maanantai 28. heinäkuuta 2014

467. Bussi Haapavedelle ja Oulaisiin

Onnibus eurolla Kärsämäelle, 1 euro Ouluun, eurolla Hartolaan ja 4 euroa Helsinkiin, yhteensä 7 euroa, laskin tulevan matkani hinnaksi lauantaina, mutten viitsinyt varata ennen sunnuntaita, "sillä kukapa muu Kärsämäelle menisi". Vaan ehtipä yön yli nukkuessa kokonaishinta nousta 11 euroa 18:aan (ollen 10 euroa Kärsämäelle, 3 euroa Ouluun).
*
Matkahuollon normaaliliput olisivat vieläkin maksaneet 10 kertaa enemmän. Vaan seuraavalla viikolla Onnibussin hinnat ovat räjähtäneet, ehkä jo puoleen Matkahuollon hintatasosta.
*
Tällä kertaa Oulun yöbussin (klo 23:59 - 8:15) kuljettaja kuulutti kaikki välipysäkit ja kehotti painamaan stop-nappia, muuten hän ajoi pysähtymättä ohi. Aiemmat kuljettajat pysähtyivät ääneti hetkeksi jokaiselle pysäkille, Helsingin Viikkiä lukuunottamatta.
*
Lahden rautatieaseman tavarapihan sijaan oli keksitty uusi käännösmahdollisuus hotellin ympäri kiertäen. Bussin wc:n lukko oli rikki. Jyväskylässä klo 4 Onnibussiin nousi monien muiden ohella nuori neitonen, jota itketti. Hän näperteli älypuhelimensa kuvien kanssa ja nyyhkytti yhä kaksi tuntia myöhemmin.
*
Kärsämäen pysäkillä, "toisen ja kolmannen liikenneympyrän välissä", klo 6:35 kolme ihmistä nousi kyytiin, kun minä poistuin. Laskin kirkonkylässä olevan nelostien varrella ainakin viisi huoltoasemaa. Matkahuollon linja-autoasema on nyt lounaassa Paanulinnan liiketalon Nesteen pihalla, kahdesta Teboilista eteläisemmän takana, länteen S-Marketin ABC-asemasta.
*
Hollannin ja Suomen suhteita juhlisti asfalttipihan laidalla pieni punainen tuulimylly, jonka toisen kerroksen parvekkeen ovi oli lukittu, portaat ahtaat, koneisto rikki. Kirjoittauduin vieraskirjaan.
*
Pankin ikkunassa oli asuntomainoksia. Hintataso kyläkeskustoissa 1000 euroa neliömetriltä, mutta voipa 1970-80-luvun 65 m2:n asunnon saada vain 40'000 eurollakin.
*
Rytkönen & Co. -yhtiön 6-rivinen, 25-paikkainen pikkubussi saapui Pyhäsalmen kautta Iisalmesta Kärsämäen Nesteen ja "Paanulinnan" takapihalle ja jatkaa klo 7:15 Kärsämäeltä Raaheen. Olen ainoa matkustaja, maksan 7,40 euroa 32 kilometristä Haapavedelle. Ajoreitti kulkee 5 minuuttia alussa ja lopussa asfalttiteitä, mutta puolisen tuntia hiekkateitä peltojen halki, Alajoki, Koirikivi, Aittokylä, Kytökylä, myötäillen itäpuolelta Pyhäjokea.
*
Haapaveden kaupungissa klo 7:50 käännytään 90 astetta vasemmalle ja taas vasemmalle Urheilutie 49:n yksikerroksisen liiketalon pihaan, taksiaseman viereen (4-5 kuljettajaa autoineen rupattelemassa). Tien toisella puolella on iso urheilu- ja uimahalli sekä autogrille, joka vetää päivällä rakennusmiehiä aterialle.
*
Kävelen etelään kohti keskustaa ja Haapajärveä. Tärkeimmässä risteyksessä on jalankulkijain alikulku. Oikealla lännessä näkyy torin ympärillä Kaupungintalon (jossa Kela), kahden pankin, paikallislehden ja Haapakannel -hotellin rakennuksia, valtava raivattava tyhjä tontti sekä S-Market, joka vastaa tässä kaupungissa tavarataloa. Siellä on isot vaate- ja kirjaosastot kuin Helsingissä Prismassa tai Sokoksessa. Pitkät jonot kahdelle kassalle ennen kuin kolmas avautuu.
*
Maantie 793 Nivalaan laskeutuu jyrkästi Haapajärveä kohti. Vasemmalla jököttää Hiihtäjän patsas koulumuseon pihassa, hautausmaan ja palossa säästyneen tapulin yläpuolella. Silta ylittää Haapajärven. Kylpyläsaaren länsipuoli on varattu leirintäalueelle (myös 2 talviasuttavaa mökkiä). Saaren itäpuoli on vapaata luontoa ilmaisin telttapaikoin laihialaisille.
*
Kaukana idässä häämöttää tehdasrakennuksen profiili korkeine piippuineen, olisiko siellä Euroopan suurimman turvetruotantoalueen turvevoimala?
*
Järven pohjoisranta sillalta länteen muodostaa kauniin nurmikkoisen puiston, jossa sopii istua isoilla kivillä puiden varjossa ja katsella maisemaa ja leirintäalueen touhuja lahden yli. Onneksi omakotitalojen tontit eivät ulotu rantaan asti. Haapavesi -Opisto on lännempänä minimaalisine uima-hiekkarantoineen.
*
Sillan itäpoulella levittäytyy mäellä suuri valkoinen moderni kirkko seurakuntatiloineen. Sen alapuolella on pieniä punatiilisiä luhtikäytävällisiä kerrostaloja ja rannassa vanha puupappila, jossa taidenäyttely. Tienviitta kotiseutumuseolle terveyskeskuksen lähellä.
*
Kävelen Urheilutietä itään kohti kirjastoa, ohi nuorisotalon, urheilukentän, päiväkodin ja koulun. Ystävä soittaa, kertoo äitinsä kuolleen, eilen aamulla. Hän kuulostaa järkyttyneeltä. Aika kuluu, joka hetki. "Kesä jatkuu. Kesä", siteerasi rehtori Reino Nieminen Lauri Viitaa oppilaidensa kuollessa.
*
Kirjasto on portaiden yläpäässä toisessa kerroksessa. Pari äänekästä lasta, keski-ikäinen ja vanha lehdenlukija sekä minä edessäni alueen valtalehti "Kaleva", joka on yhä suuri sanomalehti, broadsheet.
*
Haapaveden "Kauppa-Matti" -liiketalon Matkahuollon asiamiespisteen edessä odottaa kolme naista Rytkösen pikkubussia, joka saapuu tyhjänä Kärsämäeltä. Kaikki ostavat lipun (normaalihinta 7,40 euroa) päätepysäkille Oulaisiin, jonne ajetaan 34 km peltolakeuksien halki klo 12:05 - 12:50, lopuksi junaradan ali. Matkahuolto toimii rautatieasemalla.
*
Oulaisten juna-asemalla tehdään ratatöitä, raiteista 1-3 kakkonen ei ole käytössä, junat Ouluun on korvattu bussilla.
*
Kävelen parissa minuutissa etelään Pyhäjoelle, jossa on kaupungin koristeeksi pieni koski. Rantamäen pensaikoista on aitaamaton vapaa pääsy rautatiesillalle, eikö mahda aiheutua onnettomuuksia? Ylitän joen lännempänä maantiesiltaa vain katsoakseni näköalan vastarannalta keskustaan.
*
Pääkadun varrella Osuuspankin torilla on Tukinuittajien patsas, jota pieni betoninen porsas katselee uteliaasti. Kesäkioskin myyjätär paistattelee päivää ulkona asiakkaita odotellessa. Toisen kaksikerroksisen liiketalon päässä on "Kulmakino". Leveät betoniportaat sen kellarista ylös lukitulle rautaportille. Tienrakennusmies utelee mitä valokuvaan? Maaseudun harvinaisia elokuvateattereita.
*
Kävelen autotunnelin kautta radan itäpuolelle. Ravustajankatu (kaupungin vaakunassa on rapu) vie kauniiseen rantapuistoon. Pyhäjoen rantanurmelle on jo kokoontunut aikaansa viettävä, meluisa seurue. Haen K-kaupasta jäätelötuutin. Kaupat eivät olekaan täällä vierekkäin, vaan K-kauppa ja Siwa ovat radan itäpuolella ja S-Market länsipuolen urbaaneimmassa ydinkeskustassa rautakauppahallien vieressä.
*
Odotan rautatieasemalla klo 14:n bussia. Raahesta palaa nyt sama Rytkösen linja-auto, jolla ajoin seitsemän ja kahdeksan välillä Kärsämäeltä Haapavedelle. Kuljettaja vie ja tuo tavaraa Matkahuollosta, 10 minuutin pysähdys, pari matkustajaa jaloittelee ulkona auringon paahteessa.
*
Lippuni Oulaisista Kärsämäelle klo 14:05 - 15:35 maksaa 13,70 euroa, 66 km. Neljä muuta matkustajaa jää matkan varrelle, viimeistään Haapavedelle, jossa on muutaman minuutin pysähdys. Sen jälkeen olen taas ainoa matkustaja.
*
Kärsämäellä käyn kirkossa (auki klo 16 asti) ja vietän loppuajan kirjastossa. Bussipysäkin jätesäkkiarvoitus ratkeaa. 2 viikkoa sitten pysäkille näytti jäävän ulkomaalaiselta turistilta iso musta laukku, jonka totesin viikko sitten mustaksi jätesäkiksi ojassa. Nyt säkki on taas ylempänä jalkakäytävän laidalla, hieman repeilleenä, jolloin sisältä paljastuu vaahtomuovipatja, joka ei kai mahtunut (lisämaksutta) Onnibussin kyytiin.
*
Ouluun menevän Onnibussin piti saapua klo 17:50, mutta se tulee vasta klo 19:10. "Jo Jyväskylään bussi oli tullut 45 minuuttia myöhässä..." (joku matkustaja jutteli nähneensä ensimmäisen kerran bussinkuljettajan eksyneen!). Kuljettaja pahoittelee myöhästymistä moneen kertaan ennen Oulua.
*
Istun etupenkille toiseen kerrokseen kuljettajan yläpuolelle, mutta nelostien maisemat eivät ole matkaosuudella kummoiset. peltolakeuksia, kaistale Liminkaa, Zeppelinin liikekeskus. Tuulilasin pyyhkimillä varustettu etuikkuna on harmillisen tahrainen.
*
Bussimatkalle sattuu yllättävää dramatiikkaa, kun alakerrasta kuuluu kolinaa. Kuski pysäyttää yllättäen Nelostien laitaan (aiemmin ohittamamme rekat pääsevät ohitsemme) ja huutaa: "Mitä tapahtui?" Sitten hän alkaa huutaa "naama punaisena" (äänensävystä päätellen) käskien istuttaa lapsen ikkunapenkille! Turvavyö kiinni! Lapsi ei saa juoksennella pitkin käytävää! Lapsi oli melkein avannut ulko-oven ja pudonnut autosta! Syvä hiljaisuus. Matka jatkuu hetken päästä.
*
Ouluun saavutaan aikanaan rekkojen perässäkin köröteltyä 1 tunti 15 minuuttia myöhässä, klo 20:45 eikä 19:30. En ehdi elokuviin Plazaan, viimeinen näytös 20:45, enkä edes Isokatu 51:n Lidliin, auki klo 21 asti, mutta Raksilan Sale on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Oulussa on valoisaa yölläkin ja 25 astetta lämmintä vielä klo 24! Ihmiset ovat joukoittain ulkona, rannoilla, puistoissa, kuten minäkin Kiikelin lounaispuolella Sonnisaaressa. Onnibus Helsinkiin lähtee Oulun linja-autoasemalta klo 0:30.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti