574. Interrail Stirlingistä Gourockiin

Saavumme paikallisjunalla 50 minuutissa Glasgowista Keski-Skotlannin tekstiiliteollisuus- ja yliopistokaupunkiin Stirlingiin klo 15:00 lauantaina 12.8. Perillä on viehättävän näköinen katettu rautatieasema, mutta vesisade.
.
Juna-asemalla koemme pikkukaupungin (39'000 asukasta) hiljaista tunnelmaa: ei ole ihmisiä eikä ole karttoja! Informaatiota vain tekstitauluna, jossa siisti lista nähtävyyksistä puhelinnumeroineen, mutta niitä ei voi paikantaa mihinkään ilman karttaa. Matkatavaroille on säilytyslokeroita, jotka maksavat 30 penceä.
.
Sateen vuoksi pyörimme pitkään asemalla ja Satu vaikuttaa apealta. Hän yrittää viiden laudaturin kielitaidollaan soittaa aseman seinäpuhelimesta retkeilymajaan, mutta puhelin on koko ajan varattu tai ei ole käytössä tähän aikaan päivästä? Satu kokeilee soittoa myös Perthin kaupungin retkeilymajaan, yhtä heikoin tuloksin.
.
Käymme välillä ulkona. Seuraamme paria määrätietoista rinkkaselkää, jospa he veisivät meidät retkeilymajalle? Mutta he ottavat aseman edestä taksin...
.
Kaupungin kauppakatu kulkee aseman ohitse ja vieressä on myös Thistlen ostoskeskus, ruuhkainen lauantaina ja samanlainen kuin Helsingissä jokin "Malmintori". Palaamme asemalle poistuaksemme mahdollisesti junalla sadekaupungista.
.
Aseman seinältä löytyy sittenkin haalistunut yleiskartta! Siitä näkee autotiet naapurikyliin, muttei Stirlingin katuja. Lisäksi on merkitty juna-asema STA, linna CAS, sekä risteillä kaupungin kirkot. Oikein tarkasti tutkien kartasta huomaa haalistuneina myös kirjaimet YHA (Youth Hostel Association?).
.
Painan kartasta mieleeni YHA:n sijaintia maamerkkien mukaan, se on kahta kirkontornia yhdistävällä linjalla. Maastomerkinnät ovat tärkeitä muistettavia: YHA-merkki on rakentamattomalla niityllä. Sateen juuri sopivasti loputtua lähdemme etsimään.
.
Rautatieasema on alhaalla laaksossa, jota toiset kadut myötäilevät, toisten katujen noustessa viistosti ylöspäin tavoittelemaan Stirlingin linnaa (1500-luvulta). Tai eipä katuja ole monta, vain yksi kumpaakin lajia, ensimmäinen laaksossa ja toinen kohti linnaa ja lisäksi on niiden sivuhaarakujia.
.
Suunnistamme rakentamattomalle niitylle... Se osoittautuu heinäiseksi kukkulaksi, jolle kiipeämme ja kuvittelemme helposti olevamme Enid Blytonin Viisikko-kirjojen maisemassa. Odotamme näkevämme kaniineja tai ainakin niiden koloja. Kukkulalta löytyy vain luontoa, ei retkeilymajaa.
.
Kipuamme ikivanhan tuntuista, korkeilla sammaltuneilla kiviaidoilla eristettyä kapeaa ja mutkaista kävelytietä ylös lähelle Stirlingin linnaa, joka on sangen komea ja historiallisen oloinen.
.
Retkeilymajaa ei tunnu vieläkään löytyvän, mutta linnan aukiolla on Bed & Breakfast -kyltti kauniin vanhan pientalon ovella. Harkitsemme paljonko enintään voisimme maksaa sellaisesta yöstä, kokemuksenakin, ehkä 15 puntaa hengeltä, ja lähdemme kutsuvan avoimelle ulko-ovelle. Mutta sen takana suljetussa tuulikaapin sisäovessa roikkuukin kyltti: "No vacancies". Että sepä siitä. Roikumme edelleenkin linnan aukiolla, jossa on kyllä hotellikin, varmasti liian kallis, ja käymme linnan 'Visitor Centren' myymälässä.
.
Kello lähestyy jo kuutta. Olemme väsyneitä, eikä tunnu olevan muuta vaihtoehtoa kuin lähteä talsimaan juna-asemalle. Ehkä palaisimme yöjunalla Lontooseen. Linnan aukiolta aloittaa laskeutumisen mukava tie kohti laaksossa olevaa asemaa, suurin piirtein suoralinjainen, mutta kuitenkin inhimillisesti polveileva, varrellaan toinen toistaan vanhempia kaupunkitaloja.
.
Käveltyämme tuskin viittäkymmentä metriä linnalta asemaa kohti huomaamme yhtäkkiä YHA-tunnuksen vasemmalla - linnamaisin piirtein vankaksi varustetun kivisen kaupunkitalon muurin portissa. Kadun puolelle on muuri, muuten sisäpihan ympäröi talon keskiosa ja kaksi siipeä, joita yhdistää toisiinsa kaksi pyöreää tornia. Torneissa kulkevat portaat linnan eri kerroksiin, tulemme pian tietämään.
.
Portista astelemme kivetylle umpinaiselle sisäpihalle ja opasteiden mukaan oikeanpuoleiseen siipeen. Komealla talolla on linnan nimikin: Castle Wynd. Retkeilymaja on nimeltään Argyll Lodging, osoitteessa Stirling FK8 1EG. Vuodepaikkoja on 80.
.
Asuntolinna, mansion, on rakennettu vuonna 1630 ensimmäiselle Stirlingin jaarlille. Myöhemmin talon omisti I Argyllin markiisi ja sittemmin se toimi vuosikausia armeijan sairaalana, ennen kuin muutettiin retkeilymajaksi.
.
Retkeilymaja on avautunut vasta viideltä, joten emme ole nyt klo 17:50 suinkaan myöhässä. Taloon on tosin tehty ennakkovarauksia enemmän kuin mahtuu, mutta kaikki eivät ole saapuneet paikalle. Warden pyytää meitä odottamaan kuuteen, vasta sitten hän voi sanoa, riittääkö meille tilaa. Jonossa on edellämme jo 5 poikaa ja 1 tyttö, ja sitten eräs tyttö juoksee ulkoa hengästyneenä vahvistamaan perässään asemalta tulossa olevan kolmen hengen seurueen varauksen.
.
Odotamme, kunnes kello lyö 18, eikä enempiä ihmisiä ole tullut. Saamme yösijan. Minulle annetaan huoneen 4 vuode 5 (kuudesta).
.
Linnassamme on melkoisesti mutkikkaita käytäviä. Oikean siiven toimistosta kuljetaan ensiksi lähimpään torniin, jonka portaissa noustaan kaksi kerrosta. Sitten kuljetaan keskiosan valtavan Common Room -hallin poikki ja tullaan toisen tornin portaikkoon, jossa noustaan vielä puoli kerrosta ylös vasemman siiven käytävään, jonka varrella on minun huoneeni. Satu laskeutuu toisessa tornissa alempaan kerrokseen, jonne majoitetaan tyttöjä.
.
Stirlingin retkeilymajassa on selkeät opasteet ja numerot. Vieraat saavat jopa numerokortin kuitikseen. Välikerroksessa sijaitsevat suihkut, käytävien päässä vessat. Käytävissä on 5 salia, kussakin 6 vuodetta. Otan kerrossängystä yläpetin, kuten aina, ettei tarvitse ajatella ylempänä nukkuvan takamusta yläpuolellaan varjostamassa maisemaa.
.
Käymme Sadun kanssa lauantai-illan kävelyllä. Kierrämme Stirlingin linnaa ulkokautta. Luonnon maisemassa on ihania, idyllisiä polkuja ja lahjoitettuja muistopenkkejä. Kun skotlantilainen kuolee, hän usein testamenttaa rahaa, jolla hankitaan puistonpenkki viehättävään paikkaan, josta hän on eläessään pitänyt. Tällaisia tekoja toivoisi suomalaisiltakin, pitäisikö aloittaa itsestään?
.
Testamentilla rahoitettuun penkkiin kiinnitetään muistolaatta: "Tältä paikalta rouva A. McGinnis (1889-1981) katseli mielellään auringonlaskua (tai kevään kukoistusta, yms.) vuosina 1947-1978 ja hän on lahjoittanut tämän penkin muiden ihmisten iloksi." Penkit voivat olla yllättävissä, viehättävissä kohdissa luonnon keskellä, tai sitten jopa kilometrien mittaisena rivinä Edinburghin Princes Streetin jalkakäytävän varrella, jossa ei näin ollen tule istumapaikoista pulaa!
.
Istuudumme jollekin penkille syömään, polun yläpuolelle, linnan seinämien ja jyrkänteen alapuolelle. Hieman viileää. Koiria kulkee vastaan. Alhaalla teiden halkomilla pelloilla tai niityillä näkyy pieninä pisteinä lampaita laitumella. Toiseen suuntaan on nähtävissä rakennettuja vyöhykkeitä. Näköpiirissä on myös Forth-joki ja yli sen vanha silta.
.
Kuljemme tallattuja polkuja ja näemme kaniinin koloja, kuten oletamme, ja papanoita. Muistelemme Enid Blytonin "Viisikon" retkiä nummimaisemissa. Näemme mahtavia näköaloja ja historiallisen hurjan hautausmaan, jonka laattarivien välissä on jyrkkä ruohorinne, ylhäällä lisää muistokiviä. Kauhuromanttisen tunnelmallista! Rest in peace, Rip! R.i.p.
.
Kävelemme 2,5 tuntia, klo 18:30-21. Stirling näyttää upealta, kun tutustuu yläkaupunkiin, sen vanhimpiin, tummiin, mustiin kortteleihin. Alakaupunki on modernimpana alueena tavanomaisempi.
.
Palaamme Castle Wyndiin ja käymme Sadun kanssa yhdessä suihkussa. Menemme ensin poikien suihkukoppiin, mutta sinne ei tulekaan lämmintä vettä. Ei sinne ole toisaalta jonossakaan ketään. Joku tyttö on jonottamassa naisten suihkuvuoroa, menemme hänen jälkeensä. Mukava kylpeä yhdessä, tyttö ja poika, muut eivät täällä tee niin. (Kuka ei nauti itse olla anarkisti tai epäsovinnainen, mielellään toivoen muiden noudattavan sääntöjä.) Valitettavasti suihkuvetemme, aluksikin vain haalea, muuttuu koko ajan kylmemmäksi!
.
Yhdessä poistuessamme suihkustamme on oven ulkopuolella taas jo tyttö tai parikin tyttöä jonottamassa. Satu selittää heille, ettei poikien puolen suihkusta tullut vettä...
.
(Aamulla selviää, että lämmintä vettä saa suihkuista vain työntämällä kolikon automaattiin. - AAAAAAHH! ihastelee sellaisen keksinnön tehnyt käyttäjä kuuluvasti aamulla, mutta eräät toiset huomasivat jo illalla.)
.
Kylmän suihkun päälle lienee paras mennä heti peiton alle. Käymme nukkumaan jo klo 22. Herään seuraavan kerran vasta seitsemän tunnin yhtenäisen yöunen jälkeen klo 5:30. Edellisyön, yöjunan "hirveän yön" jälkeinen väsymys on pois pyyhitty.
.
*
STIRLING, sunnuntaina 13.8.
.
Aamulla ensimmäiset kaksi ylösnousijaa huoneessani, nuorimies ja varttunut, heräävät omien herätyskellojensa soittoon klo 7. Heidän pakattuaan minä nousen klo 7:30. Nuo kaksi olivat viereisiltä vuoteilta, mutta minun alapetini on myös tyhjä. On mukavampi laskeutua kerrossängystä, kun ei tarvitse pelätä tallovansa kenenkään alapetin reunoilta roikkuvien raajojen päälle. Käyn wc:ssä, pesen hampaat ja ajelen parran pesuhuoneessa, jossa on pientä jononpoikasta.
.
Etsiskelen Satua klo 8:10, käväisen myös ulkona, alkaa taas sataa. Palattuani sisään tapaan Sadun klo 8:30, hän oli uinunut vähän pitempään. Sunnuntai, matkamme seitsemäs päivä, onkin ensimmäinen aamu, jolloin olemme nukkuneet eri paikoissa, ja joudumme herättyämme etsimään toisemme.
.
Istun linnan isossa Common Roomissa klo 8:45 kirjoittamassa, kun Satu käväisee pesemässä metalli- ja muovilusikan - hän tuleekin juuri. Jaamme puoliksi jogurtin ja vanukkaan sekä syömme kumpikin ihanan makuisen sämpylän ja cheddar -sulatejuustokolmion. Toinen pariskunta levittelee viereiselle pöydälle karttojaan.
.
Vanhoja ja olut-vatsakkaita ukkoja kulkee ohitsemme kantaen kukin kädessään yhtä pientä roskapönttöä tai jotakin harjaa tai luutaa. Satu on tutustunut tanskalaiseen punapaitaiseen naiseen, jonka kanssa keskusteli ruotsiksi illalla, ja nyt tämäkin kulkee ohitsemme. Nainen on kertonut Carbisdale Castlen retkeilymajasta ja kehunut Chesterin kaupunkia, joissa on käynyt, kun on viettänyt jo viisi viikkoa Skotlannissa.
.
Oudot ohikulkijat ovat kukin oman 'dutynsä' eli siivousvelvollisuutensa suorittajia. Minä saan samanlaisen, yhtä idioottimaisen tehtävän: minua pyydetään tyhjentämään huoneeni n:o 4 roskakori keittiön roskasäiliöön.
.
- May I ask you to... warden-tyttö kysyy kauniilla äänellä, kun menemme hakemaan retkeilymajakorttejamme. Pyydän toistamaan, kun en heti saanut selvää tehtävästäni. Satua pyydetään lakaisemaan oma huoneensa.
.
Kävelen pitkän matkan takaisin makuuhuoneeseeni - kävely onkin duty-urakan suurin työ - hakemaan roskapyttyä, mutta sitten huoneessa oleva vanha ukko sanookin minulle pönttöä kurotellessani:
- Ai! Ii aah ee äh - köh köh - öh oo!
.
Tulkitsen ukon kertovan, että hän on jo tyhjentänyt roskakorin. Minulle ei jää mitään tehtävää. Sadun huoneen on puolestaan tanskalainen nainen jo lakaissut. Tanskatar on jäämässä taloon vielä vuorokaudeksi.
.
Tehtyämme kumpikin - emme mitään työtä - palaamme vastaanottoon. Korttimme lojuvat tiskillä, warden-tyttö puhuu toisten asiakkaiden kanssa ja käy puhelimessa kaksi kertaa. Satu nappaa omin nokkinensa retkeilymajakorttimme ja lähdemme ulos - vesisateeseen.
.
Välillä sataa enemmän, toisinaan vähemmän. Kävelymme rautatieasemalle kestää suorinta alamäkireittiä 15 minuuttia, mutta osan ajasta vietämme porttikäytävässä sateensuojassa. Välimatkan pitäisi olla kilometri.
.
Tiemme viekin aseman ohi kauppakeskukseen Thistle Centeriin, josta lyhyt palaaminen viistosti asemalle. Stirling on mukava pikkukaupunki ikivanhoine katuineen ja kujineen. Suomessa siihen vertautuu mielessäni Parainen.
.
Stirlingin aseman odotushuoneessa kirjoitamme omiamme klo 10-10:20. Suutelimme monesti matkalla asemalle ja aiomme halailla enemmän, kunhan olemme laittaneet kantamuksemme - reput ja ruokakassinkin - lokeroon, joka maksaa 3 x 10 penceä kolikoilla. Salissa on neljä muutakin odottajaa ja toisista ikkunoista peilautuu lisää ihmisiä. Juniakin on luvassa tiheästi, vaikka on sunnuntai. Pendelijunat päästävät mielenkiintoisen kovan lähtö-tussahdus-suhahdus-äänen!
.
Naposteltuamme, kirjoiteltuamme ja hellittyämme toisiamme lähdemme taas kulkemaan ylämäkeä kohti Stirlingin linnaa, joka on niin komea, ettei sitä voi vierailematta sivuuttaa. Linna on peräisin osin jo 1100-luvulta ja se on ollut Skotlannin hallitsijoiden mieluisin virka-asunto aina Jaakko kuudenteen asti, josta tuli Yhdistyneen Kuningaskunnan Jaakko I.
.
Reittimme linnaan on osittain tuttu, osin uusi. Ostamme perillä postikortteja (10 p/kpl) ja pääsyliput (2 x 1,50 puntaa). Maksamme Skotlannin omilla seteleillä, joita olen saanut vaihtorahoina. Siviiliasuinen mies tarkastaa portin sisäpuolella liput, jotka ovat pelkät kassakuitit tekstillä: 'Adult 1,50'.
.
Stirlingin linnassa esitetään pieniä näytelmiä mm. John Knoxin ja kuningas Jaakko V:n elämästä. Menemme katsomaan "James V" -teatteriesitystä, joka on 20 minuutin monologi, kun sinne houkutellaan tehokkaasti. Salissa on nelisen tuoliriviä, jotka täyttyvät kohtalaisesti. Sadun makuuhuoneen jakanut tanskalainen nainen on myös paikalla. Jotkut lähtevät kesken pois. Edessäni istuu sänkitukkainen nainen lapsineen, vain päälaella on vähän pitempää mustaa tukkaa.
.
- THE KING IS DEAD! karjahtaa muhkean lihava keski-ikäinen miesnäyttelijä aloitukseksi ja alkaa sitten muistella ääneen elämäänsä kuninkaana. Kaikkea tekstiä en kykene seuraamaan, mutta ainakin mahtipontisesti esitetään.
.
Stirlingin linnaan kuuluu pitkiä muureja, joiden harjalla voi kävellä. Sisätilat ovat museo-osastoina, aiheinaan maailmansotakin. Sisällä ei juurikaan ole aidossa alkuperäisessä muodossa olevia tiloja. Linnan rakentamista ja sotilasvankeja on kuvattu muutamilla vahanukkeasetelmilla, joita ainakin japanilaisturistit ihastelevat.
.
Vietämme sadepäivää linnassa lähes kolme tuntia, klo 11:30-14:15. Suutelemme ja syömme sconesin puoliksi omista eväistämme, sekä marenkia (35 p) ja sitruunahilloleivoksen (88 p) kahvilassa.
.
Paluumatkalla linnasta käymme vanhan skotlantilaisen vankilan pihalla. Siellä on siviili-, sotilas- ja pysäköintialueet. Restaurointi on meneillään. Löydämme vielä entistä suoremman kävelyreitin alas laaksoon juna-asemalle. Oltuamme Stirlingissä vuorokauden olemme valmiit jatkamaan eteenpäin.
.
**
GLASGOW, sunnuntaina 13.8.
.
Ensimmäinen juna, johon ehdimme, menee Glasgowin Queen Streetille. Satu osaakin sieltä jo etevästi reitin Central Stationille, josta yöjunamme etelään lähtisi. Kuljeskelemme Glasgowin kävelykatuja, mutta kun kaupunki ei suuremmin innosta, päätämme käydäkin junalla jossakin kivassa paikassa lähistöllä, mieluimmin meren rannalla. Keksimme asemakartoista pienen Gourockin, joka on lännessä Irlannin suunnan Pohjoiskanaalin rannikolla, esikaupunkijunaradan päätepisteessä.
.
Teemme ensin kuitenkin ajelun Glasgowin sympaattisen pienikokoisessa metrossa. Lähdemme St. Enochin asemalta klo 17:35. Kierrämme koko radan sen ns. sisäpuolta, Inner Circleä. Klo 18 olemme taas St. Enochissa. Aiomme tehdä perään vielä toisenkin kierroksen!
.
Istumme kaikessa rauhassa paikallamme muiden matkustajien vaihtuessa. Vilkas metroasema, jolla hieman pitempi viivytys? Samassa höristämme korviamme kuljettajan kuulutukselle:
- VIIMEINEN juna xxx (jonnekin hevon kuuseen) lähtee nyt...
.
Ryntäämme äkkiä ulos. Emme halua joutua laitakaupungille pääsemättä junalla takaisin?
.
Asemalaituri onkin nyt aivan autio. Junan kuljettaja huutelee jotakin peräämme, kun kiirehdimme ylös liukuportaita. Mitäköhän huutaa?!
- Huomaamme, että ylhäällä on ovikalterit suljettu, olemme jääneet häkkiin metroasemalle!
.
Ei sittenkään, tulemme ylös yhdennellätoista hetkellä, sillä vartija on juuri lukitsemassa kaltereita. Hän joutuu odottamaan, nähtyään meidät, ja hoputtaa kiirehtimään! - Hurry up!
Vielä pääsemme ulos, huh!
.
Glasgowin vaatimaton metro lopettaa sunnuntaisin liikenteensä jo klo 18, näemme sitten aikataulusta. Tällaisia yllätyksiä voi sattua tarkkaamattomille.
.
***
GOUROCK, sunnuntaina 13.8.
.
Esikaupunkijuna Gourockiin lähtee säännöllisesti 10 minuuttia vaille jokaista täyttä tuntia. Ehdimme mukaan klo 18:50. Keskustan asemalta lähtevä juna tyhjenee hiljalleen asema asemalta. Jo pian menosuuntamme oikealla puolella alkaa näkyä merenlahti, ellei sitten ole Clyde-joki leveimmillään. Näkymät ovat sangen idyllisiä!
.
Olemme perillä pääteasemalla klo 19:40. Gourockin juna-asema ja sataman laituri sijaitsevat vierekkäin. Viimeinen lautta lähisaarille lähtee klo 19:45.
.
Katsomme laivan saapumisen ja lähdön. Ensin linja-auto ajaa täytenä ulos aluksen kannelta, sitten 11 henkilöautoa ajaa sisään. Laskusilta on pian jo nostettu, kun kaksi tyttöä vielä juoksee laiturille pyrkiäkseen laivaan. Lankku asetetaan hetkeksi paikalleen tyttöjä varten, ja sitten lautta lähtee.
.
Kuljeskelemme rantaa pitkin, ihastelemme pitkästä aikaa merivettä. Haluaisimme kukkulalle näkötorniin nähdäksemme sieltä läheisen majakan. Ratakiskot eristävät rantavyöhykettä kaupungista, mutta jotakin tietä pääsee radan yli. Sitten kapuamme jyrkästi yläviistoon kohoavaa katua. Merenlahti on näyttävän näköinen selkämme takana - ylös meren tasosta nousemme kuin jossakin Kalifornian San Franciscossa.
.
Oikealla puolellamme on puisto, jossa käväisemme, mutta aukiolo illalla ja reitti puiston läpi on liian epävarma riski. Vasemmalla puolellamme on kauniin ja vauraan näköisiä asuntokatuja. Gourock olisi aivan hieno paikka asua! Kaunis, siisti ja komeat näköalat merenlahdelle ylhäältä viheriältä golfkentältäkin!
.
Kävelemme ylhäällä katua kohti niemennokkaa. Emme löydä tietä näkötornin puistoon. Monet portaat johtavat alas rantaan. Sunnuntai-iltana paikalliset tytöt ovat näköjään ulkoilemassa tai ulkoiluttamassa koiriaan. Yritämme yhä nähdä majakan, rannasta, mutta eipä auta, vaikka käymme niemen nokassakin.
.
Gourockin rantakatu on joka tapauksessa tunnelmallinen. Ilta pimenee vähitellen. Penkillä rannassa istuva tyttöparikin näkyy päätyvän myöhemmin rautatieasemalle, kuten mekin. Lähdemme viimeisellä ja väljällä paikallisjunalla takaisin Glasgowiin.
.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
JATKUU
575. Interrail Lontoosta Penzanceen