792. TUKHOLMA 69. kerta, TV, korona, 2022

Lähdin Tukholmaan 69. kerran, keskiviikoksi 20.4.2022. Edellisesta käynnistä oli kulunut kaksi vuotta - välissä oli koronapandemia!

Laivana Helsingistä poikkeuksellisesti Viking AMORELLA, jolla olin aiemmin kulkenut vain yhden kerran. Matka maksoi 23,80 euroa.

Tiistai pääsiäisen jälkeen oli aurinkoinen. Kävelin Konalasta Etelä-Haagan kirjaston kautta Katajanokan terminaaliin klo 16:40. Lähtöselvitys-automaatit oli huputettu! Unohdin laittaa koronamaskin kasvoilleni. Lähtöselvityksen luukulle oli jonossa yksi henkilö, ja viereiselle nolla. Esitin passin, Viking Club -jäsenkortin ja varausnumeron, jonka olin kirjoittanut vain suttupaperille, kun luulin sen vain itsekseni lukevani automaatilla.

Rullaportaat toiseen kerrokseen eivät toimineet. Yläkerran aulassa oli muutama matkustaja automaattiporteilla, joiden takana isokokoisia vartijoita tarkastamassa vielä passin ja lipun täsmäämisen. "Tunnistan maskissakin!" (Ei tarvinnut riisua maskia). Ei risteilijöiden valokuvausta. Rampilla väljää. Tervehtivä henkilökunta laivan aulassa. Käännyin heti käytävälle kohti laivan keulaa. Minulla on aina hyttikartta mukana, joten tiedän minne mennä.

IP2-hyttini numero 5203 oli keulapuolella, keskikäytävän oikealla sivulla. Kahden-hengen-hytti oli yllättävän tilava. Yöpöytä iso, sille mahtuu tavaroita. Kokolattiamaton sijasta tummanruskeilta laudoilta näyttävä laminaattilattia. Kotelossa ei ole enää koronan tultua paksuja TaxFreen myyntiluoetteloita eikä muitakaan mainosesitteitä.

Ensimmäisen kerran hytissäni oli televisio! Paras TV-kanava oli Bryggan kamera, joka näyttää näkymää eteenpäin komentosillalta. Siljan laiva näkyi lipumassa edellä. Laiva lähti liikkeelle 17:15. Odotusta ennen Suomenlinnaa.

Katselin Ruotsin televisiota: Ruotsin poliitikoilla näkyi puvun etumuksessa kaksi pinssiä: toisessa Ruotsin lippu ja toisessa Ukrainan sini-keltainen lippu! Ukraina taisteli urheasti itsenäisyydestään ja eloonjäämisestään natsi-Venäjän sotilaiden brutaalia hyökkäystä ja sotarikoksia vastaan. Ruotsin TV:n sääkartalle mahtui Norja, Tanska, Baltia ja Suomi.

"Meänkielistä" ohjelmaa Ruotsin Norrbottenista, tekstitettynä, hieman hassun-kuuloista ja -näköistä suomea. Suomen Teema-kanavan elokuvana oli Risto Jarvan "Kun taivas putoaa", eräs kotimaisista mielielokuvistani, aiheena varhaisempi Hymylehden skandaali-journalismi.

*

Lähdin aamulla hytistäni klo 10. Pieni jono oikealla käytävällä oviaukolle, mutta rampilla väljää. Ruotsalaisia vetolaukkujen kanssa. Ehdin ulos klo 10:10, lähdin Slussenin suuntaan, ohitin harvoja edellä-kulkijoita.

Slussenin tietyömaan poikkeusjärjestelyt olivat samanlaiset kuin viimeksikin, kaksi vuotta sitten: portaat lautakäytävä-sillalle kadun yli ja sieltä Peter Myndes Backelle. Emmauksen kirpputori oli auki. Kävelin Maria Magdalenan kirkon puiston poikki. Aurinko paistoi huhtikuussa, tuli jopa hiki.

St. Paulsgatan, Paavalin kirkko remontissa. Staffans seriebutik aukeaisi vasta klo 12. SerieSlussen stängt, näyteikkunassa figuureja ja aikuisten sarjakuvaa. Lännempänä kirjakauppa, jolla esillä Tukholma-aihetta (eri katuja) - pieniä kirjoja.

Kuljin Timmermansgatanilta Krukmakargatanille, numerossa 24-26 viimeisen korttelin alussa "Paper Cut", jolla on monta näyteikkunaa, joissa ei näy mitään minua kinnostavaa. Kaupan piti myydä lehtiä, mutta ehkä ne ovat kansainvälisiä muotilehtiä. Liike aukeaisi klo 11, kello on vähemmän. Naapuritalossa oli ICA: koko pohjakerros Supermarkettina.

Ringvägen, vastapäätä Idrottsplats Zinkendamms. Wollmar Yxkullsgatan, Krukmakarg, Torkel Knutssons gatan, Brännkyrkag, Tavastgatan, Maria Trappg, Hornsgatan. Södermalmstorg, Slussen, yläkautta oikealle (kuten 2 vuotta sitten). Gamla Stan, Skeppsbron, Packhusgränd, Svartmangatan.

**

TYSKA KYRKAN on auki enää pe-la, ja maksullinen, 30 kruunua. Olin käynyt saksalaisessa kirkossa monesti, mutten koskaan kirkontornissa, jonne pääsystä olin vasta lukenut. Toinen Gamla Stanin kohde, jonka nyt näen, on "RAUTAPOIKA", vain 15 cm korkea patsas Suomalaisen kirkon takana itäkulmassa.

VAHDINVAIHTO Kuninkaanlinnan edessä: 2+8 miestä marssii pois, linnan kiertäen. Ensin rummun päristystä ulko-sisäpihassa, paljon turisteja katsomassa. Opastettuja kävelyitä käynnissä vanhassa kaupungissa, englanniksi ja saksaksi, kuuntelen kahta selostusta yhden pysähdyksen verran. Lapsituristit puhuvat saksaa päälle. Linnan ympärillä on pysäköityinä kiertoajelubusseja.

Norrbro, vesiputous, Medeltids-museon ylitse, Medelhavs-museon ohitse. Brunkebergstorg, autojono. Gröna Lundin huvipuisto on avautumassa ensi viikonloppuna. "Heissan!" tervehtiviä kerjäläisiä istuskelee vain muutama, vähemmän kuin ennen koronaa.

***

Menen KULTTUURITALOON, toiseen kerrokseen (välissä on 1½ -puolivälikerros, ensimmäiset rullaportaat ovat rikki). Kulturbibliotek, jonka perällä on Serieteket, sarjakuvaosasto. Sen hyllyköillä on sama järjestys kuin aiemmin evakkopaikassa, kellarissa Sergelin torin veistoksen alla. En löydä nytkään muutaman vuoden takaisia amerikkalaisia mielisarjakuviani, huolellisesti 1950-luvulla piirrettyjä tyttöjen romantiikka-tarinoita klassikkokokoelmina.

Luen Justus-sarjakuvan viimeiset vaiheet. Teini-koulupoikana muistettu punatukkainen Archie menee naimisiin, mutta kumman kanssa? Rikas tumma Veronika vai vaalea herttainen Betty? Molemmat vaihtoehtoiset todellisuudet on piirretty lukijan valittaviksi.

Sitten Archien LOPPU: hän kuolee ammuttuna verilammikkoon! Paras kaveri Jughead eli Santtu pitää kuolleen päätä sylissään ja kaikki itkevät! Justus yritti sankarillisesti estää poliitikon salamurhan. Hänen viimeinen jäätelösoodansa on kaatunut baaritiskille. Takaportti jätetään silti auki jo vuonna 1941 alkaneen sarjakuvan jatkamiselle: viimeisissä kuvissa nähdään UUSI lapsikolmikko (poika ja kaksi tyttöä) tulossa, vanhojen Justuksen, Bettyn ja Veronikan korvaajat?

Laskeuduin kirjastosta kierreportaat alas. Suuria näköalaikkunoita pestiin ulkoa nosturin avulla. Otin maskin välillä pois kasvoiltani, koska Ruotsissa ei enää käytetty kuten Suomessa.

Poimin kirjastosta esitteen: Kulturnatt Stockholm Lördag 23.4.2022. Fri Entre mm. Tekniska Museet, joka normaalisti ei ole ilmainen, enkä ole siellä käynyt. Lauantai olisi kallein päivä laivamatkalle, keskiviikko yleensä halvin.

****

Poikkesin Myrorna-kirpputorilla Mäster Samuelsgatanilla, koska en muistanut ennen käyneeni, tai en ollut käynyt toistuvasti, koska siellä olikin pelkkiä vaatteita, eikä kirjoja, sarjakuvia tai lautapelejä. Hukkakäynti.

Drottninggatan - Observatoriolund, puiston rinteessä päivänpaistattelijoita huhtikuussa, jäätelökioski auki, shortsit joillakuilla jaloissa, mutta kylmä tuuli! August-divarissa Strindbergin kotitalossa on 70 % ale! Duunareita on viher-huomioväri-liiveissa paljon kaikkialla. "Absolut!" on ruotsalaisten mielisanoja. Odengatan.

Menen pääkirjaston sanomalehtisaliin klo 14:45. Syd-Svenskan: 2 sivua Ukrainasta, Göteborgs Posten 6 sivua. Dagens Nyheterin TV-sivulla Suomesta Teema/Fem-kanavan ohjelmisto, jossa Suomen ruotsinkielisiä lähetyksiä. Nurkassa istuu useasti yskivä ukko, joka ei käytä maskia, hyvin harva käyttää, minä vielä. Lähden pois klo 15:05.

Paluustani laivalle tulee kiireinen, jopa juoksen! Stadsgårds-termionaalin edessä matkan varrella ei ole risteilymatkustajia nyt lainkaan! Tulen 16:05 Viking-terminaaliin, olen yksin, viimeinen. Nyt alakerrassa vain näytetään avainkorttia automaatille. Mutta yläkerrassa vastassa vartija, joka vertaa passin ja lipun tiedot. En käytä nyt maskia. Kaksi vartijaa kolmella portilla. "Hyvää matkaa!" suomeksi. Cinderellan risteilylle on nyt vain vähän odottajia, korona vaikuttaa edelleen?

Amorellan edessä laiturissa on loistoristeilijä Genovasta! Kuljen yksinäni ramppia, eikä Amorellan aulassakaan ole vastaanottavaa henkilökuntaa. Laivalla on vähän matkustajia! "Ruokailussa oli ihmisiä sikapaljon!" sanoi pikkutyttö, joka oli menossa leikkipaikalle. Katson Brygga-TV-kanavalta laivan saapumisen Maarianhaminan satamaan, lähinnä valoja pimeydessä.

*****

Aamulla Helsingissä lähden hytistäni klo 10:15. Vain pieni odottajien ryhmä 5. kannen aulassa, jään  hännille. Ylempää 7. kannelta ei tule ketään rampille.

Siellä missä ramppi tekee 90 asteen mutkan, vartija osoittaa minut siirtymään sivutilaan. Pöydän takana on paperia ruksiva mies, joka kysyy: "Koronatodistus?" "Käykö 2/2, se on mulla paperilla, kolmaskin rokotus on otettu, mutta todistusta täytyy hakea kännykästä?" Kelpasi 2/2, kaksi rokotusta kahdesta tarjotusta, mies laittoi ruksin paperiinsa. Jatkoin matkaa ulos.

Olenko lopulta kyllästynyt Tukholmaan? Tämä vuoden 2022 matka on huonoin 69:sta! Lähdin vain, koska edellisestä käynnistä oli jo kaksi vuotta? Perusvirheeni oli kulkea kahteen eri suuntaan, ensin länteen, sitten pohjoiseen, jolloin aikaa kului liikaa hukkaan. Unohdin oppini, että yhdellä kertaa käynti vain yhteen ilmansuuntaan!

Minulle ei tullut hyvää uutta kohdetta, koska en päässytkään haluamaani Saksalaisen kirkon torniin. Sarjakuvakirjaston paluun torin alta remontoituun Kulttuuritaloon halusin nähdä ja näin. Joitakin uusia katuja ja muita uutuuksia.

******

Laivamatkani Tukholmaan (69/70 kertaa)

1976, 1981, 1983, 1985, 1987, 1988, 1989, 1996, 2x 1997, 2x 1998, 1999, 2001, 2003, 2004,  2010, 8x 2012, 6x 2013, 5x 2014, 3x 2015,      4x 2016, 7x 2017, 5x 2018, 11x 2019, 2x 2020, 2022! (+ 2023)

Tukholmassa 70+18= 88 päivänä, 26 vuotena 48 vuodesta.

791. TUKHOLMA: Vinterviken, Aspudden 2023

Menin 70. kerran Tukholmaan, torstaiksi 23.3.2023. Vuoden väli edellisestä käynnistä. Lähdin keskiviikkona klo 12:10 Konalasta kävelemään Katajanokalle. Räntasade vaihtui vesisateeksi. Uusi sateenvarjo Konalan Saiturin pörssistä 4,95 euroa. Aika kului itsestään ajatellessani, kävellessäni Mannerheimintien länsilaitaa. Töölöntorinkatu pätkä SVUL-talon takana (lapsuuden uimahalli), Lidl itäreunalla. Topeliuksenkadulle, itälaitaa. Takin ulkopinta märkänä sateesta. Kampin metroaseman tunneliin. Keskuskadulle klo 15:10. Rikhardinkadun kirjastossa klo 16:10 asti. Sade laantui.

*

Katajanokalle klo 16:20. Lasiseinäinen ramppi Vikingin Gabriella-laivaan näyttää ulos tyhjältä. Sitten alkaa hiljainen ihmisvirta, liukuhihnan vauhtia. (Lähtöselvitys alkaa 15:45, laivaan pääsee 16:15 alkaen, laiva lähtee 17:15).

Sisään Vikingin terminaaliin, jossa vain vähän ihmisiä menee luukuille, vain minä teen lähtöselvityksen Automaatille. Avainkortti #5705 tulostuu minulle ja sen perään tulee ulos kaksi tyhjää korttia! Rullaportaita II kerrokseen. Mutkan takana automaattiportit avautuvat luettuaan näytetyn avainkortin QR-koodin. Kaksi naisvirkailijaa neuvomassa tarpeen mukaan, ja rampin ovella (länteen) sivulla isokokoinen mies.

Rampin liukuhihnalla jököttää seisojia, kävelen paljon nopeammin käytävää pitkin ohi. Risteilymatkustajien valokuvaus taisi loppua koronavuonna, eikä ole palannut! Laivan aulan ulko-oven jälkeen käännyn heti vasemmalle, käytävään kohti itää.

Gabriellan B4T-hyttini (4 vuodetta, televisio) on toisessa blokissa perästä laskien. Numero 5705 on kulmassa, josta käytävä perähissin aulaan. Lapsi kysyy äidiltään: "Onko ne hytit noiden ovien takana?" Hyttini näyttää kokonaan uusitulta: matto, sohva, raskas puinen rahi tuoliksi. Syntymäpäivätarjouksena maksoin matkasta 28 euroa.

**

Aamulla lähden hytistä jo klo 9:50. Ensin väljää aulassa, mutta sitten se täyttyy, odotusta kestää klo 10:15 asti. Nojailen käytävän ovensuuhun. Rampilla on väljää (takanani ajaa sähköpyörätuoli). Olikohan 7. kannelta päästetty matkustajat ensin, sillä vain yksi tuli sieltä enää? Ajan kerrankin rullaportaita alas, yleensä ne ovat olleet täpötäynnä ja olen kävellyt kiinteät portaat nopeammin!

Kokoonmenevä sateenvarjo ja kännykkä ovat takkini povitaskuissa. Repun tai kassin sijasta vain muovipussi varalla taskussa mukanani. Kompassi osoittautuu turhaksi, kun aurinko paistaa!

Ulkona yksi vastaanottaja odottaa laivalta saapuvaa, kädessään kyltti, jossa vain kolme kirjainta: UTH. Yksi pari edelläni kävelee Slussenin suuntaan, minä London Viaductin alitse Folkungatatanille. Sairaalan työmaa. 

Viileä tuuli. Tukholmassa ei näy lunta missään maaliskuun lopussa (eikä siskoni mukaan ollut aiemminkaan talvella). Myöhemmin ilmenee: pieni järvi Trekanten on jäässä.

MEDBORGARPLATSEN on muistorikas; Scandia-hotelli, ensimmäisen Tukholman-matkani (1976) kolmen yön hotelli "Malmen". Aion käydä pitkästä aikaa Kansalaistalon kirjastossa, joka oli useita vuosia remontissa. "Biblioteket" lukee luoteiskulmassa, mutta siinä onkin ravintolan ovi ja ruokalista.

Jätän kirjaston etsimisen aamulta ja kävelen länteen 24-kerroksisen tornitalon ja kaaritalon väliselle suurelle pihakentälle. Ulkopenkeillä lojuu auringonpalvojia jo maaliskuussa! Ympärillä koiranulkoiluttajia. Taideteoksia pitäisi olla myös, mutta en huomaa ulkoveistoksia? Olisiko suojattu tai viety suojaan talvelta? Jatkan länteen:

SÖDRA STATION, juna-aseman ostoskeskuksen kaupat ja käynti alas juniin lännessä. Ovi pohjoiseen vie FATBURSGATANILLE - puistoalue. Seutu ei tunnu ennestään tutulta minulle, ehkä olen saattanut kauan sitten käydäkin, mutta harvoin tai en koskaan.

Ylitän Rosenlundsgatanin ja Ringvägenin. TANTOLUNDEN on tuttu, kuljen luoteeseen yli Zinkensvägenin. DRAKENBERGSPARKEN ei kai entuudestaan tuttu, lasten leikkipuisto, jossa paljon telineitä ja silta - voisin suositella lapsiperheiden turistikohteeksi!

***

HORNSTULL, mäki ja portaat korkealle ja pitkältä tuntuvalle sillalle: Liljeholmsbron. Tätä tavoittelin mahdollisimman suoraan ja tehokkaasti! Södertäljevägen lounaaseen. Alikulkua luoteeseen LILJEHOLMSTORGETILLE, jossa pikaraitiovaunun TVÄRBANA pysäkki.

TREKANTSPARKEN ja jäässä olevan Trekanten-järven rantaraitti Trekantsstranden, jota kävelen luoteeseen. Juoksijoita ja hölkkääjiä, ja toisaalta päivänpaistattelijoita lojumassa penkeillä maaliskuussa. Sekä koiranulkoiluttajia.

Rattailla varustettua lentolaukkua edelläni vetävä siisti meksikolaisen turistin näköinen rouva kysyy, olisiko minulla kolikoita? (Jotakin automaattiako varten vaiko ruokaan, en osaa arvata.) Puistelen vain päätäni, kun osuvat sanat eivät tule mieleeni. Minulla ei olekaan yhtään Ruotsin kolikoita. Takanani tulevan nuoren parin kuulen vastaavan oikein sanoin:"Tyvärr inte!" 

ESSINGELEDEN: Tukholman OHITUSTIEN valtavan korkea silta tulee näkyviin. Polkuni on mutaista ja hiekkaista maata. Trekanten-järven länsipäässä lähtee puu-siltainen oikotie etelään tai järven kiertäville lenkkeilijöille. Minä jatkan länteen moottoritien alitse. Pylvääseen kiinnitetty kartta on revitty keskeltä!

****

VINTERVIKSVÄGEN! Hyvällä onnella osun ilman karttaakin aivan oikealle kävelytielle (vaikka yleensä valitsen väärin). Viimeistään nyt olen minulle ennestään vielä täysin tuntemattomalla alueella Tukholmassa! Paljon kulkijoita, kävelijöitä, maaliskuun torstaina! Tien varrella on Siirtolapuutarha talvisessa kuosissaan.

VINTERVIKEN. Syrjäinen Mälaren-järven niemi, jolle Alfred Nobel siirsi dynamiittitehtaansa Tukholman keskustasta vuonna 1865. Teollisuuden monumentti. Vanhoja rakennuksia sekä valleja ympäröimässä vanhoja testipaikkoja.

Nobelin päärakennuksessa näyttää olevan nyt vilkas kahvila. Pihalla tietotaulu. Lännempänä, vallien takana, ovat Nobelin räjäytyskokeiden paikat. Järven lahti ei näytä kummoisen kauniilta lehdettömien puiden aikaan talvella maaliskuussa, vaikka kirjoissa paikkaa ylistetäänkin.

Jatkan kävelyä järven etelärannalla. Poikkean yhdessä koeräjäytyskuopassa, palaan sieltä pienen tunnelin kautta. Vetelää mutaa tietotaulun edessä haittaamassa tutustumista.

LANKKUTIE jalankulkijoille kulkee veden päällä kiertäen jyrkän kalliorantaisen niemen edempänä lännessä. Retkeilijöiden suosikkipaikka, väkeä kulkee tai oleskelee ruuhkaksi asti. Lasken kävelleeni tänne asti 8 kilometriä. Olen matkani käännekohdassa.

Palatako tuttua, siis turvallista tuloreittiä, vai etsiäkö vaihtoehtoinen tie? Jatkan eteenpäin lähimpään lähiöön, josta täytyy olla autotie Tukholmaan päin, palaamatta enää liian vilkkaalle lautatielle!

ASPUDDEN, Vintervikenin eteläpuolella, on vanha lähiö tai esikaupunki, joka tuo mieleeni Helsigin Pohjois-Haagan! Yritän sen eri suuntiin risteävillä kaduilla arvailla aina parasta reittiä, joka veisi minua itään, Tukholman keskustan suuntaan. Huomaan bussin kulkeman kadun. Pysäkillä on luettelo kaikista linjan pysäkeistä, joiden joukossa myös Gröndal, Lilljeholmen, vaikka muut nimet ovat minulle tuntemattomia katuja.

ÖRNSBERG. Harjun takaa näkyy Vintersvikenin tielle. ESSINGELEDEN on korkeilla silloilla kulkeva Tukholman ohi kiertävä moottoritie, jonka alitan nyt etelämpänä kuin tullessani. Sillan alta nousen melko jyrkkää rinnettä katsomaan ylhäällä mäellä näkyvää punaista puukirkkoa. Kierrän kirkon ympäri, en näe missään esillä sen nimeä.

Kirkko onkin "St. Sigfrid's" (1899-1900 E.O. Ulrich), siirretty Aspuddeniin 1904 ja laajennettu. Nopeasti kasvaviin esikaupunkeihin kaivattiin tuohon aikaan liikuteltavia kirkkoja, joilla oli yksinkertainen hirsirakenne (Arkkitehtuurikirja).

*****

TREKANTEN-järvelle taas, mutta nyt kävelen sen etelärantaa, lankkutietä pitkin. Lähestyn Liljeholmin toria. Ohitan NYBOHOVSHÖJDENIN rinnehissin alapään aseman. Ajaisin mielelläni jälleen hissillä ylös kukkulalle, kuten 10 vuotta aiemmin, mutta hissi on suljettu! Talvella 2013 jouduin käymään toisen kerran maaliskuussa, kun ensimmäisellä kerralla tammikuussa hissi oli rikki. Tulee mieleeni Turun funikulaarin vaikeudet.

Hissiasemalta kuljen katettua jalankulkukäytävää Linjeholmenin Tunnelbana-asemalle ja sieltä ulos. Lipunmyyjä istui edelleen kopissaan metroasemalla. Nousen kauppakeskuksen toiseen kerrokseen ja käyn Emmauksen ja Stadsmissionin kirpputoreilla. Ollaan niin kaukana keskustasta, että olen jaksanut käydä täällä vain pari kertaa aiemmin, vaikka olen kaikki Tukholman kirpputorit listannut ja kiertänyt vuoronperään.

Erehdyn vierekkäisistä ovista ja menen ensin vahingossa sisustustavaraliikkeeseen, jossa ei ole yhtään asiakasta, kun taas kirpputorilla paljon asiakkaita. Ruotsinkielisiä lastenkirjoja on kuusi hyllyllistä. Robinson Crusoe. Jules Vernen "Kapteeni Grantin lapset" 60 kruunua, lyhennetty versio! Katson lautapelejä ja palapelejä. Pitkä kassajono.

Kauppakeskuksen toisen kerroksen aulassa on pieni maksullinen junarata lapsille. Kehäradan vain muutaman metrin pituus on huvittava, en muista vastaavaa nähneeni. Kaksi minuuttia veturilla ajoa ympäri ympyrän maksaisi 40 SEK (noin 4 euroa), kolme minuuttia 50 kruunua ja 6 minuuttia sata kruunua.

******

HORNSTULLIIN palaan samaa reittiä kuin tulin. Sitten Hornsgatan itään. Högalidin kirkon kaksi tornia ovat paketissa. Varvsgatan. Lundagatan. Kristinehovsgatan.

SKINNARVIKSRINGEN! Historiallisia ja komeita taloja. Skinnarbacken, kalliot, joilla on muitakin, en ota valokuvia näköaloista. BASTUGATAN lännestä. MONTELIUSVÄGEN, kävelytie ja lankkukatu näköaloineen korkealta, turisteille suositeltava, paljon istujia reitin varrella, otan valokuvia, kuten muutkin! Olin ennenkin kerran käynyt. Aurinkoinen sää maaliskuussa.

Palaan Bastugatanille, sitten Tavastgatan, Maria Trappgatan. Näen että SLUSSEN on yhä työmaa, joka vaatii kiertoreittejä, vaikka vuosi on kulunut edellisestä käynnistäni. Kuljen Götgatania etelään Medborgarplatsenille, jossa olin jo aamulla.

SÖDERIN KIRJASTO? Kahdet portaat, lännessä urheiluhalliin, idässä kirjastoon. Kiersin talon ympärikin etsiessäni kirjastoa. Vanhanaikainen kirjasto. Ei käytössä UDK-luokitusta, vaan kirjainkoodeilla on eroteltu historia, maantiede, Tukholma jne. Ruuhkaksi asti internetin käyttäjiä ja oman läppärinsä kanssa kirjaston pöytien äärelle tulleita. Ahdasta, en viihdy! En huomaa missään aikakaus- tai sanomalehtiä. Viivyn vain 15 minuuttia selaillen lukemattomia Tukholmasta kertovia kirjoja! Lähden klo 15:20.

Kuljen Tjärhovsgatania, kunnes vastaani tulee työmaa. Sitten Folkungagatan kuten aamulla. Tulen Vikingin terminaaliin harvinaisen aikaisin, jo klo 15:45. Otan tuoreen kartan vastaisen varalle.

Cinderella-laivakin ottaa matkustajia. Automaateilla kirjautujia. Nyt alakerrassa on automaattiportit, jotka lukevat hyttiavainkortin neliönmuotoisen QR-koodin. Ennen vastassa olivat isot vartijamiehet, jotka vertasivat henkilöpaperit ja avainkortin, täsmäsikö matkustajan nimi. - Vartijat ovatkin siirtyneet toiseen kerrokseen, jossa vallalla entiset tarkastustavat. Kuljen "Helsinki"-portille, vasemmalle suuntaa Gabriellalle. Oikealle suunta Cinderellalle.

Menin laivaan jo klo 15:50, vaikka vasta klo 16 määräaika. Jalkani väsyneet, jaloissaulkona talvisaappaat, hytissä kangastossut. Katsoin televisiota, koska minulla ei ole kotona. Dekkari Aucklandista. Pilapiirtäjä Jyrki Vainion kirja Kari*sta. Diili-Jaajo. Mika Tommola. Uutiset. Puolueiden puheenjohtajien tentti, Maria Ohisalo oli parempi kuin odotin. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys käynnissä.

Komentosillan kamerakuva laivan etenemisestä tuntui nyt tylsältä, vaikka edellisellä matkalla vuosi sitten se oli mielestäni paras TV-ohjelma!

*******

Laivamatkani Tukholmaan (70 kertaa)

1976, 1981, 1983, 1985, 1987  (=5)

1988, 1989, 1996, 2x 1997  (=10)

2x 1998, 1999, 2001, 2003  (=15)

2004, 2010, 8x 2012  (=25)

6x 2013, 5x 2014, 3x 2015  (=39)

4x 2016, 7x 2017, 5x 2018  (=55)

11x 2019, 2x 2020  (=68)

2022, 2023  (=70)

Tukholmassa 70 + 18 päivänä = 88 päivää

26 vuotena 48:sta vuodesta 1976-2023.

.

790. Joensuu junalla 2023

Ajoin junalla Joensuuhun tiistaina 11.7.2023. InterCity-juna lähti klo 6:55 Helsingissä laiturilta 7. Vaununi 5 oli ensimmäinen veturin jälkeen. Istuimeni oli 47 alakerrassa, kahden ikkunan välillä. Pasila, Tikkurila, sitten kaarto oikoradalle Mäntsälään päin, sieltä vastaan tuleva raide ohittaa siltaa pääradan Riihimäelle menevät raiteet. Asumatonta radanvartta.

Lupsakka konduktööri esitteli Pasilan jälkeen kuulutuksessa eri vaunujen palvelut. Lipuntarkastus vasta tunnin päästä klo 8. Jotkut ehtivät sitä ennen jo jäädä Lahteen!Mummot oikealla eivät saaneet heti käynnykästään lippuaan auki: "Paperilippu oli nopeampi!" / "Mutta kun tekniikan pitäisi olla niin iha-naa!" myötäili junailija.

Vanhuspari tuli junaan Lahdesta, etsivät paikkaa 46, eikun 40, eikun... vaimo kivahti: "Ei minulla ole lukulaseja!" Äijä kyseli: "Saako polttaa tupakkaa? Missä on paskahuussi?" Oliko junamme "Lentävä Kalakukko"? Kuulutuksia: "Nästa Kouvola. Bussen till Kotka Hamn." "Lyhyt happihyppelytauko tarjolla Kouvolassa!" (savuketauko).

Lappeenrannasta Parikkalaan asti edellisellä rivillä istui laiha, kalju, hattupäinen Arska-vaari ja hänen tyttärentyttärensä, näiden edellä tytär ja tämän toinen tytär. Vaarin toistuvat mielikommentit lapsenlapselle kaikista ikkunasta nähdyistä asioista olivat: "Ohhoh!" "ÄLYTTÖMÄN iso!" "Ohhoh!" "Ihan ÄLYTTÖMÄN iso!" Jne.

*

JOENSUUSSA saavuttiin raiteelle 2. Raiteella 3 odotti 2-ovinen taajamajuna matkustajia Nurmekseen. (Laituri 1 ei poikkeuksellisesti ollut käytössä.) Raiteiden 2-3 laiturilta mentiin korkean kävelysillan kautta raiteen 1 laiturille, portaita tai hissillä. Puinen rautatieasema oli suljettu matkustajilta ja vuokrattu muuhun käyttöön. Iso pysäköintitalo. Bussilaitureita rivi.

Kävelin länteen Siltakadulle; ylitin itäsillan, länsisillan ja kanavasillan, alla kohiseva, kuohuva virta, Pielisjoki. Ilosaaressa siltojen välissä puisto, uimaranta ja Karjalan talo (1954 Einari Teräsvirta). Niskasaaressa Pielisjoen linna (1852 Lohrmann), entinen jyvämakasiini ja suojeluskuntatalo.

Rannalla kohoaa komea teatteritalo-kaupungintalo (1914 Eliel Saarinen) torneineen ja veistoksineen. Sen takana lännessä valtava rakennuksista tyhjä alue, peräkkäin kolmen korttelin verran: a) Vapaudenpuisto (Vapaudenpatsas 1923 Yrjö Liipola), b) Kauppatori (mm. turisti-infokioski), pohjoispuolella Kauppahalli, c) ulkoravintoloiden puisto!

Risteilin Joensuun ruutukaavaisessa liikekeskustassa katuja sinne ja tuonne, etsien aina varjoja paahtavalta heinäkuun auringolta! Katukylttejä puuttuu! Käytyäni pohjoisessa kävin lännessä KIRJASTOSSA viilentymässä ja vessassa. Sitten menin etelään KIRKKOON (1903 Stenbäck), pariskunta edelläni, tyttö tiskillä, komea sali, alttarimaalaus, urkuparvi.

**

TAIDEMUSEO, Kirkkokatu 32, on lännessä vastapäätä Kaupungintaloa, mutta rakennusten välissä Kauppatori ja kaksi puistoa. Museo on entisessä Lyseossa (1894, T. Decker), kolmessa kerroksessa. Pariskunta meni edelläni sisään, ja muutamia muita vieraita. Reppuni laitoin lokeroon n:o 13. Käytin museossa aikaa klo 13:30-14:40 ja viihdyin!

Vaihtuva näyttely ja vakionäyttely (lahjoitetuista kokoelmista) oli sijoitettu tiloihin limittäin! Werner Holmberg, ym. kuuluisuuksia yksittäin, Helene Schjerfbeck, Eero Järnefeltin Koli-maisemia monta. Oscar Parviainen (1880-1938) on paikallisempi erikoisuus, jolta monta työtä, kuten "Bakkanaalit", hänellä oli varaa matkustella Pohjois-Afrikassa 1900-luvun alussa.

Ortodoksisille ikoneille oli varattu useita saleja (vanha koulurakennus koostuu monista luokkahuoneista ja saleista). "Pogostan Sanomien" päätoimittajan Hilkka Kuuselan ikonikokoelmasta oli rakennettu jännittävä "Ristisaatto", mutkitteleva sokkeloreitti, jossa kävijä vaeltaa mystisessä ihmemaailmassa.

***

HISTORIALLINEN MUSEO oli etelässä, modernissa monitoimitalossa "Carelium", jossa on mm. informaatiopiste. Ensin minun pitikin etsiä sieltä Info-tiski, että sain punaisen museon tarran liimattua paidantaskuuni. Pohjakerroksessa oli vaihtuva näyttely. Toisen kerroksen portaisiin pääsi työntöportista, yläkerrassa oli vakionäyttely arkeologiaa. Hauskana yllätyksenä oli Jukeboksi, levyautomaatti (kuten Jyväskylän KeMussa, silloin kun laite toimi). Valitsin soitettaviksi: 1) Nightwish, 2) Katri Helena: "Minne tuuli kuljettaa". Istuin kuuntelemaan. Katsoin pätkän filmiä, aiheina: Petroskoi, sota ja evakot. Aikaa minulta kului klo 15:00-15:55. Museon sulkeutumisaika oli klo 16.

****

Kävelin Kirkkokatua pohjoiseen, numeroon 33 asti, katsoakseni asuisiko siellä 40 vuoden takainen tuttavuus Espoosta, joka oli palannut Pohjois-Karjalaan. 33A oli asumisoikeustalo, jossa rapun ulko-ovi sattui olemaan auki, mutta 33B asunto-Oy, ja ulko-ovessa koodilukko. Vain kolmikerroksinen asuintalo, vaikka varsin lähellä keskustaa.

Kuljin edemmäs pohjoiseen, aioin käydä Lidl-kaupassa, mutta se oli liian kaukana, en jaksanutkaan hellepäivänä. Tietyömaakin kierrätytti minua puistokadulla. (Paremmalla suunnittelulla olisi kannattanut käyttää aikaa vanhojen talojen Rantakadun Rantapuistossa ja satamassa? Kasvitieteellisessä puutarhassa oli ollut aiemmin perhosia?)

Matkan varrella ohitin eksoottisen ORTODOKSISEN KIRKON (1887 G.F. Karpov). Ajattelin, ettei se ole tietenkään auki klo 16:30, vaikka taisi ollakin klo 17 asti. Jäi minulta yrittämättä sisälle, ketään muitakaan ei näkynyt pihalla.

Menin vielä Ilosaareen, Ilosaari-Rock -festivaalistaan muualla Suomessa kuuluisaan? Siellä oli heinäkuun helteessä vilkas uimaranta. Istuskelin puiston puolella varjossa auringolta, kunnes lähdin Rautatieasemaa kohti, joka oli jo lähellä. Kävelinkin pätkän Pielisjoen rantapolkua lounaaeen, muukalaisvihasta aikoinaan pahamaineiseksi tulleen Penttilän lähiön suuntaan (tienviitta).

*****

Juna-asemalle saavuin klo 17:45, puoli tuntia ennen junan lähtöaikaa. Raiteella 3 oli Nurmekseen klo 18 lähtevä taajamajunan lyhyt pätkä. Raiteelle 2 tuli juna Helsingistä ja purki tulijat ulos ruuhkaksi laiturille, jossa jo junan odottajiakin.

Menin junaan sisään klo 18:05. Istumapaikkani oli 19, vasemmalla, idässä, vaunussa 5. Istuin osoittautui selkänoja edellä kulkevaksi, vaikka päinvastaisen nimenomaan olin varannut internetin kaavakuvan mukaan! Onnenkauppaa varaaminen etukäteen. Matka-aika Helsinkiin klo 18:13-23:03. 

Naiskonduktöörin lukulaitteelle kännykkäni näyttö oli liian epäkirkas, hän yritti monesti, ennen kuin onnistui tarkastamaan lippuni. Koneellista toimintaa, osaavatko VR:n työntekijät enää käyttää omia silmiään? JUnailija kuulutti kaiuttimista etukäteen, että kirkastakaa matkapuhelinten valaistusta lipuntarkastusta varten, mutta en osannut sitä tehdä. Kesäni yhdeksällä muulla junamatkalla ongelmaa ei esiintynyt (niistä kahdella tosin kännykkälippuani ei tarkastettu, ja kahdella matkalla minulla oli paperilippu).

******

Juna ajoi Helsingissä Turun-junien yleensä käyttämälle raiteelle klo 23:04. Pitkä kävely perältä etelään, työmaa, puikahdus Espoon junien laitureille. Bussi 30 Tennispalatsilta klo 23:29 osoittautuu ilmaiseksi, koska lipunlukulaite on rikki.

Ilta on kylmä, jotkut matkustavat pelkissä shortseissa ja T-paidassa, minulla on edes pitkähihainen paita. Bussiin tulee Töölöstä nuokahteleva päihtynyt mies nenäkkäin vastakkaiselle paikalle eteeni. Seuraavalla pysäkillä joku kännikala työntää rollaattorin tuolissa istuvan muijansa sisään keskiovesta, kiroillen. Edessäni istuva havahtuu moikkaamaan heitä, hihkaisten: "Kultareuna!" (Sieltäkö tuttuja?)

Rollaattori-pariskunta riitelee: "Pääsen omin jaloin pysäkiltä!" "Mee nukkuun mun luo, annan avaimen!" Pariskunta ei jääkään Kultareunan pysäkille, vaan vasta Pitäjänmäen S-Marketille. Pitäjänmäen asemalla edessäni istuva herää ja kysyy: "Kultareuna?" Sanon että se ohitettiin 5 minuuttia sitten, tullaan Pitäjänmäen asemalle. Hän poistuu seuraavalla Konalan pysäkillä. Sitten eräs nuori kolmikko mies-nainen-mies arpoo Tähkätien pysäkkiä, eivät näe ulos pimeyteen, jäävät seuraavalla Riihipellontien pysäkillä ja lähtevät kävelemään pysäkinväliä takaisin. Heinäkuun kesäyö.

.

789. RUISSALO, Turku, Kirjamessut 2023

Olin tullut torstaina viidettä kertaa Turun Kirjamessuille. Myyntipöydät ja kirjahyllyt oli pystytetty ja täytetty Nummelan varastosta tuoduilla 65 banaanilaatikollisella antikvaarisia kirjoja. Olin yöpynyt hostellissa, Museolaiva Boressa (Linnankatu 72, Aurajoen suulla, Turun linnan lähellä). 

Perjantaina 29.9.2023 klo 8 lähdin Turun MESSUKESKUKSEN pihasta kävelemään luoteeseen "Artukaisten kiitotietä" pitkin. Kuljin ohi tapahtuma-areenan G "Gatorade Center". Kulkemani tie oli rakennettu Turun entisen lentoaseman kiitotielle. Nykyisin lentoasema on Ruskon suunnalla, 8 km Turusta pohjoiseen.

*

RAISIONJOKEA oli tarkoitukseni seurailla, ensiksi Raision suuntaan pohjoiseen ja sitten etelään merelle asti, Ruissalon Pohjoissalmeen. Turun joista en tuntenut aiemmin kuin Aurajoen sekä tähän Koroisten ristin vierestä laskevan, Maarian kirkolta tulevan VÄHÄJOEN. Turku, Tampere ja Tukholma kuuluvat kaupunkeihin, joihin haluan tutustua perusteellisesti kotikaupunkini Helsingin lisäksi.

Areenan pysäköintipaikan läpi pystyin oikaisemaan koilliseen Artukaistentielle tarvitsematta kiertää lännestä Arenakadun ja Kirjaltajankadun kautta. Ylitin siltaa Raisionjoen, jonka itärantaa seuraili aivan vieressä kävelytie. Junarata ylitti joen pienen matkan päässä ja sen jälkeen Naantalin pikatien silta. Pohjoisempana näkyi Härkämäen taloja.

Raisionjoki virtasi laiskasti ja sen vesi oli hyvin ruskeaa. Kävelytie oli parissa paikoin märkä ja liejuinen. Kolme pyöräilijää Turun suuntaan ohitti minut. Kyllästyin pian ruskeaan, leveään valtaojaan, ilman kohokohtia, ja käännyin jo takaisin Ruissalon suuntaan.

Alitin taas Artukaistentien, jolta olin polulle tullut, ja myöhemmin Messukentäntien, jonka kohdalla polku teki mutkan itään Suikkilantien lähelle, palaten sitten taas joenrantaan, jossa 200 metriä ennen Pansiontietä ja Raisionjoensiltaa oli levähdyspaikka: puinen laituri joessa puupenkkeineen ja metallisine tupakantuhka- ja roskapussi-astioineen.

Pansiontien jälkeen kävelytie jatkui Vapaavaraston ohi Ruissalonsillan luo. Epäröin polkuhaaraa, liittyäkö idempää Ruissalonsillan pohjoispuolelle vai alittaako silta eteläpuolelle? Alitin etelään, Länsisataman verkkoaidan viereen, ja leveän sillan leveä jalkakäytävä olikin ainoastaan eteläpuolella.

**

RUISSALO

on 8,5 neliökilometrin laajuinen, koillisesta kaakkoon 9 km pitkä luonnonkaunis saari ja puistoalue. Juhana-herttuan hovin aikaan 1556-63 Ruissalo oli kruunun metsästyspuisto ja sinne tuotiin saksanhirviä ja kauriita. Turun kaupungin omistukseen saari tuli senaatin päätöksellä 1845, ulkoilu- ja virkistysalueeksi kansan käyttöön. Osa saaresta huutokaupattiin määräaikaisiksi huvilatonteiksi. Parinsadan huvilan joukossa on arvokkaita empire-rakennuksia. Jossakin huvilassa asuu taiteilija Kaj Stenvall.

Saavuin Ruissalon saarelle, jossa lehtipuiden vihreys otti minut vastaan. Autotie Ruissalon puistotie oli melko vilkas. Tien eteläpuolelle erkani pää-kävelytie lounaaseen, mutta luoteispuolella oli pieni muutaman auton pysäköintipaikka, josta lähti luontopolku pohjoiseen. Tutkin tien laidalla taulukarttaa. Koiranulkoiluttajakin yritti tien samaan aikaan kuin minä.

Lähdin luontopolulle pohjoiseen, maapohjaiselle, kohtuullisen leveälle ja usein rinteessä sivulle päin kaltevalle. Saaren pääpuulaji on mänty, lähes puolet, mutta tammivaltaisia metsiä on toiseksi eniten, lähes neljännes. Lehtoa on metsämaasta 40 %, 144 hehtaaria. Ruissalon tammistot ovat Pohjoismaiden laajimmat!

Polun varrella oli pystytettyjä tietotauluja ja näki usein kaatuneita, katkenneita puita ja niiden korkeita kantoja, jätettyinä paikoilleen lahoamaan eläimistön hyödyksi. Ruissalossa viihtyy lintuja tiheämmin kuin muualla Suomessa.

Ensimmäinen polkuni vei pohjoiseen Marjaniemi-nimisen huvilan pihaan. Muita kulkijoita en kohdannut kuin Marjaniemessä, kun sinne ajoi juuri henkilöauto, josta lähti kaksi ihmistä luontoretkelle, mies opasti nuorempaa naista. Marjaniemen upea puurakennus mainosti kokoustiloja, erikseen oli rannempana sauna ja muita taloja.

Luontopolku kulki tontilta pätkän Marjaniemen tietä ja jatkui sitten metsään lounaaseen. Tulin TAMMIMETSÄÄN. Maa oli ruskeana tammenterhoista! Pari kertaa minuutissa kuulin äänen: Kops! Tammenterho oli taas pudonnut maahan lähistöllä! Eksoottista! Ensimmäisen kerran näin tammenterhoja luonnossa Ruotsin Husqvarnassa, Jönköpingin ja Vätternin luona, syksyllä 1988, kun Eurolinesin vuorobussi oli pysähtynyt puolen tunnin ruokatauolle majatalon pihalle.

Luonnosuojelualueella etsin tietotaulurasteja parinkin sallitun luontopolun päästä. Lintutornia en löytänyt tienviitankaan avulla. Reitti palasi Marjaniementielle, ylitti Ruissalon puistotien ja jatkui etelään, jossa maasto vaihtui. Vastaan tuli myöhemmin myös Kartanomaisema, Ruissalon kartano avarine peltoineen tai niittyineen.

Luontoreitti kulki kallioisessa maastossa. Keltaisia merkkejä oli maalattu kallioon ja puihin melko usein, niitä pystyi helposti seuraamaan. Kerran vastaan tuli nuori nainen taluttamansa koiran kanssa ja tervehdimme. Jossakin kalliolla kadotin reitin, etsin pikku polunpätkiltä eri suunnilta, mutta päädyin aina umpikujaan polun-näköisen loputtua.

Kartan mukaan luontopolku teki U-kierroksen pohjoisemmaksi. Saatoin nähdä jopa Ruissalon puistotietä seurailevan kävelytien, mutta välissä oli toivoton ryteikkö. Pääsin kuitenkin eteläpuolella kulkevalle tielle, joka oli Kartanontien sivutie. Sille piti luontoreitinkin päätyä, ehkä 50:n tai sadan metrin päässä minusta. Kilometrikin tuntuu pitkältä matkalta koko ajan mikro-mutkittelevalla luontopolulla!

Reitti teki mutkia Kartanontien, kahden nimettömän pikkutien ja Kansanpuistontien kautta Ruissalon puistotien jalankulkijoiden alikulkukäytävälle, ohi Kasvitieteellisen puutarhan asfaltoidun pää-pysäköintialueen.

***

KASVITIETEELLINEN PUUTARHA

Portin pielessä oli vielä lähin pieni hiekkainen pysäköintialue. Kohdalla oli Ruissalon puistotiellä bussipysäkki, jossa oli paljon koululaisia hälisemässä ja odottamassa. Pohjoiseen lähti Rauhalantie, koilliseen jatkui seurailemani luontopolku ja lännessä oli portti kasvihuoneille ja niiden ulkopihaan.

En malttanut mennä kasvihuoneisiin (pääsymaksut 9/6 euroa), kun ulkopuutarhakin näytti aika valtavalta ja kukoisti edelleen kesäisesti syyskuun lopussa. Karttataulusta löytyi vaikka mitä kohteita. Lähdin kiertämään puutarhan rajoja pitkin ensin länteen, sieltä pohjoiseen. Matkan varrella ensin värikkäitä kesäkukkia. Sitten hyötypuutarha vihnneksineen, joka oli tiukasti aidattu ja portti lukittu, jäniksiä ym. eläimiä vastaan!

AASIALAINEN LAMPI kiinnosti eniten neljästä lammikosta. Sitä oli somistettu majalla ja pienellä puisella romanttisella kaarisillalla veden yli. Kasvillisuus näytti ympärillä viehättävän eksoottiselta ja moninaiselta! Otin kauniin valokuvan, jota lähetin tutuille.

Kuljin kahden isomman lammikon ohi itään kaikista suurimmalle lammelle, jonka partaalle oli rakennettu puinen rantaterassi penkkeineen. Jäin pitkäksi aikaa istumaan. Lähistölle oli rakennettu "Onnelin ja Annelin tuulimylly", lapsille sopivaan kokoon. Ruohonleikkuu-robotit kulkivat itsekseen nurmikentillä. Kauempana tehtiin raskaampia töitä traktorilla.

Aistien puutarhan läpi kuljin vain pikaisesti. Siellä tuli vastaani ainoa ulkopuutarhassa näkemäni turisti. Lähdin puiden reunustamaa puistokatua etelään kohti porttia Ruissalon puistotielle.

****

RUISSALON KANSANPUISTO

Palasin jalankulkijoiden alikulun kautta pysäköintialueelle ja asfalttipintaiselle Kansanpuistontielle, jota reunusti kävelytie, suuntana ensin pitkä suora lounaaseen, sitten risteyksessä käännös kaakkoon ja suuri pysäköintialue. (Risteyksestä luoteeseen lähti Jarno Saarisen tie, jota en kulkenut.)

Vastaan tuli pari isoja puurakennuksia, joiden tarkoitukset eivät minulle ulkoa avautuneet. Ehkä niissä kahviloita, muita liikkeitä, toimistoja. Vaihtoehtoisia teitä meni talojen ohi lounaaseen kauemmas monille huviloille taikka kaakkoon lähelle Pukinsalmen rantaan. En ole nähnyt Ruis-Rockia, mietin minne on pystytetty esiintymislavat, joka kertako erikseen?

Meren äärellä oli hiekkaranta, iso uimaranta, Sen itäpuolella oli kaunis puistoinen niemi, puistokäytävineen. Niemen puistossa oli ulkoilmassa puihin kiinnitetty valokuvanäyttely. Rannalla oli Fölin vesibussiliikenteen laituri. Aikataulut olivat päättyneet kesältä ennen syyskuun loppua niin arkena kuin viikonloppunakin.

Niemen koillispuolella oli pieni lahti, jonka rannoilla oli muuallakin Suomessa näkemäni valuvan veden puhdistussysteemi, joka perustui veden hidastettuun siirtymiseen lammikosta toiseen ennen mereen laskemista.

Hieman pohjoisempana alkoi pitkä suora kevyen liikenteen raitti koilliseen kohti Ruissalonsiltaa. Kartalla yksinkertaisen reitin kuvittelee helposti lyhyemmäksi kuin millaiseksi se osoittautuu. Matkan varrella oli mereen pistävällä laiturilla Lintutorni, jossa istuskelin levokseni puolisen tuntia kello 15.

Ruissalonn telakan kohdalla tuli raittiin pieni mutka ja kohta se liittyi Ruissalon puistotien kävelytiehen. Ylitin Ruissalonsillan ja jatkoin Tuontikatua koilliseen ja pohjoiseen. Oikealla oli tiiviisti aidattu Länsisatama. Tuontikatu alitti Pahaniemensillan. En oikein keksinyt hyvää reittiä jalankulkijalle.

*****

Kiersin Rautatehtaankadun (varastoja tai pienteollisuutta) ja Riippakoivunkadun (omakotitaloja) kautta Vienolan pientaloalueen ja Pahaniemen ohi Naantalin pikatielle asti. Välillä piti ylittää rautatien tasoristeys. Naantalin pikatietä seurasivat kävelytiet molemmin puolin, minä pysyin etelälaidalla. Näin pohjoispuolelle tutun kauppakeskuksen "Manhattan", mutta eteläpuolella vastaan tuli Kollikujan Lidl, jossa asioin klo 17.

Turun linnan läheltä, Bore-laivan retkeilymajasta, on Eerikinkadun Lidl Kauppatorin itäpuolella tuntunut kaukaiselta ja matka sinne edestakaisin liian tylsältä. Nyt olin oppinut, että pari muuta Lidliä oli suunnilleen yhtä kaukana Boresta, toinen Aurajoen eteläpuolella Vähäheikkiläntiellä ja toinen Rautatien pohjoispuolella Naantalin pikatien varrella. Jälkimmäisestä jatkoin rautatien alitse Puistokadulle (autoille yksisuuntainen etelään) ja Port Arthurin puutalokaupungin läpi mutkitellen lounaaseen kohti Bore-laivaa, jonne saavuin klo 18.

******

Hyttini Boressa oli tänä syksynä ennestään tuttu 386, perimmäinen 1-hengen entinen miehistöhytti. Aiemmilla kerroilla vuodesta 2021 hyttini olivat: 383, 218, 385 ja tämä sama 386.

TV- ja seurusteluhuoneessa oli tungosta tänä viikonloppuna: torstai-iltana kuuden mustaihoisen miehen seurue katsoi urheilukanavalta jalkapalloa. Lainakirjahyllyn takana oli vieraiden keittiö, jonka pöydän ympärillä viiden hollantilaisen tytön seurue puhua kaakotti tunnista toiseen sekä torstai- että perjantai-iltana. Luin joka ilta Turun Sanomat ja Åbo Underrättelsen, lainasin kirjahyllystä hyttiini Maria Langin.

Vasta lauantai-iltana pääsin valitsemaan Teemalta elokuvan: "Täältä ikuisuuteen". Minulle tuntematon toinen mieskatsoja lähti pois juuri ennen hyökkäystä Pearl Harboriin, ja palasi, kun olin sulkenut TV:n. "Loppuiko jo? Miten päättyi?" (Montgomery Clift kuoli, Burt Lancaster jäi sotimaan, Donna Reed ja Deborah Kerr tutustuivat laivalla).

*******

LAUANTAI-aamuna lähdin laivasta kaupungille vasta sateen jälkeen, sattumalta klo 11, jolloin tyhjien hyttien siivous oli käynnistynyt. Silloin 5 hollantilaista tyttöä lojuivat sohvilla kolmannen kerroksen Exit-käytävässä. Odottivatkohan he kuljetusta, vai peräti iltaa, jolloin voisivat kävellä puoli kilometriä länteen, suoraan Vikingin tai Siljan terminaaliin ja Tukholmaan menevään laivaan?

FUNIKULAARI toimi lauantaina klo 11:30 ja nousin sillä Kakolanmäelle. Tavattoman hidas ovien aukeaminen ja matkaanlähtö, mutta kuitenkin nykäisy lähtöhetkellä. Samassa hissivaunussa oli pariskunta sekä lapsenrattaita työntelevä isä. Kävelin Kakolan länsilaidalle, jossa olivat komeimmat kivijärkäleseinät ja näytti valmistuneen uusia remontoituja asuntoja parvekkeineen viime vuoden käyntini jälkeen.

Kuljin itään, asfaltoitu sisäpiha oli jyrkästi kalteva etelään. Auton oli keksittävä kiertoreitti kääntymisen sijasta. Lapsille oli leikkikenttä. Satoi taas ja tuuli voimakkaasti, sateenvarjo kääntyi nurin. Kuljin alamäkeä itään ohi Hotelli Kakolan. "On sulla oikea osoite nyt!" turistit vitsailivat Kakolasta. Vankilanjohtajan komea asuintalo mäellä (oli siellä toimistotila myös).

MIKAELIN KIRKOSSA kävin sisällä klo 12:30, kun huomasin olevan auki. Penkeillä istui pariskunta, sekä yksinäiset mies ja nainen, minäkin istuin 5 minuuttia. Lasimaalaus alttarin takana. Vieraskirja, minä ensimmäinen kirjoittaja 30.9. Ylitin kadun Mannerheimin rintakuva-patsaalle Mannerheimin puiston länsilaidalla. Ruokaa kuljettava matala valkoinen pyäreäkulmainen robotti oli jumittunut liian korkeaan jalkakäytävän reunaan Rauhankadulla.

PUOLALANMÄEN arkkitehtuurikierros kello 13-14, oppaana Aalto-yliopiston professori Panu Savolainen. Noustessani mäelle ajattelin, onkohan muita? Oli varmaan melkein sata. Kierrettiin tosiaan mäki kävellen, länteen - pohjoiseen - itään, eri rakennusmestarien piirtämien talojen eteen pysähtyen. Lopuksi Wivi Lönnin koulu.

Kävelin Aurakadun alas. Kauppatorin monivuotinen remontti oli vihdoinkin valmistunut! Avaraa tilaa. Myyntitelttoja oli varsin vähän, vain Wiklundin kulmalla, lännessä kioskeja. Kävelin joen yli ja Kaskenkatua ylös, Kaskentietä Kivikartiontielle asti, jonka muistin takavuosien pikavuorojen pysäkkinä.

VASARAMÄEN puistossa kävin katsomassa, olisiko mäkenä yksi Turun 20 kukkulasta? Olikin tasaisen tylsä, valtava nurmikenttä, muutama puu, kuin Hyde Park. Olisikohan etelässä pientalojen alla mäkeä?

KURJENMÄELLÄ oli tasamaalla hyvin pitkiä matalia puutaloja, TVT, Turun Vuokratalot. Paikallinen Spede kaupan muovikassi kädessään tuli vastaan pihalla törmäyskurssilla sanoakseen "Päivää!"

VÄHÄHEIKKILÄNTIE länteen oli valtavan pitkä. Lidl numerossa 58. Kävelin Rykmentintietä, Perämiehenkatua, Niilonkatua ja Daniel Hjortin katua Kupittaankadulle, jolta pääsi nousemaan puistokäytävää korkealle TONTTUMÄEN PUISTOON. Hyvä näköala pohjoiseen. Koirapuisto, iso ja pieni koira leikkivät innokkaasti.

VILKKILÄNMÄKI oli pohjoisempana Stålarminkadun toisella puolella. Yritin puistoon Ilkanrinteestä ja Tapulikadulta, mutta tietyömaa esteenä läpikululle. Kävin puistossa nousemalla Vilhonkadun päähän ja sieltä pitkät puuportaat. Muistin sitten käyneeni ennenkin! Ylhäällä oli lasten leikkipuisto ja polkulenkki todennäköiselle pussikaljamäelle, josta näköala länteen ison kerrostalon pihaan. Palasin samat puuportaat alas. Tervahovinkatu Aurajoen lautalle.

FÖRI tuli pohjoisesta tulvillaan nuorta väkeä. Etelästä lähti vähemmän, mutta yksi pussikaljapoika kulki välin edestakaisin tullakseen vastaan kavereitaan pohjoisesta. Bore-laivalla huomasin tunnin kuluneen mutkaiseen matkaan Vähäheikkiläntien Lidlistä puistomäkien kautta.

********

KIRJAMESSUT sunnuntaina 1.10.2023. PUISTO-lavalla klo 10:10-10:30 Pauli Aalto-Setälä haastatteli kaukaista sukulaistaan Alexander Stubbia aiheesta 3 kirjaa. (Stubbin äiti on Setälöitä.) Stubb sanoi puhuvansa paremmin suomea kuin ruotsia, käyneensä koulua ensin suomeksi, ja katuvansa, ettei käynyt Reserviupseerikoulua (koska häntä odotti jo opiskelupaikka USA:ssa). Stubbin mielikirjat olivat optimistiseen tulevaisuuteen suuntaavia. Yuval Noah Hararin kirjoja olen minäkin lukenut. Istumapaikat olivat täynnä katsojia, seisojia paljon myös. Turvamies tarkkaili kulmilla.

Suurimmassa AUDITORIOSSA iltapäivällä Pauli Aalto-Setälä haastatteli Pekka Haavistoa, ja tunnusti tunteneensa Pekan jo 30 vuotta. Haavisto on rento, sanavalmis ja vitsikäs. Kolmeksi mielikirjakseen hän on valinnut:

1) Garcia Marquez: "Sadan vuoden yksinäisyys" (olen lukenut sen kuin tervaa juoden vasta kolmannella yrityksellä. En ymmärrä miksi se on ollut niin muodikas sukupolvelleni?)

2) Lin Jutang: "Maallinen onni". (Pekan isän, rehtori Jouko Haaviston ja minunkin isäni kirjahyllyssä, olen lukenut. Amerikkalaistunut kiinalainen, mielestäni liian porvarillisen itsetyytyväinen!)

3) Baltasar Gracian: "Viisauden käsikirja" (TÄMÄ on hyvä, olen lukenut, arvostan. "Työt tehtyinä hyviä, ilot pahoja päättyneinä".) Auditorio oli täynnä yleisöä, vartija hätisti liiat pois istumasta rappusilta. Yleisö nauroi ja taputti usein.

KUISTI-lavalla Jyrki Siukonen kysyi, mikä oli Suomen tärkein patsas? - Istuva Porthan 1840, Turun tuomiokirkon lähellä, Suomen ensimmäinen julkinen patsas, pystytetty erikoisesti tiedemiehelle, eikä kuninkaalle tai sotapäällikölle.

Li Andersonin faija, taiteilija Jan-Erik Andersson esitti taiteilijan tärkeimmän kysymyksen: "Mistä saada fyrkkaa?" AGRICOLA-lavalla pohdittiin: Onko taiteella itseisarvoa? Rosa Meriläinen haastatteli piispa Mari Leppästä, kimeä-äänistä Annika Saarikkoa, TV-pykologi Maaret Kalliota sekä Pekka Haavistoa.

Tuomas Kyrö oli käynyt Ukrainassa. Jerker Örjans oli tehnyt kirjan laulusta "Ja se Oolannin sota oli kauhia", jonka kautta aukeaa Krimin sodan tarina (1854). Sunnuntain lopuksi kirjamyyntipöydät purettiin ja autot pakattiin klo 16-18:30.

*******************

LIITE: BORE-LAIVASTA heinäkuussa 2021:

"734. Turun Booktori ja Bore-laiva"

OTE: Bore-laiva (2021):

Turun kaiketi halvin majapaikka, Retkeilymaja, on siirretty Museolaiva Boren hytteihin, Merimuseo Forum Marinumin laituriin. Aurajoen länsiranta on kävelytietä idän Lonttisista länteen aina Bore-laivan maihinnoususillalle asti, joka on umpikujalla valtavan pysäköintialueen (4 tuntia pysäköintikiekolla) ja Aurajoen välissä.

Laivahostel Boren sisäänkirjoittaumisen alkaminen kello 15 muodosti heinäkuussa (2021) aluksen 4. kannen Receptioniin muutamien ihmisten ruuhkan. Hyteistä on käytössä satakunta, joihin voi majoittua pari sataa ihmistä.

Reitti HALPAAN hyttiin 383 oli mutkikas: portaikko itään-ja-länteen alas 3. kannelle, sitten kapeaa käytävää länteen ensin eteläpuolta ja sitten pohjoispuolta, muutamin kulmikkain mutkin, laivan peräosaan. Hytin ovessa avainkorttilukko (työnnä kortti alas, vedä ylös, vihreä valo syttyy).

Kapeassa, ahtaassa HUOKEASSA hytissä kerrossänky, lavuaari, ilmastointi, kaksi vaatekomeroa ja suljettu ikkunaventtiili (ilman verhoja), josta aurinko porotti sisään (länsiluoteesta). Näköala satamaan vievän junaradan tasoristeyksen vilkkuvalle liikennevalolle, ylitse kierrätys-jätesäiliöiden rivistön ja laivalle tuovan umpikujan rauta-aitojen. Peti sijattava itse, tarjolla alulakana, pussilakana, peite, kylpypyyhe, ei käsipyyhettä erikseen.

***

Pesuhuone oli käytävän varrella idässä, ensimmäisessä mutkassa. Kaksi koukkua ovessa vaatteita varten. Lavuaari ja seinämän takana verhoton suihkusoppi, telineessä pään yllä suihkupää, jonka voi myös irrottaa ja ottaa omaan käteensä. Ei shampoota tai saippuaa suihkun puolella, vain seinämän toisella puolella lavuaarin yllä käsisaippuan annostelija.

Seuraava ovi käytävällä pieneen käymälään. Löin joka kerta käydessäni pääni käsipyyhe-kangasliinan annostelija-automaattiin, joka kelaa käytetyn kangaspätkän sisäänsä niin nopeasti, että tarvitsen kaksi nykäisyä ehtiäkseni saada käteni oikeasti kuiviksi!

****

Bore-laivassa oli mukavia yhteistiloja: heti hytin 383 vieressä yhteiskeittiö jääkaapein. Käytävän varrella muutaman mutkan jälkeen kirjasto- ja televisio-huone, jossa myös lautapelejä. Yhtä aikaa minun kanssani siellä oli enintään kolme ihmistä.

Käyttämäni nopein tie hytistä ulkoilmoille olivat toiset portaat käytävältä ylös kannelle 4 (ensimmäiset portaat hytin vieressä olivat vain hätäpoistumiseen), josta nelos-kannelta ovi ulkokannelle (koodi-lukko, sisäänpääsy hyttiavaimella) ja heti laskuportaat laiturille, mikä oli vaihtoehto Receptioniin suuntaavalle maihinnoususillalle.

*****

Aamiainen laivalla tarjottiin klo 6:30-10 tilavassa salissa vastapäätä Receptionia, muutama askelma sitä ylempänä idässä. Kahta lajia leipää (sämpylät sitkeitä, muutkin päivittelivät niitä) ja karjalanpiirakoita. Kahta lajia juustoa, paria lajia makkaraa. Kananmunia, tomaattia, tuorekurkkua, maustekurkkua, lehtisalaattia. Maustamatonta jogurttia (hyvää!). Appelsiini-, omena- ja mustikkamehua. Kahvia, teetä, pussikaakaota, vettä. Pöydästäni upea näköala Turun linnalle, jonka tornia lehtipuut kauniisti kehystivät!

******

BORE-MUSEO. Bore-laivan 5. kannella oli kahvila-ravintola ja 6. kannella Museo! Kirjautin Museokorttini Receptionissa ja sain neuvon: portaita ylöspäin (kaksi kerrosta). Museon rautapuomiportti oli avoinna! Käytävän varrella hienoimpia hyttejä, kuten Bore-yhtiön suurimman osakkeenomistajan, tupakkatehtailija Hans von Rettigin Laivanvarustajahytin avarat makuu-, oleskelu- ja kylpyhuoneet. Komentosillalle pääsi kuvittelemaan laivan navigointia.

Bore-laiva "nolla" (ilman numeroa!) valmistui Oscarshamnissa Ruotsissa 1960. Skandinavian viimeisiä höyrylaivoja. Kulki 17 vuotta Turku-Tukholma-väliä, Silja-Linen autolauttana 1970-76 (65 autopaikkaa, ajo sisään laivan kyljestä. Vuonna 1989 autokansi muutettiin 250-paikkaiseksi kongressisaliksi).

Bore 0 siirtyi Jakob Linesin laivaksi 1977 linjalle Pietarsaari - Skellefteå. Vuonna 1979 asuntolaivana Skotlannissa 3 kuukautta. Vuonna 1981 kokeiltiin kaksi viikkoa Folklinen linjalla Kaskinen - Gävle. Vuosina 1981-84 kanadalaisten öljynporaajien asuntolaivana Algeriassa. Vuonna 1984 Auralinesin linjalla Turku - Tukholma. Risteili Helsingistä ja Kotkasta Tallinnaan, Leningradiin, Riikaan ja Gotlantiin. Diesel-moottori asennettiin 1987.

Kristina Cruises muutti laivan nimeksi Kristina Regina ja vuosina 1987-2010 laiva teki risteilyjä Välimerelle. Vuodesta 2011 Forum Marinumin museolaiva. Vuodesta 2015 myös Hostel, Turun kaupungin retkeilymaja. Laivassa oli niin paljon puusta tehtyjä rakenteita, ettei se enää vastannut meriliikenteen tiukimpia vaatimuksia.

*******

LISÄYKSIÄ lokakuussa 2023:

Hytissä 386 oli ikkunaverho, yksi vuode, ei kerrossänkyä, ei lavuaaria. Käymälöitä on useita eri käytävien varsilla. Ulos laivasta pääsee nopeimmin 3. kannen TV-huoneen eteiskäytävän Exit-ovesta, joka oli aikoinaan autokannen portti, nykyään oikotie kongressisaliin. Hytin avainkortilla pääsee tästä portista myös takaisin laivaan. 4. kannelle ei tarvitse kavuta kuin ensimmäisellä kerralla hostelliin kirjautuessa sekä aamiaiselle. Aamiaisella ei ole enää tomaattia, joka on korvattu punaisilla ja keltaisilla paprika-viipaleilla! Myös vadelmahilloa ja puuroa on tarjolla.

.

788. REPOVESI (Kouvola) 2023

Repoveden kansallispuistosta on tullut valtavan suosittu, koska se on Etelä-Suomessa (ja sinne pääsee helposti myös junalla kesäaikaan). Kaikki luonnosta pitävät naiset sanovat haluavansa Repovedelle, jos eivät ole siellä vielä käyneet! Ruuhkaa välttääksemme valitsimme Tainan kanssa retkipäiväksi hiljaisen tiistain 20.6.2023 ennen juhannusta.

Intercity-junan 63 piti lähteä Helsingistä raiteelta 4 klo 8:15 kohti Kuopiota, mutta lähtölaituriksi vaihtuikin raide 8, ja lähtö myöhästyi 15 minuuttia. (Vaasaan 8:20 lähtevän junan laituri vaihtui toisinpäin 8:sta 4:ään.) Aseman isolla näyttötaululla junille oli merkitty jonkin aikaa sama laituri 4, eli olisivatko peräkkäin? Ajoissa tulleet matkustajat ehtivät puolen tunnin aikana vaihtaa kolme kertaa laituria, neloselta kasiin, kasilta takaisin neloseen ja toisen kerran neloselta kahdeksannelle.

Kuuden vaunun junassa istumapaikkamme olivat 73 ja 74 vasemmalla vaunun 1 yläkerrassa. Hyvä näköala ikkunasta, kerrankin. Konduktööri nappasi etäältä lukulaitteellaan QR-koodin paperilipuistamme. Taina oli vaihtanut VR:n toimistossa syksylle varaamansa liput aikaisemmiksi.

VR:n toimistossa Helsingissä ei kyetty myymään lippuja Hillosensalmelle, vaan vasta seuraavalle asemalle Mäntyharjulle, jonne hinta tuli kuitenkin halvemmaksi! Hillosensalmen lipun hinta oli kiinteä, mutta muiden asemien hinnat joustavia, eli ajoissa varatessa halvempia.

Parin tunnin junamatka kului nopeasti jutellessa. Oikorataa Lahteen, Kouvolassa pitempi pysähdys, kun junan veturipää vaihtui. Vaunut alkoivat peruuttaa idästä pohjoiseen Savon radalle. Helsingin lähdön 15 minuutin myöhästyminen kurottiin umpeen.

Hillosensalmelle klo 10:13 jäi vain kolme ihmistä, meidän lisäksemme pitkähameinen nuori nainen. Punainen puinen entinen asemarakennus oli radan länsipuolella. Ovessa oli koodilukko ja ikkunoista näkyi petivaatteita. Olikohan asemasta tullut majatalo?

Aseman länsipuolella kulki pohjoisesta etelään asfaltoitu maantie 368, jonka länsipuolella oli Vuohijärvi, jonka rannassa oli yleinen laituri ja iloaan hihkuvia uimareita. Sivutien risteyksessä oli 20-30 postilaatikkoa siistissä asetelmassa. Löysimme maantieltä bussipysäkin merkin ja odotimme 15 minuuttia.

Liikennöitsijä Martti Laurilan sini-, valko- ja hopea-väreihin maalattu linja-auto tuli klo 10:30 pohjoisesta. Linjan numero oli 5, pääteasema "Matkakeskus" (Kouvolan rautatieasema), mutta runsaan 10 minuutin päästä bussi poikkeaisi 9 kilometrin päässä Lapinsalmella, Repoveden kansallispuiston portilla. Kouvolan kiinteä bussilipun hinta oli 3,50 euroa ja lipun voimassaoloaika 2 tuntia. Bussissa oli Orilammelta Kouvolaan meneviä muita matkustajia. Ajettiin päätietä etelään ja sitten sivutietä itään ja siltaa junaradan ylitse.

*

LAPINSALMELLA oli valtava hiekkapohjainen pysäköintikenttä, jonka laidassa oli kahvilakioski RepoTassu katettuine terasseineen (auki klo 10-17). Katolla oli aurinkopaneelit, pakastearkussa jäätelöitä, sähköjohtoja ei ollut kai vedetty. Toisella kentän sivulla oli bussipysäkin merkkipylväs ja odotuspenkki. Vain me kolme junalla tullutta jäimme bussista.

Henkilöautoilla tulleita seurueita lähti kävelytietä tai hiekkapolkua metsään. Heti aluksi oli vasemmalla kaksi käymälärakennusta, joissa ei ollut paperia eikä vettä. Ensimmäinen etappi oli 600 metriä RIIPPUSILLALLE. Joillekin autoilijoille riitti käydä ottamassa valokuva Repoveden sillan portista, silloin Repovedellä oli käyty.

Aikaisempi riippusilta oli ollut kuvista päätellen jotenkin hurja ja keinuva. Lattiana lankkuja, joiden välissä raot. Siltaa oli kuljettava vuorotellen eri suuntiin, vastaantulijaa ei pystynyt ohittamaan, ja sillalla sai olla enintään 6 ihmistä kerrallaan pitkien välimatkojan päässä toisistaan.

Vanha riippusilta oli romahtanut, kun sillä oli ollut liikaa ihmisiä yhtäaikaa. Yksi neljästä vaijerista oli irronnut ja silta oli kallistunut voimakkaasti sivulle. Ihmeen kaupalla kukaan ei pudonnut tai loukkaantunut. Sillalla olleet olivat pystyneet pelastautumaan ryömimällä sillanpäähän maihin.

Uudesta sillasta oli tehty tukevampi eikä huojuva, vain vähän notkuva. Kaksi ihmistä mahtui mainiosti kävelemään vastaan tai rinnakkain ilman painorajoituksia. Monia seurueita siitä menikin. Silta kulki korkealla salmen yllä ja näkymät olivat kuvauksellisia. Tuuheaa vihreää metsää ja sinistä vettä.

**

Riippusillan jälkeen toinen kohteemme oli korkea näköalakallio KATAJAVUORI. Metsäpolkua vuoren juurelle piti olla 800 metriä, mutta tuntui paljon pitemmältä koko ajan mutkitellen ja näkymien ollessa rajoitettuja tuuhean metsän takia. Sitten eteen tulivat valtavan pitkät puiset portaat! Olin miettinyt mielessäni, onko järkevää väsyttää itsensä kiipeämällä heti aluksi? (Muistan kaupungit, kuten Luxemburg, joissa kannattaa miettiä aikooko olla pitkään yläkaupungissa vai alakaupungissa, ettei kulje monesti ylös ja alas. Brysselissä, Portossa ja Lissabonissa on sentään rinnehissit.)

Puisia portaita taisi olla pari sataa. Ylös pääsin sentään hengästymättä. Sieltä korkeilta kallionhuipuilta oli mahtavat näköalat länteen ja pohjoiseen. Vihreää metsää ilman asutuksen tai teollisuuden merkkejä ja sinistä vettä välissä koristeena. Istuimme retkialustoilla ja söimme banaanit ja kuivattuja ananaksia. Olimme 65-vuotiaita, ensimmäistä kesää vanhuuseläkeläisiä.

Kartan mukaan vuorelta pääsi alas toistakin reittiä, mutta sen alkusuuta emme löytäneet ja vaikeata tietää, olisiko ollut vaikeampi vai helpompi polku, Laskeuduimme alas puuportaat ja sitten polkua perusreitille, välillä suorastaan hiekkatielle.

***

Jatkoimme itään KATAJAJÄRVELLE, järven rantaa pohjoiseen, sitten itään KUUTIN KANAVALLE. Repoveden kauniisti painettu monivärinen retkeilykartta osoittautui mielestäni aivan typeräksi. Välimatkat oli merkitty hyvin, kuten reititkin, mutta reittiosuuksien vaihtelevaa vaikeutta ei mitenkään!

Ensin tylsää leveää pitkää hiekkatietä kyllästymiseen asti, mäkiä ylös ja alas toki silläkin. Sitten polku muuttuikin todella vaikeaksi, alkoi kiivetä jyrkkiä juurakkoisia rinteitä, joissa oli vaikea pysyä pystyssä. Kengät liukuivat alta, täytyi hakea käsillä otteita pensaista tai puista, mutta aina niitä ei ollut lähellä. Taina lainasi minulle toisen kävelysauvoistaan, ilman sitä en olisi ehkä selvinnyt!

Minulla oli jalassani ehkä vuosikymmeniä vanhat Karhu-maastokengät, EN ollut käyttänyt niitä vuosiin, mutta olin edellispäivänä testannut ne toimiviksi kävelemällä niillä Helsingissä 6 km kaupunkiolosuhteissa, katua, polkua, joitakin mäkiäkin ylös ja alas.

Vaikeissa juurakkoisissa Repoveden rinteissä kenkiä oli työnnettävä kaikenlaisiin koloihin, jotta jalat saisivat otteen maastosta. Tai kengillä oli astuttava kaikenpaksuisille juurille, jolloin kärki ja kantapää taipuivat juurakon molemmin puolin. Pohja lonksui vaikeuksien rasittamana.

Vaellusenkäni alkoivat hajota, vaikka en sitä heti tajunnutkaan. Kengissä on kolme pohjaa: ulkopuolisin antura, sitten välipohja ja sisäpohja. Kengän kärki alkoi repsottaa. Jossain vaiheessa antura irtosi ja jäi matkan varrelle, mitä en huomannut! Ehkä vain ihmettelin, miksei kärki enää olekaan irti? Kenkä kerrallaan hajosi, eri tahtia, vuorotellen.

Myöhemmin kengistä irtosivat vuorollaan myös välipohjat. Antura ja välipohja olivat kai pienillä nauloilla kiinnitetyt, mutta sisäpohja oli ommeltu yhtenäiseksi kengän päällyksen kanssa. Sisäpohjat säilyivät ehjinä koko matkan ajan, kotiin asti.

Pahoja pitkiä korkeita juurakkoisia rinteitä oli ensin yksi, sitten toinenkin. Tiesin, että ne oli kuljettava uudelleen paluumatkalla Kuutin kanavalta. Kolmatta rinnettä en olisi enää kestänyt. Taina kysyi vastaantulijoilta, millainen reitti olisi edessäpäin, ei ollut yhtä vaikea.

Samalla junalla tullut pitkähameinen retkeilijätyttö oli jossakin vaiheessa osunut samalle vaikeimmalle reitille meidän kanssamme, jonkin 10-20 metriä taempana. Seurasin joskus ihmessäni sitä, että hänkin oli selviytynyt ensimmäisestä vaikeasta rinteestä. Mutta toisen rinteen jälkeen häntä ei enää näkynyt, oli kai kääntynyt takaisin. Hän ei tullut iltapäivällä paluubussillemme juna-asemalle eikä paluujunaamme, emme nähneet enää.

****

KUUTINKANAVA oli hyvin vaatimattoman kapea uittoränni, joka kuitenkin aikoinaan säästi pitkiä matkoja puiden kuljetuksissa. Kanavan lähellä päättävän järven rannalla oli nuotiopaikka, jossa oli joku jo ennen meitä ja lisää tuli. Tiistaina ei ollut ruuhkaa, mutta eivät Repovedellä muut ihmiset kaukana olleet.

Olimme matkan puolivälissä, kauemmas emme ehtisi tai jaksaisi. Istuimme järven rannalla vartin klo 13:15-13:30. Olimme kävelleet tai muuten kuluttaneet aikaa 2,5 tuntia klo 10:45 alkaen, ja saman verran 2,5 tuntia oli jäljellä, muttei enää uudelleen kiipeämistä Katajavuorelle.

Paluumatka sujuikin hämmmästyttävän nopeasti, tulimme jo tunnin päästä klo 14:30 Lapinsalmelle, jossa keittokatos ja paljon muita porukoita, joista jotkut uivat. Jäimme sinne kuluttamaan aikaa, Taina kahlasi vedessä virkistääkseen jalkojaan. 

Ilman lämpötila oli 25-27 astetta. Minulla oli repussa vettä 3 puolen litran pulloa, mistä riitti Helsinkiin paluuseen asti.

*****

Näimme veden yli 1,5 kilometrin päässä etelässä MÄÄKIJÄN KAPULALOSSIN ylittävän salmea, useita kertoja. Aikaa tai jaksamista ei taitaisi riittää kiertää lossin kautta, ellei riskeeraisi paluumatkaa junalle ja junalla? Näimme myös veneilijöitä.

Kello 15:20 ylitimme Riippusillan paluumatkalla. Enää 600 metriä kahvilaan. Käymäläkäynti. Kahvia, jäätelöä. Odotus bussipysäkin puupenkillä, ei muita odottajia. Henkilöautoilijoita tuli ja meni.

Linja-auto saapui etuajassa jo klo 16:10 ja odotti 5 minuuttia. Taina lyhensi kävelysauvansa kuljetuskuntoon. Olimme bussin ainoat matkustajat? "Junalleko?" kysyi kuljettaja.

Hillosensalmen asemalla, kun jäimme bussista, bussi jäi pysäkille kuluttamaan aikaa vielä 10 minuutiksi. Odotimme junaa 15-20 minuuttia, samoin yksi mies, joka ei tullut bussilla.

******

Junassa vaunumme oli viides, toinen veturin jälkeen, Kouvolaan asti, jossa kulkusuunta vaihtui. Istumapaikat 77 ja 78 yläkerrassa, puolivälissä samaan suuntaan katsovien osastoa.

VUOHIJÄRVI seuraavaksi, ennen Kouvolaa. Tavarajuna oli mennyt rikki edellämme. Odottamista luvattiin yksi tunti, mutta se kutistui 40 minuuttiin. Konduktööri kuulutti aikatauluja huonointa vaihtoehtoa myöten. Lipuntarkastus viivästyi lisätyön takia.

Myöhemmin junailija kulki ohitsemme, muttei huomannut meitä uusia, enkä ehtinyt reagoida, vaikka istuin käytävänpuolella. Luin Kanava-lehteä ja Taina kuunteli podcastia. Paluumatkalla on vähemmän juteltavaa kuin mennessä. Junalipuissamme luki MÄNTYHARJU eikä Hillosensalmi, mitä ei sitten ainakaan tarvinnut selittää.

Konduktööri järjesteli jatkoyhteyksiä junan myöhästymisen takia: "Tilataksi Turkuun ja Saloon meneville odottaa, 10 henkilöä!"... Minä jäin Pasilaan, josta kävelin Konalaan. Taina ajoi päärautatieasemalle, josta Laajasaloon.

Jos olisin mennyt Repovedelle uudelleen, olisin ehkä ajanut junalla (halvemmalla) vain Kouvolaan asti, ja sieltä bussilla Repovedelle. Pitempi bussimatka erilaisine maisemineen, 3,50 euron seutuhintaan.

Enemmän kuin Repovedestä taidan pitää Turun Ruissalon ja Loviisan luontopoluista! Niiden harvinaisista jalopuumetsistä meren rannoilla. Jalopuut kasvavat Suomessa villeinä vain aivan lounais- ja etelärannikolla. Jalopuita ovat tammi, vaahtera, jalava, lehmus, saarni, sekä pähkinäpensas.

.

787. SIMPELE, Rautjärvi 2023 (1. kerran)

Lapsena ajoin usein junalla Savonlinnaan tai Punkaharjulle. Konduktööri kiersi välillä vaunuissa kuuluttamassa: "Seuraavana SIMPELE!" Erikoisin paikannimi?

Kun junaliput halpenivat vuonna 2023 varhain varaaville, aloin etsiä rautatieasemia, joilla en ollut ennen pysähtynyt. Kymmenen vuotta olin korvannut junat Onnibussilla, mutta nyt hinnoittelu muuttui. Joillekin paikkakunnille pääsee vain junalla, vaikkakin useammille vain linja-autoilla.

SIMPELE oli kesän junakohteitani, Repoveden, Joensuun ja Kauhavan jälkeen. Lipun Helsinki-Simpele sain seniorina pyöreästi10 eurolla, varatessani yli kuukautta ennen.

Matkapäivä koitti lauantaina 29.7.2023. Ajoin Konalasta Kamppiin bussilla 30 klo 5:42-6:10. Juna ei ollut vielä klo 6:30 tullut raiteelle 7. Lähtöaika 6:55.

Opettelin odotellessani Helsingin päärautatieaseman laiturijärjestystä: Luoteessa ulkona ovat Espoon suunnan raiteet 15, 14, 13 ja 12. Koillisessa ulkoilmassa ovat Keravan suunnan raiteet 3, 2 ja 1. Asemarakennuksen katetulla sisäpihalla ovat läntisimmällä reunalaiturilla raide 11, toisella laiturilla raiteet 10 ja 9, keskimmäisellä 8 ja 7, toiseksi itäisimmällä kuusi ja viisi, sekä itäisimmällä reunalaiturilla raide neljä.

*

Kaksikerroksisessa junassani oli kuusi vaunua, minulla vaunun 5 yläkerran päätypaikka numero 65. Vaunu olikin toisinpäin kuin internetin kaavakuvassa, jonka perusteella olin varannut mieluisan ikkunapaikan! Jouduin matkustamaan selkä edellä ja näkemään ikkunasta vasta jälkikäteen jo ohi menneitä paikkoja!

Olin saanut lauantaille halvan matkalipun, mutta vähitellen viikonloppujuna oli täyttynyt. Viereeni käytäväpaikalle 66 istui harmaapäinen Jukka. Matkan aikana väliovi ja wc:n ovi temppuilivat, pyrkivät aukeamaan, jolloin Jukka pomppi käytäväpaikalta sulkemaan niitä, torjuakseen hajua.

Edellisellä rivillä istuivat vierekkäin Jukan vaimo ja tämän sisar. He olivat matkalla sukukokoukseen Joensuuhun ja pohtivat, olisiko viimeinen kerta ja pitäisikö järjestäytyä valokuvaan ikäjärjestyksessä. En pystynyt puheenkalkatukselta keskittymään kirjallisuushistorian lukemiseen. Helsingin Sanomien kahlaaminen onnistui - lyhyempiä juttuja.

Imatran asemalla Jukka huomasi laiturilla presidenttiehdokas Mika Aaltolan (sit) ulkopoliittisesta instituutista. Jo alkumatkasta naiset olivat keskustelleet presidentinvaaleista. "Hänhän on hoitanut ulkopolitiikkaa Niinistön ohella!" (Kenestä puhuttiin? höristin korviani). "Ja tuskin hänen puolisonsa edes lähtee mukaan ulkomaan matkoille!" - Pekka Haavisto (65-v) kuulosti olevan eläkeläisryhmän suosikki, ollenkin ehdokkaista vanhin, jos Harkimo ja Väyrynen ovat vain kehäraakkeja.

Sadekuurot pieksivät junaa matkan varrella. Olin sääennusteen vuoksi epäröinyt lähtemistä matkalle. Mitä tehdä sateessa maalaispitäjässä? Minulla oli onnea, sää alkoi poutaantua.

**

SIMPELE Kello 10:06. Lähdin reppuineni alakertaan hyvissä ajoin. Kolme muutakin matkustajaa jäi Simpeleelle. Aseman kohdalla oli peräti kuusi raideparia, mutta useimmat pysähtyneitä tavarajunia tai ohittavia junia varten. Matkustajajunalle oli keskimmäisenä pitkä junalaituri 2, jonka varrella oli kaksi sadekatosta (jotka tulivat tarpeeseen illalla).

Kolmen raideparin poikki oli rakennettu laudoista kävelytie, jota astelemalla pääsi rautateiden keskeltä ulkoreunalle. Asemalle päättyi lyhyt hiekkatie Valtatieltä Kuusi (Imatra - Joensuu). Kolme henkilöautoa olivat muita matkustajia vastassa!

Valtatie 6 oli melko hiljainen ja pääsin helposti kävelemään sen poikki pohjoiseen, jossa hiekkainen sivutie myötäili alempana valtatietä. Kävelin länteen. Oikealle pohjoiseen nousivat kohta puiset "Kuntoiluportaat" harjulle. Hiekkatien varrella tulivat sitten vastaan kiviliike, jokin muu varasto- tai teollisuusrakennus, sekä Nesteen bensiiniasema.

***

Simpeleen informaatio- ja karttataulu oli pystytetty Nesteen pihalle. Otin puhelimella valokuvan ja yritin painaa mieleeni reittejä. Kohtisuoraan oikealle pohjois-luoteeseen lähtisi yhdystie Simpeleen taajamaan. Päätin kuitenkin ensin etsiä lännempää ja etelästä HIITOLANJOKEA ja sen kolmea KOSKEA tai vesivoimalaitosta. Niin pitkään kuin ei satanut kannatti hakeutua luonnonnähtävyyksille. Sateen sattuessa voisin taajamasta löytää sateensuojan, katoksia, kauppoja, kuppiloita, kirjastoja, kirkkoja.

Kuutostietä seurasi länteen asfaltoitu kevyen liikenteen reitti. Valtatien eteläpuolelta lähti kohta sivutie RITAKOSKELLE, mutta se oli suljettu ja aidattu, myös jalankulkijoilta, Ritakosken voimalaitoksen purkutyön vuoksi. Vaikka oli lauantai, en uskaltanut uhmata ankaraa kieltoa kävellä työmaa-alueen läpi.

Jatkoin länteen. SIVURAIDE Simpeleen paperitehtaalle ylitti siltaa pitkin auto- ja kävelytiet. Toinen tie etelään mainosti LAHNASENKOSKEA, mutta Lahnasenkoski oli vedetty teippiviivoilla yli, ja käskettiin ajaa erinimistä kiertotietä (mutta ei kerrottu, mistä ilmansuunnasta kiertotie löytyisi!).

****

Kärrytietä lähdin kävelemään Kuutostieltä etelään, mutta huomasin polun huononevan ja päättyvän kuivalle kedolle. Lisäksi korotettuna kulkeva rautatie näytti muodostavan kulkuesteen pienen metsävyöhykkeen takana. Ehkä radan on joskus ennen voinut ylittää.

HARJUTIE. Junaradan ja valtatien välimaastossa kulki kuitenkin vaatimaton kärrypolun ja hiekkatien välimuoto pientä harjua lounaaseen, tuuheiden puiden välistä. Oikeastaan jopa idyllisen kaunis historiallisen tuntuinen kävelyreitti! Saavuin siltä ÄNKILÄN ja Änkilänsalon yhdistävälle autotielle, joka pohjoisempana leikkasi Valtatie 6:n ja etelämpänä alitti rautatiesillan.

Saderyöppy yllätti minut juuri, kun olin yhden raideparin levyisen junasillan alla ja sain sateensuojaa hetkeksi. Sateen hiljetessä jatkoin kävelyä sateenvarjo kädessäni. Rautatien eteläpuolelta lähti tavallinen hiekkatie itään kohti jokea ja Lahnasenkoskea, tienviitan mukaan!

Palasin rautatien eteläpuolella itään saman verran kuin olin äsken kulkenut radan eteläpuolella länteen. Maaseudulla on pitkät kiertotiet. Henkilöautokin ohitti minut ja toinen tuli vastaan.

*****

LAHNANEN: koskinähtävyys!

Metsäisen tienmutkan jälkeen näin pysäköintialueen, jolla vasta yksi henkilöauto, mutta toinenkin tulossa. En tiennyt mitä odottaa idempää, mutta tulin HIITOLANJOELLE (eli Kokkolanjoelle), KOSKELLE, kävelysillalle, näköalaterassille, rakennuksille... hiljattain rakennetulle matkailunähtävyydelle! WC, penkkejä, retkipöytiä, pyörätuolillekin kelpaavia näköalareittejä!

LAHNASENKOSKI KUULUI korviin! (ajattelin Äänekosken äänekkyydestään saamaa nimeä). Otin paljon valokuvia (jotka menetin kuukauden kuluttua matkapuhelimen akun hajottua). Vesi kuohui ja kohisi kivikkoisessa koskessa! Entinen pieni VESIVOIMALAITOS oli purettu ja koski ENNALLISTETTU. Ei valtava nähtävyys mutta viihdyttävä!

Ylitin pitkän KÄVELYSILLAN joen vastarannalle ja kuljin siellä luontopolkuja molempiin suuntiin. Etelässä reitti päättyi pyörätuolille sopivaan luiskaan, portaattomaan lintutorniin. Pohjoisessa tuli vastaan RITAKOSKEN työmaan aita ja pääsykielto. Pääpolun rinnalla oli vaihtoehtoreittejä rannempana tai polku ylempänä rinteessä, oli rakennettu puuportaita ja virikkeitä.

Aikaisempi turistiporukka käveli vastaani. Myöhempi ryhmä tai perhe oli saapunut rantaterassille lännessä, josta olin tullut äsken siltaa, ja jonne palasin taas. Neljä reitinpätkää eri suuntiin, jotka kaikki kokeilin, muodostivat kuin ison H-kirjaimen, jonka poikkiviivana oli Hiitolanjoen ylittävä kävelysilta. Vietin koskella runsaasti aikaa kiirehtimättä!

Karttatauluun oli optimistisen suurellisesti merkitty Hiitolanjokea länsipuolella myötäilevä pitkospuinen luontopolku etelään. Aion seurata sitä, mutta uudistetun liittymäpätkän jälkeen tuli varoitus: urheiluseuran rakentama reitti on ollut hoitamaton monia vuosia ja huonokuntoinen! Hajonneita pitkospuita. En lähtenyt "omalla vastuulla" kauemmas sateen kastelemalle ja lähes umpeenkasvaneelle reitille.

Änkilänsalontien kautta palasin samaa pitkää kiertoreittiä, jota olin tullutkin, harjutietä ja kevyen liikenteen pyöräteitä, aina sinne asti, mistä lähti asfaltoitu pääväylä kuutostieltä pohjoiseen, TEHTAALLE ja Simpeleen kerrostalotaajamaan.

Vähän päätietä ennen poikkesin kuitenkin epämääräisen kyltin houkuttelemana metsäpolulle, joka seuraili uppopuiden koristamaa ryteikköistä joenrantaa. Luvattu parinsadan metrin matka alkoi tuntua joron jäljiltä ja luovuin "oikotien" kokeilusta.

******

KENRAALINTIE vie Simpeleen keskustaan leveänä bulevardina, komeat puurivit sekä pyörä- ja kävelytiet molemmin puolin. Kenraalintie on pääkatu Kouvolan Myllykoskellakin (Simpeleeltä 200 km lounaaseen), jossa kävin viikkoa aikaisemmin! Teollisuusmies ja jalkaväenkenraali Rudolf Walden (1878-1946) yhdisti vuonna 1920 Simpeleen, Myllykosken ja Jämsänkosken paperitehtaiden yhtiöt, perustaen Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n. Hänen poikansa oli legendaarinen lippalakkipäinen Valkeakosken vuorineuvos Juuso Walden, "viimeinen patruuna".

Kenraalintieltä haaraantuu vasemmalle Tehtaantie, jolla ajaa kuorma-autoja. Suuret informaatiotaulut opastavat: "MetsäBoard" portit B, C ja A. Oikealle itään lähtee Koulutie ja pienempiä teitä, joiden varrella on tehtaalaisten omakotitaloja.

ROIHANKATU on tärkein poikkikatu lännestä itään, sen varrella ovat taajaman kaupat ja liikeyritykset kerrostalojen kivijaloissa, menneiden vuosikymmenten tapaan. Kuljen kauppakatua ohi K-Marketin, S-Marketin, Kipsan (kioskin), apteekin, ravintoloiden, pienliikkeiden rivitalon, palveluyritysten, Metsätoimiston.

KAUPPATORI on iso ja tyhjä aukio, näyttämölavoin. Toripäivä on torstaina. Kirjastotalo lähellä on vielä uutuutta hohtava, mutta ei ole auki lauantaina. Kunnantalo on vanhanaikaisen komea rakennus. Simpele oli 50 vuotta vuodesta 1923 itsenäinen kunta, jossa asukkaita jopa 4000, puolet keskustaajamassa. Simpele yhdistetiin Rautjärveen 1973, asukkaita yhteensä enää runsas 3000, Rautjärven keskustaajamaksi vaihtui Simpele.

*******

Simpeleen KIVIKIRKKO (1933, Elsa Arokallio, Elsi Borg) on päämääräni. Roihantien jatke kulkee Kauppatorin, kirjaston ja kunnantalon mutkan jälkeen koilliseen. Runsaan kilometrin matka hiljaista tietä tuntuu pitkähköltä, kun kirkko ei ole keskellä kylää.

En sentään yritä Rautjärven puukirkolle (1881), jonne olisi tullut matkaa 30 km kaakkoon. - Luen vasta myöhemmin, että Rautjärven kirkko oli kokonaan palanut 7 kk aikaisemmin. Vuonna 1945 syntynyt vanhus oli sytyttänyt tuleen yli 140-vuotiaan puukirkon kesken joulumessun 25.12.2022. Palavasta kirkosta pelastui 30 ihmistä.

Kuulen kirkonkellojen soiton lauantain iltapäivällä! Simpeleen kirkon tienhaaraan on vielä 200 metriä, mutta näen jo, miten kirkkotieltä ajaa pois henkilöauto, ja toinen, kolmas, peräti 20 autoa peräkkäin, jotka kukin pysähdyttyään ylittävät kulkemani maantien, ja jatkavat maantien poikki hautausmaan tielle.

Tulen risteykseen: kirkko tulee näkyviin torni edellä kauniina ja kapeana, oman tienpätkänsä päässä vasemmalla. Kävelenkin ensin oikealle, päinvastaiseen suuntaan, kohti hautausmaata, joka osoittautuu olevan aidattu, tasainen ja avonainen, matalakasvuinen, lähes puuton kenttä. En löydä etsimääni historiallista muistomerkkiä. Näen kauempaa 30 henkilön tummapukuisen saattojoukon tuoreen haudan ympärillä.

Kävelen kirkolle ja kierrän kirkon ympäri. Harmittelen, että puoli tuntia aikaisemmin saapumalla olisin päässyt sisälle. Kirkko on mäellä, josta on näköala luoteeseen KIVIJÄRVELLE, joka on yhteydessä koillisempaan ja ISOON SIMPELEJÄRVEEN, jonka rannalla on Parikkalan kirkonkylä. Simpeleen kirkon ja pysäköintikentän välisen muurin lasivitriinissä on historiallisia valokuvia sota-ajalta kirkon ympäristöstä.

********

"KANGASKOSKI 4 km" lukee tienviitassa etelään, kun olen palaamassa kirkolta Keskustaan samaa tietä kuin olin tullut. Iltapäivää on vielä jäljellä, joten otan Simpeleen kolmannenkin kosken tavoitteekseni (Ritakoskihan oli suljettu). Tie tuntuu pitkältä ilman kohokohtia, aluksi pari kilometriä Valtatielle 6. Matkan varrella siistejä omakotitaloja ja joku samankaltainen poikkitie.

KUUTOSTIEN ylittävä silta on suljettu siltatyömaan vuoksi, mutta kiertotie liittymän rampin kautta on rajattu reunalta köysiaidalla jalankulkijoillekin, eikä liikenne ole liian vilkasta, ettenkö jalkaisin ehtisi ylittää valtatietä.

Vielä oli jäljellä 2 km hiekkatietä Kangaskoskelle ohi omakotitalojen ja peltojen. Tien itäpuolella, heti talojen takana, näkyi erikoisesti jyrkkänä kohoava kivirinne!

*********

HIITOLANJOKI jälleen! KANGASKOSKI.

Tulen vihdoin vanhalle, kapealle puusillalle, joka ylittää Hiitolanjoen. Alajuoksulla KANGASKOSKI kuohuu! Ääni on kova! Täälläkin on rakennettu kunnallista turistinähtävyyttä, on pysäköintialue, käymälärakennus ja näköalaterasseja pöydin ja penkein, oleskeluun tai eväiden syöntiin. Voimala on purettu ja koski entistetty kivenlohkareilla.

TEHDAS on purettu kosken partaalta ja sen pohjapiirros näkyy enää matalin kivirajauksin, joihin liittyy VIRTUAALINEN OPASTUS, jonka voi QR-koodin avulla ladata matkapuhelimeen (mutta kuluttaa paljon virtaa akusta). Pitkospuita myöten voi kävellä useisiin numeroituihin kohtiin saarekkeessa joen ja kosken partaalla. Kierrän reitin ilman opastusta, samoin kuin muutaman perheen lapset.

Istuskelen ainakin runsaat puolisen tuntia kosken partaalla. Siellä oleskelee tai käväisee monta autolastillista turisti-perheitä koirineen ja poikineen, tyttöineen. Kangaskoskelle on vaivattomampaa ajaa kuin Lahnaskoskelle (niin kauan kuin Ritokosken reitti on suljettu, eli vain vuonna 2023).

Tien varrella on iso informaatiotaulu ja varoituksia Rajavyöhykkeestä. Tänne asti saa vielä tulla, muttei idemmäs ilman hankittuja lupia. Kangaskoskelta lähtee myös hiekkatie Lahnasenkoskelle, jota ehkä olisin voinut kävellä sieltä suoraan.

Vuonna 2024 lienee valmis selkeä kolmen kosken reitti läheltä Simpeleen keskustaa, Hiitolanjoen vartta, peräkkäin Ritakoski, Lahnanen ja Kangaskoski, kävellen, pyörällä tai autolla.

**********

PALAAN Roihantielle samaa reittiä kuin Kangaskoskelle lähdin 4 km kävelemään, paitsi keskustassa yritän oikoa pikkuteitä, ja eksyn hiukan, mutta löydän Roihantien. Kävelen länsipäähän ja Kenraalintietä eteenpäin pohjoiseen MetsaBoardin mahtavan tehtaan portille. Valtava pysäköintialue polkupyörille! Koulupihoilla voisi olla vastaavia, mutten muista yhtä isoja.

Tehtaanportin kulmilla on myös suuri urheilupuisto. Kenraalintien länsipuolella on rivistö 3-7-kerroksisia isoja kerrostaloja, joista on lyhyt työmatka tehtaalle. 

Minulla on ollut päivällä aikaa tuhlattavaksi, kunnes huolestun klo 19:09 - aika tuntuu karkaavan nopeasti, ehdinköhän varmasti rautatieasemalle? Muistanko, miten pitkä matka on? Riittääkö puoli tuntia? Juoksen Kenraalintietä alamäkeen, kohti Kuutostietä, jota seurailen kävelytiellä itään, aseman hiekkatielle asti.

Ehdin asemalle klo 19:35, vain 18 minuuttia ennen junaa. Lähimmässä sadekatoksessa on äänekäs seurue. Menen melko etäällä olevaan toiseen katokseen, jossa olen yksin. Samassa alkaa rankkasade, jolta ehdin nipin napin suojautua! Juna Joensuusta saapuu klo 19:53, jolloin sade onkin taas hiipunut, enkä juuri kastu junaan noustessani.

Junassa vaununi on viides, istuimeni on 111 yläkerrassa, toisessa rivissä takaa laskien, ja paikaltani on kerrankin hyvä näköala ikkunasta. Juna saapuu Helsinkiin klo 23:03.

.

786. Myllykoskelta jalan Kouvolaan 2023

Perjantai-aamuna 21.7.2023 kävelin Myllykosken torilta ensiksi länteen UMMELJOEN suuntaan. Kymijoen ylitti Keskikosken museosilta, jonka pysäköintialueelle länsirannalla olin pysähtynyt muutamaa vuotta aikaisemmin autoajelulla,

Museosilta ylitti Kymijoen keskellä myös kapean pitkän Lemmensaaren, jonne laskeutui portaat jalkakäytävältä, kunhan ensin kiipesi sillan kaiteen yli. Tyydyin katselemaan saarta vain ulkopuolelta, sekä idästä että lännestä. Ei ollut lemmittyä mukana.

Kymijoen länsirannalla kävelin rantapolkua pohjoisemmaksi. Otin valokuvan metsäisestä jokimaisemasta, jossa kauempana taustalla näkyi Myllykosken vuonna 2011 suljettu paperitehdas. Harkitsin käveleväni pohjoiseen Korialle vievää maantietä, mutta se kulki kartan mukaan kaukana joen rannasta, joten voisi olla pitkästyttävä.

*

Palasin sillan yli takaisin Myllykosken keskustaan Kenraalintielle, jota lähdin kävelemään etelästä pohjoiseen. Tien varrella oli muutama komea ja tyylikäs julkinen rakennus, kuten Seuratalo, vajaan sadan vuoden takaa.

Kenraalintieltä erkani kaareva sivutie lähemmäs Kymijoen itärantaa. Uskoin sen kaartavan pohjoisempana takaisin Kenraalintielle, ja lähdin seuraamaan sitä. Sivutien varrella puistoa, nurmikkokenttää ja urheilukenttä. Sitten joen puolella Paperitehtaan pitkä komea punatiilinen itäseinä. Tehtaan piha-alue oli verkkoaidattu ja portit lukittu.

Pohjoisempana näytti olevan mukiinmenevän näköisiä kolmikerrostaloja, joissa saattoi olla entisiä tehtaan konttoristien tai johtajien työsuhdeasuntoja. Sivutie ei lopulta kaartunutkaan 180 astetta takaisin Kenraalintielle, vain 90 astetta, kunnes päättyi kerrostalojen piha-alueelle. Tai läpikulku oli kielletty. Jouduin palaamaan omia jälkiäni lähtöristeykseen.

**

Kenraalintie jatkui taajamatienä tai maantienä 3593 Kymijoen itärannan tuntumassa pohjoiseen kohti Kouvolan keskustaa. Pelkäsin jalkakäytävän loppuvan ja joutuvani kapealle pientareelle, mutta kävelytie jatkuikin katkeamatta ihan Kouvolaan asti.

Tienristeys Rautakorpeen koilliseen, mutta jatkoin jokea kohti luoteeseen. Kymijoki tuli välillä lähelle ja poikkesin vähäliikenteisen tien yli katsomaan vettä. Taloja oli hyvin harvakseen, joskus jollakin oli laituri tien toisella puolella. Paljon peltoa, vähän puita ja yksittäisille taloille johtavia sivuteitä itään.

Osan matkaa tie kulki lähellä junarataa. "Kiskotie" erkani itään radalle. En jaksanut lähteä katsomaan minne veisi. Kuulin ohittavien junien ääniä.

Käveltävää tuli ensin tietä 3593 pitkin 8,4 kilometriä, ja matka tuntui pitkältä, vei aikaa. Odotin kovasti isomman tien 367 risteystä, mutta sitten siitäkin oli vielä 6 km Kouvolaan. Uusi tie vei kaakosta luoteeseen, aiempi tuli T-risteykseen etelästä. Sentään puoliväli oli ohitettu.

Ajattelin, että voisin palata Kouvolasta bussilla 3 Myllykosken Kirkon puiston pysäkille, jolla olin katsonut siististi laitettuja aikatauluja. Bussilipun tasahinta oli Kouvolassa 3,50 euroa, tiesin ajettuani ennen juhannusta Hillosensalmen juna-asemalta Repoveden kansallispuistoon.

Kun tie kaartoi pohjoiseen, luoteen sijasta, ja muuttui puistokaduksi, tuli lähiö Kankaronmäki, bensiiniasema, K-Supermarket, alkoi Kouvolan kaupunkitaajama ja kohta Kymenlaaksontie. Suora tie alitti korkealle rakennetun rautatien. Nousin ylemmäs Rautatienkadulle, kuljin siltaa länteen ja kävelin luoteeseen, kohti Kaunisnurmea ja museoaluetta.

***

MUSEO POIKILO

Poikilo-museo oli KOUVOLATALOSSA (1982, Söderlund ja Valovirta), eli monitoimitalossa Kouvolan vanhalla Kasarmialueella tai Kaunisnurmella, jossa rautatieläisten torppia. Tienviitat Poikilon lisäksi Radiolaitemuseoon ja Kotimuseoon, jotka oli sijoitettu niihin torppiin. Menin suurimpaan rakennukseen, muodoiltaan erikoisesti rönsyilevään Kouvolataloon. Vain yksi asiakas, valikoimassa museokaupassa postikortteja.

Lipunmyyjä käynnisti lukulaitteen museokortilleni. Talossa on neljä museokohdetta: 1) Taidemuseo, viereisestä punaisesta ovesta. 2) Historiallinen museo, eteisaulan vastakkaisella puolella, sen ovi on lukossa, ellei avata lippukassasta. 3) Taidemuseon Galleria, jonka näyttelyssä oli nyt reikälaatikko-kameralla otettuja matkakuvia. (Ne olivat minusta surkean suttuisia, vain epäonnistunutta erikoisuudentavoittelua). 4) Yläkerran Galleria, pääsymaksuton, jossa minulle tuntemattoman töherryksiä, joista en kiinnostunut. Menin ensiksi yläkertaan ja kävin käymälässä.

Taidemuseossa pidin eniten Metsävideoista: samassa paikassa kamera kiertää samaa vauhtia eri vuodenaikoina! Lisäksi näytettiin toista metsäfilmiä. Minun lisäkseni museota katseli täti-ihminen ja pariskunta. Monimuotoinen taidemuseotila rönsyilee erilaisiin soppiin, joita on myös luiskin ja portain eri korkeuksissa. Ehkä virkistävämpää kuin jokin suorakaiteen muotoinen halli.

Historiallisen museon lukittua ovea nykii varttunut miesasiakas. Hän tai minä emme käy kassalla pyytämässä ovea auki. Koen aikani riittämättömäksi ja lähden pihalle, taidemuseopuolen ja kaksi galleriaa nähtyäni. En mene myöskään radio- tai kotimuseoihin.

****

Kävelin rautatien vartta itään Matkakeskukseen. Sen nurkalla puistonpenkillä varjossa istui joutilas jätkä, joka kysyi jotakin. En saanut selvää, enkä vastannut. Hänen kommenttinsa: "Hyvin menee! ... Kävelykin on vastaus!"

Linja-autoille on iso yhteinen laiturikatos rautatieaseman länsipuolella, esim. linja 5 Repovedelle tai liikennöitsijä Martti Laurilan bussi laiturilta 5 Vekaranjärvelle. Kun kävelin jalkakäytävää, ohitseni tepasteli kaksi kertaa edestakaisin iki-väsynyt "B. Virtanen" tai Ilkka Heilän piirroshahmon näköinen, joka sivuuttaessaan yskäisi molemmilla kerroilla.

Hallituskadun varrella on muutama pysäkki paikallisbusseille. Läntisimmästä pysäkkikatoksesta H1 lähtee mm. bussilinja 3 itään, Asemakadulle, kiertäen keskustassa silmukan vastapäivään, itään - pohjoiseen - länteen - etelään: maantielle, jota aamupäivällä kävelin 15 km, ajaen Myllykoskelle ja vielä kauemmas Anjalaan. Savonlinja liikennöi. Lähimpiä lähtöjä 15:05, 15:30, 16:30.

PIENOISRAUTATIEMUSEO mainosti plakaatein vanhassa puutalossa Asemakatu 2 C, ovi sisäpihalta, mutta kiinni? Olisin halunnut käydä. Leppävaaran Sellon näyttelytilassa olen nähnyt suurimman harrastelijoiden kokoaman pienoisrautatien, jonkin aikaa viihdyttävän!

Astelin Matkakeskukselta viistoa katua koilliseen kaupunginkirjastoon, katselin, etsiskelin esitteitä tai karttoja, ja luin Helsingin Sanomat.

Kiertelin keskustan katuja katsoen kesäistä kaupunkielämää ja lähdin klo 15:30 paluumatkalle Myllykoskelle, samaa reittiä jota olin tullutkin. Poikkesin ostoksille K-Supermarketiin Kankaronmäellä, taajaman rajalla.

*****

PUOLAKAN TALOMUSEO

Ohittamani ulkomuseon viitta matkan varrella eniten houkutteli minua kävelemään Myllykoskelle vielä takaisinkin. Museon sijainti oli sivutiellä 367-tien tuntumassa, nelisen kilometriä Kouvolasta. Kävelin jälleen vahingossa museotien ohi, kun kuljin liian pitkälle kävelytietä 367-tien koillispuolella, ennen kuin siirryin tunnelissa tien lounaispuolelle.

Jatkoin eteenpäin kaakkoon, kunnes ymmärsin museon jääneen jonnekin taakseni. Emmin palaamista, käveleskelin epätietoisesti edestakaisin, mutta sitten palasin. Edelleen eksyin väärälle sivutielle kohti etelää, enkä museon tielle kohti kaakkoa. Vasta matkapuhelimen navigaattorin avulla osasin. "Museon mutka" oli epämääräinen tien nimi.

Harmaantuneen ruskeat maalaamattomat puunväriset seinät, 200 vuotta vanha tupa, sekä luhtiaitat, vajat ja talli pihan ympärillä. Taloa olivat viimeksi asuneet yli 65 vuotta sitten neljä vanhoillista veljestä, ilman mitään nykyajan uutuuksia ja mukavuuksia. Ei sähköä. Talon viimeinenkin vanhapoika kuoli vuonna 1957. Museo avattiin 1961. Varmaankin talon sisällä oli mielenkiintoista esineistöä, tallissa kiesiä ja rekiä.

Museopihan viereisellä tontilla oli jotain huonokuntoisempaa: monin tavoin raunioksi rappeutunut autiotalo, jonka katto oli romahtanut sisään! Siinä oli ehkä asuttu viimemmin, sillä pihassa oli valkoinen muovituoli, kaikkialle maailmaan viime vuosikymmeninä levinnyttä ulkotuolimallia, jonka varmaan jokainen on nähnyt pihalla jos toisellakin.

Kulkemani maantien viereisen kävelytien varrelle oli rakennettu puupenkeillä ja -ulkopöydillä  varustettu levähdyspaikka, Kymijokeen liittyvän sivujoen sillalle. Ei sitä voinut kehua kauniiksi paikaksi, mutta jokimiljöössä virtaavan veden äärellä kumminkin. Viivähdin ja istuskelin siinä jonkin aikaa syöden K-kaupan kolmioleivät ja juoden Arki-jogurttia. Iski lyhyt sadekuuro, jatkoin kävelyä sateenvarjoni alla.

Saavuin Myllykoskelle vasta klo 19:30, kulutettuani paluumatkaan 4 tuntia, kulkien runsaan neljän tai ehkä sentään viiden kilometrin tuntivauhtia, jos huomioin pysähdykset ja ylimääräiset, turhatkin, edestakaiset kävelyt Puolakassa.

.

785. Kotkaan junalla Myllykoskelta 2023

Olin ostanut etukäteen internetissä taajamajunan liput Myllykoskelta Kotkaan ja takaisin. Senioriliput maksoivat vain 2,30 euroa 40 kilometrin matkalle. Yli 65-vuotiaan alennus on 50 % taajamajunissa.

Odotin junaa torstaina 20.7.2023 klo 8 Myllykosken seisakkeella raiteen 2 länsipuolella. Mitään sähköistä näyttötaulua junan aikataulusta ei ollut esillä, varusteina oli vain odotuspenkki, sadekatos sekä sokeita ohjaavat kohokuviot asemalaiturin pinnassa. Pari muutakin lähtijää tuli: äiti ja tytär.

Kaksi vihreää vaunua saapui klo 8:11. JUnassa oli väljää, istumapaikkoja riitti. Odotin koko ajan konduktööriä, joka ei koskaan kiertänyt. Liputtomia uhkasi 80 euron sakko. Väliasemia Inkeroinen, (Juurikorpi ei enää), Tavastila, Kymi, Kyminlinna, Paimenportti, Kotka ja Kotkan satama - päätepysäkki, jonne asti en ollut viime vuosisadalla ajanut. Se sijaitsi idässä Kotkansaaren pohjoisrannalla.

*

Juna pysähtyi noin klo 9 pääteasemalleen Satamakadun ja Tornatorintien väliin ja jäi kaikessa rauhassa odottamaan. Vain muutama matkustaja perille. Kävelin hiljaiselle pohjoisrannalle ja rantaa pitkin edelleen koilliseen, ohi ulkona olevien merimuseoesineiden, kohti Merikeskus Vellamon kummallista taloa.

En aikonut ensimmäiseksi museoon vaan aioin pysyä vielä ulkona hyvän sään aikana. Kaarsin rannimmaista katua sataman ulkopuolella kaakkoon, ohi suuren tapahtuma-areenan rakennustelineiden. Kuljin pitkiä Kirkkokatua ja Keskuskatua sekä Gutzetintietä lounaaseen, ja Ruukinkatua, Itäkatua sekä Juha Vainion katua kaakkoon. Päämääriäni oli nähdä akvaario Maretarium ja Sapokan vesipuisto. Huomasin pariskunnan, joka käveli samanlaista tai samaa reittiä kuin minä.

Maretariumin ja saariston yhteysalusten satamarannan väliseltä torilta oli suljettu pysäköintialue, jolle kyltin mukaan pystytetään Tivoli Sariola Meripäivien ajaksi. Kävelin Sapokanlahden rantapuistoon, jota kehutaan Suomen palkituimmaksi puistoksi.

**

SAPOKASSA monenlaiset istutukset ja kasvillisuus, vaikkapa sammaleet, muodostavat erilaisia vihreitä pintoja, joista syntyy hieman satumainen ja eksoottinen tunnelma. Useimmat puistot eivät pysty samaan. Polku kiertää Sapokanlahden ympäri. Matkan varrella on pieniä kävelysiltoja, huvimajoja, laululava saaressa, penkkejä, jopa vesiputous.

Korkealle mäelle vesiputouksen yläpuolelle vie useita polkuja, joissa portaiden määrä vaihtelee jyrkkien rinteiden kanssa. Valitsen oman yhdistelmäni. Ylhäältä kalliolta on hieno näköala pohjoiseen, kaupungin keskustaan, ja siellä on myös kalliolajeja näyttein esittelevä kivipuisto.

Olisi jännittävää kiertää Kotkansaaren ympäri "Puistojen Kotkan kierros" 5 km ohi vanhojen linnoitustenkin, tai poiketa Juha Vainion tietä ja siltaa pienessä Kuusisen saaressa, mutten tohdi lähteä pitkälle kierrokselle. Kävelen keskustaan, käyn kirjastossa, ohitan kirkon, kuljen puistoissa, liikekaduilla ja kauppatorilla.

***

MERIKESKUS VELLAMO klo 12-14:40, Ulkoa näyttää hiljaiselta, mutta sisällä on pitkä jono kassalle. Museokaupassa on toinen kassa, jossa voin näyttää museokorttini. Lähden ensin käytävää kauimmaksi toisen kerroksen perälle katsomaan ulkomailta tuodun vaihtuvan näyttelyn POMPEJIN TUHO. Olisiko vaikuttavin näkymä avioparin luurangot? Amforat ja arkiesineet ovat vaatimatonta esineistöä. Filmeillä kuvataan luonnonvoimia.

Toiseksi katson Merimuseon. Filmejä Ruotsinlaivasta vuodelta 1962, Norrtäljeen, lentokonemainen sitseria-osasto. Uudemmassa elokuvassa tarjoilija, risteilyisäntä ja perämies kertovat työstään. Ariadnen hytti. Pienosmalleja ja veneitä näytteillä.

Kolmanneksi Kymenlaakson museo. Missähän on kirjailija Toivo Pekkasen työhuone, jota muistelen Museokortin ensimmäisen vuoden ensimmäisestä museostani. Neljänneksi Ruotsinsalmen meritaistelun elävöitys efektein.

Aikaa kului niin paljon, että jätän menemättä Maretarium-akvaarioon. Tutustun joihinkin puistoihin, kuten korkealla Satamakadun yläpuolella sijaitsevaan, ja Isopuistoon ortodoksisen kirkon ympärillä.

Paluujunani Myllykoskelle lähti klo 18:11. Odotin lipuntarkastajaa, jota ei näkynyt tälläkään vuorolla. Taajamajuna joutui pysähtymään odottamaan tavarajunaa. Tavarajunissa voi olla jopa 50-60 vaunua peräkkäin, en ole ennen nähnyt yhtä monta lyhyessä ajassa kuin nyt Kouvolan ja Kotkan välillä, suuntaan tai toiseen, jotkin vaunut ovat venäläisin tekstein.

Myllykoskella Kymi Librin ohjelma jatkui vielä klo 20:een. Myllykosken kirkon viereisellä torilla TURISTIOPAS veti kymmenen ihmisen joukkoa klo 18 jälkeen, torstaina ja perjantaina, liput maksoivat 10 euroa. Kuuntelin maksamatta yhden puheenvuoron torilla: Paperitehtaan pallopelihalliin pääsivät johtajat ja koululaiset. Vesi suihkuihin otettiin Kymijoesta, vedessä oli paljon selluloosaa.

.

784. MYLLYKOSKI, Kouvola 2023

Myllykoskella järjestettiin heinäkuussa kolmannet Kymi Libri -Kirjamessut, torstaista lauantaihin 20.-22.7.2023. Edelliset olivat vuosina 2021 ja 2019, kahden vuoden välein, neljännet tulossa 2025.

Myllykoski on 6000 asukkaan taajama Kouvolan etelälaidalla, vuoteen 1974 asti Sippolan kunnassa ja vuosina 1975-2008 Anjalankosken kaupungissa. Myllykosken seisakkeelle on 11 minuutin junamatka Kouvolasta ja puolisen tuntia Kotkasta.

Vantaalaisen antikvaarin iso pakettiauto ajoi Myllykoskelle jo keskiviikkona 19.7.2023 lastinaan yli 50 banaanilaatikollista hyviä kirjoja. Myllykoskella ensimmäinen pysähdys torilla, jota ympäröivät isot myymälärakennukset: S-Market, K-Supermarket, Vaatekauppa Lehto, useiden erikoisliikkeiden talo posti-pisteineen, bensiiniasema, Koti-Pizza.

Viereisen Kenraalintien länsipuolella oli vielä lähikauppa K-Market. Korkein kerrostaloalue oli eteläpuolella: kortteli 4- ja 7-kerroksisia punatiilitaloja!

Ruokailun jälkeen ajoimme Kenraalintietä pohjoiseen ja käännyimme itään liikekadulle korkeatornisen Myllykosken kirkon puiston jälkeen. Kadulla rivi kaksikerroksisia taloja vajaan sadan vuoden takaa, alakerroissa kaikilla liiketila, yhä käytössä tai tyhjänä. Mukava pikkukaupungin hiljainen tunnelma.

Pysäköinti Reunan Kirjakaupan eli Kulttuuritalo Wanhan Rautakaupan eteen, (Myllykoskentie 17). Harmaan-valkoisen myyntiteltan pystytys sisäpihalle kirjakauppatalon länsireunalle. Autolla pystyi tuomaan tavarat pihalle asti.

Pihan itälaidalla on katettu näyttämölava esiintyjille, keskellä pitkien nojattomien yksinkertaisten puupenkkien muodostama katsomo ja etelälaidalla rakennus "wanha kirjahalli", jossa kauppiaiden myyntipöytiä sekä sisällä että hallin pohjoisella ulkoseinustalla. Lisäksi useita telttoja pihan länsilaidalla.

Irtopöydille on tilaa telttojen ulkopuolellakin, mutta niitä uhkaavat sadekuurot. Ulko-kirjalaatikoita täytyy joskus evakuoda teltan sisään, ja teltan ylös käärityt seinämät pitää laskea alas sateensuojiksi.

Kirjamessujen epävirallinen toimitusjohtaja on Nappi-niminen kissa, joka vaeltaa pihalla, katoaa ja löytyy, nukahtelee mielellään johonkin tyhjään pahvilaatikkoon. Illalla kun teltan seinät lasketaan alas ja suljetaan tiiviisti vetoketjuilla, Nappi yrittää kätkeytyä telttaan yöksi. Kauppiaat lähtevät hotelleihin, joita ovat lähimpinä Myllykoskella Leo ja Rauhala.

*

HOSTEL RAUHALA INN on "Museo-Majatalo", Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut matkustajakoti (vuodesta 1934). Sen valkoinen funkkistalo on 1930-luvun alussa rakennettu aivan entisen (jo puretun) Myllykosken asemarakennuksen viereen, rautatien itäpuolelle.

"Rauhala" on kuulemma ollut Suomen yleisin matkustajakotien nimi. Myllykosken Rauhalassa ovat yöpyneet sodanjälkeisen ajan kiertävät esiintyjät, kuten Olavi Virta, Aku Korhonen, Esa Pakarinen ja Tapio Rautavaara.

(International Youth Hostel Handbook 1987/88: Finland. Anjalankoski. Retkeilymaja Rauhala. Itäasemantie 17, 46800 Myllykoski. Number of beds: 5. Bednight fee: 38-76 FIM. Members' kitchen provided. Meals provided. Family rooms available. Railway station: Myllykoski 100 m.)

Ajamme tunnelissa rautatien ali itään ja käännymme etelään. Vehmas villi metsä reunustaa Itäasemantietä talolle 17. Kansainvälinen retkeilymajojen tunnuskuvio ja Hostel-viitta puiden ja tuuheiden pensaiden välissä aukolla, josta voi ajaa pihalle. Inn, Matkustajakoti, Rauhala. Monta nimeä esillä. Ikkunoista loistavat värikkäät neon-valot ja myös neon-kellonaika ulos!

Majatalon isäntä, eläkkeellä oleva opettaja, opastaa uudet vieraat kuistin kautta sisään. Ulkokengät on tapana riisua eteiseen. Pohjakerroksessa on oikealla pohjoisessa keittiö, jossa on avonaulakko huoneiden avaimille. Rauhalan pinta-ala on 200 m2.

Nousemme natisevia portaita yläkertaan. Pohjois-etelä-suuntaisen keskikäytävän varrella on rinnakkain neljä huonetta ikkunat länteen (n:rot 2-5) ja kaksi itään (päissä). Käytävän varrella on penkki ja kummassakin päässä vieraiden käyttöön jääkaappi ja mikroaaltouuni. Yleisten tilojen valot toimivat liikekytkimellä.

Itäpuolen huoneiden välissä on portaikko, sekä wc (uusituin posliinein) ja suihkukomero. WC:n lattialle jää aina lätäköitä suihkukomerosta. WC:n ovi suljetaan sisäpuolelta yksinkertaisella pienellä metallisella koukulla. Käymälän vihreää käsipyyhettä ei vaihdeta päivittäin, jos koskaan. Valot sammuvat runsaan minuutin välein ja sitten on huidottava käsillä, jotta ne syttyisivät uudelleen.

Makuuhuoneen raskaat puiset huonekalut ovat vanhoja. Seinillä on valokuvia 1950-luvun suomalaisista viihdetaiteilijoista ja muita koristeita, kuten jouluporoja neon-valokuvioina ikkunoissa ja pieni hohtava luuranko wc:ssä. Lattiaa ei ole imuroitu. Kaapin ovessa roikkuu eksoottinen japanilainen kylpytakki, kai käytettäväksi, vaiko koristeeksi?

Huoneen 4 ikkunasta on näköala junaradalle, jota kulkevat monet pitkät tavarajunat ja lyhyet henkilöjunat Kotkan ja Kouvolan välillä. Huoneessa on todella KUUMA heinäkuussa, kun ikkuna on ollut koko päivän kiinni! Ikkunan lisävarusteina ovat rullaverho ja pitsiverhot.

Majatalon omistaja kertoo mielellään talon historiasta ja näyttää huonetta numero 2, jossa asui pitkään Kitty Linder, jota Mannerheim kuulemma kävi tapaamassa tullen salonkivaunu-junalla 100 metrin päähän asemalle. Paperitehtaan omistajista kenraali Rudolf Walden suosi yhteisöä, kun taas Björnberg halusi vain rahaa. Kirkon 45 metriä korkean tornin huipulla on kauas näkyvä, neon-valaistu risti, koska Walden oli nähnyt sellaisen Keski-Euroopassa ja viehättynyt.

Vantaalainen antikvaari onnistuu ostamaan yhden vanhan pöyälampun talon isännältä, ja tämä puolestaan poikkeaa messuilla ostamassa vantaalaiselta Tapio Rautavaaran vinyyli-äänilevyn.

**

INKEROINEN on seuraava juna-asema ja taajama Myllykoskelta etelään. Ajamme sinne illalla kello 17. Inkeroisissa on enemmän palveluita kuin Myllykoskella, kuten hotelli Kantri, monia ravintoloita, kirjasto, tavaratalo Tokmanni ja ruokakauppa Lidl. Tuolla näen Inksun Baarin, täällä Inksun Kuntosalin. Omistaakohan joku "Inksuksi" kutsuttu Inkeri tai Inka puolet kylän yrityksistä? Kävelen länteen Kymijoen ylittävälle sillalle katsomaan jokimaisemaa. Viereinen tie Lauttatie muistuttaa ehkä ajasta ennen siltaa.

***

LIIKKALAN VALLIT ovat sotahistoriallinen nähtävyys Liikkalan VPK:n luona, lyhyen automatkan päässä Inkeroisista. Venäläinen sotapäällikkö Suvarov kunnosti ne 1792 Katariina Suuren aikaan. Vallit tulivat jo 1808 tarpeettomiksi, kun Suomi oli liitetty Venäjään, ja ne näkyvät enää kumpuiluna vuosisatoja kasaantuneen maan ja ruohon alta. Heinikkoon on niitetty polku käveltäväksi. Ilman taustatietoja en olisi nähnyt mitään erikoista. - Vitsailin Hattujen ja Myssyjen taistelupaikasta, josta löytyisi yhä kaivauksissa myssyjä sekä hattuja.

****

MYLLYKOSKEN KIRKKO (1936, W.G. Palmqvist), on päätytornillinen, valkoiseksi rapattu, tiilistä muurattu pitkäkirkko, kaunis nähtävyys. Kirkon 45-metrinen torni on niin korkea, että toimii hyvänä maamerkkinä, näkyy joka suuntaan puiden ja talojen yläpuolella. Tornin huipulla loistaa neon-risti! Kirkon länsipuolella on kaunis puistikko ja toriaukeama. Illalla huomasin kirkon olevan auki ja ovista tuli ulos sotapoikia. Armeijan soittokunta oli esiintynyt. Joku pariskunta keksi mennä sisään, minulta jäi menemättä.

*****

KYMI LIBRIN kirjallisuustapahtumassa kävin lauantaina. Vihreäliivinen vartija myi portilla 15-20 euron lippuja. "Wanhassa kirjahallissa" esiintyi kirjailijoita ja palkittiin novellikilpailun voittajia. Esimerkiksi aiheena oli sauna: kilpailija luki ääneen sauna-novellinsa. Kirjahallin seiniä peitti lattiasta kattoon kirjahylly, joka oli täynnä käytettyjä kirjoja, koristeeksi.

Ulkona pihalavalla palkittiin paikallinen "vuoden yrittäjä": Jawa-moottoripyörien kauppias- ja maahantuoja-pariskunta. "Miksi yrittää juuri Myllykoskella? Miksipä ei!"

Makkara-peruna-katuruoan ja kirjojen kauppa kävi, vantaalaiselta antikvaarilta osti parhaimmillaan eräs pariskunta 3 muovikassillista kirjoja 130 eurolla. Sadekuurot pakottivat kauppiasta välillä siirtämään kirjojaan teltan suojaan.

Kello 15 loppui ohjelma ja alkoi kirjojen pakkaaminen banaanilaatikoihin sekä teltan purkaminen. Esiintyjien "Backstagelle" oli jäänyt ylimääräisiä syömättömiä lohileipiä ja juustoleipiä, joita jaettiin sitten kauppiaille.

Paluumatkalla ajoimme Korian, Kausalan, Nastolan ja Lahden kautta. Matkan varrella ohitettiin "Kymi Ring"- autorata, jossa oli kilpailu meneillään. Lahdentieltä menimme Vihtiin Nummelan varastohallille. Päivä päättyi kotiinpaluuseen klo 22.

.