tiistai 28. kesäkuuta 2016

518. Onnibus Helsinki - Kaustinen, 1 eurolla

Varailin edestakaisia Onnibus-matkoja pari-kolme kerrallaan runsaan kuukauden aikavälille, niin selvisin yhdellä varausmaksulla ja ehdin saada ensimmäiset, yhden euron liput. Sateisten päivien sattuessa jätinkin väliin reissut Saarijärvelle ja Kyyjärvelle, harmillisesti. Kaustistakin uhkasi myrskytuuli Salomon ja mahdollinen kuuro, muttei ainakaan jatkuva sade.
.
Helsingissä laiturin 9 ovelle kertyy pieni jono aina jo hyvissä ajoin ennen klo 7:n lähtöä (nelostietä Ouluun). Muutama tuolikin on käytettävissä. Olen jonon alkupäässä ja ehdin toisen kerroksen etupenkille, kuljettajan yläpuolelle. Oikealle laidalle istuu kannettavan tietokoneensa kanssa työskentelevä nainen. Tuulilasin alla on parhaiten työtilaa, on kapea ikkunalautakin.
.
Mukava nähtävyyskierros alkaa Töölönlahtea kiertäen, mutta yläkerran tuulilasi on likainen. Sadekuurojen takia tosin pyyhkimet alkavat räpsytellä. Lahdesta tuleva tyttö kysyy vapaata paikkaa vierestäni. "Kun siinä on enemmän tilaa tabletille..."
.
"Hartolassa ja Joutsassa pysähdytään tarvittaessa." Nelostie on paikoitellen kapea, ohituskaista vaihtelee vuorotellen etelään ja pohjoiseen ajaville ja keskellä tietä on rajana lyhyiden rautatappien aita. Linja-auto jää pitkiksi ajoiksi jonoon kuorma-autojen ja rekkojen perään.
.
Joutsassa pari rouvaa pyörähtelee ympyrää pysäkillä, toinen pyllistää autolle kumartuessaan kaivamaan reppuaan. Bussi on ajaa ohi, mutta jarruttaa äkkiä. "Mitenkä bussi pysäytetään?" tiukkaa kuljettaja. "Me ei tiedetty että tämä pysähtyy!"
.
Jyväskylää lähestytään Vaajakosken kautta, idästä ja koillisesta järvenrantaa pitkin kaartaen. Keskusta uusine valkeine kerrostaloineen näyttää varsin komealta avaran vesialueen ylitse katsottuna!
.
Vaihdan väljään Kokkolaan menevään bussiin, joka ei ole kaksikerroksinen. Palokassa, jossa on iso ostoskeskus, kiinnitän huomioni hämmästyttävän pitkään talomuuriin nelostien länsipuolella.
.
Kun rauhallisempi 13-tie erkanee nelostieltä luoteeseen, Kokkolan suuntaan, tuntuu kuin vaihdettaisiin vanhanaikaisempaan maalaismaisemaan, keskelle peltolakeuksia ja aavoja suotaipaleita. Ylitettävät joet näyttävät oudon tummilta, samoin järvetkin. On pilvistä, ei sada enää, joskus aurinko pilkistää.
.
Saarijärvi - on mahtava järvi! Pysäkin kohdalla lukee "Kenkäpuu" lounaassa, koillispuolelle en näe, huoltoasema siinä pitäisi olla, pari kilometriä kaakkoon kauppalan - kaupungin(!) keskustasta. Ollaan 5 minuuttia aikataulusta edellä, siksi odotellaan.
.
Kyyjärvellä pidetään suorastaan 10 minuutin kahvitauko. Useimmat matkustajat käyvät Paletin liikekeskuksessa, jossa kauppakäytäväverkon varrella on pieniä tehtaanmyymälöitä, Marimekko ym, kahvila ja perällä Salen ruokakauppa. Myös kaksi yksittäistä Asiakasvessaa, joissa ei ole sukupuolijakoa, varattuina, sekä kahvilassa omansa. Sisäpenkeillä istuskelee tai vessoista poistuu seudun vanhusväestöä, tai myös mahdollisia kylähulluja ja maalaistolloja, jos heitä on.
.
Asvalttiin maalatulla bussipaikalla (joita on kaksi) nuori kuljettaja pohtii ääneen, että "10 minuuttia mennyt, lähtöaika lähestyy, onko kaikki paikalla? Oletetaan että on." Lähdetään ajamaan läpi Möttösen kylän ja Perhon kunnan. Veteli on seuraava kunta, mutta siitä ei tien varrelle näy kuin muutama liikerakennus.
.
Kaustinen. Ajetaan tien vasemmalle puolelle, Nesteen bensiiniaseman pihaan. Myymälää remontoidaan. Pysähdysaikaa 5 minuuttia.
.
Jalankulkijoille on rakennettu kävelytunneli 13-tien itäpuolelle, jossa kunnan keskusta vaikuttaa olevan. K-Supermarket ja liiketaloja, joista yhden seinässä Poliisin kyltti. Kaunis liikenneympyrä. Kappelitie näkyy lähtevän pohjoiseen, niin minäkin. Valokuvaan vanhahtavan kylämaiseman puutaloineen, jossa oikealla punainen "Sakrin Helmen majatalo", huoneita vapaana.
.
Kappelitie alkaa kaartaa länteen, mutta vaihdan Siltatielle, kohti hautausmaata ja kirkkoa mäellä. Ensin tulee vastaan Kotiseutumuseo puisessa vilja-aitassa, avoinna sopimuksen mukaan, sopimista varten Satu Kaustisen ja toisen naisen puhelinnumero.
.
Hautausmaalla komeilee vaikuttavan korkea, harmaista kivistä muurattu, kellotapulia muistuttava (kirkonrakentajien suvun) Kuorikoskien muistomerkki. Kolmella sivulla luetellaan etunimiltä Kuorikoskia. Kuka on rakentanut 3 kirkkoa ja kuka peräti 17. Perään on laskettu vielä erikseen kunkin tekemät kellotapulit.
.
Hauskannäköisessä keltaisessa puukirkossa (Matti Kuorikoski 1777) on siipiä ristin muotoon neljälle suunnalle ja keskeltä kattoa kohoaa torni, vaikka kellotapuli (1778) on rakennettu pihalle erikseen, kuten Perhossakin. Pysähdyn valokuvaamaan. Kesätyöntekijä leikkaa hautausmaalla nurmikkoa.
.
Kirkon ovesta juoksee ulos pappi tai kirkkoherra, joka haluaa tuoda minulle kirkon uuden esitteen. Puhelias mukava mies, odottelee jonkin myöhässä olevan ryhmän saapumista, joten kirkko on auki. "Vähän kylmä tuuli, eikö olekin?" Lievästi sanottuna, kun radiossa varoiteltu hirmumyrsky Salomon riehuu juuri tänään Perämerellä ja ympärillämme Keskipohjanmaalla.
.
Kirkon oveen kiinnitetty paperilappu varoittaa, että nauhoitus on menossa, pyydetään hiljaisuutta! Katson tuulikaapin lasioven läpi, kun kirkkoherra soittaa juuri pieniä sähköurkuja keskilattialla, mutta hän viittoo peremmälle, ja alkaa kertoa tuoreesta kattoremontista. "Peltikattoa suositeltiin, mutta eihän se kelvannut seurakunnan isännille, vaan suurilla talkoilla rakennettiin uusi paanukatto!" Sisällä seinät valkoiset ja alttaritaulu komea. "Oletko käynyt ennen?"
.
Ulkona huomaan, että kellotapulin ovi on auki. Seinään nojaa myös Vaivaisukko, entisaikojen feissari, puinen hyväntekeväisyyden varainkerääjä, jonka mielelläni valokuvaan. Tapulin sisällä on hyvin hämärää, mutta sinne on rakennettu vaivaisukkojen näyttely! Seinillä on valokuvia ja kartta puu-ukkojen sijainneista Suomessa. Keskelle on tuotu muualta kolme aitoa vaivaisukkoa näytteille. Siis Kaustisella tapahtuu, jo ennen heinäkuun kansanmusiikkijuhlaa, en tullut turhaan.
.
Jatkan kirkolta Siltatietä itään, alas joelle, jonka kapean puusillan kantavuuden rajoista varoitellaan kyltein. Joen partaalla onkin patoallas ja Korpelan Voiman pieni Pirttikosken vesivoimalaitos! Rakennettu 1917-18, uusittu 1922 ja 1995. Putouskorkeus 3,5 metriä. Tuotto 2'200'000 kWh/vuosi riittää joko 120 sähkölämmitystalon vuosikulutukseen tai 500 kotitalouden vuotuiseksi taloussähköksi, kertoo seinään kiinnitetty informaatiotaulu, ja paljon enemmänkin turbiinigeneraattoreista.
.
Joen toisella puolella on Meijerirakennus jostain isovanhempien ajalta, mutta kauppa käy ja kuljetukset pyörivät vilkkaasti talon ympärillä. Jatkoin joitakin pienasutuksen pikkuteitä joen alajuoksua tavoitellen ja päädyinkin lopulta, tien päättyessä, luonnontilassa rehottavaan jokirantaan.
.
Toisin kuin Perhon kunnassa, Kaustinen ei näytä ottaneen Perhonjokea ollenkaan virkistyskäyttöön! Ei lainkaan kävelyteitä tai luontopolkuja missään jokivarressa. Aivan kuiva kunta, pelimannien musiikkiko pelkästään riittää?
.
Kuljeskelin asutuksen autoteitä välillä eteläänkin, jossa taajama päättyi pian. Sade uhkasi ryöpsähtää myrskytuulena, mutta tyytyi vain pisaroimaan hiukan. Päätin kuitenkin etsiytyä rakennetun sivistyksen keskelle ja myöhemmin kirjastoonkin. Olin etukäteen haaveillut käveleväni jopa Veteliin asti, mutta siihen ei ollut aikaa.
.
Kävin keskustan eteläpuolisella mäellä katsomassa ulkopuolelta vanhan puisen punaseinäisen Pelimannitalon. Sisällä on kai festivaalien aikaan esityksiä. Pihalle mäen alarinteeseen on rakennettu amfiteatteri, jota varusteltiin ja remontoitiin heinäkuuta varten. Luoteispuolella kohosi iso moderni rakennusrypäs, josta en ilman tekstejä saanut selvää, että mikä? Musiikkilukio jossakin kyllä, mutta muu koulukeskusko vai jotakin muuta. Alempana rinteessä oli pienempi anfiteatteri lapsia varten ja sen vieressä leikkipuisto rakennelmineen.
.
Valtatien 13 alitse vei kävelytunneli länteen, jossa oli iso urheiluhalli. Sähkölaitoksen piha muodosti umpikujan yhteen tienristeyksen kulmaan. Kaustisen asemakaavoitus tuntuu vanholliselta maaseudun entisajan tapaan. Käytännöllisiä uudistuksia ei ole saatu toteutettua ihmisten liikkumisen, liikunnan ja virkistäytymisen hyväksi, kuten jo Perhonjoen laiminlyödyistä rannoista huomasin.
.
Älypuhelimestani etsin kirjaston osoitteen, Kappelitie 13, kunnantalon kiinteistössä. Eteenpäin vain luoteeseen keskustan tietä, jolta olin poikennut kirkolle ja jatkanut itään sillalle. Avoinna klo 12-19. Kappelitien varrella ohitin modernin seurakuntatalon ja sen edessä puistikossa julkista taidetta: Kreeta Haapasalon os. Järvilä (1815-1893) huivipäisen näköispatsaan, jalustalla vyötäröstä ylöspäin.
.
Kirjastossa oli pari asiakasta ja pari virkailijaa. Valikoimaa pääkaupunkiseudun isoihin kirjastoihin verratessani huomaan, että kutakin kirjanimikettä on hyllyssä vain yksi kappale, ja toisaalta paikallaan (eikä lainassa) on houkuttelevan pitkä rivi vaikkapa Rex Stoutin "Nero Wolfe"-tarralla merkittyjä erilaisia dekkareita. Leppävaarassa voisin nähdä joltakulta kirjailijalta jopa kymmenen kappaletta samaa viimeksi painettua nimikettä, mutten ehkä yhtään vanhempaa.
.
Luin jonkin paikallislehden, Perhonjoki taisi olla. Siinä lukuisin yksittäisin ilmoituksin eri ylioppilaat kutsuivat, perheidensä koteihin, juhlimaan lakkejaan, paitsi eräs kuusikko oli keksinyt laittaa yhteisen ilmoituksen! Lähiseudulla on joku alkanut kuvata hautausmaiden hautakiviä (joita voi olla jo noin 2000 kpl, noin 4000 nykyasukkaan kunnassa), ollakseen hyödyksi mm. sukututkijoille.
.
Harmikseni Anthony Buckeridgen Jenningsejä ei ollut säilynyt lastenosastolla Blytonin ja Burroughsin välissä. Näin esillä jonkin uutuuskirjan, jonka haluan löytää pian pääkaupunkiseudulta. Ulko-ovisuulla oli pyörähyllykkö asiakkaiden omien kirjojen kierrätystä varten, mutta valikoima oli niukka ja kunnoltaan loppuunkulunut.
.
Sade uhkaili tuulessa lentävinä pisaroina. Lähdin hyvissä ajoin Onnibusin pysäkille Nesteen bensiiniaseman pihaan. Ajan riittäessä kiersin kuitenkin neljää tietä ympäri koko korttelin, joka koostui huoltoaseman lisäksi luonnontilaisesta ryteikköisestä metsästä, aivan keskustan kulmassa!
.
Katselin Onnibusin lähestymisen 13-tietä pitkin luoteeesta Kokkolasta. Bussi kiersi pihan ympäri ja kyytiin nousi minun lisäkseni nuori nainen ja nuori mies. Kuljettaja Jyväskylään asti oli sama nuori mies kuin mennessä ja hänkin muisti minut.
.
Jyväskylästä Helsinkiin oli sen verran täysi bussi, että viereeni istui Kuopiosta lähtenyt savolaisnuorukainen, joka soitteli kännykästään kavereilleen. Oli melkein jo aikonut kosia Maria, mutta tämä halusikin erota katsellakseen muitakin, ja nyt pitäisi päästä Kuopion kämpästä eroon. Sovussa ero. Ei asialle voi tehdä mitään.
.
Nelostiellä aikataulu on kireä. Joutsassa perinneasuun pukeutunut romaninainen halusi poiketa ulos hyvästelemään rakastaan: "Mä vaan käyn saattamassa tän pojan ulkona!" Mutta kuljettaja sanoi, ettei ole yhtään aikaa! "Mä rakastan sua!" huusi nainen poikaystävänsä perään bussin ovelta.
.
Hevimiehen-oloinen kuljettaja oli sujuvasanainen kuuluttaja. "Lahdessa pidetään pitempi tauko, jos on tupakkamiehiä tai -naisia..." Kamppiin saavuttaessa jotkut palkitsivat kuljettajan hyvästelykuulutuksen taputuksin, kuten toiset lentokoneen onnistuneen laskeutumisen.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

517. Onnibus 1 eurolla Perhoon

Luin keväällä mainosviestistä, että Onnibus lisää Jyväskylä-Kokkola -linjalle pysäkin Perhon kuntaan, Kyyjärven ja Kaustisen välille. En ollut siellä vielä käynyt, joten katsoin mihin hintaan pääsisin: 1 euron menomatka, 1 euron paluu, ja 1 euro varausmaksua - ainakin lauantaina 23.4.2016.
.
Helsingin linja-autoasemalla klo 6:35 poimin Suutarin kierrätyskirjoista Rex Stoutin pokkarin englanniksi, ja jätin Alvin Tofflerin painavan kovakantisen illaksi, mutta se oli silloin jo mennyt, kuten tavallisesti käy, vilkas kiertonopeus.
.
Laiturin 9 oven edessä jonotti tusinan verran ihmisiä klo 6:40-50, kunnes ovi avattiin ja halaileva tyttöpari kiilasi kärkeen. Rovaniemen bussi klo 7, minulle vaihto Jyväskylässä. Useimmat näyttävät lippukoodinsa tabletilta tai kännykältä, mutta minä käsin isosti ja selvästi kirjoittamaltani paperilapulta.
.
Jyväskylässä risteävät Onnibussin linjat Helsinki-Oulu, Turku-Kuopio, Lappeenranta-Vaasa sekä Joensuu-Kokkola (ja päinvastoin), vaihtoaikaa vähintäänkin 15-30 minuuttia klo 10:30. Bussit jättävät poisvaihtavat ja taukoa pitävät saapumislaituriin, kunnes siirtyvät lähtölaitureihin 3,4,5, kuhunkin parikin bussia peräkkäin.
.
Huomasin Joensuusta tulleen bussin kadonneen ennen lähtöaikaansa. Olisiko mennyt tankkaamaan tai tyhjentämään vessan? Kaartoihan se lähtölaituriinsa ennen lähtöaikaa. Mutta olipa jo hermostuttanut amerikkalaisen opiskelijatytön, elokuvista niin tutun tumman pienen kiharatukkaisen juutalaisen, ehkä, joka juoksenteli bussin edessä monta metriä hyppien ja huitoen käsiään, kunnes Onnibussin savoa puhuva laukunpakkaaja tempaisi hänet äkäisesti pois ajoradalta laiturille, että pois sieltä, elä sie alle jiä!
.
Poikittaislinjalla kulki Onnibussin pienempi bussimalli. Alakerrassa oli vain 3 paikkaa aivan kuskin takana, muut ylemmässä kerroksessa, allaan vain matkatavarasäiliöt. Tilaa riitti hyvin. Bussi ajaa Jyväskylästä ensin jonkun 50 km 4-tietä pohjoiseen Oulun suuntaan, Tikkakosken lentoaseman ohi, melkein Äänekoskelle asti, ennen kuin 13-tie kääntyy luoteeseen kohti Kokkolaa. Maaperä ja maisema tuntuu muuttuvan samalla: tasaista isoa peltolakeutta ja laajaa suoseutua.
.
Saarijärven kaupunkiin (tien laidan pysäkille, SEO Rantakivi) jäi monta matkustajaa tunnin päästä klo 11:45. Keskustaajama tuntui jatkuvan kilometrejä eteenpäin, kirkko pilkotti, avara järvimaisema oli kaunis. Aikataulu Jyväskylästä Kokkolaan on laadittu väljäksi, pysäkeille jäädään 5 minuutin tauoille. Nautin, minulla ei kiire.
.
"Kykyjen" Kyyjärvellä klo 12:30 ajetaan liikekeskus Paletin pihaan, 5 minuutiksi. Kirkonkylä isoine järvineen on jossakin idässä, ei näy. Liikekeskuksessa voi ehtiä käväistä. Siellä kauppakäytävien pienen verkon varrella on pieniä tehtaanmyymälöitä, marimekkoja yms, kahvila ja perällä Salen ruokakauppa.
.
Perhoon on Kyyjärveltä 10-15 minuutin matka. Katselen silmä kovana milloin maalaismaisema muuttuisi kylämaisemaksi, kyllä vain, jo tulee talotihentymä, K-kauppaa, liiketaloja, S-marketia, painan pysäytysnappia. En kuule tai näe mitään tapahtuvan? Ohi ajetaan edelleen uuteen maalaismaisemaan. Mutta olikin vasta kylä nimeltä Möttönen, josta yhä Kirkonkylään 6 km.
.
Perhossa vastassa liikenneympyrä (ensimmäinen kahdesta), jonka luona pysähdytään huoltoaseman asvalttipihaan noin 12:45, kilometrin keskustan kaakkoispuolelle. Ehtisinköhän käydä kävellen Möttösessäkin, jonka suunnalta tulee juuri jalkaisin tyttöpari? Ehkä en, mutta kiertelen ensin etelässä, jossa on teollisuusaluekin. Menen sivutietä lounaaseen Perhonjoen 15 tonnia kantavalle puusillalle, jota ennen on pieni terveyskeskus ja ryteikköisessä ympäristössä kirjava tönökokoelma.
.
Terveyskeskuksen vieressä lojuu pieni rivitalo, ovikyltillä "Kotihoito", merkitseeköhän samaa kuin "avohoito". Yksi miesasukki huojuu pienellä omalla pihallaan klo 13 lauantaina ja saarnaa kuuluvalla äänellä raamatun apokryfikirjojen mukaan. "Apokryfikirjoissa sanotaan... että te joudutte Hel-vettiin joka ikinen! Kaikki Joutuu Hel-vet-tiin!" On syytä uskoa.
.
Toinen pikkutie vie länteen pientaloalueelle, jossa puuhailee rouva pihatöissä. Naapurinmies kävelee ohi autolleen ja tervehtii. "Ukko karkasi ostoksille!" kertoo rouva kuulumiset. Edessä lisää tieverkkoa ja taloja. Perhonjoki mutkittelee kuin käärme ja kohtaan sen taas.
.
Maaseudun Nykyisyys: pikkukunnissakin panostetaan puistoihin ja virkistysalueisiin! Kaartelevaan jokivarteen on rakennettu mutkitteleva kävelytie koivukujineen ja kävelysilta ja pikkuinen tuontihiekasta rakennettu uimarantakin kaksiosastoisine pukukoppeineen! (Muutaman neliömetrin kulmikas hiekka-alue on luotu auringonottajille kauas rannasta, ettei jokitulva veisi mukanaan.) Minun lapsuudessani maalla ei ollut yhteiskunnalta kuin mutkainen maantie ja joutomaalla urheilukenttä. Junttilan isännän perintöpellot vuodelta 1678 olivat tukkeena kaavamuutoksille. Maalla ei tuhlattu yhteiseen turhuuteen, kaupunkilaispojan muistikuvien mukaan.
.
Tyynen joen leveimpään eli levennettyyn kohtaan heijastuu vastarannalta ja hautausmaalta vanhan puisen kirkon keltainen hahmo, kellotapuli, punamultainen lainajyväaitta sekä veistoksellisia, kapean-korkeita havupuita harvakseen. Jokirinteeseen on aseteltu tukkeja portaiksi. Kevättulvat leviäisivät alavamman vastarannan niitylle.
.
Valtatie 13 hidastuu keskustassa kylätieksi, joka seuraa jonkin matkaa tiiviisti Perhonjokea. Kolme pärinäpoikaa ajelee puolen kilometrin matkaa jatkuvasti edestakaisin, edestakaisin, vuorotellen "keulien", etupyörän ilmaan kohottaen.
.
Tien ja joen väliin mahtuu juuri ja juuri rivi pientaloja, joenrantaan ulottuvin pikku takapihoin. Asuisiko täällä Perhon ydinkeskustan kerma. Toisella puolella jokea, mutta vasta etäällä tulvaniityn takana lounaassa, on "Jokirannan taloyhtiö" joukolla asuville kuntalaisille.
.
Urheilukentältä tien toiselta puolelta, ydinkeskustan koulukeskuksen vierestä, kantautuu joelle epämääräisiä kuulutusten ääniä. 2000-luvulla syntyneet pojat pyöräilevät kävelysillan yli ja päivittelevät näkemäänsä: "No Ei Oo Vähän Pal-jon Väkeä!!"
.
Lauantain suurtapaus on pesäpallo-ottelu: Alajärven Ankkurit vastaan Pattijoen Urheilijat, Pattu. Raahelaiset häviävät. Katsojia seisoskelee ohut rivistö ympäri kenttää, ehkä heistä saisi harvan risuaidan venytettyä koko tontin rajaksi.
.
Urheilijoiden touhujen katselu on todella pitkästyttävää, en jaksa sitä monta minuuttia edes erikoisuuden vuoksi. Kävelen kunnan koilliseen vievää pääkatua (poikittainen valtatielle) perhos-vaakunaisen Perhon kunnantalon ja urheilukentän välistä, mutta se muuttuu pian uuden rakennettavan pientaloalueen pihakaduksi. Etelämpänä alkaa liikunta-alue talven hiihtolatuineen, kesän lenkkipolkuineen.
.
Vielä metsäänkin kantautuu kuulutusten ääniä, mutta erilaisia, kuin keskenään kilpaillen! Aivan, Perhossa on meneillään samanaikaisesti toinenkin kaiuttimista selostettava tapahtuma, koulukeskuksen kaakkoispuolella: hevosten katsastus! Kinnulaan vievällä rauhallisella 7520-tiellä näin jonkun ratsastajankin, sekä alkavaa peltolakeutta.
.
Kylän kaupallinen ja hengellinenkin keskusta on pohjoisemman (luoteisemman) liikenneympyrän kohdalla. "Arsin rinki" on autojen kiertämä kehä nimeltään, jättiläisen kuula on koristeena ympyrän laidalla. Perhosta lienee kotoisin liinapäiseksi muistelemani yleisurheilija Arsi Harju. Sukunimi näytti yleiseltä, kun katselin seurakunnan hautakiviä.
.
K-Market, S-Market, sekä ravintola Hullu Hevonen, Crazy Horse (suljettu, lopetettu), ja muita liikehuoneistoja itäpuolella. Lännessä mäen harjalla kirkko (vuodelta 1903), rönsyillen ulokkeina moneen suuntaan, korkeine torneineen keskeltä kattoa. Vieressä kellotapuli (1799) ja hautausmaa, sekä alarinteessä kotiseutumuseo - vanhassa puisessa vilja-aitassa, missäpä muualla.
.
Pesäpallo-ottelun loppuessa soitetaan ämyreistä Tina Turnerin laulu: Simply the Best, better than all the rest. Väkijoukot hajaantuvat, makkaroiden ja juomien myyjät pakkaavat tavaroitaan, linja-autot odottavat koulurakennuksen varjossa pelaajajoukkueita. Kierrän koulukeskuksen mäen, kirjastokin aukeaisi arkipäivinä.
.
Odotellessani paluubussia katselen tarkemmin missä Perhon pysäkki onkaan: St1-asema, jossa Matkahuolto lukee ovessa. Rengasliike ja K-maatalous (joskus erehdyn ihmettelemään, onko kylässä toinenkin K-kauppa?) Kuppila tarjoaa pannukakkua hillolla, yhdellä eurolla. Pihalla on leikkimökki ja iso opaskartta, joka on vuosien kuluessa vanhentunut tiedoiltaan. "Tarkista tiedot yrityksistä", kehottaa lisätty lappunen.
.
Onnibussi ajaa paikalle liikenneympyrän ja huoltoaseman takapihan kautta ympäri kääntyen. Nyt minä, pihan ainoana ihmisenä ja lähtevänä matkustajana, heilun ja huidon turhanpäiten, kuten amerikkalaistyttö Jyväskylässä. Bussi pysähtyy, jopa muutaman minuutin tauolle. Kuljettajana Kokkolasta on yhä sama mies joka ajoikin Kokkolaan.
.
Möttönen, Kyyjärvi, Saarijärvi, tuttuja paluumatkalla. Bussissa hieman arabilta näyttävä mies soittelee useita ranskankielisiä puheluita ja yhden suomeksi vaimolleen: jätti kissalle ruokaa moneksi päiväksi parvekkeelle ja parvekkeen oven raolleen, ei lämmitystä, joten ei maksa taloyhtiölle mitään. Jyväskylään saavutaan 20 minuuttia etuajassa, väljä aikataulu, ja väljä on vielä Helsingin-bussikin, johon vaihdan.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

516. Elokuvateatterini 91-100 (Lahti, Kirkkonummi)

Nyt minulla on yli 580 elokuvissakäyntiä - millaisissako teattereissa?
Jatkan kirjoituksia 499 ja 507-515, joissa kerroin aiemmin
käyntijärjestyksessä 90:stä ensimmäisestä elokuvateatterista.
.
91) Finnkino OMENA 3, Piispansilta 11, Matinkylä, ESPOO
.
Espoon toiseksi isoin ja Suomen 8. suurin kauppakeskus Iso Omena avattiin syyskuussa 2001. Suurketju Finnkino sai kaapattua pienyrittäjältä talon kolmen elokuvasalin vuokrasopimuksen vuonna 2006.
.
Helatorstaina 5.5.2016 saavuin Isoon Omenaan etsimään itselleni ennen kokematonta elokuvateatteria. Kiersin risteytyvät kauppakäytävät etelään, pohjoiseen ja länteen, kunnes länsisiiven toisesta kerroksesta löysin hakemani. Olin vuosia sitten käynyt vasta Omenan kirjastossa.
.
Teatterilla on myös oma sisäänkäynti Markkinakadun puolelta. Ehkä tieto siitä olisi voinut olla opastukseksi, kun pohjapiirroksia ei ollut nähtävissä.
.
Länsikäytävän toinen kerros on omistettu teatterille. Eteläpuolella lasiseinä ulos, näkymä rakennustyömaalle. (Videonäytöllä luvataan metrojunan alkavan kulkea jo 100 päivän kuluttua, 15. elokuuta 2016). Käytävän pohjoispuolella ovat salit peräkkäin: 1,2,3.
.
Käytävän suulla levittäytyi ensin roskaherkkumyymälä lipunmyynteineen, johon jonoa vain yksi ihminen kerrallaan klo 13:40 helatorstain yleisenä vapaapäivänä. Vaihdoin 9,75 euron arvoisen joululahjalipun pääsylippuun.
.
Kevätaurinko helotti kuumentaen yksinkertaista lasikäytävää, jonka varrella seisoskelivat nuoret lipuntarkastajat, tyttö ja poika. "Pian avataan ovi". Muutama odottelija popcorn-pusseineen istui puupenkillä lasiseinää vasten, vastapäätä ovia, joiden takana salit 1-3, joissa 201, 118 ja 94 istumapaikkaa.
.
Kolmossali oli pienin ja viimeinen lännessä. Sisään valkokankaan oikealta puolelta. Tuntui pimeältä auringon häikäisyn jälkeen. Portaat heti vasemmalle, hyvät korkeuserot riveillä. Nousin 3. riville, paikkani 34 oli rivin keskellä. Arviolta 13 punaista kangasistuinta kutakin n. 7 riviä kohti. Eturivin paikoille 5-9 asettui 5-henkinen lapsiperhe popcorneineen.
.
Elokuvana klo 13 - 14:40 oli Suomen katsotuin dokumenttifilmi "Järven tarina" (2016), "6000 vuotta järvien historiaa", teksti Antti Tuuri, ohjaajat Kim Saarniluoto ja Marko Röhr. Elokuvaa edeltäneet mainokset olivat kovaäänisiä: Röllipeikko ja Angry Birds, "Änkkärit". Sitten alkukuvana 4 minuutin vedenalainen tanssielokuva "Noste", jossa esiintyjänä Etel Röhr.
.
Pääfilmissä upeita ilmakuvia, kohteena järvi, Puula. Taisi Punkaharjukin vilahtaa. (Aloin haaveilla elokuvasta, joka vain esittelisi Suomea ilmasta, yhtä hyvin tunnistettavia kaupunkeja kuin metsien ja järvien luontoa.) Veden alta tavattiin ahvenia ja haukia, veden päältä kuikka ja joutsenia, rannoilta karhu ja hirviä. Virtaavaa vettä, kalat hyppelivät ylemmäs, mutta heikoimmat eivät jaksaneet. Kaunis kuvamaailma. Saimaannorppia kuutteineen esiintyjinä. Myös elotonta luontoa, veden kirkkautta.
.
Lopputekstien jälkeen poistuminen näin iltapäivällä itään kauppakeskukseen. Illalla viimeisen filmin jälkeen kuljettaisiin omaa uloskäyntiä alas länteen. Elokuva (1 h 20 min.) oli katsomieni listalla järjestyksessä 573.
.
**
.
92) KINO IIRIS, Saimaankatu 12, "Kansantalo", LAHTI.
.
Kävelin sunnuntaipäivänä 8.5.2016 kolmen jälkeen Lahdessa mäkeä alas harjulta, Saimaankatua pohjoiseen. Huomasin jo kaukaa kadunkulmassa Kansantalon, jonka ulko-ovet kutsuvasti auki etupihalle etelään. Siispä astuako sisään ja nousta teatterisaliin yläkerrassa? Ulkona ei kuitenkaan ollut näkyvissä mitään tietoa Goethe-Instituutin järjestämästä saksalaisesta filmiesityksestä?
.
Sitten hoksasin, että Saimaankadun viettäessä edelleen pohjoiseen, sen varrelta avautuikin ovi talon kellariin, ja itäseinässä komeili iso selkeä neonkyltti: Kino Iiris. Ovipielessä oli lasiseinäinen vitriini, jossa kerrottiin esitettävistä elokuvista.
.
Ulko-oven takana olivat sisäportaat, jotka vaihtoehtoisesti vasemmalla nousivat puoli kerrosta ylemmäs Kansantalon meteliin (liekö siellä ravintola tai muu kansankokous), taikka oikealla puoli kerrosta alaspäin, 101-paikkaiseen elokuvateatteriin, jonka työväenyhdistys oli aikoinaan tulonlähteekseen keksinyt perustaa ja rakentaa.
.
Alhaalla lyhyehkö suora käytävä vei länteen. Sen varrella olivat vasemmalla pieni näyttelysali valokuville ja oikealla lyhyt wc-käytävä. Aulan eteläpuolella oli pitkä istumapenkki odottajille. Odotustilan länsipäässä pohjoispuolella oli lippuluukku ja sen jälkeen ovi ainoaan elokuvasaliin.
.
Lipunmyyjäpoika hämmästytti minut laskemalla huolellisesti ojentamani kolikot, joita oli sentään vain kolme kappaletta, 1,2,1, yhteensä neljä euroa, minkä tasarahan verran Goethe-Instituutin näytökseen Lahdessa maksoi (Helsingissä olisi ollut ilmaista instituutin omissa tiloissa). Olin ensimmäinen asiakas, vaikka filmin alkuun ei ollut enää kymmentäkään minuuttia.
.
Istuin aulan penkille odottamaan, kaivoin esille kameran matkapuhelimessani ja valokuvasin vanhanaikaisen kuluneen miljöön, mukaan lukien juuri saapuneen seuraavan yksinäisen lipunostajan. Asiakkaita Goethe-Instituutille ehti kertyä viime minuutteina lopulta seitsemän, nuorehkoja miehiä ja naisia lähes tasan.
.
Elokuvasaliin vei ovi vasemmalle etelään, lännestä käytävän perältä. Valkokangas oli pohjoisseinällä ja sisään tultiin sen vierestä. Valitsin itselleni 3. rivin keskipaikan. Tyttöpari kiersi oikealta sivulta ja oli tulla vastaani 3. rivillä, mutta vaihtoikin neljännelle riville. Lisäksi katsojia tuli riville 2 ja joku vielä riville 4. Pieni oli valkokangas ja pieniä filmin alatekstit, mutta hyvä istumapaikka minulla.
.
Päivän saksalainen elokuva oli "Kafkanistan", englanninkieliseltä nimeltään "After Spring Comes Fall". Ohjaajana Daniel Carsenty. Filmi alkoi Syyriasta, nuoren naisen ja miehen lempimisestä makuuhuoneessa. Räjähdyksistä kadulla, aluksi vain hämmästyttävistä, alkoi sota. Nainen päätyi Berliiniin, töihin pesulaan, asettelemaan vaatteita koneeseen kuivumaan. Kolme Syyrian agenttia yllätti naisen kotoa ja he pakottivat tämän uhkailulla ja pahoinpitelyllä ryhtymään naisagentiksi ja vakoilemaan Saksaan paenneita syyrialaisia. Nainen joutui esiintymään journalistina ja haastattelemaan muka lehtijuttuihinsa toisinajattelijoita. Nainen menetti palkkatyönsä, mutta teki lopulta rajun teon tappamalla häntä kiristäneen pahan hallituksen agentin. Filmin pituus oli 90 minuuttia ja se oli katsomieni luettelossa numero 574.
.
***
.
93) Finnkino KUVAPALATSI 4 (1-6), Vapaudenkatu 13, LAHTI.
.
Olin sunnuntaina 8.5.2016 kävellyt Lahden Vapaudenkatua itään ensin Finnkinon ohitse, Trion kauppakeskukseen asti, jossa uskoin teatterin (vuodelta 2007) olevan. Trion itäsivustalla kiitettiin tupakoinnista: "Kiitos kun poltat tässä!". Kukaan ei sentään polttanut. Lahti tuntui hämmästyttävän hiljaiselta niinkin isoksi kaupungiksi, verrattuna vaikkapa Jyväskylään.
.
Kauempaa idästä tai varsinkin Vapaudenkadun pohjoispuolelta näinkin selvästi Finnkinon ison kyltin korkealla seinässä. Ulko-ovi ei ollut huomiotaherättävä varsinkaan aamupäivällä ollessaan vielä suljettuna. Tai ehkä olin katsellut Matkapoikien näyteikkunaa kadun toisella puolella.
.
Vapaudenkatu 13:n ulko-oven takana avautui väljä, sisäänpäin taloa pitkänomainen aula, jota hallitsivat kuitenkin keskellä kierreportaat ylempään kerrokseen. Valaistut lasilaatikot seinillä mainostivat esitettäviä filmejä. Perällä oli elokuvateatterin 2-kassainen lipputiski, mutta suljettuna. Liput kehotettiin ostamaan oikeanpuoleisen eli läntisen makeiskaupan kassoilta (2 kpl). Niistäkin vain toinen oli miehitetty ja klo 20:20 sille muodostui pitkähkö jono. Nuoret lastasivat sylinsä täyteen roskaherkkuja ja juomia, etteivät pökertyisi esityksen aikana nälkään taikka janoon.
.
Naisseurueista joku iäkkäämpi rouva poikkesi naistenhuoneeseen aulan itäpuolelle. Ovessa näkyi olevan kolikkomaksu! Pohjapiirroksesta havaitsin toisessa kerroksessa olevan myös käymälän, joka osoittautui ilmaiseksi, kunhan nousin kierreportaat.
.
Toisen kerroksen aulassa vetelehti melko paljon odottajia, keskimäärin nuoria aikuisia, toukokuun kuuman kesäpäivän kunniaksi vähissä vaatteissa, shortseissa. Etelälaidalla sijaitsivat järjestyksessä ovet saleihin 3,4,5,6, kun taas saleihin 1 ja 2 päästiin vasta 4. kerroksesta, mutta en tullut käyneeksi katsomassa niitä. Viettäisivätköhän isot salit, 354 paikkaa ja 194 paikkaa, neljännestä kolmanteen kerrokseen asti.
.
Tutustuin saliin 4, jossa näytti olevan 10 paikkaa 9 rivillä, yhteensä 90 tai 88 paikkaa. Asetuin kolmannen rivin keskelle, tuolille 6. Saliin tultiin valkokankaan oikealta puolelta ja vasemmalla penkit päättyivätkin umpiseinään.
.
Ohjelman aluksi esitettiin 15 minuuttia mainoksia. Minua huolestutti, etteivät vain  filmin alku ja loppu viivästyisi niin paljon, etten ehtisi päivän viimeiseen Onnibus-vuoroon klo 22:40, kohti Helsinkiä (josta olin maksanut etukäteen 5 euroa). Itse elokuva oli vain 99-minuuttinen, ja internetissä kestoajaksi oli annettu 1 h 50 minuuttia klo 20:30-22:19.
.
Hyvin ehdinkin filmin jälkeen n. 20 minuutissa nousta Rautatienkatua pitkin etelään harjulle ja laskeutua sitten alas Matkakeskukseen, joka yhdistää helmikuusta 2016 alkaen Lahdessa rautatieaseman ja linja-autoaseman. Entinen bussiasema oli autioitunut avaraksi pysäköintikentäksi, kävin aamupäivällä katsomassa, ja kävelin sieltä rantoja pitkin länteen Jalkarantaan.
.
Esitettävä elokuva oli Babak Najafin ohjaama, 60 miljoonaa dollaria maksanut "London has fallen" (jatko-osa filmille "Olympus has fallen"). Terroristit juonivat Lontooseen G7-kokouksen, johon saapuvista valtionjohtajista he sitten onnistuivat tappamaan kaikki muut paitsi Yhdysvaltain presidentin, joka pakeni Lontoon raunioiden keskellä turvallisuuspäällikkönsä kanssa. Erittäin vauhdikkaita räjäytyskohtauksia ja virtuaalinen Lontoon hävittäminen oli tavallaan viihdyttävä spektaakkeli nykyelokuvan käytettävissä olevin keinoin. (Onkohan Rooman paloa keisari Neron aikana keksitty vielä toteuttaa elokuvaksi?) 99 minuuttia. Katsomisluettelossani järjestysnumeroksi tulee 575.
.
****
.
94) KINO TULIO (Kavi), Sörnäisten Rantatie 25 A, V krs. HELSINKI
.
Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti (Kavi) toimii Sörnäisissä samassa talossa Työväenliikkeen kirjaston kanssa. Molemmat järjestivät toukokuussa 2016 yhteistyössä kaksi ilmaista elokuvaesitystä teemalla "Kallio kukkii".
.
Ensimmäinen filmeistä oli Veikko Kerttulan "Kämppä" (1970) ja toinen Riikka Takalan dokumenttifilmi "Pitkänsillan pohjoispuolella" (1982), molemmat pohjautuen kirjailija Alpo Ruuthin teksteihin. Katsoin jälkimmäisen, joka oli "dokumentti työläisten kaupunginosasta Kalliosta".
.
Ajelin perjantaina 20.5.2016 bussilla 55 Rautatientorilta Suvilahden pysäkille ja tutkiskelin Sörnäisten Rantatien länsipuolen pitkää talorivistöä. Vastapäätä Parrukadun kulman ABC-bensiiniasemaa, kuusikerroksisen valkean talon 5. kerroksen nauhaikkunoiden yläpuolella lukeekin punaisin kirjaimin "Kansallinen Audiovisuaalinen Instituutti".
.
Talon ensimmäisessä kerroksessa on Työväenliikkeen kirjaston näyteikkunarivi, houkutteleva vanhojen kirjapainotuotteiden ystävälle. A-porras on pimeässä syvennyksessä Käenkujan kulmassa, josta johtavat jykevät kiviportaat ylös Vilhonvuorelle. Koska minulla oli vielä 10 minuuttia joutoaikaa, kiipesin hetkeksi Katri Valan puistoon katselemaan maisemia ja lähitaloja muutamaa kerrosta ylempää.
.
Kirjasto oli juuri sulkeutunut klo 16 ja oven edustalla hetki sitten vetelehtineet odottajat olivat jo menneet joko sisälle tai tiehensä. Lasioven takana aulassa viehätti moniin vitriineihin sijoitettu näyttely painotuotteista, joita olisin voinut katsella paremmalla ajalla. Myös näyttely Kimmo Kiljusen tuotannosta.
.
Kahdesta 10:n henkilön hissistä toiseen tuli heti perässäni nuori nainen, mutta meistä kummankaan napinpainallus 5. kerrokseen ei saanut hissiä liikkeelle! Ei ennen kuin hissi ilmeisesti tilattiin ylös, onneksipa juuri 5. kerrokseen, jonka aulassa odotti poistujia edellisestä elokuvaesityksestä tai Instituutin arkistosta. Ehkäpä hissi oli ohjemoitu pelkästään kuljettamaan väkeä ulos klo 16:n ja virka-ajan jälkeen.
.
Kiirehdin osaavamman perässä Audiovisuaalisen Instituutin tilojen läpi peremmälle oikealle, muutamia porrasaskelmia alemmaskin, ohimennen silmäillen museoituja kameroita ja projektoreja ja esiin asetettuja elokuvakirjoja. Nurkasta käytävän pätkä, ovi oikealle, ja valkokankaan vasemmalta sivuseinältä elokuvasaliin, joka näytti jo lähes viimeistä paikkaa myöten täydeltä.
.
Kino Tuliossa on taakse kohoava moderni katsomo, reunakäytävät, siistit siniset penkkirivit, 6 riviä, kullakin 9-10 istuinta, yhteensä 57 paikkaa. Nousin vasenta reunaa riville 5 ja löysin tyhjäksi jääneen 2. paikan reunasta, tytön ja miehen välistä. Hyvä tuoli. Joku rouva enää sai eturivistä paikan, jonka toisen rouvan kassi suostui hänelle luovuttamaan. Vielä valojen sammuttua saapui jokunen myöhästyjä sisälle, istuen kai käytävän portaalle. Mikähän tilan sallittu maksimihenkilömäärä?
.
Värifilmi "Pitkänsillan pohjoispuolella" (1982) oli jaettu kolmeen osaan. Ilmakuvat viehättävät aina! Näimme Vaasankadun kauppahallin, jota ei enää ole. Lukemattomat pikkuliikkeet ja työpajat kukoistivat kerrostalojen kivijaloissa, Ruuthin suutarinverstaskin. Vanhat rouvat muistelivat menneisyyttä, eräskin oli ollut 8-vuotias vuonna 1912, siis 78-vuotias vuonna 1982. Lapset olivat laskeneet talvella liukumäkiä. Erästäkin mahtavaa matamia tai jyhkeää Justiinaa oli naapurusto aikoinaan kutsunut "Poliisiksi": "Ja kun MINÄ sanoin, niin kyllä lapset uskoivat!" Uskottava hän oli. Minuakin ja muita katsojia nauratti useassa kohdassa. Elokuvassa oli mukavasti huumoria, tahallisesti ja tahattomasti. 50 pientä minuuttia (klo 16:20-17:10). 578. katsomani filmi.
.
*****
.
95) KORJAAMO KINO, "Elokuvasali", Töölönkatu 51b, HELSINKI 25
.
Töölön raitiovaunuhallien länsipäähän, Raitiovaunumuseon viereen ja Korjaamon lopetetun Gallerian paikalle on helmikuun alussa 2016 avattu Kaksi 124-paikkaista elokuvateatteria.
.
"Elokuvasali" on pysyvä, siinä on digiprojektori, tummat seinät, nouseva katsomo ja penkeissä esiinvedettävät tarjottimet pikkusyötäviä varten, joita myy viereinen ravintola.
.
Kakkosteatteri "Kulmasali" on irtotuolein varustettu monikäyttötila.
.
Tiistaina 29.11.2016 tutustuin ensin remontoituun Töölön kirjastoon Topeliuksenkatu 6 (Aarne Ervi 1970). Klo 19:45 kävelin viistoa Eino Leinon katua runsaat sata metriä itään Töölönkadulle. Raitiovaunuvarikko keltaisine halleineen on Helsingin persoonallisimpia rakennuksia ja täyttää koko korttelin Mannerheimintielle ja Humalistonkadulle asti.
.
Katujen kulmassa, Töölönkadun puolella, oli länsiovi Raitiovaunumuseoon avoinna (vaikka museo sulkeutuu normaalisti klo 17). Ulkotulet roihusivat, ihmiset parveilivat, nainen tilasi kännykällä taksia. Pihalla lasivitriinissä esiteltiin viikon elokuvaohjelma! Astuin eteisaulan tungokseen - jossa jonotettiin Slush-tapahtumaan! Raitiovaunuhallista kaikui puhetta ja sen peräseinää valaisi elävä kuvaesitys. Kysyin vaatenaulakosta, missä "Elokuvasali" on? - Viereisessä rakennuksessa, ulkokautta!
.
Tosiaan, toinen samanlainen halli seuraa heti pohjoisempana, Töölönkatu 51 b. Sisäänkäynti erottavalta pihakaistaleelta etelästä. Ulko-oven takana avara aula, jossa tuoleja ja pöytiä. Vasemmalla lännessä ravintola. Keskellä avoin infotiski, jolta jonotettiin elokuvalippuja. Pohjoisseinällä oviaukon yllä kirkas neonvaloteksti "Kino". (Palautuisiko Arabian Kino Sheryl mieleen?)
.
Leffaliput tulostuivat hitaasti, vaikka useimmat jonottajat ilmoittivat nettivarauksen koodin. Minä maksoin lipustani käteisellä 8 euroa. (Afrikkalaisen elokuvan festivaalin HAFF:in erikoishinta oli sentään normaalia 12-euroista lippua halvempi.)
.
Kymmenkunta minuuttia pysähtynyttä odotusta parissa epämääräisessä jonoutumassa kohti "Kino"-tekstiä. Paljon valkoisia opiskelijaneitosia ja muutamia mustia miehiä. "Kinon" ovi avattiin vasta klo 20 jälkeen. Kävelin jonossa kapeaa käytävää pohjoiseen, sitten kapeaa pohjoisikkunallista käytävää itään, kunnes ovi etelään päästi minut itäseinän elokuvakankaan vasempaan kulmaan. Kukaan ei tarkastanut lippuja, tällä kertaa.
.
Punaiset penkkirivit kohosivat länteen. Varauloskäynti vastapäätä kankaan eteläpuolelta. Tulokäytävämme siis kiersi elokuvasalin seinien ympäri takaa ja sivulta. Noin 10 x 12 istuinta kerryttää 124 paikkaa. Salissa kaarsin eteläistä sivukäytävää rivin 4 paikalle 3. Rivit tulivat melko täyteen, mutta kukaan ei istunut viereeni. Viimeiset katsojat saapuivat pimennettyyn saliin.
.
*
"Half of a Yellow Sun" oli 582. teatterissa näkemäni elokuva, mutta ensimmäiseni Nigeriasta. Ensikertalainen ohjaaja oli Biyi Bandele, 2013. Alkuperäinen Chimamanda Ngozi Adichien romaani vuodelta 2006 on käännetty suomeksi: "Puolikas keltaista aurinkoa". Nimellä tarkoitetaan Biafran valtion lippua vuosina 1967-1971.
.
Mietin, mahtoivatko kaikki nuoremmat katsojat tunnistaa elokuvamusiikin, Sibeliuksen Finlandia-hymnin, ja tietää miksi juuri se soitettiin, vieläpä kahteen otteeseen!
.
Tarina kertoi mustan yläluokkaisen nigerialaisen / biafralaisen sisarparin (kaksosten) tarinan Nigerian itsenäistymisen alkuvuosilta 1960-luvulta Biarfan sodan (1967-71) loppuun. Elokuvan loppupuoli oli jyrähtelevää sotaa pommituksineen ja teloituksineen, mutta alkupuoli saippuaoopperaa.
.
Siispä perhe- ja sisarusriitoja! Mustaihoinen kirjallisuuden professori pettää oppinutta morsiantaan Olannaa yksinkertaisen maalaistytön kanssa, joka synnyttää lapsen. Morsian Olanna puolestaan kostoksi pettää miestään - oman sisarensa Kainenen valkoihoisen miesystävän kanssa!!
.
Englannissa opiskelleet mustat tuntuivat elävän brittiläisen yläluokan tyyliin 1960-luvulla. Toinen sisar on perheen liikenainen ja hänellä on ammattitaitoinen musta hovimestari Harrison. Ensimmäisellä sisaruksella on palveluksessaan uskollinen "houseboy" Ugwu ja välillä anopin tuoma keittiöpiika, josta hirviöanoppi haluaisi pojalleen maalaisemman vaimon. Pariskunta adoptoi piikatytön aviomiehelle synnyttämän lapsen.
.
Mustaihoisten igbo-heimolaisten brittiläisen tapahienostelun ja päivällisten kohdalla minusta tuntui kuin katsoisin afrikkalaisen teatterin esitystä, jossa paikalliset mustat vain näyttelevät valkoisen näytelmäkirjailijan valkoisia henkilöitä, eivätkä tarkoitakaan esittää afrikkalaisia! Amerikkalaisen saippuaoopperan lokalisoitu versio mustin näyttelijöin afrikkalaiseen televisioon?
.
Siitä huolimatta kokonaisuutena nautin värikkään elokuvan katsomisesta! Alkava sisällissota toi filmiin jännityksen ja historiallinen tausta syvyyttä. Väliin oli lisätty tapahtumakarttoja ja television aitoja mustavalkoisia uutisfilmejä! Nuori sotakirjeenvaihtaja Frederick Forsyth selosti! (Jo ennen menestysromaania "Shakaali" häneltä käännettiin suomeksi "Biafran tarina", jonka luin v. 1972.)
.
(Ibo- tai Igbo-heimon Nigeriasta irrottama öljyrikas Biafran valtio omaksui kansallislaulukseen Sibeliuksen Finlandian. Suomalaiset lehdet julkaisivat järkyttäviä uutiskuvia Biafran nälkää näkevistä lapsista. Liberaali arkkitehtiylioppilas Ville Komsi aloitti Biafra-radikaalina ja pääsi käymään maassa avustuslentokoneen mukana. Tuntematon maalasi Temppeliaukion kirkon kallioon sanan Biafra.)
.
******
.
96) KANNUKINO, Kannusali, Kannusillankatu 4, Espoon keskus
.
Lasiovirivin takaa, Kannukadun itäpuolelta, lähtee alas kellariin viettävä tilava betonikäytävä, jonka varrella on ovia liikuntatiloihin. Kellarissa on pari aulatilaa, joiden välissä leveät kierroportaat alempaan kellaritilaan. Ala-aulassa on lipunmyyntikoppi ja ovet käymälöihin.
.
Siistin, nykyaikaisen elokuvasalin iso valkokangas on pohjoisseinällä. Katsomossa on noin 11-12 riviä, jokaisella ehkä parikymmentä istuinta.
.
Lauantaina 2.9.2017 klo 16 kävin katsomassa Lasse Naukkarisen (s.1942) omaelämäkerrallisen elokuvan "Olipa kerran utopia" (2004). Ohjaaja oli paikalla kertomassa elokuvastaan. Katsojia oli runsas 30, joista melkein kaikki 75 vuotta täyttävän Naukkarisen ystäviä ja tuttavia elokuva-alalta, mm. dokumenttiohjaaja Jarmo Jääskeläinen, toimittaja Eeva Järvenpää, valokuvamalli Eija Pokkinen, kommunistipoliitikko Esko Seppänen.
.
Naukkarinen oli yhdistellyt vanhoista filminpätkistä tarinaa elämänsä varrelta, alkaen opinnoista ja opettajistaan 1962, sitten Tshekkoslovakian miehitystä vastustavasta mielenosoituksesta ja Helsingin vanhan ylioppilastalon valtauksesta 1968, Chilen sotilasvallankaappauksesta 1974.
.
"Puolueeseen en liittynyt", mainitsee Naukkarinen elokuvassa, yksikkömuodossa. Suomessa on kuitenkin monipuoluejärjestelmä, jossa minä en ole liittynyt puolueisiin, mihinkään monista.
.
Ystävät ja tuttavat taputtivat ja kiittelivät esityksen jälkeen, miten tunsivat käyvänsä läpi omankin elämänsä, katsellessaan elokuvaa. Yhteinen sukupolvikokemus. 90 minuutin elokuvan ja 45 minuutin keskustelun jälkeen kaikki paitsi pari katsojaa viivyttelivät vielä aulassa jäädäkseen kahville keskustelemaan lisää. Esitys oli maksuton ja kuului Espoon "Suomi 100 vuotta" -ohjelmistoon. Elokuva oli esitetty televisiossa viimeksi vuonna 2012.
.
*******

97) KARASALI, Karatalo, Espoon Karakallio, Kotkatie 4
.
Espoon Karakallion ostoskeskuksen länsipuolella on arkkitehtitoimiston Nurmela, Raimoranta ja Tasa suunnittelema pieni kulttuurin monitoimitalo vuodelta 1987. Ulkoportaat vievät lasiovelle, jonka takana on pikkuinen aula tuoleineen ja näyttelysoppineen, naulakko ja kirjojen kierrätyshyllykin.
.
Etuvasemmalla aulassa on lipunmyyntitiski, jonka vieressä ovi 137-paikkaiseen, jyrkästi alas laskeutuvaan auditorioon (noin 9 penkkiriviä, kullakin n. 15 paikkaa). Alimpana edessä on pieni näyttämö, jonka peräseinällä valkokangas.
.
Sunnuntaina 11.2.2018 klo 15:30 kävin "DocPoint-jatkoilla" katsomassa ilmaiseksi elokuvan tutkimusmatkailija ja diplomaatti John Ramstedtista (1873-1950). Dokumenttifilmin "G.J. Ramstedtin maailma" (2017) kahdesta ohjaajasta Martti Kaartinen oli poissa, mutta Niklas Kullström paikalla vastaamassa katsojien kysymyksiin.
.
Elokuva oli kuvattu 9 viikon aikana matkareitillä Japani, Etelä-Korea, Kiina, sekä junalla Mongoliaan, mutta paikat esitettiin Ramstedtin matkojen järjestyksessä Mongolia, Japani, vähän Kiinaa ja Koreaa. Etelä-Korean osuus oli filmattu vain yhdessä päivässä, Mongolia kuukaudessa.
.
Parasta ja minulle tuoreinta katsottavaa oli Mongolian vihreiden puuttomien arojen maisema, jota näytettiin paljon yläilmoista, nykyaikaisesti drone'lla eli automaattisesti ohjatulla minihelikopterilla kuvattuna! Myös Mongolian kaupunkimaisemaa olen saanut nähdä mediassa paljon harvemmin kuin Kiinan, Korean tai Japanin.
.
Filmin molemmat tekijät tunsivat entuudestaan hyvin Itä-Aasiaa asuttuaan siellä, mm. toinen vuoden Japanissa. Tietämys oli paljon helpottanut kuvauspaikkojen valintaa jo etukäteen.
.
Altailaisten kielten tutkija, professori Gustaf John Ramstedt (22.10.1873-25.11.1950) oli etevä historian merkkimies päähenkilöksi. Hänen vanhoja matkakertomuksiaan luettiin ääneen tuoreen kuvamateriaalin päälle. Hän oli ollut kirjaamassa muistiin Mongolian suullista kansanperinnettä vuosina 1898-1901, 1909 ja 1912.
.
Suomen itsenäistyttyä 1917 Ramstedt lähetettiin vuosiksi 1919-30 Suomen asiainhoitajaksi Japaniin. Hän opetteli japanin kielen pitkällä laivamatkalla! Kun Kansainliitto vuonna 1920 ratkaisi Ahvenanmaan kuulumisen Suomelle eikä Ruotsille, diplomaatti Ramstedtin hankkima Japanin tuki Suomelle osoittautui ratkaisevaksi.
.
Elokuva on valkokankailla katsomieni listalla 584. (40 vuoden ajalta). Aion lukea Ramstedtin kirjoista "Seitsemän retkeä itään" (1944) sekä "Lähettiläänä Nipponissa" (1950). Jälkimmäisen muistelin jo lukeneenikin, mutten löydäkään sitä 7000 kirjan listaltani. Sotkenkohan johonkin toiseen vai olenko unohtanut aikanaan tehdä kirjauksen? Täytyy ainakin selata nähdäkseni tuntuuko tutulta.
.
********
.
98) MARTINUS Kulttuuritalo, Martinlaaksontie 36, Vantaa
.
Vantaan Martinlaakson lukion ja Kauppiaitten kauppaoppilaitos Mercurian rakennusten yhteyteen valmistui vuonna 1987 kulttuuritalo Martinus, jolla on 444-paikkainen konserttisali.
.
Torstaina 15.2.2018 kävelin Helsingin keskustasta luoteeseen Konalaan (Nervanderinkatu, Töölönkatu, Minna Canthin katu, Messeniuksenkatu, Topeliuksenkatu, Tukholmankatu, Pihlajatie, Mannerheimintie, Vihdintie, Pitäjänmäentie, Konalantie) ja edelleen pohjoiseen Vantaalle (Malminkartanontie, Naapuripellontie, Vantaan raja, Raappavuorentie, Martinlaaksontie).
.
Sisäänkäynti Martinlaaksontie 36:ssa vei pohjoisesta etelään, matalaan yhdysosaan korkeiden mähkäleiden välissä. Oikealla lännessä avautui sadalle ihmiselle mitoitettu lämpiö, jonka yhteydessä vartioitu naulakko, pöytiä ja nojatuoleja.
.
Torstaina 15.2.2018 kello 18-19:30 esitettiin "DocPoint-jatkoilla" ilmaiseksi dokumenttielokuva "The Fifth Sun" (2017), ohjaajana (paikalla) italialainen Matteo Maggi. Filmin pääosassa oli suomalainen maailmanmatkaaja Panu Heikkurinen, joka muistutti kasvoiltaan Vihreiden puheenjohtajaa Touko Aaltoa.
.
Katsojia kertyi vain tusinan verran valtavaan saliin, jossa oli arviolta 20 penkkirivillä kullakin 22 istuinta. Asetuin itse optimaalisesti rivin 5 keskelle. Valkokangas levittäytyi vasta näyttämöareenan takana ja katsomo kohosi voimakkaasti takaseinää kohti. Muut katsojat sijoittuivat taakse tai keskiriveille, jos eivät suorastaan piippuhyllylle.
.
Nähtiin Road Movie, matkaelokuva, matkustushimosta eli "Wanderlustista". Päähenkilö Panu osti Helsingissä romanipariskunnalta pakettiauton 2000 eurolla. Sitten entinen palomies Heikkurinen lähti, kyydissään kolmen italialaisen kuvausryhmä, ajamaan itään, yli valtiorajojen, Venäjä, Kirgisia, Kiina, Hongkong, Indonesia, kohti Australiaa, jossa päämääränä oli nähdä parin kuukauden päästä auringonpimennys!
.
Kuvatussa filmimateriaalissa on hienoja, harmillisen lyhyiksi jääviä maisemapätkiä, sekä eloisia henkilökuvauksia kohdatuista kiinnostavista ihmisistä. Katsoisin mielelläni uudelleen! Rajoilla syntyy vaikeuksia byrokratian kanssa, viisumia joutuu odottamaan viikon, huonot tiet muuttuvat lumisiksi ja jäisiksi. Autoa ei päästetäkään Kiinaan, vaan se joudutaan lahjoittamaan Kirgisiaan. Panu kyllästyy ahtaaseen joukkomatkailuun junilla ja katoaa kuvausryhmältä, joka suorittaa keskenään matkan loppuun Cairnsiin. Lieneekö Panu jäänyt Australiaan?
.
Elokuvan pituus oli 79 minuuttia ja se oli minulle 585. teattereissa näkemäni, nyt jo 98:n eri esityssalin penkeiltä.
.
*********

99) Kino Bio KIRKKONUMMI 1-2, Munkinmäentie 17
.
Lähdin elokuviin Kirkkonummelle asti, kun huomasin että siellä esitettiin 'Stalinin kuolemaa', vuosikymmenen parasta brittikomediaa, perjantaista maanantaihin klo 19:30.
.
Äitienpäivän sunnuntaina 13.5.2018 saavuin Kirkkonummelle kävellen Kauklahdesta. Ensin Kauklahden juna-asemalta klo 14 radanvarren Hansatietä länteen uudelle Lidlille ja Kauklahden väylälle. Lapinkyläntietä pohjoiseen yli Kehä III:n. Mankintietä lounaaseen kohti Luoman VPK:ta ja Hvitträskin tienhaaraa. Masalan halki, jossa yhä uusia 6-kerroksisia taloja rakenteilla ratavarteen. (Palveluita kirkko, Sale, K-Market, kirjasto, juna-asema.)
.
Jorvaksessa poikkesin ohimennen kilometrin luoteeseen Autioniityntietä Vasikkahakaan vilkaisemaan Jukka Kemppisen blogissa mainostettua asuntoyhtiötä vuodelta 1972. Yksityisalue, katsoin vain etäältä Vasikkahaantieltä.
.
Kirkkonummen kirkonkylässä levähdin auringonpaahteen jälkeen keskiaikaisen kirkon varjossa. Kirjastotalo oli remontissa. Kävin vilkaisemassa ulkomuseoita 1) Gesterby (pohjoiseen vajaa kilometri) ja 2) Ragvalds (länteen 1,5 km), joista jälkimmäinen olisi katsomisen arvoinen (avoinna kesälauantaisin, pääsymaksu 2 euroa). Noiden välin kävellessäni eksyin Volsintielle, jolta oikaisin Lindalsvägeniä Ravalsintielle ja Överbyntielle. Viime vuosisadan laatikkomaisia 3-kerrostaloja sekä viime vuosikymmenten pientalojen tötteröarkkitehtuuria.
.
Rantaradan alittavan Kirkkonummen Asematunnelin eteläsuulta näkyy heti Munkinmäentien toisella puolella mainoskyltti "Kino Bio Kirkkonummi" valkoisen puutalon seinässä. Sisäänkäynti tapahtuu itäsivun puolivälistä ja poistumisovet kahdesta elokuvasalista ovat vierekkäin eteläsivulla.
.
Hiljaista oli elokuvateatterin liepeillä. Yksi naisasiakas tuli ulos ovesta, ettei vain edellisen näytöksen ainoa katsoja? Sisällä talossa mutkikas käytävä ohitti lippuluukun päättyäkseen elokuvasalin ovelle. Keski-ikäinen mies myi lipun 11 eurolla (perinteisen Suomen elokuvateatterinomistajien liiton SEOL:in punaisen paperilapun, johon oli lyöty violetti leima "Kino Kirkkonummi"). Iäkäs mies repäisi ovella laidan pois lipusta Perheyrityksen kaksi sukupolvea töissä?
.
Käytössä oli 112- ja 68-paikkaisista elokuvasaleista isompi. (Onkohan pienemmästä luovuttu lopullisesti?) Yhdellätoista penkkirivillä oli kullakin 10-11 istumapaikkaa. Rivillä 8 tai 9 istui jo kolmen hengen seurue ja kun minä olin istuutunut keskelle riviä neljä, muita katsojia ei enää saapunut! Alkufilmeinä esiteltiin Timo Koivusalon uutuutta "Olavi Virta", (tulossa 5 kk:n päästä lokakuussa), sekä ulkomaalaista filmiä pullukasta, joka löytää itseluottamuksen ulkonäköönsä, saatuaan iskun päähänsä.
.
"Death of Stalin" (ohjaaja Armando Iannucci 2017 Britannia, Ranska).
Elokuva kuvaa kommunistimafiaa, joka tanssii Teräsmiehen pillin mukaan vuonna 1953. Katsojan voi olla hyvä kerrata etukäteen historiasta muutama kommunisti: 1) Berija, salaisen poliisin johtaja, joka hoitaa sadistisia kuulusteluja ominkin nyrkein; 2) Nikita (Hrustshov), nurkuva toverikiusattu pelle, joka juonii Berijan pikaisen teloituksen; 3) Zukov, raaka sotamarsalkka rintamus täynnä kunniamitaleja; 4) Malenkov, poseeraava johtajan varamiespelle, 5) Molotov, tuulenhaistelija joka ei tiedä kannattaako vaimonsa teloituttamista vai ei; 6) Mikojan, metkan näköinen juonikas armenialainen; 7) Kaganovitsh, Stalinin vävy; 8) Bulganin. Naisista isoimmissa rooleissa ovat uskolliset vaimot kotosalla tai kuulusteluselleissä, Stalinin tytär Svetlana sekä pianisti, jonka syyttävä kirje aiheuttaa Teräsmiehelle kohtalokkaan nauru- ja sydänkohtauksen.
.
Elokuvan pituus oli 107 minuuttia ja se oli 586. teatterissa näkemäni, nyt 99. esityssalin penkiltä.
.
**********
.
100) Cinamon Kino REDI 3 (1-5), Kalasatama, Helsinki
.
Virolainen elokuvateatteriketju Cinamon tai Cinamonkino lupaili Fnnkinoa halvempia esityshintoja aloittaessaan Kalasataman kauppakeskus Redissä syksyllä 2018. Keskiviikkona 13.2.2019 liput maksavat vain 5 euroa koko päivän, mutta normaalisti peruslippu 8 euroa arkena ennen klo 17 tai 9 euroa illalla sekä 9,95 perjantai-illasta sunnuntaihin.
.
(Hintoja onkin näköjään reippaasti halpuutettu viime syksyn alkuajoista, jolloin ne olivat vastaavasti 11 euroa, 12 euroa ja 14 euroa!)
.
Kauppakeskus Redi on saanut huonon maineen vaikeasta löydettävyydestä. Oman ensikokemukseni mukaan kohtuuttomasti:
.
Kalasataman metroaseman laiturilta laskeudutaan talon 3. kerroksen korkeudelta ensin kakkoskerrokseen. Kakkosessa kävelen umpimähkään käytävää jompaan kumpaan suuntaan. Esillä ei ole karttoja. Muutamat tienviitat neuvovat risteyksissä tai mutkissa Cinamonia kohti, kunnes en niitä enää näe.
.
Aion jossakin vaiheessa kääntyä takaisin, mutta yllätyksekseni huomaan kävelleenikin käytävää täyden ympyrän ja palaavani automaattisesti lähtöpisteeseen metron laitureille nousevien liukuportaiden alapäähän. Tämähän oli hyvä yllätys!
.
Aloitan uuden kierroksen, jolla huomaan nyt toiset liukuportaat ylös 3. kerroksen käytävälle - jossa suoraan Cinamonin suljettujen ovien eteen! Siellä alle 10 ihmistä odottelee klo 10:50 teatterin avautumista klo 11. Avaamisen jälkeen kuljen osaavampien perässä ja päädyn kolmanneksi ja viimeiseksi kassajonoon.
.
Joillakuilla asiakkailla on internetistä ostettuja ja valmiiksi tulostettuja lippuja tai he käyttävät itsenäisesti lippuautomaatteja. Minä valitsen näyttöruutua sormella painaen vapaan istumapaikan elokuvaan 'Stan & Ollie' ja maksan kassaneidille käteisellä 5 euroa. Sama myyjä kävi noin klo 11:03 avaamassa rautakalterit ovien edestä, muuta henkilökuntaa ei näy paikalla.
.
Cinamon Redin elokuvasaleja on viisi, joissa on yhteensä 700 paikkaa. Isoimmassa lienee tilaa lähes 300:lle, sillä salit n:o 2, 3, 4 ja 5 ovat pareittain toistensa peilikuvia, kaikki noin sata-paikkaisia. Minun lippuni on kolmoseen.
.
Salin 3 ovella ei ole lipunrepijää, vaan lukuautomaatti, jolle näytän lippuni QR-koodin, jolloin portti aukeaa. Saliin tullaan sisään valkokankaan vasemmasta reunasta. Katsomon vasemman käden seinustalla nousee ainoa portaikko jyrkästi porrastetuille penkkiriveille, joita on kaikkiaan 7.
.
Kuudella alimmalla rivillä on kullakin 15 istumapaikkaa, mutta takarivillä enää 12, jotka on jaettu kuudeksi kahden hengen sohvaksi. Parisenkymmentä katsojaa hajaantuu 102 paikalle, kaksi ykkösriville, minä kakkosrivin ainoana paikalle 13, muttei kukaan 7. riville, jota käväisen uteliaisuuttani katselemassa ennen esityksen alkua.
.
**
Aluksi useat mainosfilmit esittelevät tulevia elokuvia yhteensä 20 minuuttia, kunnes esitys "Stan ja Ollie" alkaa. Ohjaus Jon S. Baird 2018 Englanti, USA. Käsikirjoitus Jeff Pope. Pääosissa britti Steve Coogan ja amerikkalainen John C. Reilly.
.
Ensiksi eletään vuotta 1937 Hollywoodissa. Ohukainen ja Paksukainen saapuvat studiolle ja tervehtivät ystävällisesti James Finlaysonin kanssa, joka on elokuvissa heidän vakiovihollisensa, pienikokoinen, kaljuuntuva, kierosilmäinen ja ilkeä! Tekeillä on koominen lännenelokuva 'Way Out West'.
.
Stanin filmisopimus on päättymässä ja hän pyytää tuottaja Hal Roachilta parempaa palkkaa, mutta tämä ei suostu. Sovinnollisemman Ollien sopimus jatkuu vielä, ja Hardy tekee ilman Laurelia, Stanin tilalla Harry Langdon, floppaavan "Elefanttifilmin": Zenobia / Elephants Never Forget (1939).
.
Tarina jatkuu 16 vuotta myöhemmin 1953 Englannissa, jonne Stan Laurel (1890-1965) ja Oliver Hardy (1892-1957) matkustavat tehdäkseen vielä yhdessä viimeisen elokuvan: "Robin Hood". Filmauksen alkua odotellessaan koomikkopari kiertää näyttelemässä roolejaan pikkukaupunkien pienissä teattereissa, jotka jäävät vajaiksi olemattoman mainonnan takia. Vähitellen maine leviää ja teatterit täyttyvät! (Filmisivuston mukaan tosiasiassa kiertue menestyi täysin suurin salein alusta loppuun).
.
Parivaljakon aktiivinen toimija ja käsikirjoittaja Stan ei uskalla pariin viikkoon kertoa näyttelemiseen keskittyvälle Ollielle, että filmihanke onkin peruuntunut, koska siihen ei ole saatu rahoitusta. Ollie sanoo tyynesti tienneensä asian jo kauan sitten. Miksei hän sitten sanonut mitään Stanille? Koska hän uskoi Stanin tietävän, että hän tietää... Hauskaa ja samalla liikuttavaa.
.
Kuullessani ensimmäisen kerran uudesta Stan & Ollie -elokuvasta 60 vuotta tähtien kuoleman jälkeen aloin odottaa ratkiriemukasta farssia? Mutta on toki helpompaa esittää huippukoomikkoja vanhuksina kuin yrittää matkia heidän parhaiden päiviensä saavutuksia. Hattutemppu - kahden erikokoisen knallin vaihtaminen tuplasti keskenään - sujuu hiukan aiempaa hitaammin.
.
Hauskassa kohtauksessa brittilordi vähättelee understatement-hengessä lähinnä vain vaimonsa katsoneen Laurelin ja Hardyn filmejä. Sitten ylimys ei maltakaan olla itse kertaamatta ääneen ja hohotellen koko juonta pianon kuljetuksesta pitkien ulkoportaiden yläpäähän.
.
Muutamaa naurattavaa kohtausta lukuun ottamatta elokuvan tunnelma on surumielinen. Koomikotkin vanhenevat. Paksukainen on 61-vuotias ja sairastuu, saa sydänkohtauksen. Lyhyen sairaalalevon jälkeen hän haluaa sittenkin hoitaa kiertueen loppuun, Irlantiin asti. Elokuva päättyy koomikkoparin viimeiseen iloiseen Käkien tanssiin teatterin lavalla, elävän yleisön edessä. He palaavat Amerikkaan, eivätkä koskaan enää näyttele.
.
Lopputekstien ohessa esitetään runsaasti oikeita mustavalkoisia valokuvia (1953) Stan Laurelista ja Oliver Hardysta elämäkerta-elokuvaan mukaan otetuissa tilanteissa. Niitä olisin katsellut mielelläni vieläkin pitempään ja hitaammin. Kukaan muukaan katsoja ei kiirehtinyt ulos salista lopputekstien kuvituksen aikana.
.
Elokuvan pituus oli 97 minuuttia ja se oli 588. teatterissa näkemäni, nyt 100. esityssalin penkiltä.
.
.
Elokuvateatteri 101 joskus myöhemmin...
.
mahdollisesti: Finnkino Itis, Helsingin Itäkeskus tai
.
Riviera, Helsinginkatu 7 / Harjukatu 2, Helsinki
- Rakennus (1907) arkkitehti Kaarlo Lappalainen
Nimenä Kruunu 1955-77, Riviera 1977-82
Musiikkiteatteri Bolero vuonna 2014.
(Vanhan sisäänkäynti: yksi lasiovi! Ikkuna, lasikaappi molemmin puolin)
.
(Listaa päivitetty viimeksi 21.2.2019)