Sastamala tuli tutuksi Vanhan kirjallisuuden päivillä 2021. Navigaattori neuvoi Huittisten kautta lännestä Vammalaan tulevia Pesurinkadulle ja pois mennessä itään Tampereentielle. Itsenäisyydentie oli etelästä päätie Vammalan keskustaan, jossa rinnakkaiset kauppakadut, uudempi ja suurempi Puistokatu sekä vanhempi ja mutkainen Marttilankatu, yhtyivät pohjoisessa Vammaskosken sillalle.
Kirjapäiviä pystytettiin 29.7.2021 torstain iltapäivänä, kahta myyntipäivää perjantaita ja lauantaita varten, Sylvään koululle ja viereiseen jätti-telttaan. Pakettiautot purkivat banaanilaatikoita täynnä kirjoja teltan kolmen suuaukon pielissä.
Antikvaari Antolla oli tuomisinaan nelisenkymmentä täyttä banaanilaatikkoa, joiden järjestelyyn teltassa pöydille kului nelisen tuntia. Osa kirjoista aseteltiin kuuden tason puiseen hyllykköön, esimerkiksi muistelmia, historiaa ja kaunokirjallisuuden klassikoita. Myös muotoilu- ja kuvataidekirjoja, harrastekirjallisuutta, runokokoelmia, dekkareita, jännityskirjoja, lastenkirjoja ja sarjakuvia oli lajiteltuina eri laatikoissa. Osa kirjoista oli sata vuotta vanhoja tai 1800-luvulta, kuten tyrvääläisen Antero Wareliuksen "Enon opetuksia luonnon asioista".
Tervakallion leirintäalue (2 km keskustasta) Rautaveden pohjoisrannalla tarjosi varmaankin kaupungin halvinta majoitusta lasten leikkimökin kokoisissa, ehkä 4 m2:n punaisissa puutaloissa, jotka oli varustettu kahdella kerrossängyllä, jääkaapilla ja kahvinkeittimellä. Alueelle ajettiin Vammaskosken sillan pohjoispuolelta Sastamalantietä itään ja Uittomiehenkadun päähän, läpi muutaman betonielementti-kerrostalon muodostaman mini-lähiön, jonka ylellisyytenä oli Pappilanlahden järvenranta! Leirintäalueen rannalta ja laiturista avautui varsin kaunis näköala Vammalan keskikaupungin talorivistölle Rautaveden eteläpuolella.
Vein perjantai-aamuna kirjekuoreen pakatun kirjan postiin, jota hoiti K-Supermarket Torikeskus, kattoikkunaisessa, valopihaisessa kauppakeskuksessa Puistokadun varressa, Onkiniemenkadun ja Aittalahdenkadun välissä. Katolla oli pysäköintialue, länsipuolella puisto ja itäpuolella toriaukio, joka oli täynnä torikauppiaita lauantai-aamuna. Muutamilla myyjillä oli pysyviä puisia kauppa-aittoja. Yksi käytettyjen kirjojen kauppiaskin seinustalla. Arkena pysäköintialue ja alkoholistien ajantappopaikka. Eteläpuolella Linja-autoasema, jossa paikallisbussin aikataulu, mutta "kaukolinjojen vuorot vain netissä, koska vähentyneet koronaviruksen takia".
Luulin K-Supermarketin olevan Vammalan suurin kauppa, mutta kartasta opin, että kaukana keskustan eteläpuolella, Itsenäisyydentie 66:ssa on City-Market. Prisma puuttui, mutta oli jo rakenteilla samalle suunnalle. Ihmekös sitten, että Puistokadulla oli jatkuva vilkas autoliikenne katua ylittävän kävelijän varottavana, jos keskustasta pitää ajaa 3 km kauppoihin. Luulin vanhanaikaisten vaatekauppojen menestyvän Vammalassa, koska valtakunnan suurimmat koko kansan vaatettajat Prisma ja City-Market puuttuvat? Nikkanen ja Nyyssönen olivat isoja kaupankylttejä keskustassa, Nikkanen vaatetti Huittisissakin ja Nyyssönen myi kelloja, kultaa ja optiikkaa.
S-Market Itsenäisyydentie 1 oli keskustan laidalla, mutta Lidl liian kaukana etelässä. K-Marketteja oli kolme, Nuutilankujalla Lidlin eteläpuolella, Raiviossa Vammaskosken pohjoispuolella Asematie 20:ssa sekä Häijään kylässä. Villihinta ja Löytötex olivat isoja sekatavarakauppoja.
S-Marketin eteiskäytävässä jaettiin ilmaiseksi Aamulehteä. Toivoin, että olisin saanut Tyrvään Sanomat, joka näytti pirteältä selatessani sitä kaupan lehtihyllyllä, ilmestyi keskiviikkoisin, hinta 3,50 euroa. Kerrostalojen pihoissa näin pieniä puisia postilaatikoita, joissa luki "Alueviesti". Sisällä oli nippu sen nimistä ilmaiseksi jaettavaa kaupunkilehteä: Sastamala - Punkalaidun - Huittinen - Kokemäki, painos 32'000. Lehden jakajan ei tarvinnut kiertää rappukäytävien postiluukkuja, joista monissa lukisi: "Ei mainoksia, kiitos!" Halukkaat saivat kuitenkin ilmaislehden kotipihalleen asti.
*
Puistokadun ja Marttilankadun eteläpäässä katselin Bio Sastamalan elokuvamainokset. Vain Renny Harlinin ohjaama "Luokkakokous" klo 18. Lauantaina olisi myös lasten animaatio klo 16. Neljän teatterin ketju: Huittisista (2 salia) Loimaalle ja Somerolle. Työpaikka oli vapaana näytösten hoitajalle (myynti, elokuvakoneen käyttö, siivous ym). Aittalahdenkadun eteläpuolella ihmettelin luonnontilaan jäänyttä mäkitonttia, jolle nousi portaikko Puistokadultakin. Mäen huipulla piilotteli vanha iso puinen Seuratalo.
Sastamalassa on paljon puistoja ja liikuntapaikkoja ulkona. Erityisesti lännessä Liekoveden rannassa on kaunis vesimaisema lintuineen sekä puistonpenkkejä. Myös pystytetty tyhjiä taulunkehyksiä, joiden läpi katsoa "Mielenmaisemaa". Raamien mukana meditaatio-ohjeita kurssimainoksin.
Etelämpänä tulvavalli suojelee rivitaloja Roismalanlahden korkealta vedenpinnalta. Maan puolen rinteeseen on rakennettu porrasaskelmia ja järven puolelle laitureita. Kuljeskelin valleilla jo vuonna 2017 kävellessäni Äetsästä Kaarlo Sarkian museon ohi Vammalaan:
(Kuntabongari 2017 heinäkuuta: 604. Kiikasta Vammalaan kävellen)
Kävelin länsirantaa pohjoiseen Tyrvään kirkolle. Matkan varrella matonpesupaikkoja, venelaitureita, Kaalisaaren niemessä urheilukenttä, tennis- ja padel-kenttiä, skeittailurata, mäennyppylä, kuntoilulaitteita, uimaranta pukukoppeineen. Rantatontille on rakennettu kalliisti uusi suuri kerrostalo. Naapurina vuosikymmeniä vanhempi halpa betonielementti-talo rumasti näkyvine saumoineen, mutta sekin omalla pätkällään Liekoveden rantaviivaa!
Montako kaksitornista kirkkoa Suomessa on? Kaksi: Tyrvään kirkko oli ensimmäinen ja Helsingin Johanneksen kirkko viimeinen! Tyrvään kirkossa on tilaa tuhannelle kokoontujalle. Halusivatko seudun heränneet rehennellä naapurikuntalaisille? Levisi sanonta: "Kehuu kuin tyrvääläinen kirkollaan!" Pihalla lasivitriinissä selostukset Sastamalan eri-ikäisistä kirkoista. Kirkko oli komea ulkoa, muttei kummoinen sisältä. Kolmiosainen alttaritaulu ja kolikoita syövä vaivaisukko.
Ylitin Vammaskosken sillan ja laskeuduin portaat rantapuistoon, jossa oli pari pientä kävelysiltaa ja pitkospuita länteen. Päädyin Jaatsinkadulle, jolta polkua Asemakadulle. Kävelin Vanerikadulle katsomaan Riga-nimistä vaneritehdasta. Palatessa poikkesin rautatieasemalle, jonka molemmilla laitureilla muutama ihminen odotti junia, sekä Porin että Tampereen suuntaan.
Junalippuautomaatti ei toimi rahalla, eikä ole aikatauluja! jotka kehotetaan katsomaan netistä! En ole vuosiin ajanut Suomessa junalla, en osaisi enää, asemat tai konduktöörit eivät myy lippuja, pitäisikö sitten ajaa liputta ja maksaa kallis sakko?! Saksassa 2018 ja Belgiassa 2017 olen saanut liput euroseteleillä automaateista, eikä ollut paikkavarauksia, tilaa riitti!
Gallen-Kallelan kadun varrelta löydän Akselin lapsuudenkodin, nyt näyttelytilana, jonka valvoja lakaisee eteistä ulkoportaille ja tervehtii ohikulkijaa. Pihan luonnonpuistossa on veistoksia, kuten pelti-lintuja, ja myös Kallelan patsas, joka onkin pelkkä pää kivitolpan nokassa, jota muutama vuosi sitten etsin tuloksetta. Tuntemattoman taiteilijan näyttely sisällä. Jaatsinkadun ja Asemakadun risteyksessä on entinen kivinavetta näyttelytilana, jossa nyt Marc Chagallin teoksia, pääsymaksu 6 euroa, pariskuntia menee sisään.
Pakenen alkavaa sadetta kaupunginkirjastoon, joka on Vammaskosken sillan koillispuolella, Pappilanlahden rannassa, Sillankorvankadulla. Katetulla ulkoterassilla on kärryssä jaossa ilmaiseksi poistokirjoja: "Älä maksa! Älä tuo takaisin!" Avaran kirjaston valikoima vaikuttaa runsaalta. Sisällä on iso laari lisää poistokirjoja. Vapaaehtoisen maksun kirjasta voi pudottaa aukosta rahalippaaseen. Löydän vanhan kirjan "Agricolasta Pakkalaan" ja luulen ensimmäiseksi osaksi kirjailijaesittelyjä, kuten omistamani "Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan" ja "Kailaasta Meriluotoon". Kotona huomaankin pappien elämäkerroiksi, kuin oppikoulun kirkkohistoriaksi. Pidän sadetta, käytän siistiä käymälää. Kirjasto on auki perjantaina klo 16 asti, lauantaina suljettu.
Marttilankadun jalkakäytävällä näen kirjakauppias Jokke Mäkisen ulkona tupakkatauolla. Pirkka-Pekka Peteliuksen TV-sarja teki Jokesta ulkonäöltä tutun "vilimitähden" muutama vuosi sitten. Kolme kertaa eri päivinä ohitin Tyrwään Antikvariaatin ja joka kerta Jokke oli ulkona tupakalla ja juttelemassa. Tyrvään Sanomissa (4.8.) hän kehui: Parhaat kirjapäivät ikinä - myynnillisesti. "Tuntui, ettei hengähdystaukoa oikein ollut, kun ihmisiä tuli ovesta jatkuvasti."
**
Joitakin bussipysäkkejä somisti koristeltu polkupyörä, jonka tarakalla oli kirjoja. Selitysteksti kertoi, että Kirjapäivien ilmainen kaupunkibussi "kulkee jatkuvasti" klo 8-18 perjantaina, 8-17 lauantaina, reittiä Rautatieasema - Sylvään koulu - Pyhän Olavin kirkko - Rautatieasema. Muutaman kerran olin bussin nähnytkin, kyljessä luki "Antti Lauhamo".
Näin ilmaisbussin pysäköitynä Ojansuunkadulla Sylvään koulun vieressä perjantaina klo 14:20 ja kiirehdin mukaan. Toivoin että keskiaikainen kirkko olisi auki ainakin klo 15 asti. Kuljettaja seisoskeli ulkona. Sisällä istui 2-3 pariskuntaa. Bussi lähti ajamaan puolen jälkeen ja matka Pyhän Olavin kirkolle vei runsaat 10 minuuttia.
Vammaskosken sillan jälkeen ajettiin koilliseen, Vanhankirkonniemelle. Matkan varrella näkyi grillikioskin pihassa ihmisnukeilla somistettu autonäyttely, esimerkiksi kaunotar kurkottamassa konepellin alle. Pyhän Olavin kirkon luona bussi kävi ensin kääntymässä pysäköintialueella ja pysähtyi sitten portin eteen. Olin ainoa kirkolle jäävä (muutko menossa rautatieasemalle?), mutta bussiin nousi 2 ihmistä.
Pyhän Olavin irkossa oli opastettu kierros meneillään klo 14:50. Kirkko oli avoinna arkena klo 16 asti, mutta lauantaina suljettu! Opas selosti Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan työnjakoa uusissa kirkkomaalauksissa: raamatun henkilöitä ja Jeesuksen kärsimystie. "Kuolema on: Kaksoispiste, eikä piste." Vapaaehtoinen pääsymaksu 2 euroa, jonka sai antaa joko oppaalle tai "Puu-Pietarille" eli kirkon vaivaisukolle.
Tuhopolttaja oli syksyllä 1997 sytyttänyt kirkon palamaan, juuri kun talkooporukka oli saanut pärekaton uusittua. Kiviseinät olivat säilyneet, puuosat tuhoutuneet tulessa. Uudet puurakenteet on maalattu sinivihreiksi, mikä on ollut väresitä arvokkain.
Minulle vanhakirkko oli sisältä pettymys: tuoreet puupenkit tai katto eivät pystyneet näyttämään historiallisilta, vaikka liitokset olikin tehty vanhanaikaisesti puutapeilla. Kiviseinät olivat komeimmat pihalta katsottuina, olivat silloinkin kun näin raunion ennen kunnostusta.
Parin nuoren naisen esimerkkiä seuraten kiipesin kirkon perältä portaita parvelle, jossa olivat kaiketi kirkkokuoron penkit. Hyvä näköala alas saliin ja saarnatuoliin. Laskeuduin alas toisia, jyrkempiä portaita vasemmalla sivulla edessä.
Poistuin kirkosta harmaapartaisen seitsenkymppisen miehen jäljessä, joka käveli ulkona polkupyörälleen. Kirkolle tulossa ollut kolmikymppinen kysyi tältä: "Oletko Upi - Urpo Vuorenoja?" Oli hän, miehet jäivät juttelemaan, vuosientakaisia. Sitten muistin minäkin nähneeni Karkussa matkailukohde Wanhan-Harsun isännän, viisi vuotta sitten, 2016.
Antti Lauhamon kaupunkibussin piti pysäkkitekstien mukaan kulkea "jatkuvasti", mutta tarkoittiko 20 vai 30 minuutin vuoroväliä? Myöhemmin näin kirjapäivien esitteestä, että bussin piti lähteä tasatunnein rautatieasemalta. Jouduin siis odottamaan kirkolla tunnin! Olisin kävellyt keskustaan puolessa tunnissa. Kello 15:45 bussi ei jättänyt ketään kirkolle, mutta autoon nousi kaksi. Bussin seistessä pysäkillä pari minuuttia tuli auton takaosista nainen kysymään, ehtisikö hänen lapsensa käydä kirkossa sisällä? Kuljettaja sanoi, että lähtee juuri, mutta tulee taas tunnin päästä. Rouva ei halunnut odottaa tuntia, vaan aikoi tulla omalla autollaan uudestaan (mutta kirkko sulkeutuisi 10 minuutin päästä ja olisi huomisen - lauantain - kiinni).
Kaupunkibussi ajoi rautatieasemalle, jossa seisoi muutaman minuutin. Sitten Vammaskosken sillan yli, Marttilan-, Varilan-, Kilpinokan- ja Rautavedenkatua Ojansuunkadulle Sylvään koulun Kirjapäivien päätepysäkille.
***
Myöhästyin muutaman minuutin Bibliofiilien Seuran kirjahuutokaupasta klo 16-18 Sylvään auditoriossa, en ehtinyt tutustua lavan laidalla esillä olleisiin kohteisiin, eikä minulla ollut luetteloakaan. Meklarina toimi Petteri Leino. Myytävänä oli noin 50 kirjaa (tai myös 3 kirjan nippuja), joista monet jäivät huutamatta 5 euron pohjahinnallakin. Välillä syttyi kilpahuutoja. Suurostajat tai kirjallisia tarjouksia tehneet osallistuivat tuntemattomina numeroilla 1-10. Eniten myytyjä kirjoja varastoitiin lavan takaosaan ostajalle numero 1. Aikakauslehti "Mehiläisen" vuosikerroista n. 1860 tarjottiin 50-65 euroa, viimeinen (vajaa) nousi kalleimmaksi. Myytävä loppui jo klo 16:40, 80 minuuttia etuajassa.
Lauantai-aamuna oli Rautavedenkatu suljettu autoilta, paitsi Kirjapäivien maksullisen pysäköinnin vuoksi, myös kadulle aidatuilla ulkokentillä järjestettyjen salibandy-otteluiden takia. Vihreäliivisiä tilapäisiä pysäköinnin vartijoita oli runsas joukko Sylvään koulun eri nurkilla.
Kävelin kirjamuseo Pukstaavin pihaan ensimmäisen kerran Rautaveden- enkä Marttilankadun puolelta ja huomasin yllätyksekseni tuuhealla pihalla olevan puiden peitossa erikseen Sastamalan seudun museon, tornillisessa Apteekkarin huvilassa. Ulkona puutarhassa oli Jukka Virtasen (1931-2015) valokuvanäyttely, ei TV-esiintyjä Jukka Virtasen (1933-2019).
Viereisellä tontilla oli Vammalassa syntyneen Mauri Kunnaksen kuvakirjojen unissakävelijän Herra Hakkaraisen museotalo, jonka pihalla lasten liikennekaupunki, tärkeimpinä lavasteinaan vankila sekä bensiiniasema GULP! "kallista bensaa." Olisiko museo aikuiselle sallittu tai sopiva?
Kävin museoista kahdessa iltapäivällä klo 13:30-14:30, ensin Apteekkarin huvilassa, auki klo 10-17 (Kirjallisuuden päivinä klo 20 asti). Lipunmyyjä vasta käynnisti Museokortin lukulaitteen, olin kai päivän ensimmäinen asiakas? Huvilan pohjakerroksessa oli kaksi näyttelyä: yhdessä huoneessa Lasinpuhallus ja useissa huoneissa Karjalan evakot. Lotan asu vitriinissä. Esineitä ja käsitöitä, myös haalealla värifilmillä. Eniten pidin kokonaan katsomastani Puolustusvoimain mustavalkoisesta filmikatsauksesta numero 86 (ehkä), joka kuvasi Karjalan evakuointia eri kulkuvälineillä, ja välillä sotatoimia. Poistuessani joku mies oli juttelemassa lipunmyyjän kanssa ja meni ulos edelläni. Muita en nähnyt Sastamalan seudun museossa, olisiko se liian piilossa, eivätkä turistit löydä?
Suomalaisen kirjan museoon Pukstaaviin ja Sastamalan seudun museoon oli yhteinen pääsymaksu, pääsylippuna hopeanvärinen tarrakuvio, joka muistutti numeroa 9 tai 6. Pukstaaviin mentiin sisään alhaalta kellaritasolta pihan puolelta (edellisen kerran käydessäni vuosia sitten Marttilankadun katutasolta). Kadun korkeudella oli vasemmalla kahvila ja oikealla museokauppa, jossa lipunmyynti, mutta nyt tyhjänä.
Katselin ensin kadun kerroksen exlibris-näyttelyn (kuuluisuuksien kirjanomistajan-merkkejä). Sitten nousin ylimpään kerrokseen, jossa oli pysyvä kirja-alan näyttely. Lavastuksia vitriineissä, kuten kirjapaino tai Otavan kustannustalo Helsingissä - pienoismallina, joidenkin huoneiden seinät avattuina, jotta huoneisiin näki. Kirjahyllyjä lavastettu kirjakokoelmineen, eri aikakausilta ja erilaisista kodeista. Nauhoilta kuului tekstinäytteitä tunnetuista kotimaisista teoksista. Filmiesitys kertoi toimeliaasta apteekkarista, joka perusti Tyrväälle kirjapainon, kirjakaupan, limonaatitehtaan sekä rakennutti Pukstaavin talon apteekikseen ja tornihuvilan asunnokseen. Hän kuoli 1938.
Minusta jotakin sellaista tuntui Pukstaavista puuttuvan, mistä olin eniten pitänyt ensimmäisellä käyntikerrallani, viisi vuotta sitten 2016, mutta mitä? - Lyhyet Kirjailija-multimediat: Aho, Canth, Jotuni, Huovinen, Kianto, Kallas... Olivatko poissa vai enkö huomannut? Museovieraita oli lisäkseni vain nuoripari katsomassa exlibriksiä sekä yläkerrassa äiti sivistämässä pientä koululaistaan kulttuurilla. Kahvila kuulosti sorinasta päätellen vilkkaalta.
Sylvään koululla oli kirjamyyjiä sekä suuressa teltassa että koulun sisätiloissa, monissa luokissa, kahdessa kerroksessa. En varmasti löytänyt kaikkia myyjiä, tuskin muutkaan. Esimerkiksi SS Libriconin sarjakuvat olisin halunnut nähdä. Nastamuumio sanoi, ettei ole julkaissut mitään uutta korona-aikana, myi vain ylimääräisiä kirjoja hyllystään.
****
Kirjapäivillä klo 12-13 Bibliofiilien seuran puheenjohtaja Petteri Leino haastatteli entistä antikvaarista kauppiasta, 75-vuotiasta Anssi Arohonkaa (s.1946), joka oli kirjoittanut muistelmansa. Hämäläis-osakunnan aktiivi 1960-luvun lopulla. Vuonna 1970 ensimmäisen sarjakuvahuutokaupan meklari, sarjakuvahullun kaverin pyynnöstä, ei itse harrastanut sarjakuvia. (Minä muistankin hänet erityisesti sarjakuvameklarina - Helsingin Sanomien valokuvasta! Hänen kaupassaan kävin kerran tai pari, veljensä Mikan kaupassa Hämeenlinnassa kerran, ja isänsä Eino Arohongan (Aaro Honka) poikakirjoja luin monta.)
AA: Tampereen klassisen lyseon latinisti, filosofian maisteri, äidinkielen opettaja, kunnes perusti Helsingin Cygnaeuksenkadulle pienen 50 neliömetrin kokoisen antikvariaatin, jonka muutti 70 m2:n tiloihin Mannerheimintielle. "Pistit liikkeen pystyyn minun nenäni eteen!" harmistui tunnettu antikvaari-kauppias Isak Gordin - jolla oli melko iso nenä. Antikvaariset kauppiaat ovat kuulemma kateellista väkeä, "Ei kuitenkaan Petteri, joka aloitti vasta kun minä lopetin ja osti varastoni, joten emme ole kilpailijoita."
"Kalleimmalla kirjoja myyvät eivät ostaessaan välttämättä maksa parhaiten" oli Arohonka kirjoittanut, mikä suututti kollegoja, nimiä mainitsematta. Leino mainitsi Hagelstamin hävinneen Arohongalle tarjouskilpailun arvokkaasta kirjastosta. Kirjavarkaiden varalle kauppiaalla oli pesäpallomaila. Liikkeessä tuurannut vaimo juoksi mailan kanssa kadulle narkomaanin perään, joka oli siepannut ovensuusta maksamatta 5-osaisen Sibeliuksen elämäkertasarjan, ja karjuen saikin kirjat takaisin.
Koronan takia Sylvään koulun auditoriossa oli käytössä vain joka toinen penkkirivi, mutta edellisvuosia vähäisempi yleisö mahtui hyvin. Juhlasalissa eli voimistelusalissa riitti tilaa reilusti, kun ehdin sinne kuuntelemaan osan valokuvaaja Pekka Agarthin ja dosentti Mikko Lahtisen muisteluista menneiden vuosikymmenten Vammalasta ja sen tärkeimmästä kauppakadusta Marttilankadusta. Viimeiseksi haastateltiin filosofian tohtori Marko A. Hautalaa kirjoittamastaan 1200-sivuisesta Algoth Untolan elämäkerrasta, jonka sastamalalainen kustantaja oli julkaissut. Hautala teki palkkatyötä vartijana, työnantajana Securitas, niin ei tarvinnut hakea apurahoja (kansainvälisesti kuuluisa kauhukirjailija Marko Hautala on eri henkilö).
Kirjapäivät loppuivat lauantaina klo 17:00. Moni myyjä aloitti etuajassa kirjojensa pakkaamisen banaanilaatikoihin, mutta kauppias Anto sinnitteli viimeiselle minuutille ja myikin vielä klo 16:55 yhden kirjan 5 eurolla. Takaiskuja: hänen pöydältään oli varastettu Elias Simojoen teos "Palava pensas"! Kirjojen pakkaaminen autoon vei Antolta puolitoista tuntia, joiltakuilta vähemmän tai enemmän.
