keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

463. Riippusiltoja kävelijöille, Kokemäki, Punkalaidun

Helatorstain (29.5.2014) autoajelu Helsinki - Karkkila - Noormarkku - Kokemäki, tutustuen kahteen kuntabongarille aivan uuteen kuntaan: PUNKALAIDUN ja KULLAA, sekä Kokemäen (-joen) Säpilän 164-metriseen jalankulkijoiden riippusiltaan, "polkusiltaan" (vuodelta 1950).


Humppilan, ysitien risteyksen ja Urpolan jälkeen käännymme kakkostieltä pohjoisemmas, luoteeseen, Jalasjokea myötäilevälle tielle n:o 232, jota pitkin ajomatkaa kirkonkylään tulee 19 km. - Vaurasta eteläsuomalaista maalaismaisemaa parhaimmillaan, joelle viettäviä, avaria, viljavia peltoja, kaunista kevään vihreyttä. Kylmä helatorstai, 6-11 lämpöastetta, sadepisaroita.


Jos kulkisin kävellen, olisin lähtenyt Porin pikavuorojen "Kanteenmaa" -nimiseltä sadekatoksin varustetulta pysäkiltä, jonka maamerkkinä on iso punainen majakkamainen koriste. Kävelymatkaa olisi silloin tullut 12 km yhteen suuntaan kirkolle. Olisin ylittänyt Palojoen.


"Taikayön tie" mainostavat kyltit. Muistan "Urjalan taikayön". Pässistään Gunnaristakin muistettu naivistitaiteilija Martti "Huuhaa" Innanen lauloi 1960-luvulla Urjalan kuntakartalle ja sai kai palkkiokseen kesämökkitontin.


Punkalaitumen kirkonkylässä tie n:o 232 ylittää Punkalaitumenjoen T-risteykseen, päättyen nimikkojokea idästä länteen myötäilevälle tielle n:o 230. Tässä "Taikayön tie" näkyy kääntyvän lähes ympäri, jotain 330 astetta, jatkuakseen edelleen itäkaakkoon (25 km) naapurikuntaan Urjalaan. Jatkammepa mekin itään, mutta vain pari kilometria, Yli-Kirran ulkomuseolle asti.


Asutus muodostaa nauhakylän Punkalaitumen päätien varteen. Vaihtelevia parikerroksisia kotitaloja, pieniä liikerakennuksia eri vuosikymmeniltä, funkista, uusfunkistakin puutalokuutio, ei liian uusia eikä liian suuria, ei liian harvassa eikä liian tiheässä, ei nykylähiöiden betonilaatikkoisia liiketaloja. Vanhan maalaiskylän tunnelma on säilynyt! Tällaisiin kirkonkyliin haluan tulla! Alaviistossa etelässä peltojen takana valuu hiljakseen parikymmentä metriä leveä Punkalaitumenjoki. Kaunis maisema.


Pätkä "Koiramäentietä" vie pohjoiseen ulkomuseolle. Mauri Kunnas on kuulemma piirtänyt Koiramäki-sarjan kuvakirjojensa talomiljöön Yli-Kirran pohjalta.


Maapohjaiselle piha-aukiolle, parille hirsiseinustalle, on pysäköity tiun tai runsaan tusinan verran henkilöautoja, mutta (yhtä miestä lukuunottamatta) muita ihmisiä ei kuulu eikä näy. Kummallista, sillä maaseudun heinähatut eivät yleensä pysäköi kauas itsestään, eivätkä kaupungista tulleet urpot - urbanuksetkaan. Missä ihmiset piileksivät, sisällä hirsitaloissako?


Puurakennusten ovet on lukittu lujin metallisalvoin. On vasta toukokuu. Seinäkartassa, nimikylteissä ja tienviitoissa luetellaan mm. koulumuseo, mäkitupa, vartijantupa, parinkerroksen korkuinen puinen sähkömuuntajakoju, tervahauta eli tervanpolttomiilu hanoineen, sudenkuoppa...


Aihe sarjakuvastrippiin: "Onpa iso ulkomuseo, 22 rakennusta, eikä tarvinnut maksaa pääsymaksua!" "Katsotaanko vielä tuo viimeinen, vartiotupa?" "Ja pääsymaksu 10 euroa!"


Minulle uusinta ovat riistan pyydystykseen tehdyt ansat eri eläimille kuten oraville, ketuille, linnuille, metsäsioille eli mäyrille jne.


"Käpälälauta": Kettu voi yrittää hypätä siepatakseen haaskan pylvään päästä tietämättä, että pirullisen ovela ihminen on viiltänyt kolmen pylvään väleihin veitsenterävät V-aukot, joihin käpälä helposti lipsahtaa ja kettu-parka jää kiinni ranteestaan roikkumaan satimeen. Missä olivat kettutytöt?


Palaamme kylätietä länteen. Puisesta 1770-luvun kirkosta purkautuu juuri ulos lauma kesäisen iloisesti pukeutuneita ihmisiä. Hautausmaa sijaitsee päätien molemmin puolin ja laskeutuu eteläpuolella alarinnettä kohti jokea vaikkei sentään joelle asti.


Sodassa kaatuneiden hautojen polvistuvalta sankaripatsaalta nousee ylös kohti päätietä pienimuotoinen valkoinen monumentaaliportaikko, alapäästään leveä, mutta ylempää vaatimattoman kapea. Punkalaidun antaa jatkuvasti vaikutelman vauraasta pitäjästä, joka on pysynyt yhä itsenäisenäkin vain runsaan 3000 asukkaan voimin.


Valkoinen, puinen, teräsköytinen riippusilta ylittää Punkalaitumenjoen. Kävelijät pääsevät kirkolta ja hautausmaalta vastarannalle mm. (Suomen suurimpaan puurakenteiseen) pappilaan. Joella on leveyttä parikymmentä, sillalla pituutta kolmisenkymmentä metriä. Sana "Punka" tarkoittaa syvännettä.


***


Huittisten Lauttakylän lounasruokailun ja Harjavallan keskustan (Kokemäen-) joenylityksen jälkeen edessämme on 20 km tietä n:o 2460, mutkitellen pohjoiseen kohti Kullaan kirkonkylää.


Kullaan kirkonkylää halkoo lännestä itään valtatie n:o 11. Tien pohjoispuolelta pilkottaa puiden seasta kirkon torni. Kierrämme autolla keltaisen 1760-luvun puukirkon ympäri, sillä palaamme toista, pienempää, suurten kuusten varjostamaa ja vanhojen rakennusten reunustamaa hiljaista ja hämyistä kylätietä takaisin valtatielle 11, jonka (hieman lännempänä) ylitettyämme jatkamme pikkutietä viitisen kilometriä lounaaseen kohti Leineperin ruukkia.


Leineperi tekee hajanaisen vaikutelman ilman vaikuttavuutta. Kaasmarkunjoki on kapea, vain tien pohjoispuolella levennetty padotuksi altaaksi. Runsaasti tienviittoja, jotka mainostavat vaikkapa taideseppiä. Odotin enemmän, vai pitäisikö pyöriä ympäristössä ja etsiä, tai jatkaa tietä eteenpäin länteen ja luoteeseen, Fatiporia kohti? Helatorstaina on hiljaista kuin huopatossutehtaalla, ei ristinsieluakaan näy liikkeellä.


Palaamme kirkolle, josta jatkamme luoteeseen teitä n:o 2550, 2556 ja 2560 kohti Noormarkkua. Jokin Vapaussodan muistomerkki ohitetaan vahaingossa huomaamatta (kartassa oli).


***


Noormarkusta (mm. Villa Mairea) palatessa poikkeamme kakkostieltä Kokemäen keskustaan Tulkkilaan, ajamme siitä itään Riste-nimiseen risteykseen, josta käännymme pohjoiseen, Kokemäenjoen kolmelta suunnalta ympäröimälle 7 km pitkälle niemelle, Säpilän kylään.


Kartassa kiinnostavat eniten kolme L-merkintää Kokemäen jokea ylittävistä lautoista tai losseista. Joitakin pikkuteitä haarautuu päätieltä, mutta ilman mitään tienviittoja losseille, ja usein näyttäisivätkin vievän talojen pihoihin.


Vastaan tulee sentään valkoinen, mustapohjainen tienviitta "Riippusilta". Pikkutie mutkittelee itään joen rantaan. Yksi auto mahtuu jotenkuten pysäköimään polun varteen, muita ei olekaan.


Komea riippusilta, vain jalankulkijoille, enintään pyöräilijöille! Runsaan metrin vain leveä, mutta 164 metriä pitkä! Rakennettu jo vuonna 1950. Pienessä sateessa kävelemme vedestä kiilteleviä lankkuja joen yli vastarannalle. Siellä päässä maissa haarautuu kohta pikkuteitä kolmeen eri suuntaan. Ei ketään muita kulkijoita. Silta mukavasti hieman huojuu ja notkuu kannatinvaijeriensa varassa ihmisten kävellessä.


Kokemäenjoella kulkee hiljakseen rautainen alus pohjoisesta etelään, mikä lie ruoppaaja, hinaaja tai kaapelin laskija? Yhdelle autolle kannella keskellä näyttäisi olevan tyhjä tila, mutta ei lautalla ole kuin kolmisen ihmistä. Sivulla kohoaa kuin porttikaari, jossa lukee teksti: "Lossi".


Hain Googlesta tietoa Kokemäenjoen losseista, ovat "sosiaalisen median" mukaan "maajussien yksityisiä". Voinevatko kulkea vapaita reittejäkin? Eivät pelkästään suoraan joen poikki vaan jokea pitkinkin? Mielenkiintoinen erikoisuus tämäkin, kuten komea riippusilta.


Lieneekö Kokemäenjoen polkusillalla enää käyttäjiä? Sillanpielessä on kyllä postilaatikossa polkupyöräilijöiden kirjautumisvihko, johon voivat harrastajat ja lenkkeilijät kehua tai tilittää urheilusuorituksiaan. En tule avanneeksi vihkoa.


Ruuhka-Suomessa noin kapeaa ja pitkää siltaa ei voisi olla, koska se ruuhkaantuisi, ei riittäisi mihinkään. Kävelijämassa ahtauttaisi tai romahduttaisi.



1 kommentti:

  1. Kyttälän riippusilta tehtiin käsittääkseni koululaisia varten.

    VastaaPoista