576. Interrail Cornwallissa

Aamulla odottelen vähän aikaa Penzancen YMCA:n käytävässä, kunnes Satukin kömpii esiin huoneestaan unenpöpperöisenä. Aamutoimien jälkeen lähdemme yöpaikastamme NMKY:ltä reppuinemme suoraan kohti Castle Horneckin YHA-retkeilymajaa. Aiomme olla Penzancessa toisenkin yön. Saamme aamulla helposti yösijan Horneckista ja kävelyäkin perille on alle kilometri, kun reitin ennestään osaamme ja samalla suunnalla olemme.
.
*
ST. MICHAEL'S MOUNT, keskiviikkona 16.8.
.
Kävelemme Penzancen keskustaan ja linja-autoasemalle, joka on meren rannalla lähellä juna-asemaa, kauniilla paikalla, josta on näköala St. Michael's Mountiin, muutaman, ehkä kuuden kilometrin päähän. Sillä saarella haluamme käydä, ja nimenomaan laskuveden aikaan, että pääsemme kävelemään saarelle meren pohjaa pitkin ilman venettä. Emme halua kuitenkaan kulkea jalkaisin monen kilometrin matkaa, joten etsimme bussin, joka ajaa rannikkoa pitkin saaren läheisyydessä.
.
Bussiin jonottaa laiturilla melkoinen määrä keski-ikäisiä ja vanhempiakin britti-turisteja. Matka Marazioniin, kylään St. Michael's Mountin edustalla, maksaa 70 penceä. Matkustajat paljastuvat suurimmaksi osaksi turisteiksi viimeistään siinä vaiheessa kun saari kukkulalla olevine luostareineen tulee komeasti näkyviin bussin ikkunasta. Se aiheuttaa kohahduksen ja ihmiset alkavat heti pyrkiä bussin ovelle ja ulos.
.
Kuski kuuluttaa kovaäänisesti, että tässä ei vielä ole St. Michael's Mountin pysäkki, se on vasta seuraava, ja niinpä turistiväki palaa penkeilleen. Ajetaan vielä vähän matkaa, ja sitten on oikea pysäkki. Suurin osa matkustajista jää pois, kuten mekin, aivan lähellä saarta.
.
Olemme rannalla, mutta laskuvesi on paennut ja paljastanut hiekkaisen merenpohjan, joka ulottuu saarelle asti. Siellä täällä on jäljellä pieniä lammikoita. Saarelle vie kivetty polku, joka ei paljonkaan kohoa merenpohjasta, vaan jää aina nousuveden alle.
.
Paljastunut merenpohja tuoksuu voimakkaasti levälle. Lokit parveilevat hakemassa ruokaansa. Kuljemme ensin merenpohjan leväisellä hiekalla ja sitten kivisellä tiellä.
.
Saarelle on vaeltamassa turistimassaa kuin meren mutaa. Kävelemme saaren rantaan asti. Venesatama on mainion näköinen kuiville jääneenä. Veneet on kiinnitetty ketjuilla siten, etteivät ole karanneet laskuveden mukana merelle, vaan lojuvat kallellaan hiekassa odottamassa nousuveden paluuta.
.
Kuivalla merenpohjalla levittäytymään mahtunut ihmisjoukko tiivistyy saaren ainoalla tiellä, joka vie kohti - lipunmyyntiä! Emme viitsi vierailla luostarissa. Pääsymaksu on kallis, peräti 2,50 puntaa. Olemme kai nähneet vuoksen ja luoteen saaresta jo olennaisimman. Palaamme Marazionin kylään, sen kujille, joita ehdimme vielä vilkaista odotellessamme bussia takaisin Penzanceen.
.
**
ST. IVES, keskiviikkona 16.8.
.
Illalla lähdemme junalla St. Ivesin kylpyläkaupunkiin. Ensin St. Erthissä on junan vaihto, sinne asti mennään Lontoon-junalla, ja siellä odottaa pieni paikallisjuna. Interrail-kortteja ei paikallisjunassa leimatakaan ja sama konduktööri tulee vähitellen tutuksi, kun käymme St. Ivesissä vielä monta kertaa!
.
Lyhyt rataosuus St. Erth - St. Ives on Britannian komeimpia! Sitä suositellaan nähtävyyksiä haluaville junaturisteille Thomas Cookin aikataulun "Scenic Rail Routes" -taulukossakin. Juna kaartaa korkealla rantatöyräällä, ikkunoista avautuu näkymä merelle ja alapuolella oleville pitkille hiekkarannoille.
.
Perillä kävelemme hiekkarannalle. Aluksi runsas rantaväki harvenee illan edetessä. Kirjoitan hiekkaan varoituksen: "Beware of cold!", sillä ilma on melko viileä. Sadulla on kurkkukipua, mutta hän kastelee itsensä silti.
.
Nousuveden aallot tulevat kerta kerralta edemmäs hiekkarannalle. Hiekka on aivan sileää ja aallot mahtavia. Tuulee. Saisi olla lämpimämpää elokuussa. Olemme Cornwallin pohjoisrannikolla.
.
Ennen paluujunalle paluuta katselemme rannan yläpuolelta, rannan takana olevalta tieltä, kirjoitustani hiekassa. Viestini näkyy hyvin, kuten muiden ihmisten pelkät nimikirjoitusten piirustuksetkin. Mutta pian aallot tulevat vuoksen mukana saavuttamaan rantahiekan ja pyyhkimään tekstin pois.
.
Paluujunamme viekin nyt suoraan, ilman vaihtoa St. Erthissä, Penzancen asemalle asti, johon pääsemme klo 21:15. Kävelemme pimeässä puoli tuntia Castle Horneckin retkeilymajaan. On viileää, muttei tuule enää. Satu on märkä uimareissunsa jälkeen. Täysikuu loimottaa taivaalla. Leikimme tiellä kauhuromantiikkaa. Autojen ajovalot leikkaavat pimeyttä.
.
Perillä retkeilymajan eteiskäytävässä istuskelee tyttöjä. Pimeässä palailee muitakin ihmisiä meidän jälkeemme. Olen yksin valaistussa makuuhuone neljässä ja varjokuvani näkyy ulos avoimesta ikkunasta: "See, someone there!" kuulen äänen pihalta.
.
Makuusali neljä toisessa kerroksessa on niin iso, että siinä on neljä erillistä ikkunaakin, ja seitsemän kerrossänkyä neljälletoista hengelle. Sadun osoite on makuusali kolme. Alakerrassa on poikien pesuhuone, jossa on 8 lavuaaria, 2 suihkua ja 5 wc:tä. Ne eivät ole vilkkaassa käytössä, vaan voin rauhassa peseytyä.
.
Sängyssäni mietin tekstiä postikortteihin, joiden kuva-aiheena on St. Michael's Mount veden ympäröimänä, niin että kivetty tie häämöttää läpi kirkkaan veden alta! Kirjoitan matkareittimme Namurista Penzanceen ja kehun Cornwallia moni-ilmeisemmäksi kuin Skotlanti. Junan ikkunasta näkee hyvin tätä Englannin Rivieraa. Lounais-Englannissa kehotetaan nyt kuivuuden vuoksi säästämään vettä peräti 40 % aikaisemmasta kulutuksesta!
.
Kello 23 makuusaliini tulee äänekästä jengiä, joka lähtee kuitenkin saman tien iltapesulle. Kaikki kuulostavat puhuvan englantia. Cornwall onkin mitä suosituinta lomaseutua englantilaisille itselleen. Pari vähä-äänisempää viiksekästä brittiä jää jo saliin, heiltä kuulen kaunista englantia. Huoneen ovi tuntuu käyvän koko ajan.
.
Makuusalista mieleeni tulee opettaja Anthony Buckeridgen (s.1912) 1950-luvulta 1990-luvuille kirjoittamien Jennings -nuortenkirjojen kuvaama Linbury Courtin sisäoppilaitos Sussexista. Onpa Penzancessa Jennings streetkin.
.
Jokin tuntuu haisevan makuusalissa! Kengät, hiki, saippua, deodorantti, talkki vai mikä? Märät pyyhkeetkö? Oma pyyhkeeni on kuivumassa sänkyni päässä. Yök hajua! Avoin ikkunakaan ei auta! It stinks! Nyt joku sammuttaa kattovalon, klo on 23:20.
.
***
LAND'S END, torstaina 17.8.
.
Jo kolmatta päivää olemme Penzancessa. Herään retkeilymajassa klo 7. Eräät muut nousevat jalkeille jo 07:15, mm. haiseva Sämpy tai Lapatossu minun petini alapuolelta. Kömmin itse alas klo 7:30, kun muiden ruuhka on hellittänyt. Otan postikorttini, päiväkirjani ja farkkuni tyynyni alta, kokoan lakanankin. Käyn vessassa ja menen ulos aurinkoon istumaan, kunnes Satukin tulee pihalle klo 8:50.
,
Duty on Penzancessa Sadun ja minun osalta pöytien kattamista liinoilla ja maustesirottimilla. Sama mukava heppu, jolta varasimme yösijan eilen, antaa ohjeet, vieläpä selvää kieltä puhuen.
.
Sade ryöpsähtää keskelle auringonpaistetta, kun olemme pihalla sementtimuurilla istumassa ja syömässä aamupalaa. Kastumme vähäsen. Menemme kuistin katoksen alle kello 10:10. Myöhemmin kävelemme viiden telttailijatytön perässä Penzancen keskustaan. Yksi tytöistä on ulkonäöltään ilmeinen Enid Blytonin 'Viisikon' Pauli eli poikatyttö Paula (englanniksi George eli Georgina).
.
Satu kysyy kolmesta kaupasta piilolasinestettä. On vain liian isoja pulloja. Kaupoissa on hyvä palvelu, auliisti neuvotaan tie lähimmän kilpailijan luo kysymään, jospa siellä olisi pieniä pullollisia. Penzancen "Apteekissa" myydään kaikkea "terveellistä": jopa valmiita voileipiä ja juomia. Ostelemme herkkuja ja lisää postikortteja 11 kpl, 6 penceä kappaleelta.
.
Kello 12:15 lähdemme linja-autoasemalta bussilinjalla N:o 1 kohti länttä ja Land's Endiä. Bussi on kaksikerroksinen, mutta toiset turistit ehtivät ennen meitä varaamaan kaikkein parhaat näköalapaikat toisen kerroksen eturivistä. Matka maksaa 2 puntaa hengeltä ja ajoaika on 55 minuuttia.
.
Penzancen länsilaitamilla bussimme ajaa yllättäen sisälle autotalliin. Kuljettaja vaihtuu siellä. Naapureinamme istuvien opiskelijoiden magneettiset junakortit eivät kelpaa bussissa, kuski käy yläkerrassa uudelleen katsomassa niitä ja kyselemässä. - Olemme käyttäneet niitä paljon... kehuvat opiskelijat.
.
Minulla on vieläkin mukana repussani Tampereen Aamulehti sekä jonkin suomalaisen pankin Milli-lehti. Jätän ne nyt bussin tyhjille penkeille. Milli-lehti saa ranskalaisen pikkupojan kiinnostumaan. Hän suorittaa kynällään tehtäviä, kuten piirtämisiä pisteestä pisteeseen numerojärjestyksessä. Sitten hänen äitinsäkin tutkii lehden ihmeissään, kun siinä ei lue mitään hänen tuntemaansa kieltä. Korkeasaari-juttua hän katselee pisimpään, mutta jättää lopulta lehden autoon.
.
Bussien kunto ei ole Suomessa totutun tasoista. Ranskalaisen naisen istuessa eteemme hänen penkistään irtoaa selkänoja! Hyvä ettei se syliimme rojahda. Hän vaihtaa istumapaikkaa.
.
Ajelemme pitkin kiintoisia maaseututeitä. Ylä- ja varsinkin alamäet ovat huimia! Moisia ei Suomessa koe! Tiet ovat kapeita ja mutkaisia, päällysteenään hiekkaa. Ilmeisesti ikivanhoja reittejä, joita ei ole suotta oiottu. Vanhaa pidetään arvossaan tielinjauksissakin.
.
Tiellä vastaantulijat eivät edes mahdu kohtaamaan ja ohittamaan toisiaan! Pienempi auto saa peruuttaa lähimmälle erityiselle kohtauspaikalle. Kohtaamme monia sellaisia peruuttamaan joutuvia pikkuautoja. Puiden oksat kaartuvat matalalla teiden yli raapien ja rapistellen bussin toisen kerroksen ikkunoita! Mukavan maaseutumainen tunnelma!
.
Bussimme ei mene edes mutkaisintakaan 'suorinta tietä', vaan poikkeilee sivuteille ja käy syrjäkylillä kääntymässä, palaten usein samaa tietä takaisin. Matkustajia ei kylistä autoon juuri vaihdu, mutta mahdollisuus tarjotaan.
.
Ajonopeus on hiljainen. 12 mailin eli vajaan 20 kilometrin matkaan (linnuntietä mitattuna) kuluu 50 minuuttia. Pysähdykset eivät ole pitkiä. Jossakin muutama turisti odottaa kahvilan kulmalla, kunnes bussi on kääntynyt ympäri, voidakseen lähteä sivukylästä palaamaan samaa tietä jota on tullutkin.
.
Ennen perille saapumista poiketaan komeaan rantakylään Senneniin ja Sennen Coveen, jossa on hurja rantakatu ja vilkkaasti uimarantaväkeä. Bussi käy taas kääntymässä ja paljon väkeä jää nyt pois - tai ainakin laskeutuu alakertaan kuullakseen kuljettajalta, että tämä rantapaikka ei ole vielä Land's End... vaan vasta seuraava on.
.
Mekin Sadun kanssa olemme melkein jäädä Sennen Coveen, mutta pysymme sittenkin yläkerrassa, jonne ei lisäksemme jäänyt kuin yksinäinen, verestäväsilmäinen miesturisti. Perillä Land's Endissä seuraamme häntä polulle läpi kanervikon ja ruohikon, ja hän sattuu lopulta olemaan viimeisessä paluubussissammekin, ja lisäksi näemme hänet Penzancen kadulla myöhemmin.
.
Ohitamme kaupallisen huvipuiston "Land's End Komplexin" lipunmyynnin, joka vaatisi peräti 4 puntaa (tai Penzancessa bussilipun kanssa yhteisen alennushinnan 3,50). Bussimme on pysähtynyt - mihinkäpäs muualle kuin juuri lipunmyynnin eteen! Haluamme kiertää Komplexin, ei kai koko Land's End kallionjärkäleineen voine olla yksityisen bisnes? Näemme rumia parakkirakennuksia ja merirosvolaivan sekä modernin laivan versiot lapsille seikkailtaviksi.
.
Kanervapolulta yhytämme hiekkaisia kävelyteitä ja polkuja oikealla pohjoisessa. Heiluva, huojuva riippusilta vie yli sisämaahan kurottuvan rantarotkon. Lihava, jenkkitukkainen 10-vuotias poikailkiö pomppii ja keinuttaa siltaa, sekä pienempiään kiusatakseen, että jopa silloin kun Satu yrittää sillalla seisten valokuvata.
.
Lähellä on luolia hiekkaisella rannalla. Kapea tallattu polku kulkee likellä rannan jyrkänteitä. Jyrkät kalliojärkäleet ovat juuri sellaisia kuin Land's Endiä esittävissä kuvateoksissa.
.
Satu kulkee rantapolkua äkkijyrkänteiden reunalla yhä pitemmälle. En halua seurata, vaan mietin kuinka usein ihmisiä putoaa alas rantakivikkoon. Syömme ensin lämpimiä piirakoita kallion reunalla, sitten haluan palata ylemmäs sisämaahan ja Satu jatkaa eteenpäin.
.
Odottelen Satua puolisentoista tuntia "First and Last Housessa", joka kehuu olevansa ensimmäinen kahvila-ravintola Atlantin tällä puolen, sekä viimeinen ennen Amerikkaa. Haluaisin kävellä rantoja Sennen Coveen, muutaman kilometrin, ja olisin ehtinytkin, mutta eksyisin Sadusta, kun ei ole sopimusta tapaamisesta. Ehkä pitäisikin hoitaa vain omat asiansa ja katsoa, näkyykö Satua viimeisessä linja-autossa, tai yöjunassa Penzancesta Lontooseen.
.
Turistien laumat tungeksivat ravintolan läheisyydessä. Sinne tulee myös hevosrattaita Land's End Komplexista päin, samoin jeepin vetämiä kolmen vaunun leikkijunia. Perheet syövät mansikkajäätelöitään. Päätäni särkee, en voi kirjoittaa postikorttejakaan, vaikka sekin urakka olisi tehtävä.
.
Satu näkyykin sitten lopulta yhtäkkiä tulossa "First & Lastista" keltainen, hyvänmakuinen jäätelötötterö (50 penceä) kädessään. Hän oli viettänyt aikaa kalliokareilla, melkein nukahtanut sinne. Menemme pohjoiselle jyrkänteen reunalle kirjoittamaan postikortteja. Nyt viimeinkin kirjoitustyö tulee tehtyä.
.
Pian kello on 17 ja lähdemme ihania, kuivia ruohokenttiä ohittaen bussipysäkille, josta viimeisen bussin pitäisi lähteä klo 17:15. Kaksi double-dekkeriä paikalla onkin. Komplexin portti on jo suljettu. Bussi käy ensin Komplexin pihalla, sitten tulee pysäköintipaikalle, jossa tullessamme jäimme bussista pois, ja nyt nousemme kyytiin jälleen.
.
Linja-automme reitti tuntuu olevan hieman erilainen kuin tullessa. Toinen busseista käy toisissa paikoissa kuin toinen.
.
Land's Endissä on tuullut välillä kylmästi, muttei niin paljon kuin tulobussissamme, kun sen etuikkunan tuuletusliepeet olivat auki. Paluubussissa pääsemme istumaan eturiviin toisessa kerroksessa ja suljemme oikeanpuoleisen tuuletusikkunan kohdallamme. Lannan haju tunkeutui ulkoa bussiin.
.
Viereemme eturivissä änkeää kaksi saksalaista poikaa. Toinen heistä nukahtaa matkalla nojaten vasten kylkeäni, toinen on nukahtanut jo häntäkin ennen. Vaikka bussin reitti on komea ja heillä on parhaat paikat meidän ohella.
.
Mäet ovat tulomatkaa huimempia. Ihmetyttää, miten bussi jaksaakin nousta niitä ylös. Välillä teistä tulee mieleen alppiteiden sik-sak-risteily. Ylämäkiä seuraavat huimat alamäet, vaikkapa kohti T-risteystä, jonka takana on talon seinä. Toivottavasti jarrut toimivat...
.
Penzancessa ovat käsillä viimeiset hetket ostaa kaupoista ruokaa ja etsiä postikonttoria. Kello on jo 18, kun löydämme postin, ja se oli sulkeutunut jo klo 17:30. Satu käy pesulla linja-autoasemalla ja maksaa siitä 5 p.
.
St. Ives'iin lähdemme taas illalla klo 19:06 junassa. St. Erthissä on junanvaihto 19:14 ja perillä olemme 19:30, kunnes palaamme 20:45 lähtevällä suoralla junalla. Mennen tullen junailija on sama nuorekas hymysuinen mies kuin viimeksikin. Hän vitsailee ja leimaakin tällä kertaa Interrail-lippumme, kun viimeksi vain päästi meidät portista läpi.
.
Nousuvesi on huuhtonut edellisen illan kirjoituksemme hiekasta, niitä käymme ensimmäiseksi etsimässä... Sic transit... Sitten kävelemme rantateitä korkealla hiekkarantojen yläpuolella.
.
Palaamme uimarannalle, jossa järjestetään lastenleikkejä: punapaitainen mies ja 5 punapaitaista aikuista tyttöä toimivat mm. maalitolppina, kun 3 mieskilpailijaa juoksee, pyörittää tankoa ympäri ja käy kastamassa kätensä vedessä tai märässä hiekassa.
.
Punapaita pyytää lapselta yhtä penniä ja muuttaa sen taikakopissa 2 penniksi. Hän jatkaa samaa isommilla rahoilla, kunnes 5 punnan vaihto yhtäkkiä "epäonnistuukin"! mutta se on vain leikisti säikäytys, jonka mies käy korjaamassa. Eniten lapsia kuitenkin naurattaa, kun aikuiset heittelevät teltan takana vesisangollisia. Kilpaleikkejä on monenlaisia. Tuollaistako Putlinin lomakylissä?
.
Pari aarteenetsijää matelee metallinilmaisimiensa kanssa kuulokkeet korvilla pitkin hiekkarantoja. Rakastuneet halailevat toisiaan, omia aarteitaan St. Ivesin illassa, ainakin me.
.
Paluujunassa Penzanceen on 2 vaunua, jotka tulevat melko täyteen. Paljon on erityisesti lapsiperheitä, jotka jäävät pois jo seuraavalla välipysäkillä, tai viimeistään St.Erthiin, Vain harvat jatkavat perille Penzanceen.
,
Penzancen asemalla klo 21:06 käymälät on jo suljettu. Lontooseen klo 21:45 lähtevä juna odottaa jo raiteella 4, aseman ulkopuolella meren sekä linja-autoaseman suuntaan. Joitakuita ihmisiä siirtyy vähitellen junaan.
.
Nukumme junassa kumpikin omalla penkillämme, Satu oikein hyvin, minä vain vähäsen, mutta mukavaa horrosta sekin. Tulemme Lontooseen jo klo 5:20, sietämättömän aikaisin! Viivyttelen hetken junasta poistumista voidakseni ottaa mukaani sanomalehden 'Sun', jonka joku jättää jälkeensä. Luemme Sunia aseman penkillä ja kirjoitamme päiväkirjoja.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
(576. Interrail Cornwallissa)
JATKUU
577. Interrail Walesissa