578. Interrail Lontoosta Falmouthiin

Irlannin laiva on saapunut Walesin Fishguardiin sunnuntain yönä 20.8. kello puoli kahdelta. Odottavaan junaamme alkaa terminaalista valua vuolaasti väkeä, muttei liikaa, joten tilaa riittää kaikille.
.
Meluisa seurue, 2 x 2 ranskalaista, vähän alle 26-vuotiaita interreilaajia, istuutuu kohdallemme käytävän toiselle puolelle. He vaikuttavat ihastuneen Irlantiin tai matkaansa, eikä väsymys näköjään paina, vaan he puhua pulputtavat, sirkuttavat, huitovat ja viuhtovat käsillään elegantisti, penkoen repuistaan esiin kuvakortteja, karttoja, aikatauluja ja muita matkailijan tarpeita.
.
Sadun kanssa muutamme junassa vielä paikkojamme, kun kerran tilaa riittää. Asetumme peräkkäisille penkkiriveille lojumaan, kumpikin omalleen. Saamme sitten nukuttua, kun itkevä vauvakin on jäänyt toiseen osastoon. Yöjunamme lähtee kello 1:50 kohti Lontoota.
.
Aamulla heräillessäni suutani kuivaa. Olen nähnyt unta, että tulemme idästä Doverista - ihmettelen, miten olemme nukkuneet Lontoon ohi, sen toiselle puolelle länteen? Satu nukkuu hyvin, hänet saan taas herättää, vähän ennen Lontoota. Joskus hän puolestaan herättää minut - kaksin on mukava matkustaa!
.
*
LONTOO, sunnuntaina 20.8.
.
Lontoo jälleen. Aikaa kuluu ensin rautatieasemilla. Mietimme, jäädäkö Earl's Courtin retkeilymajaan yöpymään vai palatako ensi yönä Cornwalliin?
.
Minä olin yksikseni kehittänyt systeemikseni vuorottelun: yksi yö junassa - yksi yö hostellissa, yö junassa - yö hostellissa, eli vuorotellen matka-ajan ja rahan säästämistä tai kunnon lepoa ja siisteyttä. Ilokseni Satukaan ei osoittaudu enemmän mukavuutta vaativaksi, päinvastoin. Sadun kanssa matkayöt kaksinkertaistuvat suhteessa retkeilymaja-öihin!
.
Käymme British Museumissa, jossa vaikuttavimmalta tuntuu ainakin ensikäynnillä egyptiläinen osasto. Ulkopuolinen iso piha on täynnä istuskelevia ja vilvoittelevia turisteja jäätelöpuikot käsissään. Rakennus taustalla huokuu vuosisataista sivistystä. Pääsymaksua ei tänä vuonna ole, mutta "jotta pääsymaksutta voitaisiin jatkaa!" vapaaehtoisia avustuksia kerätään lattialla seisovaan isoon, läpinäkyvään muovikupuun, josta setelit ja lantit loistavat läpi.
.
Museum of Mankind, British Museumin tänä vuonna vielä eri rakennuksessa sijaitseva etnografinen osasto, kiinnostaa minua eniten, tai on tuoreempi ja helpommin avautuva, käsitellessään kansatiedettä, ihmisten arkielämää eri puolilla maapalloa. Eipä tarvitse itse suurin vaivoin matkustella trooppisiin tai eksoottisiin maanosiin, kun sellaiset esitellään museossa.
.
Sadun täytyy aluksi poiketa Museum of Mankindin naistenhuoneeseen. Museoissa käymälät ovatkin siistejä, joten niitä kannattaa käyttää. Lupaan odottaa Satua eteishallissa, johon siihenkin on jo aseteltu näytteille yhtä sun toista, mutta Satu ehdottaa kärsimättömästi: - Lähde vain heti kiertämään, kyllä mä sut löydän! (Kuuluisia viimeisiä sanoja.)
.
Katson ensiksi seinällä olevasta pohjapiirroksesta salien numerointia ja aloitan loogisesti salista n:o 1. Sinne johtaa lasiovi oikealla, vieden pakkaseen tai kylmäksi ilmastoituun eskimoiden maahan! Näyttely on vaikuttava... imee mukaansa tunnelmaan. Kylmältä pimeältä kellarimaiselta käytävältä näen valaistuissa lasivitriineissä eskimokulttuurin esineistöä. Oikean kokoiset nukkeperheet ovat vaikkapa eskimoasumuksessa katselemassa Kanadan television ohjelmaa (videonauhalta...)
.
Jossakin vaiheessa huomaan, ettei Satua ole kuulunut, vaikka aikaa on kulunut. Irrottaudun eskimoiden maailmasta ja lähden etsimään kumppania, jonka pian löydänkin. Satu on nähdessämme vihainen: - Missä olet ollut! Olen etsinyt kaikkialta!! En kai mistään ovien takaa osannut etsiä, en edes nähnyt mitään lasiovea!
.
Satu istuu lähimmälle pehmeälle penkille murjottamaan. Museokäynti alkaa tärväytyä, kun viimeinkin haluaisin nähdä Indonesian kulttuurin näyttelyn yläkerrassa.
.
Jo aivan nurkan takana on esillä alkuperäinen Henry Morton Stanleyn päiväkirja Afrikasta - kuinka hän löysikään lähetyssaarnaaja David Livingstonen. Sanon Sadulle käyväni katsomassa sitä. Käväisen äkkiä ja palaan. Satu on sillä aikaa kadonnut istumapaikaltaan. Alan etsiä häntä ympäri museota, ei kai hän ole ulos mennyt? Kiirehdin ohi indonesialaisten erikoisesti koristeltujen kulkuvälineiden, joita voisin ihailla pitkäänkin.
.
Kun jälleen tavoitan Sadun, hän juoksee heti suorinta tietä ulos museosta. Museokäyntimme on päättynyt. Juoksentelemme umpimähkään ulkona. Sellaisessa on positiivinenkin puoli: ei tiedä mitä voi löytää, kun ei ole suunnitelmien orja. Jack Viiltäjän kutsuminen nimeltä (englanniksi) kammottaa Satua. Seikkailemme Lontoossa, museon lähikortteleissa. Pysähdyttyämme lopulta ties missä, löydämme sovun ja halailemme.
.
Ilta koittaa vähitellen, kuljeskellessa Lontoossa, Thamesin rannalla. Ehdimme kerrankin ajoissa asemalle (Paddingtoniin), mutta tänäänpä vaunurikon vuoksi kello 23:55:n junaa joudutaan odottamaan! Vasta puoli yhdeltä kuulutetaan lähtöraide ja junaan päästetään istumaan. Tilaa riittää taas Cornwallin yöjunassa hyvin.
.
**
FALMOUTH, maanantaina 21.8.
.
Jäämme Lontoosta Lounais-Englantiin kulkevasta yöjunasta Cornwalliin pieneen pääkaupunkiin Truroon (18'000 asukasta), aamulla kello 7:28, tunnin ennen lounaisinta pääteasemaa Penzancea. Truron rautatieasemalla kulutan yli puoli tuntia wc:ssä, koska minua vaivaa nyt ripulintapainen.
.
Truron etelänpuoleiselta sivuraiteelta lähtee juna Falmouthiin, jossa on 21'000 asukasta ja maailman 3. suurin luonnonsatama. Matka kestää puolisen tuntia. Pitkä väli raidetta on ilman asemia ja on pari pitkää tunnelia. Moni-ilmeistä maaseutua, jolla Cornwall jaksaa ihastuttaa. Sitten tulee ensin Falmouth Townin asema ja sen jälkeen Falmouth Dock.
.
Palaamme samalla junalla saman tien Dockin asemalta takaisin Townin asemalle. Monet muutkin ihmiset tekevät samanlaisen kierroksen Truroon lähtiessään: Falmouth Town - Dock - Town - Truro.
.
Kävelemme asemalta alas ja vasemmalle itään. Olemme etelärannalla, kauppakadulla ja meri välkkyy kujien päässä. Viehättävä, mielenkiintoinen kaupunki. Kuljemme ohi jollekulle Pendennis Castlen asukkaalle omistetun muistomerkin, mutta arvostuksen syy jää tuntemattomaksi.
.
Aiomme mennä Pendennis Castlen retkeilymajaan yöpymään. Ostamatta selaamme kirjakaupassa maisemakarttaa, josta selviää, että meidän pitää lähteä päinvastaiseen suuntaan kuin jo kuljimme, kohti niemen kärkeä. Kävelystämme tulee pitempi kuin retkeilymajaoppaan lupaama vain yksi kilometri. - Meidän olisi sittenkin pitänyt jäädä junasta Dockissa eikä Townissa!
.
Vähitellen tavoitamme kävellen junaradan ja alitammekin sen lähellä Dockia. Sitten tie alkaa nousta ylemmäs, kainalossaan kaartuva merenranta, hiekkaranta. Tulemme oikean sotalinnan portille. Itse linna, nähtävyys, ei ole vielä tähän kellonaikaan auki, mutta sen portista käy tie hostelliinkin.
.
Retkeilymaja on isossa, kartanomaisessa 'siviililinnassa'. Mutta sen 120 vuodepaikasta ei riitä ensi yöksi enää sijaa yhdellekään tytölle... Saksalaiset tytöt ovat vallanneet paikan, kuten saksalaiset pojat Walesissa.
.
Onpa pettymys käväistä nuorten hälinän keskellä retkeilymajan eteisaulassa ja receptionissa vain kuullakseen, ettei meille löydy enää tilaa. Lähdemme käännytettyinä pois, kateellisena niille onnellisille, joiden iloiset, nuoret äänet helisevät korvissamme.
.
Jäämme kuitenkin vähäksi aikaa katsomaan historiallisen linnan pihaa ja muureja, kierrämme ulkoalueet. Asetumme rannalle bastioniin syömään eväitä. Nähtävyys on mieleen jäävä lyhyenkin retken kohteena, mutta olisimmepa vielä saaneet yöpyä näin komeassa paikassa, niemen nokassa, valtameren kuohujen äärellä.
.
Palaamme juna-asemalle, matkustamme tuttuun 21'000 asukkaan Penzanceen. Varmistamme yösijamme taas YMCA:sta (The Orchard, Alverton Road) kello 14:30. Onkohan NMKY saksalaisille pari penniä liian kallis retkeilymajoihin verrattuna? Vai onko Jugendherberge systeeminä heille tutumpi? Suuremmat makuusalit koko joukko-osastolle ja helppo varata suunnitelmallisesti päiväkäskyn mukaan etukäteen... Joka tapauksessa Penzancen YMCA:an mahdumme aina, vaikka se on retkeilymajaa lähempänä rautatieasemaa ja keskustaa, retkeilymajalle vievän tien varrella.
.
YMCA:n huonokuuloinen vanha ukko (eri mies kuin viimeksi) rahastaa meiltä 2 x 4,15 puntaa ja näyttää tämän kertaiset huoneemme. Sitten lähdemme kävelemään kaupungille. Etsimme vanhojen kirjojen kauppoja, antikvariaatteja. Poikkeamme leipomoihin ja syömme herkkuja.
.
Löydämme 'Old Posthousen', yhden upeaksi entisöidyn talon muiden vastaavien kaksikerroksisten rivistä, pieneltä Chapel Streetillä, antiikkiliikkeen vierestä. Vanhan postitalon alakerta on nyt antikvariaatti, josta löydämme itsellemme lastenkirjoja... Sue Townsendin 'Adrian Mole' yhdellä punnalla Sadulle ja Anthony Buckeridgen (1912-2004) 'Just like Jennings' (2,50 punnalla) minulle.
.
Jennings-sarjan 12. osa on sidottu, punainen, kovapahvikantinen, vuoden 1965 painos. Kirjakaupasta olin ostanut jo aiemmin nidotun, pehmeän, uuden taskukirjapainoksen 'Speaking of Jennings' (alkuteos vuodelta 1974, osa 22), halvemmalla, 2,25 punnalla. Piirroskuvitettuja molemmat. Kumpaakaan ei saa suomeksi, sillä Tammi suomennutti vain 11 ensimmäistä 27 kirjasta.
.
Sanomalehdet kertovat, että 60 ihmistä on kuollut Thamesilla disco-veneessä. Sen verran seuraamme matkalla uutisia. Syömme illalla kasvitieteellisessä puutarhassa. Näemme upean punkkarihenkisen tyttö-poika-parin, mustissa hatuissa, hurjiksi punavärjätyissä hiuksissa.
.
Eräässä Penzancen pääkadun Alverton Streetin kaupassa on illalla, sulkemisajan jälkeen, jonkinlainen tuote-esittely käynnissä. TV-koomikko Benny Hilliä muistuttava, hyvin ystävällinen brittimies tarjoilee makeita keksejä maistiaisiksi ja ostammekin lopulta jotakin.
.
Soitamme omaisillemme Suomeen kello 20:30. Siskoni tilaa verottomia, poltettavia tuomisia. Äiti hoputtaa paluumatkalle. Satu kuulee isältään, että Ruotsissa on junalakko! Miten se vaikuttaneekaan kotimatkaamme viikon päästä, ensi viikolla?
.
Palaamme YMCA:an kello 21. Järjestelen kahta reppuani, siirrän vanhat matkaesitteet pienestä päivärepusta isoon reppuun. Miten paljon kertyykään paperimateriaalia... mutta en malta luopua lehdistä, kuiteista, kartoista, esitteistä, vaikken jälkeenpäin paljon malta enää tutkia. Papereiden vain kuvittelee olevan muistoiltaan arvokkaita. Kuuluisivat matkailumuseoon!
.
Käymme jälleen Sadun kanssa yhdessä suihkussa, kello 21:35-22:05. Shampoo on loppumassa. Aikaa ja tilaa peseytyä riittää, ei ole ruuhkaa. Vain yksi epäröivä tyttö kulkee ohitsemme wc:hen pesuhuoneen käytävällä, ollessamme jo valmiit. Kuivailemme Sadun isoon pyyhkeeseen. Tulee puhdas olo.
.
Penzancen YMCA:n huoneessa numero 2 (alakerrassa pian receptionin jälkeen, ennen käytävää piharakennukseen) istun alapetilläni ikkunan alla kirjoittamassa keskiyön hetkellä. Huoneessani on oranssi ja valkea seinä. Vanhanaikaisessa vaatekaapissa on nimetyt lokerot pyjamalle yms. Sänkyni lakana on hieman täplikäs ja huopa epämukava.
.
Huoneessani on 4 vuodetta, joista vain 1 peti omani lisäksi on varattu. Sen vierellä on iso, sininen reppu ja mm. Sokoksen (!) muovikassi. Sängyn päällä on vaatteita hujan-hajan. Lavuaarin laidalla on Jordanin hammasharja mukeineen. Baedeker-matkaoppaan kulma pilkistää huonetoverin repusta.
.
Olen juuri pessyt alusvaatepyykkini, kun on ollut sopivasti omaa rauhaa ja huoneen lavuaari käytettävissä. Liotin pyykkiäni 10 minuuttia kello 22:40, käytin Y3-nimistä kylmäpesuainetta, huuhtelin kolmella vedellä 15 minuuttia, väänsin kuiviksi. Nyt vaatteeni on ripustettu yöksi kuivumaan vuoteeni jalkopäähän.
.
Huonetoverini saapuu vasta kello 0:20. Hiljainen, laihanpitkä hujoppi, joka muistuttaa 'Psyko'-elokuvan 'Norman Bates'ia... eli näyttelijä Anthony Perkinsiä. Hän hymyilee sanattomasti tervehdykseksi, pesee hampaansa ja sammuttaa valon puoli yhdeltä.
.
Norman Batesin pestessä hampaitaan olen lopettanut kirjoittamisen, riisunut farkkuni ja sukat, sekä kömpinyt vuoteeseeni. Kummankin kerrossängyn yläpetit jäävät tyhjiksi. Nukun erittäin hyvin 7 tuntia, aamun puoli kahdeksaan.
.
***
TRURO, tiistaina 22.8.
.
Nousen vuoteesta huonetoverini jäljessä kello 7:45. Hänen herätyskellonsa alkaa soida vasta kahdeksalta... YMCA:n ukko kiertää herättelemässä viimeisiä unikekoja kello 8:30.
.
Pakkaan reppuani 'Anthony Perkinsin' häivyttyä makuuhuoneesta. Hänen palattuaan kello 8:05 lähden vuorostani käytävälle, käymälään. Mietin miksi hänen leipäpussissaan lukee: "Tarjous. Suomalaista ranskanleipää". Lisäksi hänellä on Sokoksen muovikassi. Hän ei näytä suomalaiselta, mutta en ole kuullut hänen puhuvan mitään... Onkohan hän puolestaan nähnyt minulla - Anttilan muovikassin?
.
Olen nukkunut mukana kuljettamassani omassa 'retkeilymaja-lakanassa' (ostettu Helsingistä Suomen Retkeilymajayhdistyksestä) paksun, valkean huovan päällä. Niin on ollut mukava ja sopivan lämmin yöllä. Ikkunaa en saanut auki, verhot vedin eteen. Jotakin ilmanvaihtoa tai tuuletusta oli aamulla, mutta palatessani wc:stä makuuhuone tuntuu tunkkaiselta.
.
Pyykkini on yhä kosteaa, mutta pakkaan muovipussiin. Sää näyttää ulkona harmaan pilviseltä. Eilisen sanomalehti lupasi kuitenkin kuivaa ilmaa.
.
Istun TV-huoneessa kello 8:30. Tapasin Sadun 7 minuuttia sitten. Hän lainasi suihkusaippuani. Häneltä oli peite pudonnut yöllä kerrossängyn yläpetiltä, eikä hän ollut jaksanut hakea takaisin. Sitten häntä oli palellut.
.
Huonetoverini 'Anthony Perkins', FIN? oli äänettömästi ilmestynyt taaksemme, kun juttelimme Sadun kanssa. Norman Bates kuuli tai kuunteli ja levitti jälleen ovelan hymyn kasvoilleen. Ymmärtääkö hän suomea, onko hän suomalainen vai käynyt Suomessa... Arvoitus.
.
Ruokailuhuoneesta kuuluu kolinaa ja ihmisääniä. Emäntä kulkee ohitseni ja kysyy: "Have you got breakfast?". Hän poimii pyykkiä kuivumasta ulkoa takapihalta. Vanhaa taloa on jatkettu takapihalle työntyvällä siipirakennuksella. Yhdyskäytävältä on ikkunoita pihalle.
.
Satukin on utelias Norman Batesista, joka kuuntelee äänettömästi ja arvoituksellisesti hymyillen hänen puheitaan. Satu tulee poikien huoneeseen penkomaan Perkinsin tavaroita, samalla kun minä kokoan vielä omia kamppeitani. Samassa Perkins tuleekin sisään äänettömästi, väläyttäen yhtä äänettömän hymyn. Poistumme, minulla on jo koossa kaikki tavarani, mutta Satu ei ole saanut kaivettua kaivattua selvyyttä miekkosesta.
.
Kävelemme aamulla Alexandra Roadia rannalle, jossa istuudumme syömään ja syöttämään lintuja. Penzance on kirkuvien lokkien kaupunki. Meri pärskyy, ilma tuoksuu suolaiselta. Raaka viima uhkaa, voisi hyytää veren. Tällainen rannikko tuo mieleen ainaisen tai tämänhetkisen syksyn tunnun. Uhka jostakin kylmästä ja märästä. Tämä ei ole kesäidylli: lämpöä ja hempeää tunnelmaa, vaan syysidylli: raikasta tuulen voimaa (kunhan on lämpimät vaatteet yllä). Pari-kolme koiraa tapaamme ulkoiluttamassa isäntiään, sopivat hyvin maisemaan.
.
Perkinsiä odottikin englanninkielinen tyttöystävä YMCA:n pihalla, silloin kun hän tuli viimeksi poikien makuusaliin ja me Sadun kanssa lähdimme pois. Näimme Batesin tytön pihalla odottamassa. Ja sitten kun lähdemme pois merenrannalta, näemme taas sekä Perkinsin että tytön. Hekin ovat tulleet Alexandra Roadia, istuneet taaksemme rannalle, mutta emme ole huomanneet heitä, entäpä he meidät?
.
Lähdemme Sadun kanssa Truroon, tunnin junamatkan itään, Lontoon suuntaan. Kävelemme rautatieasemalta alas vasemmalle ja tulemme vähitellen kaupungin keskustaan. Kaipaamme istumiseen penkkejä ja puistoja. Käymme kirjakaupoissa, eräässä kaksikin kertaa - vahingossa, sillä toinen sisäänkäynti oli toisen kerroksen tasolla, toiselta kadulla, jolloin luulimme uudeksi kaupaksi. Marks & Spencer ja LoCost ovat ruokakauppojamme täällä.
.
Just Books -niminen antikvariaatti vaikuttaa hyvältä. Muuten Enid Blytonia olisi Sadulle, mutta ainoa Viisikko-kirja on rikkinäinen. Lainakirjasto poistaa tarpeettomia kirjojaan ja myy niitä hintoihin 15 p, 25 p...
.
Truron tuomiokirkossakin käymme. Mahtavan iso, vuodelta 1880, muttei jotakin Porin komeinta Keski-Porin kirkkoa kauniimpi. Kyllästymme illan tullen Truroon, kun kaupatkin ovat jo kiinni. Jäänteitä muinaisesta normannilinnoituksesta emme huomaa etsiä.
.
Matkustamme vielä viimeisen kerran St. Ivesiin. Vaihdamme Trurosta tullessa junaa St. Erthin kylässä (1300 asukasta). Onpa enemmän vaihtoaikaa kuin Penzancesta tullessa. Ivesin junassa ei olekaan tuttua konduktööriä. Muuan perheenisä punastuu työnnettyään perheensä ulos vaunusta liian aikaisin, väärällä asemalla. He palaavat kiireesti junaan, vielä ehtivät. Naurua. St. Ivesissa käymme rannalla, istumme ulkona penkillä ja mietimme jatkosuunnitelmia.
.
Lähdemme yöjunalla Penzancesta Lontoon Paddingtonin asemalle. Matkan varrelta tulee vaunuun, käytävän toiselle puolelle, Readingiin asti paikat varannut vanha pariskunta, joka juttelee koko yön. Palelen aamuyöstä, nukkumiseni ei enää onnistu. Luen ostamaani Jennings-kirjaa, vaikka jälkeenpäin valvominen väsyttää kovasti. Satu vaikuttaa nukkuvan.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
(576. Interrail Cornwallissa)
(577. Interrail Walesissa)
(578. Interrail Lontoosta Falmouthiin)
JATKUU
579. Interrail Windsorista Newhaveniin