Repoveden kansallispuistosta on tullut valtavan suosittu, koska se on Etelä-Suomessa (ja sinne pääsee helposti myös junalla kesäaikaan). Kaikki luonnosta pitävät naiset sanovat haluavansa Repovedelle, jos eivät ole siellä vielä käyneet! Ruuhkaa välttääksemme valitsimme Tainan kanssa retkipäiväksi hiljaisen tiistain 20.6.2023 ennen juhannusta.
Intercity-junan 63 piti lähteä Helsingistä raiteelta 4 klo 8:15 kohti Kuopiota, mutta lähtölaituriksi vaihtuikin raide 8, ja lähtö myöhästyi 15 minuuttia. (Vaasaan 8:20 lähtevän junan laituri vaihtui toisinpäin 8:sta 4:ään.) Aseman isolla näyttötaululla junille oli merkitty jonkin aikaa sama laituri 4, eli olisivatko peräkkäin? Ajoissa tulleet matkustajat ehtivät puolen tunnin aikana vaihtaa kolme kertaa laituria, neloselta kasiin, kasilta takaisin neloseen ja toisen kerran neloselta kahdeksannelle.
Kuuden vaunun junassa istumapaikkamme olivat 73 ja 74 vasemmalla vaunun 1 yläkerrassa. Hyvä näköala ikkunasta, kerrankin. Konduktööri nappasi etäältä lukulaitteellaan QR-koodin paperilipuistamme. Taina oli vaihtanut VR:n toimistossa syksylle varaamansa liput aikaisemmiksi.
VR:n toimistossa Helsingissä ei kyetty myymään lippuja Hillosensalmelle, vaan vasta seuraavalle asemalle Mäntyharjulle, jonne hinta tuli kuitenkin halvemmaksi! Hillosensalmen lipun hinta oli kiinteä, mutta muiden asemien hinnat joustavia, eli ajoissa varatessa halvempia.
Parin tunnin junamatka kului nopeasti jutellessa. Oikorataa Lahteen, Kouvolassa pitempi pysähdys, kun junan veturipää vaihtui. Vaunut alkoivat peruuttaa idästä pohjoiseen Savon radalle. Helsingin lähdön 15 minuutin myöhästyminen kurottiin umpeen.
Hillosensalmelle klo 10:13 jäi vain kolme ihmistä, meidän lisäksemme pitkähameinen nuori nainen. Punainen puinen entinen asemarakennus oli radan länsipuolella. Ovessa oli koodilukko ja ikkunoista näkyi petivaatteita. Olikohan asemasta tullut majatalo?
Aseman länsipuolella kulki pohjoisesta etelään asfaltoitu maantie 368, jonka länsipuolella oli Vuohijärvi, jonka rannassa oli yleinen laituri ja iloaan hihkuvia uimareita. Sivutien risteyksessä oli 20-30 postilaatikkoa siistissä asetelmassa. Löysimme maantieltä bussipysäkin merkin ja odotimme 15 minuuttia.
Liikennöitsijä Martti Laurilan sini-, valko- ja hopea-väreihin maalattu linja-auto tuli klo 10:30 pohjoisesta. Linjan numero oli 5, pääteasema "Matkakeskus" (Kouvolan rautatieasema), mutta runsaan 10 minuutin päästä bussi poikkeaisi 9 kilometrin päässä Lapinsalmella, Repoveden kansallispuiston portilla. Kouvolan kiinteä bussilipun hinta oli 3,50 euroa ja lipun voimassaoloaika 2 tuntia. Bussissa oli Orilammelta Kouvolaan meneviä muita matkustajia. Ajettiin päätietä etelään ja sitten sivutietä itään ja siltaa junaradan ylitse.
*
LAPINSALMELLA oli valtava hiekkapohjainen pysäköintikenttä, jonka laidassa oli kahvilakioski RepoTassu katettuine terasseineen (auki klo 10-17). Katolla oli aurinkopaneelit, pakastearkussa jäätelöitä, sähköjohtoja ei ollut kai vedetty. Toisella kentän sivulla oli bussipysäkin merkkipylväs ja odotuspenkki. Vain me kolme junalla tullutta jäimme bussista.
Henkilöautoilla tulleita seurueita lähti kävelytietä tai hiekkapolkua metsään. Heti aluksi oli vasemmalla kaksi käymälärakennusta, joissa ei ollut paperia eikä vettä. Ensimmäinen etappi oli 600 metriä RIIPPUSILLALLE. Joillekin autoilijoille riitti käydä ottamassa valokuva Repoveden sillan portista, silloin Repovedellä oli käyty.
Aikaisempi riippusilta oli ollut kuvista päätellen jotenkin hurja ja keinuva. Lattiana lankkuja, joiden välissä raot. Siltaa oli kuljettava vuorotellen eri suuntiin, vastaantulijaa ei pystynyt ohittamaan, ja sillalla sai olla enintään 6 ihmistä kerrallaan pitkien välimatkojan päässä toisistaan.
Vanha riippusilta oli romahtanut, kun sillä oli ollut liikaa ihmisiä yhtäaikaa. Yksi neljästä vaijerista oli irronnut ja silta oli kallistunut voimakkaasti sivulle. Ihmeen kaupalla kukaan ei pudonnut tai loukkaantunut. Sillalla olleet olivat pystyneet pelastautumaan ryömimällä sillanpäähän maihin.
Uudesta sillasta oli tehty tukevampi eikä huojuva, vain vähän notkuva. Kaksi ihmistä mahtui mainiosti kävelemään vastaan tai rinnakkain ilman painorajoituksia. Monia seurueita siitä menikin. Silta kulki korkealla salmen yllä ja näkymät olivat kuvauksellisia. Tuuheaa vihreää metsää ja sinistä vettä.
**
Riippusillan jälkeen toinen kohteemme oli korkea näköalakallio KATAJAVUORI. Metsäpolkua vuoren juurelle piti olla 800 metriä, mutta tuntui paljon pitemmältä koko ajan mutkitellen ja näkymien ollessa rajoitettuja tuuhean metsän takia. Sitten eteen tulivat valtavan pitkät puiset portaat! Olin miettinyt mielessäni, onko järkevää väsyttää itsensä kiipeämällä heti aluksi? (Muistan kaupungit, kuten Luxemburg, joissa kannattaa miettiä aikooko olla pitkään yläkaupungissa vai alakaupungissa, ettei kulje monesti ylös ja alas. Brysselissä, Portossa ja Lissabonissa on sentään rinnehissit.)
Puisia portaita taisi olla pari sataa. Ylös pääsin sentään hengästymättä. Sieltä korkeilta kallionhuipuilta oli mahtavat näköalat länteen ja pohjoiseen. Vihreää metsää ilman asutuksen tai teollisuuden merkkejä ja sinistä vettä välissä koristeena. Istuimme retkialustoilla ja söimme banaanit ja kuivattuja ananaksia. Olimme 65-vuotiaita, ensimmäistä kesää vanhuuseläkeläisiä.
Kartan mukaan vuorelta pääsi alas toistakin reittiä, mutta sen alkusuuta emme löytäneet ja vaikeata tietää, olisiko ollut vaikeampi vai helpompi polku, Laskeuduimme alas puuportaat ja sitten polkua perusreitille, välillä suorastaan hiekkatielle.
***
Jatkoimme itään KATAJAJÄRVELLE, järven rantaa pohjoiseen, sitten itään KUUTIN KANAVALLE. Repoveden kauniisti painettu monivärinen retkeilykartta osoittautui mielestäni aivan typeräksi. Välimatkat oli merkitty hyvin, kuten reititkin, mutta reittiosuuksien vaihtelevaa vaikeutta ei mitenkään!
Ensin tylsää leveää pitkää hiekkatietä kyllästymiseen asti, mäkiä ylös ja alas toki silläkin. Sitten polku muuttuikin todella vaikeaksi, alkoi kiivetä jyrkkiä juurakkoisia rinteitä, joissa oli vaikea pysyä pystyssä. Kengät liukuivat alta, täytyi hakea käsillä otteita pensaista tai puista, mutta aina niitä ei ollut lähellä. Taina lainasi minulle toisen kävelysauvoistaan, ilman sitä en olisi ehkä selvinnyt!
Minulla oli jalassani ehkä vuosikymmeniä vanhat Karhu-maastokengät, EN ollut käyttänyt niitä vuosiin, mutta olin edellispäivänä testannut ne toimiviksi kävelemällä niillä Helsingissä 6 km kaupunkiolosuhteissa, katua, polkua, joitakin mäkiäkin ylös ja alas.
Vaikeissa juurakkoisissa Repoveden rinteissä kenkiä oli työnnettävä kaikenlaisiin koloihin, jotta jalat saisivat otteen maastosta. Tai kengillä oli astuttava kaikenpaksuisille juurille, jolloin kärki ja kantapää taipuivat juurakon molemmin puolin. Pohja lonksui vaikeuksien rasittamana.
Vaellusenkäni alkoivat hajota, vaikka en sitä heti tajunnutkaan. Kengissä on kolme pohjaa: ulkopuolisin antura, sitten välipohja ja sisäpohja. Kengän kärki alkoi repsottaa. Jossain vaiheessa antura irtosi ja jäi matkan varrelle, mitä en huomannut! Ehkä vain ihmettelin, miksei kärki enää olekaan irti? Kenkä kerrallaan hajosi, eri tahtia, vuorotellen.
Myöhemmin kengistä irtosivat vuorollaan myös välipohjat. Antura ja välipohja olivat kai pienillä nauloilla kiinnitetyt, mutta sisäpohja oli ommeltu yhtenäiseksi kengän päällyksen kanssa. Sisäpohjat säilyivät ehjinä koko matkan ajan, kotiin asti.
Pahoja pitkiä korkeita juurakkoisia rinteitä oli ensin yksi, sitten toinenkin. Tiesin, että ne oli kuljettava uudelleen paluumatkalla Kuutin kanavalta. Kolmatta rinnettä en olisi enää kestänyt. Taina kysyi vastaantulijoilta, millainen reitti olisi edessäpäin, ei ollut yhtä vaikea.
Samalla junalla tullut pitkähameinen retkeilijätyttö oli jossakin vaiheessa osunut samalle vaikeimmalle reitille meidän kanssamme, jonkin 10-20 metriä taempana. Seurasin joskus ihmessäni sitä, että hänkin oli selviytynyt ensimmäisestä vaikeasta rinteestä. Mutta toisen rinteen jälkeen häntä ei enää näkynyt, oli kai kääntynyt takaisin. Hän ei tullut iltapäivällä paluubussillemme juna-asemalle eikä paluujunaamme, emme nähneet enää.
****
KUUTINKANAVA oli hyvin vaatimattoman kapea uittoränni, joka kuitenkin aikoinaan säästi pitkiä matkoja puiden kuljetuksissa. Kanavan lähellä päättävän järven rannalla oli nuotiopaikka, jossa oli joku jo ennen meitä ja lisää tuli. Tiistaina ei ollut ruuhkaa, mutta eivät Repovedellä muut ihmiset kaukana olleet.
Olimme matkan puolivälissä, kauemmas emme ehtisi tai jaksaisi. Istuimme järven rannalla vartin klo 13:15-13:30. Olimme kävelleet tai muuten kuluttaneet aikaa 2,5 tuntia klo 10:45 alkaen, ja saman verran 2,5 tuntia oli jäljellä, muttei enää uudelleen kiipeämistä Katajavuorelle.
Paluumatka sujuikin hämmmästyttävän nopeasti, tulimme jo tunnin päästä klo 14:30 Lapinsalmelle, jossa keittokatos ja paljon muita porukoita, joista jotkut uivat. Jäimme sinne kuluttamaan aikaa, Taina kahlasi vedessä virkistääkseen jalkojaan.
Ilman lämpötila oli 25-27 astetta. Minulla oli repussa vettä 3 puolen litran pulloa, mistä riitti Helsinkiin paluuseen asti.
*****
Näimme veden yli 1,5 kilometrin päässä etelässä MÄÄKIJÄN KAPULALOSSIN ylittävän salmea, useita kertoja. Aikaa tai jaksamista ei taitaisi riittää kiertää lossin kautta, ellei riskeeraisi paluumatkaa junalle ja junalla? Näimme myös veneilijöitä.
Kello 15:20 ylitimme Riippusillan paluumatkalla. Enää 600 metriä kahvilaan. Käymäläkäynti. Kahvia, jäätelöä. Odotus bussipysäkin puupenkillä, ei muita odottajia. Henkilöautoilijoita tuli ja meni.
Linja-auto saapui etuajassa jo klo 16:10 ja odotti 5 minuuttia. Taina lyhensi kävelysauvansa kuljetuskuntoon. Olimme bussin ainoat matkustajat? "Junalleko?" kysyi kuljettaja.
Hillosensalmen asemalla, kun jäimme bussista, bussi jäi pysäkille kuluttamaan aikaa vielä 10 minuutiksi. Odotimme junaa 15-20 minuuttia, samoin yksi mies, joka ei tullut bussilla.
******
Junassa vaunumme oli viides, toinen veturin jälkeen, Kouvolaan asti, jossa kulkusuunta vaihtui. Istumapaikat 77 ja 78 yläkerrassa, puolivälissä samaan suuntaan katsovien osastoa.
VUOHIJÄRVI seuraavaksi, ennen Kouvolaa. Tavarajuna oli mennyt rikki edellämme. Odottamista luvattiin yksi tunti, mutta se kutistui 40 minuuttiin. Konduktööri kuulutti aikatauluja huonointa vaihtoehtoa myöten. Lipuntarkastus viivästyi lisätyön takia.
Myöhemmin junailija kulki ohitsemme, muttei huomannut meitä uusia, enkä ehtinyt reagoida, vaikka istuin käytävänpuolella. Luin Kanava-lehteä ja Taina kuunteli podcastia. Paluumatkalla on vähemmän juteltavaa kuin mennessä. Junalipuissamme luki MÄNTYHARJU eikä Hillosensalmi, mitä ei sitten ainakaan tarvinnut selittää.
Konduktööri järjesteli jatkoyhteyksiä junan myöhästymisen takia: "Tilataksi Turkuun ja Saloon meneville odottaa, 10 henkilöä!"... Minä jäin Pasilaan, josta kävelin Konalaan. Taina ajoi päärautatieasemalle, josta Laajasaloon.
Jos olisin mennyt Repovedelle uudelleen, olisin ehkä ajanut junalla (halvemmalla) vain Kouvolaan asti, ja sieltä bussilla Repovedelle. Pitempi bussimatka erilaisine maisemineen, 3,50 euron seutuhintaan.
Enemmän kuin Repovedestä taidan pitää Turun Ruissalon ja Loviisan luontopoluista! Niiden harvinaisista jalopuumetsistä meren rannoilla. Jalopuut kasvavat Suomessa villeinä vain aivan lounais- ja etelärannikolla. Jalopuita ovat tammi, vaahtera, jalava, lehmus, saarni, sekä pähkinäpensas.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti