torstai 21. helmikuuta 2019

657. Sadas elokuvateatteri (ja 96-99)

Olen nähnyt elokuvia jo sadassa (100) eri esityssalissa (588 eri filmiä)! Kuvailen vielä tuoreeltaan viisi viimeisintä salia vuosilta 2017-2019.
.
Kaikki SATA elokuvateatterien salia löytyvät vuoroillaan aiemmista kirjoituksistani, viimeksi numerot 91-100 blogikirjoituksessa:
"516. Elokuvateatterini 91-100 (Lahti, Kirkkonummi)",
päiväyksellä 15. kesäkuuta 2016 (myöhemmin päivitetty).
.
.
**********
.
100) Cinamon Kino Redi 3 (1-5), Kalasatama, Helsinki
.
Virolainen elokuvateatteriketju Cinamon tai Cinamonkino lupaili Fnnkinoa halvempia esityshintoja aloittaessaan Kalasataman kauppakeskus Redissä syksyllä 2018. Keskiviikkona 13.2.2019 liput maksavat vain 5 euroa koko päivän, mutta normaalisti peruslippu 8 euroa arkena ennen klo 17 tai 9 euroa illalla sekä 9,95 perjantai-illasta sunnuntaihin.
.
(Hintoja onkin näköjään reippaasti halpuutettu viime syksyn alkuajoista, jolloin ne olivat vastaavasti 11 euroa, 12 euroa ja 14 euroa!)
.
Kauppakeskus Redi on saanut huonon maineen vaikeasta löydettävyydestä, mutta oman ensikokemukseni mukaan hiukan kohtuuttomastikin:
.
Kalasataman metroaseman laiturilta laskeudutaan talon 3. kerroksen korkeudelta ensin kakkoskerrokseen. Kakkosessa kävelen umpimähkään käytävää jompaan kumpaan suuntaan. Esillä ei ole karttoja. Muutamat tienviitat neuvovat risteyksissä tai mutkissa Cinamonia kohti, kunnes en niitä enää näe.
.
Aion jossakin vaiheessa kääntyä takaisin, mutta yllätyksekseni huomaan kävelleenikin käytävää täyden ympyrän ja palaavani automaattisesti lähtöpisteeseen metron laitureille nousevien liukuportaiden alapäähän. Tämähän oli hyvä yllätys!
.
Aloitan uuden kierroksen, jolla huomaan nyt toiset liukuportaat ylös 3. kerroksen käytävälle - jossa suoraan Cinamonin suljettujen ovien eteen! Siellä alle 10 ihmistä odottelee klo 10:50 teatterin avautumista klo 11. Avaamisen jälkeen kuljen osaavampien perässä ja päädyn kolmanneksi ja viimeiseksi kassajonoon.
.
Joillakuilla asiakkailla on internetistä ostettuja ja valmiiksi tulostettuja lippuja tai he käyttävät itsenäisesti lippuautomaatteja. Minä valitsen näyttöruutua sormella painaen vapaan istumapaikan elokuvaan 'Stan & Ollie' ja maksan kassamyyjälle käteisellä 5 euroa. Sama neitonen kävi noin klo 11:03 avaamassa rautakalterit ovien edestä, muuta henkilökuntaa ei ole näkyvissä paikalla.
.
Cinamon Redin elokuvasaleja on viisi, joissa on yhteensä 700 paikkaa. Isoimmassa lienee tilaa lähes 300:lle, sillä salit n:o 2, 3, 4 ja 5 ovat parittain toistensa peilikuvia, kaikki noin sata-paikkaisia. Minun lippuni on kolmoseen.
.
Salin 3 ovella ei ole lipunrepijää, vaan lukuautomaatti, jolle näytän lippuni QR-koodin, jolloin portti aukeaa. Saliin tullaan sisään valkokankaan vasemmasta reunasta. Katsomon vasemman käden seinustalla nousee ainoa portaikko jyrkästi porrastetuille penkkiriveille, joita on kaikkiaan 7.
.
Kuudella alimmalla rivillä on kullakin 15 istumapaikkaa, mutta takarivillä enää 12, jotka on jaettu kuudeksi kahden hengen sohvaksi. Parisenkymmentä katsojaa hajaantuu 102 paikalle, kaksi ykkösriville, minä kakkosrivin ainoana paikalle 13, muttei kukaan 7. riville, jota käväisen uteliaisuuttani katselemassa ennen esityksen alkua.
.
**
Aluksi useat mainosfilmit esittelevät tulevia elokuvia yhteensä 20 minuuttia, kunnes "Stan ja Ollie" alkaa. Ohjaus Jon S. Baird 2018 Englanti, USA. Käsikirjoitus Jeff Pope. Pääosissa britti Steve Coogan ja amerikkalainen John C. Reilly.
.
Ensiksi eletään vuotta 1937 Hollywoodissa. Ohukainen ja Paksukainen saapuvat studiolle ja tervehtivät ystävällisesti James Finlaysonin kanssa, joka on elokuvissa heidän vakiovihollisensa, pienikokoinen, kaljuuntuva, kierosilmäinen ja ilkeä! Tekeillä on koominen lännenelokuva 'Way Out West'.
.
Stanin filmisopimus on päättymässä ja hän pyytää tuottaja Hal Roachilta parempaa palkkaa, mutta tämä ei suostu. Sovinnollisemman Ollien sopimus jatkuu vielä, ja Hardy tekee ilman Laurelia, Stanin tilalla Harry Langdon, floppaavan "Elefanttifilmin": Zenobia / Elephants Never Forget (1939).
.
Tarina jatkuu 16 vuotta myöhemmin 1953 Englannissa, jonne Stan Laurel (1890-1965) ja Oliver Hardy (1892-1957) matkustavat tehdäkseen vielä yhdessä viimeisen elokuvan: "Robin Hood". Filmauksen alkua odotellessaan koomikkopari kiertää näyttelemässä roolejaan pikkukaupunkien pienissä teattereissa, jotka jäävät vajaiksi olemattoman mainonnan takia. Vähitellen maine leviää ja teatterit täyttyvät! (Filmisivuston mukaan tosiasiassa kiertue menestyi suurin ja täysin salein alusta loppuun).
.
Parivaljakon aktiivinen toimija ja käsikirjoittaja Stan ei uskalla pariin viikkoon kertoa näyttelemiseen keskittyvälle Ollielle, että filmihanke onkin peruuntunut, koska siihen ei ole saatu rahoitusta. Ollie sanoo tyynesti tienneensä asian jo kauan sitten. Miksei hän sitten sanonut mitään Stanille? Koska hän uskoi Stanin tietävän, että hän tietää... Hauskaa ja samalla liikuttavaa.
.
Kuullessani ensimmäisen kerran uudesta Stan & Ollie -elokuvasta 60 vuotta tähtien kuoleman jälkeen aloin odottaa ratkiriemukasta farssia? Mutta on toki helpompaa esittää huippukoomikkoja vanhuksina kuin yrittää matkia heidän parhaiden päiviensä saavutuksia. Hattutemppu - kahden erikokoisen knallin vaihtaminen tuplasti keskenään - sujuu hiukan aiempaa hitaammin.
.
Hauskassa kohtauksessa brittilordi vähättelee understatement-hengessä lähinnä vain vaimonsa katsoneen Laurelin ja Hardyn filmejä. Sitten ylimys ei maltakaan olla itse kertaamatta ääneen ja hohotellen koko juonta pianon kuljetuksesta pitkien ulkoportaiden yläpäähän.
.
Muutamaa naurattavaa kohtausta lukuunottamatta elokuvan tunnelma on surumielinen. Koomikotkin vanhenevat. Paksukainen on 61-vuotias ja sairastuu, saa sydänkohtauksen. Lyhyen sairaalalevon jälkeen hän haluaa sittenkin hoitaa kiertueen loppuun, Irlantiin asti. Elokuva päättyy koomikkoparin viimeiseen iloiseen Käkien tanssiin teatterin lavalla, elävän yleisön edessä. He palaavat Amerikkaan, eivätkä koskaan enää näyttele.
.
Lopputekstien ohessa esitetään runsaasti oikeita mustavalkoisia valokuvia (1953) Stan Laurelista ja Oliver Hardysta elämäkerta-elokuvaan mukaan otetuissa tilanteissa. Niitä olisin katsellut mielelläni vieläkin pitempään ja hitaammin. Kukaan muukaan katsoja ei kiirehtinyt ulos salista lopputekstien kuvituksen aikana.
.
Elokuvan pituus oli 97 minuuttia ja se oli 588. teatterissa näkemäni, nyt 100. esityssalin penkiltä.
.
.
*********
.
99) Kino Bio KIRKKONUMMI 1-2, Munkinmäentie 17
.
Lähdin elokuviin Kirkkonummelle asti, kun huomasin että siellä esitettiin 'Stalinin kuolemaa', vuosikymmenen parasta brittikomediaa, perjantaista maanantaihin klo 19:30.
.
Äitienpäivän sunnuntaina 13.5.2018 saavuin Kirkkonummelle kävellen Kauklahdesta. Ensin kävelin Kauklahden juna-asemalta klo 14 radanvarren Hansatietä länteen uudelle Lidlille ja Kauklahden väylälle. Lapinkyläntietä pohjoiseen yli Kehä III:n. Mankintietä lounaaseen kohti Luoman VPK:ta ja Hvitträskin tienhaaraa. Masalan halki, jossa on yhä uusia 6-kerroksisia taloja rakenteilla ratavarteen. (Masalan palveluita kirkko, Sale, K-Market, kirjasto, juna-asema.)
.
Jorvaksessa poikkesin ohimennen kilometrin luoteeseen Autioniityntietä Vasikkahakaan vilkaisemaan emeritusprofessori Jukka Kemppisen blogissa toisinaan mainostettua asuntoyhtiötä vuodelta 1972. Yksityisalue, jota katsoin vain etäältä Vasikkahaantieltä.
.
Kirkkonummen kirkonkylässä levähdin auringonpaahteen jälkeen keskiaikaisen kirkon varjossa. Kirjastotalo oli remontissa. Kävin vilkaisemassa ulkomuseoita 1) Gesterby (pohjoiseen vajaa kilometri) ja 2) Ragvalds (länteen 1,5 km). Näistä jälkimmäinen olisi katsomisen arvoinen (avoinna kesälauantaisin, pääsymaksu 2 euroa). Museoiden välin kävellessäni eksyin Volsintielle, jolta oikaisin Lindalsvägeniä Ravalsintielle ja Överbyntielle. Viime vuosisadan 1900-luvun laatikkomaisia 3-kerrostaloja sekä viime vuosikymmenten pientalojen tötteröarkkitehtuuria.
.
Rantaradan alittavan Kirkkonummen Asematunnelin eteläsuulta näkyy heti Munkinmäentien toisella puolella mainoskyltti "Kino Bio Kirkkonummi" valkoisen puutalon seinässä. Sisäänkäynti tapahtuu itäsivun puolivälistä ja poistumisovet kahdesta elokuvasalista ovat vierekkäin eteläsivulla.
.
Hiljaista oli elokuvateatterin liepeillä! Yksi naisasiakas tuli ulos ovesta, ettei vain ollutkin edellisen näytöksen ainoa katsoja?
.
Sisällä talossa mutkikas käytävä ohitti lippuluukun päättyäkseen elokuvasalin ovelle. Keski-ikäinen mies myi minulle lipun 11 eurolla (perinteisen Suomen elokuvateatterinomistajien liiton SEOL:in punaisen paperilapun, johon oli lyöty violetti leima "Kino Kirkkonummi"). Iäkäs mies repäisi ovella laidan pois lipusta. Ehkäpä perheyrityksen kaksi sukupolvea töissä?
.
Käytössä oli 112- ja 68-paikkaisista elokuvasaleista isompi. Yhdellätoista penkkirivillä oli kullakin 10-11 istumapaikkaa. Rivillä 8 tai 9 istui jo kolmen hengen seurue. Kunhan minä olin istuutunut keskelle riviä neljä, muita katsojia ei enää saapunut! Alkufilmeinä esiteltiin Timo Koivusalon uutuutta "Olavi Virta", (tulossa 5 kk:n päästä lokakuussa 2018), sekä ulkomaalaista filmiä pullukasta, joka löytää itseluottamuksen ulkonäköönsä, saatuaan iskun päähänsä.
.
"Death of Stalin" kuvaa kommunistimafiaa, joka tanssii Teräsmiehen pillin mukaan vuonna 1953. Katsojan voisi olla hyvä kerrata historiasta muutama kommunisti: 1) Berija, salaisen poliisin johtaja, joka hoitaa sadistisia kuulusteluja omin nyrkein; 2) Nikita (Hrustshov), nurkuva toverikiusattu pelle, joka juonii Berijan pikaisen teloituksen; 3) Zukov, raaka sotamarsalkkapelle rintamus täynnä kunniamitaleja; 4) Malenkov, poseeraava johtajan varamiespelle, 5) Molotov, tuulenhaistelija joka ei tiedä kannattaako vaimonsa teloituttamista vai ei; 6) Mikojan, metkan näköinen juonikas armenialainen; 7) Kaganovitsh, Stalinin vävy; 8) Bulganin. Naisista isoimmissa rooleissa ovat uskolliset vaimot kotosalla tai kuulusteluselleissä, Stalinin tytär Svetlana sekä pianisti, jonka kirje aiheuttaa Teräsmiehelle kohtalokkaan nauru- ja sydänkohtauksen.
.
Elokuvan pituus oli 107 minuuttia ja se oli 586. teatterissa näkemäni, nyt 99. esityssalin penkiltä.
.
.
********
.
98) MARTINUS Kulttuuritalo, Martinlaaksontie 36, Vantaa
.
Vantaan Martinlaakson lukion ja Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rakennusten yhteyteen valmistui vuonna 1987 kulttuuritalo Martinus, jolla on 444-paikkainen konserttisali.
.
Torstaina 15.2.2018 kävelin (!) Helsingin keskustasta luoteeseen Konalaan (reittiä Nervanderinkatu, Töölönkatu, Minna Canthin katu, Messeniuksenkatu, Topeliuksenkatu, Tukholmankatu, Pihlajatie, Mannerheimintie, Vihdintie, Pitäjänmäentie, Konalantie) ja sitten yhä edelleen pohjoiseen Vantaalle (Malminkartanontie, Naapuripellontie, Vantaan raja, Raappavuorentie, Martinlaaksontie).
.
Sisäänkäynti Martinlaaksontie 36:ssa vei pohjoisesta etelään, matalaan yhdysosaan korkeiden mähkäleiden välissä. Oikealla lännessä avautui sadalle ihmiselle mitoitettu lämpiö, jonka yhteydessä vartioitu naulakko, pöytiä ja nojatuoleja.
.
Torstaina 15.2.2018 kello 18-19:30 esitettiin "DocPoint-jatkoilla" ilmaiseksi dokumenttielokuva "The Fifth Sun" (2017), ohjaajana (paikalla) italialainen Matteo Maggi. Filmin pääosassa oli suomalainen maailmanmatkaaja Panu Heikkurinen, joka muistutti kasvoiltaan Vihreiden puheenjohtajaa Touko Aaltoa.
.
Katsojia kertyi vain tusinan verran valtavaan saliin, jossa oli arviolta 20 penkkirivillä kullakin 22 istuinta. Asetuin itse optimaalisesti rivin 5 keskelle. Valkokangas levittäytyi vasta näyttämöareenan takana ja katsomo kohosi voimakkaasti takaseinää kohti. Muut katsojat sijoittuivat taakse tai keskiriveille, jolleivät suorastaan kauimmaisille "piippuhyllyille".
.
Nähtiin Road Movie, matkaelokuva, matkustushimosta eli "Wanderlustista". Päähenkilö Panu osti Helsingissä romanipariskunnalta pakettiauton 2000 eurolla. Sitten entinen palomies Heikkurinen lähti, kyydissään kolmen italialaisen kuvausryhmä, ajamaan itään, yli valtiorajojen, Venäjä, Kirgisia, Kiina, Hongkong, Indonesia, kohti Australiaa, jossa päämääränä oli nähdä parin kuukauden päästä auringonpimennys!
.
Kuvatussa filmimateriaalissa on hienoja, harmillisen lyhyiksi jääviä maisemapätkiä, sekä eloisia henkilökuvauksia kohdatuista kiinnostavista ihmisistä. Katsoisin mielelläni uudelleen! Rajoilla syntyy vaikeuksia byrokratian kanssa, viisumia joutuu odottamaan viikon, huonot tiet muuttuvat lumisiksi ja jäisiksi. Autoa ei päästetäkään Kiinaan, vaan se joudutaan lahjoittamaan Kirgisiaan. Panu kyllästyy ahtaaseen joukkomatkailuun junilla ja katoaa kuvausryhmältä, joka suorittaa keskenään matkan loppuun Cairnsiin. Lieneekö Panu jäänyt Australiaan?
.
Elokuvan pituus oli 79 minuuttia ja se oli minulle 585. teattereissa näkemäni, nyt jo 98:nnen esityssalin penkiltä.
.
.
*******
.
97) KARASALI, Karatalo, Espoon Karakallio, Kotkatie 4
.
Espoon Karakallion ostoskeskuksen länsipuolella on arkkitehtitoimiston Nurmela, Raimoranta ja Tasa suunnittelema pieni kulttuurin monitoimitalo vuodelta 1987. Ulkoportaat vievät lasiovelle, jonka takana on pikkuinen aula tuoleineen ja näyttelysoppineen, naulakko sekä kirjojen kierrätyshyllykin.
.
Etuvasemmalla aulassa on lipunmyyntitiski, jonka vieressä ovi 137-paikkaiseen, jyrkästi alas laskeutuvaan auditorioon (noin 9 penkkiriviä, kullakin n. 15 paikkaa). Alimpana edessä on pieni näyttämö, jonka peräseinällä valkokangas.
.
Sunnuntaina 11.2.2018 klo 15:30 kävin "DocPoint-jatkoilla" katsomassa ilmaiseksi elokuvan tutkimusmatkailija ja diplomaatti John Ramstedtista (1873-1950). Dokumenttifilmin "G.J. Ramstedtin maailma" (2017) kahdesta ohjaajasta Martti Kaartinen oli poissa, mutta Niklas Kullström oli paikalla vastaamassa katsojien kysymyksiin.
.
Elokuva oli kuvattu 9 viikon aikana matkareitillä Japani, Etelä-Korea, Kiina, sekä junalla Mongoliaan, mutta paikat esitettiin valmiissa filmissä Ramstedtin matkojen järjestyksessä Mongolia, Japani, vähän Kiinaa ja Koreaa. Etelä-Korean osuus oli filmattu yhdessä päivässä, Mongolia kuukaudessa.
.
Parasta ja minulle tuoreinta katsottavaa oli Mongolian vihreiden puuttomien arojen maisema, jota näytettiin paljon yläilmoista, nykyaikaisesti dronella eli automaattisesti etä-ohjatulla mini-helikopterilla kuvattuna! Myös Mongolian kaupunkimaisemaa olen onnistunut näkemään mediassa paljon harvemmin kuin Kiinan, Korean tai Japanin.
.
Filmin molemmat tekijät tunsivat entuudestaan hyvin Itä-Aasiaa asuttuaan siellä, toinen jopa vuodenkin Japanissa. Tietämys oli helpottanut kuvauspaikkojen valintaa jo etukäteen.
.
Altailaisten kielten tutkija, professori Gustaf John Ramstedt (22.10.1873-25.11.1950) oli etevä historian merkkimies päähenkilöksi. Hänen vanhoja matkakertomuksiaan luettiin ääneen tuoreen kuvamateriaalin oheen. Hän oli ollut kirjaamassa muistiin Mongolian suullista kansanperinnettä vuosina 1898-1901, 1909 ja 1912.
.
Suomen itsenäistyttyä 1917 Ramstedt lähetettiin vuosiksi 1919-30 Suomen asiainhoitajaksi Japaniin. Hän opetteli japanin kielen pitkällä laivamatkalla! Kun Kansainliitto vuonna 1920 ratkaisi Ahvenanmaan kuulumisen Suomelle eikä Ruotsille, diplomaatti Ramstedtin hankkima Japanin tuki Suomelle osoittautui ratkaisevaksi.
.
Elokuva on valkokankailla katsomieni listalla 584. (40 vuoden ajalta). Aionpa vielä lukea Ramstedtin kirjoista "Seitsemän retkeä itään" (1944) sekä "Lähettiläänä Nipponissa" (1950). Jälkimmäisen muistelin muka jo lukeneenikin, mutten löydäkään sitä 7000 kirjan listaltani. Sotkenkohan johonkin toiseen vai olenko unohtanut aikanaan tehdä kirjauksen? Kirja täytyy ainakin selata nähdäkseni tuntuuko tutulta.
.
.
******
96) KANNUKINO, Kannusali, Kannusillankatu 4, Espoon keskus
.
Lasiovirivin takaa, Kannukadun itäpuolelta, lähtee alas kellariin tai pommisuojaan viettävä tilava betonikäytävä, jonka varrella on ovia liikuntatiloihin. Kellarissa on pari aulatilaa, joiden välissä leveät kierreportaat alempaan kellaritilaan. Ala-aulassa on lipunmyyntikoppi ja ovet käymälöihin.
.
Siistin, nykyaikaisen elokuvasalin iso valkokangas on pohjoisseinällä. Katsomossa on noin 11-12 riviä, jokaisella ehkä parikymmentä istuinta.
.
Lauantaina 2.9.2017 klo 16 kävin katsomassa Lasse Naukkarisen (s.1942) omaelämäkerrallisen elokuvan "Olipa kerran utopia" (2004). Ohjaaja oli itse paikalla kertomassa filmistään. Katsojia oli runsaat 30, joista melkein kaikki 75 vuotta täyttävän Naukkarisen ystäviä ja tuttavia elokuva-alalta, mm. dokumenttiohjaaja Jarmo Jääskeläinen, toimittaja Eeva Järvenpää, valokuvamalli Eija Pokkinen sekä entinen kommunistipoliitikko Esko Seppänen.
.
Naukkarinen oli yhdistellyt vanhoista filminpätkistä tarinaa elämänsä varrelta, alkaen opinnoista ja opettajistaan 1962, sitten Tshekkoslovakian miehitystä vastustavasta mielenosoituksesta ja Helsingin vanhan ylioppilastalon valtauksesta 1968, Chilen sotilasvallankaappauksesta 1974.
.
"Puolueeseen en liittynyt", toteaa Naukkarinen elokuvassa, yksikkömuodossa. Ajattelin itse, että Suomessa on monipuoluejärjestelmä, jossa minä en ole liittynyt mihinkään monista puolueista, en edes Vihreisiin tai Kokoomukseen. Naukkarinen esiintyi aikoinaan 1970-luvulla laitavasemmiston Ei-EEC-listoilla.
.
Naukkarisen ystävät ja tuttavat taputtivat ja kiittelivät esityksen jälkeen, kuinka tunsivat käyvänsä läpi omankin elämänsä, katsellessaan elokuvaa. Yhteinen sukupolvikokemus. 90 minuutin elokuvan ja 45 minuutin keskustelun jälkeen kaikki paitsi pari katsojaa viivyttelivät vielä aulassa jäädäkseen kahville keskustelemaan lisää. Esitys oli maksuton ja kuului Espoon "Suomi 100 vuotta" -ohjelmistoon. Elokuva oli esitetty televisiossa viimeksi vuonna 2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti