keskiviikko 28. joulukuuta 2016

531. Gdansk päivänvalossa

Tiistai-iltana 29.12. palaamme junalla Varsovasta. Pääasema "Gdansk Glowny" tulee esiin hieman yllättäen ja junasta on kiiruhdettava heti ulos. Kello on 23:15, juna on viisi varttia myöhässä. Hyttimme muut kolme matkalaista eivät ole tehneet elettäkään poistumisesta vaan jäävät jatkamaan Gdanskista kohti Gdyniaa. Muista hyteistä poistuu useita ihmisiä Gdanskiin.
.
Matkatoverini jonottaa aseman McDonaldsin rasvankäryssä lisää ruokaa. Pitkästyttyäni lähden yksin hotellille. Asema ei vastoin matkaopaskirjoja vaikuta lainkaan levottomalta puolilta öinkään.
.
Kuljeskelen raitiovaunukadun länsilaitaa pitemmälle etelään kuin aiemmin ja kiertelen "Hotel Wolne Miaston" ohitettuani vartin verran lähikatuja, komeasti valaistua Suurta Arsenaalia sekä Dlugaa, ennen kuin menen hotelliin hiukan ennen keskiyötä. Liukuovi ei enää yöllä avaudukaan automaattisesti vaan on soitettava ovikelloa. Heilautan kättäni tervehdykseksi yöportierille (tutulle) ja astelen portaat kerrokseen.
.
Televisio hehkuttaa jatkuvasti tulevan "Sylwesterin" juhlimista eli Uutta Vuotta. Gdanskin torijuhla järjestetään Targ Weglow'lla, aivan hotellimme kulman takana, teatterin nurkalla ja Arsenalin edessä. Käyn suihkussa. Jätän pakkaamisen aamuun, jolloin ei tarvitsekaan nousta ennen auringonnousua, kun ei ole enää kiirettä junille.
.
Keskiviikkona 30.12. nukun yö-yhdestä aamu-seitsemään, enkä kuulekaan kello kuuden kirkonkelloja. Aamupalan jälkeen järjestän reppuni lentokenttävalmiiksi. Otan kävelyretkelle mukaan vain kangaskassin taskuuni.
.
Lainaan matkatoverille kaksi viisikymppistä vaatekauppoja varten (vain kaksikymppiä osoittautuu tarpeelliseksi), jolloin itselleni jää kolme kaksikymppistä sekä kaksi viitosen kolikkoa. Kaupunkiveroa varten olemme varanneet pikkukolikoina täsmällisen summan 11,16 zlotya (2 henkilöä, kertaa 3 vrk, kertaa 1,86 zlotya). Zlotyn kurssi on noin 25 eurosentiä.
.
Kiertelen kaupunkia yksikseni 2,5 tuntia klo 8:50 - 11:20. Löydän upean kadun Mariackan, jossa pitkät punatiiliset portaat nousevat suorina tieltä ensimmäiseen asuntokerrokseen. Jylhä tunnelma tuo mieleeni Englannin vanhat kaupungit. Kellarihuoneistot ovat täyttyneet meripihkapuodeilla, mutta ovat vielä kiinni ja mainosvitriinit ulkona portaiden pielessä tyhjillään.
.
Aivan sattumalta löydän Mariackan puolivälistä kauan kaipaamani Kaupunginkirjaston, joka ei kuitenkaan ole auki nyt keskiviikkona, vaikka muulloin on klo 10-18. Vanhanaikaisen julkisivun pienistä ikkunoista pieniä huoneita katsellen Biblioteka näyttää sisältä viihtyisältä Portugalin Leirian kaupunginkirjaston tyyliin. Mikään näkemäni matkaopaskirja ei ollut maininnut kirjastoa sanallakaan.
.
Vanhankaupungin mammuttimaisin rakennus, 25'000 ihmistä sisäänsä vetävä Euroopan suurin punatiilikirkko "Kosciol Mariacki" on puoliksi remonttifirman lauta-aitojen eristämä ja kokeilemani sivuovet ovat lukossa, paitsi pääovi, jonne vie polku rakennustelineiden välistä. Osaan ovelle seuraamalla rukoilemaan menevää varttunutta katolilaisrouvaa.
.
Kolmilaivaisen goottilaisen hallikirkon (vuodelta 1502) pituus on 105 metriä, leveys 68 metriä ja korkeus 78 metriä. Kirkkoon on toki jo nyt ehtinyt muutama turistikin tutkimaan taide-esineitä. Lisäksi on hartaita, polvistuvia rukoilijoita. Pyhimyspatsaan edessäkin on polvistumispenkki.
.
Minuun suurimman vaikutuksen Marian kirkossa tekee huikean korkealla oleva katto tähtiholveineen ja nimenomaan tyhjän valkean koristelemattomina korostuvat ankaran jylhät pylväät ja seinäalat taideteosten ja lukemattomien hautakappelien ohella. Kerrankin katolinen kirkko, jossa ei ole liikaa torttua tortun päällä.
.
Marian kirkon oven pielessä luetellaan kymmenkunta kieltoa ja sääntöä kirkkokäyttäytymiseen, kuten ettei saa pukeutua liian niukasti, mutta toisaalta miehellä ei saa olla hattu päässä. Pipoa ei kai lasketa hatuksi, vaikka minä sen laskenkin, sillä pipopäinen talonmies imuroi juuri lattiaa, ja onhan paavillakin pipo.
.
Rippituoleja huomaan kolme eri nurkilla. Yksi niistä on koristeltu toiselta laidalta Englannin, toiselta Saksan pienoislipulla. Kielitaitoinen pappi istunee puisen leikkimökkinsä sisälle ja vuorotellen kummallekin sivulle voi asettua ripittäytyvä tekemään tunnustuksiaan ohuen rimapuisen sälekaihtimen takaa.
.
Käyn kiertelemässä vanhassa Kauppahallissa, jonka ulkonurkalla polvistuu Romaniasta tullut romanikerjäläinen, joka on tutun näköinen jo Suomestakin. Kauppahallin kellarikerroksen keskiössä on valaistuna näkyvillä arkeologisia löytöjä. Kellarissa kaupataan myös elintarvikkeita, joiden myyntikojut jatkuvat ulkonakin kauemmas itään. Maalta tulleet huivipäätädit myyvät ulkoilmassa kananmunia ja joulukinkkuja. Vanhat kävelykeppiukot turisevat keskenään.
.
Huomaan kuvapostikortteja myyvän paperi- ja lehtikioskin ja valitsen huolellisesti. Ainoa myyjätär ei ole innokas myymään (turistilleko?), vaan poistuu asioilleen mahdollisimman kauas. Täytyy odotella, jos haluaa maksaa. Hintoja ei ole merkitty esiin. Kassakoneen selkeästä kuitista näen, miten kortit ovat 60 % halvempia kuin Varsovan keskustassa, 0,80 zlotya eli 20 senttiä kappaleelta. Ostan ensin vain kaksi ja kohta perään neljä korttia lisää.
.
Kävelen pitkin Raduna-kanavan varsia koko kierroksen Motlawa-joelle saakka. Katson suuren ja pienen vesimyllyn, putoukset, kosket, tornit, koiranulkoiluttajat, "Hostel Zacharias Zappion" sekä muurin jäänteet matkan varrella. Kanavan virta on voimakas, korkeusero suuri.
.
Puistoalueet ovat kauniita ja niissä voisi olla hauskaa istuskella viettämässä aikaa kesän lämmössä. Ohuehkossa lumessa ja yhden asteen pakkasessa puistojen läpi on mukavaa kävellä. Kanavan pohjoispuolelle vie pieniä kävelysiltoja, siellä alkaa epämääräisen varasto- ja bussivarikkoalueen jälkeen Gdanskin telakan tontti.
.
Poikkean yhä joissakin kirjakaupoissa, ostoskeskuksissa sekä multiplex-kinopalatsissa, jonne jätän suomalaisen elokuvalehden Comon ja otan tilalle paikallisen. Eri filmejä mainostetaan kutakin omalla postikortin kokoisella, liitupaperisella, värikkäällä flyerillä, lentolehtisellä, ei kuitenkaan suomalaista "Niko, lentäjän poikaa", joka on täällä ohjelmistossa ja loistaa valomainoksena seinältä yhtä suurena kuin kymmenen muutakin filmiä. Lapsiperheitä jonottaa lippukassalle jo aamupäivällä, ainakin nyt joulun ja uudenvuoden välipäivänä. Vartija kiertelee, popcorn ja rasvankäry tuoksuu, aivan kuten Suomessakin, hyvin samankaltaista.
.
Ulkona seurailen vanhaa kaupunginmuuria puistossa, jossa en ole kai vielä kulkenutkaan, kun huomaan kellosta, että lienee aika vähitellen palailla hotelliin kirjoittautumaan ulos. Pitää siis alkaa etsiä hotelliani, mikä tuskin vie nytkään kauan. Käännyn juuri kulmasta muurin katketessa ja näen jälleen yhden hienon historiallisen hotellin fasadin edessäni. Kas, mutta nimihän onkin "Wolne *** Miasto". Olen perillä ennen kuin paluumatkalleni lähdenkään. Hotellin sijainti on mainio, vanhan-kaupungin kartan keskiössä.
.
Matkakumppani oli palannut huoneeseen 111, vai oliko koskaan lähtenytkään (oli), sillä juuri nyt hän nukkuu. Mutta vartin päästä olemme koonneet tavaramme ja tyhjennämme huoneen. Muistamme meille näkymättömäksi jäänyttä huonesiivoojaa setelillä ja kolikoilla.
.
Menemme alakertaan kirjautumaan ulos kello 11:40 (tehtävä viimeistään 12:00). Aiemmin tuntematon portieeri-nainen pyytää istuutumaan hetkeksi, kun hän selaa tiedostojaan. Samassa hän sanoo, että lasku onkin selvä! Laskujeni mukaan yhteensä 3 euron kaupunkiverosta hän ei mainitse sanallakaan, vain pelkkiä kiitoksia, toivotuksia ja hyvästejä!
.
Lähdemme viimeiselle tunnin kaupunkikierrokselle, valokuvaamaan Marian kirkon kellolaitetta ja alttaritauluja sekä Motlawan rantoja päivänvalossa. Mariackan meripihkavitriinit on nyt taas täytetty ja kaupat avattu, samoin jokirannassa. Ulos kiiruhtanut kielitaidoton myyjätär esittelee korujen grammahinnat laskimensa näytöltä. Merimuseon lautta "Motlawa" puksuttaa 15 minuutin välein joen yli avoimessa kohdassa, joka on vailla jäätä ja lunta. Rannassa on pari laiva-hostelliakin, ehkäpä kuitenkin vain kesäkäytössä.
.
Puistossa katselemme sosialismin aikaista sodan muistomerkkiä ("Niille jotka kaatuivat puolustaessaan Gdanskin puolalaisuutta"), rumista ruminta, juroa, hengetöntä, raakaa betonimöykkyä, tylympää kuin Kain Tapperin kömpelöt pökäleet Suomessa. Kolmekymmentä vuotta sitten teos olisi voinut komistaa matkaoppaan kantta esimerkkinä sosialismin brutaalista eksotiikasta ja yhä se muistuttaa sodan jälkeisestä rumuuden ajasta enemmän kuin aiheestaan. Aseman edustalla on puolestaan tuore, eloisa ja liikuttava, joskin realistisuudessaan ehkä turhan sovinnainen pienten sotalasten näköispatsas.
.
Rautatieasemaa vastapäätä, kadun toisella laidalla, on kolme bussipysäkkikatosta, joista yksi moskainen ei ole käytössä, mutta toisella on mm. lentokentälle vievän bussin 210 (B) aikataulu. Puolen tunnin vuorovälit. Laskemme paljonko meillä on yhä aikaa. Lentokone nousee 15:50, kentälle voisi saapua 13:50, jolloin juuri sopiva bussivuoro lähtisi 13:27, vajaan kolmen vartin päästä.
.
Leivitetyt kanankoivet houkuttelevat? Rautatieaseman Kentucky Fried Chickensissä (KFC) on erityinen kirjahylly luettaville aikakauslehdille. Otan itselleni pöydällämme lojuvan puolankielisen Newsweekin, mutta jätän tilalle tuoreehkon suomalaisen Aku Ankan (sisältönään Barks-klassikkokin). Toivottavasti sarjakuva ilahduttaisi jotakuta tuntematonta vielä pitkään, joko pikaravintolassa selailtuna tai suorastaan jonkun kotikokoelman outona helmenä?
.
Asematunnelissa huomaan vielä lehtien poistomyymälän, jossa Kaczor Donaldin kesäkuinen numero maksaisi enää 3 zlotya (0,75 euroa), alkuperäisen käyttämättömänä, kääremuoveissaan, kylkiäislelu mukanaan. Toisaalta pieni reppuni on jo entuudestaan ratkeamaisillaan, olisi vaikeata sulloa mukaan.
.
Bussipysäkille kertyy vähitellen puoli tusinaa lentolaukkuisia ihmisiä, suomeakin puhuva pariskunta, reppuselkiä, sekä tavallisia kaupunkilaisia. Muutama kaupungin bussi kiitää kovaa vauhtia kohti, kaartaa reunakaistalle, seisahtuu pysäkille ja häipyy taas, paikallisia mukanaan.
.
Pitkä nivelbussi 210 saapuu vain pari minuuttia painetusta aikataulustaan myöhässä. Olin juuri odotellessani juomassa vesipulloani tyhjäksi ja jään jonon viimeiseksi. Kuljettaja saa viidestä lantista koostuvan tasarahani ja antaa tilalle 3 zlotyn lipun. "Airport, Port Lotniczy".
.
Istumapaikat ovat varatut, seisoskelemme ensimmäisessä lastenvaunujen välikössä, kunnes sille tulee välipysäkiltä toiset rattaat (kolmetkin mahtuvat), ja sitten haitarinivelen kohdalla. Seisten on hyvät näköalat eteen ja molemmille sivuille. Kaupunkilaisia poistuu välipysäkeille ja istumapaikkojakin vapautuu bussin peräosista.
.
Omakoti- eli pientaloalueet erottuvat nyt päivänvalossa, sellaisia on tullutkin tähän asti nähtyä vain Sopotissa. Jokin ohitettava kirkko muistuttaa mielestäni Oliwan katedraalia ja mietin, voisiko ollakin. Minulla ei ole sopivaa karttaa johon verrata. Bussireitti mutkittelee pääsääntöisesti länteen, ohi tuloillalta tuttujen lähiökerrostalojen, huoltoasemien ja lähiön McDonaldsin.
.
Lentoaseman saapumispysäkki on vastapäivään tehdyn liikenneympyräkaarroksen jälkeen sama, jolta kolme päivää aiemmin lähdimme. Lentokenttä on vaalea ja valoisa.
.
Wizzairin lähtöselvitysluukkuja on jo avoinna puoli tusinaa, joista kaikille jonotetaan, vaikkei pitkään. Neitonen katsoo passit ja koodinumeron. "Lähtöportti on 6!" Liukuportaat vievät yläkertaan, jossa alkaa pitkä jono turvatarkastukseen, parille - kolmelle rinnakkaiselle läpivalaisulaitteelle. Isoon laatikkoon laitetaan takki, reppu, nestepussi, vyö, lompakko.
.
Kysymys nesteistä esitetään ja kengistä huomautetaan. Kengät suoraan liukuhihnalle laatikon perään, ihmiset sukkasillaan hälytysportista, mutta yhtään hälytystä ei kuulu. Tarkastajatyttö poimii tyhjän taskulamppuni esiin repun sivutaskusta, mutta työntää kevyen muoviputkilon heti takaisin. Nestepussini on nyt Gdanskissa improvisoitu 2 litran pussi, mutta kun sisältöä on silmin nähden hyvin vähän minipulloineen, eipä näytä tarkastajaa haittaavan.
.
Hyvissä ajoin saapuneina istumme kello 14:20 tunniksi ikkunariviin katselemaan lentokentän kiitoradan tapahtumia. Vaihdamme kerran paikkaa, jottei tarvitsisi ulkomailla kuunnella Turun murretta aivan olan takaa.
.
Wizzairilla on vain kaksi lentokonetta, joiden kotikenttänä on Gdansk. Toinen niistä seisoo ulkona nokka kohti meitä ja lähtee Lyypekkiin, saatuaan sisäänsä matkustajat portista 6 tai 7.
.
Toinen Wizzairin kone saapuu ja pysäköi kohdallemme. Lähtöporttimme Turkuun vaihtuu kuutosesta seiskaan, kun kuutosen näyttölaite on mennyt sekaisin, siitä kuulutetaan.
.
Asetumme pitkän jonon hännille. Suomalaiset tunkevat edellä jonossa Tax-freen muovikassien pullosisältöjä lentolaukkuihinsa. Jonkun jonon ulkopuolisen brittituristin pullopussi putoaa ja särkyy pirstaleiksi, joita hän siivoaa roskakoriin. Sirujen mukana menee roskiin myös sadoittain likaisiksi kastuneita erilaisia lentolehtisiä! Niiden lukumäärää turkulaiset turistit ihmettelevät ajankulukseen.
.
Lähtöportilla 7 repii kaksi neitosta sujuvasti boarding-cardista isomman osan itselleen ja matkustajalle jää pieni lipuke (jonka lentoemäntä vilkaisee koneen ovella). Ensin portaat alas ja ulkona kentällä on kaksi jonoa aivan lähellä olevan koneen etu- ja takapäähän. Takapäähän näyttää olevan lyhyempi jono, johon liitymme, mutta se eteneekin etupäätä hitaammin.
.
Olemme melkein viimeisiä koneen sisällä, mutta siipien takaa oikealta löytyy tyhjä rivi. Edessämme istuu puolalainen perhe pikkutyttöineen ja pehmoleluineen. Puuttuukohan yksi matkustaja, sillä jotakuta "Johanna Jakolaa" kuulutetaan ilmoittautumaan heti.
.
Noustuamme ilmaan lentokapteeni Arkadi kertoo, että lähdimme 10 minuuttia myöhässä. Hän haluaa ensimmäiseksi muistella nuoruudestaan varhaisinta käyntiään Turussa. Nuorilla tummatukkaisilla lentoemännillä on herkkä hymy ja sirot nutturat, kolmantena on vaalea lentoemäntä ja neljäntenä stuertti. He vaeltavat yllättävän moneen kertaan vilkaisemassa ovatko matkustajien turvavyöt kiinni.
.
Lentoaika klo 16/17 - 18:25 kuluu äkkiä, vaikkakin vie nyt koko tunnin ja 25 minuuttia. Aluksi ulkona näkyy valonauhoja ja kenties Helin niemimaan hahmokin häämöttää, ainakin kuvittelen. Sitten koittaa pilvien valkeus ja pimeys, kunnes pian aletaan jälleen vähentää korkeutta turvavyöt kiinnitettyinä.
.
Lähestyvästä Suomesta en tunnista mitään, näen vain kolme valonauhaa maanteitä, ennen kuin
olemmekin jo laskeutuneet Turun kentälle. Muutama suomalainen taputtaa käsiään, mutta he ovat mitättömän pieni vähemmistö.
.
Istumme koneessa viimeisimmiksi asti muiden hätäillessä koneen käytävällä. Olemme vedenjakajalla etu- ja takaovelle menevien välissä, mutta takaa tulimme ja sieltä poistumme. Ulkona kentällä tuiskuttaa lunta ja sitä näkyy tulleen jo jonkin aikaa.
.
Kiiruhdamme nopean kujanjuoksun kakkosterminaalin parakin läpi, jossa vastassamme tungeksii parijono hetken päästä lentoon lähteviä. Tuollaisia märkäkorvia mekin olimme vain kolme vuorokautta aiemmin, mutta nyt kokeneita Puolan-kävijöitä.
.
Kun pääsemme ulos Turun pimeään pakkaseen saamme alkaa kaivaa autoa lumikinosten alta. Joka puolella on toisia matkalaisia samassa lumipuuhassa, jotkut iloisesti naapureilleen jutellen. Pysäköinti taivasalla maksaa 23 euroa 4 vrk:lta. Lopuksi ajo Helsinkiin kiristyvässä pakkasessa (-5-10 astetta) iltaseitsemän ja puoli kymmenen välisenä aikana.
.
Millainen Puola? Olisiko kuin pitkä kuminauha: toisesta päästään länsieurooppalainen kuin läntisempikin maa, mutta toisesta päästään jäänyt vielä jonnekin 50 vuoden taakse. Puolassa voi nähdä mitä kukin haluaa, ei kuitenkaan helposti yhtään arabia tai afrikkalaista?
.
Kuntabongarin puoli Puolaa:
526. Lento Turusta Gdanskiin
527. Junalla Sopotiin ja Gdyniaan
528. Junalla Helin niemimaalle
529. Junalla Varsovaan
530. Varsovassa joulukuussa
531. Gdansk päivänvalossa

530. Varsovassa joulukuussa

Tiistaina 29.12. saavumme junalla Varsovaan. Tornit ja pilvenpiirtäjät näkyvät kaukaa ensin. Luulen väärää tornia Kulttuuripalatsiksi, Stalinin kermakakuksi. Veiksel-joen itäpuolella, josta junamme tulee, on pystyssä lukuisia nostokurkia ja käynnissä rakennustyömaita.
.
Junamme ylittää siltaa pitkin mahtavan joen ja painuu maan alle. Ihmiset pomppivat pystyyn ja pukeutuvat hätäisesti, kun joen ylitys on laukaissut pikapaniikin perille pääsemisestä. Kello lienee 12:40, juna on myöhässä lippuun kirjoitetusta ajasta 20 minuuttia ja internetin aikataulusta yli puoli tuntia.
.
Ahtaan ja kiireisen tuntuinen Varsovan Keskusasema on kellarissa kuin metrotunnelissa. Äkkiä vain nousemme ruuhkaisen kapean laiturin itä- tai länsipäästä liukuportaita kerrosta ylemmäs kauppakäytävään, jossa ollaankin jo maan pinnalla, vaikkakin talon sisällä. Ovesta päästään yllättävän pian ulos vähäisen valkoisen lumen heijastamaan keskipäivän auringonvaloon ja keskelle moderneja lasisia ja teräksisiä pilvenpiirtäjiä, kuin oltaisiin jossakin Manhattanilla!
.
Osumme ulko-ovesta suoraan pienen vilkkaan city-luistinradan laidalle, paljon ahtaammalle pikku aukiolle kuin Helsingin Rautatientori. Iloisen karnevalistinen musiikki säestää vauhdikkaita nuoria luistelijoita. Japanilaiset naisturistit filmaavat iloisina näkemäänsä eurooppalaisuutta.
.
Vieressä ja taustalla on erikoisesti muotoiltuja, poimuilevia lasiseiniä, teräsrunkoja ja lasikattoja, pilvenpiirtäjien alakerrosten kauppakäytäviä, joiden liikkeistä lähimpinä erottuvat Hard Rock Cafe ja Empikin kirjakauppa. Tässäkö Zlote Terasy Mall? Nurkan takaa kurkistaa näkyviin kaikkein korkein ja jyhkein, teräsmies Stalinin tilauksesta Empire State Buildingia jäljitellyt 30-kerroksinen Varsovan Kulttuuripalatsi 1950-luvun alkupuolelta.
.
Jätämme illan pimeyteen vierailun Hard Rock Cafessa (mutta unohdamme sen sitten) ja aloitamme vaelluksen kohti Vanhaakaupunkia. Kulttuuripalatsin ympäristössä on suurten avointen oleskelukenttien avaruutta, mutta leveiden katujen ylitys on tehty mahdottomaksi. Täytyykin palata taksiaseman sumpusta satoja metrejä takaisin ja painua aseman tunneleihin päästäkseen kadun alitse.
.
Tyhjän kentän poikki kulkee kiireisten ihmisten kävelyteitä kohti metroaseman suuaukkoa. Ihmisvilinää ja ruuhkaa käytävillä, valtavasti väkeä (keskipäivä - ruokatunti), ympärillä lumikenttien autiutta, taustalla rumia, likaisia, harmaanruskeita sodanjälkeisen neuvostokauden taloja 1950-luvulta, kuin Tallinnasta tai Pietarista pahimmillaan. Varsovan tunnelma palauttaa mieleeni Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton, aivan toisin kuin oli Gdanskissa, joka toi mieleeni Saksan Liittotasavallan ja läntisen Keski-Euroopan.
.
Seuraamme Jerusalemin tietä eli Aleja Jerozolimskieta kohti itäkoillista ja Veiksel-jokea, kuin palaten takaisin junan tuloreittiä. Rautatie kulkeekin maan alla juuri Jero-kadun alla. Kadun nimi juontuu Varsovan aikoinaan valtavasta juutalaisvähemmistöstä.
.
Jero-kadulla näen neuvostotunnelmaa ja kommunistiajan suuria, jokseenkin tympeitä rakennuksia. Aikoinaan Jerozolimskie oli varmasti järjestelmän mahtikatuja ja ylpeyden aihe kuvattavaksi postikortteihinkin todistamaan miten kotoisan neuvostoliittolaiseksi Varsovakin yritti muuttua.
.
Emme jatka Visla-joelle saakka, vain Charles de Gaullen liikenneympyrään. Ranskan kenraalin ja presidentin patsas häämöttää palmupuiden välistä saarekkeelta, jonka ympäri autot kiertävät. Tästä lähtee pohjoiseen tai pohjois-koilliseen (Hitchcockin North by Northwest muistuu sanoista mieleen) katu nimeltä Nowy Swiat eli Uusi Maailma (nimeltään kuin Jussi Talven päätoimittama naistenlehti).
.
Nowy Swiat on kovin vilkas ja vilisevä katu, kunnes ruokatunnit alkavat hiljakseen päättyä. Vaaleat rakennukset ovat vain kolmikerroksisia ja tunnelma on vanhanaikainen, sodan jälkeen entiselleen rakennettu, mutta kuitenkin hieman tylsähkö, viileän arkipäiväinen. Mieleeni tulevat Nowy Swiatin tunnelmasta myös Etelä-Amerikan siirtomaa-aikaisten uinuvien pikkukaupunkien kadut. Tämän kadun tunnistan helposti valokuvista.
.
Nowy Swiat kaartelee ja kiemurtelee käärmemäisesti olematta viivasuora. Arvokkaan kauppakadun varrella on useita tekstiilien ja merkkivaatteiden poistomyymälöitä ("Outlet"), joissa matkakaverini vierailee, ja pieniä kirjakauppoja, joissa minä käyn, ynnä muita arvokkaita liikkeitä, joissa emme kumpikaan poikkea.
.
Räystäiltä tippuu lumesta sulavaa vettä näyteikkunoiden varomattomien katselijoiden - eli minun - niskaani. Joulukuusia on aseteltu tynnyreihin pystyyn pitkäksi sarjaksi kadun varrelle. Valkoista lunta on säilynyt kauniin puhtaana rauhallisilla paikoilla. Yhden talon edestä ahkera talonmies on saanut kuitenkin raavittua pois kaiken lumen ja jään.
.
Palatsien ja kirkkojen ohella huomio kiinnittyy Chopinin pianon muistomerkkiin kadun länsipuolella. Ryöstelleet venäläiset sotilaat paiskasivat vuonna 1864 Chopinin pianon ulos palatsin ikkunasta. Samalla kun tutkii katukarttaa voi nappia painamalla käynnistää kuultavaksi pianosävellyksen tai useita erilaisia. Painan vielä uudemman kerran uteliasta mummoakin varten, mikäli hän ei osaisi itse käyttää modernia tekniikkaa.
.
Krakowskie Przedmiescie jatkaa Nowy Swiatia Yliopiston porttien tienoilla, vain nimi vaihtuu vaikeammaksi. Pyhän Ristin kirkon edessä on musta monumentti, joka esittää Jeesusta kantamassa ristiään. Fryderyk Chopinin sydän on kätketty yhteen kirkon pilariin.
.
Kadun itäpuolella alkaa jonkinlainen kunniakomppania järjestäytyä. Länsipuolella järjestäytyvät ohi kulkeneet turistit ja muut joutilaat seuraamaan tai videoimaan mahdollista tapahtumaa? Soittokunta siitä lähteekin marssimaan kohti etelää. Hetkiä aiemmin katua pitkin kiiti pari limusiinia tai loistoautoa kahden poliisiauton välissä, siis valtiovierailu meneillään kenties. Presidentin palatsi on kadun varrella ja eilen näin kaksos-Kaczynskin televisiossa, mutten muista kenen vieraan kanssa.
.
"Siis ku en mä tajunnu yhtään et siin oli joku kunniakomppania ku mä vaan just ylitin katua ja palloilin tiellä niiden edessä..." Kadulla helmeilee kirkas kalevalainen suomen kieli kolmen parikymppisen neitosen suista. Iloisesti he pälpättävät sensuroimattomia kommenttejaan luullen, ettei kukaan sivullinen voi ymmärtää suomea. Seuraamme perässä pienen matkan pohjoiseen kuunnellen vain, puhumatta itse.
.
Kadun varren patsastelijoita ovat Kopernikus ja Mickiewicz, joku ratsumies ja kirkonmieskin, kunnes kadun päässä torilla kohoaa korkealle Ruotsi-Suomen ja Puolan yhteinen kuningas Sigismund III Vaasa, joka aikoinaan siirsi Puolan pääkaupungin juuri Varsovaan.
.
Edempänä pohjoisessa alkaa houkuttelevasti häämöttää pittoreskin sekasortoinen ja korkea taloröykkiö - varsinainen Vanhakaupunki. Ensimmäinen tori Linna-aukio on kuitenkin haalean pliisu. Uudelleen rakennettu vaaleanpunainen kuninkaanlinna ei mielestäni näytä hääviltä. Itäpuolelle poiketessa avautuisi avaria, tylsiä, talvisia näköaloja kauas Veiksel-joelle asti.
.
Seuraavat aukiot ovat Vanhankaupungin ja Uudenkaupungin lumiset Rynek-torit, joista saattaa tulla mieleen Tukholman Gamla stanin Suurtori. Vanhan näköisiksi sodan jälkeen uudelleen rakennetut kapeat kadut, kuten Ulica Piwna eli Olutkatu, yhdistävät toreja varsillaan tuplanobelisti Maria Sklodowskan eli Marie Curien museoitu koti, historiallinen museo sekä pari kirkkoa.
.
"Suomi-varoitus" matkakumppaniltani. Lähellämme liikkuu uusi kovaääninen suomalais-kolmikko, jonka miespuolinen jäsen kehuu hotellia kulman takana, jossa kertoo asuneensa toisella aiemmista parista käynnistään. Turistien ryhmiä pyörii muhkuraisten mukulakivikatujen alueella muutoinkin paljon enemmän kuin paikallisia. Joka nurkassa on innokkaita valokuvaajia. Turistiperhe ajaa kadun edestakaisin hevosrattailla.
.
Yritämme palailla etelään eri katuja kuin tulimme. Kuljemme paikallisten asukkaiden pihojenkin poikki, mutta olemme yhä päätyä entisille toreille. Näemme kuitenkin katuun merkityn juutalaisgheton rajan kuten myös Ecco-kenkien myymälän. Mahtipontinen vartiotorni Barbakan on paksu ja punainen läpikulkuportteineen ja vallihautoineen, jota saman sävyinen kaupunginmuuri seurailee mutkitellen eteenpäin, ja me seuraamme muuria.
.
Uudempiaikainen katu Senatorska vaihtuu Teatterikaduksi, jonka varrella kohoavat mahtavat näyttämörakennukset. Pian olemme uudelleen Senatorskalla, mutta kuitenkin sen läntisemmällä pätkällä, yhä menossa oikeaan suuntaan. Pistäydymme syömässä matkan varrelle osuneessa KFC:ssä, entisessä Kentucky Fried Chickensissä. Pienimmät ateriat kalapaloineen ja ranskalaisine perunoineen maksavat vain 4,99 zlotya eli 1,25 euroa.
.
Käymälään on ensin yksi yhteinen ovi ilman mitään puolalaista ympyrä- tai kolmio-merkkiä. Pääoven takana kolme nuorta naista jonottaa Damska-nimisellä ovella ja kaikki kääntyvät kuin kummissaan vilkaisemaan minua. Ennen kuin ehdin lukea toisen oven tekstiä nuo kolme tyttöä marssivat ääneti kuin yhteisestä sopimuksesta sisään tästä toisesta ovesta! Kolmanneksi olisi enää kierreportaat kellariin, sinnekö miesten pitäisi painua, vai olenko eksynyt naistenhuoneeseen? Poistun ja alan vasta kadulla oivaltaa... Toisen oven kyltti oli varmastikin Meski-alkuinen, mutta Damskin jonotukseen kyllästyneet tytöt kiilasivat äkkiä ohitseni sinne. En olisi ehkä enää koppeihin mahtunut, jollen olisi pisuaarille kehdannut, jos olisin mennyt tyttöjen perässä.
.
Mahtavan Marzalkowska-kadun alitus tuottaa pulmia, mutta ylitsekään ei näytä mistään pääsevän. Kadulla ajavat raitiovaunut, joiden pysäkit ovat ruuhkaisia, ja kadun alla kulkee pohjoisesta etelään kaupungin ainoa metrolinja, jonka asemalle eksymistä on vaikeaa välttää jalankulkijan alikulkutunnelia etsiskellessään.
.
Loistavaksi valaistun, vuonna 1946 korjatun, 1800-luvulla rakennetun protestanttisen kirkon luota löytyy kevytrakenteinen paviljonkimyymälä, josta matkatoverini etsii edelleen vaatetuliaisia vaimolleen tai tyttärilleen. Tässä kohdassa on vaikeata ylittää itä-länsi-suuntaista poikkikatua, taikka liikennevaloille on vain pitkä matka, puolalaisen paavin mukaan nimetylle Jana Paul II -kadulle asti. .
Jatkamme Johannes Paavalin katua kohti etelää ja pilvenpiirtäjiä, joista erään ulkoseinää koristaa monen kerroksen korkuinen bikinimainos, joka on kuin futuristisesta tieteisfilmistä pienine vaatetilkkuineen ja kymmenen metriä pitkine paljaine säärineen! Myös Gdanskin aseman vieressä Hennes & Mauritz oli paketoinut kokonaisen remontoitavan kenkälaatikonmuotoisen talon kaikki seinät kolmen kerroksen korkuisilla bikinityttöjen poseerauksilla.
.
Pimeys on laskeutunut Varsovaankin klo 16:n jälkeen. Kiertelemme juna-asemaa ja ympäristön taloja ulkokautta, vaikkei viehätystä ole taloissa, paitsi pilvenpiirtäjien valoissa. Sitten jakaudumme Zlote Terasyn kauppakäytävän liikkeisiin, kirjakauppoihin ja vaatemyymälöihin...
.
En löydä maisemallisia postikortteja lopultakaan kuin aulan infopisteestä, jossa ne maksavat kaksi zlotya kappaleelta (0,50 euroa), eli mielestäni paljon, vaikka ovatkin isoja ja esittävät pilvenpiirtäjiä ilmasta. Pakko ostaa pari edes niitä. Pääsenpä eroon kourallisesta kertyneitä 0,10 zlotyn lantteja.
.
Jo aiemmallakin junalla olisimme oikeastaan joutaneet lähtemään takaisin pohjoiseen, Gdanskiin. Tulee suorastaan pakko tappaa aikaa. Aseman tunnelissa on pitkä jono yhteen toimistoon, liikennelaitoksen! Vuosilippujen uudistaminen on 29.12. varmaankin ajankohtaista, mutta jonottaen vanhanaikaista.
.
Varsovan asematunneli on samalla tavoin nuhruinen ja likainen kuin Helsinginkin, ei sen kummempi. Ihmisiä vilisee ohitse, mutta joutilasta porukkaa ei näy seurustelemassa keskenään kuten Helsingissä somaleja ja muuta nuorisoa oleskelee maan alla.
.
Tutkimme yksinkertaisen selkeää keskusrautatieasemaa: on vain 4 Peronia eli laituria, kullakin molemmin puolin raiteet (puolaksi Tor). Gdyniaa kohti klo 18 lähtevän junan pitäisi porhaltaa laiturille numero 2, mutta tiedot eivät välähdä näyttöruuduille kuin vasta viime hetkellä klo 17:50, jolloin kiiruhdamme heti liukuportaita sinne alas.
.
Asetumme laiturilla länteen odottamaan junan peräpäätä. Kun juna saapuu, peräpäässä onkin ykkösluokka ja laiturilla alkaa yleinen ryntäily itään, kohti lähintä toisen luokan vaunua. Näinköhän joutuisimme vielä seisomapaikoille ilman paikkalippuja?
.
Ohitamme kiireesti vaunun sivukäytävällä ensimmäisen hytin, koska siellä jo oleilee joku vieras kolmas henkilö. Seuraavissa hyteissä istuukin sitten äänekkäitä poikaseurueita. Viidennessä puolihämärässä hytissä näkyy vain yksi tyttö ikkunan pielessä ja peräämme tulee toinen nainen oven pieleen, kun astumme sisään. Otan toisen ikkunapaikan (selkäni menosuuntaan), tai ainakin tähtään siihen, kunhan epämääräisen ikäinen, mutta tyttömäinen naikkonen vain ensin siirtäisi tilaa vievää matkakassiaan lattialta pois tieltäni.
.
Ovinurkan isokokoinen nainen pyytää apua painavan matka-arkkunsa nostamiseen tavarahyllylle. Penkkien yllä on ensin kapea hattuhylly ja sen yllä leveä matkatavarahylly.
.
Ikkunanurkan hymytön sotamaalattu itäeurooppalainen tyttö ei sano mitään (ikinä) ja nostaa itse jättikassinsa toisen naisen esimerkin nähtyään. Sitten mahdun siirtymään ikkunan viereen. Ikkunan alla on kaksi pikkupöytää, omansa kummallekin vastakkain istuvalle.
.
Siistiin hyttiin on merkitty paikkojen numeroita kahdeksalle ihmiselle, neljä ja neljä vastakkain, yhtä ahtaasti kuin Ranskassa, kun taas Saksassa ja Sveitsissä paikkaluku olisi väljemmin vain kuusi, kolme ja kolme nenäkkäin, sen tiedän Interrail-matkoilta. Matkatoverini istuu puolivälissä penkkiään kasvot menosuuntaan ja lukee matkaopaskirjoja minkä vain puolihämärässä jaksaa, aikaa myöten kuulemma pitkästyen.
.
Hyttimme valaistuksesta ei toimi kuin toinen heikoista kattovaloista. Paljon kirkkaampi valo loistaa sivukäytävältä avoimesta oviaukosta. Maisemien katselu on hämärästä helpompaa. Ulkona ei ole aivan pimeää, koska useimmiten näkyy jotakin valaistua, rakennuksia tai teitä, autoja tai junia, jopa sinisiä jouluvaloköynnöksiä. Viihdyn varsin hyvin maisemia katsellen, mietiskellen ja vähän kirjoitellen.
.
Taakse jäävää Varsovaa kruunaa ensin loistavasti valaistu Kulttuuripalatsi ja sen jälkeen toinen tornitalo, jota olin tulomatkalla ensin erehtynyt luulemaan Kulttuuripalatsiksi. Legionowo ja muut lähiasemat näyttävät kelmeiltä valojen ja lumen yhdistelminä. Autot muodostavat illallakin yhä jonoja tasoristeyksien puomeille.
.
Konduktööri poikkeaa kierroksellaan runsaan puolen tunnin matkanteon jälkeen. Kaikki näyttävät lippunsa paitsi minä, joka olen vailla omaa kappaletta ja yhteislippu on matkatoverilla. "Bydzydzdzydbyd".
.
Hyttiimme on tullut viideskin matkustaja, nuorukainen tai poika, penkkirivini keskipaikalle. Hän poikkeaa pari - kolme kertaa matkan aikana sivukäytävän puolelle puhumaan puhelunsa kännykkään. Sanat joista en ymmärrä mitään eivät kylläkään häiritse. Myös ovensuun nainen käy välillä käytävällä puhumassa puhelunsa hänelle soittaneiden kanssa.
.
Juna pysähtyy usein ja jää seisomaan hämmästyttävän pitkiksi ajoiksi, toisinaan pimeillekin rataosille valaistujen asemien välillä, odottamaan vastaan tulevia junia. Hämmästelen miten hitaasti olemme edenneet karttaa ja kelloa vertaillen. Ehdimmeköhän koko iltana tai yönä Gdanskiin? Huomenna odottaa jo paluulentokin Turkuun, tosin vasta iltapäivällä.
.
Vastapäätäni tyttö puristaa krokotiilipintaista käsilaukkua sylissään koko matkan ajan, viisi tuntia. Ikkunastakin heijastuvat kasvonpiirteet tulevat väistämättä tutuiksi. Vaaleat, vaalennetut hiukset, hopeiset kynnet, valkeat nauhalliset lenkkitossut, mustat housut. Muistelen Omppua (Pomme) eli Isabelle Huppertia sveitsiläisen Claude Gorettan menestyselokuvasta La dentelliere, Pitsinnyplääjä, 1970-luvun lopulta.
.
Nasielskin kohdalla vastapäinen tyttö keksii itselleen vähäksi aikaa viihdykettä. Hän kaivaa esiin nappikuulokkeilla varustetun miniradion. Yllättävästi hän kuuntelee uutiset tai muuta puhetta eikä musiikkia. En osaa arvata onko hän puolalainen vai Valko-Venäjältä, Ukrainasta tai muualta.
.
Ovipielen nainen on selaillut useita aikakauslehtiä sivukäytävältä riittävässä valossa. Keskivälin poika syö eväsvoileipiä. Ikkunapaikan tyttö lienee täyttänyt pienen roskakorin juotavan jogurtin pullolla. Kukaan ei puhu mitään. Muutama suomenkielinen lause matkatoverini kanssa saa "Omppu-tytön" säpsähtämään. Jos olisimme puhuneet englantia, olisikohan silloin kukaan puolalaisista ymmärtänyt tai reagoinut.
.
Asemapysähdyksiä lienee paluumatkalla tusinan verran. Välillä juna kiihdyttää vauhtiaan. Konduktööri kiertää pikaisesti uudemman kerran. Toisinaan vaunu tärisee epämiellyttävästi ja toivon ettemme vain ajaisi vaarallista ylinopeutta huonolla rataosuudella? Arvailen mielessäni myöhästymmekö 2 tuntia, yli koko yön, puoli tuntia vaiko tunnin?
.
Malborkin linnan vähäinen ja torninhuippuun rajoittuva yö-valaistus on pettymys ainakin talviaikaan. Yö-tunnelmainen Tchew on viimeinen kaupunkipysähdys ennen Gdanskia, mutta monia ohitettavia tyhjiä valaistuja asemia riittää vielä Gdanskia lähestyttäessä.
.
Asema "Gdansk Glowny" tulee esiin hieman yllättäen ja junasta on kiiruhdettava heti ulos. Kello on 23:15, juna on siis viisi varttia myöhässä. Hyttimme muut kolme matkalaista eivät ole tehneet elettäkään poistumisesta vaan jäävät jatkamaan Gdanskista kohti Gdyniaa. Muista hyteistä poistuu useita ihmisiä Gdanskiin.
.
Kuntabongarin puoli Puolaa:
526. Lento Turusta Gdanskiin
527. Junalla Sopotiin ja Gdyniaan
528. Junalla Helin niemimaalle
529. Junalla Varsovaan
530. Varsovassa joulukuussa
531. Gdansk päivänvalossa

529. Junamatka Varsovaan

Maanantai-iltana 28.12. menimme Gdanskin päärautatieaseman lippuluukulle ostamaan seuraavalle päivälle meno-paluu-lippuja Varsovaan. Jonoa ei illalla ollut, eikä tarvinnut enää etsiä mitään Orbiksen matkatoimistoa, jollaiset olivat sulkeutuneet jo klo 17.
.
Minulla oli käsin kirjoittamallani lapulla aikataulu seuraavasti:
"Gdansk Glowny 07:55 - Warszawa Centralna 11:54.
Warszawa Centralna 18:00 - Gdansk Glowny 22:12".
.
Näytin lappusta pleksilasin läpi ja virkailija halusi mielellään ottaa sen näppäimistönsä viereen kopioitavakseen. Tarvittiin sitten vähemmän keskustelua, jollainen Puolassa kuulostaa minusta tällaiselta:
"Byzytzwyzbigniew?"
"???"
"Nie zrybytzzycstyzyc predsmijskiebrze zinskizyskowictz?"
"????"
.
Lippujen hinnaksi tuli 320 zlotya kahdelta. Menoliput maksoivat 166 zlotya ja niiden pakolliset paikkavaraukset 50 zlotya. Paluujuna maksoi vain 104 zlotya, eikä siihen voinut varata paikkoja. (Suomen rahassa meno maksoi 27 eur/hlö ja paluu 13 eur/hlö eli yhteensä 40 euroa /hlö)
.
Illalla Gdanskia uudelleen kierrellessä valtaväylä Podwale Przedmiejskie tuntui jäävän etelässä rajaksi, jonka ali (tunnelissa) ei enää viitsinyt jatkaa esikaupunkiin, vaikka sieltä loistivatkin Pietarin-Paavalin ja Kolminaisuuden kirkon tornit. Motlawa tuli ylitettyä toiselle saarelle, jokivarret käveltyä kanavakärkeen, Kuninkaantietä katseltua tänään ilman joululaulutaustaa, Madisonin kauppakeskus ja supermarket kierrettyä.
.
Empikin kirjakaupasta tuli ostettua puolankielisiä sarjakuvia: Krolik Bugs 36 sivua, 6,99 zl, Kaczor Donald nr 51-52, 80 sivua, 9,99 zl. Sarjakuvalehdet oli suljettu kelmuihin ja niiden kylkiäisinä tuli pieniä muovisia leluja: Aku Ankalta paristokäyttöinen auto, Väiski Vemmelsääreltä saksitaitoksilla kurottuva muovikäsi, viisi arpanoppaa sekä Tasmanian Tuholaisen kuvalla koristettu säilytyspussi. Empikissä ei näkynyt myynnissä maisemapostikortteja, ainoastaan onnittelukortteja.
.
Yöksi tiistaita 29.12. vasten ehdin nukkumaan ja nukahtamaan keskiyöllä. Heräsin sikeän unen jälkeen puoli kuudelta. Hotellin käytävältä kuului tällöin aamu- jollei iltavirkuimpien vieraiden lähtö- tai saapumisääniä. Kirkonkellot alkoivat jälleen moikua mukavasti heti aamukuudelta!
.
Aamupalan ja kello seitsemän jälkeen olimme taas jo ulkona kadulla pimeässä ja yhden Celsius-asteen pakkasessa. (Gdanskin kuuluisimpia asukkaita oli lämpömittarin keksijä Fahrenheit.)
.
Yöllä oli satanut parin sentin kerros lunta ja Gdansk oli kaunistunut uudenlaiseksi, valkeammaksi. Metro-lehden jakajalla ei ollut tänään antaa tuotenäytettä. Lehti oli puolta ohuempi kuin Suomessa, vain kahdeksankin sivua, mainoksia ei riittänyt paljon. Asematunnelin pullapuoti myi pizzaleipiä 1,50 zlotylla eli 40 eurocentillä.
.
Kaukojunien laitureita (peron) olikin Gdanskissa vain kaksi! Mutta eipä Varsovan keskusasemallakaan ollut niitä kuin neljä. Kutakin laituria kohti laskettiin kuitenkin erikseen kahdet raiteet, siis molemmin puolin.
.
Läntisimmälle laiturille 1 ja sen läntisemmälle raiteelle saapui pohjoisesta ensin Katowiceen kulkeva juna klo 7:42, pysähtyen 5 minuutiksi. Saapumisraiteet vaihdettiin viime hetkellä! Iso- ja punalakkiset konduktöörit, nainen ja mies, laskeutuivat laiturille vastaanottamaan matkustajia. He antoivat lähtömerkit taskulampuillaan ja pilleihinsä viheltämällä.
.
Pieniin 8 hengen osastoihin jaettu Katowicen-juna näytti hiukan likaiselta, kuluneelta, myrkynvihreältä ja halvalta. Kokonaisia vaunuja oli merkitty tupakoitsijoille varatuiksi! (Puolet puolalaisista polttaa ja vieläpä erikoisen vahvoja aromeja!) Tuollainenkohan olisi huokea paluujunamme illalla? Liekö kallis aamujunamme sentään parempi?
.
Matkalaisia laukkuineen levittäytyi laiturille. Kuulutus sai aikaan laukkapakoa siltä kohdalta jolla seisoimme, kahden peräkkäin kytketyn veturimme kiitäessä juuri ohitsemme klo 7:50. Tiedotettiin varmaankin vaunujen sijainnista? Veturipäässä vilahti ohitsemme ykkösluokka ja baarivaunu, sitten näkyi vaunu numero 6 ja kiiruhdimme pohjoiseen etsimään vaunuamme numero 9, siinä kahta ikkunapaikkaamme 55 ja 56. Sähköiset valotaulut jakoivat junan kyljissä informaatiota määränpäästä (Varsova, Krakova).
.
Siniset istuimemme löytyivät täsmälleen avovaunun 9 puolivälistä, jossa matkustajien katseen suunta vaihtuu eteenpäin tai taaksepäin, eli ikkunatuolimme olivat selkä selkää vasten. Erikoista. Penkkiparit olivat peräkkäin kuten linja-autoissa, siis katseet edeltävän rivin niskaan. Juna oli väljä, käytävän toisella puolella oli tyhjiä rivejä. Edellisessä penkissä istui vanha pariskunta kännyköineen, lehtiä hartaasti lukien.
.
Ylähyllyille oli siroteltu yllinkyllin painotuoreita aamun sanomalehtiä, "Gazeta Wyborcza" (Solidaarisuuden perustama "Vaalisanomalehti") ja "Rzeczpospolita" (=Tasavalta), Puolan suurimmat laatulehdet kuuluivat kalliin matkalipun hintaan! Jätin tavarahyllyille tilalle matkalukemisenani olleita Helsingin Sanomain sunnuntaisivujen arkkeja. Hyllyille oli nostettu myös useita isoja matkakasseja.
.
Tczew on ensimmäinen välipysäkki reitillä, aikataulun mukaan klo 8:28, puolisen tuntia lähdöstämme eteenpäin. Harmaanarkinen risteysasemakaupunki, jossa käännämme suunnan itään.
.
Veiksel-joki ylitetään. Virtaava Wisla on Puolan selkäydin, joka yhdistää etelästä Krakovaa, Varsovaa, Torunia, Gdanskia ja Itämerta. Juna ajaa pitkää rautaristikkosiltaa, hitaasti, 18 km:n tuntivauhtia. Veden jälkeen silta jatkuu pitkälle yli aution tulvaniityn, kunnes ylittää maavallin ja autotienkin, joka tulee eteläisemmältä autosillalta.
.
Vaunujen päätyjen liukuovien yllä on näyttötaulu, johon vaihtuu näkyviin junan koodi EIC5302 ja asematietoja, lämpötila 7 celsiusta, vauhti 111 km tunnissa... Juna tärisee, vauhti kiihtyy, 114... 119 km välillä, kunnes taas kuljetaan hitaammin.
.
Malborkin punatiilinen linna on valtava Nogat-joen varrella, radan länsipuolella. Esilinnan laajoja varustuksia riittää junan sillanpieleen asti. Aurinko paistaa juuri sinisellä taivaalla. Videofilmin tunnelmataustaksi äänittyy junakuulutuksen puolankielistä byzbyzbyz-posmotusta.
.
Malborkin asemalla pysähdytään klo 9 (aikataulun mukaan 8:50) ja vaunuumme nousee kaksi kaljupäätä, jotka seisoaltaan juttelevat keskenään runsaan vartin, kunnes viimein toinen istuu ja toinen lähtee kävelemään baarivaunun suuntaan. Kaupungin asukasluku on 40'000, Hämeenlinna palautuu mieleen.
.
Näköalaikkunamme ovat isot, mutta hieman tahraiset. Maisemat ovat peltolakeuksia ja ehkä joitakin soitakin. (Puolan nimi Poland tarkoittaa Peltomaata, kuten Suomen nimi Fenland Suomaata.) Muutama pyöreämuotoinen lehtipuu sujahtaa näkyviin. Taustalla näkyy taas suoraviivainen peltolakeuden horisontti. Tasainenkin maasto kumpuilee toisinaan.
.
Harmaita rakennuksia näkyy silloin tällöin yksinään tai pieninä ryhminä. Lehdettömistä lehtipuista erottuu usein isoja risupalloja, tuulenpesiä tai linnunpesiä. Osaa pelloista kattaa lumiharso, mutta toisaalla korret ovat pitempiä ja maan väri on vielä vihreä. Harvoja pensaikkoja tai maavalleja sekä mutapohjaisia teitä erottuu toisinaan.
.
Ohitetaan kuusinen rinne, harmaita tasakattotaloja, kaksi kertaa kaksi haaleanpunaista harjakattoa, peltoa, muutama yksinäinen puu tai harvahkoja puulinjoja. Junan nopeus on 122 km/h klo 9:12 kaljujen kaksosten seisoskellessa tällöin vieläkin käytävällä vilkkaasti jutellen.
.
Maatalousrakennuksia oikealla, koivumetsää vasemmalla, havumetsää, lehtipuita ja sekametsää oikealla. Välillä nuoria puita, uudistettu, istutettu puupelto. Ajetaan vallien välistä. Aurinko häikäisee.
.
Pieniä keltaisia kaksikerroksisia asemarakennuksia ohitetaan. Nimi näkyy valkoisena tekstinä sinisellä pohjalla, mutta sitä en ehdi vauhdissa lukea. Yläkerran ikkunassa roikkuu asemamies ja heilauttaa vähintään kättään jollei kangaslippua merkiksi ohituksen havaitsemisesta. Hän joutunee laskemaan ohittavat junat turvallisuuden vuoksi.
.
Konduktööriä ei koskaan näy, sitä ihmettelen, puoleentoistakaan tuntiin. Kunnes kaksi ilmestyykin vaunuumme klo 9:20. Nuorempi on mies ulkonäöltään kuin Venäjän Putin ja posmottaa monta sanaa puolalaisvanhusten kanssa edessäni. Vuorollani näytän oikealla peukalollani selkäni taakse, josta vain matkatoveriltani löytyy ainoa, yhteinen, meille kahdelle tulostettu matkalippu mukaan nidottuine paikkalippuliitteineen.
.
Prabutyn kaupunki sivuutetaan pysähtymättä, ja aivan sitä ennen vaihteeksi järvi. Seuraavaksi klo 9:31 on ohjelmanumerona kahvilakärry kahden neitosen ohjailemana. Kahvi olisi ilmaista, kuuluisi kalliin junalipun hintaan, pikkuleipäkin liittyisi mukaan. Jättimäinen kahvipannu kiiltelee ylätasolla ja alahyllyltä vilkkuu kahtakin eri lajia värikkäitä paperipäällysteitä. Ohitan puolankielisen tarjouksen, kun en tiedä siitä, enkä keksi ymmärtää muidenkaan matkustajien käytöksestä. Matkatoverin mielestä "kahvi pelastaa aamun!". Hän yrittää ostaa sitä rahalla ja saakin ilmaiseksi.
.
Kylä, maaseudun tönöjä ja asemakin taas klo 9:37. Voisiko olla vasta Susz? Lumihileitä pöllyää ulkona. Kahvikärry kulkee jo takaisin perältä kohti junan etupäätä ja baaripäätä.
.
Ilawa kello 9:41 (aikataulusta 12 minuuttia myöhässä). Ollaan järvialueen laidoilla. Pienet talot nousevat tiheästi rannalta mäelle, jossa korkealla takana näkyy kirkon torni. Parin minuutin päästä näkyy paljon raiteita. Jokunen ihminen seisoo laiturilla. Kuulutus kertoo juuri, kumpi on laiturin puoli. Pääasema on Ilawassa taas muodossa Glowna eikä Glowny. Edessäni istuva vanha pariskunta lausuu kaupungin nimen ääneen. Paljonkohan he ovat matkustelleet Puolassa?
.
Puomeilla ja merkkivaloilla varustettuja tasoristeyksiä tulee vastaan paljon. Jokaisen alas laskeutuneen puomin takana on puoli tusinaa henkilöautoja jonottamassa. Joskus vielä pitempi jono jatkuu ja kaartaa tien mukana radanvarteen, mutta vähimmilläänkin on kaksi tai kolme autoa, en koskaan näe tyhjää puomiristeystä. Erikseen ovat toki vielä autiot, puomittomat, pelkät peltotiet radan poikki.
.
Puola on riistamaa, metsäkauriita on näkynyt matkan varrella. Jokaisella pienimmälläkin ohitettavalla asemalla on todellakin lipunheiluttaja antamassa junalle merkin, huomaan sen. Junan vauhti on 105 km, nyt 120 km tunnissa. Joulukuun lopun aurinko paistaa. ulkolämpötila 3 astetta, vaunussamme on lämmintä ilman takkia.
.
Jeglian asema (ei näy kartassani) ja taajaman välttämätön tasoristeys klo 10. Uusi lipuntarkastus jo 40 minuuttia ensimmäisen jälkeen, nopea silmäily ohi kulkiessa. Valaistus sammutetaan vaunuista vasta nyt, turhana ikkunoista tulvivassa auringonpaisteessa. Matka Varsovaan lähestyy puoliväliä.
.
Zabny, kartalleni tuntematon sekin, ohitetaan kymmenen minuutin päästä 123 km:n tuntivauhdilla. Seuraa metsää, mäntymetsää, välillä jokin pelto ja maasta kasattu valli taas radan varrella. Suuria peltoja taas sekä oikealla että vasemmalla. Talojen rykelmiä. Edessäni istuvan harmaapään kännykkä soi ja hän alkaa posmottaa puhelimeensa.
.
Dzialdowo on kartallani, iltajuna aikanaan jopa pysähtyy siellä, mutta nyt aamujunamme ohittaa klo 10:20. Juna-asema on iso ja harmaa. Valkoinen torni kauempana saattaisi olla kirkon tapuli.
.
Rumia, äärimmäisen yksinkertaisia, kenkälaatikosta mallinsa saaneita asuntokerrostaloja on yritetty piristää maalaamalla seinän kaistaleita taiteellisesti kahdella tai useammalla eri värillä. Vihreää ja turkoosia. Erivahvuisia keltaisia. Kirjavat maalikaistaleet eivät monta sekuntia hämää alla olevaa betonielementtien konkretiaa. Jonkin kolmen kerroksen betonilaatikon eteläpäätyyn on lisätty vielä uusi lasi- ja teräshäkkyrä. Olisiko talvipuutarha, kasvihuone, edustustila, ties mikä?
.
Tasoristeyksen puomin takana seisoo pyöreitä pomppatakkisia vanhuksia jonottamassa ylipääsyä, samoin mustan tusinan verran pikkuautoja. Vilkas kaupunki? Lisäksi lähiseudulla on puomittomia risteyksiä, joille ei jonoja ehdi kertyäkään? Suuriko mahtaa olla kuolleisuus turmissa? Puolassa on väkilukuun suhteutettunakin monin verroin Suomea enemmän liikennekuolemia.
.
Toisinaan juna alkaa hidastaa 50... 19... ja taas 60 km:n tuntivauhtiin. Ohitetaan puomiton risteys, jossa on liikennevalot. Kirkon tornipääty näkyy peltojen takaa. Kylässä on keltaisia, vaaleanvihreitä, valkoisia ja ruskeankeltaisia betoniseiniä. Myös teollisuusrakennuksia ja suuria siiloja. Joko toinenkin Ilowo ohitetaan? Kartassa on Ilowo Osada, pian tulossa Mlawa.
.
Rautatie tekee hevosenkengän muotoisen kaarroksen lännen kautta itään paikassa jossa sivujoki Wkra yhdistyy Veikseliin. Terässilta on kaksikerroksinen, alempana junat, ylempänä autot. Varovaista vauhtia ajetaan nyt.
.
Nowy Dwor Mazowiecki klo 11:47, jo lähellä Varsovaa, 40 minuuttia myöhässä? Kolmivärisiä elementtitaloja, oranssia, keltaista, vihreää. Radan vierelle on sijoitettu hautausmaa ja sitten siirtolapuutarha. Asutustihentymä. Kolmen pytyn säiliövaunuja. Teollisuutta, korkea piippu. Janowek ohitetaan klo 11:51.
.
Raiteiden vieressä kasvaa havutaimia ja niiden takana tiheä istutettu metsä, lähellä Varsovaa. Lunta on ollut sisämaassa enemmän, joitakin senttejä. Radan vieressä on pahainen mutapohjatie, jolle on pysäköity pikkuauto, jonka lähellä muutamia työmiehiä korjaustöissä.
.
Legionowo näyttää olevan Varsovan viereisiä satelliittikaupunkeja tai lähiöitä. Kulttuuritonta ankeutta talven keskellä. Tästä juna ajaa ohi, mutta pysähtyy pian Warszawa Wschodnian asemalle 10 minuutiksi. Pitkä odotus, vaikka ollaan valmiiksi myöhässä. Täällä riittää rinnakkain vaikka kymmeniä odotusraiteita ja lumisia laitureita, mutta seuraavalla keskusasemalla Varsovan katujen alla on vain kahdeksan raidetta, pullonkaula?
.
Junassa istutaan ja odotetaan vielä rauhallisesti, kenenkään pukematta päällysvaatteita. Hiljaisuuden keskeltä kuuluu yllättäen vain suomen kieltä, kolmen rivin päässä istuvan nuoren parin suusta. Kirkasäänistä huolta ja hätäilyä siitä, ettei kai tämä ole vielä oikea asema...?
.
Varsovan tornit ja pilvenpiirtäjät näkyvät jo. Luulin kauempaa väärää tornia Kulttuuripalatsiksi, Stalinin kermakakuksi. Veiksel-joen itäpuolella, josta juna tulee, on lukuisia nostokurkia ja rakennustyömaita. Sitten juna ylittää siltaa pitkin mahtavan joen ja painuu maan alle. Ihmiset pomppivat pystyssä ja pukeutuvat hätäisesti, joen ylitys on nyt laukaissut pikapaniikin. Kello lienee 12:40, juna on myöhässä lippuun kirjoitetusta ajasta 20 minuuttia ja internetin aikataulusta yli puoli tuntia.
.
Kuntabongarin puoli Puolaa:
526. Lento Turusta Gdanskiin
527. Junalla Sopotiin ja Gdyniaan
528. Junalla Helin niemimaalle
529. Junalla Varsovaan
530. Varsovassa joulukuussa
531. Gdansk päivänvalossa

528. Juna Helin niemimaalle

Helin niemimaa Itämeren rannalla on Puolalle kuuluva on noin 35 km pitkä kynnäs, joka oli alunperin sarja erillisiä saaria. Aaltojen kasaama hiekka on yhdistänyt saaret 200 metriä leveällä kannaksella. Kiinnostava luonnonmuodostelma! Dieselveturin vetämä paikallisjuna ajaa niemimaan päähän asti, väliasemien tusinoine pysähdyksineen madellen lähes kävelyvauhtia.
.
Puolassa maanantaina 28.12. kävelimme Gdynian asemalle ostaaksemme paikallisjunaliput Helin pikkukaupunkiin (5000 asukasta) samannimisen niemimaan kärkeen, n. 80 km:n päähän Gdyniasta tai 100 km:n päähän Gdanskista. Kesällä olisimme seilanneet Heliin laivalla, mutta joulukuussa ei kulkenut. Helistä ei silti malttanut luopua, joten edes junalla, pitkää, kapeaa hiekkaharjua pitkin? Katsellen hiekkadyynejä molemmin puolin rataa... From Hel (sinki) to Hel?
.
Syntyi pikkuongelmia... aiemmin käyttämällämme Gdanskin lähijunalla oli Gdyniassa eri asema kuin pikajunilla tai myös kauemmaksi menevillä paikallisjunilla. Ymmärrettyämme vihdoin tuon takia vaihtaa asemahalleja (300 metriä, vain ulkokautta) kohtasimme seuraavaksi hallissa kahdenlaisia lippuluukkuja, joista toiset ilmeisesti pikajunille Varsovaan ja toiset paikallisjunille Helin kaltaisiin pikkupaikkoihin. Luukkuja oli useita, 3-4 molempia lajeja, ja jonottajia kunkin edessä pari-kolme. Jos menisimme väärälle luukulle, virkailija sanoisi meille puolaksi: "Bzzyrzyczcs zbygdyczoviczs"...
.
Valitsin luukun, jonka edessä olivat vain äiti ja pieni tytär. Mutta jononi ei edennyt 5-10-15-20-25 minuutissakaan!! Viereinenkin jono oli hidas, vaikka lopulta nytkähti eteenpäin, mutta oli silloin jo kasvanut pituuttakin. Edessäni olevalla rouvalla riitti selvitettävää ainakin puoleksi tunniksi! Välillä hänen lippujaan tulostettiin, sitten tutkittiin niitä ja uusittiin taas. Matriisitulostinko yhä vielä hitaasti raksutti?
.
Aika odottamiselle loppui. Jäi vaihtoehdoksi ostaa lippu vasta junasta, kalliimmalla lisämaksulla konduktööriltä? Kiiruhdimme ylös ulos portaita oikealle laiturille, Heliin hetken päästä lähdössä olevalle junalle, sen ensimmäiseen vaunuun etsimään konduktööriä.
.
Samassa keski-ikäinen puolalainen konduktöörimies astuikin ulos junastaan. Hän käsitti puheestani ilmeisesti täsmälleen, miten halusin ostaa meno-paluu-liput Heliin! Ainakin käsiensä ilmeikkäästä ja kysyvästä edestakaisesta viuhtomisesta päätellen? ("Siis sinne, ja vielä takaisin tänne?") Junailija ei kuitenkaan alkanut vielä ulkona myydä lippuja meille, vaan viittasi meitä astumaan vaunuun.
.
Matkatoverini tulkinnan mukaan konduktöörin elehdintä tarkoittikin, että Helissä on nyt ihan hyytävän kylmää, jos sinne näin talvella menemme? Mutta tällä junalla sinne pääsee, käykää sisään.
.
Junailija hoiteli lähtömerkin antamisen asemalaiturilta ja nousi sitten sisään, ensimmäisen vaunumme ensimmäisen osaston ovenviereisimpään penkkiväliin. Me istuimme heti seuraavassa välissä käytävän vastapuolella - parhain mahdollisin näkökontaktein konduktööriin.
.
Junamme lähti. Konduktöörin oli aluksi tehtävä pikaisia soittoja kännykällään, kiireellisiä selvityksiä? Sitten hän alkoi kirjoittaa kynä suihkien parille lomakkeelle merkintöjä, ilmeisesti lippuja meille? Ei, hän siirtyi seuraavaksi laskemaan A4-arkille jonkinlaisia tilastoja. Sitten saavuttiin lähimmälle väliasemalle, jossa herra hyppäsi ulos laiturille katsomaan, milloin juna voisi turvallisesti jatkaa eteenpäin. Samanlainen touhu jatkui muilla lähiasemilla ja niiden välillä.
.
Ajattelin, että konduktööri ehkä rahastaa koko junan kerrallaan sitten muutaman ensimmäisen kaupunkiaseman jälkeen? Mutta eipä hän modernien kannettavien rahastuslaitteidensa kanssa lähtenyt kiertämään myöhemminkään, pomppi ainoastaan ovelta laitureille ja takaisin entispaikalleen junaan.
.
Muuan kiltinnäköinen puolalainen teinityttö vaelsi etäisemmästä osastosta konduktöörin luo ja jutteli tälle pienellä äänellä kohteliaasti, pidellen kolikoita sormiensa välissä, ja konduktööri tulosti tytölle rahastuslaitteestaan lipun. Aloin vihdoin tajuta: junailija piti pysyvää konttoriaan siinä missä istui, eikä aikonutkaan lähteä kiertämään, ei edes ottaa paria askelta vieraskielisten turistien luokse!
.
Matkasta oli melkein puolet tehty... vieläkö kannattaisi edes ostaa liput? Miltä vaikuttaisi ostaa lippuja vasta puolivälissä matkaa? Mies oli kylläkin hyvin joviaalin näköinen leveänaamainen polakki. Konduktöörimme suupielet olivat kaartuneet pysyvästi ylöspäin kohti korvanipukoita.
.
Lähdin uudelleen konduktöörin luo selittämään englanniksi (jota pakko-venäjää opiskelleessa Puolassa ei moni osaa), että haluaisin ostaa kaksi lippua Heliin, minulle sekä ystävälleni, joka istuu tai nukkuu tuossa viereisen selkänojan takana...
.
Junailija viittoili jälleen suurpiirteisen ystävällisesti ja hymy korvissa, tyyliin että Si, si! Da, Da! on Bilet, on Bilet, istukaa vain kaikessa rauhassa edelleen, Heliin kyllä tullaan, mutta myöhemmin, ei olla vielä Helissä, OK?
.
Vasta hetken päästä välähti miehen mieleen vaihtoehto, että "Nie Bilet jeszcze? Bilet kupovac?!"
.
Silloin hän alkoi kokeeksi naputella tiiliskiven kokoista lipunkirjoituskonettaan, osoittaen sen näytöltä minulle yksityiskohtia. Että näinkö? Jottako kaksi normaalilippua Gdynia-Hel, 77 km, hinta yhteensä 30 zlotya + lisämaksu junasta ostettuna 5 zlotya, yhteensä 35 zlotya? Ja hänellä oli jopa antaa vaihtorahaa takaisin 15 zlotya 50 zlotyn setelistäni. Joten kaikki meni lopulta ihan OK. Ei tullutkaan ajettua pummilla säästääkseen 9 euroa tai 4,50 euroa kummaltakin matkustajalta.
.
Ulkona oli pakkasta ja junassa ei ollut lämmityslaitetta tai sellainen oli rikki. Hengitykseni höyrysi sisälläkin. Ilmeisesti konduktöörimme elehdintä asemalla oli todellakin tarkoittanut kuvaamaan kylmyyttä, joko junanvaunussa, Helissä tai molemmissa? Onneksi olimme talvivaatteissa varautuneita suomalaisina vaikka 20 pakkasasteeseen.
.
Ikkunoista oli hauskaa katsella aluksi matkan varren pikkukyliä, joista tuli junaan paikallisia kulkijoita. (Olimmeko junan ainoat turistit?) Pohjoisempana kylissä asuvat piipahtivat kai asioillaan, ei aivan Gdyniassa asti, mutta isommissa "kirkonkylissä" tai toimistopaikoissa.
.
Puckin ja Wladyslawowon jälkeen juna kaartoi jyrkästi oikealle ja aloitti matkansa kapealla niemimaalla. Pääsääntöisesti lounaan puoleinen sisälahti (joka oli rannikolla jäässä) näkyi kaiken aikaa, mutta paikoitellen samalla näkyi vastakkaisista ikkunoista koillisen puoleinen ulkomeri, Baltic Sea, ruotsalaisten Itämeri. Pisimmän aikaa koillispuolella kohosi (Savonlinnan Punkaharjun tavoin) matala hiekkaharjanne, jonka päällä kulki kävelytie, jonka varrella näkyi penkkejä, joilta oli näköala Itämeren eli Suomen suuntaan. Kesällä olisi hauskaa kävellä Helin niemimaa päästä päähän, kuten Punkaharjun olenkin koko pituudeltaan kävellyt.
.
Helin pikkukaupunki parin tunnin matkanteon jälkeen oli Hankoa muistuttava kesäkaupunki. Kävelimme hiljaisia pikkukatuja kohti rantaa. Harva junamatkustaja oli jatkanut näin pitkälle. Juna oli jäänyt asemalle vekslaamaan dieselveturiaan vaunujen toiseen päähän.
.
Helin hiekkarannat näyttivät hienoilta ja houkuttelevilta. Fokariumista, 5-6 hylkeen altaalta, kuului kaiuttimien selostusääntä, saattoiko siellä olla hyljenäytös ja turisteja? Talvellakin? Meillä oli vain puolisen tuntia aikaa kierrellä Heliä pikaisesti ja taivaalta alkoi sataa ripotella vettä.
.
Paluuliput Gdyniaan ostimme Helin pienen puisen asemarakennuksen lipunmyyjältä, 15 zlotya kappale. Asetuimme tällä kertaa erilliseen osastoon keskelle parivaunuista junaa, koska emme tarvitsisi enää konduktööriä, mutta uudessa paikassamme oli aivan yhtä kylmää kuin avo-osastossa, jossa olimme tulleet.
.
Heti kun tuttu konduktöörimme nyt näki ulkoa laiturilta minut ikkunassa, hän kiiruhti osastoomme myymään lippua, mutta oli kuitenkin tyytyväinen nähdessään meillä jo olevan liput. Hän tuntui hämmästelevän, että lähdimme Helistä niin pian pois... Eiköhän kesällä moni brittikin käy Hel-nimisessä paikassa vain kääntymässä? Vaikkapa leimauttamassa postikortin?
.
Paluumatkalla Helin konduktööri kiersi kaksi kertaa junan osastoissa. Ehkä hän ehti kiertää menomatkallakin muissa osastoissa, paitsi hänen ja meidän jakamassamme.
.
Paluumatkassa oli ikävintä se, miten varhain alkoi jo pimetä, klo 15:50. Radanvarsinäkymät tummenivat pikkuhiljaa. Katselin yhä miten kävelypolku nousi ja laski edetessään niemen hiekkaista harjannetta pitkin.
.
Gdynian paikallisliikenteen aseman luukulta ostimme liput Gdanskiin, hintaan 4,50 zlotya. Gdanskiin päästyämme menimme lippuluukulle ostamaan seuraavan päivän menopaluuta Varsovaan. Jonoa ei illalla ollut, eikä tarvinnut enää etsiä mitään Orbiksen matkatoimistoa, jollaiset olivat sulkeutuneet jo klo 17.
.
Kuntabongarin puoli Puolaa:
526. Lento Turusta Gdanskiin
527. Junalla Sopotiin ja Gdyniaan
528. Junalla Helin niemimaalle
529. Junalla Varsovaan
530. Varsovassa joulukuussa
531. Gdansk päivänvalossa

527. Junalla Sopot ja Gdynia

1) GDANSKin rautatieasemalta
.
Maanantaina 28.12. Puolassa nukuin Gdanskin hotelli "Vapaakaupungissa" eli "Wolne Miastossa" 5,5 tuntia aamukuuteen, jolloin heräsin virkeänä kirkonkellojen soittoon. Aamiainen ei kuulunut huoneemme hintaan (21 euroa yöltä ja henkilöltä), joten sen muodollisuuksille ei tarvinnut varata aikaa.
.
Varttia yli seitsemän kiiruhdimme joulukuisen pimeän arkiaamun työmatkalaisten kävelijöiden joukossa kilometrin matkan Gdanskin päärautatieasemalle (Glowny) päästäksemme junalla pohjoisiin naapurikaupunkeihin Sopotiin ja Gdyniaan ja Heliin. Lämpötila oli ulkona nollan vaiheilla.
.
Aseman alikulun kävelytunnelissa antoi Gdanskin Metro-lehden ojentaja toisella kädellään myös pienen tuotenäytteen, joka osoittautui sanakirjaa tutkimalla nestemuotoiseksi Knorrin lihaliemeksi (ei ollut kuivakuutio). Asematunnelia reunustivat mm. kolme myyntiluukkunsa käytävään avaavaa isoa pullapuotia suolaisine ja makeine leivonnaisineen, sekä basaarikioskit, joissa myytiin mm. halpoja vaatteita tai poistomyynnissä hinnaltaan alennettuja sarjakuvia.
.
Yksimielisten opaskirjojen mielestä Gdanskin juna-asema on ikävä käyntipaikka (vaikkakin arkkitehtuurinähtävyys), jota turistin kannattaa vältellä tiloissa maleksivien haljujen tyyppien vuoksi. Mutta lieneekö kylmällä vuodenajalla ollut merkitystä, kun ei asema vaikuttanut ainakaan Helsingin rautatieasemaa kummoisemmalta, ei aamulla, päivällä eikä edes puoliltaöin. Verkkaista eläkeikäistä väestöä istui penkeillä odottelemassa ja vilkasliikkeisempiä työikäisiä ohikiiruhtajia vilahteli, mutten silmiinpistävästi havainnut lompakoita vaanivia maleksijoita. Viereinen läntinen linja-autoasema unohtui katsastamatta, kun sinne ei ehtinyt tulla asiaa.
.
Paikallisjunalipuille löytyi laiturilta myyntiautomaatti ja toisaalta hintataulukko, josta näkyi, miten lippu mm. Sopotiin asti maksoi 3,10 zlotya (80 senttiä). Lippua ei vain mitenkään saanut sopimaan leimausautomaatin aukkoon asemalaiturilla.
.
Ensimmäinen juna klo 7:31 ehti pahimmoilleen lähteä, ennen kuin ehdimme tulkita ohjeista, että automaattilippua EI tarvinnutkaan leimata etukäteen, vaikka lipputiskiltä ostetut piti. Kaipa pilettimme olisivat vielä voimassa seuraavassa junassa 15 minuutin päästä...?
.
Käyttämämme Gdanskin lähiliikennejuna oli sitten väljä, arkipäiväinen, harvemmin pesty ja kuluneempi kuin Suomessa, muttei kummallisempi kuin missä tahansa eurooppalaisessa suurkaupungissa. Hieman itäeurooppalainen tunnelmallisesti kumminkin.
.
Puolassa paikalliset ihmiset vaikuttivat keskieurooppalaisilta, eivät lainkaan venäläisiltä saati eksoottisista maista tulleilta. Puola oli melkein 100-prosenttisesti puolalainen. Näin Puolassa vain yhden mustaihoisen, en yhtään muslimin näköistä, mutta kaksi Romanian romania, jotka kerjäsivät kaduilla ja olivat täsmälleen saman näköisiä kuin maannaisensa Helsingissä, jolleivät samoja henkilöitä.
.
Aurinko nousi juuri, joten saatoin katsella junamatkalla aluksi kuuden asemavälin maisemia. Oliwan lähiö, jossa on kuuluisa katedraali, pientaloalueita sekä telakalta presidentiksikin yltäneen sähkömiehen Lech Walesan nykyinen koti, olisi ollut vaihtoehtoinen kohde meille, mutta lähimpien asemien seudut näyttivät jokseenkin kurjilta. Hoitamatonta betonislummia.
.
Neuvostoaikaiset rapistuvat kerrostaloalueet mahdollisimman yksitoikkoisine asemakaavoineen paistoivat ratavarteen kuin Tallinnan Lasnamäet. Ratavarressa oli paikoin siirtolapuutarhoja. Yleisilme oli sangen ankea. Tosin niinhän on kaupunkien ratavarressa lähes kaikkialla.
.
.
2) SOPOT laulujuhlitta
.
Sopot on oma pikkukaupunkinsa (40'000 asukasta) ja vaikka asemalaiturilla lippuautomaatti oli rusikoitu rikki, lähiseudun kaupunkihuvilat olivat viehättäviä. Kuljimme itään, oletettavasti rantaa kohti, hiljaista Fryderyk Chopinin katua, joka mutkitteli ja laskeutui alamäkeä hitaasti, salaperäisesti ja viehättävästi, varrellaan kauniita puisia omakotitaloja. (Palasimme aikanaan takaisin asemalle pääkatua Monte Cassinoa).
.
Arkiaamuna ennen kello yhdeksää ei ollut paljon kulkijoita. Kiinteistönvälittäjän ikkunaa silmäillessä näyttivät halvimmat pienasunnot olevan n. 240'000 zlotya eli 60'000 euroa, mitä voi sitten verrata Suomen tai Helsingin pohjahintatasoon. Luulisipa Sopotia halvemmaksikin, mutta ehkä osoitteet olivat hyviä ja talot porvarisajoilta vanhoja, eivätkä rumia.
.
Rannalle saavuimme, kun sen läheisillä puistokäytävillä tyhjennettiin juuri roskakoreja. Kolmen porukassa yksi työntekijä ohjasi polulla verkkaisesti lava-autoa, toinen mies katsoi ja tyhjensi vasemmanpuoleiset säiliöt ja kolmas oikeanpuoleiset roskikset.
.
Rannan hiekkadyynit olivat autioina. Lunta ei kuitenkaan vielä ollut maassa. Kielto- tai selostuskylttejä en ehtinyt tai jaksanut syventyä tulkitsemaan. Sofitel Grand -hotellin, Sheratonin ja muiden rantaa reunustavien palatsien läheltä löytyi Puolan pisin, puolikilometrinen puinen laituri, joka oli talvella hiljainen, joskaan ei aivan autio. Olihan se käveltävä päästä päähän. Laiturin luona rannalla näin myös elokuvaohjaaja Roman Polanskin, valokuvasssa, joka oli otettu hänen käydessään kesällä paikalla.
.
Sopot on kuulemma "Kolmoiskaupungin" huvittelukeskus. Monisalinen huippumoderni elokuvapalatsi, ja kohta toinenkin, pisti silmään loistohotellien, ravintoloiden ja kauppapasaasien keskeltä keskustasta ja pääkadulta Monte Cassinolta.
.
Joulukuun lopussa kaduilla ja kahviloissa kiirivät korviin makeat jouluiskelmät, "Last Christmas"... Suomalaiset muistavat Sopotista parhaiten sosialismin romahdusta edeltäneet, Euroviisuja matkineet laulujuhlat, joilla suomalaiset Marion Rungit menestyivät voitokkaasti piristäessään neuvostoankeutta välähdyksellä länsimaalaisuutta, ruotsalaisten Abbojen korvikkeena.
.
Kummallisinta modernia arkkitehtuuria edusti (ohi eräiden hotellienkin) "Vänkyrä talo", "Crooked House", joka oli todella sellainen kuin hullu jättiläinen olisi ottanut käsittelyynsä tavallisen lasi- ja peilipalatsin ja ruvennut murjomaan, venyttelemään ja litistelemään sitä nyrkeillään.
.
Sopotin keskeisimmän kirkon edessä oli jouluinen seimiasetelma, kirkon sisällä toinenkin. Muutamat katolilaiset poikkesivat aamupäivällä ohi mennessään kirkkoon polvistumaan ja rukoilemaan itsekseen. (Gdanskissa näin kolmantena aamupäivänä miten kirkon ohi kiiruhtava, ehkäpä 60-vuotias herrasmies nosti hattuaan kunnioittavasti vain ohittaessaan ulkona kirkon oven, kuin refleksiksi kehittyneellä eleellä. Puolalaista tapakulttuuria.)
.
Sopotin pääkadun Monte Cassinon virkistävän kahvilavierailun jälkeen palasimme junaradalle, etsimään asemaa, lipunmyyntiä? Teimme kierroksen myös rautatien länsipuolelle, joka ei ollutkaan hullumpaa seutua, vaikkakin selvästi arkisempi kaupunkipuolisko. Toisen tunnelin kautta palasimme itäpuolelle edelleen etsimään asemaa - ja sen löytämäänkin.
.
Lipunmyyntiautomaattihan oli rikottu, joten lippuluukun virkailijalta ostettiin matka pohjoisen naapurikaupungin pääasemalle, "Gdynia Glownaan". (Gdynia lausutaan tai minä lausun sen: "gdinja"). Liput maksoivat nytkin 3,10 zlotya (80 eurosenttiä). Liput leimattiin itse, kun eivät olleet automaatista. Tosin en ymmärtänyt mitä leimakoodit tarkoittivat, eikä lipuntarkastajia tullut koskaan vastaan.
.
.
3) GDYNIA satavuotinen
.
Gdyniassa (250'000 asukasta) oli montakin rautatieasemaa, kuten Gdanskissakin (450'000 as.), mutta laskemalla asemanvälejä ja seuraamalla vaunun päässä olevaa "metrokarttaa" pysyin ajan tasalla. Junarata kulki ainakin kerroksen verran katutasoa ylempänä penkereellä koko matkan pohjoiseen Gdanskin aseman jälkeen. mikä avarsi näköaloja juna ikkunasta.
.
Gdynia Glownalle avautuva kaupunkimaisema oli sekavan moderni, persoonaton, epäyhtenäinen, "mikä-tahansa-kaupunki". Kerava, Hyvinkää, Riihimäki... Gdynian rakennukset olivat kaikki vain 1900-luvulta. Kaupunki perustettiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen merelle vievän "Puolan käytävän" päätepisteeksi, kun saksalaisesta Danzigista oli tehty Kansainliiton vapaakaupunki.
.
Gdyniassakin suuntasimme heti itään päin, kohti satamalaitureita ja merta, aivan mitä tahansa vastaan tulevia katuja pitkin mutkitellen. Matkan varrelle osui suuri kauppahallikompleksi tavanomaisen kirjavine myyntiartikkeleineen. Siellä tuli pyörittyä ihmettelemässä.
.
Mummot myivät katukulmilla ulkona kananmunia kappalehintaan muistaakseni 0,10 zlotya eli alle 3 eurocentiä, ehkä neljäsosaan Suomen hinnoista. Leivän kilohinta modernissa marketissa oli 80 centiä (Suomessa kolminkertainen?). Ostamani puolen kilon leipä maksoi 1,60 zlotya, mutta juustoviipaleet olivat jo tutummissa hinnoissa 5 euroa/kg.
.
Sataman tai rannan maamerkkeinä oli kaksi toisiinsa kytkettyä, tavattoman korkeata tornitaloa, "Sea Towers", joista en löytänyt tietoja, sisälsivätkö toimistoja vai asuntoja?
.
Suosituimman laiturin "Jana Pawla II:n" (paavi Johannes Paavali II) varrelta oli pari museolaivaa, fregatti ja entinen koululaiva, sekä lähellä ravintolana toimiva romanttinen "merirosvolaivan" kopio, ym. Laiturin päässä oli kirjailija Joseph Conradin ("Pimeyden sydän") patsas, joka unohtui käydä katsomassa, kun ensin Akvaario sitä ennen osoittautui olevan kiinni maanantaisin.
.
Gdyniassa oli muutamia hirvittävän näköisiä kommunismin aikaisia hotellitorneja, "Hotel Gdynia", kuten oli Gdanskissakin (Gdanskin rumin rakennus oli Hotelli Hewelius). Samaten oli äärimmäisen epäinhimillisen näköisiä, laatikkomaisia asuinkerrostaloja. Laatikkotaloja on nyttemmin yritetty piristää halvimmilla keinoilla (kuten Albanian Tiranassakin) eli värittämällä niitä räikeästi tai raikkaasti erikoisen kirjaviksi... Värileikeistä huolimatta värin alta kuulsi tökerön piittaamaton, totalitaarisen brutaali neuvostoarkkitehtuuri.
.
Gdyniassa tuli poikettua suuressa, huippuerikoisessa, modernissa kirkossa. Sisäänmeno arvelutti hetken, koska ovella steppaili odotuksesta levottomina neljä hienon huolellisesti pukeutunutta valkohansikkaista herraa. Kunnes nämä marssivat muodostelmana sisään ja me livahdimme perään. Niin, hautajaissaatto sisällä valmistautui juuri marssimaan keskikäytävää pitkin ulos. Hansikasherrat kantoivat ensin ruumisarkun ja sukulaisparvi seurasi heitä, hännänhuippuina me turistit. Arkku siirrettiin ruumisautoon. Missähän mahdettiin pidot pitää?
.
Palasimme asemalle ehtiäksemme ostaa paikallisjunaliput Helin pikkukaupunkiin (5000 asukasta) samannimisen Helin niemimaan kärkeen, n. 80 km Gdyniasta, 100 km Gdanskista. Olisimme halunneet seilata Heliin laivalla, mutta talvella ei kulkenut. Helistä ei silti malttanut luopua, joten edes junalla, kapeaa ja pitkää hiekkaharjua pitkin? Katsellen hiekkadyynejä molemmin puolin rataa... From Hel(sinki) to Hel?
.
Kuntabongarin puoli Puolaa:
526. Lento Turusta Gdanskiin
527. Junalla Sopotiin ja Gdyniaan
528. Junalla Helin niemimaalle
529. Junalla Varsovaan
530. Varsovassa joulukuussa
531. Gdansk päivänvalossa

526. Lento Turusta Gdanskiin

1) Halpalento Turusta Puolaan on WIZZAIR
.
Sunnuntai 27.12. Lumipyry ja pakkasta 8 astetta Helsingissä. Junalippu Turkuun maksaisi 28,40 euroa (Espoosta 2 euroa vähemmän), mutta Tapaninpäivän lumisade on hidastuttanut rantarataa Kirkkonummella.
.
Express-bussien menopaluu maksaisi 49,50 euroa ja perillä Turun lentoasemalle kulkisi puolen tunnin välein 2,50 euroa maksava paikallisbussi numero 1, reitiltä satama - kauppatori - linja-autoasema.
.
Lähdemme kumminkin henkilöautolla, hyvissä ajoin yhdeltä (kello 13). Rauhallinen ajomatka kestää 2,5 tuntia. Uudelta Turun moottoritieltä (E18) käännytään puolen tusinan tunnelin jälkeen Naantaliin vievälle ohitustielle, sitten koilliseen Tampereen 9-tielle (E63) ja sen yli siltaa lentoasemantielle. Kaksi aura-autoa hyrisee ja kolisee sillalla vastaan. Luminietokset ovat korkeita.
.
Metsäisellä ajotiellä tulee vastaan autioon korpeen osoittava tienviitta: "Terminaali 2". Huokeimman mahdollisen kakkosterminaalin on vuokrannut unkarilainen halpalentoyhtiö Wizz Air. Lentoliput Turusta Gdanskiin alkaen 4,99 euroa tai 9,99 tai 14,99 (kallein meidän). Neljä edestakaista lentoa viikossa.
.
Autio tie kaartelee läpitunkemattomassa havumetsässä hämmästyttävän pitkästi, kunnes eteen avautuu lumen peittämä karu kenttä, jonka laidalla töröttää yksinkertainen harmaanvaalea parakki. Yhtään ihmistä ei näy, mutta muutama pikkuauto on peittynyt Joulun monen päivän ja yön lumikerroksiin.
.
Auton säilytys autiolla kopilla varustetulla ja puomeilla rajatulla alueella maksaa joko 21 euroa kolmelta vuorokaudelta tai 23 euroa neljältä. Kello on saapuessamme puoli neljä ja koneemme pitäisi nousta varttia ennen seitsemää. Terminaaliparakin ulko-ovi on lukossa. "Aukeaa 2,5 tuntia ennen lennon lähtöä", lukee paperilappusessa.
.
Kuusi haalareihin ja vihertäviin huomioliiveihin pukeutunutta työntekijää kahlailee tuoreessa lumihangessa kohti parakkia. He koputtelevat pieneen lasiruutuun tovin, kunnes sisältä saapuu ukko avaamaan. Ikkunasta näkyy ulos typötyhjä, harmaan valkoinen, karun yksinkertainen varastotila, kuin tavallisen elementtilähiön kellarikäytävä.
.
Ulkona puolet ympäristöstä on tuuheaa havumetsää, pienen pysäköintialueen takana. Toinen puoli, parakin takapuolella, on suurta lumista lentokenttää. Lakeus näyttää päättyvän metsään ja kentänpään toisella puolella säteilee kirkkaissa valoissa tyylikäs, moderni teräsrunkoinen lasipalatsi: Turun lentoaseman Ykkösterminaali. Sinne johtaa metsän kautta puolen kilometrin pituinen luminen kävelytie, jolla näkyy puolen tusinan ihmisen tuoreet saappaanjäljet.
.
Vietän puoli tuntia (klo 15:40-16:10) ykkösterminaalin kahden kerroksen ylellisissä, joulukuusin koristelluissa pyhätunnelmissa. Siellä neljä lähtöselvitysluukkua viidestä on auki, puolet Finnairia, puolet BlueOnea varten. Lähimmät lähdöt Helsinkiin ja Teneriffalle, myöhemmin Tukholmaan ja Ouluun. Turvatarkastukseen astelee satunnaisia menijöitä ilman jonoa. Kahvilassa ja kannettavien tietokoneiden pistokepaikoilla istuskelee ihmisiä, kuten alakerrassa saapuvien lentojen odottelijoita. Tunnelmani on mukavan matkailullinen: Minullahan ei ole tässä terminaalissa velvollisuuksia, mutta luvassa on kohta oma matkalle lähtö toisaalla. Ulkosalla joku ihminen odottelee bussia numero 1.
.
Joulukuun auringon laskiessa kävelen takaisin kakkosterminaalille klo 16:15. Ulko-ovi avautuu juuri ja muutamat varhaisimmat saapujat, lentolaukkujaan kanniskellen, alkavat valua sitä kohti. Hämärtyvän ihmisparven silhueteista erottuu (jalkojaan kilometrin kävelyltä säästellyt) matkakumppanini. En kysy istuiko hän odotusajan autossaan vai käveleskelikö edestakaisin kassi olallaan parakin edessä, kuten teki juuri nyt saapuessani. Kehun hänelle ykkösterminaalia, josta poimin lukemiseksi BlueWings -lehden.
.
Sisällä harmaiden rapattujen seinien kapeassa välitilassa on kaksi yksinkertaista pikkuista pöytää, kummankin takana nuori neitonen. Toisen virkailijan luo jonottaa kolme, ja toisen luo kaksi matkailijaa, ennen meitä. Perässämme ei ole jonossa ketään.
.
Wizzairin lähtöselvityksessä tarvitaan vain kuusimerkkinen varauskoodi, kuten H8KWBR, sekä passi vahvistamaan nimitiedot. Virkailija yliviivaa paperiarkiltaan nimemme. Enintään yksi käsimatkatavaralaukku on sallittu, tiukasti. Saamme nousukortit: "Portti 21".
.
Vain metrin päässä eteenpäin käytävällä alkaa turvatarkastus. Ystävällinen keski-ikäinen heppuli ojentaa matalareunaisia laatikoita tai vateja. Niihin levitellään reppu, hammastahnan sisältävä minigrip-pussi. lompakko kolikoineen, vyö metallisolkineen, päällystakki sekä - kengät! Kannettavaa tietokonetta tiedustellaan joka kerta. Portti ei nyt hälytä ketään mistään syystä.
.
Parakki levenee odotustilaksi, jossa yksi ainoa mies hoitelee kahvilan sekä pienen sekatavaraputiikin kaikki hommat! Minä vain täytän turvatarkastuksen jälkeen puolen litran vesipulloni Suomen vedellä. Turun ykkösterminaalissa oli ylellisempi käymälä, mutta toisaalta täällä kakkosessa voi valita pelkkää kylmääkin vettä.
.
Seuraavaksi ehdimme, yli kahden tunnin odotuksen aikana, istua kolmellakin eri tuolilla tai sohvalla ja laskea tiilenpäitä! Joita on paljastunut rappauksen rapistessa seinistä. Seinänäkymä on kuin kliseisen dekkarin kellariloukosta. Ylellisyytenä on lapsille piirustus- ja sarjakuvanurkka. Lainaan sieltä kolme vanhaa "Aku Ankkaa" vuosilta 1978-1983, joita lueskelen valikoiden, ainakin Carl Barksin "Rahalähteen" sekä Barksin ainokaisen Mikki-Hiiri-klassikon "Punainen hattu".
.
Japanilainen nuorukainenkin on siirtynyt peremmälle perässämme, toistaiseksi vielä tyhjiksi jääneisiin istumanurkkauksiin, ja asettunut pitkäkseen nukkumaan. Kiireetön lenkkitossuinen matkamies on tullut ensimmäisenä terminaaliin, mutta koneeseen jonotettaessa jättäytyykin viimeiseksi.
.
Odotustila täyttyy pikku hiljaa. Tupakoitsijat voivat käydä tarpeillaan teräsverkkoisessa ulkohäkissä (josta tulee mieleen Korkeasaaren eläintarhan apinatalo). Muutama haalarityömies poikkeaa ulos pakkaseen kiitoradan puoleisesta lukitusta ovesta.
.
Heti kun (käytävää jakamaan) aletaan pystyttää kankaisia kaiteita klo 18, me ja muutkin hätäisimmät (96 prosenttia matkaan lähtijöistä, ehkä sadasta näkyvissä olevasta) alamme muodostaa paikallaan seisovaa jonoa.
.
Unkarilaisen lentoyhtiön Wizzairin Gdanskista saapuva kone nyt vasta laskeutuu klo 18:15 ja saapuvat matkustajat vaeltavat ahdasta kujanjuoksua yhteisellä käytävällä vastaan meidän toiseen suuntaan pyrkivien jonoa. Muuan matkalta tulevista äijistä yrittää oikaista ulos jo tupakkapaikan kautta, mutta turhaan, sillä ulkohäkistä ei pääse kuin takaisin sisälle.
.
Kuulutus pyytää: "Tiivistäkää hieman oikealle, että tulijat mahtuvat". Jotkut puolalaiset tuttavukset kohtaavat, toiset tulossa ja toiset menossa, pysähtyen juttelemaan keskenään.
.
Lähtöporttimme Turussa on suurellisesti numero 21, eikä mikään kuutonen tai seiska, kuten Gdanskissa... Mutta 21 tarkoittaa kakkosterminaalin (2) ainoaa (1) kiitoradan suuntaan avautuvaa ovea. Oven pieliin asettuvat lähtöselvityksestä tutut, samat kaksi neitokaista, repimään kahtia aiemmin jakamansa lennon nousukortit. Passit on näytettävä heille uudelleen.
.
Kentällä odottaa nokan väritykseltä räikeän puna-violettinen Airbus 320 -lentokone. Peräpuolen ovelle kapuamme portaita ja päädymme istumaan heti siipien taakse. Penkkirivit ovat mahdollisimman tiheässä peräkkäin, jotta 180 matkustajapaikkaa mahtuisi 30:lle riville. Kolme ja 3 istuinta käytävän molemmin puolin. Yllättävän täyteenkin kone tulee. Tyhjiä tuoleja näyttäisi jäävän n. 32 eli kuudesosa kaikista, tai puolet käytävänvieruspaikoista.
.
Kovassa kulutuksessa rypistyneiden keinonahkatuolien värisävy on ruman ruskea. Tuolini selkänoja lonksahtelee epämääräisesti. Wizzairin koneiden pitäisi olla keskimäärin kolme vuotta vanhoja, mutta tämä kone tekee vanhemman vaikutelman. - Ylälokeroiden pakkaushyörinää, puheensorinaa ja iloista naurua ympärilläni kuulen äänimaisemana.
.
Rullaamme sitten kiitoradan päähän noustaksemme ilmaan jo pari minuuttia etuajassa! Lentoemännät suorittavat taukojumppansa käytävällä osoittaen "exitejä" ja niiden lukumääriä sormillaan. Penkin selässä lukee unkarin kieltä. Kuulutukset ovat epäselvää englantia. Kurkkuni kuivuu ja yskittää.
.
Lentoaika Turusta Gdanskiin on lyhyt, virallisesti tunti ja 25 minuuttia, mutta tällä kertaa ylittyy tunti hädin tuskin vain muutamalla minuutilla! Alku- ja loppupään matalalla lento-osuudella näen pimeyden keskeltä keltaisina matoina ja verkkoina loistavia liikenneväyliä, tuskin muuta, ja keskimatkalla näen valkoisia pilvikenttiä.
.
.
2) GDANSK, tuhatvuotinen Danzig
.
Gdanskin lentokentälle laskeudutaan jo klo 18:53 paikallista aikaa (Turussa kello on tunnin enemmän), eikä aikataulun mukaan 19:10. Osa matkustajista odottaa sijoillaan muita rauhallisemmin. Istumapaikkamme ovat koneen puolivälissä, joten voisimme liittyä kumman tahansa jonon hännäksi, etu- tai takaovelle. Vaan takaa tulimme ja takaa poistumme, siirrettäviä portaita kentän pinnalle. Ei sada eikä kentällä ole lunta, mutta paikoin kuitenkin näkyy jäämiä aiemmasta jäästä.
.
"Port lotniczy Gdansk Lech Waleca Airport" on siisti, modernin tuntuinen, valoisa ja miellyttävä, keskieurooppalainen lentoasema. Kun taas Turun kakkosterminaali on kuin Alaskasta tai Siperiasta. Kenenkähän nimi Turulle voitaisiin antaa - "Mauno Koivisto Airport"? Paavo Nurmi Airport? Turku Erik Bryggman, Wäinö Aaltonen? - Varsovalla on "Fr. Chopin Airport", Italiassa on mm. "Roma Leonardo da Vinci" sekä "Pisa Galileo Galilei".
.
Puola kuuluu "Schengenin" passivapaaseen vyöhykkeeseen. Niinpä melkein nopeammin kuin huomaankaan livahdan vain vihreää linjaa pitkin tavallisten puolalaisten vastaanottajien keskuuteen. Jonoa muodostuu ainoastaan "Kantorin" eli valuutanvaihtokopin eteen. Harvalla wizzairilaisella on matkatavaroita koneen ruumassa. Omat zlotyni olen vaihtanut Helsingin Forexista.
.
Infokioski on tyhjä, mutta telineistä löytyy esitteitä, jopa vihkonen "Gdansk in your pocket" ja karttalehtisiä "Gdansk-Sopot-Gdynia", sekä hyödyttömiä mainoslippusia. Lappu luukulla neuvoo bussiin: "100 metriä ovesta oikealle, lipun voi ostaa kuljettajalta". Vaellammekin ainoaa käytävää rakennuksen päähän ja ulos.
.
Bussipysäkin katoksessa ja pylväässä on aikataulu- ja hintatietoja, joista jälkimmäiset ovat uutuuttaan vaikeasti avautuvia. Yhä olisi tarjolla (vanhojen matkaopaskirjojen selostamia) aikamäärään sidottuja 15, 30 tai 60 minuutin lippuja ja yölippuja, mutta ilmeisesti myös yhden matkan kertalippuja.
.
Bussilinjoja erottuu ainakin n:o 110 pohjoisemmas Gdynian suuntaan sekä n:o 210 etelämmäs Gdansk Glowny -rautatieaseman ohi. Sunnuntaina klo 19:30 lähtevän bussin päätepysäkki on poikkeuksellisesti juna-asema. Vuoroväli on nyt tunti, mutta arkisin puoli tuntia.
.
Kaksikerroksisen lentoasemarakennuksen ulkoseinässä komeilee yhden kerroksen korkuinen Lech Walesan kasvokuva, joka mainostaa elämäkertakirjaa nykyisin jo harmaaviiksisestä ja eläkeikäisestä sähköasentajasta, joka sai potkut Gdanskin "Leninin telakalta", mutta perusti työläisille vapaan ammattiyhdistysliikkeen "Solidaarisuuden", vuosikymmeniä sitten. Kommunismin luhistuttua 10 vuotta myöhemmin Waleca äänestettiin Puolan presidentiksi kaudelle 1990-95, mutta vuoden 2000 presidentinvaaleissa hän sai enää vain yhden (1) prosentin äänistä...
.
Waleca (väkä-ällällä ja väkä-e:llä) lausutaan jotakuinkin "vauvensa" ja tarkoittaa kenties samaa kuin englannin nimi Walker? Pienessä sanakirjassani "Walesac = kuljeskella, samoilla" (väkä-ällällä ja väkä-e:llä).
.
Bussikatokseen kertyy kymmenkunta odottelijaa, rinkkaselkäisiä nuorukaisia ja suomenkielinenkin nuoripari. Bussilinja 110 kiertää käännöslenkin pysäkille klo 19:20, viipyen 5 minuuttia, jolloin joku traveller käväisee neuvottelemassa kuskin kanssa, mutta palaa pysäkille. Meitä odottelijoita karttuu lisää.
.
Pitkä ja tilava nivelbussi linjalla 210 (vanhemmissa opaskirjoissa "Linja B") saapuu noin 19:33, lähteäkseen vasta 7 minuuttia taulukkoaikaansa myöhemmin 19:40. Moni hokee "Railway Stationia" kuskille, myös "Dworzek Gdansk Glowny" voisimme lausua. Pudotan maksukulhoon kaksi 2 zlotyn kolikkoa (Forexista), jolloin kuljettaja antaa ääneti takaisin yhden zlotyn kolikon sekä kaksi 1,50 zlotyn lippua.
.
Leimaan molemmat lippuni keskioven keltaisessa automaatissa, minkä tekoni nähtyään muutamat suomalaiset turistit palaavat myös jo ottamiltaan istumapaikoiltaan leimaamaan lippujaan. - Mietin onko kolmen zlotyn lipuista tullut pulaa vai tarjosiko kuljettaja yksinkertaisesti vaihtoehtoja? Olisiko lyhyelle matkalle voinut leimata vain yhden lipunkin, mutta pitkälle molemmat?
.
Seuraan kompassillani mutkittelevaa ajoreittiä pääosin kohti itää. (Gdanskiin on 14 km). Välipysäkeillä, joiden nimistä jää mieleen "Astronaut", vaihtuu paikallisia matkustajia ulos ja sisään. Kuljettaja pysäyttää kaavamaisesti (kuin metrossa) jokaisella pysäkillä, vaikkei kukaan olisikaan jäämässä tai tulossa tai painanut pysäytysnappia.
.
Ulkona on pimeää, mutta valaistuja taloja erottuu, niin "McDonald's" keltaisine Eero Saarisen kaarineen kuin brutaalin neuvostotyylisiä, kenkälaatikon muotoisia lähiökerrostaloja, jotka on sijoitettu tipotiuhaan ja kaavamaisesti 90 asteen kulmiin toisiaan vasten. Kommunistinen insinööriajattelu nitisti yksilöt kekomuurahaisiksi. Gdanskin lähiöön rakennettiin neuvostoaikana "tehokkaimmillaan" jopa yhden kilometrin pituinen vuokrakasarmi, johon ohjattiin 7000 asukkia.
.
Oletin jo etukäteen, etten voisi olla havaitsematta Gdyniaan vievän junaradan ylitystä. Varsinkin kun bussi kääntyisi sen jälkeen kohti etelää ja Rautatieasemaa. Juuri niin käykin. Sillan alla näkyy melkoisen monta junaraidetta. Käännös oikealle on melkomoinen. Matka-aikaa on juuri kulunut arvioimani puoli tuntia. Ja itse rautatieasema "Glowny" on arkkitehtuurin mestariteos torneineen (vuodelta 1900), Helsingin kuuluisan Eliel Saarisen aseman tapaan. Kaiken lisäksi asemalla loistavat McDonald'sin valokaaret. Olisin hyvin osannut jäädä pois tässä, vaikkei olisikaan ollut päätepysäkki, kuten nyt sunnuntaina iltakahdeksalta poikkeuksellisesti oli.
.
Gdanskilla tai entisellä Danzigilla on jo tuhatvuotinen historia. Keskiajalla Puolan mahtavin kaupunki! Hansakaupunki. Hollantilaisia arkkitehtejä ja saksalainen kaupunkikuva.
.
Kansainliiton Vapaakaupunki maailmansotien välillä. Toisen maailmansodan syttymispaikka 1.9.1939. Sodan ensilaukaukset tulivat Saksan sotalaivasta. "Puolan käytävä" harmitti siihen aikaan saksalaisia ja Hitler pauhasi siitä jatkuvasti. Gdansk raunioitui pommituksissa, mutta vanhat talot on korjattu ulkokuoriltaan entiselleen.
.
Gdanskin keskikaupunki tekee klassisen keskieurooppalaisen ensivaikutelman talvi-illan keltaisissa valoissa. Vilkas moottoriliikenne busseineen ja raitiovaunuineen kiitää kaupungin valtaväylää pohjoisesta etelään. Rautatieaseman kohdalla olisi jalankulkutunneli, mutta kun pysähdyimme hieman etelämmäs, jatkamme kävellen etelään, kunnes pitkähköltä tuntuvan hetken päästä vastaamme tulee liikennevaloristeys.
.
Olemmekin jo yli puolivälissä kilometrin kävelymatkaa hotellille... Sillä olemme Puutorin (Targ Drzewny) kulmassa, jonka yhdeltä nurkalta lähtisi Pyhän Hengen katu (Sw. Ducha). Mutta kun tori on hankalasti epäsäännöllisen viisikulmion muotoinen keskuspuistoineen (ratsastajapatsas), eksymme kiertelemään vääriä lähikatuja. Puistossa koiran kanssa kyhjöttävä romaninainen tulee pyytämään rahaa - kuulemma koiraa varten.
.
Vaikeat puolalaiset kadunnimet vilisevät päässäni: joko pitkinä kuten "Podwale Staromiejskie" (Vanhankaupungin vallin alla?), tai lyhyinäkin "Rajska" (rajski = paratiisillinen?), "Panska" (panski = herramainen), jne.
.
Kapeajulkisivuisten asuintalorivistöjen pykäläiset tiiliseinät ovat satoja vuosia vanhan näköisiä, vanhojen saksalaisten kaupunkien tyylisiä. Ne on entisöity sodan jälkeen, kaupungin murennuttua raunioiksi. Kerroksia taloissa on kolme tai neljä. Goottilaiset kirkot ovat toinen toistaan komeampia valaistuine torneineen ja niitä on lähikulmilla puolisen tusinaa.
.
Kaduilla on valoja sopivasti, muttei liikaa (erityisesti on valaistuja seiniä), ja samassa suhteessa on iltakävelijöitäkin, muttei autoja juuri lainkaan. Lisäksi kaupunginmuurin osittaiset pätkät sekä lukemattomat vanhat vartiotornit halkovat puistoja ja toreja. Ympäristö on historiallinen, muttei kuolleeksi hiljentynyt, vaan tunnelmallinen tausta nykyisten asukkaiden arkielämälle. Kuten on vaikkapa Italiankin kaupungeissa.
.
Kohta tupsahdamme Pyhän Hengen kadulle (Swieto Ducha) ja edessämme on kaunis valaistu historiallisten kapeiden talojen seinämä, joista numerossa 2 lukee tyylikkäästi: "Hotel *** Wolne Miasto" (eli on 3 tähden hotelli, suomennettuna nimeltään 'Vapaakaupunki').
.
Sähköinen liiketunnistin avaa meille liukuovet hotellin aulaan, josta nousee muutamia porrasaskelmia oikealle länteen "Receptioniin" tai vaihtoehtoisesti vasemmalle itään kohti ravintola Zeppeliiniä, sekä myös hissiä ja portaikkoa huonekerroksiin. Hotellikortin täytettyämme saamme nuorelta naiselta 'avaimet', jotka ovat sirukortteja. (Kahden hengen huoneemme kolmeksi vuorokaudeksi oli maksanut internetin Hotels.com'issa 126 euroa eli 21 euroa /yö /henkilö.)
.
Henkilökunta ei lähde näyttämään huonetta 111, joka sijaitsee seuraavassa kerroksessa eli joko ensimmäisessä tai toisessa kerroksessa (yhteensä kolmesta tai neljästä). Tilaamme ensimmäisen ja ainoan kerran hissin. Jatkossa vain kävelemme kerroksen ylös tai alas kauniita väljiä kierreportaita.
.
Hotellillamme on vierekkäin yhteensä kolmen kapean ja kauniin talon entisöidyt julkisivut, mutta sisätilat ovat moderneja, kuten Helsingissä hotelli Kämpissä. Siten tämä yksi esimerkkitalo paljastaa rakenteellaan useimpien muidenkin kaupungin talojen yhteisen salaisuuden.
.
Huoneemme on moitteettoman siisti, avara ja hieno tilavine kylpyhuoneineen (jossa pitkä amme). Ikkunan näköalat ovat etelään, pihan eikä kadun puolelle, mutta pihatien aukosta pilkottavat kuitenkin nähtävyydeksi kaupungin hienoimpiin kuuluvan tornin eli "Kultaisen portin" valot.
.
Puolen litran juomavesipullot uusitaan huoneisiin päivittäin, kuten tarvittaessa kylpyhuoneen pienet shampoot ja suihkugeelit. Televisiossa näkyy kahdeksan dubattua kanavaa. Sitenpä näen Puolassa (televisiosta) Lech Walesan, sekä toisella kertaa Lech Kaczynskin (presidentti, joka on entisen pääministerin identtinen kaksosveli). (Sopotin kaupungin hiekkarannalla näen myös elokuvaohjaaja Roman Polanskin, joka oli käynyt kesällä paikalla, jossa oli otettu hänestä valokuva.)
.
Jokaisella hotellihuoneella on oma nimi, mutta vaikka aioin 111:n ja muidenkin nimiä kirjoittaa muistiin ja suomentaa, asia unohtui, vaikka kaiketi 14 kertaa ehdin oven avata tai sulkea neljän päivän aikana. Lisäksi huoneessa oli kolme suurta, kaunista, historiallista kehystettyä valokuvaa Gdanskista sotaa edeltäviltä vuosilta 1905, 1926, 1930. Niistä tunnistin keskeisiä paikkoja, joita myös näin ulkona nykyasussaan.
.
Kun huoneemme ja TV on katsastettu lähdemme sunnuntai-illaksi kaupungille. Pääsuuntamme on tuntemattomin itä, Motlawa-joen rannat, ja etelä, Kuninkaan tie, kaupungin kauneimpien historiallisten toriaukioiden sarja. Muurien ja kanavan puistot kaipaavat päivänvaloa ollakseen edukseen, mutta muuten valaistu kaupunki toimii pimeälläkin.
.
Gdanskin paras kävelykeskusta sijoittuu tiivistettynä timanttina yhden neliökilometrin alueelle, jolla ovat entisöidyt kadut, tornit, talot, muurit, kirkot, puistot. Aluetta rajaavat lännessä ja etelässä valtaväylät, joita pitkin kulkevat raitiovaunut, bussit ja raskas liikenne, idässä Motlawa-joki, jossa on pari saarta sekä pohjoisessa ja lännessä Raduni-kanava, jonka pohjoispuolellakin on vielä kauniita puistoja ja komeita kauppakeskuksia, rautatieaseman lähellä, ennen pohjoisen telakka-aluetta.
.
Jokiranta on tunnetuinta Gdanskia monine erilaisine portteineen. Merimuseon harvinainen, keskiaikainen Zuraw-nosturi on kaupungin tunnus. Jokirannassa on kesällä vilkas satama Helin niemimaalle vievine laivoineen. Laivahostelleja, laivaravintoloita. "Motlawa" -jokilautta sentään puksuttaa osittain jäätyneen joen yli talvellakin!
.
"Kuninkaantien" varrella näyttävät parveilevan useimmat turistit. Katulaulajatyttö esittää säestyksin ja vahvistimin tuoreen joululauluhitin, jota en tunne ennestään, mutta joka jää pyörimään mieleeni, kun kuulen sen uudelleen Sopotissa seuraavana päivänä. Kaupungin mahtavin joulukuusi hehkuu torilla kilpaa valaistuimpien tornien kanssa.
.
Goottilaiset kirkot ovat toinen toistaan suurempia jylhässä tummuudessaan, suurimpana Euroopan suurin (ellei koko maailman?) tiilikirkko Mariacki, Marian kirkko, johon mahtuu 25'000 ihmistä. Happikaan ei sisällä lopu, kun korkeutta riittää ratki taivaaseen asti, tähtiholvien alla.
.
Hotellissa käyn nukkumaan puoli yhdeltä ja heti nukahdan. Aamulla maanantaina herään virkeänä jo kuudelta - kirkonkellojen soittoon! Ainakin Marian kirkossa on messu jokaisena arjen aamuna klo 6:30 ja 7:30, sekä sunnuntaisin 9:30. Iltamessu on talvella klo 18 ja kesäisin touko-syyskuussa klo 19. .
Seuraavassa 527. jutussa Gdanskista naapurikaupunkeihin.
.
Kuntabongarin puoli Puolaa:
526. Lento Turusta Gdanskiin
527. Junalla Sopotiin ja Gdyniaan
528. Junalla Helin niemimaalle
529. Junalla Varsovaan
530. Varsovassa joulukuussa
531. Gdansk päivänvalossa

lauantai 10. joulukuuta 2016

525. Prahasta juna Berouniin

Keskiviikkona 27. lokakuuta Tshekin Prahassa hotkimme hotellimme "U Tri Korunek" eli "Three Crowns" aamiaisella klo 7:00-7:45, ehtiäksemme jo kahdeksaksi Florencin linja-autoasemalle.
.
Aioimme päiväksi vuorobussilla Saksan Dresdeniin. Mutta bussiasemahalli olikin yllättäen suljettu yöllä sattuneen tulipalon vuoksi! Alennuslipun "2 henkilön menopaluu yhden hinnalla" (20 euroa menopaluu Dresdeniin 2x2 tuntia eli 990 korunaa kahdelta) olisi saanut vain Eurolinesin tiskiltä asemahallista, joten bussimatkan hinta kaksinkertaistui. Mutta bussiin ei ollut enää kuin 1 paikka jäljellä.
.
Vaihtoehtona päätimme lähteä lähijunalla pikkukaupunkiin Beroun, joka sijaitsee Prahasta vain 30 kilometriä lounaaseen, mutta kävellä ensin Prahassa kierroksen Vltava-joen eli Moldaun länsirantaa pohjoisesta lounaaseen Smichovin asemalle, rautateiden pääaseman "Hlavni Nadrazin" sijasta.
.
.
1) SMICHOV.
Kello 10:20 ostimme tiistain käväisyltä jo tutuksi tulleelta Smichovin väliasemalta menoliput Berouniin. Kahdelle henkilölle liput yhteen suuntaan maksoivat yhteensä 84 korunaa eli alle 4 euroa. Edellinen "S-juna 7" oli aikataulun mukaan ehtinyt juuri mennä klo 10:17 - vaikkakin näkyi yhä näyttötaululla... Seuraava juna olikin tulossa vasta tasan tunnin päästä, eikä tasan puolen tunnin. Emme arvanneet katsoa, olisiko edellinen juna ollut myöhässä ja vielä mahdollinen meille.
.
Smichovin pikkuasemalla oli kolme laituria tai 1-2 ja 3-3B, joista 3. lännessä. Aseman keltaisen leimauslaitteen sisään sopivat vain tuntemamme ratikkaliput, muttei isokokoinen junalippu. Odotellessamme istuskelimme ulkosalla ja käveleskelimme lähikaduilla. Ambulanssi ajoi äänekkäästi ohi. Armeijan varusteita myyvä kauppa vangitsi huomion kivijalassa kadun varrella.
.
Junien myöhässäoloaikoja "5, 10, 15, 20 minuuttia" ilmaantui näytöille. Odottelimme asemalaiturilla jo kello 11:10 - 11:40. Edellinenkin rähjäisen näköinen pitkänmatkanjuna saapui myöhässä. Toiseen suuntaan meni juuri moderni hieno kaksikerroksinen paikallisjuna klo 11:15 - samako vasta palaisi Prahan pääasemalta Hlvanilta takaisin? Ehkäpä juuri se.
.
.
2) JUNAMATKA.
Vaunumme jo valmiiksi täysi eteinen ruuhkaantui. Nousimme portaat yläkertaan, mutta sinne olikin merkitty Ykkösluokka, jossa vain kourallinen matkustajia ja paljon tyhjiä penkkejä. Eteisaula ja portaat olivat täynnä meitä seisojia, minä tungettuna tai väistyneenä pisimmälle - ainoana yli ykkösluokan rajan.
.
Maisemia ei ollutkaan helppo seurata, ei ollut ikkunaa kohdalla. Portaikossa oli esillä reittikartta. Ihmisruuhka väljeni vähitellen väliasemilla. Pääsin laskeutumaan ulko-oviaulaan, johon jopa vapaita istumapaikkoja ilmaantui vähän ennen Karlstejnia. Konduktööri ei koskaan kulkenut ohi, olisiko pitänyt itse leimata lippu? Eipä näkynyt leimauslaitteitakaan.
.
.
3) BEROUN (18'000 as.)
Perillä asemalla klo 12:20. Tylsän betonilähiön tuntua aluksi. Kävelijät suuntasivat pohjoiseen ohi muutaman tori-kaupustelijan, alitse moottoritien ja sitten kävelysiltaa yli pikkujoen. Tultiin pienen historiallisen kaupungin laidalle. Vanha linnoitettu böömiläinen varuskuntakaupunki, jossa Ruotsi-Suomen joukotkin ovat sotineet. Käsityöläisiä, kivilouhoksia, rautakaivoksia, kone-, puuvilla-, sokeri- ja puunjalostusteollisuutta eri aikoina elinkeinoina.
.
Ensimmäisenä kauppana poikkesin kirjakauppaan Englishbooks.cz, jossa vain englanninkielisiä kirjoja. Talojen lomitse, taloihin kytkeytyneen portin läpi, pääsi keskustan suurelle nelikulmaiselle toriaukealle. Tämä Jan Husin tori oli varsin kaunis, kunhan tyytyi siihen, ettei mitään turistin mykistävää suurellista nähtävää ollut odotettavissakaan, vain arkinen Böömin pikkukaupunki. Oli kirkko ja vuoden 2002 tulvan jäljiltä restauroituja taloja. Kolme patsasta seisoi keskellä toria, mm. uskonpuhdistaja Jan Hus. Kauppatorin kojuja purettiin juuri klo 13.
.
Berounin kaupunginmuurit eivät olleet kovin korkeat kiviaidat. Portteja oli talojen välistä eri ilmansuuntiin. Kaupunki tuli kierrettyä ympäri, mutta turistille viehättävintä taisi olla keskustori.
.
Nälkäisen matkatoverin syödessä pizzeriassa katselin valokuvanäyttelyn ilmakuvia seudusta. Valikoin hyviä esitteitä ja karttoja turisti-infosta, jossa kävi joku muukin, paikallinen asukas. Henkilökunta ei tyrkyttänyt mitään. Kävin kirjakaupoissa, muttei niissä ollut paikallisia kuvapostikortteja. Paperikaupassa oli leijoja ja paperilyhtyjä.
.
Pikkukaupungissa kului 2,5 tuntia. Kirjasto oli pohjoisessa postitalon takana. Se löytyi helposti kartan avulla. Kirjastotalossa oli käytäviä 2 kerrosta ja monia suljettuja ovia, mutta jonkin lukitsemattoman oven takana osuimme lastenosastolle, jossa kirjastotäti valvoi tyhjää salia. Siellä oli esillä Asterixia ym. sarjakuvakirjoja. Jätin suomalaisen Aku Ankan ala-aulaan. Tapanani on viedä Aku maihin joissa käyn.
.
Postistakaan ei löytynyt kuvapostikortteja. Idässä oli kävely- ja katusiltoja yli Berounka-joen, jossa oli jotakin kuvattavaakin. Asemalle mentäessä ylitettiin pienempi sivujoki. Kaupunginmuurin kaakkoiskulman ympäri kaarrettiin takaisin kohti asemaa. Ihmisvirtaa liikkui jonkin verran, junalleko aikataulun mukaan menossa?
.
.
4) PALUUJUNA.
Berounin aseman luukulta klo 14:41 lippu Prahan pääasemalle "Hlavni Nadrazi" asti maksoi 46 korunaa henkilöltä eli 4 korunaa (10 %) enemmän kuin aamulla lyhyempi tulomatka Smichovin asemalta. Hieno S-juna Citygiant odottikin jo laiturilla, 20 minuuttia ennen lähtöä klo 15. Kuljettajaa ja konduktöörinaista kuljeksi laiturilla, mutta olimme silloin jo kiivenneet toiseen kerrokseen. Tässä vaunussa ei ollutkaan ykkösluokkaa ja oli väljää. Konduktööri kävi matkan aikana leimaamassa paluulippumme. (Menolippu oli jäänyt leimatta.)
.
Näköalat Moldaun sivujoen Berounka-joen laaksoon olivat kauniit, kun sai parhaassa rauhassa istua suuren ikkunan ääressä. Juna kiersi ensin kaakkoon, etelästä koilliseen. Toinen rata kulki pohjoista reittiä. Karlstejnin linna välähti äkkiä näkyviin Karlstejnin asemalta ja kylästä koilliseen, vuoren rinteessä roikkuen, kuin Disneyn satumaisema.
.
Prahan lähellä oli useita Prahan esikaupunkiasemia. Lopulta Smichovin asema ja sen jälkeen rautatiesilta yli Vltavan, junaraiteita Vysehradin ja Lidlin kaupan välistä, kunnes tunneliin, josta pääasemalle "Hlavni Nadrazille" klo 15:50. Siisti juna-asema sekin oli, eikä tungosta. Turhanko paljon opaskirjat varoittelivat asemien vaaroista?
.
Hlavnilta kiiruhdimme klo 15:50 - 16:10 kävellen linja-autoasema Florencille kysymään vielä bussilippuja Saksan Dresdeniin, jos bussiasemahalli olisi tulipalon jälkeen vihdoin avattu uudelleen, kuten olikin. Mutta torstain aamuvuorot olivat silloin jo "sold out".

524. Lento Prahaan

Tshekissä 4 yötä ja 5 päivää, ma-ti-ke-to-pe 25.-29. lokakuuta.
.
0) MATKATAVARAT.
Pieni musta reppu. Vaihtovaatteet. Opaskirjat: a) Praha Kartta+Opas (mukavan iso mittakaava ja ulottui hotellille asti) 2006, b) Lonely Planet Czech & Slovak 2010 (tietopankkia laajemmalta alueelta) c) "Näe ja koe Praha" 2007. Keksejä. suklaata, lakritsia, purkkaa.
.
.
1) LAKONUHKA.
Finnairin mekaanikkojen ja asentajien lakko uhkaili ja alkoikin maanantaina klo 05. Uneton yö, paitsi paria tuntia. Finnair lähetti tekstiviestejä. "Lakko alkanut", "Lakko päättynyt" - loppui matkan aikana tiistaina.
.
.
2) TERMINAALI 2.
("Terminaalia 2" käytimme paitsi Vantaalla myös Prahassa). Lähtöselvitykset tiskeillä 42-50. Vasta Oulun ja Tukholman lennot oli peruttu lakon vuoksi. Passi ja tuloste Ebookersin varauksesta koodeineen. Boarding-card. Turvaportti hälytti kohdallani. Suomen somali oli porttia valvomassa. Lompakkoni vadille, niin häly loppui. Kenkiä ei tarvinnut riisua, vain takki.
.
Otin vettä tyhjään juomapullooni wc:stä. Odotusta, istumista ja kävelyä. Neljän seurue näkyi olevan menossa kauppaa avaamaan. Penkillä istui joku "osakekauppojen hoitelija", Judge Reinholdin näköinen, mikroaan + puhelintaan keskittyneesti käyttäen.
.
Portti 31, passin + lipun esitys. Pitkä putkiramppi koneeseen. Lehtivalikoima esillä putkessa: otin Welt am Sonntagin. Ensin koneeseen kutsuttiin Business-matkustajat sekä rivit 15-22 (minulla 17F).
.
Paluumatkalla Prahassa oli 2 Finnairin tiskiä. Muiden lentojen tiedot tulivat aiemmin, mutta Finnairin lento saapui kuitenkin normaaliaikaan. Odotimme päähallissa. Turvatarkastusta edelsi käsipakaasien koon sekä lippujen ja passien tarkastus. Tarkastusportti hälytti? Nyt kelloni kädessä? Läpi vain päästettiin. Istuimme yläkerrassa odottamassa klo 10-11, siellä oli rauhallisempaa ja paremmat näköalat. Kaveri valokuvasi Finnairin koneen maa-ajelun Prahan kentällä. Portti C2 oli ensimmäinen alhaalla. Löysin Bostonin sanomalehden. Putkiramppi koneeseen.
.
.
3) LENNOT.
Lentoemännät, kuin kolmoset vaaleine poninhäntineen, tervehtivät ovella. Kävely Business-luokan läpi, väliverhot myöhemmin kiinni. Koneessa istuin 17F, oikea ikkuna, siiven takana. Täyttä tuli. Turvaohjeet pienillä kuvaruuduilla, myös lentoemäntä esitti turvaesityksensä, mutta kaukana. Ikkunasta ulos en nähnyt kuin hetken, oli pilvistä. Lentoaika kesti 2 h 10 min, klo 9:35(-10:45/50).
.
Tarjoilu alkoi edestä 10:10. Ensin lentoemännät siirsivät kärryt koneen takaosasta etuosaan. Ruoaksi sandwich, jossa salaattia ja kinkkua. Appelsiinimehu. Kahvi. Cola-tölkkejä kärryssä myös, ilmaiseksi. Lento tutun Puolan Gdanskin yli.
.
PALUULENNOLLA lentoemännistä yksi oli herttainen nuori. Muut vanhoja, tummia ja lyhyttukkaisia. Lentokapteeni oli Marjo Koskinen ja perämies Antton. Lähtöä piti odotella 10 minuuttia, koska Saksan ilmatilassa oli ruuhkaa. Lento Bornholmin yli kohti Hankoa, josta rantaa myötäillen. Turbulenssia paljon, turvavyöt kiinni. Ikkunasta näin vihreitä peltoja, pyöreitä kukkuloita. Suomessa länteen avautuva U:n muotoinen järvi? Lentoaika 2 h 10 min (11:30 - 14:40), sekä 11.40 - 14:50. Luin HS, Kauppalehti, otin mukaani. Kuuma sandwich, paistia, cheddarjuustoa. Appelsiinimehu, kahvi. Muovipussissa sokeri ja lusikka.
.
.
4) LIIKENNELAITOS.
Ensin piti löytää reitti lentoaseman turva-alueelta ulos. Erittäin siisti, moderni lentoterminaali. Esitepoimintaa. Sitten liikennelaitoksen DPP:n kojusta 24-h bussilippu 100 korunaa (4,3 euroa).
.
Kolmen päivän bussilipulla saa matkustaa myös lapsi mukana, siksi se maksaa 330 korunaa eikä enintään 300. Matkalaukusta pitää maksaa paikallisliikenteessä lastenlippu eli puolet aikuisten lipusta. Yksi lentolaukun kokoinen kulkee ilmaiseksi. Tarkastajat sakottavat pelkästä matkalaukkumaksun laiminlyönnistä vähemmän kuin ihmisen, 100 korunaa. Päivälipulla kuitenkin SAA kuljettaa matkalaukun ilmaiseksi!
.
Lentoaseman ulko-oven jälkeen bussilaiturit. Bussi 119 ehti juuri lähteä, mutta toisia numeroita ja pikavuoro keskustaan tuli. Vain 10 minuutin odotus. Menimme bussiin 119 takaovesta ja leimasimme 11:17. (Kentällä kului ensin 15 minuuttia karttoja ja esitteitä valikoiden.)
.
Bussista katsoen maisemat ja kylttien kieli toivat mieleeni Puolan. Dejvickan metroasemalle kesti 25 minuuttia. Sieltä metrolla A vain yksi pysäkinväli Hradcanylle, Prahan Linnan taakse.
.
Nousimme pikkuteitä (tietöitä) ratikkatielle, ajoimme ratikalla 22 pari pysäkkiä länteen, joista toinen pysäkinväli olikin jo liikaa... Lähestyimme (Kafkan?) Linnaa luoteesta pieniä muurien välisiä kujia pitkin. Matkan varrella palatsi. Turistimassoja velloi portin aukiolla. Näköalat alas kaupunkiin. Jonkun juomaton kahvikupillinen oli jäänyt muurille.
.
Pitkä porraskuja alas ja taas "Turistiratikan" 22 pysäkille, sitten ajo yli sillan ja halki kaupungin, kauas itäkaakkoon, kunnes paluuratikalla n:o 26 kohti hotellia, jonne ehdimme klo 14:10. Helppo osata ratikkakarttaa seuraamalla. Mutta kumpiko pysäkki valita Seifertovalla: Lipanska ylempänä vai Husinecka alempana? Alempi oli parempi!
.
.
5) HOTELLI
oli nimeltään "Three Crowns"eli "U Tri Korunek", osoitteessa Cimburkova 28. Rauhallista katua alas ohi poliisiaseman ja hotellien "Bily Lev" n:o 20 ja "Kafka" n:o 24. Kaupunginosassa Zizkov, Praha 3. Kadun toisella oli puolella Crownin Annex, hotellin lisärakennus. Sisareni oli asunut eri hotellissa samalla hotellikadulla.
.
Kolmen Kruunun tiskin takana tumma nuori mies katsoi passit ja plarasi pitkään kulmasta niitattua monistenippuaan. Kunnes löysi twin-huoneen 404 ja antoi 2 avainsirukorttia. Ei mitään täytettäviä kortteja eikä allekirjoituksia! Naisvirkailija vilahteli takaovesta ja puhelinkin soi välissä. (Aikanaan poistuessamme myös Checking-out sujui erittäin nopeasti, jolloin virkailijana vaalea pukinpartainen nuorukainen.)
.
Hitaalla hissillä ylös 1,2,3, -4. kerrokseen ja hallin poikki koilliseen, vasta välioven jälkeen 4 huonetta 9.stä. Seinillä tauluja, hallissa nahkasohva kolmelle. Portaat, joita kävelimme kahdesti alas hissin sijasta. Huone 404 on Cimburkovalle päin, mutta vain 2 vinokattoikkunaa verhoin, ei näköaloja. Ovelta vasemmalle WC, kylpyamme, (2 puristettavaa Shower Geliä seinissä), sitten matkalaukkuhylly, TV-kirjoituspöytä. Ikkunaseinällä ruokapöytä, jolla 2 pulloa vettä (45 korunaa/kpl) ja juomalasit. 3 tuolia. 2 taulua idyllimaisemia. Sängyt siirrettävät erilleen. Yöpöydät lamppuineen sekä jalkalamppu, kattovalo vain eteisessä. TV:ssä Tshekin CT1, CT2, Nova, Prima, RTL, Eurosport, MTV, venäjää... Näyttöön tuli ääntä säädettäessä teksti "voimakkuus" - suomeksi!
.
.
6) AAMIAISET.
Tarjolla klo 7-11. Ikkunapöydissä söimme eri aamuina klo 7:05-8:00, 7:00-7:45, 8-9 tai 7-8. Muutama pöydällinen muita vieraita. Ulkona vielä hämärää. Ravintola oli Cimburkovan ja Prokopovan pohjoiskulmassa, ovi sinne ulkoakin ja TV-ruutu näkyi kadulle asti illalla. Sanomalehtiä tarjolla: Prahan 'Dnes', Slovakian 'Smer', Lontoon (alunperin Manchesterin) 'Guardian'.
.
Lämpimiä tai haaleita ruokia: väkevä keitto, munakokkeli, paistetut munat, keitetyt munat, nakit, makkaranpalat. 5 lajia leipää, joista yksi liinan kanssa leikattavaa patonkia, tummempaa tai vaaleampaa vaihdellen. Paahdin. 2-3 lajia juustoviipaleita. Kinkkumakkaraa, joskus vähän meetwurstiakin. Salaattia tomaatteineen, kurkkuineen. Sulatejuustoa. Jogurttia 125 g, vanilja, kirsikka, mansikka. Vesi, omena- ja appelsiinimehu automaatista. Kahvi, tee, kaakao. Mysliä, viiliä, hilloja. Hillomunkkeja, pullaa, kuivakakkua paria lajia kerrallaan. Hunajaa.
.
.
7) INTERNET.
Tietokone oli tarjolla seisomapaikoin hotellin aulassa. Odottajille sohvia istuttaviksi. Keskiviikkona perkasin roskaposteja ja yritin puoli tuntia kirjoittaa klo 21. Kirjaimisto erilainen, hankala. Hukkasin tekstini. Luin Helsingin Sanomien uutisen Prahasta: "tulipalo Florencin linja-autoaseman luona", siksi se siis suljettu keskiviikko-aamuna. Etsin tietoja bussimatkoista Saksan Dresdeniin.
.
.
8) RAITIOVAUNUT.
Raitsikat ajoivat Prahassa kovaa vauhtia. Ovien sulkeutumisesta annettiin varoitusääni. Usein vain 1 penkkijono kummallakin seinustalla, tai penkkirivit selin ikkunoihin. Joko vetovaunu ja perävaunu taikka uusia nivelvaunuja tai vain yksi pieni vaunu (linjalla 5). Yhteensä 26 raitiolinjaa. Hotellin läheltä Seifertovaa pitkin kulkivat numerot 5, 9, 26. Muita ajamiani ratikkalinjoja 22, 7, 20, 14, 11, 18.
.
Metrolinjoista tulivat tutuiksi vihreä A ja keltainen B, muttei punainen C. Bussit 112 ja 119 kokeilin. Funicularilla eli rinnehissillä nousin Petrin-kukkulalle. Paikallisjunalla Berouniin Smichovilta lounaasta ja paluu Hlavniin pääasemalle. Kaksi 24 tunnin päivälippua ostin aikaväleille: ma-ti klo 11:17 ja to-pe klo 10:18.
.
Monilla pysäkeillä oli keltaisia lippuautomaatteja, mutta vain kolikot kävivät, lanteista isoin 20 korunaa (vajaa euro). Kertalippu maksoi 26 korunaa (1 euro) vaihto-oikeuksin 75 min, tai 20 minuutin lippu 18 korunaa (0,80 euroa).
.
Praha on yhdistynyt monesta kaupungista satoja vuosia sitten. Siellä on useita eri kulmia katsottavaksi: 1) Linnan alue luoteessa, 2) pieni puoli Vltava- eli Moldau-joen länsipuolella, Petrin-kukkula 3) Vanha kaupunki ja juutalaisalue 4) "Uusi" kaupunki, 5) Etelän linnoitus, 6) Viinitarha ja Zizkov-alue (kuin Töölö ja Kallio).
.
.
9) PETRIN.
Petrin-kukkula maanantaina. Ratikalla 9 hotellilta Moldau-joen yli, kävellen pohjoiseen. Pieni kierros puistossa, yli funicularin radankin, kunnes löytyi rinnehissin ala-aseman rakennus. Kaksi naiskuskia seisoskeli portilla lippuja ehkä tarkastamassa, mutta häipyivät ennen kuin ehdin etsiä päivälippuni lompakosta. Rinneratikka odotti jo istumatäytenä, mutta seisomanäköalat vielä jäljellä.
.
Odotusta paikallaan 10 min. ja sitten matka ylös kesti 5 min. Kaksi pysähdystä, väliasema sekä sitten alas vastaan tulevan odotus, jolle kohtaamiselle sivuraide. Turistiperhe oli poistua vahingossa välipysäkille, mutta ehti palata kiireesti takaisin. Nurmikkorinteessä istui nuori picnic-porukka.
.
Perillä ylhäällä hyvät näköalat ja viitta labyrinttiin (lapsia varten, peililabyrintti eikä pensaikkosokkelo). Eiffel-tornin pikkusisko koristeena. Laskeuduimme syksyn pudonneiden puunlehtien peittämiä siksak-polkuja ohi suurlähetystön (USA?, Saksa) kohti Kaarlen siltaa.
.
.
10) KARLUV MOST.
Kaarlen sillan ylitimme lännestä itään maanantaina, minä uudelleen torstai-iltana, kävimme länsipäässä aamulla keskiviikkona, ja kävin itäpäässä keskiviikkona. Turistiruuhkaa oli sillalla jopa pimeälläkin, mutta aamulla vähiten. Oli muotokuvien maalareita ja taulukauppiaita. Kerjäläinen kyyristeli muslimin rukousasennossa (kuten pian muitakin säännöllisin välimatkoin) ja ojensi lippalakkia päänsä edelle kolehtihaavikseen.
.
.
11) KIRJASTOT.
Marenski Namestin luoteisreunalla piti olla kaupunginkirjasto kyltin mukaan auki klo 20 asti. Näin sen ulkoa valaistuna jo maanantaina, mutta yritin sisään vasta torstaina klo 19:15, jolloin se olikin pimeänä kiinni. Keskiviikkona kävin kuitenkin Berounin pikkukaupungin kirjastossa klo 13. Se löytyi helposti kartan avulla pohjoisesta. Talossa oli käytäviä 2 kerrosta ja monia suljettuja ovia, mutta jonkin lukitsemattoman oven takana osuimme lastenosastolle, jossa kirjastotäti valvoi tyhjää salia. Siellä oli Asterixia ym. sarjakuvakirjoja. Jätin suomalaisen Aku Ankan ala-aulaan. Tapanani on viedä Aku maihin joissa käyn.
.
.
12) STAROMESTSKE NAMESTI.
Vanhankaupungin tori siis. Jännimpien sakaratornien omistaja, "Tynin Neitsyt Marian kirkko" idässä, Kinskyn palatsi pohjoisessa, P. Nikolauksen kirkko luoteessa, Raatihuone kelloineen lounaassa. Keskellä patsastelee Jan Hus. Viisi hevosparivaljakkoa odotti matkustajia länsilaidalla. Kävimme maanantaina ja kävin yksin myös torstai-iltana. Celetna-kävelykatu vie torilta suoraan itään Ruutiportille, josta taas Na Prikope vie lounaaseen kohti Vaclavske Namestin luoteispäätä.
.
.
13) RAATIHUONEEN KELLO.
Radnice. Näimme kellopelin esityksen maanantaina, minä katsoin uudelleen keskiviikkona ja torstaina - hyvältä paikalta kahvilan katoksen kulmalta. Näin: Kalsea luuranko alkoi kolkuttaa kelloa! Apostolit pyörähtivät luukuilla. Joku tshekkiläinen Ossi Runne puhalsi ylimpää tornista trumpettisoolon. Yleisö taputti ja valokuvasi. Myös tornissa oli turisteja valokuvaamassa torinäkymää alapuolellaan. Kellonaika ei ollut aivan täsmällinen, mutta täysin tunnein, etuajassa. Esityksen kesto 2-3 minuuttia.
.
.
14) VACLAVSKE NAMESTI.
Venceslauksen aukio tai esplanadi. Täällä kuljin usein. Äitini vuonna 1997 asuma Ambassador-hotelli sijaitsi alapäässä koillisessa. Myös hieno Evropa-hotelli. Metroasemat Mustek ja Muzeum. Valtava tummanjyhkeä Kansallismuseo yläpäässä kaakossa. Kirjakauppa, pelikasino, kioskeja, Debenhamin tavaratalo, jonka kellarin ruokaosastolle pääsi Mustekin tunnelin kautta. Ratikkalinja 9 ym. ajoi aukion poikki Vodickovaa länteen Lazarskalle. Kaksi KFC-pikaruokalaa (Kentucky Fried Chicken), toinen Vodickovalla. Keskiosissa puistovyöhykkeitä. Museon lähellä Neuvostoliiton puna-armeijaa vastustaneen nuoren marttyyrin Jan Palachin muistoristi (hän poltti itsensä kuoliaaksi 16.1.1969), samoin seuraajan Jan Zajicin, kuukautta myöhemmin. Tshekkoslovakin miehitys 21.8.1968.
.
.
15) RUOKAKAUPAT.
Debenhamin ruokaosasto Mustekilla taisi olla kallis. Kahden litran vitaminoitu appelsiinimehu 20 korunaa (0,86 euroa). Tshekin Aku Ankka -lehti Kacer Donald (päiväys 22/10) 45 korunaa (2 euroa), jippona mukana muovinen vieteriauto. Matkatoverini osti kaksi vesipulloakin.
.
Lidlissä (osoite: Na Slupi) kävin (kävellen ohi Tescon) ke-iltana. Saksasta tuodut tuotteet Suomen-hinnoissa, kuten 400g suklaarasia 49,90 / 1,99 mutta cola 2 litraa 4 korunaa (0,18 euroa), samoin 100 g pähkinänmakuisia juustonaksuja 3,90. Kirsikkajäätelölitra 30 korunaa (1,33 euroa). Sanomalehti Dnes 18 korunaa (0,80 euroa). Summa 55,70 pyöristyi 56 korunaan.
.
.
16) PÄÄKOHTEET.
Maanantaina länsipuolen Petrin-kukkula ja Hradcany,
tiistaina etelän linnoitus Vysehrad ja korkea autotiesilta,
keskiviikkona Berounin kaupunki, 30 km lounaaseen junalla,
torstaina Trojan eläintarha ja Vystaviste
(Holesovicen näyttelyalue vuonna 1891).
.
.
17) ASEMAT.
Ajoimme tiistai-aamuna metrolinjalla B Smichovin juna-asemalle lounaaseen. Siellä oli hiljaista ja siistiä. Kolme laituria tai 1-2 ja 3-3B, joista 3. lännessä. Aikataulut lähijunille 6 ja 7 olivat selvästi esillä. Pari vuoroa tunnissa kulkisi Berouniin, aina 17 ja 47 minuuttia yli tasatunnin. (Jätimme junamatkan keskiviikoksi, jolloin menoliput lähikaupunkiin maksoivat 2x42 = 84 korunaa (4 euroa), mutta junaa jouduimme odottamaan klo 10:20-11:17 ja siitäkin vielä 20 minuuttia.)
.
Kävelimme pohjoiseen Andelin bussiasemalle, jossa oli paljon laitureita, mutta ei asemarakennusta. "Student Agencyn" busseja ja muita. Jokirantaan ei päässyt varastoilta. Otimme ratikan 7 Vysehradin linnoitukselle. Joen yli näkyivät Pietarin ja Paavalin kirkon tornit.
.
Florencin bussiasemalla kävimme ti-iltana, ke-aamuna ja ke-iltana. Lasiseinäisessä hallissa oli eri bussiyhtiöillä omat lippuluukkunsa, Eurolinesilla 6 kpl ja Student Agencylla 4 kpl, mutta pienemmillä vain yksi luukku kullakin. Aikataulukirjat otin noilta 2 isolta. Bratislava? Wien? Dresden? Lähdöt 6:30, 7:30, 8, 9. Student oli halvin, mutta Eurolinesilla tarjous: "2 henkilön menopaluu yhden hinnalla", 20 eur mp Dresdeniin 2x2 h, eli 990 korunaa kahdelta.
.
Ke-aamuna jo klo 7:50-8:10 kiiruhdimme Husitskaa hotellilta Florencille. Mutta asemarakennus olikin nyt suljettu! Siellä tutkittiin penkinaluksia kuin olisi pommia etsitty. (Tulipalo oli ollut, selvisi internetistä suomeksi, Helsingin Sanomien uutisesta!). Yrmeät vartijat osoittivat sallittuja ulkoreittejä bussilaitureille.
.
Lippuja sai ostaa toisesta rakennuksesta eri agenteilta: Eurolinesia myi siellä Eurotours, mutta ilman ryhmäalennusta. Mietimme hinnan tuplaantumista, palasimme uudestaan, mutta sitten olikin enää yksi paikka jäljellä Dresdeniin. Illalla asemahalli oli avattu taas, mutta ei ollut jäljellä yhtään paikkaa seuraavalle aamulle Dresdeniin eikä Wieniin. "Sold out!"
.
Keskiviikkona palasimme Berounista pääasemalle "Hlavni Nadrazi" klo 15:50. Siisti juna-asema sekin, eikä tungosta. Turhanko paljon opaskirjat varoittelivat asemien vaaroista? Lähipuiston penkeillä istui ahavoituneita idän tulokkaita. Torstaina yritimme ostaa Hlavnista päiväliput bussiin, mutta liikennelaitoksen kioski oli suljettu. Lähimpänä oli auki Mustek, mutta sielläkin lippukioski osoitti turistit tupakkakauppaan - jollaisista olisi sitten kai lipun saanut jo Zizkovissakin.
.
.
18) VYSEHRAD.
Linnoitus joen itärannalla etelässä. Ajoimme lähelle ratikalla 7 reittiä: Andel, Palackeho most (silta), joen itärantaa etelään, juuri ennen Zeleznicnin rautatiesiltaa itään, Svobodova, Na Slupi (Lidl-kauppa) (raju jarrutus!), Jaromirova. Pysäkin verran liikaakin ajoimme itään. Junaradan hämyinen alikulkukäytävä etelään.
.
Lumirova-katu nousi ylös kaakkoon. Siltä käännyimme kävelypolulle ja alitimme beigen muurin linnoituksen alueelle (siitäpä palasi Italian Luccan muurien alitus mieleen!). Pääsimme loputtoman korkean muurin sisäpuolelle. Seurasimme kivettyä katua ohi matkamuistomyymälän ja pizzerian. Pieni koira puikkelehti jaloissamme vilistäen isäntäperheensä perään.
.
Valtavan korkeilta valleilta ja vallinsarvilta oli hyvät näköalat pitkin joen vartta etelään, länteen ja pohjoiseen. Joitakin muitakin turisteja vaelteli. Pietarin ja Paavalin kirkon vieressä oli hautausmaa, jonne oli menossa niin japanilaisia turistiryhmiä kuin koululaisten porukoitakin. Portin suulla oli kartta, josta saattoi etsiä Smetanan, Muchan, Capekin... Löysimme Dvorakin patsaan katetulta reunakäytävältä. Ylitimme kadun kivetystyömaan ja kiersimme vielä pohjoisen muurit. Sää oli aurinkoinen ja Praha tuntui parhaalta täältä ylhäältä vihreältä historialliselta linnoitetulta kukkulalta, jossa ei ollut liiaksi turistejakaan, vaan leppoisa oma rauha. Vysehradissa olisi viihtynyt vaikka koko tiistaipäivän (vertaan Oslon Akershusin linnaan).
.
.
19) NUSELSKY MOST.
Valtavan korkea autotiesilta kukkulalta kukkulalle näkyi idässä. Sinne pääsi Vysehradista kaakkoon kiertäen mahtavan kongressikeskuksen vastapäivään. Sillalle vei jalankulkusiltoja ja jalkakäytävät olivat leveät sillan molemmin puolin. Teräsverkko esti putoamista alas laaksoon, mutta silti näkymä länteen oli minusta huimaava. Alapuolella mahtui kulkemaan neljäkin eri katua, joista kaksi pääväyliä, sekä rautatie, lisäksi alle mahtui taloja, puutarhoja ja pieni joki, ennen kuin silta ylti pohjoispäähänsä.
.
Suursilta oli osa autojen pääväylää kaupungin halki etelästä pohjoiseen. Sitten seurasivat katkuiset ja meluisat Sokolska (3 kaistaa etelään, Kansallismuseon edestä) ja Legerova (kaistat pohjoiseen), jotka yhdistyivät Wilsonovaksi kulkien pitkittäin päärautatieaseman katon yllä ja jatkuen siltana ohi Florencin, Vltava-joen yli, läpi pohjoisen Holesovicen joenmutka-alueen.
.
.
20) KASVITIETEELLINEN puutarha.
Katkuiselta Sokolskalta halusi kävelijä äkkiä hiljaiselle kadulle Ke Karlovu, jolta käännyimme länteen kapealle muurien rajoittamalle Apolinarskalle, joka laskeutui nopeasti alas joen suuntaan. Joku valokuvaaja odotti siellä maisemakuvaukselle sopivia hetkiä. Muurin takana oli kasvitieteellinen puutarha, jonne avautui portti lännestä Vysehradskan puolelta. Puisto näytti pieneltä, kun muurit ja jyrkät rinteet piilottivat sen moneksi eri salaiseksi puutarhaksi. Pohjoislaidalla isot kasvihuoneet, joiden ovella juoma-automaatti. Paljon penkkejä ja päivää viettäviä ihmisiä nuorista vaareihin.
.
.
21) VLTAVAN ITÄRANTA.
Kävelimme Trojickaa suoraan länteen rantakadulle asti ja sitten rantoja pitkin pohjoiseen. Frank Gehryn & Vlado Milunicin (1996) "Tanssiva talo - Fred & Ginger" tuli rantakadulla vastaan, samoin siltoja ja saaria. Idässä ihmetyttivät kaksoistornit kenties Emmauksen luostarin alueella (yritin kahtena iltana etsiä ne). Hetkellinen sadekuuro yllätti Kansallisteatterin luona, mutta olipa siellä katoksiakin. Narodnia kuljimme itään Jungmannin aukiolle.
.
.
22) STARE MESTO tiistaina.
Ensimmäinen käynti Florencin linja-autoasemalla (joen rantaa pitkin) ja paluu eri katuja risteillen Vanhan Raatihuoneen torin Astronomisen kellon kautta kaupungin ytimeen Vaclavske Namestylle. Celetna, Karlova sekä Na Prikope olivat kenties kaikkein tutuimmiksi tulevia keskustan katuja. Vodickovan KFC:n jäätelö viilensi janoni. Lähellä kauppapasaasi vei elokuvateatterin ohi pieneen vihreään Fransiskaanipuutarhaan keskelle kortteliä. Kävin siellä maanantai-iltana.
.
.
23) JOSEFOV.
Juutalaiskaupunginosa, jossa synagogia taisi olla viisi. Turistit virtasivat maksulliselle hautausmaalle. Kirjailija Franz Kafka ratsasti kasvottoman kansalaisen harteilla (patsas). Viereisessä (sisältä upeassa) Espanjalaisessa synagogassa oli tuloillaan Gershwin-konsertti. Matkatoverini harkitsi lipun ostoa (tiistaina) klo 19, muttei sitten kuitenkaan. Parizska-katu oli kaupungin hienoimpia ostoskatuja, Louis Vuitton -merkillisine laukkuliikkeineen.
.
.
24) NOVE MESTO.
Kuljin illan hämärtymisen asti (klo 18) molemmin puolin Vaclavsken päästä Mezibranskaa lounaaseen, Zitnaa länteen Karlovo Namestin jättiaukion puistoon, jota myöten etelään. Etsiskelin turhaan kietoutuvien ja suipistuvien kaksoistornien kirkkoa, joka ihmetytti joen suunnalta, mutten löytänyt tietä sinne. Päädyin uudelleen Kasvitieteellisen puutarhan kulmalle. Etsin (muutamien ikävien nettiarvostelujen takia hylkäämämme) hotelli Venezian vilkkaalta Sokolskalta, 39, Jecnan ja Zitnan välistä. Kuljin ensin huomaamattani sen ohitse. Valaistu siisti vastaanotto - tyhjänä. Helpostipa olisi kaikki löytynyt Prahassa, tämäkin.
.
Suuntasin pimeällä Jecnalta Jugoslavskaa suoraan itään Namesti Mirun aukiolle, josta Italskaa suoraan koilliseen aina kotoisalle ratikkakadulle Seifertovalle asti. Päärautatieaseman ja ratojen ja ratatunnelien itäpuolelta siis. Italska-katu ensin nousi ja sitten laskeutui. Riegrovy Sadyn suuri puisto teki pitkästä osasta katua huolestuttavan pimeän, turvallisuusriski? Kellari-ikkunoista näin taidepiirin naisia harrastamassa sekä sählyn pelaajia, tyttöjä ja poikia.
.
Keskiviikko-iltana kuljin ensin Vltavan itärantoja uudelleen etelään ja kävin Na Slupin Lidlissä asti. Sieltäkin oli hämmästyttävän helppoa osata klo 19:30 - 20:30 ensin Na Slupia pohjoiseen, sitten koilliseen Benatskaa ja Katerinskaa, loppumatka I.P. Pavlovan metroasemalta taas Jugoslavskaa ja Italskaa, katuja pitkin. Prahaan kotiutui äkkiä!
.
.
25) POHJOISRANTA keskiviikkona.
Keskiviikkoaamuna kiirehdimme aamiaisella ehtiäksemme kahdeksaksi Florencin linjuriasemalle Husitska-kadun kautta, mutta asemahalli olikin suljettu yöllisen tulipalon vuoksi. Eurotours ei tuntenut 2 henkilön alennusta. Päätimmekin lähteä junalla Berounin pikkukaupunkiiin, mutta kävellä ensin Moldaujoen länsirantaa pohjoisesta lounaaseen. Kuljimme Wilsonovan myötäisesti (ohi hotelli Hiltonin) siltaa saareen, jossa Zimni Stadion, ja siltaa edelleen joen pohjoisrannalle.
.
Ilmassa oli utua, sumua ja pakkasta. Vastarannalla näkyi risteilylaivoja, jotka eilen kääntyivät ennen Praha 7:ää ja saarta. Eilen näimme turistiryhmän odottavan laivaanpääsyä tasalta, kunnes laiva kiinnittyi toisen laivan kylkeen ja päästi edelliset matkustajat ulos. Joen rannassa näkyi olevan leiriytyjiä ulkona rinkkoneen pikkupakkasessakin. Pohjoisessa kohoava Letnan puisto sai jäädä käymättä.
.
.
26) KUVAUSRYHMÄ "Karpo".
Yhytimme Manesuv mostin jälkeen (ennen Kaarlen siltaa ja Kampan saarta) viisihenkisen kuvausryhmän, jossa mukana kameramies, karvamikkimies, jalustaa kantava manu, ohjaaja sekä mustalierihattuinen harmaapartainen kulttuuripersonallisuus, kuin joku Hannu Karpo. Esiintyjä käveli hiljalleen rantaan päättyvää kujaa ja sitten sieltä takaisin. Seurailimme kuvaajan ottoja sivusta, mutta kadotimme ryhmän tultuamme Kaarlen sillalle.
.
.
27) KAMPAN SAARI.
Nousimme vain käymään Kaarlen sillalla, mutta jatkoimmekin etelään Kampan läpi. Vesimylly hiljaisessa kanavassa. Sillankaide pöhötti täynnä (turistienko kiinnittämiä?) riippulukkoja "pysyvän rakkauden symboliksi". Varhainen turistipari asteli juuri ulos lähihotellista, olihan kellokin lähes 9. Koiranulkoiluttajia, sellaisia kuin Kari Suomalaisen piirroksissa.
.
.
28) VLTAVAN LÄNSIRANTA.
Vehreitä rantoja ja saaria kävelysiltoineen. Koiranulkoiluttajia edelleen. Jiraskuv most ja rautatiesilta Palackeho most. Rantapuistoja riitti aika kauas ennen kuin tarvitsi siirtyä ikävien varastojen vuoksi sisämaahan - ja siinäpä Smichovin asema jo olikin edessämme. - Loppupäivästä erikseen juttu: "525. Prahasta junalla Berouniin".
.
.
29) TROJA torstaina.
Torstai-aamu 28.10. venyikin hotellissa tuntia myöhemmäksi, aamiainen vasta klo 8-9. Kävely rautatieasema Hlavnille ja edelleen Mustekille ostamaan päivälippu bussiin, johon leima 10:18. Yksi pysäkinväli keltaisella B-metrolla Namesti Republikylle, josta ratikka 14 Stefanikuv mostia pohjoiseen, läpi Holesovicen joenmutka-alueen, ohi Vyshtavisten näyttelyalueen ja ratikoille varattua siltaa toisen kerran Vltavan yli Trojaan.
.
Toinen turistiryhmä, jossa 4 henkilöä, jäi kohta odottamaan bussia 112, joka pitkän ajan päästä saapuikin. Vastaamme tuli useampi bussi 112 lännestä. Me kävelimme pitkästi länteen. Joki ja kaupunki peittyivät yleensä näkyvistä etelässä, mutta loppumatkasta tulivat esiin. Trojan palatsi upeine geometrisine puutarhoineen tuli nähtyä kadun eteläpuolella ja pohjoispuolen rinteillä levittäytyi toinen kasvitieteellinen puutarha.
.
.
30) ZOO.
Prahan eläintarhan liput maksoivat 150 korunaa eli 6,5 euroa. Kolme jonoa lippukioskille. Lippu avasi rautatankoportin. Eläintarhassa oli hyvin suuria korkeuseroja. Kartta ei näyttänyt helpolta ensikertalaiselle. Kuitenkin yksi reitti kuljetti 2-3 tunnissa varsin hyvin kohteesta toiselle.
.
Paljon oli sisätiloihin rakennettuja trooppisia sademetsiä kasveineen ja eläimineen, eksoottista Indonesiaa ja Afrikkaa. Pimeitä huoneita yöeläimille. Jännittävimpiä olivat mielestäni kasvoja kohti syöksyvät, mutta aina kuitenkin viime hetkellä väistävät lepakot!
.
Kirahveja ruokittiin ylhäältä parvekkeelta. Pienin kirahvinpoikanen ei vielä yltänyt, mutta se menikin sitten imemään emoaan. Norsu poimi kärsällään oksankarahkan, polkaisi sen etujalallaan poikki, ja alkoi pureskella sitä. Virtahevosta ei näkynyt kuin vähän selkää ja sieraimet veden yläpuolella. Toinen jääkarhuista istuskeli luolansa suulla katselemassa maailman menoa.
.
Pingviinejä ruokittiin juuri. Ne odottivat rauhallisesti vuoroaan, kunnes hoitajatyttö ojensi kalaa kohti nokkaa. Pingviinien alue kaartui 15-20 metriä, etualalla oli akvaariomainen vesiallas. Pari veijaria ui nopeasti vasemmalta laidalta oikealle ja liittyi siellä uudestaan ruokajonoon! Muut odottivat rauhassa paikoillaan, kunnes hoitaja saapui. Linnut eivät myöskään olleet ahneita, vaan usein kieltäytyivät useammista tarjotuista kaloista, saati että olisivat kärkkyneet niitä ohi toisten.
.
Noustuaan ensin ylös kävelyreitti laskeutui taas roimasti alas. Alueen laidoilla tehtiin rakennustöitä, tulossa uusia taloja. Lautarakenteinen silta ylitti huoltotien. Reitin varrella oli hyvin jyrkkiä rinteitä sellaisista pitäville vuoriston vuohille. Ihmisille oli myös hiihtohissimäinen tuolihissi ylös. Siihen myytiin lippuja tavallisesta liikennelaitoksen keltaisesta automaatista - jopa ratikan päivälippumme olisi kelvannut!
.
.
31) VYSTAVISTE.
Bussilla 112 pääsi eläintarhan portilta Holesovicen metroasemalle. Matkatoveri lähti asemalta punaisella metrolla C, mutta minä raitiovaunulla 12 muutaman pysäkinvälin näyttely- ja messualueelle. Siellä oli mm. komea halli 1890-luvulta. Heti portin jälkeen oli pieni tivoli, jossa vasta vähän asiakkaita. Kauempana oli "Luna Park", pienehkö huvipuisto, jossa maailmanpyörä, vuoristorata, ym. Tivolimusiikki raikasi! Liput laitteisiin tuntuivat aika kalliiltta, 50-60 korunaakin, 2-2,5 euroa.
.
.
32) FILMIRYHMÄ.
Ratikka 5:llä oli päätepysäkkinsä Vystavistella. Tyhjentynyt vaunu teki lenkin metsikön ympäri ja odotti sitten lähtöaikaansa. Ajattelin ajaa vitosella hotellille ja käydä jättämässä kirjoista painavan reppuni huoneeseeni. Mutta kun huomasin vitosen toisen päätepysäkin olevan "Olsanske Hrbitovyn" hautausmaalla, päätinkin jatkaa suoraan matkaa sinne (en kuitenkaan itse haudattavaksi). Kunnes taas huomasin Lipanskan pysäkin jälkeen seuraavalla kadulla filmattavan elokuvaa! Uteliaisuudesta jäin heti seuraavalla asemalla raitiovaunusta ja kiiruhdin kävellen filmauspaikalle.
.
Kolme liikennepoliisia valvoi kuvausrauhaa kiviporraskadun yläpäässä ja toiset alapäässä. Telttatuoleja oli paljon, kuten myös näyttelijöitä sata vuotta vanhoissa puvuissa, kanniskelemassa vanerisia matkalaukkuja ylös ja alas portaita. Kuvaukselliset hevosvaunut ajelivat eestaas alapäässä. Joku lattiamanu varjosti valkokankaalla auringonpaistetta. Katselin touhua ehkä 10 minuuttia muutamien muiden uteliaiden joukossa. Sitten käväisin hotellillani ja lähdin taas ratikalle, nyt numerolle 26. Ja sain nähdä ratikan ikkunasta kuvausten jatkuvan edelleen.
.
.
33) HAUTAUSMAAT.
"Olsanske Hrbitovy" näytti jatkuvan todella pitkään, sekä pohjoispuolelta ratikalla 26 ajaen että hautausmaan eteläpuolelta kävellen. Jäin Strasnickan metroaseman (A) kulmilla ja yritin juutalaiselle hautausmaalle etsimään Franz Kafkaa, mutta portti olikin suljettu jo klo 16. Vartijaukkokin murahteli mulle rautaportin takaa. Kävelin sitten Jan Palachin leposijan Olsansken vartta, kunnes vaihdoin ratikkaan 11.
.
.
34) RATIKKARETKIÄ.
Ajoin 11-ratikalla lenkkiä vastapäivään, ensin länteen, sitten kaakkoon ennen I.P. Pavlovaa. Ajattelin palata linjalla 18, mutta ajoin turhankin pitkälle "Rööperiin", ennen kuin jäin, kun en lopulta malttanut päättärillekään ajaa. Joitakin hyviä näköaloja avautui eteläisiltäkin kukkuloilta yli laakson pohjoiseen.
.
Käännyin 18:n reitille ja ensin olin valita aivan oikean suunnan pysäkin, mutta sitten seuraavan väärään suuntaan ja lopulta seuraavan oikeaan suuntaan: aluksi itään. Siinä välissä ehti jokin raitiovaunu mennä ohi ja seuraavaa sain odottaa. Hieno palatsi kadun varrella ja myös jokunen pizzeria.
.
Ratikka 18 vei kaupungin halki joen länsipuolelle linnan taakse. Palailin pimeällä kävellen katua, joka muodosti silmukkaa, kunnes päädyin Kaarlen sillalle. Ylhäältä oli hienoja näköaloja joen yli valaistuun kaupunkiin, mustien tornien siluettiin. Toritaiteen myyjät kasasivat jo kuvansa kokoon Kaarlen sillalla, mutta muotokuvapiirtäjät jatkoivat yhä lamppujensa valossa. Kerjäläisiä kyyristeli maassa rähmällään säännöllisin välimatkoin, Prahassa tavallisessa muslimien rukousasennossa, mutta en nähnyt kenenkään saavan lanttiakaan.
.
.
35) TASAVALLAN PÄIVÄ.
Kuljeksin Stare Mestossa ja Josefovissa torstain iltapimeällä, mutta myös valaistuilla kauppakujilla. Etsin ja löysin Jan Palachin aukion (entinen Puna-armeijan aukio). Kirjasto oli sysipimeä jo klo 19:15, vaikka aukioloaika piti olla klo 20 asti? Tasavallan päivä, turistille harmillinen yleinen juhlapäivä?
.
Tunnelmallinen vanhan kaupungin tori veti vieläkin minua puoleensa magneetin tavoin. Kiersin Tynin Neitsyt Marian Kirkon ympäri. Kävelin Josefovin loistokadun Parizkan päästä päähän ja lähikatuja. Koska ratikkalippuni oli voimassa, en kävellyt hotellille, vaan ajoin ratikalla 9 Seifertovalle lähipysäkille.
.
.
36) KOTIINPALUU.
Perjantai-aamuna 29.10. nautimme jälleen hotellin runsaan aamiaisen kello 7-8. Sitten ajoimme klo 8:20-8:45 ratikalla 26 Husineckalta Dejvickalle, jossa ehdimme heti bussiin 119, joka ajoi toiset 25 minuuttia perille lentoterminaalille 2 klo 9:10. Paluulento Suomeen Vantaalle (2 h 10 min) klo 11.40-14:50.