530. Varsovassa joulukuussa

Tiistaina 29.12. saavumme junalla Varsovaan. Tornit ja pilvenpiirtäjät näkyvät kaukaa ensin. Luulen väärää tornia Kulttuuripalatsiksi, Stalinin kermakakuksi. Veiksel-joen itäpuolella, josta junamme tulee, on pystyssä lukuisia nostokurkia ja käynnissä rakennustyömaita.
.
Junamme ylittää siltaa pitkin mahtavan joen ja painuu maan alle. Ihmiset pomppivat pystyyn ja pukeutuvat hätäisesti, kun joen ylitys on laukaissut pikapaniikin perille pääsemisestä. Kello lienee 12:40, juna on myöhässä lippuun kirjoitetusta ajasta 20 minuuttia ja internetin aikataulusta yli puoli tuntia.
.
Ahtaan ja kiireisen tuntuinen Varsovan Keskusasema on kellarissa kuin metrotunnelissa. Äkkiä vain nousemme ruuhkaisen kapean laiturin itä- tai länsipäästä liukuportaita kerrosta ylemmäs kauppakäytävään, jossa ollaankin jo maan pinnalla, vaikkakin talon sisällä. Ovesta päästään yllättävän pian ulos vähäisen valkoisen lumen heijastamaan keskipäivän auringonvaloon ja keskelle moderneja lasisia ja teräksisiä pilvenpiirtäjiä, kuin oltaisiin jossakin Manhattanilla!
.
Osumme ulko-ovesta suoraan pienen vilkkaan city-luistinradan laidalle, paljon ahtaammalle pikku aukiolle kuin Helsingin Rautatientori. Iloisen karnevalistinen musiikki säestää vauhdikkaita nuoria luistelijoita. Japanilaiset naisturistit filmaavat iloisina näkemäänsä eurooppalaisuutta.
.
Vieressä ja taustalla on erikoisesti muotoiltuja, poimuilevia lasiseiniä, teräsrunkoja ja lasikattoja, pilvenpiirtäjien alakerrosten kauppakäytäviä, joiden liikkeistä lähimpinä erottuvat Hard Rock Cafe ja Empikin kirjakauppa. Tässäkö Zlote Terasy Mall? Nurkan takaa kurkistaa näkyviin kaikkein korkein ja jyhkein, teräsmies Stalinin tilauksesta Empire State Buildingia jäljitellyt 30-kerroksinen Varsovan Kulttuuripalatsi 1950-luvun alkupuolelta.
.
Jätämme illan pimeyteen vierailun Hard Rock Cafessa (mutta unohdamme sen sitten) ja aloitamme vaelluksen kohti Vanhaakaupunkia. Kulttuuripalatsin ympäristössä on suurten avointen oleskelukenttien avaruutta, mutta leveiden katujen ylitys on tehty mahdottomaksi. Täytyykin palata taksiaseman sumpusta satoja metrejä takaisin ja painua aseman tunneleihin päästäkseen kadun alitse.
.
Tyhjän kentän poikki kulkee kiireisten ihmisten kävelyteitä kohti metroaseman suuaukkoa. Ihmisvilinää ja ruuhkaa käytävillä, valtavasti väkeä (keskipäivä - ruokatunti), ympärillä lumikenttien autiutta, taustalla rumia, likaisia, harmaanruskeita sodanjälkeisen neuvostokauden taloja 1950-luvulta, kuin Tallinnasta tai Pietarista pahimmillaan. Varsovan tunnelma palauttaa mieleeni Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton, aivan toisin kuin oli Gdanskissa, joka toi mieleeni Saksan Liittotasavallan ja läntisen Keski-Euroopan.
.
Seuraamme Jerusalemin tietä eli Aleja Jerozolimskieta kohti itäkoillista ja Veiksel-jokea, kuin palaten takaisin junan tuloreittiä. Rautatie kulkeekin maan alla juuri Jero-kadun alla. Kadun nimi juontuu Varsovan aikoinaan valtavasta juutalaisvähemmistöstä.
.
Jero-kadulla näen neuvostotunnelmaa ja kommunistiajan suuria, jokseenkin tympeitä rakennuksia. Aikoinaan Jerozolimskie oli varmasti järjestelmän mahtikatuja ja ylpeyden aihe kuvattavaksi postikortteihinkin todistamaan miten kotoisan neuvostoliittolaiseksi Varsovakin yritti muuttua.
.
Emme jatka Visla-joelle saakka, vain Charles de Gaullen liikenneympyrään. Ranskan kenraalin ja presidentin patsas häämöttää palmupuiden välistä saarekkeelta, jonka ympäri autot kiertävät. Tästä lähtee pohjoiseen tai pohjois-koilliseen (Hitchcockin North by Northwest muistuu sanoista mieleen) katu nimeltä Nowy Swiat eli Uusi Maailma (nimeltään kuin Jussi Talven päätoimittama naistenlehti).
.
Nowy Swiat on kovin vilkas ja vilisevä katu, kunnes ruokatunnit alkavat hiljakseen päättyä. Vaaleat rakennukset ovat vain kolmikerroksisia ja tunnelma on vanhanaikainen, sodan jälkeen entiselleen rakennettu, mutta kuitenkin hieman tylsähkö, viileän arkipäiväinen. Mieleeni tulevat Nowy Swiatin tunnelmasta myös Etelä-Amerikan siirtomaa-aikaisten uinuvien pikkukaupunkien kadut. Tämän kadun tunnistan helposti valokuvista.
.
Nowy Swiat kaartelee ja kiemurtelee käärmemäisesti olematta viivasuora. Arvokkaan kauppakadun varrella on useita tekstiilien ja merkkivaatteiden poistomyymälöitä ("Outlet"), joissa matkakaverini vierailee, ja pieniä kirjakauppoja, joissa minä käyn, ynnä muita arvokkaita liikkeitä, joissa emme kumpikaan poikkea.
.
Räystäiltä tippuu lumesta sulavaa vettä näyteikkunoiden varomattomien katselijoiden - eli minun - niskaani. Joulukuusia on aseteltu tynnyreihin pystyyn pitkäksi sarjaksi kadun varrelle. Valkoista lunta on säilynyt kauniin puhtaana rauhallisilla paikoilla. Yhden talon edestä ahkera talonmies on saanut kuitenkin raavittua pois kaiken lumen ja jään.
.
Palatsien ja kirkkojen ohella huomio kiinnittyy Chopinin pianon muistomerkkiin kadun länsipuolella. Ryöstelleet venäläiset sotilaat paiskasivat vuonna 1864 Chopinin pianon ulos palatsin ikkunasta. Samalla kun tutkii katukarttaa voi nappia painamalla käynnistää kuultavaksi pianosävellyksen tai useita erilaisia. Painan vielä uudemman kerran uteliasta mummoakin varten, mikäli hän ei osaisi itse käyttää modernia tekniikkaa.
.
Krakowskie Przedmiescie jatkaa Nowy Swiatia Yliopiston porttien tienoilla, vain nimi vaihtuu vaikeammaksi. Pyhän Ristin kirkon edessä on musta monumentti, joka esittää Jeesusta kantamassa ristiään. Fryderyk Chopinin sydän on kätketty yhteen kirkon pilariin.
.
Kadun itäpuolella alkaa jonkinlainen kunniakomppania järjestäytyä. Länsipuolella järjestäytyvät ohi kulkeneet turistit ja muut joutilaat seuraamaan tai videoimaan mahdollista tapahtumaa? Soittokunta siitä lähteekin marssimaan kohti etelää. Hetkiä aiemmin katua pitkin kiiti pari limusiinia tai loistoautoa kahden poliisiauton välissä, siis valtiovierailu meneillään kenties. Presidentin palatsi on kadun varrella ja eilen näin kaksos-Kaczynskin televisiossa, mutten muista kenen vieraan kanssa.
.
"Siis ku en mä tajunnu yhtään et siin oli joku kunniakomppania ku mä vaan just ylitin katua ja palloilin tiellä niiden edessä..." Kadulla helmeilee kirkas kalevalainen suomen kieli kolmen parikymppisen neitosen suista. Iloisesti he pälpättävät sensuroimattomia kommenttejaan luullen, ettei kukaan sivullinen voi ymmärtää suomea. Seuraamme perässä pienen matkan pohjoiseen kuunnellen vain, puhumatta itse.
.
Kadun varren patsastelijoita ovat Kopernikus ja Mickiewicz, joku ratsumies ja kirkonmieskin, kunnes kadun päässä torilla kohoaa korkealle Ruotsi-Suomen ja Puolan yhteinen kuningas Sigismund III Vaasa, joka aikoinaan siirsi Puolan pääkaupungin juuri Varsovaan.
.
Edempänä pohjoisessa alkaa houkuttelevasti häämöttää pittoreskin sekasortoinen ja korkea taloröykkiö - varsinainen Vanhakaupunki. Ensimmäinen tori Linna-aukio on kuitenkin haalean pliisu. Uudelleen rakennettu vaaleanpunainen kuninkaanlinna ei mielestäni näytä hääviltä. Itäpuolelle poiketessa avautuisi avaria, tylsiä, talvisia näköaloja kauas Veiksel-joelle asti.
.
Seuraavat aukiot ovat Vanhankaupungin ja Uudenkaupungin lumiset Rynek-torit, joista saattaa tulla mieleen Tukholman Gamla stanin Suurtori. Vanhan näköisiksi sodan jälkeen uudelleen rakennetut kapeat kadut, kuten Ulica Piwna eli Olutkatu, yhdistävät toreja varsillaan tuplanobelisti Maria Sklodowskan eli Marie Curien museoitu koti, historiallinen museo sekä pari kirkkoa.
.
"Suomi-varoitus" matkakumppaniltani. Lähellämme liikkuu uusi kovaääninen suomalais-kolmikko, jonka miespuolinen jäsen kehuu hotellia kulman takana, jossa kertoo asuneensa toisella aiemmista parista käynnistään. Turistien ryhmiä pyörii muhkuraisten mukulakivikatujen alueella muutoinkin paljon enemmän kuin paikallisia. Joka nurkassa on innokkaita valokuvaajia. Turistiperhe ajaa kadun edestakaisin hevosrattailla.
.
Yritämme palailla etelään eri katuja kuin tulimme. Kuljemme paikallisten asukkaiden pihojenkin poikki, mutta olemme yhä päätyä entisille toreille. Näemme kuitenkin katuun merkityn juutalaisgheton rajan kuten myös Ecco-kenkien myymälän. Mahtipontinen vartiotorni Barbakan on paksu ja punainen läpikulkuportteineen ja vallihautoineen, jota saman sävyinen kaupunginmuuri seurailee mutkitellen eteenpäin, ja me seuraamme muuria.
.
Uudempiaikainen katu Senatorska vaihtuu Teatterikaduksi, jonka varrella kohoavat mahtavat näyttämörakennukset. Pian olemme uudelleen Senatorskalla, mutta kuitenkin sen läntisemmällä pätkällä, yhä menossa oikeaan suuntaan. Pistäydymme syömässä matkan varrelle osuneessa KFC:ssä, entisessä Kentucky Fried Chickensissä. Pienimmät ateriat kalapaloineen ja ranskalaisine perunoineen maksavat vain 4,99 zlotya eli 1,25 euroa.
.
Käymälään on ensin yksi yhteinen ovi ilman mitään puolalaista ympyrä- tai kolmio-merkkiä. Pääoven takana kolme nuorta naista jonottaa Damska-nimisellä ovella ja kaikki kääntyvät kuin kummissaan vilkaisemaan minua. Ennen kuin ehdin lukea toisen oven tekstiä nuo kolme tyttöä marssivat ääneti kuin yhteisestä sopimuksesta sisään tästä toisesta ovesta! Kolmanneksi olisi enää kierreportaat kellariin, sinnekö miesten pitäisi painua, vai olenko eksynyt naistenhuoneeseen? Poistun ja alan vasta kadulla oivaltaa... Toisen oven kyltti oli varmastikin Meski-alkuinen, mutta Damskin jonotukseen kyllästyneet tytöt kiilasivat äkkiä ohitseni sinne. En olisi ehkä enää koppeihin mahtunut, jollen olisi pisuaarille kehdannut, jos olisin mennyt tyttöjen perässä.
.
Mahtavan Marzalkowska-kadun alitus tuottaa pulmia, mutta ylitsekään ei näytä mistään pääsevän. Kadulla ajavat raitiovaunut, joiden pysäkit ovat ruuhkaisia, ja kadun alla kulkee pohjoisesta etelään kaupungin ainoa metrolinja, jonka asemalle eksymistä on vaikeaa välttää jalankulkijan alikulkutunnelia etsiskellessään.
.
Loistavaksi valaistun, vuonna 1946 korjatun, 1800-luvulla rakennetun protestanttisen kirkon luota löytyy kevytrakenteinen paviljonkimyymälä, josta matkatoverini etsii edelleen vaatetuliaisia vaimolleen tai tyttärilleen. Tässä kohdassa on vaikeata ylittää itä-länsi-suuntaista poikkikatua, taikka liikennevaloille on vain pitkä matka, puolalaisen paavin mukaan nimetylle Jana Paul II -kadulle asti. .
Jatkamme Johannes Paavalin katua kohti etelää ja pilvenpiirtäjiä, joista erään ulkoseinää koristaa monen kerroksen korkuinen bikinimainos, joka on kuin futuristisesta tieteisfilmistä pienine vaatetilkkuineen ja kymmenen metriä pitkine paljaine säärineen! Myös Gdanskin aseman vieressä Hennes & Mauritz oli paketoinut kokonaisen remontoitavan kenkälaatikonmuotoisen talon kaikki seinät kolmen kerroksen korkuisilla bikinityttöjen poseerauksilla.
.
Pimeys on laskeutunut Varsovaankin klo 16:n jälkeen. Kiertelemme juna-asemaa ja ympäristön taloja ulkokautta, vaikkei viehätystä ole taloissa, paitsi pilvenpiirtäjien valoissa. Sitten jakaudumme Zlote Terasyn kauppakäytävän liikkeisiin, kirjakauppoihin ja vaatemyymälöihin...
.
En löydä maisemallisia postikortteja lopultakaan kuin aulan infopisteestä, jossa ne maksavat kaksi zlotya kappaleelta (0,50 euroa), eli mielestäni paljon, vaikka ovatkin isoja ja esittävät pilvenpiirtäjiä ilmasta. Pakko ostaa pari edes niitä. Pääsenpä eroon kourallisesta kertyneitä 0,10 zlotyn lantteja.
.
Jo aiemmallakin junalla olisimme oikeastaan joutaneet lähtemään takaisin pohjoiseen, Gdanskiin. Tulee suorastaan pakko tappaa aikaa. Aseman tunnelissa on pitkä jono yhteen toimistoon, liikennelaitoksen! Vuosilippujen uudistaminen on 29.12. varmaankin ajankohtaista, mutta jonottaen vanhanaikaista.
.
Varsovan asematunneli on samalla tavoin nuhruinen ja likainen kuin Helsinginkin, ei sen kummempi. Ihmisiä vilisee ohitse, mutta joutilasta porukkaa ei näy seurustelemassa keskenään kuten Helsingissä somaleja ja muuta nuorisoa oleskelee maan alla.
.
Tutkimme yksinkertaisen selkeää keskusrautatieasemaa: on vain 4 Peronia eli laituria, kullakin molemmin puolin raiteet (puolaksi Tor). Gdyniaa kohti klo 18 lähtevän junan pitäisi porhaltaa laiturille numero 2, mutta tiedot eivät välähdä näyttöruuduille kuin vasta viime hetkellä klo 17:50, jolloin kiiruhdamme heti liukuportaita sinne alas.
.
Asetumme laiturilla länteen odottamaan junan peräpäätä. Kun juna saapuu, peräpäässä onkin ykkösluokka ja laiturilla alkaa yleinen ryntäily itään, kohti lähintä toisen luokan vaunua. Näinköhän joutuisimme vielä seisomapaikoille ilman paikkalippuja?
.
Ohitamme kiireesti vaunun sivukäytävällä ensimmäisen hytin, koska siellä jo oleilee joku vieras kolmas henkilö. Seuraavissa hyteissä istuukin sitten äänekkäitä poikaseurueita. Viidennessä puolihämärässä hytissä näkyy vain yksi tyttö ikkunan pielessä ja peräämme tulee toinen nainen oven pieleen, kun astumme sisään. Otan toisen ikkunapaikan (selkäni menosuuntaan), tai ainakin tähtään siihen, kunhan epämääräisen ikäinen, mutta tyttömäinen naikkonen vain ensin siirtäisi tilaa vievää matkakassiaan lattialta pois tieltäni.
.
Ovinurkan isokokoinen nainen pyytää apua painavan matka-arkkunsa nostamiseen tavarahyllylle. Penkkien yllä on ensin kapea hattuhylly ja sen yllä leveä matkatavarahylly.
.
Ikkunanurkan hymytön sotamaalattu itäeurooppalainen tyttö ei sano mitään (ikinä) ja nostaa itse jättikassinsa toisen naisen esimerkin nähtyään. Sitten mahdun siirtymään ikkunan viereen. Ikkunan alla on kaksi pikkupöytää, omansa kummallekin vastakkain istuvalle.
.
Siistiin hyttiin on merkitty paikkojen numeroita kahdeksalle ihmiselle, neljä ja neljä vastakkain, yhtä ahtaasti kuin Ranskassa, kun taas Saksassa ja Sveitsissä paikkaluku olisi väljemmin vain kuusi, kolme ja kolme nenäkkäin, sen tiedän Interrail-matkoilta. Matkatoverini istuu puolivälissä penkkiään kasvot menosuuntaan ja lukee matkaopaskirjoja minkä vain puolihämärässä jaksaa, aikaa myöten kuulemma pitkästyen.
.
Hyttimme valaistuksesta ei toimi kuin toinen heikoista kattovaloista. Paljon kirkkaampi valo loistaa sivukäytävältä avoimesta oviaukosta. Maisemien katselu on hämärästä helpompaa. Ulkona ei ole aivan pimeää, koska useimmiten näkyy jotakin valaistua, rakennuksia tai teitä, autoja tai junia, jopa sinisiä jouluvaloköynnöksiä. Viihdyn varsin hyvin maisemia katsellen, mietiskellen ja vähän kirjoitellen.
.
Taakse jäävää Varsovaa kruunaa ensin loistavasti valaistu Kulttuuripalatsi ja sen jälkeen toinen tornitalo, jota olin tulomatkalla ensin erehtynyt luulemaan Kulttuuripalatsiksi. Legionowo ja muut lähiasemat näyttävät kelmeiltä valojen ja lumen yhdistelminä. Autot muodostavat illallakin yhä jonoja tasoristeyksien puomeille.
.
Konduktööri poikkeaa kierroksellaan runsaan puolen tunnin matkanteon jälkeen. Kaikki näyttävät lippunsa paitsi minä, joka olen vailla omaa kappaletta ja yhteislippu on matkatoverilla. "Bydzydzdzydbyd".
.
Hyttiimme on tullut viideskin matkustaja, nuorukainen tai poika, penkkirivini keskipaikalle. Hän poikkeaa pari - kolme kertaa matkan aikana sivukäytävän puolelle puhumaan puhelunsa kännykkään. Sanat joista en ymmärrä mitään eivät kylläkään häiritse. Myös ovensuun nainen käy välillä käytävällä puhumassa puhelunsa hänelle soittaneiden kanssa.
.
Juna pysähtyy usein ja jää seisomaan hämmästyttävän pitkiksi ajoiksi, toisinaan pimeillekin rataosille valaistujen asemien välillä, odottamaan vastaan tulevia junia. Hämmästelen miten hitaasti olemme edenneet karttaa ja kelloa vertaillen. Ehdimmeköhän koko iltana tai yönä Gdanskiin? Huomenna odottaa jo paluulentokin Turkuun, tosin vasta iltapäivällä.
.
Vastapäätäni tyttö puristaa krokotiilipintaista käsilaukkua sylissään koko matkan ajan, viisi tuntia. Ikkunastakin heijastuvat kasvonpiirteet tulevat väistämättä tutuiksi. Vaaleat, vaalennetut hiukset, hopeiset kynnet, valkeat nauhalliset lenkkitossut, mustat housut. Muistelen Omppua (Pomme) eli Isabelle Huppertia sveitsiläisen Claude Gorettan menestyselokuvasta La dentelliere, Pitsinnyplääjä, 1970-luvun lopulta.
.
Nasielskin kohdalla vastapäinen tyttö keksii itselleen vähäksi aikaa viihdykettä. Hän kaivaa esiin nappikuulokkeilla varustetun miniradion. Yllättävästi hän kuuntelee uutiset tai muuta puhetta eikä musiikkia. En osaa arvata onko hän puolalainen vai Valko-Venäjältä, Ukrainasta tai muualta.
.
Ovipielen nainen on selaillut useita aikakauslehtiä sivukäytävältä riittävässä valossa. Keskivälin poika syö eväsvoileipiä. Ikkunapaikan tyttö lienee täyttänyt pienen roskakorin juotavan jogurtin pullolla. Kukaan ei puhu mitään. Muutama suomenkielinen lause matkatoverini kanssa saa "Omppu-tytön" säpsähtämään. Jos olisimme puhuneet englantia, olisikohan silloin kukaan puolalaisista ymmärtänyt tai reagoinut.
.
Asemapysähdyksiä lienee paluumatkalla tusinan verran. Välillä juna kiihdyttää vauhtiaan. Konduktööri kiertää pikaisesti uudemman kerran. Toisinaan vaunu tärisee epämiellyttävästi ja toivon ettemme vain ajaisi vaarallista ylinopeutta huonolla rataosuudella? Arvailen mielessäni myöhästymmekö 2 tuntia, yli koko yön, puoli tuntia vaiko tunnin?
.
Malborkin linnan vähäinen ja torninhuippuun rajoittuva yö-valaistus on pettymys ainakin talviaikaan. Yö-tunnelmainen Tchew on viimeinen kaupunkipysähdys ennen Gdanskia, mutta monia ohitettavia tyhjiä valaistuja asemia riittää vielä Gdanskia lähestyttäessä.
.
Asema "Gdansk Glowny" tulee esiin hieman yllättäen ja junasta on kiiruhdettava heti ulos. Kello on 23:15, juna on siis viisi varttia myöhässä. Hyttimme muut kolme matkalaista eivät ole tehneet elettäkään poistumisesta vaan jäävät jatkamaan Gdanskista kohti Gdyniaa. Muista hyteistä poistuu useita ihmisiä Gdanskiin.
.
Kuntabongarin puoli Puolaa:
526. Lento Turusta Gdanskiin
527. Junalla Sopotiin ja Gdyniaan
528. Junalla Helin niemimaalle
529. Junalla Varsovaan
530. Varsovassa joulukuussa
531. Gdansk päivänvalossa