Matkamuistoja viime vuosituhannelta. Matkolla vieraissa maissa voi kokea flow-elämyksiä, uppoutumisen kuluvaan hetkeen, ilman oman elämän historian kantamusta! Kuin olisi saanut hetkeksi toisen elämän, upouuden, tilapäisen.
Sitä yritin selittää kaverille, joka ei pidä matkustamisesta (ei lennä syyskuun 2001 jälkeen) - mutta suunnittelee vuonna 2026 purjehtivansa Queen Mary -laivalla New Yorkiin. Kävimme yhdessä Englannin Cambridgessä, jossa syksyllä 2004 Emerson-Lake-Palmerin (ELP) Keith Emerson Nice-yhtyeineen konsertoi. Ajoimme Siljan bussilla Göteborgiin ja sitten Eurolinesin linjalla Oslo - Kööpenhamina - Hampuri - Amsterdam - Lontoo.
Matkoilla ei ole isoja ongelmia sattunut. Lontoossa ekana aamuna 1988 klo 6:30 menin jalankulkutunneliin, joka olikin täynnä nukkujia, asunnottomia. Kävelin äkkiä läpi ihmisten jalkopäästä, osa makaajista heräsi ja alkoi kömpiä pystyyn. Tunnelin toisessa päässä olikin korkeasti aidattu rakennustyömaa - umpikuja! Minun täytyi palata takaisin tunneliin, jossa äsken ehkä yllättyneet asukkaat nyt tiesivät, että palaisin kohta... Mutta eivät kai mitään ongelmia asunnottomatkaan halunneet löytämäänsä suojaisaan luolaan. Jos olisin menettänyt rahani, mutten henkeäni, poliisi olisi pian tullut tunneliin.
Carlislen asemalla odotin yöjunaa aamuyön puolelle. Seinällä luki: "Waitingroom only for passengers. Regular inspections will be made to prevent unauthorised use..." Käytännössä penkeille kertyi lojumaan miehiä vailla yösijaa. Eräs heistä alkoi kuorsata kovasti. Tällöin toinen, resupekka, pohti ääneen: "Kylläpä nukkuu sikeästi, onkohan sillä mitään arvokasta (valuables)?" Joku toinen naurahti siihen. Ei kukaan koskenut toisiin. Yksi mies kysyi minulta, tiedänkö menikö äsken lähtenyt juna Glasgowiin? Vastasin, että niin taisi mennä (olin tullessani katsonut seinältä aikataulua). Ehkä vain uteli, puhunko englantia? Kuorsauksen volyymi kasvoi! Jolloin kireähermoinen mies karjaisi: Fucking Ziisus!! ja potkaisi kuorsaajan penkin rautajalkaa, jolloin penkki hieman tärähti, ja kuorsaus taukosi - mutta vain hetkeksi. Junani saapui, nousin siihen, muut jäivät asemalle.
Pariisista tyttöystävän kanssa yöjunalla La Rochelleen 1983. Jo puoli tuntia ennen keskiyön lähtöaikaa varasimme 8-hengen hytin vastakkaiset penkit kokonaan, käyden makuulle nukkumaan. Lähtöajan lähestyessä hyttimme ovea avattiin yhä tiheämmin, joku aina kurkisti sisään, mutta kääntyi pois, kun tilaa ei ollut! Paitsi: sitten tuli musta sotamies (palaamassa viikonlopun lomalta), epäröi aluksi kääntyä pois, mutta asettuikin nojailemaan pöytään ja avoimeen ikkunaan. (Hänen suunnitelmansa oli nukkua hattuhyllyllä, mutta vasta konduktöörin käytyä).
Kun musta sotilas roikkui ikkunassamme kuin mainos, tuli hyttiimme myös 3 mustan sotilaan seurue, joka ei tuntenyt ensimmäistä. Siistejä, puhuivat hillitysti ja kohteliaasti, tuoksuivat saippualta, selvin päin, yksi joi vain yhden oluen. Annoin heille tilaa istua, käännyin itsekin istumaan. Ystäväni luovutti penkiltään yhden istumapaikan verran tilaa ovisuusta.
Ensiksi tullut kiipesi tosiaan hattuhyllylle (tai matkalaukuille varatulle tasolle) katonrajaan lojumaan, mutta laskeutui sieltä aina väliasemilla (konduktöörin käynnin varalta). Kerran hän myöhästyi, jolloin konduktööri ehti huomata ja kysyi: "Nukkuiko Monsieur matkatavarahyllyllä?" Sitten junailija kirjoitti miehelle sakkolapun! Konduktöörin poistuttua mies katsoi lappua synkästi, kasvot tummentuen. Äkkiä hän repikin paperin, heitti silpun ulos ikkunasta ja kiipesi vieläkin ylähyllylle (jolloin 3 muuta mustaa taputtivat hillitysti käsiään!). Mutta hyllyläinen oli entistä varovaisempi ennakoimaan pysähdyksiä asemilla, aikaisempi laskeutumaan alas. Nukahdin. Herätessäni mustia ei enää ollut, kaikki olivat jääneet väliasemalle. Yhdeltä oli pudonnut juuri päättynyt armeijan lomalippu, joka oikeutti viikonlopun käyntiin Pariisissa junalla. Oli maanantai-aamu.
Matkalla olossa minua viehättää se, että ollessani vierailla mailla elämän täyttävät vain kunkin päivän omat pikku ongelmat: Eksymiset? Seuraavan yön majapaikan löytäminen? Ja ilonaiheet: kaiken ihmeellisen uuden näkeminen... Voin jättää matkan ajaksi Suomen ja arkielämän kokonaan ajattelematta, ei ole niiden aika silloin. Pienemmässä mittakaavassa toki välillä voi uppoutua vaikkapa vain kirjaankin tai elokuvaan tai muuhun esitykseen, mutta koko elinympäristönsä muuttaminen on tehokkaampi vaikuttaja!
Kulkiessani 1980-luvulla yksin Britanniassa tai Ranskassa, majoituin retkeilymajoihin ilman etukäteisvarauksia. Tulin aamulla junalla kaupunkiin ja menin varaamaan yösijan ennen klo 10. Sen varmistuttua oli mielenrauha kiertää kaupunkia koko päivä iltaan asti. Mutta sitten iltapimeällä:
Jäin Lontoon metrosta Hampstead Heathissa eri asemalla kuin aamulla. En ollut löytää majalle... kunnes näin saksankielisen ("Achtung! Halt!") teini-ikäisten partiopoikien ryhmän marssimassa joukkue-muodostelmassa pimenevällä kadulla. Arvasin oikein, minne he olisivat menossa. Seurasin heitä, kunnes nähdessäni aivan oikean talon, ohitin ryhmän kiireesti: suihkukopista kuulin vähän ajan päästä saksankielisen teinijoukon äänekkään ryntäyksen pesuhuoneeseen. Ehkä Santiagon pyhiinvaeltajienkin joukkomajoituksissa samanlaisia kokemuksia?
Pariisissa olin ajanut aamulla RER-junalla, mutta illalla metrojunalla eri asemalle. Olin unohtanut osoitteesta "270 Rue St. Jacques" sen ison numeron, 270! Kapea pitkä pimeä katu kohti etelää oli ikivanha, jatkui kuulemma aikoinaan maantienä ihan Roomaan asti! Luulin väärää taloa oikeaksi osoitteeksi, mutta ovi jo rautakaltereilla suljettu, rynkyttäisinkö, avaisiko joku?
Kävelin vielä lisää etelään, kunnes näinkin tutun talon, ulko-ovi auki tulvien valoa pimeälle kadulle! Tuskin olin ehtinyt yläkertaan huoneeseeni (3 hengen) kun alkoi sataa rankasti! Edellisen yön olin viettänyt Tuileries'n puistossa, joten univelkaakin oli, hyvin tuli nukuttua. Reissujen iloja!
"MeToo"-kokemus vuodelta 1988. Bussien takaosia kannattaisi välttää. Istuin yksikseni Eurolinesin bussin toiseksi viimeiselle penkille. Taakseni takariville istui suurikokoinen musta mies, joka söi sormin kanankoipia tai jotakin muuta lämmintä alumiinifolioon käärittyä ruokaa, jonka hän oli äsken ennen bussin lähtöä hankkinut bussiasemalta. Syönnin päätyttyä jäivät miehen sormet rasvaisiksi, mihin pyyhkisi ne? Tunsin isot sormet vaaleissa runsaissa hiuksissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti