575. Interrail Lontoosta Penzanceen

YÖJUNA LONTOOSEEN, maanantaina 14.8.
.
Glasgowin asemalla saamme aivan hyvät istuimet Lontooseen menevästä yöjunasta, joka on siisti, eikä ole pakollista paikanvarausta! Istumme vierekkäin selkä menosuuntaan. Kolme lierihattuista saksalaista nuorukaista kysyy meidän vastapäisten penkkien vapautta, mutta vain yksi heistä asettuu eteemme kahdelle paikalle, kun taas hänen kaverinsa varaavat kumpikin kummallekin kaksi lähipenkkiä tuon penkin takaa ja vierestä.
.
Juna täyttyy vähitellen. Tomera intialainen mummo istuttaa vastapäätä meitä istuvan saksalaisen viereen toiselle tuolille 7-vuotiaan tyttösen. Saksalainen ei harmistuneenakaan kehtaa kuin vetäytyä kahdelta istuimelta yhdelle.
.
Pienen intialaistytön kasvojen ilmeikkyyttä on mielenkiintoista katsella: hänen otsansa rypistyy ajattelusta, kun hän epätoivoisesti etsii pikkulaukustaan jotakin tärkeää. Ilme kirkastuu taivaallisesti, kun hän luulee kätensä löytäneen haetun, tai keksii missä se olisi, mutta voi ei, mikä pettymys, ei se sittenkään ole siellä! Tyttö lähtee käymään peremmällä istuvan isänsä luona.
.
Välikössä wc:n edessä seisoo hassuhattuisia hihhuleita. He näyttävät pukeutumistyyliltään amisheilta, elleivät ole ortodoksijuutalaisia, mutta eivät kasvoiltaan juutalaisten näköisiä. Seisojia siis, niin täynnä juna on, mutta yhä saksalaishujopit, Sadun mielestä naamoiltaan lahnan näköiset, yrittävät pitää itsellään kukin kahta tuolia. Minä käyn wc:ssä pesulla ja sen jälkeen nukahdan.
.
Herätessäni yöllä näkyy vastapäinen lahna siirtyneen käytävälle nukkumaan. Intialaiset ovat jääneet pois junasta. Vastapäätäni on istuutunut ranskalainen Rinkka-Armand, joka kirjoittaa päiväkirjaansa, kunnes alkaa kuunnella korvalappustereoitaan. Satu uinuu vieressäni ja minäkin nukahdan taas.
.
Aamulla junamme jää seisomaan iäksi ajaksi Watford Junctioniin. Kunnes kuulutus kehottaa kaikkia poistumaan junasta ja jatkamaan matkaansa paikallisjunilla Lontooseen! Syntyy suuri ryysis ja ryntäys, laituri täyttyy matkatavaroitaan raahaavista ihmisistä, jotka eivät oikein tiedä mihin mennä, ruuhkautuvat vain paikalleen. Epätietoisia olemme Sadunkin kanssa, odottelemme laiturin ruuhkassa.
.
Jonkin ajan kuluttua tuleekin uusi kuulutus:
- Tulkaa kaikki takaisin junaan!
.
Syntyy suuri paluuryntäys sisään vaunuihin. Emme löydä enää entisiä istumapaikkojamme. Eksymme hetkeksi toisistammekin Sadun kanssa. Sitten istuudumme eri vaunuun mille tahansa istuimille, mutta toisen juuri niistä eräs paikkalipun omistava kireä saksalaistyttö tulee vaatimaan takaisin itselleen.
.
Satu alkaa harmistuksissaan nimittää kaikkia saksalaisia lahnoiksi... Lahnat täyttävät kaikki paikat, kun heitä on niin paljon, ja ovat tavalla tai toisella itsekeskeisiä. Seisomme Sadun kanssa junan välikössä. Ranskalais-Armandinkin näemme istuvan uudella paikalla tässä vaunussa.
.
*
LONTOO, maanantaina 14.8.
.
Matka Lontooseen ei ole onneksi enää pitkä. Saavumme Eustonin asemalle. Siellä on kuulemma ollut aamulla veturipalo, ja siitä johtui junamme tai muidenkin junien myöhästyminen.
.
- Sorry vaan siitä, Ladies and Gentlemen, Thank You! kuulutetaan.
.
Tässä maassa sattuu usein tuollaista. Ja kohteliaisuus on yhtä välinpitämätöntä hokkus-pokkus -small talkia. Mitään sydäntä tai ajatusta ei liturgiassa ole, kunhan huulilta hoetaan rituaaliset loitsusanat.
.
Eustonin rautatieaseman vartioitu säilytys maksaa 1,20 puntaa yhdeltä pieneltäkin repulta, eikä siellä ole - pommiuhkausten vuoksi! - lainkaan säilytyslokeroita, joten viemme tavaramme mieluummin Victorian asemalle meidän molempien yhteiseen säilytyslokeroon. Victorialla käytetään numerokoodia metalliavainten sijasta. Koodinsa asiakas saa automaatin sylkemän, kiinni liimatun paperilapun sisässä, maksettuaan 2 puntaa pienestä tai 2,50-4 puntaa isosta komerosta ja suljettuaan ensin käyttöönsä valitsemansa lokeron oven. Sadun kanssa yhdessäkin meille riittää pienin lokerotyyppi.
.
Lähdemme kävelemään Lontoon Belgravian hienostokaupunginosaan etsien silmillämme ulkoportailla olevia maitopulloja! Näemme monia kauniita taloja. Ajamme bussilla toisessa kerroksessa ohi Buckinghamin palatsin puutarhan muurin Hyde Parkin nurkille.
.
Hyde Parkissa makaamme Sadun takin päällä kuivuudesta kärsineellä, ruskeahkoksi värjäytyneellä nurmikolla ja syömme eväitä. Samalla Satu kuivattelee penkin selustalla retkeilymajassa pesemiään pikee-paitaa ja pyyheliinaa. Minä huomaan unohtaneeni omat pesusta märät vaatteeni reppuun, jonka laitoin aseman säilytyslokeroon.
.
Lähdemme Speaker's Cornerin kautta ostoskatu Oxford Streetille. Pettymykseksemme emme kohtaa yhtään puisen laatikon päälle kiivennyttä julistajaa maanantai-aamupäivällä. Väkeä puistossa riittäisi tähänkin aikaan kuulijoiksi. Millaisen puheen me olisimme voineet valmistella? Suomen TV:n "Satunnainen Matkailija" Juhani Mäkelä kuvautti täällä kerran puheensa suomeksi.
.
Käymme katsomassa Buckinghamin palatsin edustan ihmisruuhkaa, ja täysi on myös viereinen kaunis St. James Park. Satu syöttää kädestään varpusia, kun kokeneempi vanha mies saa kaksikin varpusta yhtä aikaa kädelleen. Myöhemmin käytyämme kaupoissa kävelemme Baker Streetiä ohi Sherlock Holmesin toimiston. Virallisesti osoitetta 221 B ei kadun varrella ole, mutta lähimmässä talossa on kuitenkin muistolaatta, jonka äärellä Satu ottaa valokuvan.
.
Menemme Baker Streetiä pitkin Regent's Parkiin nauttimaan iltapäivästä ja syömisestäkin. Taas erilainen puisto, eräänlainen pienen ja kostean St. Jamesin lintulammikkoisen kävelypuiston sekä toisaalta avaran suuren, mutta kuivan Hyde Parkin "lojumispuiston" keskikokoinen ja persoonattomampi välimuoto. Paljon ihmisiä, kuten Satu ja minä, makailee puiden varjossa lähellä vesilammikkoa, mutta kuitenkin kävelypolun toisella puolella. Rantojen puolella viihtyvät vesilinnut ja niitä ihailevat pikkulapset.
.
Käymme Covent Gardenissa etsimässä ruokakauppaa klo 18 jälkeen, mutta sellaista emme löydä, kaikkea muuta. Myös Victorian asemalta kaakkoon johtavalla tiellä pitäisi kartan mukaan olla myöhään auki olevia ruokakauppoja.
.
Satua harmittaa, miten vaikeata Lontoosta on löytää aivan tavallista valintamyymälää, päivittäistavaraliikettä, joita Pohjoismaissa on kaikkialla, ja josta saisi ruokatarpeiden lisäksi arkipäiväiset sekalaiset pikkutarvikkeet, kuten purkinavaajan, tulitikkuja, veitsen, kattilan tai vessapaperia.
.
Olemme käyneet monissa tavarataloissa, mm. Army & Navy:ssä, joissa on erikoistavaraa ja pieni herkkuosasto, jossa rajallinen määrä ruokatarpeita, kuten herkkuvoileipiä. Mutta yksinkertaisia, monipuolisia ruokakauppoja ei tule vastaan.
.
Lähdemme Victorian asemalta bussilla 11 ajamaan itään Cityyn, Towerin linnan tienoille. Mutta, kuten aina joskus, sekoilen pysäkin suunnassa, ja huomaammekin ajavamme päinvastaiseen suuntaan, länteen. Poistumme bussista ja etsimme vastakkaiseen suuntaan menevien bussien pysäkkiä. Sen löytääksemme seuraamme kävellen erästä toista bussia, mutta sepä ajaakin sisälle läheiseen autotalliin!
.
Samassa olemme sittenkin löytäneet myöhään auki olevan ruokakaupan. Se on kadun toisella puolella vastapäätä bussitallia, "Hollywood"-niminen "off-licence"... Valintamyymälä on pieni verrattuna Suomen tai Ruotsin ruokakauppoihin, mutta viimeinkin niitä valikoimaltaan muistuttava. Siellä on kaivattua arkipäivän sekatavaraa, nenäliinoja, lusikoita, purkinavaajia ja ruokaa. Ostamme tarvitsemamme ja painamme osoitteen mieleemme käydäksemme jonakin toisenakin päivänä tai iltana - auki klo 20:een asti.
.
Illan pimeydessä kävelemme myös Thamesin etelärannoilla. Tunnelma on hyvä, valojen hohde, puiden varjo, joen salaperäisyys, illan kesäisen leppeä viileys, ei liian kylmä, ja onhan meillä toinen toisemme lämpimiksemme.
.
Muita ihmisiä liikkuu rantapuistokäytävillä tai istuu penkeillä aivan sopivia määriä, tilaa riittää, muttei ole yksinäistä. Putkahdamme metrosta lähelle Parlamenttitaloa, ja on yhtäkkiä vaikuttavaa nähdä valaistu Big Benin kellotorni edessään...
.
Kirjoitan päiväkirjaa Paddingtonin rautatieasemalla klo 22:20 maanantai-iltana. Vuorottelemme matkatavaroidemme vahtimisessa, Satu on par'aikaa käymässä pesulla ilmaisessa wc:ssä. Istun punaisella istuimella yhtenäisessä muovisessa kuuden istuimen kennossa. Se on pallomainen pyöreä blokki, möhkäle, jossa on kuusi istuinkoloa jaettuna tasaisesti kaikkiin suuntiin.
.
Olemme kymmeneltä käyneet hakemassa reppumme Victorian asemalta, ja nyt reput ja takkimme ovat kasassa vierelläni penkillä. Taustalta kuuluu musiikkimelua "The Knights & Heralds"ista. Ihmisiä liikuskelee asemalla, muttei ole mitenkään täyttä.
.
Victorian lokerikoissa on metallisen avaimen sijasta hieno koodisysteemi. Maksettuaan lokeronsa asiakas saa useammalle lokerolle yhteisen automaatin sylkemänä ikään kuin suljetun arpalipun. Oma avauskoodi on kiinniliimatun paperilapun sisässä. Sen auki revittyään voi lukea nelinumeroisen luvun, jonka koneeseen näppäilemällä saa lokeronsa avatuksi. Oikealla koodilla juuri oikean lokeron ovi ponnahtaa auki.
.
Odotamme Paddingtonissa yöjunaa, klo 23:55-08:28 Lounais-Englantiin, Cornwallin kaupunkiin Penzanceen. Seuraan, milloin lähtötieto tulisi näyttötaululle ja juna saapuisi asemalle, että pääsisimme vaunuun torkkumaan. Olen melko väsynyt, kello on paljon näissä olosuhteissa, ja viime yökin oli vain juna-yö.
.
**
YÖJUNA CORNWALLIIN, tiistaina 15.8.
.
Pääsemme keskiyöllä junaan ja se lähtee 15 minuuttia myöhässä klo 0:10 - yhteen Sleeper-vaunuun tulleen vian vuoksi - mistä annetaan useita kuulutuksia asemalla. Lähtölaituri, joka on numero 1, selviää vasta viime hetkellä, ja silloin alkaa asemalla silmitön ryntäys. Kaikki ovat odottaneet Cornwallin yöjunaa ja haluavat saada istumapaikat.
.
Ohitamme Sadun kanssa junan keskivaiheilla olleen takimmaisen tyhjän vaunun, ja sitten näkyy olevankin vaunu vaunulta täydempää, paitsi tupakkapuolella. Palaamme omia jälkiämme ja löydämme kivan loosin keskiseinämän raittiimmalta puolelta, menosuuntaan ja vasemmalla eli etelärannikon puolelta - merinäköalasta tulee olemaan aamulla iloa!
.
Junanvaunun osastoja erottaa oveton lasiseinä. Keskikäytävän kohdalla on siis kulkuaukko, mutta laitapenkkien takana väliseinämät. Tupakkaosastoakaan ei ole tuon kummemmin erotettu tupakoimattomista, mutta jos se on junan peräpäässä, savu jää aika hyvin perälle, kuten lentokoneissakin.
.
Illalla nukahdan hetkessä. Herään klo 1:30, kun lipuntarkastaja on liikkeellä. Hän on juuri kääntyneenä käytävän toiselle puolelle. Kaivan äkkiä lippuni esiin vasemmasta sivutaskustani, ja sitten junailija leimaa sen. Sadun lippu on - yllätyksekseni - pöydällä! Ojennan senkin, koska Satu nukkuu täydessä unessa. Mutta tarkastaja ei ota sitä, sanoen jotakin "toisesta kerrasta". Katson Sadun lippua ja siinäpä onkin jo tämän junan leima! Miten, miksi, en saa selville, sillä Satu ei muista aamulla mitään.
.
Saan nukuttua tunnin jaksoissa. Penkit ovat siniruudulliset ja suhteellisen siistit. Satu on nukkunut melko yhtenäisesti samassa asennossa pää ikkunaseinää vasten, retkeilymajalakana tyynynä, vasemmalla kyljellään, polvet kohti ruskeaa, mustareunaista pöytää, joka on vastakkaisten penkkien välissä, ja jolla ovat silmälasini ja juomapulloni. Minä olen vaihdellut asentoani, kylki tai selkä, jalat ilman kenkiä käytävänpuoleista käsinojaa vasten, retkeilymajalakana tyynynä. Tilaa riittää siis kummallekin ojennella omalla kaksoispenkillänsä.
.
Huomiotani herättäviä ihmisiä vaunussa ovat tuikeailmeinen saksalainen edempänä ja pahailmeinen sekarotuinen, jonka toinen silmä vaikuttaa olevan auki nukkuessaankin! Lähistöllä tyttö tukkii keskikäytävän makuupussinsa jalkopäällä. Jotkut ohikulkijat loikkivat istuinten käsinojiin tukien, käsillään ponnistaen, nukkuvan ylitse. Jostakin kuuluu vauvan jokellustakin. Eräs tyttö viheltelee ohi kulkiessaan ja joku poika viheltelee istumapaikallaan. Onkin jo aamu, kello tulee 7:20.
.
Buffet-car'in hoitaja mainostaa radiossa vielä viimeisen kerran myytäviään. Hän ilmoittaa sulkevansa klo 7:30 - joten kiirehtikää!
- May I have your attention, please!
.
Tarjoaja on matkan aikana jo muutamia kertoja kertonut valikoimastaan, ja mistä hänet löytää, ja sen, ettei sillä hetkellä ole jonoa, no queue... kun hän ehtii kuuluttamaankin!
.
Junassa kulkeekin juuri vilkasta hiljaista ihmisten liikennettä, kädet tyhjinä toiseen suuntaan ja kädet täynnä rasioita takaisin päin, läpi osastomme, sillä puhvettia tosiaan tyhjennetään viime hetkellä. Joku moukka kulkee tupakka hampaissaan.
.
Plymouthin jälkeen klo 6:30 olen herättyäni katsellut ulkomaisemia. Näin upean sillan, joka muodostui teräksisestä silmukkasarjasta ja kaartui. Myös tyypillisiä brittiläisiä rivitalojen erilaisia ovia näen, sekä vettä! Erikoisia lahtia, aallonmurtajia, veneitä, lintuja ja metsiä! Niittyjä kumpuilee välillä lampaineen. Cornwall taitaa ollakin kauneinta Englantia. Täällä on kunnon maaseutua aivan radan vieressä. Moni-ilmeistä maisemaa. On aurinkoa - ja golfinpelaajia juuri näkyvissä! Vaikka kello vasta 07:35!
.
St. Austel ohitetaan juuri. Siellä on 3...5 junan odottajaa asemalla, kuten muillakin täkäläisillä pikkuasemilla. Pieni linnanharja näkyy, samoin kirkontorni, idyllistä pikkukaupunkia. Voisipa jokaiseen kylään pysähtyä!
.
Kanttiininpitäjä on lopettanut myymisen ja mainostamisen ja kulkee nyt vaunujen läpi keräämässä pois aiheuttamiaan roskia, tyhjiä ruoka- ja juomapakkauksia. Kiintoisaa nähdä miekkonen, jonka ääntä on jo useasti kuullut kaiuttimista. Hän onkin Woodstockin rock-muusikko-legendaa Carlos Santanaa muistuttava kikkarapää ja viheltelee kulkiessaan.
.
Satu on yhä eloton, unessaan, klo 7:45 - mutta juuri nyt pyöriikin ympäri. Ulkona näen taas upeannäköisen pikkukaupungin alhaalla notkelmassa. Sää on puolipilvinen.
.
***
PENZANCE, CORNWALL, tiistaina 15.8.
.
Pyörimme Penzancen rautatieasemalla klo 8:30. Seinällä on jonkinlainen kartta kaupungista. Turisti-informaation pöydillä on monenkirjavia kaupallisia esitteitä lähiseudun turisti-pyydyksistä, mutta ne kaikki ilman karttaa. Säilytyslokerot maksavat 30 penceä. Satu hoputtaa kiirehtimään lähtöä retkeilymajalle, minä aikailisin vielä asemalla.
.
Suunnistamme yläviistoon kohoavaa pääkatua pitkin. Minä epäilen alempaa tietä oikeaksi, Satu taas vielä ylempänä kulkevaa, mutta juuri keskimmäinen kompromissimme osoittautuu ennen pitkää oikeaksi. Kauppoja on vieri vieressä. Turisteja paljon liikkeellä, mutta vaikuttavat kaikki mukavasti briteiltä! Ohitamme leipäkauppoja, kenkämyymälöitä, marketteja. Hinnat vaikuttavat huokeilta ja katuympäristö on viihtyisä. Oikein vilkas, eloisa pikkukaupunki.
.
Retkeilymajalle Castle Horneck, Alverton, Penzance TR20 8TF olisi hostelliluettelon mukaan kolmen kilometrin matka asemalta, jos sinne osaisi suorinta tietä. Kävelymme tuntuu pitkältä. Matkan varrella näemme vasemmalla etelässä YMCA:n eli Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen majapaikan. Jo sen portille on selkeästi ja ystävällisesti asetettu hinnasto: Bed 4,15 puntaa!
.
Vähän matkaa YMCA:n jälkeen on oikealle lähtevän tien haarassa viitta: Castle Horneck. Nuolet osoittavat vasemmalle suoraa tietä autoille, 700 metriä, mutta oikealle lähtee sivupolku kävelijöille ja menemme siis oikealle. Polun vasen haara vie umpikujaan. Yritämme toista kävelytietä ylös mäkeä. Olemmekin umpikujien viidakossa.
.
Palaamme takaisin risteykseen, josta yritämme nyt autotietä pitkin. Ei löydy muuta kuin vihainen talonomistaja-eukko, joka hätistää meidät pois pihastaan kiertotielle. Palaamme taas kävelyreitille. Nyt vastaamme tuleekin sieltä oikea rinkkaselkien virta! Polun oikea haara on oikea. Kuljemme yli tien ja sitten lisää polkua metsässä. Matka onkin pitempi kuin päättelimme kartasta.
.
Löydämme retkeilymajan klo 10:10, jolloin se on jo suljettu päiväsajaksi! Satu istuu väsyneenä pihalle. Häntä harmittaa sekin, miten majalta tulijat näkivät meidän tulevan myöhästymään. Satu lepäilee jonkin aikaa puhumattomana, ja lähtee sitten sanaakaan sanomatta palailemaan samaa reittiä kuin tulimme.
.
Minä en kiirehtisi vielä pois, vaikka ulko-ovi onkin lukittu. Huomaan, että oven pieleen on jossakin välissä pihalla olomme aikana ilmestynyt huomaamattamme tiedotus varaussysteemistä: päiväsulkemisenkin aikana varauksen voi tehdä pudottamalla - laatikossa olevaan muovikoteloon suojattuna - retkeilymajakortin postiluukusta!
.
Huudan Satua odottamaan, mutta hän kiirehtii entistä nopeammin poispäin. Varaustaulun viereen on merkitty ajankohtainen varaustilanne: tilaa on vielä kahdelle tytölle, muttei enää yhdellekään pojalle. Majassa on kaikkiaan 85 vuodetta. Juoksen Sadun perään, tavoitan hänet vasta yllättävän kaukana metsäpolulla, sillä hänkin juoksee. Kerron, että hän olisi saanut yösijan, mutta hän sanoo, ettei olisi huolinut sitä yksin.
.
Saavumme ennen pitkää autotielle ja kaupunkiin päin palatessamme NMKY:n talon portille. Entäpä, jos menisimme tuonne? Epäröimme vielä pihalla, kun jo talon ovesta tulee hyvin vanhan näköinen setämies kutsumaan meitä ystävällisesti sisälle, toivotellen tervetulleeksi! Talo on auki, ja huoneita on vapaana! Astumme sisään valkotukkaisen vanhuksen perässä.
.
Verkkaisesti ukko kaivelee auki pöytälaatikkoa, jossa on varauskirja ja vaihtorahat. Kuultuaan, että olemme Suomesta, hän alkaa käännellä sivuja taaksepäin ja kertoo, että vastakohan viikko sitten täällä oli toinenkin pariskunta Suomesta... Aivan oikein, kyllä hän muisti! Hän kääntää kirjan eteemme ja näyttää meille toisetkin Korhoset tai Mäkelät, samalla kun kirjoitamme omat nimemme. Sitten vanhus laskuttaa vuodepaikkojemme hinnat, eikä olekaan paljon kalliimpaa kuin retkeilymajassa.
.
Suhtautuminen on niin ystävällistä, että alan jo toivoa meidän saavan vielä yhteisen huoneenkin susiparina. Eipä sentään, ukko huhuilee paikalle joitakin vuosia nuoremman näköisen vanhan rouvan, joka näyttää kummallekin eri huoneen sukupuolten mukaisesti.
.
Satu saa nukkua ensimmäisen kerroksen sisäpihalle vievän käytävän perällä olevassa huoneessa ja minä toisessa, muutaman metrin päässä käytävän varrella. Käymme molemmat samalla katsomassa toistemme huoneita, mitä emme juuri tee retkeilymajojen sukupuolittain jaottuneilla laumaosastoilla.
.
YMCA:n huoneet muistuttavat kuluneista matkustajakodeista, taikka rapistuneista kehnoimman luokan hotelleista. Toisaalta on ylellisempää tai naisellisesti pehmeämpää kuin armeijan kasarmeja tai sairaalasaleja muistuttavissa retkeilymajoissa, mutta toisaalta jälkimmäiset ovat siistimmin moderneja, eivätkä näin nuhruisia.
.
Lopuksi YMCA:n ukko kertoo vielä, että hostelli on auki aamupäivällä klo 12:een asti, jos haluamme tuoda matkatavaramme asemalta sinne? Sitten se avautuu uudelleen klo 14. Mutta emme viitsi kulkea moneen kertaan edestakaisin. Kello on 11:15, kun lähdemme kävelemään keskikaupungille.
.
Tutustumme Penzancen kauppoihin, Satu ostaa kengät, joita on etsinyt jo vähän muualtakin. Penzancen hintataso yllättää: oletimme, että turistipaikka, ja sen vuoksi olisi kallis, mutta hinnat ovatkin halvempia kuin tähän asti kokemamme. Cornwallissa on ilo ostaa ruokaa.
.
Istuskelemme merivesiuima-altaan liepeillä. Istuudumme alas laskuveden paljastamille rantakallioille. Tutustumme täten vuorovesi-ilmiöön. Ilmaisissa esitteissä on taulukko vuoksen ja luoteen ajankohdista eri päivinä. Liian alas ei saa unohtua tai nukahtaa väärään aikaan, tai muuten meri peittää ja huuhtoo mukaansa.
.
Palaamme myöhemmin nousuveden aikaan katsomaan paikkoja, joilla istuimme aiemmin päivällä. Silloin kaikki on veden alla! Kirkuvien lokkien suosimasta läheisestä luodostakaan ei näy paljon mitään pinnan yläpuolella. St. Michael's Mountin saari luostareineen näkyy upeasti lahden toisella puolella itäsuunnassa.
.
Löydämme paikallisen kunnallisen lainakirjaston. Kirjamäärät tuntuvat vaatimattomilta. Mieleeni tulee jokin maaseutukirjasto Suomessa, vaikkapa Puolangalla.
.
Penzancen puistot ovat lähellä, mutta piilossa, talotonttien keskelle jääneellä joutomaalla. Parhaiden keskikaupungin katujen varret ovat kauniita kuin jalokiviketjut: toinen toistaan hohtavammiksi restauroidut parikerroksiset talot pursuavat yksityiskohtia ja pieniä kauppaliikkeitä alakerroissaan.
.
Meillä on vaikeuksia keksiä mitään tekemistä ensimmäisenä iltanamme Penzancessa. Jonkin vaatimattoman museon olemme sivuuttaneet päivällä, mutta elokuvia emme taida löytää. Rannikolla on viileää ja lokit kirkuvat äänekkäästi. Pimenee rauhallisen tuntuisessa pikkukaupungissa.
.
Illalla pimeällä kävelemme tunnelmallisesti YMCA:an. Talo onkin yllättävän meluisa! Olisinpa luullut hartaan kristillisen hiljaiseksi paikaksi. Päivällä talossa ei ollut kuin vanhuksia, mutta nyt nuorten äänet raikuvat seurustelutiloista, näemmekin pelkkiä nuoria.
.
Menemme taas Sadun kanssa yhdessä samaan suihkuun. Ei ole mitään jonoa kahteen suihkukoppiin käytävän perällä, eikä myöskään valvontaa, voimme olla kuten haluamme. Pesun jälkeen eroamme yöpymään huoneisiimme.
.
Minun huoneessani on epäselvyyttä vuoteestani. Päivällä vanha rouva oli näyttänyt minulle nimenomaan toista alapetiä huoneen kahdesta kerrossängystä, mutta tullessani sisään juuri sillä petillä istuukin joku poika. Siirrän sitten kirjan pois toisen sängyn yläpetiltä ottaakseni sen itselleni, mutta käydessäni suihkussa kirjan ja vuoteen omistaja on tullut ja ottanut omansa takaisin. Sen sijaan alkuperäinen alapetini on nyt tyhjä ja otan sen.
.
Vuoteet riittävät huoneessani. Aamulla meitä on neljä ihmistä, mutta olen jo ollut autuaasti unessa ennen loppujen saapumista.
.
Kaikki huoneessani on jotenkin vanhanaikaisempaa kuin mihin olen tottunut retkeilymajoissa. Vuodevaatteet kuuluvat hintaan, ja tuntuvat puhtailta, mutta kuluneilta! Samoin seinät ja huonekalut näyttävät siisteiltä, mutta ikivanhanaikaisilta. En hämmästyisi jos löytäisin potan, posliinialtaan, kuumavesipullon ja vesikarahvin. Huone on kuin XIX vuosisataa kuvaavista filmeistä. Erikoinen kokemus lajissaan. Englannissa olemme.
.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
JATKUU
576. Interrail Cornwallissa

574. Interrail Stirlingistä Gourockiin

Saavumme paikallisjunalla 50 minuutissa Glasgowista Keski-Skotlannin tekstiiliteollisuus- ja yliopistokaupunkiin Stirlingiin klo 15:00 lauantaina 12.8. Perillä on viehättävän näköinen katettu rautatieasema, mutta vesisade.
.
Juna-asemalla koemme pikkukaupungin (39'000 asukasta) hiljaista tunnelmaa: ei ole ihmisiä eikä ole karttoja! Informaatiota vain tekstitauluna, jossa siisti lista nähtävyyksistä puhelinnumeroineen, mutta niitä ei voi paikantaa mihinkään ilman karttaa. Matkatavaroille on säilytyslokeroita, jotka maksavat 30 penceä.
.
Sateen vuoksi pyörimme pitkään asemalla ja Satu vaikuttaa apealta. Hän yrittää viiden laudaturin kielitaidollaan soittaa aseman seinäpuhelimesta retkeilymajaan, mutta puhelin on koko ajan varattu tai ei ole käytössä tähän aikaan päivästä? Satu kokeilee soittoa myös Perthin kaupungin retkeilymajaan, yhtä heikoin tuloksin.
.
Käymme välillä ulkona. Seuraamme paria määrätietoista rinkkaselkää, jospa he veisivät meidät retkeilymajalle? Mutta he ottavat aseman edestä taksin...
.
Kaupungin kauppakatu kulkee aseman ohitse ja vieressä on myös Thistlen ostoskeskus, ruuhkainen lauantaina ja samanlainen kuin Helsingissä jokin "Malmintori". Palaamme asemalle poistuaksemme mahdollisesti junalla sadekaupungista.
.
Aseman seinältä löytyy sittenkin haalistunut yleiskartta! Siitä näkee autotiet naapurikyliin, muttei Stirlingin katuja. Lisäksi on merkitty juna-asema STA, linna CAS, sekä risteillä kaupungin kirkot. Oikein tarkasti tutkien kartasta huomaa haalistuneina myös kirjaimet YHA (Youth Hostel Association?).
.
Painan kartasta mieleeni YHA:n sijaintia maamerkkien mukaan, se on kahta kirkontornia yhdistävällä linjalla. Maastomerkinnät ovat tärkeitä muistettavia: YHA-merkki on rakentamattomalla niityllä. Sateen juuri sopivasti loputtua lähdemme etsimään.
.
Rautatieasema on alhaalla laaksossa, jota toiset kadut myötäilevät, toisten katujen noustessa viistosti ylöspäin tavoittelemaan Stirlingin linnaa (1500-luvulta). Tai eipä katuja ole monta, vain yksi kumpaakin lajia, ensimmäinen laaksossa ja toinen kohti linnaa ja lisäksi on niiden sivuhaarakujia.
.
Suunnistamme rakentamattomalle niitylle... Se osoittautuu heinäiseksi kukkulaksi, jolle kiipeämme ja kuvittelemme helposti olevamme Enid Blytonin Viisikko-kirjojen maisemassa. Odotamme näkevämme kaniineja tai ainakin niiden koloja. Kukkulalta löytyy vain luontoa, ei retkeilymajaa.
.
Kipuamme ikivanhan tuntuista, korkeilla sammaltuneilla kiviaidoilla eristettyä kapeaa ja mutkaista kävelytietä ylös lähelle Stirlingin linnaa, joka on sangen komea ja historiallisen oloinen.
.
Retkeilymajaa ei tunnu vieläkään löytyvän, mutta linnan aukiolla on Bed & Breakfast -kyltti kauniin vanhan pientalon ovella. Harkitsemme paljonko enintään voisimme maksaa sellaisesta yöstä, kokemuksenakin, ehkä 15 puntaa hengeltä, ja lähdemme kutsuvan avoimelle ulko-ovelle. Mutta sen takana suljetussa tuulikaapin sisäovessa roikkuukin kyltti: "No vacancies". Että sepä siitä. Roikumme edelleenkin linnan aukiolla, jossa on kyllä hotellikin, varmasti liian kallis, ja käymme linnan 'Visitor Centren' myymälässä.
.
Kello lähestyy jo kuutta. Olemme väsyneitä, eikä tunnu olevan muuta vaihtoehtoa kuin lähteä talsimaan juna-asemalle. Ehkä palaisimme yöjunalla Lontooseen. Linnan aukiolta aloittaa laskeutumisen mukava tie kohti laaksossa olevaa asemaa, suurin piirtein suoralinjainen, mutta kuitenkin inhimillisesti polveileva, varrellaan toinen toistaan vanhempia kaupunkitaloja.
.
Käveltyämme tuskin viittäkymmentä metriä linnalta asemaa kohti huomaamme yhtäkkiä YHA-tunnuksen vasemmalla - linnamaisin piirtein vankaksi varustetun kivisen kaupunkitalon muurin portissa. Kadun puolelle on muuri, muuten sisäpihan ympäröi talon keskiosa ja kaksi siipeä, joita yhdistää toisiinsa kaksi pyöreää tornia. Torneissa kulkevat portaat linnan eri kerroksiin, tulemme pian tietämään.
.
Portista astelemme kivetylle umpinaiselle sisäpihalle ja opasteiden mukaan oikeanpuoleiseen siipeen. Komealla talolla on linnan nimikin: Castle Wynd. Retkeilymaja on nimeltään Argyll Lodging, osoitteessa Stirling FK8 1EG. Vuodepaikkoja on 80.
.
Asuntolinna, mansion, on rakennettu vuonna 1630 ensimmäiselle Stirlingin jaarlille. Myöhemmin talon omisti I Argyllin markiisi ja sittemmin se toimi vuosikausia armeijan sairaalana, ennen kuin muutettiin retkeilymajaksi.
.
Retkeilymaja on avautunut vasta viideltä, joten emme ole nyt klo 17:50 suinkaan myöhässä. Taloon on tosin tehty ennakkovarauksia enemmän kuin mahtuu, mutta kaikki eivät ole saapuneet paikalle. Warden pyytää meitä odottamaan kuuteen, vasta sitten hän voi sanoa, riittääkö meille tilaa. Jonossa on edellämme jo 5 poikaa ja 1 tyttö, ja sitten eräs tyttö juoksee ulkoa hengästyneenä vahvistamaan perässään asemalta tulossa olevan kolmen hengen seurueen varauksen.
.
Odotamme, kunnes kello lyö 18, eikä enempiä ihmisiä ole tullut. Saamme yösijan. Minulle annetaan huoneen 4 vuode 5 (kuudesta).
.
Linnassamme on melkoisesti mutkikkaita käytäviä. Oikean siiven toimistosta kuljetaan ensiksi lähimpään torniin, jonka portaissa noustaan kaksi kerrosta. Sitten kuljetaan keskiosan valtavan Common Room -hallin poikki ja tullaan toisen tornin portaikkoon, jossa noustaan vielä puoli kerrosta ylös vasemman siiven käytävään, jonka varrella on minun huoneeni. Satu laskeutuu toisessa tornissa alempaan kerrokseen, jonne majoitetaan tyttöjä.
.
Stirlingin retkeilymajassa on selkeät opasteet ja numerot. Vieraat saavat jopa numerokortin kuitikseen. Välikerroksessa sijaitsevat suihkut, käytävien päässä vessat. Käytävissä on 5 salia, kussakin 6 vuodetta. Otan kerrossängystä yläpetin, kuten aina, ettei tarvitse ajatella ylempänä nukkuvan takamusta yläpuolellaan varjostamassa maisemaa.
.
Käymme Sadun kanssa lauantai-illan kävelyllä. Kierrämme Stirlingin linnaa ulkokautta. Luonnon maisemassa on ihania, idyllisiä polkuja ja lahjoitettuja muistopenkkejä. Kun skotlantilainen kuolee, hän usein testamenttaa rahaa, jolla hankitaan puistonpenkki viehättävään paikkaan, josta hän on eläessään pitänyt. Tällaisia tekoja toivoisi suomalaisiltakin, pitäisikö aloittaa itsestään?
.
Testamentilla rahoitettuun penkkiin kiinnitetään muistolaatta: "Tältä paikalta rouva A. McGinnis (1889-1981) katseli mielellään auringonlaskua (tai kevään kukoistusta, yms.) vuosina 1947-1978 ja hän on lahjoittanut tämän penkin muiden ihmisten iloksi." Penkit voivat olla yllättävissä, viehättävissä kohdissa luonnon keskellä, tai sitten jopa kilometrien mittaisena rivinä Edinburghin Princes Streetin jalkakäytävän varrella, jossa ei näin ollen tule istumapaikoista pulaa!
.
Istuudumme jollekin penkille syömään, polun yläpuolelle, linnan seinämien ja jyrkänteen alapuolelle. Hieman viileää. Koiria kulkee vastaan. Alhaalla teiden halkomilla pelloilla tai niityillä näkyy pieninä pisteinä lampaita laitumella. Toiseen suuntaan on nähtävissä rakennettuja vyöhykkeitä. Näköpiirissä on myös Forth-joki ja yli sen vanha silta.
.
Kuljemme tallattuja polkuja ja näemme kaniinin koloja, kuten oletamme, ja papanoita. Muistelemme Enid Blytonin "Viisikon" retkiä nummimaisemissa. Näemme mahtavia näköaloja ja historiallisen hurjan hautausmaan, jonka laattarivien välissä on jyrkkä ruohorinne, ylhäällä lisää muistokiviä. Kauhuromanttisen tunnelmallista! Rest in peace, Rip! R.i.p.
.
Kävelemme 2,5 tuntia, klo 18:30-21. Stirling näyttää upealta, kun tutustuu yläkaupunkiin, sen vanhimpiin, tummiin, mustiin kortteleihin. Alakaupunki on modernimpana alueena tavanomaisempi.
.
Palaamme Castle Wyndiin ja käymme Sadun kanssa yhdessä suihkussa. Menemme ensin poikien suihkukoppiin, mutta sinne ei tulekaan lämmintä vettä. Ei sinne ole toisaalta jonossakaan ketään. Joku tyttö on jonottamassa naisten suihkuvuoroa, menemme hänen jälkeensä. Mukava kylpeä yhdessä, tyttö ja poika, muut eivät täällä tee niin. (Kuka ei nauti itse olla anarkisti tai epäsovinnainen, mielellään toivoen muiden noudattavan sääntöjä.) Valitettavasti suihkuvetemme, aluksikin vain haalea, muuttuu koko ajan kylmemmäksi!
.
Yhdessä poistuessamme suihkustamme on oven ulkopuolella taas jo tyttö tai parikin tyttöä jonottamassa. Satu selittää heille, ettei poikien puolen suihkusta tullut vettä...
.
(Aamulla selviää, että lämmintä vettä saa suihkuista vain työntämällä kolikon automaattiin. - AAAAAAHH! ihastelee sellaisen keksinnön tehnyt käyttäjä kuuluvasti aamulla, mutta eräät toiset huomasivat jo illalla.)
.
Kylmän suihkun päälle lienee paras mennä heti peiton alle. Käymme nukkumaan jo klo 22. Herään seuraavan kerran vasta seitsemän tunnin yhtenäisen yöunen jälkeen klo 5:30. Edellisyön, yöjunan "hirveän yön" jälkeinen väsymys on pois pyyhitty.
.
*
STIRLING, sunnuntaina 13.8.
.
Aamulla ensimmäiset kaksi ylösnousijaa huoneessani, nuorimies ja varttunut, heräävät omien herätyskellojensa soittoon klo 7. Heidän pakattuaan minä nousen klo 7:30. Nuo kaksi olivat viereisiltä vuoteilta, mutta minun alapetini on myös tyhjä. On mukavampi laskeutua kerrossängystä, kun ei tarvitse pelätä tallovansa kenenkään alapetin reunoilta roikkuvien raajojen päälle. Käyn wc:ssä, pesen hampaat ja ajelen parran pesuhuoneessa, jossa on pientä jononpoikasta.
.
Etsiskelen Satua klo 8:10, käväisen myös ulkona, alkaa taas sataa. Palattuani sisään tapaan Sadun klo 8:30, hän oli uinunut vähän pitempään. Sunnuntai, matkamme seitsemäs päivä, onkin ensimmäinen aamu, jolloin olemme nukkuneet eri paikoissa, ja joudumme herättyämme etsimään toisemme.
.
Istun linnan isossa Common Roomissa klo 8:45 kirjoittamassa, kun Satu käväisee pesemässä metalli- ja muovilusikan - hän tuleekin juuri. Jaamme puoliksi jogurtin ja vanukkaan sekä syömme kumpikin ihanan makuisen sämpylän ja cheddar -sulatejuustokolmion. Toinen pariskunta levittelee viereiselle pöydälle karttojaan.
.
Vanhoja ja olut-vatsakkaita ukkoja kulkee ohitsemme kantaen kukin kädessään yhtä pientä roskapönttöä tai jotakin harjaa tai luutaa. Satu on tutustunut tanskalaiseen punapaitaiseen naiseen, jonka kanssa keskusteli ruotsiksi illalla, ja nyt tämäkin kulkee ohitsemme. Nainen on kertonut Carbisdale Castlen retkeilymajasta ja kehunut Chesterin kaupunkia, joissa on käynyt, kun on viettänyt jo viisi viikkoa Skotlannissa.
.
Oudot ohikulkijat ovat kukin oman 'dutynsä' eli siivousvelvollisuutensa suorittajia. Minä saan samanlaisen, yhtä idioottimaisen tehtävän: minua pyydetään tyhjentämään huoneeni n:o 4 roskakori keittiön roskasäiliöön.
.
- May I ask you to... warden-tyttö kysyy kauniilla äänellä, kun menemme hakemaan retkeilymajakorttejamme. Pyydän toistamaan, kun en heti saanut selvää tehtävästäni. Satua pyydetään lakaisemaan oma huoneensa.
.
Kävelen pitkän matkan takaisin makuuhuoneeseeni - kävely onkin duty-urakan suurin työ - hakemaan roskapyttyä, mutta sitten huoneessa oleva vanha ukko sanookin minulle pönttöä kurotellessani:
- Ai! Ii aah ee äh - köh köh - öh oo!
.
Tulkitsen ukon kertovan, että hän on jo tyhjentänyt roskakorin. Minulle ei jää mitään tehtävää. Sadun huoneen on puolestaan tanskalainen nainen jo lakaissut. Tanskatar on jäämässä taloon vielä vuorokaudeksi.
.
Tehtyämme kumpikin - emme mitään työtä - palaamme vastaanottoon. Korttimme lojuvat tiskillä, warden-tyttö puhuu toisten asiakkaiden kanssa ja käy puhelimessa kaksi kertaa. Satu nappaa omin nokkinensa retkeilymajakorttimme ja lähdemme ulos - vesisateeseen.
.
Välillä sataa enemmän, toisinaan vähemmän. Kävelymme rautatieasemalle kestää suorinta alamäkireittiä 15 minuuttia, mutta osan ajasta vietämme porttikäytävässä sateensuojassa. Välimatkan pitäisi olla kilometri.
.
Tiemme viekin aseman ohi kauppakeskukseen Thistle Centeriin, josta lyhyt palaaminen viistosti asemalle. Stirling on mukava pikkukaupunki ikivanhoine katuineen ja kujineen. Suomessa siihen vertautuu mielessäni Parainen.
.
Stirlingin aseman odotushuoneessa kirjoitamme omiamme klo 10-10:20. Suutelimme monesti matkalla asemalle ja aiomme halailla enemmän, kunhan olemme laittaneet kantamuksemme - reput ja ruokakassinkin - lokeroon, joka maksaa 3 x 10 penceä kolikoilla. Salissa on neljä muutakin odottajaa ja toisista ikkunoista peilautuu lisää ihmisiä. Juniakin on luvassa tiheästi, vaikka on sunnuntai. Pendelijunat päästävät mielenkiintoisen kovan lähtö-tussahdus-suhahdus-äänen!
.
Naposteltuamme, kirjoiteltuamme ja hellittyämme toisiamme lähdemme taas kulkemaan ylämäkeä kohti Stirlingin linnaa, joka on niin komea, ettei sitä voi vierailematta sivuuttaa. Linna on peräisin osin jo 1100-luvulta ja se on ollut Skotlannin hallitsijoiden mieluisin virka-asunto aina Jaakko kuudenteen asti, josta tuli Yhdistyneen Kuningaskunnan Jaakko I.
.
Reittimme linnaan on osittain tuttu, osin uusi. Ostamme perillä postikortteja (10 p/kpl) ja pääsyliput (2 x 1,50 puntaa). Maksamme Skotlannin omilla seteleillä, joita olen saanut vaihtorahoina. Siviiliasuinen mies tarkastaa portin sisäpuolella liput, jotka ovat pelkät kassakuitit tekstillä: 'Adult 1,50'.
.
Stirlingin linnassa esitetään pieniä näytelmiä mm. John Knoxin ja kuningas Jaakko V:n elämästä. Menemme katsomaan "James V" -teatteriesitystä, joka on 20 minuutin monologi, kun sinne houkutellaan tehokkaasti. Salissa on nelisen tuoliriviä, jotka täyttyvät kohtalaisesti. Sadun makuuhuoneen jakanut tanskalainen nainen on myös paikalla. Jotkut lähtevät kesken pois. Edessäni istuu sänkitukkainen nainen lapsineen, vain päälaella on vähän pitempää mustaa tukkaa.
.
- THE KING IS DEAD! karjahtaa muhkean lihava keski-ikäinen miesnäyttelijä aloitukseksi ja alkaa sitten muistella ääneen elämäänsä kuninkaana. Kaikkea tekstiä en kykene seuraamaan, mutta ainakin mahtipontisesti esitetään.
.
Stirlingin linnaan kuuluu pitkiä muureja, joiden harjalla voi kävellä. Sisätilat ovat museo-osastoina, aiheinaan maailmansotakin. Sisällä ei juurikaan ole aidossa alkuperäisessä muodossa olevia tiloja. Linnan rakentamista ja sotilasvankeja on kuvattu muutamilla vahanukkeasetelmilla, joita ainakin japanilaisturistit ihastelevat.
.
Vietämme sadepäivää linnassa lähes kolme tuntia, klo 11:30-14:15. Suutelemme ja syömme sconesin puoliksi omista eväistämme, sekä marenkia (35 p) ja sitruunahilloleivoksen (88 p) kahvilassa.
.
Paluumatkalla linnasta käymme vanhan skotlantilaisen vankilan pihalla. Siellä on siviili-, sotilas- ja pysäköintialueet. Restaurointi on meneillään. Löydämme vielä entistä suoremman kävelyreitin alas laaksoon juna-asemalle. Oltuamme Stirlingissä vuorokauden olemme valmiit jatkamaan eteenpäin.
.
**
GLASGOW, sunnuntaina 13.8.
.
Ensimmäinen juna, johon ehdimme, menee Glasgowin Queen Streetille. Satu osaakin sieltä jo etevästi reitin Central Stationille, josta yöjunamme etelään lähtisi. Kuljeskelemme Glasgowin kävelykatuja, mutta kun kaupunki ei suuremmin innosta, päätämme käydäkin junalla jossakin kivassa paikassa lähistöllä, mieluimmin meren rannalla. Keksimme asemakartoista pienen Gourockin, joka on lännessä Irlannin suunnan Pohjoiskanaalin rannikolla, esikaupunkijunaradan päätepisteessä.
.
Teemme ensin kuitenkin ajelun Glasgowin sympaattisen pienikokoisessa metrossa. Lähdemme St. Enochin asemalta klo 17:35. Kierrämme koko radan sen ns. sisäpuolta, Inner Circleä. Klo 18 olemme taas St. Enochissa. Aiomme tehdä perään vielä toisenkin kierroksen!
.
Istumme kaikessa rauhassa paikallamme muiden matkustajien vaihtuessa. Vilkas metroasema, jolla hieman pitempi viivytys? Samassa höristämme korviamme kuljettajan kuulutukselle:
- VIIMEINEN juna xxx (jonnekin hevon kuuseen) lähtee nyt...
.
Ryntäämme äkkiä ulos. Emme halua joutua laitakaupungille pääsemättä junalla takaisin?
.
Asemalaituri onkin nyt aivan autio. Junan kuljettaja huutelee jotakin peräämme, kun kiirehdimme ylös liukuportaita. Mitäköhän huutaa?!
- Huomaamme, että ylhäällä on ovikalterit suljettu, olemme jääneet häkkiin metroasemalle!
.
Ei sittenkään, tulemme ylös yhdennellätoista hetkellä, sillä vartija on juuri lukitsemassa kaltereita. Hän joutuu odottamaan, nähtyään meidät, ja hoputtaa kiirehtimään! - Hurry up!
Vielä pääsemme ulos, huh!
.
Glasgowin vaatimaton metro lopettaa sunnuntaisin liikenteensä jo klo 18, näemme sitten aikataulusta. Tällaisia yllätyksiä voi sattua tarkkaamattomille.
.
***
GOUROCK, sunnuntaina 13.8.
.
Esikaupunkijuna Gourockiin lähtee säännöllisesti 10 minuuttia vaille jokaista täyttä tuntia. Ehdimme mukaan klo 18:50. Keskustan asemalta lähtevä juna tyhjenee hiljalleen asema asemalta. Jo pian menosuuntamme oikealla puolella alkaa näkyä merenlahti, ellei sitten ole Clyde-joki leveimmillään. Näkymät ovat sangen idyllisiä!
.
Olemme perillä pääteasemalla klo 19:40. Gourockin juna-asema ja sataman laituri sijaitsevat vierekkäin. Viimeinen lautta lähisaarille lähtee klo 19:45.
.
Katsomme laivan saapumisen ja lähdön. Ensin linja-auto ajaa täytenä ulos aluksen kannelta, sitten 11 henkilöautoa ajaa sisään. Laskusilta on pian jo nostettu, kun kaksi tyttöä vielä juoksee laiturille pyrkiäkseen laivaan. Lankku asetetaan hetkeksi paikalleen tyttöjä varten, ja sitten lautta lähtee.
.
Kuljeskelemme rantaa pitkin, ihastelemme pitkästä aikaa merivettä. Haluaisimme kukkulalle näkötorniin nähdäksemme sieltä läheisen majakan. Ratakiskot eristävät rantavyöhykettä kaupungista, mutta jotakin tietä pääsee radan yli. Sitten kapuamme jyrkästi yläviistoon kohoavaa katua. Merenlahti on näyttävän näköinen selkämme takana - ylös meren tasosta nousemme kuin jossakin Kalifornian San Franciscossa.
.
Oikealla puolellamme on puisto, jossa käväisemme, mutta aukiolo illalla ja reitti puiston läpi on liian epävarma riski. Vasemmalla puolellamme on kauniin ja vauraan näköisiä asuntokatuja. Gourock olisi aivan hieno paikka asua! Kaunis, siisti ja komeat näköalat merenlahdelle ylhäältä viheriältä golfkentältäkin!
.
Kävelemme ylhäällä katua kohti niemennokkaa. Emme löydä tietä näkötornin puistoon. Monet portaat johtavat alas rantaan. Sunnuntai-iltana paikalliset tytöt ovat näköjään ulkoilemassa tai ulkoiluttamassa koiriaan. Yritämme yhä nähdä majakan, rannasta, mutta eipä auta, vaikka käymme niemen nokassakin.
.
Gourockin rantakatu on joka tapauksessa tunnelmallinen. Ilta pimenee vähitellen. Penkillä rannassa istuva tyttöparikin näkyy päätyvän myöhemmin rautatieasemalle, kuten mekin. Lähdemme viimeisellä ja väljällä paikallisjunalla takaisin Glasgowiin.
.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
JATKUU
575. Interrail Lontoosta Penzanceen

573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin

Belgiassa perjantaina 11.8. junamme ajaa Oostenden satamaan asti. Laituria pitkin kävelemme terminaaliin. Rautatieasema ja laivaterminaali ovat siis yhdessä. Hermostuttava torvisoittokunta svengailee laiturilla ja muuan täti jakelee mainoslappusia konsertista.
.
Nopean Jet-Foilin lippumyymälä on näkyvästi oikealla, sellaisesta pitäisi maksaa 450 BEF lisämaksua. Tavallisten lauttojen lipunmyyntiä on vaikeampi löytää, vaikka opasteita selkein kuvasymbolein onkin. Kuljemme käytävää pitkin, jonka varrella on yksi lippuluukku.
.
Edellämme toinenkin suomalaispari ostaa liput P & O:n laivaan IR-kortin alennuksella, maksaen 860 BEF yhdeltä (-30 % alennusta). Sivukäytävällä kauempana jonomme kulkee ohi tyhjien kolmen passintarkastustiskin, mutta sitten edessämme onkin kaksi passin- ja lipuntarkastajaa. Toinen mies vilkaisee nopeasti passimme, toinen antaa maihinnousukortin ja ottaa pois kaksi osaa lipusta, josta ei sitten jää jäljelle kuin pahvikuori.
.
Pääsemme nousemaan laivaan. Muilla ihmisillä näkyy jälleen raskaita rinkkoja tai laukkuja, joita nytkin työntävät jaloillaan eteenpäin, kunnes edempänä käytävässä niitä varten on liukuhihna. "Keräilen" katseellani eri maiden passeja, mm. unkarilaisia, söpöillä tytöillä.
.
Laivamme on "Princesse Marie Christine", pituus 118 m, leveys 23,3 m, nopeus 22 solmua, rakennettu 1975, matka-aika 4 tuntia, klo 13:45 (Belgian aikaa) - 16:45 (Greenwichin aikaa). Matkustajia mahtuu 1400 ja autoja 354.
.
Laiva tuntuu aluksi täydeltä. Jokaista kolmen penkin riviä kohti näyttää istuvan jo kaksi ihmistä, ja lopuilla istuimilla on heidän matkatavaroitaan. Laivalla on erilaisten istuimien osastoja: erityisesti mukavimman näköiset paikat, siniset kangastuolit, ovat hyvin varattuja. Samaten ikkunanvieret.
.
Istumme keskelle, läpi laivan ulottuvaan saliin, jonka jollakin sivulla yrmeä stuertti tarkastaa elokuvalippuja: "A Fish Called Wanda" on ohjelmistossa. Sitä mainostetaan useilla kuulutuksilla, lippuja saa ostaa receptionista. Satu on nähnyt filmin jo Suomessa, eikä pitänyt edes silloinkaan.
.
Haemme tiskiltä maihinnousukortit (NON-EEC-maiden asukkaille 1989) ja täytämme ne nyt hyvissä ajoin. Kiertelemme laivaa ja tutustumme alempaan kanteen, jolla onkin paljon väljempää ja Satu haluaa siirtää reppumme sinne. Mutta ylimmällä kannella on kivointa - käydä välillä ulkokannen laidoilla kovassa tuulessa, vaikka onkin sateista ja sumuista. Belgialainen kaupunki näkyy takanamme harmaan-ruskeana.
.
Tuulee mahtavasti! Brittiläiset jalkapallofanit tai olutsiepot riepotuttavat nylon-takkejaan yläpuolellaan kaiteen partaalla. Laiva keinuu entistä enemmän. Sadulle tulee paha maku suuhun ja hieman huono olo, merikipu taitaa iskeä. Hänkin vilvoittelee nojaamalla peräkaiteeseen.
.
Laivaa seuraa vedessä komea vana. Alus on paljon matalampi kuin Siljan ja Vikingin autolautat, joten meri on tunnelmallisesti lähempänä matkustajia. Kanaali on Sadun mielestä sellainen millaiseksi hän on sen kuvitellutkin.
.
Käymme itsepalveluravintolassa syömässä puoliksi annoksen kanaa ja ranskalaisia perunoita, 249 BEF (n.4 euroa). Syömme myös kaksi erilaista jogurttia, joista toinen erikoisen hyvä, sekä mansikka-Milkin ja sämpylän, joista jokainen maksaa n. 30 frangia, kaikki syöminen yhteensä 370 BEF (n. 6 euroa).
.
Laivamme saapuminen Doveriin myöhästyy kokonaisen tunnin! - "Sorry!"
Meidän satamapaikkamme on varattu. 'Princesse Marie Christine' pyörii vain edestakaisin merellä Doverin edustalla liitukallioiden ja linnan alla klo 16:45-17:45, keinuen niin, että Sadun täytyy käydä ulkokautta käymälässä oksentamassa. Minun merikipukynnykseni on parantunut merentutkimusalus Arandalla ja voin aivan hyvin.
.
Oppimani tehokas vastalääke merisairauteen on eräänlainen filosofinen suhtautuminen: meritautia vastaan ei pidä epätoivoisesti taistella, sen tuloa ei pidä lainkaan jännittää! Tulee, jos tullakseen. Merikipuun kuten merenkäyntiin voi sulautua, aivan tyynesti. Kevyesti kiepumme aaltojen mukana ja kepeästi oksennamme, jos oksennus haluaa tulla. Mutta ei se enää edes halua tulla, kunhan ihminen tavoittaa oikean mielentilan, eikä välitä pelätä merisairautta.
.
Nyt tuuli tempaisee peräkannen ovenkin auki aallokossa. Tulee todellinen tuulenpuuska sisälle ja raikastaa. Mieleeni tulee aukinaisin portein hukkunut kanaalin-lautta "Herald of Free Enterprise"...
.
Seurailen sivusta, miten reipashymyinen, poikamainen, kulmakarvainen tyttö kosiskelee espanjalaisen pojan seuraa yli kielimuurin. Kielioppia: - "El Pais" (sanomalehti)? Onko se Peace? - Olen iloinen, etten ole autolla... - ?? - Car, you know word "car"? - !!
.
*
DOVER, perjantaina 11.8.
.
Pääsemme maihin Doveriin vihdoin klo 17:45 uutta aikaa, Greenwichin. Laivalla on hämäriksi jääviä kuulutuksia, ei englanniksi! Viereinen tyttö hämmästelee Espanjan pojalle: - Foot-passengers to Purser's Office?! Seuraamme Sadun kanssa heidän perässään, kun he kapuavat määrätietoisesti portaita alas ja alas! Alhaalta, jostakin autokannen portista pääsemme todellakin ulos laivasta!
.
Menemme jonoon passiporteille, jotka ovat avonaisia. Miehiä ja yksi naisvirkailija joukossa. Menemme Sadun kanssa parina yhtä aikaa samalle luukulle. Virkamies tiukkaa täytettyjen lomakkeiden lisäksi suullisesti:
- Kauanko te viivytte Lontoossa? - Viikon.
- Jaaha, ja sitten palaatte SUOMEEN?! -Yes!
.
Vastaan asenteellisiin kysymyksiin nopeasti vain jees-jees-jees, niin kuin nalkuttajalle, mutta nuori Satu alkaa keskustella tosissaan:
- Ei Suomeen, kun sitten me menemme Skotlantiin!
Virkailija tiukkaa: - MUTTA sitten te palaatte Suomeen?!
- Ei, vaan sitten me menemme Pariisiin!
- MUTTA SITTEN KUITENKIN PALAATTE SUOMEEN? virkailija tivaa itsepintaisesti, kuten thatcherismi vaatii, ettei maahan vain jäisi ulkomaalaisia pummeja? - YES!
- Onko teillä paluuliput! - YES, YES!
.
Pääsemme luukulta eteenpäin. Emme joudu edes näyttämään paljonko meillä on rahavaroja elättääksemme itsemme saarella, kuten jotkut meitä epämääräisemmän näköiset ihmiset kuulemma joutuvat. Siksi olen Britanniaan ennenkin varautunut suuremmalla puntamäärällä kuin todellisuudessa aion käyttää.
.
Tullista selviämme läpi kävellen. Doverin rautatieasema on heti sataman perässä. Väkijoukko suuntaa laiturille 6, jolla odottaa pisin juna, mutta siinäkin on täyttä, täyttä! (Perjantai-ilta!?) Kävelemme junan kaukaisimpaan päähän, jossa on vielä tyhjiäkin 2+2 ihmisen looseja. Kangaspenkit sinisiä.
.
Juna lähtee kello 18:25 ja siihen mennessä on meidänkin vaunumme täyttynyt siten, että ovenpielessä on kuusi seisojaakin. Vieressämme istuu ranskankielinen pari jättirinkkojensa kanssa.
.
Doverin kaupunki on junasta nähtynä eksoottinen takapiha - harjakattoiset, ruskeat rivitalot tihentymänä laajoilla alueilla. Näemme ensin merenrantaa oikealla (selkäni on menosuuntaan), komeita kallioita, joiden alla hiekkaranta. Nyt näkyy peltoa, eri muotoisina heinärullia ja heinäkuutioita! Sadulla on jano, mutta hän kärsii urhoollisesti, sillä minä unohdin ostaa juotavaa laivalta, vaikka minun piti ostaa.
.
**
LONTOO, perjantaina 11.8.
.
Lontoon Victorian rautatieasema on ruuhkainen perjantai-iltana. Matkalla junassamme ei ollut minkäänlaista lipuntarkastusta! Odotan, että täällä pääteaseman poistumisportilla olisi viimeistään tarkastus, mutta ei mitään! Kuuluisikohan junamatka satamasta laivalipun hintaan?
.
Olen vähän pyörällä päästäni Lontoon ruuhkasta, niinkö aina aluksi, mutta Satu sen sijaan ajaa meitä määrätietoisesti maanalaiseen, jolla menisimme Eustonin asemalle. Ostamme metroliput automaateista, joista toisissa lukee: "Change given", toisissa välillä ei, jos niiden vaihtokolikot ovat lopussa. Kertamaksu lyhyehkölle matkallemme on 60 penceä.
.
Paikanvaraus Invernessin junaan ei onnistu enää Eustonin asemalla. Tällaisen harmin laivan myöhästyminen aiheuttaa, siis pilaa koko matkareittimme! Kello on jo 20:45, on vain 1,5 tuntia Invernessin junan lähtöön klo 22:15. Korvarenkainen, solmiokaulainen ja valkokauluksinen, siistitukkainen virkamies (täällä on paljon korvarenkaita käyttäviä nuoria miehiä) sanoo kuitenkin: - Siinä junassa on 60 varaamatonta paikkaa, jonotatte vain ja etsitte...
.
Emme uskalla luottaa istumapaikan saantiin, ja käymmekin kohta kysymässä toiselta lippuluukulta paikan varausta GLASGOWIIN? Se onnistuu. Näimme aikataulusta, että sinne menee vielä myöhäisempi juna kuin Invernessiin aikomamme.
.
***
YÖJUNA GLASGOWIIN, lauantaiksi 12.8.
.
Illemmalla pääsemme lipuntarkastusportista junalaiturille ja etsimme vaunua, johon meillä on paikkavaraukset. Se vaunu, toisin kuin muut, on sisältä sysipimeä! Onko siinä jokin sähkövika, vai? Hapuilemme paikoillemme vain katetusta asemalaiturihallista junan ikkunoiden läpi siilautuvan valon avulla.
.
Mutta toisella paikkanumerollamme istuu jo joku muu. Varauksia ei ole täällä koskaan merkitty istuimiin silloin, kun paikanvaraus on kaikille pakollinen. No, me otamme viereiset penkit tilalle, koska tyhjiä paikkoja kuitenkin näkyy olevan.
.
Yöstä tulee huono, kamalin yöjunakokemuksemme! Vaunu on hyvin pimeä, mutta siellä möykkää ääneen alaluokkaista englantia puhuva keski-ikäinen rahvas. Pimeässä ollessa ei ole tavoilla väliä, joten ollaan siivottomia, roskataan, porsastellaan, juodaan alkoholia, poltetaan tupakkaa ja melutaan.
.
Muutamiin junan ikkunoihin on liimattu tupakointikielto. Kieltotarroja tehostetaan Englannissa mainitsemalla sakkorangaistuksen suuruus: "Penalty 50 puntaa", tupakoitsijan tapauksessa. Mutta kun ei ole valvontaa. Kukaan lipuntarkastaja ei käy pimeässä vaunussa, eivätkö uskalla, vai ovatko työolosuhteet sellaisessa liian huonot ja ammattiyhdistyksen kieltämät? Ai, mutta liputhan tarkastettiinkin jo lähtiessä portilla Lontoossa...
.
Kännisen punakka pikkuvauvan yksinhuoltaja-äiti esittelee vauvaansa laumalle muita pikkulasten äitejä ja käkättää koko ajan hirvittävällä, käheällä tupakkakurkulla typerää, höperön onnellista naurua, rääkäten englanninkieltä - vetäen välillä savuja keuhkoihinsa ketjuna palavista sätkistään. Muut äidit ovat samanlaisia dorkia olutsieppoja, kuten eri porukoissa olevat, tyhjentyneitä oluttölkkejään lattialle paiskovat äijätkin, joilla ei näytä olevan yhteyksiä vaunun naisiin.
.
Lopulta kello 01 yöllä nuoren lapsen kirkas, mutta väsyneen tuskastunut ääni yrittää kivahtaa järkeä lössiin: - BE QUIET! Se onkin viisainta, mitä siinä vaunussa kuulen!
.
Lapsen sana todellakin tepsii hetkeksi. Melu vaimenee ehkä kymmeneksi minuutiksi, mutta sitten pyyntö on jo unohdettu, ja aikuisten elämöinti kohoaa entisiin korkeuksiinsa: - Käkäkäkäkäkäkä - räkäräkärää - hähhähhäh-hähhähhää... Ja tupakkaa käryää.
.
Yö jää täysin unettomaksi tuossa savuisessa, meluisassa, likaisessa slummi-infernossa ruman kielen ja räkätyksen katveessa. Eipä ole sentään näkyvissä mitään pelottavaa, kuten jalkapallohuligaaneja, tai muuta väkivaltaa.
.
Aamulla Glasgowissa kahlaamme ulos vaunun lattialla lojuvien roskien läpi. Lipuntarkastusta ei ole enää poistuessammekaan. Isossa kaupungissa Glasgowissa kävelemme tuttuun tapaani hieman harhaan - täällä pitää taas siirtyä asemalta toiselle, sillä aiomme junalla Edinburghiin.
.
Glasgow on varsin ilmeetön kaupunki, kuten Helsinkikin on mielestäni. Queen Streetin asema löytyy aikamme etsittyämme. Sieltä pääsee tihein vuoroin 45 minuutissa paikallisjunalla Skotlannin upeudestaan kuuluisaan pääkaupunkiin Edinburghiin.
.
****
EDINBURGH, lauantaina 12.8.
.
Edinburghissa kalliiden kiertoajelujen järjestäjät (maksut 2,50 - 3 puntaa) ovat viikonloppuna innokkaasti rautatieasemalla turisteja vastassa. Säkkipilli soi korvia rääkkäävästi, ja miesten kilt-hameita näkee toisinaan, iäkkäillä originelleilla, ehkäpä eksentrikoilla.
.
Kävelemme keskustassa, mutta ensin käymme matkailutoimistossa upean Waverleyn rautatieaseman ylimmässä kerroksessa - Princes Streetin katutasolla (rata ja asema ovat laaksossa), ja katselemme sen kauniilta pihalta maisemia alas ratalaakson puistoon. Tuo kaupunkia halkova kaunis laakso on ollut Edinburghin ylpeys ja kaunistus sen jälkeen kun se aikoinaan kuivattiin suosta puistoksi.
.
Kuljemme vanhan kaupungin kaduilla ja käymme Marks & Spencerissä. Nyt Satu ihastuu brittiläisiin sandwicheihin, kolmioiksi taitettuihin, herkuilla täytettyihin voileipiin, kuten minä viime vuonna. Hinnat vaihtelevat kahden kappaleen pakkauksissa 69 pennystä 1,10 puntaan ja kolmen leivän muovirasioissa 1,05 - 1,50 puntaan. Kaupoissa on hyllykaupalla erilaisia herkullisia sandwichien lajeja! Ostamme samalla myös "Skotlantilaisia munia" (keitettyjä, kuorittuja ja leivitettyjä kananmunia) sekä klassista virvoitusjuomaa, inkivääriolutta, jota Enid Blytonin nuortenkirjojen 'Viisikkokin' joi.
.
Seuraavaksi yöpymispaikaksemme olemme valinneet retkeilymajaluettelosta Carbisdale Castlen, oikean viehättävän linnan Skotlannissa, Invernessistä koilliseen. Mutta sinne olisi pitänyt ehtiä ajoissa: varhaisempi juna Lontoosta olisi ollut ainoa mahdollisuus, josta myöhästyimme laivamme mukana. Nyt olemme hieman epätietoisia uusista suunnitelmistamme.
.
Minä ajattelen ja ehdotan Edinburghin Eglinton Crescentin hostellia, paremman puutteessa. Olen yöpynyt siellä edellisenä vuonna, mutta myös haukkunut sen muita tuntemiani retkeilymajoja huonommaksi, minkä Satu muistaa, eikä ole innostunut. - Emme me sinne mene!
.
Etsimme retkeilymajaluettelosta jotakin Edinburghia lähellä olevaa paikkaa, jossa olisi Youth Hostel. Sellainen on ainakin Stirling, jonne sitten ajamme paikallisjunalla klo 14:12-15:00.
.
Lähtiessämme Waverleyn asemalta junassa on paljon väkeä, mutta ensimmäiset poistuvat jo heti Edinburghin toisella asemalla Haymarketissa (lähellä tuntemaani Egglinton Crescentin retkeilymajaa). Olemme junan viimeisessä neljän rivin avo-osastossa, jossa toisella puolella keskikäytävää on kolme ja toisella puolella kaksi istuinta.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
JATKUU
574. Interrail Stirlingistä Gourockiin

572. Interrail Belgian Namuriin

Interraililla reittiä (Tampere - Turku) - Tukholma - Södertälje - Kööpenhamina - Namur - Oostende - Dover - Lontoo - Glasgow - Edinburgh - Stirling - Gourock - Lontoo - Penzance - St. Michael's Mount - Land's End - St. Ives - Falmouth - Truro - Lontoo - Cardiff - Llwyn-y-pia - Treherbert - Lontoo - Windsor - Newhaven - Dieppe - Pariisi - Lyypekki - Södertälje - Tukholma.
.
Lähdemme Tampereelta maanantaina 7.8. kello 18:50 junalla Turkuun. Istuudumme 20-vuotiaan yhteiskuntatieteiden opiskelijan Sadun kanssa perimmäisen vaunun perälle. Matkalukemisena ovat Aamulehden sunnuntai- ja maanantai-numerot.
.
Vaunussa näkyy olevan toinenkin suomalainen IR-pariskunta. Retevät paksu-Kirsi ja kihlattunsa tutkivat aikatauluja: Amsterdamista kanaalin pikalaiva Hoverspeed. Toista heistä ovat vanhemmat saattamassa, jolloin isäukko hoputtaa vaimoaan pian ulos - ettei juna nyt vain lähde... Näemme nuorta paria vielä laivallakin, liiaksi.
.
Tarkoituksemme oli lähteä Tampereelta jo muutama tunti aikaisemmin ja poiketa ensimmäisenä kaupunkina Loimaalle. Se olisi saanut olla kotimainen bonus-nähtävyys. Miksipä ei hyödyntää kaikkia matkan varrelle tulevia tilaisuuksia... Kun yö-laivaa käyttäessä lähtöpäivä jää vajaaksi, aikaa olisi riittänyt Loimaallekin ilman lisäkuluja.
.
Mutta lähtömme viivästyi, joten emme ehtineet. Hyvä kun saimme lisäaikaa pakkaamiseen ja lähtöjärjestelyihin ja jouduimme edes illan laivaan.
.
Ohitimme Loimaan kello 20. En ollut ennen kulkenut tätä rataa ja tähyilin näkymiä. Omakotitaloja. Jokin illan jo hieman hämärtäessä kiehtovaltakin ikkunasta näyttävä kaupunkikatu lähti asemalta lounaaseen. Pitkä silta yli radan. (Myöhemmin tulin havaitsemaan Loimaan yhdeksi Suomen tylsimmistä kaupungeista).
.
Turun satamassa kävelemme junasta eri reittiä kuin muut, radan oikealta eli Turun Linnan puolelta. Terminaalissa on jonoa ja ruuhkaa, mutta kohdallemme sattuu lyhyt jono. Laivalippuni maksaa 65 Suomen markkaa IR-alennuksella. Sadulla on valmiiksi erityinen IR-laiva-lippu, joka sisältää jo laivamatkoja, Suomesta Silja-Linella.
.
Matkakustannuksiani tähän asti:
IR+26 -kortti 1590 markkaa, retkeilymajakortti 65 mk, kansainvälinen retkeilymajaluettelo 30 mk, matkavakuutus 105 mk, junamatka Tampere-Turku 28 mk, laivamatka Turku-Tukholma 65 mk.
.
Siljan Wellamo-laivalla Satu löytää hyvät paikat istumasalongin television alta. Jätämme vaatereput sinne ja kierrämme laivaa toiset pienemmät käsissämme. Katsomme ulkona laivan lähdön ja sitten auringonlaskun. Ensin on lämmintä, sitten kylmää, Satu pukee takin. Lämmitämme toisiamme.
.
Onnellinen laivamatka tehdään yhdessä kumppanin kanssa. Viihdyn paremmin kuin koskaan ennen. Katselemme muitakin ihmisiä, autonajo-aiheisesta peliautomaatista fanaattisesti innostuvaa poikaa, tai pokeripelin takapiruksi jäävää, ynseää radiopuhelinmiestä, joka ei lopulta malta olla pelaamatta itsekin - häviten!
.
Nukumme TV:n alla perimmäisessä nurkassa kello 0:30 alkaen. Käytävillä on lojujia, joiden jalkoja saa varoa. Valot palavat salissa koko yön.
.
Ikkuna jalkojemme edessä valkenee taas aamuksi. Pidämme jalkojamme reppujen päällä, ikkunalaudalla ja lopulta kippurassa. Minuun nojaillen Satu nukkuu pitempään kuin koskaan aiemmin laivalla, kertoo herättyään pirteänä kuudelta.
.
Syömme aamulla jogurtit, 2 ja 3 karjalanpiirakkaa, kaurakeksejä Valinta-Vikkulasta sekä Twist- ja pähkinäsuklaata, kello 06-06:30.
.
Menemme pesulle eri teitä, etsimään kumpikin vapaita vessoja. Tulemme yhtä aikaa ulos - vierekkäisistä vessoista - 9. kerroksessa, aurinkokannen vieressä. Olemme kuulleetkin seinän läpi toistemme pesun äänet, tietämättä toisistamme.
.
*
TUKHOLMA, tiistaina 8.8.
.
Wellamo saapuu satamaan 10 minuuttia myöhässä yli kello 07:n. Siljan satamabussi ehtii lähteä nenämme edestä. Väkeä kerääntyy. Kävelemmekin Gärdetin metroasemalle. Satu, syntyjään ruotsinsuomalaisena asiantuntijana, ostaa 15 kupongin matkalipun, maksaen 45 kruunua, mikä on kalliimpaa kuin ennen. 2 x 2 kuponkia kuluu heti matkaan T-Centraleniin. Olisihan matkan kävellytkin.
.
Rautatieasemalla Satu ostaa IR-kokemustensa aloitukseksi paikkaliput välille Södertäljestä Kööpenhaminaan, 2 x 15 Ruotsin kruunua. Jonotusnumeroilla odotus (kahdelle luukulle, 10 numeron päästä) kestää 10 minuuttia. Säilytyslokero vaatii 2x5 kruunua, kun säilytystiskillä jo yksi kolli maksaisi 15 kruunua.
.
Ajamme Odenplanin asemalle metrolla, koska leimamme eivät riitä Akallaan asti, mitä Satu kyselee. Teemme kävelykierroksen minulle vielä uusilla reiteillä Karlabergsvägeniltä Dalagatanille, Vasaparkeniin ja Observatoriegatanille. Näen kivoja taloja: erkkerit, parvekkeet, värit ja rauhallisuus, viihtyisyys.
.
Istumme kiviaidalla Observatorielundetissa, kuuluisa pääkirjasto on alavasemmalla. Tulimme lännestä Vasalundetista, jota uudistettiin, siellä suihkutettiin vedellä ruohokenttää. Vasa Parklekissa oli puinen pitkä liukurata. Kaupungin kattorakennelmat näkyvät tänne ylös puistoon mielenkiintoisina.
.
Kassia kantava ja seisoskeleva nuorimies alkaa laulaa. Penkillä istuu ukko, vierellään kikkurapää lukee lehteä. Meidän istumapaikkamme vieressä on tyhjää, kameramies kävi vain kuvaamassa maiseman. Syömme suklaata ja kirjoittelemme päiväkirjoja kello 09:30 - tunnin. Vaihdamme istumaan nurmikolle aurinkoon. Myös puistotyöntekijät istuvat jo tauolla puolen tunnin verran. Utelias ampiainen tutkii kynäni, leppäkerttu reppuni. On 8. päivä elokuuta.
.
Käymme Asplundin suunnittelemassa pääkirjastossa. Ulkomaiset kirjat kiertävät toisessa kerroksessa pyöreää salia. Korkein sylinterimäinen huippu on pelkkä valotila. Käymme Vanadislundenissa, jossa on vesiliukumäki, kuivaa. Bussilla 43 ajamme Hamngatanille. Åhlensille ostoksille, ruokaan menee 29,95 kruunua. Kävelemme Kastelholmeniin Kungsträdgårdenin kautta. Kolme palloa jäätelöä maksaa 12 kruunua. Kierrämme länsirannat vastapäivään ja istumme jyrkille kallioille Gröna Lundin huvipuistoa vastapäätä.
.
Illalla ajamme junalla Södertäljen kaupunkiin. Kävelemme kierroksen keskustassa kauppojen jo sulkeuduttua. Bussejakin kulkisi, mutta kävelemme mutkittelevaa oikotietä ylös Scanian vuokrataloille 2-3 km. Käymme Jätten-kaupassa kello 20, ruokaan menee 47 kruunua. Käyn Torekällbergetin ulkomuseossa. Satu käy tapaamassa sukulaistaan tunnin verran, suihkussa ja syömässäkin.
.
Tapaamme toisemme bussipysäkillä ja ajamme Södertäljen Södra-asemalle. Odotamme ulkona pimeässä Kööpenhaminan junaa kello 22...23... Yön junamatka osoittautuu mukavaksi avo-osastoisessa vaunussa, saamme nukuttua. Satu valitsee ruotsalaisen junan hyvän junan mittatikuksi, saavuttaakohan mikään myöhempi enää sen tasoa?
.
**
KÖÖPENHAMINA, keskiviikkona 9.8.
.
Saavumme Köpikseen 7:25 ja Interrail-keskus avautuu vain 5 minuuttia myöhemmin. Avaran asemahallin keskiosan koppien joukossa on oviaukko, siitä laskeudutaan portaita alas pari kerrosta. IR-kortti on näytettävä. Kellarissa on 2 rivissä kummassakin 5 pitkää pöytää penkkeineen - joku tummaihoinen haluaa nukkumaan istumani penkin perälle.
.
Käymme siisteissä käymälöissä (2 koppia, 2 suihkua, 2 pesuallasta) ja täytämme hanasta vesipullomme. Rinkkoja kertyy seinustoille ja suomalainen tyttökolmikko suunnittelee ääneen matkaansa. Teemme asemalla istumapaikkojen varauksen kello 19:40-11:19 Pariisiin ajavaan junaan (10 Tanskan kruunua).
.
Kauppakujalla Tivolin huvipuiston kohdalla, matkalla asemalta Strögetille, poikkeamme kahvilassa herkuttelemassa leivokset. Kuljemme Strögetin kävelykadun läpi, ostamme postikortteja ja poikkeamme sivukaduille. Otamme valokuvia Kongens Nytorvilta ja Nyhavnin satamasta. Rantaa pitkin kävelemme Andersenin Merenneidolle. Turistilaumoja, japanilaisia ja suomalaisia. Sedät vaarantavat kenkiensä kuivuuden asettumalla yhteiskuvaan Pienen Merenneidon patsaan kanssa. Jäämme istumaan, syömään ja seuraamaan suurta turistivilinää. Rantatie on vielä uutta minulle: karua, aitoa kanavanrantaa... laivoja, Malmön lauttoja?
.
Kävelemme Kastelletin valleille halailemaan ja suutelemaan. Sinne vie portista turistivirta, joka harvenee sitten. Rakastavaisten on kylmän sateista istua penkeillä, säälittääköhän se ohitsemme kulkevaa suomalaista turistiperhettä? Syötämme sorsia. Kuljemme sotilasparakkien pihan läpi, sotilaita marssii ja partio on valleilla. Kauniita Tanskan taloja.
.
'Pyöreä torni' löytyy kierrettyämme kiinnostavia katuja ja erikoisia pihatoreja. Kävelemme tasaisesti ruuvimaisesti kiertyvää lattiaa ylös, mikä tuntuu mukavalta! Lapset riemuitsevat juoksennellessaan, vähän mekin. Kerrosten ikkunoista saattaa seurata jotakin nuorta rakastavaista paria alhaalla puistonpenkillä, miten heidän suhteensa kehittyy?
.
Ylhäältä saa hahmotuskuvia ympäristöstä eri suunnilta eli näkee kirkontornien ja asemantornin ääriviivat. Kiinteällä kiikarilla, jota äiti ja lapsi pitävät pitkään hallussaan, näkee jopa Ruotsin Malmö'n.
.
Käymme Fantask -sarjakuvakaupassa: käytettyjä Anders Andeja pari kappaletta Sadullekin. Kirjakaupan kellarissa on tanskalaisia Blytonin 'Viisikkoja' , sarjakuvaversiot samassa sarjassa.
.
Rådhuspladsenilla olemme jo väsyneitä ja nälkäisiä. Ostan tanskalaista punaista makkaraa. Kokeilen elekielellä saada aivan samanlaisen herkun kuin minua edeltänyt ostaja. Luulen myyjäukon ymmärtävän sellaisen rakentaa, mutta hän ojentaakin varovaisesti ja edullisesti halvimman ja yksinkertaisimman perusnakin. Satu virkistyy syömisestä.
.
Käymme Postissa juuri ennen sulkeutumista kello 18. Olemme kuljetelleet ruokakassia kumpi kulloinkin joutilaampana, ja poistuttuamme huomaamme, ettei sitä ole enää kummallakaan. Posti on jo kiinni, emme voi odottaa huomiseenkaan. Sinne jää Sadun hyvä veitsikin. Kassi oli viimeksi minulla. Menetetyn ruoan tilalle ostamme täydennystä asemahallin melko kalliista ruokakaupasta.
.
Menemme sisään Pariisin-junaan puoli kahdeksalta. Satu etsii ääneen suomea puhuen ostamiamme paikkoja hyttivaunuista. Niinpä hyttitoverimme, suomalainen pariskunta, neuvovat luokseen. Heillä on käytävä- ja meillä ikkunapaikat. Välissä on kahden-istujan levyinen tuplaistuin, eli hytti on tarkoitettu ahtaimmillaan jopa 4+4=8 ihmiselle.
.
Suomalainen pariskunta esiintyy ylimielisen kokeneina reilaajina. Satua alkaa jo suututtaa. Viidenneksi hyttiimme tulee suomalaiskundi, joka on paikkaliputtomana heitetty ulos toisesta hytistä - ja joka on muutenkin väärässä junassa! Lisäksi hän on näitä tyyppejä, jotka vain kuullessaan ulkomailla jostakin suomen kieltä uivat heti paikalle ja jäävät iäksi messiin. Kaveri aikoo Amsterdamiin, mutta joutuukin tällä junalla Hampuriin, josta aikoo palata takaisin Köpikseen kokeilemaan onneaan seuraavan junan kanssa! Ellei eksy uudelleen.
.
Suomalaisparin häivyttyä ulkokannelle Puttgardenin lautalla vaihdamme Sadun kanssa hyttiä. Löydämme monia aivan tyhjiä osastoja. Ostinpa siis tällä kertaa turhaan paikkaliput (10 Tanskan kruunua).
.
Kerron Amsterdamiin aikojallekin miten paljon tilaa on muissakin hyteissä, mutta hän jää sinne missä on, pariskunnan ylimmäksi iloksi.
- Eiku ku mä nyt vaan Hampuriin ja palaan sieltä...
Hyväntahtoinen kaveri muistuttaa onneksi hyllylle unohtamastani pyyhkeestäni!
.
***
NAMUR, BELGIA, torstaina 10.8.
.
Hyvin nukutun loppumatkan jälkeen on mukava olo. Tulemme Belgiassa Namurin asemalle kello 08:17. Putkahdamme kävelytunnelista asemarakennuksen eteen. Eilisen suomalaisia ei tarvinnut nähdä enää ikinä, kun kiersimme takatunneliin...
.
Tienviitta Turisti-infoon, joka on auki kello 9-17. Valopilkkukartasta saa valita ja valaista haluamansa kohteen numeron, mm. retkeilymajan.
.
Rue de Fer on ensimmäinen katumme Belgiassa. Viehättävä tunnelma, pikkukauppoja. Myytävä liha on avoimesti esillä, kanaa grillataan kadulle avoimessa ikkunassa. Sellainen on osa Belgian tunnelmaa. Viipyilemme näyteikkunoissa: halpoja kenkiä. Portugalilaiset Marina -purjehduskenkäni täällä 50 markkaa, Suomessa maksoivat 150 markkaa. Herkullisia leivoksia.
.
Retkeilymajaan (Accueil de Jeunesse, Rue Felicien Rops, 8 La Plante, 5000 Namur) ehdimme ennen kello kymmentä. Matka tuntuu pitkältä, 3 km lounaaseen. Kuljemme linnoituksen alapuolelta ja joen vartta. Näemme kasvitieteellisen puutarhan ja sitten tienviitan majaan. (Ennenkuulumaton Felicien Rops (1833-98) oli graafikko ja taidemaalari.)
.
Meille tarjotaan perhehuonetta, jaettavaksi toisen pariskunnan kanssa. Majan isäntä, warden, on mukava nuori poika. Satu tajuaa kaiken nopeammin kuin minä - ja osaa kielet, ranskankin.
.
Hostellin rakennus on upouusi ja huippusiisti. Kuljemme pitkiä mutkaisia käytäviä peremmälle. Sieltä on ulko-ovi omalle pihallekin, jonka perällä yksikerroksinen sivurakennus.
.
Huoneessamme on kaksi kerrossänkyä, vaatekaapit, tuolit, pöytä. Kahden tuollaisen huoneen välissä on aina niille yhteinen suihkukoppi (josta tulee kummallisen kovaa, rakeista vettä... veden säästämiseksikö siitä suihkuista epänautinnollista?). Käyttäjä lukitsee kopin kummaltakin puolelta, varsinkin vieraan huoneen puolelta.
.
Makuuhuone on ihastuttavan siisti, puhtauden hohtoinen. Kanssamme huoneen jakaa hiljaisen kaunis italialainen rakastavainen nuoripari, joka on jo paikalla saapuessamme. Yöksi he käpertyvät yhdessä kerrossänkynsä alapetiin, kuten mekin omaamme. Kahden pitäisi oikeastaan saada yöpyä yhdellä maksulla, jos käyttävät vain yhtä sänkyä. Maksamme kumpikin noin 30 markkaa (5 euroa), eikä sekään ole paljon tämän hostellin hotellilaadusta! Belgiassa ON parhaat retkeilymajat, vaikka maa on muuten hieman nuhruinen.
.
Yösijamme varmistuttua jo aamulla saatoimme huolettomina lähteä päiväksi kävelemään kaupungille. Satu haluaa ostaa herkkuja, syömme toisen joen rannalla (linnoitus on jokien yhtymäkohdan kärjessä) ja matkailutoimiston puistossa. Namurissa on kivoja katuja ja kauppoja.
.
Kiipeämme vähitellen rinteitä ylös linnoitukselle. Ensin lepäilemme alamutkassa puistonpenkeillä. Lehtipuita, ruohikkorinne, aurinkoista, kaunista... Syntyy riitaa keskinäisistä asioista Suomessa. Loistavalta tuntunut päivä menee hetkessä minun osaltani pilalle. - En aio enää koskaan lähteä matkoille kuin yksin, päätän! Satu kiirehtii mykkänä edellä, umpimähkäisesti eteenpäin.
.
Teemme sovun aution urheilukentän katsomossa. Sadusta kaikki on ennallaan, on aika olla onnellinen. En ole enää iloinen. Aloitamme uuden riidan köysiradan luona. Matka on pilalla, huomaan.
.
Pääsemme myöhemmin jälleen sopuun. Mutta siinäpä onkin iltapäivä Namurissa mennyt, kävelemme enää vain majalle suihkuun kello 17 tai 18. Pesemme saman tien pyykkiä Y3-pulverilla, kun on hyvä lavuaari. Laitamme vaatteita kuivumaan huoneeseen, kaikkiin paikkoihin mihin vain voi.
.
Lähdemme iltakävelylle kello 20. Etsimme myöhäisiä ostospaikkoja, Belgiassa voi odottaa sellaista elinkeinovapautta jo vuonna 1989. Menemme siltaa joen toiselle puolelle. Siellä on toinen toistaan kauniimpien kerrospientalojen muodostamia hämmästyttävän upeita ja valokuvauksellisia hiljaisia katuja. Avoimia kauppoja emme kuitenkaan sieltä löydä.
.
Jo pimeässä siirrymme siltaa keskikaupungin puolelle. Menemme kello 21:50 syömään hampurilaiset paikalliseen - eikä siis ylikansalliseen - pikku ruokalaan, joka sulkeutuu kello 22. Tuntuu kivalta Namur-kokemukselta. Muita asiakkaita ei enää ole, viimeiset juuri lähtivät meidän tullessamme. Meidän jälkeemme sulkemus, pöytiä pestiin jo.
.
Jäljellä on yökävely takaisin majapaikkaan. Hyvä tunnelmani aamulta on palannut, rakastan Satua ja Namuria! Näemme ulkoa joidenkin talojen katutason olohuoneisiin, auki olevat televisiothan sieltä kiiluvat, perheiden aikuiset istuvat sohvilla töllöttämässä. Belgiassa on ihan niin kuin Suomessakin.
.
Yö on ihana yhdessä, vieläpä oikeassa vuoteessa, pitkästä aikaa, kolmen matkayön jälkeen. Italialaiset ovat kaunis pariskunta toisessa petissä. He ovat ihanteelliset ihmiset jakamaan makuuhuonettamme, eivät pilaa, vain parantavat Namurin hotelliyön tunnelmaa. He ovat hyvin hiljaisia, nuoria, tummia, pitkähiuksisia, romanttisia, keskittyneitä toisiinsa, keskinäiseen rakkauteensa.
.
.
****
NAMUR, perjantaina 11.8.
.
Meidän herätyskellomme soi 7:30, italialaisparilla vasta 7:50, lojumme yhä sängyssä silloinkin. Pyykkimme ei ole vielä kuivaa, se täytyy pakata muovipusseihin. Käyn wc:ssä vasta kello 8-8:15, ja muutenkin matelemme lähdönteossa: vasta klo 8:50 Check-out... Sadun nimellä löytyvät retkeilymajakorttimme muovirenkaalla toisiinsa kihlattuina receptionista.
.
Bed & Breakfast maksoi 285 Belgian frangia kummaltakin, aamiainen siis vielä odottaa meitä... Ruokasalissa ei ole kontrollia. Pöydissä on valmiiksi pusseissa leipää. Kun ruokapöytä tyhjenee, ruoat ja astiat siirretään sivupöydälle ja käytetyt astiat tiskaa kukin syöjä itse. Sivupöydillä on tarjolla maitopulloja: vitaminoitua, lämmintä, rasvaista (uh!), maalaismaista maitoa, sekä leivän päälle marmelaatia, sulatejuustoa ja suklaa-pähkinä-levitettä!
.
Minä tiskaan, Satu kuivaa, ja jonottaa ensin vuoromme, sillä aikaa kun pyyhin pöydän. Aikaa kuluu, mutta pääsemme ulos kello 9:20. Kävelemme bussilinjan 4 Jardin des Plantesin pysäkille. Aikataulussa lukee klo 9:32, ja vuorot puolen tunnin välein. Linja 1 kulkisi myös, tunnin välein, klo 9:50. Muitakin bussin odottajia paikalla, kuusi rinkkaselkää.
.
Bussimaksu on 30 BEF, minun vanhat 1-5 frangin kolikkoni edelliseltä Belgian käynniltäni eivät enää kelpaa! Kuljettaja odottaa leppoisasti naureskellen, kun kaivan toisenkin 20 F kolikon, hän palauttaa pienet 5:n ja 5 x 1 frangin kolikkoni. Sitten 20 F kolikot laitetaan rahastuskoneeseen, joka antaa vaihtorahan 10 F sekä maksukuitin. (Kuljettaja laittoi ja ojensi.)
.
Istumme peräpenkissä noin kuuden pysäkin matkan. Casino, Place des Armes, ym. Karun tavallinen kaupunkibussi. Jäämme jossakin Rue de Feriltä näyttävässä paikassa. Mutta eri reittiä kävelemme, jäimmeköhän väärään kohtaan. Edestakaisin juoksentelemme ruokakauppaa etsien klo 9:50-10:24... jolloin junamme lähtee. Satu löytää postikortteja aseman läheltä sekä voisarvia 3 x 30 BEF asemalta, halpoja ja maistuvia.
.
Junamme alittaa matkallaan Brysselin maan alla, joten emme näe paljon Euroopan pääkaupungista, enintään laitakaupunkia. Olisi kiva jäädäkin, mutta kiirehdimme Kanaalin ylitystä laivalla pääkohteeseemme Britanniaan. Menemme junalla suoraan satamakaupunkiin Oostendeen.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
JATKUU
573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin

571. Paluubussi Göteborgin kautta

Tiistaina 27. syyskuuta kello 7:30 saavumme Ruotsin Trelleborgiin TT-Linen 'Peter Pan' -lautalla Travemündestä. Passikontrolli on erikseen pohjoismaalaisille ja ulkomaalaisille. Nopeasti virkailija ottaa passini käteensä, katsoo lasinsa takana kopissa ja työntää takaisin. Tullista kävelen vain läpi, tarkastus on ohi.
.
Trelleborgissa on aurinkoista, hienoista pilveä vain taivaalla. Katson aallonmurtajaa. Olen ajoissa ulkona, kiertelen lähimpien korttelien reunoja. Sitten istun sattumalta oikeaan paikkaan odottamaan bussimme ulosajoa laivasta, kun kohdallani on puistikko ja penkki. Muut matkustajat jonottavat turhaan seisten alastoman karulla laiturilla laivalle päin katsellen.
.
Bussiimme kertyy aluksi vain 19 ihmistä 22:sta, 3 puuttuu? Mutta asia selviää hetken päästä ja ajamme vähän matkaa eteenpäin. Sitten seuraa yllätys: tulee uusi tullitarkastus!
.
Bussimme ajaa hallitunneliin. Kaikki matkustajat ulos, kaikki tavarat mukanaan! Jonotamme. Olen ensimmäinen toisessa ryhmässä. Kuusi tai seitsemän ihmistä on ennen minua, mm. partasuu Langhorn ja punatöyhtöinen Woodpecker, joilla kestää tarkastuksessa minua kauemmin.
.
- Talar du svenska? Är du finsk? Var har du varit? I London? kyselee tullitarkastaja avokatseisena. Availen reppuni vetoketjuja, mutta hän haluaa itse penkoa. Musta Sport-reppuni tutkitaan pienempää reppua perusteellisemmin. Tarkastaja vetää ulos vaatteita, katsoo onko niiden välissä mitään. Hän katsoo erityisesti lippukoteloni, jossa on enää eräitä matkalta poimittuja esitteitä. Repun sivutaskut pengotaan kaikki huolellisesti, sieltä mm. korjauslanka- ja neula-säiliöni eli entinen filmipurkki, sekä Coke-pulloni, mutta c-vitamiini ja aspiriini eivät kiinnosta.
.
Sinisen pikkureppuni tarkastus on enää ylimalkaisempi. TT-Linen muovipusseja, joiden sisällä on alkoholipulloni, ei avata ollenkaan. Kohtalaisen puolihuolellisesti tarkastaja heittelee tavarani takaisin reppuun ja vetää vetoketjun kiinni eri tavalla kuin minulla on tapana, minkä korjaan välittömästi. Sivutaskun hän vilkaisee sinirepustakin, mutta ei b-vitamiiniani. Selvä, tack, okej.
.
Siirtyessäni tarkastuksesta odotushuoneeseen näen matkan varrella, että partasuu Langhornin tarkastus on edelleen kesken. Hänen tavaransa ovat levitettyinä tullin penkille! Perusteellinen tutkimus! Palasia kyselystä kuulen ohimennen: "London? Australia?" erottuvat.
.
Kun istun odotushuoneen penkillä tarkastuksen jälkeen bussinkuljettaja Ingemar juoksee paikalle tuoden Langhornin kahta muovikassia, joissa on alkoholijuomia.
- Är de dina? hän kysyy juuri minulta. - Nej! Hän juoksee eteenpäin. Kuinkahan pullojen käy? Muut ihmiset odottelevat hermostuneina, mutta käytän ajan hyväksi kirjoittamalla päiväkirjaani.
.
Odotushuone on kuin karu selli. Kaksipuolinen puupenkki on huoneen keskilattialla. Alastomat seinät ovat valkoiset, paitsi että niillä on julisteita: "Stoppa narkotikan vid gränsen! Berätta vad du vet, den kan rädda liv! Ser du något misstänkt? Hör du något mystiskt? Begär tullen!"
.
Odottelemme puoli tuntia klo 8:10-8:40... Yhdellä seinällä on pieni ikkuna. Joidenkin matkustajien tehostettu tullitarkastus jatkuu: - Det händer mycket ofta här i Trelleborg, kertoo vanha rouva muille, tullitarkastukseen viitaten.
.
Matkamme pääsee jatkumaan. Matkareitin sotkuja ja selvittelyjä seuraa vielä, mm. Halmstadissa. Tämä meidän bussimme päätetään ohjata Tukholmaan ja muualle menevät matkustajat siirrettäisiin toisiin busseihin. Mutta tulee muutos ja menemme kuitenkin kaikki ensin Göteborgiin tällä bussilla, paitsi kaksi matkustajaa, jotka saavat vaihtaa pikkuautoon tai limusiiniin.
.
- Onko kellään mitään Göteborgin kierrosta vastaan? kysyy kuljettaja. Suomalainen pariskunta tiedustelee, ehditäänkö sitten Suomen laivaan? Matka pitenee Göteborgissa käynnistä kuitenkin vain tunnin verran ja aikaa jää runsaasti vielä Tukholmaan.
.
Turkkilaiset isä ja poika hyppäävät yllättäen ulos Halmstadissa. Hehän sanoivat Amsterdamissa matkustavansa Helsinkiin, ehkäpä myöhemmin. Näen heidät vielä raahaamassa suurta määrää matkalaukkujaan kohti läheistä hotellia.
.
Tasaista maisemaa näen bussin ikkunasta. Valokuvaan modernin sähköä tuottavan tuulimyllyn, jollaiset ovat alkaneet yleistyä, kun lapsuudessani kuuluivat historiaan. Katselen ruohorannikkoa, kanavia, lahdelmia, lammikoita, aina on jotakin nähtävää. Nyt polkupyöräilijöitä. Lintuparvi.
.
Saavumme Göteborgiin kello 13:30. Meidän bussimme jatkaa täältä Tukholmaan, kertoo kuljettaja ruotsiksi. Välitän tiedon englanniksi Langhornille ja Woodpeckerille, jotka istuvat kaikessa rauhassa ymmärtämättä ruotsista mitään. - Teidän on paras kysyä Oslon bussista!
.
He kiiruhtavat ulos. Pian näen heidät viimeisen kerran, kävelemässä määrätietoisesti kohti rautatieasemaa. Ilmeisesti heidät lähetetään junalla eteenpäin, sillä bussiyhtiön ehtojen mukaan, mikäli matkustajia on vähän, voidaan jokin matkaosuus korvata junalla.
.
Langhorn on unohtanut tai hylännyt bussiin Richard Yatesin "Revolutionary Roadin", amerikkalaisen taskukirjan, jota hän lueskeli matkalla. Omin romaanin mukaani, vaikka minulla on matkalta kerättyjä painatteita jo liikaakin. Löydän 1950-luvun avioliittotarinasta niin kiihkeää intensiivisyyttä, että ihmettelen, miksei ole suomennettu? Suomentaisinko ja tarjoaisin kustantajalle? Parikymmentä vuotta myöhemmin ohjataan elokuva, pääosissa Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet, jonka jälkeen Markku Päkkilä suomentaa romaanin ja kirja-arvostelija kehuu, että Richard Yatesille pitäisi antaa Nobel, ellei olisi ehtinyt jo kuolla.
.
GDG:n bussipysäkki on Göteborgin rautatieaseman vieressä. Siinä on kolme laituria, joista ensimmäisellä luetellaan lista Suomen kaupunkeja sekä Amsterdam, London, ym. Pääministeri Ingvar Carlssonin näköinen kuljettajamme Ingemar hyvästelee meidät kohteliaasti, samoin Siv jää myös pois. Tilalle tulee nuori, vaaleahiuksinen kuljettaja, joka esittäytyy: - Hej, jag heter Niklas!
.
Joku matkustajista kysyy, milloin bussimme pysähtyy Huskvarnassa, mutta Niklaksella ei ole aikataulua! - Noin parin tunnin päästä, hän arvelee.
.
Taas ajamme siis Huskvarnan Brunstorpin majatalon pihalle. Minä vain poimin maasta tammenterhoja ja ostan Göteborgin iltapäivälehden GT:n, jota lueskelen matkalla kaksi tuntia. Päivän uutinen on urheilija Ben Johnsonin käryäminen dopingista. Se on kuultu radiouutisista, minkä tähden suomalainen pariskunta kiirehtii ostaan iltapäivälehden, Malmön Kvällspostenin. Minä ostan eri lehden, koska elättelin toivoa saada toisenkin lehden ilmaiseksi luettuna ja hylättynä.
.
Linja-autossamme on enää vähän matkustajia, useimmat ovat jääneet matkan varrelle. Ilta pimenee klo 18. Täysikuu loimottaa suoraan edessäpäin. Kuljettajamme Niklas, kertoessaan seuraavista pysähdyksistä, aloittaa joka kerta kuulutuksensa sanoilla: - Jo, mina vänner...
.
Pysähdymme huoltoasemalle klo 18:25-50. Ostan jogurtin ja mehun, 4 ja 4,50 kruunua.
- Hejhej! tervehtii kassamyyjäpoika. Vuosia ennen hiljaisempaa ja mykempää Suomea.
.
Huoltoasemalta lähtee ennen meitä toinenkin GDG-bussi, jonka otsikossa lukee "Helsingfors". Se on ehkä normaalisti Göteborgista tuleva bussi ja melko täynnä. Myös tämä meidän tuttu bussimme on valittu ajamaan meidät perille - Turkuun ja Helsinkiin asti! Matkatavarat voi jättää bussiin laivamatkan ajaksi.
.
Tukholmaan saavuttua käväisemme ensin rautatieaseman luona Vattugatanin pysäkillä ja sitten ajamme Viking-lauttojen satamaan, Södermalmin Stadsgårdeniin. Viking Rosella alkaa tuntua jo rämältä, muistelen matkaani tuoreella laivalla kesällä 1981. Tukholman Viking-satamassa suomalaisuus sakenee. Eläkeläisseurueita on syysmatkalta palaamassa tiistai-iltana, eli vanhoja, katkeria äijiä kännissä örisemässä suomeksi. Tällaiset olinkin unohtanut etelämpänä: perus-suomalaiset!
.
Keskiviikkona 28. syyskuuta ajelee tosiaankin kaksi eri GDG-bussia Åbosta Helsingforsiin. Omaan bussiini nousen ensin ainoana yksin, sitten seuraksi tulee vielä kaksi mummoa, jotka juttelevat:
- Siellä toisessa oli suomalainen kuski! Mutta onhan se hassua, kun meidän laukut on täällä!
- Ja minä kun luulin että se toinen bussi oli tämä, kun se oli ihan saman näköinenkin!
.
Neljänneksi matkustajaksi bussiini tulee vielä Europa-lipulla matkustava kiharatukkainen, ruotsinkielinen mies, viidenneksi kuljettajan pikkupoika?
- Olihan meitä enemmänkin, ovat varmaan muut menneet väärään junaan, pohtivat mummot. He lienevät Göteborgissa tai lähempänä Ruotsissa käyneitä.
.
Kaksi GDG-bussia lähtevät Turusta ajamaan peräkkäin klo 8:45. Lahnajärvellä on pitkä pysähdys klo 9:35-10:00, mikä on vain mukava minusta, koska ei ole kiirettä tänään. Ohitamme matkan varrella etummaisen GDG-busseista ja saavumme ensimmäisinä Helsinkiin keskiviikkona 28.9. klo 11:30. Sataa vettä ja on hiukan ankeaa joutua lopettamaan antoisa Euroopan-matka.
.
Helsinki - Turku - Tukholma - Trelleborg - Travemünde - Hampuri - Amsterdam - Zeebrügge - Dover - Lontoo - Hampstead - Cambridge - Edinburgh - Glasgow - Carlisle - Chester - Cardiff - Caerphilly - Lontoo - Oostende - Göteborg.
.
559. Eurolines-bussilla Eurooppaan
560. Ruotsin halki bussilla Saksaan
561. Saksan läpi bussilla Hollantiin
562. Amsterdamista bussi Lontooseen
563. Lontoosta Hampsteadiin
564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin
565. Edinburgh ja juna Glasgowiin
566. Skotlannista junalla Carlisleen
567. Yöpyminen Chesterissä
568. Walesin Cardiff ja Caerphilly
569. Eurolines Lontoosta Belgiaan
570. Eurolines Belgiasta Saksaan
571. Paluubussi Göteborgin kautta

570. Eurolines Belgiasta Saksaan

Lähdettyäni autolautalla Doverista yöllä klo 02 ja ylitettyäni Englannin kanaalin saavuin Belgian Oostendeen klo 06 paikallista aikaa, maanantai-aamuna 26. syyskuuta. Laskeuduin kymmenen minuuttia aikaisemmin laivan autokannelle ja nousin siellä Eurolines-bussiin rekisterinumeroltaan E-904-MUG.
.
Belgian passintarkastus tapahtuu nopeasti sisällä bussissa. Minusta tuntuu nyt hullulta, kun Belgiassa ajetaan tien oikeaa laitaa! Niin nopeasti olin tottunut Britannian tapoihin.
.
Tunnelissa ajamme sitten kohti Antwerpenia klo 8:20. Lehtipuumetsiköt ovat kauniita ja ihania, talot puhtaampia väreiltään kuin Britanniassa. Jotenkin on saksalaismallisesti siistimpää? Talojen julkisivut ovat huomattavan kapeita johtuen vanhoista verotuskriteereistä.
.
Ulkona on tänään lämpöä 15 astetta, bussissa viileää. Kuski soitattaa hiljakseen iskelmiä radiosta. Näen peräti 10-rappuisen talon, sitten rykelmän 16-kerroksisia pistetaloja. Kiintoisan näköisiä. Sitten taas lehtipuuaitaa. Ajamme moottoritiellä koko ajan. Nyt näen jalokuusia isona, tuuheana aitana. Lähellä on soma asuttava linna ja vesikanava myös.
.
En edes huomaa milloin ylitetään Belgian ja Hollannin raja. Pysähdymme menomatkalta tutulla taukopaikalla vähän ennen Bredaa. Sama Smitt -niminen liike, mutta nyt pääsemme tien toista puolta aivan ruokalan lähelle. Käveleskelen ulkona 15 minuuttia, kuten myös Lontoossa tuttavuutta tehnyt Osloon matkustava parrakas mies. En uskalla mennä käymään wc:ssä, etten vain myöhästyisi bussista.
.
BREDA kello 9:35. Joku matkustajista jää pois, suomalainen tyttökö? Olin näkevinäni hänen passinsa kannen. Bredan jälkeen meillä ei olekaan enää pysähdyksiä, sujahdetaan vain huomaamattomasti ohi kaupunkien.
.
Jotenkin nyt Belgian kaupunkikuva on minusta kauniimpi kuin Britannian. Seinät ovat puhtaammat väriltään, luonnollisemman vaaleat. Avoimempi vaikutelma, ei sellaisia linnamaisia varustuksia kuin Britannian taloissa. Ympäristö oman pihan ulkopuolella on siistimpää kuin Englannissa. Briteillä oli siisteyden ulkorajana oma aita. Belgiassa miljöö on Britanniaa pehmeämpää, myös suoraviivaisempaa ja pelkistetympää, ei niin kulmikasta. - Pyöreys vastaan kulmikkuus on maiden ero!
.
Kuljettajamme joutuu antamaan huomautuksen uskonnolliseen ryhmään 'hihhuleihin' kuuluvalle "vihreälaatikko-lakkiselle"(!) pikkupojalle: - Please sit down!, kun tämä pomppii villisti käytävällä seurueensa naishihhulien perässä. Sitten poika istuu sivuttain penkillä. (Turvavöistä ei ole tietoakaan.) Pojalla on puserossaan kiva mainosnappi, jossa lukee "I am 9".
.
Hollannissa tulee taivaalta vettä, mutta onneksi sade loppuu ennen Amsterdamia.
.
.
AMSTERDAM, maanantaina 26.9. klo 11.
.
Nytkin teemme bussilla pienen nähtävyys-kierroksen kaupungissa, kuten menomatkalla 8 päivää sitten, sunnuntaina 18.9. Amsterdam näyttää minusta kivemmalta tavallisen työpäivän, maanantai-aamun, rauhallisuudessa. Mutta missään en ehdi kävellen käymään tänään.
.
Astuttuamme ulos bussista laiturille, kaikki alkavat heti kysellä, että mistä pääsemme Hamburgiin? Kuljettajamme 'Moulinsartin linnan hovimestari Nestor' viittoilee Amsterdamin lippuagentin luokse, joka sanoo: - Bussi ei ole vielä tullut...
.
Siinä samassa uusi bussi ajaakin laituriin. Väritykseltään täysin punainen GDG:n bussi, jossa on Eurolines-busseja vähemmän istumapaikkoja.
.
Kiiruhdan heti uuteen bussiin ohi tavarasäiliötä matkatavaroillaan täyttävien ihmisten ja pääsen valitsemaan itselleni ikkunapaikan numero 17. Tuttavani Partasuti Lontoosta tulee kohta perässäni ja kysyy, voiko istua viereeni. Myöhemmin hän lueskelee taskukirjaa ja torkkuu, kun minä kirjoitan päiväkirjaani.
.
Amsterdamin lippuagentti käy bussissa keräämässä matkaliput. Kolmesta ihmisestä tulee hänelle kuulemma ongelmia, "some problems", koska heillä on brittiläiset matkaliput, mm. eräällä Mr. Woodwardilla ja eräällä Mr. Langhornilla. Jälkimmäinen on juuri parrakas vierustoverini. Heille agentti vaihtaa erilaiset matkaliput.
.
Minun lippuni, tällä kertaa Travemündeen asti, agentti katsastaa ja lausuu:
- No problem!
Sitten agentti lukee ääneen listan bussissamme olevien ihmisten eri määränpäistä, kuten
- One to Stockhom. Four to Helsinki.
.
Uuden GDG-bussimme ollessa kohta lähdössä näen yhtäkkiä menomatkalta tutut turkkilaiset, isän ja noin 16-vuotiaan pojan, "palloilemassa" levottomina ympäriinsä pihalla ja huitomassa käsiään. Heidän perässään olin viikko sitten oikonut raja-aitojen alitse Britannian passintarkastukseen. Nyt he ovat Amsterdamissa?
.
Kuljettajamme avaa sivuikkunansa ja kysyy turkkilaisilta, mitä he viittoilevat?
.
Ja mitä turkkilaisisä huutaakaan vastaukseksi:
"HEL-SIN-KI?! HEL-SIN-KI!?"
Kuljettajamme vastaa englanniksi: - Kyllä! Tulkaa tähän bussiin!
.
Linja-automme vieressä, Amsterdamin kadun laidalla lähellä rautatieasemaa, on peräkkäin kolme muutakin bussia odottelemassa: yksi menossa Berliiniin, toinen Grey-Green - en näe minne, ja kolmas pikkubussi. Näistäköhän turkkilaiset eivät osanneet valita?
.
Myös Eurolinesille Lontoosta lähtenyt erikoisesti pukeutunut uskonnollinen lahko "Hihhulit" näkyy jatkavan edelleen tällä punaisella ruotsalaisella GDG-bussilla, Hampuriin asti.
.
Linja-automme jää vielä odottelemaan hetkeksi, kun uusi ruotsalainen kuljettaja-kaksikko, mies ja nainen, neuvottelevat keskenään. Joitakin matkustajia puuttuu yhä varauslistojen mukaan? Lähdemme ilman heitä klo 11:30. Autossamme on 33 matkustajaa. Puolisen tuntia minulla olisi ollut äsken aikaa tutustua Amsterdamiin, jos en olisi varannut paikkaani bussissa heti kuin se oli mahdollista.
.
- Föraren heter Ingemar och hans kollega är Siv... Mieskuljettaja esittäytyy ja kertoo edessä olevista pysähdyksistä. Naiskuljettaja selittää myöhemmin teetarjoilusta, mutta muuten häntä ei alkumatkasta näy. Hän kaiketi lepäilee ja ohjaa autoa vuorollaan myöhemmin.
.
Ajamme taas kerran väärään suuntaan Amsterdamissa ja teemme sitten täyskäännöksen. Inhimillistä sohellusta, mukavaa vain! Pääsemme moottoritielle, jolla liikenne on hiljaista. Keskellä tietä on leveä ruohokaista, jonka keskellä vasta on yhteinen rautakaide erottamassa eri suuntiin ajavia. Moottoritien sillat ovat kuin lapsena belgialaisissa postimerkeissä piirroskuvina näkemiäni.
.
Ihailen ikkunasta puurivejä pellon laidassa. Ihmettelen edelleen muovipeitteisiä kumpuja, jotka ovat autonrenkaiden alla. Moottoriteitä pitkin mennään, kulku on tasaista.
.
.
GRONINGEN klo 13:45-14:45.
.
Käyn tunnin mittaisen pysähdyksen aikana lehtimyymälässä ostamassa "Pohjoisen Uutisten" Groningenin painoksen, hinta 1,15 guldenia, sekä hollantilaisen Aku Ankan, 1,90 guldenia.
.
Ojennan 5 guldenin setelin. Vähentäen siitä 3,05 tarkoittaisi 1,95 takaisin. Myyjätyttö kysyy hollanniksi jotakin, mistä en ymmärrä sanaakaan. Vastaan kuitenkin arvauksella englanniksi:
"No, I don't have any coins..."
Yllättyneen näköinen tyttö nyökkää ymmärtäen sanomatta mitään ja latelee minulle vaihtorahakolikot.
,
Saamani Hollannin kolikot käytän kätevästi automaattiin, jollaisia olen ihastellut jo menomatkalla. Kuuma riisipiirakka (kooltaan A6) maksaa 1,25 guldenia ja kaksi rusinakakkua 50 centtiä. Minulle jää 2 x 10 centiä. Ravaan ympäri yhdistettyä junien ja linja-autojen asemaa etsimässä jotakin oikeaa ruokakauppaa. Ei ole, ja keskusta olisi vasta kanavan toisella puolen, jonne en ehdi enää, valittuani liian pitkään lehtiä.
.
Jatkamme ajomatkaa. Välillä sataa, välillä taukoaa. Ikkunat ovat pisaroiden peittämät. Naapurini, partasuinen David Langhorn, taisi istua koko pysähdyksen ajan bussissa, vai käviköhän ostamassa käytettyjen kirjojen divarihyllystä taskukirjan!
- Tuli paljon lisää väkeä, hän mainitsee minulle.
.
Bussimme persoonallisuuksiin kuuluva punatukkainen punkkari-nuorukainen kävi ostoksilla kuten minäkin. Hän on nimeltään Mr. Woodward, kuten Amsterdamin lippujupakassa ilmeni, mutta kutsun häntä mielessäni Woodpeckeriksi, koska hän on tikka Nakke Nakuttajan eli Woody Woodpeckerin näköinen "palokärki" tulipunaiseksi värjättyine töyhtötukkineen.
.
Maisemana ikkunassani pelto jatkuu tasaisena ääreensä asti, jonka muodostaa yleensä metsävyöhyke, joskus jokin kaupunki, kaukana takana. Valtavia sadan linnun parvia nousee pellosta, kolme parvea.
.
Passintarkastuksessa Saksan rajalla osoittautuu naapurini Partasuti australialaiseksi kenguruksi. Hänellä näyttää olevan jännä passi TÄYNNÄ erilaisia leimoja ja viisumeita. Jonkinlainen maailmanmatkaaja? Egypti, Iran, hän näyttää minulle leimojaan. Minä vilautan omaa passiani:
- Meillä Euroopassa ei tätä leimata juuri muualla kuin Britanniassa.
.
Partasuu Langhorn kertoo kiertävänsä ympäri Euroopan, hänen isänsä on Norjasta kotoisin ja tyttöystävänsä tällä hetkellä Norjassa, jonne hän on juuri menossa. Kysyn matkustaako hän ammatikseen (ei) vai muuten, ja hän alkoi kertoa pitkästi.
.
- Jotkut ihmiset saavat leiman passiinsa joka paikasta, Langhorn huomauttaa, nyökäten uskonnollisesti pukeutuviin hihhuleihin päin, joiden passit tutkittiin huolellisesti rajoilla.
.
Minusta tuntuu kotoiselta Euroopassa, jopa kenguruun verrattuna, kun passini hyväksytään aina minimiajassa, suomalaisella on hyvät paperit.
.
Pohdimme naapurini kanssa mistä vihreäpassiset hihhulit mahtavat tulla? Kerron Langhornille heidän puhuvan keskenään saksaa. Hän on hämmästynyt, sillä saksan kieli ei kuulu hänen taitoihinsa. Tulkkaan hänelle passintarkastusohjeet ja käännän muutenkin pitkin matkaa kaiken mitä kuljettajat ovat sanoneet pelkästään saksaksi tai ruotsiksi.
.
Saksan rajalla saamme odottaa pitkään, kun erään jugoslavialaisen tytön passia käydään tutkituttamassa toimistossa asti. Langhorn kysyy, onko minunkin passissani Britannian maahantuloleimassa kuuden kuukauden määräaika, kuten hänellä?
.
LEERin kaupungissa Saksassa ennen Oldenburgia jää bussiin enemmän tilaa ja Langhorn muuttaa käytävän toiselle puolelle omalle ikkunapenkille torkkumaan. Mutta viereeni tulee mummo, joka kysyy ruotsiksi, minne minä menen, ja meneekö tämä bussi Malmöhön? - Ja, via Malmö... tiedän ennstään.
.
Kuljettaja Siv alkaa vuorostaan ajaa. Ingemar toimii rahastajana etsien epätoivoisesti jotakuta henkilöä. Ja: tämähän on tietysti juuri se mummo joka tuli viereeni, bussin uusin tulokas...
Sataa taas, kadut kiiltävät vesikerroksen alla.
.
Saavumme Travemünden satamaan. Odottelemme pitkään passintarkastajaa bussiimme, mutta hän ei sitten tulekaan. Ingemar kertoo asiasta vain ruotsiksi, ja saamme ajaa eteenpäin. Kerron uutisen Langhornillekin, kun huomaan hänen yhä pitelevän passia kädessään: - Nobody wanted to see our passports...
.
- Big port! Langhorn ihastelee Travemünden satamaa. Osoitan hänelle laivamme, se on näkyvissä olevista laivoista suurin, TT-Linen 'Peter Pan'.
.
Punatöyhtöinen Woodward liittyy seuraamme juttelemaan englantia. Langhorn löytää infolehtisen mennessään laivaan ensimmäisenä. Mutta informaatiotaululla hän kääntyy minun puoleeni:
- You can be Peter Pan, because you know the way?
.
Näytän matkaseuralle K-kannen, laivan pohjakerroksen. 'Peter Pan' on samanlainen laiva kuin millä tulin, 'Nils Holgerssonin' sisaralus. Menemme hissillä alas. Minä menen wc:hen ja he valitsevat jonkin istumasaleista. Minä menen myöhemmin sitserioista tyhjimpään, jossa sattuvat silloin olemaan vain turkkilaiset isä ja poika, Hel-sin-kiin menijät.
.
Käyn etsimässä tax-free-myymälästä Bacardi-pullon sijainnin (tuliaiseksi), että löytäisin aamulla, ja ostan toistaiseksi vasta 0,3 litran Coken (1,10 DM) sekä 3 kertaa 117 g Canyon-suklaapatukoita (1,20 Saksan markkaa)
.
Yöllä nukun lattialla, juotuani ensin puolen litran maitotölkillisen. Levitän muovipusseja alustakseni penkkirivien 2-3 väliin ja toisia pusseja pystyyn hälytyssignaaliksi, ettei kukaan kävelisi pimessä vahingossa päälleni. Otan silmälasitkin pois kasvoiltani penkin alle, niin on mukavampaa, vaikka usein olen matkalla nukkunut lasit päässäni, ei se unta häiritse.
.
Nukun yhtenäisesti klo 0:45:stä kolmeen tai neljään. Sitten vaihdan istumaan, kun ruumistani tuntuu kivistävän, ja vähän kylmäkin on tullut oltuani kengittä sukkasillani. Nukahdan pari kertaa istualleni huonoon, kieroon asentoon, pää puolitangossa sivulla. Virkistäviä unia näen kuitenkin! (Myöhemmin epämukavuuksia ei enää muistaisi ilman muistiinpanoja! Muistikuvissa on pelkkää hyvää siisteistä laivoista Saksan ja Ruotsin välillä.)
.
Tiistai-aamuna 27.9. syön klo 5:30 tonnikalaleipää ja juon Coken. Käyn wc:ssä klo 6:10. Kaiutetaan kuulutus: saavumme satamaan tunnin päästä! Käyn kaupassa klo 6:20. Litra Bacardia maksaa 22,50 DEM = 56 FIM. Ostan myös marsipaania 4 x 75 grammaa, 2 DEM. Minulla on ollut mukanani 40 Saksan markkaa, joista säilyy kotiin asti 1,30 DEM.
.
Pakkaan reppuni ja kiertelen laivan E-kantta. Näen melkein lapsen näköisen ruotsalaispojan nukkuvan täällä suu auki. Hän oli mukana jo menomatkalla, jolloin hänen passiaan käytiin tutkimassa toimistossa. Hän vaikutti alaikäiseltä, mutta ehkä oli nuoren näköinen. Saksalaisten eläkeläisten äänet ovat päämetelinä tällä kannella. Kaupassa käy suomalainenkin pariskunta.
.
559. Eurolines-bussilla Eurooppaan
560. Ruotsin halki bussilla Saksaan
561. Saksan läpi bussilla Hollantiin
562. Amsterdamista bussi Lontooseen
563. Lontoosta Hampsteadiin
564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin
565. Edinburgh ja juna Glasgowiin
566. Skotlannista junalla Carlisleen
567. Yöpyminen Chesterissä
568. Walesin Cardiff ja Caerphilly
569. Eurolines Lontoosta Belgiaan
570. Eurolines Belgiasta Saksaan
JATKUU
571. Paluubussi Göteborgin kautta

569. Eurolines Lontoosta Belgiaan

.
1) LONTOO.
Katselen sunnuntaina 25. syyskuuta Lontoon Victoria Coach Stationia, jolta edellisenä maanantaina olin lähtenyt äkkiä kävelemään kaupungille. Linja-autoasema vaikuttaa nyt suurelta ja vilkkaalta, tai ainakin ahtaalta. Ihmistungos ja vaikeaa edetä. Palveluna on vartioitu tavarasäilytys, joka maksaa 1,20 puntaa päivältä. Säilytyslokeroita ei näy ollenkaan.
.
Käväisen pissalla kellarin käymälässä. Pisuaari on ilmainen, istumakoppien ovilukko vaatii 10 penceä. Ei ole siisti paikka. Pestyille käsille on kuumailmakuivaaja.
.
Amsterdamiin lähtevä Eurolines-bussi 'Grey-Green' tulee asemalle, ja jo lähteekin täytenä klo 19:15. Alan olla hieman huolissani, ettei kai vain äskeinen voinut olla minun bussini? Bussiaikatauluja Eurooppaan menijöille ei näy missään. Vain kotimaan bussien lähtöaikoja mainostetaan.
.
Laiturilla 20 on Eurolinesin logo, mutta paikalla seisookin 'Eirelinkin' bussi, joka on menossa Irlantiin. Amsterdamin 'Grey-Green' lähti äsken laituri 19:stä. Laiturin 17 kohdalla on Eurolinesin toimisto, jossa "Check-in 30 minuuttia ennen bussin lähtöaikaa" vaaditaan. Minulla riittää vielä odotusaikaa. Hidastellut junani ehti sentään Lontooseen riittävän ajoissa, etten myöhästy bussista, vaikka kaupungin laaja kiertäminen jääkin tältä päivältä.
.
Syyskuun ilta pimenee jo parissa tunnissa. Käveleskelen lähikaduilla ja lopulta vain Victorian rautatieasemalla sekä sen ostoskeskuksessa, jossa on liukkaasti alas etelään viettävä lattia. Kuljen siis kahden aseman väliä, sillä linja-autoasema on liian tylsä oleskella, mutta minun oli käytävä etukäteen tutkimassa paikka, koska en ollut älynnyt opetella laitureita maanantaina saapuessani.
.
Minulla on kevyt olo kuljeskella, koska kumpikin reppuni on Victorian rautatieaseman säilytyslokerossa n:o 064-14. Toisaalta vaikuttaa kuin olisin epäilyttävä henkilö, koska kuljen tyhjin käsin kaikkien matkalaukkujen keskellä, kuin suunnittelisin Euroopasta tulevien turistien matkatavaroiden varastamista.
.
Katselen jotakin syötävää, myytäviä lehtiä ja Rolls-Royceja, joita autonkuljettajat ajavat aseman sisätiloihin laiturille asti odottamaan joitakuita vip-henkilöitä? Luksusmatkailuksi elvytetyn Orient Expressin, Idän Pikajunan, loistoluokan vaunut seisovat upean näköisinä omalla laiturillaan. Haen kaksi reppuani säilytyslokerosta klo 20:20.
.
Siirryn lopullisesti Coach Stationille klo 20:40. Sinnekin jää odottamista ennen klo 22:ta. Eurolinesin toimistossa tehdään lähtöselvityksiä (Check-in) vasta Pariisiin matkustaville ja Pariisin bussi ajaa laituriin.
.
Mietin bussiaseman ruoka-automaatteja. Haluaisin tuhlata pois Englannin kolikoita ja juoda kaakaota, mutta minulla ei taida olla sopivia penny-lantteja, vaan vanhanmallisia shillinkejä, joita niitäkin kiertää yhä. Punnassa oli ennen, ei sata pennyä vaan 20 shillinkiä, ja shillingissä 12 vanhaa pennyä.
.
Eräs mustaihoinen nuorukainen tulee juttelemaan minulle. Hän kertoo olevansa pahassa pulassa... Hän tarvitsisi 1,20 puntaa, mutta pienempikin avustus helpottaisi vähän...
.
Olenkin juuri laskemassa kolikoitani kädessäni. Kysyn, olisiko hänellä 2 kpl 10 pencen rahoja, ja selitän mitä minulla on. Voisin vaihtaa shillinkini ja antaa hänelle ylimääräistä 2 kertaa 2 pennyä?
.
Musta miettii kaksi sekuntia ja sanoo: - Sure, I don't mind...
.
Samassa hänen kämmenelleen on jo ilmestynytkin taikurin näppäryydellä kaksi kappaletta 10 p:n rahoja. En tiedä mistä hän ne ehtikin kaivaa esiin. Otan hänen penninsä ensin itselleni ja annan sitten hänelle minun shillinkini (arvoltaan 5 p/kpl): 1 kpl 2-shillinkiä =10 p ja 2 kpl 1-shillinkiä = 10 p, sekä vaihtopalkkioksi 2 x 2 p = 4 p.
.
Olen melkein ylpeä vieraiden kolikoiden pyörittämisen taidostani. Vaikka minähän maksan ja hän hyötyy jonkin lantin, mutta minäkin saan jotakin. Hän oli ainakin nopea laskemaan mikä kannattaa hänelle.
.
- Are you from Sweden? Are you leaving? You want to use telephone? hän utelee.
.
Mutta siinä samassa, kun hän on saanut rahansa, hän on jo kadonnut jäljettömiin! Tehokkaan vikkelää. Rutinoitunutta taitoako.
.
Saan ostettua kaakaoni käyvillä kolikoilla 3 x 10 penceä ja taskuuni jää enää 50 p. Kaakao on kovin laimeaa, vaahtoaa päältä, on sentään kuumaa ja hyvältä maistuu ja antaa lämpöä!
.
Mustaihoinen tyttö tulee myös kysymään minulta jotakin. Pyydän toistamaan, kun en heti ymmärtänyt. - Oletko nähnyt tupakka-automaatteja täällä missään?
- No, I haven't seen any. - Neither I, sanoo hän suupielet ilmeikkäästi alaspäin kääntäen. Tajuan hetken päästä, että hän ehkä halusi pummata tupakkaa hienovaraisesti. Jos minulla olisi ollut, olisin varmaan antanut.
.
Ahavoitunut, vaalean täysparran karvoittama pienikokoinen tai kokoiseni valkoinen mies puhuttelee minua seuraavaksi. Varsinainen partasuti mieheksi. En ymmärrä, ennen kuin hän toistaa. Hän oli nähnyt minun äsken juttelevan mustan miehen kanssa, ja olisi nyt utelias kuulemaan, pyysikö tämä minulta rahaa, ja annoinko?
.
Kerron antaneeni 4 p ja kysyn, pyysikö musta häneltä, ja antoiko hän? Hän sanoo myös 2 p antaneensa.
.
Partasuti kysyy edelleen, paljonko musta pyysi rahaa alunperin ja mihin tarkoitukseen selitti tarvitsevansa. Hän naurahtaa kuullessaan yli punnan pyynnöstä, ja selittää:
- He's playing game... hän ei lopeta, jos saa...
.
- I know, but he was useful for me: he changed my shillings to ten-pences which I needed to automates...
.
Partaheppu jatkaa kyselyjä edelleen: minne olet menossa, Amsterdaminko kautta? Oletko ennen matkustanut näillä busseilla? (Tulin niillä tänne, kerron). Hän on itse matkalla Osloon.
.
- Milloin olet perillä Helsingissä? hän kysyy vielä. - Wednesday morning... "Ha ha!" - matkani kuulostanee pitkältä.
.
Uusi tuttavuuteni menee toimistoon ilman isompia laukkujaan. Liityn hetken päästä klo 21:25 minäkin Eurolinesin toimiston jonoon, kunhan kyltti 'Amsterdam' on asetettu esille. Kohta partasuti kysyy, minkä numeroisella bussilla menen, 141 vai 142? Lipussani lukee vain 'Time' ja 'Date', ei numeroa.
.
Kun pääsen lippuluukulle sanon: - I have this reservation...
Matkaosuuden kuponki irrotetaan lippuvihkostani ja saan tilalle kartonkisen boarding-cardin, joka on näköjään jo moneen kertaan aikaisemmin käytetty, hyvin ryppyinen ja kulunut pahvilappu.
.
"Riveillä 7-12 saa polttaa!" lupaa maihinnousukortti. Peräpuolisko savuttajille? Yhteensä 12 rivillä lienee noin 49 istuinta?
.
Bussilaituriin ajaa yksi ainoa linja-auto. Kuljettaja on Hergen sarjakuvan Tintin belgialaisen hahmon, Moulinsartin linnan hovimestarin Nestorin näköinen. Belgialainen kuljettaja kiinnittää bussin takalasiin numeron 1. Painan varmuuden vuoksi mieleeni myös auton rekisterinumeron: E-904-MUG.
.
Runsas sekalainen ihmisjoukko alkaa heti jonottaa bussiin tai laittaa alasäiliöön tavaroitaan. Auto jää silti mukavan väljäksi. Minä istuudun taas keskiosaan, paikalle n:o 19, wc:n kohdalle, kuudennelle penkkiriville.
.
Bussiin tulijoista ovat hassuinta porukkaa - Hihhulit! Jokin heleän kirkkaan värikkäästi pukeutunt uskonnollinen porukka piirittää yllättäen automme - iloisilla kasvoillaan. He ovat taivaallisen onnellisen näköisiä ja voivat milloin tahansa alkaa hyppiä ja tanssia, laulaen esim. "Hare-hare-hare hare-krishna..."
.
Hihhuli-ryhmän naisilla on kirkkaat eriväriset yksinkertaiset kaavut ja kirjava huivi päässään. He ovat nuoria ja ehostamattomia. Eivät he kaikki tulekaan autoomme, vain kaksi naista ja yksi 9-vuotias poika. Miehet ja muu naisten ja lasten joukko on vain saattamassa!
.
Saattajat hihhuloivat ulkona laiturilla, hyppivät onnellisina, taputtavat ja nostavat lapsiaan taputtamaan ikkunoita ulkopuolelta. Mitkä onnelliset hymyt heillä onkaan! Pyöreät Gandhin silmälasit ja meikitön naama. Viattomia idiootteja koettavat olla. Puhuvat saksaa. Heillä on vihreäkantiset passit.
.
Kun katson linja-autoasemalla ikkunastani ulos, vastaani hymyilee suippopipoinen piippalakki-mies järjettömän näköistä hymyään. Minulleko? Autoon tuleva kolmikko asettuu istumaan välittömästi eteeni, riville viisi, tuoksuen vahvasti yrteille ja suitsukkeille.
.
Teini-ikäinen ruotsalaistyttö Gunilla erottuu myös bussini matkustajista. Vaikuttaa, että au-pair-vanhemmat ovat häntä saattamassa. Gunillan pyöreät kasvot loistavat, ja mutta punastuvat, kun hän huomaa unohtaneensa yhden kassinsa, ja käy hakemassa sen ulkona vielä odottavilta saattajilta. Muuten hän pomppii elintaso-onnellisena ruotsalaisnuorena ulkona ja - heti vanhempien lähdettyä - käykin pikkupaheellisesti tupakalla!
.
Bussi on siisti ja kuljettaja Nestor mukava. Kuskin puhe vähän epäselvää, belgialaista englantia. Muuan hassunnäköinen mies, kuin Ankkalinnasta karannut, käy bussissa keräämässä matkustajilta taas boarding-cardit talteen, käytettäväksi uudelleen. Sitten pääsemme lähtemään, klo 22.
.
Tämänkin bussin kuljettaja Nestor on jonkinlainen persoonallisuus. Hän pysäyttää auton yllättäen kadun laitaan, häipyy ulos, kävelee tien yli kioskille, jonottaa vuoroaan, ja ostaa virvoitusjuomatölkin.
.
Livumme läpi öisen Lontoon. Pimeys ja valot ulkona tuntuvat KUUMALTA. Tunnelmani on haikeutta ja helpotusta! Olisiko Lontoo turhan suuri ja pelottava kuitenkin. Junalla haluaisin tulla uudelleen tänne. Paljon kiinalaisravintoloita näkyy ikkunastani. Sitten alkaa pimeä moottoritie.
.
.
2) DOVER - OOSTENDE
.
Doverissa kello 00:00 maanantain 26.9. vastaisena yönä odottelemme. Kuljettaja sanoo, että lautta on aina tunnin myöhässä. Niinpä (ainakin nyt): kello yhden sijasta vasta kello kaksi lähdemme lautalla.
.
Ensin on kuitenkin passintarkastus. Kaikki matkustajat nousevat ulos bussista ilman matkatavaroita (jotkut ottavat kuitenkin niitä mukaansa) ja kävelevät rakennuksen läpi.
.
Sattumalta osun liimautumaan passijonossa jonkun suomalaistytön perään. Huomaan suomalaisuuden hänen passistaan, jota tarkastaja tutkii vain hetkisen. Seuraavaksi minulla on samanlainen suomalainen passi, jolloin tarkastaja viittaa minut nopeasti jatkamaan tytön perään! Minun ei tarvitse avata passiani, koska tytöllä oli jo niin hyvä passi. Kai meitä erehdyttiin luulemaan pariskunnaksi.
.
Doverin liitukalliot näkyvät takanamme korkeina, kun autot jonottavat kuuden jonoina pääsyä lautalle. Kuljettajamme Nestor lupaa klo 0:50, että voimme pitää 15 minuutin kahvitauon, mutta ei kuitenkaan pitempää, jos sattuisi, että pääsisimme kumminkin pikemmin laivaan.
.
Minä käyn sitten ulkona ja kaupassa, ostan kaakaomaitoa, 43 p, joten minulle jää sitten rahaa kolikoina enää 5p + 2p. Voisin melkein bongata olleeni ulkona Doverissakin.
.
Lautalle pääsemme ajamaan vasta klo 2. Kuljettajan ensimmäinen ennustus oli hyvinkin tarkka. Meidän automme on eturivissä ja pääsemme siis etupäähän laivaa. Viereiseltä kaistalta ajaa laivaan polkupyöräilijä, matkalaukku tarakalla. Hän on käynyt välillä lämmittelemässä takanaan olevassa autossa.
.
Eräs tyttö bussistamme oksentaa ulkona asuntovaunun eteen. Moni ihminen käy ihmettelemässä oksennusjälkiä.
.
Lihava, puhiseva, persoonallinen mies, kuin "Liikennesolmu-Pajunen", huitelee autoja järjestyksessä sisään. Jotkut yrittävät ajaa väärää kaistaa tai väärälle laivalle ja tekevät erikoisen jyrkkiä käännöksiä "varatuomari Pajusen" huutaessa ja huitoessa tuulimyllynä käsiään, solmio tuulessa hurjasti lepattaen. (Liikennesolmu antoi ajo-opetusta televisiossa vuosina 1965-1972. Sen juontaja Veikko Pajunen (1936-2016) oli SDP:n kansanedustaja 1972-79 sekä Keihäsmatkojen toimitusjohtaja 1973-74.)
.
Ajettuamme bussin mukana autokannelle lautan uumeniin kävelemme sieltä etummaisia portaita ylös pari kerrosta. Yläkannella on runsaasti pehmustettuja, mutta tahraisia kangaslepotuoleja. Pieni baaritiski, joitakin pöytiä, sekä äänekästä brittiporukkaa matkustajina.
.
Kannella kaksi brittinuorten ryhmää soittaa kilpaa täydellä volyymillä kannettavia stereoitaan. Kappaleet ovat Led Zeppeliniä ja Steppenwolfin "Born to be wild", joka otetaan vastaan taputuksin ja kannustushuudoin! Todellinen kulttikappale. Heti perään soi Uriah Heep, "Easy livin'", jota Suomessa soitettiin viimeksi 1970-luvun alussa, myös Turun Ruisrockissa.
.
Sitten joku brittityttö haluaa hiljaisuutta ja hänen poikaystävänsä alkaa tapella tytön toiveen puolesta. Flaidis! Verta! verta! Salin keskellä alkaa vapaapaini ja nyrkkeily, pöydät ja tuolit kaatuilevat. Minä istun salin sivustalla ja syön jogurttia.
.
Laivan henkilökunnan belgialainen mies kiiruhtaa hetken päästä karjumaan pehmeällä englannilla:
- Gentlemen, Gentlemen, please! Lopettakaa heti, teitä on varoitettu!
Tappelu loppuu siihen, mutta musiikki alkaa taas soida täysillä. Metelissä torkun horroksessa.
.
Lautta rantautuu klo 6 Belgian Oostendeen. Kymmenen minuuttia aikaisemmin kehotetaan kuulutuksella matkustajia siirtymään heti autokannelle.
.
(559. Eurolines-bussilla Eurooppaan)
(560. Ruotsin halki bussilla Saksaan)
(561. Saksan läpi bussilla Hollantiin)
(562. Amsterdamista bussi Lontooseen)
(563. Lontoosta Hampsteadiin)
(564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin)
(565. Edinburgh ja juna Glasgowiin)
(566. Skotlannista junalla Carlisleen)
(567. Yöpyminen Chesterissä)
(568. Walesin Cardiff ja Caerphilly)
(569. Eurolines Lontoosta Belgiaan)
JATKUU:
570. Eurolines Belgiasta Saksaan