562. Amsterdamista bussi Lontooseen

1) Ajo Amsterdamista Belgiaan, sunnuntai-iltana 18.9.
Eurolines-bussissa joudun istuutumaan käytävän viereiselle paikalle englantilaisen pojan viereen. Istuudun bussin puoliväliin, penkille numero 18. Kohdallani on vastakkaisella puolella käytävää vesihana altaineen, pöydällä keskioven partaalla.
.
Kiltin näköinen vierustoverini lukee taskukirjaa. Edellisellä penkillä istuu mummo, joka juttelee nuorukaiselle, joka vastailee vanhukselle hyvin kohteliaasti, kauniin sointuvalla ja hillityllä englannin kielellä, nostaen tällöin aina hetkeksi katseensa kirjasta.
.
Kuljettajamme Brian Wilson esittelee itsensä. Hän on kuin jostakin brittiläisestä komediasarjasta leikattu showmies. Naamaltaan perusbritti, ohimoilla jo hieman harmaata.
.
- Ladies and Gentlemen: May I have Your attention, please? Onko täällä vielä niitä henkilöitä, joilla on huumausaineita mukanaan? Siinä tapauksessa, olkaa hyvä, ja poistukaa auton ulkopuolelle välittömästi. Belgian viranomaiset tulevat tekemään tarkastuksia, pistokokeita missä tahansa reittimme varrella. Ja: huomatkaa myös, Ladies and Gentlemen: jokainen alkoholia tässä autossa nauttiva heitetään ulos ennen matkan jatkamista. Thank you!
.
Katselen millaista porukkaa tässä autossa oikein on? Selvästi kirjavampaa kuin aikaisemmissa, joissa vakaa ja rauhallinen pohjoismaalaisuus tuntui vallinneen. Nyt on eteläisempää ja värikkäämpää jengiä. On brittiläisiä punkkarihenkisiä nuoria... Mutta on myös vanhoja ihmisiä, eri kansallisuuksia. On mustia. Matkanteko muuttuu kansainvälisemmäksi ja kiehtovammaksi?
.
Hessu Hopon mieleeni tuova hollantilainen puoli-hippi tulee hetkeksi hiippailemaan bussiin. Hän rahastaa eli kerää bussilippumme. Minulla on lippuvihko, jossa on jokaiselle osuudelle oma lappunsa, joka irrotetaan vuorollaan. Minun täytyy vain pitää vahtia, ettei kukaan ota pois yhtään väärää lippua.
.
Lippalakkipäinen rahastaja vahvistaa osaltaan kuljettajan sanat:
- Joo, kuulittehan kai kaikki mitä kuljettaja sanoi?
.
Bussiin pyrkii vielä yksi matkustaja, mutta kuljettajamme ei suostu ottamaan häntä kyytiin:
- There is no such thing as stand-by! kuljettajamme väittää.
.
Muistan bussien suomenkielisissä aikatauluissa nimenomaan esitellyn stand-by-mahdollisuuden. Bussiin pyrkijä inttää:
- Mutta Ruotsissa minulle sanottiin...
.
Mr. Wilson pullistuu entisestään omassa elementissään:
- Ruotsissa voidaan sanoa mitä tahansa, mutta onko tämä maa Ruotsi? Ei suinkaan, tämä maa on Hollanti! TE voitte mennä Ruotsiin, te voitte mennä Tukholmaan, mutta ME menemme Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan, me ajamme Lontooseen!
.
- Pitääkö minun palata takaisin Hampuriin ostamaan lippu, päästäkseni Lontooseen? kysyy onneton matkaan pyrkivä.
.
- Te voitte palata Hampuriin, taikka voitte palata Ruotsiin! TAI te voitte myös ostaa lipun Lontooseen tuolta mieheltä (osoittaa kauempana ulkona poistuvaa rahastaja-hippiä). Hän on meidän agenttimme! Kunhan vain ostatte lipun ja varaatte paikkanne kahta päivää ENNEN lähtöä!
.
Pelottavaa byrokratiaa, jonka syytä en tiedä! Bussissamme on yhä tyhjiä paikkoja, tosin tulemme ajamaan vielä joidenkin Alankomaiden ja Belgian kaupunkien kautta. Ehkäpä herra Wilson on peri-esimerkki brittiläisestä konservatiivisesta, kaavoittuneesta joustamattomuudesta, jollainen on ennen Thatcherin kautta vallinnut maan ammattiyhdistysliikkeessä ja lamaannuttanut Britannian taloutta.
.
Häädettyään kelvottoman matkaan pyrkijän ulos Brian Wilson tarkkailee merkitsevästi kelloaan ja tyytyväisenä lähtee ajamaan sekunnilleen oikeaan lähtöaikaan klo 19:00:00 reikä-reikä.
.
- Ladies and Gentlemen, please note: Kaikki eivät ehkä ole paikalla, mutta 'Eurolines' pyytää teitä olemaan hyvin täsmällisiä, sillä 'Eurolines' ei odota myöhästyviä...
.
Jaaha, Brian Wilson on ilmeisesti juuri sellainen nilkki, joka tekee työstään oman huvinsa leikkien sääntöpykälillä, mutta yhtiön kokonaisedusta viis veisaten ja välittämättä. Peri-britti, urheilija, eksentrikko, säännöillä leikkijä, erikoinen kohdattava.
.
UTRECHTISSA käymme kello kahdeksalta, mutta ketään ei ole tulossa kyytiin. Minun ja vierustoverini edessä istuva mummo kääntyilee ja tarjoilee ja tyrkyttää kaikenlaista syötävää vierustoverilleni omista eväistään. Tämä nostaa haluttomasti katseensa kirjastaan, mutta kiittelee silti hillityn kohteliaasti ja syö mitä tarjotaan. Heidän täytynee olla vieraita toisilleen, sillä heidän kohteliaisuutensa on niin muodollista? Miten mielenkiintoisia ihmisiä, katselen uteliaana.
.
Jossakin puolivälissä viisituntista ajomatkaa belgialaiseen lauttasatamaan pidämme kahvitauon. Eurolinesin bussi ajaa pysäköintipaikalle moottoritien laidassa. Tien alitse menee kävelytunneli kahvilarakennukseen. On jo pimeä ilta. Minäkin käyn katsomassa paikkoja ja käväisen wc:ssä. Pidän huolta, että olen varmasti hyvissä ajoin takaisin bussissa. Brian Wilson on Amsterdamissa antanut havainnollisen opetuksen menettelytavoistaan...
.
Palaan bussiin lähes ensimmäisten joukossa. Muita tulee pian perässäni, ja viimein kuljettajakin, joka alkaa ovelasti hymyillen tarkkailla kelloaan, laskien sekunteja lähtöaikaan klo 22:00:00...
.
Samaan aikaan bussin nuoret englantilaiset pojat alkavat vilkuilla levottomina toisiaan: heitä on nyt vain kaksi, missä on se kolmas? Toinen pojista käväisee ulkoakin katsomassa, mutta tulee ilmeeltään yhä neuvottomampana takaisin, selvästi vähän hädissään. Missä oikein olet, kolmas kaveri?
.
Sitten jotkut meistä huomaavat jotakin, mummokin edessäni, minähän en olekaan ikkunapaikalla: Mummo päivittelee:
- Look! Look! There, there! Oh, he's running like hell!
.
Se puuttuva poika siellä juoksee, syöksyy hädissään yli moottoritien kaistojen, autoja väistellen, pyrkien suoraan kohti bussiamme.
.
Brian Wilson saa juuri kellonsa osoittimet lähtöaikaan ja voitonriemuisesti hymyillen käynnistää bussin liikkeelle. Mutta matkustajat aloittavat huutomyrskyn, joka sentään taltuttaa kuljettajan, vaikka tämä protestoikin:
.
- But Ladies and Gentlemen! Ladies and Gentlemen! It's the time! It's TEN O'CLOCK!! The TIME! IT'S THE TIME!!... 'Eurolines' ei jää odottamaan myöhästyjiä... Never!
.
Brittipoika pääsee vielä bussiin hikisenä ja hengästyneenä ja hänen kaveriensakin kasvot kirkastuvat ja huojentuvat. Brian Wilson nykäisee auton kiivaasti liikkeelle. - Olemme minuutin myöhässä!
.
Lähellä oleva Belgian raja ylitetään huomaamattomasti. Minkäänlaisia rajatarkastuksia ei tule. Ajamme moottoritietä. Kaupungit, joissa ehkä käymme, ovat pimeitä, en näe mitään, eikä vieressäni ole ikkunaakaan, ja olen uninen.
.
.
**
2) Belgiassa Englannin Kanaalin ylittävään laivaan
.
Eurolinesin bussi saapuu Belgiassa Zeebrüggen lauttasatamaan sunnuntai-iltana klo 24. Vähän sitä ennen on kuljettajallamme Brian Wilsonilla ilo antaa meille uusia tiedotuksiaan:
.
- Ladies and Gentlemen, pian seuraa passitarkastus... Mikäli joku teistä joutuu viranomaisten pyynnöstä poistumaan autosta tarkempaan tutkimukseen, olkaa hyvä ja muistakaa, että 'Eurolines' jatkaa matkaansa odottamatta teitä! 'Eurolines' ja minä toivomme, että passinne ovat kunnossa!
.
Passivirkailija tulee bussiin. Minunkin passini hän ottaa käteensä ja lukaisee nopeasti. Joidenkuiden muiden passeja tutkitaan, sitä pitempään, mitä tummempi mies passin omistaa.
.
Esimerkiksi etuviistossa edessäni olevan neekerimiehen passi käydään läpi hyvin tarkasti. Mutta sitten virkailija ojentaa senkin takaisin ja lausuu, kuin hyvitykseksi, tavallistakin kohteliaammin:
- Thank You... Sir!
.
Englantilaisesta, nyt pop-musiikkilehteä 'Melody Maker' yhdessä ja vuorotellen lukevasta poikakolmikosta juuri hänellä, joka oli myöhästyä bussista, on passikirjan sijasta vain kolmeen pieneen osaan taitettu, rypistynyt valokuvallinen paperi. Se voisi olla henkilötodistus, tai olisiko passi, josta on revitty liiat sivut pois?
.
Se on todellinen passin riisuttu malli, takataskussa kastunut ja kulunut. Virkailija tutkii ja vitsailee: - You're really travellin' light!
.
Kuljettajamme Mr. Brian Wilson on tarkastuksen kuluessa käynyt ulkosalla virkistäytymässä. Passivirkailijan poistuttua hän palaa bussiin myhäillen ja naama loistaen kuin Naantalin aurinko, uteliaana näkemään, ovatko kaikki paikalla? Voivatko kaikki vielä jatkaa matkaa? Hän yrittää esittää pettynyttä, naamataulunsa venähtää ainakin leikillään, koska joukkomme ei ole harventunut yhdelläkään. Hän miettii ja keksii vielä jotakin yritystä vitseihinsä:
.
- Is Mr. Johnson here? Teitä pyydetään passitoimistoon!
.
Englantilaispojat alkavat tyrkkiä myöhästynyttä kaveriaan käytävälle ilmoittautumaan. Sattuisikohan hänen nimensä olemaan Johnson, koska nuo pojat äkkiä niin riemastuivat kuljettajan mainitessa TUON nimen! Mutta ketään Johnsonia ei ilmoittaudu, ja kuljettaja istuu virnuillen tuoliinsa:
.
- Ei mutta, Mr. Johnsonhan olikin edellisellä matkalla... HÄN, tuota noin... HÄN ei koskaan päässyt Englantiin!
.
Kuljettajalle olivat jääneet lipunkappaleet meistä kaikista ja ne hän luovutti passiviranomaiselle, luettavaksi? Joku toinen, laivayhtiön edustaja kaiketi, jakaa meille kaikille Boarding-card -laput, jotka on 'esitettävä kysyttäessä'
- "P & O European Ferries. Zeebrugge - Dover. To be presented upon demand."
.
Lapun kääntöpuolella on ohjeita: 'Maihin menemättömien risteilijöiden on ilmoittauduttava Purserin Toimistossa ennen laivan saapumista Yhdistyneeseen Kuningaskuntaan. Turvamääräyksiin on tutustuttava laivalla. Matkatavaroilla ei saa tukkia hätäovia.'
.
Kuljettajamme Mr. Wilson selittää muutoin miten on meneteltävä jatkossa:
.
- Ladies and Gentlemen: laivalla tulee täyttää Landing Card... joka on satamassa annettava asianomaiselle viranomaiselle. Huomatkaa, että sitä ei enää maissa ehdi täyttää! Ladies and Gentlemen, please remember: 'Eurolines' EI odota teitä, jos teille sattuu tulemaan viivytys tullissa!
.
Bussimme ajaa sitten matkustajat kyydissään suoraan sisään lautalle.
.
- Laivallamme tulee olemaan 5-6 tällaista aivan samanlaista 'Eurolines'-bussia, varoittaa kuljettaja. - Omamme tunnette E-kirjaimesta takaikkunassa - jota ei ole siellä VIELÄ, mutta minä kohta laitan! Katsokaa myös porttinne numero laivassa, että osaatte palata oikeaa portaikkoa takaisin autoon!
.
Meidän porttimme tunnus on Valas-merieläimen kuva ja numero viisi. Olemme keskikannella ja sen peräosissa. Alemmassa kerroksessa on rekka-autoja, niiden kannen tunnuskuviona on norsu. Ylempänä ovat henkilöautot, tunnuksena ankka.
.
Kiertelen laivalla ja löydän informaatiotiskin, jolla ajelehtii jaossa maahantulon kaavakkeita. Lomakkeeseen on kirjoitettava sukunimi, etunimet, syntymäaika ja -paikka, ammatti, osoite Englannissa, matkan tarkoitus, oleskeluajan pituus, jne. sekä allekirjoitus. Kortin kääntöpuolelle virkailija täyttää omasta puolestaan passin numeron, saapumisen laivalla, ym.
.
Olen hieman huolissani, pitäisikö EEC:hen kuulumattomasta maasta (v. 1988) tulevan tehdä jotakin enemmänkin? Edeltäjäni informaatiotiskillä opastettiin nimittäin jonnekin yläkertaan, kun hän, kortti kädessään, kyseli jotakin. Minä palaan puoli kerrosta alemmas lukemaan seinällä olevan tiedotteen:
.
"Täyttäkää Landing Card, jos Ette ole EEC-maasta. Saatte kortin informaatiotiskiltä." Kai se on sitten hyvä näin.
.
Tällä laivalla juodaan olutta ja remutaan, nauru raikuu kaikkialla. Tatuoituja brittiläisiä nahkatakkikundeja on paljon. Muutaman tunnin laivamatka saattaa olla halpaa huvia Britannian työttömille. Pieniä, söpöjä ranskalaistyttöjä näkyy myös. Laivalla on paljon avoimia saleja, joissa on raskaita, ruskeita keinonahkanojatuoleja aina neljä vierekkäin ja kolme tällaista neljän istuimen riviä muodostaa aina U-muotoisen loosin, jonka yksi sivu on avoin.
.
Käyn ulkona peräkannella. Siellä on muovisia penkkirivejä. Joku nukkuu sellaisella - muoviämpäri päässään! Suojautuneeko hän melulta vai sateelta? Kanaalin laivalinja on tuttuja Vikingin ketsuppilinjoja hurjempi ja rähjäisempi! Täällä on paljon avoimia tiloja, joiden seassa on baaritiskejä, kaikki olemme yhdessä. Hyttejä ei taida olla paljonkaan, kanaalin ylitys on niin lyhyt matka, neljästä neljään ja puoleen tuntiin.
.
Minua väsyttää ja nälättää ja... Lojun jossakin keinonahkatuoleista ja luen kaksi 'Insinööriuutiset'-lehteä Suomesta, jätän ne repustani muiden ihmisten ihmeteltäviksi ja yritän torkkua. Kello on yksi, on jo maanantai 19. syyskuuta. Siinähän yö kuluu, silmät kiinni puolihorroksessa, juomisen melua ympärillä. Kunnes tulee kuulutuksia, että maata on näkyvissä, matkustajia pyydetään palaamaan autoihinsa!
.
.
***
3) Saapuminen Englantiin, ajo Lontooseen
.
Maanantai-aamuna 19. syyskuuta kello 4:15 keräännymme kaikki matkustajat laivan autokannella omaan bussiimme. Joillakuilla mummoilla on ollut löytämisvaikeuksia, ovat mokomat unohtaneet tunnuskuvion "Valas 5" tärkeyden. Nyt he päivittelevät puuskuttaen, että löysivätpä sittenkin, huh huh!
.
Kuljettaja Brian Wilson informoi matkustajia tullitarkastuksesta:
.
- Kaikki käsimatkatavarat on otettava mukaan tulliin. Mutta sitä ennen on maahanmuuttoviranomaisen tarkastus... Ja sitten, Ladies and Gentlemen, 'EUROLINES' jatkaa matkaa Lontooseen tasan klo 5:00, Olittepa TE mukana tai Ette...
.
Lähden passitarkastukseen jälkijunassa. Jotenkin ohitan muita ihmisiä. Laivaltahan on tulossa, paitsi meidän bussimme ihmiset, myös satojen muiden matkustajien ruuhka. Seuraan bussissamme matkustavaa turkkilaista isäpappaa ja hänen 16-vuotiasta poikaansa. Nokkelasti he oikaisevat sukeltamalla teräsputkiin viritettyjen nauha-aitojen alitse, ja minä menen perässä. Kulmikkaasti mutkittelevat aidat on rakennettu ohjaamaan jonoja, pitämään eri jonot erossa toisistaan ja siten mahduttamaan enemmän ihmisiä hyvässä järjestyksessä halliin.
.
Sillä aikaa, kun paksummat ja jäykemmät ihmiset kiertelevät tankoaitojen lukuisia mutkia, minä olen päässyt, kuten turkkilaiset, ensimmäisten joukkoon. Olen valinnut luukut, joissa lukee "NON-EEC-Countries". Se kai koskee minua?
.
(Myöhemmin, kun Suomi aloittaa EU:n kanssa jäsenyys-neuvottelut, luen jonkun matkakirjoittajan suosituksen alkaa käyttää jo heti EU:n jäsenten luukkua, koska se on nopeampi! - Euroopan Unionin ja Euroopan Yhteisön edeltäjä oli Euroopan Talousyhteisö EEC, alun perin ennen Britannian ym. liittymistä ns. 'Kuutoset': Ranska, Saksa, Italia sekä Benelux-maat Belgia, Hollanti ja Luxemburg.)
.
Aitojen ja jonojen kärki on ennen viranomaisten koppeja, joita on useita. Täällä vahtii vartija, joka päästää aina seuraavan ihmisen eteenpäin vasta kun jokin kopeista vapautuu. Odottaessani seurailen usean eri passiviranomaisen toimintaa. Esimerkiksi tuolla kopissa numero 12 on 'sikaukko', kuten mielessäni luonnehdin, kuulustelemassa intialaisnaisia: näiden tutkinta kestää ja kestää pitkään, kun muilla luukuilla edetään nopeammin. Pääsen eturiviin minäkin, ja sitten vartija viittaa minut tarkastukseen osoittaen kopiksi juuri vapautuvan: - Number Twelve!
.
Juuri Virkailija 12:n ja minun vuorot siis sattuvat kohtaamaan. Ukko narisee minulle uudelleen suullisesti juuri niitä samoja ikäviä kysymyksiä, joihin on jo etukäteen pitänyt kirjallisesti vastata maahantulolomakkeeseen:
.
- Kuinka kauan Te aiotte olla Britanniassa?
Vastaan, että 7 päivää.
- Jaaha, sehän olikin tässä, ukko lukee kortistani.
- Entä mikä on Teidän matkanne tarkoitus?
Vastaan: Tourism.
Osoitteestani Englannissa hän ei kysykään.
Osoitteeksi kirjoitin vain: "Youth Hostel, London."
Eikä mies ihmeekseni kysy edes, paljonko minulla on rahaa, sellaiseen olin varautunut. Virkailija leimaa passiini, että "kuuden kuukauden oleskelu sallittu, työnteko kielletty". Pääsen läpi helposti!
.
Saavun seuraavaksi tulliin, mutta kävelen siitä läpi rauhallista vauhtia. Katselen, miten jonkun naisen kaikki matkatavarat on levitelty penkille. Minuun ei tullissa kukaan kiinnitä vähääkään huomiota, kuin olisin näkymätön mies. Kunhan kävelen ulos.
.
Löydän helposti Eurolines-bussimme n:o 5 ja nousen sisään. Olen autossa vasta toisena! Vain yksi matkustaja on selvinnyt minua nopeammin! Kuljettaja Wilson istuu myös paikallaan.
.
Turkkilaisetkin, isä ja poika, ovat siis jääneet viipymään tai heitä on viivytetty jossakin, heidän perässäänhän minä vasta oioin kohti jonokärkeä kaikkien satojen laivoilta tulijoiden ruuhkassa. Kuskimme Brian Wilson myhäilee tuolistaan meille vasta kahdelle matkustajalle ja vilkuilee toiveikkaasti kelloaan.
.
Vähitellen loput ihmiset saapuvat ja lähdemme ajamaan klo 5:00. Doveria en saa paljon nähdä, kun yön pimeys vallitsee vielä, enkä tule näkemään muutakaan kaakkoista Englantia aamun vähitellen valjetessa: vain ajamamme moottoritien opasteita. Yritän nukkua, väsynytkin olen.
.
Kun jotkut ihmiset sytyttävät auton lukulamppuja, kuljettajamme Wilson varoittaa heitä tekemästä pahaa virhettä: painamasta vahingossa valonapin sijasta pysähtymisnappulaa:
.
- Ladies and Gentlemen, seuraava pysäkkimme on Lontoo. Mutta jos Te painatte pysäytysnappia, joudun päästämään Teidät ulos välittömästi kesken matkan! Ja seuraava bussi, Ladies and Gentlemen, tulee vasta huomenna! Thank you!
.
On edelleen hämärää, kun saavumme Lontooseen. Epäselvää. Lopuksi ajamme vain jotakin ajoluiskaa umpikorttelin sisälle, ja pysähdymme. Muutamat ympäröivät laiturit ovat tyhjiä. Olemme perillä, olemme nyt ainoa bussi Victoria Coach Stationilla. Kello on 6:30. Kuljettaja Brian Wilson kiittää matkaseurastamme! En kuule taputuksia.
.
En jää nyt aamulla tutkiskelemaan Victorian linja-autoasemaa, sillä sen ehtisin tehdä varmaankin paluuvuoroa odotellessani, vaan otan kaksi reppuani ja lähden saman tien liikkeelle aamuiseen Lontooseen, kävelen ulos umpikorttelin pihasta, mistä vain porttiaukosta pääsen.
.
(559. Eurolines-bussilla Eurooppaan)
(560. Ruotsin halki bussilla Saksaan)
(561. Saksan läpi bussilla Hollantiin)
(562. Amsterdamista bussi Lontooseen)
JATKUU:
563. Lontoosta Hampsteadiin
564. Cambridgeen ja Edinburghiin