575. Interrail Lontoosta Penzanceen

YÖJUNA LONTOOSEEN, maanantaina 14.8.
.
Glasgowin asemalla saamme aivan hyvät istuimet Lontooseen menevästä yöjunasta, joka on siisti, eikä ole pakollista paikanvarausta! Istumme vierekkäin selkä menosuuntaan. Kolme lierihattuista saksalaista nuorukaista kysyy meidän vastapäisten penkkien vapautta, mutta vain yksi heistä asettuu eteemme kahdelle paikalle, kun taas hänen kaverinsa varaavat kumpikin kummallekin kaksi lähipenkkiä tuon penkin takaa ja vierestä.
.
Juna täyttyy vähitellen. Tomera intialainen mummo istuttaa vastapäätä meitä istuvan saksalaisen viereen toiselle tuolille 7-vuotiaan tyttösen. Saksalainen ei harmistuneenakaan kehtaa kuin vetäytyä kahdelta istuimelta yhdelle.
.
Pienen intialaistytön kasvojen ilmeikkyyttä on mielenkiintoista katsella: hänen otsansa rypistyy ajattelusta, kun hän epätoivoisesti etsii pikkulaukustaan jotakin tärkeää. Ilme kirkastuu taivaallisesti, kun hän luulee kätensä löytäneen haetun, tai keksii missä se olisi, mutta voi ei, mikä pettymys, ei se sittenkään ole siellä! Tyttö lähtee käymään peremmällä istuvan isänsä luona.
.
Välikössä wc:n edessä seisoo hassuhattuisia hihhuleita. He näyttävät pukeutumistyyliltään amisheilta, elleivät ole ortodoksijuutalaisia, mutta eivät kasvoiltaan juutalaisten näköisiä. Seisojia siis, niin täynnä juna on, mutta yhä saksalaishujopit, Sadun mielestä naamoiltaan lahnan näköiset, yrittävät pitää itsellään kukin kahta tuolia. Minä käyn wc:ssä pesulla ja sen jälkeen nukahdan.
.
Herätessäni yöllä näkyy vastapäinen lahna siirtyneen käytävälle nukkumaan. Intialaiset ovat jääneet pois junasta. Vastapäätäni on istuutunut ranskalainen Rinkka-Armand, joka kirjoittaa päiväkirjaansa, kunnes alkaa kuunnella korvalappustereoitaan. Satu uinuu vieressäni ja minäkin nukahdan taas.
.
Aamulla junamme jää seisomaan iäksi ajaksi Watford Junctioniin. Kunnes kuulutus kehottaa kaikkia poistumaan junasta ja jatkamaan matkaansa paikallisjunilla Lontooseen! Syntyy suuri ryysis ja ryntäys, laituri täyttyy matkatavaroitaan raahaavista ihmisistä, jotka eivät oikein tiedä mihin mennä, ruuhkautuvat vain paikalleen. Epätietoisia olemme Sadunkin kanssa, odottelemme laiturin ruuhkassa.
.
Jonkin ajan kuluttua tuleekin uusi kuulutus:
- Tulkaa kaikki takaisin junaan!
.
Syntyy suuri paluuryntäys sisään vaunuihin. Emme löydä enää entisiä istumapaikkojamme. Eksymme hetkeksi toisistammekin Sadun kanssa. Sitten istuudumme eri vaunuun mille tahansa istuimille, mutta toisen juuri niistä eräs paikkalipun omistava kireä saksalaistyttö tulee vaatimaan takaisin itselleen.
.
Satu alkaa harmistuksissaan nimittää kaikkia saksalaisia lahnoiksi... Lahnat täyttävät kaikki paikat, kun heitä on niin paljon, ja ovat tavalla tai toisella itsekeskeisiä. Seisomme Sadun kanssa junan välikössä. Ranskalais-Armandinkin näemme istuvan uudella paikalla tässä vaunussa.
.
*
LONTOO, maanantaina 14.8.
.
Matka Lontooseen ei ole onneksi enää pitkä. Saavumme Eustonin asemalle. Siellä on kuulemma ollut aamulla veturipalo, ja siitä johtui junamme tai muidenkin junien myöhästyminen.
.
- Sorry vaan siitä, Ladies and Gentlemen, Thank You! kuulutetaan.
.
Tässä maassa sattuu usein tuollaista. Ja kohteliaisuus on yhtä välinpitämätöntä hokkus-pokkus -small talkia. Mitään sydäntä tai ajatusta ei liturgiassa ole, kunhan huulilta hoetaan rituaaliset loitsusanat.
.
Eustonin rautatieaseman vartioitu säilytys maksaa 1,20 puntaa yhdeltä pieneltäkin repulta, eikä siellä ole - pommiuhkausten vuoksi! - lainkaan säilytyslokeroita, joten viemme tavaramme mieluummin Victorian asemalle meidän molempien yhteiseen säilytyslokeroon. Victorialla käytetään numerokoodia metalliavainten sijasta. Koodinsa asiakas saa automaatin sylkemän, kiinni liimatun paperilapun sisässä, maksettuaan 2 puntaa pienestä tai 2,50-4 puntaa isosta komerosta ja suljettuaan ensin käyttöönsä valitsemansa lokeron oven. Sadun kanssa yhdessäkin meille riittää pienin lokerotyyppi.
.
Lähdemme kävelemään Lontoon Belgravian hienostokaupunginosaan etsien silmillämme ulkoportailla olevia maitopulloja! Näemme monia kauniita taloja. Ajamme bussilla toisessa kerroksessa ohi Buckinghamin palatsin puutarhan muurin Hyde Parkin nurkille.
.
Hyde Parkissa makaamme Sadun takin päällä kuivuudesta kärsineellä, ruskeahkoksi värjäytyneellä nurmikolla ja syömme eväitä. Samalla Satu kuivattelee penkin selustalla retkeilymajassa pesemiään pikee-paitaa ja pyyheliinaa. Minä huomaan unohtaneeni omat pesusta märät vaatteeni reppuun, jonka laitoin aseman säilytyslokeroon.
.
Lähdemme Speaker's Cornerin kautta ostoskatu Oxford Streetille. Pettymykseksemme emme kohtaa yhtään puisen laatikon päälle kiivennyttä julistajaa maanantai-aamupäivällä. Väkeä puistossa riittäisi tähänkin aikaan kuulijoiksi. Millaisen puheen me olisimme voineet valmistella? Suomen TV:n "Satunnainen Matkailija" Juhani Mäkelä kuvautti täällä kerran puheensa suomeksi.
.
Käymme katsomassa Buckinghamin palatsin edustan ihmisruuhkaa, ja täysi on myös viereinen kaunis St. James Park. Satu syöttää kädestään varpusia, kun kokeneempi vanha mies saa kaksikin varpusta yhtä aikaa kädelleen. Myöhemmin käytyämme kaupoissa kävelemme Baker Streetiä ohi Sherlock Holmesin toimiston. Virallisesti osoitetta 221 B ei kadun varrella ole, mutta lähimmässä talossa on kuitenkin muistolaatta, jonka äärellä Satu ottaa valokuvan.
.
Menemme Baker Streetiä pitkin Regent's Parkiin nauttimaan iltapäivästä ja syömisestäkin. Taas erilainen puisto, eräänlainen pienen ja kostean St. Jamesin lintulammikkoisen kävelypuiston sekä toisaalta avaran suuren, mutta kuivan Hyde Parkin "lojumispuiston" keskikokoinen ja persoonattomampi välimuoto. Paljon ihmisiä, kuten Satu ja minä, makailee puiden varjossa lähellä vesilammikkoa, mutta kuitenkin kävelypolun toisella puolella. Rantojen puolella viihtyvät vesilinnut ja niitä ihailevat pikkulapset.
.
Käymme Covent Gardenissa etsimässä ruokakauppaa klo 18 jälkeen, mutta sellaista emme löydä, kaikkea muuta. Myös Victorian asemalta kaakkoon johtavalla tiellä pitäisi kartan mukaan olla myöhään auki olevia ruokakauppoja.
.
Satua harmittaa, miten vaikeata Lontoosta on löytää aivan tavallista valintamyymälää, päivittäistavaraliikettä, joita Pohjoismaissa on kaikkialla, ja josta saisi ruokatarpeiden lisäksi arkipäiväiset sekalaiset pikkutarvikkeet, kuten purkinavaajan, tulitikkuja, veitsen, kattilan tai vessapaperia.
.
Olemme käyneet monissa tavarataloissa, mm. Army & Navy:ssä, joissa on erikoistavaraa ja pieni herkkuosasto, jossa rajallinen määrä ruokatarpeita, kuten herkkuvoileipiä. Mutta yksinkertaisia, monipuolisia ruokakauppoja ei tule vastaan.
.
Lähdemme Victorian asemalta bussilla 11 ajamaan itään Cityyn, Towerin linnan tienoille. Mutta, kuten aina joskus, sekoilen pysäkin suunnassa, ja huomaammekin ajavamme päinvastaiseen suuntaan, länteen. Poistumme bussista ja etsimme vastakkaiseen suuntaan menevien bussien pysäkkiä. Sen löytääksemme seuraamme kävellen erästä toista bussia, mutta sepä ajaakin sisälle läheiseen autotalliin!
.
Samassa olemme sittenkin löytäneet myöhään auki olevan ruokakaupan. Se on kadun toisella puolella vastapäätä bussitallia, "Hollywood"-niminen "off-licence"... Valintamyymälä on pieni verrattuna Suomen tai Ruotsin ruokakauppoihin, mutta viimeinkin niitä valikoimaltaan muistuttava. Siellä on kaivattua arkipäivän sekatavaraa, nenäliinoja, lusikoita, purkinavaajia ja ruokaa. Ostamme tarvitsemamme ja painamme osoitteen mieleemme käydäksemme jonakin toisenakin päivänä tai iltana - auki klo 20:een asti.
.
Illan pimeydessä kävelemme myös Thamesin etelärannoilla. Tunnelma on hyvä, valojen hohde, puiden varjo, joen salaperäisyys, illan kesäisen leppeä viileys, ei liian kylmä, ja onhan meillä toinen toisemme lämpimiksemme.
.
Muita ihmisiä liikkuu rantapuistokäytävillä tai istuu penkeillä aivan sopivia määriä, tilaa riittää, muttei ole yksinäistä. Putkahdamme metrosta lähelle Parlamenttitaloa, ja on yhtäkkiä vaikuttavaa nähdä valaistu Big Benin kellotorni edessään...
.
Kirjoitan päiväkirjaa Paddingtonin rautatieasemalla klo 22:20 maanantai-iltana. Vuorottelemme matkatavaroidemme vahtimisessa, Satu on par'aikaa käymässä pesulla ilmaisessa wc:ssä. Istun punaisella istuimella yhtenäisessä muovisessa kuuden istuimen kennossa. Se on pallomainen pyöreä blokki, möhkäle, jossa on kuusi istuinkoloa jaettuna tasaisesti kaikkiin suuntiin.
.
Olemme kymmeneltä käyneet hakemassa reppumme Victorian asemalta, ja nyt reput ja takkimme ovat kasassa vierelläni penkillä. Taustalta kuuluu musiikkimelua "The Knights & Heralds"ista. Ihmisiä liikuskelee asemalla, muttei ole mitenkään täyttä.
.
Victorian lokerikoissa on metallisen avaimen sijasta hieno koodisysteemi. Maksettuaan lokeronsa asiakas saa useammalle lokerolle yhteisen automaatin sylkemänä ikään kuin suljetun arpalipun. Oma avauskoodi on kiinniliimatun paperilapun sisässä. Sen auki revittyään voi lukea nelinumeroisen luvun, jonka koneeseen näppäilemällä saa lokeronsa avatuksi. Oikealla koodilla juuri oikean lokeron ovi ponnahtaa auki.
.
Odotamme Paddingtonissa yöjunaa, klo 23:55-08:28 Lounais-Englantiin, Cornwallin kaupunkiin Penzanceen. Seuraan, milloin lähtötieto tulisi näyttötaululle ja juna saapuisi asemalle, että pääsisimme vaunuun torkkumaan. Olen melko väsynyt, kello on paljon näissä olosuhteissa, ja viime yökin oli vain juna-yö.
.
**
YÖJUNA CORNWALLIIN, tiistaina 15.8.
.
Pääsemme keskiyöllä junaan ja se lähtee 15 minuuttia myöhässä klo 0:10 - yhteen Sleeper-vaunuun tulleen vian vuoksi - mistä annetaan useita kuulutuksia asemalla. Lähtölaituri, joka on numero 1, selviää vasta viime hetkellä, ja silloin alkaa asemalla silmitön ryntäys. Kaikki ovat odottaneet Cornwallin yöjunaa ja haluavat saada istumapaikat.
.
Ohitamme Sadun kanssa junan keskivaiheilla olleen takimmaisen tyhjän vaunun, ja sitten näkyy olevankin vaunu vaunulta täydempää, paitsi tupakkapuolella. Palaamme omia jälkiämme ja löydämme kivan loosin keskiseinämän raittiimmalta puolelta, menosuuntaan ja vasemmalla eli etelärannikon puolelta - merinäköalasta tulee olemaan aamulla iloa!
.
Junanvaunun osastoja erottaa oveton lasiseinä. Keskikäytävän kohdalla on siis kulkuaukko, mutta laitapenkkien takana väliseinämät. Tupakkaosastoakaan ei ole tuon kummemmin erotettu tupakoimattomista, mutta jos se on junan peräpäässä, savu jää aika hyvin perälle, kuten lentokoneissakin.
.
Illalla nukahdan hetkessä. Herään klo 1:30, kun lipuntarkastaja on liikkeellä. Hän on juuri kääntyneenä käytävän toiselle puolelle. Kaivan äkkiä lippuni esiin vasemmasta sivutaskustani, ja sitten junailija leimaa sen. Sadun lippu on - yllätyksekseni - pöydällä! Ojennan senkin, koska Satu nukkuu täydessä unessa. Mutta tarkastaja ei ota sitä, sanoen jotakin "toisesta kerrasta". Katson Sadun lippua ja siinäpä onkin jo tämän junan leima! Miten, miksi, en saa selville, sillä Satu ei muista aamulla mitään.
.
Saan nukuttua tunnin jaksoissa. Penkit ovat siniruudulliset ja suhteellisen siistit. Satu on nukkunut melko yhtenäisesti samassa asennossa pää ikkunaseinää vasten, retkeilymajalakana tyynynä, vasemmalla kyljellään, polvet kohti ruskeaa, mustareunaista pöytää, joka on vastakkaisten penkkien välissä, ja jolla ovat silmälasini ja juomapulloni. Minä olen vaihdellut asentoani, kylki tai selkä, jalat ilman kenkiä käytävänpuoleista käsinojaa vasten, retkeilymajalakana tyynynä. Tilaa riittää siis kummallekin ojennella omalla kaksoispenkillänsä.
.
Huomiotani herättäviä ihmisiä vaunussa ovat tuikeailmeinen saksalainen edempänä ja pahailmeinen sekarotuinen, jonka toinen silmä vaikuttaa olevan auki nukkuessaankin! Lähistöllä tyttö tukkii keskikäytävän makuupussinsa jalkopäällä. Jotkut ohikulkijat loikkivat istuinten käsinojiin tukien, käsillään ponnistaen, nukkuvan ylitse. Jostakin kuuluu vauvan jokellustakin. Eräs tyttö viheltelee ohi kulkiessaan ja joku poika viheltelee istumapaikallaan. Onkin jo aamu, kello tulee 7:20.
.
Buffet-car'in hoitaja mainostaa radiossa vielä viimeisen kerran myytäviään. Hän ilmoittaa sulkevansa klo 7:30 - joten kiirehtikää!
- May I have your attention, please!
.
Tarjoaja on matkan aikana jo muutamia kertoja kertonut valikoimastaan, ja mistä hänet löytää, ja sen, ettei sillä hetkellä ole jonoa, no queue... kun hän ehtii kuuluttamaankin!
.
Junassa kulkeekin juuri vilkasta hiljaista ihmisten liikennettä, kädet tyhjinä toiseen suuntaan ja kädet täynnä rasioita takaisin päin, läpi osastomme, sillä puhvettia tosiaan tyhjennetään viime hetkellä. Joku moukka kulkee tupakka hampaissaan.
.
Plymouthin jälkeen klo 6:30 olen herättyäni katsellut ulkomaisemia. Näin upean sillan, joka muodostui teräksisestä silmukkasarjasta ja kaartui. Myös tyypillisiä brittiläisiä rivitalojen erilaisia ovia näen, sekä vettä! Erikoisia lahtia, aallonmurtajia, veneitä, lintuja ja metsiä! Niittyjä kumpuilee välillä lampaineen. Cornwall taitaa ollakin kauneinta Englantia. Täällä on kunnon maaseutua aivan radan vieressä. Moni-ilmeistä maisemaa. On aurinkoa - ja golfinpelaajia juuri näkyvissä! Vaikka kello vasta 07:35!
.
St. Austel ohitetaan juuri. Siellä on 3...5 junan odottajaa asemalla, kuten muillakin täkäläisillä pikkuasemilla. Pieni linnanharja näkyy, samoin kirkontorni, idyllistä pikkukaupunkia. Voisipa jokaiseen kylään pysähtyä!
.
Kanttiininpitäjä on lopettanut myymisen ja mainostamisen ja kulkee nyt vaunujen läpi keräämässä pois aiheuttamiaan roskia, tyhjiä ruoka- ja juomapakkauksia. Kiintoisaa nähdä miekkonen, jonka ääntä on jo useasti kuullut kaiuttimista. Hän onkin Woodstockin rock-muusikko-legendaa Carlos Santanaa muistuttava kikkarapää ja viheltelee kulkiessaan.
.
Satu on yhä eloton, unessaan, klo 7:45 - mutta juuri nyt pyöriikin ympäri. Ulkona näen taas upeannäköisen pikkukaupungin alhaalla notkelmassa. Sää on puolipilvinen.
.
***
PENZANCE, CORNWALL, tiistaina 15.8.
.
Pyörimme Penzancen rautatieasemalla klo 8:30. Seinällä on jonkinlainen kartta kaupungista. Turisti-informaation pöydillä on monenkirjavia kaupallisia esitteitä lähiseudun turisti-pyydyksistä, mutta ne kaikki ilman karttaa. Säilytyslokerot maksavat 30 penceä. Satu hoputtaa kiirehtimään lähtöä retkeilymajalle, minä aikailisin vielä asemalla.
.
Suunnistamme yläviistoon kohoavaa pääkatua pitkin. Minä epäilen alempaa tietä oikeaksi, Satu taas vielä ylempänä kulkevaa, mutta juuri keskimmäinen kompromissimme osoittautuu ennen pitkää oikeaksi. Kauppoja on vieri vieressä. Turisteja paljon liikkeellä, mutta vaikuttavat kaikki mukavasti briteiltä! Ohitamme leipäkauppoja, kenkämyymälöitä, marketteja. Hinnat vaikuttavat huokeilta ja katuympäristö on viihtyisä. Oikein vilkas, eloisa pikkukaupunki.
.
Retkeilymajalle Castle Horneck, Alverton, Penzance TR20 8TF olisi hostelliluettelon mukaan kolmen kilometrin matka asemalta, jos sinne osaisi suorinta tietä. Kävelymme tuntuu pitkältä. Matkan varrella näemme vasemmalla etelässä YMCA:n eli Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen majapaikan. Jo sen portille on selkeästi ja ystävällisesti asetettu hinnasto: Bed 4,15 puntaa!
.
Vähän matkaa YMCA:n jälkeen on oikealle lähtevän tien haarassa viitta: Castle Horneck. Nuolet osoittavat vasemmalle suoraa tietä autoille, 700 metriä, mutta oikealle lähtee sivupolku kävelijöille ja menemme siis oikealle. Polun vasen haara vie umpikujaan. Yritämme toista kävelytietä ylös mäkeä. Olemmekin umpikujien viidakossa.
.
Palaamme takaisin risteykseen, josta yritämme nyt autotietä pitkin. Ei löydy muuta kuin vihainen talonomistaja-eukko, joka hätistää meidät pois pihastaan kiertotielle. Palaamme taas kävelyreitille. Nyt vastaamme tuleekin sieltä oikea rinkkaselkien virta! Polun oikea haara on oikea. Kuljemme yli tien ja sitten lisää polkua metsässä. Matka onkin pitempi kuin päättelimme kartasta.
.
Löydämme retkeilymajan klo 10:10, jolloin se on jo suljettu päiväsajaksi! Satu istuu väsyneenä pihalle. Häntä harmittaa sekin, miten majalta tulijat näkivät meidän tulevan myöhästymään. Satu lepäilee jonkin aikaa puhumattomana, ja lähtee sitten sanaakaan sanomatta palailemaan samaa reittiä kuin tulimme.
.
Minä en kiirehtisi vielä pois, vaikka ulko-ovi onkin lukittu. Huomaan, että oven pieleen on jossakin välissä pihalla olomme aikana ilmestynyt huomaamattamme tiedotus varaussysteemistä: päiväsulkemisenkin aikana varauksen voi tehdä pudottamalla - laatikossa olevaan muovikoteloon suojattuna - retkeilymajakortin postiluukusta!
.
Huudan Satua odottamaan, mutta hän kiirehtii entistä nopeammin poispäin. Varaustaulun viereen on merkitty ajankohtainen varaustilanne: tilaa on vielä kahdelle tytölle, muttei enää yhdellekään pojalle. Majassa on kaikkiaan 85 vuodetta. Juoksen Sadun perään, tavoitan hänet vasta yllättävän kaukana metsäpolulla, sillä hänkin juoksee. Kerron, että hän olisi saanut yösijan, mutta hän sanoo, ettei olisi huolinut sitä yksin.
.
Saavumme ennen pitkää autotielle ja kaupunkiin päin palatessamme NMKY:n talon portille. Entäpä, jos menisimme tuonne? Epäröimme vielä pihalla, kun jo talon ovesta tulee hyvin vanhan näköinen setämies kutsumaan meitä ystävällisesti sisälle, toivotellen tervetulleeksi! Talo on auki, ja huoneita on vapaana! Astumme sisään valkotukkaisen vanhuksen perässä.
.
Verkkaisesti ukko kaivelee auki pöytälaatikkoa, jossa on varauskirja ja vaihtorahat. Kuultuaan, että olemme Suomesta, hän alkaa käännellä sivuja taaksepäin ja kertoo, että vastakohan viikko sitten täällä oli toinenkin pariskunta Suomesta... Aivan oikein, kyllä hän muisti! Hän kääntää kirjan eteemme ja näyttää meille toisetkin Korhoset tai Mäkelät, samalla kun kirjoitamme omat nimemme. Sitten vanhus laskuttaa vuodepaikkojemme hinnat, eikä olekaan paljon kalliimpaa kuin retkeilymajassa.
.
Suhtautuminen on niin ystävällistä, että alan jo toivoa meidän saavan vielä yhteisen huoneenkin susiparina. Eipä sentään, ukko huhuilee paikalle joitakin vuosia nuoremman näköisen vanhan rouvan, joka näyttää kummallekin eri huoneen sukupuolten mukaisesti.
.
Satu saa nukkua ensimmäisen kerroksen sisäpihalle vievän käytävän perällä olevassa huoneessa ja minä toisessa, muutaman metrin päässä käytävän varrella. Käymme molemmat samalla katsomassa toistemme huoneita, mitä emme juuri tee retkeilymajojen sukupuolittain jaottuneilla laumaosastoilla.
.
YMCA:n huoneet muistuttavat kuluneista matkustajakodeista, taikka rapistuneista kehnoimman luokan hotelleista. Toisaalta on ylellisempää tai naisellisesti pehmeämpää kuin armeijan kasarmeja tai sairaalasaleja muistuttavissa retkeilymajoissa, mutta toisaalta jälkimmäiset ovat siistimmin moderneja, eivätkä näin nuhruisia.
.
Lopuksi YMCA:n ukko kertoo vielä, että hostelli on auki aamupäivällä klo 12:een asti, jos haluamme tuoda matkatavaramme asemalta sinne? Sitten se avautuu uudelleen klo 14. Mutta emme viitsi kulkea moneen kertaan edestakaisin. Kello on 11:15, kun lähdemme kävelemään keskikaupungille.
.
Tutustumme Penzancen kauppoihin, Satu ostaa kengät, joita on etsinyt jo vähän muualtakin. Penzancen hintataso yllättää: oletimme, että turistipaikka, ja sen vuoksi olisi kallis, mutta hinnat ovatkin halvempia kuin tähän asti kokemamme. Cornwallissa on ilo ostaa ruokaa.
.
Istuskelemme merivesiuima-altaan liepeillä. Istuudumme alas laskuveden paljastamille rantakallioille. Tutustumme täten vuorovesi-ilmiöön. Ilmaisissa esitteissä on taulukko vuoksen ja luoteen ajankohdista eri päivinä. Liian alas ei saa unohtua tai nukahtaa väärään aikaan, tai muuten meri peittää ja huuhtoo mukaansa.
.
Palaamme myöhemmin nousuveden aikaan katsomaan paikkoja, joilla istuimme aiemmin päivällä. Silloin kaikki on veden alla! Kirkuvien lokkien suosimasta läheisestä luodostakaan ei näy paljon mitään pinnan yläpuolella. St. Michael's Mountin saari luostareineen näkyy upeasti lahden toisella puolella itäsuunnassa.
.
Löydämme paikallisen kunnallisen lainakirjaston. Kirjamäärät tuntuvat vaatimattomilta. Mieleeni tulee jokin maaseutukirjasto Suomessa, vaikkapa Puolangalla.
.
Penzancen puistot ovat lähellä, mutta piilossa, talotonttien keskelle jääneellä joutomaalla. Parhaiden keskikaupungin katujen varret ovat kauniita kuin jalokiviketjut: toinen toistaan hohtavammiksi restauroidut parikerroksiset talot pursuavat yksityiskohtia ja pieniä kauppaliikkeitä alakerroissaan.
.
Meillä on vaikeuksia keksiä mitään tekemistä ensimmäisenä iltanamme Penzancessa. Jonkin vaatimattoman museon olemme sivuuttaneet päivällä, mutta elokuvia emme taida löytää. Rannikolla on viileää ja lokit kirkuvat äänekkäästi. Pimenee rauhallisen tuntuisessa pikkukaupungissa.
.
Illalla pimeällä kävelemme tunnelmallisesti YMCA:an. Talo onkin yllättävän meluisa! Olisinpa luullut hartaan kristillisen hiljaiseksi paikaksi. Päivällä talossa ei ollut kuin vanhuksia, mutta nyt nuorten äänet raikuvat seurustelutiloista, näemmekin pelkkiä nuoria.
.
Menemme taas Sadun kanssa yhdessä samaan suihkuun. Ei ole mitään jonoa kahteen suihkukoppiin käytävän perällä, eikä myöskään valvontaa, voimme olla kuten haluamme. Pesun jälkeen eroamme yöpymään huoneisiimme.
.
Minun huoneessani on epäselvyyttä vuoteestani. Päivällä vanha rouva oli näyttänyt minulle nimenomaan toista alapetiä huoneen kahdesta kerrossängystä, mutta tullessani sisään juuri sillä petillä istuukin joku poika. Siirrän sitten kirjan pois toisen sängyn yläpetiltä ottaakseni sen itselleni, mutta käydessäni suihkussa kirjan ja vuoteen omistaja on tullut ja ottanut omansa takaisin. Sen sijaan alkuperäinen alapetini on nyt tyhjä ja otan sen.
.
Vuoteet riittävät huoneessani. Aamulla meitä on neljä ihmistä, mutta olen jo ollut autuaasti unessa ennen loppujen saapumista.
.
Kaikki huoneessani on jotenkin vanhanaikaisempaa kuin mihin olen tottunut retkeilymajoissa. Vuodevaatteet kuuluvat hintaan, ja tuntuvat puhtailta, mutta kuluneilta! Samoin seinät ja huonekalut näyttävät siisteiltä, mutta ikivanhanaikaisilta. En hämmästyisi jos löytäisin potan, posliinialtaan, kuumavesipullon ja vesikarahvin. Huone on kuin XIX vuosisataa kuvaavista filmeistä. Erikoinen kokemus lajissaan. Englannissa olemme.
.
.
(572. Interrail Belgian Namuriin)
(573. Interrail Kanaalin yli Skotlantiin)
(574. Interrail Stirlingistä Gourockiin)
(575. Interrail Lontoosta Penzanceen)
JATKUU
576. Interrail Cornwallissa