torstai 10. syyskuuta 2020

684. Nordiska Museet 2020, Tukholmaan 68. kerran

Maaliskuussa 2020 lähdin melkein viimeiselle laivavuorolle Helsingistä Tukholmaan. Seuraavasta viikosta alkaen matkat peruutettiin korona-pandemian vuoksi.
.
Astuin Viking Linen Katajanokan terminaaliin klo 16:45. Olinko lähes ainoa matkustaja, yksin lippuautomaatilla, yksin lipuntarkastuksessa. Vasta liukuhihnaa eteenpäin kävellessäni jumituin jonkun harmaahapsen peräkärryn taakse, kunnes ohitin. Viking Gabriella, B4-sisähytti 5813, 5 euroa. Laivalla oli vain viidesosa normaalista matkustajamäärästä. Korona-uutiset olivat jo pelästyttäneet, vaikka pandemiaa ei ollut vielä julistettu eikä mitään rajoituksia asetettu. Venäläiset peliautomaateilla erottuivat matkustajaryhmänä.
.
Klo 17:40 istuskelin tunnin 7. kannen ikkunallisella arkadilla, katselin ulos, kirjoittelin tekstiviestejä, luin puhelimella Iltalehteä. Yleensä ikkunan äärellä täyttä, mutta väki vaihtuu nopeasti. Nyt 6:sta pöydästä oli käytössä 2-3 ja kussakin pöydässä istuttiin vain yhdellä kolmesta tuolista. Joku käytti kannettavaa tietokonettaan, kuulin siitä klo 17:50 uutiset. Elokuvaohjelmisto Gabriellan kannella 10 oli sama kuin Mariellalla helmikuussa: Spies + StarWars. ClubMar 8. kansi, esiintyjänä Marita Taavitsainen. Ulkona meri pimeni, rannan valot, laiva tuli vastaan.
.
TUKHOLMA 10.3.2020. Ruuhkan vähäisyyden vuoksi pääsin pihalle jo klo 10:10, kävelemään Slussenille. Märkä maa, välillä satoi vähän, käytin sateenvarjoa. Slussenin työmaan laajentumisen vuoksi rantaa kävelevän täytyi nousta hissillä (tai portaita) ylös tilapäiselle puiselle kävelysillalle, jota pitkin yli Stadsgårdsledenin, rantatien eteläpuolelle. Menin hissiin kuudenneksi, koronarajoituksista ei ollut vielä tietokaan, Tukholmassa ei kai myöhemminkään.
.
Slussenin Tunnelbana-aseman kaksi sisäänkäyntiä ovat hyvin pelkistetyt, pelkät käytävänsuut. Vartijat. Veräjävahdit. Olin edellisillä matkoillani harmikseni jäänyt vaille Tukholman Metro-lehteä, joten aloin tällä kertaa etsiä sitä jo varhain, ettei ehtisi loppua. Ei Metroa aamullakaan, en tiennyt että lehti oli lakkautettu Tukholmassa! (Syynä älypuhelimien yleistyminen. Kaikki tuijottavat junissa ja busseissa kännykkäänsä.) Helsingin sisarlehti HS-Metro lopetettiin kuukauden päästä pandemian vuoksi.
.
Kävelin suojatietä Gamla Staniin, ei liikennevaloa. Österlånggatanilta viistosti Saksalaisen kirkon ohi Suurtorille. Säätytalon ohi siltaa Norrmalmille, Sergelin torille. Vesisateen vuoksi aion viettää aikaa kirjastossa, kunnes iltapäiväksi kävelisin Pohjoismaiseen museoon Djurgårdenille.
.
KULTURBIBLIOTEK avautuu klo 11 ja löytyy maan alta, aivan Sergelin torilla kohoavan lasiveistoksen alta. Sinne mennään siis Kulturhusetin edessä kuopassa olevan alemman toritason kautta. Odotellessani kirjaston avautumista poikkesin kaupungin pienoismallia esittelevässä infohuoneistossa (nyt asiakaspalvelua tyrkytettiin). Kaupungin kartan päälle on rakennettu talojen pienoismallit ja asetettu läpinäkyvä lasikatto, jonka päällä asiakkaat kävelevät. Viihdyttävää, olen käynyt monesti, kolmiulotteiseen karttaan ei kyllästy!
.
Kulttuurikirjaston yläkerrassa, joka sekin on kellarissa katutasoon verrattuna, nyt teemana "Naistenpäivä 8.3." Kerran istuin täällä pitkään lukemassa Ruotsin antikvariaattien historiaa. Aina löytyisi jotakin uutta mielenkiintoista. Nyt laskeudun kuitenkin portaat alempaan kellariin, jossa mm. musiikkiosasto ja minua kiinnostava sarjakuvakirjasto, SERIETEKET, ruotsinsuomalaisen edesmenneen kirjastonhoitajan Kolehmaisen aikoinaan perustama.
.
Viivyn kirjastossa tunnin ja 20 minuuttia. Luen kirjana Lee Falkin (1911-99) "Taika-Jimin" 6 ensimmäistä sunnuntaisin ilmestynyttä jatkosarjakuvaa väreissä, n. 1937, mm. "Murhaajien valtakunta" (tuhotaan lilliputit), muina teemoina Sirkus, Robotti, Tyranni, joka päätyy maanviljelijäksi. Hauskin löytöni Serietekissä oli (ennen aikoinaan kuukausia kestänyttä muuttoa Kulturhusetin yläkerroksista tänne maan alle) sarjakuva-kirjasarja, jossa esiteltiin vitsikkäästi vuosikymmenten takaisia amerikkalaisia teinitytöille suunnattuja romanttisia rakkauskertomuksia (värillisinä sarjakuvina). Huvittava kuva menneen maailman asenteista. Alan lehtinimikkeitä oli paljon, aivan vastaavasti kuin kauhulehtiä ja rikosaiheisia ja villin lännen sarjakuvia.
.
Kävelin Hamngatania ja Strandvägeniä itään ja siltaa etelään Djurgårdenin saarelle. Saaren luoteiskulmassa ennen Skansenia on museokeskittymä, kuten Vasa-laiva, Peppi Pitkätossun Junibacken, Alkoholimuseo, Biologinen museo (suljettu, lopullisestiko, ennen kuin koskaan ehdin käydä), Aqvaria vesimuseo (suljettu), Merimuseon venehalli (muuttamassa teemaansa). Kävelen ulkona vanhalla kirkkomaalla: Galärkyrkogårdet. Estonia-laivan onnettomuuden muistomerkki, johon on kaiverrettu hukkuneiden nimet, niitä olen monesti ennenkin selaillut. Kello on 12:45. Pohjoismainen museo on ilmainen talvikaudella tiistaisin klo 13-17, odotan... Normaalisti 140 kruunua. Pari espanjaksi juttelevaa tyttöä lähestyy etelästä kohti museota, ja huomaan muitakin määräaikaa odottavia.
.
NORDISKA MUSEET. Museon ulkopuolella en näe mitään "mainosta" ilmaisuudesta, tiedon löytänee etukäteen vain internetistä. Portaikkoa, joku edellänikin, sisäänkäynti. eteishallissa kaksi kassaa, kahden puolin pömpeliä. Kysyn englanniksi ilmaisuudesta myyjältä, keski-ikäiseltä naiselta. Kyllä, kaikki muu ilmaista paitsi valtavan keskushallin vasempaan siipeen rakennettu komea tilapäinen näyttely "JÄÄ SULAA". Antarktis on koteloitu piiloon seinämien taakse.
.
STORA HALLEN. Suurikokoinen kuningas Kustaa Vaasan patsas, on jäänyt mieleeni jo 39 vuotta sitten. Hallin oikea siipi (pohjoinen) avoimena valopihana. Itäpuolella "1940-tals lägenhet" eli asunto lähes 80 vuotta sitten, elämyksellisen lavastuksena. 55 neliömetriä kokoa, miten siihen mahtuukaan 2 huonetta ja keittiö, eteishalli, pieni kylpyhuone (amme takaseinällä, ovelta pujotellaan sinne wc-pytyn ja lavuaarin välistä, ei ylimääräistä tilaa tai nurkkaa pyykinpesukoneelle!) Parveke. Olohuoneessa pari hyllyä kirjoja, noin 1,5 hyllymetriä. Radio on, jääkaappi on.
. Medelsvenssonin asunnon viereen on laitettu lasten Lekstugan. Hallin länsipuolella on museon kahvila-ravintola. Pohjoispäästä nousevat portaat 3. kerrokseen, sillä päähalli ja sisäänkäynti on 2. kerroksessa, jonne noustiin ulkona portaat). 1. kerros on maanpäällinen, maantasainen kellari.
.
Kolmannen kerroksen näyttelyitä: 1) August Strindberg, asuntonsa Blå Tornet ja maalauksia. 2) Brittiläistä muotia vuosikymmenten takaa. 3) Korut. 4) Lasten nukkekoteja. Meccano - koottavat tai rakennettavat lelut. Märklin -pienoisjunaradat ja muita leluja. 5) Bernhard. 6) Katettu ruokapöytä. 7) Traditiot.
,
Neljäs kerros: 1) Folkkonst. 2) Koti ja sisustus. 3) Småting, pientä esineistöä. 4) Sapmi - saamelaiset.
.
Ensimmäinen tai kellarikerros: Museokauppa, ei saa minua kiinnostumaan. Poistun museosta museokaupan kautta, suoraan maanpinnan tasolle, ilman ulkoportaita.
.
Kävelen takaisin keskikaupungille länteen. Hamngatan, bussiasema, juna-asema, poimin esitteitä. Ei ole jaossa sanomalehtiä, ennen on ollut ilmaiseksi jaossa Svenska Dagbaldet, bussiasemalta telineestä tai Stureplanilta jakajan kädestä. En löydä edes Metro-lehteä, jota yhä etsin.
.
Palaan Vikingin terminaaliin klo 15:58 (siellä pitäisi olla viimeistään klo 16, kun laiva lähteen 16:30). Passin tai henkilökortin tarkastus, vertailu onko matkalipussa oikea nimi. Eri tarkastusjonot kahdelle laivalle, minä olen ainoa, joka on menossa Gabriellalle. Cinderellalle risteilemään meneviä on useampia.
.
Seuraavana aamuna klo 9:30 käyn TaxFree-myymälässä, joka on väljempi asiakkaista kuin koskaan! Minäkään en osta mitään. Olisin vienyt tuliaiseksi vihreää menthol-tupakkaa, mutta sitä ei ole enää valikoimassa. Helsingin satamassa aulan lähtöruuhka kuin ennenkin, vaikka entistä pienemmällä ihmismäärällä. Ulkona sataa, kaivan jo rampilla sateenvarjon käsille repustani. Huumekoira nuolee kättäni ja mieltyy minuun niin, että haluaisi kulkea mukanani pitempäänkin nuolemassa, mutta sen isäntä naurahtaa ja vetää koiran pois. Toinen koira edempänä ei välitä minusta lainkaan.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti