492. Vanhin elokuvateatteri: Bio Forum,Tammisaari

Leffakokemuksia: TAMMISAARI 2011:
Bio Forum (1912-!) Helene Schjerfbeckin katu 5
Satavuotiaan(!) elokuvateatterin nostalginen rauha...
.
Perinteiset yksisaliset elokuvateatterit ovat vaihtuneet kaupungeissa puoliteollisiksi huvikeskuksiksi, joissa voi olla parikymmentäkin katsomokoppia tiuhana rykelmänä. Levottomassa, meluisassa aulassa paukkumaissi levittää raskasta rasvankäryä makeisten huumaavan sokerintuoksun sekaan. Sähköiset pelikoneet rätisevät kakofonisesti ja nuorisolauma velloo pirteästi hälisten keskipäivästä aina myöhäisiltaan.
.
Mutta jossakin on vielä vanhoja rauhallisia pikkuteattereita, arkkitehtonisia muistoja vuosikymmenten takaa! Lähdimme tavallisena torstain arki-iltana Helsingistä Tammisaareen asti katsomaan Suomen toiseksi vanhinta toimivaa elokuvateatteria Bio Forumia (vuodesta 1912), joka oli jo täyttämässä sata vuotta!
.
Tammisaaren pikkukaupungin idyllistä pääkatua reunustivat kaksikerroksiset puutalot, yläkerrassa asuntoja ja alakerrassa liikehuoneita. Pääkatu teki kuvauksellisen mutkan. Edempänä näkyikin jo vanha keskustori, jonka varrella kaupungintalo, joka tosin oli elokuussa 2011 remontissa muovien alla.
.
Edellisestä käynnistä oli taas vuosia. Kaupungin nimikin oli ehtinyt muuttua Raaseporiksi. Mutta mielen pohjalla häilyi muistikuva, ettei Raatihuoneentorilta tarvitsisi ottaa montakaan askelta merelle päin ennen kuin vanha leffateatteri tulisi vastaan?
.
Oikein! Vaikka osoitekin on vaihtunut Suokadusta Helene Schjerfbeckin kaduksi, jalat veivät epäröimättä torilta parin pikku puutalon matkan alamäkeen, jossa pilkottikin poikittain jalkakäytävälle Bio Forumin maalattu kyltti. Puutalon katosta kohoutui teatterisalin korotettu holvi. Ulkoseinien lasilaatikoissa oli filmien mainosjulisteita.
.
Kiirehdimme ajoissa ostamaan lippuja, ettei "Apinoiden planeetan synnyn" viimeinen näytös jäisi näkemättä. Lastenfilmi "Autot 2" päättyi juuri ja päästi pienen tulvan perheitä ulos teatterista. Sitten katu autioitui, samoin kuin teatterin aula. Lipputiskin takanakaan ei ollut ristinsielua. Muuan rouva vain siirteli kalusteita lasten jäljiltä.
.
Perinteisen ohuen haaleanvärisen paperilipun paikkanumero oli tyhjä. "Voitte istua minne vain, keskelle salia", ehdotti liput myyvä rouva. Hinta oli silti nykyaikaa, 8,50 euroa. "Ovet avataan kymmentä vaille."
.
Puoli kahdeksaan oli yhä puolisen tuntia. Rantapuistikkoon ja venelaiturille käveli parissa minuutissa. Katu oli jatkuvasti autio. Epäilin, ettei muita katsojia tulisikaan, kunnes tarkasti kymmentä minuuttia vaille saapui kolmen nuoren tytön seurue. He valtasivat teatterin takarivin.
.
Kahdellatoista rivillä oli kullakin kahdeksan taittuvaa kangastuolia. Katsojia mahtuisi jopa 96. Puolivälin kuudetta riviämme edemmäs ei istunut ketään, mutta taemmas saapui viime hetkellä muutama poika ja nuoripari. Katsojia oli lopulta täysi tusina.
.
Alun mainosfilmi kertoi "Herra Popperin pingviineistä". Kenenkään pää ei ollut tiellä eturivillä, yleisö oli hiljaista ja vakaan rauhallista. Tuntui kuin olisin palannut 1960-luvun tunnelmiin, jolloin kävin Meranossa, Ritzissä, Kino Haagassa ja parissakymmenessä muussa teatterissa Helsingin puolen sadan valikoimasta. Tuntui viihtyisämmältä kuin pitkään aikaan.
.
Katsoimme elokuvan lopputekstien äärille asti, jolloin kaikki muut hätäisemmät nuoret olivat ehtineet jo poistua. Liput repinyt vahtimestari piteli edelleen ulko-ovea auki ja kiitti käynnistä ystävällisesti!
.
Pikkukaupungin elokuinen ilta alkoi hämärtyä tunnelmallisesti, kun lähdimme paluumatkalle Helsinkiin. Virisi halu kokea vanhanaikaisia elokuvatunnelmia pian uudelleen? Esimerkiksi Karjaalla muistin nähneeni vanhan teatterin, samoin kuin Loviisassa 'Kino Marilynin'. Joskus oli kai Porvoossakin...
.
Helsingin vanhin leffateatteri oli 2000-luvulle Diana (entinen Edison, entinen Lyyra) vuodelta 1910. Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin Elokuva-arkiston isännöimä Orion (entinen Athena) periytyy vuodelta 1928. Espoossakin on remontoitu vanha kunnon Kino Tapiola (1955). Hyvinkäältä voisi lähteä etsimään autiota Arenaa (1914) ja toimivaa Kinomaa (1955).
.
Muita pitkään säilyneitä vanhoja elokuvateattereita ovat
Riihimäellä Sampo (1917)
Mäntässä Säde (1918)
Joensuussa Tapio (1927)
Savonlinnassa Olavi (1936) ja Killa (1954)
Raahessa Huvimylly (1937)
Salossa Bio Salo (1938)
Oulussa Star eli Kuohu (1938)
Lappeenrannassa Kino-Aula (1938) ja Nuijamies (1954)
Kuopiossa Kuvakukko (1939)
Raumalla kahdeksi jaettu Hannu (1941)
Sodankylässä Lapinsuu (1948)
Paimiossa Kino (1955)
Vehmaalla Kuva-Tähti (1955)
(Listan lähde: Outi Heiskanen: Elohuvia. Elokuvateatterien kotimainen kulta-aika. Otava 2009)