tiistai 20. tammikuuta 2015

484. Hopealinjalla Hämeenlinnaan


Matkustin isoilla vesibusseilla tai laivoilla Tampere - Visavuori - Hämeenlinna 21.8.2004. Laivojen mittasuhteita: Pituus 30 metriä, leveys 6 metriä. Nopeus 12 solmua. Miehistö 1+2. Matkustajamäärät 200 / 250. Valmistumisvuodet 1966 ja 1996. Syväys 1,6 / 1,2 m. (Ensin Star / sitten Moon).
*
Kuljen elokuun lauantaiaamuna bussilla klo 5:30-45 Espoosta Helsinkiin. Kaduilla on perjantai-illan jäänteitä ja jätteitä. Rautatieaseman laiturin 7 päässä odotteleekin jo Helena. Kaksiosainen tylsä R-juna Helsinki - Riihimäki - Tampere lähtee klo 6:12 (Tampereelle 8:30). Ensin kaksi vartijaa hakee pois alkoholistin junan peräosastosta. Junalippuni maksaa 19 euroa.
*
Tampereella kävellään Kehräsaaren kautta Laukontorille, eteläisemmän järven Pyhäjärven rantaan. Laivayhtiön konttori on vanhan talon yläkerrassa. Hinnasto: 38 euroa laivalippu Tampereelta Hämeenlinnaan, (56 euroa meno-paluu, paluu bussilla), tai 50 euroa meno sisältäen lounaan ja käynnin Emil Wikströmin museossa Visavuoressa.
*
Nousemme ensimmäisinä vesibussiin 'Silver Star', jonka kyltissä lukee: "Tampere - Visavuori". (Sen perässä kelluu tyhjänä 'Tampere' -laiva tekstillä "Visavuori - Tampere".) Vasta vähän ihmisiä on saapunut satamaan. Istumme peräkannella muovituoleissa, avara näköala taaksepäin. Matkustajia kertyy peräpenkillekin.
*
Laiva lähtee Pyhäjärvelle klo 9:30. Tampereella nähdään aluksi vesien takaa Pyynikki, Varala, Pispala. Paikalliset tamperelaiset selostavat näkymiä.
*
Nokian kylpylä Eden klo 10:20. Lassila & Tikanojan loka-auto tyhjentää letkuilla jätettä, siitä leviää hajua. Muita näkymiä vesiliukumäki, Pitkäniemeä, kirkon torni. Poliisivene ajaa laivan perässä ja ohitsemme. Vesibussi 'Tampere' ajaa näköjään jäljessämme tyhjänä Visavuoreen.
*
Lounasaika alkaa klo 11, käymme katsomassa klo 11:10, on täyttä kellarissa tai ruumassa. Sijaa pitäisi olla sadalle. Uudelleen klo 12. Viiden hengen pöytä, pari ikkunan vieressä. Useita pöytiä (ainakin 3) 'varattu' -kyltein tyhjinä. Ylempään kerrokseenkin voisi mennä: "Mä tuon sinne!" sanoo tarjoilija. Salaattipöydästä ensin Italian- ja perunasalaattia, porkkanaraastetta, tomaattia ja lehtisalaattia. Kahta lajia leipää. Syön kaksi lautasellista. Lämmin ruoka kanaa ja riisiä, ei mikään runsas annos. Tunti syömistä. Kahvi.
*
Lempäälän sulku! Täyttyvä vesiallas nostaa laivaa ylemmäs klo 12:15. Lämmintä ruokaa vasta odoteltaessa käväisen ylhäällä ulkokannella katsomassa sulutusta. "Kaikki" muut ovatkin jo siellä katsomassa! Ravintolan kellariruuman ikkunoista ei näkynyt kuin kivimuureja ympärillämme.
*
Lempäälän jälkeen kuljetaan kapeaa väylää. Merimerkki - reimari - pujottelua välistä. Helena ihailee näkemiään rantasaunoja ja rantamökkejä. Hän on kesämökkien fani, viikon rauha joka vuosi, eikä uskalla yksin olla, kaikki valot palamaan! kertoilee.
*
Toijala klo 13:50. Kirkon torni näkyy. Viiala oli jo sitä ennen. 'Silver Starin' käymälät ovat näköjään takakannen oikeassa etukulmassa. Naisten wc:ssä on sivuikkunakin.
*
Visavuoressa pysähdytään tunnin verran klo 14:15 - 15:05. (Aikatauluaika: 14:00-15:15, saavuimmeko tällä kertaa myöhässä, ja hoputettiinko ihmisiä palaamaan ajoissa?)
*
Laivalaiturista lähdetään kävelemään jyrkän ja korkean rinteen polkua ylös talolle. Museon virkailija on polun varrella ja vaihtaa Visavuoren pääsylipun luetteloon patsaista. Joku liputon lähetetään alas etelään portille lipunostopaikkaan. Eläkeläisryhmä erottuu joukosta, vaikka laivalla on kaiken ikäisiä.
*
Ateljeehen noustaan portaita ylös kahvilan vierestä. Opastyttö selostaa tarinaa kuvanveistäjä Emil Wikströmistä ja seitsemästä naisesta, kuten Mielikki Ivalo. 'Kinatädeistä' Emil ei tehnyt muotokuvaa.
*
Urkuparvi on ateljeen yläpuolella, sieltä portaat tähtitorniin, joka ruuhkautuu! Torni on sijoitettu hauskasti katon viereen.
*
Salien seinustoilla on nähtävillä mm. Helsingin Rautatieasemalta tuttu jyhkeä kiviukko. Emilin mallina istui työkyvytön poika, kuten istui aikansa myös Mannerheim ym. kuvattavia.
*
Pihan toinen rakennus on koti. Keittiössä oli juokseva vesi ja lautasten kuumennus. "Ei saa koskea!" - joku kävijä alkoi asetella pannua. Makuuhuone, ja peili josta näki palvelijoiden huoneeseen, ettei siellä vain kävisi yövieraita.
*
Opas antaa vapaa-aikaa. Helena kiirehtii ajoissa laivalle jo klo 14:55, joten Suomen parhaan pilapiirtäjän Kari-paviljongissa jää nyt käväisemättä. Olen kuitenkin käynyt siellä jo eri kerralla, jolloin tulin kävellen Sääksmäen sillalta, siihen aikaan kun Kari Suomalainen vielä pihapiirin läheisessä kotitalossaan eli viimeisiä viikkojaan ennen kuolemaansa.
*
Laivalaiturilla vesibussimme vaihtuu! Visavuoresta Hämeenlinnaan vie nyt 'Silver Moon'. Vaihtolippu tarkastetaan laskusillalla. Toinen laiva laiturissa on 'Tampere' sinne palaaville. Tässä kätevä puolimatkan risteysasema vaihdoille ja kullan arvoinen Wikströmin museolle.
*
Asetumme sivulaidan ulkokansipenkille. Peräpenkillä istuu jo parikin paria olutsieppoja, jotka ovat tekemässä edestakaista matkaa Hämeenlinnasta, eivätkä viitsi edes käydä maissa Visavuoressa. Käymälät ovat 'Silver Moonilla' ulkosivukäytävän päässä, ohjaushytin takana, käymäni ei ole enää siisti.
*
Matkustajat palailevat vasta myöhään ja hyvin hitaasti valuen laivoille. Selostus kuuluu kaiuttimista hyvin 'Silver Moonilla'.
*
Sääksmäen silta klo 15:20. Viitisen metriä alitustilaa. Vesi on nyt korkealla. Kansimiehen pitää olla tarkkana, kun hän kurkkii peräkannelta katon ylitse laivan mahtumista. Järvi on nyt Vanajavesi.
*
Lepaa klo 16:20, suuri kartano. Hattula klo 16:50, kaksi kirkkoa, siltojen alitse. Kapeaa järvinauhaa enää Hämeenlinnaan asti.
*
Aulanko 17:25, kuuluisa hotelli, jonka takana luonnonpuisto tekoraunioineen, teattereineen, näkötorneineen ja joutsenlampineen. Sitten enää Hämeenlinna klo 17:45, päätesatama.
*
Hämeenlinnassa on käynnissä Keskiajan Markkinat. Kävelemme keskiaikaiselle linnalle, Helena ihastelee puistoja, osallistujien vanhanaikaisia naamiaispukuja, pärekoreja, muttei myös esillä olevaa Kokiscolaa. Linnassa kuuteen, sitten ruutukaava-aluetta ristiin rastiin, mukulakivisiä katuja, kauppatori, antiikkiliikkeitä. Sillan yli itään, Engelin sairaala ja taidemuseo, antikvariaatit. Rautatieasemalle klo 19:40. Helena lähtee junalla. "Ensi kesänä Heinävesi?"
*
Kävelen yksin puistoisia rantoja, linja-autoasemalle klo 19:55. Bussi onkin juuri mennyt klo 19:50. Kävelen Myllymäelle, näköala! Olutsieppoja penkeillä lauantai-iltana. Alas pohjoiseen, kasarmit itään. Maxim elokuvateatteri torilta luoteeseen. Ikaalisten Matkatoimiston tilausbussi (Artturi Anttila) saapuu linja-autoaseman viereen klo 21 ja purkaa ulos nuoria, kolme henkilöautoa tulee juuri hakemaan omiaan.
*
Odottamani pikavuoro Helsinkiin saapuu laituriin kolme klo 21:10 purkaakseen ulos 4 ihmistä. Viehättävä rehevä nuori nainen kuljettajana, herttaiset kuulutukset. Matkalippuni Helsinkiin maksaa 12 euroa.
*
Heti Hämeenlinnan eteläpuolella tulee pimeä. Luen Ankkalinnan Pamausta, fanzinea, fanilehteä. Bussin etuosassa on vierekkäin vain 1 + 2 istumapaikkaa, tilavaa, takempana normaalit 2+2 -penkit. Helsingissä "Pikkuparlamentti" on viimeinen pysäkki klo 22:40, eikä ole enää monta matkustajaa jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti