573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin

Belgiassa perjantaina 11.8. junamme ajaa Oostenden satamaan asti. Laituria pitkin kävelemme terminaaliin. Rautatieasema ja laivaterminaali ovat siis yhdessä. Hermostuttava torvisoittokunta svengailee laiturilla ja muuan täti jakelee mainoslappusia konsertista.
.
Nopean Jet-Foilin lippumyymälä on näkyvästi oikealla, sellaisesta pitäisi maksaa 450 BEF lisämaksua. Tavallisten lauttojen lipunmyyntiä on vaikeampi löytää, vaikka opasteita selkein kuvasymbolein onkin. Kuljemme käytävää pitkin, jonka varrella on yksi lippuluukku.
.
Edellämme toinenkin suomalaispari ostaa liput P & O:n laivaan IR-kortin alennuksella, maksaen 860 BEF yhdeltä (-30 % alennusta). Sivukäytävällä kauempana jonomme kulkee ohi tyhjien kolmen passintarkastustiskin, mutta sitten edessämme onkin kaksi passin- ja lipuntarkastajaa. Toinen mies vilkaisee nopeasti passimme, toinen antaa maihinnousukortin ja ottaa pois kaksi osaa lipusta, josta ei sitten jää jäljelle kuin pahvikuori.
.
Pääsemme nousemaan laivaan. Muilla ihmisillä näkyy jälleen raskaita rinkkoja tai laukkuja, joita nytkin työntävät jaloillaan eteenpäin, kunnes edempänä käytävässä niitä varten on liukuhihna. "Keräilen" katseellani eri maiden passeja, mm. unkarilaisia, söpöillä tytöillä.
.
Laivamme on "Princesse Marie Christine", pituus 118 m, leveys 23,3 m, nopeus 22 solmua, rakennettu 1975, matka-aika 4 tuntia, klo 13:45 (Belgian aikaa) - 16:45 (Greenwichin aikaa). Matkustajia mahtuu 1400 ja autoja 354.
.
Laiva tuntuu aluksi täydeltä. Jokaista kolmen penkin riviä kohti näyttää istuvan jo kaksi ihmistä, ja lopuilla istuimilla on heidän matkatavaroitaan. Laivalla on erilaisten istuimien osastoja: erityisesti mukavimman näköiset paikat, siniset kangastuolit, ovat hyvin varattuja. Samaten ikkunanvieret.
.
Istumme keskelle, läpi laivan ulottuvaan saliin, jonka jollakin sivulla yrmeä stuertti tarkastaa elokuvalippuja: "A Fish Called Wanda" on ohjelmistossa. Sitä mainostetaan useilla kuulutuksilla, lippuja saa ostaa receptionista. Satu on nähnyt filmin jo Suomessa, eikä pitänyt edes silloinkaan.
.
Haemme tiskiltä maihinnousukortit (NON-EEC-maiden asukkaille 1989) ja täytämme ne nyt hyvissä ajoin. Kiertelemme laivaa ja tutustumme alempaan kanteen, jolla onkin paljon väljempää ja Satu haluaa siirtää reppumme sinne. Mutta ylimmällä kannella on kivointa - käydä välillä ulkokannen laidoilla kovassa tuulessa, vaikka onkin sateista ja sumuista. Belgialainen kaupunki näkyy takanamme harmaan-ruskeana.
.
Tuulee mahtavasti! Brittiläiset jalkapallofanit tai olutsiepot riepotuttavat nylon-takkejaan yläpuolellaan kaiteen partaalla. Laiva keinuu entistä enemmän. Sadulle tulee paha maku suuhun ja hieman huono olo, merikipu taitaa iskeä. Hänkin vilvoittelee nojaamalla peräkaiteeseen.
.
Laivaa seuraa vedessä komea vana. Alus on paljon matalampi kuin Siljan ja Vikingin autolautat, joten meri on tunnelmallisesti lähempänä matkustajia. Kanaali on Sadun mielestä sellainen millaiseksi hän on sen kuvitellutkin.
.
Käymme itsepalveluravintolassa syömässä puoliksi annoksen kanaa ja ranskalaisia perunoita, 249 BEF (n.4 euroa). Syömme myös kaksi erilaista jogurttia, joista toinen erikoisen hyvä, sekä mansikka-Milkin ja sämpylän, joista jokainen maksaa n. 30 frangia, kaikki syöminen yhteensä 370 BEF (n. 6 euroa).
.
Laivamme saapuminen Doveriin myöhästyy kokonaisen tunnin! - "Sorry!"
Meidän satamapaikkamme on varattu. 'Princesse Marie Christine' pyörii vain edestakaisin merellä Doverin edustalla liitukallioiden ja linnan alla klo 16:45-17:45, keinuen niin, että Sadun täytyy käydä ulkokautta käymälässä oksentamassa. Minun merikipukynnykseni on parantunut merentutkimusalus Arandalla ja voin aivan hyvin.
.
Oppimani tehokas vastalääke merisairauteen on eräänlainen filosofinen suhtautuminen: meritautia vastaan ei pidä epätoivoisesti taistella, sen tuloa ei pidä lainkaan jännittää! Tulee, jos tullakseen. Merikipuun kuten merenkäyntiin voi sulautua, aivan tyynesti. Kevyesti kiepumme aaltojen mukana ja kepeästi oksennamme, jos oksennus haluaa tulla. Mutta ei se enää edes halua tulla, kunhan ihminen tavoittaa oikean mielentilan, eikä välitä pelätä merisairautta.
.
Nyt tuuli tempaisee peräkannen ovenkin auki aallokossa. Tulee todellinen tuulenpuuska sisälle ja raikastaa. Mieleeni tulee aukinaisin portein hukkunut kanaalin-lautta "Herald of Free Enterprise"...
.
Seurailen sivusta, miten reipashymyinen, poikamainen, kulmakarvainen tyttö kosiskelee espanjalaisen pojan seuraa yli kielimuurin. Kielioppia: - "El Pais" (sanomalehti)? Onko se Peace? - Olen iloinen, etten ole autolla... - ?? - Car, you know word "car"? - !!
.
*
DOVER, perjantaina 11.8.
.
Pääsemme maihin Doveriin vihdoin klo 17:45 uutta aikaa, Greenwichin. Laivalla on hämäriksi jääviä kuulutuksia, ei englanniksi! Viereinen tyttö hämmästelee Espanjan pojalle: - Foot-passengers to Purser's Office?! Seuraamme Sadun kanssa heidän perässään, kun he kapuavat määrätietoisesti portaita alas ja alas! Alhaalta, jostakin autokannen portista pääsemme todellakin ulos laivasta!
.
Menemme jonoon passiporteille, jotka ovat avonaisia. Miehiä ja yksi naisvirkailija joukossa. Menemme Sadun kanssa parina yhtä aikaa samalle luukulle. Virkamies tiukkaa täytettyjen lomakkeiden lisäksi suullisesti:
- Kauanko te viivytte Lontoossa? - Viikon.
- Jaaha, ja sitten palaatte SUOMEEN?! -Yes!
.
Vastaan asenteellisiin kysymyksiin nopeasti vain jees-jees-jees, niin kuin nalkuttajalle, mutta nuori Satu alkaa keskustella tosissaan:
- Ei Suomeen, kun sitten me menemme Skotlantiin!
Virkailija tiukkaa: - MUTTA sitten te palaatte Suomeen?!
- Ei, vaan sitten me menemme Pariisiin!
- MUTTA SITTEN KUITENKIN PALAATTE SUOMEEN? virkailija tivaa itsepintaisesti, kuten thatcherismi vaatii, ettei maahan vain jäisi ulkomaalaisia pummeja? - YES!
- Onko teillä paluuliput! - YES, YES!
.
Pääsemme luukulta eteenpäin. Emme joudu edes näyttämään paljonko meillä on rahavaroja elättääksemme itsemme saarella, kuten jotkut meitä epämääräisemmän näköiset ihmiset kuulemma joutuvat. Siksi olen Britanniaan ennenkin varautunut suuremmalla puntamäärällä kuin todellisuudessa aion käyttää.
.
Tullista selviämme läpi kävellen. Doverin rautatieasema on heti sataman perässä. Väkijoukko suuntaa laiturille 6, jolla odottaa pisin juna, mutta siinäkin on täyttä, täyttä! (Perjantai-ilta!?) Kävelemme junan kaukaisimpaan päähän, jossa on vielä tyhjiäkin 2+2 ihmisen looseja. Kangaspenkit sinisiä.
.
Juna lähtee kello 18:25 ja siihen mennessä on meidänkin vaunumme täyttynyt siten, että ovenpielessä on kuusi seisojaakin. Vieressämme istuu ranskankielinen pari jättirinkkojensa kanssa.
.
Doverin kaupunki on junasta nähtynä eksoottinen takapiha - harjakattoiset, ruskeat rivitalot tihentymänä laajoilla alueilla. Näemme ensin merenrantaa oikealla (selkäni on menosuuntaan), komeita kallioita, joiden alla hiekkaranta. Nyt näkyy peltoa, eri muotoisina heinärullia ja heinäkuutioita! Sadulla on jano, mutta hän kärsii urhoollisesti, sillä minä unohdin ostaa juotavaa laivalta, vaikka minun piti ostaa.
.
**
LONTOO, perjantaina 11.8.
.
Lontoon Victorian rautatieasema on ruuhkainen perjantai-iltana. Matkalla junassamme ei ollut minkäänlaista lipuntarkastusta! Odotan, että täällä pääteaseman poistumisportilla olisi viimeistään tarkastus, mutta ei mitään! Kuuluisikohan junamatka satamasta laivalipun hintaan?
.
Olen vähän pyörällä päästäni Lontoon ruuhkasta, niinkö aina aluksi, mutta Satu sen sijaan ajaa meitä määrätietoisesti maanalaiseen, jolla menisimme Eustonin asemalle. Ostamme metroliput automaateista, joista toisissa lukee: "Change given", toisissa välillä ei, jos niiden vaihtokolikot ovat lopussa. Kertamaksu lyhyehkölle matkallemme on 60 penceä.
.
Paikanvaraus Invernessin junaan ei onnistu enää Eustonin asemalla. Tällaisen harmin laivan myöhästyminen aiheuttaa, siis pilaa koko matkareittimme! Kello on jo 20:45, on vain 1,5 tuntia Invernessin junan lähtöön klo 22:15. Korvarenkainen, solmiokaulainen ja valkokauluksinen, siistitukkainen virkamies (täällä on paljon korvarenkaita käyttäviä nuoria miehiä) sanoo kuitenkin: - Siinä junassa on 60 varaamatonta paikkaa, jonotatte vain ja etsitte...
.
Emme uskalla luottaa istumapaikan saantiin, ja käymmekin kohta kysymässä toiselta lippuluukulta paikan varausta GLASGOWIIN? Se onnistuu. Näimme aikataulusta, että sinne menee vielä myöhäisempi juna kuin Invernessiin aikomamme.
.
***
YÖJUNA GLASGOWIIN, lauantaiksi 12.8.
.
Illemmalla pääsemme lipuntarkastusportista junalaiturille ja etsimme vaunua, johon meillä on paikkavaraukset. Se vaunu, toisin kuin muut, on sisältä sysipimeä! Onko siinä jokin sähkövika, vai? Hapuilemme paikoillemme vain katetusta asemalaiturihallista junan ikkunoiden läpi siilautuvan valon avulla.
.
Mutta toisella paikkanumerollamme istuu jo joku muu. Varauksia ei ole täällä koskaan merkitty istuimiin silloin, kun paikanvaraus on kaikille pakollinen. No, me otamme viereiset penkit tilalle, koska tyhjiä paikkoja kuitenkin näkyy olevan.
.
Yöstä tulee huono, kamalin yöjunakokemuksemme! Vaunu on hyvin pimeä, mutta siellä möykkää ääneen alaluokkaista englantia puhuva keski-ikäinen rahvas. Pimeässä ollessa ei ole tavoilla väliä, joten ollaan siivottomia, roskataan, porsastellaan, juodaan alkoholia, poltetaan tupakkaa ja melutaan.
.
Muutamiin junan ikkunoihin on liimattu tupakointikielto. Kieltotarroja tehostetaan Englannissa mainitsemalla sakkorangaistuksen suuruus: "Penalty 50 puntaa", tupakoitsijan tapauksessa. Mutta kun ei ole valvontaa. Kukaan lipuntarkastaja ei käy pimeässä vaunussa, eivätkö uskalla, vai ovatko työolosuhteet sellaisessa liian huonot ja ammattiyhdistyksen kieltämät? Ai, mutta liputhan tarkastettiinkin jo lähtiessä portilla Lontoossa...
.
Kännisen punakka pikkuvauvan yksinhuoltaja-äiti esittelee vauvaansa laumalle muita pikkulasten äitejä ja käkättää koko ajan hirvittävällä, käheällä tupakkakurkulla typerää, höperön onnellista naurua, rääkäten englanninkieltä - vetäen välillä savuja keuhkoihinsa ketjuna palavista sätkistään. Muut äidit ovat samanlaisia dorkia olutsieppoja, kuten eri porukoissa olevat, tyhjentyneitä oluttölkkejään lattialle paiskovat äijätkin, joilla ei näytä olevan yhteyksiä vaunun naisiin.
.
Lopulta kello 01 yöllä nuoren lapsen kirkas, mutta väsyneen tuskastunut ääni yrittää kivahtaa järkeä lössiin: - BE QUIET! Se onkin viisainta, mitä siinä vaunussa kuulen!
.
Lapsen sana todellakin tepsii hetkeksi. Melu vaimenee ehkä kymmeneksi minuutiksi, mutta sitten pyyntö on jo unohdettu, ja aikuisten elämöinti kohoaa entisiin korkeuksiinsa: - Käkäkäkäkäkäkä - räkäräkärää - hähhähhäh-hähhähhää... Ja tupakkaa käryää.
.
Yö jää täysin unettomaksi tuossa savuisessa, meluisassa, likaisessa slummi-infernossa ruman kielen ja räkätyksen katveessa. Eipä ole sentään näkyvissä mitään pelottavaa, kuten jalkapallohuligaaneja, tai muuta väkivaltaa.
.
Aamulla Glasgowissa kahlaamme ulos vaunun lattialla lojuvien roskien läpi. Lipuntarkastusta ei ole enää poistuessammekaan. Isossa kaupungissa Glasgowissa kävelemme tuttuun tapaani hieman harhaan - täällä pitää taas siirtyä asemalta toiselle, sillä aiomme junalla Edinburghiin.
.
Glasgow on varsin ilmeetön kaupunki, kuten Helsinkikin on mielestäni. Queen Streetin asema löytyy aikamme etsittyämme. Sieltä pääsee tihein vuoroin 45 minuutissa paikallisjunalla Skotlannin upeudestaan kuuluisaan pääkaupunkiin Edinburghiin.
.
****
EDINBURGH, lauantaina 12.8.
.
Edinburghissa kalliiden kiertoajelujen järjestäjät (maksut 2,50 - 3 puntaa) ovat viikonloppuna innokkaasti rautatieasemalla turisteja vastassa. Säkkipilli soi korvia rääkkäävästi, ja miesten kilt-hameita näkee toisinaan, iäkkäillä originelleilla, ehkäpä eksentrikoilla.
.
Kävelemme keskustassa, mutta ensin käymme matkailutoimistossa upean Waverleyn rautatieaseman ylimmässä kerroksessa - Princes Streetin katutasolla (rata ja asema ovat laaksossa), ja katselemme sen kauniilta pihalta maisemia alas ratalaakson puistoon. Tuo kaupunkia halkova kaunis laakso on ollut Edinburghin ylpeys ja kaunistus sen jälkeen kun se aikoinaan kuivattiin suosta puistoksi.
.
Kuljemme vanhan kaupungin kaduilla ja käymme Marks & Spencerissä. Nyt Satu ihastuu brittiläisiin sandwicheihin, kolmioiksi taitettuihin, herkuilla täytettyihin voileipiin, kuten minä viime vuonna. Hinnat vaihtelevat kahden kappaleen pakkauksissa 69 pennystä 1,10 puntaan ja kolmen leivän muovirasioissa 1,05 - 1,50 puntaan. Kaupoissa on hyllykaupalla erilaisia herkullisia sandwichien lajeja! Ostamme samalla myös "Skotlantilaisia munia" (keitettyjä, kuorittuja ja leivitettyjä kananmunia) sekä klassista virvoitusjuomaa, inkivääriolutta, jota Enid Blytonin nuortenkirjojen 'Viisikkokin' joi.
.
Seuraavaksi yöpymispaikaksemme olemme valinneet retkeilymajaluettelosta Carbisdale Castlen, oikean viehättävän linnan Skotlannissa, Invernessistä koilliseen. Mutta sinne olisi pitänyt ehtiä ajoissa: varhaisempi juna Lontoosta olisi ollut ainoa mahdollisuus, josta myöhästyimme laivamme mukana. Nyt olemme hieman epätietoisia uusista suunnitelmistamme.
.
Minä ajattelen ja ehdotan Edinburghin Eglinton Crescentin hostellia, paremman puutteessa. Olen yöpynyt siellä edellisenä vuonna, mutta myös haukkunut sen muita tuntemiani retkeilymajoja huonommaksi, minkä Satu muistaa, eikä ole innostunut. - Emme me sinne mene!
.
Etsimme retkeilymajaluettelosta jotakin Edinburghia lähellä olevaa paikkaa, jossa olisi Youth Hostel. Sellainen on ainakin Stirling, jonne sitten ajamme paikallisjunalla klo 14:12-15:00.
.
Lähtiessämme Waverleyn asemalta junassa on paljon väkeä, mutta ensimmäiset poistuvat jo heti Edinburghin toisella asemalla Haymarketissa (lähellä tuntemaani Egglinton Crescentin retkeilymajaa). Olemme junan viimeisessä neljän rivin avo-osastossa, jossa toisella puolella keskikäytävää on kolme ja toisella puolella kaksi istuinta.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
JATKUU
574. Interrail Stirlingistä Gourockiin