Nukun makeasti edellisen unettoman yön jälkeen ja herään lauantaihin 20.8. pariisilaisessa "Luxembourg"-nuorisohotellissa, Rue St. Jacques 270. Yöpymishintaan kuuluu myös aamupala, jonka menen syömään. Se tarkoittaa puolikasta patonkia, voita, marmeladia ja kahvia (jonka valitsin kuumien juomien vaihtoehdoista).
.
Kerään matkatavarani ja heitän hyvästit hotelli Luxembourgille. Kahden päivän metrolippuni ei ole enää voimassa, joten ostan kertalipun Gare du Nordille. Maksan 4 frangia, enkä voi enää matkustaa kuin junan toisessa luokassa. Mutta ei kakkosluokka tunnu kummemmalta, ehkä jopa vähemmän tungosta, ja suhteellisesti enemmän valkoisia matkustajia.
.
Jattaa ei näy kohtaamispaikallamme, eikä häneltä ole viestiäkään. Kirjoitan omani, ja lupaan käydä paikalla jopa puolen tunnin välein, mikä on typerää, sillä en ehdi niin lyhyessä ajassa käydä paljon missään. Suosin nyt kävelyä, kun minulla ei ole bussilippua.
.
Kävelen, koska lähellä olen, pohjoisasemalta luoteeseen Montmartren kukkulalle, Sacre-Coeur -kirkon juurelle. Ylämäkeen nouseminen on rankkaa, mutta mutkaiset, historialliset kadut ovat tunnelmallisia. Lopulta kapuan mäelle pitkiä portaita. Rinnettä nouseva maksullinen hissikin on olemassa, mutten käytä. Ostan vain hissin lipunmyynnistä kymmenen matkan lipun, "carnet", metroon ja busseihin, hintaan 24 frangia.
.
Kirkon edustan terasseilta avautuu näköala etelään yli Pariisin, kauas Seinen toiselle puolelle, missä Montparnassen kukkulalla kohoaa 56-kerroksinen Tour Montparnasse tummana hahmona ilman utuisuuden keskeltä. Täältäpä näkeekin Pariisin jalkojensa juuressa ilmaiseksi, tarvitsematta nousta Eiffelin torniin.
.
Käväisen sokerikakkumaisen makeassa Sacre-Coeurin kirkossa, mutta kiinnostavinta on näköala kirkon edestä. Paikalla onkin bussilasteittain turisteja, kuten Notre Damen katedraalin edessäkin. Nuoret mustat miehet lennättävät keskellä turistivilinää mekaanisia, viritettäviä lintuja. Yrittävätkö myydä niitä vai leikkivätkö vain, tai onko se sama asia, en ainakaan näe kenenkään ostavan.
.
Valokuvaan: Pariisi näyttää kauniilta valkoiselta kaupungilta etelässä alapuolellani ja keinolintu räpyttelee ilmassa kuvan etualalla. En tiedä miksi Pariisi näyttää ylempää ja kauempaa aina hyvin vaalealta? Vaikka monet katot ovat mustia, ja katutasolta katsoen talojen seinien värit näyttävät yleensä vahvemmilta ja tummemmilta keltaisen ja ruskean sävyiltä.
.
Sacre-Coeurista korttelin päässä länteen on taiteilija-aukio Place du Tertre. Siveltimellä sutijoita on riveittäin paikalla, mutta töittensä laatu ei vakuuta. Pahimmillaan nuori söpö tyttö tehtailee kankaalle tusinatyönä värikkäitä, taustattomia peikkotytön sarjakuvamaisia satukuvia. Tarvitseeko hän mihinkään tätä historiallista ympäristöä, kuten Sacre-Coeurin kirkon hahmon yhä uudet ja tuoreimmat jäljentäjät? Nätein tyttö myy turisteille parhaiten.
.
Joudun taas juoksemaan ehtiäkseni asettamaani määräaikaan takaisin Pohjoiselle asemalle, mutta nyt kohtaan viimein Jatan. Hän kertoo eilisestään. Tavattuaan mustan miehensä he olivat lähteneet yhdessä Eiffelin tornia katsomaan. Mies ei halunnut nousta torniin, koska oli mielestään käynyt siellä jo tarpeeksi monta kertaa. Hän antoi kuitenkin Jatalle sadan frangin setelin, josta tämä maksoi hissimaksunsa 20 frangia.
.
Kun Jatta palasi tornista maan pinnalle, mustaa miestä ei näkynyt enää missään, vaikka tämä oli luvannut odottaa alhaalla. Jatta päätteli, että satanen taisikin olla maksu edellisestä yöstä, ja uutta yhteistä hotelliyötä ei ollut tulossa.
.
Illemmalla Jatta oli kulkenut taas pitkin Champs-Elysees'tä ja löytänyt uuden miehen. Guy Gleisier oli alkuperäinen ranskalainen opiskelija, joka asui jossakin kurjassa talorähjässä. Guy kehui etunimensä tarkoittavan jotakin ylvästä tai uljasta, mutta Jatta väitti sen tarkoittavan Suomessa homoa.
.
Guy Gleisier kulki kaasupistooli taskussaan, Pariisi on hänen mukaansa niin vaarallinen kaupunki. Pariisissa on vaarallisia alueita, joille hän ei uskaltaisi mennä. Hän näytti niitä kartalta. Minulle tutuksi tullut tyttökadun päässä oleva arabi-aukio oli eräs niistä. Sinne eurooppalaiset eivät Guyn mukaan mene.
.
Jatta oli täksi päiväksi sopinut uuden tapaamisen Guyn kanssa, mutta vasta illaksi. Hän antaa minulle puhelinnumeron 7556465 huomisaamun varalle. Lauantaina päivällä Guy käy harrastamassa jalkapalloa, ja Jatalla on omaa aikaa.
.
Opettelemme ostamaan metrolippuja automaatista. Olen huolellinen ja hidasoppinen. Jatta hoputtaa. Iäkäs musta setä ryhtyy näyttämään miten laite toimii. Hän ottaa Jatan rahan ja pudottaa sen laitteeseen. Epäilen miestä huijariksi, mutta Jatta on mielinkielin. Metrolipun Jatta kyllä saa, vieläpä vaihtorahaakin. Herra pariisilaisella oli tilaisuus näyttää mitä osasi.
.
Lähdemme kirpputorille pohjoiseen Porte de Clignancourtiin. Metrossa on taskuvaras, joka avaa Jatan repun sivutaskun, jossa tosin on vain roskia. Mies häipyy seuraavalla asemalla. Luulin Jatan hymyilleen miehelle, naama suloisesti punehtuneena, mutta Jatta väitti jälkeenpäin irvistäneensä kiukusta.
.
Suuri kirpputori löytyy aivan hivenen kehätien ympäröimän varsinaisen (20-kaupunginosaisen) Pariisin ulkopuolelta. Siellä myyntialue levittäytyykin pitkin useita pitkiä kävelylle varattuja katuja lauantaista maanantaihin. Jossakin on vesiposti, josta voin saksalaisten tapaan täydentää juomavesipullonikin taas kerran.
.
Jatta etsii kenkiä, joista 80 frangia maksaisivat jotkut. Marokkolainen kauppamies tarttuu Jattaa kädestä ja arvuuttelee tämän kansallisuutta: - Saksalainen? - Non! - Suomalainen? Vain kaksi siis arvausta riitti!
.
Jattaa halutaan jatkuvasti olettaa eksoottiseksi ulkomaalaiseksi naiseksi hänen vaaleutensa ja malli-pituutensa vuoksi. Veikkaus on yleensä ensimmäiseksi amerikkalainen, koska hän pukeutuu kuin jenkki, toisin kuin ranskalainen. Hänellä on yllään yhdistelmänä hame ja lenkkitossut. Toinen vaihtoehto on saksalainen.
.
Minua kai luullaan aina saksalaiseksi. Tosin amerikkalaiset kysyvät minulta useasti opastusta, mutta he ovatkin suulaita ketä tahansa kohtaan.
.
Suuri kirpputori tuntuu väsyttävän laajalta. Jatta löytää Wsoy:n "pienen punaisen" Suomi-Ranska -sanakirjan vain parin Suomen markan hintaan. Mikähän kirjan tarina on, miksi tänne "varkaiden markkinoille" päätynyt?
.
Jatta tuskin sanakirjaa tarvitsee, sillä hän puhuu kauppatoreilla mielellään selvää suomea, ja saa kuitenkin ostoksensa tehtyä...
- Hei! Minä ottaisin tämän, paljonko maksaa? Kiitos!
.
Vastaukset eivät tule suomeksi, mutta hinnat kyllä kerrotaan, ja ostamisesta kiitetään ranskaksi.
.
Iltapäivällä käymme ruokakaupassa Samaritaine-tavaratalon kellarissa. Muutama jenkkituristi tulee heti nähdessään ruokakassimme kysymään, että missä, missä on Super-Market? He kun ovat etsineet ja etsineet!
- Samaritaine löytyy ensimmäisestä kaupunginosasta, läheltä Louvrea ja Pont Neufia, Ile de la Citen luoteiskärjessä, Rue de Rivolin ja Rue du Pont Neufin kulmilta.
.
Samaritaine täytyykin merkitä kaikkiin karttoihin, se on niin kallisarvoinen ja hyödyllinen kauppa, ja tavaratalona kansainvälisesti arvostetuin Pariisin "stockmann", vaikka kilpailija Galeries Lafayette kuinka mainostaisi turistikartoissa.
.
Kaikissa kaupungeissa tarvitaan turistikarttaa, ja sellaisiin on aina merkitty nähtävyydet, niin että mukana kaupungilla ei muita oppaita tarvitakaan. Mutta RUOKAKAUPAT puuttuvat kartoista! Tiedot niistä säästäisivät matkailijan vaivaa ja ehkä rahaakin.
.
Yksikin elintarvikekauppa riittää minulle... (Sunnuntaihin on aina muistettava varautua), mutta Rue Lafayetten ja Gare du Nordilta tulevan Boulevard de Denainin risteyksessä on toinen, suuri Aufrere. Ruokatoreja: Rue Mouffetard (metro: Place Monge) sekä Rue Lepic (metro: Blanche).
.
Kuljemme pitkälti Seinen rantoja ja tunkeudumme lauta-aidan raosta sillanrakennuksen työmaalle aivan joen rantaan. Työt ovat keskeytyneet, koska on lauantai. Toinen pariskunta tulee alueelta ulos juuri ennen kuin me menemme sisälle.
.
Seinen kiertoajelua tekevä vesibussi valaisee meidät valonheittäjällään ohi kulkiessaan. Laivan kaiuttimet paasaavat selostusta Pariisin romanttisista silloista ja siltojen alla elävistä ihmisistä. Turistit tuijottelevat meitä hyväksi esimerkiksi.
.
Todellisia siltojen alla asujia emme näe. Joitakin nuoria ja rakastavaisia pareja tapaa joen rannoilta, mutta heitäkään ei ole liiaksi, vaan tilaa riittää rannoilla kenelle tahansa olla omassa rauhassaan.
.
Illemmalla lähdemme metrolla itään tutustumaan hieman suureen Bois de Vincennes - metsäpuistoon. Alkaa kuitenkin sataa ja vetäydymmekin takaisin metroon. Jatta on tuuminut hotelliyötä minunkin kanssani, mutta soittaa Guy Gleisierille ja sopii tapaavansa tämän klo 20 jälkeen.
- Guy ei vain kuulosta puhelimessa kovinkaan innostuneelta enää, saapa nähdä... Jatta valittaa.
.
Erottuamme toisistamme menen kello 20 metrolla taas Gare du Nordille ja varaan uuden yön hotelli Luxembourgista. Virkailija on tänään sama nainen, joka eilen virnuili miesvirkailijan vieressä. Taas maksan 60 frangia vuoteesta kolmen hengen huoneessa, joka on nyt numero 621.
.
Edessäni jonotti huolestuneen ja herkänkin näköinen noin 30-vuotias mies, jolla mukanaan noin 5-vuotias poika. Heidät tulen näkemään myöhemmin.
.
Osaan tänä iltana helposti kulkea hotelliini, jonne menen yhdentoista aikaan. Alhaalla receptionissa, kirjoittaessani nimeäni hotellin vieraskirjaan, tulen lukeneeksi mitä edelleni, saman huoneen kohdalle, on kirjoitettu:
"M. Wolf + garcon"...
Se ei kerro minulle mitään, ennen kuin hotellikerroksessa avaan huoneeni oven. Huolestuneen näköisen miehen ja hänen pikkupoikansa kasvot tuijottavat minua. Tervehdimme: - Bonsoir! - Bonsoir!
.
- I've seen him before, sanoo pikkumies puoliääneen isälleen. Vastaan, vaikka keskustelu olikin heidän keskistään: - Yes, I have also seen you in the station...
.
Mies kyselee, olenko saksalainen? Kerron olevani suomalainen, vaikka mieleni tekisikin keksiä jotakin erikoisempaa, olla vaikkapa venäläinen... Hän kysyy myös, puhunko saksaa? Entä ranskaa? Kun kiellän toista osaavani, he keskustelevat sen jälkeen keskenään ranskaksi. "Pikku-Hukka" tuntuukin olevan monikielinen viisivuotias!
.
Tullessani ovesta monsieur Wolf oli ollut juuri peseytymässä huoneen pesualtaassa. Samoin kuin minä olin ollut eilen Josen ja Stephenin tullessa. Nyt on minun vuoroni kertoa uutinen, että käytävältä löytyisivät suihkutkin. Perimätieto saa näin kiertää.
.
Mies ilahtuu tiedosta kovasti. Hän menee suihkuun ja kehuu palatessaan, tukka märkänä ja pyyhkeeseen kietoutuneena:
- The shower was good, good!
.
**
PARIISI, sunnuntaina 21.8.
.
Aamulla herättyämme Monsieur Wolf tarjoaa minullekin juotavaa kahden litran mehupullostaan. Hän kysyy myös, voikohan vesijohtovettä juoda? Kerron juoneeni sitä Pariisissa jo monena päivänä.
- Ja yhä olet hengissä, ha-ha ha-ha, Wolf nauraa...
.
Käyn aamupalalla. Marmeladinappi on eri lajia kuin eilen, muu tuttua samaa. Sitten pesen pyykkiäni huoneeni pesualtaassa, kun Wolfitkin palaavat aamiaiselta. Mies ihmettelee, missä aion kuivata vaatteet? En tiedä. Arvelen löytäväni päivän kuluessa sopivan paikan...
.
On sunnuntai-aamu, elokuun 21. Taas lähden Pohjoiselle rautatieasemalle tapaamaan Jattaa. Häntä ei näy sovittuun aikaan. Tunnit vain kuluvat.
.
Huolestun: edellisinä päivinähän meillä ei ollut sovittua aikaa, mutta nyt on. Soitan Guy Gleisierin numeroon, josta ei vastata. Mietin, pitääkö minun jossakin vaiheessa ottaa yhteyttä poliisiin, antaa heille puhelinnumero...
.
Kello on jo 12. Istun siinä samassa kirkkopuistossa, jossa Jatan kanssa olimme saapumispäivänämme, syön eväitäni.
.
Kello 12:30 näen tutussa lokeromme ovessa viimein Jatan viestin: "Olin täällä 12:20", ja odoteltuani aikani, Jatta tulee paikalle uudelleen. Hän oli nukkunut Guyn luona lähes puoleen päivään ja lähtenyt heti herättyään tänne asemalle. Hän kertoo pelästyneensä turhaan eilen Guyn muuttunutta ulkonäköä - tämä oli palannut hurjan näköisissä kamppeissa katsomasta jalkapallo-ottelua, kun taas edellisenä päivänä oli pukeutunut siististi.
.
Lähdemme Seinen rannoille, Citen saarelle taas. Katselemme häkkilintujen markkinoita saaren pohjoisella rantakadulla, Quai de Corsella. Eksoottista, Pariisin olennaisimpia tunnelmia, eläinkauppa ulkosalla. Lintuja myydään vain sunnuntaisin, mutta muuten kukkamarkkinat täyttävät alueen joka päivä. Täällä täytämme taas kerran vesipullomme. Tämä on Pariisin rehevä, vihreä, värikäs, kostea, kukantuoksuinen, linnunlauluinen paratiisi, ainakin turistille, keskellä historiallista kaupunkia.
.
Ohittamamme kirkko, Sainte-Chapelle, kiinnostaa lasimaalaustensa ja turistiryntäyksensä vuoksi, mutta menee juuri kiinni nenämme edestä. Kuljemme sitten joen vasenta rantaa, jatkettuamme saarelta etelään, ja istumme alhaalla Seinen rantapuistossa.
.
Kello 15 menemme viimein Louvreen, koska se on ilmainen sunnuntaisin. Jono on sen mukainen, kiemurrellen kiinanmuurin pituisena pitkin ulkoseiniä. Mutta jono etenee, ja pääsemme sisäänkin. Eksymme heti eteisessä toisistamme, kun minua kehotetaan jättämään kassini naulakkoon, Jattaa ei, kun hänellä on reppu selässään.
.
Louvren seinät ovat täynnä historiankirjoistakin tuttuja kuuluisia maalauksia. Niitä kohtaa liikaa kerralla. Suureen määrään olisi parasta tutustua etukäteen kuvakirjojen avulla, ja käydä museossa etsimässä muutama valikoitu teos lähempää tarkastelua varten, niin arvelen.
.
Käytävillä on opasteviittoja kohti Mona-Lisaa, mutta en löydä tällä kertaa, kenties pieni maalaus jäi väkijoukon taakse piiloon? Arkkitehti I. M. Pei'n suunnittelema lasipyramidi ei ole vielä valmistunut pihalle, ja niinpä Louvren kulkureitit ovat ahtaat. Kaikkien täytyy kulkea läpi samojen salien.
.
Käyn museon ilmaisessa ja siistissä wc:ssä, sellainen kannattaa hyödyntää. Toisaalta Pariisissa käyn kerran kokeeksi myös kadunvarren kolikoilla toimivassa automaattivessassa, musiikkia viihteeksi soittavassa ja itse itsensä puhdistavassa, ennen kuin samaa mallia tuodaan myöhemmin Suomeenkin.
.
Olemme viimeistä päivää Pariisissa, aiomme jatkaa yöjunalla etelään. Illalla kirjoitamme ensin postikortteja, joihin saamme postimerkit automaatista. Sitten seikkailemme kaakkoisessa Pariisissa, 13. arrondissementissa, vietnamilais-indokiinalaisessa kaupunginosassa.
.
Aasialaiset pitävät pieniä kauppapuotejaan auki sunnuntai-iltanakin klo 20:een asti. Illan pimetessä seutu hieman pelottaa minua hämyisyydessään, mutta Jattaa ei. Tänne on rakennettu niin korkeita, monikymmenkerroksisia asuintaloja, että aidot ranskalaiset eivät suostu asumaan niissä, ja niinpä niihin keskittyy siirtolaisasutus.
.
Junamme La Rochelleen on lähdössä puolilta öin. Jattaa alkaa väsyttää kesken kaiken kaupungilla, mutta pääsemme hyvin Gare d'Austerlitziin, Pariisin kaakkoiskulmalla sijaitsevalle rautatieasemalle, puoli kahdeltatoista.
.
***
(589. Interrailin valmistelut
(590. Interraililla ensin Tanskaan
(591. Interraililla Luxemburgiin
(592. Pari yötä Luxemburgissa
.
(593. Yöksi Tuileries-puistoon
(594. Interraililla eksyen Pariisissa
(595. Interraililla Seinen rannoilla
JATKUU:
596. Interraililla Bordeauxiin
keskiviikko 14. kesäkuuta 2017
keskiviikko 7. kesäkuuta 2017
594. Interraililla eksyen Pariisissa
Pariisissa perjantai-aamuna 19.9. kiertelen obeliski-aukiota Place de la Concorde, jolta lähtee luoteeseen mahtava puistokatu Avenue des Champs-Elysees. Huomaan monia pysäköityjä saksalaisten asuntoautoja. Etsiskelen aamun hämäryydessä metroasemaa.
.
- Nyt olisi löydettävä Jatta, jos se on vielä mahdollista. Emme ole tulleet sopineeksi mitään tapaamispaikkaa eksymisen varalta, vaikka niin olisi viisasta tehdä. Mutta meillä on yhteinen säilytyslokero Pohjoisella asemalla, ja minulla on siihen avain.
.
Katselen metrokarttaa: suoraa yhteyttä asemalle ei ole, mutta linja 12 (Porte de la Chapelle) leikkaa pohjoisessa Porte de Clignancourtin linjan 4, joka kulkee Gare du Nordin kautta. Selkeää, tarvitaan vain yksi vaihto. Pariisin metro on helppokäyttöinen.
.
Valitsemani metrorata muuttuu kiehtovaksi pohjoispäässään, sillä se nousee maan uumenista silloille katujen yläpuolelle, avaten näköaloja. Ajan vahingossa ohi vaihtoasemani, joten joudun palaamaan takaisin samaa linjaa pitkin, mutta pidän metromatkailusta Pariisissa.
.
Lopulta noin kello seitsemältä aamulla olen rautatieasemalla. Kirjoitan lokeron oveen viestilapun Jatalle. Tungen lapun oven ja ovenpielen väliseen rakoon. Tunnen olevani aivan virkeä raikkaassa aamussa, olen innostunut Pariisista! Lähden edelleen kuluttamaan kahden päivän liikennekorttiani.
.
Ajelen bussilla Seinen rannalla, mieliseudulleni Pariisissa. Sitten kuljeskelen entisille Pariisin kauppahalleille, jotka on purettu ja tilalle on rakennettu moderni liikekeskus: muotivaate-putiikkeja loputtomasti, muttei missään ruokamarkettia. Kuitenkin joitakin perinteisiä lihakauppoja ja maitokauppoja on lähikaduilla.
.
Valokuvaan näkemääni kaunista modernia arkkitehtuuria sekä toisaalta repimisen kohteina olevia purkukortteleita kaikessa rähjäisyydessään, sillä niissä on enemmän tunnelmaa. Tai ehkä monipuolisuudesta, yhdistelmästä molempia, syntyykin Pariisin viehätysvoima.
.
Käväisen parin tunnin tai joskus vain tunnin välein asemalla. Laitan lappuuni lisäyksiä, että moneltako tulen käymään seuraavan kerran. Myöhemmin sitten harmittelen, kun satun olemaan kaukana, että taas täytyy lähteä asemalle, jotten myöhästyisi määräajastani.
.
Lopulta puolen päivän jälkeen huomaan lappuni kadonneen, ja sen tilalla on Jatan lappu: "Olin täällä 12:40." Jatta ei ole kaukana nytkään, vaan istuu lähistöllä lattialla lokeroihin nojaten. Iloinen jälleennäkeminen!
.
Jatta kertoo kuljeksineensa viime yönä Avenue des Champs-Elysees'llä. Miehet olivat seurailleet häntä, ja lopulta hän oli lähtenyt mustan miehen kanssa hotelliin. Hän oli luvannut tavata tämän uudelleen kello 14, ja olla yhdessä taas illan ja ensi yön. - Ehditäänhän mekin vielä olla tarpeeksi yhdessä jatkossa, hän lupailee.
.
Meillä ei olekaan tänään paljon aikaa, ennen kuin eroamme. Sovimme aseman lokeron tapaamispaikaksi myös huomenna. Hetkisen harkitsen seurailla Jattaa, nähdäkseni minne hän menee, mutta tajuan, että sellainen olisi tylsää.
.
Lähdenkin etsimään Pompidou-keskusta, josta en erityisemmin pääse perille. Käyn kulttuuritalon sisällä, mutta osaamatta oikein kulkea siellä, tietämättä mitä olisi tarjolla ilmaiseksi tai pääsymaksulla.
.
Kuljeskelen taas Seinen silloilla. Aurinko paistaa ja on kuuma, mutta pidän joesta. Seurailen poliisiautojen "paraatia" Citen saarella, olisiko jokin suuri oikeusjuttu aluillaan?
.
Istun puiden varjostamalla aukiolla Citen saaren sisäosissa syömässä ja juon maitoakin. Katselen bouquinistien puisia kirjalaatikoita joen varrella, ostamatta kuitenkaan mitään. Yön ajaksi laatikot vain suljetaan ja lukitaan visusti ja ne saavat jäädä paikoilleen rantamuurien kivisille kaiteille.
.
Algerialaisen tai marokkolaisen pikkupuodin edustalla on mukava postikorttitarjous: useita kuvakortteja edulliseen yhteishintaan. Valitsen korttini ja menen maksamaan. Myyjä pyytää enemmän kuin annan. Alan kiistellä, että en maksa niin paljon.
.
Ranskalaisrouvakin, seuraava asiakas, puuttuu kärsimättömästi keskusteluun, selittää käsillään ja suu paapattaen minulle marokkolaisen puolesta! Olisin odottanut ennemminkin tukea minun oikeassa olemiselleni! Minä lyön vain kortit pöytään ja sanon, että en sitten osta. Marokkolainen kohauttelee olkapäitään ja ranskalaisrouva ähkii ja levittelee käsiään. Poistun ulos, katson tarkemmin korttitelinettä, ja tajuan olleeni itse väärässä, ja käsitän mitä minulle selitettiin... Tunnen itseni noloksi.
.
Japanilainen turisti pyytää kohteliaasti ja hymyillen minua ottamaan valokuvan hänestä Notre Damen kirkon edustalla. Hän antaa kameransa, näyttää mistä pitäisi painaa ja käden laajalla kaarella osoittaa Notre Damea. Sitten hän juoksee etäämmäs, josta vilkuttaa hymyillen, kun on pysähtynyt sopivaan paikkaan. Hakiessaan kameransa takaisin hän kiittelee vuolaasti.
.
Kameransa lainaajat osoittavat luottamusta minuun. Juuri japanilaiset kääntyvät mielellään puoleeni, myös kysyessään tietä. Se johtuu ehkä yhteisestä koosta.
.
Kello 16 menen Gare du Nordin "Accueil des Jeunes en France -tiskin eteen jonottamaan. Vain lyhyt jono. Varaan vuoteen nuorisohotellista, jonka nimi on "Luxembourg", ja se sijaitsee Rue St.Jacquesin eteläpäässä, (Paris 5e), muutaman korttelin päässä kaakkoon Luxembourgin puistosta.
.
Pyydän virkailijaa piirtämään reitin karttaani, kuten näin hänen tekevän edellisellekin asiakkaalle. Yöpyminen maksaa 42 markkaa (7 euroa), jaetussa kolmen hengen huoneessa.
.
Haen matkatavarani aseman säilytyslokerosta ja ajan etelään "super-metrolla" eli alueellisella RER-junalla, jonka rata on kaivettu vanhoja metroratoja syvemmälle maan uumeniin. Sillä on vain harvoja asemia Pariisin sisällä, joten se kulkee keskustassa nopeasti.
.
Ensivaikutelmani RER-junasta on ikimuistoinen: juna saapuu asemalle ikkunat höyryssä. Laumoittain matkustajia purkautuu onneksi ulos, joten mahdun istumaan. Pehmustettu, muovipintainen penkki kuumottaa jalkoja. Ilmasto vaunun sisällä tuntuu kuin kasvihuoneelta. Ollaan kuin syvällä maan kuumuudessa. Aiemmat metromatkat eivät olleet näin kuumia.
.
Jään junasta oikealla metroasemalla ja löydän helposti hotellini osoitteen, joka on kirjoitettuna varauspaperissani. Kuusikerroksinen talo kapean katukuilun varrella. Annan varauspaperini hämyiselle tyypille receptionissa. Nuorukainen kirjoittaa kuittiin sukunimeni, syntymävuoden, Finlande'n, passini numeron, saapumispäivän 19.8., lähtöpäivän 20.8. ja huoneeni numeron 530, vuode 1. Allekirjoitan kuittiin, että "vakuutan olevani tietoinen talon järjestyssäännöistä" (mutta mitähän ne ovat?)
.
Nousen hissillä viidenteen kerrokseen ja avaan huoneeni oven. "Bonjour!" kuuluu sisältä tervehdys. Tutustun espanjalaiseen Jose-nimiseen nuorukaiseen, joka kuumentaa juuri kahvia omalla keittimellään, haluaisi tarjota minullekin. Jose on pienikokoinen teini-ikäinen, ja yrittää innokkaasti jutella, englanniksikin, kun en puhu ranskaa, jota hän osaisi paremmin.
.
Juttelumme menee mönkään, sillä emme oikein ymmärrä toistemme puheita. Josen täytyy usein sanoa, että hän ei ymmärrä... Hän kysyy esimerkiksi, että yövyinkö viime yönä tässä hotellissa (siis Luxembourgissa). Sanon, että en. Hän kysyy, missä yövyin, ja kerron (Tuileries'n yön unohtaen), että Luxemburgissa... Taas Jose on kummissaan. Mutta minä en muistanut vielä tämän hotellin nimeä, joka näkyi paperissa, muttei kylttinä missään seinässä.
.
Jose kuulostaa halukkaalta lähtemään kanssani tutustumaan Pariisiin. Hän kyselee innokkaasti minne olisin menossa... Mutta minä en kehtaa tai osaa ystävystyä. Kerron vain, että minun täytyy tavata eräs ystäväni, ja niin pääsen poistumaan vikkelästi huoneesta, jätettyäni sinne reppuni.
.
Minusta on mukavaa kulkea Pariisissa ilman liikoja kantamuksia. En näytä turistilta vaan paikalliselta, niin ainakin toivon. Kädessäni on vain pieni kassi eväitä varten. Laskeudun metroasemalle ja menen rennosti istumaan seinustan penkille. Monet odottavat junaa seisten lähempänä raiteita.
.
Olen huomannut heti turistitytöt rinkkoineen. He tuntuvat epävarmoilta jostakin. He katselevat toisiaan, välillä karttoja, ja vilkuilevat muita ihmisiä. He aikovat varmasti kysyä neuvoa, mutta miettivät vielä keneltä.
.
Kyllä, he tulevat minun luokseni! Vaikka valinnanvaraa olisi paljon, olisi kaikenikäisiä ihmisiä. Miltä mahdan näyttää? He aloittavat kysymyksensä:
- Excusez moi, mais... mais parlez vous...
.
(Voi ei, olen pettynyt, enhän osaa ranskaa!) Mutta he jatkavatkin lausettaan sanalla:
- ... Anglais?
.
Hämmästyneenä käännän ymmärtämäni ranskan lauseen ääneen suoraan englanniksi:
- Do I speak English? Oh, yes, I do!
.
Sitten heidän kysymyksensä on kuitenkin niin vaikea, ettei minusta ole apua, en minä tiedä. Tunnustan olevani turisti minäkin, ja sitten nauramme kaikki yhdessä vähäsen herttaisesti. Ja metrojunat tulevat, imevät meidät mukaansa ja erillemme. Vain yksi sattumanvarainen kohtaaminen maailmassa.
.
Ajelen bussilla Seinelle ja lähden sitten Eiffel-tornille. Tulen sinne kaakosta mahtavan puiston halki. Torni on yllättävästi erilainen kuin muistikuvani ja omaa uutuuden viehätystä, kun katselen sitä eri kulmilta. Istun puiston penkillä ja juon coca-colaa sekä vesipostista pullottamaani ilmaista vettä.
.
Eiffelin torniin en välitä itse nousta, se maksaa paljon, ja minulle riittää korkeiksi paikoiksi jo Notre Damen parveke sekä ilmainen Montmartren kukkula, jonne aion mennä myöhemmin. Katselen muita ihmisiä ympärilläni, turisteja ja lapsiperheitä, jotka ovat riemuissaan.
.
Illemmalla muodostuu voimakas tuuli, kuin myrsky. Suihkulähdekin muuttaa tuulen voimasta suuntaansa. Menen Seinen yli leveää siltaa ja odottelen bussia. Maalaismainen ranskalaisten perhe tulee pysäkillä kysymään minulta neuvoa. He eivät puhu muuta kuin ranskaa. "Je ne parlez pas francais..." lausun etukäteen opettelemani lauseen ranskaa.
.
Busseja joutuu Pariisissakin odottamaan kauan... Kun pääsen keskustaan, päätän etsiä suuret bulevardit tavarataloineen ja oopperataloineen. Kun suunnistan pohjoiseen, tulen Rue St. Denis-kadulle.
.
Huomaan yllättäen olevani Pariisin kuuluisimmalla ilotyttökadulla! Tytöt nojailevat seinustoihin jalkakäytävillä, joko yksin tai usein pareittain. Alkuillasta heitä riittää pienin välimatkoin loputtomaksi riviksi odottamaan asiakkaita. Hinta on parisataa frangia Rue St. Denisillä ja sivukaduilla halvempi, 150 frangia.
.
Ilotytöt näyttävät yllättävänkin näteiltä ja pukeutuvat huomiota herättävästi. Heistä ja heidän odottelunsa tarkoituksesta ei voi erehtyä. Hameissa on halkioita sivulla. Mustaihoisia on muutama tyttö. Kukaan ei näytä suoranaisesti vanhalta, mutta muutamat ovat kyllä kuluneen näköisiä.
.
Kuljen katua eteenpäin, kunnes tulen vilkkaalle ihmisiä täynnä olevalle aukiolle. Äkkiä huomaan, että kaikki ihmiset ovat täällä arabin näköisiä, arabimiehiä. Olen ainoa eurooppalainen koko aukiolla. Kiiruhdan pian pois niin yksipuoliselta alueelta.
.
On vilkas perjantai-ilta, se tuntuu kaikkialla. Ajan taas bussilla Seinelle ja kävelen Ile de la Citen saarelle etsien bussipysäkkiä, josta ajan etelään. Place St. Michelistä olin lukenut vanhoista matkaoppaista, miten nuoriso kuhisisi siellä, latinalaiskorttelin ja Sorbonnen yliopiston kulmilla. Näin on yhä, saan huomata. Mikä hilluva ihmislössi täyttääkään aukion perjantai-iltana kello 22... Ilman muuta näkyvää syytä kuin toisiaan tapaillakseen? Sellaisen lauman sekaan en uskalla mennä eksymään.
.
Lasken pysäkkejä ajaessani bussilla, mutta lasken väärin. Jään pois jossain muualla kuin minu olisi pitänyt! Löydän sentään kapean Rue St. Jacquesin ja kävelen sitä eteenpäin.
.
Minulla ei ole hotellini osoitetta, en muista sitä. Se oli vain kirjoitettu varauslappuun, jonka olin jättänyt hotellin vastaanottoon. Vain kadunnimen muistan.
.
Löydän talon, jossa on tutun näköistä tekstiä, jonkinlainen nuorisohotelli, olikohan tämä se paikka? Mutta ulko-ovi on suljettu ja sen edessä on jo jopa yöksi laskettavat rautakalterit! Rynkyttäisinkö niitä? Olenko myöhässä? En muistanut ottaa selville, oliko määräaikaa saapumiselle illalla, kuten retkeilymajoissa saattaa olla rajana kello 22. Olenko oikeassa paikassa? En tiedä, en uskalla kokeilla.
.
Kävelen Rue St. Jacquesia yhä eteenpäin. Alan epäillä, että vietän jo toisen yön peräkkäin ulkona! Mutta reppunikin on hotellissa, se on pakko löytää viimeistään huomenna. Täytynee sitten käydä kysymässä osoite uudelleen varaustoimistosta?
.
Tie vain jatkuu ja jatkuu. Pyhän Jaakon katu on peräisin jo roomalaisten valtakunnan ajalta, ja siihen aikaan se on jatkunut - Roomaan asti! Vaikka ihan kaikki tiet eivät koskaan vieneet Roomaan. Historiallinen päätie on nykyään enää kapea, synkkä katukuilu korkeiden kerrostalojen välissä.
.
Katu on hämärä, kapea ja vanhanaikainen, ja sillä tuntuu kulkevan pelottavankin näköisiä tyyppejä. Jotenkin levotonta ympäristöä. En haluaisi viettää yötä kadulla täällä.
.
Yht'äkkiä jonkin matkan päähän eteeni tupsahtaa sivukadulta pari reppuselkäistä nuorta, jotka kävelevät määrätietoisesti eteenpäin. Toiveikkuuteni kohoaa... vaan ehkä turhaan?
.
Ja sitten yllättäen kadun pimeys väistyy apposen avoimesta ovesta ulos kadulle tulvivan valon tieltä. Oviaukosta kuuluu myös heliseviä, iloisia ja nuoria ääniä, ja reppuselät kääntyvät juuri sinne.
.
Samassa tunnistan paikan! Tämähän on Rue St. Jacques n:o 270! Juuri täällä olin käynyt päivällä. Olin nyt illalla etsinyt taloa jo numerosta 130 alkaen... kun en muistanut lainkaan talon numeroa.
.
Samalla hetkellä, kun astun onnellisena sisään valoisaan taloon, ulkona jyrähtää voimakkaasti, ensimmäisen kerran, ja hetken päästä alkaa ryöpytä vettä! Rävähtää ukonilma! Olin vähällä jäädä ulos koiranilmaan kastumaan. Nyt kuitenkin pääsen pesulle ja sänkyyn, alkavasta yöstä on tulossa mukava!
.
Kello on jo puoli kaksitoista keskiyöllä. Avatessani pimeänä olevan huoneeni oven pelkään vähän Josen heräävän siellä ja alkavan pulisemaan. Mutta huone onkin tyhjä! Voin kaikessa rauhassa alkaa peseytyä huoneen pesualtaassa.
.
Enpä sittenkään rauhassa, sillä Jose saapuu kohta huoneeseen vielä kolmannen asukkaan, kanadalaisen Stephenin kanssa, ("Hello! I'm Stephen!") Jose ja Stephen kertovat kierrelleensä kaupunkia yhdessä, ja Jose tyrkyttää taas minullekin kahviaan.
.
Turhaan peseydyinkin huoneen altaassa, sillä Jose kertoo, että kerroksestamme käytävän päästä löytyy suihku-koppeja. Niihin ei ole edes tungosta, ei ketään menossa tällä hetkellä, eikä kukaan ole myöskään häätämässä pois myöhäisen ajankohdan vuoksi, kuten Luxemburgissa.
.
***
(589. Interrailin valmistelut
(590. Interraililla ensin Tanskaan
(591. Interraililla Luxemburgiin
(592. Pari yötä Luxemburgissa
(593. Yöksi Tuileries-puistoon
(594. Interraililla eksyen Pariisissa
JATKUU:
595. Interraililla Seinen rannoilla
.
- Nyt olisi löydettävä Jatta, jos se on vielä mahdollista. Emme ole tulleet sopineeksi mitään tapaamispaikkaa eksymisen varalta, vaikka niin olisi viisasta tehdä. Mutta meillä on yhteinen säilytyslokero Pohjoisella asemalla, ja minulla on siihen avain.
.
Katselen metrokarttaa: suoraa yhteyttä asemalle ei ole, mutta linja 12 (Porte de la Chapelle) leikkaa pohjoisessa Porte de Clignancourtin linjan 4, joka kulkee Gare du Nordin kautta. Selkeää, tarvitaan vain yksi vaihto. Pariisin metro on helppokäyttöinen.
.
Valitsemani metrorata muuttuu kiehtovaksi pohjoispäässään, sillä se nousee maan uumenista silloille katujen yläpuolelle, avaten näköaloja. Ajan vahingossa ohi vaihtoasemani, joten joudun palaamaan takaisin samaa linjaa pitkin, mutta pidän metromatkailusta Pariisissa.
.
Lopulta noin kello seitsemältä aamulla olen rautatieasemalla. Kirjoitan lokeron oveen viestilapun Jatalle. Tungen lapun oven ja ovenpielen väliseen rakoon. Tunnen olevani aivan virkeä raikkaassa aamussa, olen innostunut Pariisista! Lähden edelleen kuluttamaan kahden päivän liikennekorttiani.
.
Ajelen bussilla Seinen rannalla, mieliseudulleni Pariisissa. Sitten kuljeskelen entisille Pariisin kauppahalleille, jotka on purettu ja tilalle on rakennettu moderni liikekeskus: muotivaate-putiikkeja loputtomasti, muttei missään ruokamarkettia. Kuitenkin joitakin perinteisiä lihakauppoja ja maitokauppoja on lähikaduilla.
.
Valokuvaan näkemääni kaunista modernia arkkitehtuuria sekä toisaalta repimisen kohteina olevia purkukortteleita kaikessa rähjäisyydessään, sillä niissä on enemmän tunnelmaa. Tai ehkä monipuolisuudesta, yhdistelmästä molempia, syntyykin Pariisin viehätysvoima.
.
Käväisen parin tunnin tai joskus vain tunnin välein asemalla. Laitan lappuuni lisäyksiä, että moneltako tulen käymään seuraavan kerran. Myöhemmin sitten harmittelen, kun satun olemaan kaukana, että taas täytyy lähteä asemalle, jotten myöhästyisi määräajastani.
.
Lopulta puolen päivän jälkeen huomaan lappuni kadonneen, ja sen tilalla on Jatan lappu: "Olin täällä 12:40." Jatta ei ole kaukana nytkään, vaan istuu lähistöllä lattialla lokeroihin nojaten. Iloinen jälleennäkeminen!
.
Jatta kertoo kuljeksineensa viime yönä Avenue des Champs-Elysees'llä. Miehet olivat seurailleet häntä, ja lopulta hän oli lähtenyt mustan miehen kanssa hotelliin. Hän oli luvannut tavata tämän uudelleen kello 14, ja olla yhdessä taas illan ja ensi yön. - Ehditäänhän mekin vielä olla tarpeeksi yhdessä jatkossa, hän lupailee.
.
Meillä ei olekaan tänään paljon aikaa, ennen kuin eroamme. Sovimme aseman lokeron tapaamispaikaksi myös huomenna. Hetkisen harkitsen seurailla Jattaa, nähdäkseni minne hän menee, mutta tajuan, että sellainen olisi tylsää.
.
Lähdenkin etsimään Pompidou-keskusta, josta en erityisemmin pääse perille. Käyn kulttuuritalon sisällä, mutta osaamatta oikein kulkea siellä, tietämättä mitä olisi tarjolla ilmaiseksi tai pääsymaksulla.
.
Kuljeskelen taas Seinen silloilla. Aurinko paistaa ja on kuuma, mutta pidän joesta. Seurailen poliisiautojen "paraatia" Citen saarella, olisiko jokin suuri oikeusjuttu aluillaan?
.
Istun puiden varjostamalla aukiolla Citen saaren sisäosissa syömässä ja juon maitoakin. Katselen bouquinistien puisia kirjalaatikoita joen varrella, ostamatta kuitenkaan mitään. Yön ajaksi laatikot vain suljetaan ja lukitaan visusti ja ne saavat jäädä paikoilleen rantamuurien kivisille kaiteille.
.
Algerialaisen tai marokkolaisen pikkupuodin edustalla on mukava postikorttitarjous: useita kuvakortteja edulliseen yhteishintaan. Valitsen korttini ja menen maksamaan. Myyjä pyytää enemmän kuin annan. Alan kiistellä, että en maksa niin paljon.
.
Ranskalaisrouvakin, seuraava asiakas, puuttuu kärsimättömästi keskusteluun, selittää käsillään ja suu paapattaen minulle marokkolaisen puolesta! Olisin odottanut ennemminkin tukea minun oikeassa olemiselleni! Minä lyön vain kortit pöytään ja sanon, että en sitten osta. Marokkolainen kohauttelee olkapäitään ja ranskalaisrouva ähkii ja levittelee käsiään. Poistun ulos, katson tarkemmin korttitelinettä, ja tajuan olleeni itse väärässä, ja käsitän mitä minulle selitettiin... Tunnen itseni noloksi.
.
Japanilainen turisti pyytää kohteliaasti ja hymyillen minua ottamaan valokuvan hänestä Notre Damen kirkon edustalla. Hän antaa kameransa, näyttää mistä pitäisi painaa ja käden laajalla kaarella osoittaa Notre Damea. Sitten hän juoksee etäämmäs, josta vilkuttaa hymyillen, kun on pysähtynyt sopivaan paikkaan. Hakiessaan kameransa takaisin hän kiittelee vuolaasti.
.
Kameransa lainaajat osoittavat luottamusta minuun. Juuri japanilaiset kääntyvät mielellään puoleeni, myös kysyessään tietä. Se johtuu ehkä yhteisestä koosta.
.
Kello 16 menen Gare du Nordin "Accueil des Jeunes en France -tiskin eteen jonottamaan. Vain lyhyt jono. Varaan vuoteen nuorisohotellista, jonka nimi on "Luxembourg", ja se sijaitsee Rue St.Jacquesin eteläpäässä, (Paris 5e), muutaman korttelin päässä kaakkoon Luxembourgin puistosta.
.
Pyydän virkailijaa piirtämään reitin karttaani, kuten näin hänen tekevän edellisellekin asiakkaalle. Yöpyminen maksaa 42 markkaa (7 euroa), jaetussa kolmen hengen huoneessa.
.
Haen matkatavarani aseman säilytyslokerosta ja ajan etelään "super-metrolla" eli alueellisella RER-junalla, jonka rata on kaivettu vanhoja metroratoja syvemmälle maan uumeniin. Sillä on vain harvoja asemia Pariisin sisällä, joten se kulkee keskustassa nopeasti.
.
Ensivaikutelmani RER-junasta on ikimuistoinen: juna saapuu asemalle ikkunat höyryssä. Laumoittain matkustajia purkautuu onneksi ulos, joten mahdun istumaan. Pehmustettu, muovipintainen penkki kuumottaa jalkoja. Ilmasto vaunun sisällä tuntuu kuin kasvihuoneelta. Ollaan kuin syvällä maan kuumuudessa. Aiemmat metromatkat eivät olleet näin kuumia.
.
Jään junasta oikealla metroasemalla ja löydän helposti hotellini osoitteen, joka on kirjoitettuna varauspaperissani. Kuusikerroksinen talo kapean katukuilun varrella. Annan varauspaperini hämyiselle tyypille receptionissa. Nuorukainen kirjoittaa kuittiin sukunimeni, syntymävuoden, Finlande'n, passini numeron, saapumispäivän 19.8., lähtöpäivän 20.8. ja huoneeni numeron 530, vuode 1. Allekirjoitan kuittiin, että "vakuutan olevani tietoinen talon järjestyssäännöistä" (mutta mitähän ne ovat?)
.
Nousen hissillä viidenteen kerrokseen ja avaan huoneeni oven. "Bonjour!" kuuluu sisältä tervehdys. Tutustun espanjalaiseen Jose-nimiseen nuorukaiseen, joka kuumentaa juuri kahvia omalla keittimellään, haluaisi tarjota minullekin. Jose on pienikokoinen teini-ikäinen, ja yrittää innokkaasti jutella, englanniksikin, kun en puhu ranskaa, jota hän osaisi paremmin.
.
Juttelumme menee mönkään, sillä emme oikein ymmärrä toistemme puheita. Josen täytyy usein sanoa, että hän ei ymmärrä... Hän kysyy esimerkiksi, että yövyinkö viime yönä tässä hotellissa (siis Luxembourgissa). Sanon, että en. Hän kysyy, missä yövyin, ja kerron (Tuileries'n yön unohtaen), että Luxemburgissa... Taas Jose on kummissaan. Mutta minä en muistanut vielä tämän hotellin nimeä, joka näkyi paperissa, muttei kylttinä missään seinässä.
.
Jose kuulostaa halukkaalta lähtemään kanssani tutustumaan Pariisiin. Hän kyselee innokkaasti minne olisin menossa... Mutta minä en kehtaa tai osaa ystävystyä. Kerron vain, että minun täytyy tavata eräs ystäväni, ja niin pääsen poistumaan vikkelästi huoneesta, jätettyäni sinne reppuni.
.
Minusta on mukavaa kulkea Pariisissa ilman liikoja kantamuksia. En näytä turistilta vaan paikalliselta, niin ainakin toivon. Kädessäni on vain pieni kassi eväitä varten. Laskeudun metroasemalle ja menen rennosti istumaan seinustan penkille. Monet odottavat junaa seisten lähempänä raiteita.
.
Olen huomannut heti turistitytöt rinkkoineen. He tuntuvat epävarmoilta jostakin. He katselevat toisiaan, välillä karttoja, ja vilkuilevat muita ihmisiä. He aikovat varmasti kysyä neuvoa, mutta miettivät vielä keneltä.
.
Kyllä, he tulevat minun luokseni! Vaikka valinnanvaraa olisi paljon, olisi kaikenikäisiä ihmisiä. Miltä mahdan näyttää? He aloittavat kysymyksensä:
- Excusez moi, mais... mais parlez vous...
.
(Voi ei, olen pettynyt, enhän osaa ranskaa!) Mutta he jatkavatkin lausettaan sanalla:
- ... Anglais?
.
Hämmästyneenä käännän ymmärtämäni ranskan lauseen ääneen suoraan englanniksi:
- Do I speak English? Oh, yes, I do!
.
Sitten heidän kysymyksensä on kuitenkin niin vaikea, ettei minusta ole apua, en minä tiedä. Tunnustan olevani turisti minäkin, ja sitten nauramme kaikki yhdessä vähäsen herttaisesti. Ja metrojunat tulevat, imevät meidät mukaansa ja erillemme. Vain yksi sattumanvarainen kohtaaminen maailmassa.
.
Ajelen bussilla Seinelle ja lähden sitten Eiffel-tornille. Tulen sinne kaakosta mahtavan puiston halki. Torni on yllättävästi erilainen kuin muistikuvani ja omaa uutuuden viehätystä, kun katselen sitä eri kulmilta. Istun puiston penkillä ja juon coca-colaa sekä vesipostista pullottamaani ilmaista vettä.
.
Eiffelin torniin en välitä itse nousta, se maksaa paljon, ja minulle riittää korkeiksi paikoiksi jo Notre Damen parveke sekä ilmainen Montmartren kukkula, jonne aion mennä myöhemmin. Katselen muita ihmisiä ympärilläni, turisteja ja lapsiperheitä, jotka ovat riemuissaan.
.
Illemmalla muodostuu voimakas tuuli, kuin myrsky. Suihkulähdekin muuttaa tuulen voimasta suuntaansa. Menen Seinen yli leveää siltaa ja odottelen bussia. Maalaismainen ranskalaisten perhe tulee pysäkillä kysymään minulta neuvoa. He eivät puhu muuta kuin ranskaa. "Je ne parlez pas francais..." lausun etukäteen opettelemani lauseen ranskaa.
.
Busseja joutuu Pariisissakin odottamaan kauan... Kun pääsen keskustaan, päätän etsiä suuret bulevardit tavarataloineen ja oopperataloineen. Kun suunnistan pohjoiseen, tulen Rue St. Denis-kadulle.
.
Huomaan yllättäen olevani Pariisin kuuluisimmalla ilotyttökadulla! Tytöt nojailevat seinustoihin jalkakäytävillä, joko yksin tai usein pareittain. Alkuillasta heitä riittää pienin välimatkoin loputtomaksi riviksi odottamaan asiakkaita. Hinta on parisataa frangia Rue St. Denisillä ja sivukaduilla halvempi, 150 frangia.
.
Ilotytöt näyttävät yllättävänkin näteiltä ja pukeutuvat huomiota herättävästi. Heistä ja heidän odottelunsa tarkoituksesta ei voi erehtyä. Hameissa on halkioita sivulla. Mustaihoisia on muutama tyttö. Kukaan ei näytä suoranaisesti vanhalta, mutta muutamat ovat kyllä kuluneen näköisiä.
.
Kuljen katua eteenpäin, kunnes tulen vilkkaalle ihmisiä täynnä olevalle aukiolle. Äkkiä huomaan, että kaikki ihmiset ovat täällä arabin näköisiä, arabimiehiä. Olen ainoa eurooppalainen koko aukiolla. Kiiruhdan pian pois niin yksipuoliselta alueelta.
.
On vilkas perjantai-ilta, se tuntuu kaikkialla. Ajan taas bussilla Seinelle ja kävelen Ile de la Citen saarelle etsien bussipysäkkiä, josta ajan etelään. Place St. Michelistä olin lukenut vanhoista matkaoppaista, miten nuoriso kuhisisi siellä, latinalaiskorttelin ja Sorbonnen yliopiston kulmilla. Näin on yhä, saan huomata. Mikä hilluva ihmislössi täyttääkään aukion perjantai-iltana kello 22... Ilman muuta näkyvää syytä kuin toisiaan tapaillakseen? Sellaisen lauman sekaan en uskalla mennä eksymään.
.
Lasken pysäkkejä ajaessani bussilla, mutta lasken väärin. Jään pois jossain muualla kuin minu olisi pitänyt! Löydän sentään kapean Rue St. Jacquesin ja kävelen sitä eteenpäin.
.
Minulla ei ole hotellini osoitetta, en muista sitä. Se oli vain kirjoitettu varauslappuun, jonka olin jättänyt hotellin vastaanottoon. Vain kadunnimen muistan.
.
Löydän talon, jossa on tutun näköistä tekstiä, jonkinlainen nuorisohotelli, olikohan tämä se paikka? Mutta ulko-ovi on suljettu ja sen edessä on jo jopa yöksi laskettavat rautakalterit! Rynkyttäisinkö niitä? Olenko myöhässä? En muistanut ottaa selville, oliko määräaikaa saapumiselle illalla, kuten retkeilymajoissa saattaa olla rajana kello 22. Olenko oikeassa paikassa? En tiedä, en uskalla kokeilla.
.
Kävelen Rue St. Jacquesia yhä eteenpäin. Alan epäillä, että vietän jo toisen yön peräkkäin ulkona! Mutta reppunikin on hotellissa, se on pakko löytää viimeistään huomenna. Täytynee sitten käydä kysymässä osoite uudelleen varaustoimistosta?
.
Tie vain jatkuu ja jatkuu. Pyhän Jaakon katu on peräisin jo roomalaisten valtakunnan ajalta, ja siihen aikaan se on jatkunut - Roomaan asti! Vaikka ihan kaikki tiet eivät koskaan vieneet Roomaan. Historiallinen päätie on nykyään enää kapea, synkkä katukuilu korkeiden kerrostalojen välissä.
.
Katu on hämärä, kapea ja vanhanaikainen, ja sillä tuntuu kulkevan pelottavankin näköisiä tyyppejä. Jotenkin levotonta ympäristöä. En haluaisi viettää yötä kadulla täällä.
.
Yht'äkkiä jonkin matkan päähän eteeni tupsahtaa sivukadulta pari reppuselkäistä nuorta, jotka kävelevät määrätietoisesti eteenpäin. Toiveikkuuteni kohoaa... vaan ehkä turhaan?
.
Ja sitten yllättäen kadun pimeys väistyy apposen avoimesta ovesta ulos kadulle tulvivan valon tieltä. Oviaukosta kuuluu myös heliseviä, iloisia ja nuoria ääniä, ja reppuselät kääntyvät juuri sinne.
.
Samassa tunnistan paikan! Tämähän on Rue St. Jacques n:o 270! Juuri täällä olin käynyt päivällä. Olin nyt illalla etsinyt taloa jo numerosta 130 alkaen... kun en muistanut lainkaan talon numeroa.
.
Samalla hetkellä, kun astun onnellisena sisään valoisaan taloon, ulkona jyrähtää voimakkaasti, ensimmäisen kerran, ja hetken päästä alkaa ryöpytä vettä! Rävähtää ukonilma! Olin vähällä jäädä ulos koiranilmaan kastumaan. Nyt kuitenkin pääsen pesulle ja sänkyyn, alkavasta yöstä on tulossa mukava!
.
Kello on jo puoli kaksitoista keskiyöllä. Avatessani pimeänä olevan huoneeni oven pelkään vähän Josen heräävän siellä ja alkavan pulisemaan. Mutta huone onkin tyhjä! Voin kaikessa rauhassa alkaa peseytyä huoneen pesualtaassa.
.
Enpä sittenkään rauhassa, sillä Jose saapuu kohta huoneeseen vielä kolmannen asukkaan, kanadalaisen Stephenin kanssa, ("Hello! I'm Stephen!") Jose ja Stephen kertovat kierrelleensä kaupunkia yhdessä, ja Jose tyrkyttää taas minullekin kahviaan.
.
Turhaan peseydyinkin huoneen altaassa, sillä Jose kertoo, että kerroksestamme käytävän päästä löytyy suihku-koppeja. Niihin ei ole edes tungosta, ei ketään menossa tällä hetkellä, eikä kukaan ole myöskään häätämässä pois myöhäisen ajankohdan vuoksi, kuten Luxemburgissa.
.
***
(589. Interrailin valmistelut
(590. Interraililla ensin Tanskaan
(591. Interraililla Luxemburgiin
(592. Pari yötä Luxemburgissa
(593. Yöksi Tuileries-puistoon
(594. Interraililla eksyen Pariisissa
JATKUU:
595. Interraililla Seinen rannoilla
593. Yöksi Tuileries-puistoon
Juna Luxemburgista Pariisiin, torstaina 18.8.kello 8-12, kulkee Thionvillen ja Metzin kautta, mutta näihin Ranskan kaupunkeihin en paljonkaan kiinnitä huomiotani, eikä muistikuvia jää mieleeni junastakaan.
.
Vasta junan lähestyessä Pariisia alan jännittyneesti katsella ikkunasta ensivaikutelmia. Putkahtaisiko jostain näkyviin Seine ja Eiffel-torni ja Riemukaari tai edes kirkko Sacre-Coer?
.
Turha toivo! Näen vain teollisuuden ja tavaravarastojen takapihoja, kunnes junamme pysähtyy itäiselle asemalle, Gare d'Est, varsinaisen Pariisin (20 kaupunginosan) koillisosassa.
.
PARIISI. Itäinen asema tuntuu vain levottoman kiireiseltä. Nyt olemme sitten tulleet kylmänkovaan suurkaupunkiin? Minulla on kädessäni laivayhtiö Silja-Linen muovikassi, kun kohta kuulen suomenkieltä asemalla:
- Kas perhanaa, onko täällä muitakin suomalaisia? Eller är du svensk?
.
Kolmekymppinen, vaalea, likaisen ruskettunut mies puhuu, hänellä on vaaleat kihartuvat sotkuiset hiukset, ja käsivarsi täynnä tatuointeja.
- Perkule, multa on passi ja rahat viety yöllä, kun olin kännissä... oon saakeli nyt lähetystöön menossa...
.
Itäisellä asemalla ei ole mitään turistipalveluita. Päätämme Jatan kanssa mennä heti Pohjoiselle asemalle, Gare du Nordille, jolle pohjoismaalaiset matkustajat yleensä ensiksi saapuvatkin. Astumme ulos Pariisin kadulle: persoonaton suurkaupungin kylmä ilme, kireitä ihmisiä ja autoliikennettä.
.
Jatta poikkeaa pikaisesti ensimmäisen ohittamamme kahvilan vessaan. Pieni poika tulee kerjäämään minulta odotellessani hetken yksin ulkona Jattaa. Pojalla on kädessään ranskankielinen lappu, jossa pyydetään rahaa ja selitellään. Poika katselee vetoavasti.
.
Sanon englanniksi, etten ymmärrä ranskaa. Poika alkaakin heti kerjätä ääneen englanniksi. Vaihdan saksaan, ja hän vaihtaa myös! En anna mitään, kun olen vasta ensimmäisiä minuuttejani Pariisissa, enkä tiedä, mikä olisi oikea tapa suhtautua? Tulevatko kerjäläiset pyörimään ympärillä jatkuvasti? Voisin kai antaa myöhemmin...?
.
Pohjoisella asemalla meitä odottaa yllättäen Itäisen aseman tuttavamme, tatuoitu suomalainen, mitähän toista reittiä kulkenut:
- Kas perhanaa, taashan me tavataan! hän tervehtii.
- Mutta hei, mikäs, mikä päivä tänään on? Torstaiko? No sitten mulla on vielä aikaa... Hän häipyy.
.
Menemme Pohjoisen aseman "Accueil" -turistitoimistoon. Jonotamme jonkun maksavan asiakkaan perässä. Pyydämme englanniksi ja saamme ilmaisen kartan. Luemme toimiston suuria seinätekstejä hotellivarauksista: yhden tähden eli halvimmat hotellit maksavat 100 - 200 frangia! Sen lisäksi tulee välityspalkkio 10 - 20 frangia! Kuulostaapa hirveältä kiskonnalta meidän varoihimme nähden!
.
Olin hyvissä ajoin keväällä tilannut kotiini karttoja ja esitteitä kaupungeista, joissa käymistä suunnittelin, Genevestä, Zürichistä, Pariisista, ja muista. Olin saanut mm. Pariisin, Nizzan ja Annecyn hotelliluettelot... joista Pariisin luettelossa oli toistatuhatta hotellia. Sanomalehdestä luin, että 5-10 niistä ryöstetään joka kuukausi!
.
Mutta hinnat olivat hotelliluetteloissa jopa uskomattoman halpoja. Luulin helposti saavani huoneen kahdelle 40 frangilla, halvemmalla kuin Pariisin kalliin retkeilymajayöpymisen. Listassa oli monia huokeita hotelleja. Nyt paikanpäällä petyn suuresti. - Pitäisi tietenkin ovelta ovelle kyselemällä tinkiä?
.
Asemahallissa erään laiturin kohdalla ulkosalla on pöytä, jonka takana istuvat nuori mies ja nainen. Se on AJF-hotellivaraamo nuorille, mutta sen jonoineen sivuutamme tällä kertaa.
.
Menemme rautatieaseman valuutanvaihtoon. Sellainen muodostuu yhdestä kioskiluukusta seinässä. Luukun eteen on metallikaiteilla järjestetty tila pitkälle, sik-sakkina mutkittelevalle jonolle. Asetumme jonon hännille. - Juuri tällaisten jonojen välttämiseksi pitäisi olla valmiiksi valuuttaa maahan saapuessaan... Ja etukäteen kartta matkailutoimiston jonon välttämiseksi...
.
Yhtäkkiä Jatta alkaa jutella erään edellään seisovan pojan kanssa. Sehän onkin Jauhiainen, tuttu Tapiolasta! Jatta oli maininnutkin myös Jauhiaisen lähteneen Pariisiin, pelkästään Pariisiin, joitakin aikoja ennen meitä. Olisin silloin voinut lyödä vetoa, että he eivät tulisi näkemään toisiaan, mutta onneksi en lyö vetoja. Jauhiainen oli ollut Pariisissa jo pari viikkoa, ja nyt lähdössä kotiin...
.
Valuutanvaihto asemalla tuntuu edulliselta, kun kurssieron lisäksi ei peritä minkäänlaista vaihtopalkkiota. Jonotukseen vain menee vielä enemmän aikaa kuin pankeissa, mutta aukioloajatkin jatkuvat myöhään iltaan ja myös pyhäpäiviin.
.
Aiomme varata Pohjoiselta asemalta yhteisen säilytyslokeron Jatan kanssa. Reppumme mahtuvat hyvin yhteen, kun meillä ei ole suuria rinkkoja, jollaisten kanssa monet muut ovat joka asemalla helisemässä. Lokeron lukkoautomaatti vaatii kolmen Ranskan frangin maksua, ja siitä tulee ongelma, kun meillä ei ole sopivia kolikoita.
.
Coca-cola maksaa 7 frangia automaatissa, joka hyväksyy myös 10 frangin kolikon, ja sen pitäisi palauttaa vaihtoraha. Mutta kone ei annakaan kuin juomatölkin, huijaus vai rikkinäinenkö?
.
Käännyn jonkun ohikulkevan herrasmiehen puoleen ja pyydän vaihtamaan kolikkoja, mutta ei hänellä ole. Ihan kohteliaasti mies tuntuu huomioivan pyyntöni, ennen kuin kiiruhtaa pois. Tällainen on ensikosketukseni "epäkohteliaisiin ja suurkaupunkimaisen tylyihin pariisilaisiin"?
.
Ostankin sitten Milka-suklaata ja saan frangin kolikoita. Säilytyslokerot ovat aseman toisessa kerroksessa, minne pääsee portaita tai suurella tavarahissillä. Seinälle on liimattu lappuja: joltakin mustalta mieheltä on viety passi ja rahat, ja tämä herra Oudda etsintäkuuluttaa niitä. Lokeronovi toimii yksinkertaisesti ja minä otan avaimen haltuuni, kuten sopii Jatalle.
.
Lähdemme ulos Pariisiin kävelemään. Ihmiset kaduilla tuntuvat värikkäiltä. Kadut ovat kirjavia ja vilkkaita, minun mieleni on levoton ja torjuva. Elokuussa pariisilaiset ovat kesälomalla, maaseudulla, vuoristoissa ja rannikoilla. Kaupunkiin ovat jääneet turistien seuraksi ilmeisesti "värilliset". Neljännes näkemistämme ihmisistä tuntuu olevan mustaihoisia afrikkalaisia ja kolmannes islamin-uskoisia arabeja tai pohjois-afrikkalaisia, algerialaisia, marokkolaisia, tunisialaisia jne.
.
Mistä saisimme yöksi hotellihuoneen vuoteineen, se askarruttaa mieltäni. Soittaako puhelinkioskista, opettelen soittoa. Retkeilymajaliiton jokin Auberge de Jeunesse on kuulemma jo täynnä kun soitan ja kysyn... Ongelmamme ei ratkea, vaikka päiväkään ei ole vielä pitkällä...
.
Jatta istahtaa lepäämään baarin ulkotuolille, mutta hänet häädetään pois, kun hän ei tilaa ruokaa tai juomaa. Kävelemme eteenpäin, jossa avautuu aukio. Tulemme aidatulle pikkukirkolle, kierrämme sen, ja istumme autioon lasten hiekkalaatikolla varustettuu puistoon.
.
Ostamme iltapäivällä kahden päivän Sesame-lipun joukkoliikenteeseen. Pyylevä nainen metroaseman lippukioskissa puhuu vain ranskaa, ja kirjoittaa ranskaa selvennykseksi lippuuni: 2 jour, 44 francs.
.
Pariisin bussilippu, jota päiväyksineen tulee näyttää kuljettajille, on kauniisti siistissä muovikotelossa, jossa on lisäksi erillinen pieni tasku metrolipulle. Metrolippu on keltainen, 2x4 cm:n kokoinen pikkukortti, jonka tekstittömän puolen keskelle on liimattu ruskea magneettinauhan suikale, samannäköinen kuin äänikasetista olisi leikattu pätkä.
.
Metrolippu työnnetään syöttöaukkoon asemien metalliporteilla. Hetken päästä se sujahtaa esiin toisesta aukosta edempänä, ja samassa metalliportit avautuvat, tai metallitangot suostuvat väistymään läpi pyrkivän matkalaisen tieltä.
.
Kaikilla ei ole lippua, tai heidän lippunsa ei toimi, tai ei ole voimassa, jolloin he pyrkivät porteista loikkimalla ylitse tai ryömimällä alitse. Poistumisen porteilla tarvitaan lippua vielä uudelleen, jollei halua ryömiä tai loikata.
.
Menemme metroaseman tunneliin. Pitkän laiturin keskivaiheille on rajattu junien keskimmäisen vaunun pysähtymiskohta: se vaunu muodostaa ensimmäisen luokan! Matkailijakortti oikeuttaa ykkösluokkaan, joten valitsemme sen. Katselemme, olisiko matkustajakunta erityisen hienoa? Turisteja olisi kai luonnollisinta odottaa?
.
Mutta metron ensimmäisessä luokassa näyttääkin matkustavan lähinnä mustaihoisia. Ehkäpä he ovat diplomaatteja tai turisteja? Tai jos he ovat tavallisia pariisilaisia, onko ensimmäisellä luokalla heille tarpeellista symboliarvoa? He vain eivät halua olla toisen luokan kansalaisia?
.
Ajamme metrolla keskustaan ja siellä näemme sitten ensimmäistä kertaa Seinen rannat, jotka symboloivat minulle Pariisia tunnelmallisimmillaan! Seine on tämän kaupungin sydänvaltimo, kuten Aurajoki Turun, kuten joet aina jokikaupungeissa. Seinen rannoilla ei olekaan liikaa ihmisiä, mitä olisin voinut pelätä. Joella on rauhallista. Ruuhkat ovat muualla, alueilla joilla tehdään työtä ja käydään ostoksilla.
.
Suomalaisia Seinen rannoilla kyllä on... Minulla sattuu olemaan suomalainen muovikassi kädessäni, kun kaikki eväät eivät ole mahtuneet kangaskassiin. Aamulla kassissani luki Silja, nyt Sokos. Minusta niiden tekstit tuntuvat mukavan eksoottisilta Pariisiin, ja Sokos-kassi on vieläpä kuvitettu piirroksilla Helsingin nähtävyyksistä!
.
Mutta jos kaupungissa on suomalainen, mitä hän ajattelee nähdessään jonkun tuntemattoman tyypin kassissa lukevan Sokos? Hän tulee heti kysymään:
- Hei, oottekste suomalaisii?!
.
Juuri noin tekee eräs arabin kanssa kulkeva tyttö, ja tulee juttelemaan minulle ja Jatalle, joka istuu juuri vaarallisen tuntuisesti kaiteella Seinen yläpuolella.
.
Jatta ja suomalaistyttö vaihtavat keskenään informaatiota siitä, millaista olisi Rivieralla? Kuulemma kamala tungos, ei kannata mennä! Biarritz on oikea paikka nykyään, lounaassa Atlantin rannalla. Jatta imee tietoa itseensä. Minä laitan muovipussini vastedes visusti piiloon. En halua tavata suomalaisia, niistähän saa tarpeekseen Suomessakin.
.
Kohteenamme on nyt Ile de la Cite, Seinen saari, jolle kaupunki alunperin syntyi. Siellä on Notre Dame. Jonotamme pitkässä turistien jonossa päästäksemme kapuamaan kirkon torneihin. Pääsymaksu on 10 frangia ja vaihtelee ihmisen nuoruuden mukaan, vielä nuori aikuinenkin saa alennusta.
.
Toisen tornin kapeita kierreportaita kavutaan ylös, toisesta tornista palataan alas. Siten kirkon alaosassa ei tarvitse väistää vastaantulevaa liikennettä. Puolivälin sivuparvekkeen jälkeen voi jatkaa kattoparvekkeelle, josta tornit kohoavat vielä kolmannesmatkan verran.
.
Katolle asti on kapeampaa, ahtaampaa kiivetä (käyn vasta seuraavalla Pariisin matkalla.) Parveke riittää minulle tällä kertaa, sillä kärsin akrofobiasta, vaikkakin se ulkomailla ihmeellisesti lievenee. Kaikki tuntuu minusta ulkomailla hieman satumaiselta, epätodelliselta, joten ihminenkin on hivenen eri ihminen, ainakin minä.
.
Pariisin rakennuskanta näkyy parvekkeelta katsoen ihmeellisen valkeana alaviistossa. Notre Damen rujoa kellonsoittajaa Qvasimodoa en näe, mutta mielikuvituksellisia pirunpatsaita vilisee siellä täällä. Jatta katoaa kaiketi ylös torniin ja odottelen häntä vielä alhaalla maanpinnalla, rauta-aidan takana, poistuttuani jo turistiruuhkasta, ruuhkan mukana.
.
Löydämme Jatan kanssa Seinen rannalta kukkatorin, jonka vesipisteellä saksalaiset turistit juuri jonottavat täyttääkseen juomapullonsa. Me teemme samoin, sillä kai veden pitäisi olla täällä juomakelpoista? Muistelen vanhan vuosisadan kuuluisaa kirjailijaa, joka kuoli väitettyään tovereilleen Pariisin vesijohtovettä juomakelpoiseksi ja juotuaan sitä. Muualta Pariisista on vaikeaa löytää juomavettä kadulta, mutta kauppatoreilla on vesihanoja jo kauppiaidenkin tarpeitten vuoksi.
.
Kukkatori on todellinen keidas Ile de la Citen saaren pohjoisrannan puolivälissä. Saari näyttäytyy kaupunkikartoissa niin pienenä, että kohdalle ei mahdu kunnolla merkintöjä siitä runsaudesta mitä siellä Pariisin sydämessä on. Minun on vaikea hahmottaa tuonkin paikan osoitetta. Painan mieleeni Quai l'Horlogen, mutta se ei mahdu karttoihin. Sieltä jostakin kukkatorin aina löydän, Pont Notre Damen sillan ja Quai Corsen kulmilta.
.
Ajamme Jatan kanssa vaihteeksi bussilla etelään, Montparnassen 56-kerroksisen toimistotornin Tour Montparnassen luo. Pariisin bussit eivät tunnu sen kummemmilta kuin Helsinginkään, eivätkä ole mitenkään täynnä, vaan matkustaminen on mukavaa, ja ikkunapaikoilta näkee katuja, puistoja ja taloja.
.
Jatta jää istumaan Montparnassen tornin juurelle, kun taas minä kierrän sitä, sillä etsin ruokakauppaa, jotakin supermarkettia, mutta löytämättä mitään. Palatessani Jatan luo hän on hymyilemässä mustaihoisen seurassa, tämä kehuu juuri hänelle rakastajan taitojaan, mutta ei sen sijaan tiedä hänkään, mistä täällä saisi ostettua ruokaa.
.
Jatta hyvästelee hymyillen mustan, Bye-bye! kun hänen täytyy lähteä, kun hänen poikaystävänsä tuli... Löydämme yhdessä kadun toiselta puolelta kellarista Super-Marchen, ja ostamme ainakin jogurttia, leipää ja juustoa.
.
Opin nyt Jatalta lopullisesti jogurtti-dieetin edut: hyvää, halpaa, erittäin helppoa syödä missä tahansa, ja vatsa pitää jogurtista, joten ei tule missään vatsavaivoja. Jogurtti on reilaajan perusruokaa.
Vähitellen alkaa ilta koittaa. Tuntuu tunnelmalliselta ajella Pariisin busseilla edestakaisin... Menemme Champs-Elyseen tienoille. Suuri riemukaari on illalla juhlavalaistu. Sen luo ajokaistojen keskelle menee alikulkukäytävä. Ihmisiä on paljon riemukaaren alla, saarekkeella, joka muodostaa vilkkaan liikenneympyrän. Tuntemattoman sotilaan haudalla palaa ikuinen tuli. Vartiosotilas seisoo vierellä.
.
Tunnelma on lämmin Riemukaarella. Lämmittäneekö ainaisen tulen liekki, vai johtuneeko lämpö ilmastosta? Paikka tuntuu myös erityisen turvalliselta, sillä oleskelijat ovat rauhallisia turisteja, kaikki aistimassa hämärtyvän Pariisin tunnelmaa muistorikkaalla paikalla. Elämä räiskyy autoina ja ihmisinä Champs-Elyseellä, josta valot loistavat. Riemukaari on rauhallinen tarkkailupaikka.
Istumme kivipenkillä, kuten kymmenet muut. Voisikohan tänne jäädä koko yöksikin, ajattelen yösijan puutteessa. Milloinkahan muut ihmiset lähtevät pois? Suljettaisiinko paikka johonkin aikaan? Tulisiko aamuyöllä kylmä? Johtuuko osa vallitsevasta lämmöstä juuri ihmisten runsaudesta, kaikkien kehojen hehkumasta lämmöstä sekä muodostamasta tuulensuojasta?
.
Jatta kaipaa Champs-Elyseelle, jonne lähdemme, kuljeskellen ihmisvilkkauden ja katuravintola-elämän läpi Tuileries'n puiston laidalle. Käyn pissalla pensaikossa puiston ulkopuolella. Täytyykin katsoa, etten kuseksi kenenkään päälle, sillä joku mustaihoinen on jo asettunut makuupussiinsa kääriytyneenä nukkumaan pensaiden suojaan.
.
Kiipeämme matalahkon aidan yli puistoon. Kello on 21:n ja 22:n välillä, alkaa tulla pimeä. Poliisipillit viheltävät, puisto taitaa autioitua lopuistakin ihmisistä? Viimeisiä portteja lukitaan, kiertävät vartijat puhaltavat kimakasti poistumisen merkiksi, sillä puisto on aidattu, suljettu ja lukittu öisin. Emme tosin vielä tiedä sitä. Joka tapauksessa jäämme puistoon.
.
Jatta istuu aution ulkokahvilan penkeillä. Hän kokeilee järjestellä niitä vuoteeksikin, jolloin yksi kädensija hajoaa... Sitten hän löytää pimeästä aidatun, kuivan altaan, ja suunnittelee siitäkin yösijaa. Mutta hänen mielensä tekee taas valoisalle Champs-Elyseellekin. Portti on lukossa, hän kiipeää rauta-aidan harjalle ja välittämättä sen ulkopuolisen kaksoisaidan tunkeilijoita estävistä piikeistä loikkaa ulomman aidan yli. Hän on ulkona, sisäänpääsyä ei tästä kohdasta ainakaan ole.
.
Aluksi aion seurata Jattaa, vaikka olenkin itse jo asennoitunut yöpymään Tuileries'ssä. Haen porttia, kun en vielä tiedä niiden olevan lukittuja. Outo puisto tuntuu pimeässä aivan epämuotoiselta, ja pian en tiedä lainkaan missä olen, en tiedä ilmansuuntia, olen eksyksissä kuin Edvin Laineen esittämä palopäällikkö Matti Kassilan elokuvassa Hilman päivät. Aidan outojen mutkien jälkeen en tiedä enää edes, olenko Rue de Rivolin varrella, Louvren laidalla, vaiko Seinen puolella? Eksyin ja on keskiyö Tuileries'n puistossa.
.
**
PARIISISSA, perjantai-yönä 19.9.
.
Asetun Tuileries'n puiston kivipenkille torkkumaan ajurinasennossa. Pelkään, että maatessa voisi tulla huomaamatta liian kylmä. Minulla on takki ylläni. Muuten mukanani on vain eväskassi. Reppuni on Pohjoisen aseman säilytyslokerossa, enkä voi sieltä nyt lisätä vaatetustani. Asentoni on melko mukava, eikä aika tunnu mahdottoman pitkältä. Ilmeisesti torkun aika ajoin, nukahtamatta kuitenkaan pitkäksi aikaa kerralla.
.
Aita on tällä kohtaa kivimuuri, jonka päällä on rautaosia. Sen takaa kuuluu koko yön liikenteen ääniä. Vilkkaan kadunristeyksen valot hohtavat. Vaihdan paikkaa jossakin vaiheessa, lähelle taksiasemaa ja hotelli Inter-Continentalia, jotka ovat aidan ja kadun tuolla puolen. Istun muovipussin päällä, sillä se eristää minut kiven kylmyydestä, mutta hivenen palelen.
.
Aamuyön pikkutunneilla kuuluu yllättäen pientä erilaista meteliä: neljän nuorukaisen joukko kapuaa ulkopuolelta aidan yli ja kulkee puiston poikki. En tiedä, näkevätkö he minua. Näytän enemmän ainakin tilapäisesti pennittömältä ihmiseltä kuin joltakin rahakkaalta reilaajalta, kun minulla ei ole kuin pieni, tyhjänpuoleinen kangaskassi mukanani. Olen kuin rahansa menettänyt, jolla ei ole yösijaa.
.
Luen kirjoista myöhemmin, että Tuileries'n puisto on Pariisin homoseksuaalien suosima tapaamispaikka, muttei kenties sittenkään enää näin aamu-öisin, sillä nukun siellä yksin. Myöhemmin nähdessäni paljon makuupusseja Pariisin asemilla ja niiden vieruspuistoissa aamuisten töihin-menijöiden ihmisvilinän keskellä ajattelen, että miksikähän rinkkaselät eivät ole keksineet Tuileries'tä? Illalla näkemäni musta mies makuupussissa nukkui hänkin aidan ulkopuolella. Rajoittavatko poliisit?
.
Aamulla kello viiden jälkeen nousen paikaltani ja kävelen puistokujia pitkin suihkulähdeaukiolle lähelle Champs-Elysees'n päätä. Kello 5:45 alkavat rautaiset portit kalista, kun kaksi vartijaa tulee avaamaan portin, varmaankin auringonnousun määräämään aikaan.
.
Olen tummien varjojen pimeydessä ja vetäydyn entistä enemmän pensaiden piiloon, kun vartijat marssivat parina puiston halki, ilmeisesti avaamaan seuraavia portteja. Aluksi he näyttävät tulevan suoraan minua kohti ja olen hieman huolissani. En tiedä miten kiellettyä puistossa oleskelu yöllä olisi, kun siellä ei minun lisäkseni ollut ketään muita?
.
Vartiopari jakautuukin kahtaalle, toinen suuntaa itään, toinen etelään, eri portteja aukaisemaan. Heidän kadottuaan kauemmas luikahdan heidän ensimmäiseksi avaamastaan luoteisportista ulos. Siinä samassa minua vastaan tulee portilla musta mies sisään puistoon! Hän on jo aamun ensimmäinen vierailija, ja kello on vasta 5:50! On perjantai-aamu 19.8.
.
***
(589. Interrailin valmistelut
(590. Interraililla ensin Tanskaan
(591. Interraililla Luxemburgiin
(592. Pari yötä Luxemburgissa
(593. Yöksi Tuileries-puistoon
JATKUU:
594. Interraililla eksyen Pariisissa
.
Vasta junan lähestyessä Pariisia alan jännittyneesti katsella ikkunasta ensivaikutelmia. Putkahtaisiko jostain näkyviin Seine ja Eiffel-torni ja Riemukaari tai edes kirkko Sacre-Coer?
.
Turha toivo! Näen vain teollisuuden ja tavaravarastojen takapihoja, kunnes junamme pysähtyy itäiselle asemalle, Gare d'Est, varsinaisen Pariisin (20 kaupunginosan) koillisosassa.
.
PARIISI. Itäinen asema tuntuu vain levottoman kiireiseltä. Nyt olemme sitten tulleet kylmänkovaan suurkaupunkiin? Minulla on kädessäni laivayhtiö Silja-Linen muovikassi, kun kohta kuulen suomenkieltä asemalla:
- Kas perhanaa, onko täällä muitakin suomalaisia? Eller är du svensk?
.
Kolmekymppinen, vaalea, likaisen ruskettunut mies puhuu, hänellä on vaaleat kihartuvat sotkuiset hiukset, ja käsivarsi täynnä tatuointeja.
- Perkule, multa on passi ja rahat viety yöllä, kun olin kännissä... oon saakeli nyt lähetystöön menossa...
.
Itäisellä asemalla ei ole mitään turistipalveluita. Päätämme Jatan kanssa mennä heti Pohjoiselle asemalle, Gare du Nordille, jolle pohjoismaalaiset matkustajat yleensä ensiksi saapuvatkin. Astumme ulos Pariisin kadulle: persoonaton suurkaupungin kylmä ilme, kireitä ihmisiä ja autoliikennettä.
.
Jatta poikkeaa pikaisesti ensimmäisen ohittamamme kahvilan vessaan. Pieni poika tulee kerjäämään minulta odotellessani hetken yksin ulkona Jattaa. Pojalla on kädessään ranskankielinen lappu, jossa pyydetään rahaa ja selitellään. Poika katselee vetoavasti.
.
Sanon englanniksi, etten ymmärrä ranskaa. Poika alkaakin heti kerjätä ääneen englanniksi. Vaihdan saksaan, ja hän vaihtaa myös! En anna mitään, kun olen vasta ensimmäisiä minuuttejani Pariisissa, enkä tiedä, mikä olisi oikea tapa suhtautua? Tulevatko kerjäläiset pyörimään ympärillä jatkuvasti? Voisin kai antaa myöhemmin...?
.
Pohjoisella asemalla meitä odottaa yllättäen Itäisen aseman tuttavamme, tatuoitu suomalainen, mitähän toista reittiä kulkenut:
- Kas perhanaa, taashan me tavataan! hän tervehtii.
- Mutta hei, mikäs, mikä päivä tänään on? Torstaiko? No sitten mulla on vielä aikaa... Hän häipyy.
.
Menemme Pohjoisen aseman "Accueil" -turistitoimistoon. Jonotamme jonkun maksavan asiakkaan perässä. Pyydämme englanniksi ja saamme ilmaisen kartan. Luemme toimiston suuria seinätekstejä hotellivarauksista: yhden tähden eli halvimmat hotellit maksavat 100 - 200 frangia! Sen lisäksi tulee välityspalkkio 10 - 20 frangia! Kuulostaapa hirveältä kiskonnalta meidän varoihimme nähden!
.
Olin hyvissä ajoin keväällä tilannut kotiini karttoja ja esitteitä kaupungeista, joissa käymistä suunnittelin, Genevestä, Zürichistä, Pariisista, ja muista. Olin saanut mm. Pariisin, Nizzan ja Annecyn hotelliluettelot... joista Pariisin luettelossa oli toistatuhatta hotellia. Sanomalehdestä luin, että 5-10 niistä ryöstetään joka kuukausi!
.
Mutta hinnat olivat hotelliluetteloissa jopa uskomattoman halpoja. Luulin helposti saavani huoneen kahdelle 40 frangilla, halvemmalla kuin Pariisin kalliin retkeilymajayöpymisen. Listassa oli monia huokeita hotelleja. Nyt paikanpäällä petyn suuresti. - Pitäisi tietenkin ovelta ovelle kyselemällä tinkiä?
.
Asemahallissa erään laiturin kohdalla ulkosalla on pöytä, jonka takana istuvat nuori mies ja nainen. Se on AJF-hotellivaraamo nuorille, mutta sen jonoineen sivuutamme tällä kertaa.
.
Menemme rautatieaseman valuutanvaihtoon. Sellainen muodostuu yhdestä kioskiluukusta seinässä. Luukun eteen on metallikaiteilla järjestetty tila pitkälle, sik-sakkina mutkittelevalle jonolle. Asetumme jonon hännille. - Juuri tällaisten jonojen välttämiseksi pitäisi olla valmiiksi valuuttaa maahan saapuessaan... Ja etukäteen kartta matkailutoimiston jonon välttämiseksi...
.
Yhtäkkiä Jatta alkaa jutella erään edellään seisovan pojan kanssa. Sehän onkin Jauhiainen, tuttu Tapiolasta! Jatta oli maininnutkin myös Jauhiaisen lähteneen Pariisiin, pelkästään Pariisiin, joitakin aikoja ennen meitä. Olisin silloin voinut lyödä vetoa, että he eivät tulisi näkemään toisiaan, mutta onneksi en lyö vetoja. Jauhiainen oli ollut Pariisissa jo pari viikkoa, ja nyt lähdössä kotiin...
.
Valuutanvaihto asemalla tuntuu edulliselta, kun kurssieron lisäksi ei peritä minkäänlaista vaihtopalkkiota. Jonotukseen vain menee vielä enemmän aikaa kuin pankeissa, mutta aukioloajatkin jatkuvat myöhään iltaan ja myös pyhäpäiviin.
.
Aiomme varata Pohjoiselta asemalta yhteisen säilytyslokeron Jatan kanssa. Reppumme mahtuvat hyvin yhteen, kun meillä ei ole suuria rinkkoja, jollaisten kanssa monet muut ovat joka asemalla helisemässä. Lokeron lukkoautomaatti vaatii kolmen Ranskan frangin maksua, ja siitä tulee ongelma, kun meillä ei ole sopivia kolikoita.
.
Coca-cola maksaa 7 frangia automaatissa, joka hyväksyy myös 10 frangin kolikon, ja sen pitäisi palauttaa vaihtoraha. Mutta kone ei annakaan kuin juomatölkin, huijaus vai rikkinäinenkö?
.
Käännyn jonkun ohikulkevan herrasmiehen puoleen ja pyydän vaihtamaan kolikkoja, mutta ei hänellä ole. Ihan kohteliaasti mies tuntuu huomioivan pyyntöni, ennen kuin kiiruhtaa pois. Tällainen on ensikosketukseni "epäkohteliaisiin ja suurkaupunkimaisen tylyihin pariisilaisiin"?
.
Ostankin sitten Milka-suklaata ja saan frangin kolikoita. Säilytyslokerot ovat aseman toisessa kerroksessa, minne pääsee portaita tai suurella tavarahissillä. Seinälle on liimattu lappuja: joltakin mustalta mieheltä on viety passi ja rahat, ja tämä herra Oudda etsintäkuuluttaa niitä. Lokeronovi toimii yksinkertaisesti ja minä otan avaimen haltuuni, kuten sopii Jatalle.
.
Lähdemme ulos Pariisiin kävelemään. Ihmiset kaduilla tuntuvat värikkäiltä. Kadut ovat kirjavia ja vilkkaita, minun mieleni on levoton ja torjuva. Elokuussa pariisilaiset ovat kesälomalla, maaseudulla, vuoristoissa ja rannikoilla. Kaupunkiin ovat jääneet turistien seuraksi ilmeisesti "värilliset". Neljännes näkemistämme ihmisistä tuntuu olevan mustaihoisia afrikkalaisia ja kolmannes islamin-uskoisia arabeja tai pohjois-afrikkalaisia, algerialaisia, marokkolaisia, tunisialaisia jne.
.
Mistä saisimme yöksi hotellihuoneen vuoteineen, se askarruttaa mieltäni. Soittaako puhelinkioskista, opettelen soittoa. Retkeilymajaliiton jokin Auberge de Jeunesse on kuulemma jo täynnä kun soitan ja kysyn... Ongelmamme ei ratkea, vaikka päiväkään ei ole vielä pitkällä...
.
Jatta istahtaa lepäämään baarin ulkotuolille, mutta hänet häädetään pois, kun hän ei tilaa ruokaa tai juomaa. Kävelemme eteenpäin, jossa avautuu aukio. Tulemme aidatulle pikkukirkolle, kierrämme sen, ja istumme autioon lasten hiekkalaatikolla varustettuu puistoon.
.
Ostamme iltapäivällä kahden päivän Sesame-lipun joukkoliikenteeseen. Pyylevä nainen metroaseman lippukioskissa puhuu vain ranskaa, ja kirjoittaa ranskaa selvennykseksi lippuuni: 2 jour, 44 francs.
.
Pariisin bussilippu, jota päiväyksineen tulee näyttää kuljettajille, on kauniisti siistissä muovikotelossa, jossa on lisäksi erillinen pieni tasku metrolipulle. Metrolippu on keltainen, 2x4 cm:n kokoinen pikkukortti, jonka tekstittömän puolen keskelle on liimattu ruskea magneettinauhan suikale, samannäköinen kuin äänikasetista olisi leikattu pätkä.
.
Metrolippu työnnetään syöttöaukkoon asemien metalliporteilla. Hetken päästä se sujahtaa esiin toisesta aukosta edempänä, ja samassa metalliportit avautuvat, tai metallitangot suostuvat väistymään läpi pyrkivän matkalaisen tieltä.
.
Kaikilla ei ole lippua, tai heidän lippunsa ei toimi, tai ei ole voimassa, jolloin he pyrkivät porteista loikkimalla ylitse tai ryömimällä alitse. Poistumisen porteilla tarvitaan lippua vielä uudelleen, jollei halua ryömiä tai loikata.
.
Menemme metroaseman tunneliin. Pitkän laiturin keskivaiheille on rajattu junien keskimmäisen vaunun pysähtymiskohta: se vaunu muodostaa ensimmäisen luokan! Matkailijakortti oikeuttaa ykkösluokkaan, joten valitsemme sen. Katselemme, olisiko matkustajakunta erityisen hienoa? Turisteja olisi kai luonnollisinta odottaa?
.
Mutta metron ensimmäisessä luokassa näyttääkin matkustavan lähinnä mustaihoisia. Ehkäpä he ovat diplomaatteja tai turisteja? Tai jos he ovat tavallisia pariisilaisia, onko ensimmäisellä luokalla heille tarpeellista symboliarvoa? He vain eivät halua olla toisen luokan kansalaisia?
.
Ajamme metrolla keskustaan ja siellä näemme sitten ensimmäistä kertaa Seinen rannat, jotka symboloivat minulle Pariisia tunnelmallisimmillaan! Seine on tämän kaupungin sydänvaltimo, kuten Aurajoki Turun, kuten joet aina jokikaupungeissa. Seinen rannoilla ei olekaan liikaa ihmisiä, mitä olisin voinut pelätä. Joella on rauhallista. Ruuhkat ovat muualla, alueilla joilla tehdään työtä ja käydään ostoksilla.
.
Suomalaisia Seinen rannoilla kyllä on... Minulla sattuu olemaan suomalainen muovikassi kädessäni, kun kaikki eväät eivät ole mahtuneet kangaskassiin. Aamulla kassissani luki Silja, nyt Sokos. Minusta niiden tekstit tuntuvat mukavan eksoottisilta Pariisiin, ja Sokos-kassi on vieläpä kuvitettu piirroksilla Helsingin nähtävyyksistä!
.
Mutta jos kaupungissa on suomalainen, mitä hän ajattelee nähdessään jonkun tuntemattoman tyypin kassissa lukevan Sokos? Hän tulee heti kysymään:
- Hei, oottekste suomalaisii?!
.
Juuri noin tekee eräs arabin kanssa kulkeva tyttö, ja tulee juttelemaan minulle ja Jatalle, joka istuu juuri vaarallisen tuntuisesti kaiteella Seinen yläpuolella.
.
Jatta ja suomalaistyttö vaihtavat keskenään informaatiota siitä, millaista olisi Rivieralla? Kuulemma kamala tungos, ei kannata mennä! Biarritz on oikea paikka nykyään, lounaassa Atlantin rannalla. Jatta imee tietoa itseensä. Minä laitan muovipussini vastedes visusti piiloon. En halua tavata suomalaisia, niistähän saa tarpeekseen Suomessakin.
.
Kohteenamme on nyt Ile de la Cite, Seinen saari, jolle kaupunki alunperin syntyi. Siellä on Notre Dame. Jonotamme pitkässä turistien jonossa päästäksemme kapuamaan kirkon torneihin. Pääsymaksu on 10 frangia ja vaihtelee ihmisen nuoruuden mukaan, vielä nuori aikuinenkin saa alennusta.
.
Toisen tornin kapeita kierreportaita kavutaan ylös, toisesta tornista palataan alas. Siten kirkon alaosassa ei tarvitse väistää vastaantulevaa liikennettä. Puolivälin sivuparvekkeen jälkeen voi jatkaa kattoparvekkeelle, josta tornit kohoavat vielä kolmannesmatkan verran.
.
Katolle asti on kapeampaa, ahtaampaa kiivetä (käyn vasta seuraavalla Pariisin matkalla.) Parveke riittää minulle tällä kertaa, sillä kärsin akrofobiasta, vaikkakin se ulkomailla ihmeellisesti lievenee. Kaikki tuntuu minusta ulkomailla hieman satumaiselta, epätodelliselta, joten ihminenkin on hivenen eri ihminen, ainakin minä.
.
Pariisin rakennuskanta näkyy parvekkeelta katsoen ihmeellisen valkeana alaviistossa. Notre Damen rujoa kellonsoittajaa Qvasimodoa en näe, mutta mielikuvituksellisia pirunpatsaita vilisee siellä täällä. Jatta katoaa kaiketi ylös torniin ja odottelen häntä vielä alhaalla maanpinnalla, rauta-aidan takana, poistuttuani jo turistiruuhkasta, ruuhkan mukana.
.
Löydämme Jatan kanssa Seinen rannalta kukkatorin, jonka vesipisteellä saksalaiset turistit juuri jonottavat täyttääkseen juomapullonsa. Me teemme samoin, sillä kai veden pitäisi olla täällä juomakelpoista? Muistelen vanhan vuosisadan kuuluisaa kirjailijaa, joka kuoli väitettyään tovereilleen Pariisin vesijohtovettä juomakelpoiseksi ja juotuaan sitä. Muualta Pariisista on vaikeaa löytää juomavettä kadulta, mutta kauppatoreilla on vesihanoja jo kauppiaidenkin tarpeitten vuoksi.
.
Kukkatori on todellinen keidas Ile de la Citen saaren pohjoisrannan puolivälissä. Saari näyttäytyy kaupunkikartoissa niin pienenä, että kohdalle ei mahdu kunnolla merkintöjä siitä runsaudesta mitä siellä Pariisin sydämessä on. Minun on vaikea hahmottaa tuonkin paikan osoitetta. Painan mieleeni Quai l'Horlogen, mutta se ei mahdu karttoihin. Sieltä jostakin kukkatorin aina löydän, Pont Notre Damen sillan ja Quai Corsen kulmilta.
.
Ajamme Jatan kanssa vaihteeksi bussilla etelään, Montparnassen 56-kerroksisen toimistotornin Tour Montparnassen luo. Pariisin bussit eivät tunnu sen kummemmilta kuin Helsinginkään, eivätkä ole mitenkään täynnä, vaan matkustaminen on mukavaa, ja ikkunapaikoilta näkee katuja, puistoja ja taloja.
.
Jatta jää istumaan Montparnassen tornin juurelle, kun taas minä kierrän sitä, sillä etsin ruokakauppaa, jotakin supermarkettia, mutta löytämättä mitään. Palatessani Jatan luo hän on hymyilemässä mustaihoisen seurassa, tämä kehuu juuri hänelle rakastajan taitojaan, mutta ei sen sijaan tiedä hänkään, mistä täällä saisi ostettua ruokaa.
.
Jatta hyvästelee hymyillen mustan, Bye-bye! kun hänen täytyy lähteä, kun hänen poikaystävänsä tuli... Löydämme yhdessä kadun toiselta puolelta kellarista Super-Marchen, ja ostamme ainakin jogurttia, leipää ja juustoa.
.
Opin nyt Jatalta lopullisesti jogurtti-dieetin edut: hyvää, halpaa, erittäin helppoa syödä missä tahansa, ja vatsa pitää jogurtista, joten ei tule missään vatsavaivoja. Jogurtti on reilaajan perusruokaa.
Vähitellen alkaa ilta koittaa. Tuntuu tunnelmalliselta ajella Pariisin busseilla edestakaisin... Menemme Champs-Elyseen tienoille. Suuri riemukaari on illalla juhlavalaistu. Sen luo ajokaistojen keskelle menee alikulkukäytävä. Ihmisiä on paljon riemukaaren alla, saarekkeella, joka muodostaa vilkkaan liikenneympyrän. Tuntemattoman sotilaan haudalla palaa ikuinen tuli. Vartiosotilas seisoo vierellä.
.
Tunnelma on lämmin Riemukaarella. Lämmittäneekö ainaisen tulen liekki, vai johtuneeko lämpö ilmastosta? Paikka tuntuu myös erityisen turvalliselta, sillä oleskelijat ovat rauhallisia turisteja, kaikki aistimassa hämärtyvän Pariisin tunnelmaa muistorikkaalla paikalla. Elämä räiskyy autoina ja ihmisinä Champs-Elyseellä, josta valot loistavat. Riemukaari on rauhallinen tarkkailupaikka.
Istumme kivipenkillä, kuten kymmenet muut. Voisikohan tänne jäädä koko yöksikin, ajattelen yösijan puutteessa. Milloinkahan muut ihmiset lähtevät pois? Suljettaisiinko paikka johonkin aikaan? Tulisiko aamuyöllä kylmä? Johtuuko osa vallitsevasta lämmöstä juuri ihmisten runsaudesta, kaikkien kehojen hehkumasta lämmöstä sekä muodostamasta tuulensuojasta?
.
Jatta kaipaa Champs-Elyseelle, jonne lähdemme, kuljeskellen ihmisvilkkauden ja katuravintola-elämän läpi Tuileries'n puiston laidalle. Käyn pissalla pensaikossa puiston ulkopuolella. Täytyykin katsoa, etten kuseksi kenenkään päälle, sillä joku mustaihoinen on jo asettunut makuupussiinsa kääriytyneenä nukkumaan pensaiden suojaan.
.
Kiipeämme matalahkon aidan yli puistoon. Kello on 21:n ja 22:n välillä, alkaa tulla pimeä. Poliisipillit viheltävät, puisto taitaa autioitua lopuistakin ihmisistä? Viimeisiä portteja lukitaan, kiertävät vartijat puhaltavat kimakasti poistumisen merkiksi, sillä puisto on aidattu, suljettu ja lukittu öisin. Emme tosin vielä tiedä sitä. Joka tapauksessa jäämme puistoon.
.
Jatta istuu aution ulkokahvilan penkeillä. Hän kokeilee järjestellä niitä vuoteeksikin, jolloin yksi kädensija hajoaa... Sitten hän löytää pimeästä aidatun, kuivan altaan, ja suunnittelee siitäkin yösijaa. Mutta hänen mielensä tekee taas valoisalle Champs-Elyseellekin. Portti on lukossa, hän kiipeää rauta-aidan harjalle ja välittämättä sen ulkopuolisen kaksoisaidan tunkeilijoita estävistä piikeistä loikkaa ulomman aidan yli. Hän on ulkona, sisäänpääsyä ei tästä kohdasta ainakaan ole.
.
Aluksi aion seurata Jattaa, vaikka olenkin itse jo asennoitunut yöpymään Tuileries'ssä. Haen porttia, kun en vielä tiedä niiden olevan lukittuja. Outo puisto tuntuu pimeässä aivan epämuotoiselta, ja pian en tiedä lainkaan missä olen, en tiedä ilmansuuntia, olen eksyksissä kuin Edvin Laineen esittämä palopäällikkö Matti Kassilan elokuvassa Hilman päivät. Aidan outojen mutkien jälkeen en tiedä enää edes, olenko Rue de Rivolin varrella, Louvren laidalla, vaiko Seinen puolella? Eksyin ja on keskiyö Tuileries'n puistossa.
.
**
PARIISISSA, perjantai-yönä 19.9.
.
Asetun Tuileries'n puiston kivipenkille torkkumaan ajurinasennossa. Pelkään, että maatessa voisi tulla huomaamatta liian kylmä. Minulla on takki ylläni. Muuten mukanani on vain eväskassi. Reppuni on Pohjoisen aseman säilytyslokerossa, enkä voi sieltä nyt lisätä vaatetustani. Asentoni on melko mukava, eikä aika tunnu mahdottoman pitkältä. Ilmeisesti torkun aika ajoin, nukahtamatta kuitenkaan pitkäksi aikaa kerralla.
.
Aita on tällä kohtaa kivimuuri, jonka päällä on rautaosia. Sen takaa kuuluu koko yön liikenteen ääniä. Vilkkaan kadunristeyksen valot hohtavat. Vaihdan paikkaa jossakin vaiheessa, lähelle taksiasemaa ja hotelli Inter-Continentalia, jotka ovat aidan ja kadun tuolla puolen. Istun muovipussin päällä, sillä se eristää minut kiven kylmyydestä, mutta hivenen palelen.
.
Aamuyön pikkutunneilla kuuluu yllättäen pientä erilaista meteliä: neljän nuorukaisen joukko kapuaa ulkopuolelta aidan yli ja kulkee puiston poikki. En tiedä, näkevätkö he minua. Näytän enemmän ainakin tilapäisesti pennittömältä ihmiseltä kuin joltakin rahakkaalta reilaajalta, kun minulla ei ole kuin pieni, tyhjänpuoleinen kangaskassi mukanani. Olen kuin rahansa menettänyt, jolla ei ole yösijaa.
.
Luen kirjoista myöhemmin, että Tuileries'n puisto on Pariisin homoseksuaalien suosima tapaamispaikka, muttei kenties sittenkään enää näin aamu-öisin, sillä nukun siellä yksin. Myöhemmin nähdessäni paljon makuupusseja Pariisin asemilla ja niiden vieruspuistoissa aamuisten töihin-menijöiden ihmisvilinän keskellä ajattelen, että miksikähän rinkkaselät eivät ole keksineet Tuileries'tä? Illalla näkemäni musta mies makuupussissa nukkui hänkin aidan ulkopuolella. Rajoittavatko poliisit?
.
Aamulla kello viiden jälkeen nousen paikaltani ja kävelen puistokujia pitkin suihkulähdeaukiolle lähelle Champs-Elysees'n päätä. Kello 5:45 alkavat rautaiset portit kalista, kun kaksi vartijaa tulee avaamaan portin, varmaankin auringonnousun määräämään aikaan.
.
Olen tummien varjojen pimeydessä ja vetäydyn entistä enemmän pensaiden piiloon, kun vartijat marssivat parina puiston halki, ilmeisesti avaamaan seuraavia portteja. Aluksi he näyttävät tulevan suoraan minua kohti ja olen hieman huolissani. En tiedä miten kiellettyä puistossa oleskelu yöllä olisi, kun siellä ei minun lisäkseni ollut ketään muita?
.
Vartiopari jakautuukin kahtaalle, toinen suuntaa itään, toinen etelään, eri portteja aukaisemaan. Heidän kadottuaan kauemmas luikahdan heidän ensimmäiseksi avaamastaan luoteisportista ulos. Siinä samassa minua vastaan tulee portilla musta mies sisään puistoon! Hän on jo aamun ensimmäinen vierailija, ja kello on vasta 5:50! On perjantai-aamu 19.8.
.
***
(589. Interrailin valmistelut
(590. Interraililla ensin Tanskaan
(591. Interraililla Luxemburgiin
(592. Pari yötä Luxemburgissa
(593. Yöksi Tuileries-puistoon
JATKUU:
594. Interraililla eksyen Pariisissa
592. Pari yötä Luxemburgissa
Luxemburgin rautatieasema tuntuu neutraalin ei-kodikkaalta tiistaina 16. elokuuta, parin tunnin junamatkan jälkeen. Ei mitään pehmeää kutsuvuutta kuten äsken Ardennien maaseudulla, matkalla Belgian Namurista.
.
Oloni on levoton asemalaiturilla, minne oikein olen tullut? Asemahallikin on karun epäviihtyisä. Puoteja, lehtiä, kirjoja on. Asemalta lähtevä katukaan ei näytä viihtyisältä. Elotonta, yrmeää, groteskia, likaista kivikaupunkia vain.
.
Ensimmäisen kerran ulkomailla menen nyt pankkiin vaihtamaan rahaa: 10 dollarin matkashekin Belgian frangeiksi, jotka käyvät yhtä hyvin maksuksi kuin samanarvoiset Luxemburgin omat frangit, joita ei voi käyttää eikä vaihtaa missään pienen Luxemburgin ulkopuolella, Belgiassakaan.
.
Odotus Luxemburgin pankissa kestää kauan. Miesvirkailijoilla on paljon tekemistä käsin kirjoittamisessa, eikä heillä ole mitään kiirettä. Yleensä pankkivirkailijat ovat Luxemburgissa miehiä, mutta minun kohdallani nuori nainen kopioi huolellisesti paperilomakkeisiin käsin numerosarjat sekä nimeni passistani ja matkashekistä.
.
Pankkineiti kysyy minulta myös osoitettani! Sanon sen suomeksi... ja hän hymyilee... Sanon, että voin kirjoittaa osoitteen itse, ja helpottuneena hän lainaa paperilomakkeen hetkeksi minulle.
.
Passiani käytetään takahuoneessa tarkastettavana. Toiminta tuntuu silti kyllästyttävän rutiininomaiselta, en varmaankaan ole poikkeustapaus. "Sauf bonne fin!" kirjoitetaan kuittiin.
.
Katselen kaikkea ympäristössäni. Odotusta, odotusta. Kirjoitusalustaan on joku kokeillut kuulakärkikynää: hän on kirjoitellut parikymmentä kertaa kehotuksen: Hurry up! Hurry up!! - Horioppia, kuten Uuno Turhapuro sanoi, pitäkää nyt vähän kiirettä! joku lienee tuskaillut.
.
Kirjoitan matkashekkiini toisen kerran nimeni samannäköisesti kuin ensimmäisellä kerralla Suomessa, ja saan Belgian rahaa, kohtuullisella kurssilla, mutta peräti 7 %:n pankkikuluilla vähennettynä! Vaan enpä rahoja saakaan samalta luukulta: rahat pitää noutaa kuitin kanssa erikseen Kassasta! Pankkitekniikka ei ole Luxemburgissa Suomen tasolla ja työntekijöitä tarvitaan runsaasti.
.
Säilytän matkalla arvopapereitani kaulakukkarossa. Kauppojen varalle rahaa on vähän taskussakin, mutta pankissa joudun kaivamaan kukkaron esiin kaula-aukosta. Muovikansio hiostaa vatsan päällä. Passin ja muovin ja hien tuoksut yhdistyvät. Kaulakukkaro ei ole kovin mukava, ainakaan lämpiminä päivinä, mutta turvallisempaa systeemiä en ole keksinyt tilalle. Rahavyö?
.
Kävelemme Jatan kanssa katua kohti Luxemburgin pääkaupungin keskustaa ja reitin halkaisevaa Petrusse-joen syvää rotkoa, jonka yli kulkee mahtavia siltoja. Jatta ehdottaa eroamista välillä: - Ei kai meidän tarvitse kulkea koko aikaa yhdessä, tavataan retkeilymajalla kello 16!
.
Niinpä Jatta häipyy reppu selässään viistosti pohjoiseen, kun minä jatkan luoteeseen. Seurailen hänen etääntymistään katseellani, ja kuljen Avenue de la Liberte -katua, joka jatkuu massiivisena Pont Adolphe-nimisenä hiekkakivisenä kaarisiltana Petrusse-joen laakson yli.
.
Ylittämäni sillan alapuolella näkyy viheriöivä ja asuttu alakaupunki, ja pieni puronpahanen, joka on joskus aikojen kuluessa syövyttänyt ison rotkon, ja tehnyt Luxemburgista houkuttelevan linnoituskohteen.
.
Oloni on hiostunut, sää on aurinkoinen, reppu ja kassi painavat. Alkaa tulla nälkä ja jano. Etsiskelen itsepalvelukauppoja, niitä löytämättä.
.
Charcuterie tuolla, boulangerie täällä... ensimmäistä kertaa olen ranskankielisessä maassa. Missä olisi super-marche? Kauppojen ovissa lukee aukioloajat: klo 8-12 ja 14-18. Puolilta päivin pidetään siesta tai parin tunnin ruokatauko, liikkeet ovat kiinni klo 12-14.
.
Syön suklaata ja juon vettä repussani olevasta muovipullosta. Istuudun puistoon, joka viettää rinteenä alas laaksoon. En uudelleen enää löydä tätä kaunista paikkaa, vaikka etsin seuraavana päivänä. Toisia mahtavia näköaloja jokilaaksoihin toki löydän.
.
Jatkan kävelyä. En ole vielä päättänyt tai oppinut kokemuksesta miten aion ruokailla ja pysyä elossa matkalla. Pienen ravintolan jauhelihapihvit alkavat houkutella hintakyltteineen. Mutta samassa löydän Alima - Self-Service - Super-Marche -valintamyymälän, joka ei ole juurikaan suomalaista ruokakauppaa oudompi.
.
Ostettuani ruokatarpeita kuljeskelen tupakkakaupan kuvapostikorttien hyllyn luo ja alan valikoida. Mutta kun pyrin tiskille maksamaan valikoimiani kortteja, myyjä neuvoo edelleen loputtoman kiireettömästi jotakuta piipun ostajaa, ja välissämme on entuudestaan jonossa jo kolme muutakin asiakasta! Miten kiireetön maa Luxemburg! Palautan postikortit takaisin hyllyyn, sillä minulle alkaa tulla kiire etsiä retkeilymaja.
.
Karttani on piirretty epämääräisen vapaasti, mutta kuljen ainakin oikeaan ilmansuuntaan itään, mutkaista rinnetietä alas Alzette-joen laaksoon.
.
Kävelyä kertyy paljon enemmän kuin etukäteen luulin ja päättelin. Karttani ei ilmaise ainakaan korkeuseron tuomaa lisäystä verrattuna vaakasuoraan matkaan. Paikallisbussikin kulkee ohitseni, mutta joukkoliikenteen käyttämisen olin etukäteen torjunut vaikeana ja turhaan maksavana.
.
"Pfaffenthal, 2 rue du Fort Olisy" on hakemani osoite, vain yksi kilometri keskustasta, 2 km asemalta? Bussilinja n:o 9 kulkisi ohitse. Hostellissa olisi tarjolla peräti 310 vuodepaikkaa.
.
Löydän retkeilymajan, ja siellähän pihalla jo Jattakin on, hymyillen, kun tavataan. Hän neuvoo minut pitkän jonon päähän! Jatta on itse jonossa jo toista kertaa, sillä ensin pitää jonottaa lomake, ja sitten jonottaa palauttamaan se täytettynä! Luxemburg on kiireettömien odotusten ja jonotusten maa.
.
Ainakin satakunta saksalaista retkeilijää, nuoria miehiä, jonottaa kanssani. Salskeita vaaleita vuorikiipeilijöitä ja samoajia, mutta nahkahousuitta. Saksankieltä puhutaan vain.
.
Joku kysyy minulta systeemistä, onko niin, että ensin haetaan lomake ja sitten palautetaan se? Minähän tiedän, kun Jatta kertoi minulle. Vastaan saksaan englanniksi: "Yes! Yes, it is so..." Saksalaisia naurattaa kielen vaihtaminen: he pitävät minua ilman muuta saksalaisena, ymmärsinhän saksaa... Näytän saksalaiselta, kun minulla on vaalea, sotkuinen, korvat peittävä tukankuontalo, lähes polkkatukka, jollainen nyt useimmilla germaaneillakin.
.
Lopulta pääsen vuorollani luukulle, jossa palvelee mukava, hoikka setä ja häntä nuorempi nainen. Saan lomakkeeni, jota sitten täytän kyykyssä polveani vasten jonossa, että pääsen heti takaisin jonoon.
.
Retkeilymajakorttini otetaan talteen, englantiani ymmärretään sopivasti, saan vuokrattua lakanankin. Makuuhuoneen nimi sekä oman petin numero annetaan asiakkaalle selkeästi pahvilappusellakin - vaikka siitä tulisi lisää työtä ja jonon hidastumista.
.
Huoneeni on nimeltään Victor Hugo. Portaissa on opasteita toiseen kerrokseen tytöille ja kolmanteen pojille. Huone on iso ja monikulmainen, siinä on koloja ja soppia ja ainakin 20 vuodetta, kerrossängyissä.
.
Lapussani on tosin vuoteen numero, mutta sängyissä tai seinissä ei numeroita kuitenkaan näy! Kysyn epävarmana joltakulta: - Do you think these beds are numbered?
.
Puhun yksinkertaistettua tankeroenglantia ilman hienouksia ja kohteliaita muotoja, mutta saan aivan samanlaisen vastauksen, kuin itsekin kai antaisin, sanasta sanaan, ilman yhtäkään yllättävää vivahdetta: - I don't know, but I don't think so...
.
Kontakti tuntemattomaan maailman yhteisellä yleiskielellä... En tiedä mistä maasta vastaaja oli. Hän saattoi olla vaikka suomalainen, sillä puhui aivan sellaisella nuotilla kuin Suomen koululuokissa englantia lausuttiin. Sitäpä jännemmältä tuntui ajatus, että olin vaihtanut käyttämääni merkkijärjestelmää! Koodi kuin koodi, niissä oli vaihtoehtoja.
.
Valitsen sitten vapaasti itselleni yläpedin ikkunan ääreltä. Lasin takana juna kolisee yöllä, sillä rautatie pohjoiseen kulkee läheltä, eri rata kuin se mitä pitkin Jatan kanssa tulimme Belgian Namurista. Minusta radan äänet tuntuvat vain tunnelmalliselta, junamatkalla kun olen.
.
Jatan kanssa menemme illalla ulos kävelemään. Olen ostanut kaupasta paikallista maitoakin, jota juon penkillä istuen. Jatta haluaa kiipeillä rotkojen jyrkimpiä rinteitä, heittää sukkansa pois, hänellä on levoton olo, hän haluaa hankkia matkavakuutuskorvauksia... Hän kiipeää rinteen puuhun, hän haluaisi tehdä kaikkea vaarallista, hän olisi valmis kuolemaan Luxemburgissa.
- Muista, että mut saa haudata tänne, Jatta sanoo, - mutta sun pitää sitten tehdä joka vuosi pyhiinvaellusmatka tänne ja tuoda kukkia...
.
Luxemburgin postikorteissa kuvataan kolmea komeaa siltaa. Modernein niistä on betoninen, voimakkaasti vaalean punaiseksi maalattu Pont Charlotte, vuodelta 1966, joka 355 metrin pituisena ylittää 85 metrin korkeudelta Alzette-joen. Pohjois-etelä-suuntainen Alzette on lännestä itään mutkittelevaa Petrusse-ojaa vilkkaampi virta.
.
Sillan päässä eroamme, Jatta lähtee sillan yli kaupungin laidoille ja minä menen kuvaamaan keskustaa. Näen keskeneräisen tivolin pystytystyön, harhailen kujilla ja kuljen monesti ohi suurherttuan palatsin, joka on kauniimpi kuin näkemissäni kirjojen kuvissa. Ajattelen, ovatko seinät olleet kullatut joskus? En lähde opastetulle kiertokäynnille palatsiin.
.
Luxemburg ei ole suomalaisten ensimmäisiä matkailukohteita, eikä kuulune yleissivistykseen. Pian matkalta palattuani näen T-kauppojen "Kauppa ja Koti"-nimisessä asiakaslehdessä julkaistun jutun Andorran pikkuvaltiosta, mutta kuvitettuna vahingossa lähes kymmenellä värikuvalla Luxemburgista!
.
Luxemburgin ruhtinaan palatsia ihmetellään asiakaslehden kuvatekstissä "mielenkiintoiseksi andorralaiseksi arkkitehtuuriksi", ja Luxemburgin pankkiviidakon kuvalla kerrotaan "Andorrassa olevan paljon pankkeja". Lehti ei myöhemmin julkaise lähettämääni oikaisua, ilmoittaapa vain Andorra-artikkelin kuvien olleen vääriä, mainitsematta mistä kuvat oikeasti olivat. 'Kauppa ja Koti' kokee myöhemmin lehtikuoleman.
.
Katukahvilat näkyvät kukoistavan Luxemburgissa. Ja pankkeja riittää: on suomalaistenkin pankkien tytärpankkeja - ja kiinalaisten! Luxemburgin kaupunki on hieman tylsä ja rauhallinen, alle sadan tuhannen asukkaan pikku pääkaupunki. Pieni maa on sympaattinen, koska kävijä tuntee itsensä isommaksi.
.
Käydessäni illalla ensimmäisen kerran nukkumaan retkeilymajassa laitan passin, matkaliput ja rahat, kaiken arvokkaan, tyynyni alle. Nukun myös mielelläni silmälasit päässä, niin eivät ne ainakaan joudu hukkaan missään tilanteessa.
.
Juna jyskyttää ulkona ikkunan takana. Mopo-hurjastelijat ovat toinen häiriöääni iltayöstä. Äänet tuntuvat kuin kaikuvan rotkon seinistä, voimistuen. Jattaa äänet eivät häirinneet, hän kertoo myöhemmin.
.
**
LUXEMBURG, toinen päivä 17.8.
.
Seuraavana aamuna, keskiviikkona, lähden yksin aikaisin ulos. Olemme illalla sopineet Jatan kanssa, että viivymme kaupungissa vielä toisenkin yön. Varaan heti aamulla jatkoaikaa retkeilymajassa, niin että saan koko päivän vapaaksi majoittumishuolesta.
.
Istun kasteisessa ja sumuisessa laaksossa, Alzette -jokipahaisen äärellä, aution puiston penkillä. Syön leipää, juustoa, müsliä ja jogurttia. Erehdyin ostamaan paikallisen maalaisleivän, Lantbrödin, mutten kerta kaikkiaan pidä mausta, joudun jättämään syömättä suurimman osan isosta limpusta, vaikka yleensä en hylkää ruokia syömättä.
.
Kuljen alhaalla Petrussen laaksossa, ohi köyhien kortteleiden, joissa asuu siirtotyöläisiä Välimeren maista. Henkilöautot ovat enimmäkseen hienoja, vaikka talot olisivat ränsistyneitäkin. Laaksossa on hiekkateitä ja umpikujia.
.
Koira haukkuu perääni, kun ohitan talon pyrkiessäni joen rantaan. Eläin pysyy kuitenkin aidan pätkän takana, ja emäntä käy lukitsemassa hauvan sisään. Olenkin umpikujassa ja joudun palaamaan samaa tietä, kun en halua kahlata joen yli. Kahlaan vain pitkässä heinässä.
.
Nousen kävelyteitä ylös rautatieaseman kaupunginosaan Gare Centraleen, jonka Petrussen sillat erottavat vanhasta keskuksesta. Nuo molemmat ovat kuitenkin yläkaupungin kaksi osaa. Korkeuserot ovat Luxemburgissa niin suuret, että kannattaa harkita, aikooko kulloinkin olla pitkään siltojen tasolla yläkaupungissa vaiko alakaupungissa eli jokilaaksoissa. Kiipeäminen edestakaisin käy jaloille raskaaksi.
.
Minulle tulee kuuma olo elokuussa. Juon litroittain vettä. Linja-autoasemalla aivan vanhan kaupungin keskustan sydämessä, Place d'Armes -aukiolla, on oikein siisti wc, jossa käyn täyttämässä juomapulloni vesijohtovedellä.
.
Kaupungin keskustaan on rakennettu jalankulkutunneli. Luxemburgissa suositaan hyvin loivia portaita: askelmien tasot ovat leveitä, ja niillä on otettava askel tai pari vaakatasossa, ennen kuin pääsee taas askelman alas. Vaihtelu eteen-eteen-alas, eteen-alas, häiritsee tottumattoman kulkijan askelrytmiä.
.
Käyn pankissa vaihtamassa lisää rahaa, kaksi matkashekkiä, eri pankissa kuin eilen. Hidasta ja huolellista palvelua, kuten viimeksikin. Kassalla jonotetaan, koska jonkun tuomat kolikot lasketaan - käsin!
.
Päivän pankkini on Banque Generale du Luxembourg, Societe Anonyme, Agence: Viaduc. Dollarin kurssi on 53,65 frangia "montant en device" 20 dollaria, Belgian frangeissa 1073, mistä vähennetään 35 frangia kuluja (3 %), joten saan 1038 frangia.
.
Vaihdan Luxemburgissa kahdella kerralla yhteensä 30 dollaria, arvoltaan 177 markkaa, Belgian frangeiksi, joita saan 1540, arvoltaan 167 Suomen markkaa. Pankkikuluihin menee siten 10 markkaa.
.
Kulutan frangejani kahdessa päivässä vain 81 Suomen markan edestä: puolet yöpymisiin (2 * 16 mk + lakanan vuokra 7 mk = 39 mk), neljännes ruokaan (20 mk), painotuotteisiin 12 mk, ja peräti 12 % (10 mk) menee pankkikuluihin. Päiväkuluni ovat siis vain 40 markkaa. Opaskirjoissa kehotettiin varaamaan 70 - 100 markkaa päivää kohti, eli 2-2,5 kertaa enemmän.
.
Minulle jää Belgian valuuttaa 96 mk:n arvosta, harmikseni turhan iso osa siitä Luxemburgin rahoina, joista ei voi päästä eroon Luxemburgin ulkopuolella. Satasen seteli ruhtinaan kuvalla ja upealla maisemalla on mukava matkamuisto, mutta toisessa setelissä on ruma kynällä vedetty viiva.
.
Ostan Luxemburgin postikortteja 3 markalla. Ne täytyy käydä maksamassa syvällä tavaratalon perällä. Postimerkkeihin kuluu 7 mk. Lehtikaupassa valitsen pitkään mieluisempaa paikallisista sanomalehdistä.
.
Ostan 2 markkaa maksavan Luxemburger Wort / La voix du Luxembourg -lehden, 20 sivua (136. vuosikerta, levikki 78'000). Punavärinimiöinen Tageblatt, 16 sivua, levikki 25'000, saa jäädä. Molemmat ovat pääosin saksankielisiä, mutta osa ilmoituksista ranskaa, ja kuolinilmoitusten teksteissä voi tutustua luxemburgilaisten omaan kieleen, saksan-ranskan sekoitukseen: "Vu ganzem häerz soe mir merci fir dat Matgefil an dei Sympathie..."
.
Puiston penkiltä löydän hetken perästä saman päivän molemmat sanomalehdet jonkun lukijan hylkääminä. Turhaanpa ostin toisenkaan, nyt saan mukaani molemmat.
.
Käyn ruokakaupassa "Alimassa" tänäänkin ja syön tonnikalaa. Ruohikolla puistossa lojuu uinuen reppukulkuripoika, jolla on mukanaan punaviinipullo ja puoliksi syöty patonki! Klisee jota odottaa Pariisilta!
.
Rinnetiellä tapaan kolmikymmenpäisen keski-ikäisen saksalaisseurueen, miehiä ja naisia, bussilastillinen varmaankin. Heidän johtajansa tai oppaansa huutaa: Achtung! ja koko joukko pysähtyy kuulemaan ohjeita. He alkavat kavuta jonona ylös korkeaa portaikkoa rinteessä. Otan heistä valokuvan. Kiivetessäänkin he kääntävät kasvonsa kameraani, luulisivatko minua turistikuvaajaksi, joka tulee kohta kauppaamaan heille heidän urheilullisia omakuviaan?
.
Useampaan kertaan näen saksalaisen pariskunnan, jossa kuoppaposkinen mies, nääntyvältä näyttävä rinkkaselkäinen reippailija, kapuaa yhä uusia ja uusia rinteitä ylös ja ylös, perässään pieni, väsyneen näköinen tyttöystävä. Lopulta tyttö tekee lakon ja jättäytyy alas lepäämään. Sanaakaan en kuule heidän puhuvan toisilleen. Sellaisia saksalaispareja olen nähnyt muulloinkin.
.
Eräällä puistopolullani on vastaantulijana Jatta. Hän oli jo aamupäivälläkin, kauempaa ylhäältä, nähnyt minut vaeltelemassa laaksoissa.
.
Jatta oli kiertänyt museoiduissa linnakekäytävissä, Luxemburgin kuuluisissa kasemateissa. Minähän niistä olin etukäteen lukenut ja puhunut, vaan minulta ne jäävätkin näkemättä, kasematti Bock, Chemin de la Corniche -kävelytie entisten puolustusmuurien paikalla.
.
Jatan kanssa kävelemme slummialueella. Kevyt musiikki raikuu, pihalla on autoja ja neekerityttösiä. Kun kävelemme vilkkaan tien laitaa, alan panna merkille ohiajavat autot. Jokaisen autoilijan pää kääntyy mutkassa. He tuntuvat vilkaisevan meitä pitkään, olemmeko lie outo pari.
.
Etsimme taas tiemme retkeilymajalle. Päätämme jatkaa matkaa yön jälkeen huomisaamuna. Välillä olin luullut, että jäisimme kolmanneksikin päiväksi ja yöksi? Olinko jo niin kotiutunut Luxemburgiin. IR-loma tuntui minusta jo tähän asti olleen antoisa, pitkä ja kokemusrikas.
.
Menen suihkuun, liian myöhään, kello on jo yli takarajan 21:30. Suihkukoppien pukeutumismahdollisuudet ovat ärsyttäviä: hiekkaa ja muuta siirtyy väkisin kengistä jalkapohjiin. Peseydyn äkkiä, ja ainakaan ketään muita ei ole jonottamassa pesuhuoneessa. Viemäri on tukossa. Jalkani joutuvat inhottavaan seisovaan lätäkköön edellisten kävijöiden jäljiltä.
.
Emäntä tulee kymmeneltä häätämään minut pois, vaikka minulla on vielä shampoo tukassa. 'Errol Flynn' hän sanoo naureskellen. Huuhdon pääni vasta yläkerran makuuhuoneen vesialtaassa.
.
Kirjailija Victor Hugolle nimetyssä makuuhuoneessamme on käynnissä kansainvälinen keskustelu: suomalainen ja amerikkalainen rinkkamatkailija juttelevat kahden japanilaisen kanssa... He kyselevät näiden työinnosta. Toinen japanilainen pysyy hiljaa, mutta seuraa keskustelua valppaana, kun taas toinen vastailee molempien puolesta.
.
Suomalaisen tankerosana "vöök" ei tahdo mennä perille: - Vöök? Vöök? Sitten japanilaisella sytyttää eloisasti, hänen kasvonsa valkenevat:
- Ach! to Work, you mean: Zu Arbeiten!?
.
Nuorukainen kertoo, että japanilaiset eivät kestä joutenoloa vaan lomallakin haluavat jo pian töihin takaisin! Eurooppalaisia he ihmettelevät ja "kadehtivat" näiden taidosta osata nauttia vapaa-ajasta! Ja hekin opettelevat sitä, niin että perässä ovat tulossa...
.
Kiinalaisten ja japanilaisten ulkonäön eroa japanilaiset pitävät päivänselvänä. Hämillään he nauravat, että japanilaisen silmissä ja oman kauneuskäsityksen mukaan kiinalaiset näyttävät rumemmilta kuin japanilaiset, piirteiltään groteskimmilta.
.
Kirjoittelen sängyssäni jo toisia postikorttejani matkalta (ensimmäiset kiireiset pari kappaletta olin jo lähettänyt Luxemburgista), kunnes käyn nukkumaan.
.
Seuraavan aamun, torstain 18.8. sää tuntuu kirpeältä, kun Jatan kanssa kävelemme seitsemän - kahdeksan välillä Luxemburgin rautatieasemalle. Kadut tuntuvat suorastaan jänniltä aamulla, erilaisilta, uhkaavilta, pelottavilta... Ylitämme 44 metrin korkeudella Petrusse-ojan 308 metriä pitkää Passeralle Viaduc -viaduktia pitkin, joka jatkuu Avenue de la Garena suoraan asemalle.
.
Etsin juna-asemalta postilaatikkoa korteilleni. Löydän jonkin epämääräisen näköisen, josta en oikein saa selvää, onko se käytössä postia varten - vaiko roskakorina? Laitan korttini sinne, otan riskin, eivätkä kortit tule perille.
.
***
(589. Interrailin valmistelut)
(590. Interraililla ensin Tanskaan)
(591. Interraililla Luxemburgiin)
(592. Pari yötä Luxemburgissa)
JATKUU:
593. Yöksi Pariisin Tuileries'n puistoon
.
Oloni on levoton asemalaiturilla, minne oikein olen tullut? Asemahallikin on karun epäviihtyisä. Puoteja, lehtiä, kirjoja on. Asemalta lähtevä katukaan ei näytä viihtyisältä. Elotonta, yrmeää, groteskia, likaista kivikaupunkia vain.
.
Ensimmäisen kerran ulkomailla menen nyt pankkiin vaihtamaan rahaa: 10 dollarin matkashekin Belgian frangeiksi, jotka käyvät yhtä hyvin maksuksi kuin samanarvoiset Luxemburgin omat frangit, joita ei voi käyttää eikä vaihtaa missään pienen Luxemburgin ulkopuolella, Belgiassakaan.
.
Odotus Luxemburgin pankissa kestää kauan. Miesvirkailijoilla on paljon tekemistä käsin kirjoittamisessa, eikä heillä ole mitään kiirettä. Yleensä pankkivirkailijat ovat Luxemburgissa miehiä, mutta minun kohdallani nuori nainen kopioi huolellisesti paperilomakkeisiin käsin numerosarjat sekä nimeni passistani ja matkashekistä.
.
Pankkineiti kysyy minulta myös osoitettani! Sanon sen suomeksi... ja hän hymyilee... Sanon, että voin kirjoittaa osoitteen itse, ja helpottuneena hän lainaa paperilomakkeen hetkeksi minulle.
.
Passiani käytetään takahuoneessa tarkastettavana. Toiminta tuntuu silti kyllästyttävän rutiininomaiselta, en varmaankaan ole poikkeustapaus. "Sauf bonne fin!" kirjoitetaan kuittiin.
.
Katselen kaikkea ympäristössäni. Odotusta, odotusta. Kirjoitusalustaan on joku kokeillut kuulakärkikynää: hän on kirjoitellut parikymmentä kertaa kehotuksen: Hurry up! Hurry up!! - Horioppia, kuten Uuno Turhapuro sanoi, pitäkää nyt vähän kiirettä! joku lienee tuskaillut.
.
Kirjoitan matkashekkiini toisen kerran nimeni samannäköisesti kuin ensimmäisellä kerralla Suomessa, ja saan Belgian rahaa, kohtuullisella kurssilla, mutta peräti 7 %:n pankkikuluilla vähennettynä! Vaan enpä rahoja saakaan samalta luukulta: rahat pitää noutaa kuitin kanssa erikseen Kassasta! Pankkitekniikka ei ole Luxemburgissa Suomen tasolla ja työntekijöitä tarvitaan runsaasti.
.
Säilytän matkalla arvopapereitani kaulakukkarossa. Kauppojen varalle rahaa on vähän taskussakin, mutta pankissa joudun kaivamaan kukkaron esiin kaula-aukosta. Muovikansio hiostaa vatsan päällä. Passin ja muovin ja hien tuoksut yhdistyvät. Kaulakukkaro ei ole kovin mukava, ainakaan lämpiminä päivinä, mutta turvallisempaa systeemiä en ole keksinyt tilalle. Rahavyö?
.
Kävelemme Jatan kanssa katua kohti Luxemburgin pääkaupungin keskustaa ja reitin halkaisevaa Petrusse-joen syvää rotkoa, jonka yli kulkee mahtavia siltoja. Jatta ehdottaa eroamista välillä: - Ei kai meidän tarvitse kulkea koko aikaa yhdessä, tavataan retkeilymajalla kello 16!
.
Niinpä Jatta häipyy reppu selässään viistosti pohjoiseen, kun minä jatkan luoteeseen. Seurailen hänen etääntymistään katseellani, ja kuljen Avenue de la Liberte -katua, joka jatkuu massiivisena Pont Adolphe-nimisenä hiekkakivisenä kaarisiltana Petrusse-joen laakson yli.
.
Ylittämäni sillan alapuolella näkyy viheriöivä ja asuttu alakaupunki, ja pieni puronpahanen, joka on joskus aikojen kuluessa syövyttänyt ison rotkon, ja tehnyt Luxemburgista houkuttelevan linnoituskohteen.
.
Oloni on hiostunut, sää on aurinkoinen, reppu ja kassi painavat. Alkaa tulla nälkä ja jano. Etsiskelen itsepalvelukauppoja, niitä löytämättä.
.
Charcuterie tuolla, boulangerie täällä... ensimmäistä kertaa olen ranskankielisessä maassa. Missä olisi super-marche? Kauppojen ovissa lukee aukioloajat: klo 8-12 ja 14-18. Puolilta päivin pidetään siesta tai parin tunnin ruokatauko, liikkeet ovat kiinni klo 12-14.
.
Syön suklaata ja juon vettä repussani olevasta muovipullosta. Istuudun puistoon, joka viettää rinteenä alas laaksoon. En uudelleen enää löydä tätä kaunista paikkaa, vaikka etsin seuraavana päivänä. Toisia mahtavia näköaloja jokilaaksoihin toki löydän.
.
Jatkan kävelyä. En ole vielä päättänyt tai oppinut kokemuksesta miten aion ruokailla ja pysyä elossa matkalla. Pienen ravintolan jauhelihapihvit alkavat houkutella hintakyltteineen. Mutta samassa löydän Alima - Self-Service - Super-Marche -valintamyymälän, joka ei ole juurikaan suomalaista ruokakauppaa oudompi.
.
Ostettuani ruokatarpeita kuljeskelen tupakkakaupan kuvapostikorttien hyllyn luo ja alan valikoida. Mutta kun pyrin tiskille maksamaan valikoimiani kortteja, myyjä neuvoo edelleen loputtoman kiireettömästi jotakuta piipun ostajaa, ja välissämme on entuudestaan jonossa jo kolme muutakin asiakasta! Miten kiireetön maa Luxemburg! Palautan postikortit takaisin hyllyyn, sillä minulle alkaa tulla kiire etsiä retkeilymaja.
.
Karttani on piirretty epämääräisen vapaasti, mutta kuljen ainakin oikeaan ilmansuuntaan itään, mutkaista rinnetietä alas Alzette-joen laaksoon.
.
Kävelyä kertyy paljon enemmän kuin etukäteen luulin ja päättelin. Karttani ei ilmaise ainakaan korkeuseron tuomaa lisäystä verrattuna vaakasuoraan matkaan. Paikallisbussikin kulkee ohitseni, mutta joukkoliikenteen käyttämisen olin etukäteen torjunut vaikeana ja turhaan maksavana.
.
"Pfaffenthal, 2 rue du Fort Olisy" on hakemani osoite, vain yksi kilometri keskustasta, 2 km asemalta? Bussilinja n:o 9 kulkisi ohitse. Hostellissa olisi tarjolla peräti 310 vuodepaikkaa.
.
Löydän retkeilymajan, ja siellähän pihalla jo Jattakin on, hymyillen, kun tavataan. Hän neuvoo minut pitkän jonon päähän! Jatta on itse jonossa jo toista kertaa, sillä ensin pitää jonottaa lomake, ja sitten jonottaa palauttamaan se täytettynä! Luxemburg on kiireettömien odotusten ja jonotusten maa.
.
Ainakin satakunta saksalaista retkeilijää, nuoria miehiä, jonottaa kanssani. Salskeita vaaleita vuorikiipeilijöitä ja samoajia, mutta nahkahousuitta. Saksankieltä puhutaan vain.
.
Joku kysyy minulta systeemistä, onko niin, että ensin haetaan lomake ja sitten palautetaan se? Minähän tiedän, kun Jatta kertoi minulle. Vastaan saksaan englanniksi: "Yes! Yes, it is so..." Saksalaisia naurattaa kielen vaihtaminen: he pitävät minua ilman muuta saksalaisena, ymmärsinhän saksaa... Näytän saksalaiselta, kun minulla on vaalea, sotkuinen, korvat peittävä tukankuontalo, lähes polkkatukka, jollainen nyt useimmilla germaaneillakin.
.
Lopulta pääsen vuorollani luukulle, jossa palvelee mukava, hoikka setä ja häntä nuorempi nainen. Saan lomakkeeni, jota sitten täytän kyykyssä polveani vasten jonossa, että pääsen heti takaisin jonoon.
.
Retkeilymajakorttini otetaan talteen, englantiani ymmärretään sopivasti, saan vuokrattua lakanankin. Makuuhuoneen nimi sekä oman petin numero annetaan asiakkaalle selkeästi pahvilappusellakin - vaikka siitä tulisi lisää työtä ja jonon hidastumista.
.
Huoneeni on nimeltään Victor Hugo. Portaissa on opasteita toiseen kerrokseen tytöille ja kolmanteen pojille. Huone on iso ja monikulmainen, siinä on koloja ja soppia ja ainakin 20 vuodetta, kerrossängyissä.
.
Lapussani on tosin vuoteen numero, mutta sängyissä tai seinissä ei numeroita kuitenkaan näy! Kysyn epävarmana joltakulta: - Do you think these beds are numbered?
.
Puhun yksinkertaistettua tankeroenglantia ilman hienouksia ja kohteliaita muotoja, mutta saan aivan samanlaisen vastauksen, kuin itsekin kai antaisin, sanasta sanaan, ilman yhtäkään yllättävää vivahdetta: - I don't know, but I don't think so...
.
Kontakti tuntemattomaan maailman yhteisellä yleiskielellä... En tiedä mistä maasta vastaaja oli. Hän saattoi olla vaikka suomalainen, sillä puhui aivan sellaisella nuotilla kuin Suomen koululuokissa englantia lausuttiin. Sitäpä jännemmältä tuntui ajatus, että olin vaihtanut käyttämääni merkkijärjestelmää! Koodi kuin koodi, niissä oli vaihtoehtoja.
.
Valitsen sitten vapaasti itselleni yläpedin ikkunan ääreltä. Lasin takana juna kolisee yöllä, sillä rautatie pohjoiseen kulkee läheltä, eri rata kuin se mitä pitkin Jatan kanssa tulimme Belgian Namurista. Minusta radan äänet tuntuvat vain tunnelmalliselta, junamatkalla kun olen.
.
Jatan kanssa menemme illalla ulos kävelemään. Olen ostanut kaupasta paikallista maitoakin, jota juon penkillä istuen. Jatta haluaa kiipeillä rotkojen jyrkimpiä rinteitä, heittää sukkansa pois, hänellä on levoton olo, hän haluaa hankkia matkavakuutuskorvauksia... Hän kiipeää rinteen puuhun, hän haluaisi tehdä kaikkea vaarallista, hän olisi valmis kuolemaan Luxemburgissa.
- Muista, että mut saa haudata tänne, Jatta sanoo, - mutta sun pitää sitten tehdä joka vuosi pyhiinvaellusmatka tänne ja tuoda kukkia...
.
Luxemburgin postikorteissa kuvataan kolmea komeaa siltaa. Modernein niistä on betoninen, voimakkaasti vaalean punaiseksi maalattu Pont Charlotte, vuodelta 1966, joka 355 metrin pituisena ylittää 85 metrin korkeudelta Alzette-joen. Pohjois-etelä-suuntainen Alzette on lännestä itään mutkittelevaa Petrusse-ojaa vilkkaampi virta.
.
Sillan päässä eroamme, Jatta lähtee sillan yli kaupungin laidoille ja minä menen kuvaamaan keskustaa. Näen keskeneräisen tivolin pystytystyön, harhailen kujilla ja kuljen monesti ohi suurherttuan palatsin, joka on kauniimpi kuin näkemissäni kirjojen kuvissa. Ajattelen, ovatko seinät olleet kullatut joskus? En lähde opastetulle kiertokäynnille palatsiin.
.
Luxemburg ei ole suomalaisten ensimmäisiä matkailukohteita, eikä kuulune yleissivistykseen. Pian matkalta palattuani näen T-kauppojen "Kauppa ja Koti"-nimisessä asiakaslehdessä julkaistun jutun Andorran pikkuvaltiosta, mutta kuvitettuna vahingossa lähes kymmenellä värikuvalla Luxemburgista!
.
Luxemburgin ruhtinaan palatsia ihmetellään asiakaslehden kuvatekstissä "mielenkiintoiseksi andorralaiseksi arkkitehtuuriksi", ja Luxemburgin pankkiviidakon kuvalla kerrotaan "Andorrassa olevan paljon pankkeja". Lehti ei myöhemmin julkaise lähettämääni oikaisua, ilmoittaapa vain Andorra-artikkelin kuvien olleen vääriä, mainitsematta mistä kuvat oikeasti olivat. 'Kauppa ja Koti' kokee myöhemmin lehtikuoleman.
.
Katukahvilat näkyvät kukoistavan Luxemburgissa. Ja pankkeja riittää: on suomalaistenkin pankkien tytärpankkeja - ja kiinalaisten! Luxemburgin kaupunki on hieman tylsä ja rauhallinen, alle sadan tuhannen asukkaan pikku pääkaupunki. Pieni maa on sympaattinen, koska kävijä tuntee itsensä isommaksi.
.
Käydessäni illalla ensimmäisen kerran nukkumaan retkeilymajassa laitan passin, matkaliput ja rahat, kaiken arvokkaan, tyynyni alle. Nukun myös mielelläni silmälasit päässä, niin eivät ne ainakaan joudu hukkaan missään tilanteessa.
.
Juna jyskyttää ulkona ikkunan takana. Mopo-hurjastelijat ovat toinen häiriöääni iltayöstä. Äänet tuntuvat kuin kaikuvan rotkon seinistä, voimistuen. Jattaa äänet eivät häirinneet, hän kertoo myöhemmin.
.
**
LUXEMBURG, toinen päivä 17.8.
.
Seuraavana aamuna, keskiviikkona, lähden yksin aikaisin ulos. Olemme illalla sopineet Jatan kanssa, että viivymme kaupungissa vielä toisenkin yön. Varaan heti aamulla jatkoaikaa retkeilymajassa, niin että saan koko päivän vapaaksi majoittumishuolesta.
.
Istun kasteisessa ja sumuisessa laaksossa, Alzette -jokipahaisen äärellä, aution puiston penkillä. Syön leipää, juustoa, müsliä ja jogurttia. Erehdyin ostamaan paikallisen maalaisleivän, Lantbrödin, mutten kerta kaikkiaan pidä mausta, joudun jättämään syömättä suurimman osan isosta limpusta, vaikka yleensä en hylkää ruokia syömättä.
.
Kuljen alhaalla Petrussen laaksossa, ohi köyhien kortteleiden, joissa asuu siirtotyöläisiä Välimeren maista. Henkilöautot ovat enimmäkseen hienoja, vaikka talot olisivat ränsistyneitäkin. Laaksossa on hiekkateitä ja umpikujia.
.
Koira haukkuu perääni, kun ohitan talon pyrkiessäni joen rantaan. Eläin pysyy kuitenkin aidan pätkän takana, ja emäntä käy lukitsemassa hauvan sisään. Olenkin umpikujassa ja joudun palaamaan samaa tietä, kun en halua kahlata joen yli. Kahlaan vain pitkässä heinässä.
.
Nousen kävelyteitä ylös rautatieaseman kaupunginosaan Gare Centraleen, jonka Petrussen sillat erottavat vanhasta keskuksesta. Nuo molemmat ovat kuitenkin yläkaupungin kaksi osaa. Korkeuserot ovat Luxemburgissa niin suuret, että kannattaa harkita, aikooko kulloinkin olla pitkään siltojen tasolla yläkaupungissa vaiko alakaupungissa eli jokilaaksoissa. Kiipeäminen edestakaisin käy jaloille raskaaksi.
.
Minulle tulee kuuma olo elokuussa. Juon litroittain vettä. Linja-autoasemalla aivan vanhan kaupungin keskustan sydämessä, Place d'Armes -aukiolla, on oikein siisti wc, jossa käyn täyttämässä juomapulloni vesijohtovedellä.
.
Kaupungin keskustaan on rakennettu jalankulkutunneli. Luxemburgissa suositaan hyvin loivia portaita: askelmien tasot ovat leveitä, ja niillä on otettava askel tai pari vaakatasossa, ennen kuin pääsee taas askelman alas. Vaihtelu eteen-eteen-alas, eteen-alas, häiritsee tottumattoman kulkijan askelrytmiä.
.
Käyn pankissa vaihtamassa lisää rahaa, kaksi matkashekkiä, eri pankissa kuin eilen. Hidasta ja huolellista palvelua, kuten viimeksikin. Kassalla jonotetaan, koska jonkun tuomat kolikot lasketaan - käsin!
.
Päivän pankkini on Banque Generale du Luxembourg, Societe Anonyme, Agence: Viaduc. Dollarin kurssi on 53,65 frangia "montant en device" 20 dollaria, Belgian frangeissa 1073, mistä vähennetään 35 frangia kuluja (3 %), joten saan 1038 frangia.
.
Vaihdan Luxemburgissa kahdella kerralla yhteensä 30 dollaria, arvoltaan 177 markkaa, Belgian frangeiksi, joita saan 1540, arvoltaan 167 Suomen markkaa. Pankkikuluihin menee siten 10 markkaa.
.
Kulutan frangejani kahdessa päivässä vain 81 Suomen markan edestä: puolet yöpymisiin (2 * 16 mk + lakanan vuokra 7 mk = 39 mk), neljännes ruokaan (20 mk), painotuotteisiin 12 mk, ja peräti 12 % (10 mk) menee pankkikuluihin. Päiväkuluni ovat siis vain 40 markkaa. Opaskirjoissa kehotettiin varaamaan 70 - 100 markkaa päivää kohti, eli 2-2,5 kertaa enemmän.
.
Minulle jää Belgian valuuttaa 96 mk:n arvosta, harmikseni turhan iso osa siitä Luxemburgin rahoina, joista ei voi päästä eroon Luxemburgin ulkopuolella. Satasen seteli ruhtinaan kuvalla ja upealla maisemalla on mukava matkamuisto, mutta toisessa setelissä on ruma kynällä vedetty viiva.
.
Ostan Luxemburgin postikortteja 3 markalla. Ne täytyy käydä maksamassa syvällä tavaratalon perällä. Postimerkkeihin kuluu 7 mk. Lehtikaupassa valitsen pitkään mieluisempaa paikallisista sanomalehdistä.
.
Ostan 2 markkaa maksavan Luxemburger Wort / La voix du Luxembourg -lehden, 20 sivua (136. vuosikerta, levikki 78'000). Punavärinimiöinen Tageblatt, 16 sivua, levikki 25'000, saa jäädä. Molemmat ovat pääosin saksankielisiä, mutta osa ilmoituksista ranskaa, ja kuolinilmoitusten teksteissä voi tutustua luxemburgilaisten omaan kieleen, saksan-ranskan sekoitukseen: "Vu ganzem häerz soe mir merci fir dat Matgefil an dei Sympathie..."
.
Puiston penkiltä löydän hetken perästä saman päivän molemmat sanomalehdet jonkun lukijan hylkääminä. Turhaanpa ostin toisenkaan, nyt saan mukaani molemmat.
.
Käyn ruokakaupassa "Alimassa" tänäänkin ja syön tonnikalaa. Ruohikolla puistossa lojuu uinuen reppukulkuripoika, jolla on mukanaan punaviinipullo ja puoliksi syöty patonki! Klisee jota odottaa Pariisilta!
.
Rinnetiellä tapaan kolmikymmenpäisen keski-ikäisen saksalaisseurueen, miehiä ja naisia, bussilastillinen varmaankin. Heidän johtajansa tai oppaansa huutaa: Achtung! ja koko joukko pysähtyy kuulemaan ohjeita. He alkavat kavuta jonona ylös korkeaa portaikkoa rinteessä. Otan heistä valokuvan. Kiivetessäänkin he kääntävät kasvonsa kameraani, luulisivatko minua turistikuvaajaksi, joka tulee kohta kauppaamaan heille heidän urheilullisia omakuviaan?
.
Useampaan kertaan näen saksalaisen pariskunnan, jossa kuoppaposkinen mies, nääntyvältä näyttävä rinkkaselkäinen reippailija, kapuaa yhä uusia ja uusia rinteitä ylös ja ylös, perässään pieni, väsyneen näköinen tyttöystävä. Lopulta tyttö tekee lakon ja jättäytyy alas lepäämään. Sanaakaan en kuule heidän puhuvan toisilleen. Sellaisia saksalaispareja olen nähnyt muulloinkin.
.
Eräällä puistopolullani on vastaantulijana Jatta. Hän oli jo aamupäivälläkin, kauempaa ylhäältä, nähnyt minut vaeltelemassa laaksoissa.
.
Jatta oli kiertänyt museoiduissa linnakekäytävissä, Luxemburgin kuuluisissa kasemateissa. Minähän niistä olin etukäteen lukenut ja puhunut, vaan minulta ne jäävätkin näkemättä, kasematti Bock, Chemin de la Corniche -kävelytie entisten puolustusmuurien paikalla.
.
Jatan kanssa kävelemme slummialueella. Kevyt musiikki raikuu, pihalla on autoja ja neekerityttösiä. Kun kävelemme vilkkaan tien laitaa, alan panna merkille ohiajavat autot. Jokaisen autoilijan pää kääntyy mutkassa. He tuntuvat vilkaisevan meitä pitkään, olemmeko lie outo pari.
.
Etsimme taas tiemme retkeilymajalle. Päätämme jatkaa matkaa yön jälkeen huomisaamuna. Välillä olin luullut, että jäisimme kolmanneksikin päiväksi ja yöksi? Olinko jo niin kotiutunut Luxemburgiin. IR-loma tuntui minusta jo tähän asti olleen antoisa, pitkä ja kokemusrikas.
.
Menen suihkuun, liian myöhään, kello on jo yli takarajan 21:30. Suihkukoppien pukeutumismahdollisuudet ovat ärsyttäviä: hiekkaa ja muuta siirtyy väkisin kengistä jalkapohjiin. Peseydyn äkkiä, ja ainakaan ketään muita ei ole jonottamassa pesuhuoneessa. Viemäri on tukossa. Jalkani joutuvat inhottavaan seisovaan lätäkköön edellisten kävijöiden jäljiltä.
.
Emäntä tulee kymmeneltä häätämään minut pois, vaikka minulla on vielä shampoo tukassa. 'Errol Flynn' hän sanoo naureskellen. Huuhdon pääni vasta yläkerran makuuhuoneen vesialtaassa.
.
Kirjailija Victor Hugolle nimetyssä makuuhuoneessamme on käynnissä kansainvälinen keskustelu: suomalainen ja amerikkalainen rinkkamatkailija juttelevat kahden japanilaisen kanssa... He kyselevät näiden työinnosta. Toinen japanilainen pysyy hiljaa, mutta seuraa keskustelua valppaana, kun taas toinen vastailee molempien puolesta.
.
Suomalaisen tankerosana "vöök" ei tahdo mennä perille: - Vöök? Vöök? Sitten japanilaisella sytyttää eloisasti, hänen kasvonsa valkenevat:
- Ach! to Work, you mean: Zu Arbeiten!?
.
Nuorukainen kertoo, että japanilaiset eivät kestä joutenoloa vaan lomallakin haluavat jo pian töihin takaisin! Eurooppalaisia he ihmettelevät ja "kadehtivat" näiden taidosta osata nauttia vapaa-ajasta! Ja hekin opettelevat sitä, niin että perässä ovat tulossa...
.
Kiinalaisten ja japanilaisten ulkonäön eroa japanilaiset pitävät päivänselvänä. Hämillään he nauravat, että japanilaisen silmissä ja oman kauneuskäsityksen mukaan kiinalaiset näyttävät rumemmilta kuin japanilaiset, piirteiltään groteskimmilta.
.
Kirjoittelen sängyssäni jo toisia postikorttejani matkalta (ensimmäiset kiireiset pari kappaletta olin jo lähettänyt Luxemburgista), kunnes käyn nukkumaan.
.
Seuraavan aamun, torstain 18.8. sää tuntuu kirpeältä, kun Jatan kanssa kävelemme seitsemän - kahdeksan välillä Luxemburgin rautatieasemalle. Kadut tuntuvat suorastaan jänniltä aamulla, erilaisilta, uhkaavilta, pelottavilta... Ylitämme 44 metrin korkeudella Petrusse-ojan 308 metriä pitkää Passeralle Viaduc -viaduktia pitkin, joka jatkuu Avenue de la Garena suoraan asemalle.
.
Etsin juna-asemalta postilaatikkoa korteilleni. Löydän jonkin epämääräisen näköisen, josta en oikein saa selvää, onko se käytössä postia varten - vaiko roskakorina? Laitan korttini sinne, otan riskin, eivätkä kortit tule perille.
.
***
(589. Interrailin valmistelut)
(590. Interraililla ensin Tanskaan)
(591. Interraililla Luxemburgiin)
(592. Pari yötä Luxemburgissa)
JATKUU:
593. Yöksi Pariisin Tuileries'n puistoon
torstai 1. kesäkuuta 2017
591. Interraililla Luxemburgiin
Jatan kanssa lähdemme junalla eteenpäin Kööpenhaminasta maanantai-iltana 15.8. klo 21:n jälkeen. Konduktööri saapuu pian, edeten nopeasti lähes tyhjässä vaunussa.
.
Meillä on Interrail-korttimme, mutta ne ovat täynnä typötyhjiä rivejä. Vasta "Stockholm - Köbenhavn" on kirjoitettu ensimmäiselle riville. Nyt pitäisi kirjoittaa seuraava etappi leimattavaksi. Tyhjä lippu ei kelpaa junailijalle.
.
- Minne menette? kysyy konduktööri. Me katselemme toisiamme ja häntä, sillä emme ole vielä päättäneet. Emme ole edes keskustelleet keskenämme päämäärästämme. Hyppäsimme vain yhtäkkiä lähtevään junaan.
- Minne tämä juna menee? kysymme voittaaksemme aikaa.
.
Nuorehko, rillipäinen, eloisan ilmeikäs, humoristinen junailija alkaa luetella pitkää litaniaa asemia. Hän tekee niistä laulun:
.
-roskilde-ringsted-naested-nyköbing-
rödby-puttgarden--lübeck-hamburg-
bremen-diepholz-osnabrück-münster
--gelsenkirchen-essen-duisburg-
düsseldorf-köln-aachen--verviers
liege‚-charleroi-maubeuge-aumoye-
tergnier...
- puuh! puuh!... junailija hengästyy, ilma loppuu hänen keuhkoistaan...
-creil-...
Viimeisillä voimillaan mies pihauttaa:
-and Paris.
Huh huh! hän on aivan väsynyt, ja odottaa valintaamme, silmiään muljautellen.
.
- Paris! Sehän kuulostaa upeimmalta... Tällä junalla olemme menossa kohti Pariisia! Kirjoitamme sen kortteihimme ja junailija leimaa. Hän pitää meitä tärähtäneinä, kun emme tienneet minne olemme menossa. Silmiään pyöritellen hän toivottaa - Oikein hyvää matkaa! Mutta:
- Teidän täytyy siirtyä eteenpäin junassa! Tämä vaunu menee valitettavasti vain Rödbyhyn asti!
.
Siinäpä siis vaunumme väljyyden salaisuus! Se on vain Tanskan sisäisessä liikenteessä. Lähdemme kulkemaan vaunusta vaunuun eteenpäin. Toinen toistaan täydempiä hyttejä. Käytävällä ja ovisuissa joitakin ihmisiä ja heidän runsaita tavaroitaan. Ihmiset lojuvat tai varaavat lojumispaikkoja yöksi. Italiaanoja ja mustaihoisia miehiä joka paikassa.
.
Edempää löytyy yllättäen hieman väljempi osasto. Ranskalaiseen hyttiin mahdutetaan kahdeksan ihmistä, 4+4 nenätysten, kun saksalaisissa vaunuissa vastaavaan tilaan sijoitetaan vain kuusi ihmistä, 3+3 nenäkkäin. Löydämme osaston, jossa on vasta neljä naisihmistä, ja tunkeudumme vapaille istuinsijoille.
.
Hytissä istuu hapankaalia salaattirasiasta joskus muruja tipautellen syövä vanha nainen, joka puhelee välillä ranskaksi joitakin sanoja. Sekä herttainen, rillipäinen, kikkuratukkainen belgialaistyttö, jolla on runsaat retkeilyvarusteet: rinkat ja makuupussit... Hän etsii rennosti nukkumisasentoa nojaillen minuun, mutta muuttaakin myöhemmin nukkumaan makuupussiinsa käytävän lattialle.
- Tulee enemmän tilaa! hän juttelee ystävällisesti.
.
Kireäilmeinen vaalea saksalaistyttö valittaa minulle reppuni olevan tiellä.
- Sen paikka on lattialla penkin alla.
.
Vastapäätäni istuu puhumatta ujonnäköinen rillipäätyttö, ehkä ruotsalainen, voisi olla suomalainenkin, herkkä "pikkutyttö", luonnehtii Jatta häntä myöhemmin. Katseemme kohtaavat ja hän hymyilee minulle ja minun kanssani herkästi - säikähdettyämme yhdessä belgialaisen saapasta, joka yöllä putoaa hattuhyllyltä roikkumaan pääni päälle, kuin potkaistakseen. Hän torkkuu tuolissaan istuen, käsi poskella nojaten.
.
Siirryn "pikkutytön" viereen, kun vaihdan Jatan kanssa paikkaa, sillä Jatta haluaa jalat kippurassa käpertyä makuuasentoon ikkunan vieruspaikalle. Torkun istuallani, takki päälläni, eikä ole kylmä. Tullessamme hyttiin olin hikinen ja jännittynyt kaikista ihmisistä ja ensimmäisestä yömatkasta halki Euroopan - ja ujo - kuin pikkupoika, kuten Jatta jälkikäteen luonnehti, leppoisaan tapaansa.
.
Välillä torkun ja välillä näen Saksan juna-asemien vilisevän ohitsemme. Ne ovat aivan tyhjiä ihmisistä, valaistuja kirkkaan keltaisiksi, kukkapenkit ja istumapenkit ja tyhjät laiturit kylpevät valonheittäjien kohdistamassa kylmässä valossa.
.
Saksankieliset kuulutukset ja huudot raastavat ilmaa yössä. Natsi-Saksan tunnelmat tulevat mieleen, muistumina elokuvista ja tv:stä. Kylmät, epäinhimilliset suurkaupungit, kuin ulkonaliikkumiskiellon alla, asemat sotilaallisen tyhjinä, sellaisia tunnelmia koen. Aivan kuin juna olisi matkalla keskitysleirille, kuten elokuvissa...
.
Juna vain jatkaa matkaansa edelleen seuraavana aamuna. Pariisiin saapumisaika on klo 14... Düsseldorfkin on ruma, kukkaistutukset puuttuvat asemalta. Köln näyttäytyy mahtavana tuomiokirkkonsa ansiosta: kirkko näkyy jo kaukaa, eikä siitä voi erehtyä, ja juna tuntuu kulkevan aivan kirkon vierestä.
.
Saksalaistyttö ja pari muuta matkustajaa vaihtuvat matkan varrella, mutta belgialainen pysyy. Hän on sosiaalinen ja jakaa innokkaasti eväitään, tyrkyttää niitä meille, joilla ei ole paljon mitään. Hän selittää vanhalle rouvalle ranskaksi, ketkä ovat suomalaisia interreilaajia, hän on itsekin käynyt Helsingissä, yöpyen Stadionin retkeilymajassa.
.
(Yöpymispaikat jäävät tosiaan nuorisomatkalaisten mieleen, joten Stadionin retkeilymajalla on sitä symboliarvoa, jota sillä on väitetty olevan, kun hostellin lopettamista tai siirtämistä on vastustettu.)
.
Huomaan belgialaisen silmälasien olevan rikki, eivät kai vain särkyneet yöllä käytävässä, olen mielessäni pahoillani. Hän on kuitenkin menossa kotiinpäin. Hän on ammatiltaan autoilija.
.
Jatta haluaa aamullakin torkuskella. Hän pyytää minua seuraamaan, missä mennään... Yritän neuvotella hänen kanssaan, että emme jatkaisi suoraan Ranskaan asti, vaan jäisimme Belgiaan, ja menisimme suunnitelmiemme mukaan Luxemburgiin...
.
IR-kortin merkintöjä saa vapaasti korjailla ja muutella, joten seuraavassa junassa leimattaisiin sitten vain uudeksi kirjoitettu reitti.
.
- Päätä millä asemalla jäädään, mutta herätä mut puoli tuntia aiemmin, kyllä mä lähden minne vain! Jatta vakuuttaa, ja käy taas nukkumaan.
.
Namur olisi se kaupunki! Myöhässä kaiketi Jatan herätän, hän käy äkkiä käymälässä pesemässä itseään. Hän ei tarvitse meikkejä, hyvä iho, kauniit silmäripset ja kulmakarvat luonnostaankin, ja vapaana hulmuavat, pitkät vaaleat hiukset, mannekiinivartalon kruununa. Kuin aikalainen Miss Suomi Tuula Polvi.
.
Pirteästi Jatta, herätettynäkin, pakkaa äkkiä tavaransa ja kiirehtii perässäni ulos junasta, huiskuttaen pikaiset hei-heit matkatovereillemme.
.
**
NAMUR, Belgia, tiistaina 16.8. kello 10.
Namurin rautatieasemalla katsomme ensimmäiseksi aikatauluja: jo tunnin päästä lähtisi juna Luxemburgiin!
.
Kävelemme läpi asematunnelin kaupunkiin, mutta väärään suuntaan, laidalle eikä keskustaan. Ränsistyneitä, rumia röttelöitä talot. "Kuin Italiaa, mutta ilman aurinkoa!" luonnehdin näkemääni, Italiasta näkemieni kuvien perusteella.
.
Belgia näyttää monivivahteiselta ja ranskalaisen suurpiirteiseltä: kauniita ja moderneja piirteitä vierellään roskaista huolimattomuutta... Laman merkkejä ja ylellisyyden saarekkeita. Epätasa-arvoisuutta? Rauhallinen, leppoisa ilmapiiri. Olemme Belgian ranskankielisellä eteläpuoliskolla.
.
Asemalla ja ympäristössä on paljon automaatteja. Meillä vain ei ole yhtään Belgian rahaa, kun en sitä saanut vaihdettua käymässäni pankkikonttorissa Helsingissä...
.
Ehdin ottaa valokuvan aseman edustalta, keskustan puolelta. Kuvan kadunkalusteista, liikennemerkeistä, liikenteenjakajista, liikkeiden kylteistä, talojen seinistä - kaikki on eksoottisen erilaista kuin ennen näkemäni, Pohjoismaissa tai Välimeren maissa.
.
Toisella matkalla vuosien päästä tulen löytämään Namurin kauneuden perusteellisesti, ja erään Euroopan hienoimmista retkeilymajoista, 3 km asemalta joenvartta koilliseen, Rue Felicien Rops 8, La Plante, 115 vuodetta.
.
Junamatka kohti Luxemburgia kestää pari tuntia, noin klo 11-13. Juna on nyt erilainen kuin tähänastiset... vaikkakin kulkee valtiosta toiseen, Belgiasta Luxemburgiin, vaikuttaa luonteeltaan paikallisjunalta... maaseudun maalaisjunalta!
.
Avovaunuissa näkee mukavasti paikallista elämää. Juna on nyt sopivan täynnä, sekaan mahtuu, saamme hyvin paikat ja näemme ihmisiä. Belgialaiset ihmiset tuntuvat tosiaankin Hergen Tintti-sarjakuvista leikatuilta... Leppoisan pyöreitä naamoja olutta juoneilla pikkuäijillä. Tyyntä rauhallisuutta.
.
Junassa riehuu kiltin vilkkaasti pieniä partiolaisia, myös tyttöjä, he juoksentelevat toistensa perässä vaunusta toiseen. Tintin piirtäjän Hergen näköinen poikamaisen hoikka harmaantunut mies sulkee tyynesti lapsilta auki unohtuvat ovet.
.
Juna kulkee yli Ardennien pyöreän kumpuilevaa maastoa! On niin mukavan näköistä, että alan heti kaivata Ardenneille uudelleen, kunnollisesti, jäämään junasta Belgian luonnon keskelle! Lehtipuut ovat heleitä ja pyöreät muodot lempeitä.
.
Junamme tuntuu pomppivan kummulta kummulle. Talot näyttävät rumiltakin, mutta pellot ja metsiköt aina kauniilta! Lehmiä on laitumella.
.
Valtioiden rajan ylittymistä ei huomaa mitenkään, milloin siirrymme Belgiasta Luxemburgiin. Parissa tunnissa saavumme Helsingin kaltaiselle pääteasemalle Luxemburgin suurherttuakunnan pääkaupunkiin Luxemburgiin.
.
***
(589. Interrailin valmistelut)
(590. Interraililla ensin Tanskaan)
(591. Interraililla Luxemburgiin)
JATKUU:
592. Pari yötä Luxemburgissa
.
Meillä on Interrail-korttimme, mutta ne ovat täynnä typötyhjiä rivejä. Vasta "Stockholm - Köbenhavn" on kirjoitettu ensimmäiselle riville. Nyt pitäisi kirjoittaa seuraava etappi leimattavaksi. Tyhjä lippu ei kelpaa junailijalle.
.
- Minne menette? kysyy konduktööri. Me katselemme toisiamme ja häntä, sillä emme ole vielä päättäneet. Emme ole edes keskustelleet keskenämme päämäärästämme. Hyppäsimme vain yhtäkkiä lähtevään junaan.
- Minne tämä juna menee? kysymme voittaaksemme aikaa.
.
Nuorehko, rillipäinen, eloisan ilmeikäs, humoristinen junailija alkaa luetella pitkää litaniaa asemia. Hän tekee niistä laulun:
.
-roskilde-ringsted-naested-nyköbing-
rödby-puttgarden--lübeck-hamburg-
bremen-diepholz-osnabrück-münster
--gelsenkirchen-essen-duisburg-
düsseldorf-köln-aachen--verviers
liege‚-charleroi-maubeuge-aumoye-
tergnier...
- puuh! puuh!... junailija hengästyy, ilma loppuu hänen keuhkoistaan...
-creil-...
Viimeisillä voimillaan mies pihauttaa:
-and Paris.
Huh huh! hän on aivan väsynyt, ja odottaa valintaamme, silmiään muljautellen.
.
- Paris! Sehän kuulostaa upeimmalta... Tällä junalla olemme menossa kohti Pariisia! Kirjoitamme sen kortteihimme ja junailija leimaa. Hän pitää meitä tärähtäneinä, kun emme tienneet minne olemme menossa. Silmiään pyöritellen hän toivottaa - Oikein hyvää matkaa! Mutta:
- Teidän täytyy siirtyä eteenpäin junassa! Tämä vaunu menee valitettavasti vain Rödbyhyn asti!
.
Siinäpä siis vaunumme väljyyden salaisuus! Se on vain Tanskan sisäisessä liikenteessä. Lähdemme kulkemaan vaunusta vaunuun eteenpäin. Toinen toistaan täydempiä hyttejä. Käytävällä ja ovisuissa joitakin ihmisiä ja heidän runsaita tavaroitaan. Ihmiset lojuvat tai varaavat lojumispaikkoja yöksi. Italiaanoja ja mustaihoisia miehiä joka paikassa.
.
Edempää löytyy yllättäen hieman väljempi osasto. Ranskalaiseen hyttiin mahdutetaan kahdeksan ihmistä, 4+4 nenätysten, kun saksalaisissa vaunuissa vastaavaan tilaan sijoitetaan vain kuusi ihmistä, 3+3 nenäkkäin. Löydämme osaston, jossa on vasta neljä naisihmistä, ja tunkeudumme vapaille istuinsijoille.
.
Hytissä istuu hapankaalia salaattirasiasta joskus muruja tipautellen syövä vanha nainen, joka puhelee välillä ranskaksi joitakin sanoja. Sekä herttainen, rillipäinen, kikkuratukkainen belgialaistyttö, jolla on runsaat retkeilyvarusteet: rinkat ja makuupussit... Hän etsii rennosti nukkumisasentoa nojaillen minuun, mutta muuttaakin myöhemmin nukkumaan makuupussiinsa käytävän lattialle.
- Tulee enemmän tilaa! hän juttelee ystävällisesti.
.
Kireäilmeinen vaalea saksalaistyttö valittaa minulle reppuni olevan tiellä.
- Sen paikka on lattialla penkin alla.
.
Vastapäätäni istuu puhumatta ujonnäköinen rillipäätyttö, ehkä ruotsalainen, voisi olla suomalainenkin, herkkä "pikkutyttö", luonnehtii Jatta häntä myöhemmin. Katseemme kohtaavat ja hän hymyilee minulle ja minun kanssani herkästi - säikähdettyämme yhdessä belgialaisen saapasta, joka yöllä putoaa hattuhyllyltä roikkumaan pääni päälle, kuin potkaistakseen. Hän torkkuu tuolissaan istuen, käsi poskella nojaten.
.
Siirryn "pikkutytön" viereen, kun vaihdan Jatan kanssa paikkaa, sillä Jatta haluaa jalat kippurassa käpertyä makuuasentoon ikkunan vieruspaikalle. Torkun istuallani, takki päälläni, eikä ole kylmä. Tullessamme hyttiin olin hikinen ja jännittynyt kaikista ihmisistä ja ensimmäisestä yömatkasta halki Euroopan - ja ujo - kuin pikkupoika, kuten Jatta jälkikäteen luonnehti, leppoisaan tapaansa.
.
Välillä torkun ja välillä näen Saksan juna-asemien vilisevän ohitsemme. Ne ovat aivan tyhjiä ihmisistä, valaistuja kirkkaan keltaisiksi, kukkapenkit ja istumapenkit ja tyhjät laiturit kylpevät valonheittäjien kohdistamassa kylmässä valossa.
.
Saksankieliset kuulutukset ja huudot raastavat ilmaa yössä. Natsi-Saksan tunnelmat tulevat mieleen, muistumina elokuvista ja tv:stä. Kylmät, epäinhimilliset suurkaupungit, kuin ulkonaliikkumiskiellon alla, asemat sotilaallisen tyhjinä, sellaisia tunnelmia koen. Aivan kuin juna olisi matkalla keskitysleirille, kuten elokuvissa...
.
Juna vain jatkaa matkaansa edelleen seuraavana aamuna. Pariisiin saapumisaika on klo 14... Düsseldorfkin on ruma, kukkaistutukset puuttuvat asemalta. Köln näyttäytyy mahtavana tuomiokirkkonsa ansiosta: kirkko näkyy jo kaukaa, eikä siitä voi erehtyä, ja juna tuntuu kulkevan aivan kirkon vierestä.
.
Saksalaistyttö ja pari muuta matkustajaa vaihtuvat matkan varrella, mutta belgialainen pysyy. Hän on sosiaalinen ja jakaa innokkaasti eväitään, tyrkyttää niitä meille, joilla ei ole paljon mitään. Hän selittää vanhalle rouvalle ranskaksi, ketkä ovat suomalaisia interreilaajia, hän on itsekin käynyt Helsingissä, yöpyen Stadionin retkeilymajassa.
.
(Yöpymispaikat jäävät tosiaan nuorisomatkalaisten mieleen, joten Stadionin retkeilymajalla on sitä symboliarvoa, jota sillä on väitetty olevan, kun hostellin lopettamista tai siirtämistä on vastustettu.)
.
Huomaan belgialaisen silmälasien olevan rikki, eivät kai vain särkyneet yöllä käytävässä, olen mielessäni pahoillani. Hän on kuitenkin menossa kotiinpäin. Hän on ammatiltaan autoilija.
.
Jatta haluaa aamullakin torkuskella. Hän pyytää minua seuraamaan, missä mennään... Yritän neuvotella hänen kanssaan, että emme jatkaisi suoraan Ranskaan asti, vaan jäisimme Belgiaan, ja menisimme suunnitelmiemme mukaan Luxemburgiin...
.
IR-kortin merkintöjä saa vapaasti korjailla ja muutella, joten seuraavassa junassa leimattaisiin sitten vain uudeksi kirjoitettu reitti.
.
- Päätä millä asemalla jäädään, mutta herätä mut puoli tuntia aiemmin, kyllä mä lähden minne vain! Jatta vakuuttaa, ja käy taas nukkumaan.
.
Namur olisi se kaupunki! Myöhässä kaiketi Jatan herätän, hän käy äkkiä käymälässä pesemässä itseään. Hän ei tarvitse meikkejä, hyvä iho, kauniit silmäripset ja kulmakarvat luonnostaankin, ja vapaana hulmuavat, pitkät vaaleat hiukset, mannekiinivartalon kruununa. Kuin aikalainen Miss Suomi Tuula Polvi.
.
Pirteästi Jatta, herätettynäkin, pakkaa äkkiä tavaransa ja kiirehtii perässäni ulos junasta, huiskuttaen pikaiset hei-heit matkatovereillemme.
.
**
NAMUR, Belgia, tiistaina 16.8. kello 10.
Namurin rautatieasemalla katsomme ensimmäiseksi aikatauluja: jo tunnin päästä lähtisi juna Luxemburgiin!
.
Kävelemme läpi asematunnelin kaupunkiin, mutta väärään suuntaan, laidalle eikä keskustaan. Ränsistyneitä, rumia röttelöitä talot. "Kuin Italiaa, mutta ilman aurinkoa!" luonnehdin näkemääni, Italiasta näkemieni kuvien perusteella.
.
Belgia näyttää monivivahteiselta ja ranskalaisen suurpiirteiseltä: kauniita ja moderneja piirteitä vierellään roskaista huolimattomuutta... Laman merkkejä ja ylellisyyden saarekkeita. Epätasa-arvoisuutta? Rauhallinen, leppoisa ilmapiiri. Olemme Belgian ranskankielisellä eteläpuoliskolla.
.
Asemalla ja ympäristössä on paljon automaatteja. Meillä vain ei ole yhtään Belgian rahaa, kun en sitä saanut vaihdettua käymässäni pankkikonttorissa Helsingissä...
.
Ehdin ottaa valokuvan aseman edustalta, keskustan puolelta. Kuvan kadunkalusteista, liikennemerkeistä, liikenteenjakajista, liikkeiden kylteistä, talojen seinistä - kaikki on eksoottisen erilaista kuin ennen näkemäni, Pohjoismaissa tai Välimeren maissa.
.
Toisella matkalla vuosien päästä tulen löytämään Namurin kauneuden perusteellisesti, ja erään Euroopan hienoimmista retkeilymajoista, 3 km asemalta joenvartta koilliseen, Rue Felicien Rops 8, La Plante, 115 vuodetta.
.
Junamatka kohti Luxemburgia kestää pari tuntia, noin klo 11-13. Juna on nyt erilainen kuin tähänastiset... vaikkakin kulkee valtiosta toiseen, Belgiasta Luxemburgiin, vaikuttaa luonteeltaan paikallisjunalta... maaseudun maalaisjunalta!
.
Avovaunuissa näkee mukavasti paikallista elämää. Juna on nyt sopivan täynnä, sekaan mahtuu, saamme hyvin paikat ja näemme ihmisiä. Belgialaiset ihmiset tuntuvat tosiaankin Hergen Tintti-sarjakuvista leikatuilta... Leppoisan pyöreitä naamoja olutta juoneilla pikkuäijillä. Tyyntä rauhallisuutta.
.
Junassa riehuu kiltin vilkkaasti pieniä partiolaisia, myös tyttöjä, he juoksentelevat toistensa perässä vaunusta toiseen. Tintin piirtäjän Hergen näköinen poikamaisen hoikka harmaantunut mies sulkee tyynesti lapsilta auki unohtuvat ovet.
.
Juna kulkee yli Ardennien pyöreän kumpuilevaa maastoa! On niin mukavan näköistä, että alan heti kaivata Ardenneille uudelleen, kunnollisesti, jäämään junasta Belgian luonnon keskelle! Lehtipuut ovat heleitä ja pyöreät muodot lempeitä.
.
Junamme tuntuu pomppivan kummulta kummulle. Talot näyttävät rumiltakin, mutta pellot ja metsiköt aina kauniilta! Lehmiä on laitumella.
.
Valtioiden rajan ylittymistä ei huomaa mitenkään, milloin siirrymme Belgiasta Luxemburgiin. Parissa tunnissa saavumme Helsingin kaltaiselle pääteasemalle Luxemburgin suurherttuakunnan pääkaupunkiin Luxemburgiin.
.
***
(589. Interrailin valmistelut)
(590. Interraililla ensin Tanskaan)
(591. Interraililla Luxemburgiin)
JATKUU:
592. Pari yötä Luxemburgissa
590. Interraililla ensin Tanskaan
Lähden lauantaina 13.8. Interrail-matkalle vihreä reppu selässä ja kangaskassi kädessä. Painavin matkatavarani on vanha 1950-luvun kamera. Otan mukaani sekä dia-filmin että tavallisen paperikuvien kinofilmin.
.
Turhaksi osoittautuu halvan kevyen kaukoputken kuljetus, hajotan sen matkan kolhuissa, en sitten voikaan tähyillä Alppeja. Vahingollisinta on ottaa varalle reppuun vanhat silmälasit. Ne rikkoutuvat jossakin vaiheessa sulloessani reppuani. (Kova kotelo olisi pelastanut?)
.
En kuljeta mukanani makuupussia, en edes retkeilymajan lakanapussia. Yhdet-kahdet vaihto-alusvaatteet vain, ja Y-3 pesupulveripusseja. Karttoja ja retkeilymajaluettelo. Sakset, neuloja ja lankaa, kirjoitusvälineet.
.
Saavun Helsingin Eteläsatamaan klo 15:30. Sattuu olemaan Yleisurheilun Maailmanmestaruuskisojen viimeinen päivä Helsingissä. Bussi Helsinkiin oli täynnä urheiluhulluja, Heitä istui poikittain penkissä nyökyttelemässä päätään jutellen innokkaasti taemman rivin kaverille, tuloksia ennustaen. Tarpeettomat yksityiskohdat painuvat mieleen, kun elää itse tärkeää päivää. Minä kävelen satamaan.
.
Odotan Jattaa ulkona terminaalin oven edessä. Kuljeskelen edestakaisin. Katselen Kauppatorin suuntaan, mutta välillä vilkaisen Kaivopuistoon päin, jos Jatta tulisi yllätyssuunnasta. Vartioin raitiovaunun pysäkkiä.
.
Puoli viideltä portti laivaan vievälle sillalle avautuu. Näen kuinka ensimmäiset rinkkaselät juoksevat lasikäytävää pitkin ehtiäkseen varaamaan omat Sleep-In-vuoteet laivasta. Sellaisten vuoksi meidänkin piti olla ajoissa, mutta Jattaa ei edelleenkään näy.
.
Ravaan reppu selässäni sisällä ja ulkona, yritän soittaa Jatalle Espoon Tapiolan Vemmelsäärentielle, ei vastausta. Puoli kuuden jälkeen laivaterminaalissa hiljenee. Sitä ennen matkustajia kulkee laivaan johtavalla käytävällä väliin runsaasti, välillä vähemmän.
.
Laiva lähtee kuudelta, minä en. Olen yhä rannalla. Matkakumppanistani ei ole näkynyt jälkeäkään.
.
Palaan takaisin kotiin. Olen väsynyt, pettynyt ja onneton. Kaikki meni hukkaan. Miten ihmissuhteet ovatkaan vaikeita, mahdottomia. Missä Jatta on? Onko ehkä tapahtunut jokin onnettomuus? Vai onko hän mennyt Pieksämäelle, sittenkin Ruotsiin, mennyt Kiloon vai harhailee kadulla? Lankapuhelin irti seinästä? Turhaan yritän monta kertaa kokeeksi soittaa.
.
Sunnuntaina 14.8. yritän taas soittaa Jatalle turhaan. IR-kortin matka-aika kuluu, mutta epätietoisena en osaa lähteä yksin. - Lähdetkö tänään? minulta kysytään. - En. Ehkä ensi viikolla Tanskaan, tuttuun Kööpenhaminaan. Reppu ja kassi lojuvat nurkassa valmiiksi pakattuina, purkamattomina.
.
Kello 14 soi puhelin, siellä on Jatta.
- Arvaa mistä soitan?
- No Pieksämäeltä?
- Väärin! Tukholmasta! Olen katsonut sulle jo valmiiksi aikataulut: tavataan huomenna Kööpenhaminassa! Ei silti, kyllä mä pärjään näköjään yksinkin... Päätä äkkiä, oletko tulossa, tää puhelu katkeaa, mulla ei oo kolikoita enempää.
- En tiedä. Voitsä soittaa tunnin päästä uudelleen? (Olen pessimistinen: ei varmasti tavata Köpiksessä paremmin kuin Helsingissä!)
- En mä voi. Klik! Puhelu katkeaa.
.
Jatta ehti kertoa juosseensa laivaan kiireesti kello 16:45, kun viimeiset Sleep-In-paikat menivät juuri nenän edestä. Sitten hän etsi minua laivasta, ei löytänyt, ei osannut tulla enää maihinkaan, luuli mun tulevan laivaan. Sitten hän päätti pärjäävänsä yksinkin, ja laiva lähti.
.
Otanpa siis valmiin reppuni ja lähden seuraavalla bussilla Espoosta Helsinkiin. Eteläsatamassa ehdin tänään sunnuntaina 14.8. ensimmäisten joukossa Siljan laivaan (joka on nimeltään joko Finlandia tai Silvia Regina).
.
Ohitan kevyine kantamuksineni helposti joitakin rinkkaselkiä ja etsin makuulaverien osastoa. Se on seitsemännessä kerroksessa perällä, kertoo opaskartta seinällä. Kapuan portaita, kun fiksummat ohittavat minut hissillä.
.
Makuuosastolla kuhisee jo väkeä. Pari amerikkalaista näyttää ystävällisesti minulle vielä vapaana olevan alalaverin, synkän loukon. Siellä makailen ja varailen sitä. Vieraat kielet sorisevat ympärillä. Tämä Sleep-in näyttää olevan isorinkkaisten maailmankiertäjien oma paikka.
.
Muutama suomalainen käy myöhässä, juuri ennen kello kuutta, etsimässä sijaa, ja uhoamassa kylttejä lukien:
- Paikkoja ei saa varata! Heitetään vaan noi rinkat pois...
Sitten he eivät tietenkään tee muuta kuin poistuvat nuristen, niin kuin suomalaisilla on tapana.
.
Allani on kylmä, vaaleanruskea, keinonahkapintainen laveri, vähän pehmustettu. Vieressäni on ohut väliseinämä, jonka toisella puolella nukkuu uusi-seelantilainen retkeilijänainen. Yläpuolellamme on yliopistoikäisiä perusjenkkejä. Vuodevaatteita ei ole tarjolla, minä kääriydyn takkiini ja muihin vaatteisiini. Muilla on makuupusseja.
.
Laverien varausoikeus tuntuu vakiintuneelta laivan lähdettyä merelle. Myöhästyneet ovat käyneet toteamassa makuuosaston täydeksi ja etsinevät sijansa muualta. Voin jättää tavarani paikalleni ja lähteä kiertämään laivaa. Paljon aikaa on tapettavana tänä yönä.
.
En syö mitään. Alan totutella nälkädieettiin matkan aikana. Kotonakaan en ehtinyt syödä päiväateriaa. Katselen tv:n uutiset: Martti Vainio heittäytyy pronssille juoksukilpailussa. Luen esitteitä Helsinki-kortista neljännen kannen aulassa. Olen yksin ja yksinäinen.
.
Palelen yöllä laverillani, palelen! En onneksi sentään saa nuhaa. Valvon kylmyyden vuoksi. Millainen hyytävä veto onkaan sisätiloissakin laivoissa! Vedän sukanvarret housunlahkeiden yli, eristän itseäni minkä voin, pistän pääni takin huppuun, mutta ei mikään riitä, palelen yhä.
.
Aamuyöllä kuulen kahden nuoren suomalaistytön vaikerrusta ja riitaa. Olin illalla huomannutkin toisen heistä: hän oli lähtenyt kohti Etelää pelkässä T-paidassa? Yöllä hän riitelee tyttökaverinsa takista, kun tällä on sentään villapuserokin...
- Mitä hytit mahtaa maksaa? Haetaan Pekkakin ja otetaan hytti! he pohtivat kello kolmelta yöllä. Olisin halunnut lämmitellä heidän kanssaan, tai vaikka jakaa vaatteitanikin, jos en olisi itse palellut vaatteitteni vähäisyyden vuoksi.
.
Aamulla ostan 22 markalla ja syön kaksi voileipää, kinkkua ja muna-anjovista, ja juon maitoa ja kahvia. Ostan Geisha-suklaata evääksi, koska se on halpaa laivalla ja ihanan makuista. Laiva lipuu hiljalleen Tukholman saaristossa, viriää Ruotsiin tulon tunnelma! Yhdeksältä saavutaan Värtanin satamaan.
.
**
TUKHOLMASSA maanantai-aamuna 15.8.
.
Kuljen ajatuksissani Siljan laivaterminaalin liukuportaiden kyydissä. Aion rautatieasemalle ja junalla Kööpenhaminaan. Samassa joku tarttuu olkapäähäni:
- Hei, eiks' me enää tunnetakaan?
.
Jatta, 178 cm, 19-vuotias hoikka neito, aamupirteänä pitkine vaaleine vapaine hiuksineen... lenkkitossuissa. Miten ihanaa onkaan nyt nähdä hänen kauniit siloiset kasvonsa ja siniset silmänsä!
.
- Soitin mä sulle tunnin päästä eilen, mutta olitkin jo lähtenyt. Tulin sitten jääneeksi Tukholmaan odottaan sua, niin olisi enemmän mahdollisuuksia löytää toisemme. Yövyin kolmen egyptiläisen kanssa, jossain esikaupungissa, matka kesti iäisyyden metrolla, lähdin niistä yhden mukaan. Me keskusteltiin uskonnosta... ("Do you think in God?" oli egyptiläinen kirjoittanut Pariisin hotellioppaan kanteen. Näen myöhemmin otteen keskustelupöytäkirjasta.)
.
Ajamme 5 kruunua maksaen Tunnelbanalla T-Centraleniin, käymme ostamassa melonin Hötorgetilta sekä katselemme Pub-tavaratalon valikoimia ajellen rullaportaita ylös-alas. Jatta halusi katsella yhtä sun toista, tunnin verran.
.
Katselemme aikatauluja, Kööpenhaminan junassa on merkintä R. Siis paikanvarauspakko, joka maksaa 10 Ruotsin kruunua.
.
Käyn "kieltä osaavana" luukulla. Kone printtaa lippuihin "Rökare". Jatta valittaa hämillisesti, että ei hän voi matkustaa tupakoivien osastossa! Liput täytyy vaihtaa! En usko sen olevan mahdollista, mutta palaan luukulle. - Ei, muita paikkoja ei enää ole tässä junassa 31, klo 11:13 - 19:51 kulkevassa.
.
***
JUNALLA Kööpenhaminaan, 15.8.
.
Menemme vaunun 239 tupakkaosastoon, joka on väljä eikä kukaan polta, paljon tyhjiä penkkejä. Suomalainen tyttö-pari jossakin äänistä päätellen. Muutaman tunnin matkan jälkeen osastoon löytää suomalainen poika tyttöjä jututtamaan. Saan ensimmäisiä vaikutelmia muista Suomen ja Euroopan reilaajista, millaisia olemme? Poika kertoo lähteneensä yksin, kun ei saanut kaveria, on menossa Sveitsiin.
.
- Sveitsi ei ole kiva paikka! kauhistelevat tytöt. Kaikki haluavat etelään, Italiaan... Pojalla vain on ystäviä Sveitsissä, kuten kaikkialla. Hän ei ole opiskelija, kuittaa kyselyn lyhyesti. On ollut vaihto-oppilaana USA:ssa.
.
Suomalaispoika keksiikin alkaa jutella yksinäisen, hurmaavan tumman, sulkeutuneen näköisen ranskalaispojan kanssa. Aktiivinen suomalainen! He alkavat pelata jätkänshakkia ja muita kynä-ja-paperi-pelejä.
.
Vastapäätämme tulee matkan varrelta asemalta ruotsalaisnainen. Hän kysyy minulta, onko paikka vapaa, ja varmistaa vielä junan menosuunnan. Sanon, että tässä junassa pitäisi olla pakollinen paikkavaraus? Mutta hän kiistää, että sitä tarvittaisiin. Eikä konduktöörikään häneltä varausta vaadi. Hän kulkee vain lyhyen matkan Ruotsin sisällä.
.
Junassa on Ruotsin rautateiden asiakaslehti Raka Spåret, jonka sivuilla juhlii "Ruotsin eniten reilannut" kundi reilaamisensa loppumista: hän täyttää 26 vuotta. Hän on ollut 16-vuotiaasta alkaen 2 kuukautta joka vuosi raiteilla, 10 vuotta, kai reilaamisen hamasta alkulaukauksesta lähtien! Kaikkihan alkoi Kansainvälisen rautatieliiton täyttäessä 50 vuotta v. 1972.
.
Puhelias ja parrakas kiharatukkainen suomalainen istuutuu minun tai lähinnä Jatan seuraan, yrittäen innokkaasti jutella ja tarjoten karamelleja Jatalle (ja minulle). Tuntisinkohan mustasukkaisuutta... mies ei taida ensin tajuta, että matkustamme Jatan kanssa yhdessä, emme ole vain sattuneet samalle penkille, mutta se valkenee vähitellen.
.
Lähestymme Helsingborgia ja junalautta-matkaa. Suomalaismies pohtii menoa lautan kannelle. Luulen olevani asiantuntija parin vuoden takaisen Juutinrauman-matkani vuoksi, ja mutisen ääneen epäilyjä, ettei vaunusta edes pääse ulos lyhyen lauttamatkan aikana. Tietämättömyyteni nolottaa myöhemmin...
.
Viimeksi ylittäessäni junassa Juutinrauman oli ollut yö. Olin torkkunut makuuvaunussa. Kuulin vain voimakkaita kolinoita, raudan kilahduksia ja kirahduksia, sekä tanskankielisiä raidemiesten huutoja ulkoa, kun junaa oli aseteltu lautalle, pätkityn junan vaunuja edes-takaisin työnnellen ja sovittaen paikoilleen. Kukaan kolmesta nukkuvasta matkustajasta ei ollut silloin poistunut makuuhytistämme. Minä olin tietämättömyyttäni pelännyt, että olisi pakko nousta junasta, ja olin hiljakseni peiton alla pukeutunut, aivan turhaan.
.
Nyt päiväsaikaan poistumme toki junasta lautan ruumassa ja nousemme ylös ulos kannelle katselemaan vähäistä myymälää ja salmen upeita näkymiä: Hamletin linna Tanskan Helsingörissä. Ruotsin puolella linnakaupunki Helsingborg samaan aikaan myös näkyvissä.
.
Junasta pääsee lautalla ulos joistakin avatuista vaunujen ovista, joiden kohdalle junailija on asettanut ulkopuolelle puiset parin askelman portaat. Olemme laivan junakannella kapeassa käytävässä, johon mahtuu pari junanvaunua peräkkäin ja junan ulkosivuille jotenkuten ihminen kävelemään.
.
Laivan sisäseinässä on vähän matkan päässä ovi, jonka takaa nousevat portaat pari kerrosta ylemmäksi. Ovessa on aina jokin kuviotunnus, esimerkiksi valas. Se pitäisi painaa mieleen, että osaa palata kannelta takaisin samaa reittiä, joka vie oman vaunun kohdalle, eikä eksy turhaan vääriin vaunuihin, kauas omastaan.
.
Yläkannella ehtii olla parikymmentä minuuttia, kunnes kuulutus pyytää junamatkustajia palaamaan junaosastoonsa, jotta juna pääsee satamasta jatkamaan matkaansa sujuvasti. Juutinrauman ylitys kestää vain 25 minuuttia.
.
Tanskan puolella ihastelen taas rannikkoa, jota junarata myötäilee vielä jäljellä olevalla matkallaan Helsingöristä Kööpenhaminaan. Maasto on uskomattoman tasaista, ei olla paljon merenpintaa korkeammalla, ja puusto on havutonta, pelkkiä pyöreän pehmeitä, vihantia lehtipuita. Mutta Jatta torkkuu ja nukahtaa eikä näe tästä mitään. Suomalaismies on etsiytynyt muualle.
.
****
KÖÖPENHAMINA illalla 15.8.
.
Emme oikein tiedä, mitä tehdä... Kuljemme kävelykatua Strögetiä pitkin, ja Jatta on ihastunut välittömään elämänmenoon! On hyvin lämmintä edelleen, kello 20-21, todella kesäistä, ja elävät tulenliekit grillaavat ja lämmittävät lisää ja valaisevat illan varhaisinta hämärtymistä.
.
- Miksei Suomessa ole tällaista! Jo tämän vuoksi kannatti tulla! Jatta huokailee vapautta, joka suomalaiselle koittaa ulkomailla, kotimaan ahdistusten ja ahdasmielisyyden jäätyä taakse, kuin pois heitetty talviturkki.
.
- Miksi Suomi on niin kylmä ja kauhea maa? Täällä on ilo irti kaduilla, on soittoa ja ihmiset laulavat, jos laulattaa. On hulinaa.
.
Ostan Jattaa varten postikortin, kun hän haluaa jo heti lähettää kotiin ensimmäisen, eikä hänellä ole Tanskan kruunuja.
- Lisää tää mun velkakirjaan! hän kehottaa.
.
Soitan Kööpenhaminan retkeilymajaan tiedustellakseni, onko heillä vapaita paikkoja?
- We are full-booked! sieltä vastataan.
En osaa sitten sanoa mitään, joten langan toisesta päästä toistetaan uudelleen viestiä ja Halloo?! Sanon enää "Thank you!" ja suljen puhelimen.
.
Katu tuntuu niin lämpimältä, että mietin, voisiko Kööpenhaminassa viettää tämän yhden yön kadullakin? Täällä kai uskaltaisi vielä, tuntisi olonsa turvalliseksi. Mitenkähän paljon sää kylmenisi aamuyöksi, soihtujen ja grillaustulien sammuttua, olen huolissani.
.
Jatta tuntuu vähitellen kuitenkin kylläiseltä kuin vatsansa täyteen herkkuja täksi kerraksi saanut. Palaamme asemalle ja katselemme junia. Pariisiin menevä on juuri lähdössä, ja syöksymme Jatta edellä sinne. Vaunu on aivan täynnä Euroopan kaiken kirjavaa väkeä, mustia neekereitä käytävällä, tupaten täysiä hyttejä, italialaisia, saksalaisia...
.
Poistumme asemalaiturille, ei tuohon junaan mahdu, se pullistelee jo ihmisistä. Sen ovia aletaan sitten sulkea, konduktööri paukuttelee ovet kiinni kulkiessaan pitkin laituria.
- Klank!...Klank!...Klank!
.
Minä jäisin päättämättömänä vääntelemään käsiäni laiturille katsellen junan lähtöä klo 21:10, mutta Jatta tempaisee mukaansa:
- Ei Me Nyt Tänne Jäädä!
.
Juoksemme junan perään päin, missä ovet vielä auki, ja nousemme sisään. Onkin lähes tyhjä avovaunu, sellainen kuin suomalaisissa junissa. Etupäässä oli ollut vain täysiä hyttivaunuja. Avovaunussa vain harvoilla penkeillä yksittäinen matkustaja tai pari. Meillä on valinnanvaraa minne istua.
.
*****
(589. Interrailin valmistelut)
(590. Interraililla ensin Tanskaan)
JATKUU:
591. Interraililla Luxemburgiin
.
Turhaksi osoittautuu halvan kevyen kaukoputken kuljetus, hajotan sen matkan kolhuissa, en sitten voikaan tähyillä Alppeja. Vahingollisinta on ottaa varalle reppuun vanhat silmälasit. Ne rikkoutuvat jossakin vaiheessa sulloessani reppuani. (Kova kotelo olisi pelastanut?)
.
En kuljeta mukanani makuupussia, en edes retkeilymajan lakanapussia. Yhdet-kahdet vaihto-alusvaatteet vain, ja Y-3 pesupulveripusseja. Karttoja ja retkeilymajaluettelo. Sakset, neuloja ja lankaa, kirjoitusvälineet.
.
Saavun Helsingin Eteläsatamaan klo 15:30. Sattuu olemaan Yleisurheilun Maailmanmestaruuskisojen viimeinen päivä Helsingissä. Bussi Helsinkiin oli täynnä urheiluhulluja, Heitä istui poikittain penkissä nyökyttelemässä päätään jutellen innokkaasti taemman rivin kaverille, tuloksia ennustaen. Tarpeettomat yksityiskohdat painuvat mieleen, kun elää itse tärkeää päivää. Minä kävelen satamaan.
.
Odotan Jattaa ulkona terminaalin oven edessä. Kuljeskelen edestakaisin. Katselen Kauppatorin suuntaan, mutta välillä vilkaisen Kaivopuistoon päin, jos Jatta tulisi yllätyssuunnasta. Vartioin raitiovaunun pysäkkiä.
.
Puoli viideltä portti laivaan vievälle sillalle avautuu. Näen kuinka ensimmäiset rinkkaselät juoksevat lasikäytävää pitkin ehtiäkseen varaamaan omat Sleep-In-vuoteet laivasta. Sellaisten vuoksi meidänkin piti olla ajoissa, mutta Jattaa ei edelleenkään näy.
.
Ravaan reppu selässäni sisällä ja ulkona, yritän soittaa Jatalle Espoon Tapiolan Vemmelsäärentielle, ei vastausta. Puoli kuuden jälkeen laivaterminaalissa hiljenee. Sitä ennen matkustajia kulkee laivaan johtavalla käytävällä väliin runsaasti, välillä vähemmän.
.
Laiva lähtee kuudelta, minä en. Olen yhä rannalla. Matkakumppanistani ei ole näkynyt jälkeäkään.
.
Palaan takaisin kotiin. Olen väsynyt, pettynyt ja onneton. Kaikki meni hukkaan. Miten ihmissuhteet ovatkaan vaikeita, mahdottomia. Missä Jatta on? Onko ehkä tapahtunut jokin onnettomuus? Vai onko hän mennyt Pieksämäelle, sittenkin Ruotsiin, mennyt Kiloon vai harhailee kadulla? Lankapuhelin irti seinästä? Turhaan yritän monta kertaa kokeeksi soittaa.
.
Sunnuntaina 14.8. yritän taas soittaa Jatalle turhaan. IR-kortin matka-aika kuluu, mutta epätietoisena en osaa lähteä yksin. - Lähdetkö tänään? minulta kysytään. - En. Ehkä ensi viikolla Tanskaan, tuttuun Kööpenhaminaan. Reppu ja kassi lojuvat nurkassa valmiiksi pakattuina, purkamattomina.
.
Kello 14 soi puhelin, siellä on Jatta.
- Arvaa mistä soitan?
- No Pieksämäeltä?
- Väärin! Tukholmasta! Olen katsonut sulle jo valmiiksi aikataulut: tavataan huomenna Kööpenhaminassa! Ei silti, kyllä mä pärjään näköjään yksinkin... Päätä äkkiä, oletko tulossa, tää puhelu katkeaa, mulla ei oo kolikoita enempää.
- En tiedä. Voitsä soittaa tunnin päästä uudelleen? (Olen pessimistinen: ei varmasti tavata Köpiksessä paremmin kuin Helsingissä!)
- En mä voi. Klik! Puhelu katkeaa.
.
Jatta ehti kertoa juosseensa laivaan kiireesti kello 16:45, kun viimeiset Sleep-In-paikat menivät juuri nenän edestä. Sitten hän etsi minua laivasta, ei löytänyt, ei osannut tulla enää maihinkaan, luuli mun tulevan laivaan. Sitten hän päätti pärjäävänsä yksinkin, ja laiva lähti.
.
Otanpa siis valmiin reppuni ja lähden seuraavalla bussilla Espoosta Helsinkiin. Eteläsatamassa ehdin tänään sunnuntaina 14.8. ensimmäisten joukossa Siljan laivaan (joka on nimeltään joko Finlandia tai Silvia Regina).
.
Ohitan kevyine kantamuksineni helposti joitakin rinkkaselkiä ja etsin makuulaverien osastoa. Se on seitsemännessä kerroksessa perällä, kertoo opaskartta seinällä. Kapuan portaita, kun fiksummat ohittavat minut hissillä.
.
Makuuosastolla kuhisee jo väkeä. Pari amerikkalaista näyttää ystävällisesti minulle vielä vapaana olevan alalaverin, synkän loukon. Siellä makailen ja varailen sitä. Vieraat kielet sorisevat ympärillä. Tämä Sleep-in näyttää olevan isorinkkaisten maailmankiertäjien oma paikka.
.
Muutama suomalainen käy myöhässä, juuri ennen kello kuutta, etsimässä sijaa, ja uhoamassa kylttejä lukien:
- Paikkoja ei saa varata! Heitetään vaan noi rinkat pois...
Sitten he eivät tietenkään tee muuta kuin poistuvat nuristen, niin kuin suomalaisilla on tapana.
.
Allani on kylmä, vaaleanruskea, keinonahkapintainen laveri, vähän pehmustettu. Vieressäni on ohut väliseinämä, jonka toisella puolella nukkuu uusi-seelantilainen retkeilijänainen. Yläpuolellamme on yliopistoikäisiä perusjenkkejä. Vuodevaatteita ei ole tarjolla, minä kääriydyn takkiini ja muihin vaatteisiini. Muilla on makuupusseja.
.
Laverien varausoikeus tuntuu vakiintuneelta laivan lähdettyä merelle. Myöhästyneet ovat käyneet toteamassa makuuosaston täydeksi ja etsinevät sijansa muualta. Voin jättää tavarani paikalleni ja lähteä kiertämään laivaa. Paljon aikaa on tapettavana tänä yönä.
.
En syö mitään. Alan totutella nälkädieettiin matkan aikana. Kotonakaan en ehtinyt syödä päiväateriaa. Katselen tv:n uutiset: Martti Vainio heittäytyy pronssille juoksukilpailussa. Luen esitteitä Helsinki-kortista neljännen kannen aulassa. Olen yksin ja yksinäinen.
.
Palelen yöllä laverillani, palelen! En onneksi sentään saa nuhaa. Valvon kylmyyden vuoksi. Millainen hyytävä veto onkaan sisätiloissakin laivoissa! Vedän sukanvarret housunlahkeiden yli, eristän itseäni minkä voin, pistän pääni takin huppuun, mutta ei mikään riitä, palelen yhä.
.
Aamuyöllä kuulen kahden nuoren suomalaistytön vaikerrusta ja riitaa. Olin illalla huomannutkin toisen heistä: hän oli lähtenyt kohti Etelää pelkässä T-paidassa? Yöllä hän riitelee tyttökaverinsa takista, kun tällä on sentään villapuserokin...
- Mitä hytit mahtaa maksaa? Haetaan Pekkakin ja otetaan hytti! he pohtivat kello kolmelta yöllä. Olisin halunnut lämmitellä heidän kanssaan, tai vaikka jakaa vaatteitanikin, jos en olisi itse palellut vaatteitteni vähäisyyden vuoksi.
.
Aamulla ostan 22 markalla ja syön kaksi voileipää, kinkkua ja muna-anjovista, ja juon maitoa ja kahvia. Ostan Geisha-suklaata evääksi, koska se on halpaa laivalla ja ihanan makuista. Laiva lipuu hiljalleen Tukholman saaristossa, viriää Ruotsiin tulon tunnelma! Yhdeksältä saavutaan Värtanin satamaan.
.
**
TUKHOLMASSA maanantai-aamuna 15.8.
.
Kuljen ajatuksissani Siljan laivaterminaalin liukuportaiden kyydissä. Aion rautatieasemalle ja junalla Kööpenhaminaan. Samassa joku tarttuu olkapäähäni:
- Hei, eiks' me enää tunnetakaan?
.
Jatta, 178 cm, 19-vuotias hoikka neito, aamupirteänä pitkine vaaleine vapaine hiuksineen... lenkkitossuissa. Miten ihanaa onkaan nyt nähdä hänen kauniit siloiset kasvonsa ja siniset silmänsä!
.
- Soitin mä sulle tunnin päästä eilen, mutta olitkin jo lähtenyt. Tulin sitten jääneeksi Tukholmaan odottaan sua, niin olisi enemmän mahdollisuuksia löytää toisemme. Yövyin kolmen egyptiläisen kanssa, jossain esikaupungissa, matka kesti iäisyyden metrolla, lähdin niistä yhden mukaan. Me keskusteltiin uskonnosta... ("Do you think in God?" oli egyptiläinen kirjoittanut Pariisin hotellioppaan kanteen. Näen myöhemmin otteen keskustelupöytäkirjasta.)
.
Ajamme 5 kruunua maksaen Tunnelbanalla T-Centraleniin, käymme ostamassa melonin Hötorgetilta sekä katselemme Pub-tavaratalon valikoimia ajellen rullaportaita ylös-alas. Jatta halusi katsella yhtä sun toista, tunnin verran.
.
Katselemme aikatauluja, Kööpenhaminan junassa on merkintä R. Siis paikanvarauspakko, joka maksaa 10 Ruotsin kruunua.
.
Käyn "kieltä osaavana" luukulla. Kone printtaa lippuihin "Rökare". Jatta valittaa hämillisesti, että ei hän voi matkustaa tupakoivien osastossa! Liput täytyy vaihtaa! En usko sen olevan mahdollista, mutta palaan luukulle. - Ei, muita paikkoja ei enää ole tässä junassa 31, klo 11:13 - 19:51 kulkevassa.
.
***
JUNALLA Kööpenhaminaan, 15.8.
.
Menemme vaunun 239 tupakkaosastoon, joka on väljä eikä kukaan polta, paljon tyhjiä penkkejä. Suomalainen tyttö-pari jossakin äänistä päätellen. Muutaman tunnin matkan jälkeen osastoon löytää suomalainen poika tyttöjä jututtamaan. Saan ensimmäisiä vaikutelmia muista Suomen ja Euroopan reilaajista, millaisia olemme? Poika kertoo lähteneensä yksin, kun ei saanut kaveria, on menossa Sveitsiin.
.
- Sveitsi ei ole kiva paikka! kauhistelevat tytöt. Kaikki haluavat etelään, Italiaan... Pojalla vain on ystäviä Sveitsissä, kuten kaikkialla. Hän ei ole opiskelija, kuittaa kyselyn lyhyesti. On ollut vaihto-oppilaana USA:ssa.
.
Suomalaispoika keksiikin alkaa jutella yksinäisen, hurmaavan tumman, sulkeutuneen näköisen ranskalaispojan kanssa. Aktiivinen suomalainen! He alkavat pelata jätkänshakkia ja muita kynä-ja-paperi-pelejä.
.
Vastapäätämme tulee matkan varrelta asemalta ruotsalaisnainen. Hän kysyy minulta, onko paikka vapaa, ja varmistaa vielä junan menosuunnan. Sanon, että tässä junassa pitäisi olla pakollinen paikkavaraus? Mutta hän kiistää, että sitä tarvittaisiin. Eikä konduktöörikään häneltä varausta vaadi. Hän kulkee vain lyhyen matkan Ruotsin sisällä.
.
Junassa on Ruotsin rautateiden asiakaslehti Raka Spåret, jonka sivuilla juhlii "Ruotsin eniten reilannut" kundi reilaamisensa loppumista: hän täyttää 26 vuotta. Hän on ollut 16-vuotiaasta alkaen 2 kuukautta joka vuosi raiteilla, 10 vuotta, kai reilaamisen hamasta alkulaukauksesta lähtien! Kaikkihan alkoi Kansainvälisen rautatieliiton täyttäessä 50 vuotta v. 1972.
.
Puhelias ja parrakas kiharatukkainen suomalainen istuutuu minun tai lähinnä Jatan seuraan, yrittäen innokkaasti jutella ja tarjoten karamelleja Jatalle (ja minulle). Tuntisinkohan mustasukkaisuutta... mies ei taida ensin tajuta, että matkustamme Jatan kanssa yhdessä, emme ole vain sattuneet samalle penkille, mutta se valkenee vähitellen.
.
Lähestymme Helsingborgia ja junalautta-matkaa. Suomalaismies pohtii menoa lautan kannelle. Luulen olevani asiantuntija parin vuoden takaisen Juutinrauman-matkani vuoksi, ja mutisen ääneen epäilyjä, ettei vaunusta edes pääse ulos lyhyen lauttamatkan aikana. Tietämättömyyteni nolottaa myöhemmin...
.
Viimeksi ylittäessäni junassa Juutinrauman oli ollut yö. Olin torkkunut makuuvaunussa. Kuulin vain voimakkaita kolinoita, raudan kilahduksia ja kirahduksia, sekä tanskankielisiä raidemiesten huutoja ulkoa, kun junaa oli aseteltu lautalle, pätkityn junan vaunuja edes-takaisin työnnellen ja sovittaen paikoilleen. Kukaan kolmesta nukkuvasta matkustajasta ei ollut silloin poistunut makuuhytistämme. Minä olin tietämättömyyttäni pelännyt, että olisi pakko nousta junasta, ja olin hiljakseni peiton alla pukeutunut, aivan turhaan.
.
Nyt päiväsaikaan poistumme toki junasta lautan ruumassa ja nousemme ylös ulos kannelle katselemaan vähäistä myymälää ja salmen upeita näkymiä: Hamletin linna Tanskan Helsingörissä. Ruotsin puolella linnakaupunki Helsingborg samaan aikaan myös näkyvissä.
.
Junasta pääsee lautalla ulos joistakin avatuista vaunujen ovista, joiden kohdalle junailija on asettanut ulkopuolelle puiset parin askelman portaat. Olemme laivan junakannella kapeassa käytävässä, johon mahtuu pari junanvaunua peräkkäin ja junan ulkosivuille jotenkuten ihminen kävelemään.
.
Laivan sisäseinässä on vähän matkan päässä ovi, jonka takaa nousevat portaat pari kerrosta ylemmäksi. Ovessa on aina jokin kuviotunnus, esimerkiksi valas. Se pitäisi painaa mieleen, että osaa palata kannelta takaisin samaa reittiä, joka vie oman vaunun kohdalle, eikä eksy turhaan vääriin vaunuihin, kauas omastaan.
.
Yläkannella ehtii olla parikymmentä minuuttia, kunnes kuulutus pyytää junamatkustajia palaamaan junaosastoonsa, jotta juna pääsee satamasta jatkamaan matkaansa sujuvasti. Juutinrauman ylitys kestää vain 25 minuuttia.
.
Tanskan puolella ihastelen taas rannikkoa, jota junarata myötäilee vielä jäljellä olevalla matkallaan Helsingöristä Kööpenhaminaan. Maasto on uskomattoman tasaista, ei olla paljon merenpintaa korkeammalla, ja puusto on havutonta, pelkkiä pyöreän pehmeitä, vihantia lehtipuita. Mutta Jatta torkkuu ja nukahtaa eikä näe tästä mitään. Suomalaismies on etsiytynyt muualle.
.
****
KÖÖPENHAMINA illalla 15.8.
.
Emme oikein tiedä, mitä tehdä... Kuljemme kävelykatua Strögetiä pitkin, ja Jatta on ihastunut välittömään elämänmenoon! On hyvin lämmintä edelleen, kello 20-21, todella kesäistä, ja elävät tulenliekit grillaavat ja lämmittävät lisää ja valaisevat illan varhaisinta hämärtymistä.
.
- Miksei Suomessa ole tällaista! Jo tämän vuoksi kannatti tulla! Jatta huokailee vapautta, joka suomalaiselle koittaa ulkomailla, kotimaan ahdistusten ja ahdasmielisyyden jäätyä taakse, kuin pois heitetty talviturkki.
.
- Miksi Suomi on niin kylmä ja kauhea maa? Täällä on ilo irti kaduilla, on soittoa ja ihmiset laulavat, jos laulattaa. On hulinaa.
.
Ostan Jattaa varten postikortin, kun hän haluaa jo heti lähettää kotiin ensimmäisen, eikä hänellä ole Tanskan kruunuja.
- Lisää tää mun velkakirjaan! hän kehottaa.
.
Soitan Kööpenhaminan retkeilymajaan tiedustellakseni, onko heillä vapaita paikkoja?
- We are full-booked! sieltä vastataan.
En osaa sitten sanoa mitään, joten langan toisesta päästä toistetaan uudelleen viestiä ja Halloo?! Sanon enää "Thank you!" ja suljen puhelimen.
.
Katu tuntuu niin lämpimältä, että mietin, voisiko Kööpenhaminassa viettää tämän yhden yön kadullakin? Täällä kai uskaltaisi vielä, tuntisi olonsa turvalliseksi. Mitenkähän paljon sää kylmenisi aamuyöksi, soihtujen ja grillaustulien sammuttua, olen huolissani.
.
Jatta tuntuu vähitellen kuitenkin kylläiseltä kuin vatsansa täyteen herkkuja täksi kerraksi saanut. Palaamme asemalle ja katselemme junia. Pariisiin menevä on juuri lähdössä, ja syöksymme Jatta edellä sinne. Vaunu on aivan täynnä Euroopan kaiken kirjavaa väkeä, mustia neekereitä käytävällä, tupaten täysiä hyttejä, italialaisia, saksalaisia...
.
Poistumme asemalaiturille, ei tuohon junaan mahdu, se pullistelee jo ihmisistä. Sen ovia aletaan sitten sulkea, konduktööri paukuttelee ovet kiinni kulkiessaan pitkin laituria.
- Klank!...Klank!...Klank!
.
Minä jäisin päättämättömänä vääntelemään käsiäni laiturille katsellen junan lähtöä klo 21:10, mutta Jatta tempaisee mukaansa:
- Ei Me Nyt Tänne Jäädä!
.
Juoksemme junan perään päin, missä ovet vielä auki, ja nousemme sisään. Onkin lähes tyhjä avovaunu, sellainen kuin suomalaisissa junissa. Etupäässä oli ollut vain täysiä hyttivaunuja. Avovaunussa vain harvoilla penkeillä yksittäinen matkustaja tai pari. Meillä on valinnanvaraa minne istua.
.
*****
(589. Interrailin valmistelut)
(590. Interraililla ensin Tanskaan)
JATKUU:
591. Interraililla Luxemburgiin
589. Interrailin valmistelut
Ensin on unelmat matkoista... Ne alkavat minulla Ranskan Rautateiden SNCF:n esitteestä ja "Choose Paris"-lehtisestä - Korkeakoulun aulassa on keväällä Ranskan matkailutoimiston näyttely.
.
Pariisi! - jos maailmalla olisi pääkaupunki...
Lontoo on hankalasti kanaalinsa takana...
Sveitsi - unelmien demokratia, käkikellomaan hyvinvointi-idylli?
Minimaat: Luxemburg, Monaco, Liechtenstein - moniko niissä käy? - haluan bongata erikoisuuden vuoksi!
.
*
ESITTEIDEN KERÄÄMINEN
.
Tilaan turistiesitteitä kaikkialta! Joka maalla on omat matkailutoimistonsa, harvoin Helsingissä, mutta usein Tukholmassa. Parhaiten saa esitteen jostakin kaupungista kirjoittamalla suoraan siihen kaupunkiin: vaikkapa
"LUGANO Tourist Office, Lugano, Sveitsi"...
(Näin tehtiin siis ennen Internetiä!)
.
Pyytämällä saan kunkin kaupungin kartan, väriesitteen ja hotelliluettelonkin, jos haluan. Saksalaiset lähettävät jopa taskuraamatun paksuisen ja yhtä ohuelle paperille painetun, monisatasivuisen Saksan juna-aikataulukirjan... Ilmaiseksi.
.
Luen matkaoppaita. Sveitsi ja pikkuvaltiot ovat turvallisia, Italia ja Portugali vähemmän. Mutta Pariisi on kiehtovin yksittäinen kaupunki.
.
Suunnittelen yksinkertaistuksia: jopa aivan lyhyttä kolmikulmaista reissua, kulmina Helsinki - Pariisi - Zürich. Yksinkertaisimmillaan yksi päiväkin riittäisi kokeakseen Pariisin ja toinen nähdäkseen Sveitsiä...
.
Toisena ääripäänä ovat haaveet, joihin pakkaa koko Euroopan: pitäisi ehtiä joka kaupunkiin, kuukausi ei riitä, kaksikaan ei riittäisi.
.
Interrailista ja junamatkailusta Euroopassa on julkaistu useita käsikirjoja, jotka luettelevat eri maita kaupunkeineen ja nähtävyyksineen. - Interrail-kortti keksittiin 1972, kun Kansainvälinen Rautatieliitto täytti 50 vuotta. Ajatuksena oli antaa nuorille turvallinen ja huokea mahdollisuus tutustua Euroopan maihin ja kansoihin. Yläikärajana oli aluksi 21, sitten 23, vuodesta 1979 26 vuotta. Aikuisille myöhemmin kalliimpi ja alueellisesti rajoitetumpi IR-kortti.
.
Laajemmissa opaskirjoissa on lisäksi ainakin ensimmäisen selailun perusteella lukematon määrä erilaisia hyviä vinkkejä. Käytännössä ne eivät lopultakaan kerro paljon siitä erityisestä paikasta jonne haluaisit. Joudut kokoamaan tiedot itse monista kirjoista tai paikan päältä.
.
Tehdäkö elämyksellinen, case-muotoinen kirja Interrail-matkasta? Sitä vasten voisi peilata omat suunnitelmansa. Huomaten yhtäläisyyksiä ja eroja, jotka jäävät mieleen!
.
Ei koostetta toisen käden tietoja, vaan kirjan koehenkilöt törmäilevät maan tasalla ongelmiin, joihin reilaaja käytännössä joutuu - ja selviävät helposti. Tehköön jokainen oman matkakirjansa!
.
**
VARUSTEIDEN muistilista:
.
* Matkaliput! * kaulakukkaro
* Passi * passikopiot * (henkilötodistus)
* (opiskelijakortti) * passikuva (bussikorttiin?)
* Retkeilymajakortti, -luettelo? (-kopiosivuja?)
* Rahat * valuutat * matkashekit
* Matkavakuutus
* Kynät, paperia, päiväkirja, kalenteri,
* Kello, (herätyskello?), aikataulu
* Sanakirja, kartat, matkaoppaat (-kopiosivuja?)
.
* Lääkkeitä, laastareita, kondomeja?
* Hammasharja,-tahna,-muki, partaterä, kampa, sakset, peili
* Saippua, shampoo, pyyhe, wc-paperia, nenäliinoja
* Veitsi, lusikka, haarukka, pullonavain, purkinavain!
* Hakaneuloja, neula, lankaa, pesujauhetta, muovipusseja
* 3 sukat, 3 kerrastot, pitkät alushousut, villapaita, uimahousut?
* Retkeilymaja-lakanapussi? * (makuupussi?)
* Kamera, filmiä (matkapuhelin?) * sateensuoja
* 2 reppua (toinen eväslaukuksi + päivän kartoille)
* Juomavesipullo!
.
***
AIKATAULUJA PAPERILLE
.
Kirjoitan ruutupapereille konkretisoituja suunnitelmia:
.
su 14.8. juna Hki 07:32-10:17 Turku,
laiva 10:30-20:15 Tukholma,
yöjuna 23:08-8:21 Tanskaan
ma 15.8. Kööpenhamina,
yöjuna 21:10-7:49 Saksaan
ti 16.8. Düsseldorf - Koblenz - Trier,
yö Trierin Youth Hostellissa
ke 17.8. Luxemburg,
yö Luxemburgin YH:ssa
to 18.8. Luxemburg - Namur,
yö Namurin YH:ssa?
pe 19.8. Pariisiin, yö hotellissa
la 20.8. Pariisi, yö hotellissa
su 21.8. yöjuna Paris 22:00-6:31 Quimper
tai Paris 23:59-6:10 La Rochelle
ma 22.8. Quimper 10:42-15:42
La Rochelle yöjuna 19:51-8:46
ti 23.8. Nice (Nizza), hotelli tai YH?
ke 24.8. Nice, yöjuna 20:23-7:40 Sveitsiin
to 25.8. Geneve - Bern (YH?),
yöjuna Lausanne 0:44-8:34 Venetsia
pe 26.8. Venetsia, yöjuna 21:18-5:14
Lausanne 5:27 - 7:54 Zürich
la 27.8. Zürich - Liechtenstein,
yö YH Vaduz
su 28.8. Liechtenstein - Zürich,
yö YH Zürich
ma 29.8. Zür 7:04-10:03 Lugano
18:36-21:50 Zür, yöjuna 22:42-9:36
ti 30.8. Amsterdam, yöjuna 20:12 - 8:09
ke 31.8. Kööpenhamina 9:19 - 17:44
Tukholma, yölaiva 21:30 - 8:00 Tku
to 1.9. Turku juna - 11:30 Hki
(Noista tulisi 19 matkapäivää!)
.
Aiemmissa suunnitelmissani vilisee Hampuri-Pariisi, Amsterdam-kanaali-Lontoo-Edinburgh-Lontoo-kanaali-Pariisi (Bryssel, Luxemburg?)-Geneve-Zürich... tai yksinkertaisemmin Pariisi-Geneve-Zürich...
.
Kiehtovia paikkoja on helppo löytää matkakirjoista tai poimia kartoista, aina enemmän kuin mihin koskaan ehtisi. Suunnittelun peruskysymykset ovat
.
a) Aikataulutus: paljonko kahden paikan välillä kuluu aikaa, ja milloin niiden välillä pääsee kulkemaan.
.
b) Yöpyminen: missä aikoo viettää kunkin yönsä. Yritän mahdollisimman usein ratkaista kaksi ongelmaa yhdessä: YÖJUNAT!
.
Aikatauluja saa matka- ja matkailutoimistoista ja asemilta. Ruotsin matkailutoimiston "Tåg till utlandet"-kirjassa junat kulkevat asema asemalta Tukholmasta alkaen.
.
Erilainen systeemi on rautatieasemilta saatavassa "Eurail - Through Europe by Train"-vihkossa, jossa listataan asema asemalta aakkosjärjestyksessä yhteyksiä lähtö- ja saapumisaikoineen:
.
Amsterdam 6:26 - 8:42 Antwerpen,
Amsterdam 6:47 - 9:22 Antwerpen, jne.
Amsterdam 6:33 - 14:46 Basel,
Amsterdam 7:00 - 14:24 Basel, jne.
.
Pienempiä paikkakuntia löytyy Thomas Cookin isosta aikataulukirjasta, jota voi katsella kirjakaupoissa tai kirjastoissa.
.
****
PASSISTA majoitusvarauksiin
.
Valmistelen lähtöä Interrailille 1983. Suomalais-reilareita oli 16'906 vuonna 1973, 8'802 vuonna 1977 (Pekka Haaviston Interrail-oppaan mukaan), 9 tuhatta 1980-luvun alussa ja vuonna 1983 taas 15'000 - se on neljäsosa ikäluokasta! Jotkut käyvät useasti, jospa keskimäärin kahdesti? Jolloin kahdeksasosa ihmisistä reilaisi?
.
Menen Espoonlahden kirkkoon hakemaan virkatodistusta. Kello 9:30 astun avoimesta ovesta peräsiipeen ja löydän sisäkautta itäsiivestä länteen, kirkon aulan ohi kansliaan. Siivoojan näköinen nainen antaa paperini kesätytön kirjoitettavaksi takahuoneessa. Naputtelu kestää 5 minuuttia ja maksaa 2 mk. Poikkean kerrankin katsomassa kotiseurakuntani kirkkosalia sisältä.
.
Ulkona istun pihakivelle ja täytän passihakemuksen.
.
Ajan bussilla Helsinkiin ja menen valokuvaamoon. Räpyttelen silmiäni ensimmäiset sekunnit, kunnes rauhoitun. Näytän kuvissa mongolilta, muuten tulee hyvät neljä samanlaista kuvaa, jotka maksavat 15 markkaa (2,5 euroa) Kampinkadun Ed-Fotossa 1983. (30 vuotta myöhemmin kuusi passikuvaa saa Verkkokaupan myymälästä 1 eurolla).
.
Passihakemukseen tarvitaan 2 valokuvaa, retkeilymajakorttiin 1, jolloin vielä yksi jää varalle, vaikkapa bussikorttiin jossakin suurkaupungissa?
.
Katselen kuviani matkalla Postiin, josta ostan kahdeksan kansainvälistä vastauskuponkia (IRC), hintaan 2,50 mk / kpl. Ne ovat pieniä ja ohuita, bussilipun kokoisia paperilappusia, joissa on monikielinen teksti, ja joihin leimataan myyvän postitoimiston pyöreä leima. IRC voidaan vaihtaa postimerkeiksi missä tahansa maassa jonne sen lähettää kirjekuoren sisällä.
.
Kävelen Yrjönkadulle elokuvateatteri Nordian viereen, Simonkadun kulmaan. Toisen kerroksen ikkunasta näkyykin Retkeilymajajärjestön SRM-tunnuksia Simonkadulle ja linja-autoasemalle. Osoitteeseen Yrjönkatu 38 B 15 pääsee soittamalla alaoven kelloa, summeri ilmoittaa oven avautuvan, ja sitten nousen portaat. Piilokonttori on keskellä ihmisten asuntoja.
.
Eteishuone pursuaa seinätelineissä esitteitä Suomesta ja Euroopasta. Toisessa huoneessa tiskin takana on mukavan tuntuinen, hento nuorukainen ja koneella kirjoittava tyttö. Pari tyttöä tulee samaan aikaan asiakkaiksi, ostamaan kotimaan retkeilymajakorttia. Henkilötiedot naputellaan korttiin ja passivalokuva liimataan viereen.
.
Kotimaan kortti muuttuu kansainväliseksi, kun siihen lisätään Youth Hostel Associationin YHA vuosiluku-tarra, jolloin hintakin nousee 30:sta 60:een markkaan. Ostan sellaisen, ja Euroopan retkeilymajaluettelon, 20 mk, sekä kahdeksan kappaletta retkeilymajojen varauskortteja, 50 penniä kappaleelta.
.
Vuosilukutarra liimataan retkeilymajakorttiini siten, että näkyviin jää teksti "under 26 years" - nuori yöpyy majoissa halvemmalla. Myöhempinä vuosina vanhaan korttiin liimataan uusia vuositarroja, ja tuo teksti peitetään, ikääntymisen myötä.
.
Toimiston seinällä roikkuu esillä virallinen luonnonvalkea retkeilymajalakana, 56 mk. En aio ostaa, enkä ommella itsekään, umpipussia, jonka sisälle ryömitään ja pään alla on toisinpäin oleva pussi tyynylle. Aion vuokrata lakanapussini majapaikoista, niin ei tarvitse kuljettaa ylimääräistä painolastia.
.
Sveitsi ei hygieenisyydessään hyväksykään omia lakanoita, vaan vuokralakana kuuluu muita maita kalliimpaan yöpymishintaan. Pariisissa yöpyisin hotellissa, joten sielläkään en tarvitsisi omaa lakanaa. Ja siinä pääkohteeni jo ovatkin.
.
Kello on 13. Menen Diana-puistoon kirjoittamaan majapaikkavarauksia, saadakseni ne heti postiin. Lähipenkeillä istuu kännisiä miehiä, nuori tyttö jäätelöineen, sekä naiset ja lastenrattaat. Kirjoitettuani kolme korttia vien ne Raken talon postilaatikkoon ennen klo 14:n tyhjennystä.
.
Osoitan yhden kortin Geneven retkeilymajaan. Painetut tekstit ovat englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Ilmoitan saapumispäiväni, ja kauanko aion viipyä. Varaan maksimiajan 3 vrk, ja meitä on kaksi, nainen ja mies.
.
Nimeni ja osoitteeni kirjoitan kortin toiseen osaan, jonka majan hoitaja "WARDEN" tai hänen edustajansa repii irti ja palauttaa, kauniilla kotimaansa postimerkeillä varustettuna, vahvistaen siten varaukseni. Palautuspostimerkit korvaan lähettämällä mukana kirjekuoressa IRC:n.
.
Palaan Kolmikulman puistoon ja kirjoitan neljä varausta lisää, jotka ehtivät seuraavaan postin tyhjennykseen. Vanha rouva ja kaksi lasta kysyvät espoolaiselta Uudenmaankatua, katsomme kartastakin. Keihäänheittäjä-Tellervon puiston penkit ovat niin kysyttyjä, että paikkani on postireissun aikana viety ja istun nyt lintujen guanopäällysteisemmälle penkille.
.
Penkkini toiseen päähän istahtaa rusettikaulainen vanhakääkkä, vähän Perustuslaillisten vuoden 1979 presidenttiehdokkaan Ahti Markus Salosen (sd) näköinen, ja alkaa jutella: "Ellen häiritse kirjoittamista?" Siitä huolimatta hän jatkaa: "Oletteko suomalainen? Ette ole! Kuulen aksentista sen! ...tullut paljain jaloin, niin minä ainakin olen, ymmärrättekö, maailmaan? Heh heh! Ette suomalainen! Äänestä huomaan... pkele ääh! vanhan täytyy tästä vielä lähteä raatamaan...", nousee ja köpöttelee tiehensä.
.
Teen majapaikkavarauksia seuraavasti:
.
Trier ti 16.8.-to 18.8.
Basel pe 19.8.-su 21.8.
Brügge ma 22.8.-,
Nizza ti 23.8.-,
Bern to 25.8.-,
Schaan-Vaduz la 27.8.-,
Zürich su 28.8.-30.8.
.
Käytän seitsemän korttia, yksi jää ylitse muistoksi... (Mutta yhtäkään varauksistani en kuitenkaan tule matkani aikana käyttämään! Suunnitelmat muuttuvat niin paljon, olenkin eri aikaan eri paikoissa.)
.
Yritän vielä klo 15:05 bussilla Espoon Kilon poliisiin viemään passihakemusta, mutta suljettu klo 15:15, kesäaika.
.
On hellepäivä, 22 astetta, päätäni särkee. Miten etelässä jaksaisi monta päivää peräkkäin, jos lämpö haittaa täälläkin? Mutta kun on maksettu, on pakko lähteä. Vai ihastelisinko vain outokuvaista retkeilymajakorttiani kotona?
.
Käyn tilaamassa passini seuraavana päivänä, keskiviikkona. Espoon nimismiehen kanslia on Kilon poliisitalossa I kerroksessa merkinnällä II. Opastan sinne bussilta vanhan rouvan, joka oli kysynyt joka pysäkillä kuljettajalta: Joko?" "Joko?" - Passiako sinäkin haet? hän varmisti, etten ollut kriminaali.
.
Passivirkailija määrittelee silmäni vihreiksi. - Normaali toimitusaika olisi kaksi viikkoa, mutta tässä tapauksessa kahdeksan päivää, hän sanoo, kysyttyään milloin tarvitsen passiani.
.
Vuoden passini hinta on 70 mk. Viideksi tai 10 vuodeksi en passia saa. Voimassaoloaika on vain 11.8. - 31.12.83 armeijan lykkäysajan päättymiseen asti. Passia hakiessa pitää alle 30-vuotiaalla miehellä olla mukana jokin armeijan lappunen: lykkäyspaperi, kutsuntatodistus, siviilipalvelustodistus, vapautus rauhan aikana tai sotilaspassi.
.
*****
MATKASEURA ja turvallisuus
.
Ihmissuhteet aina hankalia. Yritän soittaa Jatalle, 19-v, monta kertaa. En saa yhteyttä yli viikkoon. Sitten kuulen, että hän on jo järjestänyt asiansa: Osti retkeilymajakorttinsa Travelasta 2 päivän toimitusajalla. Jätti passi-hakemuksensa kaksi päivää minua aikaisemmin, maanantaina 1.8., ja saa sen vuorokauden minua myöhemmin, perjantaina 12.8. Kaikki vaikuttaa tulevan kuntoon!
.
Kuluu viikko. Interrail tuntuu käsittämättömältä. Neljän päivän päästä? Miten kestän niin pitkän ajan poissa kotoa ja kotimaasta? Minähän muutun siinä? Kestänkö matkan vai en? Mikä antaisi turvallisuutta, kaipaan sitä? Kokemus voisi antaa, tai luotettava kaveri, mikä muu? Muututtava olisi kuitenkin? Elämä on muutosta?
.
Turvallisuutta tuovat retkeilymajat ja junat ja Sveitsi kiinnekohtana. Ranska tuntuu levottomammalta. Haluaisin takertua johonkin, kuin uskova pipliaansa. Takerrun passiin, valuuttaan ja junalippuun, jolla pääsee. Vihaan epävarmuutta. Liian vähän kokemusta. Turvallisuutta etsin varaamalla ennakolta.
.
Teen puhelinennätyksen. Juttelen matkasta Jatan kanssa yhdeksästä kymmeneen ja puolen tunnin tauon jälkeen puoli kahteen. Siivoan paikkoja, käyn suihkussa, säätelen repun hihnoja. En tahdo ehtiä Kilon poliisiin hakemaan passiani, enkä vaihtamaan valuuttaa, enkä ostamaan IR-korttia. Olen levoton ja väsynyt. Tänään torstaina 11.8. passi on valmis ja haettavissa.
.
******
LIPUN OSTO
.
Ostan Interrail-lippuni Travelasta Mannerheimintieltä, 940 mk (160 euroa), sekä otan matkavakuutuksen ajalle 16.8.-31.8. hintaan 49 mk (8 euroa). Hivenen taktikointia alkamis- ja loppumisajassa: tuolla aikavälillä uskon olevani Pohjoismaiden ulkopuolella. Matkatoimistossa vältän pankkikulut vakuutuksenotossa. Kaikki tulee valmiiksi kertakäynnillä, ei odotusta tai noutamista myöhemmin.
.
Helsingin rautatieasemalta en halua ostaa lippua, koska kaksi vuotta aiemmin tilasin sieltä makuupaikan Tukholmasta Kööpenhaminaan, kiertäessäni Pohjolaa junalla... Virkailija laskutti telex-kulut, mutta sanoi tilaamisen kestävän pari päivää, voisinko tulla sitten uudestaan noutamaan varauslappua? Kun palasin, virkailija kaivoi varauspaperini esiin saman näköisenä kuin olin paperin jättänyt, ja sanoi: - Joo... tämä lähetetään kyllä nyt ihan HETI... Hän poistui pariksi minuutiksi takahuoneeseen ja palasi sanoen: - Siihen ensimmäiseen junaan ei ollut enää vapaita paikkoja, mutta seuraavaan oli vielä! - Olisit tyytyväinen, kun kuitenkin johonkin junaan pääset!!
.
Laivalipun ostan kätevästi myös Travelan toimistosta. Helsingistä Tukholmaan Silja-Linella (Jatta haluaa mennä Siljalla) maksaa 50% IR-alennuksella 72 markkaa. Jätän paluulipun ostamatta, sillä en tiedä paluureittiäni. Ehkä Turkuun, ehkä Viking Linella?
.
Mitään YIEE-korttia ("Jee-jee") tai kansainvälisiä opiskelijakortteja en ryhdy ostamaan. Niitä tarvitaan opiskelijalennoilla, mutta kun reilaan, en lennä... Samat laiva-alennukset saan IR-kortilla, ja satunnaisia museoalennuksia saan retkeilymajakortillakin, tai jopa vilauttamalla mitä tahansa hyvännäköistä henkilökorttia "suomalaisena opiskelijakorttina".
.
Leirintäkorttia en myöskään tarvitse, ylimääräisiä rokotuksia ei tarvita nyt Euroopassa, eikä viisumeita Interrail-maissa.
.
*******
VALUUTAN VAIHTO
.
Menen Helsingin Lasipalatsin Kansallispankkiin vaihtamaan valuuttaa. Ostan Bank-America -matkashekkejä 200 dollarin arvosta:
20 kpl * 10 $ * 5,78 mk = 1156 mk (193 eur)
+ lisäkuluja parisen prosenttia:
1 % summasta + 12 mk = 23,55 mk (4 eur).
.
Vaihdan myös 100 Ruotsin kruunua (74 mk),
150 Tanskan kruunua (90 mk),
50 Saksan markkaa (108 mk),
150 Ranskan frangia (109 mk),
40 Sveitsin frangia (108 mk)
eli yhteensä 489 mk (82 euroa)
Pankkikuluja tulee lisäksi 8 mk.
.
Kysyn vielä Belgian frangeja, mutta ne ovat loppuneet. Ääneni melkein särkyy, kun luettelen yhä lisää uusia valuuttoja listaltani Lasipalatsin toisessa kerroksessa. Lähdössä ulkomaille... moneen maahan, melkein kaikkialle Eurooppaan...
.
Allekirjoitan 20:een matkashekkiin ensimmäisen nimikirjoituksen, toinen sutaistaisiin shekkiin niitä ulkomailla vaihdettaessa, pankkivirkailijan silmien edessä. Osavarmistus. Nimikirjoituksesta alkaa tulla sujuvampi tehokuurilla, lakkaa jännittämästä.
.
********
LÄHDÖN TUSKA
.
Jatta miettii taas uudelleen Italiaa, sinnekö, vai "jäisikö kotiin nukkumaan?" Käy levottomaksi, tulee stressiä. Nyt Jatan juttu luistaa, mutta pelottavasti:
- Hyppäisinkö ikkunasta tavaroideni perään?
.
Kuolema on aina läsnä. Jatta on muuttamassa työsuhdeasunnostaan Tapiolan Vemmelsäärentieltä, ensin tavarat kellarivarastoon ja palattuamme matkalta siirretään opiskelija-asuntoon Kilonrinteeseen. Työpaikka vaihtuu, uuden etsiminen edessä. Paljon pisteitä stressitaulukkoon!
.
- Lopettaisinko koulun? Lähtisinkö ensi keväänä Italiaan? Pieksämäellä mulla ei ole edes omaa huonetta tallella enää. Menisinkö vain sinne? Aikuisuus pelottaa, Jatta vuodattaa puhelimessa.
- Kai huomenna kuitenkin lähdet?
- Kaiketi. Ellen hyppää tuosta ikkunasta.
- Tavataan sitten huomenna Eteläsatamassa...
.
Matkavalmisteluja jää Jatalta asunnosta poismuuton jaloissa paljolti lähtöpäivään. Hänen täytyy vaihtaa valuutat rautatieasemalla, koska lähtömme 13.8. on lauantaipäivänä. Hän lupaa tulla satamaan niin pian kuin ehtii, kunhan saa pakattua. Haluaisimme ehtiä saamaan hyvät makuupaikat laivalta.
.
********
(589. Interrailin valmistelut)
JATKUU:
590. Interraililla ensin Tanskaan
.
Pariisi! - jos maailmalla olisi pääkaupunki...
Lontoo on hankalasti kanaalinsa takana...
Sveitsi - unelmien demokratia, käkikellomaan hyvinvointi-idylli?
Minimaat: Luxemburg, Monaco, Liechtenstein - moniko niissä käy? - haluan bongata erikoisuuden vuoksi!
.
*
ESITTEIDEN KERÄÄMINEN
.
Tilaan turistiesitteitä kaikkialta! Joka maalla on omat matkailutoimistonsa, harvoin Helsingissä, mutta usein Tukholmassa. Parhaiten saa esitteen jostakin kaupungista kirjoittamalla suoraan siihen kaupunkiin: vaikkapa
"LUGANO Tourist Office, Lugano, Sveitsi"...
(Näin tehtiin siis ennen Internetiä!)
.
Pyytämällä saan kunkin kaupungin kartan, väriesitteen ja hotelliluettelonkin, jos haluan. Saksalaiset lähettävät jopa taskuraamatun paksuisen ja yhtä ohuelle paperille painetun, monisatasivuisen Saksan juna-aikataulukirjan... Ilmaiseksi.
.
Luen matkaoppaita. Sveitsi ja pikkuvaltiot ovat turvallisia, Italia ja Portugali vähemmän. Mutta Pariisi on kiehtovin yksittäinen kaupunki.
.
Suunnittelen yksinkertaistuksia: jopa aivan lyhyttä kolmikulmaista reissua, kulmina Helsinki - Pariisi - Zürich. Yksinkertaisimmillaan yksi päiväkin riittäisi kokeakseen Pariisin ja toinen nähdäkseen Sveitsiä...
.
Toisena ääripäänä ovat haaveet, joihin pakkaa koko Euroopan: pitäisi ehtiä joka kaupunkiin, kuukausi ei riitä, kaksikaan ei riittäisi.
.
Interrailista ja junamatkailusta Euroopassa on julkaistu useita käsikirjoja, jotka luettelevat eri maita kaupunkeineen ja nähtävyyksineen. - Interrail-kortti keksittiin 1972, kun Kansainvälinen Rautatieliitto täytti 50 vuotta. Ajatuksena oli antaa nuorille turvallinen ja huokea mahdollisuus tutustua Euroopan maihin ja kansoihin. Yläikärajana oli aluksi 21, sitten 23, vuodesta 1979 26 vuotta. Aikuisille myöhemmin kalliimpi ja alueellisesti rajoitetumpi IR-kortti.
.
Laajemmissa opaskirjoissa on lisäksi ainakin ensimmäisen selailun perusteella lukematon määrä erilaisia hyviä vinkkejä. Käytännössä ne eivät lopultakaan kerro paljon siitä erityisestä paikasta jonne haluaisit. Joudut kokoamaan tiedot itse monista kirjoista tai paikan päältä.
.
Tehdäkö elämyksellinen, case-muotoinen kirja Interrail-matkasta? Sitä vasten voisi peilata omat suunnitelmansa. Huomaten yhtäläisyyksiä ja eroja, jotka jäävät mieleen!
.
Ei koostetta toisen käden tietoja, vaan kirjan koehenkilöt törmäilevät maan tasalla ongelmiin, joihin reilaaja käytännössä joutuu - ja selviävät helposti. Tehköön jokainen oman matkakirjansa!
.
**
VARUSTEIDEN muistilista:
.
* Matkaliput! * kaulakukkaro
* Passi * passikopiot * (henkilötodistus)
* (opiskelijakortti) * passikuva (bussikorttiin?)
* Retkeilymajakortti, -luettelo? (-kopiosivuja?)
* Rahat * valuutat * matkashekit
* Matkavakuutus
* Kynät, paperia, päiväkirja, kalenteri,
* Kello, (herätyskello?), aikataulu
* Sanakirja, kartat, matkaoppaat (-kopiosivuja?)
.
* Lääkkeitä, laastareita, kondomeja?
* Hammasharja,-tahna,-muki, partaterä, kampa, sakset, peili
* Saippua, shampoo, pyyhe, wc-paperia, nenäliinoja
* Veitsi, lusikka, haarukka, pullonavain, purkinavain!
* Hakaneuloja, neula, lankaa, pesujauhetta, muovipusseja
* 3 sukat, 3 kerrastot, pitkät alushousut, villapaita, uimahousut?
* Retkeilymaja-lakanapussi? * (makuupussi?)
* Kamera, filmiä (matkapuhelin?) * sateensuoja
* 2 reppua (toinen eväslaukuksi + päivän kartoille)
* Juomavesipullo!
.
***
AIKATAULUJA PAPERILLE
.
Kirjoitan ruutupapereille konkretisoituja suunnitelmia:
.
su 14.8. juna Hki 07:32-10:17 Turku,
laiva 10:30-20:15 Tukholma,
yöjuna 23:08-8:21 Tanskaan
ma 15.8. Kööpenhamina,
yöjuna 21:10-7:49 Saksaan
ti 16.8. Düsseldorf - Koblenz - Trier,
yö Trierin Youth Hostellissa
ke 17.8. Luxemburg,
yö Luxemburgin YH:ssa
to 18.8. Luxemburg - Namur,
yö Namurin YH:ssa?
pe 19.8. Pariisiin, yö hotellissa
la 20.8. Pariisi, yö hotellissa
su 21.8. yöjuna Paris 22:00-6:31 Quimper
tai Paris 23:59-6:10 La Rochelle
ma 22.8. Quimper 10:42-15:42
La Rochelle yöjuna 19:51-8:46
ti 23.8. Nice (Nizza), hotelli tai YH?
ke 24.8. Nice, yöjuna 20:23-7:40 Sveitsiin
to 25.8. Geneve - Bern (YH?),
yöjuna Lausanne 0:44-8:34 Venetsia
pe 26.8. Venetsia, yöjuna 21:18-5:14
Lausanne 5:27 - 7:54 Zürich
la 27.8. Zürich - Liechtenstein,
yö YH Vaduz
su 28.8. Liechtenstein - Zürich,
yö YH Zürich
ma 29.8. Zür 7:04-10:03 Lugano
18:36-21:50 Zür, yöjuna 22:42-9:36
ti 30.8. Amsterdam, yöjuna 20:12 - 8:09
ke 31.8. Kööpenhamina 9:19 - 17:44
Tukholma, yölaiva 21:30 - 8:00 Tku
to 1.9. Turku juna - 11:30 Hki
(Noista tulisi 19 matkapäivää!)
.
Aiemmissa suunnitelmissani vilisee Hampuri-Pariisi, Amsterdam-kanaali-Lontoo-Edinburgh-Lontoo-kanaali-Pariisi (Bryssel, Luxemburg?)-Geneve-Zürich... tai yksinkertaisemmin Pariisi-Geneve-Zürich...
.
Kiehtovia paikkoja on helppo löytää matkakirjoista tai poimia kartoista, aina enemmän kuin mihin koskaan ehtisi. Suunnittelun peruskysymykset ovat
.
a) Aikataulutus: paljonko kahden paikan välillä kuluu aikaa, ja milloin niiden välillä pääsee kulkemaan.
.
b) Yöpyminen: missä aikoo viettää kunkin yönsä. Yritän mahdollisimman usein ratkaista kaksi ongelmaa yhdessä: YÖJUNAT!
.
Aikatauluja saa matka- ja matkailutoimistoista ja asemilta. Ruotsin matkailutoimiston "Tåg till utlandet"-kirjassa junat kulkevat asema asemalta Tukholmasta alkaen.
.
Erilainen systeemi on rautatieasemilta saatavassa "Eurail - Through Europe by Train"-vihkossa, jossa listataan asema asemalta aakkosjärjestyksessä yhteyksiä lähtö- ja saapumisaikoineen:
.
Amsterdam 6:26 - 8:42 Antwerpen,
Amsterdam 6:47 - 9:22 Antwerpen, jne.
Amsterdam 6:33 - 14:46 Basel,
Amsterdam 7:00 - 14:24 Basel, jne.
.
Pienempiä paikkakuntia löytyy Thomas Cookin isosta aikataulukirjasta, jota voi katsella kirjakaupoissa tai kirjastoissa.
.
****
PASSISTA majoitusvarauksiin
.
Valmistelen lähtöä Interrailille 1983. Suomalais-reilareita oli 16'906 vuonna 1973, 8'802 vuonna 1977 (Pekka Haaviston Interrail-oppaan mukaan), 9 tuhatta 1980-luvun alussa ja vuonna 1983 taas 15'000 - se on neljäsosa ikäluokasta! Jotkut käyvät useasti, jospa keskimäärin kahdesti? Jolloin kahdeksasosa ihmisistä reilaisi?
.
Menen Espoonlahden kirkkoon hakemaan virkatodistusta. Kello 9:30 astun avoimesta ovesta peräsiipeen ja löydän sisäkautta itäsiivestä länteen, kirkon aulan ohi kansliaan. Siivoojan näköinen nainen antaa paperini kesätytön kirjoitettavaksi takahuoneessa. Naputtelu kestää 5 minuuttia ja maksaa 2 mk. Poikkean kerrankin katsomassa kotiseurakuntani kirkkosalia sisältä.
.
Ulkona istun pihakivelle ja täytän passihakemuksen.
.
Ajan bussilla Helsinkiin ja menen valokuvaamoon. Räpyttelen silmiäni ensimmäiset sekunnit, kunnes rauhoitun. Näytän kuvissa mongolilta, muuten tulee hyvät neljä samanlaista kuvaa, jotka maksavat 15 markkaa (2,5 euroa) Kampinkadun Ed-Fotossa 1983. (30 vuotta myöhemmin kuusi passikuvaa saa Verkkokaupan myymälästä 1 eurolla).
.
Passihakemukseen tarvitaan 2 valokuvaa, retkeilymajakorttiin 1, jolloin vielä yksi jää varalle, vaikkapa bussikorttiin jossakin suurkaupungissa?
.
Katselen kuviani matkalla Postiin, josta ostan kahdeksan kansainvälistä vastauskuponkia (IRC), hintaan 2,50 mk / kpl. Ne ovat pieniä ja ohuita, bussilipun kokoisia paperilappusia, joissa on monikielinen teksti, ja joihin leimataan myyvän postitoimiston pyöreä leima. IRC voidaan vaihtaa postimerkeiksi missä tahansa maassa jonne sen lähettää kirjekuoren sisällä.
.
Kävelen Yrjönkadulle elokuvateatteri Nordian viereen, Simonkadun kulmaan. Toisen kerroksen ikkunasta näkyykin Retkeilymajajärjestön SRM-tunnuksia Simonkadulle ja linja-autoasemalle. Osoitteeseen Yrjönkatu 38 B 15 pääsee soittamalla alaoven kelloa, summeri ilmoittaa oven avautuvan, ja sitten nousen portaat. Piilokonttori on keskellä ihmisten asuntoja.
.
Eteishuone pursuaa seinätelineissä esitteitä Suomesta ja Euroopasta. Toisessa huoneessa tiskin takana on mukavan tuntuinen, hento nuorukainen ja koneella kirjoittava tyttö. Pari tyttöä tulee samaan aikaan asiakkaiksi, ostamaan kotimaan retkeilymajakorttia. Henkilötiedot naputellaan korttiin ja passivalokuva liimataan viereen.
.
Kotimaan kortti muuttuu kansainväliseksi, kun siihen lisätään Youth Hostel Associationin YHA vuosiluku-tarra, jolloin hintakin nousee 30:sta 60:een markkaan. Ostan sellaisen, ja Euroopan retkeilymajaluettelon, 20 mk, sekä kahdeksan kappaletta retkeilymajojen varauskortteja, 50 penniä kappaleelta.
.
Vuosilukutarra liimataan retkeilymajakorttiini siten, että näkyviin jää teksti "under 26 years" - nuori yöpyy majoissa halvemmalla. Myöhempinä vuosina vanhaan korttiin liimataan uusia vuositarroja, ja tuo teksti peitetään, ikääntymisen myötä.
.
Toimiston seinällä roikkuu esillä virallinen luonnonvalkea retkeilymajalakana, 56 mk. En aio ostaa, enkä ommella itsekään, umpipussia, jonka sisälle ryömitään ja pään alla on toisinpäin oleva pussi tyynylle. Aion vuokrata lakanapussini majapaikoista, niin ei tarvitse kuljettaa ylimääräistä painolastia.
.
Sveitsi ei hygieenisyydessään hyväksykään omia lakanoita, vaan vuokralakana kuuluu muita maita kalliimpaan yöpymishintaan. Pariisissa yöpyisin hotellissa, joten sielläkään en tarvitsisi omaa lakanaa. Ja siinä pääkohteeni jo ovatkin.
.
Kello on 13. Menen Diana-puistoon kirjoittamaan majapaikkavarauksia, saadakseni ne heti postiin. Lähipenkeillä istuu kännisiä miehiä, nuori tyttö jäätelöineen, sekä naiset ja lastenrattaat. Kirjoitettuani kolme korttia vien ne Raken talon postilaatikkoon ennen klo 14:n tyhjennystä.
.
Osoitan yhden kortin Geneven retkeilymajaan. Painetut tekstit ovat englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Ilmoitan saapumispäiväni, ja kauanko aion viipyä. Varaan maksimiajan 3 vrk, ja meitä on kaksi, nainen ja mies.
.
Nimeni ja osoitteeni kirjoitan kortin toiseen osaan, jonka majan hoitaja "WARDEN" tai hänen edustajansa repii irti ja palauttaa, kauniilla kotimaansa postimerkeillä varustettuna, vahvistaen siten varaukseni. Palautuspostimerkit korvaan lähettämällä mukana kirjekuoressa IRC:n.
.
Palaan Kolmikulman puistoon ja kirjoitan neljä varausta lisää, jotka ehtivät seuraavaan postin tyhjennykseen. Vanha rouva ja kaksi lasta kysyvät espoolaiselta Uudenmaankatua, katsomme kartastakin. Keihäänheittäjä-Tellervon puiston penkit ovat niin kysyttyjä, että paikkani on postireissun aikana viety ja istun nyt lintujen guanopäällysteisemmälle penkille.
.
Penkkini toiseen päähän istahtaa rusettikaulainen vanhakääkkä, vähän Perustuslaillisten vuoden 1979 presidenttiehdokkaan Ahti Markus Salosen (sd) näköinen, ja alkaa jutella: "Ellen häiritse kirjoittamista?" Siitä huolimatta hän jatkaa: "Oletteko suomalainen? Ette ole! Kuulen aksentista sen! ...tullut paljain jaloin, niin minä ainakin olen, ymmärrättekö, maailmaan? Heh heh! Ette suomalainen! Äänestä huomaan... pkele ääh! vanhan täytyy tästä vielä lähteä raatamaan...", nousee ja köpöttelee tiehensä.
.
Teen majapaikkavarauksia seuraavasti:
.
Trier ti 16.8.-to 18.8.
Basel pe 19.8.-su 21.8.
Brügge ma 22.8.-,
Nizza ti 23.8.-,
Bern to 25.8.-,
Schaan-Vaduz la 27.8.-,
Zürich su 28.8.-30.8.
.
Käytän seitsemän korttia, yksi jää ylitse muistoksi... (Mutta yhtäkään varauksistani en kuitenkaan tule matkani aikana käyttämään! Suunnitelmat muuttuvat niin paljon, olenkin eri aikaan eri paikoissa.)
.
Yritän vielä klo 15:05 bussilla Espoon Kilon poliisiin viemään passihakemusta, mutta suljettu klo 15:15, kesäaika.
.
On hellepäivä, 22 astetta, päätäni särkee. Miten etelässä jaksaisi monta päivää peräkkäin, jos lämpö haittaa täälläkin? Mutta kun on maksettu, on pakko lähteä. Vai ihastelisinko vain outokuvaista retkeilymajakorttiani kotona?
.
Käyn tilaamassa passini seuraavana päivänä, keskiviikkona. Espoon nimismiehen kanslia on Kilon poliisitalossa I kerroksessa merkinnällä II. Opastan sinne bussilta vanhan rouvan, joka oli kysynyt joka pysäkillä kuljettajalta: Joko?" "Joko?" - Passiako sinäkin haet? hän varmisti, etten ollut kriminaali.
.
Passivirkailija määrittelee silmäni vihreiksi. - Normaali toimitusaika olisi kaksi viikkoa, mutta tässä tapauksessa kahdeksan päivää, hän sanoo, kysyttyään milloin tarvitsen passiani.
.
Vuoden passini hinta on 70 mk. Viideksi tai 10 vuodeksi en passia saa. Voimassaoloaika on vain 11.8. - 31.12.83 armeijan lykkäysajan päättymiseen asti. Passia hakiessa pitää alle 30-vuotiaalla miehellä olla mukana jokin armeijan lappunen: lykkäyspaperi, kutsuntatodistus, siviilipalvelustodistus, vapautus rauhan aikana tai sotilaspassi.
.
*****
MATKASEURA ja turvallisuus
.
Ihmissuhteet aina hankalia. Yritän soittaa Jatalle, 19-v, monta kertaa. En saa yhteyttä yli viikkoon. Sitten kuulen, että hän on jo järjestänyt asiansa: Osti retkeilymajakorttinsa Travelasta 2 päivän toimitusajalla. Jätti passi-hakemuksensa kaksi päivää minua aikaisemmin, maanantaina 1.8., ja saa sen vuorokauden minua myöhemmin, perjantaina 12.8. Kaikki vaikuttaa tulevan kuntoon!
.
Kuluu viikko. Interrail tuntuu käsittämättömältä. Neljän päivän päästä? Miten kestän niin pitkän ajan poissa kotoa ja kotimaasta? Minähän muutun siinä? Kestänkö matkan vai en? Mikä antaisi turvallisuutta, kaipaan sitä? Kokemus voisi antaa, tai luotettava kaveri, mikä muu? Muututtava olisi kuitenkin? Elämä on muutosta?
.
Turvallisuutta tuovat retkeilymajat ja junat ja Sveitsi kiinnekohtana. Ranska tuntuu levottomammalta. Haluaisin takertua johonkin, kuin uskova pipliaansa. Takerrun passiin, valuuttaan ja junalippuun, jolla pääsee. Vihaan epävarmuutta. Liian vähän kokemusta. Turvallisuutta etsin varaamalla ennakolta.
.
Teen puhelinennätyksen. Juttelen matkasta Jatan kanssa yhdeksästä kymmeneen ja puolen tunnin tauon jälkeen puoli kahteen. Siivoan paikkoja, käyn suihkussa, säätelen repun hihnoja. En tahdo ehtiä Kilon poliisiin hakemaan passiani, enkä vaihtamaan valuuttaa, enkä ostamaan IR-korttia. Olen levoton ja väsynyt. Tänään torstaina 11.8. passi on valmis ja haettavissa.
.
******
LIPUN OSTO
.
Ostan Interrail-lippuni Travelasta Mannerheimintieltä, 940 mk (160 euroa), sekä otan matkavakuutuksen ajalle 16.8.-31.8. hintaan 49 mk (8 euroa). Hivenen taktikointia alkamis- ja loppumisajassa: tuolla aikavälillä uskon olevani Pohjoismaiden ulkopuolella. Matkatoimistossa vältän pankkikulut vakuutuksenotossa. Kaikki tulee valmiiksi kertakäynnillä, ei odotusta tai noutamista myöhemmin.
.
Helsingin rautatieasemalta en halua ostaa lippua, koska kaksi vuotta aiemmin tilasin sieltä makuupaikan Tukholmasta Kööpenhaminaan, kiertäessäni Pohjolaa junalla... Virkailija laskutti telex-kulut, mutta sanoi tilaamisen kestävän pari päivää, voisinko tulla sitten uudestaan noutamaan varauslappua? Kun palasin, virkailija kaivoi varauspaperini esiin saman näköisenä kuin olin paperin jättänyt, ja sanoi: - Joo... tämä lähetetään kyllä nyt ihan HETI... Hän poistui pariksi minuutiksi takahuoneeseen ja palasi sanoen: - Siihen ensimmäiseen junaan ei ollut enää vapaita paikkoja, mutta seuraavaan oli vielä! - Olisit tyytyväinen, kun kuitenkin johonkin junaan pääset!!
.
Laivalipun ostan kätevästi myös Travelan toimistosta. Helsingistä Tukholmaan Silja-Linella (Jatta haluaa mennä Siljalla) maksaa 50% IR-alennuksella 72 markkaa. Jätän paluulipun ostamatta, sillä en tiedä paluureittiäni. Ehkä Turkuun, ehkä Viking Linella?
.
Mitään YIEE-korttia ("Jee-jee") tai kansainvälisiä opiskelijakortteja en ryhdy ostamaan. Niitä tarvitaan opiskelijalennoilla, mutta kun reilaan, en lennä... Samat laiva-alennukset saan IR-kortilla, ja satunnaisia museoalennuksia saan retkeilymajakortillakin, tai jopa vilauttamalla mitä tahansa hyvännäköistä henkilökorttia "suomalaisena opiskelijakorttina".
.
Leirintäkorttia en myöskään tarvitse, ylimääräisiä rokotuksia ei tarvita nyt Euroopassa, eikä viisumeita Interrail-maissa.
.
*******
VALUUTAN VAIHTO
.
Menen Helsingin Lasipalatsin Kansallispankkiin vaihtamaan valuuttaa. Ostan Bank-America -matkashekkejä 200 dollarin arvosta:
20 kpl * 10 $ * 5,78 mk = 1156 mk (193 eur)
+ lisäkuluja parisen prosenttia:
1 % summasta + 12 mk = 23,55 mk (4 eur).
.
Vaihdan myös 100 Ruotsin kruunua (74 mk),
150 Tanskan kruunua (90 mk),
50 Saksan markkaa (108 mk),
150 Ranskan frangia (109 mk),
40 Sveitsin frangia (108 mk)
eli yhteensä 489 mk (82 euroa)
Pankkikuluja tulee lisäksi 8 mk.
.
Kysyn vielä Belgian frangeja, mutta ne ovat loppuneet. Ääneni melkein särkyy, kun luettelen yhä lisää uusia valuuttoja listaltani Lasipalatsin toisessa kerroksessa. Lähdössä ulkomaille... moneen maahan, melkein kaikkialle Eurooppaan...
.
Allekirjoitan 20:een matkashekkiin ensimmäisen nimikirjoituksen, toinen sutaistaisiin shekkiin niitä ulkomailla vaihdettaessa, pankkivirkailijan silmien edessä. Osavarmistus. Nimikirjoituksesta alkaa tulla sujuvampi tehokuurilla, lakkaa jännittämästä.
.
********
LÄHDÖN TUSKA
.
Jatta miettii taas uudelleen Italiaa, sinnekö, vai "jäisikö kotiin nukkumaan?" Käy levottomaksi, tulee stressiä. Nyt Jatan juttu luistaa, mutta pelottavasti:
- Hyppäisinkö ikkunasta tavaroideni perään?
.
Kuolema on aina läsnä. Jatta on muuttamassa työsuhdeasunnostaan Tapiolan Vemmelsäärentieltä, ensin tavarat kellarivarastoon ja palattuamme matkalta siirretään opiskelija-asuntoon Kilonrinteeseen. Työpaikka vaihtuu, uuden etsiminen edessä. Paljon pisteitä stressitaulukkoon!
.
- Lopettaisinko koulun? Lähtisinkö ensi keväänä Italiaan? Pieksämäellä mulla ei ole edes omaa huonetta tallella enää. Menisinkö vain sinne? Aikuisuus pelottaa, Jatta vuodattaa puhelimessa.
- Kai huomenna kuitenkin lähdet?
- Kaiketi. Ellen hyppää tuosta ikkunasta.
- Tavataan sitten huomenna Eteläsatamassa...
.
Matkavalmisteluja jää Jatalta asunnosta poismuuton jaloissa paljolti lähtöpäivään. Hänen täytyy vaihtaa valuutat rautatieasemalla, koska lähtömme 13.8. on lauantaipäivänä. Hän lupaa tulla satamaan niin pian kuin ehtii, kunhan saa pakattua. Haluaisimme ehtiä saamaan hyvät makuupaikat laivalta.
.
********
(589. Interrailin valmistelut)
JATKUU:
590. Interraililla ensin Tanskaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
