torstai 25. maaliskuuta 2021

718. Interrail-hetkiä 1980-luvulla

Matkamuistoja viime vuosituhannelta. Matkolla vieraissa maissa voi kokea flow-elämyksiä, uppoutumisen kuluvaan hetkeen, ilman oman elämän historian kantamusta! Kuin olisi saanut hetkeksi toisen elämän, upouuden, tilapäisen.

Sitä yritin selittää kaverille, joka ei pidä matkustamisesta (ei lennä syyskuun 2001 jälkeen) - mutta suunnittelee vuonna 2026 purjehtivansa Queen Mary -laivalla New Yorkiin. Kävimme yhdessä Englannin Cambridgessä, jossa syksyllä 2004 Emerson-Lake-Palmerin (ELP) Keith Emerson Nice-yhtyeineen konsertoi. Ajoimme Siljan bussilla Göteborgiin ja sitten Eurolinesin linjalla Oslo - Kööpenhamina - Hampuri - Amsterdam - Lontoo.

Matkoilla ei ole isoja ongelmia sattunut. Lontoossa ekana aamuna 1988 klo 6:30 menin jalankulkutunneliin, joka olikin täynnä nukkujia, asunnottomia. Kävelin äkkiä läpi ihmisten jalkopäästä, osa makaajista heräsi ja alkoi kömpiä pystyyn. Tunnelin toisessa päässä olikin korkeasti aidattu rakennustyömaa - umpikuja! Minun täytyi palata takaisin tunneliin, jossa äsken ehkä yllättyneet asukkaat nyt tiesivät, että palaisin kohta... Mutta eivät kai mitään ongelmia asunnottomatkaan halunneet löytämäänsä suojaisaan luolaan. Jos olisin menettänyt rahani, mutten henkeäni, poliisi olisi pian tullut tunneliin.

Carlislen asemalla odotin yöjunaa aamuyön puolelle. Seinällä luki: "Waitingroom only for passengers. Regular inspections will be made to prevent unauthorised use..." Käytännössä penkeille kertyi lojumaan miehiä vailla yösijaa. Eräs heistä alkoi kuorsata kovasti. Tällöin toinen, resupekka, pohti ääneen: "Kylläpä nukkuu sikeästi, onkohan sillä mitään arvokasta (valuables)?" Joku toinen naurahti siihen. Ei kukaan koskenut toisiin. Yksi mies kysyi minulta, tiedänkö menikö äsken lähtenyt juna Glasgowiin? Vastasin, että niin taisi mennä (olin tullessani katsonut seinältä aikataulua). Ehkä vain uteli, puhunko englantia? Kuorsauksen volyymi kasvoi! Jolloin kireähermoinen mies karjaisi: Fucking Ziisus!! ja potkaisi kuorsaajan penkin rautajalkaa, jolloin penkki hieman tärähti, ja kuorsaus taukosi - mutta vain hetkeksi. Junani saapui, nousin siihen, muut jäivät asemalle.

Pariisista tyttöystävän kanssa yöjunalla La Rochelleen 1983. Jo puoli tuntia ennen keskiyön lähtöaikaa varasimme 8-hengen hytin vastakkaiset penkit kokonaan, käyden makuulle nukkumaan. Lähtöajan lähestyessä hyttimme ovea avattiin yhä tiheämmin, joku aina kurkisti sisään, mutta kääntyi pois, kun tilaa ei ollut! Paitsi: sitten tuli musta sotamies (palaamassa viikonlopun lomalta), epäröi aluksi kääntyä pois, mutta asettuikin nojailemaan pöytään ja avoimeen ikkunaan. (Hänen suunnitelmansa oli nukkua hattuhyllyllä, mutta vasta konduktöörin käytyä).

Kun musta sotilas roikkui ikkunassamme kuin mainos, tuli hyttiimme myös 3 mustan sotilaan seurue, joka ei tuntenyt ensimmäistä. Siistejä, puhuivat hillitysti ja kohteliaasti, tuoksuivat saippualta, selvin päin, yksi joi vain yhden oluen. Annoin heille tilaa istua, käännyin itsekin istumaan. Ystäväni luovutti penkiltään yhden istumapaikan verran tilaa ovisuusta.

Ensiksi tullut kiipesi tosiaan hattuhyllylle (tai matkalaukuille varatulle tasolle) katonrajaan lojumaan, mutta laskeutui sieltä aina väliasemilla (konduktöörin käynnin varalta). Kerran hän myöhästyi, jolloin konduktööri ehti huomata ja kysyi: "Nukkuiko Monsieur matkatavarahyllyllä?" Sitten junailija kirjoitti miehelle sakkolapun! Konduktöörin poistuttua mies katsoi lappua synkästi, kasvot tummentuen. Äkkiä hän repikin paperin, heitti silpun ulos ikkunasta ja kiipesi vieläkin ylähyllylle (jolloin 3 muuta mustaa taputtivat hillitysti käsiään!). Mutta hyllyläinen oli entistä varovaisempi ennakoimaan pysähdyksiä asemilla, aikaisempi laskeutumaan alas. Nukahdin. Herätessäni mustia ei enää ollut, kaikki olivat jääneet väliasemalle. Yhdeltä oli pudonnut juuri päättynyt armeijan lomalippu, joka oikeutti viikonlopun käyntiin Pariisissa junalla. Oli maanantai-aamu.

Matkalla olossa minua viehättää se, että ollessani vierailla mailla elämän täyttävät vain kunkin päivän omat pikku ongelmat: Eksymiset? Seuraavan yön majapaikan löytäminen? Ja ilonaiheet: kaiken ihmeellisen uuden näkeminen... Voin jättää matkan ajaksi Suomen ja arkielämän kokonaan ajattelematta, ei ole niiden aika silloin. Pienemmässä mittakaavassa toki välillä voi uppoutua vaikkapa vain kirjaankin tai elokuvaan tai muuhun esitykseen, mutta koko elinympäristönsä muuttaminen on tehokkaampi vaikuttaja!

Kulkiessani 1980-luvulla yksin Britanniassa tai Ranskassa, majoituin retkeilymajoihin ilman etukäteisvarauksia. Tulin aamulla junalla kaupunkiin ja menin varaamaan yösijan ennen klo 10. Sen varmistuttua oli mielenrauha kiertää kaupunkia koko päivä iltaan asti. Mutta sitten iltapimeällä:

Jäin Lontoon metrosta Hampstead Heathissa eri asemalla kuin aamulla. En ollut löytää majalle... kunnes näin saksankielisen ("Achtung! Halt!") teini-ikäisten partiopoikien ryhmän marssimassa joukkue-muodostelmassa pimenevällä kadulla. Arvasin oikein, minne he olisivat menossa. Seurasin heitä, kunnes nähdessäni aivan oikean talon, ohitin ryhmän kiireesti: suihkukopista kuulin vähän ajan päästä saksankielisen teinijoukon äänekkään ryntäyksen pesuhuoneeseen. Ehkä Santiagon pyhiinvaeltajienkin joukkomajoituksissa samanlaisia kokemuksia?

Pariisissa olin ajanut aamulla RER-junalla, mutta illalla metrojunalla eri asemalle. Olin unohtanut osoitteesta "270 Rue St. Jacques" sen ison numeron, 270! Kapea pitkä pimeä katu kohti etelää oli ikivanha, jatkui kuulemma aikoinaan maantienä ihan Roomaan asti! Luulin väärää taloa oikeaksi osoitteeksi, mutta ovi jo rautakaltereilla suljettu, rynkyttäisinkö, avaisiko joku?

Kävelin vielä lisää etelään, kunnes näinkin tutun talon, ulko-ovi auki tulvien valoa pimeälle kadulle! Tuskin olin ehtinyt yläkertaan huoneeseeni (3 hengen) kun alkoi sataa rankasti! Edellisen yön olin viettänyt Tuileries'n puistossa, joten univelkaakin oli, hyvin tuli nukuttua. Reissujen iloja!

"MeToo"-kokemus vuodelta 1988. Bussien takaosia kannattaisi välttää. Istuin yksikseni Eurolinesin bussin toiseksi viimeiselle penkille. Taakseni takariville istui suurikokoinen musta mies, joka söi sormin kanankoipia tai jotakin muuta lämmintä alumiinifolioon käärittyä ruokaa, jonka hän oli äsken ennen bussin lähtöä hankkinut bussiasemalta. Syönnin päätyttyä jäivät miehen sormet rasvaisiksi, mihin pyyhkisi ne? Tunsin isot sormet vaaleissa runsaissa hiuksissani.


717. Innostus matkustamiseen?

Lapsuudessani matkustamista pidettiin kalliina ja niinhän se olikin, ennen Seiväsmatkoja. Vanhempani kustansivat perheelle yhden Finnairin "Aurinkomatkan" Kreikkaan vuonna 1966: viikko Ateenassa ja viikko Rhodoksella (välilennot Kreikassa Onassiksen Olympic-lentoyhtiöllä), retkiä mm. Delfoihin ja Mykeneen. Isäni opintomatkoille pääsin mukaan pari kertaa: Wieniin -67 ja Barcelonaan -72, muina vuosina olin koulussa, kun vanhempani Budapestissa tai Prahassa.

Tunsin 2000-luvun alussa yhden maailmankiertäjän (s.1954), isänsä puolelta armenialaisen. Jo hänen äitinsä pääharrastus tyttären kanssa olivat Olympia-matkatoimiston kaukomatkat. Hänellä oli omia valokuvia ja filmejä joka puolelta maailmaa, Balilta, Guineasta, Perusta, Kiinasta, Intiasta, Australiasta, jne.

Itse innostuin matkustamisesta vasta kun näin oppilaitokseni aulassa Ranskan matkailutoimiston näyttelyn esitteineen, mm. Pariisista ja rautatieverkosta! Siispä ekalle Interrailille! Mahdollisimman halvalla! Useimmat yöt junissa, välillä retkeilymajoissa (peseytymisenkin takia). Ruoat kaupoista (laihduin monta kiloa), alitin budjettini reilusti. Eurolines-bussit reilauksen jälkeen. Vuonna 2006 kaverini alkoi intoilla Ryan Airin halpalennoista, sitten Wizzairin ja BlueOnen ym.

Perheessäni ei ollut autoa eikä kesämökkiä. Kesällä junilla ja linja-autoilla Punkaharjulle tai Turkuun ym. Kävin Tampereella ja Hangossa ekan kerran oppikoulun luokkaretkillä. Mielestäni kouluvuoden parhaat päivät olivat a) kevään luokkaretkipäivä, b) syksyn retkeilypäivä, jolloin 10 km vaellus Luukissa, Nuuksiossa, tms.

Intoni kotimaan paikkakuntien bongailuun lähti siitä puutteesta, etten ollut joutunut kyllästymään mihinkään perheen automatkoihin ympäri Suomen, toisin kuin monet muut. Oli melkein koko Suomi näkemättä, Porista Rovaniemelle ja Joensuuhun.

Amerikkalainen kirjailija Bill Bryson kiersi Britannian rantoja pitkin. Elokuvatutkija Timo Tuomi käveli Ranskan halki pohjoisesta Välimerelle. Elokuvaohjaaja Werner Herzog käveli Münchenistä Pariisiin 3 viikossa 1974, "Jäinen matka". Italiassa olisi aika lähekkäin monia historiallisia kaupunkeja, vaikkapa Venetsia, Padova, Vicenza, Verona, Brescia... Ferrara, Bologna, Modena, Reggio, Parma... Mantova, Cremona ym. 

Katselin Suomen kartasta mitä reittiä voisin kävellä lännestä itään tai idästä länteen? Ongelmina pohjois-eteläsuuntaiset pitkät järvet, kuten Päijänne. Liian tuttuja kuntia ja kaupunkeja reitillä. Tietenkin haluaisin kulkea sellaisten kirkonkylien kautta, joissa en ole vielä koskaan käynyt. Teuva olisi sellainen, olen ajanut vain junalla Teuvan läpi Seinäjoelta Kaskisiin. Vähän pohjoisempana Jurva on käymätön kunta, ja idempänä Peräseinäjoki. Oikeastaan reitin täytyisi mutkitella käärmemäisesti pohjoisen ja etelän kautta, jos haluaisi suosia uusia ja välttää ennen nähtyjä paikkoja. Idässä ennen Joensuuta olisi Savonranta ja Liperi aivan kokematta.

Ulkomailla kaikissa eri paikoissa tapanani on miettiä, millaiselta tuntuisi asua täällä? Voisinko viihtyä? Esimerkiksi Jerusalemin modernin osan talot muistuttivat aika paljon Helsinkiä. Portugalin Leiriassa kaupunginkirjasto muistutti mukavasti suomalaista ja kirjastonhoitaja oli hyvin ystävällinen. Myös Bratislavan kirjasto muistutti suomalaista sivukirjastoa. Kun taas ainoa Luccassa löytämäni kirjasto muistutti suljetun kokoelman kansalliskirjastoa, ensiksi ilmoittautuminen vahtimestarille, joka lähtee etsimään englantia puhuvaa kollegaa, kassit lokeroon, kirjojen tilaus kortiston avulla?

Tukholmassa olen käynyt ainakin 70 kertaa ja todella kaunis historiallisilta korttereiltaan (lähiöistä olen käynyt vain parhaissa, Vällingby jne). Hyvät kirjastot, museot, antikvariaatit, kirpputorit... Ehkä sopivan kokoinen, ei liian iso tai pieni.

Mutta ihannekaupunkia tai maata en ole ulkomailta löytänyt. Suurkaupungit tuntuvat liian suurilta, pikkukaupungit liian pieniltä. Siltä väliltä Strasbourg, Stuttgart, Kööpenhamina... Amsterdamissa olen jäädä kiitävien polkupyörien alle, niihin ei heti totu.

Tübingen tai Nördlingen olivat ihania kaupunkeja vaellella jonakin päivänä, mutta ehkä minulle riittää päivä tai muutama? Kuten vuorikiipeiijät käyvät K2:lla ja Everestillä, mutta kukaan ei jää huipulle asumaan. Entäpä jos joku jäisikin, perustaisi huipulle hotellin? En tiedä onko kiipeilijöiden väliasemille perustettu pysyviä palveluita?

Jos asuisin vaikkapa Brysselissä, jossa olen yöpynyt vain viikon, ryhtyisin käymään junilla kaikissa niissä Belgian kaupungeissa, joita en ole vielä nähnyt. Lyhyet välimatkat.

Taidan olla aika kotiseutu-rakastunut Etelä-Suomeen... johon lapsena totuin! Suomen metsät ja järvet ja merenrannat (eikä vain Keski-Euroopan joet). Vaikkakin myös Britanniassa metsät ja niityt lampaineen tuntuivat yllättävän kotoisilta.

Onnellisinta elämässä on olla innostunut jostakin? Tiedonhaluisuus, henkinen uteliaisuus? "Energia on rajaton riemu" (William Blake).

Miksi matka uuteen paikkaan, lähellä tai kaukana, tuntuu upealta? Se tarjoaa etäisyyttä arkielämään, sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Voi elää hetken, matkan ajan, pelkässä tuoreessa nykyhetkessä. Keskittyen hetkeen, unohtaen muun, ulkopuolisen. Jättäen entisen arjen menneisyyteen ja tulevan arjen siihen kun jälleen palaa takaisin arkimaailmaan.

Harrastukset tai ihastuminen tai rakastuminen tarjoavat saman mahdollisuuden uppoutua juuri kuluvaan hetkeen. Unelma omistautumisesta asialle tai ihmiselle.

Luonto ja kulttuuri, viihdyn kauniissa paikoissa, etsin yhä uusia paikkoja. Helsingistä käyn mielelläni kaikilla saarilla, joille pääsee saaristoveneillä, esim. Espoossa Gåsgrund, Rövaren ym. Kuljen mielelläni laivoilla Porvooseen, Loviisaan, Inkooseen. Kaikkia reittejä, jotka tietooni ovat tulleet, olen yrittänyt kulkea, esim. Hanko - Gullkrona - Uusikaupunki, Franz Höijer -laivalla. Sisävesillä Tampere - Ruovesi - Visuvesi - Virrat. Tampere - Hämeenlinna, Saimaa, Päijänne jne. Merentutkimusalus Arandalla tutustuin mereltä Suomen rannikkoon koko pituudelta sekä Ahvenanmereen ja Ruotsin itärannikon vesiin.

Olen retkeillyt eri puolilla Suomea kansallis- ja luonnonpuistoissa telttaillen tai päiväseltään. Kävelen mielelläni maraton-matkoja, joskus 50 kilometriä päivässä, vaikkapa kaupungista toiseen, esim. Helsingistä tai Askolasta Porvooseen jne. Pitkä matka ei rasita, jos ei ole liian kiire.

Kivoimpia asioita mitä tiedän on ympäristönvaihdos. Esimerkiksi monissa 

kaupungeissa, kuten Helsingissä, on vanhoja osia, joissa voi siirtyä kuin ajassa 

taaksepäin, eri vuosikymmenten arkkitehtuurin keskelle.

Moderni utopia on voida olla kaikkialla. Olen käynyt 30 maassa, Euroopassa ja Israelissa. Pidän paljon puoli-kotoisesta eurooppalaisesta kulttuurimaisemasta, johon voi itsekin sulautua häiritsemättä kaupunkikuvaa, ollen melkein kuin paikallinen eikä erottuen selvästi joukosta turistina.

Eksoottisista maista katson niiden aitoja kotimaisia elokuvia, esim. Uruguaysta 'Mal dia para pescar' tai "Whisky", tai Bhutanista, Malista, Saudi-Arabiasta, Mauritiukselta, Costa Ricasta, jne.


716. Santiagon vaellukset

Santiago de Compostelaan vie neljäkin historiallista pyhiinvaellusten reittiä, Ranskasta tai Portugalista. Olisiko vaellus Espanjan halki Santiagoon tarpeettoman raskas, suhteessa antoisuuteensa, jos ei ole päätarkoituksena kärsiä synneistään? Iso ruuhka muista vaeltajista? Karua ylänköä, ylämäkiä, auringon paahdetta? Onko maaseutuosuus pitkän päälle liian samanlaista? Sää joko liian kuuma ja kuiva tai sateinen?

Kylät ja kaupungit Leon ja Burgos kai kiinnostavia... Vaeltajille tarjotaan ilmaista punaviiniä erään luostarin ulkoseinän hanasta? Entinen kulttuuriministeri Jouko Tyyri kuoli loppumatkasta ennen kuin ehti perille, paikalle on kai pystytetty pieni muistomerkki.

Pamplona voisi olla hyvä lähtöpiste, eikä kaukanakaan Ranskan rajan Roncesvallesista. Karttaa vilkaisten: tie rajalta Pamplonaan kai kiemurtelee alas Pyreneitten vuoristosta. Kuukauden taisivat matkakirjojen vaeltajat käyttää aikaa.

Entäpä seuramatkatoimiston vaellukset? Onhan sekin mukavaa, jos on etukäteen varattu majoitus, niin ei tarvitse pettyä tai etsiskellä edestakaisin. Toisaalta matkatoimistolta voisi toivoa enemmän luovuutta? Kun yksi reitti neljästä on ruuhkautunein, oikeistakin pyhiinvaeltajista, miksei käyttää jotakin kolmesta muusta? Silloin voisi saada asiakkaiksi sellaisiakin, jotka ovat jo nauttineet yhdestä vaelluksesta tavallisinta reittiä pitkin. "Vaellus Santiagoon", vaikkapa Portugalista? No, Portosta alkaen kilometrejä on linnuntietä runsaat 200, mutta mutkitellen Bragan ja Vigon kautta...

(Kokenut tietää: "Hieno reissu itsensä ylittämisestä. Kaikki ylimääräinen unohtui ja keskittyi vain päivän reittiin ja ympäristöön. Emme kärsineet rakkuloista jaloissa, paitsi ryhmän sairaanhoitaja, jonka jalat tulehtuivat ja märkivät. Sain viimeiselle viikolle matkaseurakseni ripulin. Voin hyvin ja jaksoin kävelläkin, mutta laihduin 6-7 kiloa. Viimeisenä päivänä ajoin bussilla, etten uupuisi, kun toiset kävelivät loput 20 km. Mitään muuta kuin lentoliput Espanjaan ja takaisin ei ollut varattu, sinä keväänä kun tuhkapilvet lähtivät liikkeelle tulivuoresta Islannista (2010), matkaan päästiin Helsingistä 2 päivää suunniteltua myöhemmin.")

Euroopassa olisi muitakin vanhoja pyhiinvaellusreittejä, kuten Roomaan, mutta eivät yhtä tunnettuja, enkä ole nähnyt niistä kertomuksia. Suomessa myös Hämeessä Pyhän Jaakon vaellusreitti (Rengon kautta). Jonakin vuonna on järjestetty ryhmävaellus Savossakin kirkoilta kirkoille.

Vaelluksesta Ranskan rajalta Santiago de Compostelaan on paljon kirjallisuutta, monia omakustanteitakin (ja kerran TV-sarjakin suomalaisesta vaeltajaryhmästä). Olen lukenut seuraavia:

4507. Lehtonen, Tuija: Kävellen Santiago de Compostelaan /15.2.2006 (2003) Omakust. 2005 -4.p. Tre N 126 s. V60 lk.46.3

5175. Zotow, Marja-Liisa: Kirkontorni näkyy jo! Camino Santiago de Compostelaan 9/2008

/2.6.2009 (2008) omakust. 2009 N 142 s. H01 lk.419.11

5911. Vekkeli, Pirkko & Jäppinen, Liisa: Tätinä taipaleella. Erilainen vaellus Santiago de Compostelaan. Gloria t./Eeva pt. /11.4.2013 (2007-11) Helsinki-kirjat 2012 N 251 s. H70 lk.419.11

6478. Rufin, Jean-Christophe: Vaellus. Santiago de Compostelan kulkijat. (Immortelle randonnee - Compostelle malgre moi) suom. Marja Luoma /27.2.2016 (2013) Gummerus 2015 S 264 s. H70 lk.419.11

4171. Gardberg, Carl Jacob: Santiago de Compostela. Matka apostoli Jaakobin haudalle. 4->2 reittiä suom. Irma Savolainen /2.3.2004 (2001) Schildts 2001 Hml S 123 s. E01 lk.46.3

4562. Selen, Kari: Simpukan tähden. Vaellus Santiago de Compostelaan. /11.6.2006 (2005) Edita 2006 Hki N 199 s. värikuv. H37 lk.419.11

4791. Enander, Rolf: Vägen till Santiago de Compostela. 5000km /3.9.2007 (2000) Hjalmarson & Högberg 2001 S 221 s. E01 lk.41

5276. Moore, Tim: Spanish Steps. Travels With My Donkey (Shinto) Compostela /8.12.2009 (2004) Vintage 2004 N 328 s. E76 lk.46.3


Eurooppaan on myös kartoitettu ultrapitkiä vaellusreittejä valtioista toisiin. Suomessa kerran osuin sattumalta reitin merkintään (huoltoaseman pihalla). Internetistä etsin tietoja, mutten jaksanut selvittää pitkään.

Joitakin vuosia sitten muutama suomalainen käveli Suomen päästä päähän, kukin yksinään. Heistä oli lehtijuttuja. Olen leikitellyt ajatuksella kävellä Suomen poikki... jostakin kohdasta, kapeasta tai leveästä, idästä länteen tai lännestä itään... Parasta kun osuisi kiinnostavaa nähtävää hyväkulkuiselle reitille, ja ehkäpä sopivat yöpymispaikatkin, jolloin välttäisi nukkumapaikan hakemisen illalla ja välineiden kantamisen.

Eksentrikkojen Britanniassa on ollut monienkin harrastus kävellä saari päästä päähän, Skotlannin John O'Groatsista Cornwallin Land's Endiin, ennätysajoista kilpaillen. Muistan lukeneeni hepusta, jonka matka kesti muita kauemmin - mutta hänpä käveli koko reitin takaperin!!

Metsähallituksellako lammaspaimenia? Luin lehdestä jonakin vuonna turisteista, jotka maksoivat maatalousyrittäjälle siitä, että saivat viettää lomaviikkonsa lammaspaimenina! Tunsin (1980-luvulta) lehtijutun päähenkilön, asiakkaan, hän oli biologian opettajaksi opiskellut kotieläinrakas maatalon tyttö (Kainuusta) puolisoineen (Lapista).

Skotlannin rajoilla olin itse niin maaseudulla, että päädyin portista lauhkeiden lampaiden laitumelle. Suomessa olen katsellut lammaslaumaa vain aidan takaa, Köyliössä, polun varrella veneelle, jolla soudimme Piispa Henrikin Murhasaareen.