maanantai 24. heinäkuuta 2017

607. Raahe ja Siikajoki Onnibussilla

Tarkastan Onnibussin paikkatilanteen Internetistä maanantaina 17.7.2017. Yöbussi linjalla F8 Helsingistä klo 19:15 Turun kautta Ouluun (klo 7:05) on varattu lähes täyteen! Lippuhinnat Raaheen nyt neljäkymppiä, kun varatessani 16.6.2017 vain kymmenesosan, neljä euroa! Järjestelmä tarjoaa uudelle varaajalle suoraan 2 euron lisämaksullista keulaikkunapaikkaa.
.
Kampissa Onnibussin ovi avataan klo 19:05. Jono etenee lipuntarkastukseen rauhallisesti, paikkanumerojärjestelmän ansiosta. Vieruspaikallani 11 istuu jo täyteläinen neitonen, mutta hän siirtyy tyttökaverinsa viereen käytävän toiselle puolelle paikalle 13 ja ajaa vain Turkuun Hämeenkadulle asti. Espoon Ikean eli Lommilan pysäkiltä viereeni istuu paikan 13 oikea varaaja, tupakoiva blondi matkalla Poriin.
.
Huolellinen kuljettaja pysäytti Meilahdessa Tukholmankadulla, vaikka pysäkillä istuja oli keskittynyt tuijottamaan kännykkäänsä. Yllättäen bussi pysähtyi myös Tarvon moottoritien reunaan ennen Gallen-Kallela-museon Tarvaspäätä, kun kuski kävi ulkona läimäyttämässä tavarasäiliön luukkua.
.
Turussa klo 21:30-40 bussi väljenee jopa puoliksi. Röökimuija vierestäni siirtyy tyhjentyneelle riville. Aiemmin takanamme istunut mies valitti, etteivät jalkansa mahdu, kun nainen laski penkkinsä makuuasentoon. Blondi ei silloin tinkinyt asennosta, vaan perusteli selkänsä olevan kipeä.
.
Viron-risteilyltä Helsingistä palanneet raumalaiset pariskunnat ovat pulisseet koko matkan ajan ja käyvät ulkona tupakalla Turussa sekä heti Mynämäen jälkeen klo 22:10 bussin poiketessa kylmäasemalla. - Bussi tankkaa vielä uudelleen jo ennen Vaasaa. Onkohan tankkaus rationalisoitu matka-ajon sisään? Seuraavatko kuskit hintatarjouksia? Kevennetäänkö auton painoa puolityhjillä tankeilla?
.
Keskiyöllä kotikaupunkiinsa Poriin jää vilkkaasti jutellut tyttönelikko 14-vuotiaita kahdeksasluokkalaisia: "Pojan kanssa on kiva mennä elokuviin, jos ei ole paljon juteltavaa", avautui Viivi tai Marita kavereilleen.
.
Merikarvian Tuorilassa klo 0:30 on matkani puolivälissä. Kuljettajat lausuvat aina epäselvästi pysäkin "Lålby" (klo 1). Vaasassa pysähdytään 20 minuuttia klo 2:15-35. Kokkola klo 4:20 on märkä sateesta. Kalajoelta nousee bussiin neljä aamupirteää nuorta tyttöä klo 5:15.
.
*
RAAHE, tiistaina 18.7.2017 klo 6.05. Olen ainoa Onnibussista poistuva, mutta 3 uutta matkustajaa nousee kyytiin punaista mökkiä muistuttavalta sadekatokselta. Valtatie 8:n laidassa oli juuri valtava harmaaseinäinen varastohalli yritysten logoin. Pysäkin hyvä tuntomerkki on myös ufomainen vesitorni valtatien 8 eteläpuolella (Raahen junaradan ylitettyään 8-tien Oulun-suunta on juuri vaihtunut koillisesta suoraan kohti itää!)
.
Onnibus kuvailee pysäkkinsä "Raahe" näin: Jokelanperä, Siikajoentien ja Jokelantien liittymien välissä. Nuo tiet nyt etsinkin idästä ja lännestä. Käyn valmiiksi katsomassa paluupysäkin, joka on vaatimaton bussipysäkin tolppa valtatien 8 levennyksellä, ilman sadekatosta, aivan Oulun-suunnan katoksen kohdalla, tien vastakkaisella puolella.
.
**
PATTIJOKI. Todellisuudessa Onnibussin Raahen-pysäkki on Pattijoella, 5 km Raahesta itään, mutta Pattijoki on toki liitetty Raaheen vuonna 2003, vaikka kuntien yhdistymisneuvottelut olivatkin välillä pattitilanteessa, Pattijoen kieltäytyessä liitoksesta.
.
Alitan leveässä kävelytunnelissa valtatien 8. Jalankulkuväylä seuraa pohjoispuolella 8-tietä ja opasviitta neuvoo länteen - 5 km Raaheen! Jatkan kuitenkin eri kävelytietä pohjoiseen, kohti S-Marketia. Lännessä on kilpaileva suuri hallimyymälä Tokmanni, jonne kävelytieni kääntyy ja alkaa seurata Siikajoentietä koilliseen. Kilometrin päässä muodostaa K-Marketin tontti kiilan autotien ja kävelytien väliin.
.
"Keskustassa Paras", mainostaa Pattijoen K-Market, koska S-Market ja Tokmanni ovat reunemmalla valtatien varressa. Tulen Pattijoentielle ja alan seurata tätä, vaistoamatta, että käännyin oikealle itään ja kaakkoon. Poikkean jopa Kuuselantielle ja ylitän pikkusiltaa Pattijoen (joen), kävellen takaisin etelään! (kaivan taskustani kompassin). Pattijoentie päättyy kaakossa valtatie kahdeksaan. Palaan takaisin K-kaupan toiselle kulmalle, nyt Siikajoentien risteykseen.
.
Hannunvaakuna mainostaa museosiltaa yli Pattijoen. Odottelen hetken sateen taukoamista fysioterapeutin ym. liiketalon katoksen alla, mutta sitten kävelen pienessä sateessa historialliselle sillalle. Sillanpielestä voisi kuivemmalla säällä lähteä rantapolulle seuraamaan jokivartta pikku koskelle.
.
Museosillan länsipuolella alkaa Koulutie. Tästä on kulkenut valtatie 8:n edeltäjä Vaasasta Ouluun. Mäellä kohoaa Pattijoen kirkko (J. Stenbäck 1912), länsipuolella seurakuntatalo ja eteläpuolella mahdollisesti pappila - kauniisti hoidettu piha vanhoine puurakennuksineen ja jossakin niistä myös Partiolaisten "Kolo".
.
Palaan Siikajoentien varteen ja alan odottaa klo 8:47 saapuvaa, Raahesta klo 8:40 lähtenyttä Karhun Liikenteen bussia, joka kuljettaisi minut 20 km Siikajoen keskustaan Keskikylään eli "Siikajoenkylään". Pysäkillä ei odota muita, vaikka hieman odotan viereisestä rivitalosta ulos tulevaa tyttöä, joka kuitenkin kävelee pohjoiseen.
.
Valkoinen pikkubussi punaraitalivreessä pysähtyy. Kyljessä lukee Oulaisten Liikenne, joka yhtiö onkin ostanut Karhun Liikenteen. Liukuovi oikeassa kyljessä, edessä kuljettaja ja yksi matkustajapaikka oikealla, sitten pari-kolme penkkiriviä vasemmalla, joille mahtuu 3 ihmistä, sekä peräriville 4, eli tusinan verran matkustajapaikkoja.
.
Ystävällinen kuljettaja pyytää ensin 6,10 euroa, mutta "jäänytkin vanha hinta" myöntää, kun ehdotan 5,50 euroa, jonka katsoin Internetistä ja joka minulla on jo lantteina kourassani. Saan matkalipun, jossa lukee 20 km, Käkelän Liikenne, Raahe (jonka senkin on Oulaisten Liikenne ostanut, samoin kuin bussiyhtiöt Kamusen Liikenne, J.E. Klemetti sekä K. Hollanti).
.
"Tuli sade! - Mukavaa ettei tarvitse aina yksin ajaa", kiittelee kuljettaja. "Talvella kulkee koululaisia paljon, kesällä tyhjää." Reipasta vauhtia ajetaan Siikajoentietä, nopeusrajoitus 80 km, yli Olkijoen (ja ohi Olkijoen Rauhanpirtin? jonne asti tien ja peltojen välissä kulkee myös kävelytie).
.
***
SIIKAJOKI, kunnanraja. Peltoja, välillä metsiä, ajetaan ohi Tauvon (kalasatama) ja Merikylän tienhaarojen sekä golfkentän! Taajama-alue. Käännytään oikealle itään tai kaakkoon taajaman keskustielle ja pysähdytään klo 8:05 Sale-myymälän eteen. Kuljettaja vie tavaralähetyksiä sisälle kauppaan.
.
Minä jään seisomaan osuuskaupan eteen sadekatokseen, sillä sataa juuri rankasti. Räplään kännykkääni. Pihalla seisoo pari-kolme henkilöautoa; joku asiakas lähtee ja toinen saapuu, kolmas tulee polkupyörällä.
.
Käkelän pikkubussi jatkaa matkaansa kohti Ruukkia ja Paavolaa. (Paavola ja Revonlahti on yhdistetty Ruukiksi ja Ruukki on yhdistetty Siikajokeen - Siikajoki on kaikille kunnille yhteinen joki ylä- tai alajuoksulla.
.
Kävelen ensin itään katsomaan vanhaa siltaa yli Siikajoen. Tienpätkällä on maalaismainen liikerakennus, sisältäen baarin "Huitsin Nevada" ja yksityisyrittäjien palveluja. Lähden kävelemään 3-4 km pohjoiseen Siikajoen kirkolle. Ylitän tien 813, joka vie uudelle sillalle Siikajoen yli kohti Lumijokea, n. 25 km, ja jolla on yllättävän paljon liikennettä, kuorma-autojakin lasteineen.
.
Siikajoen kirkonkylään vievän tien varrella on varsin hyvinvoivan näköisiä maataloustiloja. Henkilöautoja kulkee toisinaan. Tulen risteykseen, josta tienpätkä viitoin Kirkko 1 km, Muistomerkki 0.7 km. Joku nuorimies rakentaa parhaillaan uutta taloa vanhan talon viereen.
.
Kirkon pysäköintialueella on kolmekin erilaista selostustaulua Siikajoen taistelusta 18.4.1808. Havupuun tuuhea oksa laskeutuu katokseksi Matti Visannin v. 1934 veistämälle muistomerkille, joka on betonista pyöräytetty luonnonkivillä täytetty suuri raskas pallo. Vanhan puukirkon (1701) edessä on kellotapuli, jonka läpi on tapana kulkea kirkkoon, sekä hautausmaa rauta-aitoineen.
.
Läheistä kustavilaistyylistä pappilaa en huomaakaan. Sataa vettä, koira haukkuu, enkä etsiydy pikkuteille hakemaan jokirantaa, vaan alan kävellä takaisin etelään kohti Pattijokea (23 km). Historiapolun neljäs selostustaulu kertoo Siikajoen aiemmasta kulku-uomasta (satojen vuosien takaa), joka näkyy leveänä painaumana peltojen ja tien poikki.
.
En palaa enää Siikajoen kyläkeskuksen Sale-kaupalle asvalttitietä 8120 (Merikyläntie) vaan lähden oikaisemaan hiekkatietä "Vanha Maantie", joka on yksityistie metsän ja peltojen halki. Siikajoen monitoimitalon kirjaston olisin halunnut nähdä, jos se olisi ollut auki (kuten vain maanantaina).
.
Ennen pitkää päädyn asvalttitielle 813, jota bussilla ajoin toiseen suuntaan. Pattijoelle tulee Siikajoen kirkolta kävelyä noin 21 km, ja sitten Pattijoelta Raaheen edestakaisin 5+5 km. Kunnanrajalle asti Siikajoen postilaatikoiden numerot ovat nousseet runsaaseen 1100:een ja sitten Pattijoen eli Raahen puolella numerointi alkaa laskeutua myös noin 1100:n nurkilta. Vesisade harmittaa, mutta erityisesti rajut, kieppuvat tuulenpuuskat, jotka kääntävät sateenvarjon nurin tai tekevät sen hyödyttömäksi.
.
****
PATTIJOKI uudelleen. Vesi Olkijoen vanhan sillan alla on tavattoman ruskeaa, kuten oli Pattijoenkin. Olkijoen puisen koulun eteläpuolella kyhjöttävän vanhan, erikoisen näköisen punaisen puurakennuksen oletan Olkijoen Rauhanpirtiksi, vaikka en havaitse mitään kylttiä. Itsenäisen Pattijoen aikaan pirtti on ollut museona avoinna sunnuntaisin klo 12-14. Ruotsin majuri Adlercreutz ja Venäjän kenraaliluutnantti Kamenski sopivat talossa 19.11.1808 Suomen sodan sotatoimien lopettamisesta. Olkijoelta on Pattijoelle vielä 5 km, mutta jo kävelytietä kapean tienpientareen sijasta.
.
Pattijoella istun puoli tuntia sateelta suojassa. Lepuutan jalkojani ja pitkällä kävelyllä jäykistyvää alaselkää. Näen Oulaisten Liikenteen päivän toisen bussivuoron klo 14:07 sujahtavan ohitseni Siikajoentietä kohti Siikajoenkylää. - Raahen paikallisliikenne ilmoittaa liimatuin lappusin olevansa kesälomalla koululaisten kesäloman ajan; aikataulujen sijasta toivotetaan "Aurinkoista kesää!" bussikatoksien seinillä.
.
Kävelen iltapäiväksi ja illaksi Pattijoelta edestakaisin Raaheen, 5 km suuntaansa. Kuljen taas Pattijoen kirkon ohi, sitten koulun, jonka yhteydessä olisi myös Pattijoen sivukirjasto, muttei auki. Kävelytie seuraa autoteitä metsikköjen ohi länteen. Teiden nimet: Koulutie, Sotaplassintie, Oulunväylä, Ratakatu. Kävelijöiden tienviittoja on varsin usein, enkä eksy kartattakaan (saan Raahen alueen kartan vasta illalla kirjastosta).
.
*****
RAAHE, Ennen Raahen kaupungin keskustaa alkavat teiden laidalla kohota erilaiset varasto- tai teollisuushallit. Laitakaupungin yleisvaikutelma on varsin ruma. Näen Ouluntien varressa myös pari päivää aikaisemmin palaneen bussivarikon: Käkelän Liikenteen bussit täyttävät pihakenttää. Bussit onnistuttiin ajamaan ulos ja pelastamaan, lukuun ottamatta yhtä täysin palanutta ja toista pahoin vaurioitunutta.
.
Kulkemani tie alkaa sivuta rautatietä! Poikkean vanhalla entisellä juna-asemalla. Luen seinälehtisestä, että juuri edellisenä kesäsunnuntaina olisi ollut tarjolla juna-ajeluja kiskobussilla eli lättähatulla Oulusta Tuomiojan kautta Raaheen!
.
Juna-aseman jälkeen on linja-autoasema. Vaihdan lounaaseen kääntyvältä Ratakadulta länteen vievälle Fellmanin puistokadulle, jonka varrella suuri Prisma-tavaratalo, varmaan kaupungin paras ostoparatiisi, sekä Lidl.
.
Raahessa on jonkin aikaa poutasää, kreivin aikaan, juuri kun valokuvaan kaupungin perustajan Pietari Brahen patsasta (1888) Pekkatorilla, pohjoiseen vievän Kirkkokadun varrella. Etsin lännestä Pikkulahden merenrannan, mutta rannassa tuulee hyytävän kylmästi, vaikkei sada. Näen mm. vesitornin Tornitalon, vanhan Porvari- ja kauppakoulun, Merikadun koulun ja lukion, harmaan graniittikirkon (1912) sekä "Suomen vanhimman museon (1862) rakennuksen.
.
Raahen Rantakadulla on arkkitehti Saara Juolan suunnittelema mainio kirjastotalo vuodelta 1980. Kirjastosalin peräseinältä riittää tilaa "vanhentuneenkin" aineiston varastokokoelmalle! Avohyllyisestä varastosta voisi helposti lainata vaikkapa Anthony Buckeridgen Jennings-sarjaa 1960-luvulta (4 osaa esillä).
.
Mennessäni kirjastoon alkaa sataa entistäkin rankemmin. Illalla lisäksi rajut vaakasuorat tuulenpuuskat vaihtelevista suunnista raivostuttavat tavallista sateenvarjon käyttäjää ulkona ja rajoittavat kaupunkiin tutustumista.
.
Raahen keskustan puukaupunginosa viehättäisi kuivalla ja tyynellä säällä. Entinen elokuvateatterirakennus Huvimylly jää sateen vuoksi etsimättä. Onneksi olin nähnyt Raahea kerran aikaisemminkin: vuonna 1994 kävin Raahen Museossa katsomassa maailman vanhinta sukelluspukua.
.
Käveltyäni takaisin Pattijoelle Onnibussin pysäkille arvelen kävelyä kertyneen kesän sadepäivälle noin 40 km. Pattijoella aamulla 3 km, Siikajoenkylästä kirkolle 4 km, Siikajoen kirkolta Pattijoelle 21 km, Pattijoelta Raaheen 5 km, Raahessa 2 km ja takaisin Pattijoelle 5 km.
.
Raahen Pattijoelta lähti minun lisäkseni Onnibussilla Helsinkiin kaksi 18-vuotiasta tyttöä vetolaukkuineen. Väljästä paluubussista jäi mieleeni neljä vilkkaasti jutellutta rouvaa Laitilasta (huvimatkalla Helsinkiin, aikoen päiväkäynnille Porvooseen), joiden puheenparsi kuulosti aivan Laitilan murrerunoilijalta Heli Laaksoselta, jota olen kuunnellut Malminkartanon kirjastossa.
.
Onnibus-matkani Helsinki-Raahe-Helsinki maksoi 4 euroa meno, 4 euroa paluu (1 euron varausmaksu jakautui kahdelle muullekin reissulle, Pyhäjoelle ja Lapinlahdelle).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti