keskiviikko 14. elokuuta 2013

457. Bussipassilla Raumalle, Eurajoelle, Luvialle

Heinäkuun 3. keskiviikkona odotin Munkkiniemessä klo 6:12 asti Satakunnan Liikenteen pikavuoroa Poriin ja Tarvontien suuntaan. Vainion pikavuoro Turkuun ohitti vähän aikaisemmin pysähtymättä, senkin lähtöaika Kampista oli klo 6. Satakauntaan muutama matkustaja, toinenkin Munkasta, joku Espoon Ikean pysäkiltä klo 6:25, Nummelan tienhaarasta klo 6:45 kolme naista. Ensimmäinen poistui klo 6:50 Vihdin kirkonkylään.

Pirkanmaan Punkalaitumen tienhaaran pysäkki "Kanteenmaa" ohitetaan klo 8:31. Maamerkkinä iso punainen majakkatötterö. Pysäkkikatos idässä jo ennen kuin lähtee sivutie pohjoiseen: "Punkalaidun 12 km". Aion kävellä tuon jonakin toisena päivänä.

***

HUITTISIIN  (ennen sanottiin "Lauttakylään") saavutaan aikataulun mukaisesti klo 8:50. Autot Turkuun lähtevät laiturista 1, Raumalle laiturista 2 (klo 9:05) ja bussi Poriin jatkaa laiturista 3 (klo 9). Neljäs suunta Kankaanpäähän, viides Tampereelle. Munkkiniemestä tullut tyttö menee näköjään aseman kahvilaan. Isossa odotussalissa kolme paikallista miestä pelaamassa kaikilla kolmella raha-automaatilla. Matkahuollon palveluita tarjoaa kioski. Muita palveluita ovat kampaamo ja taxi.

Huittisissa on hauska patsas, enkä tarkoita paikkakunnan Suurinta Suomalaista Risto Rytiä kunnioittavaa yksinkertaista pikkupuku-ukkeli-patsasta vaan teosta, jossa äijähahmo katselee ihmeissään ylös puoliväliin korkeaa pylvästä kivunnutta toista samanlaista.

Rauman bussi lastaa rahtia ja lähtö viivästyy klo 9:10 asti. Matkustajat voivat mennä sisälle istumaan, liehupartainen kuljettaja on kesän ainoa, joka kiertää matkustamossa rahastuslaitteen kanssa. Laite on paksun tietosanakirjan kokoinen musta mötikkä, mutta näköjään irrotettavissa ohjaamosta. Muilla matkustajilla taitaa olla Satakunnan Liikenteen vaihtolippu, Huittinen on kuuden suunnan vaihtoasema.

Huittisten eli Lauttakylän jälkeen vasta 5 km:n päässä Rauman-tie erkaantuu Porin-tiestä (luoteeseen) vasemmalle suoraan länteen.

Köyliön (etelään) ja Kokemäen (pohjoiseen) tienristeyksessä klo 9:27-30 on huoltoasemalla Matkahuolto. "Onko ne kumpaan suuntaan?" kysyy kuljettaja rahdista. Matkahuollon mies vastaa viittaamalla kädellään oikealle länteen. Pikavuoro-pysäkki on vasta erikseen tienvarressa huoltoaseman kohdalla. Kebab-pitseria.

"Biolan"-yhtiön erikoisen muotoinen puurakennus ohitetaan klo 9:31. Tienvarrella seuraavat Euran kunta ja Naarjoki, Turajärvi.

***

LAPPI TL (Turun läänin Lappi) on kohdekuntani (tosin se on jo liitetty Raumaan vuonna 2009). Kirkonkylää varten on vain pikavuoropysäkki Raumalle vievän valtatien 12 varressa. Ensimmäinen lähestymismerkki on karttani mukaan Lapinjoen ylitys. Sillalla on korjaustyömaa.

Lapinjoki laskee luoteeseen mereen Eurajoen Olkiluodon luona. Välissä on Saarnijärvi, jonka koillispuolella olisi pronssikautinen hautaröykkiö, hiidenkiuas Kirkonlaattia. Alajuoksulla on myös Lapijoki -niminen kylä, keskimmäinen "n" puuttuu.

Kuljettaja taitaa nähdä rahastuslaitteesta mille pysäkeille on ostettu matkoja, sillä nyt hän kuuluttaa Lapin, vaikkei suinkaan kaikkia pysäkkejä. Lapin pysäkillä on kaksi läpinäkyvää sadekatosta. Tien vastakkaisella puolella samaten, välillä alikulkutunneli kävelijöille.

Minulla on Lapille aikaa tasan kaksi tuntia, klo 9:55 - 11:55. Sitten on tulossa saman reitin seuraava pikavuoro Raumalle, enää 16 km:n päähän.

Lähden kävelemään pohjoiseen tietä, joka kaartaa luoteeseen. Jo puolen kilometrin päässä vastaani tulee moderni liikerakennus, jossa palvelevat osuuspankki, apteekki, K-kauppa sekä kellariin portaita laskeutuva kunnankirjasto, joka on avoinna klo 13-19, paitsi perjantaisin 10-16.

Mopoilijan lähtö pihasta saa kaupan automaattiovet rävähtämään auki. Samoin käy kun vain lukaisen sivusta etäältä iltalehtien lööpit: Kansanedustaja Anna Kontula (vas) on kotonaan piilotellut poliisilta turvapaikanhakijoita. Paula Koivuniemi sanoo ihailevansa Katri Helenan rohkeutta. Kepun toivon Juha Sipilän keuhkoveritulppa on paljastunut lenkillä. (Hänen kaimansa kaupunkineuvos Juha Sipilä (1935-2002) oli näkyvä liberaalipoliitikko, onko tutusta nimestä apua? Mieleeni tulevat tämän päivän toimittajat Eino Leino ja Paavo Nurmi.)

Kolmen tien Y-risteyksessä vasemmalle länteen jatkuu kauppojen tie, lähellä olisi mm. Sale (näen sen myöhemmin). Oikealle pohjoiseen vie autosilta ja kävelysilta Lapinjoen yli kohti kunnantaloa ja kirkkoa. Valitsen jälkimmäisen.

Lapinjoen pohjoisrantaa seuraamaan on raivattu luontoon kävelytie, jota pitkin aion vielä palata. Rannassa vesirajassa on ravintola Joki-Pub. Valkaistuun betonimuuriin ylärinteeseen on taiteiltu mustilla viivoilla harvinaisen hieno graffiti-maalaus, jossa veturi syöksyy sillalle tunnelista vuoren uumenista. Perspektiivi on hyvin voimakas, ääriviivat luonnosmaisen karkeasti hahmottelevat, mutta vahvat ja virheettömät. Teos kelpaisi sisällekin salin seinälle.

Näen sotamuistomerkin ja vaatimattoman puisen kunnantalon. Ulkoseinän ilmoitustaululle on levitetty erään yksityistien kokouksen päätökset ja kunkin tiemaksut jonkun Liisan 5 eurosta Antin 150:aan. 136 euroa maksamaan joutuva Olli on vastustanut kokouksen päätösvaltaisuutta.

Hiljaisen kylätien varrella vastaani tulee edelleen liikuntahalli, koulu ja pappilan tilitoimisto.

Saavun kirkolle klo 10:30. Seinät punaista puuta, valkoisin koristepielin. Koristeina on paljon valkoisia risteja ja aurinkoja. Epämääräiset siipiulokkeet joillekin sivuille pilaavat kirkon ulkomuotoa. Alttaritauluna itäpäässä on lasimaalaus, jota käyn katsomassa. Sisällä siivooja pysäyttää imurinsa ja toljottaa vaikuttaen vajaakykyiseltä (ellen tulkitse väärin). Pihalla työskentelee kaksi miestä kaivurin kanssa ja kolme kesätyttöä leikkaa ruohoa. Istuskelen metelistä huolimatta ulkopenkillä ja kirjoitan. Pysäköintialueella on kuusi henkilöautoa. Mummo kastelee hautausmaalla kukkia.

Jatkan kulkuani länteen ja sitten etelään, palaten eri tietä Lapinjoen yli. Täällä on palvelutalo vanhuksille. Tienviitta itään mainostaa näyttelykeskus "Pyörniä" jossakin isossa kivinavetassa jossa myös myydään mansikoita ja hunajaa.

Sammallahdenmäkeäkin mainostetaan, sinne olisi 3,5 kilometriä. Kiipeän parin lepopenkin luota lähtevää kapeaa metsäpolkua Linnavuorelle, jonka korkeimmalta kallionnyppylältä löytyy lipputanko ja kohtalaisia näköaloja alas pelloille joenvarteen. Mäeltä on helpompi tulla alas kuin kavuta ylös. Kokeilin ensin vääriäkin polkuja, joilta en kuitenkaan kehdannut tunkeutua naapurien pihoihin.

Palaan itään vievälle tielle. Vastaani tulee Sale-kauppa, aukioloajat pitkät, arkisin 8-21, la 8-20, su 11-21, samoin kuin K-kaupallakin. Kelloliike on myös. Juomista ja syömistä varten on Joki-Pubin lisäksi Lappari. Viitta osoittaa pohjoiseen joen suuntaan Partiolaisten majalle. Joen varrella on suuri hiekkakenttä, jolle sirkuskin mahtuisi, mahdollinen kylän kauppatori, laidallaan kunnan kierrätyspiste lajitteluastioineen.

Palaan entisille jäljilleni, ensimmäiselle sillalle, ohi rantaravintolan ja graffitin, jokea seuraavalle kävelypolulle, jota pitkin päädyn ruohokentälle, koulun eteläpuolelle. Sieltä pääseekin mukavaa kävelysiltaa joen yli kauppatorin ja kierrätyspisteen hiekkakentälle. Joessa on myös patoallas ja vanha pieni voimalaitos! Kiinnostavaa.

Kiiruhdan ja ehdin hyvin bussipysäkkini katokseen klo 11:50. Rauman valtatien eteläpuolella näkyy olevan kenttä linjurien pysäköintialueeksi, olisiko siellä lie joskus ollut Lapin linja-autoasemakin.

Bussikatoksen läpinäkyvään lasi- tai muoviseinään on kirjoitettu liimatuilla irtokirjaimilla: "Usko vielä satuihin. Ero kosta.fi". Muutamasta sanasta on raaputettu irti kirjaimia, 1) "tko", 4) "a" ja 5) "kir". Eroamisessa koetaan kesän tilastopiikki heti sisäministerin avauduttua eli "räsähdeltyä" jälleen: Koraania, Kalevalaa... ei vaan: Raamattua tulee totella ennemmin kuin Suomen Lakia... !!

***

RAUMALLE menevä bussi (klo 11:55) saapuu hieman myöhässä ja on Raumallakin vasta 12:17 eikä 12:15, joten en ehdi vaihtaa linja-autoasemalla heti suoraan klo 12:15 Poriin lähtevään bussiin. (Seuraava lähtee tasan tunnin päästä.) En tiennyt bussien kulkevan siten, että keskustasta tuli bussi tätä Raumalle menevää bussia vastaan, päästäkseen itäpuoliselle ohitustielle, valtatielle 8 (Turku-Pori).

Rauman linja-autoasema on keskustasta pohjoiseen. Rauman kanaalille ja vanhaan kaupunkiin osaa suunnistaa, kun huomaa ruman marketin ajorampin vierestä jotenkuten pilkottavan nikkarityylisen puutalon romanttisen tornin. Se kuuluu kaupungintaloon, joka on entinen VPK-talo vuodelta 1900. Rauman kanaalia koristaa kolmen kylpevän naisen hauska patsasryhmä.

Kierrettyäni taas kerran vanhaakaupunkia palasin linja-autoasemalle ja tein lenkin luoteeseen. Tehtaankadunkin varrella oli puutaloja neljä ja niiden jälkeen kohtalaisen vilkas kirpputori sisätiloissa.

Bussi Eurajoen suuntaan (Poriin) oli ajoissa laiturissa jä lähti heti klo 13:15. Pysähtynyt rekka jouduttiin matkan varrella ohittamaan ahtaassa paikassa, vasemmalla sivulla kaide.

***

EURAJOEN taajamassa (valtatieltä 8 käännös oikealle itään) klo 13:30 tai 13:33 kirkko tuli vastaan heti. Kaksi vanhaa rouvaa pohti ääneen: "Pitää painaa, jos kukaan muu ei!" Jäimme kirkon pysäkille, jossa bussiin jonotti 4 uutta matkustajaa.

Naiset ylittivät kadun pohjoiseen hautausmaalle, mutta minä lähdin etelään pikkutien siltaa yli joen, Eurajoen. Jokivartta seuraili etelässä itään Ketunpesäntie, jonka varrella kauempana aidattua puutarhaa. Kaukana etelässä häämötti Space-Needlen-mallinen vesitorni.

Tylsännäköinen keltainen puinen ristikirkko oli 210 vuotta vanha, ympärillään hautausmaa. Ovi ei ollut avoinna, koska tiekirkko toimi tänä kesänä Irjanteella. Kirkkopuisto oli Eurajoen keskustaajaman keidas, jota ympäröivät isot rumat marketit ja kerrostalojen rakennustyömaat. Muutama asuinkerrostalo ja vanhoja isoja öky-maalaistaloja.

Bussipysäkillä klo 14:30 odotti pariskunta, jolla oli muovikasseja jokaiselle kädelle, ja pari muutakin matkustajaa. Bussin etupenkillä jutteli kuljettajan kanssa syyrialaismies: "Suomessa helppo ajaa, tasaiset tiet". "Oletko käynyt Porissa?" "Autolla." Kuljettaja kertoi ajaneensa bussia 16 kk ja sitä ennen kuljetusliikkeessä, jolla oli 15'000 työntekijää kaikkialla maailmassa.

Kaunis kylä IRJANNE reitin varrella (klo 14:38). Hieno kaarteleva kylätie, viehättävä miljöö. Huomaan puiset museorakennukset, mutta en kirkkoa, se taitaa ollakin koillisempana, ei aivan ajoreitin varrella. Irjanteella kannattaisi turistin pysähtyä eikä Eurajoen kirkolla. Seuraan ajoreittiä kartaltani.

***

LUVIA klo 14:55. Valtatieltä 8 käännytään luoteeseen kirkonkylälle menevälle tielle. Jään varovaisesti oikeastaan liian aikaisin bussista, kun kylätien varressa kerran näkyy olevan oikein katoksellinen pysäkki ja sillä odottaa kaksi bussiin haluavaa. Kävelen eteenpäin luoteeseen. Kohta oikealla on hautausmaa ja puinen kappeli, jota luulen ensin kunnan kirkoksi. Kivikirkko onkin vasta kilometrin päässä.

Luvialla on mukava nauhamainen kylämiljöö ympäri kiertävän päätien varrella. Isoja vanhoja vaaleita uusklassisia puutaloja. Kirkko on rakennettu suurista kivenjärkäleistä. Ainakin ulkoseinät antavat sellaisen vaikutelman. Tornin ympärillä on rakennustelineitä korjaustöiden vuoksi.

Kirkko on kuitenkin avoinna klo 18 asti. Sisällä kaksi rouvaa juttelee vilkkaasti keskenään, tervehtii kävijää ja pyytää nimen vieraskirjaan, että voidaan laskea kävijämäärä. Tällä päivämäärällä ennen minua on kirjassa yksi nimi. Alttaritaulu on aivan mukavan näköinen. Kalastajat tyhjentävät verkkoaan, Jeesus on taustahahmona. Sivuseinien pylväitten hyllyillä on kaksi vanhaa tai vanhanaikaista uskonnollista veistosta.

Tien sivussa on matala liikekiinteistö, jossa mm. K-Market. Päivän toinen jäätelötuutti Eurajoen jälkeen. Kunnanvirasto on suljettu heinäkuuksi 1.-28. päivä. Kuljeskelen hautausmaalla.

Palaan ajoissa varmuuden varalta samalle pysäkille, jolle tullessani jäin. Ja hyvä onkin niin: bussi ohittaa paikan jo 15:55 eikä klo 16:00. Vasta kirkon edessä on pääpysäkki, jolla pidetään 5 tai 4 minuutin tauko. Luvian kirkonkylän ympäri kierretään lenkki myötäpäivään, kunnes tullaan valtatie 8:lle, kohti Poria, jonne on 20 km.

***

PORI klo 16:20. Poistumispysäkki on linja-autoaseman rakennusta vastapäätä, jonkin oleskelutorin itälaidassa. Lähtevät laiturit ovat piilossa rakennuksen toisella puolella. Hoksaan alkaa poistua vasta kun kuljettaja on kerta kaikkiaan pysäyttänyt auton ja avannut oven, sanomatta mitään. Samoin reagoivat myös pari peremmällä istunutta naismatkustajaa.

Porin Bepopin kauppakeskuksen kulkuhallissa näyttää olevan menossa Suomi-Areenan paneelikeskustelu, Pöydän äärellä taitaa olla istumassa pari ministeriäkin, sivummalla avustajia ja poliisimiehiä. Yleisön penkit ovat täynnä kuulijoita. Ulkona sataa puista kirvojen eritettä!

Linja-autoaseman odotussalissa joku tyttö lataa hätäisesti pistorasiasta kännykkäänsä, kun kaverinsa kiiruhtavat jo klo 17:n busseille, joita on lähdössä Helsinkiin laiturista 1 ja Turkuun laiturista 2.

***

Ajan HARJAVALTAAN klo 17:00-17:30. Sinne jää kaksi matkustajaa, mutta Helsingin-bussiin on useita tulijoita. Kävelen arkkitehtuuriltaan latomaisen linja-autoasematalon pihalta itään tien varteen, jossa on opaskartta.

Seuraan tietä suoraan tai vähän kaartaen pohjoiseen ja saavun Kokemäenjoen ylittävälle sillalle. Kartta mainostaa kaunista näköalaa: komea, leveä joki, vihreitä rantoja, ainoa silta! Sillalle vievän tien varrella on itäpuolella kaksikerroksinen Hotelli Marilyn ja lähempänä jokea moderni kirjastotalo.

Kirjasto näyttää olevan auki klo 19 asti (keskiviikkona). Isossa, avarassa tilassa muutama asiakas, joista yksi vaivaa kysymyksillään ilmeisesti ainoaa virkailijaa, kesäapulaistyttöä.

Katselen lastenosastoa, jossa omana ryhmänään Lasten jännityskirjat: monta hyllyriviä Enid Blytonia. Minua kiinnostavaa Anthony Buckeridgen Jennings-sarjaa en näe.

Luen Turun Sanomista Juha Föhrin sääennusteen lähipäiville, sillä minun täytyy miettiä minne matkustan huomenna, torstaina. Parille internet-päätteelle pääsee turistikin ainakin 15 minuutiksi vierailemaan. Laitteet ovat vain harmillisesti länsinurkassa, johon aurinko paistaa jätti-ikkunoista häikäisevästi.

Minulle tulee kiire linja-autoasemalle, jonne tosin on vain 700 metriä juoksumatkaa. Ehdin kuitenkin ennen bussin tuloa klo 18:30. Odotussali on kiinni, aikataulut kuitenkin ulkona. Olen ainoa bussia odottava.

Työnnän taas vaihteeksi itse Bussipassi-korttini rahastuslaitteeseen. Korttia pitää työntää kauempaa ylhäältä viistosti alas itseen päin. Ehkä samassa kulmassa oikea käsi työntäisi miekan mahaan, jos olisi tekemässä japanilaista seppukua tai harakiriä. Kullanvärinen pikkusormenpään kokoinen siru on esillä matkustajaan päin kortin siniviivaisen puolen alareunassa, kun taas kuljettajan suuntaan näkyy valkoinen ohjetekstipuoli mahdollisine voimassaoloaikoineen (jota en ole kirjoittanut).

Kuljettaja pitää tauon ennen kuin näppäilee tietoja laitteeseen ja kysyy ensin: "Oletko varma että Helsinkiin asti?" Jään lopulta tosiaankin Munkkiniemeen, mutta päätän siitä vasta paikanpäällä, saapumisajan (varttia vaille 22) ja Helsingin bussin 39 aikataulun mukaan.

Sittenkin yksi ja vieläpä toinenkin matkustaja kiiruhtaa Harjavallassa minun jälkeeni bussiin n. klo 18:30. Huomioin bussin ikkunasta klo 18:50 laajoja viljelyksiä, ennen kuin Huittisissa
pysähdytään klo 19:00-19:05. Punkalaitumen Kanteenmaa punaisine "majakoineen" ohitetaan klo 19:23. On hyvä saada arvioitu aika pelkällä x:llä aikatauluun merkitylle pysäkille tulevaa käyntiä varten.

***

Päivän aikataulu:
Huittinen 15 min, kävelyä n. 0,5 km.
Lappi TL UUSI kaksi tuntia n. klo 10-12, kävelyä n. 9 km.
Rauma yksi tunti 12:15-13:15 kävelyä n. 3 km.
Eurajoki UUSI yksi tunti 13:30-14:30 kävelyä n. 3 km.
Luvia UUSI yksi tunti n. 15-16, kävelyä n. 4 km.
Pori 40 min 16:20-17, kävelyä n. 2 km.
Harjavalta yksi tunti 17:30-18:30, kävelyä n. 2 km.
Yhteensä n. 23 km.

Seitsemän vierailtua kuntaa (joista 3 uusia)
Vierailuaikaa n. 7 tuntia, busseissa n. 9 tuntia klo 6-22.
Bussikilometrit: Helsinki 256 Rauma 57 Pori 253 Helsinki = 566 km.
Kolmen päivän bussikilometrit n. 400 km + 466 km + 566 km = 1432 km.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti