maanantai 19. heinäkuuta 2010

361. SUONENJOKI

Asukkaita 8 tuhatta (10724 vuonna 1963), EU-kannatus 45,1 % (1994)

Miksi? Mansikoita ja vadelmia

Milloin? Torstaina 10.8.1995

Ajoin Kesärengasta junalla. Illalla klo 20:15 - 0:25 olin Jämsässä. Nuokuin yöjunissa 3,5 tuntia, puoli yhdestä neljään. Jyväskylässä klo 1, Pieksämäellä klo 2-3, Kuopiossa klo 4.

Elokuun aamu oli kylmä Kuopiossa. Laiturilla sataa tihutti, tunneli kaupungille, sade taukosi. Aseman odotushalli oli avoinna. Rullaluistelija pyörähti sisään. Esitteitä penkova tyttö. Seurusteleva kahdeksasosajuoppo. Nainen ja monta lippuluukkua. Työntekijä vaati pitkällään lojuneen nuoren miehen nousemaan istumaan. Lueskelin esitteitä runsaan tunnin, klo 5:30 asti, kunnes lähdin ulos kaupungille.

Huomasin Kalakukkokaupungin elokuvateatterit. Kiinnostavin oli Kuvakukko vuodelta 1939 (Vuorikatu 27), muita Maxim 1-2 ja toinenkin 1-2-3-rypäle.

Kuopio on ruma kaupunki. Uutta ja vanhaa sekaisin. Kauppatorilla hirveimmät uudet sammakkotalot. Kerros puuttuu välistä tai makkaroita pursuaa.

Kuljin ohi kauppatorin, etelään puistoon venerannalle. Join litran jogurtin. Pyöräilijöitä. 50 lintua. Kävelin Väinölänniemeen. Tuttu paviljonki. Kuljin satamaan. Siellä oli risteilyaluksia, "200 matkustajaa mahtuu". Espoosta tulleen Nils Tuomisen kaupallinen radioasema 'Oikea asema'. "Euroopan suurin kiertävä tivoli" oli saapunut Kuopioon.

Istuin museon vieressä Snellmanin puistossa. Kirkko. Doisnaisin valokuvanäyttely maksoi 10 markkaa. Camera Obscura. Minna Canthin Kanttila. Soitin puhelinkopista aseman vierestä yhden markan arvoisen puhelun 30 markkaa maksaneella Telekortilla. Muualla vaadittiin Avant-kortteja tai 2 markkaa.

Katsoin linja-autoasemalta bussivuoroa Nurmekseen, mutta ainoa lähti klo 12 ja saapui perille puoli tuntia ennen kuin lähti takaisin. Outokumpuun olisi ollut useampiakin vuoroja, mutta en innostunut. Ajoin junalla klo 14:30-57 Suonenjoelle.

Suonenjoella vietin kolme tuntia klo 15 - 18:14. Asematunneli johti kaupan puolelle länteen. Asemarakennus, puukirkko ja joki olivat idässä. Valitsin ensin kaupallisen lännen, jossa oli paljon liikkeitä. Asfalttitie vei koululle ja Kyöpelinvuorelle.

Moderni kirjasto, säilytyslokero repullenikin. Nukahdin klo 16 Ruotsin valokuvakirjan ääreen. Kävelin Siioninsillalle. Matonpesuranta ja pesijöitä. Rantatie. Poimin ja söin vadelmia ja ahomansikoita, leviävätköhän ympäristöön tarhoilta. Kirkkoa korjattiin. Vadelmia ojanpenkalla. Pieni punainen kiskoauto.

Junassa palasin väsyneenä Helsinkiin, viimeisessä vaunussa joka oli puoliksi ensimmäistä luokkaa. Järjestys vaihtui Kouvolassa käänteiseksi, vaununi kärkeen. Matkustajamäärä väheni asemilla. Veteraaneja oli palaamassa kokouksestaan, ilmasto ja ydinvoima junassa keskustelunaiheinaan. Jonkun vaimo pisti ukkojen sekaan pienpuhetta, josta tuntui puuttuvan vähäinenkin asiantuntemus. Lippuni jäi konduktööriltä leimaamatta.

SUONENJOKI 8 k 45,1
K: Puukirkko 1865 F. Öhman
K: Alttaritaulu 'Kr. ristillä' H. Westling & 'Elämän lähteellä' Lehtinen
K: Kellotapuli 1823 P. Konttinen
K: Ortodoksinen rukoushuone 1958, Ritomäki
P: Sankaripatsas 1949 Heikki Konttinen
P: Mansikkatytöt 1981 R. Heino, kaup.talon vieressä
R: Kaupungintalo 1971 Hyvämäki & Parkkinen & Heino
R: Siioninsilta, kirkkomatkojen virrenveisuupaikka
R: Kolikkoinmäen vanha työläisasutusalue, Iisvesi
L: Kyöpelinharju, retkeilypolku
T: Kirkonkylä, Iisvesi, Käpylä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti