453. Varsinaista Satakuntaa

Kesäkuinen autoajelu tiistaina 5.6.2012 klo 8:30 - 24:00 reitillä;
- Helsingistä moottoritietä Turkuun ja Turun ohitustielle E18
- VAHTO - Nousiainen
- KARJALAN kirkonkylä Mynämäellä
- Männäisten ruukki Uudenkaupungin Kalannissa
- PYHÄRANTA
- Rauma - Pori - Kokemäki
- Euran ja Säkylän laaja vesimaisema Pyhäjärvi
- YLÄNE
- Pöytyä - Halikko - Helsinki.

Turun ohitustieltä (E18) käännyimme autolla pohjoiseen suuntaan "Rusko Vahto". Ylitimme Ruskonjoen, jota tie myötäili kymmenen kilometrin matkan, mutta joki piilotteli idässä metsikköjen takana.

(Vahdon entinen nimi on Puurusko, ja se on v. 2009 liitetty takaisin emopitäjäänsä Ruskoon.)

Nautimme avarasta viljavasta varsinaissuomalaisesta maalaismaisemasta kesäauringossa. Lännessä autotietä seurasi punertavapäällysteinen pyöräily- ja kävelytie - etäällä pellon puolella. Olisipa ollut hyvä kävelläkin Turusta Vahtoon, kuten ennen suunnittelin.

Vahdon keltainen länsitornillinen puukirkko (Engström 1803) tuli näkyvästi vastaan heti tien oikealla laidalla. Sen ympärillä oli tiivis pieni kirkonkylä palveluineen, paljolti nauhakylänä maantien varressa. Vanhentunut opaskartta kirkon luona kertoi mitä palveluita oli ollut joitakin vuosia sitten.

Länteen vei tienpätkä ohi kunnantalon koululle ja koulurakennuksiin kätkeytyneelle kirjastolle. Koulua kunnostettiin, tietä remontoitiin.

Maantien länsipuolella piti seurata postin ja pankin, itäpuolella kahden kaupan ja toisen pankin. Jäljellä oli enää K-Ekstra, joka hoiti myös postipalvelut. Toisen kaupan paikalla kampaamo, mutta postitalo ja pankit suljettu.

Puinen viljamakasiini kirkon vieressä toimi kotiseutumuseona, avoinna kesäsunnuntaisin klo 11-13, kuten muissakin kunnissa. Kylänraitilla kirkon ja Nousiaisten tienristeyksen välissä pyöräili ja käveli muutama aikuinen ja lapsi meidän kahden turistin lisäksi, ohi ruokakaupan ja suljettujen liikkeiden.

Vahto osoittautui miellyttävän rauhalliseksi pieneksi kirkonkyläksi, josta jatkoimme kello 11:n aikaan länteen Nousiaisten suuntaan. Muistelin Finnairin lentokapteeneja Pyy, Kurki ja Nousiainen.

***

Nousiaisten vanhastaan tuttu, keskiaikainen, persoonallisen muotoinen kirkko näkyi tielle pellon ja joen eteläpuolella. Houkutteleva kävelytie ja valkoinen kävelysilta yli joen, mutta jatkoimme pysähtymättä. Käännyimme E8-tielle kohti pohjoista.

Mynämäen kirkon harjakatto kohosi mahtavana yli puiden, kaukana jossain 8-tien länsipuolella. Käännyimme kuitenkin koilliseen päämääränämme entisen Karjalan pitäjän kirkonkylä. Ajoimme ensin 6 km koilliseen Yläneen ja Säkylän Pyhäjärven eteläpään suuntaan, sitten 15 km mutkineen pohjoiseen.

***

KARJALAN kirkonkylä uinui metsän pimennossa. Arkipäiväisia palveluita oli tarjolla pyöreä nolla, mutta ehkäpä pyhiksi kirkko, hautausmaa ja museo.

Karjalan keltainen, uusgoottilainen, länsitornillinen pitkäkirkko tuli vastaan tien varressa eteläpuolella, kunhan risteyksessä olimme kääntyneet länteen Laitilan suuntaan. Opastaulu kertoi faktoja: suunnittelija Chiewitz, vuodelta 1869. Kirkon asehuoneessa kirkkomuseo, mutta ovi ei ollut auki. Tien pohjoispuolella kolme kirkkoon liittyvää punamultaista tallia, joista yhden ovi oli auki jonkun juuri käydessä sisällä.

Kirkkoa ympäröi vanha hautausmaa. 1970-luvun Kauhu- ja Shokki-sarjakuvat tulivat mieleen: entäpä jos jostain hautakivestä löytyisi oma nimeni vuosilukuineen? Yksi nariseva rautaportti avautui myös etelään synkkään metsään, viemättä näennäisesti minnekään, vaikkakin jostain tuntui kuuluvan näkymättömän puron solinaa. Kartan mukaan metsässä virtasikin jokin Laajoen alkuhaara.

Länsipuolella pienellä mäellä kohosi punamullan-värinen lainamakasiini vuodelta 1891, Se oli sisustettu kotiseutumuseoksi 1976. Auki ehkäpä kesäsunnuntaisin klo 11-13.

***

Jatkoimme maantietä luoteeseen kohti Laitilaa. Karjalankylä asuintaloineen ohitettiin melkein huomaamatta. Sieltä Laitilan Katinhäntään johtikin vähän huonompi soratie.

Laitilan kanalakaupungin sivuutimme Eurasta tulevaa valtatietä ja ajoimme suoraan yli 8-tien kaakkoon kohti Uuttakaupunkia ja siihen liitettyä Kalantia. Kalannin kirkonkylässä käännyimme pohjoiseen kohti Pyhärantaa.

***

MÄNNÄINEN. Männäisten ruukkikylä oli odottamaton yllätys Kalannin pohjoispuolella, vain kilometrin päässä keskiaikaiselta kirkolta. Koski, pato, vanha puusilta, mylly, teollisuusrakennuksia.

Valtava valkeaksi rapattu punatiilinen halli rautaisine koristeliitoksineen seinissä. Rappaus rapisi ja tiilenpäät tulivat paikoitellen esiin. Läheisissä tallirakennuksissa näkyi liikkuvan yksi tai useampi työntekijä ja autoja oli pysäköity kentälle muitakin kuin meidän turistien.

Kävelimme länteen kapealle puiselle sillalle, jolla tuli vastaan useampia autoja, ainoalla kaistalla. Painorajoitus 8 tonnia / 13 tonnia. Useita vesiväyliä etelästä pohjoiseen, kuivia ja virtaavia. Koski pauhasi ennen patoa etelässä. Sirppujoki virtasi pohjoiseen.

Vanhoista kirjoista löytyi tietoa Männäisistä: Ruukki vuodesta 1741. Oluttehdas. Meijeri. Mylly. Kalkkihuone. Välinevarasto... Paljon rakennuksia.

Mietin kuvakirjaa tai artikkelisarjaa vanhoista teollisuusmiljöistä? Ehkä sellaisenaan kiinnostaisi liian harvoja ostajia. Mutta oikein hienot kuvataustat olisi saatavilla, jos vaikka joku julkkis muuttaisi Männäisiin... ja lehti kertoisi.

Jatkoimme ajoa luoteeseen ja pohjoiseen kohti Pyhärantaa. Hylkäsimme tienhaarassa poikkeamisen Pyhämaan entiseen saaripitäjään katsomaan vanhaa Uhrikirkkoa.

***

PYHÄRANNAN kirkonkylään tultaessa vasemmalla lännessä näkyi muiden talojen ja puiden yläpuolelle kohoava "erikoinen kirkko", tai tekiköhän omaperäinen kivinen torni vaikutuksen?

Lähemmäs ajettua löytyi mäeltä tuotteliaan Josef Stenbäckin ties monesko uusgoottilainen luomus, tämä vuodelta 1909. Ehkäpä komea kivikirkko piristi vanhempien puukirkkojen jälkeen, kuten Helsingin Ateneumissa oli ennen Kiasman perustamista piristävää siirtyä vanhan taiteen läpikävelyn jälkeen ylimmän kerroksen raikkaan nykytaiteen keskelle.

Pyhärannan kirkon seinät muodostuivat suurista harmaista kivilohkareista. Läntisessä kellotornissa oli persoonallisia, kaarevia ja pyöreitä muotoja sekä raikasta punaista väriä.

Hautausmaa ympäröi mäellä kohoavaa kirkkoa ja sen länsipuolen maisemaan kuului meri, sen verran kuin korkean pensasaidan oksien läpi pääsi näkemään. Rantaan oli vielä välimatkaa eikä sinne näyttänyt vievän polkua.

Tiekirkon ovi oli lukitsematon, Sisältä löytyi varsin tavallinen kivikirkon halli, puupenkkien rivit ristin muodossa eri sivuilta kohti ristikeskustaa. Ilmari Heinosen alttaritaulu 'Kristus ristillä' (1935)
oli kovin hämärä, tarkoituksella taikka tummunut? Ristillä ryöväreiden joukossa siinä oltiin. Vieraskirjassa taisin olla päivän ensimmäinen kirjautunut kävijä, mutta joka päivälle jokunen nimi.

Pyhärannan kirkonkylä ei tuntunut toiveitteni mukaisesti avautuvan merenrantaan. Veipä merta kohti joitakin teitä, leirintäalueilleko vain? Keskustassa ei myöskään näkynyt yhtään kaivattua pizzeriaa tai kahvilaa, ruokakauppa vain.

***

Santtion kalastajakylä tuli vastaan, kun jatkoimme 5 km pohjoiseen. Pieniä nimiviitallisia teitä johti kohti rantaa. Jokin tie päättyi kesäsiirtolan tapaiseen kiinteistöön. Jatkoimme viereistä tietä ja päädyimme laitureiden luo, laiva- ja venerantaan.

Meri avautui eteen mukavasti. Tuulia haisteli jo ennestään pitkäksi aikaa pohjoisemman puisen ja täyden venelaiturin juurelle seisoskelemaan jäänyt vanha mies. Eteläpuolella oli leveämpi kivilaituri, isommille vierailijoille, muutama vene senkin kyljessä, yksi vene täynnä styrox-möhkäleitä. Ilmoitustaululla mainosti Sale-kauppa, muttei yksikään kaivattu kahvila tai ravintola.

Jatkoimme rantatietä pohjoiseen kohti Raumaa. Päätie pysyi etäällä merestä, rantaa kohti lähti vain lukuisia pikkuteitä. Rihtniemen kalastajakylä olisi ollut houkutteleva, mutta emme poikenneet niemelle.

***

Rauman alueella, kaupungin eteläpuolella, mainostettiin Unajan kulttuurimaisemaa. Ajoimme läpi mukiinmenevän, taloiltaan kirjavahkon, 5-kilometrisen kylänraitin, joka jatkui pohjoiseen kohti kaupunkialuetta.

Raumalla auto pysäköitiin tunniksi Kanaalin varteen matkatoimistojen ja "Kylpijät"-veistoksen kohdalle. Aika kului ruokailuun ja kävelykierrokseen vanhassakaupungissa, joka yllätti yhä upeudellaan. Pieni turistiseurue maleksi valokuvaamassa. Kissa istui keskellä katua, jonka keskellä mukulakiveä ja reunoilla jaloille ystävällisempää nupukiveä.

Seurailin kapeaa ojaa, kanaalia, itään, Satakunnantien yli, puistoon, jota koristaa veistos "Punaiset portaat", jostakin tehtaasta kaiketi paikalle siirretty ja uudelleen maalattu. Rappuset päättyvät tyhjyyteen, nousu sallittu omalla vastuulla, alapäässä lukittu portti pidättelemässä perheen pienimpiä.

Vanhan kirkon raunioiden sisällä tuli taas käytyä. Luostarikirkon edessä munkkiveljen patsas, enpä muistanut.

Rauman "Critical Mass" -pyöräretki lähti kauppatorilta klo 15 kymmenkunnan osanottajan vahvuudella kohti itää.

Elokuvateatteri Iso-Hannun kahdessa salissa oli näytöksiä noin klo 16, 18 ja 20, viittä eri filmiä, koska Prometheuksesta oli kaksi näytöstä, eri saleissa eri aikaan.

***

Matkalla Raumalta Poriin (8-tietä) ohitettiin Eurajoen kirkonkylä vierestä ja Luvia kauempaa.

Porissa tehtiin havaintoja parista antikvariaatista ja kolmannesta, jossa oli enemmän posliinia ja "antiikkitavaraa" kuolinpesistä sekä kiinteistönvälitys yhdessä samassa liikehuoneistossa, Uusi-Koivistonkadulla, kaakossa. Valikoimassa kaksi suurta kuvateosta, jotka luetteloivat Warner Brothersin ja MGM - Metro-Goldwyn-Mayerin elokuvatuotannot vuosi vuodelta valokuvin ja tekstein, yhtiöiden alusta 1980-luvulle asti.

Porin kauppatorin laidalla on modernien 7-kerroksisten asuintalojen lisäksi veistos, jossa vahanukke-nainen istuu puistonpenkillä. Ohikulkijat ovat varustaneet häntä puoliksi syödyillä ja juoduilla pikaruoilla sekä yksinäistä naista ehkä lohduttavalla "Hylättyjen vaimojen kerhon" dvd-levyllä tai vähintäänkin sen kotelolla.

Engelin uusklassinen vanha raatihuone sekä Krookin uusi kaupungintalo eli venetsialaistyylinen Junneliuksen palatsi ym. oli katsottava jälleen uudelleen Pori-tunnelmien tiivistyminä, Kokemäenjoen Rantakadun lisäksi.

***

Kokemäelle vei Porista suora kakkostie pyyhkäisten nopeasti ohi Ulvilan emäkaupungin, Nakkilan kirkonvaiheiden sekä Harjavallan, jonka ruskeanmusta kuonakasojen vuori oli taidettu nurmettaa vihreäksi.

Kokemäellä mainostettiin lakanoilla tien yllä "Tulkkilan yötä" 9.6.2012. Etsimme Tulkkilan ja Paistilan itäpuolelta Kokemäenjoen silmukoista kolmea joen ylittävä lauttaa tai edes yhtä riippusiltaa, "Polkusillaksi" vanhassa tiekartassa kutsuttua. Risteen risteys oli liian epäselvä ja päädyimme vauhdilla väärälle tielle, jota jatkoimme kakkostielle kauas kaakkoon.

***

Euran tai sen Kauttuan ökykylän tiesokkelossa emme löytäneet Säkylän Pyhäjärven rannalle, mutta kuitenkin kaakkoon Säkylään vievälle rantatielle, jolta pääsi muutamissa kohdissa myös yleisille uimarannoille. Rantatontteja riittää. Loma-Säkylä on tehnyt konkurssin.

Pyhäjärvi on upean avara. Laineet lyövät rantaan. Kuuleeko rannalla olija sekä lähelle että kauas tulevat aallot? Märkään hiekkaan painuvat kengänpohjan kuviot.

***

Yläneen kirkonkylä - kuntakeskus - sijaitsi Pyhäjärven eteläpäästä vain kolmisen kilometriä kaakkoon, sisämaahan. Isojen valtateiden risteykseen näkyi ensin kaakkoispuolella peltojen yli kirkko torneineen, mainio maamerkki. Sieltä pieni kylä löytyi omasta rauhastaan kilometrin päässä risteäviltä maanteiltä, oman kylätien varrelta.

Vuodelta 1663 periytyvän, Mikael Piimäsen v. 1782 korjaaman vanhan puukirkon päädyssä oli mainio länsitornin häkkyrä, johon kuului päällekkäin ikäänkuin sipulia, pallukkaa, sylinteriä, jyrkkiä kattolappeita välillä ja tornin ikkunaluukkuosa (kirkonkelloineen?). Ristikirkon suuri harjakatto oli jyrkkä ja sen kanssa ristiin kulki poikkilaiva, jonka päissä sivuovet.

Ympärillä oli tuuheasti puustoa ja jouduin kiertämään kirkkoa ympäri, ennen kuin löysin pihalta pohjoisesta aukon, josta saatoin piirtää kuvan. Hautausmaalla kirkon ympärillä kuhki pari paikkakuntalaista.

Ajelimme kylänraittia pitkin etelään. GPS salli reitin vaatimatta U-käännöstä. Miellyttävän, tunnelmallisen pikkukylän palvelut olivat tiukasti kylätien varrella. Ylitimme pienen puusillan länteen ja palasimme "maaseutukierrokselta" Lietoa kohti etelään vievälle maantielle.

Jatkoimme Pöytyälle, ensin sen Riihikoskelle ja kirkonkylään, sitten kohti Halikkoa, jota ennen ohitimme erikoisen tiiviin modernin lähiön, joka lienee ollut Märy nimeltään. Halikosta Turun moottoritie vei takaisin Helsinkiin yllättävän pitkien tunneleiden läpi, kuten Karnaisten.