531. Gdansk päivänvalossa

Tiistai-iltana 29.12. palaamme junalla Varsovasta. Pääasema "Gdansk Glowny" tulee esiin hieman yllättäen ja junasta on kiiruhdettava heti ulos. Kello on 23:15, juna on viisi varttia myöhässä. Hyttimme muut kolme matkalaista eivät ole tehneet elettäkään poistumisesta vaan jäävät jatkamaan Gdanskista kohti Gdyniaa. Muista hyteistä poistuu useita ihmisiä Gdanskiin.
.
Matkatoverini jonottaa aseman McDonaldsin rasvankäryssä lisää ruokaa. Pitkästyttyäni lähden yksin hotellille. Asema ei vastoin matkaopaskirjoja vaikuta lainkaan levottomalta puolilta öinkään.
.
Kuljeskelen raitiovaunukadun länsilaitaa pitemmälle etelään kuin aiemmin ja kiertelen "Hotel Wolne Miaston" ohitettuani vartin verran lähikatuja, komeasti valaistua Suurta Arsenaalia sekä Dlugaa, ennen kuin menen hotelliin hiukan ennen keskiyötä. Liukuovi ei enää yöllä avaudukaan automaattisesti vaan on soitettava ovikelloa. Heilautan kättäni tervehdykseksi yöportierille (tutulle) ja astelen portaat kerrokseen.
.
Televisio hehkuttaa jatkuvasti tulevan "Sylwesterin" juhlimista eli Uutta Vuotta. Gdanskin torijuhla järjestetään Targ Weglow'lla, aivan hotellimme kulman takana, teatterin nurkalla ja Arsenalin edessä. Käyn suihkussa. Jätän pakkaamisen aamuun, jolloin ei tarvitsekaan nousta ennen auringonnousua, kun ei ole enää kiirettä junille.
.
Keskiviikkona 30.12. nukun yö-yhdestä aamu-seitsemään, enkä kuulekaan kello kuuden kirkonkelloja. Aamupalan jälkeen järjestän reppuni lentokenttävalmiiksi. Otan kävelyretkelle mukaan vain kangaskassin taskuuni.
.
Lainaan matkatoverille kaksi viisikymppistä vaatekauppoja varten (vain kaksikymppiä osoittautuu tarpeelliseksi), jolloin itselleni jää kolme kaksikymppistä sekä kaksi viitosen kolikkoa. Kaupunkiveroa varten olemme varanneet pikkukolikoina täsmällisen summan 11,16 zlotya (2 henkilöä, kertaa 3 vrk, kertaa 1,86 zlotya). Zlotyn kurssi on noin 25 eurosentiä.
.
Kiertelen kaupunkia yksikseni 2,5 tuntia klo 8:50 - 11:20. Löydän upean kadun Mariackan, jossa pitkät punatiiliset portaat nousevat suorina tieltä ensimmäiseen asuntokerrokseen. Jylhä tunnelma tuo mieleeni Englannin vanhat kaupungit. Kellarihuoneistot ovat täyttyneet meripihkapuodeilla, mutta ovat vielä kiinni ja mainosvitriinit ulkona portaiden pielessä tyhjillään.
.
Aivan sattumalta löydän Mariackan puolivälistä kauan kaipaamani Kaupunginkirjaston, joka ei kuitenkaan ole auki nyt keskiviikkona, vaikka muulloin on klo 10-18. Vanhanaikaisen julkisivun pienistä ikkunoista pieniä huoneita katsellen Biblioteka näyttää sisältä viihtyisältä Portugalin Leirian kaupunginkirjaston tyyliin. Mikään näkemäni matkaopaskirja ei ollut maininnut kirjastoa sanallakaan.
.
Vanhankaupungin mammuttimaisin rakennus, 25'000 ihmistä sisäänsä vetävä Euroopan suurin punatiilikirkko "Kosciol Mariacki" on puoliksi remonttifirman lauta-aitojen eristämä ja kokeilemani sivuovet ovat lukossa, paitsi pääovi, jonne vie polku rakennustelineiden välistä. Osaan ovelle seuraamalla rukoilemaan menevää varttunutta katolilaisrouvaa.
.
Kolmilaivaisen goottilaisen hallikirkon (vuodelta 1502) pituus on 105 metriä, leveys 68 metriä ja korkeus 78 metriä. Kirkkoon on toki jo nyt ehtinyt muutama turistikin tutkimaan taide-esineitä. Lisäksi on hartaita, polvistuvia rukoilijoita. Pyhimyspatsaan edessäkin on polvistumispenkki.
.
Minuun suurimman vaikutuksen Marian kirkossa tekee huikean korkealla oleva katto tähtiholveineen ja nimenomaan tyhjän valkean koristelemattomina korostuvat ankaran jylhät pylväät ja seinäalat taideteosten ja lukemattomien hautakappelien ohella. Kerrankin katolinen kirkko, jossa ei ole liikaa torttua tortun päällä.
.
Marian kirkon oven pielessä luetellaan kymmenkunta kieltoa ja sääntöä kirkkokäyttäytymiseen, kuten ettei saa pukeutua liian niukasti, mutta toisaalta miehellä ei saa olla hattu päässä. Pipoa ei kai lasketa hatuksi, vaikka minä sen laskenkin, sillä pipopäinen talonmies imuroi juuri lattiaa, ja onhan paavillakin pipo.
.
Rippituoleja huomaan kolme eri nurkilla. Yksi niistä on koristeltu toiselta laidalta Englannin, toiselta Saksan pienoislipulla. Kielitaitoinen pappi istunee puisen leikkimökkinsä sisälle ja vuorotellen kummallekin sivulle voi asettua ripittäytyvä tekemään tunnustuksiaan ohuen rimapuisen sälekaihtimen takaa.
.
Käyn kiertelemässä vanhassa Kauppahallissa, jonka ulkonurkalla polvistuu Romaniasta tullut romanikerjäläinen, joka on tutun näköinen jo Suomestakin. Kauppahallin kellarikerroksen keskiössä on valaistuna näkyvillä arkeologisia löytöjä. Kellarissa kaupataan myös elintarvikkeita, joiden myyntikojut jatkuvat ulkonakin kauemmas itään. Maalta tulleet huivipäätädit myyvät ulkoilmassa kananmunia ja joulukinkkuja. Vanhat kävelykeppiukot turisevat keskenään.
.
Huomaan kuvapostikortteja myyvän paperi- ja lehtikioskin ja valitsen huolellisesti. Ainoa myyjätär ei ole innokas myymään (turistilleko?), vaan poistuu asioilleen mahdollisimman kauas. Täytyy odotella, jos haluaa maksaa. Hintoja ei ole merkitty esiin. Kassakoneen selkeästä kuitista näen, miten kortit ovat 60 % halvempia kuin Varsovan keskustassa, 0,80 zlotya eli 20 senttiä kappaleelta. Ostan ensin vain kaksi ja kohta perään neljä korttia lisää.
.
Kävelen pitkin Raduna-kanavan varsia koko kierroksen Motlawa-joelle saakka. Katson suuren ja pienen vesimyllyn, putoukset, kosket, tornit, koiranulkoiluttajat, "Hostel Zacharias Zappion" sekä muurin jäänteet matkan varrella. Kanavan virta on voimakas, korkeusero suuri.
.
Puistoalueet ovat kauniita ja niissä voisi olla hauskaa istuskella viettämässä aikaa kesän lämmössä. Ohuehkossa lumessa ja yhden asteen pakkasessa puistojen läpi on mukavaa kävellä. Kanavan pohjoispuolelle vie pieniä kävelysiltoja, siellä alkaa epämääräisen varasto- ja bussivarikkoalueen jälkeen Gdanskin telakan tontti.
.
Poikkean yhä joissakin kirjakaupoissa, ostoskeskuksissa sekä multiplex-kinopalatsissa, jonne jätän suomalaisen elokuvalehden Comon ja otan tilalle paikallisen. Eri filmejä mainostetaan kutakin omalla postikortin kokoisella, liitupaperisella, värikkäällä flyerillä, lentolehtisellä, ei kuitenkaan suomalaista "Niko, lentäjän poikaa", joka on täällä ohjelmistossa ja loistaa valomainoksena seinältä yhtä suurena kuin kymmenen muutakin filmiä. Lapsiperheitä jonottaa lippukassalle jo aamupäivällä, ainakin nyt joulun ja uudenvuoden välipäivänä. Vartija kiertelee, popcorn ja rasvankäry tuoksuu, aivan kuten Suomessakin, hyvin samankaltaista.
.
Ulkona seurailen vanhaa kaupunginmuuria puistossa, jossa en ole kai vielä kulkenutkaan, kun huomaan kellosta, että lienee aika vähitellen palailla hotelliin kirjoittautumaan ulos. Pitää siis alkaa etsiä hotelliani, mikä tuskin vie nytkään kauan. Käännyn juuri kulmasta muurin katketessa ja näen jälleen yhden hienon historiallisen hotellin fasadin edessäni. Kas, mutta nimihän onkin "Wolne *** Miasto". Olen perillä ennen kuin paluumatkalleni lähdenkään. Hotellin sijainti on mainio, vanhan-kaupungin kartan keskiössä.
.
Matkakumppani oli palannut huoneeseen 111, vai oliko koskaan lähtenytkään (oli), sillä juuri nyt hän nukkuu. Mutta vartin päästä olemme koonneet tavaramme ja tyhjennämme huoneen. Muistamme meille näkymättömäksi jäänyttä huonesiivoojaa setelillä ja kolikoilla.
.
Menemme alakertaan kirjautumaan ulos kello 11:40 (tehtävä viimeistään 12:00). Aiemmin tuntematon portieeri-nainen pyytää istuutumaan hetkeksi, kun hän selaa tiedostojaan. Samassa hän sanoo, että lasku onkin selvä! Laskujeni mukaan yhteensä 3 euron kaupunkiverosta hän ei mainitse sanallakaan, vain pelkkiä kiitoksia, toivotuksia ja hyvästejä!
.
Lähdemme viimeiselle tunnin kaupunkikierrokselle, valokuvaamaan Marian kirkon kellolaitetta ja alttaritauluja sekä Motlawan rantoja päivänvalossa. Mariackan meripihkavitriinit on nyt taas täytetty ja kaupat avattu, samoin jokirannassa. Ulos kiiruhtanut kielitaidoton myyjätär esittelee korujen grammahinnat laskimensa näytöltä. Merimuseon lautta "Motlawa" puksuttaa 15 minuutin välein joen yli avoimessa kohdassa, joka on vailla jäätä ja lunta. Rannassa on pari laiva-hostelliakin, ehkäpä kuitenkin vain kesäkäytössä.
.
Puistossa katselemme sosialismin aikaista sodan muistomerkkiä ("Niille jotka kaatuivat puolustaessaan Gdanskin puolalaisuutta"), rumista ruminta, juroa, hengetöntä, raakaa betonimöykkyä, tylympää kuin Kain Tapperin kömpelöt pökäleet Suomessa. Kolmekymmentä vuotta sitten teos olisi voinut komistaa matkaoppaan kantta esimerkkinä sosialismin brutaalista eksotiikasta ja yhä se muistuttaa sodan jälkeisestä rumuuden ajasta enemmän kuin aiheestaan. Aseman edustalla on puolestaan tuore, eloisa ja liikuttava, joskin realistisuudessaan ehkä turhan sovinnainen pienten sotalasten näköispatsas.
.
Rautatieasemaa vastapäätä, kadun toisella laidalla, on kolme bussipysäkkikatosta, joista yksi moskainen ei ole käytössä, mutta toisella on mm. lentokentälle vievän bussin 210 (B) aikataulu. Puolen tunnin vuorovälit. Laskemme paljonko meillä on yhä aikaa. Lentokone nousee 15:50, kentälle voisi saapua 13:50, jolloin juuri sopiva bussivuoro lähtisi 13:27, vajaan kolmen vartin päästä.
.
Leivitetyt kanankoivet houkuttelevat? Rautatieaseman Kentucky Fried Chickensissä (KFC) on erityinen kirjahylly luettaville aikakauslehdille. Otan itselleni pöydällämme lojuvan puolankielisen Newsweekin, mutta jätän tilalle tuoreehkon suomalaisen Aku Ankan (sisältönään Barks-klassikkokin). Toivottavasti sarjakuva ilahduttaisi jotakuta tuntematonta vielä pitkään, joko pikaravintolassa selailtuna tai suorastaan jonkun kotikokoelman outona helmenä?
.
Asematunnelissa huomaan vielä lehtien poistomyymälän, jossa Kaczor Donaldin kesäkuinen numero maksaisi enää 3 zlotya (0,75 euroa), alkuperäisen käyttämättömänä, kääremuoveissaan, kylkiäislelu mukanaan. Toisaalta pieni reppuni on jo entuudestaan ratkeamaisillaan, olisi vaikeata sulloa mukaan.
.
Bussipysäkille kertyy vähitellen puoli tusinaa lentolaukkuisia ihmisiä, suomeakin puhuva pariskunta, reppuselkiä, sekä tavallisia kaupunkilaisia. Muutama kaupungin bussi kiitää kovaa vauhtia kohti, kaartaa reunakaistalle, seisahtuu pysäkille ja häipyy taas, paikallisia mukanaan.
.
Pitkä nivelbussi 210 saapuu vain pari minuuttia painetusta aikataulustaan myöhässä. Olin juuri odotellessani juomassa vesipulloani tyhjäksi ja jään jonon viimeiseksi. Kuljettaja saa viidestä lantista koostuvan tasarahani ja antaa tilalle 3 zlotyn lipun. "Airport, Port Lotniczy".
.
Istumapaikat ovat varatut, seisoskelemme ensimmäisessä lastenvaunujen välikössä, kunnes sille tulee välipysäkiltä toiset rattaat (kolmetkin mahtuvat), ja sitten haitarinivelen kohdalla. Seisten on hyvät näköalat eteen ja molemmille sivuille. Kaupunkilaisia poistuu välipysäkeille ja istumapaikkojakin vapautuu bussin peräosista.
.
Omakoti- eli pientaloalueet erottuvat nyt päivänvalossa, sellaisia on tullutkin tähän asti nähtyä vain Sopotissa. Jokin ohitettava kirkko muistuttaa mielestäni Oliwan katedraalia ja mietin, voisiko ollakin. Minulla ei ole sopivaa karttaa johon verrata. Bussireitti mutkittelee pääsääntöisesti länteen, ohi tuloillalta tuttujen lähiökerrostalojen, huoltoasemien ja lähiön McDonaldsin.
.
Lentoaseman saapumispysäkki on vastapäivään tehdyn liikenneympyräkaarroksen jälkeen sama, jolta kolme päivää aiemmin lähdimme. Lentokenttä on vaalea ja valoisa.
.
Wizzairin lähtöselvitysluukkuja on jo avoinna puoli tusinaa, joista kaikille jonotetaan, vaikkei pitkään. Neitonen katsoo passit ja koodinumeron. "Lähtöportti on 6!" Liukuportaat vievät yläkertaan, jossa alkaa pitkä jono turvatarkastukseen, parille - kolmelle rinnakkaiselle läpivalaisulaitteelle. Isoon laatikkoon laitetaan takki, reppu, nestepussi, vyö, lompakko.
.
Kysymys nesteistä esitetään ja kengistä huomautetaan. Kengät suoraan liukuhihnalle laatikon perään, ihmiset sukkasillaan hälytysportista, mutta yhtään hälytystä ei kuulu. Tarkastajatyttö poimii tyhjän taskulamppuni esiin repun sivutaskusta, mutta työntää kevyen muoviputkilon heti takaisin. Nestepussini on nyt Gdanskissa improvisoitu 2 litran pussi, mutta kun sisältöä on silmin nähden hyvin vähän minipulloineen, eipä näytä tarkastajaa haittaavan.
.
Hyvissä ajoin saapuneina istumme kello 14:20 tunniksi ikkunariviin katselemaan lentokentän kiitoradan tapahtumia. Vaihdamme kerran paikkaa, jottei tarvitsisi ulkomailla kuunnella Turun murretta aivan olan takaa.
.
Wizzairilla on vain kaksi lentokonetta, joiden kotikenttänä on Gdansk. Toinen niistä seisoo ulkona nokka kohti meitä ja lähtee Lyypekkiin, saatuaan sisäänsä matkustajat portista 6 tai 7.
.
Toinen Wizzairin kone saapuu ja pysäköi kohdallemme. Lähtöporttimme Turkuun vaihtuu kuutosesta seiskaan, kun kuutosen näyttölaite on mennyt sekaisin, siitä kuulutetaan.
.
Asetumme pitkän jonon hännille. Suomalaiset tunkevat edellä jonossa Tax-freen muovikassien pullosisältöjä lentolaukkuihinsa. Jonkun jonon ulkopuolisen brittituristin pullopussi putoaa ja särkyy pirstaleiksi, joita hän siivoaa roskakoriin. Sirujen mukana menee roskiin myös sadoittain likaisiksi kastuneita erilaisia lentolehtisiä! Niiden lukumäärää turkulaiset turistit ihmettelevät ajankulukseen.
.
Lähtöportilla 7 repii kaksi neitosta sujuvasti boarding-cardista isomman osan itselleen ja matkustajalle jää pieni lipuke (jonka lentoemäntä vilkaisee koneen ovella). Ensin portaat alas ja ulkona kentällä on kaksi jonoa aivan lähellä olevan koneen etu- ja takapäähän. Takapäähän näyttää olevan lyhyempi jono, johon liitymme, mutta se eteneekin etupäätä hitaammin.
.
Olemme melkein viimeisiä koneen sisällä, mutta siipien takaa oikealta löytyy tyhjä rivi. Edessämme istuu puolalainen perhe pikkutyttöineen ja pehmoleluineen. Puuttuukohan yksi matkustaja, sillä jotakuta "Johanna Jakolaa" kuulutetaan ilmoittautumaan heti.
.
Noustuamme ilmaan lentokapteeni Arkadi kertoo, että lähdimme 10 minuuttia myöhässä. Hän haluaa ensimmäiseksi muistella nuoruudestaan varhaisinta käyntiään Turussa. Nuorilla tummatukkaisilla lentoemännillä on herkkä hymy ja sirot nutturat, kolmantena on vaalea lentoemäntä ja neljäntenä stuertti. He vaeltavat yllättävän moneen kertaan vilkaisemassa ovatko matkustajien turvavyöt kiinni.
.
Lentoaika klo 16/17 - 18:25 kuluu äkkiä, vaikkakin vie nyt koko tunnin ja 25 minuuttia. Aluksi ulkona näkyy valonauhoja ja kenties Helin niemimaan hahmokin häämöttää, ainakin kuvittelen. Sitten koittaa pilvien valkeus ja pimeys, kunnes pian aletaan jälleen vähentää korkeutta turvavyöt kiinnitettyinä.
.
Lähestyvästä Suomesta en tunnista mitään, näen vain kolme valonauhaa maanteitä, ennen kuin
olemmekin jo laskeutuneet Turun kentälle. Muutama suomalainen taputtaa käsiään, mutta he ovat mitättömän pieni vähemmistö.
.
Istumme koneessa viimeisimmiksi asti muiden hätäillessä koneen käytävällä. Olemme vedenjakajalla etu- ja takaovelle menevien välissä, mutta takaa tulimme ja sieltä poistumme. Ulkona kentällä tuiskuttaa lunta ja sitä näkyy tulleen jo jonkin aikaa.
.
Kiiruhdamme nopean kujanjuoksun kakkosterminaalin parakin läpi, jossa vastassamme tungeksii parijono hetken päästä lentoon lähteviä. Tuollaisia märkäkorvia mekin olimme vain kolme vuorokautta aiemmin, mutta nyt kokeneita Puolan-kävijöitä.
.
Kun pääsemme ulos Turun pimeään pakkaseen saamme alkaa kaivaa autoa lumikinosten alta. Joka puolella on toisia matkalaisia samassa lumipuuhassa, jotkut iloisesti naapureilleen jutellen. Pysäköinti taivasalla maksaa 23 euroa 4 vrk:lta. Lopuksi ajo Helsinkiin kiristyvässä pakkasessa (-5-10 astetta) iltaseitsemän ja puoli kymmenen välisenä aikana.
.
Millainen Puola? Olisiko kuin pitkä kuminauha: toisesta päästään länsieurooppalainen kuin läntisempikin maa, mutta toisesta päästään jäänyt vielä jonnekin 50 vuoden taakse. Puolassa voi nähdä mitä kukin haluaa, ei kuitenkaan helposti yhtään arabia tai afrikkalaista?
.
Kuntabongarin puoli Puolaa:
526. Lento Turusta Gdanskiin
527. Junalla Sopotiin ja Gdyniaan
528. Junalla Helin niemimaalle
529. Junalla Varsovaan
530. Varsovassa joulukuussa
531. Gdansk päivänvalossa