521. Bussi Pietarin pakkaseen

Trastuit tavaritsh! tervehtivät Pietarin torikauppiaat tuntematonta toveriaan, gaspadin minua, talven -23 asteen pakkasessa. Toisaalta joskus, kun puhuin suomea matkatoverille, saattoi joku paikallinen höristää korviaan, vilkaista uteliaasti ja lausahtaa jotakin tuttavallista suomen murteella, ohimennen, matkaansa jatkaen. Vaan kuulenhan suomea myös Pariisissa ja Lontoossakin.
.
Torstaina 9. tammikuuta klo 7:25 lähti Helsingin Postitalolta, Mannerheimin patsaan luota, 50-paikkainen linja-auto kyydissään vain 11 matkustajaa. Viisi ensimmäistä oli lähtenyt aamuyöllä Turusta ja kuusi liittyi mukaan Helsingistä. Matkanjärjestäjä oli turkulainen matkatoimisto.
.
Bussin kuljettajana ja samalla oppaana toimi Jari Tervoa muistuttanut muhkea ja leppoisa inkeriläismies "Kuha". Hän antoi matkustajille puhelinnumeronsa, johon voisimme soittaa Pietarissa mihin kellon aikaan tahansa, jos joutuisimme omin nokkinemme vaikeuksiin. Lupasi tulla hätiin.
.
Linja-auton takapenkki sekä myös heti sitä edeltävät kallistettavat istuimet olivat lähtiessämme tyhjinä ja jäivät Päiville ja minulle, mikä oli mukavaa. Alkumatka Suomessa kului minulta torkkuen lyhyeksi jääneen yöunen jälkeen (tunti klo 03-04). Kyminlinnan vanha linnoitus oli kuitenkin katsottava Kotkan kohdalla ja Haminan monesti tuttu ympyräkaupunki näytti saavuttaessa upealta.
.
Puolen tunnin tauko pidettiin Vaalimaalla Rajahovissa, pyöreässä lasin ja metallin sini-seinäisessä rakennuksessa, jossa oli kauppa, kahvila ja huoltoasema. Täällä Suomen rajalla oli likaisempi käymälä kuin mikään Venäjällä sittemmin näkemäni.
.
Rajanylitys sujui sikäli mukavasti, ettei tarvinnutkaan täyttää tullilomakkeita. Mutta passit luettiin sivu sivulta läpi! Ja sitten seurasi uusia ja yhä uusia passintarkastuksia! Koulutetaanko tarkastuksilla isoa määrää venäläisiä nuoria sotapoikia? Ei vaan tarkastavia organisaatioita on useita, kilpaa vahtimassa toinen toistaan.
.
Aikanaan paluumatkalla Suomeen laskin: kuusi passintarkastusta välillä Viipuri-Vaalimaa ja seitsemäs (yksi ainoa) Suomen puolella. Mutta ei tullitarkastusta. Bussi alapuolineen tutkittiin Venäjällä taskulampun kanssa.
.
Talvinen Karjalan kannas tien varrella muistutti lumista satumetsää. Kaukana näkyi tönökylä, keskellään ruma kerrostalon röttelö - siinäpä olikin kuulemma entinen Säkkijärvi.
.
"Viipurin miliisi on läpimätä... Noista miliiseistä vain toinen on rehellinen", vitsaili opas ohittaessamme miliisin tarkastuspistettä. Toinen miliiseistä olikin pelkkä pahvipoliisi, painettu tai maalattu poliisin kuva. Opas kertoi asuvansa itse Pietarissa. Suomea puhuva inkeriläinen, arvelin.
.
Katselin hiljaista liikennettä. Tienlaidassa seisoi jumiutunut Lada, ympärillään häärimässä kuusi ukkoa talvitamineissaan - samasta autosta ulos kaikki kuusi. Pakettiautojen etupenkit pullistelivat aina kolmesta ukosta vierekkäin. En nähnyt yhtään autoa, jossa olisi ollut pelkästään kuljettaja yksin.
.
Ohimennen näin suuren kirjon erilaisia kulkuvälineitä, kuin automuseossa, monilta vuosikymmeniltä. Varsinkin Pietarin bussit ja ratikat olivat kuin 1930-1970-luvuilta. Ikkunat olivat aina läpinäkymättömät huurusta, paitsi kuljettajan kopit viileät, karvahattuisine tyttö- tai naiskuskeineen.
.
Viipurissa näin monenlaista röttelöä. Pahimmasta tehtaanrötisköstä opas huomautti: "Entinen meijeri. Toiminnassa vielä viime vuonna!". Pienen lapsen äiti sipsutteli jäisellä tiellä 15 senttimetrin piikkikoroilla varustetuissa talvisaappaissa. Venäläistä muotia.
.
Poikkesimme Terijoelle merenrantaan tauolle. Opas näytti patsaat, kuten "Neuvostolainen vapauttaa Viipurin" ja "Tyttö joka pysäytti junan ajamasta suomalaisten laittamaan miinaan, mutta jäi itse junan alle", sekä Rajajoen, ja hakatut rajalinjat.
.
Terijoella näin paljon muureja, lisää aitoja, ja uudisrakennuksiakin: ."Ensimmäiseksi venäläinen rakentaa kaksi metriä korkean aidan pitämään rosvot tonttinsa ulkopuolella, sitten aikaisintaan alkaa datshan rakennustyö." Keskeneräisiksi hylättyjä taloja on paljon, "koska rupla romahti".
.
Vastaan tulivat jyhkeät brutaalit betonikirjaimet tekstinään "Leningrad". Siitä alkoi Pietari. Leninin ääriviivakuva oli väännetty rautalangasta, tai suorastaan paksuista rautatangoista.
.
Näimme valtavia kerrostalojen rakennustyömaita, 16-krs -asuintaloja, jotka jatkuivat ja jatkuivat, ja aivan vieressä toiset samanlaiset, kuin Kalevi Sorsan Merihakoja betonihakojen perään. Joskus joitakin pyöristettyjä muotoja ja punatiiliseiniäkin.
.
"Suomalaisyhtiöiden rakentamat talot ovat täällä arvostetuimpia", kertoi opas. Näin ahdettua, tiheää korkeaa betonirykelmää toinen toisensa perään. Talojen avoin piha-ala oli olematon! Miljoona ikkunaa ja 100'000 parveketta ulottuivat maasta taivaaseen. Kuin ehkä Hongkongissa?
.
Pietarissa turistibussimme kaarteli Nevan rantaa, nähtävyyksiäkin näyttääkseen, kuten vankilan, Pietari-Paavalin linnoituksen, Vasilinsaaren, kunnes pääsimme Nevski Prospektin kaakkoispäähän Aleksanteri Nevskin luostarin luo, betonibrutalistisen hotelli Moskvan eteen. Saimme 3. kerroksen "saneeratut hotellihuoneet" noin klo 16. Sitten klo 17-18 söimme kaksistaan Päivin kanssa buffet-illalliset (270 ruplaa = 9 euroa) hotellissa - ainoina asiakkaina koko ruokasalissa.
.
Buffetin valikoimaa riitti paljon ja oli hyvin erilaista kuin Ruotsin-lautoilla. Hotellin aamiainen oli myös runsas valikoimaltaan ja omaleimainen, eikä tuonut suorastaan vatsakipua, mutta aiheutti kohta ison asian käymälään, ripulin joka aamu. Aamuisin oli salissa muitakin syöjiä, ainakin suuri mongoliseurue. Pietarin vesijohtovettä ei saa milloinkaan juoda! Siihen ei tahdo koskeakaan.
.
Torstai-iltana Päivin kanssa kävelimme Gogolinkin kuvaileman Nevan valtakadun - Nevski Prospektin päästä melkein päähän. Räikeät mainos- ja jouluvalot loistivat. Poikkeilimme kauppoihin, jotka olivat auki klo 22 asti, ja Gostinyi Dvorin basaareihin (joita riittää 1 kilometrin kierros korttelin ympäri 2 kerroksessa).
.
Kahlasimme loskassa. Siivoamaton monen sentin paksuinen ruskean-likainen kerros sulavaa lunta lainehti jalkakäytävillä. Alikulkutunneleissa lehahti vastaan huuruinen ihmistungos. Tuuli oli hyytävä, hyytävin kanavien kohdalla (Fontanka, Katariinan kanava ja Moika).
.
Perjantaina 10.1. seuramatkan hintaan kuului kaupunkikierros, jolle lähti vain neljä ihmistä, Päivin ja minun lisäksi ryhmän ainoat muut ensikertalaiset Pietarissa: Saksassa ja Italiassa asuvat keski-ikäiset ystävykset. Saksan Leila ja Italian Sirpa käynnistivät kauhistelun kaupungissa patsastelevien Pietari Suuren ym. hallitsijoiden hirviömäisistä julmuuksista. Historia on rikoskertomus.
.
Virolaissyntyinen pietarilainen paikallisopas esitteli Iisakin kirkon sisältäkin (11 euron pääsymaksu), sekä Kazanin kirkon, Rossikadun, tsaarin tallit, patsaat jne. ulkoa. Viimeiseksi teimme 2,5 tunnin kiertelyn Eremitaasissa (14 euroa), jossa näimme teokset Leonardon, Rembrandtin, Frans Halsin, jne. Jäimme Päivin kanssa omin päin lisäajaksi, nähdäksemme muumioita ja antiikkia, jotka opasnainen jätti väliin, koska aika ei riitä.
.
Söimme välillä museon kalliissa kahvilassa. Talven iltapimeällä kävelimme Nevan rantaa ohi Amiraliteetin Pietarin patsaalle (jossa hääseurueet kävivät ottamassa kuvia, kuten myös Eremitaasin upeassa pääportaikossa), sekä hotelli Astorialle, Moikan pimeitä rantoja länteen. Pakkasta oli kireät -23 astetta!
.
Jossain vaiheessa olimme hiukan eksyksissä kartankin kanssa, menossa ehkä laitakaupungin emmekä keskustan suuntaan. Päivi kysyi neuvoa vastaan tulleelta keski-ikäiseltä rouvalta, joka hermostui kielitaidottomuuttaan, mutta huitoi kiivaasti käsillään ja posmitti komentelevaan sävyyn, joka kuulosti minusta sellaiselta kuin että: "Tuonne päin, tuonne pitää mennä, eikä sinne eikä tänne, te hidasjärkiset tshuhnat ja barbaariset ulkomaalaiset vieraan vallan agentit, jotka ette puhu ihmisten kieltä venäjää!"
.
Laskeuduimme metrotunneliin. Metropoletti maksoi 7 ruplaa (0,23 euroa/ 1,40 mk). Tosin vaihtorahani kympistä, 3 ruplaa, taisivat kadota takintaskustani, vai löysinköhän ne sittenkin jälkeenpäin Suomessa. Toisaalta löysin bussista 5 ruplan kolikon. Käytin kaulapussia, enkä kadottanut mitään arvokasta.
.
Metrovaunu oli tupaten täysi, mutta yhä lisää väkeä tunki sisään. Lapsena luin Japanissa olevan virkailijoita, jotka sullovat työntämällä ihmiset metrovaunuun. Heille voisi olla käyttöä Pietarissakin. Ulos pääsi työntämällä ja tunkemalla ja mölyämällä, kun en muistanut jotakin fraasia "Vy vytshkizinski" / "jäättekö te tässä?" mikä siis tarkoittaisi: minä jään ainakin!
.
Sitten seikkailimme Ploshad Al. Nevskogon aseman käytävissä, kunnes pääsimme loputtoman pitkiä rullaportaita ylös oman Moskova-hotellimme nurkille, vain kadun väärälle puolelle.
.
Lauantaina 11.1. pakkanen jatkui yhä kireänä, -21 astetta ja kova tuuli. Retki Pushkiniin (Tsarskoje Selo) oli peruttu, kun meitä halukkaita vain kaksi. Tosin Saksan-Leila ja Italian-Sirpa kiinnostuivat kohteesta jälkijunassa ja halusivat sitten lähteä omin neuvoin, joko kaksin tai nelistään? Mutta kun lähdimme Venäläiseen Museoon katsomaan Ilja Repinin 'Volgan lauttureita', he ilmaantuivat myös sinne.
.
Pietari (5 miljoonaa asukasta) on "pieni kaupunki", sillä kun Leila ja Sirpa seikkailivat perjantai-iltana kaksin Gostinyi Dvorin metroasemalla, he tapasivat siellä sattumalta virolaisen paikallisoppaamme omilla ostoksillaan, ja tämä vieläpä tunnisti heidät, ja neuvoi oikeaan junaan. Minulla on vastaavia kokemuksia suomalaisten tuttujen tapaamisista aivan sattumalta eri puolilla Lontoota ja Pariisiakin.
.
Museoissa riitti jokaiseen saliin oma vartijamummo, jatkamaan minimieläkettä nälkäpalkalla. Vain vahvimmat voivat selvitä hengissä, sillä venäläisten keski-ikä on alhainen. Liikuttavin vahtimummo nukkui raskasta unta tuolillaan paksuissa tamineissaan.
.
Lisäksi jopa kymmeneen saliin museota kohti oli sijoitettu taidekirjoja ja kortteja myyvä toimipiste omine myyjineen, mutta asiakkaita ei minun nähden riittänyt niistä yhteenkään! Venäläisiä koululaisia oli paljon luokkaretkillä museoissa, ortodoksisen kalenterin jälkijättöisen joululoman aikaan.
.
Pietarin koulutytöt olivat suurisilmäisiä ponipää-bambeja, kuin neuvostoaikoina Suomesta Ruotsiin loikannut viulisti Viktoria Mullova, pojat taas yrmeämpiä pienisilmäisiä umpikasvoja kuten vaikkapa näyttelijä Taneli Mäkelä.
.
Pääsy Taiteiden aukion Venäläiseen Museoon maksoi 240 ruplaa (8 euroa) ulkomaalaiselle. Paikalliselle väestölle oli halvemmat hinnat.
.
Illalla söimme jossakin Nevski Prospektilla, pizzeria Patiossa, Suomen hinnoilla (265 ruplaa, 9 euroa), sekä kiertelimme kirjakauppoja (Suomen hintaisia) ja ruokakauppoja ja Stockmannia ja taas Gostinyi Dvoria.
.
Sunnuntai-aamuna 12.1. lähdimme aamuhämärissä kaksin käymään Aleksanteri Nevskin luostarissa, aivan hotellin naapurissa. Kirkolle hautausmaiden ohi vievän käytävän olivat miehittäneet kerjäläisten loputtomat rivit. Vanhuksia ja raajattomia invalideja kyyrötti maassa kireässä pakkasessa laventamassa almuilla niukkaa elantoaan, ketkä vain kynnelle kykenivät. Uskovaiset ortodoksit kulkivat käytävän läpi tehden ristinmerkkejä joka suuntaan. Pimeän puiston jälkeen luostari oli sisältäkin puolipimeä. Joulukuusia paljon koristeina. Oli hartaita rukoilijoita, kukin mieli-ikoninsa äärellä.
.
Venäläistä televisiota oli tullut vilkaistua: "Haluatko miljonääriksi" venäjäksi. Kaksi Gerald Depardieun filmiä, mm. 'Green Card'. Suurituloinen näyttelijähän muutti Ranskasta Venäjälle verotusta pakoon. Leslie Nielsen puolestaan pöhköili agenttina filmissä, jossa kolmen tenorin (kaksoisolentojen!) konsertti meni sekaisin, ja Leslie veti turvatarkastuksessa esiin vaatteistaan yhä uusia metallisia suojuksia, kunnes, deus ex machina, Paavin yllättävä putkahtaminen paikalle sai tarkastuksen unohtumaan. - Kaikki oli dubattu venäjäksi, mutta olipa niin kuvallisesti ilmaisuvoimainen farssi, että kuurokin ymmärtäisi.
.
Sunnuntaina turistiryhmämme paluumatkalla poikkesimme Viipurissakin. Toisen matkanjärjestäjän suomalainen Vuorelan-bussi näytti ajavan Viipurin ohitse. Se osallistui varmaankin "Viipuri-boikottiin", joka oli järjestetty paikallista rikollisuutta vastaan. "Lauantaina ei Viipurissa käynyt yhtään bussia Suomesta. Nyt ei ole näkynyt niitä tunnistettavia kymmentä poikaa, jotka joka päivä ryöstelevät turisteja Kauppahallin kulmilla. Kun ei ole ollut suomalaisten bussejakaan."
.
Paluumatkan yhteenvetoni suomalaisista matkatovereista:
a) 2 pariskuntaa, joista toiset omissa oloissaan ja toiset kontaktoivat:
"Tekö ette ole ennen käyneet, me olemme jo 17. kertaa Pietarissa!?"
b) Ulkosuomalaisten ystävysten naispari: Saksan Leila ja Italian Sirpa.
c) Päivi ja minä.
d) 3 yksinäistä miestä, joista yksi oli tavallisen opiskelijapojan näköinen ja toinen erikoisempi keski-ikäinen mies sileässä nappanahassa, pitkässä nahkatakissa ja sileissä kiiltävissä nahkahousuissa.
.
Kolmas mies oli kokopartainen 'Pelle Peloton' - matematiikan opettaja, joka osallistui "Vanhojen kojeiden harrastajien" kokoukseen Pietarissa. Hänellä oli paluumatkalla lastinaan uusi helmitaulu kokoelmaansa, 1920-luvun laskukone Pietarista. "Tulli luokittelee sen vain metalliromuksi".
.
Jokaiseen turistiryhmään täytynee kuulua yksi "kaikkitietävä", muidenkin pyynnöstä ellei omasta halustaan. Tervetullut. Vaikka hän olisikin käynyt "viimeksi 3 vuotta sitten, eikä neukkuaikana koskaan". Tämän Timon filosofointia: "Matkakohteessa ei kaikki ole aivan samoin ja yhtä hyvin kuin kotimaassa, mutta siksihän matkalle lähdetäänkin että olisi toisenlaista välillä."
.
Vaivattoman lähellä Helsinkiä Pietari oli, bussimatkan päässä. Heti kotiin palattua olisi tehnyt mieli lähteä kesäsäillä uudelleenkin. Talvella näki kuitenkin maisemat toisin, ilman puiden lehtiä. Sittemmin matkailua on vaikeuttanut yhä nationalistisemmaksi käyneen Venäjän imperialistinen politiikka, sodankäynti Itä-Ukrainassa ja Krimin niemimaan laiton kaappaus.
.
Bussimatkani hotelleineen, 4 päivää ja 3 yötä, maksoi 115 euroa + ryhmäviisumi Venäjälle 25 euroa, yhteensä 140 euroa, tammikuussa 2003. Retkistä maksoin 25 euroa ja matkavakuutus Pohjolasta vei 11 euroa. Valuuttaa ostin 40 eurolla, josta kului 35 ja palautui 5 euroa. Kulut siis yhteensä 211 euroa eli noin 1270 entistä Suomen markkaa.
.
Vaihdoin valuutan Suomessa. Vertailin kurssit internetissä. Forex myisi yhdellä eurolla 28,49 ruplaa, Thomas Cook 27,23 ruplaa ja Tavex 29,8 ruplaa. Ostin Tavexista (osoite silloin Unioninkatu 28, Aleksin ja Espan välillä) 1190 ruplaa hintaan 39,95 euroa (säästö kilpailijoihin verrattuna 2-4 euroa).
.
Sain Tavexista seteleinä 2x500, 100, 50 ja 4x20 ruplaa (vertautuen eurorahoina karkeasti 2x20, 5, 2 ja 4x1 euroon). Yhden ruplan arvo oli suunnilleen 3,3 eurosenttiä (tai 20 Suomen penniä) ja euron arvo lähes 30 ruplaa (ja entisen Suomen markan arvo 5 ruplaa). Otin matkalle lisäksi 150 euroa.
.
***
Usein hyödyllinen varustelistaus...
Lämpimiä vaatteita pakkasen varalta.
Talvitakin povitasku: passi
Takintaskut, oikea: muistilehtiö, kynä, bussilippu, taskulamppu.
Vasen: kangaskassi, kamera (ajoittain)
Housuntaskut oikea: 50 euroa (3 kymppiä, 4 vitosta).
Vasen: avaimet, passikuva
Takataskut: kampa, nenäliinat
Kaulakukkaro: liput (3), 1190 ruplaa, 100 euroa (4x20, 2 kymppiä),
1.passikopio, vakuutuspaperi.
.
Reppu: sisätasku: 2.passikopio, vakuutusopas, päiväkirjavihko.
ulkotasku: suklaata, purukumia, muovipusseja.
ylätasku: matkaopas, sanakirja, aikataulu-esite, kartta.
sisällä: vaihtovaatteita, vesipullo 1,5 litraa, wc-paperia,
pesupussi: shampoo, partaterä, saippua, lanka ja neula,
muovipusseja, syötävää, herätyskello, sisäjalkineet.
.