maanantai 20. maaliskuuta 2017

571. Paluubussi Göteborgin kautta

Tiistaina 27. syyskuuta kello 7:30 saavumme Ruotsin Trelleborgiin TT-Linen 'Peter Pan' -lautalla Travemündestä. Passikontrolli on erikseen pohjoismaalaisille ja ulkomaalaisille. Nopeasti virkailija ottaa passini käteensä, katsoo lasinsa takana kopissa ja työntää takaisin. Tullista kävelen vain läpi, tarkastus on ohi.
.
Trelleborgissa on aurinkoista, hienoista pilveä vain taivaalla. Katson aallonmurtajaa. Olen ajoissa ulkona, kiertelen lähimpien korttelien reunoja. Sitten istun sattumalta oikeaan paikkaan odottamaan bussimme ulosajoa laivasta, kun kohdallani on puistikko ja penkki. Muut matkustajat jonottavat turhaan seisten alastoman karulla laiturilla laivalle päin katsellen.
.
Bussiimme kertyy aluksi vain 19 ihmistä 22:sta, 3 puuttuu? Mutta asia selviää hetken päästä ja ajamme vähän matkaa eteenpäin. Sitten seuraa yllätys: tulee uusi tullitarkastus!
.
Bussimme ajaa hallitunneliin. Kaikki matkustajat ulos, kaikki tavarat mukanaan! Jonotamme. Olen ensimmäinen toisessa ryhmässä. Kuusi tai seitsemän ihmistä on ennen minua, mm. partasuu Langhorn ja punatöyhtöinen Woodpecker, joilla kestää tarkastuksessa minua kauemmin.
.
- Talar du svenska? Är du finsk? Var har du varit? I London? kyselee tullitarkastaja avokatseisena. Availen reppuni vetoketjuja, mutta hän haluaa itse penkoa. Musta Sport-reppuni tutkitaan pienempää reppua perusteellisemmin. Tarkastaja vetää ulos vaatteita, katsoo onko niiden välissä mitään. Hän katsoo erityisesti lippukoteloni, jossa on enää eräitä matkalta poimittuja esitteitä. Repun sivutaskut pengotaan kaikki huolellisesti, sieltä mm. korjauslanka- ja neula-säiliöni eli entinen filmipurkki, sekä Coke-pulloni, mutta c-vitamiini ja aspiriini eivät kiinnosta.
.
Sinisen pikkureppuni tarkastus on enää ylimalkaisempi. TT-Linen muovipusseja, joiden sisällä on alkoholipulloni, ei avata ollenkaan. Kohtalaisen puolihuolellisesti tarkastaja heittelee tavarani takaisin reppuun ja vetää vetoketjun kiinni eri tavalla kuin minulla on tapana, minkä korjaan välittömästi. Sivutaskun hän vilkaisee sinirepustakin, mutta ei b-vitamiiniani. Selvä, tack, okej.
.
Siirtyessäni tarkastuksesta odotushuoneeseen näen matkan varrella, että partasuu Langhornin tarkastus on edelleen kesken. Hänen tavaransa ovat levitettyinä tullin penkille! Perusteellinen tutkimus! Palasia kyselystä kuulen ohimennen: "London? Australia?" erottuvat.
.
Kun istun odotushuoneen penkillä tarkastuksen jälkeen bussinkuljettaja Ingemar juoksee paikalle tuoden Langhornin kahta muovikassia, joissa on alkoholijuomia.
- Är de dina? hän kysyy juuri minulta. - Nej! Hän juoksee eteenpäin. Kuinkahan pullojen käy? Muut ihmiset odottelevat hermostuneina, mutta käytän ajan hyväksi kirjoittamalla päiväkirjaani.
.
Odotushuone on kuin karu selli. Kaksipuolinen puupenkki on huoneen keskilattialla. Alastomat seinät ovat valkoiset, paitsi että niillä on julisteita: "Stoppa narkotikan vid gränsen! Berätta vad du vet, den kan rädda liv! Ser du något misstänkt? Hör du något mystiskt? Begär tullen!"
.
Odottelemme puoli tuntia klo 8:10-8:40... Yhdellä seinällä on pieni ikkuna. Joidenkin matkustajien tehostettu tullitarkastus jatkuu: - Det händer mycket ofta här i Trelleborg, kertoo vanha rouva muille, tullitarkastukseen viitaten.
.
Matkamme pääsee jatkumaan. Matkareitin sotkuja ja selvittelyjä seuraa vielä, mm. Halmstadissa. Tämä meidän bussimme päätetään ohjata Tukholmaan ja muualle menevät matkustajat siirrettäisiin toisiin busseihin. Mutta tulee muutos ja menemme kuitenkin kaikki ensin Göteborgiin tällä bussilla, paitsi kaksi matkustajaa, jotka saavat vaihtaa pikkuautoon tai limusiiniin.
.
- Onko kellään mitään Göteborgin kierrosta vastaan? kysyy kuljettaja. Suomalainen pariskunta tiedustelee, ehditäänkö sitten Suomen laivaan? Matka pitenee Göteborgissa käynnistä kuitenkin vain tunnin verran ja aikaa jää runsaasti vielä Tukholmaan.
.
Turkkilaiset isä ja poika hyppäävät yllättäen ulos Halmstadissa. Hehän sanoivat Amsterdamissa matkustavansa Helsinkiin, ehkäpä myöhemmin. Näen heidät vielä raahaamassa suurta määrää matkalaukkujaan kohti läheistä hotellia.
.
Tasaista maisemaa näen bussin ikkunasta. Valokuvaan modernin sähköä tuottavan tuulimyllyn, jollaiset ovat alkaneet yleistyä, kun lapsuudessani kuuluivat historiaan. Katselen ruohorannikkoa, kanavia, lahdelmia, lammikoita, aina on jotakin nähtävää. Nyt polkupyöräilijöitä. Lintuparvi.
.
Saavumme Göteborgiin kello 13:30. Meidän bussimme jatkaa täältä Tukholmaan, kertoo kuljettaja ruotsiksi. Välitän tiedon englanniksi Langhornille ja Woodpeckerille, jotka istuvat kaikessa rauhassa ymmärtämättä ruotsista mitään. - Teidän on paras kysyä Oslon bussista!
.
He kiiruhtavat ulos. Pian näen heidät viimeisen kerran, kävelemässä määrätietoisesti kohti rautatieasemaa. Ilmeisesti heidät lähetetään junalla eteenpäin, sillä bussiyhtiön ehtojen mukaan, mikäli matkustajia on vähän, voidaan jokin matkaosuus korvata junalla.
.
Langhorn on unohtanut tai hylännyt bussiin Richard Yatesin "Revolutionary Roadin", amerikkalaisen taskukirjan, jota hän lueskeli matkalla. Omin romaanin mukaani, vaikka minulla on matkalta kerättyjä painatteita jo liikaakin. Löydän 1950-luvun avioliittotarinasta niin kiihkeää intensiivisyyttä, että ihmettelen, miksei ole suomennettu? Suomentaisinko ja tarjoaisin kustantajalle? Parikymmentä vuotta myöhemmin ohjataan elokuva, pääosissa Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet, jonka jälkeen Markku Päkkilä suomentaa romaanin ja kirja-arvostelija kehuu, että Richard Yatesille pitäisi antaa Nobel, ellei olisi ehtinyt jo kuolla.
.
GDG:n bussipysäkki on Göteborgin rautatieaseman vieressä. Siinä on kolme laituria, joista ensimmäisellä luetellaan lista Suomen kaupunkeja sekä Amsterdam, London, ym. Pääministeri Ingvar Carlssonin näköinen kuljettajamme Ingemar hyvästelee meidät kohteliaasti, samoin Siv jää myös pois. Tilalle tulee nuori, vaaleahiuksinen kuljettaja, joka esittäytyy: - Hej, jag heter Niklas!
.
Joku matkustajista kysyy, milloin bussimme pysähtyy Huskvarnassa, mutta Niklaksella ei ole aikataulua! - Noin parin tunnin päästä, hän arvelee.
.
Taas ajamme siis Huskvarnan Brunstorpin majatalon pihalle. Minä vain poimin maasta tammenterhoja ja ostan Göteborgin iltapäivälehden GT:n, jota lueskelen matkalla kaksi tuntia. Päivän uutinen on urheilija Ben Johnsonin käryäminen dopingista. Se on kuultu radiouutisista, minkä tähden suomalainen pariskunta kiirehtii ostaan iltapäivälehden, Malmön Kvällspostenin. Minä ostan eri lehden, koska elättelin toivoa saada toisenkin lehden ilmaiseksi luettuna ja hylättynä.
.
Linja-autossamme on enää vähän matkustajia, useimmat ovat jääneet matkan varrelle. Ilta pimenee klo 18. Täysikuu loimottaa suoraan edessäpäin. Kuljettajamme Niklas, kertoessaan seuraavista pysähdyksistä, aloittaa joka kerta kuulutuksensa sanoilla: - Jo, mina vänner...
.
Pysähdymme huoltoasemalle klo 18:25-50. Ostan jogurtin ja mehun, 4 ja 4,50 kruunua.
- Hejhej! tervehtii kassamyyjäpoika. Vuosia ennen hiljaisempaa ja mykempää Suomea.
.
Huoltoasemalta lähtee ennen meitä toinenkin GDG-bussi, jonka otsikossa lukee "Helsingfors". Se on ehkä normaalisti Göteborgista tuleva bussi ja melko täynnä. Myös tämä meidän tuttu bussimme on valittu ajamaan meidät perille - Turkuun ja Helsinkiin asti! Matkatavarat voi jättää bussiin laivamatkan ajaksi.
.
Tukholmaan saavuttua käväisemme ensin rautatieaseman luona Vattugatanin pysäkillä ja sitten ajamme Viking-lauttojen satamaan, Södermalmin Stadsgårdeniin. Viking Rosella alkaa tuntua jo rämältä, muistelen matkaani tuoreella laivalla kesällä 1981. Tukholman Viking-satamassa suomalaisuus sakenee. Eläkeläisseurueita on syysmatkalta palaamassa tiistai-iltana, eli vanhoja, katkeria äijiä kännissä örisemässä suomeksi. Tällaiset olinkin unohtanut etelämpänä: perus-suomalaiset!
.
Keskiviikkona 28. syyskuuta ajelee tosiaankin kaksi eri GDG-bussia Åbosta Helsingforsiin. Omaan bussiini nousen ensin ainoana yksin, sitten seuraksi tulee vielä kaksi mummoa, jotka juttelevat:
- Siellä toisessa oli suomalainen kuski! Mutta onhan se hassua, kun meidän laukut on täällä!
- Ja minä kun luulin että se toinen bussi oli tämä, kun se oli ihan saman näköinenkin!
.
Neljänneksi matkustajaksi bussiini tulee vielä Europa-lipulla matkustava kiharatukkainen, ruotsinkielinen mies, viidenneksi kuljettajan pikkupoika?
- Olihan meitä enemmänkin, ovat varmaan muut menneet väärään junaan, pohtivat mummot. He lienevät Göteborgissa tai lähempänä Ruotsissa käyneitä.
.
Kaksi GDG-bussia lähtevät Turusta ajamaan peräkkäin klo 8:45. Lahnajärvellä on pitkä pysähdys klo 9:35-10:00, mikä on vain mukava minusta, koska ei ole kiirettä tänään. Ohitamme matkan varrella etummaisen GDG-busseista ja saavumme ensimmäisinä Helsinkiin keskiviikkona 28.9. klo 11:30. Sataa vettä ja on hiukan ankeaa joutua lopettamaan antoisa Euroopan-matka.
.
Helsinki - Turku - Tukholma - Trelleborg - Travemünde - Hampuri - Amsterdam - Zeebrügge - Dover - Lontoo - Hampstead - Cambridge - Edinburgh - Glasgow - Carlisle - Chester - Cardiff - Caerphilly - Lontoo - Oostende - Göteborg.
.
559. Eurolines-bussilla Eurooppaan
560. Ruotsin halki bussilla Saksaan
561. Saksan läpi bussilla Hollantiin
562. Amsterdamista bussi Lontooseen
563. Lontoosta Hampsteadiin
564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin
565. Edinburgh ja juna Glasgowiin
566. Skotlannista junalla Carlisleen
567. Yöpyminen Chesterissä
568. Walesin Cardiff ja Caerphilly
569. Eurolines Lontoosta Belgiaan
570. Eurolines Belgiasta Saksaan
571. Paluubussi Göteborgin kautta

570. Eurolines Belgiasta Saksaan

Lähdettyäni autolautalla Doverista yöllä klo 02 ja ylitettyäni Englannin kanaalin saavuin Belgian Oostendeen klo 06 paikallista aikaa, maanantai-aamuna 26. syyskuuta. Laskeuduin kymmenen minuuttia aikaisemmin laivan autokannelle ja nousin siellä Eurolines-bussiin rekisterinumeroltaan E-904-MUG.
.
Belgian passintarkastus tapahtuu nopeasti sisällä bussissa. Minusta tuntuu nyt hullulta, kun Belgiassa ajetaan tien oikeaa laitaa! Niin nopeasti olin tottunut Britannian tapoihin.
.
Tunnelissa ajamme sitten kohti Antwerpenia klo 8:20. Lehtipuumetsiköt ovat kauniita ja ihania, talot puhtaampia väreiltään kuin Britanniassa. Jotenkin on saksalaismallisesti siistimpää? Talojen julkisivut ovat huomattavan kapeita johtuen vanhoista verotuskriteereistä.
.
Ulkona on tänään lämpöä 15 astetta, bussissa viileää. Kuski soitattaa hiljakseen iskelmiä radiosta. Näen peräti 10-rappuisen talon, sitten rykelmän 16-kerroksisia pistetaloja. Kiintoisan näköisiä. Sitten taas lehtipuuaitaa. Ajamme moottoritiellä koko ajan. Nyt näen jalokuusia isona, tuuheana aitana. Lähellä on soma asuttava linna ja vesikanava myös.
.
En edes huomaa milloin ylitetään Belgian ja Hollannin raja. Pysähdymme menomatkalta tutulla taukopaikalla vähän ennen Bredaa. Sama Smitt -niminen liike, mutta nyt pääsemme tien toista puolta aivan ruokalan lähelle. Käveleskelen ulkona 15 minuuttia, kuten myös Lontoossa tuttavuutta tehnyt Osloon matkustava parrakas mies. En uskalla mennä käymään wc:ssä, etten vain myöhästyisi bussista.
.
BREDA kello 9:35. Joku matkustajista jää pois, suomalainen tyttökö? Olin näkevinäni hänen passinsa kannen. Bredan jälkeen meillä ei olekaan enää pysähdyksiä, sujahdetaan vain huomaamattomasti ohi kaupunkien.
.
Jotenkin nyt Belgian kaupunkikuva on minusta kauniimpi kuin Britannian. Seinät ovat puhtaammat väriltään, luonnollisemman vaaleat. Avoimempi vaikutelma, ei sellaisia linnamaisia varustuksia kuin Britannian taloissa. Ympäristö oman pihan ulkopuolella on siistimpää kuin Englannissa. Briteillä oli siisteyden ulkorajana oma aita. Belgiassa miljöö on Britanniaa pehmeämpää, myös suoraviivaisempaa ja pelkistetympää, ei niin kulmikasta. - Pyöreys vastaan kulmikkuus on maiden ero!
.
Kuljettajamme joutuu antamaan huomautuksen uskonnolliseen ryhmään 'hihhuleihin' kuuluvalle "vihreälaatikko-lakkiselle"(!) pikkupojalle: - Please sit down!, kun tämä pomppii villisti käytävällä seurueensa naishihhulien perässä. Sitten poika istuu sivuttain penkillä. (Turvavöistä ei ole tietoakaan.) Pojalla on puserossaan kiva mainosnappi, jossa lukee "I am 9".
.
Hollannissa tulee taivaalta vettä, mutta onneksi sade loppuu ennen Amsterdamia.
.
.
AMSTERDAM, maanantaina 26.9. klo 11.
.
Nytkin teemme bussilla pienen nähtävyys-kierroksen kaupungissa, kuten menomatkalla 8 päivää sitten, sunnuntaina 18.9. Amsterdam näyttää minusta kivemmalta tavallisen työpäivän, maanantai-aamun, rauhallisuudessa. Mutta missään en ehdi kävellen käymään tänään.
.
Astuttuamme ulos bussista laiturille, kaikki alkavat heti kysellä, että mistä pääsemme Hamburgiin? Kuljettajamme 'Moulinsartin linnan hovimestari Nestor' viittoilee Amsterdamin lippuagentin luokse, joka sanoo: - Bussi ei ole vielä tullut...
.
Siinä samassa uusi bussi ajaakin laituriin. Väritykseltään täysin punainen GDG:n bussi, jossa on Eurolines-busseja vähemmän istumapaikkoja.
.
Kiiruhdan heti uuteen bussiin ohi tavarasäiliötä matkatavaroillaan täyttävien ihmisten ja pääsen valitsemaan itselleni ikkunapaikan numero 17. Tuttavani Partasuti Lontoosta tulee kohta perässäni ja kysyy, voiko istua viereeni. Myöhemmin hän lueskelee taskukirjaa ja torkkuu, kun minä kirjoitan päiväkirjaani.
.
Amsterdamin lippuagentti käy bussissa keräämässä matkaliput. Kolmesta ihmisestä tulee hänelle kuulemma ongelmia, "some problems", koska heillä on brittiläiset matkaliput, mm. eräällä Mr. Woodwardilla ja eräällä Mr. Langhornilla. Jälkimmäinen on juuri parrakas vierustoverini. Heille agentti vaihtaa erilaiset matkaliput.
.
Minun lippuni, tällä kertaa Travemündeen asti, agentti katsastaa ja lausuu:
- No problem!
Sitten agentti lukee ääneen listan bussissamme olevien ihmisten eri määränpäistä, kuten
- One to Stockhom. Four to Helsinki.
.
Uuden GDG-bussimme ollessa kohta lähdössä näen yhtäkkiä menomatkalta tutut turkkilaiset, isän ja noin 16-vuotiaan pojan, "palloilemassa" levottomina ympäriinsä pihalla ja huitomassa käsiään. Heidän perässään olin viikko sitten oikonut raja-aitojen alitse Britannian passintarkastukseen. Nyt he ovat Amsterdamissa?
.
Kuljettajamme avaa sivuikkunansa ja kysyy turkkilaisilta, mitä he viittoilevat?
.
Ja mitä turkkilaisisä huutaakaan vastaukseksi:
"HEL-SIN-KI?! HEL-SIN-KI!?"
Kuljettajamme vastaa englanniksi: - Kyllä! Tulkaa tähän bussiin!
.
Linja-automme vieressä, Amsterdamin kadun laidalla lähellä rautatieasemaa, on peräkkäin kolme muutakin bussia odottelemassa: yksi menossa Berliiniin, toinen Grey-Green - en näe minne, ja kolmas pikkubussi. Näistäköhän turkkilaiset eivät osanneet valita?
.
Myös Eurolinesille Lontoosta lähtenyt erikoisesti pukeutunut uskonnollinen lahko "Hihhulit" näkyy jatkavan edelleen tällä punaisella ruotsalaisella GDG-bussilla, Hampuriin asti.
.
Linja-automme jää vielä odottelemaan hetkeksi, kun uusi ruotsalainen kuljettaja-kaksikko, mies ja nainen, neuvottelevat keskenään. Joitakin matkustajia puuttuu yhä varauslistojen mukaan? Lähdemme ilman heitä klo 11:30. Autossamme on 33 matkustajaa. Puolisen tuntia minulla olisi ollut äsken aikaa tutustua Amsterdamiin, jos en olisi varannut paikkaani bussissa heti kuin se oli mahdollista.
.
- Föraren heter Ingemar och hans kollega är Siv... Mieskuljettaja esittäytyy ja kertoo edessä olevista pysähdyksistä. Naiskuljettaja selittää myöhemmin teetarjoilusta, mutta muuten häntä ei alkumatkasta näy. Hän kaiketi lepäilee ja ohjaa autoa vuorollaan myöhemmin.
.
Ajamme taas kerran väärään suuntaan Amsterdamissa ja teemme sitten täyskäännöksen. Inhimillistä sohellusta, mukavaa vain! Pääsemme moottoritielle, jolla liikenne on hiljaista. Keskellä tietä on leveä ruohokaista, jonka keskellä vasta on yhteinen rautakaide erottamassa eri suuntiin ajavia. Moottoritien sillat ovat kuin lapsena belgialaisissa postimerkeissä piirroskuvina näkemiäni.
.
Ihailen ikkunasta puurivejä pellon laidassa. Ihmettelen edelleen muovipeitteisiä kumpuja, jotka ovat autonrenkaiden alla. Moottoriteitä pitkin mennään, kulku on tasaista.
.
.
GRONINGEN klo 13:45-14:45.
.
Käyn tunnin mittaisen pysähdyksen aikana lehtimyymälässä ostamassa "Pohjoisen Uutisten" Groningenin painoksen, hinta 1,15 guldenia, sekä hollantilaisen Aku Ankan, 1,90 guldenia.
.
Ojennan 5 guldenin setelin. Vähentäen siitä 3,05 tarkoittaisi 1,95 takaisin. Myyjätyttö kysyy hollanniksi jotakin, mistä en ymmärrä sanaakaan. Vastaan kuitenkin arvauksella englanniksi:
"No, I don't have any coins..."
Yllättyneen näköinen tyttö nyökkää ymmärtäen sanomatta mitään ja latelee minulle vaihtorahakolikot.
,
Saamani Hollannin kolikot käytän kätevästi automaattiin, jollaisia olen ihastellut jo menomatkalla. Kuuma riisipiirakka (kooltaan A6) maksaa 1,25 guldenia ja kaksi rusinakakkua 50 centtiä. Minulle jää 2 x 10 centiä. Ravaan ympäri yhdistettyä junien ja linja-autojen asemaa etsimässä jotakin oikeaa ruokakauppaa. Ei ole, ja keskusta olisi vasta kanavan toisella puolen, jonne en ehdi enää, valittuani liian pitkään lehtiä.
.
Jatkamme ajomatkaa. Välillä sataa, välillä taukoaa. Ikkunat ovat pisaroiden peittämät. Naapurini, partasuinen David Langhorn, taisi istua koko pysähdyksen ajan bussissa, vai käviköhän ostamassa käytettyjen kirjojen divarihyllystä taskukirjan!
- Tuli paljon lisää väkeä, hän mainitsee minulle.
.
Bussimme persoonallisuuksiin kuuluva punatukkainen punkkari-nuorukainen kävi ostoksilla kuten minäkin. Hän on nimeltään Mr. Woodward, kuten Amsterdamin lippujupakassa ilmeni, mutta kutsun häntä mielessäni Woodpeckeriksi, koska hän on tikka Nakke Nakuttajan eli Woody Woodpeckerin näköinen "palokärki" tulipunaiseksi värjättyine töyhtötukkineen.
.
Maisemana ikkunassani pelto jatkuu tasaisena ääreensä asti, jonka muodostaa yleensä metsävyöhyke, joskus jokin kaupunki, kaukana takana. Valtavia sadan linnun parvia nousee pellosta, kolme parvea.
.
Passintarkastuksessa Saksan rajalla osoittautuu naapurini Partasuti australialaiseksi kenguruksi. Hänellä näyttää olevan jännä passi TÄYNNÄ erilaisia leimoja ja viisumeita. Jonkinlainen maailmanmatkaaja? Egypti, Iran, hän näyttää minulle leimojaan. Minä vilautan omaa passiani:
- Meillä Euroopassa ei tätä leimata juuri muualla kuin Britanniassa.
.
Partasuu Langhorn kertoo kiertävänsä ympäri Euroopan, hänen isänsä on Norjasta kotoisin ja tyttöystävänsä tällä hetkellä Norjassa, jonne hän on juuri menossa. Kysyn matkustaako hän ammatikseen (ei) vai muuten, ja hän alkoi kertoa pitkästi.
.
- Jotkut ihmiset saavat leiman passiinsa joka paikasta, Langhorn huomauttaa, nyökäten uskonnollisesti pukeutuviin hihhuleihin päin, joiden passit tutkittiin huolellisesti rajoilla.
.
Minusta tuntuu kotoiselta Euroopassa, jopa kenguruun verrattuna, kun passini hyväksytään aina minimiajassa, suomalaisella on hyvät paperit.
.
Pohdimme naapurini kanssa mistä vihreäpassiset hihhulit mahtavat tulla? Kerron Langhornille heidän puhuvan keskenään saksaa. Hän on hämmästynyt, sillä saksan kieli ei kuulu hänen taitoihinsa. Tulkkaan hänelle passintarkastusohjeet ja käännän muutenkin pitkin matkaa kaiken mitä kuljettajat ovat sanoneet pelkästään saksaksi tai ruotsiksi.
.
Saksan rajalla saamme odottaa pitkään, kun erään jugoslavialaisen tytön passia käydään tutkituttamassa toimistossa asti. Langhorn kysyy, onko minunkin passissani Britannian maahantuloleimassa kuuden kuukauden määräaika, kuten hänellä?
.
LEERin kaupungissa Saksassa ennen Oldenburgia jää bussiin enemmän tilaa ja Langhorn muuttaa käytävän toiselle puolelle omalle ikkunapenkille torkkumaan. Mutta viereeni tulee mummo, joka kysyy ruotsiksi, minne minä menen, ja meneekö tämä bussi Malmöhön? - Ja, via Malmö... tiedän ennstään.
.
Kuljettaja Siv alkaa vuorostaan ajaa. Ingemar toimii rahastajana etsien epätoivoisesti jotakuta henkilöä. Ja: tämähän on tietysti juuri se mummo joka tuli viereeni, bussin uusin tulokas...
Sataa taas, kadut kiiltävät vesikerroksen alla.
.
Saavumme Travemünden satamaan. Odottelemme pitkään passintarkastajaa bussiimme, mutta hän ei sitten tulekaan. Ingemar kertoo asiasta vain ruotsiksi, ja saamme ajaa eteenpäin. Kerron uutisen Langhornillekin, kun huomaan hänen yhä pitelevän passia kädessään: - Nobody wanted to see our passports...
.
- Big port! Langhorn ihastelee Travemünden satamaa. Osoitan hänelle laivamme, se on näkyvissä olevista laivoista suurin, TT-Linen 'Peter Pan'.
.
Punatöyhtöinen Woodward liittyy seuraamme juttelemaan englantia. Langhorn löytää infolehtisen mennessään laivaan ensimmäisenä. Mutta informaatiotaululla hän kääntyy minun puoleeni:
- You can be Peter Pan, because you know the way?
.
Näytän matkaseuralle K-kannen, laivan pohjakerroksen. 'Peter Pan' on samanlainen laiva kuin millä tulin, 'Nils Holgerssonin' sisaralus. Menemme hissillä alas. Minä menen wc:hen ja he valitsevat jonkin istumasaleista. Minä menen myöhemmin sitserioista tyhjimpään, jossa sattuvat silloin olemaan vain turkkilaiset isä ja poika, Hel-sin-kiin menijät.
.
Käyn etsimässä tax-free-myymälästä Bacardi-pullon sijainnin (tuliaiseksi), että löytäisin aamulla, ja ostan toistaiseksi vasta 0,3 litran Coken (1,10 DM) sekä 3 kertaa 117 g Canyon-suklaapatukoita (1,20 Saksan markkaa)
.
Yöllä nukun lattialla, juotuani ensin puolen litran maitotölkillisen. Levitän muovipusseja alustakseni penkkirivien 2-3 väliin ja toisia pusseja pystyyn hälytyssignaaliksi, ettei kukaan kävelisi pimessä vahingossa päälleni. Otan silmälasitkin pois kasvoiltani penkin alle, niin on mukavampaa, vaikka usein olen matkalla nukkunut lasit päässäni, ei se unta häiritse.
.
Nukun yhtenäisesti klo 0:45:stä kolmeen tai neljään. Sitten vaihdan istumaan, kun ruumistani tuntuu kivistävän, ja vähän kylmäkin on tullut oltuani kengittä sukkasillani. Nukahdan pari kertaa istualleni huonoon, kieroon asentoon, pää puolitangossa sivulla. Virkistäviä unia näen kuitenkin! (Myöhemmin epämukavuuksia ei enää muistaisi ilman muistiinpanoja! Muistikuvissa on pelkkää hyvää siisteistä laivoista Saksan ja Ruotsin välillä.)
.
Tiistai-aamuna 27.9. syön klo 5:30 tonnikalaleipää ja juon Coken. Käyn wc:ssä klo 6:10. Kaiutetaan kuulutus: saavumme satamaan tunnin päästä! Käyn kaupassa klo 6:20. Litra Bacardia maksaa 22,50 DEM = 56 FIM. Ostan myös marsipaania 4 x 75 grammaa, 2 DEM. Minulla on ollut mukanani 40 Saksan markkaa, joista säilyy kotiin asti 1,30 DEM.
.
Pakkaan reppuni ja kiertelen laivan E-kantta. Näen melkein lapsen näköisen ruotsalaispojan nukkuvan täällä suu auki. Hän oli mukana jo menomatkalla, jolloin hänen passiaan käytiin tutkimassa toimistossa. Hän vaikutti alaikäiseltä, mutta ehkä oli nuoren näköinen. Saksalaisten eläkeläisten äänet ovat päämetelinä tällä kannella. Kaupassa käy suomalainenkin pariskunta.
.
559. Eurolines-bussilla Eurooppaan
560. Ruotsin halki bussilla Saksaan
561. Saksan läpi bussilla Hollantiin
562. Amsterdamista bussi Lontooseen
563. Lontoosta Hampsteadiin
564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin
565. Edinburgh ja juna Glasgowiin
566. Skotlannista junalla Carlisleen
567. Yöpyminen Chesterissä
568. Walesin Cardiff ja Caerphilly
569. Eurolines Lontoosta Belgiaan
570. Eurolines Belgiasta Saksaan
JATKUU
571. Paluubussi Göteborgin kautta

569. Eurolines Lontoosta Belgiaan

.
1) LONTOO.
Katselen sunnuntaina 25. syyskuuta Lontoon Victoria Coach Stationia, jolta edellisenä maanantaina olin lähtenyt äkkiä kävelemään kaupungille. Linja-autoasema vaikuttaa nyt suurelta ja vilkkaalta, tai ainakin ahtaalta. Ihmistungos ja vaikeaa edetä. Palveluna on vartioitu tavarasäilytys, joka maksaa 1,20 puntaa päivältä. Säilytyslokeroita ei näy ollenkaan.
.
Käväisen pissalla kellarin käymälässä. Pisuaari on ilmainen, istumakoppien ovilukko vaatii 10 penceä. Ei ole siisti paikka. Pestyille käsille on kuumailmakuivaaja.
.
Amsterdamiin lähtevä Eurolines-bussi 'Grey-Green' tulee asemalle, ja jo lähteekin täytenä klo 19:15. Alan olla hieman huolissani, ettei kai vain äskeinen voinut olla minun bussini? Bussiaikatauluja Eurooppaan menijöille ei näy missään. Vain kotimaan bussien lähtöaikoja mainostetaan.
.
Laiturilla 20 on Eurolinesin logo, mutta paikalla seisookin 'Eirelinkin' bussi, joka on menossa Irlantiin. Amsterdamin 'Grey-Green' lähti äsken laituri 19:stä. Laiturin 17 kohdalla on Eurolinesin toimisto, jossa "Check-in 30 minuuttia ennen bussin lähtöaikaa" vaaditaan. Minulla riittää vielä odotusaikaa. Hidastellut junani ehti sentään Lontooseen riittävän ajoissa, etten myöhästy bussista, vaikka kaupungin laaja kiertäminen jääkin tältä päivältä.
.
Syyskuun ilta pimenee jo parissa tunnissa. Käveleskelen lähikaduilla ja lopulta vain Victorian rautatieasemalla sekä sen ostoskeskuksessa, jossa on liukkaasti alas etelään viettävä lattia. Kuljen siis kahden aseman väliä, sillä linja-autoasema on liian tylsä oleskella, mutta minun oli käytävä etukäteen tutkimassa paikka, koska en ollut älynnyt opetella laitureita maanantaina saapuessani.
.
Minulla on kevyt olo kuljeskella, koska kumpikin reppuni on Victorian rautatieaseman säilytyslokerossa n:o 064-14. Toisaalta vaikuttaa kuin olisin epäilyttävä henkilö, koska kuljen tyhjin käsin kaikkien matkalaukkujen keskellä, kuin suunnittelisin Euroopasta tulevien turistien matkatavaroiden varastamista.
.
Katselen jotakin syötävää, myytäviä lehtiä ja Rolls-Royceja, joita autonkuljettajat ajavat aseman sisätiloihin laiturille asti odottamaan joitakuita vip-henkilöitä? Luksusmatkailuksi elvytetyn Orient Expressin, Idän Pikajunan, loistoluokan vaunut seisovat upean näköisinä omalla laiturillaan. Haen kaksi reppuani säilytyslokerosta klo 20:20.
.
Siirryn lopullisesti Coach Stationille klo 20:40. Sinnekin jää odottamista ennen klo 22:ta. Eurolinesin toimistossa tehdään lähtöselvityksiä (Check-in) vasta Pariisiin matkustaville ja Pariisin bussi ajaa laituriin.
.
Mietin bussiaseman ruoka-automaatteja. Haluaisin tuhlata pois Englannin kolikoita ja juoda kaakaota, mutta minulla ei taida olla sopivia penny-lantteja, vaan vanhanmallisia shillinkejä, joita niitäkin kiertää yhä. Punnassa oli ennen, ei sata pennyä vaan 20 shillinkiä, ja shillingissä 12 vanhaa pennyä.
.
Eräs mustaihoinen nuorukainen tulee juttelemaan minulle. Hän kertoo olevansa pahassa pulassa... Hän tarvitsisi 1,20 puntaa, mutta pienempikin avustus helpottaisi vähän...
.
Olenkin juuri laskemassa kolikoitani kädessäni. Kysyn, olisiko hänellä 2 kpl 10 pencen rahoja, ja selitän mitä minulla on. Voisin vaihtaa shillinkini ja antaa hänelle ylimääräistä 2 kertaa 2 pennyä?
.
Musta miettii kaksi sekuntia ja sanoo: - Sure, I don't mind...
.
Samassa hänen kämmenelleen on jo ilmestynytkin taikurin näppäryydellä kaksi kappaletta 10 p:n rahoja. En tiedä mistä hän ne ehtikin kaivaa esiin. Otan hänen penninsä ensin itselleni ja annan sitten hänelle minun shillinkini (arvoltaan 5 p/kpl): 1 kpl 2-shillinkiä =10 p ja 2 kpl 1-shillinkiä = 10 p, sekä vaihtopalkkioksi 2 x 2 p = 4 p.
.
Olen melkein ylpeä vieraiden kolikoiden pyörittämisen taidostani. Vaikka minähän maksan ja hän hyötyy jonkin lantin, mutta minäkin saan jotakin. Hän oli ainakin nopea laskemaan mikä kannattaa hänelle.
.
- Are you from Sweden? Are you leaving? You want to use telephone? hän utelee.
.
Mutta siinä samassa, kun hän on saanut rahansa, hän on jo kadonnut jäljettömiin! Tehokkaan vikkelää. Rutinoitunutta taitoako.
.
Saan ostettua kaakaoni käyvillä kolikoilla 3 x 10 penceä ja taskuuni jää enää 50 p. Kaakao on kovin laimeaa, vaahtoaa päältä, on sentään kuumaa ja hyvältä maistuu ja antaa lämpöä!
.
Mustaihoinen tyttö tulee myös kysymään minulta jotakin. Pyydän toistamaan, kun en heti ymmärtänyt. - Oletko nähnyt tupakka-automaatteja täällä missään?
- No, I haven't seen any. - Neither I, sanoo hän suupielet ilmeikkäästi alaspäin kääntäen. Tajuan hetken päästä, että hän ehkä halusi pummata tupakkaa hienovaraisesti. Jos minulla olisi ollut, olisin varmaan antanut.
.
Ahavoitunut, vaalean täysparran karvoittama pienikokoinen tai kokoiseni valkoinen mies puhuttelee minua seuraavaksi. Varsinainen partasuti mieheksi. En ymmärrä, ennen kuin hän toistaa. Hän oli nähnyt minun äsken juttelevan mustan miehen kanssa, ja olisi nyt utelias kuulemaan, pyysikö tämä minulta rahaa, ja annoinko?
.
Kerron antaneeni 4 p ja kysyn, pyysikö musta häneltä, ja antoiko hän? Hän sanoo myös 2 p antaneensa.
.
Partasuti kysyy edelleen, paljonko musta pyysi rahaa alunperin ja mihin tarkoitukseen selitti tarvitsevansa. Hän naurahtaa kuullessaan yli punnan pyynnöstä, ja selittää:
- He's playing game... hän ei lopeta, jos saa...
.
- I know, but he was useful for me: he changed my shillings to ten-pences which I needed to automates...
.
Partaheppu jatkaa kyselyjä edelleen: minne olet menossa, Amsterdaminko kautta? Oletko ennen matkustanut näillä busseilla? (Tulin niillä tänne, kerron). Hän on itse matkalla Osloon.
.
- Milloin olet perillä Helsingissä? hän kysyy vielä. - Wednesday morning... "Ha ha!" - matkani kuulostanee pitkältä.
.
Uusi tuttavuuteni menee toimistoon ilman isompia laukkujaan. Liityn hetken päästä klo 21:25 minäkin Eurolinesin toimiston jonoon, kunhan kyltti 'Amsterdam' on asetettu esille. Kohta partasuti kysyy, minkä numeroisella bussilla menen, 141 vai 142? Lipussani lukee vain 'Time' ja 'Date', ei numeroa.
.
Kun pääsen lippuluukulle sanon: - I have this reservation...
Matkaosuuden kuponki irrotetaan lippuvihkostani ja saan tilalle kartonkisen boarding-cardin, joka on näköjään jo moneen kertaan aikaisemmin käytetty, hyvin ryppyinen ja kulunut pahvilappu.
.
"Riveillä 7-12 saa polttaa!" lupaa maihinnousukortti. Peräpuolisko savuttajille? Yhteensä 12 rivillä lienee noin 49 istuinta?
.
Bussilaituriin ajaa yksi ainoa linja-auto. Kuljettaja on Hergen sarjakuvan Tintin belgialaisen hahmon, Moulinsartin linnan hovimestarin Nestorin näköinen. Belgialainen kuljettaja kiinnittää bussin takalasiin numeron 1. Painan varmuuden vuoksi mieleeni myös auton rekisterinumeron: E-904-MUG.
.
Runsas sekalainen ihmisjoukko alkaa heti jonottaa bussiin tai laittaa alasäiliöön tavaroitaan. Auto jää silti mukavan väljäksi. Minä istuudun taas keskiosaan, paikalle n:o 19, wc:n kohdalle, kuudennelle penkkiriville.
.
Bussiin tulijoista ovat hassuinta porukkaa - Hihhulit! Jokin heleän kirkkaan värikkäästi pukeutunt uskonnollinen porukka piirittää yllättäen automme - iloisilla kasvoillaan. He ovat taivaallisen onnellisen näköisiä ja voivat milloin tahansa alkaa hyppiä ja tanssia, laulaen esim. "Hare-hare-hare hare-krishna..."
.
Hihhuli-ryhmän naisilla on kirkkaat eriväriset yksinkertaiset kaavut ja kirjava huivi päässään. He ovat nuoria ja ehostamattomia. Eivät he kaikki tulekaan autoomme, vain kaksi naista ja yksi 9-vuotias poika. Miehet ja muu naisten ja lasten joukko on vain saattamassa!
.
Saattajat hihhuloivat ulkona laiturilla, hyppivät onnellisina, taputtavat ja nostavat lapsiaan taputtamaan ikkunoita ulkopuolelta. Mitkä onnelliset hymyt heillä onkaan! Pyöreät Gandhin silmälasit ja meikitön naama. Viattomia idiootteja koettavat olla. Puhuvat saksaa. Heillä on vihreäkantiset passit.
.
Kun katson linja-autoasemalla ikkunastani ulos, vastaani hymyilee suippopipoinen piippalakki-mies järjettömän näköistä hymyään. Minulleko? Autoon tuleva kolmikko asettuu istumaan välittömästi eteeni, riville viisi, tuoksuen vahvasti yrteille ja suitsukkeille.
.
Teini-ikäinen ruotsalaistyttö Gunilla erottuu myös bussini matkustajista. Vaikuttaa, että au-pair-vanhemmat ovat häntä saattamassa. Gunillan pyöreät kasvot loistavat, ja mutta punastuvat, kun hän huomaa unohtaneensa yhden kassinsa, ja käy hakemassa sen ulkona vielä odottavilta saattajilta. Muuten hän pomppii elintaso-onnellisena ruotsalaisnuorena ulkona ja - heti vanhempien lähdettyä - käykin pikkupaheellisesti tupakalla!
.
Bussi on siisti ja kuljettaja Nestor mukava. Kuskin puhe vähän epäselvää, belgialaista englantia. Muuan hassunnäköinen mies, kuin Ankkalinnasta karannut, käy bussissa keräämässä matkustajilta taas boarding-cardit talteen, käytettäväksi uudelleen. Sitten pääsemme lähtemään, klo 22.
.
Tämänkin bussin kuljettaja Nestor on jonkinlainen persoonallisuus. Hän pysäyttää auton yllättäen kadun laitaan, häipyy ulos, kävelee tien yli kioskille, jonottaa vuoroaan, ja ostaa virvoitusjuomatölkin.
.
Livumme läpi öisen Lontoon. Pimeys ja valot ulkona tuntuvat KUUMALTA. Tunnelmani on haikeutta ja helpotusta! Olisiko Lontoo turhan suuri ja pelottava kuitenkin. Junalla haluaisin tulla uudelleen tänne. Paljon kiinalaisravintoloita näkyy ikkunastani. Sitten alkaa pimeä moottoritie.
.
.
2) DOVER - OOSTENDE
.
Doverissa kello 00:00 maanantain 26.9. vastaisena yönä odottelemme. Kuljettaja sanoo, että lautta on aina tunnin myöhässä. Niinpä (ainakin nyt): kello yhden sijasta vasta kello kaksi lähdemme lautalla.
.
Ensin on kuitenkin passintarkastus. Kaikki matkustajat nousevat ulos bussista ilman matkatavaroita (jotkut ottavat kuitenkin niitä mukaansa) ja kävelevät rakennuksen läpi.
.
Sattumalta osun liimautumaan passijonossa jonkun suomalaistytön perään. Huomaan suomalaisuuden hänen passistaan, jota tarkastaja tutkii vain hetkisen. Seuraavaksi minulla on samanlainen suomalainen passi, jolloin tarkastaja viittaa minut nopeasti jatkamaan tytön perään! Minun ei tarvitse avata passiani, koska tytöllä oli jo niin hyvä passi. Kai meitä erehdyttiin luulemaan pariskunnaksi.
.
Doverin liitukalliot näkyvät takanamme korkeina, kun autot jonottavat kuuden jonoina pääsyä lautalle. Kuljettajamme Nestor lupaa klo 0:50, että voimme pitää 15 minuutin kahvitauon, mutta ei kuitenkaan pitempää, jos sattuisi, että pääsisimme kumminkin pikemmin laivaan.
.
Minä käyn sitten ulkona ja kaupassa, ostan kaakaomaitoa, 43 p, joten minulle jää sitten rahaa kolikoina enää 5p + 2p. Voisin melkein bongata olleeni ulkona Doverissakin.
.
Lautalle pääsemme ajamaan vasta klo 2. Kuljettajan ensimmäinen ennustus oli hyvinkin tarkka. Meidän automme on eturivissä ja pääsemme siis etupäähän laivaa. Viereiseltä kaistalta ajaa laivaan polkupyöräilijä, matkalaukku tarakalla. Hän on käynyt välillä lämmittelemässä takanaan olevassa autossa.
.
Eräs tyttö bussistamme oksentaa ulkona asuntovaunun eteen. Moni ihminen käy ihmettelemässä oksennusjälkiä.
.
Lihava, puhiseva, persoonallinen mies, kuin "Liikennesolmu-Pajunen", huitelee autoja järjestyksessä sisään. Jotkut yrittävät ajaa väärää kaistaa tai väärälle laivalle ja tekevät erikoisen jyrkkiä käännöksiä "varatuomari Pajusen" huutaessa ja huitoessa tuulimyllynä käsiään, solmio tuulessa hurjasti lepattaen. (Liikennesolmu antoi ajo-opetusta televisiossa vuosina 1965-1972. Sen juontaja Veikko Pajunen (1936-2016) oli SDP:n kansanedustaja 1972-79 sekä Keihäsmatkojen toimitusjohtaja 1973-74.)
.
Ajettuamme bussin mukana autokannelle lautan uumeniin kävelemme sieltä etummaisia portaita ylös pari kerrosta. Yläkannella on runsaasti pehmustettuja, mutta tahraisia kangaslepotuoleja. Pieni baaritiski, joitakin pöytiä, sekä äänekästä brittiporukkaa matkustajina.
.
Kannella kaksi brittinuorten ryhmää soittaa kilpaa täydellä volyymillä kannettavia stereoitaan. Kappaleet ovat Led Zeppeliniä ja Steppenwolfin "Born to be wild", joka otetaan vastaan taputuksin ja kannustushuudoin! Todellinen kulttikappale. Heti perään soi Uriah Heep, "Easy livin'", jota Suomessa soitettiin viimeksi 1970-luvun alussa, myös Turun Ruisrockissa.
.
Sitten joku brittityttö haluaa hiljaisuutta ja hänen poikaystävänsä alkaa tapella tytön toiveen puolesta. Flaidis! Verta! verta! Salin keskellä alkaa vapaapaini ja nyrkkeily, pöydät ja tuolit kaatuilevat. Minä istun salin sivustalla ja syön jogurttia.
.
Laivan henkilökunnan belgialainen mies kiiruhtaa hetken päästä karjumaan pehmeällä englannilla:
- Gentlemen, Gentlemen, please! Lopettakaa heti, teitä on varoitettu!
Tappelu loppuu siihen, mutta musiikki alkaa taas soida täysillä. Metelissä torkun horroksessa.
.
Lautta rantautuu klo 6 Belgian Oostendeen. Kymmenen minuuttia aikaisemmin kehotetaan kuulutuksella matkustajia siirtymään heti autokannelle.
.
(559. Eurolines-bussilla Eurooppaan)
(560. Ruotsin halki bussilla Saksaan)
(561. Saksan läpi bussilla Hollantiin)
(562. Amsterdamista bussi Lontooseen)
(563. Lontoosta Hampsteadiin)
(564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin)
(565. Edinburgh ja juna Glasgowiin)
(566. Skotlannista junalla Carlisleen)
(567. Yöpyminen Chesterissä)
(568. Walesin Cardiff ja Caerphilly)
(569. Eurolines Lontoosta Belgiaan)
JATKUU:
570. Eurolines Belgiasta Saksaan

568. Walesin Cardiff ja Caerphilly

1) JUNA WALESIIN.
Lähdettyäni Chesteristä kahden vaunun City-Shuttlerilla klo 9:12 vaihdan junia Crewessä klo 9:40-10:00. Seuraavassa, Cardiffiin menevässä junassa, on kolme tai neljä vaunua ja jokaisessa välikössä istuu ihmisiä. Yksinäni en minäkään kirjoittele penkkiosastossani.
.
Istun päiväjunassa lauantai-aamuna 24. syyskuuta. Samalla voin katsella maisemia ja turisteja. Church Strettonin pieni asema on reitin varrella Walesissa klo 11. Vastapuolella käytävää japanilais-länsimainen turistipariskunta lukee Today-lehteä. Etusivun pääotsikon sensaationa lukee:
"Estate agent axed in slum". Ohhoh!
.
Istun selkä menosuuntaan. Vastapäätäni syö banaania kiilusilmäinen mies, jolla on muovikassi. Minä syön Chesteristä ostamani Nut-jogurtin (hyvä pähkinänmaku) ja hedelmäleivän. Juon 0,33 litraisen hyvän Panda-Colan (joka maksoi vain 15 penceä eli Suomen markan verran Gatesway-Marketissa).
.
Näen junan ikkunasta punatiilisten talojen rykelmän peltojen ja puuaitojen keskellä. Katselen lampaita ja kukkuloita.
.
Junassa tuntuu matkustavan pelkkiä brittejä. En muita kaipaakaan. Tämä juna ei mene Lontooseen, vaan välittää maaseudun kaupunkien keskinäistä liikennettä. Näen taas ulkona erilaisia harjakattoisia tai vinokattoisia tai pyöreitä kattoja, puna- tai harmaatiiltä, mutta jonkin valkoisenkin talon.
.
LUDLOW. Vastakkaisen puolen turistit jäävät tänne. Sadepisarat ovat minulle lisäsyy olla jäämättä, vaikka seutu näyttää kauniilta. Minkähän kaltaiset liikenneyhteydet olisi jatkaa täältä myöhemmin eteenpäin, mietin. Mutta junani on jo liikkeellä. Näen taas kauniin kylän, tie kaartaa, talojen tiheä läheisyys ja samankaltaisuus säväyttävät. Toivon, että olisin ehtinyt valokuvata.
.
.
2) CARDIFF lauantaina 24. syyskuuta
.
Kolme postikorttia ehdin saada kirjoitettua ennen saapumista Cardiffiin klo 12:41. Lähetän kortin kotiin, sekä Anulle ja Liisalle. Sataa vettä. Säätiedotus "Independentissä", jota olen lukenut, lupaa lyhyesti "Showers" koko maahan, vähiten kaakkoon.
.
Walesin pääkaupungissa kävelen ensiksi Cardiffin linnalle, joka on pelkästään romanttinen luomus. Kaikkia viehättäviä piirteitä on rakennettu linnan arkkitehtuuriin aivan huvin vuoksi, ei missään puolustustarkoituksessa. Pääsymaksu olisi 1,20 puntaa ilman opastusta. Jätän väliin tai lykkään sateen vuoksi, mutta kadun myöhemmin. Ehkäpä juuri tämä olisi ollut turistille sittenkin Britannian viehättävin linna?
.
Kuljen Cardiffin katetuilla kauppakujilla, 2.-3. kerroksessa - Helsingin Senaatintorin kauppakeskuksen tyylisessä, mutta isommassa ja vanhemmassa liikekeskuksessa. Pari kakaraa kysyy minulta jotakin, mistä en ymmärrä mitään.
.
Kävelen Cardiffin Civic Centeriin. Onhan siellä komeita, isoja julkisia rakennuksia, joita matkaopas ylistää, mutta enpä tiedä, mitä siellä tekisin. Puisto talojen lähellä kadun toisella puolella on kuitenkin hyvin kaunis, kuten puistot Britanniassa yleensä ovat. Cardiffissakin ovat paikallisbussit kaksikerroksisia, mutta Lontoon punaisen sijasta väriltään haalean oransseja.
.
Etsiydyn tavallisille ostoskaduille ja moderneihin foorumeihin. Ostan ruokaa Marks & Spenceristä yli neljällä punnalla - huomenna on tulossa sunnuntai... Kolmioleivät maksavat 89 p (2 kpl:n pakkaukselta), ostan sekä muna- että liha-täytteiset. Kolme ostamaani mehutölkkiä maksavat 29-32p kukin. "Skotlantilaiset munat" ovat valmiiksi keitettyjä, kuorittuja ja leivitettyjä. Ostan maitoakin puoli litraa.
.
.
3) CAERPHILLY lauantaina 24.9.
.
Walesissa haluan tutustua johonkin pikkukaupunkiin ja linnaan. Matkaoppaista olen valinnut Caerphillyn, koska linnan pitäisi olla hieno ja lähellä Walesin pääkaupunkia Cardiffia.
.
Löydän aseman aikatauluista paikallisjunan, jolla pääsen Caerphillyyn. Perillä minulla on ongelmana löytää linna. Se ei kohoakaan ylväästi kaiken muun yllä, kuten olisin odottanut. Etsiskelen itsekseni, en koskaan kysy ihmisiltä, ja löydän sitten.
.
On synkkä, pimeä ja sateinen päivä. Linna näyttää todella synkeältä. Se on romanttisesti rappeutunut. Jokin torni on kallistunut pahasti vinoon. Pientä luhistumista, ja kuitenkin loput linnasta on jyhkeän komeasti pystyssä. Ylitän nostosiltaa vallihaudan ja vierailen sisällä. Olen kastunut sateessa ja kuivattelen itseäni pitkäänkin linnan museossa, jossa on sähkölämmittimiä. Siinäpä kuluu lauantai-päiväni.
.
.
4) CARDIFF uudelleen, lauantaina 24.9.
.
Palatessani Cardiffiin kastun edelleen sateessa, vaikka minulla onkin sateenvarjo. Reppunikin kastuu. On lauantai-ilta ja istun paikallisjunassa, joka ajaa maalta ja esikaupunkikylistä suurimpaan kaupunkiin... Siispä juna on täynnä nuoria ihmisiä, jotka ovat menossa juhlimaan?
.
Vastapäätä minua istuu kauniiksi laittautunut tyttöpari, joka livertää keskenään kymriä, ihastuttavaa walesin kieltä! Minulle aivan tuntemattoman kielen kaunissointuisuus taitaa olla päivän mukavin muisto.
.
Märkänä, matkapäiväkirjan vihkokin märkänä, istun Cardiffin rautatieasemalla lauantai-iltana klo 19-20... Odotan junaa Bristoliin ja Portsmouthiin, laiturilta 1 klo 20:30... Kaksi ukkoa vieressäni juttelee keskenään ja minulla on aikaa kuunnella sivusta:
- You don't drink alcohol at all??
- You look telly??
- You are widow? No?...
.
Ostan sanomalehden, Western Mail, jonka syliini levitettyäni syön munavoileivän. Täällä asemalla on siedettävän lämmintä. Sotkuista on vain. Muovimukeja ja pahvipakkauksia ajelehtii pitkin lattioita, kuten niillä on myös tupakoita ja tahroja.
.
Oikealla selkäni takana on GADAEL BAGIAU. Kaikki tekstit on täällä kirjoitettu ensiksi walesiksi tai kymriksi. Alapuolella on myös englanninnos: Left luggage. Väki virtaa edessäni junasta POISTUTTUAAN vielä lipuntarkastuksen läpi...
.
Olen toisaalta väsynyt, toisaalta virkeä. Haluan ajaa junilla lisää, uusilla junilla. Eilenkin olisin halunnut, mutta varalta menin retkeilymajaan, joka olikin Chesterissä hyvä paikka. Mutta täällä Cardiffin sateessa en halua etsiä hostellia tonnin painoisine reppuineni. Juna on paljon helpompi vaihtoehto, asemalta asemalle vain. Kello 20:15 on sopiva aika minun käydä hakemassa Sport-reppuni säiliöstä. Lokero maksoi täällä vain 30p.
.
.
5) YÖJUNA EDINBURGHIIN
.
Pitkiä yön yli kulkevia junalinjoja ei ole kovin paljon. Minun on kätevintä lähteä Lounais-Englannista Edinburghiin. Yöstä tulee väsyttävä. En muista mitään yhtenäistä nukkuma-aikaa, horrostako koin sitten vain. Carlislen aseman räikeisiin keltaisiin valoihin ainakin herään. Se on minulle tutuin asema.
.
Junassani on väljää ja rauhallista. Joku poika kysyy minulta joskus yöllä, meneekö tämä juna Edinburghiin ja milloin se on perillä? Kerron mitä tiedän:
- It should be there at 8 o'clock, but it's much late, half an hour late...
Niin on käynyt, siitä on kai konduktööri maininnut.
.
Minulla on taas kahden istuimen rivipaikka vaunun keskiväliseinämän suomassa vaununsisäisen tuulen suojassa, selkä menosuuntaan päin. En pahemmin palele. Minulla onkin pitkät alushousut jo jalassani Chesterin jälkeen. Kuivatan Western Mailin kiinteistöilmoitusten sivuilla kenkiäni, sateensuojaani sekä kameraani. Näen yölläkin lehmiä laitumella. Kirjoitan tukun postikortteja yöllä ja aamulla, siihen tarvitsenkin tällaista määrää istuma-aikaa.
.
Sunnuntai-aamuna olen taas tutussa Edinburghissa ja menen ensimmäiseksi ostamaan lisää kalliita 15 pencen kortteja Waverley Stationin John Menzieriltä. Pyörin vain aseman ympärillä, löydän uusia reittejä siellä klo 7:40-9:15, en innostu lähtemään kauemmas. Yöjuna on tullut sittenkin ajoissa perille, vieläpä hyvissä ajoin?
.
Löydän postitoimiston ja istun sen eteen John Knoxille omistetulle penkille kirjoittamaan Taijalle postikortin loppuun ja toisen myös. Pudotan postin laatikkoon 15 postikorttia! Postit luvataan kerätä sunnuntaina klo 13:15. Ovessa on postimestarin virallinen ilmoitus, että postia otetaan jälleen vastaan, muutamin poikkeuksin. Täällä on nimittäin ollut vastikään postilakko.
.
Huomaan, että on ollut typerää lähteä sunnuntai-aamuksi Edinburghiin! Tänä iltana minun on oltava pakosti Lontoossa, kun bussini Hollannin, Saksan ja Ruotsin kautta Suomeen lähtee. Junia kulkee huonosti sunnuntaisin, ne lähtevät myöhään ja kaiken lisäksi kulkevat HITAASTI! Käy pahemmin kuin odotankaan...
.
.
6) PÄIVÄJUNA LONTOOSEEN sunnuntaina 25.9.
.
Lähden ensimmäisellä mahdollisella junalla kohti Lontoota. Siellähän minun oli ollut aikomus viettää viimeinen päiväni. On vielä näkemättä dinosaurusten luurangot ja muutkin museot. Nyt joudunkin istumaan hitaassa junassa koko pitkän päivän.
.
En ole tiennyt saati ottanut huomioon, että Britanniassa korjataan ratoja sunnuntaisin, ja junat kulkevat erityisen hitaasti tällöin. Skotlannissa on paljon ratatöitä, junamme tulee myöhässä jo Newcastleen. Skotlannin itärannikon rantamaisemat ovat sentään upeita! Tällä kertaa emme aja länsireittiä Carlislen kautta. Yritän valokuvata rantaa moneen otteeseen junan ikkunasta, mutta hyvät paikat ehtivät aina vilahtaa ohi. Pari valokuvaa otan junan pysähtyessä. Sitten näen upeita kaupunkeja.
.
Newcastlessa on todella mahtavat sillat. Kaikki näyttää ulkona synkän mustalta, hiilikaupungissa. Newcastle olisi ehkä luotu kuvattavaksi hiilipiirroksilla. Haluaisin palata Newcastleen, kävellä siellä, oleskella paikanpäällä. Vaikka epäilenkin, että ehkä tuo kaupunki on parhaimmillaan vain ikkunasta katsoen.
.
Yorkin kuuluisista kaupunginmuureista ehdin myös nähdä pätkän junan ikkunasta. Matkaohjelmaani olin valinnut liian mainostetun vanhan Yorkin sijasta Chesterin.
.
Nyt on jo sunnuntain iltapäivä klo 14:40, istun samassa junassa ja juna seisoo paikallaan keskellä peltoa! Seisoo siinä klo 15:20 asti. Konduktööri kuuluttaa:
- Edellinen juna ei ole tullut, emmekä tiedä kuinka kauan joudumme vielä odottamaan sitä. Thank you!
.
Välillä juna nykäisee jonkin matkan eteenpäin ja sitten taas stop! Peterborough on ollut edellinen asemakaupunki. Se ei näyttänyt ikkunasta paljon miltään, olikohan asema syrjässä. Yleisen sekava ja tavallisen hiljainen asemanäkymä.
.
Viistoon vasemmalla edessäni Martin X. (hänen nimensä näkyy kirjoitettuna matkalaukusta) lukee läpi peräti kymmentä erilaista sanomalehteään. Väliseinäni takana istuu intialaisia. Nättejä mustaihoisia käy ravintolavaunussa. Olen torkkunut pois edellisen yöni väsymystä.
.
Odotuksen pitkittyessä ihmiset ravaavat ostamassa virvokkeita. Juna seisoo edelleen keskellä peltoa. Juttelu on elpynyt puheensorinaksi, tuntemattomatkin ihmiset tutustuvat toisiinsa kovissa kohtaloissa.
- Olen Tanskasta, meillä oli hyvin lämmin kesä, lämpimämpi kuin tavallisesti, kertoo joku.
.
Sariin pukeutuneita intialaisnaisia vilisee junan käytävällä ja mustaihoinen stuerttikin kulkee ohitse. Joku rouva valittaa tälle, että hänen pitäisi päästä pian perille, mutta naurahtaa sitten itsekin, että "Tehän ette voi tehdä asialle mitään..."
Stuertti pahoittelee: - Previous train was late...
.
Fiasko näyttää tulevan koko viimeisestä päivästäni Britanniassa. Miksi palasin yöllä Skotlantiin asti, sunnuntaiksi, harmittelen. Toisaalta: Tuleehan tässäkin vaihtelevia kokemuksia. Oli kivaa käydä jossakin useasti, Edinburghissakin, ei vain Lontoossa. Sain myös vihdoin postitettua monet kuvakorttini edes Edinburghista, jos en Chesteristä, enkä tavallisimmasta turistikohteesta Lontoosta.
.
Tunnin viivyteltyään juna lähtee pellon keskeltä eteenpäin. Ehdinkö mitenkään enää Lontoon Museum of Mankindiin ennen sen sulkeutumista klo 18? Voi kurjuus! Joku kysyy, kauanko on vielä Lontooseen? Mustaihoinen stuertti vastaa:
- That I can't say, because we are pushing the other train before us...
.
Hitaasti meidän "125-juna" nyt jyskyttää eteenpäin, ei lainkaan enää nimensä mukaista 125 mailin tuntivauhtia.
.
Olen väsynyt ja "ohi on" -tunnelmissa. Jännitän enää vain paluun bussimatkaa Suomeen. Lontoon Eurolinesin kuljettajaa. Valtioiden rajoja. Paljonko autossa on tilaa. Amsterdamia. Osaamista Victoria Coach Stationille. Töihin paluuta.
.
Hitaasti junamme köröttelee. Ohitsemme ajaa toista raideparia British Railin veturi. Ulkona on ikävän pimeää - jo klo 16! Paksut harmaat pilvet. Nyt ei taas sada, mutta välillä ripotteli hieman. Jokunen hauskan näköinen talo radan varrella, nyt sekä kauniin kellertäviä että mustuneita tiilisiä rivitaloja. Välillä on peltoja ja puu-pensas-aitoja. Pyykkiä näkyy olevan paljon naruilla kuivumassa. Tunneli. Silta. Heinikkoa. Ja roskaa, roskaa radanvarressa. Ihmisten sunnuntai-harrastuksia: paljon onkijoita joilla.
.
CRASH! Törmäys kello 16:05. Juomatölkkejä lentelee vaunussamme, muttei sen pahempaa satu sentään. Juna seisoa jököttää nyt taas sitten. Juuri kun olin miettinyt, kauanko vielä voisi enää kestää normaalisti tai maksimaalisesti ajo tästä paikasta Lontooseen. - What's going on now?
.
Vastakkaiseen suuntaan kulkeva juna kiitää juuri ohitsemme, ja toinen heti perään klo 16:15. Sitten pääsemme taas liikkeelle ja ohitamme HITCHIN -nimisen aseman. Siellä näkyy joutilaita ihmisiä.
.
Ohitamme 'Confederation Lifen' upean savulasisen palatsin. Sen ympärille rakennetaan vielä kukkaistutuksia.
.
Tapahtuu jokin "törmäys" tai äkkipysäytys taas, ja jälleen juna seisoo paikallaan. Toinen IC-juna tööttää ja ohittaa meidät, se menee meidän suuntaamme! Miksi se saa etuilla? Ääh! Ulkona on sateista. Kello on 16:25. Ilokseni etsin ja löydän Hitchinin kartastani, Lutonin korkeudelta. On se jo lähempänä Lontoota kuin vaikkapa Cambridge. Juna peruuttaa nyt vähän matkaa klo 16:35.
.
Lontoossa olemme lopulta "vain" kaksi tuntia myöhässä klo 17:15. Viimeiseksi kuulemme kuulutuksen: "British Rail ja minä pahoittelemme kaikkia niitä kärsimyksiä, joita tästä viivytyksestä on aiheutunut. Thank you!" - Tattista vaan!
.
Lontoon Kings Crossin asemalla näen melkoista jonotusta juniin. Kuvittelen ensin, että se johtuisi juuri meidän junamme myöhästymisestä, mutta Lontoossa taitaakin vallita tavallinen sunnuntairuuhka. Taksijonokin näkyy olevan pitkä.
.
Junamme saapui siis asemalle nimeltä "Kings X". Kertalippu sieltä Victorian asemalle (Victoria-linjaa 5 asemanväliä) maksaa 50 p. Ostan lippuni automaatista. Pari konetta on asennettu valmiiksi 50 pencen summalle, pari konetta 80 p:lle ja joku 1,30 punnalle, sellaisia maksuvyöhykkeitä tunnetaan. Kaikki kolikot käyvät ja vaihtorahat palautetaan. Kertalippu on keltainen ja pahvia raidoittaa magneettinauha, mutta matkaliput tarkastetaan ihmisvoimin, eikä koneilla, ja tarkastetaan kummallakin asemalla! Riittää että vilautan lippuani.
.
Myös Victorian rautatieasemalla on sunnuntaina hulinaa. Haluan kuljeskella viimeiset vapaat tuntini kantamuksitta. Kello lähenee 18:aa ja Eurolines-bussini lähtee klo 22.
.
Laiturilla 8 on uudet, hienot automaattilokerot matkatavaroiden säilytystä varten. Lokerot maksavat kuitenkin paljon: 1,50 puntaa jo pieninkin, erikokoisista. Avaimia ei käytetä, vaan numerokoodeja.
.
Ensin vapaana oleva lokero täytetään tavaralla, ovi suljetaan, maksetaan kolikoilla läheiseen monen lokeron yhteiseen rahareikään ja sitten kone sylkäisee kuitin eli paperikuoren sisään kätketyn numerokoodin, jonka numerot pitää näppäillä tavaraa haettaessa, jotta ovi poksahtaisi taas auki. Minun lokeroni on 064-14 ja koodissa on viisi numeroa. Osastolla on vartija osaamattomia ihmisiä ja ongelmatapauksia varten.
.
Etsin kartan avulla tieni läheiselle linja-autoasemalle Victoria Coach Stationille. Sunnuntai-iltani kuluu lopulta pelkkään paluumatkan odotteluun, enkä uskalla yrittää ehtiä enää minnekään kauemmas, etten myöhästyisi kohtalokkaasti linja-autostani. Lontoo vaikuttaa olevan sunnuntai-iltana levottomampi kuin millaisena muistan sen edelliseltä näkemiseltä, maanantailta ja tiistailta.
.
(559. Eurolines-bussilla Eurooppaan)
(560. Ruotsin halki bussilla Saksaan)
(561. Saksan läpi bussilla Hollantiin)
(562. Amsterdamista bussi Lontooseen)
(563. Lontoosta Hampsteadiin)
(564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin)
(565. Edinburgh ja juna Glasgowiin)
(566. Skotlannista junalla Carlisleen)
(567. Yöpyminen Chesterissä)
(568. Walesin Cardiff ja Caerphilly)
JATKUU:
569. Eurolines Lontoosta Belgiaan

lauantai 18. maaliskuuta 2017

567. Yöpyminen Chesterissä

Perjantai-aamupäiväni 23.9. menee pitkälti junamatkaan Lontoo - Crewe - Chester junanvaihtoineen. Nukuskelen junassa edelleen, enkä saa kirjoitettua päiväkirjaan huomioita matkasta. Vaihto Crewessä osoittautuu helpoksi, vaikka vaihdot vierailla rautatieasemilla hermostuttavat etukäteen.
.
Chesterin asemalla poikkean ensimmäiseksi käymälässä. Se on kuin myrskyn jäljiltä, useimmat pytyt ovat pirstaleina! Seiniin on maalattu teksti ALEXANDRA". Viranomaisten tiedotteet seinällä pahoittelevat vandalismia.
"Joudumme sulkemaan..." Chesterin läheisen rautatiekaupungin Crewen potkupallohuligaanien tervehdys?
.
Crewe Alexandra F.C. (English professional football club) on perustettu vuonna 1877 ja nimetty Edward VII:n puolison (1863-1910), tanskalaisen prinsessan Alexandran (1844-1925) mukaan. Seura on lempinimeltään "The Railwaymen".
,
CHESTER on erikoinen historiallinen kaupunki Britanniassa. Sillä on ensinnäkin upeat, yhtenäiset, purkamatta säilyneet kaupunginmuurit. Muuri ympäröi joka suunnalta vanhaa kaupunkia, tosin linnan kohdalla madaltuu olemattomaksi, mutta kohoaa pian taas. Muurinharjaa pitkin voi kiertää koko vanhankaupungin, minkä kierroksen teen mielelläni kahdestikin!
.
Toiseksi nähtävyydeksi Chesterissä on "The Rows" eli katetut jalankulkukäytävät parin risteytyvän kauppakadun vanhojen talojen toisen kerroksen korkeudessa. Kävelijät on aikoinaan otettu huomioon kaupunkisuunnittelussa ja arkkitehtuurissa, he saavat kulkea sateelta ja kuralta suojassa puukäytävissä katujen yläpuolella ohi erilaisten kauppaliikkeiden.
.
Chesterin rautatieasema on myöhempien aikojen tulokas, olkoonkin jo 1800-luvulta, siispä kaukana kaupungin muurien ulkopuolella. Ensin on vaikeutenani löytää tie modernimpien talojen esikaupungista aseman ympäristöstä vanhaan keskustaan. Harhailen vääriinkin suuntiin, mutta sitten kohtaan tuon kuuluisan kaupunginmuurin, jonka päälle heti kapuan! Muurin harjalla kulkee ainakin selvä reitti!
.
Muurin laella kuljeskelee muitakin turisteja, muttei ruuhkaksi asti. Sieltä on hyvä valokuvata maalauksellisia näkymiä sekä muurin sisäpuolelta että varsinkin ulkopuolen rehevistä vallihaudan penkereistä! Kaupunki on ollut hyvin suojattu.
.
Muurin harjalla tunnen olevani kuin Kiinan muurilla, sellaiselta se on filmeissä ja kuvissa näyttänyt, tosin Chesterin muuri on kapeampi, eikä sitä pitkin mahtuisi ajamaan vaunuilla, ainoastaan kävelemään. Chesterissä pituuskin on toki lyhyempi, mutta sitä ei kävellessään tiedä tai ajattele.
.
Välillä muurista kohoaa torneja, jolloin täytyy nousta ja taas laskeutua muurilta joitakin porrasaskelmia. Jossakin kohdassa turistiryhmä tukkii tieni. Opettelen käyttämään tehokasta brittiläistä ilmaisua: "Excuse me!" jolloin kaikki ihmiset väistyvät heti kuin taikaiskusta avaten väylän minulle!
.
Chesterin muuria viehättävämmässä keskiajan miljöössä en muista aiemmin olleeni, myöhemmin Saksan Nördlingenissä. Eivät keskiaikaiset linnat ole ilahduttaneet minua yhtä paljon. Britanniassa yleensäkin petyn hieman linnoihin, ne eivät ole niin ihmeellisiä kuin olin odottanut, vaan vaatimattomampia, romanttisiin kuvitelmiin verrattuna yksinkertaisempia.
.
Mutta Chesterin kaupunginmuurit jatkuvat laajalla alueella pitkään, niillä saa liikkua ulkoilmassa, ne ovat elävä osa kaupunkia, eikä jokin nurkkaan jäävä irrallinen museo. Eräässä muurin torneista on myös pieni historiallinen museo, johon poikkean tutustumaan.
.
Maltettuani lopulta laskeutua alas muureilta huomaan myös keskikaupungin viehättäväksi. Käyn Chesterin modernissa kirjastossa. Löydän hyvän supermarketin, jossa iloitsen tähän mennessä halvimmista Britanniassa näkemistäni hinnoista! Olisin jotenkin odottanut, että turistipaikoissa, jollaisena Chesteriä pidän, olisi kalliimpaa kuin arkisissa kaupungeissa. Mutta ainakin Chester on halpa. (Seuraavana vuonna havaitsen huokeaksi Cornwallin turistiseudun.)
.
Chesterin retkeilymaja on esikaupungissa, kaukana muurilta, mutta päinvastaiseen suuntaan kuin asema, 2 kilometriä keskustasta, 3 kilometriä asemalta, Dee-joen eteläpuolella, lounaassa, 40 Hough Green?
.
Seuraan jälleen muuria, ohitan linnan (joka Chesterissä EI ole museona, vaan suljettu ja sotilaskäytössä!) ja urheilukentän ja tulen joen sillalle, jonka ylitän. Reitti on melko selkeä, matka vain tuntuu taas pitkältä. Mutta tänä yönä minun on peseydyttävä ja nukuttava hyvin, kun en eilen Carlislessa.
.
Tulen retkeilymajalle vasta kello 16:55, mutta hyvä niin, sillä se aukeaa illalla vasta klo 17. Youth Hostel näyttää erittäin siistiltä (vaikka seinästä paloja vähän mureneekin), isolta ja kauniilta murattien verhoamalta esikaupunkikartanolta.
.
Pihalla on jo viisi muuta odottajaa. Oven ulkopuolella on helposti vaihdettava kyltti, nyt mitä kutsuvimmalla tekstillä:
"WE HAVE PLENTY OF ROOMS!"
Olin hiukan pelännyt mahdollista ruuhkaa perjantain ja lauantain välisenä yönä, vaikkakin 23.-24. syyskuuta, ja petejä sentään retkeilumajakirjan mukaan 120.
.
Hostellia näyttää pitävän nuori warden-pariskunta. Sekoilen hieman receptionissa kielivaikeuksissa, sillä sanon, etten halua breakfastia (muistaen edelliseni Edinburghissa), kun puhe olikin retkeilymajakortin takaisin saamisesta aamulla.
.
Edelleni jonoon kiilasi lyhyt, tukeva, korvarenkainen kiwi, uusiseelantilainen poika. (Korvarenkaat olivat harvinaisia pojilla vuonna 1988, ainakin Suomessa). Toinen jonottaja, opiskeluikäinen nuorimies, kertoo olevansa "New Yorkista, N.Y: osavaltiosta" - jos tiedätte missä se on..."
.
Huoneeni numero on 5, ja siellä on 12 vuodetta, ylimmässä, kolmannessa kerroksessa. Tytöt nukkuvat toisessa, keskikerroksessa, ja suihkut ovat kellarissa asti, hyvissä yksittäisissä kopeissa, joita on yhteensä puoli tusinaa. Yritän turhaan kysellä vuoteeni numeroa, se on minkä vain vapaista ensimmäisenä valitsen huoneessa 5.
.
Varattuani ja nähtyäni huoneeni kävelen tietenkin takaisin kaupungille. Tutustun edelleen erityisesti muuriin ja katselen kaunista iltaa joen molemmilla rannoilla. Joella lipuu kanootteja kilpailevin melojin.
.
Chesterin kaupungin vanhempi nimi "Deva" on paikoitellen esillä ja tuo mieleeni, de va kukku de, suomalaisen taantumuksellisen taistolaisen ääriryhmän. Kun istuskelen idyllisellä penkillä puiden siimeksessä tulevat englantia puhuvat tytöt, briteiksi arvelemani repputuristit, kysymään minulta, paikalliseksi luulemaltaan, tietä jonnekin, mistä en tiedä mitään.
.
Kirjoittelen hostelin vuoteessa päiväkirjaa klo 23, kun muu majoittuva jengi tulee ovesta sisään, vietettyään iltaa alakerran biljardisalissa. Kattovalot sammuvat klo 23:30, mikä sopii minulle. Nukahdan heti. Minulla on kerrossängyn yläpeti oven suussa.
.
Olen tullut mahdottoman luottavaiseksi Englannin turvallisen tuntuisissa oloissa. Riisutut vaatteeni ovat tuolilla avatun oven takana, lompakkoni on siellä farmarihousujen taskussa! Passi ja matkaliput ovat takintaskussa. Kaulakukkarokin minulla on, sentään kaulassani. Mitään ikävää ei Chesterissä tapahdu. On onnellista olla huoleton ja luottavainen, kunhan ei satu mitään.
.
Herään lauantaina 24.9. kello 6, valoa siilautuu jo ikkunasta. Alapetini kaveri taitaa herätä saman tien kerrossänkymme natinaan, vahinko. Nousen klo 7:15 mennäkseni käymälään. Minulla on mukavan puhdas olo eilisillan suihkun ja pesun jälkeen. Olen lähtövalmis klo 7:45.
.
Receptionin luukku on kiinni, mutta edessä tiskillä on soittokello... Kello 7:30 olen jo kuullut kellon soivan pitkään, aikamerkiksikö, vai lähtikö jo joku? Pirautan kelloa, jolloin eri nuorimies kuin eilen tulee palvelemaan. Hän plaraa korttilaatikkoa ja kysyy huoneeni numeron (5). Tavaan nimeni kirjain kirjaimelta englanniksi, olen opetellut tekemään sen sujuvasti... ja osoitan korttiani heti nähdessäni tutut Suomen lipun värit kannessa.
.
Sillä selväksi taas - saan heti korttini, eikä ole puhettakaan duty-töistä. Aikailen hetken yksinäni eteisessä ison peilin edessä. Reception-luukku on suljettu uudelleen. Muut ihmiset eivät ole vielä ylösnousseita. Paitsi yöpukuinen turistityttö hiipii luukun ääreen ja voihkaisee, kun lappu lupaa luukun aukeavan - klo 8:30 vasta!
.
- You can check out, just ring the bell, if you are leaving... selitän.
- No, I'd just like to have some milk... sanoo jenkkityttö.
.
Lähden retkeilymajasta klo 7:50. Minulla on tunti aikaa klo 8:50 lähtevään junaan, mutta eksyn taas kävellessäni, aikani menee tiukoille. Myös klo 9:12 lähtisi juna, viimeistään siihen olisi ehdittävä.
.
Alkureittini on selvä ja suora, sillalle ja muurien ympäröimään kaupunkiin. Kiipeän vielä kerran muurille ja valokuvaan. Poikkean kävelylle Grosvenor-puistoon. Aamulla on aina oma erilainen tunnelmansa kaikkialla.
.
Ja sitten, eräässä kuusikulmaisessa risteyksessä, lähden väärää haaraa pitkin eteenpäin, itään tai kaakkoon koillisen sijasta. Hankala risteys, kun siinä on alikulku jalankulkijoille. Jatkan väärin valitsemaani suuntaan epätoivoisen pitkälle, en myönnä itselleni erehdystäni, en halua kääntyä. Vaikka oudoksunkin jotakin siltaa yli vallihaudan, sillä en muista menneeni siitä eilen?
.
Tajuttuani kulkeneeni väärään suuntaan en halua vieläkään palata, vaan etsin oikotietä uudesta sijainnistani pohjoiseen rautatieasemalle, jossa minun pitäisi jo olla. Erään kaupan pihassa tunnustan olevani hukassa, enkä voi muutakaan kuin palata takaisin aina kuusikulmaiseen risteykseen asti.
.
Luotettavaa oikotietä ei näytä olevan, enkä uskalla lähteä umpimähkäisesti. Lopulta juoksen kuusikulmiosta eiliseltä tuttua reittiä asemalle, hioten tietysti juuri täksi aamuksi vaihdetut uuden puhtaat vaatteeni. Tyypillistä epäonneani tai tyypillinen virheeni.
.
Näen lauantain viikonloppumaalareita ja markettien aukeamisen odottajia autoissaan ennen klo yhdeksää. Kaupunginmuurilla ei ollut vielä ketään muuta kuin minä.
.
Ehdin asemalle klo 9:10! Kiireesti myöhempään, klo 9:12:n junaan. Laitureille ei Chesterissä pääse muuten kuin näyttämällä portinvartijalle joko junalipun tai erityisen laiturilipun, jotteivät asiattomat huligaanit pääsisi sinne.
.
Asema ja varsinkin sen käymälä on sotkettu kauttaaltaan "ALEXANDRA"-graffitilla, lyhennyksellä Crewe Alexandra Footbaal Clubista. Asialla ovat olleet jalkapallohuligaanit läheisestä Crewen teollisuuskaupungista, jossa on junanvaihto Chesterin paikallisjunan ja Lontooseen menevien päälinjojen välillä.
.
Minulla on kiire laiturille ja junaan. Vanhalla, kiireettömällä porttivahdilla on juttu kesken jonkun asiakkaan kanssa, jota hän neuvoo verkkaisesti jaaritellen, näyttäen karttaakin. Yritän päästä äkkiä ohi näyttämällä lippuani. Vartijaheppuli vilkaisee lippuani ystävällisesti ja lausahtaa minulle:
- Oh, it's okey, dear!
.
Ensimmäistä kertaa matkallani kuulen brittien kenelle tahansa muukalaiselle osoittamia omituisen helliä sanoja. "Hyppää kyytiin, kultaseni" he saattavat myös sanoa. En ole uskoa korviani.
.
Chesteristä lähtevä pieni paikallisjuna on istumatäysi. Se on nimeltään City-Shuttler ja siinä on vain kaksi vaunua. Tyypillinen brittiläinen isä poikineen (kalju pulisonkimies) ja matkalaukkukansaa on viikonloppuna liikkeellä. Crewessä minulla junanvaihto klo 9:40-10:00 Cardiffin junaan laiturilla 11.
.
(559. Eurolines-bussilla Eurooppaan)
(560. Ruotsin halki bussilla Saksaan)
(561. Saksan läpi bussilla Hollantiin)
(562. Amsterdamista bussi Lontooseen)
(563. Lontoosta Hampsteadiin)
(564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin)
(565. Edinburgh ja juna Glasgowiin)
(566. Skotlannista junalla Carlisleen)
(567. Yöpyminen Chesterissä)
JATKUU:
568. Walesin Cardiff ja Caerphilly


566. Skotlannista junalla Carlisleen

Lähden Edinburghissa torstaina 22. syyskuuta. Ehdin Waverleyn rautatieasemalle klo 8:30. Yritän tehdä paikanvarauksen Carlisleen. Olen käsittänyt Lontoosta lähtiessäni, että varaukset olisivat pakollisia ainakin pitkillä Englannin ja Skotlannin välisillä junareiteillä, vaikkei jonnekin Cambridgeen Lontoosta ollutkaan.
.
- Kaa-lisl! kaa-lisl! hoen Carlislea asemavirkailijalle, mutta ei tämä ymmärrä, - Where, where? Näytän aikataulusta nimen kirjoitettuna.
.
- Oh, it's Kää-LAI-löö! Kää-lai-lö! mies laulattaa kurkkuaan iloisesti ja ystävällisesti.
.
Mutta, mutta, varaus olisi pitänyt tehdä kaksi päivää aiemmin. Vaan eipä sen puuttuminen kuulu haittaavan mitään:
- You can find a seat Yourself!
.
Olin kysynyt varausta tältä asemalta jo eilen illalla, mutta silloin varaus oli liian myöhäistä kellonajan mukaan, tai niin ymmärsin, ja virkailija sanoi, että "Ten minutes is enough, tomorrow..." Käsitin, että voisin tehdä varauksen vain 10 minuuttia ennen lähtöä. Vai tarkoittiko, että löytäisin paikan junasta, kunhan vain olisin asemalla kymmenen minuuttia ennen lähtöaikaa?
.
Kävelen laiturilla 10 eteenpäin kunnes II luokan vaunut päättyvät ensimmäiseen luokkaan. Huomaan junassa, että varauksia todella on tehty, mutta ne on merkitty selkeästi tietokoneen tulostamina lappusina kuhunkin varattuun istuimeen. Varauksista näkyy kätevän tarkasti myös mille nimenomaiselle välille ne on tehty. Pari paikkaa on varattu osuvasti vasta välille Carlisle - London! Sehän sopisi minulle! Toisella puolella on kokonaan varaamatta pari paikkaa, istun kuitenkin sille puolelle.
.
Junan kulkusuunta vaihtuu taas Motherwellissä, kun tälläkin kertaa junaan yhdistetään myös Glasgowista tulevia vaunuja. Vastapäinen istuinkin on tyhjä, joten voin istua kumminpäin milloinkin haluan, kasvot meno- tai paluusuuntaan. Syön tonnikalaa (83 p) norjalaisen leivän päällä, hedelmäleivän, jogurtin sekä seitsemän mehun sekoitusta (hyvänmakuista!)
.
Skotlannin kummut ovat kauniita. Ardennienko veroisia, mietin vanhoja muistikuviani Belgiasta. Brittiläiset kirjat tulevat mieleeni, kuten J.L. Bristleyn lastenkirja "Pikkuinen Milli-Molli" olkikattoisine taloineen. Ikkunoista näkemääni tunnelmaan on ollut kosketus jo lastenkirjoja lukiessa, tunnen nyt voimakkaasti. Yritän valokuvata maisemia.
.
.
 CARLISLE torstaina 22.9.
.
Luoteis-Englannin Cumbrian kreivikunnan pääkaupunkiin Carlisleen (70'000 asukasta) tullaan junalla varsin pian, klo 10:25. Muistankin kaupungin jo yöjunamatkalta toissa yöltä... Keltaisia valoja, keltaisia seiniä.
.
Juna-asemaa korjaillaan, se on suuri ja tärkeä risteysasema, tunnelmallisen vanha ja vierailijan kannalta varsin sekava. Avohalli, raiteiden yli kulkee silta. Sitten sisätiloja, mm. odotushuone, ja vielä lisää raiteita odotustilan toisella puolella. Väliseinät estävät näkemästä kerralla aseman koko laajuutta, sen leveyttä yli yhä uusien raiteiden.
.
Citadel, linnoitus, on ensimmäisenä komeasti vastassa, kun lähden kävelemään Carlislen asemalta. Nätti tie halkaisee sen, komeat pyöreät tornit vartioivat matalinakin sitä molemmilta puolilta. Seurailen nyt city-walk-reittiä, jollainen minulla on mukana monistesivuna oppaakseni. Löydän kaupungin länsimuurin jäännökset, ne ovat pettymys, odotin opaskirjan perusteella jotakin suurenmoisempaa. Arvioin talojen seinät mielestäni puhtaammiksi kuin Lontoossa ja Edinburghissa, täällä on vähemmän nokea ilmassa?
.
Kivoja kapeita kujia vilahtelee ohitseni oikealla. Päädyn eteenpäin kävelytielle, joka kiertää Carlislen linnan (1090) ohi ja ympäri, vieläpä sen pitemmille reiteille. Sheephill! Näen luontoa, olen kaupungin ulkopuolella, maalaismaisemassa, rehottavilla niityillä ja metsässä. Kuin suomalainen metsäkävelytie! Seuraan nyt sellaista polkua.
.
Englantilaisen luonnon kotoinen rauhallisuus viehättää minua. Olen juuri Englannin ja Skotlannin rajalla. Olen kaukana Suomesta, erilaisessa, muttei kuitenkaan liian vieraassa ympäristössä. Käyn joen ylittävällä sillalla ja tulen lopulta kiertäneeksi linnan ympäri, välillä läheltä, välillä kauempaa.
.
Palaan maalta taas selvästi kaupunkimaisiin oloihin. Tulen puistoon, jossa on upeita kukkaistutuksia. Kaunis nurmikkoinen puisto, jonka veroista en ole koskaan nähnyt. Suomessa ei ole ikinä mitään niin kukoistavaa. Täkäläinen sateinen ilmasto sekä antaumuksellinen puutarhanhoito tuottavat lumoavia tuloksia. Täällä päin ei näytä olleen kuivuutta, mikä oli kuihduttanut Lontoota ja Etelä-Englantia.
.
Tallailen syvän vihreitä nurmikenttiä kävellen pois hiekkateiltä kaiken ruohon keskelle, kuningatar Victorian (1819-1901) patsaan luokse. Asetun kuningattaren (1837-1901) selkäpuolelle juomaan mehua suuressa yksinäisyyden rauhassa. Policeman partioi pitkin hiekkakäytäviä, ei kai närkästyne irtolaisuudestani täällä? Virkavalta kulkee rauhallisesti eteenpäin reittiään pitkin luoden vain katsettaan puolelle ja toiselle.
.
Kiertelen Carlislen kaupungin keskustaa. Pienihän se on, mutta ihanan mutkikas asemakaava, jossa sekoilen. On kauppahalli, kauppakujia, vaatimaton bussiasema vähän syrjempänä, posti, marketteja: Tesco, Co-Op, Moneystretcher. Tänään en osta mitään, koska eilisiäkin ruokia vielä riittää.
.
Tulin Carlisleen siksi, että se on lähellä keisari Hadrianuksen muuria tai vallia, jonka roomalaiset v. 122 jKr. rakensivat Rooman valtakunnan pohjoisrajalle, suojaksi skotlantilaisia barbaareja vastaan. Suojamuurista en ole nähnyt jälkeäkään. Lähemmäs pitäisi ehkä mennä jollakin kulkuvälineellä. Valli jatkuisi länsirannikolta saarivaltion poikki kohti idän Newcastlea.
.
Löydän turisti-infon vasta, kun kello on jo yli 12. Heti ovessa mainostetaan bussiretkeä Hadrianuksen vallille: joka päivä klo 12. Olen tuhlannut kalliin aamun sinänsä joutavaan pikkukaupunkiin, jota olisin voinut katsella illallakin... Toiseksi päiväksi en tänne jää, en voi pilata matkaohjelmaani. Olisi bussiretki ollut varsin kalliskin verrattuna muihin rahankäyttötapoihini tällä reissulla.
.
Tyydyn ostamaan kauniita postikortteja kuvineen Hadrianuksen muurista. Infossa on matkailuneuvojien tiskin lisäksi erikseen postikorttipöytä, jonka takana istuu joku arvoisa rouva kuin hyväntekeväisyysmyyjäisistä. Ehkäpä kuvakortteja myydäänkin hyväntekeväisyyteen? Brittirouva honottaa ylevällä aksentilla:
- THANK you VERY much INDEED! ojentaessaan kortteja ja ottaessaan vastaan maksun.
.
Kierrän Carlislen kaupunkia todella paljon ja pidän paikasta! Ei paikka ole kotoisa, ei sinne halua toista kertaa, mutta on kiva käydä kerran. Yritän etsiä muurin jäännöksiä kaupungin alueelta kävellen sen pohjoislaidoilla, siellä missä linjan pitäisi karttojen mukaan kulkea, mutta en näe havaittavia merkkejä.
.
Muurin sijasta löydän lammaslaitumen, jolle on erikoinen portti, sellainen, josta ihminen pujottelee helposti, mutta tyhmä nelijalkainen ei. Istun yläharjanteen laidalle sekä syömään että katselemaan alapuolellani laiduntavaa lammaslaumaa.
.
Lampaiden ylitse näen joelle. Kaunis maalaismaisema Carlislen laidalla. Carlisle ei ole suuri kaupunki, siksi sitä on ihana kiertää väsyttävän laajojen Lontoon, Edinburghin ja Glasgowin jälkeen. Carlisle on ensimmäinen pikkukaupunkini. Millaisia tunnelmia - olen lammaslaitumella Skotlannin rajoilla!
.
Etsin Etterby Housen retkeilymajaa, jossa pitäisi olla tarjolla 73 petiä. Näen hostellin merkittynä johonkin opastuskarttaan tien vierellä. Painan reitin mieleeni, ja vaikka matka tuntuu pitkältä (3,5 km rautatieasemalta), löydän perille. Matkan varrella näen myymälän kyljessä Spar-kauppojen Suomestakin tutun kansainvälisen kuusi-merkin. Kotoista?
.
Yllättäen näen sitten Youth Hostelin tienviitan, jonka jälkeen on vielä kävelyä pitkästi. Majapaikka on esikaupunkihuvilassa, metsikössä varsin erillään muista taloista. Täällä on kerrankin metsäistä kuten Suomessa!
.
Olen etsinyt majan sittenkin vähän hölmöön aikaan. Tulen perille klo 16. Maja ei ole auki vielä tuntiin ja talo vaikuttaa nyt autiolta. En viitsisi millään jäädä odottelemaan, enkä varmasti jaksaisi tai tahtoisi kävellä tänne edestakaisin moneen kertaan, molempien reppujenkin kanssa. Lisäksi pelkään hieman pienen majapaikan tiivistä tunnelmaa sekä aamun mahdollisia duty-velvollisuuksia.
.
Alkaa vieläpä sataa ripotella hieman täällä metsässä, Carlislen kaupungin ulkopuolella. Mielialani laskee. Päätän, etten yövy täällä! Lähden palaamaan kaunista kävelytietä keskustaan. Eden-jokikin välkkyy puiden takana oikealla puolellani.
.
Kuljen palatessa hieman eri tietä kuin tulin. Kävelen pitkin ihastuttavaa metsäpolkua! Minulla on sateenvarjo ja sade lakkaa pian. Minua vastaan juoksee pieniä koulupoikia, jotka ovat vetäneet takkinsa hupuksi päänsä suojaksi. Kirkkaasta englannin kielestä huolimatta tuntuu hyvin kotoisalta. Metsä tuo suomalaiselle uskomattoman turvallisuuden tunteen. Lehtipuumetsää, mutta aito metsä. Tuntuu, kuin olisin kotimaassa!
.
Linnut livertävät Englannin / Skotlannin metsässä mielestäni kauniimmin kuin kotonani... Erikoisuutena näen metsän uumenissa pienen lähteen. 25 minuutin kävelyn jälkeen tulen Eden-joelle, jonka toisella puolella on kivinen keskikaupunki. Joella liikkuu melojia.
.
Käyn Carlislen kirjastossa, joka on laadultaan espoolaisen lähikirjastoni luokkaa, minun mielestäni. Lajihyllyköt ovat täällä luonteenomaisia: a) Crime, b) Wild West, c) Love d) Science Fiction e) kasetteja - ja paljon! Sanomalehtien selkiin on kiinnitetty pitkät puiset rimat, jottei kukaan voisi kääräistä lehteä kainaloonsa ja häipyä. Tuntuu, että täällä ollaan kehityksessä edellä, ja Suomi tulee seuraamaan perästä. Varmasti opittavaa olisi toisinkin päin. Luen tai selailen joitakin sanomalehtiä.
.
Käyn Carlislen museossa klo 16:30-17, jolloin suljetaan. Minulla on liian vähän aikaa... Ensimmäisessä kerroksessa on roomalaisia kiviä... Toisessa kerroksessa tavallisempaa, lelujakin. Muistot roomalaisista täällä pohjoisessa, Rooman valtakunnan rajalla, ovat kiinnostavimpia. Pihan poikki kulkee suojeltu jäännös roomalaisten aikaisesta tiestä!
.
Museon yläkerrassa on maalauksia Carlislesta, tekijöinä mm. Carlyle. Sivuhuoneissa on myös eläinmuseo kaikenkarvaisine täytettyine metsästyssaaliineen. Joku pieni poika kysyy minulta kellonaikaa. - It's five to five, muistelen kaikkein varhaisimmilta englanninkielen tunneiltani Kylänevan kansakoulun kolmannelta. Mietin, miltä mahdan kuulostaa tai näyttää, paikalliselta vai ulkomaalaiselta, vaiko vieraspaikkakuntalaiselta?
.
Tutustun klo 17:15-18:15 Carlislen linnaan (perustettu v. 1090). Pääsymaksuni on vain 47 pennyä, (eläkeläisiltä olisi 95 pennyä ja aikuisilta 1,25 puntaa), sillä saan alennusta BritRail-passini kupongilla! Kiipeän linnanmuurin harjalle, sekä käyn KEEPin kaikissa kerroksissa. Puolustusmuseon sivuutan, kun en jaksa kaikkea. Iso osa linnaa on sotilaskäytössä ja suljettu turisteilta. Aurinko paistaa, äsken satoi hieman, mutten viitsi ottaa valokuvia kaupungista linnan alapuolella. Kuvittelen vain linnaromantiikkaa! Ihana paikka! Linna suljetaan klo 18:30.
.
Ilta koittaa, olen vailla yösijaa, mutta sittenpä vapaaherra... Voin lähteä junalla minne vain. Vältän pienen majan dutyn. Sport-reppuni on ollut koko päivän rautatieaseman lokerossa, jonka vuokra maksoi 50 pennyä.
.
Kävelen Carlislen illassa. On hiljaista, olen pikkukaupungissa. Näen armeijan värväystoimiston ja jään hetkeksi katsomaan sen näyteikkunaa, joka ylistää sotilaan ammattia. Poliisiauto hidastaa tällöin kohdallani ja tarkkailee varalta tuntomerkkejäni, etten vain olisi Irlannin tasavaltalais- eli republikaaniarmeijan radikaali. Miksi katsella suljettua armeijan värväystoimistoa?
.
Joitakin vilkkaampiakin katuja Carlislessa on, ja kapakoita auki. Pian näen enemmän väkeä, kaupungin nuoria ryppäinä yhdessä. Puoli tusinaa 14-16:n ikäisiä tyttöjä istuskelee ulkona eräälläkin porraskäytävän portaalla katsellen kadulla liikkujia, arvostellen toisilleen kikatellen tai hihitellen ohikulkijoita.
.
.
 CARLISLEN ASEMALLA
.
Pimeän tultua pesiydyn lopulta aseman odotushuoneeseen. Junani etelään kohti Lontoota lähtee vasta puolenyön jälkeen. Tiedän jo, etten tarvitse paikkalippuja, enkä käy luukuilla vaivaamassa virkailijoita. Odotushuoneessa onkin illalla hyvä kirjoittaa päiväkirjaa. Muuten ei syntyisi muistiinpanoja Carlislesta. Viimeinkin aikaa ja rauhaa.
.
Asemalla on valokuva-automaatti. Sellainen, josta saa viidessä minuutissa neljä värillistä passikuvaa - vain yhdellä punnalla! Täällä maksaa alle puolet siitä mitä Suomessa! Minun kannattaa kuvauttaa itseni. Saan ainoat omakuvani matkaltani. Olen tainnut laihtua hieman kasvoista. Kopin seinustalle saa valita kuvan taustavärin vetämällä esiin joko sinisen tai punaisen verhon. Minä vedän molemmat puoliväliin, jolloin saan värikkään, kaksivärisen taustan.
,
Odotushuoneen seinällä on mielenkiintoisia kylttejä:
"Regular inspections will be made to prevent unauthorized use..."
Viehättävän koukeroisia, pitkiä selityksiä, eikä vain lyhyitä iskusanoja. Kuka paikallinen viitsisi lukea noita, varsinkin jos hänen lukutaitonsa sattuisi olemaan heikko?
"This waiting-room is for Rail Passengers only..."
Kelloni on tällä hetkellä 22:30 ja sisällä on riittävän lämmintä sekä valoisaa istua kirjoittamassa matkapäiväkirjaa.
.
Olen yksin, mutta sitten saan seuraa. Tänne tulee joku hullu yksinäänpuhuja. Luulin ensin, että miekkonen puhui jonkun kumppaninsa kanssa, mutta ei, tämä iso Gay Ehrnroothin näköinen herra siistissä herrasmiehen puvussaan mumisee loputtomasti puoliääneen jotakin keskeytymätönsä tekstiä. Harjoitteleeko hän puhetta jollekin yleisölle? Hän istuskelee sivuttain penkillä, nyt hän alkaa napsutella sormiaankin hermostuneesti, sitten hän rapistelee paperia tai savukeaskia. Hänen suunsa käy koko ajan syytäen sanoja tyhjyyteen. (Matkapuhelimia ei ollut vielä käytössä vuonna 1988.)
.
Tämä odotushuone on syrjässä eräällä laiturilla, kaukana suuren aseman päähallin muusta mahdollisesta elämästä. Täällä ei liiku ketään. Olemme vain kaksin. En osaa tätä nykyä olla levoton tai 'frightened' (kuten kirjoitan päiväkirjaan), olen rauhallisen väsynyt, mukavia juttuja vain. Jonkin ajan päästä yksinpuhuja kävelee tiehensä yhä mumisten keskeytymättä litaniaoitaan ja jään taas yksin.
.
Perjantai 23.9. alkaa, kello on jo 0:40. Odotushuoneessa on seuranani nyt neljä äijää, jotka nukkuvat! Minä luen 'Insinööriuutisia' suomeksi, sellaisiakin lehtiä minulla on vielä mukana, matkanvarrelle jätettäviksi, kiva juttu?
.
Lähimpänä minua makaa penkillä harmaatukkainen juoppo. Tällä sivustalla toisena kuorsaa äänekkäästi kaljuuntuva heppu, joka kysyi minulta äsken, oliko ohi mennyt juna - - :n klo 23:30 -juna? Toistin kysymyksen ääneen tajutakseni sen ja saadakseni ajatteluaikaa. Sitten vastasin: - May be... Luulen, että oli. Olin katsonut aikataulua aiemmin, ja siellä taisi tosiaan olla mainittuna sellainen juna.
.
Tarvitsikohan kaljupää muka informaatiota, vai halusiko kuulla, puhunko englantia? Mitä mahtanee ajatella, olisinko paikallinen, maanmies vaiko kuinka vieras ulkomaalainen. Nyt mies kuorsaa kovasti lojuen pitkänään puupenkillä.
.
Odotushuoneessa on lisäkseni neljä äijää, ja kaikki muut makaavat kovilla puupenkeillä. Minä en viitsisi, hyvä että edes istun niillä. Kaljupää söi ensin jotakin kaalia, ja sitten kysäisi ekaksi tulleena harmaatukkaiselta juopolta suoraan:
- Are you drunken?
.
Ehkäpä kaljupää on tyyppi, jonka täytyy puhua jokaiselle jotakin. Juoppo selitti epämääräistä mölisevää pitkään, enkä saanut siitä mitään selvää, kunnes kalju kielsi juoppoa enää jauhamasta samaa asiaa. Sitten tämä vaikeni joksikin aikaa.
.
Minua alkaa melkein naurattaa kuorsaaja - kauhean kovaa kuorsausta! Vastapäätäni lojuva, mielestäni "ruotsalaisen näköinen" mies (varmasti britti kuitenkin) alkaa hakata kengällään lattiaa, jotta kuorsaaja heräisi, mutta eipä tepsi! Nyt hän pieraisee äänekkäästi täysin voimin. Onpas täällä vastenmielistä porukkaa. Nyt hän heittää kertakäyttöisen pahvisen kahvikuppinsa lattialle, ei osu roskapönttöön.
.
Neljäs mies on pyöreä "kreikkalaisen näköinen" (kuin viulisti Leonidas Kavakos), joka on paneutunut hiljaa nukkumaan käsi päänsä alustana, samalla pitkällä penkillä "ruotsalaisen" kanssa. Minulla on oma penkki kokonaan itselläni, vierelläni vain reppuni ja Insinööriuutiset.
.
Täkäläiset eivät ole suomalaisia juntteja vaan suvaitsevat erilaisia, eksentrikkoja? Jokainen saa oman rauhansa. Paitsi ruotsalainen yritti juuri uudelleen lopettaa kaljupään kuorsaamisen potkaisemalla penkkiin rajusti, mutta sekin jää tuloksettomaksi.
- OH, FUCKING JESUS!!! hän karjaisee tuohduksissaan!
.
Juoppo alkaa tuumiskella ääneen, että "kylläpäs tuo yksi äijä nukkuu sikeästi... Mahtaakohan sillä olla 'valuable things' mukanaan?" Ryöstön suunnitteluako ääneen? Minä en kyllä nukahtaisi tänne. Me muut naureskelemme juopon puheita, että sellaista yhteishenkeä täällä Britannian Carlislessa.
.
- HEY, HEY! - nyt juoppo herättelee tönimällä kuorsaajaa, joka sitten viimein herää ja lopettaa ääntelynsä. Kaikki ovat nyt hereillä. Kreikkalainen ja juoppo kyllästyvät olemaan sisällä ja lähtevät ulos. Minä olen ehtinyt vaihtelevasti palella, en tarkenisi olla ulkona. Nälkää en kuitenkaan tunne.
.
Lämmetäkseni ostan kahvikupillisen junalaiturin automaatista. Kahvi on pahaa, kuten arvasin, mutta kuumaa. Automaattiin kelpaavat kaikenlaiset kolikot: 3 x 1p + 20p + 5p + 2 x 2p = yhteensä 32 pence. Pitäähän automaattia kokeilla, Suomen rahassa 2,40 markkaa ei ole liian kallista? Vaihtoehdoista kahvi, tee, kaakao, vihanneskeitto tai kylmä sitruunajuoma, muut kuin kahvi tai tee ovat loppuneet. Lämmitän kuumalla kahvimukilla käsiäni.
.
Juoppo palaa uudelleen odotushuoneeseen ja paneutuu penkille makuulle. Hän ainakin aikoo viettää täällä koko yön, se näkyy mielestäni hänestä. Minun jalkani ovat väsyneet koko päivän kävelystä ja pikkuvarpaassani on rakko.
.
Kello yhden maissa pääsen Lontoon-junaani. Odotushuoneen muuta porukkaa en näe laiturilla enkä junassa, jäivätköhän kaikki edelleen Carlisleen? Nukun junassa ja olen tyytyväinen uniini.
.
Varhain aamulla pääsen perille Lontooseen, jossa vaihdan vain laituria samalla asemalla siirtyäkseni toiseen junaan, joka lähtee samaan suuntaan mistä juuri tulin. Lähden matkalle Creween, jossa vaihdan Chesteriin menevään junaan. Olisin voinut jäädä yöllä matkan varrelle, mutta on selkeämpää nukkua rauhassa pitempi yö junassa.
.
(559. Eurolines-bussilla Eurooppaan)
(560. Ruotsin halki bussilla Saksaan)
(561. Saksan läpi bussilla Hollantiin)
(562. Amsterdamista bussi Lontooseen)
(563. Lontoosta Hampsteadiin)
(564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin)
(565. Edinburgh ja juna Glasgowiin)
(566. Skotlannista junalla Carlisleen)
JATKUU:
567. Yöpyminen Chesterissä
568. Walesin Cardiff ja Caerphilly



565. Edinburgh ja junalla Glasgowiin

EDINBURGHIN kaupunkia lähestytään selvästi. Kaksikerroksisia taloja ja talorivejä häämöttää ja alkaa sitten vilistä silmien ohi, kaikki saman kokoisina sarjoina. Jopa muutaman kerrostalon näen. Skotit asuvat kerrostaloissakin toisin kuin englantilaiset.
.
Vihreys vallitsee vielä maisemassa sittenkin. Vähän aiemmin näin ihania nummia häämöttävän. Vuoria näkyy nyt, ja jokin linna. Taas talorivi. Kirjoitan siis päiväkirjaa. On hämärää ja pilvistä, kello on 07:05 keskiviikko-aamuna 21 syyskuuta.
.
Edinburghista tulee aluksi pettymys. On pilvistä ja kaikki ulkoseinät ovat likaisia, nokisen näköisiä. "Turun linnakin on komea, muttei kaunis", kirjoitan päiväkirjaan, "samoin Edinburgh on näyttävän näköinen, mutta ruma!"
.
Kuitenkin asema, jolle juna on pysähtynyt, on kuvankaunis. Waverley Station. Se on katettu, matkustavaisten äänet kaikuvat kiireisinä jylhistä kiviseinistä. Valo siilautuu kauniisti katon lasiosien läpi, ja keinovalaistus on lisänä, asema hehkuu lämmintä valoa ja vaikuttaa siistiltä vanhoine seinineen. Haluaisin valokuvata aseman tunnelman, mutta epäilen, etten onnistuisi.
.
Junarata jatkuu eteenpäin Edinburghia halkovassa laaksossa, joka on puistoksi kuivattu entinen suo. Aseman laitureilta pääsee suoraan kaupungin puoliskoja yhdistävälle sillalle. Ohitan odottavat taksiautot ja käännyn oikealle, itään, kaupungin uudempaan, viktoriaaniseen osaan. Nousen jalkakäytävää mäkeä ylös ja kuulen ensimmäistä kertaa elävää säkkipillin soittoa. Punapartainen soittaja käyskentelee luonnollisesti ruudullisessa kilt-hameessa.
.
Aseman itäkupeessa on moderni lisärakennus, joka muutaman kerroksen korkuisena nousee ylös Princes-streetille, jolta se osittain kohoaa elegantin pienenä enää yhden kerroksen verran. Kadun tasolla olevaa kattoa käytetään pääasiassa turistien oleskelupaikkana, kauniina marmorin valkeana aukiona. Rakennuksessa on matkailutoimisto.
.
Retkeilymajalle, 18 Eglinton Crescent, on pitkäntuntuinen matka, 2 km, mutta helppoa löytää. Ensin kuljen vain Edinburghin uljasta pääkatua Princes Streetiä eteenpäin, kohti pohjoista. Kadun itäpuolta varjostavat 1800-luvun liikepalatsit, länsipuoli taas rajoittuu kuivattujen soiden laaksoon alas viettävään puistoon.
.
Princes-kadun länsipuolen leveää jalkakäytävää reunustaa puistonpenkkien lähes katkeamaton ketju, niitä riittää kilometrikaupalla! Kuinka moni kaupunkilainen tai turisti mahtuisikaan istumaan kadun varteen? Penkkeihin on säännönmukaiseesti ruuvattu muistolaattoja: kukin penkki on jonkun yksityisen vainajan testamenttivaroistaan lahjoittama. Siinäpä erittäin mukava tapa säilyttää kuolleen muisto! Kiitollinen istuja tavailee mielellään hyväntekijänsä nimeä.
.
Princes streetille ei penkkejä enää monta mahtuisi lisää. Mutta toiset mieluisat penkit löytyvät puistojen parhailta paikoilta, ja niiden laatat kertovat, miten juuri tämä nyppylä on ollut jonkun edesmenneen Edith tai Angus MacLaughlinin mielipaikka, jossa vainaja aikanaan mielellään istuskeli katselemassa kaunista auringonlaskua...
.
Ehdin retkeilymajalle jo kello kahdeksan maissa. Olen ollut vähän huolissani, ehtisinkö heti aamulla varaamaan yösijani. Retkeilymajaluettelon kartta riittää oppaakseni. Lähellä hostellia on komea kirkko, jonne en kuitenkaan ehdi poiketa.
.
Hostelin katuosoite on 18 Eglinton Crescent, ja tämä Crescent eli puolikuu tarkoittaa tiettyä juuri Britannialle tyypillistä asemakaavaratkaisua. Tie sekä talo sen reunassa todellakin kaartuvat koverina puolikuun muotoisina. Koveraa taloa vastapäätä oleva talo on vastakkaisesti kovera puolikuu myös sekin. Niiden väliin jää kupera, keskikohtaansa paksuneva puisto. Se on aidattu ja lukittu, avain sinne on vain asukkailla.
.
Skotlannin Retkeilymajajärjestön toimitilat tulevat ensiksi vastaani Eglinton Crescentin laitaa kaartaessani, ennustaen hyvää. Puolikuu ei ole mikään pieni, vaan on siinä kävelemistä, siinä kuin muussakin kaupungin kadussa. Talomuuri on tyyliltään yhtenäistä, mutta viehättävän vivahteikasta arkkitehtuuria.
.
Retkeilymajassa minut otetaan ystävällisesti vastaan ja kysytään, otanko myös aamiaisen? Vastaan onnellisuuden tilassani myöntävästi... Entä otanko breakfastin tänään vai huomenna? Otan tänään... vaikka olenkin jo mielestäni syönyt junassa... Maksukseni tulee yhteensä 5,90 puntaa, josta ruoan osuus on 1,50 puntaa.
.
Vien ensiksi isomman reppuni tulevan yön makuuhuoneeseeni, joka on sali numero neljä. Siellä on 12 vuodetta, minulle on varattuna numero yhdeksän. Huone onkin vielä kahdeksalta näköjään täynnä nukkujia, tai sitten pukeutujia, ihmeellinen mehiläispesä! En voi taikka kehtaa sen joukon keskeltä etsiä omaa vuodettani, joka on vielä jonkun toisen käytössä. Jätän kuitenkin luottavaisesti reppuni ovensuuhun.
.
Minua alkaa kaduttaa breakfastin osto nähdessäni ruokalan jonon... Majassa on 200 vuodetta, ja vaikka minun huoneessanikin oli täyttä, kaikki loput ihmiset tuntuvat olevan ruokasalissa. Jono on niin pitkä, etten edes viitsi vielä liittyä hännille, vaan lähden ensin ulos kävelylle.
.
Käväisen läheisellä Haymarketin juna-asemalla, jolta olisi ollut vain 500 metrin kävely majalle retkeilymajaluettelonkin mukaan. Asema on pienempi, paikallisliikennetyyppinen, enkä saa selvää, mitkä junat tänne asti tulisivat, Edinburghista Glasgowiin menevät kaiketi ainakin?
.
Palaan majalle syömään, eihän minulla ole varaa jättää kallista ateriaa nauttimatta. Jono on lyhentynyt ja löydän itselleni oman tyhjän pienen pöydänkin, johon seurakseni liittyy kohta, ensin kysyy lupaa ja toki mahtuu, yksi ainoa tyttö. Otan lautaselleni kaksi lämmintä makkaraa, kun en niistä toisen tilalle lainkaan pekonia; otan paistetun munan ja maissihiutaleita. Juomaksi on teetä tai kahvia, otan kahvia.
.
Aamupala ei ole minulle hintansa arvoinen, jos vertaan kaupan ostoksiin. Saanpahan vaihteeksi lämpimän aterian, kokemus sekin edinburghilaisessa retkeilymajassa. Syömistä seuraa vielä 'duty', velvollisuus, astioiden tiskaaminen, mikä viimeistään kallistaa aamiaisen arvon negatiiviseksi. Tulipahan koettua.
.
Tiskaamaan siirrytään pitkässä jonossa alas ahtaaseen kellariin. Ehdin takarivissä seurata, mitä edempänä tapahtuu. Pesualtaalle ja huuhtelualtaalle mahtuu vain yksi ihminen kerrallaan. Mutta minä huomaan, että huuhteluun mahtuisi kaksikin, ja huuhtelen ensin tarjottimeni, ja jonkun toisenkin tarjottimen, nopeuttaakseni jonoa ja poistaakseni tulpan jonossa. Koen olevani rationaalinen ja fiksu. Olen etevämpi kuin astianpesukoneen puuttumisesta tai kylmän ja kuuman hanan erillisyydesta hämmästyneet jenkkitytöt!
.
Ruokailuaika jatkuu klo 9:15 asti ja maja sulkeutuu klo 9:30 keskipäivän siivousajaksi. Minä söin klo 9, ja ehdin vielä klo 9:20 vilkaisemaan makuusaliani n:o 4 ja vuodettani n:o 9, kumpaakin tyhjentyneinä.
.
Receptionissa luin tekstin "Eat your breakfast before asking your duty", ja mietin, mitä se mahtaa tarkoittaa? Mitä seurauksia tulee, jos en kysykään tehtävääni? On kai vasta huomisaamun huolia, mahdanko tutustua lisää brittien hostellien duty-systeemiin.
.
Edinburghissa on keskiviikkona ikävä sää, sadettakin ripottelee. Kaikki näyttää harmaalta. Siitä huolimatta kierrän innokkaasti paikkoja, kaupungin keskiaikaista länsiosaa, jonne olen mennyt puistolaakson yli. Laakso ei sadesään vuoksi houkuttele, eikä näytä nyt yhtä kauniilta kuin valokuvissa. Kirjoissa Edinburghia ylistetään jopa Euroopan kauneimmaksi kaupungiksi, jossa Edinburghin linna kohoaa komeana vihreän laakson yllä.
.
Holyroodin kukkula on komean muotoinen ja vihreä, haluaisin kiivetä mäelle, mutten sateen vuoksi viitsi, enkä jaksakaan. Fyysisille voimille on muutakin käyttöä ravatessani pitkin katuja, jotka ovat mielenkiintoisen mutkikkaita ja jännittävästi eri korkeuksilla, tai laskeutuvat alas jyrkästi, tarjoten ylhäältä näköaloja pitkälle, merellekin asti. Linnankin tyydyn katsomaan vain ulkoa päin. (Tulen käymään siellä vuotta myöhemmin.)
.
Sateen vuoksi kulutan paljon aikaa julkisessa kirjastossa, kunhan sellaisen kerrankin löydän. Lueskelen sanomalehtiä ja teen vertailuja Suomeen. Aihepiirin mukainen romaanien luokittelu on Skotlannissa suosiossa muutaman vuoden ennen sen yleistymistä Suomessa: on omat hyllyt Villille Lännelle, Romantiikalle tai Science Fictionille. Jopa romanttisia roskaromaanejakin on täällä valikoimassa hyllykaupalla.
.
.
GLASGOW
.
Iltapäivällä 21.9. lähden Skotlannin pääkaupungista käymään Skotlannin suurimmassa kaupungissa, jonne on alle tunnin junamatka. Glasgow osoittautuu Edinburghiin verrattuna suomalaisemmaksi tai pohjoismaalaisemmaksi kerrostalojen kaupungiksi, siellä on korkeitakin asuntojen tornitaloja. Glasgow on mielestäni kylmäntuntuinen kaupunki.
.
Juna Glasgowiin on sekin taas hieman erilainen kuin muut tähänastiset, 'Cityhopper' nimeltään, paikallisjunatyyppinen, tiheähkösti liikennöivä. Britannia on todellinen junaharrastajan paratiisi! Glasgowin junasta löydän mukavasti skotlantilaisia sanomalehtiä hylättyinä, ilmaiseksi, etenkin iltalehtiä. Harmi, etten jaksa kuljettaa mukanani useampia haluamiani.
.
Glasgowin juna-asemalta minun on vaikeaa suunnistaa, edes toiselle rautatieasemalle, Queen Streetiltä - Centralille, asemia on kaksi, tai Charing Cross vielä kolmantena. Kadut näyttävät Glasgowissa persoonattoman samanlaisilta, näköpiiriini ei tule Edinburghin Princes Streetin kaltaista ainutlaatuisuutta. Olen kaiken aikaa vähän eksyksissä. Näen kauppakatuja, patsaita ja kävelykatuja, mutta mikään niistä ei sytytä minua.
.
Glasgowin halki virtaavan Clyde-joen varrella pitäisi olla kaunis puisto, jonka haluan nähdä. Kuljeskelen siis joen rantaa pitkin, joka tuntuu jatkuvan loputtomiin. Päädyn jollekin messualueelle. Vastarannalla riehuu iloinen tivolikin. Mutta harhailen edelleen loputtomia katuja pitkin, kunnes sittenkin saavutan puiston!
.
Yritän valokuvata Glasgowin puistoa, joka on todella kaunis, mutta kellokin on jo niin paljon, että hämärtää, kuvani menee pilalle, ja minua alkaa pelottaakin puistoon jääminen pimeällä. Kuljen äkkiä puiston läpi. Mieleen piirtyy upeita muistikuvia, jotka kuitenkin aikaa myöten unohtuvat. Pian olen taas eksyksissä kaduilla.
.
Jokin liikennekartta kadun varrella auttaa minua viimeinkin hahmottamaan sijaintini. Mukanani minulla ei ole kunnollista Glasgowin karttaa, pelkästään monistesivujen kartakkeita. - Luulin jo olevani palaamassa kaupungin keskustaan päin, mutta huomaan olevanikin menossa kohti esikaupunkeja, kolmen kilometrin päässä keskustasta...
.
Onnekseni olen lähellä metroasemaa! Olen päättänyt kerätä kokemuksia metroradoista, koska niitä on sentään sangen harvoissa suurkaupungeissa. Tunnen entuudestani ainakin Helsingin, Tukholman, Ateenan, Pariisin ja Lontoon metrot. Glasgowissakin on pienehkö, kahdeksikon muotoinen rata, joten nyt on aihetta tuhlata rahaa matkalippuun ja kokeilla.
.
Menen pienelle metroasemalle, jossa on pieni, hiljainen lippukoju. Kertamaksu 40 pennyä. Laskeudun maan alle: melkein pelottavan kapea, vain 2,5 metriä leveä laituri on kahden radan välissä! Sille pääsee laskeutumaan portaita pitkin kummastakin päästä, ja laiturin eri laidoilta noustaan eri suuntiin meneviin juniin.
.
Minusta maanalaisen kartta on Glasgowin asemakaavaa tuntemattomalle aluksi hankala. Junan menosuunta voidaan valita siitä sillä periaatteella, onko matkustaja menossa isolle kehälle vai pienelle kehälle. Löydän kuitenkin kartalta haluamani Queen Streetin aseman.
.
Kapealla laiturilla seisoo muutamia ihmisiä. Paljon enempää sille ei mielestäni mahtuisikaan. Tuntuu kuin Glasgowissa olisi tehty mittakaavavirhe, olisi rakennettu miniatyyrirata. Tai onko tämä jokin tivolilaite? Samassa juna putkahtaa keveästi esiin tunnelistaan! Se on pieni ja sympaattinen, ja tuntuu liikkuvankin pienellä teholla, lempeän varovaisesti, kuin tosiaankin jokin huvipuiston vehje.
.
Junassa on vain kaksi vaunua, ja miten pieniä nekin! Penkit ovat pitkittäin, eli matkustajien selkänojat ovat junan ulkoseiniä vasten, ja heidän polvensa ja kasvonsa kohti keskikäytävää ja toisiaan. Koko junassa on yhteensä vain 64 istumapaikkaa! Ei juuri linja-autoa enempää! Ja tilaa istua riittää minullekin. Vaunu on siisti ja tuntuu vielä uutuudenkiiltoiselta.
.
Junaratojen pohjalla välkkyy vesilammikoita. Buchanan Streetin asemalla yritän ulos väärän puolen ovesta: tällä asemalla raiteet ovatkin keskellä ja laiturit ulkosivuilla.
.
Ostan Marks & Spenceriltä ruokaa kolmella punnalla: marjoja 95 p, appelsiinimehua 85 p, jogurttia 65 p, leipää 55 pennyllä.
.
.
EDINBURGH
.
Illalla palaan Edinburghiin Cityhopper-junalla klo 20:00-20:45. Sitten kävelen hiljakseni Princes Streetiä pitkin, istun välillä kadun penkeillä, katselen Edinburghin iltaa, joka tuntuu nyt lämpimältä ja turvalliseltakin, Glasgowia sivistyneemmältä.
.
Eglinton Crescentin retkeilymajassa kirjoitan päiväkirjaa klo 23. Vasta kaksi vuodetta tusinasta on varattu tähän aikaan, yksi partaniekka lukee kirjaa. Makuusalissa on viisi pesuallasta, suihkua en ole löytänyt. Ovi käytävään on avoinna, valoa tulvii sieltäkin ja juttelun melut kiirivät paikasta toiseen. Kummallisia hajuja vieroksun. Nukahdan jo klo 23:10, mutta herään keskiyöllä saapuneiden muiden ihmisten iltapuuhiin, loppuyön uinailen hyvin.
.
Nukun Edinburghin Youth Hostelissa torstaina 22. syyskuuta kello kuuteen asti, jolloin alan miettiä ylösnousua. Teräsvuoteeni on keikkuva kerrossänky, minulla yläpeti. Aikaa kuluu lojuessa, hyppään salin toisena nousijana lattialle klo 6:45.
.
Alakerrasta, ei vaan kellarista, kaksi kerrosta alempaa, löytyy suihkuhuone ja wc-rivi. Yritän vähän peseytyä. Sitten viimeistelen ylhäällä reppuni ja tuon sen eteiseen.
.
Reception on auennut aamulla jo kello seitsemän.
- Good morning! I'd like to check-out! sanon.
Tyttö luukun takana ottaa minulta vuodenumeroni sisältävän pahvilaatan, selailee laatikkoaan ja näyttää minulle löytöään, suomalaista retkeilymajakorttiani - Tämäkö? Hän palauttaa kortin eikä puhu siivouksista tai muista duty'ista. Lähden ulos.
.
Suuntaan ensin Haymarketin asemalle, klo 7:50, mutta muistan sitten, että halusin valokuvata etelämpänä olevan kirkon, jonka seinässä on kauniita radikaaleja maalauksia, kuten "People before profit". Eksyn saman tien kivoille kujille.
.
Valokuvaan kivisiä kerrostaloja, joihin on rakennettu viemärit ja vesijohdot jälkikäteen, jolloin putket on sijoitettu näkyville ulkoseinän ulkopinnalle. Näyttää erikoiselta. Tehtäisiinkö Suomessa koskaan noin? - Ei, talot purettaisiin kokonaan ja tilalle kasattaisiin betonielementeistä uudet rumat rakennukset. Mutta toimisivatkohan ulkoseinän putket talven pakkasilla?
.
(559. Eurolines-bussilla Eurooppaan)
(560. Ruotsin halki bussilla Saksaan)
(561. Saksan läpi bussilla Hollantiin)
(562. Amsterdamista bussi Lontooseen)
(563. Lontoosta Hampsteadiin)
(564. Junat Cambridgeen ja Edinburghiin)
(565. Edinburgh ja junalla Glasgowiin)
JATKUU:
566. Skotlannista junalla Carlisleen