehtinut etukäteen, pääsisinkö ylittämään Kokemäenjoen Liekoveden länsipäässä Liekoveden eteläpuolelle vesioimalaitoksen kohdalla. Juuri nyt kapeaa siltaa ylitti naispari etelästä pohjoiseen. Kulkua ei ollut katkaistu. Olin Liekoveden ympäri -kierrokseni puolivälissä, kaksi tuntia käveltyäni.

*****

Järven eteläpuolella käännyin Kaukolantieltä maalaiselle Pukintielle, joka teki käännetyn U-kirjaimen tai  "puolikkaan ellipsin" muotoisen syvän mutkan. Sitten Nokkakyläntietä vanhastaan tutulle Pesurinkadulle ja sieltä Liekoveden puistoiselle rantapolulle.

Kiersin Roismalanlahden ympäri (urheilulle varattuun Kaalisaareen asti), mutta istuin ensin puistonpenkillä. Jatkoin pohjoiseen, ohitin koirien uimarannan ja matonpesupaikan ja kuntoradan. Urheilukentän lähellä oli ulkoilma-kuntosali, jossa oli paljon erilaisia välineitä ja niitä kokeilemassa mies-vanhuksia ja kunto-ohjaaja-nainen. Ovaali juoksurata myös.

Kävelin Kaalisaaren niemennokkaan asti. Järvessä metallinen uimahyppytorni. Vedenlaatu oli kesäkuussa "hyvä". Uimakoppi. Kolme lasta pyöräili uimarannalle leiriytymään. Lapsia varten oli rakennettu betoninen skeittirata, joku isä oli siellä vahtimassa tenaviaan. Nousin pienelle kukkulalle. Pyöräilijä istuskeli alapuolella ohituskäytävän varrella penkillä.

******

Kuljin uimarannalta Aittolahdenkatua keskustaan, ohi Kauppatorin.ja Linja-autoaseman. Onnibus Flex (yksikerroksinen) saapui 13:30, toinen melkein peräkkäin. Busseja kulki Tampereelle, Raumalla ja Huittisiin. Bussin kyytiin nousi 6 matkustajaa. Kauppatorilla oli kaksi kirjojen myyjää, Kirjapäivien sesonkiviikonloppuna.

Kävelin Puistokatua Marttilankadun liikenneympyrään. Vammaskosken sillan yli itäpuolta. "Vanhan meijerin" rantataloon oli avattu uusi K-Market, jota oli laajennettu siipirakennuksella ja rannassa oli myös uusi ravintolaterassi.

KIRJASTOSSA luin Aamulehden ja Satakunnan Kansan. Huomasin, että molemmissa oli sama ulkomaansivu ja sama värillinen sarjakuvasivu, 8 strippiä. Maan vanhimman paikallislehden "Tyrwään Sanomien" vanhat vuosikerrat oli sidottu edelleen luettaviksi sivuhuoneessa, jossa oli myös seinällinen Tyrvää-aiheisia kirjoja hyllyssä!

Poistokirjoja oli kärryllinen, "vapaaehtoinen maksu", ei mitään löytöjä minulle, enkä nähnyt asiakkaiden jättämiä kierrätyskirjoja. Ajokortilla-lainaavia kirjastokortittomia. Lehdenlukijoita 3-5. Sarjakuvaosastolla Mauri Kunnasta ja Aku Ankka-kirjoja ylivoimaisesti eniten.

*******

JAATSI. Kävelin jalankulkutunnelia Vammaskosken sillan alitse. Sadepisaroita. Puistossa valkoisten kävelysiltojen rantapolkua, siellä oli muitakin kävelijöitä ja istuskelijoita. Akseli Gallen-Kallelan lapsuuden kotitalo Jaatsi oli nykyään TAIDEGALLERIA, neljä salia ja eteinen, jossa varttunut rouva valvojana.

Filmi, tai sarja still-kuvia, kesto 5 minuuttia, sisältöä: Gallenin patsaspää neljältä sivulta ja maasta nurmelta kohoava Gallenin nimikirjoitus. Jaatsi-talosta kuvia ja viisi Gallenin maalausta - juuri ne maalaukset filmillä, jotka olivat myös tauluina esillä gallerian seinillä. Veistoksia. Kolmessa salissa oli vähemmän nimekkäiden uusien kykyjen taidetta. Toinen näyttelyvieras saapui vähän ennen kuin lähdin. Katsoin vielä pihalla Gallenin pää-patsaan.

Kävelin Asemakatua Lounaskahvila Sannan ohi, haalistuvissa värillisissä mainoskuvissa lasagnea ja pizzaa tarjolla: "Syö niin paljon kuin haluat" 10 eurolla (aiempi hinta 9 euroa). Kävelin Välikatua, Urheilukatua, KÄVELYTUNNELIN rautatien alitse ja sitten Ratakatua Vexve-Areenalle. Selailin Brahen Antikvariaatin huukuttelevaa rautatiekirjaa (20 euroa), joka kertoi pienistä sivuradoista Englannissa, koska olin parilla kuvatuista ajanut Cornwallissa vuonna 1989.

Illalla Leirintäalueella minulle sattui nolo kömmähdys. Palatessani hieman hämärässä klo 22 jälkeen ulkokäymälästä kiersin mökkini ympäri vaihteeksi toiselta puolelta kuin tavallisesti, mutta UNOHDIN tulevani eri puolelta! Talot 4, 5 ja 6 olivat identtiset, täsmälleen samannäköisiä. Tölmähdin VÄÄRÄSTÄ ovesta sisään, taloon 4 enkä taloon 5. "Väärä mökki!!" kuului huuto sängystä. Muistin, että olinkin aikaisemmin nähnyt kaksi naista NELOSEN kuistilla. Sanoin jotakin hämmästyneen pöhköä, kuten "ai kauheeta!" ja suljin kiireesti oven. En nähnyt naapureita enää toiste, He nukkuivat aamulla pitempään.

.

845. Hanko - Hangonkylä satamineen 2026

Lähdin maaliskuussa 2026 kolmannen kerran Hangon Kirjallisuuspäiville (la 28.3. - su 29.3.2026) Säätila: +2 astetta, ei enää lunta maassa missään. Hangon Kaupungintalon koillisella sivulla on teatterisali, toisessa kerroksessa (osoite Vuorikatu 1). Uusien kirjojen esittelyt ja kirjailijoiden haastattelut juhlasalissa toteutettiin vuorotunnein ruotsiksi tai suomeksi. (Hanko oli enemmistöltään ruotsinkielinen kaupunki vielä vuoteen 1983 asti. Väkiluku on pudonnut 10 tuhannesta 8000:aan.)

Kirjailijavieraita suomeksi: Katriina Järvinen, Raija Oranen, Virpi Hämeen-Anttila, Juha Itkonen. Odotetuin esitys: Jessikka Aro: "Putinin USA" oli peruuntunut! Ruotsalaisista nimistä tunsin vain Monika Fagerholmin ja Irmelin Sandman Liliuksen (täyttämässä 90 vuotta).

Puoli kerrosta salia ylempänä on lämpiö, jossa oli tilapäinen pop-up-kahvila (Korsman) ja kirjojen myyjiä: pieniä ruotsinkielisiä kustantajia (Libraria), Hangon kirjakauppa (Tias Bok - Tian Kirja) ja kulttuuriseuroja (Svenska Litteratursällskapet), sekä suurimmalla valikoimalla vantaalainen antikvariaatti (Antologia), jolla oli tarjolla kirjoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Lämpiön ikkunoista on näkymä Hangon kirkolle ja vesitornille, jotka ovat harjun laella. Flyygeli ja iso kukka suuressa ruukussa oli siirretty syrjään myyjien tieltä.

*

Kaupungintalon viereen, Bulevardi 8, on avautunut Omena-hotelli entisen "Hotelli Bulevardin" tiloihin. Omenan vieraaksi rekisteröidyttiin nimellä, henkilötunnuksella ja allekirjoituksella kännykän ruudulle. Viisinumeroinen ovikoodi alaoveen, ei tarvita välioveen, sitten portaat toiseen kerrokseen, koodi oveen 203. Ikkunat (2 kpl) koilliseen kaupungintalon ja kaupunginkirjaston rumalle asfaltoidulle takapihalle. Kirkontorni ja vesitorni kuitenkin näkyivät korkealla yli matalien kattojen.

Kaksi vuotta aikaisemmin yövyin aiemmassa hotelli Bulevardissa, jonka hintaan kuului myös aamiainen. Silloisen huoneeni ikkunanäkymä oli Hangon historialliselle pääkadulle Bulevardille: kauniita vanhoja puutaloja ja komeita lehtipuita, joiden lomassa autojen paikoitusta.

Hotellin ensimmäisen kerroksen sivusiivessä oli myös teemahuoneita: vankisellejä tai putka, koska talo oli entinen Hangon Poliisiasema. Omena oli ainakin säilyttänyt kaltereita muutaman oven koristeina ja yhden oven tirkistysluukun. Sivusiivessä huoneet 115-121. Keittiön ja ruokasalin paikalle oli rakenettu lisää vierashuoneita. Yläkerrassa huoneet 201-215, yhteensä kai 36 vierashuonetta.

Omenan huoneesta 203 oli liukuovi kapeaan suorakaiteen muotoiseen kylpyhuoneeseen, jossa vierekkäin suihku, lavuaari ja pytty. Yksi valkoinen käsipyyhe. Kylpypyyhkeet vuoteissa. Valkoiset lakanat, 2 isoa tyynyä kummassakin sängyssä. Iso televisioruutu, jota pystyi katsomaan makuulta vuoteista. Pyöreä pöytä ja kaksi punaista tuolia. Pieni jääkaappi, mikroaaltouuni, kahvinkeitin, valikoima yksittäispakkauksia, joissa  kahvia ja teetä. Pitkä ikkunalauta, jolla saattoi säilyttää pieniä tavaroita. Yöpöydät lukulamppuineen. (Äänieristys huono, pariskunnan keskustelut huoneesta 201 kuuluivat seinän läpi). Käytävällä tuli vastaani englantia puhuva kolmikko.

**

Kävelin perjantai-iltana hotellista Lidl-myymälään (Esplanadi 134), Hangon keskustan itälaidalle. Reittini: Vuorikatu - Ratakatu - Puistokatu - kävelytunneli rautatien alitse Hangon juna-aseman itäpuolella. Jatkoin tunnelista pohjoiseen poikki pitkän, vilkasliikenteisen Esplanaadikadun,  Kadermonkatua (aikoen katsomaan kaupungin korkeimpia tornitaloja). Käännyin kuitenkin jo ensimmäiselle sivukadulle kaakkoon eli hiljaiselle  Rauhankadulle. Palasin siten Esplanaadille, jota kävelin puistokadun itäpäähän asti.

Lidl (kello 18) vaikutti sisätiloiltaan suurelta. Kauppa sijaitsi omassa rakennuksessaan pysäköintialueen vieressä, korttelissa joka oli vanhastaan kaavoitettu varastoille tai teollisuudelle. Tontti oli keskeisessä risteyksessä. Kun päivällä ajoimme autolla Hankoon Santalantietä, tulimme tienhaaraan, jossa oli valittava joko Esplanaadi länteen (jossa näin Lidlin mainostolpan) tai Appelgrenintie lounaaseen (jonne ajoimme), jossa heti ylitettiin vartioitu rautatien tasoristeys (puomit ja varoitusvalot autoilijoille).

***

Appelgrenintien varrella ovat Hangon idyllisimmät pitsihuvilat, joista muutamat vuokraavat kesäisin majoitushuoneita. Päätin kävellä hitaasti  maisemareittiä Bulevardille hotelli Omenaan, autolla jo nopeasti läpiajettua.

Lidlin pysäköintipihalta pääsi kävelemään suoraan etelään rautatien seisakkeelle, tarvitsematta kiertää Santalantien risteyksen kautta. Autoliikenne oli Appelgrenintiellä sangen vilkasta perjantai-iltana. Tasoristeyksessä junaradan varrella oli nähtävyytenä entinen Hangon Keksin tehdasrakennus.

Poikkesin itään Täktomintielle käydäkseni katsomassa läheltä eli pihalta eksoottisen näköisen Ortodoksisen kirkon sipulitorneineen. Seuraava tie itään oli Mannerheimintie, jota olin 1990-luvulla Päivi Helenan kanssa kävellyt "Neljän tuulen tuvan" kahvilaan, kenraali Mannerheimin aikoinaan omistamaan rakennukseen.

Sitten vasemmalla idässä avautui näkymä merelle KOLAVIKEN-lahdelle. Poikkesin kävelypolulle ja menin kävelemään LÅNGSANDA -hiekkarannalle. Yksikin pitkä hiekkaranta riittäisi viihdykkeeksi pikkukaupungille, mutta Hangossa on vaikka kuinka monta erillistä hiekkarantaa, joiden rantaviivan yhteispituudeksi kertyy 30 kilometriä! Merellä oli jäätä enää vain kapeana lauttana avomeren ja sulaneen rantaveden välissä. Näin joutsenen uiskentelemassa. Turisteja opastettiin kotitekoisin kyltein: "BEACH, NOT ASHTRAY!"

Hiekkaranta päättyi talon tonttiin. Sitten meren puolella metsikköinen niemi "Puistovuoret" ja tenniskenttiä lähellä tietä. Tien toisella puolella luoteessa oli "Parkdammen" - lampea ympäröivä puisto. Historiallinen puinen Hangon Kasino pienine torneineen ja puusta nikkaroitujen pitsihuviloiden vyöhyke, majoitusta turisteille kesäisin.

Appelgrenintie päättyy tien haarautuessa vasemmalle Merikaduksi ja oikealle Bulevardiksi. Näköalana meri, hiekkaranta "Regattaranta" ja Hangon Vapaudenpatsas. Bulevardi kulkee aluksi Raatihuoneentorin ja Kirkkopuiston välistä. Kävelin koko Bulevardin Nycanderinkadun Kauppatorille asti. Kadun varrella Pub, jossa esiintyisi lauantaina  live-bändi (10 euron liput).

****

LAUANTAINA 28.3.2026 Kirjallisuuspäivät avattiin klo 11. Kaupungintalon vieressä Vuorikadulla oli KIRJASTO avoinna lauantaina vain klo 14 asti. Kirjastossa ovenaukaisun automaatti: "heilauta kättä!", jota en saanut toimimaan. Pääsin sisään lapsen ja isän perässä. (Poistuessani työnsin oven auki.) Kirjasto oli hiljainen, muutama käväisijä, tutut kävivät tiskillä tervehtimässä ainoaa virkailijaa.

Edellisvuonna olin ehtinyt vilkaista kirjastoa vain 5 minuuttia - kierrätyskirjojen kärryn verran. Nyt huomasin sisätilat ja kirjavalikoimat suuriksi. Esimerkiksi Graham Greeneltä 9 kirjan valikoima hyllyssä (Helsingin lähikirjastoissani hävitetty kuluneina). Kierrätyskärryssä oli 3 täyttä hyllyä molemmin puolin, joilta löytyi ruotsinkielinen värikäs Välimeren kasvikuvasto, sekä Jalmari Finnen "Prinsessa" ("Valkoisen torakan" III osa), "Poikien seikkailukirjaston n:o 23." (1927), 2. painos 1959.

Kirjaston perällä oli ikkunallinen Viherhuone, jossa ruukkuihin istutettuja suuria kasveja ja kaksi nojatuolia, "enintään 2 henkilöä", hiljainen lukutila vapaana, olisin paremmalla ajalla halunnut kokeilla.

Lehtisali ulko-oven vieressä. Sinne oli tilattu 2 kpl Helsingin Sanomia, Hufvudstadsbladetia ja kerran viikossa ilmestyvää Hangon paikallislehteä: "Etelä-Uusimaa". Pyöreällä pöydällä oli jäljellä enää yksi Hangon Kirjapäivien värillinen mainoslehtinen (A4 taitettu 4-sivuiseksi A5:ksi), mutta vielä 5 kpl kartonkisia kirjanmerkkejä "Hangon Kirjapäivien" nimellä ja mainoskuvalla.

*****

Hangon Matkailutoimiston oven pielessä, Kaupungintalon kivijalassa, oli postilaatikon mallinen kotelo, jossa oli jaossa karttoja ja pientä arkkitehtuuriopasta (joka minulla oli edellisvuosilta)., Karttakin näytti samalta kuin aiemmin, muttei ollutkaan, sillä siihen oli LISÄTTY "19 km pitkä pyöräilyreitti Hangon ympäri"! Otin sen ohjenuoraskseni, vaikkakin lyhensin lenkin.

Maleksin aluksi kävelykatua eli Vuorikatua luoteeseen. Matkan varrella "Tias Bok" kiinni (Tia Kirjapäivillä). Onnittelukortteja paljon telineessä. Lelukauppa oli tyhjä, muuttanut Kapteeninkadulle, omakotitalo-alueelle? Vanha elokuvateatteri "Olympia", jossa (la klo 17) Kirjapäivien elokuvana "Ihanat naiset rannalla"(tapahtuu Hangossa). S-Market oli suljettu ja siirtynyt rautatien pohjoispuolelle, rautatieaseman viereen, lähelle K-Supermarketia. Hangon asutuksen painopiste on pohjoisessa, kerrostalotorneinkin ja lukemattomin omakotitaloin.

******

Nycanderinkadulta Halmstadinkadulle johtavan, rautatien ylittävän korkean SILLAN alta Korsmaninkadulta yritin löytää karttani kuvaaman 19 km pitkän pyöräilylenkin PYÖRÄTIEN. Muutaman edestakaisen harhailun jälkeen tajusin vasta, että rekka-autojen pysäköintialueen jälkeen verkkoaidassa ollut vähäinen aukko junien sivuraiteiden suljetulle alueelle oli juuri pyörätien portti länteen. Ensimmäiseksi oli ylitettävä vartioimaton taroristeys, josta varoiteltiin. Vain pysähtyneitä junanvaunuja vetureineen oli näköpiirissä.

Asfaltoitu pyörätie ensin lounaaseen ja sitten länteen seuraili verkkoaitaa, jossa kieltotauluja: "Satama-alue, pääsy kielletty", mutta alue oli verkon toisella puolella. Olin ainoa kävelijä.  Pari polkupyöräilijää ohitti minut tai tuli vastaani. Ennen mutkaa luoteissunnasta länteen oli metsikön läpi poljettu oikopolku, pientä vwihtelua.. Verkon takana näkyi kenttä, jolle oli varastoitu suuri määrä uusia pieniä henkilöautoja.

Pyörätie ylitti Notholmsvägenin, joka vei etelässä portista satama-alueelle. Pohjoisessa Nothomintietä jatkoi pitkä Hangonkyläntie kauas pohjoiseen. Tässä oli mahdollisuus päästä avoimeen katuverkkoon. Jatkoin kuitenkin "19 kilometrin pyörälenkkiä" Gunnarstrandsvägeniä pitkin länteen.

Autotie myötäili ulkosatamaan vievää rautatietä.  Gunnarstrandintiestä haarautui Eteläinen Pallbontie. Olin nähnyt edellisvuosina Gunnarstrandin hiekkarannan, joten oikaisin mutkan pyöräreitiltä. Ylitin Polariksentietä  rautatien ja kävelin pohjoiseen tutulle Tulliniementielle, jota kävelin länteen Pohjoiselle Pallbontielle.

*******

Tulliniemen luontopolun tutussa lähtöristeyksessä ylitin Esplanaadin länsipään. Jatkoin pohjoiseen Lämmittäjänkadulle. Lapsipari kohisi äidilleen jostakin pensakoissa näkemästään! Kuvittelin heidän löytäneen puliukon tai ruumiin, kun olin lukenut Matti Remeksen 13 "Ruben Waara - Rikos Hangossa" dekkaria. Mutta ryteikössä piilottelikin peura tai sen poikanen.

Poikkesin Gåsörsvägeniä vasemmalle länteen Gåsörsbuktenin merenlahdelle. Kyltillä kiellettiin leiriytyminen! Valokuvasin tyhjää hiekkarantaa molenpiin suuntiin, pohjoisessa oli mereen työntyvä niemennokka. Oltiin Matti Remeksen kirjan hämärillä paikoilla: veneveistämöt. Oikaisin metsässä kinttupolkuja pitkin Veneenveistäjänkujalle, jotten joutunut kiertämään samaa tietä, jota olin tullut rannalle.

********

Remmarevägen (Reimaritie) pohjoiseen ja sitten Varisniementie länteen VARISNIEMEEN. Tiuhaa omakotiasutusta. Talolliset siivosivat lauantaina pihojaan ja juttelivat naapuriensa kanssa (suomeksi). Komeassa keltaisessa puutalossa oli korkea kivijalka, sitten korkeat puiset 2 kerrosta ja nurkassa kohosi huipuksi näkötorni, josta oli ilmeisesti Varisniemi-tietä pitkin suora näköala KAPPELISATAMAAN:

Kävin tien merenpäässä kävelemässä laiturin penkereellä, punaisten puisten varastokojujen lomassa. Muutama veneilijä kevätpuuhissaan, joko pakettiautossaan rannalla tai veneessään laiturin varrella. Kappelisatama oli pitkässä kapeassa merenlahdessa, jonka molemmilla puolilla oli laitureita ja veneitä. Vastarannalla pohjoisessa kulki Satamasaarentie. Venesataman hiljaista kevättunnelmaa, kesää odotellen. 

Kartassa Varisniemen metsään oli merkitty nätävyydeksi "Sotamuistoja, Krigsminnen, War Memories" mutta aikatauluni ei sallinut niiden, eikä hiidenkivenkään, tsimistä. Tien itäpuolelta yritin löytää merkityn KAPPELIN MUISTOKIVEN, mutta sen näinkin pian vasta itäisemmän Länsitien varrella: Muisto oli vaatimaton kivipaateen hakattu teksti.

Kappelisatamaan päättyvä Kappelisatamantie oli Vapaasatamaan päättyvän Esplanaadin tavoin hyvin pitkä, idästä länteen koko Hangon taajama-asutuksen poikki kulkeva autoliikenteen päätie, rautatien pohjoispuolella kumpainenkin.

Jatkoin pyöräilylenkin seuraamista Konstaapelintietä koilliseen, pian yli Satamasaarentien. Hyvin monen näköisiä omakotitaloja eri vuosikymmeniltä, mainostipa jokin vanhan tilan päärakennus vuosisataistakin historiaansa.

*********

Tie muuttui nimeltään Metsäkannaksentieksi. Poikkiteitä oli Viestivuorentie länteen, kohti Kasavuorta, muinaista merkkitulien kukkulaa. Muutaman poikkitien ylitettyään Skogsnävägen siirtyi länteen lähemmäs merenrantaan. Tällöin tien varrella oli isoja rantatontteja vanhoine taloineen ja tuuheine pimeine havupuumetsikköineen, taustalla pilkotti meri ja yksityislaituti.

Metsäkannaksentie kiersi isoa pohjoista niemeä nurin päin kääntyneen U-kirjaimen muotoisena. Silmukan keskelle jäi metsäaluetta, jonka vihreän tyhjyyden päälle oli karttaan merkitty lihavin kirjaimin: HANGONKYLÄ, Hangöby. Niemen pohjoisrannalle erkani joitakin pikkuteitä rantatonteille.

Palattuaan idempänä takaisin pohjoisesta etelään päättyi Metsäkannaksentie HANGONKYLÄNTIEHEN, joka on itäisemmän Halmstadinkadun rinnalla Hangon tärkein etelästä pohjoiseen vievä autotie. Hangonkyläntien pohjoispäässä on Hangonkylän SATAMA, jonne pyöräreitti kääntyi ja minäkin kävelin.

HANGONKYLÄN SATAMA oli selvästi Kappelisatamaa isompi, Se oli syntynyt isompaan merenlahteen, jota suuri saari suojasi pohjoisesta. Asfalttikenttä autoille oli suurempi ja sen laidalla oli  ravintola puutalossa. Opasteeksi oli iso kartta telineessään. Moottoriveneille myytiin polttoainetta. Vierasveneille oli laituripaikkoja. Paljon laitureita. Lapsia varten oli leikkipaikka, ainakin karttaan merkitty.

Satamalahden vieressä on isomman jatkeena pienempi lahti, jonka kohdalla lukee kartassa JUVIKEN.  Tarkottaneeko nimi pienempää lahtea, jolloin isompi olisi jätetty kartassa nimettömäksi, vaiko koko Hangonkylän sataman aluetta.

**********

Satamasta jatkoin kaakkoon leveää TIILITEHTAANTIETÄ. Olin aiempana vuonna käynyt tien kaakkoispäässä Tiilitehtaanpuistossa. Pohjoisessa tien koillispuolella oli iso luonnonpuisto Glonäsberget, johon kartassa oli merkitty vaeltajan ja hiintäjän kuvat, polkuja ja frisbee-golfrata. Rannikolle oli merkitty auringonvarjoja hiekkarannalle sekä uimahyppytorni Lillmärsan-lahteen.

Pyöräreitti kääntyi koilliseen LILLMÄRSANSVÄGENILLE. Kun reitti kääntyi siltä itään, metsässä kulkevalle hiekkatielle vailla asutusta, kokeilin oikaista merkitsemätöntä metsäpolkua suoraan etelään. Tuuheassa metsässä oli mukavaa kävellä, mutta polku päåttyi Leppäkertunkujan omakotitalojen takapihoille, enkä halunnut häiritä ihmisten kotirauhaa, vaan palasin pohjoiseen takaisin pyörätielenkille.

Metsätaival hiekkatietä päättyi koirapuistoon ja leveään, Koppnäsuddenin teollisuusalueelta tulevien  kuorma-autojen käyttämään Hemming Elfvingintiehen, jota piti alkaa  kävellä etelään. Kun autotie kääntyi itään eli yhä kauemmas Hangon keskustasta, päätin lopullisesti luopua pyöräreitin seuraamisesta ja kävellä jotakin metsäpolkua etelään kohti Hangon rautatieasemaa.

Karttaani oli merkitty yksi sopiva metsäpolku. Lähdin malttamattomasti liian aikaiselle polulle ja jouduinkin haparoimaan metsässä monista kinttupoluista arpomalla valiten. Päädyin kumminkin asfaltoidulle kävelytielle. Luulin päässeeni jo tavoittelemalleni Narvikintielle, mutta huomasin olevanikin vasta oikealla karttaan merkityllä kävelytiellä, jota pitkin pääsin vähän myöhemmin Narvikintielle.

Jatkoin suoraan Narvikinkadun yli etelään Kadermonkadulle. Sen varrella oli yllättäen K-Market! Lähikaupalle on riittänyt asiakkaita? Kun katu teki mutkan idemmäksi, lähdin mieluummin Suokatua länteen HALMSTADINKADULLE, Hangon pääkadulle pohjoisen ja etelän suuntiin, joka päättyy etelässä rautatien ylittävälle autojen pääsillalle. Kuljin vihdoinkin ohi 6-7-kerroksisten Hangon tornitalojen, jotka olin aiemmin nähnyt vain kaukaa etelästä. Sitten olinkin itselleni ennestään tutussa Hangon keskustassa. Valokuvasin hotelliksi muutetun entisen Rautatieasemarakennuksen sekä raiteiden takaisen talorivin ylle kurottuvat Hangon vesitornin ja kirkon tornin.

***********

SUNNUNTAINA 29.3.2026 päämääräni oli ensimmäiseksi Hangon Museo. Ylitin  rautatien radat Halmstadinkadun korkeaa siltaa pitkin ja käännyin heti Pitkäkadulle, rautatien pohjoislaitaa pitkin kohti länttä. Taivaalta putoili harvakseen sadepisaroita. Näköala  oli sumea ja synkkä. Kylmä tuuli, lämpötila +2 astetta. Ohitin alkavat poikkikadut Raatimiehenkadun ja Linjakadun.

HANGON MUSEO, Pitkäkatu 17. Avoinna klo 11-17. Ohitin Pitkätien päätyoven etelästä ja kävelin klo 11:39 verkkoaidan portista sisäpihalle, jossa oli Museoon ovi lännestä. Museo oli Mannerin konepajan entisissä tiloissa. Mannerin Konepaja jatkoi yhä töitään saman korttelin länsiosissa.

Tulin ovesta suureen tyhjähköön halliin, jonka itäpuolella kaukana virkailijan tiski. Maksoin Museokortilla. Virkailijarouva jatkoi puuhaa tietokonepäätteellään ja odottelin jonkin aikaa, saisinko kuitin tai museon tarran. Kun aloin lähteä eteenpäin, virkailija tulosti vielä kuitin, jossa luki museon osoitteena edelleen Nycanderinkatu 4, viitaten kai Itäsataman pieneen vanhaan punatiiliseen makasiiniin, josta museo oli muuttanut pois pari vuotta sitten.

Viime vuonna koko museo oli mahtunut ensimmäiseen halliin. Olin kävellyt avoimista aukoista eteenpäin pohjoiseen, mutta siellä ei ollut muuta kuin paljaat seinät ja työntekijän polkupyörä. Nyt näyttelyt täyttivät kolme isoa hallia ja pari komeroa. Viivyin museossa puolitoista tuntia. (Silloinen tilapäisnäyttely oli "Välähdys. Vieraile 1870-luvun Hangossa.)

Tuttua viime vuodelta olivat majakan ja sadan vuoden takaisen ratapihan pienoismallit. Laajassa pystyssä lasiseinäisessä vitriinissä oli vanhoja esineitä, mm. turkki,, seinillä  karttoja, mustavalkoisia valokuvia ja värillisiä maalauksia Hangon historiasta. Pöydän muotoisessa vitriinissä oli lasin alla arkeologien esiin kaivamia, rikkonaisia palasia Hangon historiasta. Näyttelyn nimi oli "Sirpaleita maailmansodasta."

Mieleeni tuli, miten ulkona puistossa Itäsataman itäpuolella oli esitelty muutamassa pystytetyssä telineessä Hangon historia näppärästi valokuvin, kartoin ja tekstein. Katsaus historiaan oli nähtävissä  vuorokauden ympäri kaikille ilmaiseksi.

Hallin pohjoislaidalla vierailijoiden vaatenaulakon vieressä oli muutaman minuutin pituinen videoesitys Hangon Hauensuolen rantakallioon kaiverretuista ja hakatuista, ulkomailta käymään tulleiden merenkävijöiden nimikirjoituksista satojen vuosien ajalta. Vuonna 1973 olin käynyt koulun luokkaretkellä vesibussilla katsomassa niitä paikanpäällä. Kekkoseen ihastunut historianopettajamme taisi löytää kalliosta Kekkosenkin nimikirjoituksen, sitä ei sentään enää 2000-luvulla sisällytetty videoesitykseen.

Seuraavassa hallissa esiteltiin Hangon kesien legendaarista uimarantaelämää. Itäseinustalle lasiseinän taakse oli levitetty paksu kaista hiekkaa esittämään hiekkarantaa. Koristeena oli taidokkaita hiekkaveistoksia, kuten ritarilinnoja ja muita hiekasta tehtyjä rakenneuksia sekä Hangolle ominaiseen malliin nikkaroitu puinen uimakoppi. Hiekalla lojui myös vanhanaikaisia uima-asuja, entisajan mallisia polkupyöriä, leiriytyjien hiekalle levittämiä vilttejä, lasten ämpäreitä ja lapioita.

Museon perusnäyttely oli nimeltään "Missä maa ja meri kohtaavat". Tilapäinen näyttely Adelaide kertoi Hangon kautta kulkeneesta muuttoliikenteestä Amerikkaan, mm.siirtolaisten matka-arkuin.

Seuraavaksi esiteltiin Hangon teollisuustuotteita esineinä. Tietokonenäytöltä sai vieras valita selostuksia kuvin ja tekstein jopa 37 erilaisesta historiallisesta teollisuuslaitoksesta Hangon viimeisten 150 vuoden ajalta. Mainittakoon Helkama mm. polkupyörineen ja Hangon Keksi. Hissiyhtiö KONE oli tarjonnut työpaikkoja miehille, vaatetehdan HYVON naisille. Ne olivat yhteisin ilmoituksin houkutelleet pariskuntiakin muuttamaan kaukaakin Hankoon, jossa oli avoimia työpaikkoja.

Pohjoisin halli oli omistettu kokonaan Mannerin Konepajalle. Ympärillä olivat konepajan seinät, sisällä tehtaan työkoneita ja varastohyllyjä täynnä töiden tarvikkeita tai vaikkapa ohje- ja työkansioita. Hyllyillä oli vaikkapa tuhatta lajia erilaisia tilpehöörejä.

Mieleenjäävimpia Mannerin tuotteita olivat mielestäni punaiset koottavat rautaiset kapeat kierreportaikot. Sellaiset koottiin askelma kerrallaan määränpäässä kunkin asiakkaan tehdas- tai varastohallissa. Keskeltä portaita yhdisti vankka toisiinsa limittäin kiinnittyvä, koottavaontto pylväs, joka lapuksi täytettiin hiekalla, jotta rakennelmasta tuli raskas ja tukeva! Muita tuotteita mm. merimiinat! ja nokkakärryt tavaroiden siirtelyyn.

Museon erikaisuus oli Vaatehuone, jossa oli säilyneitä vanhoja asuja. Huone oli normaalisti pimeänä ja haaleat valot syttyivät vasta kun vieras avasi oven tullakseen katsomaan.

Yhden hallin sivukomeron ovessa luki: "USKALLATKO AVATA?" Harkitsin hetken, SAAKO oven oikeasti avata? Avasin. Oven takana oli komero, jonka kaikki olivat seinät täpötäynnä erilaisia työpaikoilla, varsinkin tehtaissa, käytettyjä ohjekylttejä ja -julisteita: kaikkia erilaisia työturvallisuuteen liittyviä varoituksia! ÄLÄ TEE NÄIN! VARO! VAARA! jne.

Palasin eteishalliin. Kuten viime vuonnakin ikkunoiden alla oli hämmästyttävän suuri valikoima Hankoon liittyvää kirjallisuutta. Monet kirjat kertoivat Hangossa toimineista tehtaista tai niiden tuotteista, vaikkapa Hyvonin vaatteista. Legendaarisin Hanko oli satamana, josta lukemattomat maastamuuttajat olivat lähteneet kohti Amerikkaa. Hangolla oli myös paljon sotahistoriaa.

Hanko on paljon kokoaan kuuluisampi kaupunki. Joskus lapsena se oli minulle huomattava postimerkkiliike Lauri Peltosen osoitteena, Juvikinkadun ja Kappelisatamantien risteyksessä.. Onko vuodesta 1920 Hangossa 100 vuotta toiminut LaPe, kansainvälistä kauppaa tehnyt postimerkkikauppa ja postimerkkiluetteloiden julkaisija, ollut liian pieni yritys saadakseen jonkinlaisen sijan myös museossa? Vaikka LaPe muuttikin satavuotiaana Turkuun, toimittuaa viimeksi Hangossa Lasitehtaankadulla.

************

Sade olikin tauonnut,  kun lähdin ulos mueosta klo 13. Jatkoin kävelyäni Pitkäktua pitkin länteen, Ohitettuani ensin Juvikinkadun käännyin seuraavassa risteyksessä Hangonkuläntielle kohti pohjoista. Jussi Lundmarkin puisto, etelään terävän kolmion muotoinen, oli ensimmäinen nähtävyys, Kartassa hyvin pieneltä näyttävä. Veistos, istutuksia, penkkejä, pensaita, puita, nurmikkoa,

Vaihdoin Hangonkyläntieltä läntisemmälle Backaksenkadulle, kunnes tulin poikittaiselle, lännestä itään kulkevalle ÖSTERGÅRDINKADULLE, jonka varrella sijaitsee Matti Remeksen luomien "Rikos Hangossa"-jännityskirjojen päähenkilön Ruben Waaran puinen omakotitalo.(nimi viittaa Ruben Oskar Auervaaraan).

Kuljin koko noin 1,2 kilometriä pitkän Östergårdinkadun lännestä itään, tosin sen läntisen umpikujapään vain vilkaisin etäältä. Aluksi lastentarhan korttelin kohdalla katu oli vain kavennettu kävelypolku. Katu ohitti Södergårdinkadun ja ohitti päättyvän Norrgårdinkadun, jonka kohdalla pohjoisessa oli puisto. Puistoissa on aina hauska käydä, joten poikkesn nytkin edestakaisin.

Sitten Östergårdinkatu ylitti Juvikinkadun, Ankkurikadun, Linjakadun, Haagankadun, Koppnäsinkadun ja ohitti Tiilitehtaanpuiston, kunnes tie kääntyi etelään nimen muutuessa samalla Lindönkaduksi, korttelin mittaiseksi  pätkäksi, joka päättyi heti Kappelisatamantielle. 

Östergårdinkadulla oli kirjava valikoima erilaisia omakotitaloja, joku rivitalokin. Kaikenvärisiä, tasa-, harja- ja mansardikakattoisia eri-ikäisiä pientaloja yli sata vuotta vanhoista "moderneilla tötteröillä" yksilöllisiksi koristeltuihin. Joitakin ruohottuneita tyhjiäkin tontteja. En tunnistanut mitään taloista Ruben vaaran asunnoksi.

Vastasin kadun toisella puolella koiraa taluttaneen rouvan tervehdykseen, mutta sitten päättelinkin hänen komentaneenkin koiraansa: "EI!" eikä "HEI!". Kadunkulmasta pyörähti vastaani kovaa vauhtia polkupyöräilevä kymmenvuotias tyttö ja hän huudahti minulle iloisesti: "MOI!" johon vastasin samoin. Olen huomannut ennenkin, että pienissä yhteisöllisissä kylissä tapaa reippaita ja kohteliaita lapsia.

*************

Palasin tärkeää Halmstadinkatua etelään. Vihdoinkin, ensimmäisen kerran monista yrityksistä osasin kävellä rautatien ylittävän sillan jälkeen surointa tietä Vuorikadulle, kävelykadulle. Ennen olen eksynty Ratakadulle ja Oikotielle, vasta Tornikadulta Vuorikadulle

Ohitin elokuvateatteri Olympian. Siellä oli alkamassa klo 15 "Duudsonit"-elokuva. Katsomaan meni yksiäinen poika, sitten 2 naureskelevaa teinipoikaa ja lopuksi isä n. 10-vuotiaansa kanssa. Mietin poikkeaisinko  katsomassa löytyisikö kirjojen vaihtohyllystä jotakin kiinnostavaa, kuten vuosi sitten.

Nousin Hangon luterilaisen kirkon mäelle. Ilmoitustaululla oli vuorottelevien suomenkielisten ja ruotsinkielisten messujen päivämääriä, mutta sunnuntaina 29.3. ei ollut ollut kumpaakaan! Kävelin Kirkkomäeltä mutkaista jyrkkää Christiersonsvägeniä.alas Merikadulle.

Katselin Vapaudenpatsaan sekä ITÄSATAMAN, joka tuntuu jotenkin pakolliselta kohteelta, milloin Hangossa käy. Ilma oli kylmä. Kova tuuli toi isoja maininkeja mereltä.

Kävin Korsmaninkadulla asti tyhjällä Kauppatorilla, jossa vain suljettu Thai-ruokaa mainostava myyntivaunu. Viereisen Linja-autoaseman lasiseinäisessä odotuskatoksessa oli seinään liimattuna useita mainoksia Hangon Kirjallisuuspäivistä, aivan kuten viime vuonnakin.

.