VANTAANPUISTO. Ajoin Helsingistä bussilla 470 Vantaalle, töiden jälkeen klo 15:45-16:15, torstaina 4.8.1988. Tylsä ajoreitti, katsoin kuitenkin kiinnostuksella ulos ikkunasta. VANTAANLAAKSOON jäi useita ihmisiä, rumahkoihin lamellitaloihin. Joki tai jopa koski piristyksenä?
VANTAANPUISTOON käännyttiin Kehä III -työmaan jälkeen. Mieleeni tuli jotenkin Espoon Lähderanta? Ostoskeskuksessa oli kävelykäytävä tunnelina. Noin 8-kerroksisia taloja vuorilla tai mäillä. Kiersin hups! kehän. Alkoi rankkasade ja ukkonen. Lahkeet kastuivat. Pakenin ostarin tunneliin, jossa oleskeli muitakin. Säästöpankki auki klo 10-16:45 ja KOP 9:15-16:15.
Bussi 650 kaartoi päätepysäkilleen klo 16:46. Vain yksi tyttö ja minä kyytiin, rankassa kuurosateessa edelleen. Ihana matkareitti, kunhan ensin Kehä III:lta poikettiin. Ajettiin kapeaa asfalttipolkua, jossa välillä levennyksin vastaantulevien autojen kohtauspaikkoja. Datsun joutui odottamaan bussia pihatien haarassa. Eri-ikäisiä omakotitaloja. Tuuheitakin metsikköjä ja peltolakeuksia, mutta valtateiden varrella teollisuutta ja varastoja.
Toinenkin sivutien tai kiertotien lenkki tehtiin, kunnes moottoritielle ja ajettiin Käpylän Käärmetalonkin ohi. Tunnelmallista. Vantaan sight-seeing-linjoja! Vastaantulleissa 650:n busseissa näkyi enemmän matkustajia. Paluumatka Helsingin rautatieasemalle kesti 40 minuuttia.
**
NIHTISILTA, passia hakemassa 11.8.1988. Otan aamupäivän vapaata, professori on kolmatta päivä Tallinnassa. Olen väsynyt aamulla ja lähtöni siirtyy, kunnes Espoon bussilla 42 klo 10:11-47, niukasti matkustajia.
Nihtisillassa kiertelen kaivuutöitä vitkutellen, kunnes virastotaloon Kansliaan II. Käytävä on pitkä ja kapea ovineen, joku kuulusteltavako odottelee tuolilla istuen. Perällä on 6 luukkua ja odotushalli penkkiriveineen, joilla kymmenkunta istuskelijaa. Telineessä hakemuskaavakkeita. Jonotuslippulaite.
Täytän hitaasti lomakkeen ja otan jonotusnumeron vasta sitten: A13. Vuorossa on numero 8, kuluu 5 minuuttia.
Ennen minua on "Valtuuskunnan mukana Neuvostoliittoon menevä" mies, "passi päässyt vanhenemaan, lähtö olisi alle 2 viikon päästä," soitti jollekulle ylemmälle ja asia luvattiin järjestää. "Viittaan siis tähän keskusteluumme?"
Sitten pääsen luukulle 2. Lomake ja vanha passi, valokuvat taskussa. Nuori nainen tutkii vanhaa passia:
"Sinä olet siis 31-vuotias?"
"Eikun 30."
"Silloin pitää olla sotilaspassi tai..."
"Ei tarvitse", korjaan häntä.
Näytän lomakkeen kääntöpuolelta tekstiotteen "17 vaan ei 30 täyttänyt..."
Neitonen tutkii ja tuumii ja kysyy viereiseltä virkailijalta, itsensä ikäiseltä.
"Rajatapaus..." "Mä olen aina vaatinut 30-vuotiailta!"
"Sinullako ei siis ole mukana?"
No, sitten allekirjoitus mustalla tussilla. Toimitusaika 2 viikkoa. "Mutta ihan hyvä soittaa ensin..." virkailija antaa puhelinnumeron monistelapulla. Sillä selvä, poistun. Minua luukulle seuraava perheenisä vasta pohtii: "Yhden, viiden vai 10 vuoden passi?"
Ulkona kävelin klo 11:15-30. Bussi 110 ajoi huomaamattani ohitseni, kun luin jotakin pysäkillä istuen. Sitten sekoilin, millä mennä? Bussi 110 Munkkiniemeen päin klo 12:07 vaiko 109 Kauniaisista 11:30 - en ehdi sen pysäkille asti moottoritien toisella puolella ja pitemmällä. En nähnyt ensin liittymän pysäkkiä, palatessa näin: kaukolinjojen vain.
Palasin pohjoispuolelle, jonne tulikin Kauniaisten 212 klo 11:55. Metroon vaihdon jälkeen ehdin Itäkeskuksen Varkiin syömään lounasta klo 12:39.
Hain valmiin passini perjantai-aamuna 26.8. Odotin portaassa 7 minuuttia. Kassa 7:55-8. Passi maksoi 300 markkaa, voimassa 18.8.1998 asti, 10 vuotta. Pääsin ensimmäiseksi toiselle noutoluukulle. Noudin samalla siskoni ajokortin myös. Ehdin klo 8:05 tyhjänä lähteneeseen bussiin 206 klo 8:07. Bussi täyttyi matkalla Laajalahden Antreantieltä, jonne ajettiin Sinimäentietä: pohjoisessa rivistö konttoritaloja, etelässä Mankkaan kaatopaikka. Ajo Munkkiniemen kautta. Metroon klo 8:40 ja Itäkeskukseen tutkimuslaitokseen 8:59.
***
NÖYKKIÖN KIRJASTOON 3.11.1988. Hermostuin lankapuhelimen vahtimiseen Espoon Kaitamäessä ja lähdinkin jalkaisin Nöykkiöön torstaina klo 13:55. Kävelin Kaitaan Laaksotietä Hannusjärven ohi, Hannuntien siltaa yli Länsiväylän, sitten Vehmaksentietä.
Kiersin uutta 3-4-kerroksista Nöykkiön koulua, etsien vanhaa koulurakennusta, joka olikin jäänyt piiloon pihan perälle, kaksine pihakenttineen. Uudisrakennus oli kaksikerroksinen pihan puolella. Vastaan tepastelevien koululaisten virta opasti tien koululle jo kaukaa.
Vanhassa koulutalossa oli keväällä 1969 pidetty Vapaaniemen Yhteiskoulun pääsykoe oppikouluun pyrkiville (tuloskärjessä Siltaloppi ja Silvennoinen 75 pistettä, Storgårds ja minä 74 pistettä).
Koulun vieressä oli terveysasema ja Nöykkiön kirjasto, auki klo 13-19 (keskiviikkoisin vain 12-16). Siisti kirjasto, tyhjä tullessani, sitten tuli "päivää" sanovia aikuisia ja "v---u" sanovia nuoria. Dekkarihylly ja muita erikoisryhmiä, kuten nuoret. Huutomerkki-kirja perheväkivallasta.
Elämäkerroissa Sonyn Akio Morita sekä "Sid ja Nancy". Rakennusliikkeen omistaja Moberg perusti jo 1940-luvulla Antarktis-seuran. Kustansi lopulta kirjan kaukomatkastaan 1978. Vietti 3 päivää Argentiinassa, sitten amerikkalaisella risteilymatkalla etelään. Laivalla oli töissä suomalainen Anni Voistio, joka kertoi niistä saarista, joille Moberg ei itse päässyt. Valokuvia ja runoja, omakustanteen siistiä amatöörimäisyyttä. (Päiväkirjasta 1988)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti