593. Yöksi Tuileries-puistoon

Juna Luxemburgista Pariisiin, torstaina 18.8.kello 8-12, kulkee Thionvillen ja Metzin kautta, mutta näihin Ranskan kaupunkeihin en paljonkaan kiinnitä huomiotani, eikä muistikuvia jää mieleeni junastakaan.
.
Vasta junan lähestyessä Pariisia alan jännittyneesti katsella ikkunasta ensivaikutelmia. Putkahtaisiko jostain näkyviin Seine ja Eiffel-torni ja Riemukaari tai edes kirkko Sacre-Coer?
.
Turha toivo! Näen vain teollisuuden ja tavaravarastojen takapihoja, kunnes junamme pysähtyy itäiselle asemalle, Gare d'Est, varsinaisen Pariisin (20 kaupunginosan) koillisosassa.
.
PARIISI. Itäinen asema tuntuu vain levottoman kiireiseltä. Nyt olemme sitten tulleet kylmänkovaan suurkaupunkiin? Minulla on kädessäni laivayhtiö Silja-Linen muovikassi, kun kohta kuulen suomenkieltä asemalla:
- Kas perhanaa, onko täällä muitakin suomalaisia? Eller är du svensk?
.
Kolmekymppinen, vaalea, likaisen ruskettunut mies puhuu, hänellä on vaaleat kihartuvat sotkuiset hiukset, ja käsivarsi täynnä tatuointeja.
- Perkule, multa on passi ja rahat viety yöllä, kun olin kännissä... oon saakeli nyt lähetystöön menossa...
.
Itäisellä asemalla ei ole mitään turistipalveluita. Päätämme Jatan kanssa mennä heti Pohjoiselle asemalle, Gare du Nordille, jolle pohjoismaalaiset matkustajat yleensä ensiksi saapuvatkin. Astumme ulos Pariisin kadulle: persoonaton suurkaupungin kylmä ilme, kireitä ihmisiä ja autoliikennettä.
.
Jatta poikkeaa pikaisesti ensimmäisen ohittamamme kahvilan vessaan. Pieni poika tulee kerjäämään minulta odotellessani hetken yksin ulkona Jattaa. Pojalla on kädessään ranskankielinen lappu, jossa pyydetään rahaa ja selitellään. Poika katselee vetoavasti.
.
Sanon englanniksi, etten ymmärrä ranskaa. Poika alkaakin heti kerjätä ääneen englanniksi. Vaihdan saksaan, ja hän vaihtaa myös! En anna mitään, kun olen vasta ensimmäisiä minuuttejani Pariisissa, enkä tiedä, mikä olisi oikea tapa suhtautua? Tulevatko kerjäläiset pyörimään ympärillä jatkuvasti? Voisin kai antaa myöhemmin...?
.
Pohjoisella asemalla meitä odottaa yllättäen Itäisen aseman tuttavamme, tatuoitu suomalainen, mitähän toista reittiä kulkenut:
- Kas perhanaa, taashan me tavataan! hän tervehtii.
- Mutta hei, mikäs, mikä päivä tänään on? Torstaiko? No sitten mulla on vielä aikaa... Hän häipyy.
.
Menemme Pohjoisen aseman "Accueil" -turistitoimistoon. Jonotamme jonkun maksavan asiakkaan perässä. Pyydämme englanniksi ja saamme ilmaisen kartan. Luemme toimiston suuria seinätekstejä hotellivarauksista: yhden tähden eli halvimmat hotellit maksavat 100 - 200 frangia! Sen lisäksi tulee välityspalkkio 10 - 20 frangia! Kuulostaapa hirveältä kiskonnalta meidän varoihimme nähden!
.
Olin hyvissä ajoin keväällä tilannut kotiini karttoja ja esitteitä kaupungeista, joissa käymistä suunnittelin, Genevestä, Zürichistä, Pariisista, ja muista. Olin saanut mm. Pariisin, Nizzan ja Annecyn hotelliluettelot... joista Pariisin luettelossa oli toistatuhatta hotellia. Sanomalehdestä luin, että 5-10 niistä ryöstetään joka kuukausi!
.
Mutta hinnat olivat hotelliluetteloissa jopa uskomattoman halpoja. Luulin helposti saavani huoneen kahdelle 40 frangilla, halvemmalla kuin Pariisin kalliin retkeilymajayöpymisen. Listassa oli monia huokeita hotelleja. Nyt paikanpäällä petyn suuresti. - Pitäisi tietenkin ovelta ovelle kyselemällä tinkiä?
.
Asemahallissa erään laiturin kohdalla ulkosalla on pöytä, jonka takana istuvat nuori mies ja nainen. Se on AJF-hotellivaraamo nuorille, mutta sen jonoineen sivuutamme tällä kertaa.
.
Menemme rautatieaseman valuutanvaihtoon. Sellainen muodostuu yhdestä kioskiluukusta seinässä. Luukun eteen on metallikaiteilla järjestetty tila pitkälle, sik-sakkina mutkittelevalle jonolle. Asetumme jonon hännille. - Juuri tällaisten jonojen välttämiseksi pitäisi olla valmiiksi valuuttaa maahan saapuessaan... Ja etukäteen kartta matkailutoimiston jonon välttämiseksi...
.
Yhtäkkiä Jatta alkaa jutella erään edellään seisovan pojan kanssa. Sehän onkin Jauhiainen, tuttu Tapiolasta! Jatta oli maininnutkin myös Jauhiaisen lähteneen Pariisiin, pelkästään Pariisiin, joitakin aikoja ennen meitä. Olisin silloin voinut lyödä vetoa, että he eivät tulisi näkemään toisiaan, mutta onneksi en lyö vetoja. Jauhiainen oli ollut Pariisissa jo pari viikkoa, ja nyt lähdössä kotiin...
.
Valuutanvaihto asemalla tuntuu edulliselta, kun kurssieron lisäksi ei peritä minkäänlaista vaihtopalkkiota. Jonotukseen vain menee vielä enemmän aikaa kuin pankeissa, mutta aukioloajatkin jatkuvat myöhään iltaan ja myös pyhäpäiviin.
.
Aiomme varata Pohjoiselta asemalta yhteisen säilytyslokeron Jatan kanssa. Reppumme mahtuvat hyvin yhteen, kun meillä ei ole suuria rinkkoja, jollaisten kanssa monet muut ovat joka asemalla helisemässä. Lokeron lukkoautomaatti vaatii kolmen Ranskan frangin maksua, ja siitä tulee ongelma, kun meillä ei ole sopivia kolikoita.
.
Coca-cola maksaa 7 frangia automaatissa, joka hyväksyy myös 10 frangin kolikon, ja sen pitäisi palauttaa vaihtoraha. Mutta kone ei annakaan kuin juomatölkin, huijaus vai rikkinäinenkö?
.
Käännyn jonkun ohikulkevan herrasmiehen puoleen ja pyydän vaihtamaan kolikkoja, mutta ei hänellä ole. Ihan kohteliaasti mies tuntuu huomioivan pyyntöni, ennen kuin kiiruhtaa pois. Tällainen on ensikosketukseni "epäkohteliaisiin ja suurkaupunkimaisen tylyihin pariisilaisiin"?
.
Ostankin sitten Milka-suklaata ja saan frangin kolikoita. Säilytyslokerot ovat aseman toisessa kerroksessa, minne pääsee portaita tai suurella tavarahissillä. Seinälle on liimattu lappuja: joltakin mustalta mieheltä on viety passi ja rahat, ja tämä herra Oudda etsintäkuuluttaa niitä. Lokeronovi toimii yksinkertaisesti ja minä otan avaimen haltuuni, kuten sopii Jatalle.
.
Lähdemme ulos Pariisiin kävelemään. Ihmiset kaduilla tuntuvat värikkäiltä. Kadut ovat kirjavia ja vilkkaita, minun mieleni on levoton ja torjuva. Elokuussa pariisilaiset ovat kesälomalla, maaseudulla, vuoristoissa ja rannikoilla. Kaupunkiin ovat jääneet turistien seuraksi ilmeisesti "värilliset". Neljännes näkemistämme ihmisistä tuntuu olevan mustaihoisia afrikkalaisia ja kolmannes islamin-uskoisia arabeja tai pohjois-afrikkalaisia, algerialaisia, marokkolaisia, tunisialaisia jne.
.
Mistä saisimme yöksi hotellihuoneen vuoteineen, se askarruttaa mieltäni. Soittaako puhelinkioskista, opettelen soittoa. Retkeilymajaliiton jokin Auberge de Jeunesse on kuulemma jo täynnä kun soitan ja kysyn... Ongelmamme ei ratkea, vaikka päiväkään ei ole vielä pitkällä...
.
Jatta istahtaa lepäämään baarin ulkotuolille, mutta hänet häädetään pois, kun hän ei tilaa ruokaa tai juomaa. Kävelemme eteenpäin, jossa avautuu aukio. Tulemme aidatulle pikkukirkolle, kierrämme sen, ja istumme autioon lasten hiekkalaatikolla varustettuu puistoon.
.
Ostamme iltapäivällä kahden päivän Sesame-lipun joukkoliikenteeseen. Pyylevä nainen metroaseman lippukioskissa puhuu vain ranskaa, ja kirjoittaa ranskaa selvennykseksi lippuuni: 2 jour, 44 francs.
.
Pariisin bussilippu, jota päiväyksineen tulee näyttää kuljettajille, on kauniisti siistissä muovikotelossa, jossa on lisäksi erillinen pieni tasku metrolipulle. Metrolippu on keltainen, 2x4 cm:n kokoinen pikkukortti, jonka tekstittömän puolen keskelle on liimattu ruskea magneettinauhan suikale, samannäköinen kuin äänikasetista olisi leikattu pätkä.
.
Metrolippu työnnetään syöttöaukkoon asemien metalliporteilla. Hetken päästä se sujahtaa esiin toisesta aukosta edempänä, ja samassa metalliportit avautuvat, tai metallitangot suostuvat väistymään läpi pyrkivän matkalaisen tieltä.
.
Kaikilla ei ole lippua, tai heidän lippunsa ei toimi, tai ei ole voimassa, jolloin he pyrkivät porteista loikkimalla ylitse tai ryömimällä alitse. Poistumisen porteilla tarvitaan lippua vielä uudelleen, jollei halua ryömiä tai loikata.
.
Menemme metroaseman tunneliin. Pitkän laiturin keskivaiheille on rajattu junien keskimmäisen vaunun pysähtymiskohta: se vaunu muodostaa ensimmäisen luokan! Matkailijakortti oikeuttaa ykkösluokkaan, joten valitsemme sen. Katselemme, olisiko matkustajakunta erityisen hienoa? Turisteja olisi kai luonnollisinta odottaa?
.
Mutta metron ensimmäisessä luokassa näyttääkin matkustavan lähinnä mustaihoisia. Ehkäpä he ovat diplomaatteja tai turisteja? Tai jos he ovat tavallisia pariisilaisia, onko ensimmäisellä luokalla heille tarpeellista symboliarvoa? He vain eivät halua olla toisen luokan kansalaisia?
.
Ajamme metrolla keskustaan ja siellä näemme sitten ensimmäistä kertaa Seinen rannat, jotka symboloivat minulle Pariisia tunnelmallisimmillaan! Seine on tämän kaupungin sydänvaltimo, kuten Aurajoki Turun, kuten joet aina jokikaupungeissa. Seinen rannoilla ei olekaan liikaa ihmisiä, mitä olisin voinut pelätä. Joella on rauhallista. Ruuhkat ovat muualla, alueilla joilla tehdään työtä ja käydään ostoksilla.
.
Suomalaisia Seinen rannoilla kyllä on... Minulla sattuu olemaan suomalainen muovikassi kädessäni, kun kaikki eväät eivät ole mahtuneet kangaskassiin. Aamulla kassissani luki Silja, nyt Sokos. Minusta niiden tekstit tuntuvat mukavan eksoottisilta Pariisiin, ja Sokos-kassi on vieläpä kuvitettu piirroksilla Helsingin nähtävyyksistä!
.
Mutta jos kaupungissa on suomalainen, mitä hän ajattelee nähdessään jonkun tuntemattoman tyypin kassissa lukevan Sokos? Hän tulee heti kysymään:
- Hei, oottekste suomalaisii?!
.
Juuri noin tekee eräs arabin kanssa kulkeva tyttö, ja tulee juttelemaan minulle ja Jatalle, joka istuu juuri vaarallisen tuntuisesti kaiteella Seinen yläpuolella.
.
Jatta ja suomalaistyttö vaihtavat keskenään informaatiota siitä, millaista olisi Rivieralla? Kuulemma kamala tungos, ei kannata mennä! Biarritz on oikea paikka nykyään, lounaassa Atlantin rannalla. Jatta imee tietoa itseensä. Minä laitan muovipussini vastedes visusti piiloon. En halua tavata suomalaisia, niistähän saa tarpeekseen Suomessakin.
.
Kohteenamme on nyt Ile de la Cite, Seinen saari, jolle kaupunki alunperin syntyi. Siellä on Notre Dame. Jonotamme pitkässä turistien jonossa päästäksemme kapuamaan kirkon torneihin. Pääsymaksu on 10 frangia ja vaihtelee ihmisen nuoruuden mukaan, vielä nuori aikuinenkin saa alennusta.
.
Toisen tornin kapeita kierreportaita kavutaan ylös, toisesta tornista palataan alas. Siten kirkon alaosassa ei tarvitse väistää vastaantulevaa liikennettä. Puolivälin sivuparvekkeen jälkeen voi jatkaa kattoparvekkeelle, josta tornit kohoavat vielä kolmannesmatkan verran.
.
Katolle asti on kapeampaa, ahtaampaa kiivetä (käyn vasta seuraavalla Pariisin matkalla.) Parveke riittää minulle tällä kertaa, sillä kärsin akrofobiasta, vaikkakin se ulkomailla ihmeellisesti lievenee. Kaikki tuntuu minusta ulkomailla hieman satumaiselta, epätodelliselta, joten ihminenkin on hivenen eri ihminen, ainakin minä.
.
Pariisin rakennuskanta näkyy parvekkeelta katsoen ihmeellisen valkeana alaviistossa. Notre Damen rujoa kellonsoittajaa Qvasimodoa en näe, mutta mielikuvituksellisia pirunpatsaita vilisee siellä täällä. Jatta katoaa kaiketi ylös torniin ja odottelen häntä vielä alhaalla maanpinnalla, rauta-aidan takana, poistuttuani jo turistiruuhkasta, ruuhkan mukana.
.
Löydämme Jatan kanssa Seinen rannalta kukkatorin, jonka vesipisteellä saksalaiset turistit juuri jonottavat täyttääkseen juomapullonsa. Me teemme samoin, sillä kai veden pitäisi olla täällä juomakelpoista? Muistelen vanhan vuosisadan kuuluisaa kirjailijaa, joka kuoli väitettyään tovereilleen Pariisin vesijohtovettä juomakelpoiseksi ja juotuaan sitä. Muualta Pariisista on vaikeaa löytää juomavettä kadulta, mutta kauppatoreilla on vesihanoja jo kauppiaidenkin tarpeitten vuoksi.
.
Kukkatori on todellinen keidas Ile de la Citen saaren pohjoisrannan puolivälissä. Saari näyttäytyy kaupunkikartoissa niin pienenä, että kohdalle ei mahdu kunnolla merkintöjä siitä runsaudesta mitä siellä Pariisin sydämessä on. Minun on vaikea hahmottaa tuonkin paikan osoitetta. Painan mieleeni Quai l'Horlogen, mutta se ei mahdu karttoihin. Sieltä jostakin kukkatorin aina löydän, Pont Notre Damen sillan ja Quai Corsen kulmilta.
.
Ajamme Jatan kanssa vaihteeksi bussilla etelään, Montparnassen 56-kerroksisen toimistotornin Tour Montparnassen luo. Pariisin bussit eivät tunnu sen kummemmilta kuin Helsinginkään, eivätkä ole mitenkään täynnä, vaan matkustaminen on mukavaa, ja ikkunapaikoilta näkee katuja, puistoja ja taloja.
.
Jatta jää istumaan Montparnassen tornin juurelle, kun taas minä kierrän sitä, sillä etsin ruokakauppaa, jotakin supermarkettia, mutta löytämättä mitään. Palatessani Jatan luo hän on hymyilemässä mustaihoisen seurassa, tämä kehuu juuri hänelle rakastajan taitojaan, mutta ei sen sijaan tiedä hänkään, mistä täällä saisi ostettua ruokaa.
.
Jatta hyvästelee hymyillen mustan, Bye-bye! kun hänen täytyy lähteä, kun hänen poikaystävänsä tuli... Löydämme yhdessä kadun toiselta puolelta kellarista Super-Marchen, ja ostamme ainakin jogurttia, leipää ja juustoa.
.
Opin nyt Jatalta lopullisesti jogurtti-dieetin edut: hyvää, halpaa, erittäin helppoa syödä missä tahansa, ja vatsa pitää jogurtista, joten ei tule missään vatsavaivoja. Jogurtti on reilaajan perusruokaa.
Vähitellen alkaa ilta koittaa. Tuntuu tunnelmalliselta ajella Pariisin busseilla edestakaisin... Menemme Champs-Elyseen tienoille. Suuri riemukaari on illalla juhlavalaistu. Sen luo ajokaistojen keskelle menee alikulkukäytävä. Ihmisiä on paljon riemukaaren alla, saarekkeella, joka muodostaa vilkkaan liikenneympyrän. Tuntemattoman sotilaan haudalla palaa ikuinen tuli. Vartiosotilas seisoo vierellä.
.
Tunnelma on lämmin Riemukaarella. Lämmittäneekö ainaisen tulen liekki, vai johtuneeko lämpö ilmastosta? Paikka tuntuu myös erityisen turvalliselta, sillä oleskelijat ovat rauhallisia turisteja, kaikki aistimassa hämärtyvän Pariisin tunnelmaa muistorikkaalla paikalla. Elämä räiskyy autoina ja ihmisinä Champs-Elyseellä, josta valot loistavat. Riemukaari on rauhallinen tarkkailupaikka.
Istumme kivipenkillä, kuten kymmenet muut. Voisikohan tänne jäädä koko yöksikin, ajattelen yösijan puutteessa. Milloinkahan muut ihmiset lähtevät pois? Suljettaisiinko paikka johonkin aikaan? Tulisiko aamuyöllä kylmä? Johtuuko osa vallitsevasta lämmöstä juuri ihmisten runsaudesta, kaikkien kehojen hehkumasta lämmöstä sekä muodostamasta tuulensuojasta?
.
Jatta kaipaa Champs-Elyseelle, jonne lähdemme, kuljeskellen ihmisvilkkauden ja katuravintola-elämän läpi Tuileries'n puiston laidalle. Käyn pissalla pensaikossa puiston ulkopuolella. Täytyykin katsoa, etten kuseksi kenenkään päälle, sillä joku mustaihoinen on jo asettunut makuupussiinsa kääriytyneenä nukkumaan pensaiden suojaan.
.
Kiipeämme matalahkon aidan yli puistoon. Kello on 21:n ja 22:n välillä, alkaa tulla pimeä. Poliisipillit viheltävät, puisto taitaa autioitua lopuistakin ihmisistä? Viimeisiä portteja lukitaan, kiertävät vartijat puhaltavat kimakasti poistumisen merkiksi, sillä puisto on aidattu, suljettu ja lukittu öisin. Emme tosin vielä tiedä sitä. Joka tapauksessa jäämme puistoon.
.
Jatta istuu aution ulkokahvilan penkeillä. Hän kokeilee järjestellä niitä vuoteeksikin, jolloin yksi kädensija hajoaa... Sitten hän löytää pimeästä aidatun, kuivan altaan, ja suunnittelee siitäkin yösijaa. Mutta hänen mielensä tekee taas valoisalle Champs-Elyseellekin. Portti on lukossa, hän kiipeää rauta-aidan harjalle ja välittämättä sen ulkopuolisen kaksoisaidan tunkeilijoita estävistä piikeistä loikkaa ulomman aidan yli. Hän on ulkona, sisäänpääsyä ei tästä kohdasta ainakaan ole.
.
Aluksi aion seurata Jattaa, vaikka olenkin itse jo asennoitunut yöpymään Tuileries'ssä. Haen porttia, kun en vielä tiedä niiden olevan lukittuja. Outo puisto tuntuu pimeässä aivan epämuotoiselta, ja pian en tiedä lainkaan missä olen, en tiedä ilmansuuntia, olen eksyksissä kuin Edvin Laineen esittämä palopäällikkö Matti Kassilan elokuvassa Hilman päivät. Aidan outojen mutkien jälkeen en tiedä enää edes, olenko Rue de Rivolin varrella, Louvren laidalla, vaiko Seinen puolella? Eksyin ja on keskiyö Tuileries'n puistossa.
.
**
PARIISISSA, perjantai-yönä 19.9.
.
Asetun Tuileries'n puiston kivipenkille torkkumaan ajurinasennossa. Pelkään, että maatessa voisi tulla huomaamatta liian kylmä. Minulla on takki ylläni. Muuten mukanani on vain eväskassi. Reppuni on Pohjoisen aseman säilytyslokerossa, enkä voi sieltä nyt lisätä vaatetustani. Asentoni on melko mukava, eikä aika tunnu mahdottoman pitkältä. Ilmeisesti torkun aika ajoin, nukahtamatta kuitenkaan pitkäksi aikaa kerralla.
.
Aita on tällä kohtaa kivimuuri, jonka päällä on rautaosia. Sen takaa kuuluu koko yön liikenteen ääniä. Vilkkaan kadunristeyksen valot hohtavat. Vaihdan paikkaa jossakin vaiheessa, lähelle taksiasemaa ja hotelli Inter-Continentalia, jotka ovat aidan ja kadun tuolla puolen. Istun muovipussin päällä, sillä se eristää minut kiven kylmyydestä, mutta hivenen palelen.
.
Aamuyön pikkutunneilla kuuluu yllättäen pientä erilaista meteliä: neljän nuorukaisen joukko kapuaa ulkopuolelta aidan yli ja kulkee puiston poikki. En tiedä, näkevätkö he minua. Näytän enemmän ainakin tilapäisesti pennittömältä ihmiseltä kuin joltakin rahakkaalta reilaajalta, kun minulla ei ole kuin pieni, tyhjänpuoleinen kangaskassi mukanani. Olen kuin rahansa menettänyt, jolla ei ole yösijaa.
.
Luen kirjoista myöhemmin, että Tuileries'n puisto on Pariisin homoseksuaalien suosima tapaamispaikka, muttei kenties sittenkään enää näin aamu-öisin, sillä nukun siellä yksin. Myöhemmin nähdessäni paljon makuupusseja Pariisin asemilla ja niiden vieruspuistoissa aamuisten töihin-menijöiden ihmisvilinän keskellä ajattelen, että miksikähän rinkkaselät eivät ole keksineet Tuileries'tä? Illalla näkemäni musta mies makuupussissa nukkui hänkin aidan ulkopuolella. Rajoittavatko poliisit?
.
Aamulla kello viiden jälkeen nousen paikaltani ja kävelen puistokujia pitkin suihkulähdeaukiolle lähelle Champs-Elysees'n päätä. Kello 5:45 alkavat rautaiset portit kalista, kun kaksi vartijaa tulee avaamaan portin, varmaankin auringonnousun määräämään aikaan.
.
Olen tummien varjojen pimeydessä ja vetäydyn entistä enemmän pensaiden piiloon, kun vartijat marssivat parina puiston halki, ilmeisesti avaamaan seuraavia portteja. Aluksi he näyttävät tulevan suoraan minua kohti ja olen hieman huolissani. En tiedä miten kiellettyä puistossa oleskelu yöllä olisi, kun siellä ei minun lisäkseni ollut ketään muita?
.
Vartiopari jakautuukin kahtaalle, toinen suuntaa itään, toinen etelään, eri portteja aukaisemaan. Heidän kadottuaan kauemmas luikahdan heidän ensimmäiseksi avaamastaan luoteisportista ulos. Siinä samassa minua vastaan tulee portilla musta mies sisään puistoon! Hän on jo aamun ensimmäinen vierailija, ja kello on vasta 5:50! On perjantai-aamu 19.8.
.
***
(589. Interrailin valmistelut
(590. Interraililla ensin Tanskaan
(591. Interraililla Luxemburgiin
(592. Pari yötä Luxemburgissa
(593. Yöksi Tuileries-puistoon
JATKUU:
594. Interraililla eksyen Pariisissa