tiistai 18. huhtikuuta 2017

581. Interrail Pariisista Turkuun

Sunnuntaina 27.8. kello 21:35 lähdemme Pariisin Gare du Nordin laiturilta 2 junalla kohti Saksaa ja Hampuria. Varaamme vain kahdelle istumapaikat 61-66 vaunusta 130, eli saksalaisen junan koko kuuden hengen hytin. Tilaa riittää, sillä muissakin hyteissä näkyy olevan vain pari ihmistä kussakin.
.
Tunniksi saamme kuitenkin hyttiimme seuraa kahdesta ranskalaisesta tytöstä. Toinen heistä, minihameinen, katselee uteliaasti kaikkia Sadun tekemisiä, kuten syömistä ja rahojen laskemista.
.
Vieraiden tyttöjen lähdettyä venytämme penkit yhteen, jolloin saamme hyttiimme samettivuoteet. Satu käy pesulla kello 23:45. Jollakin asemalla joku tyttö vilkaisee sisään hyttiimme, muttei tule seuraamme kolmanneksi. Mikä oma rauha meillä onkaan! Hyvää tuuria on jatkunut pitkään. Vaunukin on saksalaista laatuluokkaa.
.
Maanantai-aamuna 28.8. tuntuu kylmältä herätessäni Pariisista pohjoiseen lähteneessä junassa kello 5:00. Jaan kuuden hengen hyttiä kaksistaan Sadun kanssa. Saavumme Hampuriin kello 7:45. Lämpömittarissa lukee vain 10 astetta Celsiusta.
.
Laskeudumme ensin väärän puolen laiturille ja palaamme junan läpi toiselle puolelle. Käymme Hampurin aseman toisessa kerroksessa, mutta emme ollenkaan ulkona, koska sataa vettä. Katselemme kioskeissa lehtiä ajankuluksi.
.
Seuraava juna Kööpenhaminaan olisi EC, lisämaksullinen Euro-City. Lähdemmekin paikallisjunalla Lyypekkiin kello 8:14-9:00, Sadun käytyä ensin wc:ssä (maksu 50 p). Sataa, sataa rankasti ja tuulee joka suunnasta vaihtelevasti.
.
*
LYYPEKKI, maanantaina 28.8.
.
Lyypekissäkin yhä sataa, kulutamme aikaa rautatieasemalla. Siellä on huvitukseksi tarjolla leikkijunarata, supermarket, lehtikauppa. Teemme valintaa ostammeko minun haluamani paikallisen sanomalehden jostakin Saksan kaupungista, jonka lehtiä ei Suomesta voi saada, vai ostaako Satu Suomessakin myytävän Micky Mausin - Saksasta, jolloin sillä olisi kuitenkin muistoarvoa.
.
Saksan D-markkoja meillä oli tullessa hallussamme 6,10 DEM, josta on mennyt wc:hen 50 penniä, säilytykseen 1 markka, leikkijunan käynnistämiseen 20 penniä, ja emme valuuttaa enää lisää vaihda. Ostamme saksalaisen, Suomessakin myytävän Donald Duck Sonderheftin, 4,30 DEM. Meille jää jäljelle 10 pfennigiä.
.
Haluan lähteä kaupungille, kun tilaisuus turismiin on. Satu jää sateelta suojaan asemalle. Käyn ulkona kello 10:40-11:30 ja kastun pahasti. Sateenvarjoni repeilee tuulessa. Kiirehdin ohi arkisten korttelien kohti komeaa historiallista Lyypekin kaupunginporttia, 10 minuutin matkan.
.
Kuuluisa kaupunginportti on tulvaveden ympäröimänä. Portin juurella oleva puistotori on täysin veden vallassa. Joki tulvii vanhoille rantakaduille, mutta ylempiä pääteitä pääsee sentään vielä kulkemaan. Käännyn vanhassa kaupungissa ensimmäisen korttelin takaa vain 3 metrin levyiselle kujalle. Tuntuu kuin olisi vaikkapa Tukholman Gamla Stanissa. Käännyn taas oikealle, kohti joenrantaa, mutta siellä tie tulvii vettä...
.
Autot kääntyilevät veden takia pois etsien kuivempia reittejä. Saksalaiset tai turistit naureskelevat esillä oleville laivojen lähtöajoille, sillä laivalaiturit ovat käyttökelvottomina veden alla.
.
Ehdin poiketa hakemassa matkatoimistosta bussimatkaesitteen: saksalaisilla on kiehtovan lyhyet matkat Euroopan eri kolkkiin. Sitten käännyn paluumatkalle, mutta kuljen ensin vähän harhaan, kunnes löydän asemalle. Siellä Satu oli lueskellut ajankulukseen, mutta hänet oli häädetty pois tuolilta istumasta kahvilan edestä. - Kinder! - hän luki Donald Duck Sonderheftiä.
.
Odotellessamme puolenpäivän junaa Kööpenhaminaan selailen vielä saksalaisia sanomalehtiä, joiden ostoon ei ole varaa, ja Satu työntelee ilmaisia pantittomia matkatavarakärryjä. Kuulutetaan muutos, että junamme lähteekin laiturilta 6 eikä 5. Junamme seisoo asemalla kello 12:16-12:20. Vaunuista neljä menee vain Puttgardeniin asti, viisi perille Kööpenhaminaan.
.
Katsomme vaunuja ulkopuolelta laiturilta: kolmannen osastoissa näyttäisi olevan vielä tyhjää tilaa. Löydämme hytin numero 5, jossa istuu vasta yksi tyttö ikkunapaikalla, ja jossa vain ikkunapaikat on virallisesti merkitty etukäteen varatuiksi. Istumme Sadun kanssa vastakkain ovenvieruspaikoille.
.
Junamme lähtee. Sitten junamme seisahtuu. Kello on 12:45. Sitten juna lähtee taas liikkeelle, mutta peruuttamaan takaisinpäin! Lippumme on jo tarkastettu, olemme siis varmaankin oikeassa junassa? Lapsiperheiden kakarat möykkäävät, sade ryöppyää ulkona. Valot sammuvat vaunuista! Junamme palaa takaisin Lyypekkiin, josta oli aiemmin lähtenyt!
.
Naapurihytin mies pistää pyöreän päänsä ulos ikkunasta kuullakseen aseman kuulutuksia. Satu torkkuu. Kello 13:20, tunnin myöhässä, lähdemme uudelleen matkaan. Ja kello 13:50 seisomme taas.
- ZU VIEL WASSER! puhuu henkilökunta kovaäänisesti.
.
Matkustajat tupakoivat hermostuneesti reunakäytävällä. Olemme tulvan vankeja! Junan henkilökuntaa juoksentelee käytävällä - sadeasuihin pynttäytyneinä ja märkinä!
.
Kello 14 lähdetään jälleen kiitämään. Satu nukkuu pitkänään penkillä istumapaikoilla n:ot 51, 53 ja 55. Parillisten numeroiden puolella minun kanssani istuva vieras tyttö lukee ensin saksalaista kirjaa, kunnes vaihtaa korvalappustereoiden kuunteluun.
.
Oldenburg in Holstein sivuutetaan kello 15. Minä luen Jennings-romaania, olen sivulla 70. Muut kaksi nukkuvat, mutta vieras tyttö havahtuu reppuni rapinaan.
.
Puttgarden - Rödby -lautalla en myöhästyneenä pääse enää junasta ulos laivalle ja laivan kannelle. Vieras tyttö oli neuvokkaasti lähtenyt ajoissa. Junan sisällä muutamme Sadun kanssa hyttiä, sillä hytti numero 7 näkyy olevan typötyhjä. Voimme levittää vastakkaiset penkit yhteen kiinni toisiinsa ja makailla sitten leveästi kahden kesken.
.
**
HELSINGBORGIIN, maanantaina 28.8.
.
Junamme saapuu Kööpenhaminaan kello 20:00 (2,5 tuntia myöhässä). Interrail-matkustajien IR-keskus aseman kellarissa on täpötäynnä, ilmeisesti Euroopasta Skandinaviaan palaavista nuorista, koska eletään lomakuun elokuun viimeisiä päiviä. Syömme Sadun kanssa 4 tomaattia asemalla. Joku "avaimensa kadottanut, veljelleen soittamaan aikova" pyytää kahta kruunua.
.
Tukholmaan kello 22:15 lähtevä juna saapuu laituriin kello 21:50, ja silloin alkaa hirveä ryntäys sinne! Pitkin aseman seinustoja lattialla lojuneet nuoret reilaajat haluavat Ruotsiin ja yrittävät ahtautua yhteen ainoaan perimmäiseen istumavaunuun. Kaikki istumapaikat on varattu etukäteen, paitsi 2 viimeistä paikkaa, jotka ensimmäisiksi ehtineet kaksi suomalaispoikaa ovat saaneet vallattua, kuten he kovaäänisesti suomeksi juttelevat ja kehuvat.
.
Junan käytävä on täynnä kuin sillipurkki seisovista nuorista rinkkaselistä ja reppuselkäisistä. Satu ja minä ajaudumme ruuhkassa erilleen toisistamme. On vaikea voida liikkua minnekään. Yritämme molemmat ulos eri ovista. Löydämme toisemme laiturilta. Tähän junaan me emme mahdu!
.
Viereisellä raiteella numero 1 on vain Tanskan Helsingöriin asti menevä paikallisjuna. Sen lähtöaika on 21:50, mutta se on 5 minuuttia myöhässä. Junailijanainen sulkee juuri ovia. Satu ryntää ex tempore edelläni junaan, minä perässä, yhdestä vielä avoimesta ovesta, juuri ennen kuin junailija sulkee senkin oven, ja sitten äkkiä juna lähtee liikkeelle.
.
Tanskalaisessa paikallisjunassa on tilaa valtavasti. On erittäin väljää ja kaikki on myös siistiä. Muutamat harvat muut matkustajat jäävät Kööpenhaminan esikaupunkeihin - asemia on tiuhasti, ja joka kerta pysähdymme.
.
Tarkkailen kelloa, yritän arvioida kauanko matka Helsingöriin voisi kestää, ehtisimmekö ennen pikajunaa? Paikallisjunamme pysähtelee jatkuvasti, mutta toisaalta sillä on etumatkaa 20 minuuttia, ja pystyisikö pikajuna edes ohittamaan raidettamme missään ennen määränpäätä?
.
Paikallisjunan matka ei kestä kuin 50 minuuttia. Jo kello 22:45 saavumme pääteaseman umpilaiturille, Tanskan Helsingöriin. Aseman seinässä on laivan kuvalla varustettu opasteviitta, joka näyttää kulkureittiä ylös, jonne siis kiiruhdamme...
.
Yläkerrassa on virka-asuinen vartija juuri sulkemassa teräsverkkoporttia. Ketään muita ihmisiä ei näy. Me vain Sadun kanssa juoksemme, jolloin vartija avaa vielä meille ja lukitsee portin jälkeemme. Interrail-korttimme kelpaa lautalle, emme maksa mitään salmen ylityksestä Ruotsiin.
.
Vain parissa minuutissa olemme näin vaihtaneet junasta autolautalle, jonka nimi on "Kärnan", ja joka lähtee saman tien merelle. Vain muutama autoilija näkyy kävelevän ylhäällä kannella. Matkustajia ei ole juuri lainkaan.
.
Tukholman-junamme ei ainakaan ole tällä lautalla! Käymme pienessä karkkikaupassa, eikä siellä ole muita asiakkaita... Todella hiljainen iltavuoro. Hämäryys estää nauttimasta maisemista 25 minuutin matkalla yli Juutinrauman.
.
Vain 5 ihmistä kävelee maihin Kärnan-lautalta Ruotsin Helsingborgissa! Muut harvat ajavat ulos autoissaan. Löydämme heti Tukholmaan menevän junan yön hämärästä, jossa se uneliaassa rauhassa odottaa Kööpenhaminasta tulevia, perään liitettäviä lisävaunuja!
.
Odottavan junan 3 vaunua ovat lukossa, mutta junailija avaa päästääkseen meidät sisään viimeiseen vaunuun, jossa entuudestaan nukkuu vierekkäin penkeissään kaksi marokkolaista miestä. Kello on 22:45. Valitsemme Sadun kanssa päätypenkin.
.
Juna pysyy edelleen paikallaan. Sillipurkkivaunut Kööpenhaminasta ovatkin tulossa vasta seuraavalla lauttavuorolla, tunnin päästä! Olemme tyytyväisiä väljään tilaamme ja mukavaan oloomme ja matkamme loistavaan sujumiseen. Säälimme ahtauteen jääneitä suoran pikajunan lahnoja. Viimeiset istumapaikat kahmineet suomalaiset saavuttivat tungosvaunussa Pyrrhoksen voiton.
.
Puolenyön tienoilla junaamme liitetään kilisten ja kolisten lisää vaunuja. Väliovi Helsingborgissa odottaneiden ruotsalaisten vaunujen ja Tanskasta tulleiden uusien vaunujen välillä pysyy kuitenkin lukittuna.
.
Istuessamme vaunujen kytkemiskohdan lähellä voimme katsella välioven pienestä ikkunasta tanskalaisen junan ahtaaseen akvaarioon. Tungoksessa seisomisesta väsyneiden ihmisten epätoivoiset naamat painavat neniään ikkunalasiin nähdäkseen meidän vaunumme täynnä tyhjiä penkkejä, mutta väliovea he eivät saa auki!
.
Nokkelimmat lahnat keksivät kiertää ulkokautta vaunuumme, ennen kuin juna lähtee liikkeelle. Vain vähemmistö ottaa riskin nousta välillä junasta. Vasta kun konduktööri paljon myöhemmin, junan ollessa jo kiitämässä kohti pohjoista, tulee vaunuumme ja avaa vaunujen välioven, vasta silloin vaunumme tyhjiö alkaa täyttyä valtavalla paineella.
.
Väsyneitä lahnoja purkautuu peräpäästä laumoittain. Sadulla ja minulla on sentään omat paikkamme, mutta muuten vaunumme täyttyy, eikä runsaan oman tyhjän tilan ylellisyyttä enää olekaan. Edessämme riitelee keskenään ranskalainen pariskunta, jolla näkyy olevan Interrail-kortit.
.
***
SÖDERTÄLJE - TUKHOLMA, tiistaina 29.8.
.
Aamulla kello 6:50 jättäydymme unisina kaukojunasta jo Södertäljessä. Istuskelemme ensin rautatieasemalla, mutta kävelemme sitten Erikshällsgatanille, Sadun isän kotikadulle, kello 9:ksi. Minä käyn aamulla tutustumassa Torekällbergetin ulkomuseoon, jossa tuulimylly oli joutunut tuhopolton uhriksi. Soitan puhelinkopista Sadulle lankapuhelimeen ja tapaamme kello kymmeneltä asunnolla. Portaikon ulko-ovessa on numerokoodilukko (koodina 2-4-6-8).
.
Nukumme ensin kello 12-14, sitten käymme ostamassa ja paistamme ja syömme kalapuikkoja. Iltapäivällä kävelemme puropolkua pitkin (pieni idylli!) Södertälje Södran asemalle kello 15:50-17:20. Bussipysäkeiltä on revitty aikataulut, jäljellä ovat vain liikennelaitoksen tarrat: "Ilmoittakaa, jos tästä on viety aikataulu, niin toimitamme uuden."
.
Aiomme seuraavaan Kööpenhaminasta tulossa olevaan interreilaavien lahnojen kaukojunaan, ettei meidän tarvitsisi maksaa kalliiksi osoittautuneita Tukholman paikallisliikenteen junamaksuja. Pikajunaa ennen asemalla pysähtyy kuitenkin jokin aikatauluun merkitsemätön juna, joka on tulossa Eskilstunasta lähes tyhjänä. Satu kysyy junan ovella roikkuvalta junailijalta, joka sanoo, että "tässä ei ole pysäkkiä... - men hopp' in, hopp' in!"
.
Interrail-kortistani ovat jo loppuneet tyhjät rivit, joita oli painettu vain 36. Olen tyytyväinen, että korttia on nähtävästi tullut käytettyä runsaasti (kun olen merkinnyt lyhyitä Cornwallin St. Ivesin -matkojakin joskus, vaikkakaan en ihan kaikkia matkoja). Improvisoin uusia matkarivejä kansilehden tyhjälle sisäsivulle. Junailija naureskelee, eikä leimaa enää ollenkaan lippuani.
.
Tukholmassa kello 18 jäämme uteliaisuudesta odottelemaan pian saapuvaa junaa Kööpenhaminasta, nähdäksemme millainen lahnavirta purkautuisi, mutta pieneksi pettymykseksemme ei junasta mitään mahtavaa ulosryntäystä tapahdukaan.
.
Minulla on vielä muutama tunti Suomen-laivan lähtöön. Matkaväsymys on ehkä viimeinkin voittamassa, sillä kerrankin minulle ei tule mieleen mitään tähdellistä tehtävää ja nähtävää Tukholmassa. Päätämme sentään metroajelun sijasta kävellä keskustasta Siljan laivojen käyttämään Värtanin satamaan.
.
Satu aikoo jäädä Tukholmaan ja Södertäljeen muutamaksi päiväksi. Hän ehtisi jopa ajella InterRail-kortillaan käymään lapsuutensa ja syntymänsä kaupungissa Boråsissa (mutta ei lopulta tule yksinään lähteneeksi).
.
Minä aion Siljan laivalle tänä iltana. Kuljemme vielä Malmskillnadsgatania, istuskelemme Johanneksen kirkon puistossa, kävelemme ohi Humlegårdenin ja Östermalmin ja Karlaplanin, saapuen lopulta Gärdetiin ja Värtanin satamaan kello 20:15.
.
Muistiini piirtyy kävelymatkalta satamaan erityisesti pitkänomainen Tessinin puisto. Lähestyvän eron haikeus terästää aistit herkiksi. Viimeinen yhteinen ilta Tukholmassa. Tukholma ei ole ennen liikuttanut mieltäni, en ole tuntenut sitä kohtaan herkkyyttä. Nyt kaikki riipaisee ja koskettaa. Rakkauden ja eron kaupunki, jossa rakkauden ja eron puisto.
.
Ostan käteisellä Ruotsin rahalla laivalippuni Turkuun. Maksan kansipaikasta vain 78 kruunua (56 markkaa, 9 euroa), kun Suomessa hinta oli 65 markkaa (11 euroa)! Interrail-alennus lipusta on 50 prosenttia.
.
Lopuksi halailemme Sadun kanssa, kyynelehdimme ja eroamme kello 20:45. Satu kääntyy takaisin kohti Tukholman keskustaa ja minä nousen Siljan Svea-laivalle, jossa on väljää tiistai-iltana 29.8. Istun sitserian eli istumasalongin ikkunakulmaan. Pitkästä aikaa olen yksin ja tuntuu oudolta, kuin olisin äänettömässä tyhjiössä.
.
****
TURKU - ESPOO, keskiviikkona 30.8.
.
Nukun istumasalongin tuolilla laivassa ja heräilen aamuyöllä. Syötyäni ja käytyäni wc:ssä kulutan tunnin Svea-laivan Top-Shopissa, joka on avoinna kello 6:30-7:55, ennen saapumista Turkuun kello 8. Valikoin tuliaisostoksia.
.
Turussa odottaa kaksi junaa vierekkäin laitureilla A ja B, yksi Helsinkiin ja toinen Joensuuhun. Junailija on laiturilla. Junalippujen luukulle on pitkä jono kello 8:23... Konduktööri alkaa hoputtaa Helsingin-junaan:
- Tulkaa, voitte ostaa liput junassa!
.
Tyttö ja poika raahautuvat vielä myöhässä laivasta terminaaliin kello 8:30:
- Kello unohtui siirtää! Juna on jo lähtenyt!
.
Miten näin tuon äskeisen? Koska en minäkään ole noussut junaan satamassa. Kävelen kahta reppua ja laivaostoksia raahaten kohti Turun keskustaa. Istahdan linnan viereen puistoon syömään suklaata. Mukava historiallinen tunnelma Turussa.
.
Myös bussipysäkeillä istun ja levähdän. Paikallisbussin lippua en osta. Risteilen zic-zac jalkaisin kohti rautatieasemaa. Tunnin kävelymatka kello 8:30-9:30. Välillä Joensuun juna ohittaa minut vasemmalta kello 9.
.
Rautatieasemalla istuskelen lukien odotuspenkillä lojuneen Helsingin Sanomien alkuosan. Junalippu Helsinkiin tai Espooseen on tarjouksena 55 markkaa, InterRail-alennuksella 31 markkaa. Nousen junaan 10-40 minuuttia etuajassa, tyhjään vaunuun.
.
Rinkkaselkäinen ristihammas pyytää minulta rahaa, hänellä on 30 markkaa ja junalippu maksaisi 55 markkaa. - Mulla ei ole Suomen rahaa! sanon. Myöhemmin näen hänen poistuvan junasta Karjaan asemalle. Väljässä aamupäivän junassa yritän täydentää matkapäiväkirjan rästiin jääneitä sivuja, mutta hatariksi jäävät paikoittain. Viikkojen vyyhti ei enää selkiinny.
.
Junamatkan jälkeen kello 12:47 pyöriskelen Espoon asemalla 20 minuuttia. 10 matkan liput ovat loppuneet R-kioskista, mutta aseman lipputoimistosta saan ostettua. Uusi Espoon bussilinja numero 42 on aloittanut ja nousen kyytiin kello 13:05. "Slutstationen Iivisniemi", kommentoivat pikkutytöt 42:ää Kivenlahdessa, ajomatkan varrella.
.
Kotona odottaa paksu pino Helsingin Sanomia. Pesen heti takin ja kahdet farkut ja kirjoitan parisivuisen kirjeen Sadulle. Huomaan painavani vain 57 kg, joten muutama kilo on tälläkin kertaa pudonnut matkalla. Lihon heti kilon takaisin syömällä laivalta tuomiani minttusuklaita, ennestään tutulla puoliintumisilmiön vauhdilla: keskiviikkona 19 kpl (160 gr.), torstaina 10 kpl (80 gr.), perjantaina 5 kpl (40 gr.) jne.
.
*****
MITÄ MATKA MAKSOI?
.
Lasken kuluni: noin 3500 markkaa (600 euroa)
24 päivältä, päivää kohti 150 markkaa (25 eur),
josta muuttuvat kustannukset ulkomailla:
1560 mk (260 eur)/22 pv = 71 mk(12 eur)/pv.
.
1560 mk IR+26 -kortti (1590 - 30 mk palautus,
kun palautin täytetyn kortin VR:n tutkittavaksi)
28 mk junamatka Tampere-Turku
31 mk junamatka Turku-Espoo
65 mk laivamatka Turku-Tukholma
56 mk laivamatka Tukholma-Turku
65 mk kansainvälinen retkeilymajakortti
30 mk Euroopan retkeilymajaluettelo
105 mk matkavakuutus
____
1940 mk yhteensä
.
1835 mk vaihdoin lähtiessä valuuttoihin,
1560 mk kulutin matkalla valuuttoja,
 275 mk toin takaisin valuuttoja.
.
SEK 150, jäi 25 = FIM 105, jäi 17, kurssi 0,7
DKK 150, jäi 70 = FIM 90, jäi 42, kurssi 0,6
BEF 2500, jäi 700 = FIM 275, jäi 77, k. 0,11
GBP 150, jäi 15 = FIM 1050, jäi 105, k. 7,0
FRF 450, jäi 50 = FIM 315, jäi 34, kurssi 0,7
.
******
572. Interrail Belgian Namuriin
573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin
574. Interrail Stirlingistä Gourockiin
575. Interrail Lontoosta Penzanceen
576. Interrail Cornwallissa
577. Interrail Walesissa
578. Interrail Lontoosta Falmouthiin
579. Interrail Windsorista Newhaveniin
580. Interrail Dieppestä Pariisiin
581. Interrail Pariisista Turkuun

580. Interrail Dieppestä Pariisiin

Herään Dieppen satamassa, Newhavenista tulleessa laivassa, perjantain 25.8. aamuyöllä noin kello 4, kun Satu herättelee minua. Laivan elokuvateatteri, jossa nukuimme osan yötä, on jo aivan tyhjä lukuun ottamatta meitä! Muut ovat jonottamassa ulos, eivät vielä sentään kauempana. Olemme vain taas viimeisiä, muttemme sentään kohtalokkaasti jälkeen jääneitä. Laivan henkilökunta siivoaa paikkoja jälkeemme.
.
Ihmisvirta pääsee nopeasti ulos laivasta, sillä vain Landing Cardit kerätään. Korttipino yksinkertaisesti kasvaa virkailijan käsissä. Passia ei Ranskassa katsota ollenkaan. Toisin oli Englannin suuntaan mentäessä.
.
Juna odottaa aivan laivan vieressä Dieppen satamassa. Ihmispäitä näkyy junan ikkunoissa, mahdummekohan enää mukaan? Viimeisessä vaunussa on kuitenkin hyvin tilaa. Junailija ainoastaan kävelee vaunun läpi ja opastaa myöhemmin jonkun rinkkaselän toisaalta tähän meidän väljempään vaunuun. Matkalippuja ei siis edes vilkaista!
.
Ranskalaisen junan vaunussa on myös puhelias italialainen, joka jututtaa ympäristöään, skottiparia ja muitakin. Juna kulkee ensin Dieppen kaupungin ohi, mutta välipysähdyksiä tule lainkaan ennen Pariisia. Nukahdan taas, puheen pölinästä huolimatta, sillä olen ilmeisesti hyvin väsynyt.
.
*
PARIISI, perjantaina 25.8.
.
Pariisin Gare Lafayetten asemalla on pakko herätä, vaikka on vielä hyvin varhaista ja väsyttää armottomasti. Unisina lähdemme junasta asemahalliin. Olen vähän kuin pyörällä päästäni. Lafayetten rautatieasema on sentään siisti paikka oleskella näinkin, tietämättä ensin yhtään mitä tekisi. Olen nukuksissa, haluaisin vain käydä nukkumaan mihin vain.
.
Sadulla on vatsa kipeänä, hän käy ensin wc:ssä, joka on maksullinen. Säilytyslokerot ovat Gare Lafayettessa samanlaisia kuin viimeöisen reissumme toisessa päässäkin, kanaalin tuolla puolen, Victorian asemalla. Hintakin on hyvin vastaava: 20 frangia on noin 2 puntaa.
.
Lafayetten asema on arkkitehtuuriltaan yksinkertainen avara halli, jossa tilaa riittää. Tarjolla on erillisiä aikataululehtisiä matkaansa eri paikkoihin suunnitteleville. Aikaamme kuluu asemalla, kun selailen Euroopan retkeilymajojen luetteloa. Yövymmeköhän Pariisissa vai muualla?
.
Päätämme pysyä Pariisissa. Lähdemme metrolla itään, järjestysnumeroltaan viimeiseen eli 20. arrondissementiin, kokeilemaan ensimmäistä 'Accueil de Jeunessen' retkeilymajaa, joka on nimeltään "AJ Le D'Artagnan", joka on peräti 400 vuodepaikallaan huippusuuri, osoitteessa 80 rue Vitruve.
.
Ostamme metroon 10 yhden matkan lippua. Suora linja kulkee lähtöpaikastamme juuri minne haluamme, joten selviämme hyvin, mutta osaamme liikkua kävellen perilläkin, kunnes näkyy jo viitoituskin neljännen muskettisoturin retkeilymajaan.
.
D'Artagnan on moderni talohirviö. Jonotamme receptionissa, paikkoja kyllä riittää! (siitä kertoo lappunen oven vieressä vielä illalla kello 20:n aikaankin!) Seuraavan päivän varaus kehotetaan tekemään jo illalla keskiyöhön mennessä. Siitä ilmoitetaan pylväissä ja radiokuulutuksissa retkeilymajan sisällä teemalla: "Älä jonota aamulla!"
.
- Haluatteko nukkua yhdessä? kysyy vastaanottovirkailija meiltä, toisin kuin Britanniassa. Viimeksi Belgiassa pääsimme perhehuoneeseen, tasan kaksi viikkoa sitten.
.
Tytön ja pojan yhteinen yöpyminen on täällä Pariisissa mahdollista poikien 3-hengen huoneissa. Perhehuoneita ei mainita olevan. Saamme yhteisen huoneen n:o 438, päiville 25-27.8. kuten kuitissa lukee - varaamme siis heti kahdeksi yöksi. Maksamme 4 kertaa 68 frangia, yhteensä 272 frangia. Sitten ajamme hissillä ylös.
.
Huoneessamme '438' on aamusella saapuessamme jäljellä vielä 2 poikaa, joista toinen on japanilainen. Vuoteita on kolme, joista 2 peräkkäin ja kolmas on keskellä niiden päällä. Japanilainen nukkuu vielä yläpetissä, mutta muut sängyt vapautuivat. Luulen huoneen numerosta saamamme kuitin päivämääriä ensin vuoteiden numeroiksi...
.
Huoneemme on pitkänomainen suorakaide: toiselle pitkälle sivuseinälle mahtuu oviseinältä ikkunaseinälle päin edetessä kaksi vuodetta peräkkäin, ja niiden välissä sijaitsee pesuallas. Kolmas vuode on keskellä ylhäällä pesualtaan ja osittain kummankin alapetin päällä. Toisella pitkällä seinällä ei ole mitään kalustusta. Varusteina on lisäksi 3 seinäkoukkua ja yölamput. Ikkuna on keskeltä taittuva, ylä - tai alareunastaan ulos tai sisään päin auki kääntyvä, tuuletusta varten.
.
Levitämme heti huoneeseemme liiat tavaramme ja ruokakassimme. Emmeköhän huomaa pelätä poislähtevien voivan anastaa meiltä mitään?
.
Menemme Sadun kanssa kello 9:30 suihkuun, jossa viivymme 15 minuuttia, mutta kumpikin nyt erikseen omissa lokeroissaan kiireen vuoksi. Satu käy wc:ssäkin, kun kärsii mahakipujaan. Kello tulee jo 10. Joitakuita muitakin on vielä lähtemässä huoneistaan, mutta meidän ovemme on lukittu, kun yritämme palata suihkuhuoneesta käytävän varrelta makuuhuoneeseemme.
.
Japanilainen on ilmeisesti vienyt avaimen. Huoneen ainoa avain pitää jättää receptioniin uloslähtiessä ja päiväksi kello 10-16 väliseksi ajaksi, sitä emme saisi enää tänä aamuna. Joudumme lähtemään niine hyvinemme, mitä meillä on ollut arvotavaraamme suihkureissulla mukanamme. Ruokammekin jäävät päiväksi hostelliin lukkojen taa. Mutta puhtaita olemme nyt taas!
.
Kävelemme Pariisissa katua eteenpäin ja radan alitse ja oikealle pohjoiseen. Seutumme 20. arrondissement on rauhallisen tuntuista, voisin verrata sitä vaikkapa Helsingin Töölöön. Löydämme matkan varrelta ensimmäisen pienen ruokakaupan, josta ostamme juotavaa jogurttia ja keksejä, n. 12:lla ja 9 frangilla. Valikoimme ostoksia kauan.
.
Gambettan metroasemalta ostamme kolmen päivän liput Pariisin liikenteeseen hintaan 70 Ranskan frangia. Ajamme Vanhalle Oopperatalolle, jossa jokin järjestö juhlii juuri vuoden 1789 suuren vallankumouksen tapahtumia, joista on kulunut tasan 200 vuotta. Tarjolla on laulua ja makkaraa.
.
Etsimme wc:tä, joka tavaratalosta Galeries Lafayette löytyy, mutta maksaa frangin, nainen on ovella perimässä rahan. Tunnetusta tavaratalosta saamme ilmaiset turistikartat. Jatkamme metrolla Pont Neufille (nimeltään uudelle, mutta historialtaan jo vanhimmalle sillalle). Tutkimme Seinen rannalla bukinistien kirjakojuja. Käytetyt kirjat ovat muovisuojuksissa ja klassikoita pääasiassa.
.
Menemme kävelysiltaa Seinen yli vasemmalle rannalle. Teemme kierroksen joen saarella Ile de la Citellä, sitten palaamme itärannalle. Place St. Michel'iltä löydämme kulman takaa leipäkaupan, josta ostamme patongin kana- ja salaattitäytteellä 15 frangilla.
.
G. Jeune - iso antikvariaatti - on aivan vieressä, siellä olisi mm. yksi Bennett eli Anthony Buckeridgen kirjoittama Jennings ranskaksi! Blytonin Viisikkoa ei ole, Agatha Christien dekkareita kyllä. Näytän Sadulle Gerard Lauzierin satiirisia sarjakuva-albumeita, joiden kuvista hän suuttuu, ja lähtee metroon linjalle 4, jolla ajamme etelään pääteasemalle.
.
Eräs bussilinjoista, PC-linja, kiertää kehää Pariisin ympäri kaikkien 20:n peruskaupunginosan laitojen bulevardeja pitkin. Sellaisella bussilla pääsemme - sulassa sovussa - Bois de Boulognen suureen puistoon. Sieltä löytyy lampia, vesiputous ja kävelypolkuja, mutta vain vähän ihmisiä, eikä nyt prostituoitujakaan. Näemme miten monikaistainen moottoritie sukeltaa maan alle, alittaakseen puiston. Bois de Boulogne on kaunis, istumme puistonpenkillä, halailemme, syömme Tobleronea.
.
Myöhemmin ajamme taas PC-bussilla neljännes-kierroksen Pariisin ympäri, pohjoisesta itään. Ajelu kestää 30 minuuttia. Edellinen matkamme Bois de Boulogneen kesti 50 minuuttia - melkoisia kiertoajeluja turisminkin kannalta! Osaamme jäädä idässä pois aivan oikealla pysäkillä, jolloin on lyhyt matka retkeilymaja D'Artagnaniin.
.
Haemme hostellin vastaanotosta huoneemme avaimen. Sitten menemme pyykkitupaan, jossa on kaksi pesukonetta ja kuivauslaite. Poletti maksaa 20 frangia. Sadun ollessa pesulla kello 21:30 ja minun ollessa huoneessamme, saapuu huoneemme kolmas asukas, joka on japanilainen poika. Hän on joko aamullinen japanilainen tai luultavasti uusi, en saata tunnistaa. Hän ei ole ainakaan nähnyt meitä, enimmillään tavaramme huoneessa.
.
Japanilainen kysyy minulta peruskysymykset, mistä tulen, mikä on nimeni ja missä nukun. Hän asettuu ovenpuoleiselle alapetille. Välillä hän käy poissa, kaiketi pesulla, ja kysyy sitä ennen, jäänkö minä huoneeseen - kaiketi avaimen takia - huolellisuuttaan.
.
Sitten kun japanilainen on palannut ja on juuri riisuutumassa ovensuussa, huonetoverimme Satu tulee vauhdilla sisään ja vahingossa tönäisee poikaa kääntyvällä ovella!
.
Syömme vasta nyt Lontoosta kuljettamamme jogurtit, jotka olivat jääneet koko päiväksi lukon taakse huoneeseemme. Maistuvat hyviltä. Satu pesee valkoisia kenkiään. Minä kirjoitan vihkooni ja japanilainen lukee kirjaa.
.
Käyn wc:issä. Yhdessä kolmesta on istuinalusta, mutta paperirulla ei tahdo pyöriä. Palatessani ovat japanilainen ja Satu jo jutelleet hieman Pariisista, Riemukaaresta eli Grande Arch'ista, modernista La Defensen kaupunginosasta sekä Suomesta.
.
Japanilaisen vuorostaan poistuttua vessaan Satu ja minä asetumme yhdessä ylävuoteelle. Palatessaan japanilainen näkee vain Sadun yläpetillä, muttei minua samassa sängyssä, ja jonkin ajan päästä hän ihmettelee ääneen minne minä olen mennyt? Hän nauraa hämmentyneesti, kun ilmaisen läsnäoloni.
.
**
PARIISI, lauantaina 26.8.
.
Nukuttuamme hyvin ja pitkään ehdimme enää viime tipassa syömään kello 9:10. Tiskin takaa hostellin mies kasaa jokaiselle avaraan kuppiin voinapin, marmelaatinapin, kermapussin, ja kupin viereen lyhyen patongin. Hän myös leimaa huonekuittimme. Tyttö hänen vieressään antaa minulle kaakaopussin. En hälinässä edes huomannut hostellin tyttöä, ennen kuin hän huudahti: "Allo Monsieur!"... Kuppiinsa annostelee jokainen itse kuumaa vettä. Sadun kanssa löydämme salista vapaan pienen pöydän.
.
Kesken ateriamme tulee japanilainen hakemaan meiltä huoneemme avaimen. Olimme lähtiessämme lukinneet oven, tietämättä missä huonetoverimme oli. Hän oli ollut suihkussa, eikä ollut sen jälkeen päässyt huoneeseen. Nyt hän, hämmentyneenäkö, hymyilee vain: - Ah! - löydettyään meidät.
.
Kun Sadun kanssa syötyämme ja palattuamme huoneeseemme lähdemme ulos kello 10, japanilainen jää vielä huoneeseen meidän jälkeemme. Kenties varmistaakseen avaimen kohtalon, että se jää viimeiseksi hänelle.
.
Käymme katsomassa Sacre-Coeurin kirkkoa Montmartrella ja sen lähellä olevaa taiteilija-aukiota Place du Tertreä sekä ulkoa yökerhoa Moulin-Rougea. Sataa vettä aina välillä. Saksalaisten "lahnojen" linja-autot piirittävät ja peittävät Punaista Myllyä näkymästä.
.
Käymme Gare du Nordilla ottamassa selvää juna-aikataulusta Kööpenhaminaan ja aseman säilytyslokeroista, joista pieni maksaa 12 frangia ja iso, samanlainen kuin Lontoon Victorialla, 20 frangia. Säilytysaikaa luvataan enintään 3 vrk eli 72 tuntia. Satu käy wc:ssä tunnelitasolla. Wc-mahdollisuudet ovat tärkeitä reppumatkailijoille.
.
Pariisin metroasemilla on TV-monitoreja, joissa näkyy video-ohjelmaa: mainoksia, informaatiota ja lyhytfilmejä. Erästä jännittävältä näyttävää elokuvan mainospätkää pysähdyn seuraamaan kiinnostuksella. Onpa rumia elementtitaloja, kuin jostakin Itä-Saksan sosialismista! Mutta pohjoisessa kaupungissa taidetaan tehdä pankkiryöstöä. Hämmästyn, kun pankin valokyltissä lukee suomeksi: "Osuuspankki"! Samassa filmin päälle rävähtää punaisella isoin kirjaimin:
"ARIEL - un film de Aki Kaurismäki".
Sellainen elokuva on levittäytynyt Pariisissa kuuteen teatteriin.
.
Käymme ostoksilla putiikeissa ja Samaritainen tavaratalossa, joka on levinnyt neljään taloon Pont Neufin lähellä oikealla rannalla. Meillä on vaikeuksia löytää ruokaosastolle, joka onkin vasta neljännen talon kellarissa. Satu etsii myös wc:tä.
.
Istumme Riemukaaren alle ja alamme syödä jogurttia. Vartija tulee kuitenkin sormeaan heristäen kieltämään meitä. Muutoin Riemukaaren alusta ja koko aukio on varsin täynnä turisteja, joista suuri osa hotkii tuntemattoman sotilaan haudan äärellä jäätelötötteröitä. Jäätelöitä saa syödä.
.
Viemme ruokia kotiin hostelliin D'Artagnaniin kello 16:n jälkeen, sillä huomenna on sunnuntai, johon on varustauduttava. Ajamme bussilinjalla 72 - aivan oikealle pysäkille. Pariisin busseissa matkustaminen ei tunnu kummemmalta tai vaikeammalta kuin Helsinginkään, vaikka Pariisi on kymmenen kertaa isompi. Metrossa kyllä huomaa kokoeron!
.
D'Artagnanin hissi riittää 13 hengelle, mustalle tusinalle! Ihmettelen ääneen taikauskottomuutta, jolloin hississä olevasta joukosta paljastuu joku kolmaskin suomenkielinen vinonenä. Missään ulkomailla ei kannata alkaa harkitsemattomasti puhua suomea. Ymmärtäviä korvia on kaikkialla.
.
Huoneessamme emme enää tapaakaan japanilaista, vaan kohtaamme uuden asuintoverin, espanjalaisen tai latinalais-amerikkalaisen näköisen nuoren miehen. Laukkunsa perusteella tämä "härkätaistelijaksi" kutsumani on tullut Valenciasta. Hän on suomalaisen juro, ilmeiltään muuttumattoman vakaa. Hän tervehtii sanomalla "Hey". Samalla ainoalla sanalla joka kerta tullessaan tai mennessään. Muuten emme kommunikoi, lausumme vain "hei".
.
Illemmalla käymme uudestaan ostoksilla. Alueellamme idässä löytyy läheltä paljon kivoja pikkupuoteja. Lähistöllä onkin paljon asuntoja kerrostaloissa. Liikkeiden aukioloajat ovat usein kello 19:ään.
.
Illan edetessä käymme katsomassa Eiffelin tornia. Riitelemme kalliista hissimatkasta häkkyrän huipulle, jonne en halua, eikä Satua huvita yksin. Kävelemme ja juoksentelemme pimeällä seitsemännessä kaupunginosassa. Rauhaisaa iltaelämää, arkista pariisilaisuutta. Ei ole turisteja, ei tunnettuja nähtävyyksiä eikä kätkeytyneitä helmiä, vaan yleinen tunnelma, olla eurooppalaisessa kulttuuriympäristössä. Elokuinen lauantai-ilta Pariisissa.
.
Palaamme D'Artagnaniin kello 23 ja käymme suihkussa. Samoihin aikoihin espanjalainenkin piipahtaa huoneessa: "Hey!" mutta lähtee taas: "Hey!", palatakseen nukkumaan kello 0:30. Satu kirjoittelee postikortteja ja minä tutkin karttoja.
.
***
PARIISI, sunnuntaina 27.8.
.
Nousemme Sadun kanssa jalkeille kello 8:30, espanjalaisen jo häivyttyä, ja menemme aamupalalle kello 9:15. Vain marmelaatin makulaji on vaihtunut eilisestä. Tukkansa pulipääksi ajellut nuorukainen juttelee suomeksi pienelle, vaalealle tyttöystävälleen.
- Vain suomalainen tekee itsestään yhtä hassun näköisen... väittää Satu.
.
Muutamme tavaramme säilytyslokeroon Gare du Nordille, kun emme asu enää kello 10 jälkeen D'Artagnanissa. Pyhäpäivä näyttää ikäviä puoliaan, kun odottelemme pitkään bussia 67: sepä ei kuljekaan sunnuntaisin. Hukkaamme turhaan odotteluun tunnin elämästämme ja päivästämme Pariisissa kello 10:30-11:30... Onko utelias matkaenergiamme hiipumassa, alammeko jo odotella matkan päätä, lähtöä paluumatkalle tänä iltana?
.
Louvreen yritämme ensimmäistä kertaa kello 12. Museo on sunnuntaisin ilmainen ja auki kello 9:30-18. Sisään pyrkivien käärmemäinen jono kiemurtelee vaikka mistä asti kohti nykyistä sisäänkäyntiä, keskellä sisäpihaa kohoavaa I. M. Pein suunnittelemaa lasipyramidia. Olisiko nyt juuri ruuhkaisin aika, meillä ei riitä aikaa odottaa?
.
Ajamme metrolla Ile de la Cite'n saarelle ja kävelemme sen viereiselle idylliselle pikku-sisarelle, Ile St. Louisille. Täällä pääsee tunne-elämykseen "sunnuntaina Pariisissa"... Kierrämme joen rantoja ja keskellä saarta kulkeva katukin on idyllinen.
.
Pieni leipäpuoti on auki sunnuntaina. Satu ostaa voisarvia. Miten hyvin hän (kympin todistuksella) puhuukaan ranskaa! Vähän tyttömäisesti, jännityksenköhän korottamalla sävelkorkeudella. Olen ihastuksissani kuullessani kauniisti sointuvaa keskustelua, se on kuin musiikkia.
.
Kuulopiiristäni on nyt sunnuntaina, täällä syrjässä Ile St. Louisilla, poissa röyhkeä ja moukkamainen turistienglanti, kuten ovat poissa räikeät turistibussit, jäätelökioskit ja postikorttitelineet. Ympärillä on ikivanhan kaupunkisaaren vakituinen asujaimisto paikallisine pullapuoteineen.
.
Syömme rannalla Notre-Damen lähellä ja sitten menemme kirkkoon. Iso se on... Pääsy kirkon torniin maksaa 12 frangia meiltä 18-24 vuotiailta, ja 24 frangia tuota vanhemmilta aikuisilta. Lipunmyyjä arvioi iän ulkonäön perusteella.
.
Käymme kirkon keskiosan ulkoparvekkeella ja jatkamme ylös etelätornin huipulle. Portaat ovat ahtaat. Vastaan tulevien ihmisten on hankala mahtua ohittamaan. Ulkona on verkkoaitarakenteita turvaksi putoamisen vaaralta, en muista oliko niitä viimeksi, viisi vuotta aikaisemmin. Jäämme joksikin aikaa oleskelemaan terassille Pariisin kattojen yläpuolelle, piruja esittävien pienten patsaiden kumppaneiksi. Viihtyvät täällä monet muutkin ihmiset.
.
Katselemme sunnuntai-päivän lemmikkieläinkauppaa Seinen rannalla eläintorilla... Erikoinen väriläiskä on tässäkin kivikaupungissa, kun räikeähöyheniset linnut räkättävät tai sirkuttavat pienissä häkeissään, ja niiden lisäksi hiljaisemmatkin eläimet ulkoilevat taivasalla, elokuisen Pariisin säässä. Innostuneita lapsia ja aikuisia parveilee mahdollisina ostavina asiakkaina.
.
Pyrimme uudelleen Louvreen kello 16:50. Jono on enää 15 metrin pituinen! Pääsemme kohtuullisessa ajassa sisälle I. M. Pein lasipyramidiin laskeutuaksemme kellaritasolle pihan alle, josta on ruuhkien helpottamiseksi rakennettu maanalaiset haarautuvat käytävät museotalon eri siipiin.
.
Museon vartija kieltää minulta ruokapussin kuljettamisen. Talletan kassin ja pienen, sinisen reppuni laukkusäilytykseen. Satu kuitenkin pääsee omine reppuineen läpi huomautuksitta, kuten kaikki muutkin näkemäni ihmiset.
.
Valitsemme Denonin käytävän kohti Leonardon kuuluisinta teosta. Matkan varrella näemme historiankirjoista tuttuja, mahtavan kokoisia ja vaikuttavia maalauksia kuten "Medusan lautan" ja "Vallankumous nousee barrikadeille". Ja sellaisia riittää loputtoman paljon.
.
Mona-Lisa on pieni... ihmistungoksen ympäröimänä, omassa lasikaapissaan. Valokuvaus (salamavalot) on kielletty, mutta tungoksen suojasta välähtää... Samalla hetkellä Mona-Lisan oma valaistus kaapissa sammuu. Yleisö paheksuu, voisimme potkaista valokuvaajaa nilkkaan. Mona-Lisaa yritetään edes osan aikaa suojella haalistavalta valolta.
.
Käymme tänäkin iltana Eiffelin tornilla. Satu varustautuu ostamalla Gare D'Austerlitzilta 42 frangilla Kodak-filmin valokuville ja 25 frangilla 5 sarjakuvalehteä sisältävän Journal de Mickey -pussin.
.
Nousu Eiffel-tornin ensimmäiseen kerrokseen maksaa 14 Ranskan frangia, toiseen kerrokseen 25 FF, ja kolmanteen 45 FF. Satu käy ylhäällä kello 19:30-20:40. Toiseen kerrokseen on ensin länsipylväässä pitkä jono. Postitan kortteja ja odotan.
.
Maanalaisilla RER-seutujunilla B ja C ajamme kello 20:50-21:15 Gare du Nordiin, josta kaukojunamme pohjoiseen, Hampuriin asti, lähtee kello 21:35, laiturilta 2. Varaamme meille kahdelle istumapaikat 61-66 vaunusta 130, eli saksalaisen junan koko kuuden hengen hytin. Tilaa riittää. Muissakin hyteissä näkyy olevan vain pari ihmistä kussakin.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
(576. Interrail Cornwallissa)
(577. Interrail Walesissa)
(578. Interrail Lontoosta Falmouthiin)
(579. Interrail Windsorista Newhaveniin)
(580. Interrail Dieppestä Pariisiin)
JATKUU:
581. Interrail Pariisista Turkuun

579. Interrail Windsorista Newhaveniin

Saavuttuamme yöjunalla Lontoon Paddingtonin asemalle aamuvarhain keskiviikkona 23.8. lähdemme jo kello 6:20 kohti Windsoria, jonne pääsemme (ensin Sloughissa junaa vaihdettuamme) kello 7:10.
.
*
WINDSOR, keskiviikkona 23.8.
.
Windsorin rautatieaseman kartan avulla osaamme hyvin suunnistaa retkeilymajalle kello kahdeksaan mennessä. Menemme sisään ja pirisytämme pari kertaa soittokelloa receptionissa, kunnes tiskille tulee tyttö, joka tylysti kertoo paikan olevan täynnä. Nuorten ihmisten heräämisen äänistä talo ainakin kaikuu.
.
Satu suuttuu epäonnestamme ja haluaa heti lähteä pois koko Windsorista, mutta kävelemme kuitenkin ensin toiselle asemalle, Riversiden, josta on suora yhteys Lontoon Waterloon asemalle, Englannin vilkkaimman aseman, Clapham Junctionin kautta (jolta taas voisi vaihtaa esimerkiksi Victorian asemalle).
.
Opastavia nuolia on Windsorissa esillä paljon, ja kartta, jossa on kosketinautomaatti, informaatiopisteen (joka ei ole auki) seinällä. Suunnistaminen ei ole liian vaikeaa.
.
Windsorin linna, josta kaupunki on kuuluisa, on uskomattoman laaja, omin silmin nähtynä! Muutoin kaupungissa on paljon idyllisiä kujia, joilla on kauppoja. Bed & Breakfasteja tarjotaan 10-12 punnalla ja vähän yli. Beefeaterin (Towerin linnan vartijan) näköisiä kansallispukuisia nukkeja olisi myynnissä 1,50 punnalla, mutta ne ovat epäaidosti lapsenkasvoisia.
.
Muistan Windsorin tapahtumapaikkana 1970-lukulaisesta Thames TV:n sarjasta 'Public Eye', suomeksi 'Marker', pääosassa Alfred Burke. Frank Marker oli yksityisetsivä (Private Eye), joka veloitti 10 puntaa päivältä sekä kulut. Arkipäiväisen näköinen työn sankari kalifornialaisen komisarion Frank Columbon tapaan.
.
**
LONTOO, keskiviikkona 23.8.
.
Palaamme junalla Lontooseen, Waterloon asemalle, joka on suuri, mutta selkeä omalla tavallaan. Säilytys maksaa yhden punnan pientä laukkua kohti, lokeroita ei ole ollenkaan. Istumapaikkoja on vähän, nekin ainoastaan kääntötuoleja. Laitureille on portit, joilla tapahtuu lipuntarkastus. Satu ajelee matkatavarakärryillä. Waterloon asemalla olisi tarjolla suihku naisille hintaan 1,75 puntaa. (Paddingtonin aseman miesten wc:ssä suihku maksaa 50 penniä).
.
Ajamme maanalaisella ja viemme reppumme taas Victorian aseman säilytyslokeroon. Jatkamme bussilla sekä kävellen Orchard ja Baker Street -katuja Regent's Parkiin. Matkalla ostamme eväät Marks & Spenceriltä.
.
Regent's Parkin nurmikolla maaten nukumme tunnin, tavaramme hajallaan ympärillämme, ensin syötyämme picnicillä itsemme täyteen. Eräs tapa viettää onnellista päivää Lontoossakin. Puisto on monipuolinen, siellä on lampi, kesyjä lintuja, nurmikenttiä, vilkkaita kävelyteitä, myös puiden varjoja ja joitakin suojaisia, vaihtelevia paikkoja, joissa kukin voi asettua omaan rauhaansa.
.
Meillä ei ole vielä yösijaa tiedossa. Käväisemme uudelleen Windsorissa ihmettelemässä siellä olevaa YWCA:n taloa, josta emme saa selvää, onko se Penzancen YMCA:n tapainen retkeilymaja ollenkaan. Ei vaikuta olevan sellainen. Waterloosta lähtevällä junalla Windsoriin on pieni matka Lontoosta.
.
Palaamme taas Lontooseen, kuljimme edestakaisin asemien välejä. Päätämme viettää ensi yönkin ajamalla yöjunalla Plymouthiin, kääntyäksemme siellä ja palataksemme jo aamuyön junalla takaisin Lontooseen.
.
Menemme Lontoon Paddingtonin asemalle jo ilta-kymmenen jälkeen, Victorian säilytyslokerolla käytyämme. Ostamme illalla pari banaania 50 pennillä, 200 millilitran tölkin appelsiinimehua (40 penniä) sekä 330 millilitran tölkin Coca-Cola (myös 40 penniä).
.
Käyn asemalla vielä 20 minuutin pesulla ja ajelemassa parran. Käymälään tulee joku tyyppi etsimään kaveriaan tai ehkä vihamiestään, kurkistaen ovien alta lattialta, huutaen ja hakaten ovia!
.
***
PLYMOUTH yöjunilla, torstai-yönä 24.8.
.
Lähdemme tutulla Penzancen junalla kello 23:55. Asetumme vaunuun jo tuntia aikaisemmin, kello 22:55, Sadun tultua wc:stä. Vuorottelemme wc-käynnit, että voimme huolehtia toistemme matkatavaroista.
.
Junassa on rauhallista. Nukun selkä kahdella istuimella ja jalat poikittain koukussa vastapäiselle penkille, jolla puolestaan Satu nukkuu pitkänään. Aivan virkistävää unta saan nautittua. Aamuyöllä koittaa aikanaan junanvaihto kello 5:10.
.
Plymouthin asemalla on kylmää kuin pakkasella. Lontooseen menevä juna tulee 5 minuuttia myöhässä kello 5:45. Laiturilla numero seitsemän odottaa lisäksemme muitakin ihmisiä. Äskeinen Penzancen junamme seisoo kello kuuteen asti laiturilla neljä.
.
Uuden junamme istuimet on varustettu kiinteillä käsinojilla eli niissä on vain istuma-asennossa lojuminen mahdollista. En saa nukuttua ainakaan Exeterin jälkeen, jossa muuan setä on saattanut kolmikon 16-vuotiaita tyttöjä vaunuumme.
.
Bristolin asemalta nousee vaunuun suuri hyöky solmiokaulaisia, hyvin pukeutuneita herrasmiehiä työmatkalle. Herrat riisuvat puvuntakkinsa ja heittävät ne tottuneesti ja vauhdikkaasti ylös tavarahyllyille ja uppoutuvat rennosti paitahihasillaan kukin oman sanomalehtensä taakse. "Financial Times" erottuu lehdistä parhaiten, näen niitä nyt kolme avoinna, sekä papers, papers, papers. Jollakulla on "Sheep Topics" luettavanaan, eräällä "Rautateiden ohjesääntö"!
.
Istumme tai lojumme Sadun kanssa vierekkäin, koska käsinojien vuoksi kumpikaan ei voi käyttää kahta omaa istuinta. Vastapäätämme on tyhjät paikat, kunnes jotakin antennilaitetta (varhainen kännykkä?) kädessään kantava sinipikee-paitainen mies, nuorekas, urheilullinen lintuharrastaja istuutuu siihen. Hän hakee juomapurkin ja muovilasin, jotka myöhemmin, niiden tyhjennyttyä, junan kanttiininpitäjä taitavasti kerää pois, kurottelematta kuitenkaan Sadun ja minun omaan Dr. Pepperiin.
.
Satu on junayö-tapojensa mukaisesti kääriytynyt isoon takkiinsa mustaksi kangasmöhkäleeksi, kuin joku muslimi viittojensa peittoon. Hiha toimii tuuletusaukkona hengitykselle.
.
****
LONTOO, torstaina 24.8.
.
Torstai-aamuna Lontoon Paddingtonin asemalla Sadun vatsa osoittautuu kipeäksi. Hän menee pian wc:hen kello 9:10, kunhan kaikki solmiokaulaiset työmatkalaiset virkamiehet ovat täsmällisellä tottumuksella pukeneet ajoissa ylleen puvuntakkinsa käytävillä seisten ja rynnänneet ensimmäisinä ulos.
.
Puolta tuntia myöhemmin Satu on käymälässä pesulla ja minä istun Paddingtonin punaisessa, useita istumapaikkoja kehässä itseensä upottavassa muovisessa istuinmöhkälepallossa. Kirjoitan päiväkirjaa. Edessäni kärryt ovat täynnä reppuja.
.
Viemme taas isot reppumme Victorian asemalle lokeroon. Sitten ajamme bussilla Oxford Streetille. Istumme bussin parhaalle näköalapaikalle, toisen kerroksen etupenkille. Takaamme kuulemme tuttua kieltä, suomea: joku pariskunta on ensimmäistä kertaa turistimatkalla Lontoossa.
.
Helsinkiläisellä ylimielisellä ässää sihisevällä puhenuotilla suomalaispari päivittelee turistien määrää Lontoossa. Karttakätisiä onkin liikkeellä täällä loputtomasti... Nainen luulee ohittamaamme Hyde Park Corneria mielipiteitään paasaavien puhepaikaksi (mikä on oikeasti Speaker's Cornerissa). Hän haluaa seuraavaksi ajella kevytraitiovaunulla Dock'sin kalliisti rakennetulle uudelle juppialueelle. Vanhojen telakoiden seutu kiinnostaisi minuakin, miten lie nyt unohtuukin näkemättä ja jää seuraavalle Lontoon-matkalleni vuosia myöhemmin.
.
Marks & Spencer alkaa kyllästyttää, mutta John Lewisillä ei näytä olevan ruokaosastoa. Syömme kolmion muotoiset sandwichit puistossa lähellä British Museumia. Löydämme lisää antikvariaatteja, toiset kaikin puolin laadukkaita ja eräät erikoistuneita. Enid Blytonin Viisikkoja ei näy.
.
Käymme uudelleen British Museumissa, vain 45 minuuttia, sillä tärkeintä on juomapullojemme täyttö wc:issä, koska on kuuma ilma. Olemme nähneet parhaan tai vaikuttavimman, egyptiläisen osaston. amforoita ja Beninin nigerialaisia korkokuvia katselemme tällä kertaa.
.
Lasten kirjakauppa osoittautuu pettymykseksi, koska on liian pieni. Lopulta toisesta kaupasta löytyy edes Blytonin 'Salaisuus-sarjan' romaani "Strange Messages". Poikkeamme ohimennen pienessä sarjakuvakaupassa, jossa lehdet on teipattu tiiviisti muovikoteloihin, joten niitä ei voi selailla. Satu ostaa pari Donald Duckia.
.
Holland Park on Lontoon puistoista ties monesko tutustumiskohteemme, Sekin on omanlaisensa muihin verrattuna, ehkä tuuheampi ja enemmän luonnonpuistoa ja Suomen puistoja muistuttava. Ihmisiä ja turisteja on siellä tuntuvasti vähemmän, joten on rauhallisempaa. Istumme penkillä ja joku puliukko tulee kerjäämään. Puistossa sijaitsee myös kallein Lontoon retkeilymajoista, Holland House, mutta sitä taloa emme satu näkemään.
.
Victorian asemalla heitämme jäähyväisiä Lontoolle. Satu käy wc:ssä, minä ostan kirjankeräily-aiheisen lehden ja raitiovaunulehden. Raitiovaunujen harrastajiakin riittää, juna-aiheisissa lehdissä on paljon valinnanvaraa.
.
Menemme hakemaan reppumme säilytyslokerosta. Mutta tällä kertaa lukkosysteemi pettää: luukku ei avaudu, vaikka kuinka naputtelemme koodiamme. Onneksi lokerikkotilojen lähellä on valvojan koppi. Siellä istuva keski-ikäistä iäkkäämpi virkailija, mustaihoinen setämies, ärtyy pahan kerran typeristä turisteista, jotka häiritsevät hänen lehdenlukurauhaansa!
.
Äreä Tuomo-setä käskee syöttämään koodin, käreä-äänisellä rutiinilla, jolla hän lienee vuosien varrella toistellut ohjeita jo tuhansia kertoja uusille tulokkaille, päivästä toiseen. - Näppäilkää koodi! Näppäilkää koodi!!
.
Intämme, ettei luukku silti aukea! Virkamies huokailee raskaasti, ottaa lappumme käteensä ja tutkii sitä työpöytänsä ääressä. Hän kirjoittaa koodin laskimeensa. Sitten hän marssii lokerikolle itse kokeilemaan, matkan varrella samalla läimäytellen kovaäänisesti kaikki avonaisina retkottavat oviluukut kiinni. Pienen operaation jälkeen kärsimätön virkailija loihtii lokeromme auki ja saamme sieltä tavaramme ulos.
.
Ihastelemme vielä Sadun kanssa asemalla näkemiämme Orient Expressin hienoja junanvaunuja. Idän Pikajuna kulki ennen Lontoosta Istanbuliin, nykyisin Venetsiaan, nyt rikkaiden kalliina erikoisjunana, joka odottaa parhaillaan matkustajiaan eräällä laiturilla. Junan pöydille on jo katettu astiat juhla-ateriaa varten. Jotkut matkalaiset saapuvat loistoautoilla suoraan sisätiloihin asemalaiturille aivan junan viereen. Junapalvelijoita on vastassa.
.
Sadun kanssa meidän pitäisi päästä seuraavaksi Pariisiin, halvalla ja yöaikaan, ettei matkustamiseen tuhlaantuisi päiviä. Olimme luulleet, että lyhimmällä mahdollisella Kanaalin ylityspaikalla, Dover - Calais -välillä, kulkisi laivoja yötä päivää, mutta emme löydä nyt muuta sopivaa yölinjaa Ranskaan kuin linjan Newhaven - Dieppe. Siispä sitä kautta.
.
*****
NEWHAVENIIN, torstaina 24.8.
.
Newhavenin vaunuihin pääsemme sisään kello 19:10 ja juna lähtee kello 19:40. Portti junan laiturille on avoinna, ei ole tarkastusta portilla. Juna ulottuu laiturin päähän saakka, ensimmäinen vaunu jopa ulommas kuin laituri. Työnnämme repuillamme lastattua aseman tavarakärryä junan etupäähän asti muustakin syystä kuin uteliaisuudesta, sillä kaikkien ohittamiemme vaunujen ikkunoissa lukee kyltissä: "Kaikki paikat varattu", paitsi kolmen ensimmäisen vaunun. Vaunuja on yhteensä tusinan verran.
.
Löydämme Sadun kanssa vierekkäiset istumapaikat veturista päin laskien junan toisesta vaunusta. Myöhemmin vaunumme täyttyy yli istumapaikkojensa. Käsinojallammekin istuu joku!
.
Mukava brittipoika keskustelee italialaisen kanssa, täyttäessään samalla vanhan miehen jakamaa kyselylomaketta aiheesta: "Miten British Rail'ia voisi parantaa?" Italialainen auttaa omilla ehdotuksillaan.
.
Vastapäätä meitä istuva japanilaispoika vetäytyy kirjansa pariin ja uneen, kuten minäkin tekisin, jos olisin hänen sijassaan, yksin. Satu nukuskelee minuun nojaten tai pää polvillani.
.
Newhavenin satamaan saavutaan yht'äkkiä kello 21:10... Täällä on valtavat jonot kahdelle tarkastusluukulle. Jonotamme ensin, kunnes ymmärrämme, että tarkastuksesta pääsee läpi vain jo ostettujen lippujen kanssa (kuten seinällä lukee).
.
Palaten taaksepäin junan ja Lontoon suunnalle löydämme salin, jossa myydään matkalippuja. Pieni jono on sielläkin. Kaksi kertaa 15 puntaa joudumme maksamaan. Ilman 30 prosentin Inter-Rail-alennusta olisi normaalihinta 21 puntaa. Täällä on siis vielä kalliimpaa kuin tuloreitillämme, 105 Suomen markkaa menee kummaltakin alennuksineenkin.
.
Vähitellen pääsemme kulkemaan laivaa kohti. Ensin matkalippu repäistään pois, sitten passiviranomainen selailee passin sivut nopeasti, ja sitten laivan suulla jaetaan jokaiselle maihinnousukortti.
.
Laivalla kohtaamme valtavan tungoksen. Kiertelemme kahdella kannella, ulkokannellakin, mutta kaikki mahdolliset istumapaikat vaikuttavat olevan varattuja. Mehän tulimme Sadun kanssa laivaan vasta viimeisten joukossa.
.
Odotamme toisiamme etsintäkierroksilta vauvanhoitohuoneen eteisessä. Viemme isot reput matkalaukkujen hyllykköön. Löydämme tuolit allemme ensin baarista ja sitten vielä paremmat istuimet elokuvateatterista, jossa ei juuri nyt ole esitystä. Sitten käyn pesulla siistissä miestenhuoneessa (ainakin vielä toistaiseksi siistissä).
.
Nukahdan Sadun viereen elokuvateatterissa, kunhan olen ensin käynyt ostamassa 400 gramman Toblerone-suklaan 2,95 punnalla sekä minttukaramelleja 85 pennillä. Haen myös purserin tiskiltä täytettävät Landing Cardit, maahansaapumis-ilmoitukset, (nimi, syntymäaika, osoite, ammatti, jne. - vähemmän kysymyksiä kuin Englantiin mennessä).
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
(576. Interrail Cornwallissa)
(577. Interrail Walesissa)
(578. Interrail Lontoosta Falmouthiin)
(579. Interrail Windsorista Newhaveniin)
JATKUU
580. Interrail Dieppestä Pariisiin

578. Interrail Lontoosta Falmouthiin

Irlannin laiva on saapunut Walesin Fishguardiin sunnuntain yönä 20.8. kello puoli kahdelta. Odottavaan junaamme alkaa terminaalista valua vuolaasti väkeä, muttei liikaa, joten tilaa riittää kaikille.
.
Meluisa seurue, 2 x 2 ranskalaista, vähän alle 26-vuotiaita interreilaajia, istuutuu kohdallemme käytävän toiselle puolelle. He vaikuttavat ihastuneen Irlantiin tai matkaansa, eikä väsymys näköjään paina, vaan he puhua pulputtavat, sirkuttavat, huitovat ja viuhtovat käsillään elegantisti, penkoen repuistaan esiin kuvakortteja, karttoja, aikatauluja ja muita matkailijan tarpeita.
.
Sadun kanssa muutamme junassa vielä paikkojamme, kun kerran tilaa riittää. Asetumme peräkkäisille penkkiriveille lojumaan, kumpikin omalleen. Saamme sitten nukuttua, kun itkevä vauvakin on jäänyt toiseen osastoon. Yöjunamme lähtee kello 1:50 kohti Lontoota.
.
Aamulla heräillessäni suutani kuivaa. Olen nähnyt unta, että tulemme idästä Doverista - ihmettelen, miten olemme nukkuneet Lontoon ohi, sen toiselle puolelle länteen? Satu nukkuu hyvin, hänet saan taas herättää, vähän ennen Lontoota. Joskus hän puolestaan herättää minut - kaksin on mukava matkustaa!
.
*
LONTOO, sunnuntaina 20.8.
.
Lontoo jälleen. Aikaa kuluu ensin rautatieasemilla. Mietimme, jäädäkö Earl's Courtin retkeilymajaan yöpymään vai palatako ensi yönä Cornwalliin?
.
Minä olin yksikseni kehittänyt systeemikseni vuorottelun: yksi yö junassa - yksi yö hostellissa, yö junassa - yö hostellissa, eli vuorotellen matka-ajan ja rahan säästämistä tai kunnon lepoa ja siisteyttä. Ilokseni Satukaan ei osoittaudu enemmän mukavuutta vaativaksi, päinvastoin. Sadun kanssa matkayöt kaksinkertaistuvat suhteessa retkeilymaja-öihin!
.
Käymme British Museumissa, jossa vaikuttavimmalta tuntuu ainakin ensikäynnillä egyptiläinen osasto. Ulkopuolinen iso piha on täynnä istuskelevia ja vilvoittelevia turisteja jäätelöpuikot käsissään. Rakennus taustalla huokuu vuosisataista sivistystä. Pääsymaksua ei tänä vuonna ole, mutta "jotta pääsymaksutta voitaisiin jatkaa!" vapaaehtoisia avustuksia kerätään lattialla seisovaan isoon, läpinäkyvään muovikupuun, josta setelit ja lantit loistavat läpi.
.
Museum of Mankind, British Museumin tänä vuonna vielä eri rakennuksessa sijaitseva etnografinen osasto, kiinnostaa minua eniten, tai on tuoreempi ja helpommin avautuva, käsitellessään kansatiedettä, ihmisten arkielämää eri puolilla maapalloa. Eipä tarvitse itse suurin vaivoin matkustella trooppisiin tai eksoottisiin maanosiin, kun sellaiset esitellään museossa.
.
Sadun täytyy aluksi poiketa Museum of Mankindin naistenhuoneeseen. Museoissa käymälät ovatkin siistejä, joten niitä kannattaa käyttää. Lupaan odottaa Satua eteishallissa, johon siihenkin on jo aseteltu näytteille yhtä sun toista, mutta Satu ehdottaa kärsimättömästi: - Lähde vain heti kiertämään, kyllä mä sut löydän! (Kuuluisia viimeisiä sanoja.)
.
Katson ensiksi seinällä olevasta pohjapiirroksesta salien numerointia ja aloitan loogisesti salista n:o 1. Sinne johtaa lasiovi oikealla, vieden pakkaseen tai kylmäksi ilmastoituun eskimoiden maahan! Näyttely on vaikuttava... imee mukaansa tunnelmaan. Kylmältä pimeältä kellarimaiselta käytävältä näen valaistuissa lasivitriineissä eskimokulttuurin esineistöä. Oikean kokoiset nukkeperheet ovat vaikkapa eskimoasumuksessa katselemassa Kanadan television ohjelmaa (videonauhalta...)
.
Jossakin vaiheessa huomaan, ettei Satua ole kuulunut, vaikka aikaa on kulunut. Irrottaudun eskimoiden maailmasta ja lähden etsimään kumppania, jonka pian löydänkin. Satu on nähdessämme vihainen: - Missä olet ollut! Olen etsinyt kaikkialta!! En kai mistään ovien takaa osannut etsiä, en edes nähnyt mitään lasiovea!
.
Satu istuu lähimmälle pehmeälle penkille murjottamaan. Museokäynti alkaa tärväytyä, kun viimeinkin haluaisin nähdä Indonesian kulttuurin näyttelyn yläkerrassa.
.
Jo aivan nurkan takana on esillä alkuperäinen Henry Morton Stanleyn päiväkirja Afrikasta - kuinka hän löysikään lähetyssaarnaaja David Livingstonen. Sanon Sadulle käyväni katsomassa sitä. Käväisen äkkiä ja palaan. Satu on sillä aikaa kadonnut istumapaikaltaan. Alan etsiä häntä ympäri museota, ei kai hän ole ulos mennyt? Kiirehdin ohi indonesialaisten erikoisesti koristeltujen kulkuvälineiden, joita voisin ihailla pitkäänkin.
.
Kun jälleen tavoitan Sadun, hän juoksee heti suorinta tietä ulos museosta. Museokäyntimme on päättynyt. Juoksentelemme umpimähkään ulkona. Sellaisessa on positiivinenkin puoli: ei tiedä mitä voi löytää, kun ei ole suunnitelmien orja. Jack Viiltäjän kutsuminen nimeltä (englanniksi) kammottaa Satua. Seikkailemme Lontoossa, museon lähikortteleissa. Pysähdyttyämme lopulta ties missä, löydämme sovun ja halailemme.
.
Ilta koittaa vähitellen, kuljeskellessa Lontoossa, Thamesin rannalla. Ehdimme kerrankin ajoissa asemalle (Paddingtoniin), mutta tänäänpä vaunurikon vuoksi kello 23:55:n junaa joudutaan odottamaan! Vasta puoli yhdeltä kuulutetaan lähtöraide ja junaan päästetään istumaan. Tilaa riittää taas Cornwallin yöjunassa hyvin.
.
**
FALMOUTH, maanantaina 21.8.
.
Jäämme Lontoosta Lounais-Englantiin kulkevasta yöjunasta Cornwalliin pieneen pääkaupunkiin Truroon (18'000 asukasta), aamulla kello 7:28, tunnin ennen lounaisinta pääteasemaa Penzancea. Truron rautatieasemalla kulutan yli puoli tuntia wc:ssä, koska minua vaivaa nyt ripulintapainen.
.
Truron etelänpuoleiselta sivuraiteelta lähtee juna Falmouthiin, jossa on 21'000 asukasta ja maailman 3. suurin luonnonsatama. Matka kestää puolisen tuntia. Pitkä väli raidetta on ilman asemia ja on pari pitkää tunnelia. Moni-ilmeistä maaseutua, jolla Cornwall jaksaa ihastuttaa. Sitten tulee ensin Falmouth Townin asema ja sen jälkeen Falmouth Dock.
.
Palaamme samalla junalla saman tien Dockin asemalta takaisin Townin asemalle. Monet muutkin ihmiset tekevät samanlaisen kierroksen Truroon lähtiessään: Falmouth Town - Dock - Town - Truro.
.
Kävelemme asemalta alas ja vasemmalle itään. Olemme etelärannalla, kauppakadulla ja meri välkkyy kujien päässä. Viehättävä, mielenkiintoinen kaupunki. Kuljemme ohi jollekulle Pendennis Castlen asukkaalle omistetun muistomerkin, mutta arvostuksen syy jää tuntemattomaksi.
.
Aiomme mennä Pendennis Castlen retkeilymajaan yöpymään. Ostamatta selaamme kirjakaupassa maisemakarttaa, josta selviää, että meidän pitää lähteä päinvastaiseen suuntaan kuin jo kuljimme, kohti niemen kärkeä. Kävelystämme tulee pitempi kuin retkeilymajaoppaan lupaama vain yksi kilometri. - Meidän olisi sittenkin pitänyt jäädä junasta Dockissa eikä Townissa!
.
Vähitellen tavoitamme kävellen junaradan ja alitammekin sen lähellä Dockia. Sitten tie alkaa nousta ylemmäs, kainalossaan kaartuva merenranta, hiekkaranta. Tulemme oikean sotalinnan portille. Itse linna, nähtävyys, ei ole vielä tähän kellonaikaan auki, mutta sen portista käy tie hostelliinkin.
.
Retkeilymaja on isossa, kartanomaisessa 'siviililinnassa'. Mutta sen 120 vuodepaikasta ei riitä ensi yöksi enää sijaa yhdellekään tytölle... Saksalaiset tytöt ovat vallanneet paikan, kuten saksalaiset pojat Walesissa.
.
Onpa pettymys käväistä nuorten hälinän keskellä retkeilymajan eteisaulassa ja receptionissa vain kuullakseen, ettei meille löydy enää tilaa. Lähdemme käännytettyinä pois, kateellisena niille onnellisille, joiden iloiset, nuoret äänet helisevät korvissamme.
.
Jäämme kuitenkin vähäksi aikaa katsomaan historiallisen linnan pihaa ja muureja, kierrämme ulkoalueet. Asetumme rannalle bastioniin syömään eväitä. Nähtävyys on mieleen jäävä lyhyenkin retken kohteena, mutta olisimmepa vielä saaneet yöpyä näin komeassa paikassa, niemen nokassa, valtameren kuohujen äärellä.
.
Palaamme juna-asemalle, matkustamme tuttuun 21'000 asukkaan Penzanceen. Varmistamme yösijamme taas YMCA:sta (The Orchard, Alverton Road) kello 14:30. Onkohan NMKY saksalaisille pari penniä liian kallis retkeilymajoihin verrattuna? Vai onko Jugendherberge systeeminä heille tutumpi? Suuremmat makuusalit koko joukko-osastolle ja helppo varata suunnitelmallisesti päiväkäskyn mukaan etukäteen... Joka tapauksessa Penzancen YMCA:an mahdumme aina, vaikka se on retkeilymajaa lähempänä rautatieasemaa ja keskustaa, retkeilymajalle vievän tien varrella.
.
YMCA:n huonokuuloinen vanha ukko (eri mies kuin viimeksi) rahastaa meiltä 2 x 4,15 puntaa ja näyttää tämän kertaiset huoneemme. Sitten lähdemme kävelemään kaupungille. Etsimme vanhojen kirjojen kauppoja, antikvariaatteja. Poikkeamme leipomoihin ja syömme herkkuja.
.
Löydämme 'Old Posthousen', yhden upeaksi entisöidyn talon muiden vastaavien kaksikerroksisten rivistä, pieneltä Chapel Streetillä, antiikkiliikkeen vierestä. Vanhan postitalon alakerta on nyt antikvariaatti, josta löydämme itsellemme lastenkirjoja... Sue Townsendin 'Adrian Mole' yhdellä punnalla Sadulle ja Anthony Buckeridgen (1912-2004) 'Just like Jennings' (2,50 punnalla) minulle.
.
Jennings-sarjan 12. osa on sidottu, punainen, kovapahvikantinen, vuoden 1965 painos. Kirjakaupasta olin ostanut jo aiemmin nidotun, pehmeän, uuden taskukirjapainoksen 'Speaking of Jennings' (alkuteos vuodelta 1974, osa 22), halvemmalla, 2,25 punnalla. Piirroskuvitettuja molemmat. Kumpaakaan ei saa suomeksi, sillä Tammi suomennutti vain 11 ensimmäistä 27 kirjasta.
.
Sanomalehdet kertovat, että 60 ihmistä on kuollut Thamesilla disco-veneessä. Sen verran seuraamme matkalla uutisia. Syömme illalla kasvitieteellisessä puutarhassa. Näemme upean punkkarihenkisen tyttö-poika-parin, mustissa hatuissa, hurjiksi punavärjätyissä hiuksissa.
.
Eräässä Penzancen pääkadun Alverton Streetin kaupassa on illalla, sulkemisajan jälkeen, jonkinlainen tuote-esittely käynnissä. TV-koomikko Benny Hilliä muistuttava, hyvin ystävällinen brittimies tarjoilee makeita keksejä maistiaisiksi ja ostammekin lopulta jotakin.
.
Soitamme omaisillemme Suomeen kello 20:30. Siskoni tilaa verottomia, poltettavia tuomisia. Äiti hoputtaa paluumatkalle. Satu kuulee isältään, että Ruotsissa on junalakko! Miten se vaikuttaneekaan kotimatkaamme viikon päästä, ensi viikolla?
.
Palaamme YMCA:an kello 21. Järjestelen kahta reppuani, siirrän vanhat matkaesitteet pienestä päivärepusta isoon reppuun. Miten paljon kertyykään paperimateriaalia... mutta en malta luopua lehdistä, kuiteista, kartoista, esitteistä, vaikken jälkeenpäin paljon malta enää tutkia. Papereiden vain kuvittelee olevan muistoiltaan arvokkaita. Kuuluisivat matkailumuseoon!
.
Käymme jälleen Sadun kanssa yhdessä suihkussa, kello 21:35-22:05. Shampoo on loppumassa. Aikaa ja tilaa peseytyä riittää, ei ole ruuhkaa. Vain yksi epäröivä tyttö kulkee ohitsemme wc:hen pesuhuoneen käytävällä, ollessamme jo valmiit. Kuivailemme Sadun isoon pyyhkeeseen. Tulee puhdas olo.
.
Penzancen YMCA:n huoneessa numero 2 (alakerrassa pian receptionin jälkeen, ennen käytävää piharakennukseen) istun alapetilläni ikkunan alla kirjoittamassa keskiyön hetkellä. Huoneessani on oranssi ja valkea seinä. Vanhanaikaisessa vaatekaapissa on nimetyt lokerot pyjamalle yms. Sänkyni lakana on hieman täplikäs ja huopa epämukava.
.
Huoneessani on 4 vuodetta, joista vain 1 peti omani lisäksi on varattu. Sen vierellä on iso, sininen reppu ja mm. Sokoksen (!) muovikassi. Sängyn päällä on vaatteita hujan-hajan. Lavuaarin laidalla on Jordanin hammasharja mukeineen. Baedeker-matkaoppaan kulma pilkistää huonetoverin repusta.
.
Olen juuri pessyt alusvaatepyykkini, kun on ollut sopivasti omaa rauhaa ja huoneen lavuaari käytettävissä. Liotin pyykkiäni 10 minuuttia kello 22:40, käytin Y3-nimistä kylmäpesuainetta, huuhtelin kolmella vedellä 15 minuuttia, väänsin kuiviksi. Nyt vaatteeni on ripustettu yöksi kuivumaan vuoteeni jalkopäähän.
.
Huonetoverini saapuu vasta kello 0:20. Hiljainen, laihanpitkä hujoppi, joka muistuttaa 'Psyko'-elokuvan 'Norman Bates'ia... eli näyttelijä Anthony Perkinsiä. Hän hymyilee sanattomasti tervehdykseksi, pesee hampaansa ja sammuttaa valon puoli yhdeltä.
.
Norman Batesin pestessä hampaitaan olen lopettanut kirjoittamisen, riisunut farkkuni ja sukat, sekä kömpinyt vuoteeseeni. Kummankin kerrossängyn yläpetit jäävät tyhjiksi. Nukun erittäin hyvin 7 tuntia, aamun puoli kahdeksaan.
.
***
TRURO, tiistaina 22.8.
.
Nousen vuoteesta huonetoverini jäljessä kello 7:45. Hänen herätyskellonsa alkaa soida vasta kahdeksalta... YMCA:n ukko kiertää herättelemässä viimeisiä unikekoja kello 8:30.
.
Pakkaan reppuani 'Anthony Perkinsin' häivyttyä makuuhuoneesta. Hänen palattuaan kello 8:05 lähden vuorostani käytävälle, käymälään. Mietin miksi hänen leipäpussissaan lukee: "Tarjous. Suomalaista ranskanleipää". Lisäksi hänellä on Sokoksen muovikassi. Hän ei näytä suomalaiselta, mutta en ole kuullut hänen puhuvan mitään... Onkohan hän puolestaan nähnyt minulla - Anttilan muovikassin?
.
Olen nukkunut mukana kuljettamassani omassa 'retkeilymaja-lakanassa' (ostettu Helsingistä Suomen Retkeilymajayhdistyksestä) paksun, valkean huovan päällä. Niin on ollut mukava ja sopivan lämmin yöllä. Ikkunaa en saanut auki, verhot vedin eteen. Jotakin ilmanvaihtoa tai tuuletusta oli aamulla, mutta palatessani wc:stä makuuhuone tuntuu tunkkaiselta.
.
Pyykkini on yhä kosteaa, mutta pakkaan muovipussiin. Sää näyttää ulkona harmaan pilviseltä. Eilisen sanomalehti lupasi kuitenkin kuivaa ilmaa.
.
Istun TV-huoneessa kello 8:30. Tapasin Sadun 7 minuuttia sitten. Hän lainasi suihkusaippuani. Häneltä oli peite pudonnut yöllä kerrossängyn yläpetiltä, eikä hän ollut jaksanut hakea takaisin. Sitten häntä oli palellut.
.
Huonetoverini 'Anthony Perkins', FIN? oli äänettömästi ilmestynyt taaksemme, kun juttelimme Sadun kanssa. Norman Bates kuuli tai kuunteli ja levitti jälleen ovelan hymyn kasvoilleen. Ymmärtääkö hän suomea, onko hän suomalainen vai käynyt Suomessa... Arvoitus.
.
Ruokailuhuoneesta kuuluu kolinaa ja ihmisääniä. Emäntä kulkee ohitseni ja kysyy: "Have you got breakfast?". Hän poimii pyykkiä kuivumasta ulkoa takapihalta. Vanhaa taloa on jatkettu takapihalle työntyvällä siipirakennuksella. Yhdyskäytävältä on ikkunoita pihalle.
.
Satukin on utelias Norman Batesista, joka kuuntelee äänettömästi ja arvoituksellisesti hymyillen hänen puheitaan. Satu tulee poikien huoneeseen penkomaan Perkinsin tavaroita, samalla kun minä kokoan vielä omia kamppeitani. Samassa Perkins tuleekin sisään äänettömästi, väläyttäen yhtä äänettömän hymyn. Poistumme, minulla on jo koossa kaikki tavarani, mutta Satu ei ole saanut kaivettua kaivattua selvyyttä miekkosesta.
.
Kävelemme aamulla Alexandra Roadia rannalle, jossa istuudumme syömään ja syöttämään lintuja. Penzance on kirkuvien lokkien kaupunki. Meri pärskyy, ilma tuoksuu suolaiselta. Raaka viima uhkaa, voisi hyytää veren. Tällainen rannikko tuo mieleen ainaisen tai tämänhetkisen syksyn tunnun. Uhka jostakin kylmästä ja märästä. Tämä ei ole kesäidylli: lämpöä ja hempeää tunnelmaa, vaan syysidylli: raikasta tuulen voimaa (kunhan on lämpimät vaatteet yllä). Pari-kolme koiraa tapaamme ulkoiluttamassa isäntiään, sopivat hyvin maisemaan.
.
Perkinsiä odottikin englanninkielinen tyttöystävä YMCA:n pihalla, silloin kun hän tuli viimeksi poikien makuusaliin ja me Sadun kanssa lähdimme pois. Näimme Batesin tytön pihalla odottamassa. Ja sitten kun lähdemme pois merenrannalta, näemme taas sekä Perkinsin että tytön. Hekin ovat tulleet Alexandra Roadia, istuneet taaksemme rannalle, mutta emme ole huomanneet heitä, entäpä he meidät?
.
Lähdemme Sadun kanssa Truroon, tunnin junamatkan itään, Lontoon suuntaan. Kävelemme rautatieasemalta alas vasemmalle ja tulemme vähitellen kaupungin keskustaan. Kaipaamme istumiseen penkkejä ja puistoja. Käymme kirjakaupoissa, eräässä kaksikin kertaa - vahingossa, sillä toinen sisäänkäynti oli toisen kerroksen tasolla, toiselta kadulla, jolloin luulimme uudeksi kaupaksi. Marks & Spencer ja LoCost ovat ruokakauppojamme täällä.
.
Just Books -niminen antikvariaatti vaikuttaa hyvältä. Muuten Enid Blytonia olisi Sadulle, mutta ainoa Viisikko-kirja on rikkinäinen. Lainakirjasto poistaa tarpeettomia kirjojaan ja myy niitä hintoihin 15 p, 25 p...
.
Truron tuomiokirkossakin käymme. Mahtavan iso, vuodelta 1880, muttei jotakin Porin komeinta Keski-Porin kirkkoa kauniimpi. Kyllästymme illan tullen Truroon, kun kaupatkin ovat jo kiinni. Jäänteitä muinaisesta normannilinnoituksesta emme huomaa etsiä.
.
Matkustamme vielä viimeisen kerran St. Ivesiin. Vaihdamme Trurosta tullessa junaa St. Erthin kylässä (1300 asukasta). Onpa enemmän vaihtoaikaa kuin Penzancesta tullessa. Ivesin junassa ei olekaan tuttua konduktööriä. Muuan perheenisä punastuu työnnettyään perheensä ulos vaunusta liian aikaisin, väärällä asemalla. He palaavat kiireesti junaan, vielä ehtivät. Naurua. St. Ivesissa käymme rannalla, istumme ulkona penkillä ja mietimme jatkosuunnitelmia.
.
Lähdemme yöjunalla Penzancesta Lontoon Paddingtonin asemalle. Matkan varrelta tulee vaunuun, käytävän toiselle puolelle, Readingiin asti paikat varannut vanha pariskunta, joka juttelee koko yön. Palelen aamuyöstä, nukkumiseni ei enää onnistu. Luen ostamaani Jennings-kirjaa, vaikka jälkeenpäin valvominen väsyttää kovasti. Satu vaikuttaa nukkuvan.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
(576. Interrail Cornwallissa)
(577. Interrail Walesissa)
(578. Interrail Lontoosta Falmouthiin)
JATKUU
579. Interrail Windsorista Newhaveniin

577. Interrail Walesissa

Aamuvarhaisella Lontoon Paddingtonin asemalla on ensin hiljaista, mutta vähitellen alkaa saapua paisuvana virtana ihmisiä ja kaupatkin avautuvat. Juna Walesin Cardiffiin lähtee kello 7, mutta saapuu laituriinsa jo klo 6:40. Otamme vaunusta istumapaikat ja jatkan päiväkirjan kirjoittamista. Satu asettuu nukkumaan.
.
Ensimmäiset ihmiset jäävät junastamme jo Swindeaan. Toisilta väliasemilta tulee laumoittain matkustajia, jotka poistuvat seuraaville asemille. Viereeni istuu salkkunsa kanssa painiskeleva herrasmies, joka näkyy lukevan kirjaa ensimmäisestä maailmansodasta. Lähtiessään pois hänellä on yhä ongelmia laukkunsa kanssa, jonka sulkemista hän yrittelee vielä ulkona laiturilla.
.
*
CARDIFF, Wales, perjantaina 18.8.
.
Walesin pääkaupunki kello 9... Cardiff on tylsä ja mielestäni kylmänoloinen, kuten Helsinki tai Geneve tai Zürich... Onhan täällä kuitenkin valtava yltiöromanttinen satulinna, vasta 1800-luvulla rakennettu, ei enää mihinkään puolustustarkoitukseen, vaan pelkästään viihteeksi!
.
Kävelemme toki satulinnan äärelle, ostellen matkalla piirakkaa ja leivoksia. Pääsymaksu linnaan olisi 2,50 puntaa eli paljon... Kävelemme linnan ohi länteen, joen yli puistoon. Meiltä jää huomaamatta paremman puiston portti, linnanpuiston!
.
Istumme penkille, Satu on väsynyt. Paljon ihmisiä kulkee ohitsemme. Koirat uivat joessa ja välillä kala hyppelehtii vedessä. Syömme tuoreet ruoat ja viivymme puistossa pitkään. Valikoin Lontoon ilmaisista City-lehdistä säilytettäviä sivuja. - Uskomaton määrä Batman-rihkamaa on myytävänä lehden mainoksissa! Batman-boomi on uuden elokuvan myötä valloittamassa maailmaa.
.
Paluumatkalla menemme vielä istumaan linnanpuistoonkin. Leikimme sokeaa ja taluttajaa ja Satu lasta. Työntelemme toisiamme eteenpäin.
.
Postikonttoria etsimme taas epätoivoisesti kartoista ja kaduilta. Aseman kartasta sellainen olisi löytynytkin... Kauppahalleja ja katettuja ostoskujia näemme, ja upeita tai tavallisia ostoskeskuksia. Kuljemme kahdessa kerroksessa kauppakäytävien kattojen alla.
.
Vasta rautatieasemalta itään vievältä rähjäiseltä kadulta löydämme joitakin antikvariaatteja. Valikoimassa on vain nimeksi lehtiä, Western, Scifi, sekä aikuisille, Adults Only... Kolmaskin aikuisten kauppa on, mutta ovensa on kiinni: "Sisällä on tuotteita, jotka voivat loukata", ilmoitetaan kyltillä.
.
Toteamme, että nähdäksemme kiinnostavimpia raiteita tai vaikkapa Guinnessin Ennätystenkirjan 58-kirjaimisen rautatieaseman Llanfairpwllgwyngyll-gogerychwyrn-drobwllllanty-siliogogogogh'in olemme väärässä kolkassa Walesia. "Pyhän Marian kirkko syvänteessä valkoisen pähkinäpuun luona, lähellä vuolasta virranpyörrettä" olisi lähempänä pohjoisesta, minulle tutusta Chesteristä päin. Lähdemme sentään etsimään yösijaa Cardiffin ulkopuolelta, Llwyn-y-pia -nimisestä kylästä tai pikkukaupungista.
.
Treherbertiin lähtee paikallisjuna kello 15:36 laiturilta 6. Se kulkee puolen tunnin välein Rhonddan laaksossa mm. Llwyn-y-pian kautta. Ennen lähtöä junalla etsimme viimeisen kerran mutta turhaan postikonttoria kadulta aseman toiselta puolelta.
.
**
LLWYN-Y-PIA, Wales, perjantaina 18.8.
.
Paikallisjuna on tylsä, matkustajia on runsaasti. Ovi täytyy avata napista. Llwyn-y-piaan on 45 minuutin matka, ohitse tusinan aseman.
.
Perillä asemallamme havaitsemme tiheästi opasteita ja retkeilymajakin löytyy yllättävän helposti vain puolen kilometrin päästä. Ensin menemme kadun länsipuolelle, sitten pitkää ja vilkasta maantietä pohjoiseen sekä lopulta ylös mäkeen kiemurtelevaa tietä länteen.
.
Glyncornelin talon pihalla näkyy jo odottelevan joukko nuoria ihmisiä. istuskelemassa ja juttelemassa keskenään. Satu menee pihalle oikotietä portaita, minä autotietä ohitse haukkuvan koiran. Olemme Walesissa, osoitteessa Mid Glamorgan CF40 2JF.
.
Retkeilymaja aukeaa vasta kello 17. Kulutamme aikaa pihalla, seurustelemalla häkissä olevan koiran kanssa ja katselemalla ulkopuolelta taloa. Tämäkin hostelli-rakennus on varsin linnamaisen näköinen, ainakin kartanomainen, monin erilaisin ulkonäköä rikastuttavin ulokkein ja erkkerein. Ei mikään moderni ja tylsä kenkälaatikkotalo vaan amatöörin tai arkkitehdin hassutus, folly.
.
Llwyn-y-pian retkeilymaja sopii myös liikuntaesteisille. Ulkoa pihalta on rakennettu pyörätuolille sopiva, suorakulmaisen mutkan tekevä silta ylös toiseen kerrokseen, dormitory numero ykköseen. Outo rakennelma saa talon vaikuttamaan hivenen joltakin itseoppineen keksijän Pelle Pelottoman omin käsin korjailemalta työpajalta. Väärän vänkyrä talo kuin Agatha Christien dekkarissa, pikemminkin konstikas kuin kaunis.
.
Jonotamme ilmoittautumaan, australialainen edellämme, joku hänen edellään, ja joku takanamme. Saan huoneen numero 1, kuten kengurukin, ja Satu saa huoneen numero 6. Huoneessani on viidessä kerrossängyssä 10 vuodetta, joita valitsemaan kertyy 4 käyttäjää. Koko talossa luetteloidaan olevan 62 vuodepaikkaa. Varaan petin ulkoseinältä läheltä parvekkeen ulko-ovea, josta pääsee pyörätuolisillalle.
.
Kävelemme Sadun kanssa kylään eri tietä kuin tulimme, kiertotietä. Käymme Llwyn-y-pian pienessä Spar-kaupassa, joka on avoinna kello 20:een asti. Seinällä oleva lappu kehottaa: "Tue kaupan sunnuntai-aukioloa!" Suklaajuoma 500 ml maksaa täällä 35 pennyä (aiemmassa kaupassa 28 pennyä). Mutta on viehättävä maalaiskauppa! Pieneen tilaan on ahdettu vähän kaikkea mahdollista tarvekalua. Valikoima ei tyydytä Satua.
.
Palaamme illaksi junalla kylästä Walesin pääkaupunkiin, Cardiffiin, jossa olemme perillä kello 19-20:36 välisen ajan. On perjantai-ilta. Etsimme avointa ruokakauppaa, mutta kohtaamme vain suljettuja kaltereita ostoskeskuksen käytävissä. Hiljaista, paitsi joitakuita ravintoloihin meneviä ihmisiä. Puliukko näkyy nuokkuvan penkillä, iso koira turvana vierellä.
.
Cardiffissa on kiitettävän runsaasti opastekylttejä kävelijöille. "Toilet"-viitta näyttää hyvin tien ostoskeskukseen. Jokin kioski on auki linja-autoasemalla juna-aseman vieressä. Satu syö hampurilaisen.
.
Palaamme retkeilymajaan kello 21:n maissa. Paluujunasta näemme kauniin auringonlaskun. IR-lipustamme ei tarvitse näyttää kuin kantta tällaisessa paikallisjunassa. Walesin kieli kuulostaa kivalta edelleen (kävin Walesissa aiemmin vuosi sitten).
.
Edellämme puolen kilometrin matkaa asemalta hostelliin kävelee saksalainen tyttöpari reppuineen. Luulen lihavampaa ensin pojaksi. Hekin huomaavat meidät. Ohitamme heidät oikaisemalla ylös porraspolkua pitkin, kun tulokkaat, kuten minäkin päivällä, kiertävät autotien kaarteen. Tytöt päätyvät Sadun huonetovereiksi, mutta vasta Sadun ehdittyä nukahtaa.
.
Käyn suihkussa jälleen yhdessä Sadun kanssa. Suihkukomeroita on kolme sekä lisäksi neljäs vammaisille. Muita suihkuun menijöitä ei tällä hetkellä ole, mutta lattia on märkä entisistä.
.
Makuuhuoneessani olen ensimmäisenä. Alapeti allani on merkeistä päätellen varattu. Minä en ollutkaan jättänyt ylävuoteelleni merkkejä itsestäni, ehkäpä tulokas luuli kumpaakin kerrosta tyhjäksi.
.
Pian alapetin kaveri tuleekin, vähän myöhemmin myös hänen veljensä sekä vielä Mr. John Sloan Melbournesta. Kirjoitan hieman päiväkirjaani. Lauma saksalaisia (iso ryhmä, jollaisissa saksalaisilla on tapana kierrellä retkeilymajoja) meluaa ja kirkuu käytävässä, kaiketi suihkuun mennessään. Onneksi he eivät ole tulossa meidän makuusaliimme! Nukahdan kello 23:15.
.
***
TREHERBERT, Wales, lauantaina 19.8.
.
Uinun mainiosti melkein 8 tuntia, kello 7:15 asti ja nousen vuoteesta klo 8. Käytyäni wc:ssä näen Sadunkin matkalla pesulle ja menen itse ulos pihapenkille kirjoittelemaan. Aikaa vierähtää kello 8:10-8:50. Sitten löydän Sadun alakerran salista. Hän on vihainen, koska ei ole löytänyt minua, vaikka on käynyt koira-aitauksellakin etsimässä (josta vähän matkaa kauemmas, ulko-ovelta suoraan eteenpäin, olin mennyt istumaan pihapenkille).
.
Satu lähtee kuuromykäksi muuttuneena ulos. Kello 9 odotamme kuitenkin yhdessä reception-luukulla, varataksemme toisen yön Llwyn-y-piassa, mutta wardenia ei näy. Satu aikoo pestä omia pyykkejään. Minä lähden ulos saman pöydän äärelle, jossa kirjoittelin aamulla.
.
Tapaamme uudelleen kello 9:50, jolloin Satu tulee reppunsa kanssa ulos ja kertoo huolestuneella, mutta neutraalilla äänellä: - Joudutaan lähtemään, miehille ei ole tilaa!
.
Minäkin haen sitten talosta reppuni. Receptionin poika pahoittelee vielä kerran minullekin, ettei ole tilaa, ja antaa meille retkeilymajakorttimme takaisin. Mitään duty'a emme joudu tekemään, pieneksi hyvitykseksikö häädön vuoksi?
.
Kävellessämme Llwyn-y-pian pikkuiselle juna-asemalle (jossa on vain 1 raide ja 1 laituri) olemme rakkaalla tuulella, halailemme ja suutelemme. Ajatukset ovat avartuneet paikalleen jämähtäneistä koti-riidoista matkan jännitykseen.
.
Poikkeamme kylän pikkukaupassa. Ihmiset ovat kylässä ystävällistä sorttia, ainakin vanhukset: tulevat juttelemaan turisteille, neuvovat oma-aloitteisesti, selittävät vaikkapa postin kulkua (Britanniassa ei postiin kosketa sunnuntaisin - työehtosopimus kieltää!)
.
Aamupäivän junassamme Cardiffiin on vain kaksi vaunua, kumpikin täpötäynnä. Joudumme Sadun kanssa istumaan eri penkeillä, reput penkkien välissä. Vaunut ovat sellaista mallia, jossa ulko-ovia on äärimmäisen tiheästi. Jokaisesta penkkivälistä avautuu ulko-ovi laiturille. Aivan kuin sarja menneen ajan postivaunuja olisi kytketty peräkkäin toisiinsa. Matkustajina on paljon korvarenkaita käyttäviä poikia.
.
Cardiffissa osaamme joten kuten mutkitellen Hill Streetin postitoimistoon, josta ostamme 20 kpl 23 pennin postimerkkejä ja Air-Mail -lipukkeet kaupan päälle. Sitten menemme St. David's Centren Marks & Spencerille, ostaaksemme 4 pakettia voileipiä (sunnuntainkin varalle), 4 jogurttia, neljä sämpylää, juustoa ja rusina-kirsikka-kakkua. Laskun loppusumma 7 puntaa.
.
Mutkittelemme rautatieasemalle ja odotamme Swansean junaa, kun Satu yllättäen havaitsee laukkunsa olevan märkä. Llwyn-y-pian pikkukaupasta aamulla ostettu jogurttipurkki on hajonnut ja viidesosa sen sisällöstä tahrii tässä vaiheessa laukkua. Puhdistamme laukun, tyhjennämme tavarat penkille ja syliimme.
.
Tässä vaiheessa Satu huomaa unohtaneensa silmälasinsa Llwyn-y-piaan! Ne jäivät aamulla sängyn päälle, hän muistaa. Meidän täytyy palata takaisin! Sen sijaan eilen hukassa ollut herätyskello löytyy nyt repusta.
.
Swanseaan emme voi siis vielä lähteäkään. Junakin sinne on jo 75 minuuttia myöhässä. Lähdemmekin kello 13:06 paikallisjunalla Rhonddan laakson linjaa Lwyn-y-piaa pohjoisemmaksi Treherbertiin, jonne saavumme kello 14:05.
.
Paksukulmakarvainen junailija lukee IR-lippujamme, muttei leimaa niitä. Saavuttuamme perille Treherbertin asemalle hän kysyy, olemmeko menossa vuorille? Kukkulat ovat kai kauppalan turistivetonaula. Mistä maasta tulette, hän kysyy myös, ja osoittaa kädellään suuntaa mainitsemilleen vuorille.
.
Junarata ja Treherbertin pieni kaivoskaupunki sijaitsevat tosiaan laaksossa kukkuloiden lomassa. Kaksi- tai kolme-kerroksiset talot on rakennettu yhteen tiiviiksi kivimuureiksi katujen varsille, suppealle alueelle. Ympäröivä luonto näyttää väljältä ja autiolta. Jylhän näköisiä, tuuheita metsiä rinteillä. Toisaalla paljaita aukkoja ja niittyjä, vailla asutusta ja ihmisiä.
.
Lähdemme nousemaan kärrytietä ylös ulos luontoon, lounaaseen. Rinne on aurinkoinen, vaikka aurinko paistaa yläviistosta mäen takaa. Tällä kohdalla maasto on niittyä.
.
Polku jatkuu metsään, tuuheaan ja hämärään. Kuljemme välillä läpitunkemattomien kuusien varjossa. Emme taida olla oikealla polulla, jos yhä ylemmäs haluaisimme, sillä tämä polku kääntyy myöhemmin alaspäin. Seuraamme kuitenkin sitkeästi valitsemaamme uraa, vaikka reppu painaa selkää. Ylitämme peräti neljä pientä puroa, ennen kuin asetumme lepäämään aurinkoiselle niittyrinteelle.
.
Istumme kivellä vuorenrinteessä kello 15:05-17:15, kunnes jäämme varjoon. Sitten vaihdamme paikkaa päästäksemme takaisin aurinkoon. Halailemme ja hyväilemme. Satu kuivattelee vaatteitaan teräslanka-aidalla, paitoja, sukkia ja pikkuhousujaan, hänhän oli aamulla pessyt pyykkiään, koska aioimme silloin jäädä Llwyn-y-piaan.
.
Mies ja koiransa ovat ainoat ohikulkijat polkua pitkin alas rinnettä. On mukavan lämmintä auringossa ilman paitaa. Syömme eväitä, kirjoittelemme ja selailen Independent -sanomalehden tuoretta lauantaista Weekend-osaa, sivuja 25-48. Olin poiminut lehden paikallisjunasta. Miten mielenkiintoisia sivuja, kun vain ehtisin lukea! Satu ratkaisee jälleen älykkäiden järjestön Mensan "pääsykoe-ehdokas-tehtävän"...
.
Pyykki kuivuu hyväntuoksuiseksi täällä luonnossa! Alapuolellamme näemme walesilaisen kaivoskaupungin. Sen takana, laaksoa rajaamassa, kohoaa toinen pitkänomainen vuorenharjanne tuuheine havumetsineen ja kaljuuntuneine metsän aukkoineen. Jokin 'Viisikko ilman koiraa' ohittaa leiripaikkamme eli neljä nuorta (poikaa) retkellä.
.
Illansuussa palaamme tulotietämme alas rinnettä purojen ylitse. Ensin minusta on vaikeata tunnistaa varmasti reittiä, kunnes tapaamme neljännen puron taas. Sen yli pääsee vaihtoehtoisesti kävelykiviä tai yksinkertaista betonikaarisiltaa pitkin. Ehdimme hyvin rautatieasemalle kuudeksi ja samalla viemään kertyneet roskamme jätesäiliöön.
.
Jätämme Treherbertin kello 18:12 paikallisjunallamme, joka kulkee Llwyn-y-pian kautta Cardiffiin. Pysähdymme taas Llwyn-y-piassa kello 18:30 kävelläksemme retkeilymajalle - portaitten oikoreittiä tietenkin.
.
Receptionissa ei ole ketään. Käymme itseksemme yläkerrassa, osaammehan tien. Satu löytää heti silmälasinsa vuoteen päältä huoneen pesualtaan vierestä, mihin muistikin ne unohtaneensa. Tyttöjen huoneessa ei ehkä ole tällä välin käytykään? Huone on tyhjillään, ilman muiden tavaroita.
.
Tilaisuuden tullen käymme vessoissa pissoilla ja täyttämässä kumpikin juomapullomme. Satu tapaa espanjalaisen tytön, joka on kävellyt koko päivän. Ulkona menemme vielä ottamaan valokuvan 'typerästä koirasta', joka kiertää ympäriinsä kaluamansa luu suussaan, eikä istuudu. Filmi loppuu Sadun kamerasta kesken toisen kuvan ottamisen talosta, josta leviää juuri ruoan laittamisen lämpimiä tuoksuja.
.
Rhonddan laakson paikallisjunalla ajamme enää seitsemännen ja viimeisen kerran. Lauantai-iltana junassa istuu juhla-asuisia tyttöjä. Yksi heistä kinaa tupakoivan tummaihoisen kanssa ikkunan avaamisesta. Junailijana on nuori poika, joka tuntee IR-kortin eikä leimaa sitä. Vanhempi kollega kulkee vielä hänen mukanaan kouluttajana. Poika ehtii hieman seurustella tyttöjen kanssa.
.
****
SWANSEA ja Fishguard, lauantaina 19.8.
.
Cardiffista lähdemme tunnin matkalle Swanseaan kello 20:40, 20 minuuttia aikaisemmalla junalla kuin ensin aioimme, koska kuulutuksesta päätellen seuraavan junan saapuminen on epävarmaa.
.
Swansean asemalla meillä on 1,5 tunnin junanodotus. Muuan tyttökin odottaa jotakin. Hän luo toiveikkaita katseita aseman ulko-ovelle, käy välillä soittamassa lankapuhelimella, mutta jää edelleen paikalleen sittenkin, kun Satu ja minä pääsemme jo uuteen junaan.
.
Odotellessamme käväisen ulkona, mutta en löydä mistään postilaatikkoa kirjoittamillemme kuvakorteille, niin että saisimme niihin Swansean leiman. Tunnelma kaupungissa vaikuttaa vilkkaalta, on kuin jotakin lauantai-illan huumaa... Ikävänkin näköisiä tyyppejä, kuten päihtyneitä, vaeltelee asemalla, noustakseen sitten Cardiffiin lähtevään junaan, mennäkseen vähän isompaan pääkaupunkiin (230 tuhatta vastaan 320 tuhatta asukasta).
.
Fishguardin juna osoittautuu kelvolliseksi. Ei ole ennakkovarauksia ja tilaa on riittävästi. Peräpäässä on neljä ensiluokan vaunua. Matka perille kestää kaksi tuntia. Sitten juna jää tunniksi odottamaan Irlannista saapuvaa laivaa, kunnes tekee paluumatkan kello 1:50-8:20 Lontooseen Paddingtonin asemalle.
.
Haen lauttaterminaalista matkaesitteitä ja etsiskelen edelleen postilaatikkoa. Satu lojuu ulkona penkillä, kunnes siirrymme takaisin junanvaunuun, jossa on mukavampi olla.
.
Joudumme paluumatkalle vaihtamaan istumapaikkojamme junassa, sillä junailija on jakanut jo matkalla Fishguardiin, ennen perilletuloamme, paikanvarauslaput paluuvuorolle ja yksi muutamista varauksista osui juuri minun tuolilleni. Junan paluulähtöön oli silloin noin 1,5 tuntia aikaa.
.
Siirrymme 'keskiaidan penkille': avovaunun puolivälissä on penkkien selkänojien takana seinämä, vaikka itse oviaukko onkin oveton. Meillä on täysi vapaus valita paikkamme, sillä vaunussamme ei ole lisäksemme kuin muuan vanha mies, joka hassusti torkkuu suu taivasta kohti ammollaan.
.
Luulenkin, että jnna on vanhukselle yöpymiskeino. Mutta ei, oikeasti hän odottaa laivaan pääsyä junasta käsin, koska junassa on lämpimämpää ja viihtyisämpää kuin terminaalissa. Vain Sadulle ja minulle edestakainen junamatka Fishguardiin tarkoitti pelkkää ilmaista yöpymistä - ja yöjunaa Lontooseen. Liian lyhyt matka suoraan Cardiffista Lontooseen ei riittäisi nukkumiseen.
.
Pienen laivamatkan päässä Fishguardista olisi myös Rosslare, Irlanti. Aika ja raha eivät taida riittää tällä kertaa. Käyn Irlannissa eräänä tulevana vuotena vuorobusseilla Lontoosta.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
(576. Interrail Cornwallissa)
(577. Interrail Walesissa)
JATKUU
578. Interrail Lontoosta Falmouthiin

lauantai 8. huhtikuuta 2017

576. Interrail Cornwallissa

Aamulla odottelen vähän aikaa Penzancen YMCA:n käytävässä, kunnes Satukin kömpii esiin huoneestaan unenpöpperöisenä. Aamutoimien jälkeen lähdemme yöpaikastamme NMKY:ltä reppuinemme suoraan kohti Castle Horneckin YHA-retkeilymajaa. Aiomme olla Penzancessa toisenkin yön. Saamme aamulla helposti yösijan Horneckista ja kävelyäkin perille on alle kilometri, kun reitin ennestään osaamme ja samalla suunnalla olemme.
.
*
ST. MICHAEL'S MOUNT, keskiviikkona 16.8.
.
Kävelemme Penzancen keskustaan ja linja-autoasemalle, joka on meren rannalla lähellä juna-asemaa, kauniilla paikalla, josta on näköala St. Michael's Mountiin, muutaman, ehkä kuuden kilometrin päähän. Sillä saarella haluamme käydä, ja nimenomaan laskuveden aikaan, että pääsemme kävelemään saarelle meren pohjaa pitkin ilman venettä. Emme halua kuitenkaan kulkea jalkaisin monen kilometrin matkaa, joten etsimme bussin, joka ajaa rannikkoa pitkin saaren läheisyydessä.
.
Bussiin jonottaa laiturilla melkoinen määrä keski-ikäisiä ja vanhempiakin britti-turisteja. Matka Marazioniin, kylään St. Michael's Mountin edustalla, maksaa 70 penceä. Matkustajat paljastuvat suurimmaksi osaksi turisteiksi viimeistään siinä vaiheessa kun saari kukkulalla olevine luostareineen tulee komeasti näkyviin bussin ikkunasta. Se aiheuttaa kohahduksen ja ihmiset alkavat heti pyrkiä bussin ovelle ja ulos.
.
Kuski kuuluttaa kovaäänisesti, että tässä ei vielä ole St. Michael's Mountin pysäkki, se on vasta seuraava, ja niinpä turistiväki palaa penkeilleen. Ajetaan vielä vähän matkaa, ja sitten on oikea pysäkki. Suurin osa matkustajista jää pois, kuten mekin, aivan lähellä saarta.
.
Olemme rannalla, mutta laskuvesi on paennut ja paljastanut hiekkaisen merenpohjan, joka ulottuu saarelle asti. Siellä täällä on jäljellä pieniä lammikoita. Saarelle vie kivetty polku, joka ei paljonkaan kohoa merenpohjasta, vaan jää aina nousuveden alle.
.
Paljastunut merenpohja tuoksuu voimakkaasti levälle. Lokit parveilevat hakemassa ruokaansa. Kuljemme ensin merenpohjan leväisellä hiekalla ja sitten kivisellä tiellä.
.
Saarelle on vaeltamassa turistimassaa kuin meren mutaa. Kävelemme saaren rantaan asti. Venesatama on mainion näköinen kuiville jääneenä. Veneet on kiinnitetty ketjuilla siten, etteivät ole karanneet laskuveden mukana merelle, vaan lojuvat kallellaan hiekassa odottamassa nousuveden paluuta.
.
Kuivalla merenpohjalla levittäytymään mahtunut ihmisjoukko tiivistyy saaren ainoalla tiellä, joka vie kohti - lipunmyyntiä! Emme viitsi vierailla luostarissa. Pääsymaksu on kallis, peräti 2,50 puntaa. Olemme kai nähneet vuoksen ja luoteen saaresta jo olennaisimman. Palaamme Marazionin kylään, sen kujille, joita ehdimme vielä vilkaista odotellessamme bussia takaisin Penzanceen.
.
**
ST. IVES, keskiviikkona 16.8.
.
Illalla lähdemme junalla St. Ivesin kylpyläkaupunkiin. Ensin St. Erthissä on junan vaihto, sinne asti mennään Lontoon-junalla, ja siellä odottaa pieni paikallisjuna. Interrail-kortteja ei paikallisjunassa leimatakaan ja sama konduktööri tulee vähitellen tutuksi, kun käymme St. Ivesissä vielä monta kertaa!
.
Lyhyt rataosuus St. Erth - St. Ives on Britannian komeimpia! Sitä suositellaan nähtävyyksiä haluaville junaturisteille Thomas Cookin aikataulun "Scenic Rail Routes" -taulukossakin. Juna kaartaa korkealla rantatöyräällä, ikkunoista avautuu näkymä merelle ja alapuolella oleville pitkille hiekkarannoille.
.
Perillä kävelemme hiekkarannalle. Aluksi runsas rantaväki harvenee illan edetessä. Kirjoitan hiekkaan varoituksen: "Beware of cold!", sillä ilma on melko viileä. Sadulla on kurkkukipua, mutta hän kastelee itsensä silti.
.
Nousuveden aallot tulevat kerta kerralta edemmäs hiekkarannalle. Hiekka on aivan sileää ja aallot mahtavia. Tuulee. Saisi olla lämpimämpää elokuussa. Olemme Cornwallin pohjoisrannikolla.
.
Ennen paluujunalle paluuta katselemme rannan yläpuolelta, rannan takana olevalta tieltä, kirjoitustani hiekassa. Viestini näkyy hyvin, kuten muiden ihmisten pelkät nimikirjoitusten piirustuksetkin. Mutta pian aallot tulevat vuoksen mukana saavuttamaan rantahiekan ja pyyhkimään tekstin pois.
.
Paluujunamme viekin nyt suoraan, ilman vaihtoa St. Erthissä, Penzancen asemalle asti, johon pääsemme klo 21:15. Kävelemme pimeässä puoli tuntia Castle Horneckin retkeilymajaan. On viileää, muttei tuule enää. Satu on märkä uimareissunsa jälkeen. Täysikuu loimottaa taivaalla. Leikimme tiellä kauhuromantiikkaa. Autojen ajovalot leikkaavat pimeyttä.
.
Perillä retkeilymajan eteiskäytävässä istuskelee tyttöjä. Pimeässä palailee muitakin ihmisiä meidän jälkeemme. Olen yksin valaistussa makuuhuone neljässä ja varjokuvani näkyy ulos avoimesta ikkunasta: "See, someone there!" kuulen äänen pihalta.
.
Makuusali neljä toisessa kerroksessa on niin iso, että siinä on neljä erillistä ikkunaakin, ja seitsemän kerrossänkyä neljälletoista hengelle. Sadun osoite on makuusali kolme. Alakerrassa on poikien pesuhuone, jossa on 8 lavuaaria, 2 suihkua ja 5 wc:tä. Ne eivät ole vilkkaassa käytössä, vaan voin rauhassa peseytyä.
.
Sängyssäni mietin tekstiä postikortteihin, joiden kuva-aiheena on St. Michael's Mount veden ympäröimänä, niin että kivetty tie häämöttää läpi kirkkaan veden alta! Kirjoitan matkareittimme Namurista Penzanceen ja kehun Cornwallia moni-ilmeisemmäksi kuin Skotlanti. Junan ikkunasta näkee hyvin tätä Englannin Rivieraa. Lounais-Englannissa kehotetaan nyt kuivuuden vuoksi säästämään vettä peräti 40 % aikaisemmasta kulutuksesta!
.
Kello 23 makuusaliini tulee äänekästä jengiä, joka lähtee kuitenkin saman tien iltapesulle. Kaikki kuulostavat puhuvan englantia. Cornwall onkin mitä suosituinta lomaseutua englantilaisille itselleen. Pari vähä-äänisempää viiksekästä brittiä jää jo saliin, heiltä kuulen kaunista englantia. Huoneen ovi tuntuu käyvän koko ajan.
.
Makuusalista mieleeni tulee opettaja Anthony Buckeridgen (s.1912) 1950-luvulta 1990-luvuille kirjoittamien Jennings -nuortenkirjojen kuvaama Linbury Courtin sisäoppilaitos Sussexista. Onpa Penzancessa Jennings streetkin.
.
Jokin tuntuu haisevan makuusalissa! Kengät, hiki, saippua, deodorantti, talkki vai mikä? Märät pyyhkeetkö? Oma pyyhkeeni on kuivumassa sänkyni päässä. Yök hajua! Avoin ikkunakaan ei auta! It stinks! Nyt joku sammuttaa kattovalon, klo on 23:20.
.
***
LAND'S END, torstaina 17.8.
.
Jo kolmatta päivää olemme Penzancessa. Herään retkeilymajassa klo 7. Eräät muut nousevat jalkeille jo 07:15, mm. haiseva Sämpy tai Lapatossu minun petini alapuolelta. Kömmin itse alas klo 7:30, kun muiden ruuhka on hellittänyt. Otan postikorttini, päiväkirjani ja farkkuni tyynyni alta, kokoan lakanankin. Käyn vessassa ja menen ulos aurinkoon istumaan, kunnes Satukin tulee pihalle klo 8:50.
,
Duty on Penzancessa Sadun ja minun osalta pöytien kattamista liinoilla ja maustesirottimilla. Sama mukava heppu, jolta varasimme yösijan eilen, antaa ohjeet, vieläpä selvää kieltä puhuen.
.
Sade ryöpsähtää keskelle auringonpaistetta, kun olemme pihalla sementtimuurilla istumassa ja syömässä aamupalaa. Kastumme vähäsen. Menemme kuistin katoksen alle kello 10:10. Myöhemmin kävelemme viiden telttailijatytön perässä Penzancen keskustaan. Yksi tytöistä on ulkonäöltään ilmeinen Enid Blytonin 'Viisikon' Pauli eli poikatyttö Paula (englanniksi George eli Georgina).
.
Satu kysyy kolmesta kaupasta piilolasinestettä. On vain liian isoja pulloja. Kaupoissa on hyvä palvelu, auliisti neuvotaan tie lähimmän kilpailijan luo kysymään, jospa siellä olisi pieniä pullollisia. Penzancen "Apteekissa" myydään kaikkea "terveellistä": jopa valmiita voileipiä ja juomia. Ostelemme herkkuja ja lisää postikortteja 11 kpl, 6 penceä kappaleelta.
.
Kello 12:15 lähdemme linja-autoasemalta bussilinjalla N:o 1 kohti länttä ja Land's Endiä. Bussi on kaksikerroksinen, mutta toiset turistit ehtivät ennen meitä varaamaan kaikkein parhaat näköalapaikat toisen kerroksen eturivistä. Matka maksaa 2 puntaa hengeltä ja ajoaika on 55 minuuttia.
.
Penzancen länsilaitamilla bussimme ajaa yllättäen sisälle autotalliin. Kuljettaja vaihtuu siellä. Naapureinamme istuvien opiskelijoiden magneettiset junakortit eivät kelpaa bussissa, kuski käy yläkerrassa uudelleen katsomassa niitä ja kyselemässä. - Olemme käyttäneet niitä paljon... kehuvat opiskelijat.
.
Minulla on vieläkin mukana repussani Tampereen Aamulehti sekä jonkin suomalaisen pankin Milli-lehti. Jätän ne nyt bussin tyhjille penkeille. Milli-lehti saa ranskalaisen pikkupojan kiinnostumaan. Hän suorittaa kynällään tehtäviä, kuten piirtämisiä pisteestä pisteeseen numerojärjestyksessä. Sitten hänen äitinsäkin tutkii lehden ihmeissään, kun siinä ei lue mitään hänen tuntemaansa kieltä. Korkeasaari-juttua hän katselee pisimpään, mutta jättää lopulta lehden autoon.
.
Bussien kunto ei ole Suomessa totutun tasoista. Ranskalaisen naisen istuessa eteemme hänen penkistään irtoaa selkänoja! Hyvä ettei se syliimme rojahda. Hän vaihtaa istumapaikkaa.
.
Ajelemme pitkin kiintoisia maaseututeitä. Ylä- ja varsinkin alamäet ovat huimia! Moisia ei Suomessa koe! Tiet ovat kapeita ja mutkaisia, päällysteenään hiekkaa. Ilmeisesti ikivanhoja reittejä, joita ei ole suotta oiottu. Vanhaa pidetään arvossaan tielinjauksissakin.
.
Tiellä vastaantulijat eivät edes mahdu kohtaamaan ja ohittamaan toisiaan! Pienempi auto saa peruuttaa lähimmälle erityiselle kohtauspaikalle. Kohtaamme monia sellaisia peruuttamaan joutuvia pikkuautoja. Puiden oksat kaartuvat matalalla teiden yli raapien ja rapistellen bussin toisen kerroksen ikkunoita! Mukavan maaseutumainen tunnelma!
.
Bussimme ei mene edes mutkaisintakaan 'suorinta tietä', vaan poikkeilee sivuteille ja käy syrjäkylillä kääntymässä, palaten usein samaa tietä takaisin. Matkustajia ei kylistä autoon juuri vaihdu, mutta mahdollisuus tarjotaan.
.
Ajonopeus on hiljainen. 12 mailin eli vajaan 20 kilometrin matkaan (linnuntietä mitattuna) kuluu 50 minuuttia. Pysähdykset eivät ole pitkiä. Jossakin muutama turisti odottaa kahvilan kulmalla, kunnes bussi on kääntynyt ympäri, voidakseen lähteä sivukylästä palaamaan samaa tietä jota on tullutkin.
.
Ennen perille saapumista poiketaan komeaan rantakylään Senneniin ja Sennen Coveen, jossa on hurja rantakatu ja vilkkaasti uimarantaväkeä. Bussi käy taas kääntymässä ja paljon väkeä jää nyt pois - tai ainakin laskeutuu alakertaan kuullakseen kuljettajalta, että tämä rantapaikka ei ole vielä Land's End... vaan vasta seuraava on.
.
Mekin Sadun kanssa olemme melkein jäädä Sennen Coveen, mutta pysymme sittenkin yläkerrassa, jonne ei lisäksemme jäänyt kuin yksinäinen, verestäväsilmäinen miesturisti. Perillä Land's Endissä seuraamme häntä polulle läpi kanervikon ja ruohikon, ja hän sattuu lopulta olemaan viimeisessä paluubussissammekin, ja lisäksi näemme hänet Penzancen kadulla myöhemmin.
.
Ohitamme kaupallisen huvipuiston "Land's End Komplexin" lipunmyynnin, joka vaatisi peräti 4 puntaa (tai Penzancessa bussilipun kanssa yhteisen alennushinnan 3,50). Bussimme on pysähtynyt - mihinkäpäs muualle kuin juuri lipunmyynnin eteen! Haluamme kiertää Komplexin, ei kai koko Land's End kallionjärkäleineen voine olla yksityisen bisnes? Näemme rumia parakkirakennuksia ja merirosvolaivan sekä modernin laivan versiot lapsille seikkailtaviksi.
.
Kanervapolulta yhytämme hiekkaisia kävelyteitä ja polkuja oikealla pohjoisessa. Heiluva, huojuva riippusilta vie yli sisämaahan kurottuvan rantarotkon. Lihava, jenkkitukkainen 10-vuotias poikailkiö pomppii ja keinuttaa siltaa, sekä pienempiään kiusatakseen, että jopa silloin kun Satu yrittää sillalla seisten valokuvata.
.
Lähellä on luolia hiekkaisella rannalla. Kapea tallattu polku kulkee likellä rannan jyrkänteitä. Jyrkät kalliojärkäleet ovat juuri sellaisia kuin Land's Endiä esittävissä kuvateoksissa.
.
Satu kulkee rantapolkua äkkijyrkänteiden reunalla yhä pitemmälle. En halua seurata, vaan mietin kuinka usein ihmisiä putoaa alas rantakivikkoon. Syömme ensin lämpimiä piirakoita kallion reunalla, sitten haluan palata ylemmäs sisämaahan ja Satu jatkaa eteenpäin.
.
Odottelen Satua puolisentoista tuntia "First and Last Housessa", joka kehuu olevansa ensimmäinen kahvila-ravintola Atlantin tällä puolen, sekä viimeinen ennen Amerikkaa. Haluaisin kävellä rantoja Sennen Coveen, muutaman kilometrin, ja olisin ehtinytkin, mutta eksyisin Sadusta, kun ei ole sopimusta tapaamisesta. Ehkä pitäisikin hoitaa vain omat asiansa ja katsoa, näkyykö Satua viimeisessä linja-autossa, tai yöjunassa Penzancesta Lontooseen.
.
Turistien laumat tungeksivat ravintolan läheisyydessä. Sinne tulee myös hevosrattaita Land's End Komplexista päin, samoin jeepin vetämiä kolmen vaunun leikkijunia. Perheet syövät mansikkajäätelöitään. Päätäni särkee, en voi kirjoittaa postikorttejakaan, vaikka sekin urakka olisi tehtävä.
.
Satu näkyykin sitten lopulta yhtäkkiä tulossa "First & Lastista" keltainen, hyvänmakuinen jäätelötötterö (50 penceä) kädessään. Hän oli viettänyt aikaa kalliokareilla, melkein nukahtanut sinne. Menemme pohjoiselle jyrkänteen reunalle kirjoittamaan postikortteja. Nyt viimeinkin kirjoitustyö tulee tehtyä.
.
Pian kello on 17 ja lähdemme ihania, kuivia ruohokenttiä ohittaen bussipysäkille, josta viimeisen bussin pitäisi lähteä klo 17:15. Kaksi double-dekkeriä paikalla onkin. Komplexin portti on jo suljettu. Bussi käy ensin Komplexin pihalla, sitten tulee pysäköintipaikalle, jossa tullessamme jäimme bussista pois, ja nyt nousemme kyytiin jälleen.
.
Linja-automme reitti tuntuu olevan hieman erilainen kuin tullessa. Toinen busseista käy toisissa paikoissa kuin toinen.
.
Land's Endissä on tuullut välillä kylmästi, muttei niin paljon kuin tulobussissamme, kun sen etuikkunan tuuletusliepeet olivat auki. Paluubussissa pääsemme istumaan eturiviin toisessa kerroksessa ja suljemme oikeanpuoleisen tuuletusikkunan kohdallamme. Lannan haju tunkeutui ulkoa bussiin.
.
Viereemme eturivissä änkeää kaksi saksalaista poikaa. Toinen heistä nukahtaa matkalla nojaten vasten kylkeäni, toinen on nukahtanut jo häntäkin ennen. Vaikka bussin reitti on komea ja heillä on parhaat paikat meidän ohella.
.
Mäet ovat tulomatkaa huimempia. Ihmetyttää, miten bussi jaksaakin nousta niitä ylös. Välillä teistä tulee mieleen alppiteiden sik-sak-risteily. Ylämäkiä seuraavat huimat alamäet, vaikkapa kohti T-risteystä, jonka takana on talon seinä. Toivottavasti jarrut toimivat...
.
Penzancessa ovat käsillä viimeiset hetket ostaa kaupoista ruokaa ja etsiä postikonttoria. Kello on jo 18, kun löydämme postin, ja se oli sulkeutunut jo klo 17:30. Satu käy pesulla linja-autoasemalla ja maksaa siitä 5 p.
.
St. Ives'iin lähdemme taas illalla klo 19:06 junassa. St. Erthissä on junanvaihto 19:14 ja perillä olemme 19:30, kunnes palaamme 20:45 lähtevällä suoralla junalla. Mennen tullen junailija on sama nuorekas hymysuinen mies kuin viimeksikin. Hän vitsailee ja leimaakin tällä kertaa Interrail-lippumme, kun viimeksi vain päästi meidät portista läpi.
.
Nousuvesi on huuhtonut edellisen illan kirjoituksemme hiekasta, niitä käymme ensimmäiseksi etsimässä... Sic transit... Sitten kävelemme rantateitä korkealla hiekkarantojen yläpuolella.
.
Palaamme uimarannalle, jossa järjestetään lastenleikkejä: punapaitainen mies ja 5 punapaitaista aikuista tyttöä toimivat mm. maalitolppina, kun 3 mieskilpailijaa juoksee, pyörittää tankoa ympäri ja käy kastamassa kätensä vedessä tai märässä hiekassa.
.
Punapaita pyytää lapselta yhtä penniä ja muuttaa sen taikakopissa 2 penniksi. Hän jatkaa samaa isommilla rahoilla, kunnes 5 punnan vaihto yhtäkkiä "epäonnistuukin"! mutta se on vain leikisti säikäytys, jonka mies käy korjaamassa. Eniten lapsia kuitenkin naurattaa, kun aikuiset heittelevät teltan takana vesisangollisia. Kilpaleikkejä on monenlaisia. Tuollaistako Putlinin lomakylissä?
.
Pari aarteenetsijää matelee metallinilmaisimiensa kanssa kuulokkeet korvilla pitkin hiekkarantoja. Rakastuneet halailevat toisiaan, omia aarteitaan St. Ivesin illassa, ainakin me.
.
Paluujunassa Penzanceen on 2 vaunua, jotka tulevat melko täyteen. Paljon on erityisesti lapsiperheitä, jotka jäävät pois jo seuraavalla välipysäkillä, tai viimeistään St.Erthiin, Vain harvat jatkavat perille Penzanceen.
,
Penzancen asemalla klo 21:06 käymälät on jo suljettu. Lontooseen klo 21:45 lähtevä juna odottaa jo raiteella 4, aseman ulkopuolella meren sekä linja-autoaseman suuntaan. Joitakuita ihmisiä siirtyy vähitellen junaan.
.
Nukumme junassa kumpikin omalla penkillämme, Satu oikein hyvin, minä vain vähäsen, mutta mukavaa horrosta sekin. Tulemme Lontooseen jo klo 5:20, sietämättömän aikaisin! Viivyttelen hetken junasta poistumista voidakseni ottaa mukaani sanomalehden 'Sun', jonka joku jättää jälkeensä. Luemme Sunia aseman penkillä ja kirjoitamme päiväkirjoja.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
(576. Interrail Cornwallissa)
JATKUU
577. Interrail Walesissa