perjantai 16. heinäkuuta 2010

357. SUOLAHTI

Asukkaita 5 tuhatta (5022 vuonna 1963), EU-kannatus 41,3 % (1994)

(Suolahti ja Sumiainen yhdistyivät Äänekoskeen v. 2007 alusta)

Miksi? Uinuva satamakaupunki

Milloin? Perjantaina 18.7.2008

Ajoimme Sumiaisista Suolahden pikkukaupunkiin. Kadulla oli viitta keskustaan ja satamaan. Vanhoissa kartoissa rautatieasema sijaitsi eri päässä tietä kuin satama, etelässä, mutta nyt asemalle oli "pääsy kielletty" ja satamaan oli rakennettu junalaitureita numeroilla 1-3. Liekö museon luomista, jollei sentään Jyväskylän lähijunaliikenteen renessanssia? Liittyisikö taannoisiin höyrylaivojen ja höyryjunien höyryfestivaaleihin?

Sataman toiminnasta ei ollut muuta merkkiä kuin laivalaituriksi rakennettu rantatöyräs. Jyväskylään kulkevasta laivasta ei näkynyt aikatauluakaan. Kummallisen nukahtaneelta pikkukaupungilta Suolahti vaikutti, vuodesta 2007 Äänekosken nukkumalähiöksi liitettykin. Paikka johon voisi sijoittaa kauhunovellin? Kuollut ja tarkoitukseton paikka? Jokin tehdasko oli syy Suolahden olemassaoloon?

Jatkoimme Laukaalle, jossa katsoimme Kuusaan komeaa sulkua. Laiva Suolahti - Jyväskylä kulkee siitä.

SUOLAHTI 5 k 41,3
K: Tiilikirkko 1940 G. Henriksson
K: Alttaritauli 'Tulkaa minun tyköni' A. Danning
K: Siunauskappeli 1958 E. Pitkänen
K: Ortodoksinen pyöröhirsinen tsasouna 1976 Esko Aro
M: Kotiseutumuseo
P: Sankarivainajien muistomerkki 'Liekki' 1947 M. Rehtijärvi
P: Lastaajat-patsas 1982 Tapio Junno, Keskuspuisto
P: Kurjet-patsas 1984 E. Kananen
R: Keski-Suomen Opiston jugend-päärakennus 1912 R. Blomstedt
R: Pörrin maantiesillat Luijan kosken niskalla
N: Riihivuori, Sirkkaharju, Tiitisenkallio, Kirppuvuori
N: Vesitorni, Kylämäki
V: Keitele

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti