592. Pari yötä Luxemburgissa

Luxemburgin rautatieasema tuntuu neutraalin ei-kodikkaalta tiistaina 16. elokuuta, parin tunnin junamatkan jälkeen. Ei mitään pehmeää kutsuvuutta kuten äsken Ardennien maaseudulla, matkalla Belgian Namurista.
.
Oloni on levoton asemalaiturilla, minne oikein olen tullut? Asemahallikin on karun epäviihtyisä. Puoteja, lehtiä, kirjoja on. Asemalta lähtevä katukaan ei näytä viihtyisältä. Elotonta, yrmeää, groteskia, likaista kivikaupunkia vain.
.
Ensimmäisen kerran ulkomailla menen nyt pankkiin vaihtamaan rahaa: 10 dollarin matkashekin Belgian frangeiksi, jotka käyvät yhtä hyvin maksuksi kuin samanarvoiset Luxemburgin omat frangit, joita ei voi käyttää eikä vaihtaa missään pienen Luxemburgin ulkopuolella, Belgiassakaan.
.
Odotus Luxemburgin pankissa kestää kauan. Miesvirkailijoilla on paljon tekemistä käsin kirjoittamisessa, eikä heillä ole mitään kiirettä. Yleensä pankkivirkailijat ovat Luxemburgissa miehiä, mutta minun kohdallani nuori nainen kopioi huolellisesti paperilomakkeisiin käsin numerosarjat sekä nimeni passistani ja matkashekistä.
.
Pankkineiti kysyy minulta myös osoitettani! Sanon sen suomeksi... ja hän hymyilee... Sanon, että voin kirjoittaa osoitteen itse, ja helpottuneena hän lainaa paperilomakkeen hetkeksi minulle.
.
Passiani käytetään takahuoneessa tarkastettavana. Toiminta tuntuu silti kyllästyttävän rutiininomaiselta, en varmaankaan ole poikkeustapaus. "Sauf bonne fin!" kirjoitetaan kuittiin.
.
Katselen kaikkea ympäristössäni. Odotusta, odotusta. Kirjoitusalustaan on joku kokeillut kuulakärkikynää: hän on kirjoitellut parikymmentä kertaa kehotuksen: Hurry up! Hurry up!! - Horioppia, kuten Uuno Turhapuro sanoi, pitäkää nyt vähän kiirettä! joku lienee tuskaillut.
.
Kirjoitan matkashekkiini toisen kerran nimeni samannäköisesti kuin ensimmäisellä kerralla Suomessa, ja saan Belgian rahaa, kohtuullisella kurssilla, mutta peräti 7 %:n pankkikuluilla vähennettynä! Vaan enpä rahoja saakaan samalta luukulta: rahat pitää noutaa kuitin kanssa erikseen Kassasta! Pankkitekniikka ei ole Luxemburgissa Suomen tasolla ja työntekijöitä tarvitaan runsaasti.
.
Säilytän matkalla arvopapereitani kaulakukkarossa. Kauppojen varalle rahaa on vähän taskussakin, mutta pankissa joudun kaivamaan kukkaron esiin kaula-aukosta. Muovikansio hiostaa vatsan päällä. Passin ja muovin ja hien tuoksut yhdistyvät. Kaulakukkaro ei ole kovin mukava, ainakaan lämpiminä päivinä, mutta turvallisempaa systeemiä en ole keksinyt tilalle. Rahavyö?
.
Kävelemme Jatan kanssa katua kohti Luxemburgin pääkaupungin keskustaa ja reitin halkaisevaa Petrusse-joen syvää rotkoa, jonka yli kulkee mahtavia siltoja. Jatta ehdottaa eroamista välillä: - Ei kai meidän tarvitse kulkea koko aikaa yhdessä, tavataan retkeilymajalla kello 16!
.
Niinpä Jatta häipyy reppu selässään viistosti pohjoiseen, kun minä jatkan luoteeseen. Seurailen hänen etääntymistään katseellani, ja kuljen Avenue de la Liberte -katua, joka jatkuu massiivisena Pont Adolphe-nimisenä hiekkakivisenä kaarisiltana Petrusse-joen laakson yli.
.
Ylittämäni sillan alapuolella näkyy viheriöivä ja asuttu alakaupunki, ja pieni puronpahanen, joka on joskus aikojen kuluessa syövyttänyt ison rotkon, ja tehnyt Luxemburgista houkuttelevan linnoituskohteen.
.
Oloni on hiostunut, sää on aurinkoinen, reppu ja kassi painavat. Alkaa tulla nälkä ja jano. Etsiskelen itsepalvelukauppoja, niitä löytämättä.
.
Charcuterie tuolla, boulangerie täällä... ensimmäistä kertaa olen ranskankielisessä maassa. Missä olisi super-marche? Kauppojen ovissa lukee aukioloajat: klo 8-12 ja 14-18. Puolilta päivin pidetään siesta tai parin tunnin ruokatauko, liikkeet ovat kiinni klo 12-14.
.
Syön suklaata ja juon vettä repussani olevasta muovipullosta. Istuudun puistoon, joka viettää rinteenä alas laaksoon. En uudelleen enää löydä tätä kaunista paikkaa, vaikka etsin seuraavana päivänä. Toisia mahtavia näköaloja jokilaaksoihin toki löydän.
.
Jatkan kävelyä. En ole vielä päättänyt tai oppinut kokemuksesta miten aion ruokailla ja pysyä elossa matkalla. Pienen ravintolan jauhelihapihvit alkavat houkutella hintakyltteineen. Mutta samassa löydän Alima - Self-Service - Super-Marche -valintamyymälän, joka ei ole juurikaan suomalaista ruokakauppaa oudompi.
.
Ostettuani ruokatarpeita kuljeskelen tupakkakaupan kuvapostikorttien hyllyn luo ja alan valikoida. Mutta kun pyrin tiskille maksamaan valikoimiani kortteja, myyjä neuvoo edelleen loputtoman kiireettömästi jotakuta piipun ostajaa, ja välissämme on entuudestaan jonossa jo kolme muutakin asiakasta! Miten kiireetön maa Luxemburg! Palautan postikortit takaisin hyllyyn, sillä minulle alkaa tulla kiire etsiä retkeilymaja.
.
Karttani on piirretty epämääräisen vapaasti, mutta kuljen ainakin oikeaan ilmansuuntaan itään, mutkaista rinnetietä alas Alzette-joen laaksoon.
.
Kävelyä kertyy paljon enemmän kuin etukäteen luulin ja päättelin. Karttani ei ilmaise ainakaan korkeuseron tuomaa lisäystä verrattuna vaakasuoraan matkaan. Paikallisbussikin kulkee ohitseni, mutta joukkoliikenteen käyttämisen olin etukäteen torjunut vaikeana ja turhaan maksavana.
.
"Pfaffenthal, 2 rue du Fort Olisy" on hakemani osoite, vain yksi kilometri keskustasta, 2 km asemalta? Bussilinja n:o 9 kulkisi ohitse. Hostellissa olisi tarjolla peräti 310 vuodepaikkaa.
.
Löydän retkeilymajan, ja siellähän pihalla jo Jattakin on, hymyillen, kun tavataan. Hän neuvoo minut pitkän jonon päähän! Jatta on itse jonossa jo toista kertaa, sillä ensin pitää jonottaa lomake, ja sitten jonottaa palauttamaan se täytettynä! Luxemburg on kiireettömien odotusten ja jonotusten maa.
.
Ainakin satakunta saksalaista retkeilijää, nuoria miehiä, jonottaa kanssani. Salskeita vaaleita vuorikiipeilijöitä ja samoajia, mutta nahkahousuitta. Saksankieltä puhutaan vain.
.
Joku kysyy minulta systeemistä, onko niin, että ensin haetaan lomake ja sitten palautetaan se? Minähän tiedän, kun Jatta kertoi minulle. Vastaan saksaan englanniksi: "Yes! Yes, it is so..." Saksalaisia naurattaa kielen vaihtaminen: he pitävät minua ilman muuta saksalaisena, ymmärsinhän saksaa... Näytän saksalaiselta, kun minulla on vaalea, sotkuinen, korvat peittävä tukankuontalo, lähes polkkatukka, jollainen nyt useimmilla germaaneillakin.
.
Lopulta pääsen vuorollani luukulle, jossa palvelee mukava, hoikka setä ja häntä nuorempi nainen. Saan lomakkeeni, jota sitten täytän kyykyssä polveani vasten jonossa, että pääsen heti takaisin jonoon.
.
Retkeilymajakorttini otetaan talteen, englantiani ymmärretään sopivasti, saan vuokrattua lakanankin. Makuuhuoneen nimi sekä oman petin numero annetaan asiakkaalle selkeästi pahvilappusellakin - vaikka siitä tulisi lisää työtä ja jonon hidastumista.
.
Huoneeni on nimeltään Victor Hugo. Portaissa on opasteita toiseen kerrokseen tytöille ja kolmanteen pojille. Huone on iso ja monikulmainen, siinä on koloja ja soppia ja ainakin 20 vuodetta, kerrossängyissä.
.
Lapussani on tosin vuoteen numero, mutta sängyissä tai seinissä ei numeroita kuitenkaan näy! Kysyn epävarmana joltakulta: - Do you think these beds are numbered?
.
Puhun yksinkertaistettua tankeroenglantia ilman hienouksia ja kohteliaita muotoja, mutta saan aivan samanlaisen vastauksen, kuin itsekin kai antaisin, sanasta sanaan, ilman yhtäkään yllättävää vivahdetta: - I don't know, but I don't think so...
.
Kontakti tuntemattomaan maailman yhteisellä yleiskielellä... En tiedä mistä maasta vastaaja oli. Hän saattoi olla vaikka suomalainen, sillä puhui aivan sellaisella nuotilla kuin Suomen koululuokissa englantia lausuttiin. Sitäpä jännemmältä tuntui ajatus, että olin vaihtanut käyttämääni merkkijärjestelmää! Koodi kuin koodi, niissä oli vaihtoehtoja.
.
Valitsen sitten vapaasti itselleni yläpedin ikkunan ääreltä. Lasin takana juna kolisee yöllä, sillä rautatie pohjoiseen kulkee läheltä, eri rata kuin se mitä pitkin Jatan kanssa tulimme Belgian Namurista. Minusta radan äänet tuntuvat vain tunnelmalliselta, junamatkalla kun olen.
.
Jatan kanssa menemme illalla ulos kävelemään. Olen ostanut kaupasta paikallista maitoakin, jota juon penkillä istuen. Jatta haluaa kiipeillä rotkojen jyrkimpiä rinteitä, heittää sukkansa pois, hänellä on levoton olo, hän haluaa hankkia matkavakuutuskorvauksia... Hän kiipeää rinteen puuhun, hän haluaisi tehdä kaikkea vaarallista, hän olisi valmis kuolemaan Luxemburgissa.
- Muista, että mut saa haudata tänne, Jatta sanoo, - mutta sun pitää sitten tehdä joka vuosi pyhiinvaellusmatka tänne ja tuoda kukkia...
.
Luxemburgin postikorteissa kuvataan kolmea komeaa siltaa. Modernein niistä on betoninen, voimakkaasti vaalean punaiseksi maalattu Pont Charlotte, vuodelta 1966, joka 355 metrin pituisena ylittää 85 metrin korkeudelta Alzette-joen. Pohjois-etelä-suuntainen Alzette on lännestä itään mutkittelevaa Petrusse-ojaa vilkkaampi virta.
.
Sillan päässä eroamme, Jatta lähtee sillan yli kaupungin laidoille ja minä menen kuvaamaan keskustaa. Näen keskeneräisen tivolin pystytystyön, harhailen kujilla ja kuljen monesti ohi suurherttuan palatsin, joka on kauniimpi kuin näkemissäni kirjojen kuvissa. Ajattelen, ovatko seinät olleet kullatut joskus? En lähde opastetulle kiertokäynnille palatsiin.
.
Luxemburg ei ole suomalaisten ensimmäisiä matkailukohteita, eikä kuulune yleissivistykseen. Pian matkalta palattuani näen T-kauppojen "Kauppa ja Koti"-nimisessä asiakaslehdessä julkaistun jutun Andorran pikkuvaltiosta, mutta kuvitettuna vahingossa lähes kymmenellä värikuvalla Luxemburgista!
.
Luxemburgin ruhtinaan palatsia ihmetellään asiakaslehden kuvatekstissä "mielenkiintoiseksi andorralaiseksi arkkitehtuuriksi", ja Luxemburgin pankkiviidakon kuvalla kerrotaan "Andorrassa olevan paljon pankkeja". Lehti ei myöhemmin julkaise lähettämääni oikaisua, ilmoittaapa vain Andorra-artikkelin kuvien olleen vääriä, mainitsematta mistä kuvat oikeasti olivat. 'Kauppa ja Koti' kokee myöhemmin lehtikuoleman.
.
Katukahvilat näkyvät kukoistavan Luxemburgissa. Ja pankkeja riittää: on suomalaistenkin pankkien tytärpankkeja - ja kiinalaisten! Luxemburgin kaupunki on hieman tylsä ja rauhallinen, alle sadan tuhannen asukkaan pikku pääkaupunki. Pieni maa on sympaattinen, koska kävijä tuntee itsensä isommaksi.
.
Käydessäni illalla ensimmäisen kerran nukkumaan retkeilymajassa laitan passin, matkaliput ja rahat, kaiken arvokkaan, tyynyni alle. Nukun myös mielelläni silmälasit päässä, niin eivät ne ainakaan joudu hukkaan missään tilanteessa.
.
Juna jyskyttää ulkona ikkunan takana. Mopo-hurjastelijat ovat toinen häiriöääni iltayöstä. Äänet tuntuvat kuin kaikuvan rotkon seinistä, voimistuen. Jattaa äänet eivät häirinneet, hän kertoo myöhemmin.
.
**
LUXEMBURG, toinen päivä 17.8.
.
Seuraavana aamuna, keskiviikkona, lähden yksin aikaisin ulos. Olemme illalla sopineet Jatan kanssa, että viivymme kaupungissa vielä toisenkin yön. Varaan heti aamulla jatkoaikaa retkeilymajassa, niin että saan koko päivän vapaaksi majoittumishuolesta.
.
Istun kasteisessa ja sumuisessa laaksossa, Alzette -jokipahaisen äärellä, aution puiston penkillä. Syön leipää, juustoa, müsliä ja jogurttia. Erehdyin ostamaan paikallisen maalaisleivän, Lantbrödin, mutten kerta kaikkiaan pidä mausta, joudun jättämään syömättä suurimman osan isosta limpusta, vaikka yleensä en hylkää ruokia syömättä.
.
Kuljen alhaalla Petrussen laaksossa, ohi köyhien kortteleiden, joissa asuu siirtotyöläisiä Välimeren maista. Henkilöautot ovat enimmäkseen hienoja, vaikka talot olisivat ränsistyneitäkin. Laaksossa on hiekkateitä ja umpikujia.
.
Koira haukkuu perääni, kun ohitan talon pyrkiessäni joen rantaan. Eläin pysyy kuitenkin aidan pätkän takana, ja emäntä käy lukitsemassa hauvan sisään. Olenkin umpikujassa ja joudun palaamaan samaa tietä, kun en halua kahlata joen yli. Kahlaan vain pitkässä heinässä.
.
Nousen kävelyteitä ylös rautatieaseman kaupunginosaan Gare Centraleen, jonka Petrussen sillat erottavat vanhasta keskuksesta. Nuo molemmat ovat kuitenkin yläkaupungin kaksi osaa. Korkeuserot ovat Luxemburgissa niin suuret, että kannattaa harkita, aikooko kulloinkin olla pitkään siltojen tasolla yläkaupungissa vaiko alakaupungissa eli jokilaaksoissa. Kiipeäminen edestakaisin käy jaloille raskaaksi.
.
Minulle tulee kuuma olo elokuussa. Juon litroittain vettä. Linja-autoasemalla aivan vanhan kaupungin keskustan sydämessä, Place d'Armes -aukiolla, on oikein siisti wc, jossa käyn täyttämässä juomapulloni vesijohtovedellä.
.
Kaupungin keskustaan on rakennettu jalankulkutunneli. Luxemburgissa suositaan hyvin loivia portaita: askelmien tasot ovat leveitä, ja niillä on otettava askel tai pari vaakatasossa, ennen kuin pääsee taas askelman alas. Vaihtelu eteen-eteen-alas, eteen-alas, häiritsee tottumattoman kulkijan askelrytmiä.
.
Käyn pankissa vaihtamassa lisää rahaa, kaksi matkashekkiä, eri pankissa kuin eilen. Hidasta ja huolellista palvelua, kuten viimeksikin. Kassalla jonotetaan, koska jonkun tuomat kolikot lasketaan - käsin!
.
Päivän pankkini on Banque Generale du Luxembourg, Societe Anonyme, Agence: Viaduc. Dollarin kurssi on 53,65 frangia "montant en device" 20 dollaria, Belgian frangeissa 1073, mistä vähennetään 35 frangia kuluja (3 %), joten saan 1038 frangia.
.
Vaihdan Luxemburgissa kahdella kerralla yhteensä 30 dollaria, arvoltaan 177 markkaa, Belgian frangeiksi, joita saan 1540, arvoltaan 167 Suomen markkaa. Pankkikuluihin menee siten 10 markkaa.
.
Kulutan frangejani kahdessa päivässä vain 81 Suomen markan edestä: puolet yöpymisiin (2 * 16 mk + lakanan vuokra 7 mk = 39 mk), neljännes ruokaan (20 mk), painotuotteisiin 12 mk, ja peräti 12 % (10 mk) menee pankkikuluihin. Päiväkuluni ovat siis vain 40 markkaa. Opaskirjoissa kehotettiin varaamaan 70 - 100 markkaa päivää kohti, eli 2-2,5 kertaa enemmän.
.
Minulle jää Belgian valuuttaa 96 mk:n arvosta, harmikseni turhan iso osa siitä Luxemburgin rahoina, joista ei voi päästä eroon Luxemburgin ulkopuolella. Satasen seteli ruhtinaan kuvalla ja upealla maisemalla on mukava matkamuisto, mutta toisessa setelissä on ruma kynällä vedetty viiva.
.
Ostan Luxemburgin postikortteja 3 markalla. Ne täytyy käydä maksamassa syvällä tavaratalon perällä. Postimerkkeihin kuluu 7 mk. Lehtikaupassa valitsen pitkään mieluisempaa paikallisista sanomalehdistä.
.
Ostan 2 markkaa maksavan Luxemburger Wort / La voix du Luxembourg -lehden, 20 sivua (136. vuosikerta, levikki 78'000). Punavärinimiöinen Tageblatt, 16 sivua, levikki 25'000, saa jäädä. Molemmat ovat pääosin saksankielisiä, mutta osa ilmoituksista ranskaa, ja kuolinilmoitusten teksteissä voi tutustua luxemburgilaisten omaan kieleen, saksan-ranskan sekoitukseen: "Vu ganzem häerz soe mir merci fir dat Matgefil an dei Sympathie..."
.
Puiston penkiltä löydän hetken perästä saman päivän molemmat sanomalehdet jonkun lukijan hylkääminä. Turhaanpa ostin toisenkaan, nyt saan mukaani molemmat.
.
Käyn ruokakaupassa "Alimassa" tänäänkin ja syön tonnikalaa. Ruohikolla puistossa lojuu uinuen reppukulkuripoika, jolla on mukanaan punaviinipullo ja puoliksi syöty patonki! Klisee jota odottaa Pariisilta!
.
Rinnetiellä tapaan kolmikymmenpäisen keski-ikäisen saksalaisseurueen, miehiä ja naisia, bussilastillinen varmaankin. Heidän johtajansa tai oppaansa huutaa: Achtung! ja koko joukko pysähtyy kuulemaan ohjeita. He alkavat kavuta jonona ylös korkeaa portaikkoa rinteessä. Otan heistä valokuvan. Kiivetessäänkin he kääntävät kasvonsa kameraani, luulisivatko minua turistikuvaajaksi, joka tulee kohta kauppaamaan heille heidän urheilullisia omakuviaan?
.
Useampaan kertaan näen saksalaisen pariskunnan, jossa kuoppaposkinen mies, nääntyvältä näyttävä rinkkaselkäinen reippailija, kapuaa yhä uusia ja uusia rinteitä ylös ja ylös, perässään pieni, väsyneen näköinen tyttöystävä. Lopulta tyttö tekee lakon ja jättäytyy alas lepäämään. Sanaakaan en kuule heidän puhuvan toisilleen. Sellaisia saksalaispareja olen nähnyt muulloinkin.
.
Eräällä puistopolullani on vastaantulijana Jatta. Hän oli jo aamupäivälläkin, kauempaa ylhäältä, nähnyt minut vaeltelemassa laaksoissa.
.
Jatta oli kiertänyt museoiduissa linnakekäytävissä, Luxemburgin kuuluisissa kasemateissa. Minähän niistä olin etukäteen lukenut ja puhunut, vaan minulta ne jäävätkin näkemättä, kasematti Bock, Chemin de la Corniche -kävelytie entisten puolustusmuurien paikalla.
.
Jatan kanssa kävelemme slummialueella. Kevyt musiikki raikuu, pihalla on  autoja ja neekerityttösiä. Kun kävelemme vilkkaan tien laitaa, alan panna merkille ohiajavat autot. Jokaisen autoilijan pää kääntyy mutkassa. He tuntuvat vilkaisevan meitä pitkään, olemmeko lie outo pari.
.
Etsimme taas tiemme retkeilymajalle. Päätämme jatkaa matkaa yön jälkeen huomisaamuna. Välillä olin luullut, että jäisimme kolmanneksikin päiväksi ja yöksi? Olinko jo niin kotiutunut Luxemburgiin. IR-loma tuntui minusta jo tähän asti olleen antoisa, pitkä ja kokemusrikas.
.
Menen suihkuun, liian myöhään, kello on jo yli takarajan 21:30. Suihkukoppien pukeutumismahdollisuudet ovat ärsyttäviä: hiekkaa ja muuta siirtyy väkisin kengistä jalkapohjiin. Peseydyn äkkiä, ja ainakaan ketään muita ei ole jonottamassa pesuhuoneessa. Viemäri on tukossa. Jalkani joutuvat inhottavaan seisovaan lätäkköön edellisten kävijöiden jäljiltä.
.
Emäntä tulee kymmeneltä häätämään minut pois, vaikka minulla on vielä shampoo tukassa. 'Errol Flynn' hän sanoo naureskellen. Huuhdon pääni vasta yläkerran makuuhuoneen vesialtaassa.
.
Kirjailija Victor Hugolle nimetyssä makuuhuoneessamme on käynnissä kansainvälinen keskustelu: suomalainen ja amerikkalainen rinkkamatkailija juttelevat kahden japanilaisen kanssa... He kyselevät näiden työinnosta. Toinen japanilainen pysyy hiljaa, mutta seuraa keskustelua valppaana, kun taas toinen vastailee molempien puolesta.
.
Suomalaisen tankerosana "vöök" ei tahdo mennä perille: - Vöök? Vöök? Sitten japanilaisella sytyttää eloisasti, hänen kasvonsa valkenevat:
- Ach! to Work, you mean: Zu Arbeiten!?
.
Nuorukainen kertoo, että japanilaiset eivät kestä joutenoloa vaan lomallakin haluavat jo pian töihin takaisin! Eurooppalaisia he ihmettelevät ja "kadehtivat" näiden taidosta osata nauttia vapaa-ajasta! Ja hekin opettelevat sitä, niin että perässä ovat tulossa...
.
Kiinalaisten ja japanilaisten ulkonäön eroa japanilaiset pitävät päivänselvänä. Hämillään he nauravat, että japanilaisen silmissä ja oman kauneuskäsityksen mukaan kiinalaiset näyttävät rumemmilta kuin japanilaiset, piirteiltään groteskimmilta.
.
Kirjoittelen sängyssäni jo toisia postikorttejani matkalta (ensimmäiset kiireiset pari kappaletta olin jo lähettänyt Luxemburgista), kunnes käyn nukkumaan.
.
Seuraavan aamun, torstain 18.8. sää tuntuu kirpeältä, kun Jatan kanssa kävelemme seitsemän - kahdeksan välillä Luxemburgin rautatieasemalle. Kadut tuntuvat suorastaan jänniltä aamulla, erilaisilta, uhkaavilta, pelottavilta... Ylitämme 44 metrin korkeudella Petrusse-ojan 308 metriä pitkää Passeralle Viaduc -viaduktia pitkin, joka jatkuu Avenue de la Garena suoraan asemalle.
.
Etsin juna-asemalta postilaatikkoa korteilleni. Löydän jonkin epämääräisen näköisen, josta en oikein saa selvää, onko se käytössä postia varten - vaiko roskakorina? Laitan korttini sinne, otan riskin, eivätkä kortit tule perille.
.
***
(589. Interrailin valmistelut)
(590. Interraililla ensin Tanskaan)
(591. Interraililla Luxemburgiin)
(592. Pari yötä Luxemburgissa)
JATKUU:
593. Yöksi Pariisin Tuileries'n puistoon