maanantai 14. marraskuuta 2011

448. Lohjan maalaiskunta, Virkkala

Asukkaita Lohjan mlk:ssa oli 10922 (v. 1962), EU-kannatus mlk:ssa 59,2 % (1994)

(Lohjan maalaiskunta yhdistyi Lohjan kaupunkiin v. 1997 alusta)

Miksi? Komeaa teollisuutta, vanha taajama, Kässin talo

Milloin? Sunnuntaina 24.7.2011

Ajoimme Karjaalta palatessamme kohteenamme Lohjan keskustaajama Virkkala. Ohitimme ensin vahingossa Kirkniemen liittymän. Kirkniemessä olisi ollut uusrenessanssinen kartano ja kilometrin pituinen puistokuja, jotka jäivät täten näkemättä. Kartanon omistajia ovat olleet Tott, Ehrensvärd, Adlercreutz, Mannerheim.

Liikenneympyrästä jatkoimme eteenpäin Virkkalaan. Vastaamme tuli monista lähiöistä tuttuja, keltaisia kerrostaloja, lisukkeinaan tavalliset marketit ja R-kioskit. Ensimmäisen kerran olin kuullut Virkkalasta eli Virkbystä keskikoululaisena, jolloin koululaisten taloustietokilpailun ruotsinkielisen sarjan voitti tyylikäs vaalea teinityttö Virkby Gymnasiumista, B. Lindström, Birgitta taisi olla nimeltään.

Katoksellisella bussipysäkillä notkui paljon nuorisoa polkupyörineen. Pääkatua levensi siinä kohdassa kolmiomainen aukio. Ainoa pääväylä Virkkalantie jatkui vain eteenpäin, mutkitellen mukavan käärmemäisesti, lievästi alaviistoon. Mainiot matalahkot liiketalot näyttivät edustavan tunnelmallisesti 1950-lukua. Niissä majaili vaikkapa kenkäkauppoja.

Ajoimme hitaasti ympärillemme katsellen ja pysäkille poiketen päästimme takapuskurissa roikkuneen paikallisen autoilijan ohitsemme. Palasimme samaa käärmetietä, mutta se ei ollut uudesta suunnasta yhtä näyttävä kuin tullessa, vaikkakin nyt hieman ylämäkeen. Tietyö sulki väylän luoteeseen. Ajoimme umpikujaan omakotialueelle, "Ei läpikulkua".

Vehreyden ja puurivistöjen takana paistoivat jylhän komeat teollisuusrakennukset! Emme vain päässeet nyt näkemään niitä läheltä. Petter Forsströmin tie, vuorineuvos "Kalkki-Petterin" mukaan.

Viitta osoitti, jälleen kerran, "Kässin talolle". Kai sellainen oli etsittävä? Löysimme uusrenessanssisen, nikkarityylisen maatilan päärakennuksen, jossa oli valtavasti ikkunoita, paljon koristeellista puurimaa, kaksi kerrosta ja ylimpänä pyöreä tornitaso, noin kolme ja puoli kerrosta korkea, ikkunoin. Pari asukasnimeä huomasin postiluukuissa.

Kässin talo oli toiminut kunnansairaalana vv. 1930-68, sitten tehtaan terveydenhoidon toimipaikkana, päätynyt 1990-luvulla kaupungin haltuun ja oli nyt vuokrattavana juhlatiloiksi. Pihaan oli rakennettu leikkipuisto. Upea rakennus sopisi mainiosti tunnelmalliseksi täysihoitolaksi? Mieleeni tulivat muistoni Punkaharjun Finlandiasta tai vielä enemmän Luumäen Kotkaniemestä, Svinhufvudin kotitalosta.

Kirjailija Arvid Järnefeltin talo 'Rantala' olisi sijainnut jossakin 7 km Lohjan keskustasta Virkkalaan päin?

Ostimme enää bensiiniä Virkkalan Shellistä ja palasimme Helsinkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti