maanantai 13. heinäkuuta 2015

504. Museojuna Seinäjoki - Kaskinen

Suupohjan radalta (Seinäjoki - Ilmajoki - Kurikka - Kauhajoki - Teuva - Närpiö - Kaskinen) lopetettiin henkilöliikenne jo 50 vuotta sitten n. 1965, mutta kerran kesällä, ainakin vuosina 2013 ja 2015, kulkee muiston vuoksi museojuna.
.
Lauantai-aamuna 27.6.2015 saavuin klo 9:n jälkeen Seinäjoen rautatieasemalle päästäkseni näkemään tuntemattoman rataosuuden. Helsingistä Ouluun kulkeva Pendolino saapui juuri raiteelle 1 ja yllättävän paljon matkustajia vaihtoi tunnelin kautta raiteelle 2, jossa odotti museojuna Dr13, tai ehkä osa aikoikin normaalijunalla Vaasaan raiteelta 3. Lapset hälisivät innostuneina!
.
Museojunan punaisen diesel-veturin perään oli kytketty ensin kaksi tummanruskeaa puuseinäistä vaunua, sitten kaksi siniseinäistä peltivaunua ja perään vielä 3 ruskeaa puuvaunua. Kävelin pitkälle "etelään" Helsingin suuntaan (oikeasti raiteet Seinäjoella luode-kaakko) viimeiseen seitsemänteen vaunuun asti. Laiturilla moni valokuvasi museojunaa.
.
Matkustajia oli vielä sen verran väljästi, että löysin oikealta eli koillispuolelta tyhjän välikön, jossa nenäkkäin 2+2 istumapaikkaa. Sininen kangas, korkea selkänoja, valkoinen "tyynyliina" pään alle, kova puinen käsinoja metalliputken päällä, pikkuinen pöytä ikkunan alla, pöydän alla roskakori, päitten yllä verkkohylly. Kun juna kaartaisi lähdön kulkusuunnastaan (luoteinen) ensin länteen ja sitten lounaaseen, siirtyisin auringon puolelta varjoon.
.
Lähtöaika oli aikataulun mukaan 9:30. Ensimmäinen kiinnostava tapahtuma oli erkaneminen pääradalta vasemmalle kaartaen. Suoraan olisivat raiteet vieneet Vaasaan ja oikealle kaartaen Ouluun. Rataristeyksen vieressä ja junasiltojen alla, maavallien takana, oli myös pääteiden risteys, josta "Pohjantie" eli moottoritie 19 koilliseen Lapualle, "Vaasantie" vt. 64 luoteeseen, sekä valtatie 67 länteen Ilmajoelle, aivan ratamme suuntaisesti.
.
Junaharrastajien konduktööri, eläkeikäinen opettajatar, saapui rahastamaan. Menopaluu 25 euroa Seinäjoki - Kaskinen, sama kiinteä hinta myös välipysäkeiltä. Rikoin 50 euron setelin, uskoen pienempiä seteleitä kumminkin tulvivan yllin kyllin vaihtorahoiksi. Monilla oli valmiiksi ostettuja lippuja, jälleenmyyjiltä Kaskisten kaupoistako?
.
Kaskisten Matkailu oli Kalarantapäiviään varten ("Kalaruokaa ja Käsitöitä") tilannut junamatkan palveluna joltakin rautatieharrastajien "Topparoikalta" tai museoveturiyhdistykseltä. Kaskisten virkamiesten tiedottaminen ainakin Internetissä oli heikkoa. Aikatauluja ja hintatietoja "ensi kesälle" saatiin vielä kesäkuun lopulla odottaa. Lippuja kerrottiin myytävän vain Kaskisten kivijalkakaupoissa, eikä kerrottu saisiko mitenkään muuten. Edes kielen vaihtaminen suomesta ruotsiksi ei auttanut. Pohjanmaan sanomalehdet julkaisivat kukin vuorollaan saman epämääräisen tiedotusmateriaalin puffina sanasta sanaan ilman minkäänlaista journalistista kunnianhimoa selvittää asiaa! Kesähessutko toimittajina?
.
Konduktööri kierrätti karttaa (minulla oli jo omani) ja kertoili matkustaneensa 1960-luvulla kesäisin näitä raiteita Myrkkyyn. Museojunamatkoilla pyritään kiinnittämään huomiota rapistuvan Suupohjan radan säilyttämiseen ylipäänsä edes nykyiselle tavarajunaliikenteelle.
.
Välipysäkkejä Ilmajoki, Palontien tasoristeys klo 9:51. Rata ja valtatie 67 edelleen tiiviisti vierekkäin, suuntana lounas, kunnes rata teki välillä mutkan länteen, Koskenkorvalle, eikä enää palannut lähelle tietä.
.
Kurikka, vanha rautatieasema klo 10:15. Välipysäkeiltä tulvi paljon lisää matkustajia vaeltamaan keskikäytävää, hyviä istumapaikkoja haeskellen Minuakin vastapäätä istuutui pitkälettinen blondi pikkupoikansa kanssa ja vasemman puolen välikköön sukulaisiaan, 3-vuotias leikkivä pikkupoika, tämän mielikuvituksellisia karttoja piirtelevä isosisko sekä isoäiti. Perheen nuorin kulki ilmaiseksi ja isommat lapset maksoivat 10 euroa.
.
Ikkunan maisemissa näkyi joskus loputonta, tasaista, vihreää peltolakeutta! Välillä tasoristeyksiä tai kauniita vanhoja asemarakennuksia.
.
Kauhajoki 10:43. Kulkusuunta muuttui lounaan sijasta länteen kohti Teuvaa. Vaunussa kierteli soittamassa naispuolinen hanuristi. 3-vuotias huvitti täsmällisillä kommenteillaan: "Olipa hyvä!"
.
Teuva, Auralan tasoristeys klo 11:19. Kulkisuunta edelleen länteen. Junan läpi kulki komeljanttareita, harrastajanäyttelijöitä esittämässä entisajan hölmöjä maalaismuijia, piikoja, tolloja ukkoja sekä poliisiakin.
.
Perälä (kylä Teuvalla) klo 11:28 ja ruotsinkielinen tomaattipitäjä Närpiö vanhoine rautatieasemineen klo 11:46. Kulkusuunnaksi muuttui lounas, kohti Kaskisten saarta, jonne silta. Aikoi sataa rankasti vettä, mitä säätiedotus oli pitkään uhkaillutkin rannikolle!
.
***
.
KASKINEN, perilläoloaikaa "Kalarantapäivillä" yli neljä tuntia klo 12:05-16:30. Loikka alas junan portailta. Osasta vaunuja näytti olevan melko helppo laskeutua maahan korkean laiturin puuttuessakin, kun rautaisia ulkoportaita oli jatkettu niiden taittuvillako lisäosilla? Sellaisiapa kaipasin Lahti-Heinola -höyryjunan väliasemallakin Vierumäellä junaan kavutessa.
.
Kaskisten keltaiseen vanhaan puiseen asemarakennukseen syntyi suuri ruuhka, kun "kaikki" 300, 400, ehkä puolen tuhatta matkustajaa menivät hakemaan infotiskiltä karttaa, mustavalkoista A4 monistepaperia, ja iso osa jäi vielä sateella sisätilaan nauttimaan kahvilan hernekeittoa.
.
Kaskisissa on helppo ruutu-asemakaava. Korttelit pitkiä pohjois-eteläsuunnassa ja lyhyitä itä-länsisuunnassa. Kuten vastaavasti koko kaupunki on kapea itäkaakosta länsiluoteeseen ja pitkä pohjois-koillisesta etelä-lounaaseen.
.
Vain viisi korttelia on junaradan ja meren länsirannan välissä. Vastaavasti viisi katua: Vuorikatu, Kirkkokatu, Bladhintie, Aleksanterinkatu, Raatihuoneenkatu, Satamakatu.
.
Lähdin kävelemään Kuningas Kustaan katua länteen, kuten satajalkaisena valuva muu ihmiskulkue. Vaihtoehtona oli 5 euron bussikuljetus kaupungin luoteiskulmaan Kalarantaan. Poikkesin heti kokeilemaan Erik Kråkströmin suunnitteleman modernin kirkon ovea, päästäkseni sateelta suojaan. Suljettu, lukossa. Perääni kirkolle kääntynyt osa ihmisjonosta pettyi myös tulokseeni.
.
Karttaan oli merkitty seuraavia kohteita: Aseman Cafe ja Info. Savipaja Murray ja avoin puutarha sekä Bladhin Puoti käsitöitä (lounaassa). Baba Food pizza kebab. Cafe Kung Gustaf. Tori Cafe. Vierasvenesataman Cafe. Hotel Kaske ja Pianobar. Cafe Johannes. Ravintola Sininen Hetki. Kotiseutumuseo ja Cafe. Camping ja Cafe (koillisessa).
.
Luoteeseen Kalarantaan oli merkitty: Nina's Cafe, Sea-Charter - savukalaa, Nicethings - lättyjä ym, Savustamo - Sepon lohikeittoa, Vanhan tallin taidenäyttely, Myllyllä lapsille kummituskivaa, Koululla Mairen kalasoppaa ja Ellun janssoninkiusausta.
.
Tuollaisten kohteiden välillä junantuomat kävelyturistit suunnistelivat. Kaskislaiset itse pysyivät sateella lauantaina sisällä, ellei autolla tarvinnut lähteä kauemmas. Sievä puutalojen kaupunki. Jotkin ikkunat oli varustettu juorupeileillä katuelämän tarkkailemiseksi.
.
Asemakaavassa huomiotani kiinnitti, miten jalkakäytävä saattoi olla yhden talon kohdalla asfaltoitu, toisen hiekkainen tai mustilla pikkukivillä katettu, kolmannen mustan mutainen, neljännen villin ruohoinen, viidennen kohdalla ei ollenkaan. Yhden mahtavan kokoisen marjapuuronpunaisen tornillisen kivitalon valokuvasin, paloasemankohan.
.
Rannan lähellä oli kaupungintalo ja sen viereisessä yksikerrostalossa kirpputori, joka veti joukon meitä turisteja. Piha oli mutainen ja liejuuntunut, täynnä lätäköitä, ikävä pikkukengillä. Keskustan Spar-kauppa oli suljettu ja tyhjä. Olin kaiketi siellä käynyt 20 vuotta sitten.
.
Koko kaupungin ainoa ruokakauppa taisi olla vaatimaton "Sale" huoltoasemalla, kaukana junaradan itäpuolella, kaupungin kaakkoislaidalla, ohikulkutien varrella. Sinnepäin mentiin tehtaalle. Tunneli ohikulkutien ali kävelijöille ja pyöräilijölle. Itäpuolella myös hautausmaa ja metsäpolku kartanolle, mutta liian pitkä ja huonokulkuinen sateella.
.
Kaupnngissa oli Antikvariaatti Elsa, Suutarinkatu 8. Tavallisen omakotitalon ulko-ovessa luki aukioloajat, ei minkäänlaista näyteikkunaa. Liekö sisällä kirjahylly olohuoneessa? Jäi poikkeamatta. Ei ainuttakaan kulkijaa lisäkseni koko kadulla.
.
Kalarannassa oli tuulimylly, joukko tilapäisiä myyntikojuja, markkinarihkamaa. Liejuisia polkuja, joista kaikille en voinut mennä vailla kumisaappaita. Junaradan yli pääsi tasoristeyksissä itäpuolelle, jossa pienvenesatama, rauhallisia rantoja vailla ristinsielua - karttamerkintöjen puuttumisen takia.
.
Kaskisten länsi-itä-suuntaiset lyhyet poikkikadut pohjoisesta etelään: Sulkukatu (Luotsinkatuna radan itäpuolella), Prinssi Eerikin katu, Kalastajankatu, Pyhän Eskilin katu, Puistokatu (Merikatuna
radan itäpuolella), Kuningas Kustaan katu (Tori lännessä ja Vaasankatuna radan itäpuolella), Koulukatu (Närpiönkatu), Ruotsinkatu (Hudikinkatu), Suutarinkatu (Maribonkatu), Tervahovinkatu (Namsoksenkatu), Cneffinpolku. - Roopertinkatu seurasi rataa itäpuolella.
.
Menin paluujunassa viimeiseen vaunuun, eteläisimpään (vaunujen kulkusuunta ja järjestys vaihtui, sillä veturi oli siirretty toiseen päähän.) Jotkut ihmiset etsivät kuulemma itselleen samoja paikkoja kuin tullessaan, mutta tilaa tuntui riittävän kaltaiselleni paikanvaihtajallekin.
.
Paluuaikataulu: Kaskinen 16:30, Närpiö 16:48, Perälä 17:05, Teuva 17:14, Kauhajoki 17:50, Kurikka 18:16, Ilmajoki 18:43, Seinäjoki 19:05. Puhuin hetken puhelimessa, kun joku soitti. Vaunussa kuului liikaa muidenkin pölinää, mikseipä minunkin. Lähetin multimediaviestejä kuvin. Siispä ympäristön seuraamisen intensiteetti oli jälleen kerran alentunut paluumatkalla! Katsoin komeat rautatieasemat, kun niitä vastaan tuli. Istuin paluumatkalla junan itäpuolella, tullessa länsipuolella, molemmilla kerroilla oikealla.
.
***
.
Mitä muita museojunamatkoja voisi vielä kokea?
Tuomioja - Raahe?
Toijala - Valkeakoski?
Vilppula - Mänttä?
Jyväskylä - Hankasalmi jne.
Jyväskylä - Laukaa - Suolahti jne.
Nurmes - Kontiomäki?
Joensuu - Outokumpu - Juankoski - Siilinjärvi?
Kapearaidejuna Uudenkaarlepyyn Kovjoella?
.
(Aiemmin Kuntabongarissa Lahti - Heinola, Lahti - Loviisa, Humppila - Jokioinen, Turku - Uusikaupunki, Turku - Naantali, Kokemäki - Rauma, Hyvinkää - Karjaa, Helsinki - Porvoo)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti