perjantai 27. heinäkuuta 2018

641. Tampereen museoita 3: Hiekka, Viita, Werstas

Suomenlinnan museoilta jatkoin seuraavana päivänä Tampereelle. Onnibussin vain yksikerroksinen linja-auto ajoi sunnuntaina 22.5.2016 Helsingistä klo 9:20-11:45 Tampereen itäosaan Kalevaan, Prisman pysäkille. Sarvijaakontie oli hiljainen ja kiemurteleva. Kaikki muut kävelivät pysäkiltä Sammonkatua luoteeseen. Kaupinkatu, Nyyrikintie. Kalevan kirkonkellojen ääni kuuluu - poikkesin sittenkin pohjoisemmaksi Sammonkadulle katsomaan näkymää. Kalevan puistotie etelään, Sorsalampi. Tamperetalo remontissa. Kalevantie / Vuolteentie ohi yliopiston. Sorinaukio, Koskikeskus ja sen silta. Laukontorin Radiokirppis, jossa poikkean. Pitkältä tuntui kävely Kalevasta, kellokin tulee jo 13:20. Satamakatua Hämeenpuistoon, jossa on vilteillä ruohikon päällä toimiva kaikkien halukkaiden myyjien kirpputori. Kuljen Reima Pietilän suunnitteleman Metso-kirjaston ohi.
.
*
1) Hiekan taidemuseo. Pirkankatu 6. Ulko-ovi kilisyttää kelloa ja päästää portaikkoon. II kerroksessa ikämies tiskin takana, antaa opaslehtisen, jossa on karttasivu ja teosluettelo. Museokortilla. Jätän reppuni lipputiskin lähelle, tiski jää välillä tyhjäksi.
.
Näyttelysaleille on annettu etunimet! Etenemisjärjestyksessä teosnumerot pomppivat miten sattuu, kuten 112, 3, 47, 83, mutta systeemi toimii! Holvissa hopeaesineet, joita turistipariskunta tutkii.
.
III kerroksessa lisää saleja: "Kustaa, Henrikki, Yrjö". Hiekan kasvattipoika reputti yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ja hävisi Kanadaan. Sukuselvityksiä on ovipielissä. Yleisöltä suljetussa sivuovessa on kyltti: "Tutkimus ja konservointi".
.
Vauras koti! Hopeaseppä Lindell matkusteli ahkerasti. Teosmaku vaihteleva, sitä-sun-tätä, venäläisiäkin, paljon halpoja pieniä teoksia ulkomaalaisilta nimekkäiltä taiteilijoilta. En ollut huomannut laittaa kenkiini suojuksia I kerroksessa, nyt havaitsen minua nuoremmilla kävijöillä sellaiset. Ikkunoista avautuu näköala Aleksanterin kirkolle. Käytän aikaa museossa klo 13:40-14:10.
.
**
2) Lauri Viidan museo, Harjunpää, Pispala. Kävelen ensin puoli tuntia Pispalaan. Pirkankatu, Vesilinnankatu, viistosti ylös lounaaseen. Tahmelantie, Pispalanharju. Koulu, bussin päätepysäkki. Harjunpää, portaat alamäkeen. Tienviitta: Viita-museo.
.
Kaksikerroksinen punainen puutalo kävelytien puuportaiden alapäässä, mutta rinne jatkuu ohi alemmaskin. Auki sunnuntaina klo 12-15, minä käyn 14:40-55. Museokortti ei kelpaakaan täällä! Pääsymaksu vain 4 euroa. Mukava naisopas. Jätän reppuni eteiseen.
.
Tyypillinen pieni työläiskoti puutalossa. Kysyn milloin Viita asui täällä? "6-vuotiaasta 20-vuotiaaksi". Talo on vuodelta 1900, Viita syntyi 1916, siis asui noin 1922-36. Asunto-osa toimii kotimuseona sekä myöhemmin rakennettu laajennus näyttelytilana. Esillä on Viidan kirjoja, kuten Moreeni, ja kirjailijakoteja esittelevä kirja, joka näyttää hyvältä!
.
Ikkunasta on kaunis näköala etelään Pyhäjärvelle. Työläiskodin vaatimattomia tavaroita roikkuu seinillä. Toinen asiakas saapuu: hän oli ostanut kirjamessuilta väärän koon museopaidan ja haluaa vaihtaa. Ehtii saman tien vielä katsoa museonkin.
.
Palaan Tampereen keskustaa kohti ensin Pispankatua, joka laskee ja nousee harjulle. Vesilinnankatu ja Satakunnankatu. Amurin työläiskortteli olisi vielä auki klo 18 asti, Taidemuseo samoin, mutten jaksa poiketa. Kävelen lopulta Plevnaan.
.
***
3) Werstas, Työväenmuseo. Ilmainen, ei vaadi Museokorttia. Viivyn museossa noin klo 16-17:10. Jätän reppuni säilytyslokeroon n:o 3. Portaat II kerrokseen.
.
a) Lenin-museon näyttely (vakituisen talon ollessa remontissa). Julisteita. Aatteen ikoneja, Lenin-aiheisia maalauksia: joku tutulta tuntuva kieronnäköinen äijänpiru kissaparka sylissään. Leninin ja Stalinin patsaita. Pilapiirroksia: videoita katsonut neuvostonuori tunnistaa vain nuoria rokkareita eikä tunnista menneisyyden vanhoja kommunistisia työväensankareita! Toisessa pilapiirroksessa on kaksi jonoa vastakkaisiin suuntiin, vastakkaiset jonottajat vaihtavat keskenään tietoa mitä tavaraa kummassakin päässä olisi saatavilla?!
.
b) Espanjan sisällissota 1936-39. c) Työväen Pankki, asiakaskonttori. d) Työväen Osuuskauppa, vanhanaikainen myymälä. e) Työväen Kirjapaino vanhoine varusteineen. f) Työväentalo, puhujapöntön takana on maisemamaalaus-kangas näytelmäesityksien taustaksi. Varusteina punaisia lippuja. g) Siirtolapuutarhat.
.
Kuultavissa on hauskoja ääninauhoja menneeltä ajalta: "Johtaja ei ole nyt tavattavissa". "Piti meidän nyt tulla tätä työväenkauppaa varta vasten katsomaan".
.
Suurimmat näyttelyt peremmällä: h) Tekstiiliteollisuus. Työläisten vaatekaappeja avatessa kuuluu nauhoitteita kunkin erilaisen käyttäjän elämästä. Pääkonttorin lähettitytön piti niiata niksauttaa. Ihmistyyppejä Rymy-Eetu ja Lapatossu.
.
i) Voimalaitosmuseo, alkuperäisellä voimalan paikalla! Turbiineja, isoja laitteita. Toisen kerroksen ritiläportaat. Öljykannuja. Videoita nähtäväksi. Vaikuttava näyttely, pidin kovasti!
.
****
Kolme museota kertyi siis yhdelle sunnuntaille: keskikokoinen museokortilla, pieni 4 eurolla ja iso ilmaiseksi! Toisella kerralla, lauantaina, 4 muuta museota.
.
Kävelin vielä Palatsinsiltaa, Alaverstaanraittia, ilta-hiljaisen Vapriikki-museon ohi. Kosken itärannalla ei pääse junaradan alitse mutta länsirannalla pääsee. Mustalahti, Kortelahti, Tarjanne-laiva. Särkänniemi, vahdit porteilla. Länteen Mauri Kunnaksen 'Koiramäen' ohi. Onkiniemi ja Santalahti. Rantaraitti ohi arvorivitalojen rivistön. Koiria, uimaranta, tie päättyy työmaalle, poistun talojen välistä. Paasikiventie, Näsijärvenkatu, Näsilinnanpuisto. Ihmisiä lojuu vilteillä kesä-sunnuntai-iltana. Kuninkaankatu, Kirjastonpuisto, Koskipuisto, Tuomiokirkko, tunneli radan ali, Tammela, Aaltosen tehdastalo, Sorsapuisto, yliopisto, Vuolteenkatu, sitten linja-autoasema, jonka laiturille 1 Onnibus saapuu klo 20:40, lähtee 5 minuuttia myöhemmin, saapuu perille Helsinkiin klo 22:50.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti