594. Interraililla eksyen Pariisissa

Pariisissa perjantai-aamuna 19.9. kiertelen obeliski-aukiota Place de la Concorde, jolta lähtee luoteeseen mahtava puistokatu Avenue des Champs-Elysees. Huomaan monia pysäköityjä saksalaisten asuntoautoja. Etsiskelen aamun hämäryydessä metroasemaa.
.
- Nyt olisi löydettävä Jatta, jos se on vielä mahdollista. Emme ole tulleet sopineeksi mitään tapaamispaikkaa eksymisen varalta, vaikka niin olisi viisasta tehdä. Mutta meillä on yhteinen säilytyslokero Pohjoisella asemalla, ja minulla on siihen avain.
.
Katselen metrokarttaa: suoraa yhteyttä asemalle ei ole, mutta linja 12 (Porte de la Chapelle) leikkaa pohjoisessa Porte de Clignancourtin linjan 4, joka kulkee Gare du Nordin kautta. Selkeää, tarvitaan vain yksi vaihto. Pariisin metro on helppokäyttöinen.
.
Valitsemani metrorata muuttuu kiehtovaksi pohjoispäässään, sillä se nousee maan uumenista silloille katujen yläpuolelle, avaten näköaloja. Ajan vahingossa ohi vaihtoasemani, joten joudun palaamaan takaisin samaa linjaa pitkin, mutta pidän metromatkailusta Pariisissa.
.
Lopulta noin kello seitsemältä aamulla olen rautatieasemalla. Kirjoitan lokeron oveen viestilapun Jatalle. Tungen lapun oven ja ovenpielen väliseen rakoon. Tunnen olevani aivan virkeä raikkaassa aamussa, olen innostunut Pariisista! Lähden edelleen kuluttamaan kahden päivän liikennekorttiani.
.
Ajelen bussilla Seinen rannalla, mieliseudulleni Pariisissa. Sitten kuljeskelen entisille Pariisin kauppahalleille, jotka on purettu ja tilalle on rakennettu moderni liikekeskus: muotivaate-putiikkeja loputtomasti, muttei missään ruokamarkettia. Kuitenkin joitakin perinteisiä lihakauppoja ja maitokauppoja on lähikaduilla.
.
Valokuvaan näkemääni kaunista modernia arkkitehtuuria sekä toisaalta repimisen kohteina olevia purkukortteleita kaikessa rähjäisyydessään, sillä niissä on enemmän tunnelmaa. Tai ehkä monipuolisuudesta, yhdistelmästä molempia, syntyykin Pariisin viehätysvoima.
.
Käväisen parin tunnin tai joskus vain tunnin välein asemalla. Laitan lappuuni lisäyksiä, että moneltako tulen käymään seuraavan kerran. Myöhemmin sitten harmittelen, kun satun olemaan kaukana, että taas täytyy lähteä asemalle, jotten myöhästyisi määräajastani.
.
Lopulta puolen päivän jälkeen huomaan lappuni kadonneen, ja sen tilalla on Jatan lappu: "Olin täällä 12:40." Jatta ei ole kaukana nytkään, vaan istuu lähistöllä lattialla lokeroihin nojaten. Iloinen jälleennäkeminen!
.
Jatta kertoo kuljeksineensa viime yönä Avenue des Champs-Elysees'llä. Miehet olivat seurailleet häntä, ja lopulta hän oli lähtenyt mustan miehen kanssa hotelliin. Hän oli luvannut tavata tämän uudelleen kello 14, ja olla yhdessä taas illan ja ensi yön. - Ehditäänhän mekin vielä olla tarpeeksi yhdessä jatkossa, hän lupailee.
.
Meillä ei olekaan tänään paljon aikaa, ennen kuin eroamme. Sovimme aseman lokeron tapaamispaikaksi myös huomenna. Hetkisen harkitsen seurailla Jattaa, nähdäkseni minne hän menee, mutta tajuan, että sellainen olisi tylsää.
.
Lähdenkin etsimään Pompidou-keskusta, josta en erityisemmin pääse perille. Käyn kulttuuritalon sisällä, mutta osaamatta oikein kulkea siellä, tietämättä mitä olisi tarjolla ilmaiseksi tai pääsymaksulla.
.
Kuljeskelen taas Seinen silloilla. Aurinko paistaa ja on kuuma, mutta pidän joesta. Seurailen poliisiautojen "paraatia" Citen saarella, olisiko jokin suuri oikeusjuttu aluillaan?
.
Istun puiden varjostamalla aukiolla Citen saaren sisäosissa syömässä ja juon maitoakin. Katselen bouquinistien puisia kirjalaatikoita joen varrella, ostamatta kuitenkaan mitään. Yön ajaksi laatikot vain suljetaan ja lukitaan visusti ja ne saavat jäädä paikoilleen rantamuurien kivisille kaiteille.
.
Algerialaisen tai marokkolaisen pikkupuodin edustalla on mukava postikorttitarjous: useita kuvakortteja edulliseen yhteishintaan. Valitsen korttini ja menen maksamaan. Myyjä pyytää enemmän kuin annan. Alan kiistellä, että en maksa niin paljon.
.
Ranskalaisrouvakin, seuraava asiakas, puuttuu kärsimättömästi keskusteluun, selittää käsillään ja suu paapattaen minulle marokkolaisen puolesta! Olisin odottanut ennemminkin tukea minun oikeassa olemiselleni! Minä lyön vain kortit pöytään ja sanon, että en sitten osta. Marokkolainen kohauttelee olkapäitään ja ranskalaisrouva ähkii ja levittelee käsiään. Poistun ulos, katson tarkemmin korttitelinettä, ja tajuan olleeni itse väärässä, ja käsitän mitä minulle selitettiin... Tunnen itseni noloksi.
.
Japanilainen turisti pyytää kohteliaasti ja hymyillen minua ottamaan valokuvan hänestä Notre Damen kirkon edustalla. Hän antaa kameransa, näyttää mistä pitäisi painaa ja käden laajalla kaarella osoittaa Notre Damea. Sitten hän juoksee etäämmäs, josta vilkuttaa hymyillen, kun on pysähtynyt sopivaan paikkaan. Hakiessaan kameransa takaisin hän kiittelee vuolaasti.
.
Kameransa lainaajat osoittavat luottamusta minuun. Juuri japanilaiset kääntyvät mielellään puoleeni, myös kysyessään tietä. Se johtuu ehkä yhteisestä koosta.
.
Kello 16 menen Gare du Nordin "Accueil des Jeunes en France -tiskin eteen jonottamaan. Vain lyhyt jono. Varaan vuoteen nuorisohotellista, jonka nimi on "Luxembourg", ja se sijaitsee Rue St.Jacquesin eteläpäässä, (Paris 5e), muutaman korttelin päässä kaakkoon Luxembourgin puistosta.
.
Pyydän virkailijaa piirtämään reitin karttaani, kuten näin hänen tekevän edellisellekin asiakkaalle. Yöpyminen maksaa 42 markkaa (7 euroa), jaetussa kolmen hengen huoneessa.
.
Haen matkatavarani aseman säilytyslokerosta ja ajan etelään "super-metrolla" eli alueellisella RER-junalla, jonka rata on kaivettu vanhoja metroratoja syvemmälle maan uumeniin. Sillä on vain harvoja asemia Pariisin sisällä, joten se kulkee keskustassa nopeasti.
.
Ensivaikutelmani RER-junasta on ikimuistoinen: juna saapuu asemalle ikkunat höyryssä. Laumoittain matkustajia purkautuu onneksi ulos, joten mahdun istumaan. Pehmustettu, muovipintainen penkki kuumottaa jalkoja. Ilmasto vaunun sisällä tuntuu kuin kasvihuoneelta. Ollaan kuin syvällä maan kuumuudessa. Aiemmat metromatkat eivät olleet näin kuumia.
.
Jään junasta oikealla metroasemalla ja löydän helposti hotellini osoitteen, joka on kirjoitettuna varauspaperissani. Kuusikerroksinen talo kapean katukuilun varrella. Annan varauspaperini hämyiselle tyypille receptionissa. Nuorukainen kirjoittaa kuittiin sukunimeni, syntymävuoden, Finlande'n, passini numeron, saapumispäivän 19.8., lähtöpäivän 20.8. ja huoneeni numeron 530, vuode 1. Allekirjoitan kuittiin, että "vakuutan olevani tietoinen talon järjestyssäännöistä" (mutta mitähän ne ovat?)
.
Nousen hissillä viidenteen kerrokseen ja avaan huoneeni oven. "Bonjour!" kuuluu sisältä tervehdys. Tutustun espanjalaiseen Jose-nimiseen nuorukaiseen, joka kuumentaa juuri kahvia omalla keittimellään, haluaisi tarjota minullekin. Jose on pienikokoinen teini-ikäinen, ja yrittää innokkaasti jutella, englanniksikin, kun en puhu ranskaa, jota hän osaisi paremmin.
.
Juttelumme menee mönkään, sillä emme oikein ymmärrä toistemme puheita. Josen täytyy usein sanoa, että hän ei ymmärrä... Hän kysyy esimerkiksi, että yövyinkö viime yönä tässä hotellissa (siis Luxembourgissa). Sanon, että en. Hän kysyy, missä yövyin, ja kerron (Tuileries'n yön unohtaen), että Luxemburgissa... Taas Jose on kummissaan. Mutta minä en muistanut vielä tämän hotellin nimeä, joka näkyi paperissa, muttei kylttinä missään seinässä.
.
Jose kuulostaa halukkaalta lähtemään kanssani tutustumaan Pariisiin. Hän kyselee innokkaasti minne olisin menossa... Mutta minä en kehtaa tai osaa ystävystyä. Kerron vain, että minun täytyy tavata eräs ystäväni, ja niin pääsen poistumaan vikkelästi huoneesta, jätettyäni sinne reppuni.
.
Minusta on mukavaa kulkea Pariisissa ilman liikoja kantamuksia. En näytä turistilta vaan paikalliselta, niin ainakin toivon. Kädessäni on vain pieni kassi eväitä varten. Laskeudun metroasemalle ja menen rennosti istumaan seinustan penkille. Monet odottavat junaa seisten lähempänä raiteita.
.
Olen huomannut heti turistitytöt rinkkoineen. He tuntuvat epävarmoilta jostakin. He katselevat toisiaan, välillä karttoja, ja vilkuilevat muita ihmisiä. He aikovat varmasti kysyä neuvoa, mutta miettivät vielä keneltä.
.
Kyllä, he tulevat minun luokseni! Vaikka valinnanvaraa olisi paljon, olisi kaikenikäisiä ihmisiä. Miltä mahdan näyttää? He aloittavat kysymyksensä:
- Excusez moi, mais... mais parlez vous...
.
(Voi ei, olen pettynyt, enhän osaa ranskaa!) Mutta he jatkavatkin lausettaan sanalla:
- ... Anglais?
.
Hämmästyneenä käännän ymmärtämäni ranskan lauseen ääneen suoraan englanniksi:
- Do I speak English? Oh, yes, I do!
.
Sitten heidän kysymyksensä on kuitenkin niin vaikea, ettei minusta ole apua, en minä tiedä. Tunnustan olevani turisti minäkin, ja sitten nauramme kaikki yhdessä vähäsen herttaisesti. Ja metrojunat tulevat, imevät meidät mukaansa ja erillemme. Vain yksi sattumanvarainen kohtaaminen maailmassa.
.
Ajelen bussilla Seinelle ja lähden sitten Eiffel-tornille. Tulen sinne kaakosta mahtavan puiston halki. Torni on yllättävästi erilainen kuin muistikuvani ja omaa uutuuden viehätystä, kun katselen sitä eri kulmilta. Istun puiston penkillä ja juon coca-colaa sekä vesipostista pullottamaani ilmaista vettä.
.
Eiffelin torniin en välitä itse nousta, se maksaa paljon, ja minulle riittää korkeiksi paikoiksi jo Notre Damen parveke sekä ilmainen Montmartren kukkula, jonne aion mennä myöhemmin. Katselen muita ihmisiä ympärilläni, turisteja ja lapsiperheitä, jotka ovat riemuissaan.
.
Illemmalla muodostuu voimakas tuuli, kuin myrsky. Suihkulähdekin muuttaa tuulen voimasta suuntaansa. Menen Seinen yli leveää siltaa ja odottelen bussia. Maalaismainen ranskalaisten perhe tulee pysäkillä kysymään minulta neuvoa. He eivät puhu muuta kuin ranskaa. "Je ne parlez pas francais..." lausun etukäteen opettelemani lauseen ranskaa.
.
Busseja joutuu Pariisissakin odottamaan kauan... Kun pääsen keskustaan, päätän etsiä suuret bulevardit tavarataloineen ja oopperataloineen. Kun suunnistan pohjoiseen, tulen Rue St. Denis-kadulle.
.
Huomaan yllättäen olevani Pariisin kuuluisimmalla ilotyttökadulla! Tytöt nojailevat seinustoihin jalkakäytävillä, joko yksin tai usein pareittain. Alkuillasta heitä riittää pienin välimatkoin loputtomaksi riviksi odottamaan asiakkaita. Hinta on parisataa frangia Rue St. Denisillä ja sivukaduilla halvempi, 150 frangia.
.
Ilotytöt näyttävät yllättävänkin näteiltä ja pukeutuvat huomiota herättävästi. Heistä ja heidän odottelunsa tarkoituksesta ei voi erehtyä. Hameissa on halkioita sivulla. Mustaihoisia on muutama tyttö. Kukaan ei näytä suoranaisesti vanhalta, mutta muutamat ovat kyllä kuluneen näköisiä.
.
Kuljen katua eteenpäin, kunnes tulen vilkkaalle ihmisiä täynnä olevalle aukiolle. Äkkiä huomaan, että kaikki ihmiset ovat täällä arabin näköisiä, arabimiehiä. Olen ainoa eurooppalainen koko aukiolla. Kiiruhdan pian pois niin yksipuoliselta alueelta.
.
On vilkas perjantai-ilta, se tuntuu kaikkialla. Ajan taas bussilla Seinelle ja kävelen Ile de la Citen saarelle etsien bussipysäkkiä, josta ajan etelään. Place St. Michelistä olin lukenut vanhoista matkaoppaista, miten nuoriso kuhisisi siellä, latinalaiskorttelin ja Sorbonnen yliopiston kulmilla. Näin on yhä, saan huomata. Mikä hilluva ihmislössi täyttääkään aukion perjantai-iltana kello 22... Ilman muuta näkyvää syytä kuin toisiaan tapaillakseen? Sellaisen lauman sekaan en uskalla mennä eksymään.
.
Lasken pysäkkejä ajaessani bussilla, mutta lasken väärin. Jään pois jossain muualla kuin minu olisi pitänyt! Löydän sentään kapean Rue St. Jacquesin ja kävelen sitä eteenpäin.
.
Minulla ei ole hotellini osoitetta, en muista sitä. Se oli vain kirjoitettu varauslappuun, jonka olin jättänyt hotellin vastaanottoon. Vain kadunnimen muistan.
.
Löydän talon, jossa on tutun näköistä tekstiä, jonkinlainen nuorisohotelli, olikohan tämä se paikka? Mutta ulko-ovi on suljettu ja sen edessä on jo jopa yöksi laskettavat rautakalterit! Rynkyttäisinkö niitä? Olenko myöhässä? En muistanut ottaa selville, oliko määräaikaa saapumiselle illalla, kuten retkeilymajoissa saattaa olla rajana kello 22. Olenko oikeassa paikassa? En tiedä, en uskalla kokeilla.
.
Kävelen Rue St. Jacquesia yhä eteenpäin. Alan epäillä, että vietän jo toisen yön peräkkäin ulkona! Mutta reppunikin on hotellissa, se on pakko löytää viimeistään huomenna. Täytynee sitten käydä kysymässä osoite uudelleen varaustoimistosta?
.
Tie vain jatkuu ja jatkuu. Pyhän Jaakon katu on peräisin jo roomalaisten valtakunnan ajalta, ja siihen aikaan se on jatkunut - Roomaan asti! Vaikka ihan kaikki tiet eivät koskaan vieneet Roomaan. Historiallinen päätie on nykyään enää kapea, synkkä katukuilu korkeiden kerrostalojen välissä.
.
Katu on hämärä, kapea ja vanhanaikainen, ja sillä tuntuu kulkevan pelottavankin näköisiä tyyppejä. Jotenkin levotonta ympäristöä. En haluaisi viettää yötä kadulla täällä.
.
Yht'äkkiä jonkin matkan päähän eteeni tupsahtaa sivukadulta pari reppuselkäistä nuorta, jotka kävelevät määrätietoisesti eteenpäin. Toiveikkuuteni kohoaa... vaan ehkä turhaan?
.
Ja sitten yllättäen kadun pimeys väistyy apposen avoimesta ovesta ulos kadulle tulvivan valon tieltä. Oviaukosta kuuluu myös heliseviä, iloisia ja nuoria ääniä, ja reppuselät kääntyvät juuri sinne.
.
Samassa tunnistan paikan! Tämähän on Rue St. Jacques n:o 270! Juuri täällä olin käynyt päivällä. Olin nyt illalla etsinyt taloa jo numerosta 130 alkaen... kun en muistanut lainkaan talon numeroa.
.
Samalla hetkellä, kun astun onnellisena sisään valoisaan taloon, ulkona jyrähtää voimakkaasti, ensimmäisen kerran, ja hetken päästä alkaa ryöpytä vettä! Rävähtää ukonilma! Olin vähällä jäädä ulos koiranilmaan kastumaan. Nyt kuitenkin pääsen pesulle ja sänkyyn, alkavasta yöstä on tulossa mukava!
.
Kello on jo puoli kaksitoista keskiyöllä. Avatessani pimeänä olevan huoneeni oven pelkään vähän Josen heräävän siellä ja alkavan pulisemaan. Mutta huone onkin tyhjä! Voin kaikessa rauhassa alkaa peseytyä huoneen pesualtaassa.
.
Enpä sittenkään rauhassa, sillä Jose saapuu kohta huoneeseen vielä kolmannen asukkaan, kanadalaisen Stephenin kanssa, ("Hello! I'm Stephen!") Jose ja Stephen kertovat kierrelleensä kaupunkia yhdessä, ja Jose tyrkyttää taas minullekin kahviaan.
.
Turhaan peseydyinkin huoneen altaassa, sillä Jose kertoo, että kerroksestamme käytävän päästä löytyy suihku-koppeja. Niihin ei ole edes tungosta, ei ketään menossa tällä hetkellä, eikä kukaan ole myöskään häätämässä pois myöhäisen ajankohdan vuoksi, kuten Luxemburgissa.
.
***
(589. Interrailin valmistelut
(590. Interraililla ensin Tanskaan
(591. Interraililla Luxemburgiin
(592. Pari yötä Luxemburgissa
(593. Yöksi Tuileries-puistoon
(594. Interraililla eksyen Pariisissa
JATKUU:
595. Interraililla Seinen rannoilla