tiistai 25. toukokuuta 2021

731. Mariellalla Tukholmaan 2010

Mariella-laiva muistoissamme. Viking Mariella risteili Tukholmaan lähes 35 vuotta, kunnes alus toukokuussa 2021 myytiin Välimerelle, jossa Corsica Ferries aikoo antaa sille nimen M/S Mega Regina. Myyntihinta 19,6 miljoonaa euroa. Wärtsilän rakentama Turussa 1985. Pituus 176 metriä ja leveys 28 metriä. Hyttipaikkoja 2500 matkustajalle. Nopeus 20,5 solmua.

Kuljin Mariellalla Helsingistä 33 edestakaista matkaa 25 vuoden kuluessa, tammikuusta 1996 helmikuuhun 2020. (Gabriellalla 23 menopaluuta ja muilla ruotsinlaivoilla yhteensä 16.) Mariellalla riitti Gabriellaa paremmin C4-hytin hintaisia kahden hengen B2-hyttejä.

Vuonna 2010 lähdin yksin Mariellalle sunnuntaina 18. huhtikuuta. Pitkästä aikaa, peräti 5 vuoden tauoan jälkeen, saatuani lahjaksi lahjakortin. Olin aiemmin tehnyt 16 edestakaista matkaa Tukholmaan, myös Interrail- ja Eurolines-matkojen takia, ja kuvittelin nähneeni lähes kaiken, en olisi viitsinyt maksaa pelkästä päivästä Tukholmassa.

Helsingissä laivalle mennessäni löysin linja-autoaseman käytävän kirjojenvaihtohyllystä matkalukemiseksi Stieg Trenterin ruotsinkielisen Tukholmaan sijoittuvan dekkarin. Vaihdoin Forexissa valuuttaa, 200 kruunua maksoi 21,40 euroa. Ostin Sokoksen S-Marketista purtavaa. Katsoin Akateemisessa Kirjakaupassa Helsingin Sanomien sääennusteen Tukholmaan: lämpötila +8, pilvistä ja sadepisaroita.

Raitiovaunu 4T ehti mennä nenäni edestä Aleksanterinkadulla, seuraava tulisi 10 minuutin kuluttua klo 16. Kävelinkin itään Aleksin alkupäähän, josta kävelysiltaa kapean kanavan yli Katajanokalle. Katsoin erään punatiilisen satamamakasiinin seinästä Kino K 13:n mainosjulisteet: ensi lauantaina esitettäisiin korealaisia elokuvia klo 13, 15:30 ja 18.

Viking Linen terminaalin pohjakerroksessa oli avoinna 4 tai 5 myyntiluukkua, kullekin lyhyt 3-4 ihmisen jono. Ojensin lahjakortin ja Viking Club Cardin sekä vilautin passiakin, jota myyntivirkailija ei välittänyt katsoa. Maksoin käteisellä "matkustajamaksun" 8 euroa.

Sain takaisin klubikorttini sekä kartonkisen avainkortin C4-hyttiin, jolla on kummallinen, kolmen vuoden takaista vuosilukua muistuttava numero: 2007. (Pienin mahdollinen olisi ollut 2000.)

Koska aikaa riitti runsaasti, käväisin vielä ulkona Katajanokalla. Katselin alapuolelta pihalta ihmisten vilinää laivaan vievällä lasiseinäisellä käytävällä. Muistelin menneitä, matkatovereita tai satamassa odottamiani ihmisiä.

Terminaalin pohjakerroksesta liukuportaat yläkertaan. Miniaula. Käytävää. Portilla (2-3-4) vetäistään magneettinauhallista avainkorttia lukulaitteessa. Naisvirkailija menee auttamaan jonkin seurueen vanhuuseläkeläistä.

*

Päästyäni sisään laivan 4. kannen aulaan raahasin hikisesti reppuani kapeissa portaissa autokansien alle, alimmalle 2. kannelle. Ei ollut vastaantulijoita. Kävelin keskikäytävää keulaa kohti, keulimmaisimman käytävän vasemmalle sivulle, jossa 4 hyttiä vierekkäin. Minun hyttini 2007 on keskikäytävän vieressä ja sitä pitkää seinää vasten hyttini suihku/wc-koppi sekä valitsemani peti. Hytin kapean sivun ovi avautuu keulaa kohti sivukäytävälle. Keulimmaisena laivassa on saunaosasto (ovi auki käytävältä sinne). Keskikäytävältä lähtee 5 sivukäytävää molempia laitoja kohti. Kuulen ihmisten puhuvan venäjää ja ruotsia. Näen nuoria matkustajia ja heidän perheitään.

Alimman hyttikannen C-hyttien numerot ovat 2000-2075, keulasta alkaen, ja niiden jälkeen laivan keskiosassa on "Säästöhytit" vailla omaa suihkua, numeroilla 2076-2088 +"9"+"10", joten kakkoskannella on yhteensä 91 hyttiä. Säästöhytit lienevät olleet käytössä vain huippusesonkina, kaikkien muiden hyttien ollessa täynnä, enkä tullut ikinä näkemään niitä! (Enpä yövy Mariellan C-hytissä kuin tämän ainoan kerran kaikista 33 edestakaisesta Mariellan matkastani. Gabriellalla yövyn C-hytissä 7 kertaa 23:sta matkasta ja Isabellalla kerran kahdesta matkasta).

Hytissäni käännän yhden neljästä laverista alas seinältä vaakatasoon. Siirrän käsipyyhkeen ja kylpypyyhkeen vuoteesta kylpyhuoneeseen. Melkein aina erehdyn menemään ensin vessaan ja vasta pestyäni kädet luen muistutuksen, että "pyyhkeet ovat vuoteissa".

Lähden hytistä ylimmille ulkokansille klo 17:35. Kylmä tuuli. Matkustajat ottavat valokuvia. Ehdin ulos jo ennen kuin laiva oli ohittanut Suomenlinnan. Pieniä asuttuja saaria. Kustaanmiekka. Linnoituksen valleilla turisteja (kielto valleilla kiipeilystä oli vasta tulossa!) Mieleni alkaa tehdä Suomenlinnaan. Tulee kylmä, onhan vasta huhtikuu, joten vetäydyn sisälle.

Kiertelen laivaa. Kuudennen kannen Tax-free-myymälässä klo 18-18:50. Laaja alue, paljon lelujakin, kuten Paavo Pesusieni -hahmoja, tai 12 euron kelloja. Alkoholijuomat, tupakat, makeiset, vaatteet, kosmetiikka. Paljon erätarjouksia: "osta kolme kahden hinnalla".

Istun Taxfreen oikealta sivuuttavan ikkunakäytävän Arcaden varrella klo 19-19:30. Laiva kulkee lähellä Suomen rannikkoa, saaria ja olisiko Porkkala? Kaikkitietävä ukko Oulusta selittää ensikertalaiselle virolaiselle nuorelle parille, joka nyökyttelee. "Outoa kun hytissä ei ole ikkunaa." Aurinko häikäisee, sininen meri, lumiläikkiä hyvin vähän.

Nyt huhtikuussa 2010 kahdeksannella kannella yöpyy tyynyillä hytittömiä lentomatkustajia, sillä kaikki lentoliikenne on pysäytetty Islannissa tapahtuneen tulivuorenpurkauksen takia!

Otan 6. kannen aulan info-pisteestä esitteitä ja laskeudun tällä kertaa hissillä alas kakkoskannelle. Hissi tuli kohdalleni täytenä, mutta väljeni ja mahduin mukaan. Alimmalle kannelle asti ei jatka kuin pari 12-vuotiasta, joita ruotsinkielinen äitinsä osuu tulemaan vastaan, kun on vuorostaan lähdössä ylös.

Hytissä on valittavissa 4 radiokanavaa: Radio Suomesta tulee juuri urheilua, muualta kevyttä musiikkia. Kirjoitan ja lueskelen. Nuorten melskettä kuuluu seinien läpi, ja koputusta klo 20:50. Ikkunaa korvaa hytin peräseinällä venttiilin muotoinen maisemakuva kallioluodoista, halkaisijaltaan noin 90 cm. Oven sisäpuolelle on kiinnitetty kakkoskannen kartta, johon on merkitty pelastusreitti - ylös kannelle 9 asti! 

**

Aamulla soi herätys klo 7:40 Ruotsin aikaa (8:40 Suomen aikaa) eli kaksi tuntia ennen saapumista Tukholmaan. Klo 9:30 (10:30) kapusin portaita. Uloskäynti on tänään vain kuudennelta kannelta Cafeterian vierestä, laivan vasemmalta kyljeltä, kun normaalisti oikealta kyljeltä - sekä kuudennelta että neljänneltä kannelta. Kuudennen halli on täynnä maihinnousun odottajia, muttei ahtautunut. Ulospääsy viipyy klo 9:45 asti. Satamaterminaalissa kevyine reppuineni oion alakertaan tavallisia portaita ruuhkautuneiden rullaportaiden sijasta.

Lähden kävelemään suosituinta reittiä länteen, sataman aidan viertä seuraavaa ahtaan kapeaa rantakävelytietä, kohti Slussenia. Ohitan edellä kulkevia matkatavaroiden raahaajia sekä monia venäläisiä turisteja, jotka pysähtelevät valokuvaamaan toisiaan - ensimmäistä kertaa Tukholman rantamaisemissa.

Slussenilta pohjoiseen kaarran ensin vanhankaupungin itärantaa pitkin, mutta kun jalankulkijoiden liikennevaloja ei näy edempänä, vaihdan (vihreän valon pitkän odotuksen jälkeen) Skeppsbronin vasemmalle puolelle. Kävelen jo toista kujaa Dryckesgränd vanhankaupungin sisään Järntorgetille, jossa trubaduuri Evert Tauben patsas aurinkolaseineen. Valitsen vilkkaimman kauppakadun Västerlånggatan, joka on kello 10 vielä hiljainen! Puodit ovat jo auki, viikinkipeikkoja myydään turisteille, ja Suomen talvisodan DVD-levyä, Lauri Törniä. Tulen Storkyrkobrinkenille, kirkko on remontin takia suljettu. Etsin Suurtorin Stadsmissionin kirpputorin, joka on pieni ja tyhjä asiakkaista. (Käynkin sisällä vasta paluumatkalla klo 15:30, yksi myyjä, 2 pientä huonetta, posliinia yms.) Pitkä, kapea ja kaupaton Prästgatan on vanhankaupungin historiallisin katu.

***

RIDDARHOLMEN. Silta sinne houkuttelee. Riddarholmenin kirkko on jättimäinen. Birger Jarls torg. Espanjalainen turisti kysyy kuninkaan linnaa, näytän hänelle kartasta. Toinen Evert Tauben patsas soittaa kitaraa rannalla. Luulen ensin musiikin kuuluvan patsaasta, mutta se tuleekin laivaa remontoivan miehen radiosta. Pari ihmistä istuskelee rantapenkeillä. Mälardrottningen on toinen iso laiva etelämpänä. Saaren pohjoislaidalta, jossa työmaa, lähden junasillan länsilaitaa pohjoiseen, pyörätie ja kävelytie, en muista olenko ennen kulkenut siitä. Esteetön näköala hienolle Kaupungintalolle! Västerbron, Långholmenin sillan korkea kaari näkyy kaukana lännessä.

****

STADSHUSBRON. Torilla joitakin palotynnyreitä, penkkejä, ranta, istujia. Sillalla onkija. Jatkan ramppia junaradan ja rautatieaseman länsipuolta. Alaston jokiranta kapea autoväylän alla. Portaat nousevat ylös Klarabergsviaduktenille, sen pohjoislaidalle. Linja-autojen City-terminalen, ylitän em. viaduktin Rautatieaseman puolelle, jossa ensiksi pendelijunia lähiseudulle. Uppsalaan menevien junien raide olisi kolmonen, raiteet 1-8 alakerrassa, jonne liukuportaat. Paha ruuhka, jonot automaateille ja lippuluukuille klo 10:50. Otan matkaesitteitä, en yritä tänään Uppsalaan. Jätän mukanani olleen "Helsingin Sanomat" "Metro"-lehden laariin, lehdestä kiinnostuneen löydettäväksi.

Käyn liukuovista laiturilla katsomassa Uppsalan-junan. Lähimpänä I luokka. Tavallinen sininen juna, kun taas sillalla minut oli ohittanut hopeanharmaa kaksikerroksinen juna. Laituritunnelista jatkan bussiterminaalin puolelle, jossa on jonoja sielläkin. "Metro"-lehden mukaan Arlanda avautuu - länteen. (Islannin tulivuorenpurkaus on keskeyttänyt lentoliikenteen).

*****

Viaduktia KUNGSHOLMENIN saarelle. Persoonattoman näköisiä kerrostaloja, mutta jännittäviä mäkiä! Lännessä häämöttää puistoja. STADSARKIV kallion päällä, kuin Valtionarkisto Helsingin Kruununhaassa. Komea RÅDHUSET ja puisto! Iso poliisitalo, poliisiautoja parkissa ja poliisimiehiä kulkee ovista. Kungsholmsgatan päättyy puistoon KRONOBERGSPARKEN. Kaupungin joutavimpia nyppylöitä laitettiin aikoinaan puistoiksi, joilla parempi ilma. Nousen kaartelevia puistopolkuja ylös mäelle. Useita koiranulkoiluttajia. Siniset kukat kukkivat jo huhtikuussa! Lunta ei ole enää muualla kuin mitä laivan kannelta näin kaukana Hammarbyssä laskettelurinteessä!

Sankt Göransgatan, luulen meneväni pohjoiseen, mutta menenkin lähteen, Västerbron vilkkuu kaukana edessä! Sankt Eriksgatan pohjoiseen (Fridhemsplan?), Flemingsgatan itään. Cityn suurin Hemköp, käyn sisällä, otan mukaani ilmaisia aluelehtiä. Pyhän Erikin silmäsairaala pohjoispuolella. Lehdenlukijat-patsas (pikkuväkeä). Poikkean aukosta talon läpi ja löydän hienon, pyöreän puistoaukion, talot ovat kehässä ympärillä: GRUBBENS RINGEN. Joku vanha tötsä kaiken keskellä, nuoria istuskelijoita. Rinneportaat pohjoiseen alas lammikolle, kaksi tornitaloa molemmin puolin! Puistovyöhyke, alhaalla Barnhusviken ja Kungsholmenin ympäri kiertävä lenkkitie. Pysyn itse ylhäällä mäellä. Mutkia. Mäellä iso seurue. Päädyn Scheelegatanin sillalle koilliseen, sitä jatkaa Tegnergatan.

******

TEGNERLUNDEN on pieni puisto kallionyppylällä, kivipuro kuiva, paljon nuoria, Astrid Lindgrenin patsas, hänen lastenkirjojensa hahmojen kotiseutua. August Strindberg komeilee nuorena uroona puiston itäpäässä! Jatkan itään, etelään Hollandergatan, itään Kammakargatan, Adolf Fredrikin kirkon puistoon.

Seuraavaksi Johanneksenkirkko ja -puisto, paljon lapsia, ranskalainen koulu. Suomessa sotineen von Döbelnin hauta (1758-1820) ja patsas, seppele sinikeltainen ja sinivalkoinen! Johanneksen kirkko on auki, joku käy sisällä, portailla istujia, vrt. Helsingin tuomiokirkko, muttei niin korkealla.

Näen muistomerkin, jolla 50 kynttilälyhtyä ja kukkameri! Olisiko joku jonka tiedän, vai enkö tiedä? Kolme pariskuntaa katsomassa, yksi valokuvaakin. Katynin uhrien muistoksi, venäläisten kommunistien teloittamien puolalaisten. Juuri noin viikko sitten Puolan presidentti Lech Kaczynski kuoli lento-onnettomuudessa matkalla Katynissa murhattujen muistotilaisuuteen!

*******

MALMSKILNADSGATAN ylittää Kungsgatanin vanhojan pilvenpiirtäjä-tornien vierestä. Menen Sergelin torille. Kulttuuritalon tunnelitaso on remontissa. Sarjakuvakirjasto Serieteket ja Läsrum on suljettu maanantaisin! Katutasossa on esillä iso pienoismalli Tukholmasta. Poimin mukaani lehtiä. Teatterin lipunmyynti (suuri sali II kerroksessa) ja elokuvateatterikin!

Åhlens kellarin alakellarissa. Hemköp vie minulta aikaa, kun ostan täytetyn kinkku-juusto-lehtisalaatti-sämpylän 15,95 kruunua (=1,60 euroa) ja litran appelsiini-ananas-tuoremehua Garant (valmistettu Suomessa) 12,50 kruunua (1,30 euroa). Setelistäni 50 kruunua saan takaisin 20 kruunun setelin, mutta minne jäivät kolikot 1,50 kruunua (15 senttiä)? En huomannut lanttien tulevan automaatista altaaseen poimittaviksi, ne jäivät minulta seuraavalle asiakkaalle. (Kolmioleivät 28 kruunua, tonnikala-salaattivuoat 54 kruunua. Tarjous: Viennetta jäätelökakku 10 kruunua = 1 euro.)

HAMNGATAN. Kauppakäytävä Galleriaan, 3 kerrosta, ylhäällä Clas Ohlsson, alimmassa PressStop, Masi-sarjakuvalehti Knasen 100 sivua 70 kruunua? Ernie, Bamse, 91:n, Gustaf eli Garfield eli Karvinen ja joitakin outojakin sarjakuvalehtiä. Ulkomaalaisten sanomalehtien häkkyrä on melkein tyhjä lentoseisokin takia, esillä Herald-Tribune ja itälehtiä pari.

********

KUNGSTRÄDGÅRDEN ja Kaarle XII, kotimatkalle käännyn klo 15:20? Strömbron, veden virtaus järvestä mereen (ja Slussenilla voimakas virtaus). Suomalaisen kirkon (entisessä Pallosalissa) katson ulkoa [sisältä vasta 8 vuotta myöhemmin]. Korkeatorninen saksalainen kirkko on suljettu maanantaina. Tyska brinken. Storkyrkoskolanin luona huomaan vanhankaupungin kirjaston! (Pieniä näyteikkunoita ylempänä katutasoa, "Soita ovikelloa!") 

Svartmangatan, Österlånggatan, Järntorget.

Slussenilla nyt jalankulkuväyliä betonikannen alla. Videodivari on suljettu, joku toinenkin katselee sen näyteikkunoita. Laskeudun rantatielle alas, mutta vasta sen etelälaidalle, rautakaiteen autoliikenteestä erottamalle tallatulle polulle, joka päättyy valintaan: joko pitkät portaat ylös kalliolle tai liikennevaloista tien yli merenrannan puolelle (Vikingin automatkustajien liittymän luona).

*********

SATAMATERMINAALIIN klo 16, poimin esitteitä, palaan uloskin vielä 5 minuutiksi. Maihin saapujia on paljon, Cinderellako on tullut Oolannista? Lähtevien matkustajien tarkastus on heti esitehyllyjen takana, ei ole ruuhkaa, iso mies tarkastaa. Näytän vain hytin avainkorttia ja Viking Clubin korttia. Myöhemmin yläkerrassa huumekoira haistelee kaikkia. Laivan sisäänmenoaukolla kyselijä-rouvat ruuhkauttavat ja tukkivat muilta tietä.

SUNDECK. Aurinkokansille 8-9-10 nousen ensimmäiseksi, komentosillan tasollekin, josta laskeudun - alempana peräkannen penkit, istuskelen. Mutta laiva ei vain vielä lähde liikkeelle! klo 16-16:45. Laivan sivukansilla pelastusliivien säilytysarkut muodostavat penkkejä istujille. Mustia pilviä, sade tulossa, ensimmäisiä pisaroita.

Siirryn sisälle ja yksin hississä 6.-2.kansi, jossa alhaalla on hissin odottajia. Laivalla huomaan aina hyvin itsetietoisia, romaniasuisia rouvia, jotka istuskelevat erityisesti 6. kerroksen info-aulassa ja puhuvat kovaäänisesti: "Kuule sie Tyyne...!" Hytissäni huomaan olevani väsynyt, jalat ainakin.

Mietin päivääni Tukholmassa vuosien tauon jälkeen: Kuusi tuntia (10-16) on liian lyhyt aika suurkaupungille! Hienot puistot! ja patsaat ja kirkot! Katarina-hissi suljettu! Aamulla klo 10 Vanhassa kaupungissa vilisteli pieniä koululaisia kartat käsissään etsimässä suunnistuksen rasteja. Matkan pääkohteeni oli KUNGSHOLMEN. (Pvk 20.4.2010)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti