maanantai 14. kesäkuuta 2010

71. ISOKYRÖ

Asukkaita 5 tuhatta (6871 vuonna 1961), EU-kannatus 34,2 % (1994)

Miksi? Keskiaikainen harmaakivikirkko

Milloin? Maanantaina 7.8.2000

Maksoin 24 markkaa ja ajoin junalla Vaasasta Tervajoelle klo 15:05 -30. Oli paljon matkustajia parissa-kolmessa vaunussa. Tervajoella aloin painella ripeästi asemalta pohjoiseen ja päätietä itään (kävelytienä oli vanha ajotie). Koira kulki irrallaan. Kyrönjoki näkyi välillä vasemmalla eli pohjoispuolella. "Isokyrö 4 km" viitta tuli vastaan, suunta vasemmalle pohjoiseen.

Saavuin Isonkyrön kirkolle klo 16:55. Ihailin 20 minuuttia mm. upeita kattopiirroksia! Sitten kävelin kylätietä kaakkoon, kunnes valtatien risteykseen, josta Isonkyrön asemalle etelään enää 3 km. Kauppa tasoristeyksen luona oli suljettu jo klo 17. Asemakuja vei länteen. Juna Vaasasta saapui 18:50, ehdittyäni kiireeni jälkeen jopa odotella 7 minuuttia. Maksoin 20 markkaa Seinäjoelle, jonne pääsin klo 19:20.

Jälleen kerran selvisin tiukasta kävelyaikataulusta täysin vieraassa ympäristössä myöhästymättä jatkoyhteydestä. Nelisen tuntia ja kuutisentoista kilometriä kävelyä halki minulle uusien Isonkyrön maisemien sekä tutustuminen kirkkoon ja valokuvaus.

ISOKYRÖ 5 34,2 Per. 1865 (r. Storkyro)
K: Pyhän Laurentiuksen keskiaikainen harmaakivikirkko 1304/1510
K: Seinämaalauksia 114 kpl v. 1514-1560-, korjattu 1927
K: Puisia pyhimyspatsaita 1400-luvulta alkaen
K: Uusi kirkko 1877 G.T. Chiewitz / E.B. Lohrman
K: Alttaritaulu Rubens-kopio 'Ristiinnaulittu' 1878 Ida Silfverberg
K: Orisbergin kirkko 1830 C.L. Engel, Kotilammen rannalla
K: Orisbergin kartanon hautausmaa
M: Talonpoikais-kotiseutumuseo, savusauna, pitsiaitta
M: Asemiesmuseo, sotahistoriaa nuijasodasta alkaen
M: Perttilän riippusilta 1909, Suomen vanhin, museosilta
R: Pappila Mariendahl 1830 C.L. Engel
R: Orisbergin kartano (Björkenheim-suvun om.), 3-krs. päärak. 1804 Granstedt
P: Sankaripatsas 1920 M. Visanti
P: Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki 1951 Lähteenkorva
L: Leväluhdan uhrilähde Orismalassa vuosilta 500-600
L: Pukkilan kalmisto Palokylässä
L: Tuomaanmäki, pronssikautinen satamapaikka
L: Vuoressalon muinaishaudat
L: Lukkokivi, vendien satamapaikka 1200-
P: Napuen taistelun 19.2.1714 muistomerkki 1920 M. Visanti
V: Kyrönjoki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti