590. Interraililla ensin Tanskaan

Lähden lauantaina 13.8. Interrail-matkalle vihreä reppu selässä ja kangaskassi kädessä. Painavin matkatavarani on vanha 1950-luvun kamera. Otan mukaani sekä dia-filmin että tavallisen paperikuvien kinofilmin.
.
Turhaksi osoittautuu halvan kevyen kaukoputken kuljetus, hajotan sen matkan kolhuissa, en sitten voikaan tähyillä Alppeja. Vahingollisinta on ottaa varalle reppuun vanhat silmälasit. Ne rikkoutuvat jossakin vaiheessa sulloessani reppuani. (Kova kotelo olisi pelastanut?)
.
En kuljeta mukanani makuupussia, en edes retkeilymajan lakanapussia. Yhdet-kahdet vaihto-alusvaatteet vain, ja Y-3 pesupulveripusseja. Karttoja ja retkeilymajaluettelo. Sakset, neuloja ja lankaa, kirjoitusvälineet.
.
Saavun Helsingin Eteläsatamaan klo 15:30. Sattuu olemaan Yleisurheilun Maailmanmestaruuskisojen viimeinen päivä Helsingissä. Bussi Helsinkiin oli täynnä urheiluhulluja, Heitä istui poikittain penkissä nyökyttelemässä päätään jutellen innokkaasti taemman rivin kaverille, tuloksia ennustaen. Tarpeettomat yksityiskohdat painuvat mieleen, kun elää itse tärkeää päivää. Minä kävelen satamaan.
.
Odotan Jattaa ulkona terminaalin oven edessä. Kuljeskelen edestakaisin. Katselen Kauppatorin suuntaan, mutta välillä vilkaisen Kaivopuistoon päin, jos Jatta tulisi yllätyssuunnasta. Vartioin raitiovaunun pysäkkiä.
.
Puoli viideltä portti laivaan vievälle sillalle avautuu. Näen kuinka ensimmäiset rinkkaselät juoksevat lasikäytävää pitkin ehtiäkseen varaamaan omat Sleep-In-vuoteet laivasta. Sellaisten vuoksi meidänkin piti olla ajoissa, mutta Jattaa ei edelleenkään näy.
.
Ravaan reppu selässäni sisällä ja ulkona, yritän soittaa Jatalle Espoon Tapiolan Vemmelsäärentielle, ei vastausta. Puoli kuuden jälkeen laivaterminaalissa hiljenee. Sitä ennen matkustajia kulkee laivaan johtavalla käytävällä väliin runsaasti, välillä vähemmän.
.
Laiva lähtee kuudelta, minä en. Olen yhä rannalla. Matkakumppanistani ei ole näkynyt jälkeäkään.
.
Palaan takaisin kotiin. Olen väsynyt, pettynyt ja onneton. Kaikki meni hukkaan. Miten ihmissuhteet ovatkaan vaikeita, mahdottomia. Missä Jatta on? Onko ehkä tapahtunut jokin onnettomuus? Vai onko hän mennyt Pieksämäelle, sittenkin Ruotsiin, mennyt Kiloon vai harhailee kadulla? Lankapuhelin irti seinästä? Turhaan yritän monta kertaa kokeeksi soittaa.
.
Sunnuntaina 14.8. yritän taas soittaa Jatalle turhaan. IR-kortin matka-aika kuluu, mutta epätietoisena en osaa lähteä yksin. - Lähdetkö tänään? minulta kysytään. - En. Ehkä ensi viikolla Tanskaan, tuttuun Kööpenhaminaan. Reppu ja kassi lojuvat nurkassa valmiiksi pakattuina, purkamattomina.
.
Kello 14 soi puhelin, siellä on Jatta.
- Arvaa mistä soitan?
- No Pieksämäeltä?
- Väärin! Tukholmasta! Olen katsonut sulle jo valmiiksi aikataulut: tavataan huomenna Kööpenhaminassa! Ei silti, kyllä mä pärjään näköjään yksinkin... Päätä äkkiä, oletko tulossa, tää puhelu katkeaa, mulla ei oo kolikoita enempää.
- En tiedä. Voitsä soittaa tunnin päästä uudelleen? (Olen pessimistinen: ei varmasti tavata Köpiksessä paremmin kuin Helsingissä!)
- En mä voi. Klik! Puhelu katkeaa.
.
Jatta ehti kertoa juosseensa laivaan kiireesti kello 16:45, kun viimeiset Sleep-In-paikat menivät juuri nenän edestä. Sitten hän etsi minua laivasta, ei löytänyt, ei osannut tulla enää maihinkaan, luuli mun tulevan laivaan. Sitten hän päätti pärjäävänsä yksinkin, ja laiva lähti.
.
Otanpa siis valmiin reppuni ja lähden seuraavalla bussilla Espoosta Helsinkiin. Eteläsatamassa ehdin tänään sunnuntaina 14.8. ensimmäisten joukossa Siljan laivaan (joka on nimeltään joko Finlandia tai Silvia Regina).
.
Ohitan kevyine kantamuksineni helposti joitakin rinkkaselkiä ja etsin makuulaverien osastoa. Se on seitsemännessä kerroksessa perällä, kertoo opaskartta seinällä. Kapuan portaita, kun fiksummat ohittavat minut hissillä.
.
Makuuosastolla kuhisee jo väkeä. Pari amerikkalaista näyttää ystävällisesti minulle vielä vapaana olevan alalaverin, synkän loukon. Siellä makailen ja varailen sitä. Vieraat kielet sorisevat ympärillä. Tämä Sleep-in näyttää olevan isorinkkaisten maailmankiertäjien oma paikka.
.
Muutama suomalainen käy myöhässä, juuri ennen kello kuutta, etsimässä sijaa, ja uhoamassa kylttejä lukien:
- Paikkoja ei saa varata! Heitetään vaan noi rinkat pois...
Sitten he eivät tietenkään tee muuta kuin poistuvat nuristen, niin kuin suomalaisilla on tapana.
.
Allani on kylmä, vaaleanruskea, keinonahkapintainen laveri, vähän pehmustettu. Vieressäni on ohut väliseinämä, jonka toisella puolella nukkuu uusi-seelantilainen retkeilijänainen. Yläpuolellamme on yliopistoikäisiä perusjenkkejä. Vuodevaatteita ei ole tarjolla, minä kääriydyn takkiini ja muihin vaatteisiini. Muilla on makuupusseja.
.
Laverien varausoikeus tuntuu vakiintuneelta laivan lähdettyä merelle. Myöhästyneet ovat käyneet toteamassa makuuosaston täydeksi ja etsinevät sijansa muualta. Voin jättää tavarani paikalleni ja lähteä kiertämään laivaa. Paljon aikaa on tapettavana tänä yönä.
.
En syö mitään. Alan totutella nälkädieettiin matkan aikana. Kotonakaan en ehtinyt syödä päiväateriaa. Katselen tv:n uutiset: Martti Vainio heittäytyy pronssille juoksukilpailussa. Luen esitteitä Helsinki-kortista neljännen kannen aulassa. Olen yksin ja yksinäinen.
.
Palelen yöllä laverillani, palelen! En onneksi sentään saa nuhaa. Valvon kylmyyden vuoksi. Millainen hyytävä veto onkaan sisätiloissakin laivoissa! Vedän sukanvarret housunlahkeiden yli, eristän itseäni minkä voin, pistän pääni takin huppuun, mutta ei mikään riitä, palelen yhä.
.
Aamuyöllä kuulen kahden nuoren suomalaistytön vaikerrusta ja riitaa. Olin illalla huomannutkin toisen heistä: hän oli lähtenyt kohti Etelää pelkässä T-paidassa? Yöllä hän riitelee tyttökaverinsa takista, kun tällä on sentään villapuserokin...
- Mitä hytit mahtaa maksaa? Haetaan Pekkakin ja otetaan hytti! he pohtivat kello kolmelta yöllä. Olisin halunnut lämmitellä heidän kanssaan, tai vaikka jakaa vaatteitanikin, jos en olisi itse palellut vaatteitteni vähäisyyden vuoksi.
.
Aamulla ostan 22 markalla ja syön kaksi voileipää, kinkkua ja muna-anjovista, ja juon maitoa ja kahvia. Ostan Geisha-suklaata evääksi, koska se on halpaa laivalla ja ihanan makuista. Laiva lipuu hiljalleen Tukholman saaristossa, viriää Ruotsiin tulon tunnelma! Yhdeksältä saavutaan Värtanin satamaan.
.
**
TUKHOLMASSA maanantai-aamuna 15.8.
.
Kuljen ajatuksissani Siljan laivaterminaalin liukuportaiden kyydissä. Aion rautatieasemalle ja junalla Kööpenhaminaan. Samassa joku tarttuu olkapäähäni:
- Hei, eiks' me enää tunnetakaan?
.
Jatta, 178 cm, 19-vuotias hoikka neito, aamupirteänä pitkine vaaleine vapaine hiuksineen... lenkkitossuissa. Miten ihanaa onkaan nyt nähdä hänen kauniit siloiset kasvonsa ja siniset silmänsä!
.
- Soitin mä sulle tunnin päästä eilen, mutta olitkin jo lähtenyt. Tulin sitten jääneeksi Tukholmaan odottaan sua, niin olisi enemmän mahdollisuuksia löytää toisemme. Yövyin kolmen egyptiläisen kanssa, jossain esikaupungissa, matka kesti iäisyyden metrolla, lähdin niistä yhden mukaan. Me keskusteltiin uskonnosta... ("Do you think in God?" oli egyptiläinen kirjoittanut Pariisin hotellioppaan kanteen. Näen myöhemmin otteen keskustelupöytäkirjasta.)
.
Ajamme 5 kruunua maksaen Tunnelbanalla T-Centraleniin, käymme ostamassa melonin Hötorgetilta sekä katselemme Pub-tavaratalon valikoimia ajellen rullaportaita ylös-alas. Jatta halusi katsella yhtä sun toista, tunnin verran.
.
Katselemme aikatauluja, Kööpenhaminan junassa on merkintä R. Siis paikanvarauspakko, joka maksaa 10 Ruotsin kruunua.
.
Käyn "kieltä osaavana" luukulla. Kone printtaa lippuihin "Rökare". Jatta valittaa hämillisesti, että ei hän voi matkustaa tupakoivien osastossa! Liput täytyy vaihtaa! En usko sen olevan mahdollista, mutta palaan luukulle. - Ei, muita paikkoja ei enää ole tässä junassa 31, klo 11:13 - 19:51 kulkevassa.
.
***
JUNALLA Kööpenhaminaan, 15.8.
.
Menemme vaunun 239 tupakkaosastoon, joka on väljä eikä kukaan polta, paljon tyhjiä penkkejä. Suomalainen tyttö-pari jossakin äänistä päätellen. Muutaman tunnin matkan jälkeen osastoon löytää suomalainen poika tyttöjä jututtamaan. Saan ensimmäisiä vaikutelmia muista Suomen ja Euroopan reilaajista, millaisia olemme? Poika kertoo lähteneensä yksin, kun ei saanut kaveria, on menossa Sveitsiin.
.
- Sveitsi ei ole kiva paikka! kauhistelevat tytöt. Kaikki haluavat etelään, Italiaan... Pojalla vain on ystäviä Sveitsissä, kuten kaikkialla. Hän ei ole opiskelija, kuittaa kyselyn lyhyesti. On ollut vaihto-oppilaana USA:ssa.
.
Suomalaispoika keksiikin alkaa jutella yksinäisen, hurmaavan tumman, sulkeutuneen näköisen ranskalaispojan kanssa. Aktiivinen suomalainen! He alkavat pelata jätkänshakkia ja muita kynä-ja-paperi-pelejä.
.
Vastapäätämme tulee matkan varrelta asemalta ruotsalaisnainen. Hän kysyy minulta, onko paikka vapaa, ja varmistaa vielä junan menosuunnan. Sanon, että tässä junassa pitäisi olla pakollinen paikkavaraus? Mutta hän kiistää, että sitä tarvittaisiin. Eikä konduktöörikään häneltä varausta vaadi. Hän kulkee vain lyhyen matkan Ruotsin sisällä.
.
Junassa on Ruotsin rautateiden asiakaslehti Raka Spåret, jonka sivuilla juhlii "Ruotsin eniten reilannut" kundi reilaamisensa loppumista: hän täyttää 26 vuotta. Hän on ollut 16-vuotiaasta alkaen 2 kuukautta joka vuosi raiteilla, 10 vuotta, kai reilaamisen hamasta alkulaukauksesta lähtien! Kaikkihan alkoi Kansainvälisen rautatieliiton täyttäessä 50 vuotta v. 1972.
.
Puhelias ja parrakas kiharatukkainen suomalainen istuutuu minun tai lähinnä Jatan seuraan, yrittäen innokkaasti jutella ja tarjoten karamelleja Jatalle (ja minulle). Tuntisinkohan mustasukkaisuutta... mies ei taida ensin tajuta, että matkustamme Jatan kanssa yhdessä, emme ole vain sattuneet samalle penkille, mutta se valkenee vähitellen.
.
Lähestymme Helsingborgia ja junalautta-matkaa. Suomalaismies pohtii menoa lautan kannelle. Luulen olevani asiantuntija parin vuoden takaisen Juutinrauman-matkani vuoksi, ja mutisen ääneen epäilyjä, ettei vaunusta edes pääse ulos lyhyen lauttamatkan aikana. Tietämättömyyteni nolottaa myöhemmin...
.
Viimeksi ylittäessäni junassa Juutinrauman oli ollut yö. Olin torkkunut makuuvaunussa. Kuulin vain voimakkaita kolinoita, raudan kilahduksia ja kirahduksia, sekä tanskankielisiä raidemiesten huutoja ulkoa, kun junaa oli aseteltu lautalle, pätkityn junan vaunuja edes-takaisin työnnellen ja sovittaen paikoilleen. Kukaan kolmesta nukkuvasta matkustajasta ei ollut silloin poistunut makuuhytistämme. Minä olin tietämättömyyttäni pelännyt, että olisi pakko nousta junasta, ja olin hiljakseni peiton alla pukeutunut, aivan turhaan.
.
Nyt päiväsaikaan poistumme toki junasta lautan ruumassa ja nousemme ylös ulos kannelle katselemaan vähäistä myymälää ja salmen upeita näkymiä: Hamletin linna Tanskan Helsingörissä. Ruotsin puolella linnakaupunki Helsingborg samaan aikaan myös näkyvissä.
.
Junasta pääsee lautalla ulos joistakin avatuista vaunujen ovista, joiden kohdalle junailija on asettanut ulkopuolelle puiset parin askelman portaat. Olemme laivan junakannella kapeassa käytävässä, johon mahtuu pari junanvaunua peräkkäin ja junan ulkosivuille jotenkuten ihminen kävelemään.
.
Laivan sisäseinässä on vähän matkan päässä ovi, jonka takaa nousevat portaat pari kerrosta ylemmäksi. Ovessa on aina jokin kuviotunnus, esimerkiksi valas. Se pitäisi painaa mieleen, että osaa palata kannelta takaisin samaa reittiä, joka vie oman vaunun kohdalle, eikä eksy turhaan vääriin vaunuihin, kauas omastaan.
.
Yläkannella ehtii olla parikymmentä minuuttia, kunnes kuulutus pyytää junamatkustajia palaamaan junaosastoonsa, jotta juna pääsee satamasta jatkamaan matkaansa sujuvasti. Juutinrauman ylitys kestää vain 25 minuuttia.
.
Tanskan puolella ihastelen taas rannikkoa, jota junarata myötäilee vielä jäljellä olevalla matkallaan Helsingöristä Kööpenhaminaan. Maasto on uskomattoman tasaista, ei olla paljon merenpintaa korkeammalla, ja puusto on havutonta, pelkkiä pyöreän pehmeitä, vihantia lehtipuita. Mutta Jatta torkkuu ja nukahtaa eikä näe tästä mitään. Suomalaismies on etsiytynyt muualle.
.
****
KÖÖPENHAMINA illalla 15.8.
.
Emme oikein tiedä, mitä tehdä... Kuljemme kävelykatua Strögetiä pitkin, ja Jatta on ihastunut välittömään elämänmenoon! On hyvin lämmintä edelleen, kello 20-21, todella kesäistä, ja elävät tulenliekit grillaavat ja lämmittävät lisää ja valaisevat illan varhaisinta hämärtymistä.
.
- Miksei Suomessa ole tällaista! Jo tämän vuoksi kannatti tulla! Jatta huokailee vapautta, joka suomalaiselle koittaa ulkomailla, kotimaan ahdistusten ja ahdasmielisyyden jäätyä taakse, kuin pois heitetty talviturkki.
.
- Miksi Suomi on niin kylmä ja kauhea maa? Täällä on ilo irti kaduilla, on soittoa ja ihmiset laulavat, jos laulattaa. On hulinaa.
.
Ostan Jattaa varten postikortin, kun hän haluaa jo heti lähettää kotiin ensimmäisen, eikä hänellä ole Tanskan kruunuja.
- Lisää tää mun velkakirjaan! hän kehottaa.
.
Soitan Kööpenhaminan retkeilymajaan tiedustellakseni, onko heillä vapaita paikkoja?
- We are full-booked! sieltä vastataan.
En osaa sitten sanoa mitään, joten langan toisesta päästä toistetaan uudelleen viestiä ja Halloo?! Sanon enää "Thank you!" ja suljen puhelimen.
.
Katu tuntuu niin lämpimältä, että mietin, voisiko Kööpenhaminassa viettää tämän yhden yön kadullakin? Täällä kai uskaltaisi vielä, tuntisi olonsa turvalliseksi. Mitenkähän paljon sää kylmenisi aamuyöksi, soihtujen ja grillaustulien sammuttua, olen huolissani.
.
Jatta tuntuu vähitellen kuitenkin kylläiseltä kuin vatsansa täyteen herkkuja täksi kerraksi saanut. Palaamme asemalle ja katselemme junia. Pariisiin menevä on juuri lähdössä, ja syöksymme Jatta edellä sinne. Vaunu on aivan täynnä Euroopan kaiken kirjavaa väkeä, mustia neekereitä käytävällä, tupaten täysiä hyttejä, italialaisia, saksalaisia...
.
Poistumme asemalaiturille, ei tuohon junaan mahdu, se pullistelee jo ihmisistä. Sen ovia aletaan sitten sulkea, konduktööri paukuttelee ovet kiinni kulkiessaan pitkin laituria.
- Klank!...Klank!...Klank!
.
Minä jäisin päättämättömänä vääntelemään käsiäni laiturille katsellen junan lähtöä klo 21:10, mutta Jatta tempaisee mukaansa:
- Ei Me Nyt Tänne Jäädä!
.
Juoksemme junan perään päin, missä ovet vielä auki, ja nousemme sisään. Onkin lähes tyhjä avovaunu, sellainen kuin suomalaisissa junissa. Etupäässä oli ollut vain täysiä hyttivaunuja. Avovaunussa vain harvoilla penkeillä yksittäinen matkustaja tai pari. Meillä on valinnanvaraa minne istua.
.
*****
(589. Interrailin valmistelut)
(590. Interraililla ensin Tanskaan)
JATKUU:
591. Interraililla Luxemburgiin