maanantai 25. kesäkuuta 2018

639. Tukholmassa 15 kirpputorille kävellen

Käydessäni 55 kertaa Tukholmassa olen tutustunut ainakin 15 kirpputoriin, joista yksi on Punaisen Ristin, toinen Emmauksen, kuusi Stadsmissionin ja seitsemän Pelastusarmeijan (ketjunimellä Myrorna) ylläpitämiä kirppareita.
.
Muistan poikenneeni sisällä ainakin kolmessa kirja-antikvariaatissa: Kornhamnstorg, Rönnells ja August, sekä katselleeni neljän muun näyteikkunat: Wiklands Boklåda, Antikvariat Verklikhetsflykt, Ryös Antikvariat ja Aderton.
.
Sarjakuva-antikvariaateista olen käynyt ostoksilla viidessä: Seriehuset (1983: Hornsgatan 142), Comics Heaven, Serieboden, Serieslussen ja Alvglans sekä vieraillut katselemassa kolmessa muussakin: Mickes Skivor eli Mickes Serier (Långholmsgatan 20), Serier & Sånt eli entinen Seriegrossisten (Upplandsgatan 87) ja Nostalgipalatset (St. Eriksgatan 101).
.
Kirpputorit ja antikvariaatit muistuttavat museoita, koska näytteillä on vanhoja esineitä menneisyydestä. Lisäksi valikoima on runsas, koska jokaista nimikettä on yksi kappale, uuden tavaran kauppojen täyttyessä kymmenistä tai sadoista saman kirjan kopioista.
.
Yhdellä päiväkäynnillä Helsingistä Tukholmaan, jossa Viking Line viipyy laiturissa kuusi tuntia klo 10-16:20, ehtii käydä muutamalla kirppiksellä, jotka ovat samalla suunnalla. (Muutama antikvariaattikin osuu reiteille.)
.
.
Ryhmä A) SoFo, Söderin eteläpuoli, kirpparit 1-3.
.
*
1) Stadsmission, Skånegatan 75, löytyy lähimpää Vikingin satamaa (1,5 km), Söderin Nytorgetin kulmassa. Selkein reitti laivalta: Folkungagatania ylämäkeä länteen, Renstiernas Gata (4 korttelia etelään), Skånegatanin pohjoislaitaa 1 kortteli länteen. Tämä on kuitenkin kirpputoreista vaatimattomin, pieni puoti katutasossa. Jopa sen omassa kirjahyllyssä mainostetaan parempaa valikoimaa Stadsmissionin muilla toreilla. "Kultaisia" lasten kuvakirjoja ruotsiksi huomasin (Suomessa Tammen julkaisemia).
.
**
2) Röda Korset Kupan (Punaisen Ristin Kontti), Östgötagatan 65. Kävely äskeiseltä kirpputorilta länteen 2 korttelia (400 metriä) ja Itägöötankatua 200 metriä etelään, yli viiston Katarina Bangatanin. Isot näyteikkunat nauhana katutasossa. Isossa kellarissa paljon kirjoja ja myös leluja ja lautapelejä (tavallisesti 20 Skr, ostin "Haren & Sköldpaddan").
.
(Sarjakuvien antikvariaatti "Alvglans Comic Book Shop", Östgötagatan 19, pohjoiseen, moskeijan luona. Ulkona koreissa lehtiä "Acke" eli Justus 2-3 kruunua, tai "Knasen" eli Masi-värialbumeita 30 kruunulla.)
.
***
3) Myrorna, Götgatan 79. Äskeiseltä kirpputorilta 250 metriä Blekingegatania, joka lähtee länteen melkein Punaisen Ristin ovea vastapäätä, vain hiukan pohjoisempaa. Iso liike Blekigegatanin ja leveän Görgatanin kulmassa toimii sekä katutasossa että kellarissa, jossa on paljon kirjoja, leluja ja lautapelejä.
.
.
Ryhmä B) Hornsgatan, Söderin länsipuoli, kirpparit 4-7.
.
****
4) Emmaus, Götgatan 14, Korttelissa Hornsgatan / Peter Myndes Backe, Remontoitavaa Kaupunginmuseota melkein vastapäätä. Hornsgatanin jälkeen Götgatania ylämäkeen etelään ja seuraava kuja länteen ylämäkeä ovelle. Keskikokoinen kirpputori, myös kohtuullinen omanlaisensa kirjavalikoima järjestyksessä hyllyköissä länsireunalla, jossa myös sarjakuvalaari on ollut ikkunan alla.
.
*****
5) Stadsmission Mariatorget, Hornsgatan 58. Slussenilta 700 metriä isoa Hornsgatania länteen, hiukan Mariatorgetin ohi, kadun pohjoispuolella. Melko iso liike ulottuu katutasossa syvälle talon sisälle, perällä on kirjoja ja sarjakuvalehtiä. Tämä oli pitkään mieli-kirpparini, jonne oli helppo osata Hornsgatania ja josta ehtii kävellä laivalle 25 minuutissa, melko suoraan itään. Usein olenkin poikennut Mariatorgetilla juuri paluumatkalla laivalle, jos on ollut jäljellä ylimääräistä aikaa. Olen ostanut mm. Puolan Krakovaa esittelevien pelikorttien tuplapakan 20 kruunulla, sarjakuvalehtiä 4 kpl 10 kruunulla ja 10 kruunun Knasen (Masi) värialbumeita.
.
(Antikvariaatit: Mariatorgetin etelälaidan Sankt Paulsgatanin kulmassa Bellmansgatan 26A on sarjakuvien Antikvariaatti Serieslussen (kauppias Erkki Häkli puhui puhelimeen suomea). Olen ostanut 15 kruunulla vampyyriankan sarjakuvalehden "Dracurella". (SerieWikin mukaan liike on 2018 lopettamassa, koska nuoret eivät enää lue tarpeeksi sarjakuvia.) Hornsgatanille vievällä Bellmansgatanilla on vieressä toinen ahtaampi sarjakuvakauppa Staffars Serier, joka aukeaa klo 12.
.
******
6) Myrorna, Hornsgatan 96. Edelliseltä kirpputorilta 700 metriä suoraa tietä länteen. Helppo osata, mutta suora tie voi olla yksitoikkoistakin. En ole käynyt kovin usein Hornsgatania pitkin täällä asti, mutta joskus kävellyt kaartuvaa Ringvägeniä tänne kirpputorilta 3). Olen saattanut tehdä 5-6 kirpparin lenkin järjestyksessä (1)-2-3--6-5-4!
.
*******
7) Stadsmission, T-Liljeholmen. Olen käynyt pari kertaa, samalla kun nousin Nybohovshissen-rinnehissillä Nybohovshöjdenin kukkulalla! Keskikokoinen kirppari on tavallisilta reiteiltäni syrjässä lännessä ja lounaassa, Liljeholmenin Tunnelbana-aseman kauppakeskuksessa. Kävelyä edelliseltä kirpputorilta 6) tulee yli kaksi kilometriä, ensin Hornsgatania länteen, sitten Liljeholmsbron lounaaseen. Täällä voi käydä vaihteen vuoksi, jos muihin toreihin ehtii kyllästyä. Tai jos valitsee nimenomaan ryhmän B sarjan 4-5-6-7.
.
.
Ryhmä C) Gamla stan ja Kungsholmen, kirpparit 8-10.
.
********
8) Stadsmission, Köpmangatan 15, Gamla stan. Vanhankaupungin vanhalle kauppakadulle löytää mm. kävelemällä Skeppsbronin läheistä Österlånggatania Slussenilta pohjoiseen ja nousemalla mäelle vasemmalle länteen. Köpmangatan kulkee itä-länsi-suunnassa Suurtorille. Pienehkö kirpputori, mutta taitaa sisältää valikoidumpaa ja erikoisempaa tavaraa, enemmän keräilijöille ja turisteille kuin arkisille paikallisille pienituloisille kaduntallaajille. Olen käynyt täällä vasta yhden kerran, kun joissakin muissa 10-20 kertaa.
.
(Gamla stanin Antikvariaatit: Wiklands Boklåda, Kindstugagatan 6, ja Antiquarian Escapism / Antikvariat Verklikhetsflykt, Storkyrkobrinken 14, olen katsellut ulkoa. Centralantikvariat, Österlånggatan 53, on jäänyt huomaamatta? Antikvariat Kornhamnstorg 47, josta ostin 1990-luvulla, on lopetettu.)
.
(Gamla stanin sarjakuvakaupat: Kåge Mobrandtin "Comics Heaven", Stora Nygatan 23. Edellisen kadun poikkikujalla on Eric Anttilan "Serieboden", Sven Vintappare gränd 2 /Västerlånggatan 26-28. SerieWikin mukaan "Serieboden drivs av Jorma".)
.
*********
9) Stadsmission, Hantverkargatan 78, Kungsholmen. Kävelymatkaa 3 km Vanhan kaupungin kirpparilta. Ensin Vasabron tai Norra Järnvägsbronin kävelytie Gamla stanista luoteeseen ja Kaupungintalon luokse. Siitä vain suoraan Kungsholmenin "kauniimpaa" pääkatua Hantverkargatania länteen. hiukan yli Kronobergsgatanin, kohti St. Eriksgatania. (Matkan varrella aukeaa klo 11 Ryös Antikvariat, Hantverkargatan 21.)
.
**********
10) Myrorna, Fleminggatan 89, Kungsholmen. Fleminggatan on Kungsholmenin "rumempi" pääkatu länteen (kirjailija Lena Anderssonin mukaan), mutta sitä pitkin ei tarvitse paljon kulkea kuin pätkä länteen, jos kävelee ensin Hantverkargatanilta St. Eriksgatania, 700 metriä edelliseltä kirpputorilta n:o 9).
.
.
Ryhmä D) Hagsätra ja Vasastaden, kirpparit 11-14.
.
*
11) Myrorna, Kolargatan 2, Hagsätra. Kaukaisin tuntemistani kirpputoreista! Ehtiäkseni otan ensimmäiseksi kohteeksi tai en ollenkaan! Sijaitsee lähellä Siljan terminaalia (Värtahamnen) tai Ropstenin metroasemaa, jonka eteläiseltä uloskäynniltä voi kävellä lyhyen pätkän etelään Kolargaranille. Minä tulen kuitenkin Vikingiltä kävellen reittiä Stureplan (jossa melkein matkan varrella voisi poiketa isossa Antikvariaatissa Rönnells, Birger Jarlsgatan 32), Humlegårdenin ohi, Sturegatan, Stadionin ohi, Lidingövägen (kuninkaallisten tennishallien ohi), Norra Länken -moottoritien ääreen.
.
Pohjoisessa näkyy valtava voimalaitoksen rakennusmöhkäle: Värtaverket. Täytyy vaihtaa kadun kaakkoispuolelle, jotta pääsee risteyksen yli pohjoiseen, voimalan länsipuolelta pohjoiseen kulkevalle hiljaiselle Jägmästargatanille. Kolargatan lähtee heti voimalan takaa itään ja pian alamäkeä kohti moottoritietä. Päättyvä tie, jonka numerossa 2 on kolmikerroksinen tiilitalo tekstillä Myrorna.
.
Ovi portaikkoon, josta keskikerrokseen. Väljät, siistit, avarat tilat. Perällä paljon kirjoja hyvässä järjestyksessä. (Mieleeni tulee Espoon Kierrätyskeskus Kutojantie 6). Kirjat maksavat 25 kruunua; mutta pokkareita kolme /45 Skr tai yksi 20 SEK. Tarjolla (maaliskuussa 2018) "American Teacher's Book", pilailukirja historianopetuksesta, mukana presidentti Svinhufvud. Hakuteos lastenkirjojen keräilijälle, jossa kerrotaan ensipainosten hinnat, mukana Tove Jansson, Anthony Buckeridge ja 8 sivua Enid Blytonia!
.
Kolmannessa kerroksessa on leluja ja lautapelejä, joiden aiheina mm. laiva tai koululuokka! Kuka saa vähiten muistutuksia (kuiskailu, lunttaus, purukumi?) "Ope ragee!" Vuorotellen kukin pelaaja opettajana. Hinta 40 SEK, normaalisti pelit vain 20 SEK! Kulutan 2-3 kerroksissa aikaa 30+20 minuuttia, pohjakerros jää katsomatta kalusteineen. - Miellyttävä kirpputori, hankalan matkan päässä! Jatkan täältä Hagagatanin kirpputorille (Lidingövägen - Valhallavägen - Odengatan).
.
**
12) Stadsmission, Hagagatan 3, Vasastaden. Odengatanin ja Observatoriolundetin pohjoispuolella kulkee Hagagatan (Norrtullsgatanin ja Sveavägenin välissä). Kellaritila. Hinnat tuntuvat minusta kalliilta? Kuitenkin kolme taskukirjaa (20 SEK) saisi täällä kahden hinnalla (40 Skr). Olen käynyt vain kerran. (Unohdin etsiä läheltä Antikvariaatin: Surbrunnsgatan 58.)
.
(Hagagatan on kätevän lähellä pääkirjastoa, jonka erillisessä lehtisalissa Odengatanilla poikkean lukemaan Oslon Aftenpostenin, jossa on torstaina 48+32=80 sivua. 6 värillistä sarjakuvaa = 1 sivu. Lopussa muistokirjoituksia kuolleista peräti 2 sivua! Suomesta on tilattu luettaviksi Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet.)
.
***
13) Myrorna, Norrtullsgatan 9, Vasastaden. Vain 300 metriä etelään edellisestä kirpparista. Odengatanin ja Observatoriogatanin välissä, pääkirjaston ja Observatoriolundetin puistomäen länsipuolella. Kirjaosasto on peremmällä, lännestä pohjoiseen. Kirjojen hyllykön takana lännessä on leluosasto, jossa ylähyllyllä monta metriä lautapelejä kyljillään kapea laita ulospäin. Olen käynyt monesti. (Antikvariaatti Aderton on vieressä: Norrtullsgatan 13. Ikkunan alla on ulkona laatikossa 10 kruunun kirjoja.)
.
Katu jatkuu mutkan jälkeen etelään nimellä Drottninggatan. Strindbergin kotimuseon talossa, 500 metrin päässä, sijaitsee Antikvariaatti August, Drottninggatan 85, johon toisinaan alennusmyynti (jopa -60 %) vetää runsaasti asiakkaita, kaverinikin osti sieltä monta kirjaa.
.
****
14) Myrorna, Adolf Fredriks Kyrkogatan 5-7, Norrmalm. Drottninggatanin poikkikatu itään, kilometri edelliseltä kirpputorilta etelään tai puoli kilometriä Strindbergin kotitalosta. (Adolf Fredrikin kirkossa on filosofi Descartesin muistomerkki ja kirkkomaalla punaruusuin kukitettu, salamurhatun pääministerin Olof Palmen hauta) Runsasvalikoimainen, vähän ahdas kirpputori katutasossa ja kellarissa. Käyn usein, mielikirppareitani lautapeleineen. Näyteikkunoissa vanhoja leluja, vaikkapa lapsuuteni Märklin-junarata komeassa kotelossaan.
.
*****
Lopetettu: 15) Myrorna, Tomtebogatan 5, Sankt Eriksplan, Vasastaden, oli tyhjillään, kun viimeksi 2017 yritin käydä. Syksyllä 2012 löysin sen kellarista 200 kruunulla suuren kuvateoksen Saksan kaupungeista vanhojen väripiirrosten esittäminä. Postikortit maksoivat 1 Skr, muovikassi 2 Skr.
.

638. Porvoo Museokortilla ja Onnibus 1 eurolla

Etsin Onnibusin halvimpia 1 euron matkoja. Helsingistä Porvooseen arkisin 18 vuoroa, paljon lippuja 1,70 tai 2,20 tai 2,70 euroa. Juhannuksen aatonaattona klo 11 meno 1 eurolla, klo 18:05 paluu 1 eurolla. (Lisäksi varausmaku 1 euro, yhteensä 3 euroa, varatessani pari viikkoa etukäteen.)
.
Kampissa juhannuksen menoliikenteen ruuhkaa, laiturin ovelle 5 ei kovin paljon. Onnibusin kaksikerroksisen punaisen sijasta laituriin ajaa vasta viime hetkellä vihreänkeltainen yksikerroksinen "Lehtimäki", irtokyltein: ONNIBUS, Porvooseen. Kuljettajan sijasta Onnibusin kiertävät matkatavaroiden pakkaajat tarkastavat laiturilla lipun "1-0103-210618-F77-Helk-Pora".
.
Väljästi matkustajia. Kahden pikkutytön afrikkalaistaustainen äiti kysyy kuljettajalta onko bussissa vessaa? "Pitäisi olla, keskioven luona, jouduin vaihtamaan autoa, en ole ehtinyt tutustua." Kuljettaja myy välipysäkeiltä (Ooppera, Porvoonkatu, Kangasalantie, Kumpulan kampus, Valtimontie, Viikki) kertalippuja Porvooseen 6 eurolla.
.
Porvoonjoen ylitys Mannerheiminkadun siltaa tekee aina hienon vaikutuksen: vasemmalla punaiset ranta-aitat, joiden yllä kohoaa vanha kaupunki ja tuomiokirkko. Lasikatos-pysäkki linja-autoaseman itäpuolella Rauhankadulla, josta bussi jatkaisi klo 11:55 Kevätkumpuun.
.
Etsin ensimmäiseksi paluupysäkin bussiaseman länsipuolelta Piispankadulta. Siellä lasiseinäkoppi on merkitty selkeästi Onnibus-tunnuksilla ja laituriin saapuukin juuri klo 12 Kevätkummusta normaali 2-kerroksinen onnibus. Tusina jonottajia, rinkkaselkäisiä tyttöjä.
.
Iltapäivälle oli sateenuhka, joten ajattelin kävellä ulkona ennen museokäyntejä. Otin ilmaisen kartan telineestä. Piispankatu - Kirkkokatu vei pohjoiseen Tuomiokirkon torille. Kirkossa loppui juuri klo 12:15 "Urkuvartti"; kuuntelijat ulos ja turisteja sisään. (Sisältä yllättävän pieni ja vaatimaton kirkko). Kävelin historiallisten merkkirakennusten ohi pohjoiseen Isolle Linnamäelle, jossa puisia kävelysiltoja yli muinaislinnan vallihautojen. Tuuhea metsä peittää suureksi osaksi näköalan alas Porvoonjoelle.
.
Kartan avulla löydän Lukiokadulta jääkauden ihmeellisesti muovaaman "kiviportaikon". Puisten pientalojen mutkaisia pikkukatuja, "800 asukkaan kodit". Muistolaatta Runebergin aiemmasta kotitalosta. Ikkunoissa "juorupeilejä". Ilolankuja, Koulukuja, Itäinen Pitkäkatu, Kulmakuja, kirkon mukulakivitorille, josta mukulamäkeä alas lounaaseen Raatihuoneentorille, jossa pari-kolme myyntikojua ja hajanainen joukko ulkomaalaisiakin turisteja.
.
****
Sitten käyn Porvoon neljässä tunnetuimmassa museossa. Jossakin ranta-aitassa olisi lisäksi lelu- tai nukkemuseo (3,50 euroa)? Metsästysmuseo on muuttanut Riihimäelle ja Luonnontieteellinen museo hävinnyt siinä samassa? Näsin kartanossa järjestetään kesänäyttelyitä.
.
*
1) Vanha Raatihuone, Historiallinen museo. Museokortillani (ilman sitä maksaisi 8 euroa). Olen ainoa vieras klo 12:45, lippuni numero on 9. Kolme kerrosta, aloitan toisesta. Salillinen vanhoja maalauksia, Edelfeltiä, lattia vaatii kengille muovisuojukset. Toisessa salissa mm. keisarin valtaistuin ja Suomen leijona. III kerroksessa lasivitriineissä esityksiä mm. lapsityövoimasta ja koulunkäynnistä, uimapuvut ja olkihattu, porvoolaisia tuotteita (väriliidut Porvoon maisemalla koristetussa laatikossa muistan kansakoulusta!). I kerroksessa porvoolaisia lasi- ja keramiikkatuotteita. Kellarissa paras osasto: "Kivikausi" (josta vain kiviesineet ovat säilyneet), kivikirveet, nuolenpäät, korut, pedonhampaat, järvi- ja suomalmi. Taustalla nauhalta linnunlaulua.
.
**
2) Holmin talo, Edelfeltin ja Vallgrenin museo, viereinen talo, samalla museolipulla. Ulko-oven kilikellot helisevät, jolloin virkailija kiiruhtaa vastaan museokauppaan työntekijöiden äänekkäästä kokouksesta takahuoneesta. Katselen I kerroksen vaihtuvien näyttelyjen salin penkiltä isosta monitorista vaihtuvia valokuvia, samanlaisina säilyneiden katujen vertailua ennen ja nyt, mustavalko- ja värikuvina. Toisessa kerroksessa esitellään porvariskotia ja Edelfeltin maalauksia. Kopio Ville Vallgrenin Merenneidosta "Havis Amanda".
.
***
3) Runoilija J.L. Runebergin kotimuseo. Museokortillani (muuten 8 euroa). Saavun klo 14:50 (kahdelta olisi ollut suomenkielinen ja 14:30 ruotsinkielinen esittelykierros). Lipputiskillä virkailijarouva selostaa minulle 5 minuutissa Runebergin pariskunnan kotielämän, selaten muovitaskukansion kuvasivuja. Johan Ludvig sairastui. Fredrika sai miehen entisen työhuoneen käyttöönsä. Fredrika kuuroutui. Osa huoneista vuokrattiin pois, kun lapset aikuistuivat. Herrainhuoneen seinällä roikkuvat metsästettyjen eläinten taljat on vaihdettu uusiin. Ylimpänä lahjaksi saadut sinivalaan hampaat.
.
Saan kansion lainaksi. "Aikaa jäljellä 70 minuuttia, riittää hyvin runoilijakotiin, Fredrikan puutarhaan sekä Valter Runebergin veistoksiin tutustumiseen naapuritalossa!" Kierros huoneesta toiseen ympäri talon. Ensin muovitöppöset kenkien ympärille ("vaihtoehtoisesti kengät voi ottaa pois"). Katselen kiinnostuksella lasioviset kirjahyllyköt. Kirjoitan nimeni vieraskirjaan, edelläni tänään 9 nimeä, brittejä (pääsylippuni numero on 10.) Minun jälkeeni ehtii tulla romanialainen ja suomalainen pariskunta.
.
Puutarhakäynti on ilmainen, kadulta poikkeavillekin. Yllättävän viehättävä paikka, runsaiden värikkäiden kukkaketojen lisäksi rehevä viidakko erilaisia pensaita ja puita, joiden lomassa risteilee polkuja. Miksei tällaisia kasvateta enemmän? Aitassa on lapsille leikkipaikka.
.
****
4) Walter Runebergin veistoskokoelma. Aleksanterinkatu 5. Runeberginkadun itäpuolella. Kolmen-neljän huoneen kierros ympäri talon. Hyllykköseinällä kymmenittäin tunnettujen henkilöiden ilmeikkäitä kipsipäitä: Topelius, Tallberg, Mechelin... Pienoismalli Runebergin patsaasta (Helsingissä Esplanadilla ja Porvoossa Runebergin puistossa) ja keisari Aleksanteri II:sta. Kopio Pietari Brahesta (Turussa tuomiokirkon torilla ja Raahessa Pekkatorilla). Perinteellisiä kauniita valkoisia alastonpatsaita nuorista naisista ja miehistä.
.
Walterin (1838-1920) pitkää elämää selostetaan kussakin salissa erikielisillä muovitetuilla A4-arkeilla, joita lueskelen: 17 vuotta Roomassa, jossa 3 lasta kuoli, 17 vuotta Pariisissa, viimeiset 13 vuotta Suomessa. Olen yksin, kunnes tulee pariskunta, jolloin nuhainen opastyttö pitää pienen esitelmän, miten Walterin veistostyyli muuttui ajan myötä tiukan antiikkisesta ilmeikkäämmäksi.
.
Veistokset ja Raatihuoneen "kivikausi" olivat minulle päivän positiivisimmat museoyllätykset. Maalauksiin tutustuminen kärsii museoiden hämärästä valaistuksesta, joten niiden katselu taidekirjoista pärjää hyvin vertailussa.
.
*****
Poikkesin Simolinin tavaratalossa, joka on kuulemma Suomen vanhin. Kävin Porvoon Taidetehtaassa, jossa toimii myös elokuvateatteri Rex sekä turisti-informaatio runsaine esite-valikoimineen. Kävelin joen länsirannan ulkoilupolkua meren ääreen Kokonniemeen. (Sikosaaren lintutorni joen itäpuolella täytyi jättää toiseen kertaan).
.
Kiipesin korkealle Näsinmäelle ja valokuvasin joen vanhimman sillan yli itään tuomiokirkolle, kunhan tuuheasta puustosta aukon löysin. Kiviseltä näkötornitasanteelta Näsin kartanon pohjoispuolella näin joelle kaakkoon ja etelään, mutta puusto peitti koillisen. Näsinkivi oli kai läheinen valtava siirtolohkare rakoineen, halkeamineen ja luolantynkineen.
.
Porvoonjoen länsipuolelle on rakennettu ja yhä rakenteilla yhtenäisen nykyaikainen tiivis kerrostaloalue, jollaisia on aiemmin rakennettu lähiöihin Kevätkumpu ("Keväri" kaakossa) ja Gammelbacka ("Kamppula" lounaassa, en ole käynyt, mutta Mimi kertoi 1985). Lähimpänä länsirannalla on uudehkojen yhtenäisen näköisten puisten pientalojen alue.
.
Sain miellyttävän kuvan Porvoosta, jossa olen käynyt aiemmin museojunalla, busseilla, henkilöautoilla, m/s J.L. Runeberg-laivalla ja pari kertaa kävellenkin (Helsingistä ja Pukkilasta). Tekisi mieli tulla uudelleenkin. Kirjastossa jäi tällä kertaa käymättä. Jätin Porvoon Onnibusin normaalilla punaisella double-deckerillä klo 18:05 Piispankadulta.
.

tiistai 5. kesäkuuta 2018

637. Tukholman ilmaiset museot 12-17

Kolme edellisiä pitempää päiväretkeä D, E, F,
joilla kävellään ilmaisiin museoihin 12-17,
ohittaen myös joitakin maksullisia museoita.
.
(Jatkoa edellisestä osasta, jossa päiväretkillä A, B, C kävelin ilmaisiin museoihin 1-11.)
Valtion museot ovat olleet pääsymaksuttomia vuodesta 2016 ja ovat edelleen vuonna 2019.
.
Retki D)  Museopuisto / Gärdet:
12) Merimuseo / Sjöhistoriska museet
13) Urheilumuseo / Riksidrottsmuseet
14) Kansatieteen museo / Etnografiska museet
+ Poliisimuseo / Polismuseet (60 kruunua!)
+ Tekniikan museo / Tekniska museet (150 kr!)
.
.
Retki E)  Keskustasta luoteeseen:
15) Bonnierin taidehalli / Bonniers konsthall
16) Hagan puistomuseo / Haga parkmuseum
.
.
Retki F)  Yliopistoalue pohjoisessa:
17) Luonnonhistorian museo / Naturhistoriska Riksmuseet
+ Kasvitieteellinen / Bergianska trädgården (20-80 kr!)
.
.
************
D)  Museopuisto / Ladugårdsgärdet:
.
Edellisten retkireittien mukaisesti kävelen suorinta tietä Berzelii-puiston Nybroplanille (jonne pääsisi myös kävelemättä Emelie-laivalla Stadsgårdenin laiturista,Vikingin laivan itäpuolelta).
.
Nybroplanilta kävelen venelaiturien ohi rantaa pitkin itään, kohta jo miljonäärien asuttaman Strandvägenin esplanadin keskellä kulkevaa puistokäytävää pitkin, suojassa toukokuun 2018 auringon paahteelta. Djurgårdsbrunin sillan kohdalla on harmillisesti poikettava keskeiseltä puistokäytävältä kadun reunalle.
.
Nobel-puisto tulee vastaan, sen rantapolkuja itään. Kesälläkin ovat esillä kyltit: "Varokaa heikkoja jäitä!" Nobelgatan ja Diplomatstaden, mm. Amerikan suurlähetystön tähtilippu liehuu. Folke Bernadotten rantapolku. Paidattomia hölkkääjiä (miehiä).
.
Merimuseon kapea valkoinen rakennus (Ragnar Östberg 1935) loistaa avaralta niityltä kaartuen kuin bumerangi tai ankkuri (koverana länteen). Nousen puuportaita pihalle, näen joitakin turisteja sisäänkäynnin portailla. Olen kävellyt laivalta tunnin ja 15 minuuttia.
.
.
*
12) Merimuseo / Sjöhistoriska museet
(Djurgårdsbrunnsvägen 24, ti-su 10-17 ainakin)
.
Sisällä on tyhjän tuntuista, vahtimestari vain kävelee aulan poikki juttelemaan informaatiotiskin naiselle. Menen ensiksi suoraan itään syvennykseen, jossa on esillä Kustaa III:n fregatin Amphionin peräsalonki ruokakattauksineen. Seinällä on merenkulkijaperheiden muotokuvia, esim. John Jenningsin perhe.
.
Eteläsiiven näyttelyssä kuvataan mm. merimatkaa Göteborg - Cadiz - Kapkaupunki -.Jaava - Kiina. Kaikki matkalle lähtevät eivät selviä hengissä, joten näemme purjekankaaseen käärityn ruumiin. Eksoottisten satamien elämää elävöitetään. "Siirtomaassa naiset viettävät aikaansa mieluummin orjien kuin miestensä kanssa." Talon eteläpäässä on liukuoven takana ravintola.
.
Pohjoissiivessä on valtavasti sotalaivojen pienoismalleja, joista en jaksa innostua. Pohjoiskärjessä on kirjasto, jonka kellarissa valokuva-arkisto.
.
Merimuseo tuntuu pienehköltä, koska en satu huomaamaan portaita toiseen kerrokseen, jossa olisi eteläpuolella näyttely Shipping & Shopping, sekä pohjoispuolella tilapäinen näyttely. Kellarissakaan en käy, siellä olisivat arkistot, naulakot, käymälät, auditorio sekä tilapäisesti suljettu pelihuone Saltkråkan. Aikaani kuluu museoon vain puolisen tuntia toukokuussa 2018.
.
Edellisen kerran kävin Merimuseossa bussilla 69 Päivin kanssa, maaliskuussa 1999, jolloin pääsymaksu oli 40 kruunua ja museossa (kahviloineen) kului meiltä 2 tuntia. Tervantuoksuisia veneitä purettiin. Merimaalauksia. Yläkerrassa pienoismalleja ja kajuuttaesityksiä. Lena Ringbom (1913-65) toimi merimiehenä 1931 Gustav Erikssonilla, lehtijuttuja naisesta NY Times ym., myöhemmin kuvataiteilija. Kellarissa oli telakan pienoismalli.
.
***
Merimuseoon kuuluu kesäisin myös Venehalli ja laivatelakka Galärvarvet vajaan parin kilometrin päässä, Djurgårdenin saaren länsirannalla, Vasa-laivan museon ja Astrid Lindgrenin huvipuiston Junibackenin välillä. Kävin Venehallissa "Båthallen 2" syyskuussa 2015, kun se oli viimeisiä päiviä auki.
.
Ovimiehet tervehtivät minua iloisesti, koska olin päivän ensimmäinen asiakas! En jäänyt ainoaksi, sillä perässäni tuli pieni seurue, joka kuitenkin pyörähti hyvin nopeasti ympäri hallin ja häipyi, kun minä olin perustellisempi. Esillä oli veneitä. Pöydän päällä ja hyllyssä oli antikvaarisia kirjalöytöjä! "Susi-Larsen" ja lastenkirjojakin. Käsikirja Suomen satamista ruotsiksi.
.
Hallin yläkerrassa oli esillä huviveneitä sekä suuri määrä perämoottoreita: ainakin Johnson, Evinrude ja Husqvarna, joita muistan 1960-luvun mainoksista. Ulkoseinässä oli kaiteellinen näköala-aukko länsisuuntaan merelle. Valokuvaava pariskuntakin houkuttui piipahtamaan sisälle. Saksalainen mies empi juuri ovella, kun minä poistuin, ja ovimiehet houkuttelivat häntä eri kielillä tulemaan sisälle.
.
Laituriin kytketyt jäänmurtaja St. Erik ja majakkalaiva Finngrundet (1903) oli suljettu talveksi jo elokuun lopussa, enkä päässyt käymään. Katsoin Galärvarvetin kirkkomaan vanhoine hautoineen sekä Estonian uppoamisen (28.9.1994) muistomerkin satoine hukkuneiden nimineen.
.
TÄYDENNYS: Käydessäni Tukholmassa sunnuntaina 18.8.2019 'Venehalli 2' oli suljettu ja sen paikalle odotetaan vuonna 2020 avautuvaa uutta Hylkymuseota!
Museolaivojen laituri oli vielä auki. Katsoin miinanraivaajan vain laiturilta, mutta kävin jäänmurtaja St. Erikissä ja majakkalaiva Finngrundetissa sisällä, ulkokansilla, komentosillalla ja ruumassa, kuten muutama muukin vieras.
Erikoisinta olisi kai ollut kiivetä kierreportaita korkealle laivan majakkatorniin, mutta sen jätin tekemättä. Pelkäsin vähän, että katuisin laskeutuessani? Kiipeämiseen ei kehotettu eikä sitä kielletty, mutta ovi oli kutsuvasti auki.
Muuten laivat oikeastaan muistuttavat toisiaan: tilat ovat pakosti vähän ahtaat. Olen 30 vuotta sitten asunut yhteensä kuukauden verran tutkijahytissä 5 vanhalla merentutkimusalus Arandalla.
.
.
**
13) Urheilumuseo / Riksidrottsmuseet
(Djurgårdsbrunnsvägen 26, ti-su 11-17 ainakin)
.
Kolmen minuutin pituinen suorin tie Merimuseosta itään Etnografiseen museoon kulkee rakennusryhmän läpi, jossa majailee kolme muuta museota: Urheilumuseo (ilmainen), Poliisimuseo (60 kruunua) ja Tekniikan museo (150 kruunua).
.
Urheilumuseo ja sen pihamaa näyttävät autioilta. Käyn ensin Etnografisessa museossa. Paluumatkallani näen parin tytön istuvan Urheilumuseon ulkoportailla nautiskelemassa toukokuun 2018 auringonpaahteesta. Nousen portaat heidän ohitseen ja avaan ulko-oven. Toinen tytöistä lähtee perääni sisälle ja tervehtii: "Välkommen!" Hänen puseronsa rintamuksessa kiiltelee nimilaatta, joka todistaa hänet virkailijaksi eikä lomailijaksi.
.
Museokauppa ja infotiski ovat oikealla idässä ja näyttely alkaa vasemmalta kohti länttä ja pohjoista. Esillä on sarja Olympialaisten julisteita. Pysähdyn saliin katsomaan filmiesityksiä vuoden 1948 urheilujuhlista, Göteborg raitiovaunuineen esittäytyy mustavalkoisena, hattupää-herrat paksuine palttoineen ovat menossa stadionille, jossa kiskaistaan kuulia ja keihäitä. Välillä tapahtumapaikka vaihtuu Malmöksi.
.
Näyttelyssä on esillä urheiluasuja mallinukkien päällä, taitoluistelijatytöstä jättiläismäisiin jääkiekkoilijaan ja hiihtäjään. Museokävijälle olisi tarjolla pulssimittareita ja useita erilaisia laitteita oman fyysisen kunnon testaamiseen, mutta kengät otettava pois ensin. En osallistu mihinkään. Olen ainoa museovieras.
.
Reitti kääntyy jo takaisin itään kohti ulko-ovea ja museokauppaa, mutta vielä nousevat portaat pohjois-suuntaan, toiseen kerrokseen. Yläkerrassa voi katsella värillisiä urheilufilmejä, muutaman minuutin lajia kohti: pöytätennis, uinti, nyrkkeily, paini jne.
.
Dioraamoihin tai vitriineihin on rakennettu pienoismalleja, kuten kaupunginosa junaratoineen, urheilukenttineen ja liikuntamahdollisuuksineen. Pohdittavaksi asetetaan kysymyksiä: "Onko kaikilla varaa harrastaa?" Urheiluvälineitä kuten vanhoja tennismailoja on näytteillä.
.
Pihalla katsellessani olin nähnyt kiinnostavasti umpinaisen siltakäytävän johtavan Urheilumuseon toisesta kerroksesta naapuritaloon, mutta käytävään vievät pariovet huomaan nyt visusti suljetuiksi. Ennen poistumistani (puolessa tunnissa) katselen vielä joitakin - yllättävän viihdyttäviä - urheilufilmin pätkiä!
.
.
***
14) Kansatieteen museo / Etnografiska museet
(Djurgårdsbrunnsvägen 34, ti-su 11-17 ainakin)
.
Etnografisen pihaa koristavat intiaanien toteemipaalu sekä muutamat puupaalut muistoksi Neuvostoliiton vallasta vapautuneesta Itä-Euroopan maasta. Kukaan ei ole menossa sisälle museoon, mutta kahvilan ulkoterassi on täynnä iloisia kesäihmisiä toukokuun helteellä 2018.
.
Käyn ensin eteläpihalla katsomassa ikkunoista sisälle Japanilaiseen teehuoneeseen, joka ei ole toukokuussa vielä auki. Talon ympärillä on aidattu japanilainen kivipuutarha, jossa vesi valuu bambuputkesta lammikkoon. (Suomessa Vantaan Meiramitien Viherpajassa on parempi Japanilainen puutarha teehuoneineen!)
.
Kun kävelen Etnografisen ovesta sisään, päähuiviin kietoutunut somalialainen virkailijatyttö juttelee juuri infotiskillä ainoan muun asiakkaan kanssa. Kävelen kivipatsaiden galleriakäytävää itään, oikealla etelässä on ravintola, vasemmalla "Kaukaa haettujen" näyttelyhalli.
.
Alakerran kohokohtia: "Maailma kapsäkissä". "Magasinet", vanhanaikainen osasto, jossa vitriineihin kapeiden käytävien varsille on tiuhaan sullottu 6000 yli sata vuotta sitten kerättyä esinettä eksoottisista maista. Useita filmiesityksiä: Benin City väreissä (5 min), liikenne kulkee ohi norsun syöksyhampaiden portin ja sitten ajetaan mopolla pitkin afrikkalaista katupahaista, jota reunustavat yksikerroksiset avoimet kauppakojut.
.
Mv-filmissä (15 min.) ruotsalainen lähetyssaarnaaja saapuu kantotuolilla Kongon kylään sata vuotta sitten. Valkoinen vetää hampaita, punnitsee lapsia, rokottaa, kastaa, vihkii ja siunaa alkuasukkaita, jotka rakentavat ahkerasti lähetysasemaa. Toisessa filmissä Australian aboriginaalit muistelevat kriittisesti ruotsalaisen tutkimusmatkailijan käyntiä.
.
"Beninin aarteita", komeita mustia patsaita (joitakin on eri aikoina sensuroitu verhoamalla sukupuolielimiä, kerrotaan esittelyteksteissä). Lasten toivekammiossa (kuin Mustanaamion luolassa), johon aikuinen yli 140-senttinen mahtuu vain kääpiökäynnillä, kummittelevat hämärässä luolassa erityisesti pelottavat, irvistelevät, isohampaiset kiinalaisten tai meksikolaisten epäjumalat tai naamiot.
.
Portaat yläkerran keskushalliin. Länteen on rakennettu Afrikasta kertova moderni käsikirjasto, kaiketi maahanmuuttajia varten. Pohjoisessa esitellään niin Amazoniaa kuin arktista jäätikköä dioraamoin jääkarhuista ja jäävuorista, sekä Australiaa uskomattomine Ayers Rock- eli Uluru-vuorineen.
.
Etelässä on japanilaisen pientalon malli vitriinissä ja esityksiä ainuista, No-teatterista, tee-seremoniasta, sekä Amerikan intiaanien elämästä, niin täysikokoinen tiipii-teltta kuin pueblo-intiaanien kivitalokylän pienoismalli. Villin lännen TV-sarjafilmin tunnusmusiikki soi "rattata-tattan-taa-taaa!" ja Buffalo-Billin, Karl Mayn, Edward S. Ellisin ym. intiaaniaiheisten seikkailukirjojen kansikuvia heijastetaan vuorotellen esille.
.
Toukokuussa 2018 viivyn museossa tunnin. Lokakuussa 2016 viihdyin siellä 2 tuntia. Alakerran peräosa portaikon liepeillä oli 2018 tyhjillään ja porakoneiden ääni kertoi uuden näyttelyn rakentamisesta. Edellisellä kerralla tilassa oli näyttely sukupuolten eroista ja yhtäläisyyksistä.
.
Huhtikuussa 1985 kävin (bussilla 69) Etnografisessa opiskelija-alennuksella (5 kruunua). Alakerrassa oli Japania, yläkerrassa savimajoja. Intiaani-tinasotilaita vitriinissä. Alkuasukkaiden veneitä kerrosten välillä. Koululuokka ekskursiolla. Ostin eksoottisia esineitä kuvaavia postikortteja.
.
.
****
+ Poliisimuseo / Polismuseet (60 kruunua!)
(Museivägen 7, ti-su 12-17 ainakin)
.
En näe oven käyvän Poliisimuseoon. Ohitse vain kuljen itsekin, saman talon länsipään Urheilumuseon ja naapuritalon Etnografisen välillä. Pihalla on pieni lasten liikennepuisto, johon saisi vuokrata polkuauton Poliisimuseosta. Talon itäkulmalla on mainio kuvauskohde: poliisin helikopteri kolmen metrin korkeudessa pylvään nokassa. Valokuvan taustaksi voi valita Kaknäs-tornin ja taivaan sinen Gärdetin niityn yllä.
.
.
*****
+ Tekniikan museo / Tekniska museet (150 kruunua!)
(Museivägen 7, ma-su 10-17 ainakin)
.
Tekniikan museo (Etnografista museota vastapäätä) on toimintapainotteinen, kuten Vantaan tiedekeskus Heureka, siksi hintava. Kävijä ei vain katsele vaan saa itse kokeilla laitteita tai käyttää luovuuttaan. Museon itäpuolen pihamaalla leikkii paljon lapsia ulkona jonkinlaisella pelilaudalla, jossa kuljetaan paikasta toiseen ylittäen sallittuja rajoja tai kiertäen kiellettyjä rajoja. En ole käynyt Tekniikan museossa sisällä.
.
.
************
E)  Keskustasta luoteeseen:
.
*
15) Bonnierin taidehalli / Bonniers konsthall
(Torsgatan 19, ke-su 12-17 ainakin)
.
Olen kulkenut Torsgatania Bonnierin kustannusliikkeen tornitalon ja - taidehallin ohi, mutten ole tajunnut poiketa. Vaikka on helposti lähestyttävä ja kutsuva kohde - pohjakerroksessa heti avarien ikkunoiden ja lasiovien takana.
.
Kadun toisella puolella on Sabbatsbergin sairaala-alue, jonka kävelyteille poikkesin lokakuussa 2017 etsimään vanhan puisen kirkon sekä Aistien puutarhan / Sinnenas trädgårdin. Puutarha on kyltitetty. Joitakin rouvia oli puutarhassa kävelemässä. Valitettavasti kasvien valikoima ei enää syksyllä tuoksunut.
.
Aistien puutarhan pohjoispuolella on iso monipuolinen Vasaparken, jonka itäpäässä Dalagatanin varrella II kerroksessa heti kauppaliikkeiden markiisikankaiden yläpuolella asui puoli vuosisataa ja kirjoitti lastenkirjansa Astrid Lindgren, jonka huoneistoon on suunniteltu kotimuseota.
.
.
**
16) Hagan puistomuseo / Haga parkmuseom
(Hagaparken, Mellersta koppartältet, Solna, pe-su 11-15 ainakin)
.
Kävin Hagan puistossa maaliskuussa 2001 Päivin kanssa. Ajoimme bussilla Roslagstulliin ja kävelimme luoteeseen ohi Wenner-Gren Center -tornin, Norrtullin, Stallmästaregårdenin ja Karoliinisen sairaalan, kunnes saavuimme Hagan englantilaistyyppiseen puistoon. Brunnsvikenin rantapuistossa oli huvimajoja, kiinalainen pagodi, Ekotemplet, kaksi linnapalatsia, raunioita ja erikoiset turkkilaiset sotilasteltat maalatuista metallilevyistä, Kupariteltat (Despretz 1787), Kupariteltoista keskimmäisessä oli kahvila, jossa joimme kahvit. Palasimme Solnasta bussilla Tukholman keskustaan.
.
.
**********
Retki  F) Yliopistoalue pohjoisessa:
.
***
17) Luonnonhistorian museo / Naturhistoriska riksmuseet
(Frescativägen 40, ti-su 10-17 ainakin)
.
Lähdin joulukuussa 2017 Vikingin laivalta klo 10 kävelemään mahdollisimman suoraan kohti Frescatia, pohjoisen yliopistoaluetta. Kuninkaanlinnalta keskimmäinen silta Norrbro ohi Keskiajan museon. Kustaa II Aadolfin tori. Regeringsgatan luotisuoraan pohjoiseen, liittyy aikanaan Birger Jarlsgataniin, jonka rinnalla kulkee myöhemmin Roslagsgatan ja kumpikin päättyy Roslagstulliin, jossa Valhallavägenin liikenneympyrän jälkeen Roslagsgatan jatkuu maaseudulle koilliseen kohti Norrtäljeä, vierellään kävely- ja pyörätie.
.
Runsaan puolentoista tunnin kävelymatka laivalta saattaa tuntua pitkältä, mutta aikanaan päädytään Frescatiin. Tien itäpuolella näkyy yliopiston rakennuksia ja niiden jälkeen "majesteetillinen" Luonnonhistorian museo (Anderberg 1907-16), Pitkä julkisivu länteen, mäki kohoaa pääovelle. Keskushalli kupolitornin alla on 25 metriä korkea, sillä siihen oli tarkoitus sijoittaa Foucaultin heiluri.
.
Kävelen ensin suoraan itään, jossa on lisärakennuksessa pyöreä teatteri Cosmonova.
.
Näyttelysaleissa vasemmalla:
.a) Fossiilit, evoluutio ja dinosaurukset, komeita luurankoja! Luokallinen tai useampi pieniä koululaisia haluaa istua vuorotellen liskon päällä. TV-ruudussa tiedepoika selittää miksi elämä yhtäkkiä purskahti valtavasti runsaammaksi? - Happea tuli ensiksi jostakin lisää!
.
b) The Human Journey: Eritasoisia esi-isiä, uroot naaraiden perässä. Homer Simpsonia muistuttava mulkosilmä houkuttelee 2-3 naarasta komealla riikinkukon pyrstöllään! c) Picnic-kaistale. d) Diversity of Life, Elämän monimuotoisuus, erilaisia asioita vitriineissä, kuten Etnografisessa museossa.
.
e) Pitkä käytävä pohjoiseen, josta pääsee alakertaan osastolle Polar Regions, jossa on esillä hylkeitä, valaita ja valkoturkkisia petoja. g) A Souvenier for Life, näyttelykaistale d-kaistaleen rinnalla.
.
Portaikkoa yläkertaan. Etelään: c) The Human Animals, e) Expeditions (löytöjä vitriineissä). d) Aarteita maan sisältä. g) Tilapäiset näyttelyt. Lasten peuhupaikka. Edelleen: a) Ruotsin luonto. Hirvi ja muita täytettyjä eläimiä dioraamoissa ja vitriineissä. b) Elämä vedessä. Ruotsin luonnosta palaan peräportaita takaisin Evoluutioon. Viivyn museossa yhteensä runsaan tunnin. Aion tulla toistekin!
.
.
****
+ Kasvitieteellinen / Bergianska trädgården (20-80 kruunua!)
(Gustafsborgsvägen 4, Frescati, ma-su 11-16 ainakin)
.
Luonnonhistorian museolta länteen, moottoritien ja junaradan toisella puolella on Bergianin kasvitieteellinen puutarha. Ulkosalla voi kulkea ilmaiseksi, mutta Victorian kasvihuoneeseen on pääsymaksu 20 kruunua ja Edvard Andersonin kasvihuoneeseen 80 kruunua.
.
Joulukuussa 2017 kävelin puutarhasta Brunnsvikenin itärannan luonnonpuistoisia polkuja ja kävelyteitä takaisin etelään Tukholman keskustaan. Matkan varrella ennen Norrtullia näin ulkoa kuvanveistäjä Carl Eldhin (1873-1954) ateljeemuseon (Lögebodavägen 10, Bellevue). Pihalla on Strindbergin patsas, eräs monista. (Pääsymaksu 80 kruunua, auki kesäisin ti-su 12-16, puolen tunnin esittelykierrokset alkavat täysin tunnein.)
.

636. Tukholman ilmaiset museot 1-11

Tukholma tarjoaa 17 ilmaista museota,
joista melkein jokaisessa olen käynyt:
.
ArkDes, Armemuseum, Bonniers konsthall,
Etnografiska museet, Forum för levande historia,
Haga parkmuseum, Hallwylska museet,
Historiska museet, Livrustkammaren,
Medelhavsmuseet, Medeltidsmuseet,
Moderna museet, Nationalmuseum (avautui 13.10.2018),
Naturhistoriska riksmuseet, Riksidrottsmuseet,
Sjöhistoriska museet, Östasiatiska museet.
.
(Ruotsin valtion museot ovat olleet maksuttomia vuodesta 2016 ja ovat edelleen vuonna 2019. Suunnitelma pääsymaksujen käyttöönotosta hylättiin alkuvuodesta 2019.)
.
Vikingin Gabriella tai Mariella saapuvat Helsingistä Tukholmaan kymmeneltä ja päiväristeilijän olisi palattava laivalle neljältä. Kuudessa tunnissa ehdin kävellen 1-2-3-4 museoon, kunhan valitsen ne vain yhdeltä ilmansuunnalta päivää kohti.
.
*
Ryhmittely alueittain (lähimpää kauimmas):
.
Retki A)  Vanhakaupunki / Gamla Stan:
1) Asevarusmuseo / Livrustkammaren
2) Keskiajan museo / Medeltidsmuseet
3) Välimeren museo / Medelhavsmuseet
4) Historian elävöittämö / Forum för levande historia
.
.
Retki B)  Museosaari / Skeppsholmen:
5) Itä-Aasian museo / Östasiatiska museet
6) Arkkitehtuurimuseo / ArkDes
7) Modernin taiteen museo / Moderna museet
8) Taidemuseo / Nationalmuseum (avautui 13.10.2018)
+ Lelumuseo / Bergrummet (140 kruunua!)
.
.
Retki C)  Itäkeskusta / Östermalm:
9) Sotamuseo / Armemuseum
10) Historiamuseo / Historiska museet
11) Hallwylin museo / Hallwylska museet
.
.
Retki D)  Museopuisto / Gärdet:
12) Merimuseo / Sjöhistoriska museet
13) Urheilumuseo / Riksidrottsmuseet
14) Kansatieteen museo / Etnografiska museet
+ Poliisimuseo / Polismuseet (60 kruunua!)
+ Tekniikan museo / Tekniska museet (150 kr!)
.
.
Retki E)  Keskustasta luoteeseen:
15) Bonnierin taidehalli / Bonniers konsthall
16) Hagan puistomuseo / Haga parkmuseum
.
.
Retki F)  Yliopistoalue pohjoisessa:
17) Luonnonhistorian museo / Naturhistoriska
+ Kasvitieteellinen / Bergianska trädgården (20-80 kr!)
.
.
**
A)  Vanhakaupunki / Gamla Stan (4 kohdetta):
.
Laivalla hätäisimmät jonottavat poistumisportille puoli tuntia etukäteen. En viitsisi seisoskella. Neljännen kannen oikean kyljen käytävä vetää kymmenen jälkeen varsin hyvin. Viidenneltä kannelta tulevat saattavat ruuhkauttaa portaikon.
.
Ulkona tuhatjalkainen ihmisjono marssii Stadsgårdsledenin rantatietä länteen kohti Slussenia. Venäläiset ensikertalaiset pysähtelevät ottamaan valokuvia. Tukholmalaiset polkupyöräilijät sujahtelevat ohi soittokelloja rimputtaen. Jonon hänniltä aloittaen ohittelen hitaampia kunnes ehdin lähes kärkeen.
.
Valokuvamuseo Fotografiska jakaa kävelytien kahteen haaraan: joko suoraan päätien synkkään katukuiluun tai pohjoisemmas valoisalle merenrannalle. Aamulla seuraan rantaa. Ravintola- ja retkeilymajalaiva laiturissa. Maarianhaminan risteilyterminaalin katoskäytävä ruuhkautuu iltapäivisin, kun eläkeläiset etsivät tilausbussejaan palatakseen kotiseuduilleen.
.
Rannassa on (2018) Slussenin rakennustyömaan ajoportteja vartijoineen. Sukeltaudun hämärään jalankulkutunneliin ja käännyn oikealle pohjoiseen kohti Gamla Stania, jonka itälaitaa jatkan pohjoiseen. Rantakatu Skeppsbron on yksinkertaisin reitti, mutta varjoa auringolta tarjoava Österlånggatan suorempi. Ensin Järntorgetin läpi Evert Tauben patsaan ohi. Sitten Trafik-Nostalgiska Förlagetin myymälä, Österlånggatan 20 ("Varo raitiovaunua!" -logo). Sen ovitelineestä saa ilmaisen 36-sivuisen katalogin, joka esittelee satoja kuvakirjoja busseista, junista ja raitiovaunuista.
.
Itäinen Pitkäkatu päättyy kuninkaanlinnan eteläseinustalle, jonka kellarissa aukeaa kello 11 lähin ilmainen museo:
.
.
***
1) Asevarusmuseo / Livrustkammaren
(Slottsbacken 3, auki ti-su 11-17 ainakin)
.
Mukulakivinen Linnanmäki kallistuu jyrkästi itään. Linnan seinustalla on lännestä portaat Asevarusmuseon ovelle. Oven pielessä saattaa olla joitakin odottelijoita, jos kello ei ole vielä lyönyt yhtätoista.
.
Eteisessä on oikealla esitehylly. Vasemmalta lähtee käytävä peremmälle kohti museokaupan myyntitiskiä. Latino-nainen kysyi minulta (kesäkuussa 2016), onko museo ilmainen, mutta pelästyi kuitenkin myyntitiskiä ja pakeni ulos. Myymälän ohi saa mennä vapaasti maksamatta peremmälle museoon.
.
Museo koostuu pimeistä kellarikäytävistä, jotka levenevät pieniksi saleiksi A-E. Esineet ovat suurissa vitriineissä lasiseinien takana. Tähän museoon on helppo tulla talvellakin miettimättä naulakkoja päällysvaatteille. Pimeää ja hiukan ahdasta. Puolessakin tunnissa ehtii käydä, jos aikaa ei riitä tuhlattavaksi.
.
Kustaa II Aadolf perusti museon jo 400 vuotta sitten ja täällä on hänen paitansa verisenä ja hevosensa täytettynä Lützenin taistelusta 1632. Kolme kerrosta: sisääntulokerros, yläkerta sekä kellari. (Toisella käyntikerralla yläkerrassa oli maksullinen näyttely). Kellarissa esitellään upeita kuninkaallisia hevosvaunuja.
.
.
****
2) Keskiajan museo / Medeltidsmuseet
(Strömparterren, Norrbro, ti-su 12-17 ainakin)
.
Kuninkaanlinnan pohjoisseinustalta lähtee kolme siltaa pohjoiseen: Strömbron, Norrbro ja Riksbron (lännessä vielä Vasabron ja Centralbron). Pohjoissilta on toinen idästä. Sen itäpuolella on matala rantapuistikko, jonne pääsee jalkakäytävältä hissilläkin, ja josta löytyy ovi Keskiajan museoon.
.
"Hej hej!" tervehtii virkailijamies turistia informaatiotiskin takaa. Tähänkin museoon on helppo tulla ilman naulakkopakkoa ja varsin lyhyellekin käynnille (minulla 40 minuuttia). Museokaupan erikoisuuksia on muovinen haarniskakypärä (120-200 kruunua), kalliimmassa on nostettava ja laskettava visiiri.
.
Museon valaistus on hämärä. Muovitettuja pohjapiirroskarttoja saa telineistä lainaksi (ruotsiksi ja englanniksi). Ensin käytävää eteenpäin, sitten sali ja monta salia eri soppineen. Vuoden 1530 kaupunginmuurin raunioita on jätetty esille. Pienoismalli vanhan kaupungin alueesta "Staden mellan broarna". Jättinäytöillä esitetään vanhaa kaupunkia eri puolilta.
.
Elävän näköisiä vahanukkeja: leivänmyyjäeukko kumartuu kurkistamaan myyntiluukustaan. Ison veneen puolikas jäännöksenä. Ensimmäisen Tukholmaa esittävän taulun valokuva (alkuperäinen on Suurkirkossa, jonne on pääsymaksu 40 kruunua tai 4 euroa).
.
Parhaita lavastuksia on makaaberi hirttokukkula, jossa mm. teilipyörä (sanomalehden taidearvosteluakin pahempaan teilaamiseen). Seinällä lukee otteita laista täydessä ankaruudessaan. Myös harras kirkkosali hiljentymiseen.
.
Harvoja kävijöitä yhtä aikaa kanssani: joku äiti selittää lapselleen keskiaikaa. Nousen portaat näyttelysalissa majatalon toiseen kerrokseen, jossa on katettu ruokapöytä antimineen, jotka eivät ole häävejä. Seinillä eläinten nahkoja. Värjättyjä kirkkaita värejä, sininen indigo, punainen silkki, keltainen väri on saatu sipulista.
.
Portti ikkunoineen joelle, joka virtaa virmaa vauhtia Mälaren-järvestä Suolamereen kuninkaanlinnan ohi. Istuskelen hetken, koska selkä tuntuu tänään jäykältä ja varpaat kipeiltä.
.
.
*****
3) Välimeren museo / Medelhavsmuseet
(Fredsgatan 2, ti-su 11-17 ainakin)
.
Pieni matka edellisiltä museoilta, Norrbron yli ja Gustav Adolfs -patsastorin ohi pohjoiseen. Välimeren museon suurta esineistöä näkyy pienistä näyteikkunoista jo kadullekin. Sisäänkäynti vie suoraan komeaan entiseen pankkisaliin. En edes huomaa infotiskin miestä ja museokauppaa ennen kuin vasta poistuessani museosta.
.
Keskeisessä pankkisalissa esitellään Kyprosta. Muinaisia terrakotta-patsaita vaikuttavan suurikokoisina ja toisaalta hyvin pieninä, mutta valtavana ruskeiden saviukkojen laumana vitriineissä kuin Hattivatteja Muumilaaksossa. Lisäksi esitellään Kreikkaa, Italiaa, Syyriaa ja Lähi-idän maita.
.
Egyptin osasto on peremmällä, sinne vie reitti sivulta. Ruukkuja, sarkofageja ja muumioita. Kellariin on lavastettu hautakammio. Yläkerrassa on vilkas kahvila tai ravintola (lähi-idän makuineen) sekä vitriineissä pieniä esineitä, vanhoja lanttejakin.
.
Helppo mutta komea museo lyhyellekin käynnille, helmikuussa 2018 puoleksi tunniksi. Tammikuussa 1996 vietin Päivin kanssa museossa tunnin ja käynnistä jäivät mieleeni Kypros, Kultahuone ja Egypti!
.
.
******
4) Historian elävöittämö / Forum för levande historia
(Stora Nygatan 10, ma-la 12-16 ainakin)
.
Täällä voi käydä maanantaisinkin, muttei sunnuntaina! Näyttelyitä ihmisoikeuksista, suvaitsevaisuudesta ja demokratiasta sekä radikaalien ääriliikkeiden, kommunistien ja kansallissosialistien rikoksista ihmiskuntaa vastaan.
.
Vierailin tiistaina klo 15:00-15:15. Koululaisryhmälle pidettiin juuri esitelmää osassa salia. Nuoret vaihtoivat ainakin kaksi kertaa muovituoliensa suuntaa, sillä he olivat keskellä kolmea eri puolilla olevaa videoscreeniä, joiden välillä selostaja siirtyi eteenpäin.
.
Alakerrassa saattoi eri näyttelypaikoissa laittaa kuulokkeet korvilleen ja seurata videoruudulta ihmisten kertomuksia puuttumisesta kiusaamiseen tai syrjintään. Näyttely tuntui varsinkin juuri koululaisille suunnitellulta opetukselta vihapuheita ja erilaisten kansanryhmien sortoa vastaan.
.
Sivupöydällä oli jaossa tusina tai pari pieniä esitelehtisiä sekä isokokoinen 20-sivuinen lehti "Kommunistiska regimers brott mot mänskligheten", kannessa ankarat diktaattorit Pol Pot, Stalin ja Mao, Kiinan kulttuurivallankumouksellisia, ihanteellinen pioneerityttö mielipuolisine fanaatikon-katseineen, lapsisotilaita ja lapsiuhreja. Sisäsivuilla kuvataan mm. iskulauseiden houkuttelevuutta, isänsä kommunisteille kavaltanutta ihannelasta Pavel Morozovia, väestön kyydityksiä Siperiaan ja Neuvostoliiton vankileirejä. Ajatusleikkinä esitellään kuuden tavallisen 16-21-vuotiaan nykynuoren erilaiset laukut, jotka sisältävät Vaarallisia, totalitarismissa Kiellettyjä asioita!
.
Kapusin portaat toiseen kerrokseen, jossa päänäyttelynä selostettiin kymmenillä isoilla kuva- ja tekstitauluilla Kansallissosialismin nousu Saksassa I ja II maailmansodan välissä. Kuvasarjassa Führer harjoitteli vihapuhetta varten erilaisia poseerauksia fanaatikon-ilmeineen. Yläkerrassa oli myös runsas kirjasto, jonka lukupaikoilla istui lukioikäisiä nuoria, näyttelyn kohdeyleisöä.
.
Ulkona Stora Nygatan on minulle jopa tutuin Vanhan kaupungin katu, jota pitkin useimmin palaan klo 15:30 kohti Slussenia ja Viking Linen Mariellaa tai Gabriellaa, ohi sarjakuvakaupan "Comics Heaven" (Stora Nygatan 23). Stora Nygatanin poikkikujalla on Eric Anttilan sarjakuvakauppa "Serieboden" osoitteessa Sven Vintappare gränd 2 (Västerlånggatan 26-28). Mielikatuni Gamla Stanissa on silti kapea, pitkä ja autio Prästgatan, jolla ei kulje juuri muita kuin minä, koska kadun varrella ei ole kauppoja!
.
.
************
B)  Museosaari / Skeppsholmen (kohteet 5-8)
.
Kävelen Kuninkaanlinnan pohjoiskulmalta itäisintä siltaa (Strömbron) ja oikealle rantaa pitkin (Strömkajen), ohi hienon Grand-hotellin ja remontissa olevan taidemuseon (Nationalmuseum). Kapea silta Laivasaareen. Länsirannalla olisi vanhassa laivassa retkeilymaja "af Chapman", jossa yövyin talvella 2001.
.
Pitkä keltainen kapea 1600-luvulla rakennettu köydenpunomo idässä mäellä majoittaa nykyaikana Itä-Aasian museota. Ylös pääsee jalankulkuportaita. (Niiden vieressä on portti kallioon louhittuun luolaan Bergrummet, jossa on Lelumuseo, 140 kruunua! ei voi maksaa käteisellä!)
.
*****
5) Itä-Aasian museo / Östasiatiska museet
(Skeppsholmen, ti-su 11-17 ainakin)
.
Museo on juuri avattu kello 11, tulenkohan sisään ensimmäisenä? "Hej!" tervehtii museokaupan tyttö informaatiotiskin takaa. Bonsai-puiden näyttely alkaa heti ensimmäisestä kerroksesta, yläkertaan vievien portaiden alta. Tulokerroksessa on myös kahvila, perhehuone lapsille, wc:t ja lokerikot.
.
Toisen kerroksen näyttelyitä: 1) Kiina ennen Kiinaa; 2) The Middle Kingdom: Kiinan dynastiat aikajärjestyksessä merkittyinä käytävän lattiaan ja aikakauteen kuuluva esineistö vitriineissä. U-muotoinen kävelykierros halki Ming- ja Qing-kausien, päättyen vallankumouksen vuoteen 1911. Peremmällä on 3) Kiinan kirjojen historia, kirjoja vitriineissä ja otteita filosofien viisauksista; 4) Kirjasto ja 5) Auditorio.
.
Kolmannessa kerroksessa: 1) Japanin osasto. 2) tilava ja valoisa Patsashalli, jossa on Buddhan kuvia sekä itämaisia jumalattaria hedelmällisen näköisinä naispatsaina. Uskontoja erotellaan hindulaisuus, taolaisuus ja jainismi, joka jakautuu valkoasuisiin ja alastomiin tiukempiin. Jälkimmäisten mukaan naiset eivät pelastu. Rukouspaperi on jaossa kävijöille. 3) Kiinalaista maalaustaidetta. 4) Korea, keramiikkaa vuosilta 300-1900.
.
Ensin olen museossa aivan yksin. Hämärät salit, kiva eksoottinen tunnelma! Sitten alkaa tulla vastaan naiskolmikoita sekä koululaisia pienryhminä, kuten pitkä poika ja kaksi tyttöä, tumma ja vaalea, joista jälkimmäinen hihittää koko ajan. Pojalla on möreä ääni: "En koppe till!" "Hi-hi-hi!" Oli iso kuppi. Vietän museossa puolitoista tuntia syyskuussa 2016 ja aion tulla toistekin!
.
.
******
6) Arkkitehtuurimuseo / ArkDes
(Skeppsholmen, ti-su 10-18 ainakin)
.
Seuraan pitkänpitkää entistä köydenpunomoa eteläkaakkoon. Lännessä on entinen Skeppsholmenin kirkko, nykyisin konsertti- ja kokoustila. Tulen Moderna Museetin aukiolle. Portilla istuskelee (2016 ja 2018) parhaalla paikalla romanialainen rouva kerjäämässä.
.
Astun sisään kahden museon yhteiseen avaraan aulaan. Valitsen ensin eteläkaakosta Arkkitehtuurimuseon. Paljon pienoismalleja ja palikkamalleja rakennuksista. Erikoisinta esillä on täysikokoinen, huonekaluilla täyteen sisustettu 35 neliömetrin yksiö (seinittä): siihen on mahtunut asumaan 11 henkeä, joista 9 lapsia. Kodissa on paljon sänkyjä, lipastoja ja pöytä.
.
Filmiesityksiä: Koti Tukholmassa eri vuosikymmeninä, kymmenen 3,5 minuutin elokuvaa, katson 1960-, 1970- ja 1980-luvut. Näytelmä: sängyllä lojunut teinityttö siirtää kristallikruunun omaan huoneeseensa, kun hänen vanhempansa toljottavat telkkarista sarjaohjelmaa! Kulutan aikaa puoli tuntia syyskuussa 2016.
.
.
*******
7) Modernin taiteen museo / Moderna museet
(Skeppsholmen, ti-su 11-18 ainakin)
.
Kuljen aulan poikki luoteeseen, jossa on pitkä reunakäytävä. Siltä oviaukkoja koilliseen monien näyttelysalien labyrinttiin. Nähtävillä on mm. Dalin "venynyt pakara", kuten kuvaamataidonopettaja Inari Grönholm keskikoululuokalleni 1970-luvulla diakuvaa tulkitsi. Esillä on Picassoja ja Marcel Duchampin pisuaari "Pariisin ilma".
.
Lattialla lojuu soikionmuotoisen kuvaruudun pikku-televisio, jonka esittämässä vanhassa mustavalkoisessa sarjafilmissä nainen ja mies näyttävät käyvän vuoropuhelua. "LSD" on kirjoitettu samanlaisilla kirjaimilla kuin "ESSO" ikonisessa vuosikymmeniä vanhassa logossa.
.
Suuret näköalaikkunat koilliseen, meren yli kohti Djurgårdenin saarta ja kummituslinnamaista Nordiska Museetin taloa, ovat melkein parasta! Valokuvaan! Yleisöä on melko paljon, itäaasialaisia ja koululaisia, joista jotkut piirtelevät vihkoonsa opettajalta saamiaan tehtäviä.
.
Käytän aikaani 45 minuuttia syyskuussa 2016. Viimeiseksi iso museokauppa, jossa katselen arkkitehtuurikirjoja. Kirjassa "50 merkittävää arkkitehtiä" on mukana kaksi suomalaista: Eero Saarista esitellään 2 sivua ja Alvar Aaltoa 4 sivua.
.
*
Aikaisemmin kävin Moderna Museetissa Päivin kanssa maaliskuussa 2001, iltatunteina klo 18-19:50, kun yövyimme kaksi yötä naapurissa, vain 200 metrin päässä, af Chapman-laivassa. Museoon maksoi silloin 75 kruunua. Alakerrassa tai kellarissa oli esillä Munchin grafiikkaa. Yläkerrassa oli yllättävän paljon tyhjää tilaa ja pidin liian yksinkertaisena teosta, jossa maalipurkki oli mukamas kaatunut lattialle.
.
Mutta oli hienoja töitä: Yves Kleinin pesusieniä sinisellä pohjalla kuin meteorisade! Jackson Pollockin puuhevonen miellytti. Lopulta mestarit, Picasso, Dali, "Enigma of Wilhelm Tell", Chagall, Leger, Andy Warholin "Marilyn Monroe", Marcel Duchampin Kampa sekä Duchampin Pisuaari.
.
Kävin Moderna museetissa myös Ullan kanssa elokuussa 1981 sekä museon pihalla Ararat-näyttelyn aikaan heinäkuussa 1976 vanhempieni kanssa.
.
.
********
8) Taidemuseo / Nationalmuseum (13.10.2018-)
(Södra Blasieholmshamnen, ti-su 11-17 ainakin)
.
Monivuotisen remontin jälkeen ilmainen: arki-iltapäivänäkin katsojia jatkuvana virtana sisään! Pohjakerroksessa on Veistospiha sekä erityinen Lasten museokierros, jonne koti-isät/äidit työntelivät vauvanvaunuja (en käynyt). Elokuvasalissa katsoin videopätkiä 10 minuuttia. Museokauppa. Käynti vaatesäilöön ja käymälöihin kellariin ja hisseihin.
.
Osa vieraista lähtee ala-aulasta heti kiipeämään (oikealta tai vasemmalta) portaita yläkertaan. Syksyllä monilla on talvisetkin päällysvaatteet yllään, kuten minulla. Ulko-oven pielessä seisoi vartija, ja saleissa partioi useita Securitas-yhtiön virka-asuun pukeutuneita vartijoita, mutta en huomannut puuttumista vieraiden kantamiin kasseihin tai reppuihin (minulla ei ollut).
.
Tauluseinien edessä on eräänlainen jalus tai koroke, joka estää menemisen seisomaan liian lähelle. Tekstitiedot ovat ruotsiksi ja englanniksi yhdessä rivissä teosten alapuolella, usein varustettuna nuolella ylös tai alas, jos tauluja on päällekkäin ylempänä ja alempana.
.
Nationalmuseumissa on esillä sekä kuvataidetta, veistoksia että design-taideteollisuutta. Pohjakerroksen yläpuolella I kerroksessa on taidetta 1800-2000-luvulta, myös huonekaluja, puhelimia, kirjoituskoneita, porakone ja veneen perämoottori, kauniisti muotoiltuja käyttöesineitä. Naisryhmä ihastelee pitkään posliinisia astioita.
.
Näyttelysalit kiertävät sarjana talon ympäri, rinnakkain isompina ja pienempinä huoneina. Saakin olla tarkkana, ettei jää poikkeamatta johonkin saliin! Porrashalli on keskimmäisenä talossa. Ylimmässä II kerroksessa on esillä vanhempaa taidetta ennen vuotta 1800. Uskonnollisia teoksia, Rembrantia, Rubensia.
.
Mieleeni jäävät erityisesti valtavan kokoiset maalaukset Ruotsin historiasta: Kustaa II Aadolfin kuolema Lützenin taistelussa 1632, tai Kaarle XII:n ruumiin kantajat sotaretkeltä Norjasta. Antiikin tarinoita on kuvitettu: Parisin tuomio eli kauneuskilpailu ennen Troijan sotaa. Italian kaupungeista ja Rooman raunioista on kauniita valokuvantarkkoja maalauksia.
.
Minulle ei 1,5 tunnin vierailulla auennut taulujen järjestyksen logiikka, mutta kierros Kansallismuseossa tuntui hyvin antoisalta, jopa yli Tukholman muiden museoiden! Ehkä salaisuus onkin ylellisessä yllätyksellisyydessä ja seikkailussa, ohi kuivan kaavamaisuuden? Mieleni tekee ehdottomasti palata pian!
.
Aiempina vuosina: Tammikuussa 1997, jolloin pääsymaksu oli 50 kruunua, vietin Nationalmuseumissa täydet kaksi tuntia Päivin kanssa. Ajoimme ensiksi hissillä 3. eli II kerrokseen. Siellä oli silloin maalaustaiteen klassikoita: Frans Hals, Velazquez. Saleja maittain: Ranska, Italia. Ruotsalaisista esillä Zorn ja Larsson, sekä Sergelin veistoksia.
.
2. eli I kerroksessa oli vuonna 1997 näytteillä mm. posliinia. 1. eli Pohjakerroksessa oli museokauppa ja kahvila. Naulakkomaksu oli silloin 5 kruunua, mutta säilytyslokerot ilmaisia. Käymälässä oli pahvimukeja veden juomista varten. ("Det gör får snacket!" kommentoi ruotsalainen vedenjuontia.)
.
Remonttia tehtiin myöhemmin vuosikausia. Väliajalla oli ilmaisia tilapäisiä näyttelyitä Kulturhusetissa (mm. Eero Aarnion tuoleja).
.
.
************
C)  Itäkeskusta / Östermalm:
.
Sotamuseoon kävelen helposti tunnissa Vikingin laivalta. Kuninkaanlinnan kulmalta itäisin Strömbron, Kungsträdgårdenin itäpuolelta suorin koilliseen Arsenalsgatan (jolla Tunnelbanan T-merkki), Nybroplanin puiston kulmalle. Siitä koilliseen Sibyllegatan, ohi persoonallisen hevostallikorttelin (jossa maksullinen Esitystaiteen museo / Scenkonstmuseet, Sibyllegatan 2). Oikealle Riddargatan, Sotamuseon kortteli. Portista avoimelle isolle paraatipihalle.
.
*
9) Sotamuseo / Armemuseum
(Riddargatan 13, ti-su 11-17 ainakin)
.
Pohjakerroksessa voi kääntyä länteen tai itään, jossa a) The Power and the Story - museokritiikkiä! (Pysyvästikö vai tilapäisesti kesäkuussa 2016?) "Eri aikoina käytetyllä esitystavalla johdatellaan yleisöä ajattelemaan tavalla tai toisella." Museotutkijat esittävät itsekritiikkiä ja kehottavat ihmisiä ajattelemaan itse, ettei itämainen diktaattori vetäisi meitä nenästä.
.
Aktivointina kävijä saa äänestää kolme tärkeintä esinettä omalta ajaltamme. Valitsen 1) laptop-tietokone, 2) kännykkä, 3) matkakortti. Tulos: enemmistö oli äänestänyt kärkeen: 1) kännykkä, 2) läppäri, 3) pienoishelikopteri, 4) matkakortti. (En tunnistanut sanaa "Drone" ja sen symbolikuvaa, siksi jäi valitsematta).
.
Länsisiivessä: b) Valokuvia ensimmäisestä maailmansodasta, sekä c) Knitting Peace - virkattuja teoksia, jotka sukittavat tykkejä ja aseita. Kudottua käsityötaidetta on Suomessakin nähty mm. luonnossa puiden ympärillä. Jotkut haluavat kutoa ja virkata enemmän kuin villasukille ja kaulahuiveille riittää kysyntää.
.
II kerroksessa on komeasti esillä aseita, aikakausista 1900-luku sekä henkilöistä Raoul Wallenberg (1912-47), Unkarissa juutalaisia kansallissosialisteilta pelastanut diplomaatti, jonka Neuvostoliiton punaiset teloittivat "Stalinin käskystä".
.
Valokuva: Tukholmassa oli joku kansallissosialisti pistänyt kauppansa ikkunaan kieltokyltin: "Judar och halvjudar äga icke tillträde."
.
Yhteen soppeen on sisustettu kasarmin tupa kerrossänkyineen, tuoleineen, pieni pöytä ikkunan alla. Kuin Suomesta, mutta tuoleissa selkänojat, meillä pelkät jakkarat!
.
III kerroksessa esillä ovat 1500-1800-luvut. Hieno eksoottinen historiallinen tunnelma! Napsin joitakin valokuvia. Ketjuin kytkettyjä kiväärejä, joiden painoa voi kokeilla omin käsivarsin - jotkut äijäkävijät poseeraavat muijilleen!
.
Kulutan Sotamuseossa aikaa puolitoista tuntia kesäkuussa 2016. Sitten jatkan Riddargatania itään kohti Narvavägeniä. Oikaisen pohjoiseen jo Banergatania. Historiamuseon kortteli erottuu komeasti kuin Helsingin Kansallismuseo. Pääovelle nousee portaikko.
.
.
**
10) Historiamuseo / Historiska museet
(Narvavägen 13, ti-su 11-17 ainakin)
.
Museo jakautuu ylä-, ala- ja kellarikerrokseen. Yläkerrassa Ruotsin historiaa voi seurata kävelemällä pitkin lattiaan maalattua, eri tiloissa kiemurtelevaa aikajanaa, johon vuosilukuja on merkitty alkaen vuodesta 1000, jopa tulevaisuuden vuoteen 2027 asti!
.
Näyttelyissä havainnollistetaan vaikkapa keskiajan elämää, verilöylyä Visbyssä, sekä keskiajan taidetta. Kirkkotaidetta on koottu saliin suuri määrä! (Syksylle 2016 rakennetaan tyhjään tilaan jotakin uutta näyttelyä). Barokkisalissa on tuoleja 300 ihmiselle, varustettu esitelmille tai konserteille?
.
Museon alakerran osastot ovat: Vikingit. Arkeoteket. Muinaisajat 1-2. Kellarissa on Kultahuone, jota kiertää pyöreä ympyräkäytävä, josta voi katsella vitriinien lasien läpi kultaesineitä, kuten 7 kiloa kultarenkaita, jotka on sulatettu roomalaisista kultarahoista!
.
Historiamuseossa minulla kuluu tunti ja neljäkymmentä minuuttia (klo 12:50-14:30) torstaina 2. kesäkuuta 2016, jolloin museossa on myös paljon nuorisoryhmiä, ruotsalaisia luokkaretkeläisiä? - Ulkona keskustan kaduilla huomion kiinnittävät kevään tuoreet ruotsalaiset ylioppilaat, jotka ajavat autoilla, työntäen päänsä ulos avoimista ikkunoista, meluten ja töötöttäen autojensa torvia.
.
.
***
11) Hallwylin museo / Hallwylska museet
(Hamngatan 4, ti-su 12-16 ainakin)
.
Hallwylin palatsimuseo on jäänyt minulle arvoitukseksi keskeisellä paikalla. Huhtikuussa 2017 odottelin, ensin Nybroplanin Berzelii-puistossa ja lopulta klo 11:55 rouvashenkilöiden muodostamassa pienessä jonossa Hamngatanilla, että museon tammiportti vihdoin avautuisi klo 12.
.
Ulkoportin avauduttua jonotus siirtyi hetkeksi porttiholviin. Sisäpihalla pohjoisempana näkyi olevan tekeillä remontti. Nousin jonon hännillä puoli kerrosta ylemmäs vasemmalle länsipuolelle. Yläkerrassa joku pariskunta näytti kääntyvän vasemmalle, mutta minä seurasin pääjoukkoa oikealle museokauppaan, jossa kaikki rouvat alkoivat jonottaa kassalla lippuja maksulliselle esittelykierrokselle, jollainen alkaisi klo 12:30.
.
Olen käsittänyt että ensimmäinen eli toinen kerros olisi maksuton? Ilmainen sisäänpääsy, Free Admission. Kiertokäynnit erikseen. Palasin museokaupasta porrasaulaan ja mietin minne pariskunta katosi, käymäläänkö vai näyttelysaliin? Kaikki synkät mustat ovet olivat umpimielisesti suljettuina ilman mitään opastavia tekstejäkään. Kävelin portaat alas ja lähdin muihin kohteisiin, joita toki riitti.
.
Ylipäänsä Hallwylska lienee rouvasväen suosima kohde? Rikas kreivitär von Hallwyl (os. Kempe) hamstrasi kotitaloonsa (vuodelta 1890) "kaikkea mitä kerätä voi", kunhan vain mieleistään kaupoista löysi, ja määräsi kokoelmansa säilytettäväksi tuleville katselijoille muuttamattomassa järjestyksessä päähänpistonsa mukaisesti? Eva von Zweigbergkin kirja ("Se på stan i Stockholm" 1960) mainitsee luvun 13'000 esinettä 67 huoneessa. Lieneekö minua kiinnostavaa esineistöä?
.
- UUSI KÄYNTI
sunnuntaina 18.8.2019 Hallwylska-palatsissa noin klo 11-12. Museo oli auennut jo klo 10. Ensin portaat kadun ja pihan tasolta yläkertaan, jonka aulassa opastava vartija.
.
Toisella sivulla oli huone ilmaisille säilytyslokeroille. Viereisessä huoneessa saattoi katsoa 10 minuutin näyteltyä videoesittelyä palatsista (ruotsiksi), sen esiintyjinä olivat hovimestari ja sisäkkö ja keittäjä, jotka tavattiin kuvausmatkan varrella. Takahuoneessa oli nukkekoti ym. pientä esineistöä ja pikkuportaita saattoi käydä alakerrassa käymälässä.
.
Porrasaulan toisella puolella oli museokauppa. Kassalta sai ilmaiseksi pyöreän pääsylipputarran kiinnitettäväksi vaatteisiin (tänään väriltään vihreän). Myynnissä oli 30 kruunulla (3 eurolla) hyvä esittelykirja. Lokerikkohuoneen ovella oli ilmaiseksi lainattavia selostusvihkoja museohuoneista - myös suomenkielisiä!!
.
Ilmaiseen näyttelyyn jatkettiin porrasaulasta kiipeämällä portaat seuraavaan kerrokseen! Museovartijat olivat pukeutuneet vanhan ajan sisäköiksi ja heitä oli monta. Ruokasalin upeat, arvokkaat seinät olivat upotettua tammea. Suuri kattokruunu oli ostettu huutokaupasta ja peräisin Hedvig Eleonoran kirkosta 1600-luvulta. Muita huoneita: Rouvain salonki, Tupakkahuone miehille, Asehuone (jossa rivi kiväärejä lasivitriinissä), Biljardihuone. Salissa Steinway-flyygeli. Käymälöissä käsiallas, pöydän alla potta. Potantyhjentäjälle oli tapana tarjota viinaryyppy.
.
Suureksi yllätyksekseni vielä tätäkin 3. kerrosta ylempään 4. kerrokseen pääsi ainakin tänään ilman pääsymaksua! Siellä oli mm. makuuhuone ja kylpyhuone ammeineen, sekä joissakin huoneissa vaihtuva näyttely, nyt naisten äänioikeustaistelusta! Hallwylska Museet oli odotuksiani paljon tyylikkäämpi ja upeampi! Ilahduin kovasti käynnistäni ja suosittelen vierailua kaikille!
.
.
Retket D, E, F sekä loput museot toisessa osassa, seuraava kirjoitus tämän perässä:
637. Tukholman ilmaiset museot 12-17
.