Kävelin asemalta Kotkantietä Vuorelan kulmaan ja käännyin Kotkankadulta lounaaseen, pitkälle Korkeavuorenkadulle, jonka päässä, eteläpuolella, oli HAUKKAVUOREN PUISTO. Kävelytie puutalojen välistä metsäiseen luonnonpuistoon. Kukkulan huipulla lännessä kohosi vanha VESITORNI, jolla oli virkaa vielä näköalatornina: avoinna vasta klo 12-15.
Tornin kivijalan juureen olisi päässyt kapuamalla 55 puuporrasta, mutta valitsin hitaamman kaarroksen hiekkaista kävelytietä. Oli hellepäivä, 30 astetta Celsiusta. Istuin puolisen tuntia rakennuksen pohjakerroksen ikkunalaudalla, tornin varjossa, juoden vettä vajenevasta muovipullostani ja katsellen maisemia, ennen kuin laskeuduin portaita alas. Toinenkin turisti käväisi mäellä hetken, reippaillen puuportaita pitkin.
Kävelin Haukkavuorelta suoraa tietä alaviistoon koilliseen: Keskuskatua kohti kaupungin ydinkeskustaa. Pysähdyin paikallisen akateemikko-kirjailijan ("Lapsuuteni", "Tehtaan varjossa", olen lukenut) TOIVO PEKKASEN PUISTOON, jossa oli patsaita ja koristeelliseen muotoon leikattuja pensaita. Istuin varjossa penkillä ja katselin aurinkoisten nurmikkojen heleää vaaleanvihreyttä. Kaikki penkit eivät olleet vielä varattuja.
Puistosta puistoon kävelin helteellä! Jatkoin Keskuskadun esplanadia SIBELIUKSEN PUISTOON, joka oli kaupungin keskeisin ja kansoitetuin puisto. Kaikki lukuisat penkit olivat jo seurueiden miehittämiä. Puiston eteläkulmassa, Keskuskadun ja Kaivokadun risteyksessä, oli vanha puinen kaivorakennus, jonka ulkosivu hanasta lorisi koko ajan pikkuhiljaa juomakelpoista vettä. Silloin tällöin joku janoinen ohikulkija keräsi vettä ,joko tuomaansa kuppiin tai omista kouristaan muodostamaansa astiaan, ja joi. Minä täytin puolen litran vesipulloni ja siemailin heti siitä.
PALOTORNINVUOREN PUISTO oli yhden korttelin takana pohjoisempana Sibeliuksen puistosta, puistoja yhdisti Ruotsinsalmenkatu. Rinne kohosi pohjoista kohti. Paras avara näköala oli puistokahvilan terassin reunalta pohjoiseen KANTASATAMAAN. Kahvila ei ollut vielä auki, mutta pihaan pääsi. Mainoksensa mukaan kahvila suljettaisiin illalla auringon laskun aikaan.
Jyrkkärinteisessä Palotorninpuistossa ei istuskeltu, vaan ihmiset kävelivät itsekseen tai koiriaan ulkoiluttaen. Alhaalla merenrannalla Kantasatamassa aukesivat Meripäivät tivolilaitteineen klo 11 tai puoliltapäivin, näytti vielä hiljaiselta. Kantasatama oli aidattu länsipuolelta, sisään pääsi itäpuolelta.
Seuraava puisto (Ruotsinsalmenkatua takaisin, Sibeliuksen puiston ohi kaakkoon), olisi ollut jo viides, tähänastisia suurempi ISOPUISTO, jonka keskustaa koristaa eksoottisesti Pyhän Nikolaoksen ortodoksinen kirkko. Isopuistossa olin käynyt aiempina vuosina ja jätin nyt väliin. Muita Kotkan puistoja olivat pieni YRTTIPUUTARHA REDUTTI,, jossa olin käynyt 2 päivää aikaisemmin, samalla kuin myös SAPOKAN VESIPUISTOSSA ja KATARIINAN MERIPUISTOSSA. "Puistojen Kotkaan" kuuluvat vielä pienet 7. FUKSINPUISTO ja 8. PIONIPUISTO, eteläisimpään Katariinan meripuistoon vievän Puistotien varrella. Niitä en ollut huomannut, tai ehkä olin ne nähnyt, mutta noteeraamatta niitä mitenkään.
Palotorninvuoren puistosta poistuessani kuulin Kaivokadun ja Korkeavuorenkadun kulmassa kahden toisensa sattumalta tavanneen rouvan keskustelunpätkän. Toinen huikkasi menevänsä Kirjastoon lukemaan lehdet! Minä olin suunnitellut juuri samaa. Seurailin "paikallisopasta" Kirkkokatua pitkin, karttaani katsomatta Kirjastoon. Kun rouva nousi portaita toiseen kerrokseen, minä otin hissin, jolloin kadotin jäljen. En löytänyt heti Lehtisalia. Kävin postaita pitkin katsomassa kolmannessakin kerroksessa turhaan, ennen kuin sitten löysin toisesta kerroksesta.
jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti