522. Lento Budapestiin

Keskusteluissa uudesta kaupunkimatkasta nousivat esiin Wien ja Budapest. Ehdotin Itävaltaa, koska ystäväni ei ollut siellä käynyt, mutta hän halusi Unkariin uudelleen. Minä olin nähnyt Wienin, mutta tehnyt Budapestiin vain välilaskun. Samalla reissulla voisimme poiketa Slovakian Bratislavaan.
.
Teimme varauksen internetin kautta pari viikkoa ennen lähtöä lentoyhtiöiden (Finnairinkin) yhdessä omistamasta nettivaraamosta Travellink. Lennot Budapestiin ja hotelli 4 päivää ja 3 yötä (la-su-ma-ti) maksoivat 283 euroa henkilöä kohti. Siitä Travellinkin kulut veivät n. 6 euroa, hotelli n. 45 euroa ja menopaluun Finnairin lennot n. 232 euroa.
.
1) LENNOT Embraer-koneella
.
Lähdimme Vantaan lentokentälle paikallisbussin linjalla 51 Myyrmäestä, menoajo lauantaina klo 6:39-7:19 ja paluuajo tiistaina klo 23:06-23:30. Vantaan Kehärata ei ollut vielä valmis.
.
Lähtöselvitys automaateilla itsepalveluna ensimmäistä kertaa! Yllättävän helppoa. Vain 6-kirjaimisen varauskoodin naputtelu "YIGBWJ" ja oma sukunimi sekä toivotun istumapaikan valinta näytöltä kuten elokuvateatterissa. "Riville 21". Saman varauskoodin saaneille matkakumppaneille ehdotetaan vieruspaikkoja.
.
Laite tulosti ulos perinteisen lentolipun kokoisen tai boarding-passin mallisen paperiliuskan. Siinä lähtöportiksi ilmoitettiin n:o 23, joka oli bumerangin-muotoisen lentoaseman keskikärjen tuntumassa.
.
Palatessa Budapestissä oli ihan sama systeemi, mutta onnistuneemmin. Sillä Vantaalla ystäväni käyttämän automaatin ohjelma kaatui, jolloin tämän lippu piti hakea matkatavaroiden "drop-in"-jättötiskiltä. Sinne ei olisi ollut muuten asiaa, koska meillä oli vain käsimatkatavaroita.
.
Turvatarkastukset menivät melko ruuhkattomasti. Yhdelle vadille päällystakki, toiselle matkareppu ja metalliset avaimet, lompakko yms, tyhjä vesipullo (mielestäni hyödyllinen) sekä nestemäisten aineiden (kuten hammastahnan) läpinäkyvä pikkupussi.
.
Budapestissä täytyi laittaa myös kengät tai talvisaappaat liukuhihnalle. Sukkasillaan portin läpi. Passi ja tulostettu lippu piti näyttää Budapestissä myös vartijalle.
.
Tarkastuksen jälkeen täytin Vantaalla yläkerran käymälästä vesipulloni täyteen. Pikkuvivusta saattoi valita haluaako kylmää vai lämmintä vettä.
.
Finnairilla oli Budapestiin suorat vuorolennot, "Operoija Flybe", meno lauantaina klo 9:30-10:50,
paluu tiistai-iltana klo 19:20-22:40. Lentoaika kaksi ja puoli tuntia.
.
Lentokone oli brasilialainen Embraer-190 eli "Emppu-kone" Seutulan lähtöselvitysväen kielellä.
.
Finnair-logoinen lentokone näytti uudelta, siistiltä, valkoiselta - sekä pieneltä! Näytti sirommalta ja matalammalta Airbusien, Boeingien ja DC:eiden vieressä. Kulkuramppi tosiaankin vietti alaspäin koneen etuovelle.
.
Lentokoneilla onkin aakkosten alkukirjaimet hallussa nimissään... Airbus, Boeing, Concord, Douglas (McDonnell), Embraer, Fokker.
.
Matkustamossa istuinkangas oli harmaankirjava. Oli vain 100 istuinta (eikä esim. Ryan Airin DC:n 180 tuolia). Oli 25 penkkiriviä, joilla 2 tuolia vierekkäin sekä oikealla että vasemmalla puolella keskikäytävää. Joitakin paikkoja näin jäävän tyhjiksi. Keulapäähän oli varattu verhon eristämä Business Class, jossa istui vasta yksittäinen matkustaja, solmioineen ja läppäreineen, kun kuljin läpi. Lisää saattoi tulla jäljessäni, sillä en ollut jonon viimeisiä.
.
Sitten alkoi odotus lentokoneessa. Kentän valonheittimet sammuivat klo 9:30. Valoisaa oli jo ulkona. Alkoi rullaus kiitoradan päähän. Lähtö koitti vasta 9:35 ja perille saavuttiin klo 11. Aika nopea nousu ja jyrkkä ylämäki! Maisemia vain hetki näkyvissä ikkunoista ennen pilviä. Kirkas aurinko häiritsi, verholuukku alas. Kaarroksia. Aikanaan Unkarissa, kun lasku alkoi, kone heittelehti tuntuvasti.
.
Koneessa oli vain 2 lentoemäntää, joista paluumatkan vastaava oli Ida Virolainen ja kollegansa Linda. Toinen heistä jumppasi turvaohjeet Business-luokalle, toinen meille kaikille muille. Aterioina oli mennessä sämpylä, välissä kalatahnaa, salaatti, tomaatti. Palatessa saimme sandwichit (2 kpl). Lisäksi kahvi ja mehu ja virvoitusjuoma.
.
Menomatkan kapteenina toimi Hannu Markkula (lentoemäntä kuulutti) ja perämiehenä Arto Mäkelä (joka kertoi nimensä ja reitin: Baltian rantoja, Puolan ja Slovakian ylitse). Palatessa kapteenina toimi Kalle Laakso, mutta perämies jäi nimeämättä.
.
Budapestiin saapuessamme lateli menolennon nimettömäksi jäänyt lentoemäntä rutinoituneella plaa-plaa-plaa -liturgisella nuotilla toivotuksia hyvästä päivänjatkosta ja uudelleen Finnairilla lentämisestä.
.
2) PERILLÄ lentoasemalla
.
Säveltäjä Ferenc (Franz) von Lisztin lentokentällä "FERIHEGY 2" klo 11 kävelimme käytäviä pitkin pienehköön lentoaseman aulaan. Ferihegy 2 on nykyään yhdistetty, yhtenäinen terminaali, eikä entisellä jaolla 2A ja 2B ollutkaan merkitystä, vaikka vanhoissa matkaopaskirjoissa voivat esiintyä erikseen. Mutta "Ferihegy 1" on kuitenkin eri kenttä toisaalla!
.
Lentoaseman infotelineistä tai infotiskeiltä kannatti poimia ilmaiskarttoja, joissa merkitty nymeroineen raitiovaunu-, bussi- , lähijuna- ja metrolinjoja - kaikkia niitä tuli sitten käytettyä!
.
Kysyimme turhaan 24 tunnin lippua 'One Day Travelcard' - "24 oras jegy" sekä Turistineuvonnasta että lehtikioskista. Ei heillä ollut, mutta kuulemma sellaisen saisi "liikennelaitokselta" keskikaupungilta.
.
Ulkona bussin 200E pysäkillä oli kuitenkin lippuautomaatti. Lisäksi nivelbussissa 200E myös kuljettaja myi lippuja ja sekä turistikorttejakin!
.
Bussivuoro 11:16 ehti juuri lähteä edestämme, mutta seuraava kymmenessä minuutissa jo 11:26.
Eli bussi 200E kulki noin 10 minuutin välein, mutta muitakin busseja oli.
.
Kuski kirjoitti käsin 24 tunnin matkakorttiin alkamisajaksi 11:25, vilkaistuaan rannekelloaan.
Hinta oli HUF 1550 Unkarin forinttia (eli 5,80 euroa). Vuorokausilippu on kätevä, rajaton vaihto-oikeus 24 tuntia (Helsingissä hinta 8 euroa) metrolla, ratikalla, bussilla, lähijunalla.
Bussin käytävä etuovelta peremmälle tukkeutui jonkun suuresta matkalaukusta, mutta matkustajat tulivat ja menivät kaikista ovista noin yhdeksällä välipysäkillä ennen nivelbussin ja metrolinjan 3 päätepysäkkiä "Köbanya-Kispest".
.
3) METRO
.
Bussin 200E toinen päätepysäkki (välipysäkkien jälkeen) oli "Köbanya-Kispest", jossa oli iso ostoskeskus. Metron pääteasema "Köbanya-Kispest" oli sen yläkerrassa.
.
Pyörittyämme kierroksen ylellisen siisteillä kauppakäytävillä löysimme vasta ulkona portaat ylös metroasemalle, jonne pääsi joko ulkoa ylös liukuportaita tai sisällä liikekeskuksen 2. kerroksen siltaa yli autotien. Lipuntarkastajat olivat vastassa ja katsoivat näyttölipun!
.
Ainoa metrolinja lentoaseman suunnan päätepysäkiltä ("Köbanya-Kispest") keskustaan on n:o 3 eli Sininen. Tärkeimmät vaihtoasemat kuulutetaan nauhalta myös englanniksi, samoin raitiovaunuissa! Nimen lisäksi kerrotaan pitemmin englanniksi: "vaihtoyhteys ratikkalinjalle 10". Helppoa, jos kartasta on katsonut millä pysäkillä kannattaa vaihtaa linjaa. Metrolinjojen ainoa risteysasema oli 'Deák'.
.
Metrovartijoiden joukko (3-5 henkeä, sekä miehiä että naisia) tarkasti liput portaiden päässä useilla isoilla metroasemilla, heti Kispestistä alkaen.
.
Tonava jakaa Budapestin kahteen osaan, Pestiin ja Budaan, ja olimme Pestin puolella.
.
Kolmesta metrolinjasta Sininen 3 (Pestissä) ja Punainen 2 (Pestistä joen ali Budaan) olivat nykyaikaisia. Penkit oli sijoitettu pitkittäin, siis matkustajien katse keskikäytävälle. Liikenne kulki hyvin vauhdikkaasti, oli syytä pitää kiinni tangoista tai lenksuista! Ovissa varoitussummerit. Kuulutuksia tuli nauhalta, myös englanniksi kerrottiin tärkeimmät vaihtoasemat.
.
"Pikkumetro" eli Keltainen 1 (Pestissä) on Euroopan vanhin Lontoon jälkeen. Vaihdoimme sille Deakin risteysasemalla.
.
Pikkumetro kaivettiin "paraatibulevardin" Andrassyn alle 1890-luvulla Unkarin juhliessa 1000-vuotista valtakuntaa. Sen asemille laskeutuivat vain kapeat yhden-kerroksen mittaiset portaat, kummallekin lyhyelle reunalaiturille. Junissa oli vain 3 pikkuvaunua. "Runolliset" kuulutukset unkariksi. Asemia matkan varrella mm. Opera, Oktogon, Hösök.
.
4) JUHLAPUISTO
.
Pikkumetrolla 1 ajoimme kaupungin suurimman kylpylän Szechenyin puistoon, jonka ympärillä ovat myös eläintarha, sirkus, huvipuisto ja soutelujärvi (talvella luistinratana). Järven rannalla historiallinen museorakennus Vajdahunyad, jossa on yhdistetty kymmenkunta arkkitehtonista tyyliä romaanisesta goottilaiseen, barokkiin ym. Nykyisin Maatalousmuseo. Tällä paikalla juhlittiin 1890-luvulla tuhatvuotista valtakuntaa maailmannäyttelyin. Museon sisäpihalla ja puistossa järven rannalla levittäytyivät joulukuussa joulutorien myyntikojut. Kuumia juomia ja kuumia makkaroita myytiin.
.
Katselimme Szechenyin kylpylän lippuaulan näyteikkunoista sisäpihalle, miten vesi höyrysi altaisiin kuumista luonnonlähteistä, joihin jo antiikin roomalaiset ihastuivat. Uimarit käyskentelivät pihan pakkasessa bikineissään. Shakinpelaajia vartalo veden alla. Szechenyin suurkylpylän pääkilpailijat olivat Budan puolen kylpylät Gellert ja Rudas.
.
Läheisellä Sankarien torilla Hösök Tere ratsastivat kiveenhakattuina mahtavat heimopäälliköt varusteineen kuin Asterix-sarjakuvista temmattuina. Aukion reunoilla kreikkalaisten pylväsrivien takana oli ulkomaisen taiteen museo Fine Arts (Cezanne-näyttely meneillään) sekä sitä vastapäätä taidehalli. Ilman Cezanneja museossa olisi ollut Frans Hals ja vaikka mitä.
.
Bulevardien mahtitalojen lisäksi myös pienemmillä sivukaduilla oli mitä moninaisimpia komeita ja koristeellisia rakennuksia, kertaustyylejä, 1800-luvulla rakennettuja lähes kaikki, seassa muutamia räiskyviä moderneja erikoisuuksia, esim. Deloitten liiketalo. Budapest jätti suuren ja mahtavan kaupungin vaikutelman!
.
5) TONAVA ja BUDA
.
Ajoimme pikkumetrolla 1 takaisin kohti länttä, Tonavan rannalle, ja kävelimme Ketjusillan yli Budan puolelle. Kylmä viima talvipakkasessa joella, joka päivä. Adam Clarkin autotunnelin läpi kävely Budan linnavuoren alitse länteen. Vieressä olisi ollut rinnehissi eli funikulaari 'Siklo', jolla olisi päässyt ylös Budai Var -linnan luo. (Meno 3,20 euroa, menopaluu 5,50 euroa). Kävellenkin (puh! puh!) saattoi nousta pitkiä portaita ylös länsipuolelta. Kesken nousun oli vastassa ensin yli 20 turistibussin reunustama "pysäköintikatu". Sitten seurasi vielä lisää portaita kävelijälle.
.
Kuuluisaan Matyas-kirkkoon oli pääsymaksu 1000 HUF, mikä vastaa Helsingin Forexin kurssilla 3,80 euroa, vaikka kirkko oli puoliksi remontissa. Kalastajalinnoitus oli talvella ilman pääsymaksua, mutta sen ylätasoja oli suljettu köysillä. Komeat näköalat avautuivat joelle! Monia turisteja valokuvaamassa. Rakennuskustannuksiltaan maailman kallein Hilton-hotelli sijaitsi vieressä vanhojen raunioiden päällä.
.
Lännessä Budan vuoret näyttivät jännittävästi asutetuilta kuin Rio de Janeiron favelat! Olisikohan kaupungin vaikuttavin näköala sinne? Etelässä pienempi kukkula-asutus oli kuin Tampereen Pispalasta (kuin 100 Pispalaa)! Jalkojen juurella historiallisia linnoituslaitteita, harmaita kivimuureja ja niiden välisolia. Etelän puolella vastaamme tuli Historiallinen museo. Juhlallinen vahdinvaihto presidentin palatsin edessä keräsi runsaasti turisteja. Pakkasella jotkin kivetyt käytävät olivat jäisiä ja liukkaita. Katusoittajalla oli jokin outo instrumentti.
.
Pikkubussi numero 16 risteili linnavuoren kapeilla kaduilla. Budapestin liikenne oli aina nytkähtelevän rivakkaa. Viimeisenä sisään astujana jäin bussin etuoven väliin, toki ovi aukeni, pääsin sisään ja bussi kiihdytti liikkeelle pysyäkseen aikataulussaan.
.
Nykyisellä Szell Kalman Terillä eli entisellä Moskva Terillä vaihdettiin raitiovaunuun 6. Ratikka oli pitkä kuin metrojuna, mutta niinpä se kulkikin kaduilla omilla kaistoillaan. Reitti vei myötäpäivään, joen yli Margit-saaren siltaa Pestiin, sitten Isoa Kaarikatua (Körut). Englanninkielisetkin kuulutukset kaikuivat tärkeimmistä (metrolinjojen) vaihtopysäkeistä.
.
Ajoimme eteläistä Petöfin siltaa uudelleen Tonavan yli Budan puolelle, jossa vaihdoimme suunnan takaisin, kunnes jäimme metrolinjan 2 risteykseen Blaha Lujzalle. Kävelimme siitä itään, koska hotellille oli enää yksi metropysäkinväli itään Rakoczi-kadulla.
.
Budapest oli varsin väljä, ruuhkaton: ei tungosta kaduilla eikä asemilla. Ei Helsinkiä kummempi "suurkaupunki", leppoisaa kuljeskella! Prahaa väljempi, rauhallisempi, laajempi. Kävelykatuja oli myös. Istumaan mahtui ratikassa, metrossa ja pikkubussissa, penkkejä riitti, tiheät vuorovälit, paitsi klo 16 metrossa lentoasemaa kohti piti aluksi seistä.
.
6) HOTELLI Golden Park
.
Hotellien nimissä suositaan "kultaisuutta". Suomen Turussakin olen yöpynyt matkustajakoti "Kultaisessa Turistissa". Pestissä oli puolestaan "Golden Park", entinen pelkkä "Park", osoitteessa Baross Ter 10, Itäisen Rautatieaseman Keletin eteläpuolella.
.Internetistä valikoitunut hotellimme oli kooltaan 179 huonetta 7 kerroksessa. Aikoinaan ruotsalainen "Willma"n (Margareta Lindblad & Willy Westby) Inter-Rail-opas (1992) oli suositellut nuorille reilaajille Keletin viereistä Park-hotellia: "Ett av de billigaste hotellen". Mutta remontin jälkeen hotelli oli nykyään "Golden Hotels"-ketjun Park.
.
Hotellin Check-in alkoi klo 15, ja Check-out kesti kello 10:een. Saavuimme klo 16. Pientä jonotusta oli Receptionissa. Aulan hyllyissä ja telineissä oli jaossa monenlaista esitettä ja karttaa, mm. paljon pikkuruisia alennuskortteja moniin turistikohteisiin poimittavissa.
.
Hotellikorttiin piti kirjoittaa sukunimi, syntymäaika ja -paikka, kansallisuus, passin numero, allekirjoitus. Virkailija laittoi ohjeeksi pienet ruksit pakollisiin kohtiin. Tyhjiksi sai jättää monta kysymysruutua. Erikseen piti maksaa käteisellä kaupunkivero 350 HUF, n. 1,30 euroa kahdelta.
.
Huoneemme numero oli 112, ensimmäinen eli toinen kerros, portaikko (oli myös 2 hissiä). Käytävä sivukadun suuntaisesti etelään, sen varrella näin ainakin 7 + 14 ovea. Magneettikortit avasivat lukon.
.Ikkunastamme oli näköala viistosti Keletin asemarakennukselle ja suoraan sivukadulle, jossa allamme oli raitiolinjan 24 päätepysäkki. Pari ratikkaa yleensä odotteli lähtövuorojaan ja kulkiessaan kolisteli vaihteissa. Pidin urbaanista tunnelmasta! Netissä jotkut suosittelivat ylimpiä kerroksia muka melun takia? Ei melua ollut haitaksi.
.
Huoneen varustuksena kirjoituspöytä ja hotellin nimikkopaperia.Telkkarissa näkyi yli 20 kanavaa. Kylpyamme ja suihku. Jääkaappi. Joka päivä siivooja kävi petaamassa - sekä taittelemassa vessapaperin kulmanurkat!
.
7) SIRKUS Nagycirkusz
.
Huoneeseen asettumisen jälkeen lähdettiin kaupungille klo 17. Ilta oli jo pimennyt. Synkkiä, niukasti valaistuja pikkukatuja risteillen kävelimme pohjoiseen kohti Hösökiä. Välillä kirkkaasti valaistu paikallinen kirkko. Joskus mentiin yli isompien katujen, joilla kulki jopa trolley-busseja. Lidl-kauppa tuli ohitettua, mutten löytänyt sitä uudelleen seuraavana päivänä. Pikkumetron yläpuolella kulkeva juhlabulevardi Andrassy tuli vastaan.
.
"Suurella Sirkuksella" (Nagycirkusz) klo 18. Liput 1900-3900 HUF eli 8-16 euroa. Halvoillakin pääsi riville 2, paikat 31 ja 32, tallikäytävän viereen, josta eläimet ja esiintyjät saapuivat areenalle. Rivissä poseeraavista esiintyjistä (varsinkin eläimistä) näki enemmän takapuolta kuin etupuolta, mutta useimmat esiintyivät tasapuolisesti kaikkiin eri suuntiin, kuten vaikkapa trapetsitaiteilijat.
.
Paljon iloisia lapsia ja lapsiperheitä odottamassa, lauantai-iltana. Klo 18:45 päästettiin asiakkaat puoliympyräisestä odotusaulasta pyöreään esityssaliin. Esitys kesti yli 2 tuntia, klo 19-21:30. Väliaika kesti 20 minuuttia klo 20:05-25. Eteemme ykkösriville istui ilmeisesti venäläinen nuoripari parikymppisiä, sekä perheen appi ja anoppi. Neljän paikan pikkurivillemme ei istunut muita. Paikkojen täyttymisaste oli arviolta 75-80 prosenttia.
.
Eläinnumeroita oli paljon, apinoita, papukaijoja, kameleita, hylkeitä, koiria, aasi, vuohi, karvaisia villisikoja, pari kukkoa, eri sukupuolia trapetsitaiteilijoita, voimistelijoita, tikapuutaiteilijoita, jonglöörejä ym. Yhä hurjempia trapetsitemppuja illan loppua kohti. Vain taikuri puuttui, mutta yhden vieressäni istuneen katsojan pipo ja käsineet katosivat mystisesti. Turhaan hän kävi niitä jälkeenpäin kyselemässä. Klovni täytti kaikki välihetket, kun areenan lattiaa pyyhittiin ja lavasteita vaihdettiin. Hän haki eturiveiltä ihmisiä lavalle nolaamaan itsensä.
.
Paluumatka hotellille metrolinjoja 1 ja 2 Deakin asemalla vaihtaen klo 22:30. Unta klo 23:30:sta aamuseitsemään.
.
8) AAMIAINEN (klo 7-10)
.
Ensimmäisenä aamuna söimme klo 7:30-8:15. Aamiaishuoneen ovinainen kysyi ja kirjasi huoneen numeron. Valitsimme hotellin "Golden Park" juuri siksi, että asiakkaat kehuivat netissä buffetia hyväksi ja runsaaksi. Oli lämpimiä makkaroita (2 lajia), munakokkelia (2 lajia eri höystein), keitettyjä ruskeita kananmunia, erilaisia salaattisekoituksia, tomaattia, kurkkua, hedelmäsalaattia myös, 2 lajia jogurttia, useita juustoja, eri leikkelemakkaroita, muroja, myslejä, viiliä, viittä lajia leipää, appelsiini- ja omenatuoremehuja, kahvia, teetä, 3 lajia kahvileipää, kuivakakkuja ym. Joka aamu joka lajia. Kaikkea en muistakaan. Ruokailuvälineet ja lautasliinat oli kätevästi katettu jo valmiiksi pöytiin.
.
Jostakin itäblokin perinteestäkö johtuen 5 keittiöapulaista seisoi rivissä noutopöytien vieressä, hakeakseen lisää ruokaa, jos jokin loppuisi, tai vahtimassa psykologisesti, ettei kukaan santsaisi 10 kertaa? Pienehkön mutta kukkuraisen lautaseni kolmellakin täyttökerralla tulin erittäin kylläiseksi ja tyytyväiseksi. Lisäksi vielä leipävati ja joguttikulho. Täytyi aivan valikoidakin mitä lajeja jaksoin syödä. Sunnuntai-aamuna syömässä oli paljon aasialaisia. Mutta suomeakin kuulin pöydästä takaani. Maanantaina oli sitten vähemmän klo 7:05-8, mutta tiistaina jälleen enemmän vieraita.
Ja mitä hotelli siis maksoikaan, aamiaisineen? 89 euroa 3 päivältä koko huone, eli 30 euroa yöltä eli vain 15 euroa /yö /henkilö! Myös pelkkä aamiaisen lisämaksu olisi ollut 15 euroa /aamu, jos ei olisi sisältynyt hintaan. (Vertailun vuoksi esim. Italian Luccassa 2007 ja Portugalin Portossa 2006 hotelli-yö maksoi 25 euroa/hlö.)
.
9) SUNNUNTAI kirkkoineen
.
Metrolinjalla 2 ajoimme Tonavalle. Valtavasta suuruudestaan kuuluisa parlamenttitalo oli remontissa. Puistoja. Joen rannalla kylmää, pakkasta jopa 6-10 astetta ja tuulenviima.
.
Budapestin perustivat roomalaiset. Sen valloittivat Attilan johtamat hunnit v. 409, Tsingis-kaanin kaksi poikaa 1241 sekä turkkilaiset muslimit 1541. Juutalaisia oli kolmannes asukkaista vuonna 1900, nykyisin 80'000, joita palvelee iso synagoga = Zsinagoga. Kansannousu v. 1956 moukaroi itänaapurin imperialistin Stalinin patsaan palasiksi. Kaikki epäsuositut Leninit, Marxit ja Engelsit on nykyään siirretty omaan, syrjäiseen "Muistopuistoon" eli "Hirviöpuistoon" kaupungin ulkopuolelle.
.
Keskustassa patsastelevat nykyisin kansannousun kukistaneiden kommunistien teloittama pääministeri Imre Nagy (nagy tarkoittaa suomeksi Suuri) ja reippaasti virnistävä USA:n presidentti Ronald Reagan - käsi ojossa tulossa kättelemään, sekä vielä amerikkalainen kenraali Harry Bandholtz, joka esti vuonna 1919 romanialaisia ryöstämästä Kansallismuseota ("Tein vain velvollisuuteni", hän sanoi itse). - Neuvostoajan nimiä, kuten "Moskovan aukio", on unkarilaistettu viime vuosinakin, sikäli entiset matkaoppaat vanhenevat.
.
Tapaninkirkossa oli menossa katolinen Jumalanpalvelus. Istuimme takaosan penkkiin. Alkoi rukous tai uskontunnustus, jolloin yleisö nousi seisomaan. Kolmannes väestä jäi seisaalleen, mutta kaksi kolmasosaa polvistui penkkirivien välissä oleville jalkatelineille. Unkarilaisista kolmannes on kuitenkin protestantteja.
.
Raitiovaunulla kävimme Margit-saarella Tonavan keskellä, saaren eteläosissa kävellen. Siellä oli luminen talvi. Pikkubussi kulki puistossa neljästi tunnissa.
,
10) ZOO laiskiaisineen
.
Lähdimme pikkumetrolla Eläintarhaan. Hotellista saadulla mainoskortilla sai 25 prosentin alennuksen jolloin lippu maksoi, ei 2400 vaan 1800 HUF (9-2=7 euroa). Tunteja siellä kului, tarha oli suuri ja ehkä vaikeammin hahmotettava kuin Prahassa. Akvaariot hienoja ja oli myös isoja kasvihuoneita. Pimeitä käytäviä yöeläimiä varten. Vuohet kiipeilivät jyrkillä vuorenrinteillä. Kameleita, pingviinejä, pelikaaneja, flamingoja, leijonia ja kirahveja jäi erityisesti mieleeni.
.
Erikoisinta olivat kasvihuoneessa vapaina liikkuvat laiskiaiset, joita sai vaikka silitellä! Ne olivat etsiytyneet päivänpuoleiselle ikkunalaudalle palvomaan aurinkoa. Kirahvit olivat korkeita ja norsujen talo oli rakennettu intialaiseksi palatsiksi, johon kuuluva näkötorni ei kuitenkaan ollut nyt auki.
.
***
Iltapäivällä kiertelin tiukasti aidatun ja vartioidun suuren synagogan sekä juutalaisgeton keskustakortteleita. Matkatoveri kävi kylpylässä. Kuljin kävelykatua Vaci utcaa etelään ja suuren kauppahallin ohi rantapuistossa etelään Petöfin sillalle. Postikorttien hinnat vaihtelivat paljon sijainnin mukaan, 200, 100, 80, (600/10 kpl), 50 HUF (0,75 euroa - 0,19 euroa). Ostin 500:lla 10 kpl.
.
Pimeyden laskeuduttua selailin monia kirjakauppoja, mutta useimmat ruokakaupat, esim. Blaha Lujzan suuri Spar ja korttelien pienet Sparit olivat sunnuntaina kiinni. Lauantaina näkemääni Lidliä en löytänyt monellakaan hakemisella. Saksalainen Aldi lähellä hotellia oli auki klo 22 asti. Luin myöhemmin neuvon, että kaupassa pitää ottaa ostoskori käteen, muuten alkaa vartija seurailla, kuten minua, mutta harmittomasti. Jogurtti 150 g 65 HUF /0,25 euroa. Kirsikkahilloiset Ginger Bread -keksit 300 g 299 HUF /1,15 euroa.
.
11) HAUTAUSMAA, Kerepesi temetö
.
Koko maanantain retkeilimme junalla Bratislavassa Slovakiassa, joka on toinen tarina. Ostettuamme junaliput pääsimme lipputoimistosta ulos 8:15, jolloin junan lähtöön oli runsas tunti. Kävelimme hotellimme ohi etelään laajalle hautausmaalle "Kerepesi temetö", jossa kiersimme ja kuvasimme näyttävimpiä muistomerkkejä. Talvinen luminen tunnelma. Mutta etäällä ajavien Budapestin ambulanssien raaka sireeni saisi kuurotkin kuulemaan, jollei kuulevia kuuroiksi.
.
12) KOULUPOIKIA, "Pal-kadun pojat"
.
Tiistaina Budapestissä viimeisen yön jälkeen kävimme viimeisellä aamiaisella klo 7:30 alkaen. Vielä jäisi paljon aikaa turismille uloskirjautumisen ja lennon välissä, klo 8:50-19:20.
.
Lähdimme ensin hotellista metrolla ja ratikalla nuortenkirjasta kuuluisalle Pal-kadulle. Lapsena ja uudelleen aikuisena lukemani Ferenc Molnarin "Koulupoikia" on käännetyin unkarilainen kirja eri kielillä. Suomessa se ilmestyi Otavan sarjassa "Maailman parhaita nuorisoromaaneja".
.
Näköispatsaiden ryhmässä Prater-utcalla kolme koulupoikaa pelaa marmorikuulilla, kun juuri kaksi isompaa 'punapaitaa' yllättää heidät, 1880-luvun Budapestissä. Pal-utca rakennettiin täyteen jo Molnarin kirjan loppusivuilla, mutta vastapäisellä Nap-utcalla oli vielä mahdollinen "grundi" eli koulupoikien sodissaan käyttämä tyhjä tontti. Linnoitusta puolustanut räätälin pieni poika Török (turkkilainen) kuoli traagisesti vilustuttuaan Kasvitieteellisen puutarhan vesialtaassa. Viime hetkillä toverit ylensivät hänetkin joukkonsa ainoasta sotilaasta aliupseeriksi.
.
Pal-kadulta kävelimme suurelle kauppahallille. Sen kellarikerroksesta suuren alan vei nykyisin moderni valintamyymälä.
.
Budapest tuntui joka suunnalla isolta kaupungilta. Suuria ja komeita rakennuksia valtakatujen varsilla. Joitakin naapurimaasta tulleita romani-kerjäläisiä kyyhötti katukäytävillä.
.
Keletin rautatieaseman alikulkutunneli oli torin työmaan vuoksi suljettu toisesta päästä. Tunnelissa majaili sitten yöpyjiä. Heitä kääriytyi yöksi makuupusseihin, viltteihin ja sanomalehtikääröihin myös metroasemien kauppakäytävien seinustoille.
.
Vuorokausilippuja sai automaateista metroasemilta ja lipputiskeiltä - ruuhka-aikoina oli käytävällä ylimääräinenkin liikuteltava myyntipöytä, josta oli helppo ostaa myös 24 h lippuja. Kun lippu on voimassa esim. klo 11:25-11:25, voi seuraavan ostaa vaikkapa klo 17:05-17:05, joten jokaiselle päivälle ei lippua välttämättä tarvitsekaan, jos jossakin välissä kävelee.
.
13) KUKKULAT ja Lasten juna
.
Vaihdoimme Moricz Zsigmondin aukiolla ratikasta 6 ratikkaan 61, joka vei länteen kukkuloille, ylämäkeen nousten, enimmäkseen solissa. Linjan päätepysäkin yläpuolella oli myös Lasten rautatien läntinen pääteasema. Juna kulki talvella vain joinakin päivinä. Junatoiminnassa lapset saavat leikkiä muissa tehtävissä kuin kuljettajana, joka onaikuinen ammattilainen. Maisemat olivat lumiset.
.
14) SITADELLI ja Gellert-vuori
.
Palasimme ratikalla 61 ja vaihdoimme pikkubussiin 27, joka porhalsi terhakkaasti ylös joenrannan vuorelle. 'Sitadelli'-viitan jälkeen jäimme bussista, sillä loppumatka linnoitukselle täytyi kävellä ylämäkeä. Jälleen avautui upeita näköaloja korkealta alas Tonavalle, jota tosin sumu himmensi. Kylmä tuuli pakkasella. Vapautuksen patsas. Viisi brittipoikaa valokuvaamassa ja muita turisteja. Myyntikojuja. Turistibusseja.
.
Ratikka 19 kulki Tonavan länsirantaa pohjoiseen HEV-junan asemalle. Siellä junaliikenne oli jonkin aikaa seisahduksissa, asemalla kalterit alhaalla ja poliisivartio! Sitten kalterit nostettiin ja ihmiset ryntäsivät kolmeen eri junaan, yhteen niistä mekin. Ajoimme muutaman asemanvälin Arpadin sillalle Margit-saaren pohjoispäähän. Rannan tuntumassa kohosi uusia korkeita elementtitaloja, joista avautuvat varmasti komeat jokinäköalat.
.
Jatkoimme ratikalla 1 Arpadin siltaa joen yli itään, ulointa Kehätietä pitkin. Sen varrella oli elementtitaloja ja teollisuusrakennuksia. Matkustajat näyttivät olevan opiskelijoita ja eläkeläisiä. Ohitimme talveksi suljetun huvipuiston muurin, jonka takaa näkyi puinen vuoristorata kuten Linnanmäellä. Jäimme Stadionin pysäkillä, joka oli myös metrolinjalla 2 seuraava asema Keletin juna-asemalta itään.
.
Tonavan tuuliselle rannalle vieläkin. Sisältä katsottiin Pestin vanhin kirkko Erzsebetin sillan varjossa. Vaci utcaa pohjoiseen, rantahotelleja ja lehtikioskeja. Spongebob - Paavo Pesusieni, Prinsessat, Autot, Tom & Jerry, Nalle Puh ja Garfield - Karvinen esiintyivät sarjakuvalehtinä, mutta ei Mikkiä tai Akua. Aiemmalta vuodelta minulla on taskukirjan mallinen Aku-lehti Unkarista.
.
Jätin Suomesta tuomani 'Aku Ankan' pikkumetron aseman penkille, kun ajoin viimeisen kerran keltaisella linjalla Andrassy-bulevardin alla Oopperatalolle. Lehti lojui yhä penkillä 15 minuuttia myöhemmin. Toivottavasti joku siitä vielä nauttisi. Kerään itse eri maiden erikielisiä Disney-lehtiä.
.
15) EKSYEN lentoasemalle
.
Kello 16 lähdimme Nyugatin juna-asemalta sinisellä metrolinjalla 3 etelään kohti lentoasemaa. Nyt oli ruuhka-aika, eivätkä kaikki mahtuneet heti istumaan.
.
Jäimme metrosta vahingossa yhtä pysäkkiä liian aikaisin (asemien samankaltaiset nimet unkariksi ovat hankalia!) ja ihmettelimme ulkona iltapimeällä aukiolla bussilaitureita, joilta ei lähtenytkään linjaa 200E?
.
Vieressä oli valaistu kauppakeskus käytävineen. Infopisteen purukumia syövä teinityttö neuvoi sujuvalla englannilla, ettei bussi 200E lähde tältä, vaan vasta seuraavalta asemalta, joka on "Köbanya-Kispest"! Kyllä tämänkin aseman tulolaiturillamme luki selvästi "Köbanya-Kispest Fele", mutta Fele tarkoittikin suuntaa, "Towards Köbanya-Kispest". Siitä jatkoimme sitten vielä yhden välin metrolla.
.
Lentokoneen kuvilla varustetut opasteet johtivat metrolta bussipysäkille, joten nyt oli jo helppo löytää! Ehdimme Kispestistä klo 16:55 lähtevälle nivelbussille 200E. Edellinen vuoro oli mennyt 16:47. Onneksi oli vain 8 minuutin vuorovälit! Lentoaseman eteen saavuttiin klo 17:25, siis tunnin ja 55 minuuttia ennen lennon lähtöaikaa 19:20.
.
Lentolipun sai tulostaa itse automaatilla kuten Suomessakin. Istumapaikat nyt riviltä 19, automaatin ehdotuksen mukaan. Turvatarkastus sujui jouhevasti, talvisaappaat tosin piti riisua jalasta ja laittaa hihnalle, toisin kuin Vantaalla.
.
Seurasi odottamista klo 19:15 asti, kunnes pääsimme lentokoneeseen - kerrankin aivan ensimmäisinä, jonon kärkeen kiirehtineinä. "Portti A5" oli ilmestynyt jossakin vaiheessa näyttöruutuihin.
.
Vantaalle saavuttiin klo 22:40. Laskeutuessaan Embraer-kone heittelehti taas. Ulkona oli pakkasta ja paljon uutta lunta, joulukuussa 2012. Odottelua sisällä suljetussa kahvilassa Alepan vieressä, kunnes klo 23 ulos pakkaseen Vantaan bussin 51 lumiselle laiturille.

521. Bussi Pietarin pakkaseen

Trastuit tavaritsh! tervehtivät Pietarin torikauppiaat tuntematonta toveriaan, gaspadin minua, talven -23 asteen pakkasessa. Toisaalta joskus, kun puhuin suomea matkatoverille, saattoi joku paikallinen höristää korviaan, vilkaista uteliaasti ja lausahtaa jotakin tuttavallista suomen murteella, ohimennen, matkaansa jatkaen. Vaan kuulenhan suomea myös Pariisissa ja Lontoossakin.
.
Torstaina 9. tammikuuta klo 7:25 lähti Helsingin Postitalolta, Mannerheimin patsaan luota, 50-paikkainen linja-auto kyydissään vain 11 matkustajaa. Viisi ensimmäistä oli lähtenyt aamuyöllä Turusta ja kuusi liittyi mukaan Helsingistä. Matkanjärjestäjä oli turkulainen matkatoimisto.
.
Bussin kuljettajana ja samalla oppaana toimi Jari Tervoa muistuttanut muhkea ja leppoisa inkeriläismies "Kuha". Hän antoi matkustajille puhelinnumeronsa, johon voisimme soittaa Pietarissa mihin kellon aikaan tahansa, jos joutuisimme omin nokkinemme vaikeuksiin. Lupasi tulla hätiin.
.
Linja-auton takapenkki sekä myös heti sitä edeltävät kallistettavat istuimet olivat lähtiessämme tyhjinä ja jäivät Päiville ja minulle, mikä oli mukavaa. Alkumatka Suomessa kului minulta torkkuen lyhyeksi jääneen yöunen jälkeen (tunti klo 03-04). Kyminlinnan vanha linnoitus oli kuitenkin katsottava Kotkan kohdalla ja Haminan monesti tuttu ympyräkaupunki näytti saavuttaessa upealta.
.
Puolen tunnin tauko pidettiin Vaalimaalla Rajahovissa, pyöreässä lasin ja metallin sini-seinäisessä rakennuksessa, jossa oli kauppa, kahvila ja huoltoasema. Täällä Suomen rajalla oli likaisempi käymälä kuin mikään Venäjällä sittemmin näkemäni.
.
Rajanylitys sujui sikäli mukavasti, ettei tarvinnutkaan täyttää tullilomakkeita. Mutta passit luettiin sivu sivulta läpi! Ja sitten seurasi uusia ja yhä uusia passintarkastuksia! Koulutetaanko tarkastuksilla isoa määrää venäläisiä nuoria sotapoikia? Ei vaan tarkastavia organisaatioita on useita, kilpaa vahtimassa toinen toistaan.
.
Aikanaan paluumatkalla Suomeen laskin: kuusi passintarkastusta välillä Viipuri-Vaalimaa ja seitsemäs (yksi ainoa) Suomen puolella. Mutta ei tullitarkastusta. Bussi alapuolineen tutkittiin Venäjällä taskulampun kanssa.
.
Talvinen Karjalan kannas tien varrella muistutti lumista satumetsää. Kaukana näkyi tönökylä, keskellään ruma kerrostalon röttelö - siinäpä olikin kuulemma entinen Säkkijärvi.
.
"Viipurin miliisi on läpimätä... Noista miliiseistä vain toinen on rehellinen", vitsaili opas ohittaessamme miliisin tarkastuspistettä. Toinen miliiseistä olikin pelkkä pahvipoliisi, painettu tai maalattu poliisin kuva. Opas kertoi asuvansa itse Pietarissa. Suomea puhuva inkeriläinen, arvelin.
.
Katselin hiljaista liikennettä. Tienlaidassa seisoi jumiutunut Lada, ympärillään häärimässä kuusi ukkoa talvitamineissaan - samasta autosta ulos kaikki kuusi. Pakettiautojen etupenkit pullistelivat aina kolmesta ukosta vierekkäin. En nähnyt yhtään autoa, jossa olisi ollut pelkästään kuljettaja yksin.
.
Ohimennen näin suuren kirjon erilaisia kulkuvälineitä, kuin automuseossa, monilta vuosikymmeniltä. Varsinkin Pietarin bussit ja ratikat olivat kuin 1930-1970-luvuilta. Ikkunat olivat aina läpinäkymättömät huurusta, paitsi kuljettajan kopit viileät, karvahattuisine tyttö- tai naiskuskeineen.
.
Viipurissa näin monenlaista röttelöä. Pahimmasta tehtaanrötisköstä opas huomautti: "Entinen meijeri. Toiminnassa vielä viime vuonna!". Pienen lapsen äiti sipsutteli jäisellä tiellä 15 senttimetrin piikkikoroilla varustetuissa talvisaappaissa. Venäläistä muotia.
.
Poikkesimme Terijoelle merenrantaan tauolle. Opas näytti patsaat, kuten "Neuvostolainen vapauttaa Viipurin" ja "Tyttö joka pysäytti junan ajamasta suomalaisten laittamaan miinaan, mutta jäi itse junan alle", sekä Rajajoen, ja hakatut rajalinjat.
.
Terijoella näin paljon muureja, lisää aitoja, ja uudisrakennuksiakin: ."Ensimmäiseksi venäläinen rakentaa kaksi metriä korkean aidan pitämään rosvot tonttinsa ulkopuolella, sitten aikaisintaan alkaa datshan rakennustyö." Keskeneräisiksi hylättyjä taloja on paljon, "koska rupla romahti".
.
Vastaan tulivat jyhkeät brutaalit betonikirjaimet tekstinään "Leningrad". Siitä alkoi Pietari. Leninin ääriviivakuva oli väännetty rautalangasta, tai suorastaan paksuista rautatangoista.
.
Näimme valtavia kerrostalojen rakennustyömaita, 16-krs -asuintaloja, jotka jatkuivat ja jatkuivat, ja aivan vieressä toiset samanlaiset, kuin Kalevi Sorsan Merihakoja betonihakojen perään. Joskus joitakin pyöristettyjä muotoja ja punatiiliseiniäkin.
.
"Suomalaisyhtiöiden rakentamat talot ovat täällä arvostetuimpia", kertoi opas. Näin ahdettua, tiheää korkeaa betonirykelmää toinen toisensa perään. Talojen avoin piha-ala oli olematon! Miljoona ikkunaa ja 100'000 parveketta ulottuivat maasta taivaaseen. Kuin ehkä Hongkongissa?
.
Pietarissa turistibussimme kaarteli Nevan rantaa, nähtävyyksiäkin näyttääkseen, kuten vankilan, Pietari-Paavalin linnoituksen, Vasilinsaaren, kunnes pääsimme Nevski Prospektin kaakkoispäähän Aleksanteri Nevskin luostarin luo, betonibrutalistisen hotelli Moskvan eteen. Saimme 3. kerroksen "saneeratut hotellihuoneet" noin klo 16. Sitten klo 17-18 söimme kaksistaan Päivin kanssa buffet-illalliset (270 ruplaa = 9 euroa) hotellissa - ainoina asiakkaina koko ruokasalissa.
.
Buffetin valikoimaa riitti paljon ja oli hyvin erilaista kuin Ruotsin-lautoilla. Hotellin aamiainen oli myös runsas valikoimaltaan ja omaleimainen, eikä tuonut suorastaan vatsakipua, mutta aiheutti kohta ison asian käymälään, ripulin joka aamu. Aamuisin oli salissa muitakin syöjiä, ainakin suuri mongoliseurue. Pietarin vesijohtovettä ei saa milloinkaan juoda! Siihen ei tahdo koskeakaan.
.
Torstai-iltana Päivin kanssa kävelimme Gogolinkin kuvaileman Nevan valtakadun - Nevski Prospektin päästä melkein päähän. Räikeät mainos- ja jouluvalot loistivat. Poikkeilimme kauppoihin, jotka olivat auki klo 22 asti, ja Gostinyi Dvorin basaareihin (joita riittää 1 kilometrin kierros korttelin ympäri 2 kerroksessa).
.
Kahlasimme loskassa. Siivoamaton monen sentin paksuinen ruskean-likainen kerros sulavaa lunta lainehti jalkakäytävillä. Alikulkutunneleissa lehahti vastaan huuruinen ihmistungos. Tuuli oli hyytävä, hyytävin kanavien kohdalla (Fontanka, Katariinan kanava ja Moika).
.
Perjantaina 10.1. seuramatkan hintaan kuului kaupunkikierros, jolle lähti vain neljä ihmistä, Päivin ja minun lisäksi ryhmän ainoat muut ensikertalaiset Pietarissa: Saksassa ja Italiassa asuvat keski-ikäiset ystävykset. Saksan Leila ja Italian Sirpa käynnistivät kauhistelun kaupungissa patsastelevien Pietari Suuren ym. hallitsijoiden hirviömäisistä julmuuksista. Historia on rikoskertomus.
.
Virolaissyntyinen pietarilainen paikallisopas esitteli Iisakin kirkon sisältäkin (11 euron pääsymaksu), sekä Kazanin kirkon, Rossikadun, tsaarin tallit, patsaat jne. ulkoa. Viimeiseksi teimme 2,5 tunnin kiertelyn Eremitaasissa (14 euroa), jossa näimme teokset Leonardon, Rembrandtin, Frans Halsin, jne. Jäimme Päivin kanssa omin päin lisäajaksi, nähdäksemme muumioita ja antiikkia, jotka opasnainen jätti väliin, koska aika ei riitä.
.
Söimme välillä museon kalliissa kahvilassa. Talven iltapimeällä kävelimme Nevan rantaa ohi Amiraliteetin Pietarin patsaalle (jossa hääseurueet kävivät ottamassa kuvia, kuten myös Eremitaasin upeassa pääportaikossa), sekä hotelli Astorialle, Moikan pimeitä rantoja länteen. Pakkasta oli kireät -23 astetta!
.
Jossain vaiheessa olimme hiukan eksyksissä kartankin kanssa, menossa ehkä laitakaupungin emmekä keskustan suuntaan. Päivi kysyi neuvoa vastaan tulleelta keski-ikäiseltä rouvalta, joka hermostui kielitaidottomuuttaan, mutta huitoi kiivaasti käsillään ja posmitti komentelevaan sävyyn, joka kuulosti minusta sellaiselta kuin että: "Tuonne päin, tuonne pitää mennä, eikä sinne eikä tänne, te hidasjärkiset tshuhnat ja barbaariset ulkomaalaiset vieraan vallan agentit, jotka ette puhu ihmisten kieltä venäjää!"
.
Laskeuduimme metrotunneliin. Metropoletti maksoi 7 ruplaa (0,23 euroa/ 1,40 mk). Tosin vaihtorahani kympistä, 3 ruplaa, taisivat kadota takintaskustani, vai löysinköhän ne sittenkin jälkeenpäin Suomessa. Toisaalta löysin bussista 5 ruplan kolikon. Käytin kaulapussia, enkä kadottanut mitään arvokasta.
.
Metrovaunu oli tupaten täysi, mutta yhä lisää väkeä tunki sisään. Lapsena luin Japanissa olevan virkailijoita, jotka sullovat työntämällä ihmiset metrovaunuun. Heille voisi olla käyttöä Pietarissakin. Ulos pääsi työntämällä ja tunkemalla ja mölyämällä, kun en muistanut jotakin fraasia "Vy vytshkizinski" / "jäättekö te tässä?" mikä siis tarkoittaisi: minä jään ainakin!
.
Sitten seikkailimme Ploshad Al. Nevskogon aseman käytävissä, kunnes pääsimme loputtoman pitkiä rullaportaita ylös oman Moskova-hotellimme nurkille, vain kadun väärälle puolelle.
.
Lauantaina 11.1. pakkanen jatkui yhä kireänä, -21 astetta ja kova tuuli. Retki Pushkiniin (Tsarskoje Selo) oli peruttu, kun meitä halukkaita vain kaksi. Tosin Saksan-Leila ja Italian-Sirpa kiinnostuivat kohteesta jälkijunassa ja halusivat sitten lähteä omin neuvoin, joko kaksin tai nelistään? Mutta kun lähdimme Venäläiseen Museoon katsomaan Ilja Repinin 'Volgan lauttureita', he ilmaantuivat myös sinne.
.
Pietari (5 miljoonaa asukasta) on "pieni kaupunki", sillä kun Leila ja Sirpa seikkailivat perjantai-iltana kaksin Gostinyi Dvorin metroasemalla, he tapasivat siellä sattumalta virolaisen paikallisoppaamme omilla ostoksillaan, ja tämä vieläpä tunnisti heidät, ja neuvoi oikeaan junaan. Minulla on vastaavia kokemuksia suomalaisten tuttujen tapaamisista aivan sattumalta eri puolilla Lontoota ja Pariisiakin.
.
Museoissa riitti jokaiseen saliin oma vartijamummo, jatkamaan minimieläkettä nälkäpalkalla. Vain vahvimmat voivat selvitä hengissä, sillä venäläisten keski-ikä on alhainen. Liikuttavin vahtimummo nukkui raskasta unta tuolillaan paksuissa tamineissaan.
.
Lisäksi jopa kymmeneen saliin museota kohti oli sijoitettu taidekirjoja ja kortteja myyvä toimipiste omine myyjineen, mutta asiakkaita ei minun nähden riittänyt niistä yhteenkään! Venäläisiä koululaisia oli paljon luokkaretkillä museoissa, ortodoksisen kalenterin jälkijättöisen joululoman aikaan.
.
Pietarin koulutytöt olivat suurisilmäisiä ponipää-bambeja, kuin neuvostoaikoina Suomesta Ruotsiin loikannut viulisti Viktoria Mullova, pojat taas yrmeämpiä pienisilmäisiä umpikasvoja kuten vaikkapa näyttelijä Taneli Mäkelä.
.
Pääsy Taiteiden aukion Venäläiseen Museoon maksoi 240 ruplaa (8 euroa) ulkomaalaiselle. Paikalliselle väestölle oli halvemmat hinnat.
.
Illalla söimme jossakin Nevski Prospektilla, pizzeria Patiossa, Suomen hinnoilla (265 ruplaa, 9 euroa), sekä kiertelimme kirjakauppoja (Suomen hintaisia) ja ruokakauppoja ja Stockmannia ja taas Gostinyi Dvoria.
.
Sunnuntai-aamuna 12.1. lähdimme aamuhämärissä kaksin käymään Aleksanteri Nevskin luostarissa, aivan hotellin naapurissa. Kirkolle hautausmaiden ohi vievän käytävän olivat miehittäneet kerjäläisten loputtomat rivit. Vanhuksia ja raajattomia invalideja kyyrötti maassa kireässä pakkasessa laventamassa almuilla niukkaa elantoaan, ketkä vain kynnelle kykenivät. Uskovaiset ortodoksit kulkivat käytävän läpi tehden ristinmerkkejä joka suuntaan. Pimeän puiston jälkeen luostari oli sisältäkin puolipimeä. Joulukuusia paljon koristeina. Oli hartaita rukoilijoita, kukin mieli-ikoninsa äärellä.
.
Venäläistä televisiota oli tullut vilkaistua: "Haluatko miljonääriksi" venäjäksi. Kaksi Gerald Depardieun filmiä, mm. 'Green Card'. Suurituloinen näyttelijähän muutti Ranskasta Venäjälle verotusta pakoon. Leslie Nielsen puolestaan pöhköili agenttina filmissä, jossa kolmen tenorin (kaksoisolentojen!) konsertti meni sekaisin, ja Leslie veti turvatarkastuksessa esiin vaatteistaan yhä uusia metallisia suojuksia, kunnes, deus ex machina, Paavin yllättävä putkahtaminen paikalle sai tarkastuksen unohtumaan. - Kaikki oli dubattu venäjäksi, mutta olipa niin kuvallisesti ilmaisuvoimainen farssi, että kuurokin ymmärtäisi.
.
Sunnuntaina turistiryhmämme paluumatkalla poikkesimme Viipurissakin. Toisen matkanjärjestäjän suomalainen Vuorelan-bussi näytti ajavan Viipurin ohitse. Se osallistui varmaankin "Viipuri-boikottiin", joka oli järjestetty paikallista rikollisuutta vastaan. "Lauantaina ei Viipurissa käynyt yhtään bussia Suomesta. Nyt ei ole näkynyt niitä tunnistettavia kymmentä poikaa, jotka joka päivä ryöstelevät turisteja Kauppahallin kulmilla. Kun ei ole ollut suomalaisten bussejakaan."
.
Paluumatkan yhteenvetoni suomalaisista matkatovereista:
a) 2 pariskuntaa, joista toiset omissa oloissaan ja toiset kontaktoivat:
"Tekö ette ole ennen käyneet, me olemme jo 17. kertaa Pietarissa!?"
b) Ulkosuomalaisten ystävysten naispari: Saksan Leila ja Italian Sirpa.
c) Päivi ja minä.
d) 3 yksinäistä miestä, joista yksi oli tavallisen opiskelijapojan näköinen ja toinen erikoisempi keski-ikäinen mies sileässä nappanahassa, pitkässä nahkatakissa ja sileissä kiiltävissä nahkahousuissa.
.
Kolmas mies oli kokopartainen 'Pelle Peloton' - matematiikan opettaja, joka osallistui "Vanhojen kojeiden harrastajien" kokoukseen Pietarissa. Hänellä oli paluumatkalla lastinaan uusi helmitaulu kokoelmaansa, 1920-luvun laskukone Pietarista. "Tulli luokittelee sen vain metalliromuksi".
.
Jokaiseen turistiryhmään täytynee kuulua yksi "kaikkitietävä", muidenkin pyynnöstä ellei omasta halustaan. Tervetullut. Vaikka hän olisikin käynyt "viimeksi 3 vuotta sitten, eikä neukkuaikana koskaan". Tämän Timon filosofointia: "Matkakohteessa ei kaikki ole aivan samoin ja yhtä hyvin kuin kotimaassa, mutta siksihän matkalle lähdetäänkin että olisi toisenlaista välillä."
.
Vaivattoman lähellä Helsinkiä Pietari oli, bussimatkan päässä. Heti kotiin palattua olisi tehnyt mieli lähteä kesäsäillä uudelleenkin. Talvella näki kuitenkin maisemat toisin, ilman puiden lehtiä. Sittemmin matkailua on vaikeuttanut yhä nationalistisemmaksi käyneen Venäjän imperialistinen politiikka, sodankäynti Itä-Ukrainassa ja Krimin niemimaan laiton kaappaus.
.
Bussimatkani hotelleineen, 4 päivää ja 3 yötä, maksoi 115 euroa + ryhmäviisumi Venäjälle 25 euroa, yhteensä 140 euroa, tammikuussa 2003. Retkistä maksoin 25 euroa ja matkavakuutus Pohjolasta vei 11 euroa. Valuuttaa ostin 40 eurolla, josta kului 35 ja palautui 5 euroa. Kulut siis yhteensä 211 euroa eli noin 1270 entistä Suomen markkaa.
.
Vaihdoin valuutan Suomessa. Vertailin kurssit internetissä. Forex myisi yhdellä eurolla 28,49 ruplaa, Thomas Cook 27,23 ruplaa ja Tavex 29,8 ruplaa. Ostin Tavexista (osoite silloin Unioninkatu 28, Aleksin ja Espan välillä) 1190 ruplaa hintaan 39,95 euroa (säästö kilpailijoihin verrattuna 2-4 euroa).
.
Sain Tavexista seteleinä 2x500, 100, 50 ja 4x20 ruplaa (vertautuen eurorahoina karkeasti 2x20, 5, 2 ja 4x1 euroon). Yhden ruplan arvo oli suunnilleen 3,3 eurosenttiä (tai 20 Suomen penniä) ja euron arvo lähes 30 ruplaa (ja entisen Suomen markan arvo 5 ruplaa). Otin matkalle lisäksi 150 euroa.
.
***
Usein hyödyllinen varustelistaus...
Lämpimiä vaatteita pakkasen varalta.
Talvitakin povitasku: passi
Takintaskut, oikea: muistilehtiö, kynä, bussilippu, taskulamppu.
Vasen: kangaskassi, kamera (ajoittain)
Housuntaskut oikea: 50 euroa (3 kymppiä, 4 vitosta).
Vasen: avaimet, passikuva
Takataskut: kampa, nenäliinat
Kaulakukkaro: liput (3), 1190 ruplaa, 100 euroa (4x20, 2 kymppiä),
1.passikopio, vakuutuspaperi.
.
Reppu: sisätasku: 2.passikopio, vakuutusopas, päiväkirjavihko.
ulkotasku: suklaata, purukumia, muovipusseja.
ylätasku: matkaopas, sanakirja, aikataulu-esite, kartta.
sisällä: vaihtovaatteita, vesipullo 1,5 litraa, wc-paperia,
pesupussi: shampoo, partaterä, saippua, lanka ja neula,
muovipusseja, syötävää, herätyskello, sisäjalkineet.
.

520. Kävely Salo - Kuusjoki - Pertteli - Piihovi

Ajoin elokuussa Onnibussilla 1,5 tuntia Helsingistä Salon ABC-Piihovin liittymään (n:o 15), jonne saavuttiin klo 10:10. Piihovilta lähdin kävelemään ensin moottoritien yli etelään Salon suuntaan (eli poispäin Kuusjoelta ja Perttelistä), kunnes poikkesin pellolle "Hautausmaan" tielle, joka vei vanhalle Perttelin hiekkatielle, jota lähdin takaisinpäin pohjoiseen. Vanhaa pikkutietä varten oli oma kapea siltansa Turun moottoritien ylitse. Tiesin tämän kaiken jo, paitsi kartasta, myös runsaan vuoden takaiselta elokuvamatkalta Salon "Bio Jännään", jolloin katselin ympäristöä Kuusjoen reissukin mielessäni.
.
Vanha tie seuraili etäisesti Uskelanjokea. Pian moottoritien jälkeen tulin risteykseen, jossa oli jatkettava joko talon pihapiirin läpi tietä Perttelin suuntaan tai käännyttävä vasemmalle Veitakkalantielle. Valitsin kokeeksi jälkimmäisen, ja onnekkaasti oikein.
.
Hetken loivaan ylämäkeen noustuani saavuin etelästä valtatielle 52: Salo - Somero, jota seurasin pienen pätkän koilliseen, kunnes siltä erkani hiekkatie pohjoiseen Kuusjoen suuntaan. Tämän hiljaisen aution yksityistien varrella oli lato tai varasto, jonka ympärillä varoituskylttejä: "Oleskelu kielletty edesvastuun uhalla!"
.
Yksityistie päättyi parin kilometrin jälkeen päällystetylle autotielle 2407, jossa ohitseni kiiti toisinaan autojakin, mutta mahduin melko helposti kävelemään pientareen reunaa 7-8 kilometriä pohjoiseen. Tien varrella oli enimmäkseen peltoja, jonkin verran metsiä, ja melko usein talojen pihoja.
.
Matkan etenemistä on mukava seurata postilaatikoihin ym. merkityistä talojen numeroista. Yksi numeroväli on keskimäärin 10 metriä, kymmenväli 100 metriä ja sadan numeron ero 1 kilometri. Kuljettuani vaikkapa talolta 248 talolle 332 olen edennyt noin 800 metriä, ja aikaakin on kulunut 8-10 minuuttia elämästäni.
.
Saavuin bensiiniasemalle Mäenalantien ja Impolantien risteykseen, josta viitta osoittaa itään 2 km Kuusjoelle, kirkonkylään. Bensapumpuissa lukee "Friberg 24 Automat", en ole semmoisesta ennen kuullutkaan! Vieressä kyltti mainostaa: "Sedik Ravintola Kebab Pizzeria 2 km" (nuoli itään). Rakennusmiljöönä pari varastotilan näköistä puolitoistakerroksista puutaloa, vihreä ja keltainen, edessään pari autoa.
.
Jatkan matkaani 2,3 km itään, metsätaipaletta ja peltoja. Kuntakeskuksen lähestyessä tien reunalle ilmestyy kävelytie tai jalkakäytävä ja sen varrelle on aseteltu penkkikin, jolla istuskelee vanha pariskunta. Saavun puukirkolle, keltaiseksi maalatulle, aidatulle, puiden ja pihan ympäröimälle,
jonka valokuvaan ulkoa, kun sisälle en pääse.
.
Tien toisella puolella on sadan vuoden takainen tyylikäs keltainen kivitalo, jonka päätyyn on merkitty vuosiluku 1927. Seuraava rakennus kirkon vieressä on sekatyylinen harjakattoinen kaksikerroksinen "Kuusjoen palvelupiste", liekö entinen kunnatalo. Siellä majailee kirjasto, joka on auki vähän aikaa tiistaisin ja torstaisin, mutta nyt kesäaikaan pari viikkoa kokonaan suljettu. Ulkoseinällä käsin raapustettu teksti tiedottaa yksinkertaisesti: "Kuusjokipäivä 14.8." - Olen tullut 5 päivää myöhässä?
.
Mustapartainen kesäasuinen mies kävelee jalkakäytävää ja tulee kysymään, olenko nähnyt pientä koiraa? "En ole." Hän kysäisee myös: "Kävelitkö tänne Salosta!" "Joo, tai moottoritieltä... Harrastan kesäisin kävelyä kunnista toisiin." "Näin autosta..." Samassa kuuluu haukahdus ja mies lähtee etsimään koiraa.
.
Mitä muuta Kuusjoella? Nauhakylä yhden tien varrella? Kirkon lisäksi Apteekki ja Osuuspankki, ei nähtävästi ruokakauppaa tai kioskia. Osuuspankin viereen on rakennettu pienoinen vehreä puisto, jossa penkkejä, tuoleja, koristesilta kuivan ojapainauman yli, kahden penkin kiikku, istutuksia sekä terävän pyramidin muotoinen lasivitriini, joka sisältää ryhmän paikallisen taiteilijan luomia pöllöhahmoja.
.
Kävelen pääkatua vielä pienen matkan itään, mutta huomaan taajama-alueen loppuvan, joten koen turhaksi edetä sinnepäin. Lähden pitkää tietä etelään kohti Pertteliä, 6,2 km valtatielle 52, vailla mieleen jääviä kohokohtia. Metsää, puita ja pientaloja, tavallista suomalaista maisemaa.
.
Joudun myöhemmin kulkemaan viitisen kilometriä valtatien 52 pientareella, mikä ei miellytä vilkkaan autoliikenteen ja jopa 100 km:n tuntivauhdin takia, myös rekkojen ja kuorma-autojen sivuuttaessa minua. Henkilöautot tulevat usein viisi peräkkäin, sitten seuraa mukava tauko ennen uutta letkaa. Muutamat autot ohittelevat toisia. Olen ainoa ja viimeinen kävelijä, huomaan vuosi toisensa jälkeen.
.
Yllätyksekseni myös salolaisen Vainion Liikenteen linja-autoja kulkee ohi usein, jopa puolen tunnin välein suuntaansa. En ollut vaivautunut tutkimaan joukkoliikennettä Salosta Kuusjoelle. Olin tottunut harvemmin asutuilla alueilla siihen, ettei pikkukuntiin ole enää reittejä.
.
Tienviitta "Pertteli kk 2 km" houkuttelee vasemmalle etelään rauhalliselle, mutkittelevalle asvalttitielle, jonka varrella peltomaisemia. Taajaman keskeltä en malta olla poikkeamatta vielä vähän matkaa etelään Perttelin keskiaikaista kivikirkkoa katsomaan, vaikka olen sen jo 20 vuotta sitten kuvannut Compopuksen arkkitehtuuri-cd-romille. Kirkon portilla viettää kesäaikaa lapsipitoisia perheseurueita.
.
Tienviitta "Salo 11 km"... Onnekseni minun ei tarvitse Saloon asti kävellä, vaan 3-4 km lähemmäs moottoritieliittymän Piihovin ABC:lle vain. Ensin kylätietä pari kilometriä luoteeseen valtatielle 52 ja tämän pientaretta lounaaseen 5,5 km. Näiden teiden risteykseen on sijoitettu Perttelin K-kauppa.
.
Kartan mukaan voisin kävellä Perttelistä Piihoviin myös mutkittelevaa pikkutietä, mutta en löydä etsiskelemättä sen alkupäätä ja välillä tie näyttäisi ohenevan huolestuttavan hennoksi poluksi, enkä haluaisi riskeerata ehtimistä varaamaani Onnibussin iltavuoroon. Kyllästyin myös aamulla tekemääni kiemuraan Salon suuntaan "Hautausmaan" tielle, enkä haluaisi toistaa sitä.
.
Niinpä suora, selkeä ja lyhyempi valtatie oli valintani. Piihovin ABC väikkyi mielessäni jo haaveiden keitaana ja ehdinkin sinne lepäämään hyvissä ajoin ennen Onnibussin saapumista Turun suunnasta.
Päiväkävelyä oli kertynyt runsaat 30 kilometriä.

519. Onnibus 9 eurolla Ylistaroon

"Tavastehus - Hämeenlinna!" Kello 8:40. Lauantaina 17.9.2016 Helsingistä Tampereelle ajanut bussinkuljettaja luki kuulutukset ensiksi ruotsiksi. Hämeenlinna oli uusi Onnibussille sallittu pysäkki, joten enää ei kiidettykään hiljentämättä moottoritien tunnelissa Goodmanin kauppakeskuksen alitse, vaan noustiin itään Kaivokadulle pysähtymään.
.
"Irwinin" fasadissa luki yhä isosti konkurssitavaratalon nimi "Anttila". Vexin nimen oli aikoinaan varannut Espooseen K-kauppias Veikko Still, jonka uraa oma poika vielä jatkoi Leppävaaran Sellon City-Marketin kauppiaana isänsä kuolemaan saakka. Helsingin Sörnäisten Kalasatamaan nousee liikekeskus Redi, miksei "Fredi", entisen ylipormestarin puolison mukaan, läheistä Kolmatta Linjaa muistellen?
.
"Tietokoneeni mukaan Hämeenlinnassa pitäisi jäädä kyydistä kaksi matkustajaa, mutta on jäänyt vasta yksi! Ei kai vain ole käynyt niin, että joku nyt nukkuu?" Odotusta, turhaan. Sitten hitaasti liikkeelle. - Ettei vain joku ollut ostanut halvimman lipun lähimmälle pysäkille, aikoen jatkaa jäniksenä vaikka Vaasaan asti, luottaen ettei kuljettaja huomaa tai muista, saati tarkasta uudelleen matkalippujen koodeja - eipä ainakaan tällä kertaa.
.
Tampereen Hervanta klo 9:35. Vaihtuva kuski kiertää yläkerran läpi tarkastaen että pakolliset turvavyöt ovat kiinni! Muutama saa muistutuksen. Uusi kuljettaja Vaasaan kuuluttaa nimekseen Jouni, vaasalainen.
.
Tampereen Kaleva klo 9:45-55. Pysäkki on mustanaan ihmisiä! Ilokseni he odottavatkin vasta klo 10:n vuoroa Helsinkiin. - Kaikki Onnibussit pysähtyvät Kalevassa samalle jalkakäytäväsuoralle. Meidänkin automme kiertää lähtiessään silmukan umpeen Prisman tavaratalon ympäri päästäkseen takaisin Hervannan valtaväylälle ja sitä myöten Paasikiven tielle Näsijärven rantaan.
.
On mukava katsoa Tamperetta joskus pohjoisestakin: Milavida eli entinen Näsinlinna ja puistonsa patsaineen. Pispalan pohjoisrinteen talopalapelin olisin toivonut ehtiväni valokuvata. Punainen Haulitorni. Pispanranta - no siitä viis. Lielahteen nouseva suuri kerrostaloalue ja tietöitä.
.
Hämeenkyrö - Ikaalinen - Parkano - Jalasjärvi. "Jalastuulessa pysähdytään 10 minuuttia, ehtii vaikka kahville. Tai voi tilata netissä etukäteen valmiiksi nimelleen Hesburgerin. - - - Nyt löysin Hesburgerin puhelinnumeronkin: xxx". (Sielläkö oppaalla serkku?) Tuolla Jalasjärven Nesteasemalla, heti käännyttyämme 19-tielle Seinäjoen (33 km) suuntaan, on myös Kotipizza. Useimmat matkustajat, minäkin, vähintään jaloittelevat ulkona, ja vihreätukkainen peikkotyttö polttaa savukkeen, klo 12.
.
Seinäjoella mutkitellaan Törnävän läpi, liikenneympyröissäkin. Kartanomuseota länsipuolella ja ulkoilmamuseon rakennuksia itäpuolella on mukava katsella. Runsas vuosi sitten ohitin ne yön pimeydessä. Kyltit viittovat Kasperiin. Hetken pysähdys juna-aseman Matkakeskuksen laiturissa.
.
Seuraavaksi vuorossa matkani pää: Ylistaro klo 12:50... Täytyypä kurkotella joko näkyisi. Autotie ja rautatie pitkään rinnakkain. Tienviitta Ylistaron juna-asemalle. Linja-auto ajaa St1-bensiiniaseman pihaan 12:55.
.
Parin minuutin pysähdys, jonka aikana ehdin jo kävellä pihan läpi seuraavalle pikkutielle ja 150 metriä pohjoiseen. Asulanko liikealue? Paloasema ja tehdas. Kohta tulen T-risteykseen, josta jo näkyykin S-Market, seuraava bensiiniasema sekä liikenneympyrä, jonka keskellä kukat kuihtuvat syyskuulla.
.
Alkaa "ympäristöpainotteinen taajamatie" Kaukolanraitti, joka on vuonna 1996 saanut "Tie paikallaan" -palkinnon! Mutkittelee leppoisasti. Vanha silta yli kuivuneen jokipahasen ja uudempi kävelysilta rinnallaan. Rakennusmiljöö keskinkertainen, ei tee vaikutusta.
.
Kaukolanraitti 5: entinen kunnantalo (Ylistaro on liitetty Seinäjokeen). Valkoinen U-mallinen rakennuslaatikko sisältää kunnanvirastoja. Sadekatoskäytävä pihalla vie kirjaston ovelle U:n pohjukkaan. Aukioloaikoja 12-19, pe 10-17, lauantaina kiinni. Kirjasto on muuttanut taloon kesäkuussa. Naapuritalossa ravintola Taro.
.
Seuraavaksi raitilla Apteekki, Siwa-marketti ja etupihalla kauppatori, jossa lauantaina kaksi myyntipaikkaa: vihannespakettiauto sekä henkilöauto, jonka takaluukun edessä myyntipöytä ympärillään 3 miestä. En etäältä havaitse myyntiartikkelia.
.
Raitilta lähtee sivuille pitkiäkin teitä itään ja lyhyitä kujia länteen, jossa vastaan tulee äkkiä esteeksi Kyrönjoen ranta. Kaukolanraitti 24:ssä on linja-autoasema eli Matkahuollon asiamiespiste. Takapihalla seisoo kaksi Härmän Liikenteen pikkubussia (n. 13-17-paikkaisia), ovissaan nimet Talonpoika ja Apupoika, toinen liikennemerkittynä koulukyydityksiin. "Härmän Liikenne" lukee kyljissä, joiden värikkäissä pilapiirroskuvissa poseeraa komia pohjalainen isäntämies, auton perässä pohjalaisneitoineenkin.
.
"Härmän Liikenne" on Helsingissäkin päivittäinen tuttu Iskelmäkanavalta (kaapeli-TV:n kanava 17), jossa ohjelmaa ahertavat Harju ja Pöntinen niin klo 1, klo 2, klo 3, kuin yhä vielä klo 21, 22 ja 23, elikkä työtä vuorotta 24/7. Arja Korisevien ja Kari Tapioiden laulujen kuvitukseksi tulee yhtenään Härmäläisten bussi- ja autopesulayhtiöiden mainos kenoasentoisine puukkojunkkareineen.
.
"Halpa-Aitta" suurine ruskeine puurakennuksineen sekä Ylistaron Kipa, täyden palvelun kirjakauppa, rapistuvassa rumanharmaassa kivitalossa, molemmat kaksikerroksisia, tulevat vastaan raitilla myös. Ja fysioterapeuttiyrittäjä, jolta rollaattorimummo käy kysymässä hukkaamaansa tavaraa, joka löytyy.
.
Kirjakaupalla on huonot näyteikkunat, mutta uusi Harry Potter kuitenkin houkuttimena. Tai olisiko suurin houkutin Alkon noutopiste. Kahtena arkipäivänä viimeistään ennen klo 14 jätetyt juomatilaukset voi noutaa samana päivänä klo 17 jälkeen.
.
Tien toiselta puolelta lähtee itään "Puhelinkuja" - jostakin mieleeni jäänyt kadunnimi? Takana on valtava kännykkämasto. Ai niin, Ylistaron elokuvateatterin osoite! "Matin-Tupa" lukee ruskeassa puutalossa, jonka yksi nurkka on valkoista kivitaloa, helposti syttyvien filmikelojenko tähden?
.
Leffat esitellään ilmoitustaulussa. Joka päivä vähintään kaksi näytöstä, mutta tänään lauantaina viisi, neljästä eri filmistä. Ensiksi klo 14 ja 15:30 seikkailee kauhistuttava Rölli-peikko (Allu Tuppurainen), jota ehtisin katsomaan, jos uskaltaisin... Klo 17, 19 ja 21 näytetään kolme eri elokuvaa aikuisille..
.
Teatteritalosta on useita poistumisteitä, valkokankaan molemmilta ääriltä länteen ja itään sekä koneenkäyttäjälle eteläpäädyssä kiviseinästä. Sisäänkäynti on talolaatikkoa pienemmästä eteishallisiivestä. Sivuovien ulkopuolella voi kuunnella sisältä kantautuvia vuorosanoja ja musiikkia, kuten olen lokakuussa 2003 kuunnellut Keith Emersonin (ELP) Nice-yhtyeen konserttia Cambridgen entisen jyvävaraston konserttisalin sivuoven takana, paikallisen Beatles-moppitukkaisen opiskelijan hämmästykseksi.
.
Bussipysäkeistä parilla on sadekatokset. Seinille kiinnitetyt julisteet mainostavat konsertteja sekä paidatonta nyrkkeilyottelua. Juuri tänään, lauantaina 17.9.2016, Seinäjoella ottelee 35-vuotias Juho Haapoja Kauhavalta unkarilaista Tamas Lodia vastaan, ja voittaa.
.
Kaukolanraittia eteenpäin: vasemmalla tulee vastaan Koskenrannan yläaste ja lukio, aivan Kyrönjoen Kirkonkosken partaalla. Kirkonsillan pielessä itäpuolella on historiallinen Kriikun mylly. Kosken kivillä seisoskelee yksi kalastaja. Sillan pohjoispuolella kohoaa keinotekoisella kummulla, jonka autotie kiertää, vanha sankarihautausmaa, jossa on laaja sodissa 1918 ja 1939-45 kaatuneiden alue muistomerkkeineen, jotka ovat Eljas Ilkan ja Kalervo Kallion suunnittelemat, sekä myös Isonkyrön Napuen taistelussa 19.2.1714 kaatuneiden muistomerkki ja joitakin yksittäisiä vanhoja hautoja.
.
Lähden autotonta puukujaa, Sankaritietä, länteen kohti Ylistaron 'Komiaa Kirkkoa', jonka torni on jo aiemminkin paikoin tullut näkyviin matalampien esteiden yläpuolelle kohoavana, vaikuttaen olevan aivan lähellä. Oikealla pohjoispuolella on Kirja-Matin koulu ja sen edessä ylistarolaisen kirjankeräilijän Matti Pohdon (7.3.1817-30.7.1857) muistomerkki, 40-vuotiaana kohdatun murhakuoleman satavuotispäivältä. "Minkä Turun palo tuhosi kirjallisuutta, sen Matti Pohto keräten pelasti". Pohto lahjoitti Helsingin yliopistolle noin 5000 niteen kokoelman.
.
Kirkon suunnalta tuntuu kuuluvan pätkittäin kaiuttimen kuulutusääniä. Olisiko yleisötapahtuma? Myöhemmin selviää, että selostukset kantautuvat peltolakeuden yli kilometrin tai parin päästä luoteesta Mäki-Pohdon raviradalta, Tuulivuorentien varrelta.
.
Intendentti Ernst Lohrmannin piirtämä ja Jaakko Kuorikosken rakentama mahtava kivikirkko on toisella puolen valtatien 16, jolla kielletään kävelemästä, mutta jota kummallakin sivulla seurailee erillinen kävelytie, joita yhdistää kävelytunneli. Lähempää katsoen kirkko kohoaa aina vain isompana, ollen tosiaan Suomen suurimpia. Lehtereitäkin on kahdessa tasossa ja 2500 penkinpainajaa mahtuu sisään. En pääse mittaamaan, koska ovet on lukittu. Läheisestä seurakuntatalosta tulee mustiin pukeutunutta hautajaisväkeä, mutta pikkulapsensa villiintyvät pihalle päästyään. "Ei saa kiivetä auton päälle!"
.
Seurailen kävelytien myötä valtatietä 16 etelään. Lännessä mustaksi möyrittyä peltolakeutta, jonka ylitse kirkko näyttää entistäkin mahtavammalta. Idässä Kyrönjoki levenee Kirkonlahdeksi. Tulen valtatien Kyrönjoen sillalle, mutta lähden ensin joen pohjoisrannan maantietä kohti länttä. Sillan pielessä on yleinen rantalaituri, hatarat puuportaat rinnettä alas, istumapenkkejä ja picnic-pöytiä. Kyrönjoen rannassa asutusta pihoineen. Tien toisella puolella on verkkoaidattu monirakennuksinen puutuotetehdas. Kyllästyn maantiehen, joka muuttuisi kauniiksi museotieksi kilometrien päässä, ja palaan Kyrönjoen sillalle.
.
Lännenpuoleinen kävelytie erkanee sillan jälkeen valtatien 16 vierestä puukujaksi ja kaartaa oikealle myötäilemään jokea, kunnes yhtyy joen etelärannan paikallistiehen, jonka erottaa vedestä vain kapea rantaniitty. Otan valokuvan peilityynestä vedestä, vielä vihreästä kasvillisuudesta ja pilvettömästä sinitaivaasta symboloimaan yhtä viimeisistä kesäpäivistä syyskuussa 2016. Pärinäpojat pöristelevät mopoilla vanhojen pohjalaisten puutalojen A, B, C yhteispihaan. Kävelen itään risteykseen, jossa valtatie 16 Lapualta yhdistyy valtatiehen 18 - Seinäjoelta Vaasaan.
.
Tiellä 18 on leveä piennar kävellä St1-huoltoasemalle. Etsiskelen lounaispuolelta "pikavuoropysäkkiä" Seinäjoen suuntaan ja sellainen leventymä löytyy lähempää risteystä kuin bensiiniasemaa. Sininen bussikyltti ilman pikavuoromerkintää, mutta tolpassa todisteena kaksi punaista Onnibus-tarraa!
.
Koska aikaa vielä riittää, kävelen toiseen kertaan huoltoasemalta paloaseman ohi T-risteykseen ja liikenneympyrään ja Kaukolanraitille, aina kirjakaupalle ja Matin-Tuvalle asti, kuuntelemaan elokuvaa ja valokuvaamaan linja-autoasemaa. Palatessa tulee hiukan kiire, mutta onhan reitti jo tuttu kahdeltakin kerralta, suoraan samaa tietä takaisin vain, ohi S-Marketin ja ohi Asulan tienviitan.
.
Matka alkoi tuntua oudon pitkältä ja olinko tullessa huomannut koillisenpuoleista rivitaloa? Sitten oli alkamassa asumaton niitty- ja metsätaival, jota en mitenkään muistanut? Minuutit jo tiukilla, kiireesti nyt eteenpäin! Vaiko äkkiä heti takaisinpäin? Juoksentelen edestakaisin kumpaankin suuntaan, kunnes palaan Asulan tienviitalle ja käännyn siitä paloasemalle ja huoltoasemalle.
.
Juoksen pysäkille 16:38, taulutettu bussiaika 16:40 ja jo näenkin maiseman ruskean-vihreästä lakeudesta erottuvan punaisen kaksikerroksisen bussin lähestyvän lännestä risteystä, josta kääntyy luokseni kaakkoon ja pysähtyy 16:42. Kuljettajana jälleen, kuten 4 tuntia sitten, Jouni, vaasalainen, Tampereelle asti.
.
Paluumatkalla Seinäjoella 10 minuutin tauko. "Laittakaa turvavyöt kiinni, taikka minä tulen laittamaan!" Hämeenlinnassa pysäkki Helsingin suuntaan on Eureninkadulla, Goodmanin liikekeskuksen lounaiskulmassa, josta vain yksi uusi matkustaja. Lauantai-ilta ei vaikuta matkustussesongilta.

518. Onnibus Helsinki - Kaustinen, 1 eurolla

Varailin edestakaisia Onnibus-matkoja pari-kolme kerrallaan runsaan kuukauden aikavälille, niin selvisin yhdellä varausmaksulla ja ehdin saada ensimmäiset, yhden euron liput. Sateisten päivien sattuessa jätinkin väliin reissut Saarijärvelle ja Kyyjärvelle, harmillisesti. Kaustistakin uhkasi myrskytuuli Salomon ja mahdollinen kuuro, muttei ainakaan jatkuva sade.
.
Helsingissä laiturin 9 ovelle kertyy pieni jono aina jo hyvissä ajoin ennen klo 7:n lähtöä (nelostietä Ouluun). Muutama tuolikin on käytettävissä. Olen jonon alkupäässä ja ehdin toisen kerroksen etupenkille, kuljettajan yläpuolelle. Oikealle laidalle istuu kannettavan tietokoneensa kanssa työskentelevä nainen. Tuulilasin alla on parhaiten työtilaa, on kapea ikkunalautakin.
.
Mukava nähtävyyskierros alkaa Töölönlahtea kiertäen, mutta yläkerran tuulilasi on likainen. Sadekuurojen takia tosin pyyhkimet alkavat räpsytellä. Lahdesta tuleva tyttö kysyy vapaata paikkaa vierestäni. "Kun siinä on enemmän tilaa tabletille..."
.
"Hartolassa ja Joutsassa pysähdytään tarvittaessa." Nelostie on paikoitellen kapea, ohituskaista vaihtelee vuorotellen etelään ja pohjoiseen ajaville ja keskellä tietä on rajana lyhyiden rautatappien aita. Linja-auto jää pitkiksi ajoiksi jonoon kuorma-autojen ja rekkojen perään.
.
Joutsassa pari rouvaa pyörähtelee ympyrää pysäkillä, toinen pyllistää autolle kumartuessaan kaivamaan reppuaan. Bussi on ajaa ohi, mutta jarruttaa äkkiä. "Mitenkä bussi pysäytetään?" tiukkaa kuljettaja. "Me ei tiedetty että tämä pysähtyy!"
.
Jyväskylää lähestytään Vaajakosken kautta, idästä ja koillisesta järvenrantaa pitkin kaartaen. Keskusta uusine valkeine kerrostaloineen näyttää varsin komealta avaran vesialueen ylitse katsottuna!
.
Vaihdan väljään Kokkolaan menevään bussiin, joka ei ole kaksikerroksinen. Palokassa, jossa on iso ostoskeskus, kiinnitän huomioni hämmästyttävän pitkään talomuuriin nelostien länsipuolella.
.
Kun rauhallisempi 13-tie erkanee nelostieltä luoteeseen, Kokkolan suuntaan, tuntuu kuin vaihdettaisiin vanhanaikaisempaan maalaismaisemaan, keskelle peltolakeuksia ja aavoja suotaipaleita. Ylitettävät joet näyttävät oudon tummilta, samoin järvetkin. On pilvistä, ei sada enää, joskus aurinko pilkistää.
.
Saarijärvi - on mahtava järvi! Pysäkin kohdalla lukee "Kenkäpuu" lounaassa, koillispuolelle en näe, huoltoasema siinä pitäisi olla, pari kilometriä kaakkoon kauppalan - kaupungin(!) keskustasta. Ollaan 5 minuuttia aikataulusta edellä, siksi odotellaan.
.
Kyyjärvellä pidetään suorastaan 10 minuutin kahvitauko. Useimmat matkustajat käyvät Paletin liikekeskuksessa, jossa kauppakäytäväverkon varrella on pieniä tehtaanmyymälöitä, Marimekko ym, kahvila ja perällä Salen ruokakauppa. Myös kaksi yksittäistä Asiakasvessaa, joissa ei ole sukupuolijakoa, varattuina, sekä kahvilassa omansa. Sisäpenkeillä istuskelee tai vessoista poistuu seudun vanhusväestöä, tai myös mahdollisia kylähulluja ja maalaistolloja, jos heitä on.
.
Asvalttiin maalatulla bussipaikalla (joita on kaksi) nuori kuljettaja pohtii ääneen, että "10 minuuttia mennyt, lähtöaika lähestyy, onko kaikki paikalla? Oletetaan että on." Lähdetään ajamaan läpi Möttösen kylän ja Perhon kunnan. Veteli on seuraava kunta, mutta siitä ei tien varrelle näy kuin muutama liikerakennus.
.
Kaustinen. Ajetaan tien vasemmalle puolelle, Nesteen bensiiniaseman pihaan. Myymälää remontoidaan. Pysähdysaikaa 5 minuuttia.
.
Jalankulkijoille on rakennettu kävelytunneli 13-tien itäpuolelle, jossa kunnan keskusta vaikuttaa olevan. K-Supermarket ja liiketaloja, joista yhden seinässä Poliisin kyltti. Kaunis liikenneympyrä. Kappelitie näkyy lähtevän pohjoiseen, niin minäkin. Valokuvaan vanhahtavan kylämaiseman puutaloineen, jossa oikealla punainen "Sakrin Helmen majatalo", huoneita vapaana.
.
Kappelitie alkaa kaartaa länteen, mutta vaihdan Siltatielle, kohti hautausmaata ja kirkkoa mäellä. Ensin tulee vastaan Kotiseutumuseo puisessa vilja-aitassa, avoinna sopimuksen mukaan, sopimista varten Satu Kaustisen ja toisen naisen puhelinnumero.
.
Hautausmaalla komeilee vaikuttavan korkea, harmaista kivistä muurattu, kellotapulia muistuttava (kirkonrakentajien suvun) Kuorikoskien muistomerkki. Kolmella sivulla luetellaan etunimiltä Kuorikoskia. Kuka on rakentanut 3 kirkkoa ja kuka peräti 17. Perään on laskettu vielä erikseen kunkin tekemät kellotapulit.
.
Hauskannäköisessä keltaisessa puukirkossa (Matti Kuorikoski 1777) on siipiä ristin muotoon neljälle suunnalle ja keskeltä kattoa kohoaa torni, vaikka kellotapuli (1778) on rakennettu pihalle erikseen, kuten Perhossakin. Pysähdyn valokuvaamaan. Kesätyöntekijä leikkaa hautausmaalla nurmikkoa.
.
Kirkon ovesta juoksee ulos pappi tai kirkkoherra, joka haluaa tuoda minulle kirkon uuden esitteen. Puhelias mukava mies, odottelee jonkin myöhässä olevan ryhmän saapumista, joten kirkko on auki. "Vähän kylmä tuuli, eikö olekin?" Lievästi sanottuna, kun radiossa varoiteltu hirmumyrsky Salomon riehuu juuri tänään Perämerellä ja ympärillämme Keskipohjanmaalla.
.
Kirkon oveen kiinnitetty paperilappu varoittaa, että nauhoitus on menossa, pyydetään hiljaisuutta! Katson tuulikaapin lasioven läpi, kun kirkkoherra soittaa juuri pieniä sähköurkuja keskilattialla, mutta hän viittoo peremmälle, ja alkaa kertoa tuoreesta kattoremontista. "Peltikattoa suositeltiin, mutta eihän se kelvannut seurakunnan isännille, vaan suurilla talkoilla rakennettiin uusi paanukatto!" Sisällä seinät valkoiset ja alttaritaulu komea. "Oletko käynyt ennen?"
.
Ulkona huomaan, että kellotapulin ovi on auki. Seinään nojaa myös Vaivaisukko, entisaikojen feissari, puinen hyväntekeväisyyden varainkerääjä, jonka mielelläni valokuvaan. Tapulin sisällä on hyvin hämärää, mutta sinne on rakennettu vaivaisukkojen näyttely! Seinillä on valokuvia ja kartta puu-ukkojen sijainneista Suomessa. Keskelle on tuotu muualta kolme aitoa vaivaisukkoa näytteille. Siis Kaustisella tapahtuu, jo ennen heinäkuun kansanmusiikkijuhlaa, en tullut turhaan.
.
Jatkan kirkolta Siltatietä itään, alas joelle, jonka kapean puusillan kantavuuden rajoista varoitellaan kyltein. Joen partaalla onkin patoallas ja Korpelan Voiman pieni Pirttikosken vesivoimalaitos! Rakennettu 1917-18, uusittu 1922 ja 1995. Putouskorkeus 3,5 metriä. Tuotto 2'200'000 kWh/vuosi riittää joko 120 sähkölämmitystalon vuosikulutukseen tai 500 kotitalouden vuotuiseksi taloussähköksi, kertoo seinään kiinnitetty informaatiotaulu, ja paljon enemmänkin turbiinigeneraattoreista.
.
Joen toisella puolella on Meijerirakennus jostain isovanhempien ajalta, mutta kauppa käy ja kuljetukset pyörivät vilkkaasti talon ympärillä. Jatkoin joitakin pienasutuksen pikkuteitä joen alajuoksua tavoitellen ja päädyinkin lopulta, tien päättyessä, luonnontilassa rehottavaan jokirantaan.
.
Toisin kuin Perhon kunnassa, Kaustinen ei näytä ottaneen Perhonjokea ollenkaan virkistyskäyttöön! Ei lainkaan kävelyteitä tai luontopolkuja missään jokivarressa. Aivan kuiva kunta, pelimannien musiikkiko pelkästään riittää?
.
Kuljeskelin asutuksen autoteitä välillä eteläänkin, jossa taajama päättyi pian. Sade uhkasi ryöpsähtää myrskytuulena, mutta tyytyi vain pisaroimaan hiukan. Päätin kuitenkin etsiytyä rakennetun sivistyksen keskelle ja myöhemmin kirjastoonkin. Olin etukäteen haaveillut käveleväni jopa Veteliin asti, mutta siihen ei ollut aikaa.
.
Kävin keskustan eteläpuolisella mäellä katsomassa ulkopuolelta vanhan puisen punaseinäisen Pelimannitalon. Sisällä on kai festivaalien aikaan esityksiä. Pihalle mäen alarinteeseen on rakennettu amfiteatteri, jota varusteltiin ja remontoitiin heinäkuuta varten. Luoteispuolella kohosi iso moderni rakennusrypäs, josta en ilman tekstejä saanut selvää, että mikä? Musiikkilukio jossakin kyllä, mutta muu koulukeskusko vai jotakin muuta. Alempana rinteessä oli pienempi anfiteatteri lapsia varten ja sen vieressä leikkipuisto rakennelmineen.
.
Valtatien 13 alitse vei kävelytunneli länteen, jossa oli iso urheiluhalli. Sähkölaitoksen piha muodosti umpikujan yhteen tienristeyksen kulmaan. Kaustisen asemakaavoitus tuntuu vanholliselta maaseudun entisajan tapaan. Käytännöllisiä uudistuksia ei ole saatu toteutettua ihmisten liikkumisen, liikunnan ja virkistäytymisen hyväksi, kuten jo Perhonjoen laiminlyödyistä rannoista huomasin.
.
Älypuhelimestani etsin kirjaston osoitteen, Kappelitie 13, kunnantalon kiinteistössä. Eteenpäin vain luoteeseen keskustan tietä, jolta olin poikennut kirkolle ja jatkanut itään sillalle. Avoinna klo 12-19. Kappelitien varrella ohitin modernin seurakuntatalon ja sen edessä puistikossa julkista taidetta: Kreeta Haapasalon os. Järvilä (1815-1893) huivipäisen näköispatsaan, jalustalla vyötäröstä ylöspäin.
.
Kirjastossa oli pari asiakasta ja pari virkailijaa. Valikoimaa pääkaupunkiseudun isoihin kirjastoihin verratessani huomaan, että kutakin kirjanimikettä on hyllyssä vain yksi kappale, ja toisaalta paikallaan (eikä lainassa) on houkuttelevan pitkä rivi vaikkapa Rex Stoutin "Nero Wolfe"-tarralla merkittyjä erilaisia dekkareita. Leppävaarassa voisin nähdä joltakulta kirjailijalta jopa kymmenen kappaletta samaa viimeksi painettua nimikettä, mutten ehkä yhtään vanhempaa.
.
Luin jonkin paikallislehden, Perhonjoki taisi olla. Siinä lukuisin yksittäisin ilmoituksin eri ylioppilaat kutsuivat, perheidensä koteihin, juhlimaan lakkejaan, paitsi eräs kuusikko oli keksinyt laittaa yhteisen ilmoituksen! Lähiseudulla on joku alkanut kuvata hautausmaiden hautakiviä (joita voi olla jo noin 2000 kpl, noin 4000 nykyasukkaan kunnassa), ollakseen hyödyksi mm. sukututkijoille.
.
Harmikseni Anthony Buckeridgen Jenningsejä ei ollut säilynyt lastenosastolla Blytonin ja Burroughsin välissä. Näin esillä jonkin uutuuskirjan, jonka haluan löytää pian pääkaupunkiseudulta. Ulko-ovisuulla oli pyörähyllykkö asiakkaiden omien kirjojen kierrätystä varten, mutta valikoima oli niukka ja kunnoltaan loppuunkulunut.
.
Sade uhkaili tuulessa lentävinä pisaroina. Lähdin hyvissä ajoin Onnibusin pysäkille Nesteen bensiiniaseman pihaan. Ajan riittäessä kiersin kuitenkin neljää tietä ympäri koko korttelin, joka koostui huoltoaseman lisäksi luonnontilaisesta ryteikköisestä metsästä, aivan keskustan kulmassa!
.
Katselin Onnibusin lähestymisen 13-tietä pitkin luoteeesta Kokkolasta. Bussi kiersi pihan ympäri ja kyytiin nousi minun lisäkseni nuori nainen ja nuori mies. Kuljettaja Jyväskylään asti oli sama nuori mies kuin mennessä ja hänkin muisti minut.
.
Jyväskylästä Helsinkiin oli sen verran täysi bussi, että viereeni istui Kuopiosta lähtenyt savolaisnuorukainen, joka soitteli kännykästään kavereilleen. Oli melkein jo aikonut kosia Maria, mutta tämä halusikin erota katsellakseen muitakin, ja nyt pitäisi päästä Kuopion kämpästä eroon. Sovussa ero. Ei asialle voi tehdä mitään.
.
Nelostiellä aikataulu on kireä. Joutsassa perinneasuun pukeutunut romaninainen halusi poiketa ulos hyvästelemään rakastaan: "Mä vaan käyn saattamassa tän pojan ulkona!" Mutta kuljettaja sanoi, ettei ole yhtään aikaa! "Mä rakastan sua!" huusi nainen poikaystävänsä perään bussin ovelta.
.
Hevimiehen-oloinen kuljettaja oli sujuvasanainen kuuluttaja. "Lahdessa pidetään pitempi tauko, jos on tupakkamiehiä tai -naisia..." Kamppiin saavuttaessa jotkut palkitsivat kuljettajan hyvästelykuulutuksen taputuksin, kuten toiset lentokoneen onnistuneen laskeutumisen.

517. Onnibus 1 eurolla Perhoon

Luin keväällä mainosviestistä, että Onnibus lisää Jyväskylä-Kokkola -linjalle pysäkin Perhon kuntaan, Kyyjärven ja Kaustisen välille. En ollut siellä vielä käynyt, joten katsoin mihin hintaan pääsisin: 1 euron menomatka, 1 euron paluu, ja 1 euro varausmaksua - ainakin lauantaina 23.4.2016.
.
Helsingin linja-autoasemalla klo 6:35 poimin Suutarin kierrätyskirjoista Rex Stoutin pokkarin englanniksi, ja jätin Alvin Tofflerin painavan kovakantisen illaksi, mutta se oli silloin jo mennyt, kuten tavallisesti käy, vilkas kiertonopeus.
.
Laiturin 9 oven edessä jonotti tusinan verran ihmisiä klo 6:40-50, kunnes ovi avattiin ja halaileva tyttöpari kiilasi kärkeen. Rovaniemen bussi klo 7, minulle vaihto Jyväskylässä. Useimmat näyttävät lippukoodinsa tabletilta tai kännykältä, mutta minä käsin isosti ja selvästi kirjoittamaltani paperilapulta.
.
Jyväskylässä risteävät Onnibussin linjat Helsinki-Oulu, Turku-Kuopio, Lappeenranta-Vaasa sekä Joensuu-Kokkola (ja päinvastoin), vaihtoaikaa vähintäänkin 15-30 minuuttia klo 10:30. Bussit jättävät poisvaihtavat ja taukoa pitävät saapumislaituriin, kunnes siirtyvät lähtölaitureihin 3,4,5, kuhunkin parikin bussia peräkkäin.
.
Huomasin Joensuusta tulleen bussin kadonneen ennen lähtöaikaansa. Olisiko mennyt tankkaamaan tai tyhjentämään vessan? Kaartoihan se lähtölaituriinsa ennen lähtöaikaa. Mutta olipa jo hermostuttanut amerikkalaisen opiskelijatytön, elokuvista niin tutun tumman pienen kiharatukkaisen juutalaisen, ehkä, joka juoksenteli bussin edessä monta metriä hyppien ja huitoen käsiään, kunnes Onnibussin savoa puhuva laukunpakkaaja tempaisi hänet äkäisesti pois ajoradalta laiturille, että pois sieltä, elä sie alle jiä!
.
Poikittaislinjalla kulki Onnibussin pienempi bussimalli. Alakerrassa oli vain 3 paikkaa aivan kuskin takana, muut ylemmässä kerroksessa, allaan vain matkatavarasäiliöt. Tilaa riitti hyvin. Bussi ajaa Jyväskylästä ensin jonkun 50 km 4-tietä pohjoiseen Oulun suuntaan, Tikkakosken lentoaseman ohi, melkein Äänekoskelle asti, ennen kuin 13-tie kääntyy luoteeseen kohti Kokkolaa. Maaperä ja maisema tuntuu muuttuvan samalla: tasaista isoa peltolakeutta ja laajaa suoseutua.
.
Saarijärven kaupunkiin (tien laidan pysäkille, SEO Rantakivi) jäi monta matkustajaa tunnin päästä klo 11:45. Keskustaajama tuntui jatkuvan kilometrejä eteenpäin, kirkko pilkotti, avara järvimaisema oli kaunis. Aikataulu Jyväskylästä Kokkolaan on laadittu väljäksi, pysäkeille jäädään 5 minuutin tauoille. Nautin, minulla ei kiire.
.
"Kykyjen" Kyyjärvellä klo 12:30 ajetaan liikekeskus Paletin pihaan, 5 minuutiksi. Kirkonkylä isoine järvineen on jossakin idässä, ei näy. Liikekeskuksessa voi ehtiä käväistä. Siellä kauppakäytävien pienen verkon varrella on pieniä tehtaanmyymälöitä, marimekkoja yms, kahvila ja perällä Salen ruokakauppa.
.
Perhoon on Kyyjärveltä 10-15 minuutin matka. Katselen silmä kovana milloin maalaismaisema muuttuisi kylämaisemaksi, kyllä vain, jo tulee talotihentymä, K-kauppaa, liiketaloja, S-marketia, painan pysäytysnappia. En kuule tai näe mitään tapahtuvan? Ohi ajetaan edelleen uuteen maalaismaisemaan. Mutta olikin vasta kylä nimeltä Möttönen, josta yhä Kirkonkylään 6 km.
.
Perhossa vastassa liikenneympyrä (ensimmäinen kahdesta), jonka luona pysähdytään huoltoaseman asvalttipihaan noin 12:45, kilometrin keskustan kaakkoispuolelle. Ehtisinköhän käydä kävellen Möttösessäkin, jonka suunnalta tulee juuri jalkaisin tyttöpari? Ehkä en, mutta kiertelen ensin etelässä, jossa on teollisuusaluekin. Menen sivutietä lounaaseen Perhonjoen 15 tonnia kantavalle puusillalle, jota ennen on pieni terveyskeskus ja ryteikköisessä ympäristössä kirjava tönökokoelma.
.
Terveyskeskuksen vieressä lojuu pieni rivitalo, ovikyltillä "Kotihoito", merkitseeköhän samaa kuin "avohoito". Yksi miesasukki huojuu pienellä omalla pihallaan klo 13 lauantaina ja saarnaa kuuluvalla äänellä raamatun apokryfikirjojen mukaan. "Apokryfikirjoissa sanotaan... että te joudutte Hel-vettiin joka ikinen! Kaikki Joutuu Hel-vet-tiin!" On syytä uskoa.
.
Toinen pikkutie vie länteen pientaloalueelle, jossa puuhailee rouva pihatöissä. Naapurinmies kävelee ohi autolleen ja tervehtii. "Ukko karkasi ostoksille!" kertoo rouva kuulumiset. Edessä lisää tieverkkoa ja taloja. Perhonjoki mutkittelee kuin käärme ja kohtaan sen taas.
.
Maaseudun Nykyisyys: pikkukunnissakin panostetaan puistoihin ja virkistysalueisiin! Kaartelevaan jokivarteen on rakennettu mutkitteleva kävelytie koivukujineen ja kävelysilta ja pikkuinen tuontihiekasta rakennettu uimarantakin kaksiosastoisine pukukoppeineen! (Muutaman neliömetrin kulmikas hiekka-alue on luotu auringonottajille kauas rannasta, ettei jokitulva veisi mukanaan.) Minun lapsuudessani maalla ei ollut yhteiskunnalta kuin mutkainen maantie ja joutomaalla urheilukenttä. Junttilan isännän perintöpellot vuodelta 1678 olivat tukkeena kaavamuutoksille. Maalla ei tuhlattu yhteiseen turhuuteen, kaupunkilaispojan muistikuvien mukaan.
.
Tyynen joen leveimpään eli levennettyyn kohtaan heijastuu vastarannalta ja hautausmaalta vanhan puisen kirkon keltainen hahmo, kellotapuli, punamultainen lainajyväaitta sekä veistoksellisia, kapean-korkeita havupuita harvakseen. Jokirinteeseen on aseteltu tukkeja portaiksi. Kevättulvat leviäisivät alavamman vastarannan niitylle.
.
Valtatie 13 hidastuu keskustassa kylätieksi, joka seuraa jonkin matkaa tiiviisti Perhonjokea. Kolme pärinäpoikaa ajelee puolen kilometrin matkaa jatkuvasti edestakaisin, edestakaisin, vuorotellen "keulien", etupyörän ilmaan kohottaen.
.
Tien ja joen väliin mahtuu juuri ja juuri rivi pientaloja, joenrantaan ulottuvin pikku takapihoin. Asuisiko täällä Perhon ydinkeskustan kerma. Toisella puolella jokea, mutta vasta etäällä tulvaniityn takana lounaassa, on "Jokirannan taloyhtiö" joukolla asuville kuntalaisille.
.
Urheilukentältä tien toiselta puolelta, ydinkeskustan koulukeskuksen vierestä, kantautuu joelle epämääräisiä kuulutusten ääniä. 2000-luvulla syntyneet pojat pyöräilevät kävelysillan yli ja päivittelevät näkemäänsä: "No Ei Oo Vähän Pal-jon Väkeä!!"
.
Lauantain suurtapaus on pesäpallo-ottelu: Alajärven Ankkurit vastaan Pattijoen Urheilijat, Pattu. Raahelaiset häviävät. Katsojia seisoskelee ohut rivistö ympäri kenttää, ehkä heistä saisi harvan risuaidan venytettyä koko tontin rajaksi.
.
Urheilijoiden touhujen katselu on todella pitkästyttävää, en jaksa sitä monta minuuttia edes erikoisuuden vuoksi. Kävelen kunnan koilliseen vievää pääkatua (poikittainen valtatielle) perhos-vaakunaisen Perhon kunnantalon ja urheilukentän välistä, mutta se muuttuu pian uuden rakennettavan pientaloalueen pihakaduksi. Etelämpänä alkaa liikunta-alue talven hiihtolatuineen, kesän lenkkipolkuineen.
.
Vielä metsäänkin kantautuu kuulutusten ääniä, mutta erilaisia, kuin keskenään kilpaillen! Aivan, Perhossa on meneillään samanaikaisesti toinenkin kaiuttimista selostettava tapahtuma, koulukeskuksen kaakkoispuolella: hevosten katsastus! Kinnulaan vievällä rauhallisella 7520-tiellä näin jonkun ratsastajankin, sekä alkavaa peltolakeutta.
.
Kylän kaupallinen ja hengellinenkin keskusta on pohjoisemman (luoteisemman) liikenneympyrän kohdalla. "Arsin rinki" on autojen kiertämä kehä nimeltään, jättiläisen kuula on koristeena ympyrän laidalla. Perhosta lienee kotoisin liinapäiseksi muistelemani yleisurheilija Arsi Harju. Sukunimi näytti yleiseltä, kun katselin seurakunnan hautakiviä.
.
K-Market, S-Market, sekä ravintola Hullu Hevonen, Crazy Horse (suljettu, lopetettu), ja muita liikehuoneistoja itäpuolella. Lännessä mäen harjalla kirkko (vuodelta 1903), rönsyillen ulokkeina moneen suuntaan, korkeine torneineen keskeltä kattoa. Vieressä kellotapuli (1799) ja hautausmaa, sekä alarinteessä kotiseutumuseo - vanhassa puisessa vilja-aitassa, missäpä muualla.
.
Pesäpallo-ottelun loppuessa soitetaan ämyreistä Tina Turnerin laulu: Simply the Best, better than all the rest. Väkijoukot hajaantuvat, makkaroiden ja juomien myyjät pakkaavat tavaroitaan, linja-autot odottavat koulurakennuksen varjossa pelaajajoukkueita. Kierrän koulukeskuksen mäen, kirjastokin aukeaisi arkipäivinä.
.
Odotellessani paluubussia katselen tarkemmin missä Perhon pysäkki onkaan: St1-asema, jossa Matkahuolto lukee ovessa. Rengasliike ja K-maatalous (joskus erehdyn ihmettelemään, onko kylässä toinenkin K-kauppa?) Kuppila tarjoaa pannukakkua hillolla, yhdellä eurolla. Pihalla on leikkimökki ja iso opaskartta, joka on vuosien kuluessa vanhentunut tiedoiltaan. "Tarkista tiedot yrityksistä", kehottaa lisätty lappunen.
.
Onnibussi ajaa paikalle liikenneympyrän ja huoltoaseman takapihan kautta ympäri kääntyen. Nyt minä, pihan ainoana ihmisenä ja lähtevänä matkustajana, heilun ja huidon turhanpäiten, kuten amerikkalaistyttö Jyväskylässä. Bussi pysähtyy, jopa muutaman minuutin tauolle. Kuljettajana Kokkolasta on yhä sama mies joka ajoikin Kokkolaan.
.
Möttönen, Kyyjärvi, Saarijärvi, tuttuja paluumatkalla. Bussissa hieman arabilta näyttävä mies soittelee useita ranskankielisiä puheluita ja yhden suomeksi vaimolleen: jätti kissalle ruokaa moneksi päiväksi parvekkeelle ja parvekkeen oven raolleen, ei lämmitystä, joten ei maksa taloyhtiölle mitään. Jyväskylään saavutaan 20 minuuttia etuajassa, väljä aikataulu, ja väljä on vielä Helsingin-bussikin, johon vaihdan.

516. Elokuvateatterini 91-100 (Lahti, Kirkkonummi)

Nyt minulla on yli 580 elokuvissakäyntiä - millaisissako teattereissa?
Jatkan kirjoituksia 499 ja 507-515, joissa kerroin aiemmin
käyntijärjestyksessä 90:stä ensimmäisestä elokuvateatterista.
.
91) Finnkino OMENA 3, Piispansilta 11, Matinkylä, ESPOO
.
Espoon toiseksi isoin ja Suomen 8. suurin kauppakeskus Iso Omena avattiin syyskuussa 2001. Suurketju Finnkino sai kaapattua pienyrittäjältä talon kolmen elokuvasalin vuokrasopimuksen vuonna 2006.
.
Helatorstaina 5.5.2016 saavuin Isoon Omenaan etsimään itselleni ennen kokematonta elokuvateatteria. Kiersin risteytyvät kauppakäytävät etelään, pohjoiseen ja länteen, kunnes länsisiiven toisesta kerroksesta löysin hakemani. Olin vuosia sitten käynyt vasta Omenan kirjastossa.
.
Teatterilla on myös oma sisäänkäynti Markkinakadun puolelta. Ehkä tieto siitä olisi voinut olla opastukseksi, kun pohjapiirroksia ei ollut nähtävissä.
.
Länsikäytävän toinen kerros on omistettu teatterille. Eteläpuolella lasiseinä ulos, näkymä rakennustyömaalle. (Videonäytöllä luvataan metrojunan alkavan kulkea jo 100 päivän kuluttua, 15. elokuuta 2016). Käytävän pohjoispuolella ovat salit peräkkäin: 1,2,3.
.
Käytävän suulla levittäytyi ensin roskaherkkumyymälä lipunmyynteineen, johon jonoa vain yksi ihminen kerrallaan klo 13:40 helatorstain yleisenä vapaapäivänä. Vaihdoin 9,75 euron arvoisen joululahjalipun pääsylippuun.
.
Kevätaurinko helotti kuumentaen yksinkertaista lasikäytävää, jonka varrella seisoskelivat nuoret lipuntarkastajat, tyttö ja poika. "Pian avataan ovi". Muutama odottelija popcorn-pusseineen istui puupenkillä lasiseinää vasten, vastapäätä ovia, joiden takana salit 1-3, joissa 201, 118 ja 94 istumapaikkaa.
.
Kolmossali oli pienin ja viimeinen lännessä. Sisään valkokankaan oikealta puolelta. Tuntui pimeältä auringon häikäisyn jälkeen. Portaat heti vasemmalle, hyvät korkeuserot riveillä. Nousin 3. riville, paikkani 34 oli rivin keskellä. Arviolta 13 punaista kangasistuinta kutakin n. 7 riviä kohti. Eturivin paikoille 5-9 asettui 5-henkinen lapsiperhe popcorneineen.
.
Elokuvana klo 13 - 14:40 oli Suomen katsotuin dokumenttifilmi "Järven tarina" (2016), "6000 vuotta järvien historiaa", teksti Antti Tuuri, ohjaajat Kim Saarniluoto ja Marko Röhr. Elokuvaa edeltäneet mainokset olivat kovaäänisiä: Röllipeikko ja Angry Birds, "Änkkärit". Sitten alkukuvana 4 minuutin vedenalainen tanssielokuva "Noste", jossa esiintyjänä Etel Röhr.
.
Pääfilmissä upeita ilmakuvia, kohteena järvi, Puula. Taisi Punkaharjukin vilahtaa. (Aloin haaveilla elokuvasta, joka vain esittelisi Suomea ilmasta, yhtä hyvin tunnistettavia kaupunkeja kuin metsien ja järvien luontoa.) Veden alta tavattiin ahvenia ja haukia, veden päältä kuikka ja joutsenia, rannoilta karhu ja hirviä. Virtaavaa vettä, kalat hyppelivät ylemmäs, mutta heikoimmat eivät jaksaneet. Kaunis kuvamaailma. Saimaannorppia kuutteineen esiintyjinä. Myös elotonta luontoa, veden kirkkautta.
.
Lopputekstien jälkeen poistuminen näin iltapäivällä itään kauppakeskukseen. Illalla viimeisen filmin jälkeen kuljettaisiin omaa uloskäyntiä alas länteen. Elokuva (1 h 20 min.) oli katsomieni listalla järjestyksessä 573.
.
**
.
92) KINO IIRIS, Saimaankatu 12, "Kansantalo", LAHTI.
.
Kävelin sunnuntaipäivänä 8.5.2016 kolmen jälkeen Lahdessa mäkeä alas harjulta, Saimaankatua pohjoiseen. Huomasin jo kaukaa kadunkulmassa Kansantalon, jonka ulko-ovet kutsuvasti auki etupihalle etelään. Siispä astuako sisään ja nousta teatterisaliin yläkerrassa? Ulkona ei kuitenkaan ollut näkyvissä mitään tietoa Goethe-Instituutin järjestämästä saksalaisesta filmiesityksestä?
.
Sitten hoksasin, että Saimaankadun viettäessä edelleen pohjoiseen, sen varrelta avautuikin ovi talon kellariin, ja itäseinässä komeili iso selkeä neonkyltti: Kino Iiris. Ovipielessä oli lasiseinäinen vitriini, jossa kerrottiin esitettävistä elokuvista.
.
Ulko-oven takana olivat sisäportaat, jotka vaihtoehtoisesti vasemmalla nousivat puoli kerrosta ylemmäs Kansantalon meteliin (liekö siellä ravintola tai muu kansankokous), taikka oikealla puoli kerrosta alaspäin, 101-paikkaiseen elokuvateatteriin, jonka työväenyhdistys oli aikoinaan tulonlähteekseen keksinyt perustaa ja rakentaa.
.
Alhaalla lyhyehkö suora käytävä vei länteen. Sen varrella olivat vasemmalla pieni näyttelysali valokuville ja oikealla lyhyt wc-käytävä. Aulan eteläpuolella oli pitkä istumapenkki odottajille. Odotustilan länsipäässä pohjoispuolella oli lippuluukku ja sen jälkeen ovi ainoaan elokuvasaliin.
.
Lipunmyyjäpoika hämmästytti minut laskemalla huolellisesti ojentamani kolikot, joita oli sentään vain kolme kappaletta, 1,2,1, yhteensä neljä euroa, minkä tasarahan verran Goethe-Instituutin näytökseen Lahdessa maksoi (Helsingissä olisi ollut ilmaista instituutin omissa tiloissa). Olin ensimmäinen asiakas, vaikka filmin alkuun ei ollut enää kymmentäkään minuuttia.
.
Istuin aulan penkille odottamaan, kaivoin esille kameran matkapuhelimessani ja valokuvasin vanhanaikaisen kuluneen miljöön, mukaan lukien juuri saapuneen seuraavan yksinäisen lipunostajan. Asiakkaita Goethe-Instituutille ehti kertyä viime minuutteina lopulta seitsemän, nuorehkoja miehiä ja naisia lähes tasan.
.
Elokuvasaliin vei ovi vasemmalle etelään, lännestä käytävän perältä. Valkokangas oli pohjoisseinällä ja sisään tultiin sen vierestä. Valitsin itselleni 3. rivin keskipaikan. Tyttöpari kiersi oikealta sivulta ja oli tulla vastaani 3. rivillä, mutta vaihtoikin neljännelle riville. Lisäksi katsojia tuli riville 2 ja joku vielä riville 4. Pieni oli valkokangas ja pieniä filmin alatekstit, mutta hyvä istumapaikka minulla.
.
Päivän saksalainen elokuva oli "Kafkanistan", englanninkieliseltä nimeltään "After Spring Comes Fall". Ohjaajana Daniel Carsenty. Filmi alkoi Syyriasta, nuoren naisen ja miehen lempimisestä makuuhuoneessa. Räjähdyksistä kadulla, aluksi vain hämmästyttävistä, alkoi sota. Nainen päätyi Berliiniin, töihin pesulaan, asettelemaan vaatteita koneeseen kuivumaan. Kolme Syyrian agenttia yllätti naisen kotoa ja he pakottivat tämän uhkailulla ja pahoinpitelyllä ryhtymään naisagentiksi ja vakoilemaan Saksaan paenneita syyrialaisia. Nainen joutui esiintymään journalistina ja haastattelemaan muka lehtijuttuihinsa toisinajattelijoita. Nainen menetti palkkatyönsä, mutta teki lopulta rajun teon tappamalla häntä kiristäneen pahan hallituksen agentin. Filmin pituus oli 90 minuuttia ja se oli katsomieni luettelossa numero 574.
.
***
.
93) Finnkino KUVAPALATSI 4 (1-6), Vapaudenkatu 13, LAHTI.
.
Olin sunnuntaina 8.5.2016 kävellyt Lahden Vapaudenkatua itään ensin Finnkinon ohitse, Trion kauppakeskukseen asti, jossa uskoin teatterin (vuodelta 2007) olevan. Trion itäsivustalla kiitettiin tupakoinnista: "Kiitos kun poltat tässä!". Kukaan ei sentään polttanut. Lahti tuntui hämmästyttävän hiljaiselta niinkin isoksi kaupungiksi, verrattuna vaikkapa Jyväskylään.
.
Kauempaa idästä tai varsinkin Vapaudenkadun pohjoispuolelta näinkin selvästi Finnkinon ison kyltin korkealla seinässä. Ulko-ovi ei ollut huomiotaherättävä varsinkaan aamupäivällä ollessaan vielä suljettuna. Tai ehkä olin katsellut Matkapoikien näyteikkunaa kadun toisella puolella.
.
Vapaudenkatu 13:n ulko-oven takana avautui väljä, sisäänpäin taloa pitkänomainen aula, jota hallitsivat kuitenkin keskellä kierreportaat ylempään kerrokseen. Valaistut lasilaatikot seinillä mainostivat esitettäviä filmejä. Perällä oli elokuvateatterin 2-kassainen lipputiski, mutta suljettuna. Liput kehotettiin ostamaan oikeanpuoleisen eli läntisen makeiskaupan kassoilta (2 kpl). Niistäkin vain toinen oli miehitetty ja klo 20:20 sille muodostui pitkähkö jono. Nuoret lastasivat sylinsä täyteen roskaherkkuja ja juomia, etteivät pökertyisi esityksen aikana nälkään taikka janoon.
.
Naisseurueista joku iäkkäämpi rouva poikkesi naistenhuoneeseen aulan itäpuolelle. Ovessa näkyi olevan kolikkomaksu! Pohjapiirroksesta havaitsin toisessa kerroksessa olevan myös käymälän, joka osoittautui ilmaiseksi, kunhan nousin kierreportaat.
.
Toisen kerroksen aulassa vetelehti melko paljon odottajia, keskimäärin nuoria aikuisia, toukokuun kuuman kesäpäivän kunniaksi vähissä vaatteissa, shortseissa. Etelälaidalla sijaitsivat järjestyksessä ovet saleihin 3,4,5,6, kun taas saleihin 1 ja 2 päästiin vasta 4. kerroksesta, mutta en tullut käyneeksi katsomassa niitä. Viettäisivätköhän isot salit, 354 paikkaa ja 194 paikkaa, neljännestä kolmanteen kerrokseen asti.
.
Tutustuin saliin 4, jossa näytti olevan 10 paikkaa 9 rivillä, yhteensä 90 tai 88 paikkaa. Asetuin kolmannen rivin keskelle, tuolille 6. Saliin tultiin valkokankaan oikealta puolelta ja vasemmalla penkit päättyivätkin umpiseinään.
.
Ohjelman aluksi esitettiin 15 minuuttia mainoksia. Minua huolestutti, etteivät vain  filmin alku ja loppu viivästyisi niin paljon, etten ehtisi päivän viimeiseen Onnibus-vuoroon klo 22:40, kohti Helsinkiä (josta olin maksanut etukäteen 5 euroa). Itse elokuva oli vain 99-minuuttinen, ja internetissä kestoajaksi oli annettu 1 h 50 minuuttia klo 20:30-22:19.
.
Hyvin ehdinkin filmin jälkeen n. 20 minuutissa nousta Rautatienkatua pitkin etelään harjulle ja laskeutua sitten alas Matkakeskukseen, joka yhdistää helmikuusta 2016 alkaen Lahdessa rautatieaseman ja linja-autoaseman. Entinen bussiasema oli autioitunut avaraksi pysäköintikentäksi, kävin aamupäivällä katsomassa, ja kävelin sieltä rantoja pitkin länteen Jalkarantaan.
.
Esitettävä elokuva oli Babak Najafin ohjaama, 60 miljoonaa dollaria maksanut "London has fallen" (jatko-osa filmille "Olympus has fallen"). Terroristit juonivat Lontooseen G7-kokouksen, johon saapuvista valtionjohtajista he sitten onnistuivat tappamaan kaikki muut paitsi Yhdysvaltain presidentin, joka pakeni Lontoon raunioiden keskellä turvallisuuspäällikkönsä kanssa. Erittäin vauhdikkaita räjäytyskohtauksia ja virtuaalinen Lontoon hävittäminen oli tavallaan viihdyttävä spektaakkeli nykyelokuvan käytettävissä olevin keinoin. (Onkohan Rooman paloa keisari Neron aikana keksitty vielä toteuttaa elokuvaksi?) 99 minuuttia. Katsomisluettelossani järjestysnumeroksi tulee 575.
.
****
.
94) KINO TULIO (Kavi), Sörnäisten Rantatie 25 A, V krs. HELSINKI
.
Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (Kavi) toimii Sörnäisissä samassa talossa Työväenliikkeen kirjaston kanssa. Molemmat järjestivät toukokuussa 2016 yhteistyössä kaksi ilmaista elokuvaesitystä teemalla "Kallio kukkii".
.
Ensimmäinen filmeistä oli Veikko Kerttulan "Kämppä" (1970) ja toinen Riikka Takalan dokumenttifilmi "Pitkänsillan pohjoispuolella" (1982), molemmat pohjautuen kirjailija Alpo Ruuthin teksteihin. Katsoin jälkimmäisen, joka oli "dokumentti työläisten kaupunginosasta Kalliosta".
.
Ajelin perjantaina 20.5.2016 bussilla 55 Rautatientorilta Suvilahden pysäkille ja tutkiskelin Sörnäisten Rantatien länsipuolen pitkää talorivistöä. Vastapäätä Parrukadun kulman ABC-bensiiniasemaa, kuusikerroksisen valkean talon 5. kerroksen nauhaikkunoiden yläpuolella lukeekin punaisin kirjaimin "Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti".
.
Talon ensimmäisessä kerroksessa on Työväenliikkeen kirjaston näyteikkunarivi, houkutteleva vanhojen kirjapainotuotteiden ystävälle. A-porras on pimeässä syvennyksessä Käenkujan kulmassa, josta johtavat jykevät kiviportaat ylös Vilhonvuorelle. Koska minulla oli vielä 10 minuuttia joutoaikaa, kiipesin hetkeksi Katri Valan puistoon katselemaan maisemia ja lähitaloja muutamaa kerrosta ylempää.
.
Kirjasto oli juuri sulkeutunut klo 16 ja oven edustalla hetki sitten vetelehtineet odottajat olivat jo menneet joko sisälle tai tiehensä. Lasioven takana aulassa viehätti moniin vitriineihin sijoitettu näyttely painotuotteista, joita olisin voinut katsella paremmalla ajalla. Myös näyttely Kimmo Kiljusen tuotannosta.
.
Kahdesta 10:n henkilön hissistä toiseen tuli heti perässäni nuori nainen, mutta meistä kummankaan napinpainallus 5. kerrokseen ei saanut hissiä liikkeelle! Ei ennen kuin hissi ilmeisesti tilattiin ylös, onneksipa juuri 5. kerrokseen, jonka aulassa odotti poistujia edellisestä elokuvaesityksestä tai Instituutin arkistosta. Ehkäpä hissi oli ohjemoitu pelkästään kuljettamaan väkeä ulos klo 16:n ja virka-ajan jälkeen.
.
Kiirehdin osaavamman perässä Audiovisuaalisen Instituutin tilojen läpi peremmälle oikealle, muutamia porrasaskelmia alemmaskin, ohimennen silmäillen museoituja kameroita ja projektoreja ja esiin asetettuja elokuvakirjoja. Nurkasta käytävän pätkä, ovi oikealle, ja valkokankaan vasemmalta sivuseinältä elokuvasaliin, joka näytti jo lähes viimeistä paikkaa myöten täydeltä.
.
Kino Tuliossa on taakse kohoava moderni katsomo, reunakäytävät, siistit siniset penkkirivit, 6 riviä, kullakin 9-10 istuinta, yhteensä 57 paikkaa. Nousin vasenta reunaa riville 5 ja löysin tyhjäksi jääneen 2. paikan reunasta, tytön ja miehen välistä. Hyvä tuoli. Joku rouva enää sai eturivistä paikan, jonka toisen rouvan kassi suostui hänelle luovuttamaan. Vielä valojen sammuttua saapui jokunen myöhästyjä sisälle, istuen kai käytävän portaalle. Mikähän tilan sallittu maksimihenkilömäärä?
.
Värifilmi "Pitkänsillan pohjoispuolella" (1982) oli jaettu kolmeen osaan. Ilmakuvat viehättävät aina! Näimme Vaasankadun kauppahallin, jota ei enää ole. Lukemattomat pikkuliikkeet ja työpajat kukoistivat kerrostalojen kivijaloissa, Ruuthin suutarinverstaskin. Vanhat rouvat muistelivat menneisyyttä, eräskin oli ollut 8-vuotias vuonna 1912, siis 78-vuotias vuonna 1982. Lapset olivat laskeneet talvella liukumäkiä. Erästäkin mahtavaa matamia tai jyhkeää Justiinaa oli naapurusto aikoinaan kutsunut "Poliisiksi": "Ja kun MINÄ sanoin, niin kyllä lapset uskoivat!" Uskottava hän oli. Minuakin ja muita katsojia nauratti useassa kohdassa. Elokuvassa oli mukavasti huumoria, tahallisesti ja tahattomasti. 50 pientä minuuttia (klo 16:20-17:10). 578. katsomani filmi.
.
*****
.
95) KORJAAMO KINO, "Elokuvasali", Töölönkatu 51b, HELSINKI 25
.
Töölön raitiovaunuhallien länsipäähän, Raitiovaunumuseon viereen ja Korjaamon lopetetun Gallerian paikalle on helmikuun alussa 2016 avattu Kaksi 124-paikkaista elokuvateatteria.
.
"Elokuvasali" on pysyvä, siinä on digiprojektori, tummat seinät, nouseva katsomo ja penkeissä esiinvedettävät tarjottimet pikkusyötäviä varten, joita myy viereinen ravintola.
.
Kakkosteatteri "Kulmasali" on irtotuolein varustettu monikäyttötila.
.
Tiistaina 29.11.2016 tutustuin ensin remontoituun Töölön kirjastoon Topeliuksenkatu 6 (Aarne Ervi 1970). Klo 19:45 kävelin viistoa Eino Leinon katua runsaat sata metriä itään Töölönkadulle. Raitiovaunuvarikko keltaisine halleineen on Helsingin persoonallisimpia rakennuksia ja täyttää koko korttelin Mannerheimintielle ja Humalistonkadulle asti.
.
Katujen kulmassa, Töölönkadun puolella, oli länsiovi Raitiovaunumuseoon avoinna (vaikka museo sulkeutuu normaalisti klo 17). Ulkotulet roihusivat, ihmiset parveilivat, nainen tilasi kännykällä taksia. Pihalla lasivitriinissä esiteltiin viikon elokuvaohjelma! Astuin eteisaulan tungokseen - jossa jonotettiin Slush-tapahtumaan! Raitiovaunuhallista kaikui puhetta ja sen peräseinää valaisi elävä kuvaesitys. Kysyin vaatenaulakosta, missä "Elokuvasali" on? - Viereisessä rakennuksessa, ulkokautta!
.
Tosiaan, toinen samanlainen halli seuraa heti pohjoisempana, Töölönkatu 51 b. Sisäänkäynti erottavalta pihakaistaleelta etelästä. Ulko-oven takana avara aula, jossa tuoleja ja pöytiä. Vasemmalla lännessä ravintola. Keskellä avoin infotiski, jolta jonotettiin elokuvalippuja. Pohjoisseinällä oviaukon yllä kirkas neonvaloteksti "Kino". (Palautuisiko Arabian Kino Sheryl mieleen?)
.
Leffaliput tulostuivat hitaasti, vaikka useimmat jonottajat ilmoittivat nettivarauksen koodin. Minä maksoin lipustani käteisellä 8 euroa. (Afrikkalaisen elokuvan festivaalin HAFF:in erikoishinta oli sentään normaalia 12-euroista lippua halvempi.)
.
Kymmenkunta minuuttia pysähtynyttä odotusta parissa epämääräisessä jonoutumassa kohti "Kino"-tekstiä. Paljon valkoisia opiskelijaneitosia ja muutamia mustia miehiä. "Kinon" ovi avattiin vasta klo 20 jälkeen. Kävelin jonossa kapeaa käytävää pohjoiseen, sitten kapeaa pohjoisikkunallista käytävää itään, kunnes ovi etelään päästi minut itäseinän elokuvakankaan vasempaan kulmaan. Kukaan ei tarkastanut lippuja, tällä kertaa.
.
Punaiset penkkirivit kohosivat länteen. Varauloskäynti vastapäätä kankaan eteläpuolelta. Tulokäytävämme siis kiersi elokuvasalin seinien ympäri takaa ja sivulta. Noin 10 x 12 istuinta kerryttää 124 paikkaa. Salissa kaarsin eteläistä sivukäytävää rivin 4 paikalle 3. Rivit tulivat melko täyteen, mutta kukaan ei istunut viereeni. Viimeiset katsojat saapuivat pimennettyyn saliin.
.
*
"Half of a Yellow Sun" oli 582. teatterissa näkemäni elokuva, mutta ensimmäiseni Nigeriasta. Ensikertalainen ohjaaja oli Biyi Bandele, 2013. Alkuperäinen Chimamanda Ngozi Adichien romaani vuodelta 2006 on käännetty suomeksi: "Puolikas keltaista aurinkoa". Nimellä tarkoitetaan Biafran valtion lippua vuosina 1967-1971.
.
Mietin, mahtoivatko kaikki nuoremmat katsojat tunnistaa elokuvamusiikin, Sibeliuksen Finlandia-hymnin, ja tietää miksi juuri se soitettiin, vieläpä kahteen otteeseen!
.
Tarina kertoi mustan yläluokkaisen nigerialaisen / biafralaisen sisarparin (kaksosten) tarinan Nigerian itsenäistymisen alkuvuosilta 1960-luvulta Biarfan sodan (1967-71) loppuun. Elokuvan loppupuoli oli jyrähtelevää sotaa pommituksineen ja teloituksineen, mutta alkupuoli saippuaoopperaa.
.
Siispä perhe- ja sisarusriitoja! Mustaihoinen kirjallisuuden professori pettää oppinutta morsiantaan Olannaa yksinkertaisen maalaistytön kanssa, joka synnyttää lapsen. Morsian Olanna puolestaan kostoksi pettää miestään - oman sisarensa Kainenen valkoihoisen miesystävän kanssa!!
.
Englannissa opiskelleet mustat tuntuivat elävän brittiläisen yläluokan tyyliin 1960-luvulla. Toinen sisar on perheen liikenainen ja hänellä on ammattitaitoinen musta hovimestari Harrison. Ensimmäisellä sisaruksella on palveluksessaan uskollinen "houseboy" Ugwu ja välillä anopin tuoma keittiöpiika, josta hirviöanoppi haluaisi pojalleen maalaisemman vaimon. Pariskunta adoptoi piikatytön aviomiehelle synnyttämän lapsen.
.
Mustaihoisten igbo-heimolaisten brittiläisen tapahienostelun ja päivällisten kohdalla minusta tuntui kuin katsoisin afrikkalaisen teatterin esitystä, jossa paikalliset mustat vain näyttelevät valkoisen näytelmäkirjailijan valkoisia henkilöitä, eivätkä tarkoitakaan esittää afrikkalaisia! Amerikkalaisen saippuaoopperan lokalisoitu versio mustin näyttelijöin afrikkalaiseen televisioon?
.
Siitä huolimatta kokonaisuutena nautin värikkään elokuvan katsomisesta! Alkava sisällissota toi filmiin jännityksen ja historiallinen tausta syvyyttä. Väliin oli lisätty tapahtumakarttoja ja television aitoja mustavalkoisia uutisfilmejä! Nuori sotakirjeenvaihtaja Frederick Forsyth selosti! (Jo ennen menestysromaania "Shakaali" häneltä käännettiin suomeksi "Biafran tarina", jonka luin v. 1972.)
.
(Ibo- tai Igbo-heimon Nigeriasta irrottama öljyrikas Biafran valtio omaksui kansallislaulukseen Sibeliuksen Finlandian. Suomalaiset lehdet julkaisivat järkyttäviä uutiskuvia Biafran nälkää näkevistä lapsista. Liberaali arkkitehtiylioppilas Ville Komsi aloitti Biafra-radikaalina ja pääsi käymään maassa avustuslentokoneen mukana. Tuntematon maalasi Temppeliaukion kirkon kallioon sanan Biafra.)
.
******
.
96) KANNUKINO, Kannusali, Kannusillankatu 4, Espoon keskus
.
Lasiovirivin takaa, Kannukadun itäpuolelta, lähtee alas kellariin viettävä tilava betonikäytävä, jonka varrella on ovia liikuntatiloihin. Kellarissa on pari aulatilaa, joiden välissä leveät kierroportaat alempaan kellaritilaan. Ala-aulassa on lipunmyyntikoppi ja ovet käymälöihin.
.
Siistin, nykyaikaisen elokuvasalin iso valkokangas on pohjoisseinällä. Katsomossa on noin 11-12 riviä, jokaisella ehkä parikymmentä istuinta.
.
Lauantaina 2.9.2017 klo 16 kävin katsomassa Lasse Naukkarisen (s.1942) omaelämäkerrallisen elokuvan "Olipa kerran utopia" (2004). Ohjaaja oli paikalla kertomassa elokuvastaan. Katsojia oli runsas 30, joista melkein kaikki 75 vuotta täyttävän Naukkarisen ystäviä ja tuttavia elokuva-alalta, mm. dokumenttiohjaaja Jarmo Jääskeläinen, toimittaja Eeva Järvenpää, valokuvamalli Eija Pokkinen, kommunistipoliitikko Esko Seppänen.
.
Naukkarinen oli yhdistellyt vanhoista filminpätkistä tarinaa elämänsä varrelta, alkaen opinnoista ja opettajistaan 1962, sitten Tshekkoslovakian miehitystä vastustavasta mielenosoituksesta ja Helsingin vanhan ylioppilastalon valtauksesta 1968, Chilen sotilasvallankaappauksesta 1974.
.
"Puolueeseen en liittynyt", mainitsee Naukkarinen elokuvassa, yksikkömuodossa. Suomessa on kuitenkin monipuoluejärjestelmä, jossa minä en ole liittynyt puolueisiin, mihinkään monista.
.
Ystävät ja tuttavat taputtivat ja kiittelivät esityksen jälkeen, miten tunsivat käyvänsä läpi omankin elämänsä, katsellessaan elokuvaa. Yhteinen sukupolvikokemus. 90 minuutin elokuvan ja 45 minuutin keskustelun jälkeen kaikki paitsi pari katsojaa viivyttelivät vielä aulassa jäädäkseen kahville keskustelemaan lisää. Esitys oli maksuton ja kuului Espoon "Suomi 100 vuotta" -ohjelmistoon. Elokuva oli esitetty televisiossa viimeksi vuonna 2012.
.
*******

97) KARASALI, Karatalo, Espoon Karakallio, Kotkatie 4
.
Espoon Karakallion ostoskeskuksen länsipuolella on arkkitehtitoimiston Nurmela, Raimoranta ja Tasa suunnittelema pieni kulttuurin monitoimitalo vuodelta 1987. Ulkoportaat vievät lasiovelle, jonka takana on pikkuinen aula tuoleineen ja näyttelysoppineen, naulakko ja kirjojen kierrätyshyllykin.
.
Etuvasemmalla aulassa on lipunmyyntitiski, jonka vieressä ovi 137-paikkaiseen, jyrkästi alas laskeutuvaan auditorioon (noin 9 penkkiriviä, kullakin n. 15 paikkaa). Alimpana edessä on pieni näyttämö, jonka peräseinällä valkokangas.
.
Sunnuntaina 11.2.2018 klo 15:30 kävin "DocPoint-jatkoilla" katsomassa ilmaiseksi elokuvan tutkimusmatkailija ja diplomaatti John Ramstedtista (1873-1950). Dokumenttifilmin "G.J. Ramstedtin maailma" (2017) kahdesta ohjaajasta Martti Kaartinen oli poissa, mutta Niklas Kullström paikalla vastaamassa katsojien kysymyksiin.
.
Elokuva oli kuvattu 9 viikon aikana matkareitillä Japani, Etelä-Korea, Kiina, sekä junalla Mongoliaan, mutta paikat esitettiin Ramstedtin matkojen järjestyksessä Mongolia, Japani, vähän Kiinaa ja Koreaa. Etelä-Korean osuus oli filmattu vain yhdessä päivässä, Mongolia kuukaudessa.
.
Parasta ja minulle tuoreinta katsottavaa oli Mongolian vihreiden puuttomien arojen maisema, jota näytettiin paljon yläilmoista, nykyaikaisesti drone'lla eli automaattisesti ohjatulla minihelikopterilla kuvattuna! Myös Mongolian kaupunkimaisemaa olen saanut nähdä mediassa paljon harvemmin kuin Kiinan, Korean tai Japanin.
.
Filmin molemmat tekijät tunsivat entuudestaan hyvin Itä-Aasiaa asuttuaan siellä, mm. toinen vuoden Japanissa. Tietämys oli paljon helpottanut kuvauspaikkojen valintaa jo etukäteen.
.
Altailaisten kielten tutkija, professori Gustaf John Ramstedt (22.10.1873-25.11.1950) oli etevä historian merkkimies päähenkilöksi. Hänen vanhoja matkakertomuksiaan luettiin ääneen tuoreen kuvamateriaalin päälle. Hän oli ollut kirjaamassa muistiin Mongolian suullista kansanperinnettä vuosina 1898-1901, 1909 ja 1912.
.
Suomen itsenäistyttyä 1917 Ramstedt lähetettiin vuosiksi 1919-30 Suomen asiainhoitajaksi Japaniin. Hän opetteli japanin kielen pitkällä laivamatkalla! Kun Kansainliitto vuonna 1920 ratkaisi Ahvenanmaan kuulumisen Suomelle eikä Ruotsille, diplomaatti Ramstedtin hankkima Japanin tuki Suomelle osoittautui ratkaisevaksi.
.
Elokuva on valkokankailla katsomieni listalla 584. (40 vuoden ajalta). Aion lukea Ramstedtin kirjoista "Seitsemän retkeä itään" (1944) sekä "Lähettiläänä Nipponissa" (1950). Jälkimmäisen muistelin jo lukeneenikin, mutten löydäkään sitä 7000 kirjan listaltani. Sotkenkohan johonkin toiseen vai olenko unohtanut aikanaan tehdä kirjauksen? Täytyy ainakin selata nähdäkseni tuntuuko tutulta.
.
********
.
98) MARTINUS Kulttuuritalo, Martinlaaksontie 36, Vantaa
.
Vantaan Martinlaakson lukion ja Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rakennusten yhteyteen valmistui vuonna 1987 kulttuuritalo Martinus, jolla on 444-paikkainen konserttisali.
.
Torstaina 15.2.2018 kävelin Helsingin keskustasta luoteeseen Konalaan (Nervanderinkatu, Töölönkatu, Minna Canthin katu, Messeniuksenkatu, Topeliuksenkatu, Tukholmankatu, Pihlajatie, Mannerheimintie, Vihdintie, Pitäjänmäentie, Konalantie) ja edelleen pohjoiseen Vantaalle (Malminkartanontie, Naapuripellontie, Vantaan raja, Raappavuorentie, Martinlaaksontie).
.
Sisäänkäynti Martinlaaksontie 36:ssa vei pohjoisesta etelään, matalaan yhdysosaan korkeiden mähkäleiden välissä. Oikealla lännessä avautui sadalle ihmiselle mitoitettu lämpiö, jonka yhteydessä vartioitu naulakko, pöytiä ja nojatuoleja.
.
Torstaina 15.2.2018 kello 18-19:30 esitettiin "DocPoint-jatkoilla" ilmaiseksi dokumenttielokuva "The Fifth Sun" (2017), ohjaajana (paikalla) italialainen Matteo Maggi. Filmin pääosassa oli suomalainen maailmanmatkaaja Panu Heikkurinen, joka muistutti kasvoiltaan Vihreiden puheenjohtajaa Touko Aaltoa.
.
Katsojia kertyi vain tusinan verran valtavaan saliin, jossa oli arviolta 20 penkkirivillä kullakin 22 istuinta. Asetuin itse optimaalisesti rivin 5 keskelle. Valkokangas levittäytyi vasta näyttämöareenan takana ja katsomo kohosi voimakkaasti takaseinää kohti. Muut katsojat sijoittuivat taakse tai keskiriveille, jos eivät suorastaan piippuhyllylle.
.
Nähtiin Road Movie, matkaelokuva, matkustushimosta eli "Wanderlustista". Päähenkilö Panu osti Helsingissä romanipariskunnalta pakettiauton 2000 eurolla. Sitten entinen palomies Heikkurinen lähti, kyydissään kolmen italialaisen kuvausryhmä, ajamaan itään, yli valtiorajojen, Venäjä, Kirgisia, Kiina, Hongkong, Indonesia, kohti Australiaa, jossa päämääränä oli nähdä parin kuukauden päästä auringonpimennys!
.
Kuvatussa filmimateriaalissa on hienoja, harmillisen lyhyiksi jääviä maisemapätkiä, sekä eloisia henkilökuvauksia kohdatuista kiinnostavista ihmisistä. Katsoisin mielelläni uudelleen! Rajoilla syntyy vaikeuksia byrokratian kanssa, viisumia joutuu odottamaan viikon, huonot tiet muuttuvat lumisiksi ja jäisiksi. Autoa ei päästetäkään Kiinaan, vaan se joudutaan lahjoittamaan Kirgisiaan. Panu kyllästyy ahtaaseen joukkomatkailuun junilla ja katoaa kuvausryhmältä, joka suorittaa keskenään matkan loppuun Cairnsiin. Lieneekö Panu jäänyt Australiaan?
.
Elokuvan pituus oli 79 minuuttia ja se oli minulle 585. teattereissa näkemäni, nyt jo 98:n eri esityssalin penkeiltä.
.
*********

99) Kino Bio KIRKKONUMMI 1-2, Munkinmäentie 17
.
Lähdin elokuviin Kirkkonummelle asti, kun huomasin että siellä esitettiin 'Stalinin kuolemaa', vuosikymmenen parasta brittikomediaa, perjantaista maanantaihin klo 19:30.
.
Äitienpäivän sunnuntaina 13.5.2018 saavuin Kirkkonummelle kävellen Kauklahdesta. Ensin Kauklahden juna-asemalta klo 14 radanvarren Hansatietä länteen uudelle Lidlille ja Kauklahden väylälle. Lapinkyläntietä pohjoiseen yli Kehä III:n. Mankintietä lounaaseen kohti Luoman VPK:ta ja Hvitträskin tienhaaraa. Masalan halki, jossa yhä uusia 6-kerroksisia taloja rakenteilla ratavarteen. (Palveluita kirkko, Sale, K-Market, kirjasto, juna-asema.)
.
Jorvaksessa poikkesin ohimennen kilometrin luoteeseen Autioniityntietä Vasikkahakaan vilkaisemaan Jukka Kemppisen blogissa mainostettua asuntoyhtiötä vuodelta 1972. Yksityisalue, katsoin vain etäältä Vasikkahaantieltä.
.
Kirkkonummen kirkonkylässä levähdin auringonpaahteen jälkeen keskiaikaisen kirkon varjossa. Kirjastotalo oli remontissa. Kävin vilkaisemassa ulkomuseoita 1) Gesterby (pohjoiseen vajaa kilometri) ja 2) Ragvalds (länteen 1,5 km), joista jälkimmäinen olisi katsomisen arvoinen (avoinna kesälauantaisin, pääsymaksu 2 euroa). Noiden välin kävellessäni eksyin Volsintielle, jolta oikaisin Lindalsvägeniä Ravalsintielle ja Överbyntielle. Viime vuosisadan laatikkomaisia 3-kerrostaloja sekä viime vuosikymmenten pientalojen tötteröarkkitehtuuria.
.
Rantaradan alittavan Kirkkonummen Asematunnelin eteläsuulta näkyy heti Munkinmäentien toisella puolella mainoskyltti "Kino Bio Kirkkonummi" valkoisen puutalon seinässä. Sisäänkäynti tapahtuu itäsivun puolivälistä ja poistumisovet kahdesta elokuvasalista ovat vierekkäin eteläsivulla.
.
Hiljaista oli elokuvateatterin liepeillä. Yksi naisasiakas tuli ulos ovesta, ettei vain edellisen näytöksen ainoa katsoja? Sisällä talossa mutkikas käytävä ohitti lippuluukun päättyäkseen elokuvasalin ovelle. Keski-ikäinen mies myi lipun 11 eurolla (perinteisen Suomen elokuvateatterinomistajien liiton SEOL:in punaisen paperilapun, johon oli lyöty violetti leima "Kino Kirkkonummi"). Iäkäs mies repäisi ovella laidan pois lipusta Perheyrityksen kaksi sukupolvea töissä?
.
Käytössä oli 112- ja 68-paikkaisista elokuvasaleista isompi. (Onkohan pienemmästä luovuttu lopullisesti?) Yhdellätoista penkkirivillä oli kullakin 10-11 istumapaikkaa. Rivillä 8 tai 9 istui jo kolmen hengen seurue ja kun minä olin istuutunut keskelle riviä neljä, muita katsojia ei enää saapunut! Alkufilmeinä esiteltiin Timo Koivusalon uutuutta "Olavi Virta", (tulossa 5 kk:n päästä lokakuussa), sekä ulkomaalaista filmiä pullukasta, joka löytää itseluottamuksen ulkonäköönsä, saatuaan iskun päähänsä.
.
"Death of Stalin" (ohjaaja Armando Iannucci 2017 Britannia, Ranska).
Elokuva kuvaa kommunistimafiaa, joka tanssii Teräsmiehen pillin mukaan vuonna 1953. Katsojan voi olla hyvä kerrata etukäteen historiasta muutama kommunisti: 1) Berija, salaisen poliisin johtaja, joka hoitaa sadistisia kuulusteluja ominkin nyrkein; 2) Nikita (Hrustshov), nurkuva toverikiusattu pelle, joka juonii Berijan pikaisen teloituksen; 3) Zukov, raaka sotamarsalkka rintamus täynnä kunniamitaleja; 4) Malenkov, poseeraava johtajan varamiespelle, 5) Molotov, tuulenhaistelija joka ei tiedä kannattaako vaimonsa teloituttamista vai ei; 6) Mikojan, metkan näköinen juonikas armenialainen; 7) Kaganovitsh, Stalinin vävy; 8) Bulganin. Naisista isoimmissa rooleissa ovat uskolliset vaimot kotosalla tai kuulusteluselleissä, Stalinin tytär Svetlana sekä pianisti, jonka syyttävä kirje aiheuttaa Teräsmiehelle kohtalokkaan nauru- ja sydänkohtauksen.
.
Elokuvan pituus oli 107 minuuttia ja se oli 586. teatterissa näkemäni, nyt 99. esityssalin penkiltä.
.
**********
.
100) Cinamon Kino REDI 3 (1-5), Kalasatama, Helsinki
.
Virolainen elokuvateatteriketju Cinamon tai Cinamonkino lupaili Fnnkinoa halvempia esityshintoja aloittaessaan Kalasataman kauppakeskus Redissä syksyllä 2018. Keskiviikkona 13.2.2019 liput maksavat vain 5 euroa koko päivän, mutta normaalisti peruslippu 8 euroa arkena ennen klo 17 tai 9 euroa illalla sekä 9,95 perjantai-illasta sunnuntaihin.
.
(Hintoja onkin näköjään reippaasti halpuutettu viime syksyn alkuajoista, jolloin ne olivat vastaavasti 11 euroa, 12 euroa ja 14 euroa!)
.
Kauppakeskus Redi on saanut huonon maineen vaikeasta löydettävyydestä. Oman ensikokemukseni mukaan kohtuuttomasti:
.
Kalasataman metroaseman laiturilta laskeudutaan talon 3. kerroksen korkeudelta ensin kakkoskerrokseen. Kakkosessa kävelen umpimähkään käytävää jompaan kumpaan suuntaan. Esillä ei ole karttoja. Muutamat tienviitat neuvovat risteyksissä tai mutkissa Cinamonia kohti, kunnes en niitä enää näe.
.
Aion jossakin vaiheessa kääntyä takaisin, mutta yllätyksekseni huomaan kävelleenikin käytävää täyden ympyrän ja palaavani automaattisesti lähtöpisteeseen metron laitureille nousevien liukuportaiden alapäähän. Tämähän oli hyvä yllätys!
.
Aloitan uuden kierroksen, jolla huomaan nyt toiset liukuportaat ylös 3. kerroksen käytävälle - jossa suoraan Cinamonin suljettujen ovien eteen! Siellä alle 10 ihmistä odottelee klo 10:50 teatterin avautumista klo 11. Avaamisen jälkeen kuljen osaavampien perässä ja päädyn kolmanneksi ja viimeiseksi kassajonoon.
.
Joillakuilla asiakkailla on internetistä ostettuja ja valmiiksi tulostettuja lippuja tai he käyttävät itsenäisesti lippuautomaatteja. Minä valitsen näyttöruutua sormella painaen vapaan istumapaikan elokuvaan 'Stan & Ollie' ja maksan kassaneidille käteisellä 5 euroa. Sama myyjä kävi noin klo 11:03 avaamassa rautakalterit ovien edestä, muuta henkilökuntaa ei näy paikalla.
.
Cinamon Redin elokuvasaleja on viisi, joissa on yhteensä 700 paikkaa. Isoimmassa lienee tilaa lähes 300:lle, sillä salit n:o 2, 3, 4 ja 5 ovat pareittain toistensa peilikuvia, kaikki noin sata-paikkaisia. Minun lippuni on kolmoseen.
.
Salin 3 ovella ei ole lipunrepijää, vaan lukuautomaatti, jolle näytän lippuni QR-koodin, jolloin portti aukeaa. Saliin tullaan sisään valkokankaan vasemmasta reunasta. Katsomon vasemman käden seinustalla nousee ainoa portaikko jyrkästi porrastetuille penkkiriveille, joita on kaikkiaan 7.
.
Kuudella alimmalla rivillä on kullakin 15 istumapaikkaa, mutta takarivillä enää 12, jotka on jaettu kuudeksi kahden hengen sohvaksi. Parisenkymmentä katsojaa hajaantuu 102 paikalle, kaksi ykkösriville, minä kakkosrivin ainoana paikalle 13, muttei kukaan 7. riville, jota käväisen uteliaisuuttani katselemassa ennen esityksen alkua.
.
**
Aluksi useat mainosfilmit esittelevät tulevia elokuvia yhteensä 20 minuuttia, kunnes esitys "Stan ja Ollie" alkaa. Ohjaus Jon S. Baird 2018 Englanti, USA. Käsikirjoitus Jeff Pope. Pääosissa britti Steve Coogan ja amerikkalainen John C. Reilly.
.
Ensiksi eletään vuotta 1937 Hollywoodissa. Ohukainen ja Paksukainen saapuvat studiolle ja tervehtivät ystävällisesti James Finlaysonin kanssa, joka on elokuvissa heidän vakiovihollisensa, pienikokoinen, kaljuuntuva, kierosilmäinen ja ilkeä! Tekeillä on koominen lännenelokuva 'Way Out West'.
.
Stanin filmisopimus on päättymässä ja hän pyytää tuottaja Hal Roachilta parempaa palkkaa, mutta tämä ei suostu. Sovinnollisemman Ollien sopimus jatkuu vielä, ja Hardy tekee ilman Laurelia, Stanin tilalla Harry Langdon, floppaavan "Elefanttifilmin": Zenobia / Elephants Never Forget (1939).
.
Tarina jatkuu 16 vuotta myöhemmin 1953 Englannissa, jonne Stan Laurel (1890-1965) ja Oliver Hardy (1892-1957) matkustavat tehdäkseen vielä yhdessä viimeisen elokuvan: "Robin Hood". Filmauksen alkua odotellessaan koomikkopari kiertää näyttelemässä roolejaan pikkukaupunkien pienissä teattereissa, jotka jäävät vajaiksi olemattoman mainonnan takia. Vähitellen maine leviää ja teatterit täyttyvät! (Filmisivuston mukaan tosiasiassa kiertue menestyi täysin suurin salein alusta loppuun).
.
Parivaljakon aktiivinen toimija ja käsikirjoittaja Stan ei uskalla pariin viikkoon kertoa näyttelemiseen keskittyvälle Ollielle, että filmihanke onkin peruuntunut, koska siihen ei ole saatu rahoitusta. Ollie sanoo tyynesti tienneensä asian jo kauan sitten. Miksei hän sitten sanonut mitään Stanille? Koska hän uskoi Stanin tietävän, että hän tietää... Hauskaa ja samalla liikuttavaa.
.
Kuullessani ensimmäisen kerran uudesta Stan & Ollie -elokuvasta 60 vuotta tähtien kuoleman jälkeen aloin odottaa ratkiriemukasta farssia? Mutta on toki helpompaa esittää huippukoomikkoja vanhuksina kuin yrittää matkia heidän parhaiden päiviensä saavutuksia. Hattutemppu - kahden erikokoisen knallin vaihtaminen tuplasti keskenään - sujuu hiukan aiempaa hitaammin.
.
Hauskassa kohtauksessa brittilordi vähättelee understatement-hengessä lähinnä vain vaimonsa katsoneen Laurelin ja Hardyn filmejä. Sitten ylimys ei maltakaan olla itse kertaamatta ääneen ja hohotellen koko juonta pianon kuljetuksesta pitkien ulkoportaiden yläpäähän.
.
Muutamaa naurattavaa kohtausta lukuun ottamatta elokuvan tunnelma on surumielinen. Koomikotkin vanhenevat. Paksukainen on 61-vuotias ja sairastuu, saa sydänkohtauksen. Lyhyen sairaalalevon jälkeen hän haluaa sittenkin hoitaa kiertueen loppuun, Irlantiin asti. Elokuva päättyy koomikkoparin viimeiseen iloiseen Käkien tanssiin teatterin lavalla, elävän yleisön edessä. He palaavat Amerikkaan, eivätkä koskaan enää näyttele.
.
Lopputekstien ohessa esitetään runsaasti oikeita mustavalkoisia valokuvia (1953) Stan Laurelista ja Oliver Hardysta elämäkerta-elokuvaan mukaan otetuissa tilanteissa. Niitä olisin katsellut mielelläni vieläkin pitempään ja hitaammin. Kukaan muukaan katsoja ei kiirehtinyt ulos salista lopputekstien kuvituksen aikana.
.
Elokuvan pituus oli 97 minuuttia ja se oli 588. teatterissa näkemäni, nyt 100. esityssalin penkiltä.
.
.
Elokuvateatteri 101 joskus myöhemmin...
.
mahdollisesti: Finnkino Itis, Helsingin Itäkeskus tai
.
Riviera, Helsinginkatu 7 / Harjukatu 2, Helsinki
- Rakennus (1907) arkkitehti Kaarlo Lappalainen
Nimenä Kruunu 1955-77, Riviera 1977-82
Musiikkiteatteri Bolero vuonna 2014.
(Vanhan sisäänkäynti: yksi lasiovi! Ikkuna, lasikaappi molemmin puolin)
.
(Listaa päivitetty viimeksi 21.2.2019)