sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

671. Jämsä Onnibussilla elokuussa 2019

Onnibus laittoi heinäkuun lopulla 2019 myyntiin bussilippunsa koulujen alkamispäiviltä (elokuulta) vuodenvaihteeseen asti, jolloin aluksi oli tarjolla paljon vain yhden euron maksavia lippuja!
.
Olin aikaisemmin ehtinyt harkita Väinö Paunun liikenteen vain Museokortin omistajille tekemää tarjousta: 10 euroa/lippu (vain käteismaksu bussissa). Paunun lipulla olin ensiksi käynyt Kurikassa, kävisinkö toiseksi Jämsässä? Kohteitahan Paunulla oli vähän, kaikki vain Tampereen kautta.
.
Mutta Onnibussin matkoista tarvitsi maksaa 1 euro Helsinki-Tampere, 1 euro Tampere-Jämsä, ja saman verran paluumatkoista, sekä varausmaksu 1 euro (jaettuna vaikka kuinka monien yhdellä ostoskerralla tehtyjen varausten kesken).
,
JÄMSÄ, tiistaina 20.8.2019.
.
Jämsässä en ollut käynyt lähes 30 vuoteen. Sinä aikana Leo-setäni rintamamiestalo keskustan Joonaantien alussa on purettu ja tontille rakennettu pienkerrostalo.
.
Onnibus lähtee Helsingistä vasta klo 10:20. Tampereella klo 12:35-45 bussin vaihto. Jämsän pysäkki on nimeltään ''Jämsän Portti', valtatien pohjoislaidalla, jossa poiketaan ja pysähdytään klo 14 pariksi minuutiksi Shellin huoltoasemalle, missä pysäköi monta rekka-autoa. Liikerakennuksessa pizzeria ja Kauhkialantien toisella puolella matalahko Hotelli Jämsä.
.
Kauhkialantie vie pari kilometriä pohjoiseen kohti Jämsän keskustaa, tekee mutkan itään, alittaa junaradan, kaartaa taas vasemmalle, pohjoiseen. Kävelytie eroaa autotiestä puistoalueelle, päättyy pikkuteiden solmuun, jossa täytyy skarpata, että kääntyy Seppolantielle itään, ensin ohi Kivipankin ja sitten siltaa yli Jämsänjoen. Laiturissa jokilaiva Tuulikki IV.
.
Vanha Sokos-tavaratalo Seppo on laajentunut kauppakeskus Forumiksi. Sen edessä Keskuskadulla on suuri katutyömaa. Tilapäinen liikennevalo määrää autoliikenteen suunnan vuoroin itään, vuoroin länteen. Lähden Koskentietä joen suuntaisesti pohjoiseen (kohti Jämsänkoskea) Liikerakennuksia senkin tien varressa.
.
Vitikkalan kartano on komea vanha puurakennus (nyt kauppa), jota en entuudestaan muistakaan! Siltakatu tulee lännestä, toiselta joen ylittävältä sillalta. Joonaantie lähtee itään vähän pohjoisempaa, ja Leo-sedän (1913-1992) talon paikalla on tosiaan pienkerrostalo, enkä erota enää tonttien rajoja, saati että olisi karviais- ja viinimarjapensaita.
.
Lamminsuon puistossa idässä on kanavan yhdistämä sarja pieniä lampia ja niiden takana Haasiapolun rivitalot. Jämsän kirkko näkyy komeana mäellä pohjoisessa ja sinne pääsee kävelytietä lintulammikoiden pohjoispäästä. Lähdenkin kirkolle, kiertelemään hautausmaata, mutta löytämättä tällä kertaa sukulaisten hautoja, toisin kuin aiemmin. Huomaan hautakiven Jaakko Vihijärvi (1922-2009), oli isä-vainaan tuttuja.
.
Palaan kävelyteitä Lamminsuon kautta linja-autoaseman nurkille. Aikaa on enää niukasti, mutta yritän Pukinvuorelle koilliseen, mahdolliselle vanhalle linnavuorelle. Pääsen ylämäkeen kohoavia teitä ylämäkeen lähtevien kävelyteiden alkuun, mutta joudun liian pian kääntymään paluumatkalle kohti Jämsän Portin Onnibus-pysäkkiä. Jos en olisi tuhlannut aikaa kirkolla ja hautausmaalla, olisin päässyt linnavuorelle, minulle ennestään vieraaseen kohteeseen! Joudunko sen takia tulemaan vielä toiste uudelleen?
.
Osaan vanhaa reittiä Jämsän Porttiin, kunhan en eksy kääntymään Yhdystielle itään, vaan Keskuskadulle ja Seppolantielle lounaaseen, sitten kävelytietä etelään ja Kauhkialantietä Shellille. Väljä Onnibus saapuu aikataulun tarkasta ajasta 17:15 pari minuuttia myöhässä.
.
Tampereella minulle jää vähän vaihtoaikaa kävellä Ortodoksikirkon ohi ratavarren rakennustyömaalle ja pohjoisempaa Makedonian sarjakuvakaupan ohi takaisin linja-autoasemalle. Maahanmuuttaja kuskina Tampereelta Helsinkiin. Jään bussista Ruskeasuolla, josta kävelen kotiin Konalaan.
.
.
JÄMSÄ, kauppalasta kaupungiksi 1977 (Jämsänkoski yhdistetty Jämsään 2009)
K: Tiilikirkko 1929 Kauno S. Kallio
K: Alttaritaulu B.A. Godenhjelm
M: Kivipankin kulttuuritalo 1914
M: Kotiseutumuseo Pälämäellä
P: Juuso Waldenin patsas, Hiitelän puisto
P: Karhu-patsas, Lamminsuon puisto
L: Lamminsuon puisto ja lintulammet
L: Synninlukko, rotkovajoama Mäntän tiellä
L: Himosvuori, laskettelukeskus, Peikkopuisto
L: Maakuntaura, patikkapolku Jyväskylään 80 km
N: Pitkävuoren hiihtokeskus Kaipolassa, hyppyritornin näköalatorni
V: Jämsänjoki, Päijänne
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti