tiistai 16. heinäkuuta 2019

663. Museokortilla 10 euron bussimatka Kurikkaan

ExpressBus-liikennöitsijät Länsilinjat, Väinö Paunu ja Pekolan Liikenne tekivät Museokortin omistajille kesäkaudeksi 2019 tarjouksen: Expressbussien kuljettajilta voi ostaa lipun reitin pysäkeille vain 10 eurolla. Vaikkapa Helsingistä Vaasaan, Jämsään, Virroille tai Jyväskylään (myös Tampereelle ja Turkuun, mutta niihin pääsee yleensä Onnibussilla allekin kympillä!)
.
Olin kauan aikonut käydä Kurikassa, jonne Onnibus ei aja. Niinpä tutkin Paunun aikataulun: Helsinki 6:10-8:50 Tampere (bussin vaihto) 9:00-11:45 Kurikka. Bussi käy Kurikan jälkeen Vaasassa asti 12:55-14:05, josta paluumatkalla: Kurikka 15:10-21:05 Helsinki (18:30 Tampere ilman bussinvaihtoa).
.
Lähdin bussimatkalle keskiviikkona 10. heinäkuuta 2019. Paunun bussi tuli Helsingin linja-autoaseman laituriin 20 jo klo 6:03. Odotussalin penkeillä oven lähellä oli paljon istujia, joiden luulin alkavan jonottaa kuin Onnibussiin. Mutta kukaan ei mennyt bussiin ennen kuin minä pari minuuttia myöhemmin.
.
Näytin Museokorttini ja mainitsin tarjouksesta. Takavuosina kaikki kuljettajat eivät tunteneet sen aikaisia Bussilomalippuja, mutta nyt Museokortti näköjään tunnettiin. Maksoin 10 euron setelillä.
.
Lipun kirjoitus rahastuslaitteen tulostettavaksi kesti kuljettajalta yllättävän kauan. "Tampereella on bussinvaihto! Pidä lippu tallessa, se täytyy Tampereella näyttää toisessa bussissa!"
.
Paunun bussien etuosan penkkiriveillä on ylellisen leveästi vain yksi istuin oikealla + 2 istuinta vasemmalla kyljellä. Koska en ole iso saati leveä, menin mielelläni takemmas tavalliselle 2+2-penkille.
.
Bussiin kertyy aluksi vain 5-6 matkustajaa Kampin linja-autoasemalta, eikä ketään monilta pääkaupunkiseudun pikavuoropysäkeiltä, ennen kuin Riihimäen risteyksessä mummo tuodaan pikkuautolla pysäkille ja toinen pikkuauto toimittaa rahtitavaraa alasäiliöön. Paunun kuskeilla on myynnissä kylmiä vesipulloja hintaan 1,50 euroa, mutta kukaan ei osta.
.
Hämeenlinnassa 7:35 tulee enemmän matkustajia. Ajetaan Valkeakosken kautta 8:15 ja Tampereelle 8:50. Vaihtoaikaa on 10 minuuttia, jolloin odottaessani kierrän vain ympäri linja-autoaseman korttelin, käymättä edes viereisessä Ratinan kauppakeskuksessa. Laituriin 7 tulee Vaasaan menevä bussi ja sinne jo oikein jonotetaan.
.
Näytän kuljettajalle edellisen bussin pikkuista lippua, mutta hän ei sitä tutki, sanallinen mainintani riittää. Jonossa edelläni tyttö oli myös menossa Kurikkaan ja kuljettaja neuvoi: "Kurikassa on jokin tapahtuma, joten pysäkki on tilapäisesti siirretty torilta kirkon eteen. Kuulin itsekin vasta tänä aamuna."
.
Tutkin Lumia-puhelimellani hakukoneesta mitä Kurikassa meneillään: vasta perjantaina ja lauantaina on torilla "Haku päällä - Rokkia ja rakkautta": Paula Koivuniemi, Jukka Poika, Happoradio ym." Esiintymislavoja rakennetaan.
.
Tampereelta ajetaan klo 9 kohti Ylöjärveä. Raitiotien rakentaminen tukkii yhä Hämeenkatua. Tampere on kuin yhtä suurta tietyömaata!
.
Ylöjärvi 9:20, Hämeenkyrö 9:35, Kyröskoski 9:40, Ikaalinen 10:00 (Vanhan kauppalan keskustan Välikadun pysäkiltä muistelin Antikvariaattia, mutta sen paikalla on enää kahvila.) - Kiva sightseeing Paunulla syvälle pikkukaupunkiin, toisin kuin Onnibussilla, joka pysähtyy moottoriteiden varsille.
.
Ikaalisten kylpylä 10:10, Parkano 10:35, Jalasjärvi 11:25 ja Kurikka 11:45, virallisen aikataulun mukaan, mutta bussi alkaa olla myöhässä jopa 20 minuuttia! Kuljettaja kärrää tavaraa Matkahuoltoon ja sanonta "jatkamme välittömästi!" tarkoittaa helposti 5-7 minuutin taukoa! Lisäksi tietöitä ja rekkoja hidastamassa matkanopeutta. Parkanossa ja varsinkin Jalasjärvellä tehdään kiertoajelu taajamaan.
.
Kurikkaan ajetaan viimeinen kilometri kiemurtelevaa tietä Kyrönjoen ylittävälle Kirkkoahteen tien "Rakkauden sillalle" (johon jo noin 70 avioparia on kiinnittänyt oman riippulukkonsa sydämineen ja etunimineen). Ohitetaan komea vanha meijeri (nykyisin Helluntai-seurakunnan temppeli) ja käännytään ison kirkon risteyksessä oikealle, pohjoisen suuntaan.
.
Kurikan tilapäinen pysäkki, jolla jään pois, ja toinenkin jää. Kysyn kuljettajalta, lähteekö bussi tästä myös Tampereen suuntaan? "Tien toiselta puolelta." Kuljettaja tyrkyttää minulle Paunun aikatauluvihkosen. Kello on jo 12:05, aikataulusta 20 minuuttia myöhässä!
.
Kävelen vähän taaksepäin etelään keltaiselle suurelle kivikirkolle, mutten mene vielä sisään, vaan lähden keskustan kauppakatua länteen kohti rautatietä ja vanhaa juna-asemaa (radalla Seinäjoki - Kaskinen). Katu on kaivettu isosti auki. Luulen ensin tietyötä bussipysäkin siirron syyksi.
.
Rautatien asemarakennus on nyt ravintola, jonne tulee useitakin henkilöautollisia asiakkaita klo 12:15. Rautatietä on vain yksi raidepari, joka on jalankulkijan helppo ylittää. Asemapuistossa on "Kurikan ensimmäisen asukkaan patsas": hän on muinainen "Hirvi-Heikki" suksineen ja keihäineen.
.
Kuljen korttelin verran pohjoiseen risteykseen, jossa on kaupunginkirjasto Paulaharjuntiellä ja puistossa Samuli Paulaharjun muistomerkki. Aion palata kirjastoon myöhemmin, mutta ensin jatkan kierrosta ohi uimahallin ym. kaupungin torille.
.
Torilla tosiaan aikatauluin varustettu linja-autopysäkki on joutunut mottiin rakennustöiden takia, kun pystytetään esiintymislavaa Paula Koivuniemelle ja oluttelttoja. Yksi ainoa mansikoiden ja herneiden myyjä sinnittelee kojussaan kauppatorin laidalla.
.
Tienviitat neuvovat Hotelli Pitkä-Jussiin, jossa on pysyvä suurhiihtäjä Juha Miedosta kertova näyttely. Mitään voideltuja suksia tai tyhjiksi syötyjä satoja mämmiropposia en aio katsomaan, mutta hotellin arkkitehtuuria voisin vilkaista. Kävelen itään Paulaharjun sillalle, jossa tehdään korjaustöitä, jolloin on vain yksi kaista vuorotellen käytössä autoille itään tai länteen yli Kyrönjoen (joka jatkaa Jalasjokea ja Kauhajokea).
.
Toivoin ja odotin, että sillanpielestä olisin päässyt Kyrönjoen rannalle, jonne olisi varmaankin rakennettu kaunis ja viihtyisä rantapuisto? Mutta ei sellaista ole! Silta kulkee korkealla jokirannan joutomaan yli. Kävelen siltaa joen itäpuolelle, mutta sielläkään ei näytä lähtevän mitään rantatietä jokea seurailemaan. Hotelli Pitkä-Jussi jää puiden peittoon. Seuraavaksi tien varressa on valtava rakennuskolossi: koulukeskus, jossa lukio ja ammatillinen oppilaitos pysäköintikenttineen.
.
Kauempana rannasta kävelen etelään sille Kirkkoahteen tielle, jota bussi ajoi kaupunkiin. Oikealla on tavanomainen lähiö, mutta en viitsi tutkia, pääsisikö sen pikkukaduilta joen rantaan, etten ajautuisi umpikujiin, joilta olisi palattava tyhjin toimin.
.
Lähestyn Kyrönjokea ohi vanhan Meijerin. Joen itäpuolella on lampi, jossa on uimala. Vesilammikon ylittävälle laiturisillalle on merkitty veden korkeudet eri paikoissa: 1,80 metriä, 1,50 metriä... Katoksia, paviljonkeja tai uimakoppeja molemmilla vastarannoilla. Myös lähiöstä näyttäisi tulevan tie rannalle, samoin hotellilta.
.
Kirkkoahteen ja Kurikantien risteyksessä on kaupungin liikennevalot, onkohan muualla. Tienviitta etelään kohti Mietaankylää. "Mieto 5 km", Kävelen etelään vain Kankaantien risteykseen asti. Kankaantien talossa numero 4 on perinteisen näköinen Kino Kurikka valkokankaineen. Taitaa olla lomalla heinäkuun alussa. Valokuvaan.
.
Kävelen Saumantietä länteen yli rautatien tasoristeyksen, jossa on ääni- ja valomerkit, kuten Haagassa Paatsamatiellä 1965. Heti seuraava radansuuntainen tie on Museotie, joka sivuaa Kurikan Museon 2-kerroksista pohjalaista tuparakennusta ja muita ulkomuseo-rakennuksia, joista ehdottomasti komein on näkötornina toimiva karun-ruma entinen vesitorni. Valokuvaan. Pääsymaksu museonäyttelyyn olisi vain 3 euroa ja koko alueelle (kuten näkötorniin) 5 euroa.
.
Kävelen pohjoiseen kohti Paulaharjuntietä varten tehtyä rautatien alikulkukäytävää, mutten menekään sinne asti, vaan jo entisen rautatieaseman kohdalla loikin raiteiden yli. Palaan runsaan tunnin takaisille jäljilleni ja poikkean nyt sisälle kirjastoon (Saara Juola 1983).
.
Varsin avara kirjastosali ja runsaalta näyttävä kirjavalikoima. Ihmettelen miten Edgar Rice Burroughsin parikymmentä Tarzan-kirjaa viime vuosisadalta pysyvät sitkeästi lastenosaston valikoimassa, mutta kaikki Anthony Buckeridgen 11 suomennettua Jennings-kirjaa (brittiläisestä sisäoppilaitoksesta) ovat kadonneet. Käväisen kirjaston siistissä käymälässä.
.
Asiakkaiden kierrätyshyllykkö on eteisessä ja siinä runsaasti kirjoja, hyviäkin. Poimin Georges Simenonin "Maigret kotikylässään", jota luen myöhemmin paluubussissa, ja pidän siitä. Otan myös "Töpöhäntä" Gösta Knutssonin "Nalle Karvatassn lähtee maailmalle" (Nalle Lufs), ensimmäisen sarjan kolmesta. Muitakin kirjoja harkitsen, mutten viitsi alkaa kuljettaa.
.
Kiertelen isoa hautausmaata, jossa on paljon kävijöitä muistamassa sukulaisiaan tai hoitamassa kukkiaan. Luulisi joidenkuiden poikkeavan sisälle komeaan kirkkoonkin? Ei, olen ainoa sisällä käyvä. Parikymppinen kesäopas, ellei vasta teinityttö, tulee heti sakastista kirkkosaliin vierasta vastaan kysymään, haluanko, että hän kertoo kirkosta? "Jospa lyhyesti!" ehdotan.
.
Ristikirkko on suuri, tuhat ihmistä mahtuu. Engelin suunnittelema, Erik Kuorikosken rakentama. Pitäjän toinen, edellinen oli hautausmaan kohdalla. (Tapulin vieressä seisovasta jalkapuolesta, puujalkaisesta, mainion näköisestä vaivaisukosta ei tule puhetta.)
.
Vähän kierreltyäni lisää keskustassa menen jo hyvissä ajoin klo 15:05 yksin bussinkuvalla merkitylle tilapäiselle linja-autopysäkille, länsipuolelle Kurikantietä. Itäisellä kirkonpuolen pysäkillä odottaa kolme ihmistä. Joku tyttö tulee ensin minun Puistonpuoleiselle tai Torinpuoleiselle pysäkilleni, mutta vaihtaa liikennevaloristeyksen kautta neljänneksi Kirkon puolelle.
.
Pysäkilläni seisoo myös pikkubussi, jonka otsikossa lukee SJK, KJK, Teuva. Myöhemmin opin Matkahuollon sivulta, että klo 15 Kurikassa tosiaan pysähtyy etelämmäs menevä bussi linjalla Seinäjoki - Kurikka - Kauhajoki - Teuva.
.
Kirkon puolen pysäkille saapuu samanlainen pikkubussi, joka on matkalla pohjoisen suuntaan. Ajattelen, menisikö joku neljästä odottajasta siihen, mutta ei kukaan mene. Pikkubussit taitavat lähteä tyhjinä tai ainakin ilman lisämatkustajia Kurikan kirkolta.
.
Odotusta kestää, klo 15:10, 15:20... Sitten näen pohjoisesta saapuvan Paunun vaunun. Minun pysäkilleni, eikä neljän muun odottajan. Kuljettaja on sama mies kuin 3-6 tuntia sitten (Tampereelta alkaen klo 9 ja Kurikassa klo 12. Nyt kello on 15:25 Kurikassa.
.
Museokorttini näyttämällä ostan vain 10 euroa maksavan lipun Helsinkiin. Kuljettaja kehuu, miten edullinen hinta on (ehkä kolmasosa normaalista) ja naputtelee hitaasti rahastuslaitteestaan kuitin. Kaikki odottajat tien toiselta puolelta tulevat myös minun perääni tähän Tampereelle ja Helsinkiin menevään bussiin.
.
Tampereella vaihtuu kuljettaja. Bussi on siellä 20 minuuttia myöhässä! Uusi kuski Tampereelta Helsinkiin selittää, kauan odottaneille, viivästymisen johtuvan asfalttitöistä Pohjanmaalla.
.

662. Taipalsaareen 34 km:n vaellus Lappeenrannasta

Onnibussilla Helsinki 8:05-11:15 Lappeenranta 19:10-22:20 Helsinki. Noinkin myöhäinen paluuvuoro kulkee perjantaisin, jolloin jää 8 tuntia aikaa nauttia kesästä Lappeenrannassa. Huomasin paluubussissa 3 aamuvuorolta tuttua pariskuntaa, varmaan meitä heinäkuun päiväkävijöitä oli enemmänkin.
.
Menomatkani (Kotkan) Karhulan kautta maksoi 6,70 ja paluu Kouvolan Veturin kautta 7,70. Euron varausmaksun kera yht. 15,40 euroa. Varasin pari viikkoa etukäteen.
.
Lappeenrannan matkakeskuksessa vilkaisin sisälle puiselle rautatieasemalle. Ei ollut karttoja, vain matkatoimiston Viipurin-matkaesitteitä. Jokaisella puupenkillä istui yksi junan odottelija.
.
Viisto kävelytie puiston poikki tärkeälle Kauppakadulle, joka nousee vanhan hautausmaan ohi ylös harjulle ja alkaa laskeutua pohjoiseen kohti Saimaata. Matka junaradalta keskustaan ja rantaan tuntuu ylämäenkin takia pitkältä, 2 km.
.
Poikkean Brahenkatua itään kauppakeskus Iso-Kristiinaan hakemaan kartan ja etsimään Finnkinon neljän salin Strandin (vuodesta 2015), perältä idästä toisesta kerroksesta. Sitten Kirkkokatua Valtakadulle, jonka numerosta 39 Finnkino osti ja hävitti perinteiset isot jopa 501- ja 420-paikkaiset elokuvateatterit Nuijamiehen (1954-) ja Kino-Aulan (1938-).
.
Lappeen iso puukirkko on erikoinen, kaksoisristin muotoinen, kekokattoinen kahtamoinen. Jalkakäytävä kulkee hauskasti tunnelissa yhden siiven alitse, jäi mieleeni jo lapsena. Tosin nykyisin Valtakatu on muutettu kävelykaduksi.
.
Laskeudun edelleen pohjoiseen kohti Saimaan rannan vanhaa Linnoitusta, mutta käännyn länteen Taipalsaarentielle, sillä 2 kilometrin kaupunkikävelyn jälkeen aion patikoida 15 km naapurikuntaan. Olen hukannut jo 40 minuuttia, kun keskipäivällä aloitan kävelyn määränpäänäni Taipalsaaren kirkko.
.
Alitan teollisuusrautatien. Sitten liikenneympyrä, oikealla teollisuus- varasto-. ja liikerakennuksia. Tyysterniemi, vasemmalla lännessä 7-8 uutta 8-krs. tornitaloa Saimaan rannalla. Hyvä kävely- ja pyörätie seuraa seututietä numero 408, koko 15 km:n matkan, välillä puolta vaihtaen (tunneleita maantien ali).
.
Penger ja silta Voisalmen saareen. Vasemmalla lännessä pilkottaa metsän lomasta Voisalmen lähiön vaatimattomia kerrostaloja, joita kävin katsomassa vuonna 1990, kun Tuula asui siellä. Aion palata läntisempää Tyysterniementietä.
.
Seuraavalla sillalla kunnanraja. Taipalsaaren puolella kävelyreitti vaihtuu itäpuolelle hiljaiselle kylätielle. Näen tienviitan Linnavuorelle. Onneksi en seuraa sitä, vaikka houkutteleekin. Aion säästää muinaislinnalle kapuamisen paluumatkalle. Huomaan oikealla idässä tiheikön takana jatkuvan jyrkän ja jylhän kallioseinämän, kunnes tulenkin Hannunvaakunan, pysäköintipaikan ja info-taulun luo. Kuivaketveleen muinaislinna, rautakaudelta, vuosilta 800-1200.
.
Pian alkaa pitkä kaunis pengertie salmen yli. Vieressä lännessä on pieni lintuluoto, jolta lokkiemo tekee hyökkäyksiä minua kohti. Salmen jälkeen voisin nousta oikealle itään Saimaanharjun taajamaan, jonka kaupat mainostavat. Mutta aion jatkaa suoraan kirkolle vielä 4 km, käveltyäni tienviittojen mukaan jo 11 km Lappeenrannasta vajaassa 2 tunnissa.
.
Vielä jokin penger ja silta Kirkkosaareen, vai olenko sillä saarella jo. Sähköpylväiden yläpäässä sarja paikallisen jo 84-vuotiaan K-Marketin ulkomainoksia (per. 1935?). Pieniä lapsia keskenään pyöräilemässä. Aikuiset pyöräilijät, rullahiihtäjät ja kävelijät olivat runsaimmat Voisalmen kohdalla.
.
Keltainen puukirkko tulee näkyviin. Valo loistaa ikkunoista ja pysäköinti-alueilla paljon autoja. Vieressä on tosin myös avoinna museo hirsirakennuksin ja kahviloin. Kello on 14:40, otan ulkokuvan ja päätän käydä sisällä kirkossa.
.
Pariskunta tulee juuri ulos, nainen kyykistyy vielä valokuvaamaan hitaasti eteisen patsasta. Pääsen vaivoin ohi avaamaan sisäoven. Suntio tai muu seurakunnan rouva päiviräsänen nimilaatta puserossaan hyökkää keskisalista vastaan: "Päivää! Me suljemme ovet nyt, meillä on toinen tilaisuus alkamassa myöhemmin!" Luon sekunnissa katseeni ristikirkon vaaleaan kellertävään kirkkosaliin, mutta tuntuu ettei mieleeni jää mitään.
.
"So far and no safari" otsikoi Carl Barks erään tarinansa. Kävelin 17 km päämääränä nähdä Taipalsaaren kirkko ja kääntyä sieltä takaisin, mutta olisin halunnut istua hiljaisen tovin kirkon penkissä.
.
Harmistuminen antaa siivet paluukävelylle. Jos eroaisin kirkosta Helsingissä, ei verorahoillani tuettaisi Taipalsaarten neuvostovirkailijoita. Toisaalla kohtaa hyviä seurakuntia, kuten Pohjanmaan Kurikassa tai Savon Kuopiossa, pitäisikö listata hyvät, pahat ja rumat?
.
Oikeitten immeisten Kuopion tuomiokirkon vahtimestari sanoi 20 vuotta sitten sulkemisaikaan klo 15: "Ai mie tulin jo sulkemaan - muttenhan mie nyt toki vielä suljekaan...". Valokuvasin rauhassa 10 minuuttia, kunnes huomasin vahtimestarin takanani sentään jo vähän helistelevän avainnippuaan. (Katso Kuntabongari, 28. kesäkuuta 2010: "160. Kuopio")
.
Taipalsaaren kirkonkylässä ohitan bussin päätepysäkin katoksen. Aikataulun mukaan viittä vaille täysin tunnein (kuten 14:55) lähtisi linja-auto Lappeenrantaan. Ventovieraita, harmaan huomaamattomia pikkubusseja onkin muutaman kerran vilahdellut ohitseni. Niissä lukee pienellä Vento. Maksaisiko 16 km 4,70 euroa? Tai 20 km 5,50 euroa?
.
Tunti kuluu kävellessä melkein huomaamatta, paitsi lokin uudet hyökkäykset pengertiellä, ja unohdan tienhaarassa poiketa Saimaanharjuun, kun tulenkin jo taas Kuivaketveleen rautakautisen muinaislinnan luo. Muutama sadepisara.
.
Varaan linnavuorelle aikaa puoli tuntia. Jyrkkä juurakkoinen rinnepolku. Sitten alkavat kahteen jaksoon jakautuvat puuportaat itään, kaide etelälaidalla. Alas palatessani lasken alemmassa jaksossa 70 askelmaa, välissä on lepotasanne penkkeineen (pulssi nousee ylös kavutessa) ja lienee ylemmässä osassa toiset 70 askelmaa. Vastaisiko 140 porrasta 9-kerroksista taloa?
.
Ylhäällä kallion päällä on lautakaiteinen näköalatasanne. Synkkää tuuheaa havumetsää, pystysuorat kallioseinämät, puiden yli pilkottaa Saimaan järvenselkä lännessä, ollaan Saimaan saaressa. Hienoja luontokuvia. Palaan portaita alas alkamatta etsiä kallion päällä polkuja etelämpää ehkäpä löytyvälle toiselle reitille.
.
Vielä noin 9 km kävelyä Lappeenrantaan. Kuljen kaupungin alueella läntisempää Voisalmentietä. Siellä liikkuvat myös bussilinjan 2 isot valkoiset Savonlinjan linja-autot liikennöitsijä Toimi Vennon pikkubussien lisäksi. Tien varrella lännessä on mielenkiintoisesti ojavesien suodatusaltaita neljän sarja, ennen kuin vedet päästetään valumaan Saimaaseen saakka.
.
Lappeenrannan keskusta-alueella klo 18-19 poikkean vielä Viipurin portista Linnoitukseen. Sitä ennen puiston kioskilla ihmiset jonottavat lippuja kesäteatteriin, näytelmä kertoo kai iskelmälaulaja Kari Tapiosta. Ohitan myös muistomerkin "Pikku-Wihalle" 1743, jolloin vieraan maan sotilaat ryöstivät Lappeenrannan. Katselen ylhäältä valleilta satamaa.
.
Kuljeskelen Suomen 2. suurimman sankarihautausmaan sekä vanhan hautausmaan ja liikekeskus Iso-Kristiinan kautta vähitellen etelään rautatieaseman viereiselle bussiasemalle. Onnibussi onkin jo odottamassa klo 19, sillä iltavuoro 19:10 aloittaa Lappeenrannasta eikä tule ensin Imatralta saati Joensuusta saakka.
.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

661. Kaikki Suomen Lidl-kunnat

Kuntabongarina minulla on vielä joitakin kymmeniä kuntia näkemättä. Mutta onko puuttuvissa enää yhtään kovin merkittävää? Olenko nähnyt kaikki vähänkin suuremmat asutuskeskukset ympäri maan?
.
Voisin ottaa mittapuuksi väkiluvun tai pinta-alan?
Tai onko kunnassa Alkoa tai elokuvateatteria?
Onko Citymarketia tai Prismaa tai - Lidliä?
.
Suomessa on tällä hetkellä (vuonna 2019)
laskujeni mukaan 175 Lidl-kauppaa,
95 kunnassa, joista 23 kunnassa useita!
.
Ensiksi usean myymälän kaupungit (23),
(103 kauppaa): Helsinki 21, Espoo 12,
Tampere 7, Turku 7, Oulu 7,
Vantaa 6, Jyväskylä 4, Kouvola 4,
Hämeenlinna 3, Imatra 3, Kuopio 3,
Lahti 3, Lappeenranta 3, Joensuu 2,
Kaarina 2, Lempäälä 2, Mikkeli 2,
Pori 2, Porvoo 2, Rovaniemi 2,
Salo 2, Savonlinna 2, Seinäjoki 2.
.
Sitten yhden myymälän kunnat (72):
Alajärvi, Forssa, Hamina, Hanko,
Harjavalta, Heinola, Hollola, Huittinen,
Hyvinkää, Iisalmi, Ikaalinen, Janakkala,
Jämsä, Järvenpää, Kajaani, Kankaanpää,
Kangasala, Karkkila, Kauhajoki, Kauhava,
Kemi, Kemijärvi, Kempele, Kerava, Keuruu,
Kirkkonummi, Kokemäki, Kokkola, Kotka,
Kuusamo, Lapua, Laukaa, Lieksa, Lieto,
Lohja, Loimaa, Loviisa, Muurame,
Mäntsälä, Naantali, Nivala, Nokia,
Nurmijärvi, Närpiö, Orimattila, Orivesi,
Paimio, Parkano, Pieksämäki, Pietarsaari,
Pirkkala, Raahe, Raasepori, Rauma,
Riihimäki, Saarijärvi, Sastamala, Siilinjärvi,
Somero, Sotkamo, Tornio, Tuusula,
Ulvila, Uusikaupunki, Vaasa, Valkeakoski,
Varkaus, Vihti, Viitasaari, Ylivieska,
Ylöjärvi, Äänekoski. (72)
.
Viimeksi olen (2019) katsellut Kempelettä
ja asioinut useamman kerran sen Lidlissä.
Tutustumatta on enää vain 3 Lidl-kuntaa:
Kauhava, Saarijärvi ja Siilinjärvi!
(Olen ajanut niidenkin läpi - pysähtymättä).
.
Mistä Lidl mielestäni yllättävimmin puuttuu?
Maarianhamina, Kristiinankaupunki, Akaa,
Nurmes, Outokumpu, Kitee, Juankoski,
Alavus, Oulainen, Haapajärvi, Haapavesi,
Kuhmo, Kurikka, Mänttä, Närpiö (15).
(Kehtaako kaikkia kaupungeiksi kutsua?)
.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

660. Kempeleestä kävelin Oulunsaloon ja Ouluun

Vierailin Kempeleen Antiikki-, Keräily- ja Kirjamessuilla, jotka järjestettiin urheiluhalli Zemppi-Areenalla (Pekurintie 2), kauppakeskus Zeppelinin ja uimahalli Zimmarin puolivälissä, lauantaina 27.4. ja sunnuntaina 28.4.2019.
.
Messujen kirjatarjonnasta huolehti antikvaari Antologia Vantaalta, peräti 7 tunnin automatkan päästä etelästä. Muita kauppiaita oli runsas tusina, kokoonkutsujana toista kertaa oululainen antiikkiliike AntiWaari.
.
Yövyin Limingan keskustassa vasta puoli vuotta toimineessa uudessa itsepalveluhotellissa "Place to Sleep Liminka" (Liminganraitti 10). Kahden hengen huone maksoi 47 euroa yöltä. Huoneet 201-218 olivat toisessa ja 301-312 kolmannessa kerroksessa. Pohjakerroksen täytti kuntosali ja seinänaapurina oli kunnantalo (Liminganraitti 10 C). Omalta parvekkeelta avautui näköala puistolammelle ja vuoden 1597 Nuijasodan päällikön patsaalle - Hannu Krankka kuoli noin 1630.
.
Kempeleen lauantai-aamussa Zeppelinin Prisma aukesi klo 7 ja Lidl klo 8, mutta McDonalds ei sulkeutunut koskaan. Kauppakeskuksen aulassa oli lauantain tapahtuma-ohjelmaa, mm. kattauskilpailu. Varsin tykätty vuoden 1997 Miss Suomi Karita Tykkä (os. Tuomola, s.1976) juonsi tai esiintyi useaan kertaan, mutten ehtinyt näkemään. Kempeleen kunnankirjastossa, Zeppelinin 3. kerroksessa (auki la klo 10-15) kävin katsomassa seudun karttoja.
.
Kempeleen uusi kaupallinen keskusta on rakennettu Zeppelinin ympärille Oulun moottoritien varteen (E75 / E8 / Nelostie). Zemppi Areenan luota alkaa punertavaksi kestopäällystetty pyöräily- ja kävelytie "Baana", joka vie 2 km luoteeseen kirkonkylään, Kempeleen vanhaan keskustaan, ensiksi moottoritien alittaen.
.
Lähdin Zeppeliniltä kävelemään määränpäänäni luoteessa naapurikunta Oulunsalo. Kevyen liikenteen reitti Baana kierteli omakotitalojen pikkuteillä, mutta punainen pintaväri auttoi mutkissa hyvänä oppaana. Putipuhtaan vaaleahiuksinen myöhäisteini-ikäinen tyttö ulkoilutti koiraa ja mietin, ovatko hyvin vaaleat hiukset erityisen yleiset Oulun seudulla.
.
Ensimmäinen nähtävyysviitta osoitti Kempeleen vanhalle pappilalle (vuodelta 1899), mutta - istu ja pala! - siitä olikin tänä aamuna jäljellä enää tuore hiiltynyt raunio, komean puutalon purkukuntoiseksi palanut ranka, pohjakerroksen seinänraatoja ilman ullakkoa ja kattoa! Tuli oli riehunut edellisviikolla, tiistai-iltana 16.4.2019.
.
Kymmenen palokunnan yksikköä oli ollut sammuttamassa suojeltua 120-vuotiasta puu-pappilaa, joka oli vuoden 1966 jälkeen toiminut keskikouluna, Kirkonkylän ala-asteena ja kerhotilana, viimeaikoina tyhjillään. Kalevan nettikeskustelussa verrattiin: "Ensin Pariisin Notre Dame, sitten tämä." Tilalle ehdotettiin jo 8-kerroksista "viihdehotelli Zappilaa".
.
Palopaikalle oli kertynyt sata paikallista töllistelijää, joista jonkun mukaan "10 palomiestä vain katseli kahden työskentelyä". Sammutusvedestä oli kai pulaa ja vesi tuhosi loput rakennuksesta. Palomies oikaisi, että töitä teki ainakin kaksi miestä kummallakin kahdella nostolavalla ja 4 miestä sisällä talossa. Syttymissyy ei ollut selvillä.
.
Kävelin eteenpäin ja saavuin rautatien alittavalle kävelytunnelille. Sen yhteydessä oli Kempeleen juna-asema, pelkkä junalaituri katoksineen, kun vanha asemarakennus oli poistettu käytöstä.
.
Yllätyksekseni parikymmentä ihmistä odotteli junalaiturilla lauantaina aamu-yhdeksän maissa! Minun vanhoissa aikatauluissani vuodelta 2003 Oulusta seuraava juna-asema olisi ollut Ruukissa tai Vihannissa 50-70 km Oulusta etelään. Mutta vuonna 2016 olikin avattu Kempeleeseen "Oulun Pasila", jossa pysähtyi 4 pohjoiseen ja 4 etelään menevää junaa. Aloin jo kuvitella, olisiko Liminkaankin junayhteys?
.
Tulin Kempeleen keskustan taajama-alueelle, jossa minua hämmästytti pitkä rivi peräti 7-kerroksisia moderneja lamellitaloja puistokadun toisella puolella. Eri puolella oli liikerakennuksia. Alkoi vaikuttaa jo vähän kuin pikkukaupungilta, isommalta kuin vaikkapa Nivala, Haapajärvi, Oulainen tai Haapavesi.
.
Mitäh, maalaiskunnassa jo 18'000 asukasta ja suhteellinen kasvuvauhti maan suurin, ohi Keravan, Järvenpään, Vantaan ja Liedon. Elin aivan eri maailmassa, jossa kempeleläisiä olisi voinut olla ehkä 6000, tuskin 9000, kukaties 3000, kuten vielä vuonna 1961. Kempele oli ollut minulle vitsi Anna-Leena Härkösen kirjoista.
.
Jatkoin kävelyäni edelleen luoteeseen, kohti Oulunsaloa. Tulin risteykseen, josta poikkesin koilliseen katsomaan kotiseutumuseon (Kirkkotie 18) rakennuksia, jotka eivät näyttäneet kummemmilta kuin muissa vastaavissa maaseudun ulkomuseoissa.
.
Edelleen luoteessa oli Kempeleen vanhan puukirkon (1686, Matti Härmä) visusti aidattu tontti, jonka ympäri kiersin etsien pääsyä likelle, minkä estivät synkimmältä metsän puolelta yhä lumikinoksetkin. Jouduin kiertämään vastapäivään lähes täyden ympyrän lounaaseen, josta löytyi portti Kempeleen uudelle kirkolle (1993). Valkoinen moderni "Pyhän Kolminaisuuden Kirkko" on rakennettu tietoisesti myös portiksi polulle kohti vanhaa kirkkoa, joka oli tällä hetkellä aidattu työmaaksi remontin takia.
.
Kirkkojen suurkorttelin jälkeen seurasi kohta urheilu- ja liikuntakenttien suurkortteli. Korkeat reunavallit mahdollistivat näköalapaikkoja katsojille. Istuskelin itsekin vallin päällä penkillä klo 10, kirkonkellojen soidessa ja joidenkuiden urheillessa tai kuntoillessa kentillä.
.
Jatkoin tienviittojen opastamana edelleen luoteeseen, ohi pelikenttien, 816-tien viereistä kävelytietä kohti Oulunsaloa. Aiempien havumetsäisten taipaleiden jälkeen seurasi parin kilometrin peltotaival, jolla aurinko paahtoi vapaasti ja kunta vaihtui toiseksi. Peltolakeuden ja tien välissä oli vain harva lehtipuurivistö, jossa lintulaumat kuitenkin viihtyivät voimakkaasti viserrellen, peltojen ruokapaikan vieressä.
.
Oulunsalon puolella tulin neljän ison autotien risteykseen. Olin tulossa Kempeleestä 816-tietä joka jatkui luoteeseen kohti Hailuotoa (jonne olin kerran ajanutkin). Oikealle koilliseen lähti 815-tie kohti Oulua ja vasemmalle lounaaseen 815-tie kohti Oulun lentokenttää ja Oulunsalon keskustaa. Käännyin sinne vasemmalle.
.
Poikkesin tien eteläpuolelle katsomaan metsikön puiden takana huomaamaani Oulunsalon valkoista puukirkkoa (1891), joka on uusgoottilainen länsitornillinen pitkäkirkko. Arkkitehti oli Julius Frans Basilier (1834-1905). Tarinan mukaan Lumijoen ja Oulunsalon kirkkojen piirustukset vaihtuivat, ja toiseen rakennettiin vahingossa ensimmäiseen tarkoitettu kirkko sekä päinvastoin.
.
Jatkoin sankarihautausmaan ohi paikallista kerrostalojen asujaimiston kotitietä lounaaseen. Mietin kaakkoon peltolakeutta kohti lähteviä teitä, voisinko kenties oikaista jotakin niistä paluumatkalla kohti Kempelettä, mutta olisin kaiketi päätynyt umpikujaan.
.
Tulin Oulunsalon kuuluisan punatiilisen kunnantalon (1982) luokse! Matkan yllätys taas, sillä olin unohtanut tämän minulle ennen näkemättömän "Oulun koulun" merkittävimmän arkkitehtuurikohteen olevan täällä! Arkkitehtitoimisto oli NVV: Kari ja Reijo Niskasaari, Kaarlo Viljanen, Ilpo Väisänen ja Jorma Öhman, joihin vaikutti Oulussa arkkitehtuurin professorina 1973-79 toimineen Reima Pietilänn orgaaninen ja regionalistinen tyyli.
.
Katselin ja kuvasin tiilimuurien suojaamaa sisäpihaa, pihan monumentaalista veistosasetelmaa ja ylväästi nousevaa kellotorniseinää. Kapusin pihalta pikkuisia tiiliportaita hieman turhamaisille parvekkeille katselemaan ja valokuvaamaan aluetta yläsuunnasta. Joku toinenkin ihminen vietti aikaansa pihalla.
.
Oulunsalo on vuonna 2013 liitetty Ouluun eikä kunnantalon ainakaan kaikkia tiloja tarvita enää virastokäyttöön, vaan punatiilitalon kadunpuoleisesta pohjakerroksesta on vuokrattu toimitiloja pizzerialle ja muille pienyrityksille.
.
Oulun lentokentälle olisi ollut vieläkin kävelymatkaa pari kilometriä, enkä enää jaksanut innostua, olisiko kenttä lie käymiseen väärtti? Ajattelin nähneeni läheltä jo vaikkapa Porin tai Lappeenrannan lentokentät.
.
Menin Oulunsalossa mieluummin lentokentäntien pohjoispuolella olevassa kauppakeskus Kapteenissa sijaitsevaan kirjastoon, jossa katselin valikoimia, tutkin poistokirjoja ja selasin esitteitä, luin sanomalehtiä sekä kävin kellarikerroksessa vessassa, jonne erikoisen voimakkaasti raikui viereisen ravintolan soittama diskomusiikki.
.
Oulunsalon hyvässä kirjastossa oli erityisesti mielenkiintoinen näyttely Petsamon vaiheista Suomen osana 1900-luvulla! Esittely jatkui teemoittain monina isoina näyttelytauluina pitkin seiniä osastolta toiselle ja tutkailin niitä isolla kiinnostuksella.
.
Lopuksi kävelin tuttua reittiä takaisin Kempeleelle Zeppelinin kirjastoon ja Zemppi-Areenalle, ohi Zimmarin, mutta näkemättä Zatelliittia - teollisuusaluetta.
.
**
.
Toisena päivänä kävelin Kempeleestä Oulun kaupunkiin ja takaisin. Tienviitat "14 km" houkuttelivat, mutta matka tuntui minusta pitemmältä. Vähän poikkeilin sivun sekä tarpeellisia että turhiakin mutkia.
.
Lähdin vähän Lidlin itäpuolelta tienhaarasta omakotipihojen reunustamaa tietä pohjoiseen. Välillä tien varsi oli metsäisempää. Alkuun oli useampiakin opasteviittoja, "Oulu" ja kilometrit sinne, mutta sellaiset loppuivat ja ilman karttaa jouduin arvailemaan ja päättelemään itse mitä teitä kulkisin.
.
Kokkokankaan pohjoispäässä oli tehty joitakin suurellisia tienrakennuksia, kaavoitettiinkohan uusia asuinalueita Suomen nopeimmin kasvavaan kuntaan? Epäröin uuden tien houkutusta idän kautta pohjoiseen, mutta kokeilin sittenkin vanhaa tietä lännempänä. Tällöin päädyin alittamaan Valtatie 4:n (E75) itäpuolelta länsipuolelle.
.
Väärälänperä. Pikkuteitä oli helppo suunnata pohjoiseen. Kunnanraja Kempele / Oulu. T-risteyksestä käännyin vasempaan ja kohta huomasin alittavani rautatien itäpuolelta länsipuolelle. Perävainio. Kuljin isompaa 847-tietä pohjoiseen, ylittäen Oulunsaloon vievän 815-tien risteyksen.
.
Oulunlahti oli nimeltään asuinalue, jossa Kempeleenlahti tuli esiin vasemmalle puolelleni (lännessä). Rautatie Ouluun näkyi välillä idässä oikealla. Rannan tuntumassa tontit olivat varmasti kalleimpia, sillä pientalot kasvoivat isommiksi öky-huviloiksi! Poikkesin pikkutietä hetkeksi merenrantaan, jossa oli uimaranta. Rantamaisemaa näki myöhemmin jonkin verran puiden läpi tielle 847 asti.
.
Äimärautiossa viitottiin raviradalle. En muista oltiinko vielä siellä vai jo Limingantullissa, tai välissä, kun tien varteen ilmestyivät valtavat kaupparakennukset, Prisma ja muut! Oululaiset autoilivat sinne ostoksille.
.
Nuottasaari jäi minulle epämääräiseksi alueeksi, jossa en lähtenyt vielä länteen tavoittelemaan merta, vaan pyrin edelleen jatkamaan pohjoiseen kohti keskikaupunkia. Kulkemallani tiellä tulin kuitenkin isolle rakennettavalle korttelialueelle (pystytettäviä taloja ja työmaan sulkemia ja päällystettäviä teitä), jota kaaosta kiertääkseni poikkesin länteen.
.
Viistosti etuvasemmalle menevä puistokatu oli houkutteleva, joten seurasin sitä. Nähtävyytenä näin Ortodoksisen kirkon! Yllättäen tavoitin ruutukorttelisesta keskustasta tuttujen pitkien katujen lounaisia loppupäitä! Torikatu ja Aleksanterinkatu päättyivät! Niin kaukana lounaassa en ollut koskaan ennen käynyt!
.
Lännessä meren suunnalta tai lahden yli näkyi tehtaan savuja. Täällä Lounais-Oulussa näkyi olevan jäljellä tyylikäs vanha yhtenäisten kaupunkikorttelien ruudukon muodostama kaupunginosa. Oli sekä perinteisten puutalojen että sata vuotta vanhojen kivisten kerrostalojen pihoja.
.
Komean näköistä säilynyttä vanhaa kaupunkikuvaa Oulun laidalla! Mahtavaa urbaanisuutta Suomen oloissa. Kyllä mielestäni kannatti kävellä katsomaan! Kävelin saman reitin myös takaisin, Oulusta Kempeleen Zeppeliniin.
.

659. Liminganlahti, Lumijoki, Lumikari, Liminka

Huhtikuussa yövyin Limingassa, kun vierailin Antiikki-, Keräily- ja Kirjamessuilla Kempeleen Zemppi Areenalla (Pekurintie 2), kauppakeskus Zeppelinin vieressä, lauantaista sunnuntaihin 27.-28.4.2019.
.
Limingan itsepalveluhotelli "Place to Sleep Liminka" (Liminganraitti 10) oli vasta puoli vuotta vanha, viime syksyltä. Henkilökunnattomaan hotelliin sisään päästäkseen asiakas tarvitsee matkapuhelimeen lähetetyn 5-numeroisen koodin.
.
Entäpä kun koodi ei olekaan saapunut ja kello on Kempeleessä jo 22 illalla? Soitto PlaceToSleep-ketjun päivystykseen. Selviää, että nettivaraus on tullut tehtyä Ebookersiin väärälle päivälle - tai väärälle kuukaudelle, heinäkuulle eikä huhtikuulle.
.
Väärä varaus on korjattava Ebookersissa, jonka puhelin palvelee suomeksi klo 17 asti ja sen jälkeen englanniksi - Intiasta! Niinpä toiseen puheluun vastaa "Simpsonien" Apulta kuulostava mies. Kertoo, että hän voi - sieltä Intiasta asti - ainoastaan peruuttaa tarpeettoman, heinäkuulle tehdyn varauksen, ja palauttaa maksun siitä.
.
Uusi varaus on kuitenkin tehtävä itse erikseen internetissä. Mutta älypuhelimen näytöllä Ebookers ilmoittaa Limingan hotellin olevan täyteen buukattu, eikä sitä voi enää varata tälle illalle, kellon lähestyessä vuorokauden vaihdetta.
.
Uusi soitto Place To Sleep -ketjun päivystäjälle pelastaa päivän ja yön. Limingan hotellissa on toki tilaa. Päivystäjä voi varata huoneen ja lähettää koodin heti sekä postittaa laskun tulemaan jälkikäteen! Hinta säilyy samana kuin Ebookersin varauksessa. Kahden hengen huone maksaa 47 euroa yöltä.
.
Vaihtoehtoinen hotelli olisi saattanut olla Kempeleen Forenom - sijaiten jopa samassa rakennuksessa kuin messujen Zemppi-Areena. Mutta ajamme matkailullisesti viehättävämpään Liminkaan. Auton navigaattori ei tunnista osoitetta Liminganraitti 10! Raitti ei taida olla autotie?
.
Limingan S-Marketilla on kuitenkin kaksi osoitetta: Liminganraitti 9 ja autoille Tupoksentie 9. Marketti näkyy helposti keskustassa, jossa paljon kaikkea on Tupoksentien varrella. Keskustaraitin toisella puolella näkyy puulla synkän tummaksi verhoiltu huippumoderni uudisrakennus. Sitä vielä ympäri kiertämällä löytyy pysäköintialueelta pohjakerroksen täyttävän Limingan Kuntosalin 24h-sisäänkäynti, joka on yhteinen hotellin kanssa.
.
Koodilla 717** pääsee nyt sisään ulko-ovesta. Valot loistavat kuntosalin puolelta eteiseen. Samalla koodilla pääsee käyttämään hotellin hissiä. Vierashuoneita on 30, joista 201-218 toisessa kerroksessa ja 301-312 kolmannessa. Kolmannessa vaiheessa koodi avaa huoneen 20* oven.
.
Sisäkatto on yllättävän korkealla, mikä suurentaa ainakin ilmatilaa. Huoneen varustukseen kuuluu mikroaaltouuni, jääkaappi, ilmaista teetä ja maksullista baarikaappitavaraa, mutta televisio ei nyt toimi ja pyyhkeet puuttuvat, johtuisiko myöhäisestä varauksesta.
.
Hotellin seinänaapurina ja vuokraisäntänä on Limingan kunnantalo Lakeustalo (Liminganraitti 10 C tai Tupoksentie 10). Muita lähinaapureita terveyskeskus, S-Market, Limingan kunnankirjasto ja Hannu Krankka.
.
Hotellihuoneen parvekkeelta ja ikkunasta on kaunis näköala lammelle puistoon ja liminkalaisen Hannu Krankan näköispatsaalle. Mies oli Nuijasodan päälliköitä 1597, mutta selvisi hengissä vuoteen 1630. Krankalle on nimetty Nuijamiestentien suuntainen pikkukatu, (Pentti) Poutuntien ja (Jaakko) Ilkantien naapuriksi, lapsuuteni Pohjois-Haagassa, Helsingissä.
.
**
.
Limingan kuuluisimmat nähtävyydet ovat avara tasainen peltomaisema Limingan lakeus sekä muuttolintujen suosima Liminganlahti, jonka pohja on kohoamassa vuosisadasta toiseen, jolloin vastaavasti vesi väistyy yhä kauemmas asutuksesta.
.
Ajoimme Lumijoentietä viitisen kilometriä keskustasta luoteeseen, lähelle Lumijoen kunnanrajaa ja suunnilleen kirkonkylien puoliväliin. Pohjoiseen on viitoitettu tienpätkä Liminganlahden Luontokeskukseen, jonka rakennus näkyy jo päätielle. Paljon autoja pysäköintikentällä.
.
Pohjoiseen kohti merta lähtee kävelypolku, joka vaihtuu pitkospuiksi tai leveiksi lankuiksi liikuntarajoitteisillekin, ennen kuin päättyy veden äärellä lintutorniin tai pariin tilavaan laudoitettuun katselulavaan. Reitin varrella on luontorasteja, informaatiotauluja. Monia ihmisiä kulkee jatkuvasti molempiin suuntiin ja kymmenet miehittävät lintulavoja, mutta sallitut rajat 30 + 30 henkilöä eivät ylity.
.
Kävelyreitin varrelle on paikoitellen merkitty vuosilukuja, ensin 1800-luvulta ja sitten viime vuosikymmeniltä, 1976, 1983, jne. Merkeistä näkee missä ranta on ulottunut nuoruudessani tai isovanhempieni lapsuudessa - Lumikarin tila oli vain 10 kilometrin päässä Lumijoella.
.
En ole ennen nähnyt aivan sellaista rantaa kuin Limingassa! Yhtä epämääräisen laiskaa rantaviivaa! Onko jo merta vai vieläkö maata? Laajaa vesijättömaata! Tekee vaikutuksen, kannattaa nähdä! Veden ja maan ero on häilyvä, vettä on lammikoina, joiden välissä mutaa harjanteina. En ole nähnyt jokien suistomaita, deltaa, mutta kuvittelen hieman samanlaiseksi maisemaksi? Linnut ovat kerääntyneet vesijättömaalle vielä monin verroin ihmisiä runsaammin.
.
Paluumatkalla sisämaahan poikkean Luontokeskukseen, tunnelmallisesti laudoitettuun rakennukseen, jossa on informaatio- ja näyttelytiloja, kahvila ja pieni hotelli 30 vieraalle. Museo on sulkeutumassa, kello on kohta 18. Ei pääsymaksua, ei ainakaan minulta pyydetä.
.
Näyttelyistä monessa sopessa tai huoneessa voisi oppia paljon, tunnistamaan lintujen munat ja sulat, eri lintulajien ulkonäöt ja linnunlaulut (kuulokkeista)! Neljä hyötyä lintuparvesta: kokeneet opastavat hyville ruokapaikoille; lento auran muodossa säästää voimia; parvi estää petoa erottamasta yhtä kohdetta johon iskeä; jne, Jos aikaa olisi, voisin viihtyä tunnista toiseen!
.
***
.
Jatkamme matkaa Lumijoelle, jonka komea kirkko on tarpeettoman iso, Lakeuden katedraali, mutta kunnantalo liikuttavan pieni. Liike-elämä näyttää vähäiseltä, ostoksia varten pikkuinen osuuskaupan Sale, kilpailijanaan yksityinen M-kauppa. Oulussa käydään töissä ja Lumijoen rauhassa asutaan. Lumijoelle on osunut pieneen väkilukuun nähden suhteettomasti lottovoittajia, peräisin isosta porukkavoitosta.
.
Olen käynyt ennenkin Lumijoen kirkolla ja vanhassa metsäkalmistossa kirkon ympärillä. Tulin linja-autolla Raahesta 25 vuotta sitten ja jatkoin seuraavalla bussilla Ouluun. Silloin havaitsin kaiken olevan enimmäkseen nauhamaisesti Lumijoentien varressa: koulu, kaupat, kunnantalo ja kirjasto (johon pääsin sisälle).
Nyt löydän auton navigaattorin avulla uuden hautausmaan. Sekametsän seassa on sekin, hautakivet suurten puiden, metsämättäiden ja varvikkojen seassa.
.
Isosta sukuhaudasta löytyy Lumikareja, nimet graniittipaateen ikuistettuina (lasken itse kuolin-iät):
.
Lumikari Juho (82) 1849-1932,
Maria os. Träff (74) 1856-1930.
Juho (45) 1889-1934,
Anna os. Paavola (39) 1891-1930.
Bertta Maria (4 kk) 1914.
Kerttu Anna (22) 1916-39.
Reino Johannes (14) 1918-33.
Lauri Andreas (3) 1928-31.
(Laina, Veikko, Pentti ja Aino (n.65-90) s. 1920-1926
on haudattu Nurmijärven - Sipoon - Helsingin seudulle.)
.
Etäämpänä on toinen Lumikari -hautakivi:
Lumikari Anna Kreeta os. Paaso (80) 1892-1973,
Korkala Eemil (46) 1877-1924.
Otaksun Annan ja Juho II:n avioituneen, ensimmäisen
puolison kuoltua Annalta 1924 ja Juholta 1930.
.
Kysytään vielä auton navigaattorilta, onko Lumijoella Lumikarintietä? Kyllä, sellainen lähtee Raaheen vievän päätien varrelta, pari kilometriä kirkolta länteen, siellä missä kävelytie juuri päättyy ja taajama-merkki näyttää taajaman rajan. Kirkontorni näkyy kauas, Lumikarin tienhaaraankin.
.
****
.
Paluumatkalla hotelliin etsimme vielä Limingan Alakestilän Arboretum-puiston (Värminkoskentie 20), jossa pitäisi olla 120 puulajia ja 60 pensaslajia. Navigaattori opastaa jonnekin pikkutien päähän ja omakotitalollisten naapuriin. On jo ilta klo 21-22, jolloin puisto on kyltin mukaan suljettu. Laskevan auringon hämärä ei paljon riitä kasvien tutkimiseen, mutta Värminkoski kohisee!
.
Parasta puistossa onkin sijainti Liminganjoen haarojen ja koskien välissä, monella kävelysiltojen yhdistämällä pikkuisella saarella! Koskien ja vesiputousten ei tarvitse olla suuria tehdäkseen vaikutuksen! Limingan Värminkoskella iso joukko pieniä koskia tekee suuren yhteisvaikutuksen! Ääni voimistuu ja vesi kuohuu näkökentässä yhtä aikaa monessa paikassa!
.
*****
.
Edellisen kerran kävin Limingassa Onnibussilla kaksi vuotta sitten, 2017. Lopuksi lyhennelmä sen-kertaisesta kokemuksesta:
.
LIMINKA klo 6:37, Lumijoentien pysäkillä olen ainoa poistuja bussista. Alitan Valtatie 8:n ja alan kävellä luoteeseen. Halpa-Halli ja metsätaipale, sivuteitä erkaantuu. Hyttyset hyökkäävät kimppuuni, kun käyn metsän puolella.
.
Lumijoentie ylittää ja kävelytie alittaa junaradan. Seuraan radanvartta itään ja tulen Asemakylään, kaupalliseen keskustaan. Aivan persoonattomia valkoisia liiketaloja K- ja S-kauppoineen, apteekkeineen, Kelan toimistoineen, poliisi- ja paloasemineen. Linja-autojen odotuskatoksessa istuu kaksi ihmistä klo 7. Limingan Lukiolla iso nykyaikainen rakennus.
.
Nurmikentällä seisoo kivilinnan pienoismallilta näyttävä muistomerkki sakaraharjoineen ja kunnanvaakunoineen. "Linnukkapatsas" (Niilo Kokko 1934). Julisteet kehuvat: "Liminka 540 vuotta". Tästä Emäpitäjästä on erotettu Oulu ja Kajaani, pienemmistä puhumattakaan, kuten Lumijoesta.
.
Seuraan tienviittaa pohjoiseen kohti kirkkoa, ohi nykyaikaisten pientalojen. Mäellä komeilee yksinään kookas keltainen puusta rakennettu uusklassinen avoin ristikirkko keskustorneineen (1826). Länsimetsässä piilottelee erillään keltainen pohjalainen renessanssityylinen tapuli (1733). Pohjoisessa avautuu heti peltolakeus.
.
Lähden kirkolta hiekkapolkua länteen, aikoen oikoa Liminganjoelle, seuratakseni jokea Vanhaan Liminkaan. Eksyn pientalojen kujille, umpikujaan peltolakeuden reunaan.
.
Osunpa sittenkin kapean, synkän jokipahasen ylittävälle kävelysillalle, joka johtaa Alapääntieltä Kärpänkujalle. Tuomikoskentieltä käännyn Krankantielle!. Punaisen puisen työväentalon kulmalta saavun taas valtatielle 813 eli Lumijoentielle, jota seuraan luoteeseen etsien Vanhaa Liminkaa, mutta tulen taajaman rajalle: "Lumijoki 11 km". Joitakin vanhoja taloja kyyröttää sivutien varrella, jonne poikkean.
.
Palaan länteen ja löydän Liminganjokea seurailevan vanhan Rantatien. Maalaistalot joen kummallakin rannalla ovat muodostaneet nauha-asutuksen ja samoissa taloissa ovat ennen toimineet paikkakunnan palvelut, ilman erillisiä liike- tai virastotaloja. Pari kävelysiltaa ylittää vaatimattoman jokipahasen.
.
Pappilan, taidekoulun, kivinavettojen ja yksityistalojen jälkeen saavun Museoalueelle (avoinna ti-su klo 12-17, pääsyliput 2 euroa). Entisessä kansakoulun renessanssipiirteisessä rapatussa tiilitalossa (1863) sijaitsee vuodesta 1972 alkaen kuvataiteilija Vilho Lammen (1896-1936) museo.
.
Naapurissa on AAPPOLA (1912), oopperalaulaja Abraham Ojanperän (1856-1916) nikkarityylinen muistokoti. Alueelle v. 1958 siirretyssä entisessä jyvämakasiinissa toimii kotiseutumuseo. Perinnehalliin (1977) on koottu vanhoja maatalouskoneita ja työkaluja. Pihassa näen patsaita ja vanhan ajan puisen tuulimyllyn.
.
Palaan koilliseen, kohti Uutta Liminkaa. Omakoti-kadulla pyöräilevä pikkupoika huikkaa minulle: "Terve!" Pientä seurakuntataloa juhlistavat tyylikkäät ikkunat.
.
Uusi monumentaalirakennus osoittautuu Kirjastoksi (auki 11-19, pe 8-16), mutta kokonaan suljettu 3 viikoksi heinäkuussa! Lasinen julkisivu avautuu itään pihalle, jossa on vesiallas ja Työn patsas eli Oskari Jauhiaisen Niittäjä (1977). Kenttä jatkuu tien pohjoispuolella puistona, jossa pirskottaa vettä suihkulähde sekä komeilee Nuijasodan päällikön Hannu Krankan patsas.
.
Liminka näyttää jakaantuvan kahtia: uusi puoli on hengetön ja historiaton, kuin lähiö Yhdysvalloista. Vanha puoli on hiukan nuutunut ja väsähtänyt. Ympärillä valtava lattea merestä kohonnut peltolakeus on kuin preeria tai erämaa-tasanko.
.

658. Elokuvateatterini, 101. esityssali: Sellosali

Nyt olen katsellut elokuvia jo yli
sadassa - 101 - eri esityssalissa.
(Katsoin 589 filmiä / oikeastaan yli 600).
Edellisessä kirjoituksessa salit 96-100
ja tässä perään sadas-ensimmäinen.
.
Kaikki ensimmäiset SATA elokuvateatteria
(niiden salia) on kuvattu aiemmissa jutuissa.
Kymmenen viimeisintä n:ot 91-100 blogijutussa:
"516. Elokuvateatterini 91-100 (Lahti, Kirkkonummi)",
päivätty jo 15. kesäkuuta 2016, mutta päivitetty 2019!
.
***
.
101) Sellosali, kauppakeskus Sello, Leppävaara, Espoo
.
Espoon Leppävaaran konserttisali sijaitsee Sellon kirjaston länsinaapurina, osoitteessa Soittoniekanaukio 1 A. Sisäänkäynti on, kuten kirjastoonkin, Citymarketin katon päällä, toisen kerroksen korkeudelle rakennetulla isolla toritasanteella. Aukion pohjoispuolella on vielä Sello Rex -rakennus, jonka yläkerrassa toimii entinen Rex-ketjun, mutta nykyinen Finnkino-ketjun elokuvateatteri, joka jakautuu viiteen esityssaliin.
.
Sellosalissa on 16 suoralla rivillä kullakin 25 istuinta vierekkäin eli yhteensä 400 istumapaikkaa. Penkkirivit kohoavat melko jyrkästi takaseinää kohti. Näkyvyys on esteetön kaikilta tuolelta.
.
Kun saavuin jo 15 minuuttia etuajassa odottamaan ilmaista elokuvaesitystä, keski- ja takarivit näyttivät olevan jo melko täysiä. Kolmas rivi edestä oli vielä niin tyhjä, että saatoin kävellä keskimmäiselle tuolille ohittamatta ketään istujaa.
.
Kolmannen rivin miellyttävä, kevyesti pehmustettu keskipaikka saattoi olla katselemiseen paras mahdollinen, optimaalisella korkeudella ja etäisyydellä näyttämölle asetetusta tilapäisestä valkokankaasta, joka ei ollut mikään suuri laajakangas.
.
Enimmäkseen vanhuuseläkeläisiltä näyttävää yleisöä tulvi saliin lisää, myös ensimmäisille riveille. Eteeni kakkosriville asettui naisvaltainen seurue, jonka toinen mieshenkilö poistui jo kesken esityksen, mutta naisporukka intoutui elokuvan lopuksi kättentaputuksiin, joihin ei muilta riveiltä juuri yhdytty. Yksi naisista pyysi ennen salin pimenemistä vierustoveriltaan kelloherätyksen, että tietäisi nauttia lääkkeensä määräaikaan.
.
Huhtikuun päivänäytöksenä Espoossa esitettiin 23.4.2019 kello 13:30 - 15:40 Timo Koivusalon ohjaama, 2 tuntia 9 minuuttia kestävä elämäkertaelokuva "Olavi Virta". Ensi-illasta oli kulunut vasta puoli vuotta, niinpä ilmaisen esityksen vetovoima oli vielä suuri, huonoista arvosteluista huolimatta.
.
Käsikirjoitus tuntui kovin luonnosmaiselta. Lyhyt irrallinen sketsi toisensa perään. Kuin pätkittäin kevyesti dramatisoitu dokumentti. Kiiltokuva - kuultokuva. Koulu-TV:n opetusfilmi. (Mieleeni tulivat jopa koulujen vanhat piirretyt opetustaulut...)
.
Ensimmäiseksi mentiin Tampereen Pispalassa sisälle puutaloon, jossa laulaja Olavi Virta sairaana, alkoholin varhain ikäännyttämänä, vasta viisikymppisenä vanhuksena, elää miestä paljon vanhemman leskirouvan hoivissa ja herkistyy kuuntelemaan radiosta omia vanhoja levytyksiään.
.
Sitten hypätään nuoruuteen Strömbergin konepajalle, jossa työtoveri yllyttää kaveriaan osallistumaan Dallape-orkesterin järjestämään koelaulu-tilaisuuteen. Siitä tulee menestys ja Olavi värvätään Dallapen tarjoamaan koulutukseen. Yksinhuoltaja-äiti on huolissaan, kun miehensä oli alkoholisoitunut, ettei vain poikakin.
.
Väliin sujautetaan pätkä talvisodan taistelujakin, kun elokuvassa halutaan edetä kronologisesti vuosi-pari kerrallaan eteenpäin. Suuri joukko sivuhenkilöitä kuvataan lyhyesti, kuten Dallapen Gunnar Laakko, Kipparikvartetin nelikko, säveltäjä Toivo Kärki ja sanoittaja Repe Helismaa (jota esittää jälleen hyvin Martti Suosalo, kuten Koivusalon Kulkuri ja joutsen -elokuvassa).
.
Olavi Virta tuntuu ahkeroivan, tarttuvan jokaiseen tilaisuuteen. Hän perustaa perheen, saa vaimon, tyttäriä ja Pauli-pojan. Laulukiertueillaan Olavi erehtyy uskottomuuteen, menettää perheensä, mutta saa sen vielä takaisin tarjoamalla aineellisia ylellisyyksiä, kuten hienon uuden kodin, Amerikasta tuotetut sähkölieden, jenkkijääkaapin ja loistoauton.
.
Viihdyttävintä elokuvassa ovat tihein välein kuultavat lukuisat aidot Olavi Virran levytykset. Mm. "Pekka Puupää kesälaitumilla" -filmin huippukohdassa (1953) 38-vuotias Olavi Virta hurmaa vasta 20-vuotiaan valokuvamallin ja mannekiinin Ruth Johanssonin (1933-1997) tolaltaan laulamalla tälle "Sinun silmiesi tähden...", pitäen neitosen kättä kädessään ja katsoen tätä suoraan silmiin.
.
Turhin sivuhenkilö on Pauli-pojalta muutaman äänilevyn ostava nuori poika, kompuroiva Vesa-Matti, jolle Olavi ennustaa näyttelijän uraa. Varmuuden vuoksi Olavi kysyy pojalta sukunimeäkin ("Loiri"), jos joltakulta Hämeen hitaimmalta elokuvakatsojalta olisi vielä jäänyt vihje keksimättä.
.
Sitten velat kaatuvat Olavin päälle ja lehtien juorut alkoholismista vievät työtilaisuudet. Juorutoimittajista annetaan tympeä, mielistelevän imelä ja salakavala kuva. Orkesterin hanuristin juopumus käännetään päälaelleen, kuin tämä olisikin ollut ainoa raitis soittaja. Vaimo ja lapset pakenevat Ruotsiin. Katsojat pilkkaavat kävelykeppiä tarvitsevaa laulajaa, jolta nuorempi esiintyjä Danny käy pyytämässä anteeksi yleisön käytöstä.
.
Lopputekstissä kerrotaan Olavi Virran (1915-1972) saaneen valtion myöntämän taiteilijaeläkkeen ensimmäisenä viihdetaiteilijana. Virta ehti nauttia taiteilijaeläkettä vain yhden kuukauden ennen kuolemaansa jo 57-vuotiaana.
.
Elokuvan pituus oli 129 minuuttia ja se oli 589. teattereissa näkemäni, tällä kertaa 101. esityssalin penkiltä.
.
.
Viimeisimmät 11 esityssalia luettelona:
101) SELLOSALI, kauppakeskus Sello, Leppävaara, Espoo
100) Cinamon Kino REDI 3 (1-5), Kalasatama, Helsinki
99) Bio Kino Kirkkonummi, Munkinmäentie 17, Kirkkonummi
98) MARTINUS Kulttuuritalo, Martinlaaksontie 36, Vantaa
97) KARASALI, Karatalo, Karakallio, Kotkatie 4, Espoo
96) KANNUKINO, Kannusali, Kannusillankatu 4, Espoo
95) KORJAAMO Kino, "Elokuvasali", Töölönkatu 51b, Helsinki
94) Kino TULIO (Kavi), Sörnäisten Rantatie 25 A, V krs. Hki
93) Finnkino KUVAPALATSI 4 (1-6), Vapaudenkatu 13, Lahti
92) Kino IIRIS, Saimaankatu 12, "Kansantalo", Lahti.
91) Finnkino OMENA 3, Piispansilta 11, Matinkylä, Espoo
.

torstai 21. helmikuuta 2019

657. Sadas elokuvateatteri Kino Redi (ja 96-99)

Olen nähnyt elokuvia jo sadassa (100) eri esityssalissa (588 eri filmiä)! Kuvailen vielä tuoreeltaan viisi viimeisintä salia vuosilta 2017-2019.
.
Kaikki SATA elokuvateatterien salia löytyvät vuoroillaan aiemmista kirjoituksistani, viimeksi numerot 91-100 blogikirjoituksessa:
"516. Elokuvateatterini 91-100 (Lahti, Kirkkonummi)",
päiväyksellä 15. kesäkuuta 2016 (myöhemmin päivitetty).
.
.
**********
.
100) Cinamon Kino Redi 3 (1-5), Kalasatama, Helsinki
.
Virolainen elokuvateatteriketju Cinamon tai Cinamonkino lupaili Fnnkinoa halvempia esityshintoja aloittaessaan Kalasataman kauppakeskus Redissä syksyllä 2018. Keskiviikkona 13.2.2019 liput maksavat vain 5 euroa koko päivän, mutta normaalisti peruslippu 8 euroa arkena ennen klo 17 tai 9 euroa illalla sekä 9,95 perjantai-illasta sunnuntaihin.
.
(Hintoja onkin näköjään reippaasti halpuutettu viime syksyn alkuajoista, jolloin ne olivat vastaavasti 11 euroa, 12 euroa ja 14 euroa!)
.
Kauppakeskus Redi on saanut huonon maineen vaikeasta löydettävyydestä, mutta oman ensikokemukseni mukaan hiukan kohtuuttomastikin:
.
Kalasataman metroaseman laiturilta laskeudutaan talon 3. kerroksen korkeudelta ensin kakkoskerrokseen. Kakkosessa kävelen umpimähkään käytävää jompaan kumpaan suuntaan. Esillä ei ole karttoja. Muutamat tienviitat neuvovat risteyksissä tai mutkissa Cinamonia kohti, kunnes en niitä enää näe.
.
Aion jossakin vaiheessa kääntyä takaisin, mutta yllätyksekseni huomaan kävelleenikin käytävää täyden ympyrän ja palaavani automaattisesti lähtöpisteeseen metron laitureille nousevien liukuportaiden alapäähän. Tämähän oli hyvä yllätys!
.
Aloitan uuden kierroksen, jolla huomaan nyt toiset liukuportaat ylös 3. kerroksen käytävälle - jossa suoraan Cinamonin suljettujen ovien eteen! Siellä alle 10 ihmistä odottelee klo 10:50 teatterin avautumista klo 11. Avaamisen jälkeen kuljen osaavampien perässä ja päädyn kolmanneksi ja viimeiseksi kassajonoon.
.
Joillakuilla asiakkailla on internetistä ostettuja ja valmiiksi tulostettuja lippuja tai he käyttävät itsenäisesti lippuautomaatteja. Minä valitsen näyttöruutua sormella painaen vapaan istumapaikan elokuvaan 'Stan & Ollie' ja maksan kassamyyjälle käteisellä 5 euroa. Sama neitonen kävi noin klo 11:03 avaamassa rautakalterit ovien edestä, muuta henkilökuntaa ei ole näkyvissä paikalla.
.
Cinamon Redin elokuvasaleja on viisi, joissa on yhteensä 700 paikkaa. Isoimmassa lienee tilaa lähes 300:lle, sillä salit n:o 2, 3, 4 ja 5 ovat parittain toistensa peilikuvia, kaikki noin sata-paikkaisia. Minun lippuni on kolmoseen.
.
Salin 3 ovella ei ole lipunrepijää, vaan lukuautomaatti, jolle näytän lippuni QR-koodin, jolloin portti aukeaa. Saliin tullaan sisään valkokankaan vasemmasta reunasta. Katsomon vasemman käden seinustalla nousee ainoa portaikko jyrkästi porrastetuille penkkiriveille, joita on kaikkiaan 7.
.
Kuudella alimmalla rivillä on kullakin 15 istumapaikkaa, mutta takarivillä enää 12, jotka on jaettu kuudeksi kahden hengen sohvaksi. Parisenkymmentä katsojaa hajaantuu 102 paikalle, kaksi ykkösriville, minä kakkosrivin ainoana paikalle 13, muttei kukaan 7. riville, jota käväisen uteliaisuuttani katselemassa ennen esityksen alkua.
.
**
Aluksi useat mainosfilmit esittelevät tulevia elokuvia yhteensä 20 minuuttia, kunnes "Stan ja Ollie" alkaa. Ohjaus Jon S. Baird 2018 Englanti, USA. Käsikirjoitus Jeff Pope. Pääosissa britti Steve Coogan ja amerikkalainen John C. Reilly.
.
Ensiksi eletään vuotta 1937 Hollywoodissa. Ohukainen ja Paksukainen saapuvat studiolle ja tervehtivät ystävällisesti James Finlaysonin kanssa, joka on elokuvissa heidän vakiovihollisensa, pienikokoinen, kaljuuntuva, kierosilmäinen ja ilkeä! Tekeillä on koominen lännenelokuva 'Way Out West'.
.
Stanin filmisopimus on päättymässä ja hän pyytää tuottaja Hal Roachilta parempaa palkkaa, mutta tämä ei suostu. Sovinnollisemman Ollien sopimus jatkuu vielä, ja Hardy tekee ilman Laurelia, Stanin tilalla Harry Langdon, floppaavan "Elefanttifilmin": Zenobia / Elephants Never Forget (1939).
.
Tarina jatkuu 16 vuotta myöhemmin 1953 Englannissa, jonne Stan Laurel (1890-1965) ja Oliver Hardy (1892-1957) matkustavat tehdäkseen vielä yhdessä viimeisen elokuvan: "Robin Hood". Filmauksen alkua odotellessaan koomikkopari kiertää näyttelemässä roolejaan pikkukaupunkien pienissä teattereissa, jotka jäävät vajaiksi olemattoman mainonnan takia. Vähitellen maine leviää ja teatterit täyttyvät! (Filmisivuston mukaan tosiasiassa kiertue menestyi suurin ja täysin salein alusta loppuun).
.
Parivaljakon aktiivinen toimija ja käsikirjoittaja Stan ei uskalla pariin viikkoon kertoa näyttelemiseen keskittyvälle Ollielle, että filmihanke onkin peruuntunut, koska siihen ei ole saatu rahoitusta. Ollie sanoo tyynesti tienneensä asian jo kauan sitten. Miksei hän sitten sanonut mitään Stanille? Koska hän uskoi Stanin tietävän, että hän tietää... Hauskaa ja samalla liikuttavaa.
.
Kuullessani ensimmäisen kerran uudesta Stan & Ollie -elokuvasta 60 vuotta tähtien kuoleman jälkeen aloin odottaa ratkiriemukasta farssia? Mutta on toki helpompaa esittää huippukoomikkoja vanhuksina kuin yrittää matkia heidän parhaiden päiviensä saavutuksia. Hattutemppu - kahden erikokoisen knallin vaihtaminen tuplasti keskenään - sujuu hiukan aiempaa hitaammin.
.
Hauskassa kohtauksessa brittilordi vähättelee understatement-hengessä lähinnä vain vaimonsa katsoneen Laurelin ja Hardyn filmejä. Sitten ylimys ei maltakaan olla itse kertaamatta ääneen ja hohotellen koko juonta pianon kuljetuksesta pitkien ulkoportaiden yläpäähän.
.
Muutamaa naurattavaa kohtausta lukuunottamatta elokuvan tunnelma on surumielinen. Koomikotkin vanhenevat. Paksukainen on 61-vuotias ja sairastuu, saa sydänkohtauksen. Lyhyen sairaalalevon jälkeen hän haluaa sittenkin hoitaa kiertueen loppuun, Irlantiin asti. Elokuva päättyy koomikkoparin viimeiseen iloiseen Käkien tanssiin teatterin lavalla, elävän yleisön edessä. He palaavat Amerikkaan, eivätkä koskaan enää näyttele.
.
Lopputekstien ohessa esitetään runsaasti oikeita mustavalkoisia valokuvia (1953) Stan Laurelista ja Oliver Hardysta elämäkerta-elokuvaan mukaan otetuissa tilanteissa. Niitä olisin katsellut mielelläni vieläkin pitempään ja hitaammin. Kukaan muukaan katsoja ei kiirehtinyt ulos salista lopputekstien kuvituksen aikana.
.
Elokuvan pituus oli 97 minuuttia ja se oli 588. teatterissa näkemäni, nyt 100. esityssalin penkiltä.
.
.
*********
.
99) Kino Bio KIRKKONUMMI 1-2, Munkinmäentie 17
.
Lähdin elokuviin Kirkkonummelle asti, kun huomasin että siellä esitettiin 'Stalinin kuolemaa', vuosikymmenen parasta brittikomediaa, perjantaista maanantaihin klo 19:30.
.
Äitienpäivän sunnuntaina 13.5.2018 saavuin Kirkkonummelle kävellen Kauklahdesta. Ensin kävelin Kauklahden juna-asemalta klo 14 radanvarren Hansatietä länteen uudelle Lidlille ja Kauklahden väylälle. Lapinkyläntietä pohjoiseen yli Kehä III:n. Mankintietä lounaaseen kohti Luoman VPK:ta ja Hvitträskin tienhaaraa. Masalan halki, jossa on yhä uusia 6-kerroksisia taloja rakenteilla ratavarteen. (Masalan palveluita kirkko, Sale, K-Market, kirjasto, juna-asema.)
.
Jorvaksessa poikkesin ohimennen kilometrin luoteeseen Autioniityntietä Vasikkahakaan vilkaisemaan emeritusprofessori Jukka Kemppisen blogissa toisinaan mainostettua asuntoyhtiötä vuodelta 1972. Yksityisalue, jota katsoin vain etäältä Vasikkahaantieltä.
.
Kirkkonummen kirkonkylässä levähdin auringonpaahteen jälkeen keskiaikaisen kirkon varjossa. Kirjastotalo oli remontissa. Kävin vilkaisemassa ulkomuseoita 1) Gesterby (pohjoiseen vajaa kilometri) ja 2) Ragvalds (länteen 1,5 km). Näistä jälkimmäinen olisi katsomisen arvoinen (avoinna kesälauantaisin, pääsymaksu 2 euroa). Museoiden välin kävellessäni eksyin Volsintielle, jolta oikaisin Lindalsvägeniä Ravalsintielle ja Överbyntielle. Viime vuosisadan 1900-luvun laatikkomaisia 3-kerrostaloja sekä viime vuosikymmenten pientalojen tötteröarkkitehtuuria.
.
Rantaradan alittavan Kirkkonummen Asematunnelin eteläsuulta näkyy heti Munkinmäentien toisella puolella mainoskyltti "Kino Bio Kirkkonummi" valkoisen puutalon seinässä. Sisäänkäynti tapahtuu itäsivun puolivälistä ja poistumisovet kahdesta elokuvasalista ovat vierekkäin eteläsivulla.
.
Hiljaista oli elokuvateatterin liepeillä! Yksi naisasiakas tuli ulos ovesta, ettei vain ollutkin edellisen näytöksen ainoa katsoja?
.
Sisällä talossa mutkikas käytävä ohitti lippuluukun päättyäkseen elokuvasalin ovelle. Keski-ikäinen mies myi minulle lipun 11 eurolla (perinteisen Suomen elokuvateatterinomistajien liiton SEOL:in punaisen paperilapun, johon oli lyöty violetti leima "Kino Kirkkonummi"). Iäkäs mies repäisi ovella laidan pois lipusta. Ehkäpä perheyrityksen kaksi sukupolvea töissä?
.
Käytössä oli 112- ja 68-paikkaisista elokuvasaleista isompi. Yhdellätoista penkkirivillä oli kullakin 10-11 istumapaikkaa. Rivillä 8 tai 9 istui jo kolmen hengen seurue. Kunhan minä olin istuutunut keskelle riviä neljä, muita katsojia ei enää saapunut! Alkufilmeinä esiteltiin Timo Koivusalon uutuutta "Olavi Virta", (tulossa 5 kk:n päästä lokakuussa 2018), sekä ulkomaalaista filmiä pullukasta, joka löytää itseluottamuksen ulkonäköönsä, saatuaan iskun päähänsä.
.
"Death of Stalin" kuvaa kommunistimafiaa, joka tanssii Teräsmiehen pillin mukaan vuonna 1953. Katsojan voisi olla hyvä kerrata historiasta muutama kommunisti: 1) Berija, salaisen poliisin johtaja, joka hoitaa sadistisia kuulusteluja omin nyrkein; 2) Nikita (Hrustshov), nurkuva toverikiusattu pelle, joka juonii Berijan pikaisen teloituksen; 3) Zukov, raaka sotamarsalkkapelle rintamus täynnä kunniamitaleja; 4) Malenkov, poseeraava johtajan varamiespelle, 5) Molotov, tuulenhaistelija joka ei tiedä kannattaako vaimonsa teloituttamista vai ei; 6) Mikojan, metkan näköinen juonikas armenialainen; 7) Kaganovitsh, Stalinin vävy; 8) Bulganin. Naisista isoimmissa rooleissa ovat uskolliset vaimot kotosalla tai kuulusteluselleissä, Stalinin tytär Svetlana sekä pianisti, jonka kirje aiheuttaa Teräsmiehelle kohtalokkaan nauru- ja sydänkohtauksen.
.
Elokuvan pituus oli 107 minuuttia ja se oli 586. teatterissa näkemäni, nyt 99. esityssalin penkiltä.
.
.
********
.
98) MARTINUS Kulttuuritalo, Martinlaaksontie 36, Vantaa
.
Vantaan Martinlaakson lukion ja Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rakennusten yhteyteen valmistui vuonna 1987 kulttuuritalo Martinus, jolla on 444-paikkainen konserttisali.
.
Torstaina 15.2.2018 kävelin (!) Helsingin keskustasta luoteeseen Konalaan (reittiä Nervanderinkatu, Töölönkatu, Minna Canthin katu, Messeniuksenkatu, Topeliuksenkatu, Tukholmankatu, Pihlajatie, Mannerheimintie, Vihdintie, Pitäjänmäentie, Konalantie) ja sitten yhä edelleen pohjoiseen Vantaalle (Malminkartanontie, Naapuripellontie, Vantaan raja, Raappavuorentie, Martinlaaksontie).
.
Sisäänkäynti Martinlaaksontie 36:ssa vei pohjoisesta etelään, matalaan yhdysosaan korkeiden mähkäleiden välissä. Oikealla lännessä avautui sadalle ihmiselle mitoitettu lämpiö, jonka yhteydessä vartioitu naulakko, pöytiä ja nojatuoleja.
.
Torstaina 15.2.2018 kello 18-19:30 esitettiin "DocPoint-jatkoilla" ilmaiseksi dokumenttielokuva "The Fifth Sun" (2017), ohjaajana (paikalla) italialainen Matteo Maggi. Filmin pääosassa oli suomalainen maailmanmatkaaja Panu Heikkurinen, joka muistutti kasvoiltaan Vihreiden puheenjohtajaa Touko Aaltoa.
.
Katsojia kertyi vain tusinan verran valtavaan saliin, jossa oli arviolta 20 penkkirivillä kullakin 22 istuinta. Asetuin itse optimaalisesti rivin 5 keskelle. Valkokangas levittäytyi vasta näyttämöareenan takana ja katsomo kohosi voimakkaasti takaseinää kohti. Muut katsojat sijoittuivat taakse tai keskiriveille, jolleivät suorastaan kauimmaisille "piippuhyllyille".
.
Nähtiin Road Movie, matkaelokuva, matkustushimosta eli "Wanderlustista". Päähenkilö Panu osti Helsingissä romanipariskunnalta pakettiauton 2000 eurolla. Sitten entinen palomies Heikkurinen lähti, kyydissään kolmen italialaisen kuvausryhmä, ajamaan itään, yli valtiorajojen, Venäjä, Kirgisia, Kiina, Hongkong, Indonesia, kohti Australiaa, jossa päämääränä oli nähdä parin kuukauden päästä auringonpimennys!
.
Kuvatussa filmimateriaalissa on hienoja, harmillisen lyhyiksi jääviä maisemapätkiä, sekä eloisia henkilökuvauksia kohdatuista kiinnostavista ihmisistä. Katsoisin mielelläni uudelleen! Rajoilla syntyy vaikeuksia byrokratian kanssa, viisumia joutuu odottamaan viikon, huonot tiet muuttuvat lumisiksi ja jäisiksi. Autoa ei päästetäkään Kiinaan, vaan se joudutaan lahjoittamaan Kirgisiaan. Panu kyllästyy ahtaaseen joukkomatkailuun junilla ja katoaa kuvausryhmältä, joka suorittaa keskenään matkan loppuun Cairnsiin. Lieneekö Panu jäänyt Australiaan?
.
Elokuvan pituus oli 79 minuuttia ja se oli minulle 585. teattereissa näkemäni, nyt jo 98:nnen esityssalin penkiltä.
.
.
*******
.
97) KARASALI, Karatalo, Espoon Karakallio, Kotkatie 4
.
Espoon Karakallion ostoskeskuksen länsipuolella on arkkitehtitoimiston Nurmela, Raimoranta ja Tasa suunnittelema pieni kulttuurin monitoimitalo vuodelta 1987. Ulkoportaat vievät lasiovelle, jonka takana on pikkuinen aula tuoleineen ja näyttelysoppineen, naulakko sekä kirjojen kierrätyshyllykin.
.
Etuvasemmalla aulassa on lipunmyyntitiski, jonka vieressä ovi 137-paikkaiseen, jyrkästi alas laskeutuvaan auditorioon (noin 9 penkkiriviä, kullakin n. 15 paikkaa). Alimpana edessä on pieni näyttämö, jonka peräseinällä valkokangas.
.
Sunnuntaina 11.2.2018 klo 15:30 kävin "DocPoint-jatkoilla" katsomassa ilmaiseksi elokuvan tutkimusmatkailija ja diplomaatti John Ramstedtista (1873-1950). Dokumenttifilmin "G.J. Ramstedtin maailma" (2017) kahdesta ohjaajasta Martti Kaartinen oli poissa, mutta Niklas Kullström oli paikalla vastaamassa katsojien kysymyksiin.
.
Elokuva oli kuvattu 9 viikon aikana matkareitillä Japani, Etelä-Korea, Kiina, sekä junalla Mongoliaan, mutta paikat esitettiin valmiissa filmissä Ramstedtin matkojen järjestyksessä Mongolia, Japani, vähän Kiinaa ja Koreaa. Etelä-Korean osuus oli filmattu yhdessä päivässä, Mongolia kuukaudessa.
.
Parasta ja minulle tuoreinta katsottavaa oli Mongolian vihreiden puuttomien arojen maisema, jota näytettiin paljon yläilmoista, nykyaikaisesti dronella eli automaattisesti etä-ohjatulla mini-helikopterilla kuvattuna! Myös Mongolian kaupunkimaisemaa olen onnistunut näkemään mediassa paljon harvemmin kuin Kiinan, Korean tai Japanin.
.
Filmin molemmat tekijät tunsivat entuudestaan hyvin Itä-Aasiaa asuttuaan siellä, toinen jopa vuodenkin Japanissa. Tietämys oli helpottanut kuvauspaikkojen valintaa jo etukäteen.
.
Altailaisten kielten tutkija, professori Gustaf John Ramstedt (22.10.1873-25.11.1950) oli etevä historian merkkimies päähenkilöksi. Hänen vanhoja matkakertomuksiaan luettiin ääneen tuoreen kuvamateriaalin oheen. Hän oli ollut kirjaamassa muistiin Mongolian suullista kansanperinnettä vuosina 1898-1901, 1909 ja 1912.
.
Suomen itsenäistyttyä 1917 Ramstedt lähetettiin vuosiksi 1919-30 Suomen asiainhoitajaksi Japaniin. Hän opetteli japanin kielen pitkällä laivamatkalla! Kun Kansainliitto vuonna 1920 ratkaisi Ahvenanmaan kuulumisen Suomelle eikä Ruotsille, diplomaatti Ramstedtin hankkima Japanin tuki Suomelle osoittautui ratkaisevaksi.
.
Elokuva on valkokankailla katsomieni listalla 584. (40 vuoden ajalta). Aionpa vielä lukea Ramstedtin kirjoista "Seitsemän retkeä itään" (1944) sekä "Lähettiläänä Nipponissa" (1950). Jälkimmäisen muistelin muka jo lukeneenikin, mutten löydäkään sitä 7000 kirjan listaltani. Sotkenkohan johonkin toiseen vai olenko unohtanut aikanaan tehdä kirjauksen? Kirja täytyy ainakin selata nähdäkseni tuntuuko tutulta.
.
.
******
96) KANNUKINO, Kannusali, Kannusillankatu 4, Espoon keskus
.
Lasiovirivin takaa, Kannukadun itäpuolelta, lähtee alas kellariin tai pommisuojaan viettävä tilava betonikäytävä, jonka varrella on ovia liikuntatiloihin. Kellarissa on pari aulatilaa, joiden välissä leveät kierreportaat alempaan kellaritilaan. Ala-aulassa on lipunmyyntikoppi ja ovet käymälöihin.
.
Siistin, nykyaikaisen elokuvasalin iso valkokangas on pohjoisseinällä. Katsomossa on noin 11-12 riviä, jokaisella ehkä parikymmentä istuinta.
.
Lauantaina 2.9.2017 klo 16 kävin katsomassa Lasse Naukkarisen (s.1942) omaelämäkerrallisen elokuvan "Olipa kerran utopia" (2004). Ohjaaja oli itse paikalla kertomassa filmistään. Katsojia oli runsaat 30, joista melkein kaikki 75 vuotta täyttävän Naukkarisen ystäviä ja tuttavia elokuva-alalta, mm. dokumenttiohjaaja Jarmo Jääskeläinen, toimittaja Eeva Järvenpää, valokuvamalli Eija Pokkinen sekä entinen kommunistipoliitikko Esko Seppänen.
.
Naukkarinen oli yhdistellyt vanhoista filminpätkistä tarinaa elämänsä varrelta, alkaen opinnoista ja opettajistaan 1962, sitten Tshekkoslovakian miehitystä vastustavasta mielenosoituksesta ja Helsingin vanhan ylioppilastalon valtauksesta 1968, Chilen sotilasvallankaappauksesta 1974.
.
"Puolueeseen en liittynyt", toteaa Naukkarinen elokuvassa, yksikkömuodossa. Ajattelin itse, että Suomessa on monipuoluejärjestelmä, jossa minä en ole liittynyt mihinkään monista puolueista, en edes Vihreisiin tai Kokoomukseen. Naukkarinen esiintyi aikoinaan 1970-luvulla laitavasemmiston Ei-EEC-listoilla.
.
Naukkarisen ystävät ja tuttavat taputtivat ja kiittelivät esityksen jälkeen, kuinka tunsivat käyvänsä läpi omankin elämänsä, katsellessaan elokuvaa. Yhteinen sukupolvikokemus. 90 minuutin elokuvan ja 45 minuutin keskustelun jälkeen kaikki paitsi pari katsojaa viivyttelivät vielä aulassa jäädäkseen kahville keskustelemaan lisää. Esitys oli maksuton ja kuului Espoon "Suomi 100 vuotta" -ohjelmistoon. Elokuva oli esitetty televisiossa viimeksi vuonna 2012.

perjantai 4. tammikuuta 2019

656. Z. Topeliuksen ulkomaanmatkat 1843-1856

Nykyajan interreilaajana 2000-luvulla on hauska katsoa, missä kulkivat kerran 1800-luvun kulttuuri-matkailijat. On yhteisiä ja erilaisia kaupunkikohteita.
.
Kirjailija Zachris Zacharias Sakari Topelius (14.1.1818-12.3.1898) kävi 25-vuotiaana ensimmäisen kerran Ruotsissa ja 38-vuotiaana Saksan ja Belgian halki Pariisissa asti.
.
1856 Topelius Eurooppaan (touko-heinäkuu 1856)
.
Hengist-höyrylaivalla Lyypekkiin
Travemünde
Lyypekki, Düffken hotelli
Hampuri ("maailman siveettömin kaupunki")
Harburg (höyrylaivalla)
Hannover (junalla)
Düsseldorf (taidemaalari Werner Holmberg)
Köln (tuomiokirkko), Hotel Bellevue
Bryssel (junalla, tunnelit!) Hotel de Flandre
.
Pariisi 6.-28.6. Hotel des deux Mondes, rue d'Ant
Köln
Koblenz-Boppard-Mainz, Rein höyrylaivalla
Wiesbaden
Frankfurt
Eisenach
Gotha
Erfurt
Weimar
Leipzig
Dresden
Berliini (pettymys...)
.
Kööpenhamina (pyöreä torni, Thorvaldsenin museo)
Helsingborg
Göteborg
Halmstad
Götan kanavaa Tukholmaan
Turku
.
.
Topeliuksen Ruotsin-matka kesä-heinäkuu 1843.
.
11.6.1843 Helsinki-Raasepori-Turku
Tukholma 13.6.1843
Asuu Gamlastanissa Köpmanstorgin varrella
Djurgården, Bellmanin rintakuvapatsas
Söderin Mosebacken ja Riddarholmenin kirkko
Ooppera, Rossinin Harakka, pääosassa Jenny Lind
Kuninkaallinen kirjasto
Carlberg, Drottningholm, Rosendal,
Haga, Järva, Ulriksdal.
Solnan hautausmaa, Värtan, Fiskartorpen,
Danviken, Ladugårdsgärdet, Skuggan, Ropsten.
.
28.6.1843 Upsalaan höyrylaivalla, ylioppilaskokous
Alsiken kestikievari
Skoklosterin linna
Tukholma
.
8.7.1843 laivalla Strängnäsiin, tuomiokirkko
Åkerin tykkivalimo, Rockestan ruutitehdas
Mariefred
Gripsholman linna
Tukholma, Ryssholmen, Alphyddan, Strömparterren
.
19.7.1843 lähtö Tukholmasta
Uumajaan höyrylaiva Nordlandilla
Gävle, Hudiksvall, Sundsvall, Härnösand
Uumaja, Björkö, Vaasa
.
Lähde:
Nyberg, Paul: Z. Topelius. I osa. Elämäkerrallinen kuvaus (Zachris Topelius, en biografisk skildring) suom. Lauri Hirvensalo / runot Elina Vaara.
(1949) Wsoy 1950 S 384 s. O (34 liitekuvaa) lk.9
.
.