torstai 30. heinäkuuta 2020

672. Iisalmi Onnibussilla syyskuussa 2019

Ennen korona-pandemiaa Onnibussilla saattoi tehdä viidellä eurolla edestakaisia matkoja ympäri Suomen. Esimerkiksi: Helsinki 1 e Jyväskylä 1 e Iisalmi 1 e Jyväskylä 1 e Helsinki = 4x1 euro + varausmaksu 1 euro.
.
Keskiviikkona 11.9.2020 Onnibus Ouluun lähti Helsingin Kampista klo 6:25. Bussin vaihto Jyväskylässä Kajaaniin menevään klo 10:00-10:05. Jäin toisesta bussista Iisalmessa klo 13:10. Minulla oli aikaa Iisalmelle 3,5 tuntia.
.
Olen käynyt Iisalmessa aiemmin pari kertaa junalla. Nyt lähdin bussiasemalta kävelemään ensin länteen. Kauppatorilla oli useita myyjiä. Myös pieni Kauppahalli. Mäki kohosi voimakkaasti ylös, kerrostaloja ja kivijalkaliikkeitä. Kävelin venerantaan. Puistoranta, satama, uimaranta, Porovesi, iso lahti. Niemellä Olvin tehdas ja Olut-museo.
.
Lähdin seuraamaan puistoista rantapolkua pohjoiseen. Varrella matonpesupaikka, useita venevalkamia, puistotyökone seisomassa. Pursiseuran talo ja sen yksityisranta. Kirkonsalmentie sisämaassa.
.
Kävelen Vanhaa kirkkotietä. Vanha kirkko leveä rakennus, vieressä hautausmaa, josta havainnoin esimerkiksi nimiä Säisä ja Räisä. Pohjolankatu on isoin tie, Pekantie idempänä. Olen käynyt aiemmin pohjoisessa Koljonvirralla Juhani Ahon museossa, joten en nyt sinne asti. Ostan Iisalmen Lidlistä tonnikalasalaatin.
.
Kävelen itäisempää hiljaisempaa tietä etelään keskemmälle kaupunkia. Kuva-Lipas Iisalmen ainoa elokuvateatteri, osoitteessa Pohjolankatu 6, katetun sisäkäytävän talo, jossa muita liikehuoneistoja ja työvoimatoimiston Ohjaamo.
.
Kuva-Lippaan keskiviikon matinea-elokuva "Kari Tapio: Olen suomalainen" on alkanut jo klo 13, joten en olisi siihen ehtinyt, vaikka olisin etukäteen tiennyt. Elokuvaliput 8 euroa. Lauma ikäihmisiä poistuu juuri teatterista klo 15.
.
Kävelen liikekeskustan eteläpuolelle Olvin tehtaan Luuniemelle, etelään niemen itärannan puistokäytävää. Idyllisiä veden ja vehreyden maisemia kapean lahden vastarannalle. Lahdenpohjaan laskee koillisesta Paloisvirta Pohjolankadun eteläpään sillan alta. Vesi virtaa idästä Paloisjärvestä Poroveteen.

Luuniemellä edelleen verkkoaita portteineen, "Vartioitu"-kyltti, esiintymislava. Koirien ulkoiluttajia. Istun penkillä, roskakori on lähellä. Vesinäköala itään, jossa myös kerrostalon rakennustyömaa, pienissäkin kaupungeissa on aina jotakin rakenteilla.
.
Luuniemessä myös "Vedenhaltiatar"-veistos, kaataa vettä vadiltaan. Edempänä niemen pohjoisrannalla oluttehtaan kuuppa ym. teollisuusmaisemaa.
.
Pohjoisen rehevän puiston hämärässä istuskelee nuorehko joutomies, joka huikkaa minulle: "Tuutko juomaan?!" Hän juoksee luokseni liittyäkseen seuraani. "Mikä on ettei kelpaa?" Hän jatkaa erikoisemmalla kysymyksellä, jonka toistaa uudelleenkin: "Onko sun suku kirottu?"
.
"En mä ainakaan tiedä sellaisesta", vastaan. "Kätellään edes", miekkonen ehdottaa. Hänellä on hyvin pehmeälihainen pullea käsi, ei työn raskaan raatajan koura, itselläni luisempi. Mustalainenko, mutta tukka haaleamman sävyinen? Onhan heitä punatukkaisiakin, tunnenkin, ristiverisiä neljännes- ja kahdeksasosa-romaneja.
.
"No sä vaan kävelet", toteaa miekkonen, jotenkin savolaiseen laveaan puhetapaan, ja hän palaa itse puiden siimekseen penkilleen yksikseen istuksimaan ja ryyppimään. Minun onkin jo aika lähteä linja-autoasemalle, jossa on kahdeksan muutakin odottelijaa.
.
Ehdin vielä käväistä menneitä matkoja muistelemassa idempänä Rautatieasemalla. Useat kävelyreittikyltit osoittavat kiitettävästi suuntia ja lyhyitä välimatkoja, kuten "Linja-autoasema 0,2 km" tai "Rautatieasema 0,4 km". Junalaiturilla odottelevat kolme sotapoikaa kukin erikseen sekä kolmen tytön porukka.
.
Onnibus saapuu Kajaanista Iisalmeen klo 16:50, ajaen asemalle eteläpäästä, kuten aamulla tullessani. Laituriin 4, itälaidalla nokka pohjoiseen. Sen edellä on laituri 3, autoille menosuunnassa pohjoiseen.
.
Myöhemmin Jyväskylän entisen maalaiskunnan keskustan Vaajakosken nurkalla on tietyömaa, josta aiheutuu pitkä, hitaasti etenevä autojono Vaajakosken Naissaaren kohdalle. Bussimme vuoroin matelee tai pysähtelee ja on jo 15 minuuttia myöhässä!
.
"Soitin Helsinkiin menevään bussiin, että se odottaa vaihtavia matkustajia", tiedottaa kuljettaja.
.
Jyväskylässä autonvaihto klo 20:25, bussia vaihtavia viisi henkilöä. Nuori kuljettaja, joka on hyvin englantia puhuva (kuten tavallisesti). Alamme ajaa takaisin itään Vaajakoskelle, jossa Naissaaren kohdalla lasken 100 vastaan tulevaa autoa jonossa. Eteläsuuntaan, jonne ajamme, tie vetää paljon paremmin.
.
Matkan varrella sataa vähän. Helsinki on märkä klo 23:50. En ehdi enää HSL:n klo 23:53 Tennispalatsin vierestä Konalaan lähtevään bussiin numero 39. Tähtään Postikadun lähtöpysäkille 20 minuuttia myöhemmälle vuorolle. Katselen matkan varrella kierrätyskirjoja Kampin Suutarin vaihtohyllyköstä.
.
Linja-autoaseman koilliskulman kierrätyshyllyllä viipyilee kanssani anarkisti-nuorukainen. Hän näyttää minulle Kurki-kirjaa "Lakko", ja kysyy: miksi vuonna 1956 syttyi Yleislakko? "Demarien ja ammattiyhdistysliikkeen jakautuminen sekä Kekkosen valinta presidentiksi?" arvelen. Anarkisti kertoo toivovansa Suomeen lakkoja! "Toivottavasti kuitenkin lyhyitä", ehdotan.
.
Hupparinuorukainen selittää pyytämättä, mitä hänen kirjaan piirtämänsä merkki "ympyröity A" tarkoittaa: "A=Anarkia, O=Order. Hän on innostunut Rojava-nimisestä uudesta kurdien valtiosta, joka on syntynyt sisällissotaisen Syyrian nurkalle. En ole Rojavasta ennen kuullutkaan.
.
Nuori mies kirjoittaa pyynnöstäni sanan "Rojava" muistiin taskukirjan loppusivulle. Tuntuu hauskalta keskustella, sillä kaveri on joustavan sopuisa, yhteisymmärryksen hakija. "Vallankumous syö lapsensa", sanon. Teen vaikean päätöksen klo 00:20 ja 00:40 bussien välillä, mutta kiirehdin kuitenkin aikaisemmalle.
.
.
**
.
Olivatko matkat ennen parempia? Saavuin edellisen kerran Iisalmeen junalla Kajaanista, 2. kesäkuuta 1997 klo 13:07. Aurinko porotti. Kävelin suoraan Pohjolankadulle, jota pitkin pohjoiseen. Minulla oli aikaa Iisalmelle 4,5 tuntia.

Poikkesin uimarannalle, jossa uskalikkotyttö kastautui kokonaan, muut vain jalkansa. Nuorten miesten autossa soi jytä. En löytänyt rantapolkua, heitin vain vettä ja palasin asuntokadulle. Postilaatikoissa näkyi Iisalmen Sanomien tarra (kätevää kai jakajalle), jossakin myös Salmetar ja yhdessä omatekoinen HS-tarra!

Saavuin vanhalle kirkolle. Valokuvasin sen sekä Juhani Ahon ja Kauppis-Heikin haudat. Sisällä kirkossa kaksi naista kälätti huomaamatta kuvaamistani (videokameralle), kunnes toinen valpastui.

Koljonvirralle oli keskustasta 4,5 kilometrin kävely. Söin eväitä tien lepopaikalla, jossa pöytä ja tuolit. Kävin rannassa sillan alla (Sven Tuuva / Sven Dufva soti täällä).

Menin Juhani Ahon museoon, jonka opas juoksi esiin sivurakennuksesta. Pääsymaksu 10 markkaa. Vaihtorahan hakemista. Laitoin tavarani naulaan. Opastyttö selosti. Kauppis-Heikillä oli oma nurkka, pöytä ja kalusteita, työhuoneessa. Kiertokoulun opettajan laukku. Aholla oli kirjoituskone. Viivyin museossa klo 15:35 - 16:00.

Kävelin pätkän luontopolkua rantaan. Kuvasin Ahon talon ulkoa. Sitten nopea paluu kaupunkiin, jossa kävin vielä City-Marketissa, mehulitra 3,95 mk sekä jogurttia. Rantaa pitkin kuljin alkumatkan asemalle, 7 minuuttia.

Raiteelta 3 piti lähtemän kaksikin junaa: Kajaaniin klo 17:35 ja Ylivieskaan klo 17:45 (jonne aioin minä). Yksi vaunu täyttyi, mutta veturi toi toisen, johon nousi vain lapsia, keski-ikäinen nainen ja minä. Lapset jäivät sittemmin Kiuruvedelle. Mielenkiintoinen ja minulle ennennäkemätön poikittaisrata Iisalmesta Ylivieskaan ylitti useita pieniä jokia, mutta minua nukutti.
.
****
IISALMI 23 k 46,4   Kaupungiksi 1891 (ruotsiksi Idensalmi)
K: Vanha puukirkko 1779 Simo Silven (kirkkomuseo sakaristossa)
K: Alttaritaulu A. Såltin, 15 Mikael Toppeliuksen maalausta
P: Juhani Ahon hauta
K: Basilikatyylinen uusi kirkko 1934 Eino Pitkänen
K: Alttaritauluna mosaiikkityö 'Kristus ristillä' 1954 V. Eskola
K: Ortodoksinen kirkko 1957 I. Ahonen, seinämaalaukset, kirkkopuiston itäpää
M: Kotiseutumuseo 1955 Paloisvirran rannalla
M: Juhani Ahon museo (1958) Mansikkaniemessä
M: Panimomuseo, Olvi-oluthalli
M: Luontomuseo, dioraamoja, järvipanoraama, Kulttuurikeskus
M: Evakkokeskus, ikonihuone, kirkkojen pienoismalleja, näyttelyitä
R: Runnin kylpylä ja terveyslähde, Runnin seikkailumetsä lapsille
P: Vaikeiden aikojen muistomerkki, kirkon vierellä
P: Juhani Ahon patsas 1961 A. Tukiainen, kirkkopuisto
P: Kauppis-Heikin muistomerkki 1962 A. Tukiainen, kirkkopuisto
P: Sandelsin ja Dolgorukin muistomerkit Koljonvirralla
L: Koljonvirran taistelupaikka, 5 km pohjoiseen
L: Paloisvuori, hiihtokeskus 3 km keskustasta
L: Iimäki, Luuniemi, Haukiniemi, Mansikkaniemi
E: Maailman pienin ravintola Kuappi (3,6 m2, 2-h. pöytä) VR-taukotupa 1907
V: Paloisjärvi, Paloisvirta, Porovesi
.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti