perjantai 16. heinäkuuta 2010

344. SIIKAJOKI

Asukkaita 1 tuhat (1673 vuonna 1963), EU-kannatus 38,8 % (1994)

(Ruukki yhdistyi Siikajokeen v. 2007 alusta)

Miksi? Siikajoen taistelun historialliset muistot?

Milloin? Tiistaina 18.7.2017

Ajan Onnibussilla Helsingistä Raaheen (4 euroa). Todellisuudessa Onnibussin Raahen-pysäkki on Pattijoella, 5 km Raahesta itään, mutta Pattijoki on toki liitetty Raaheen vuonna 2003.
.
Kävelen kilometrin Pattijoen keskustaan Siikajoentien varteen. Odottelen klo 8:47 saapuvaa, Raahesta klo 8:40 lähtenyttä Karhun Liikenteen bussia, joka kuljettaisi minut 20 km Siikajoen keskustaan Keskikylään eli "Siikajoenkylään". Pysäkillä ei odota muita, vaikka hieman odotan viereisestä rivitalosta ulos tulevaa tyttöä, joka kuitenkin kävelee pohjoiseen.
.
Valkoinen pikkubussi punaraitalivreessä pysähtyy. Kyljessä lukee Oulaisten Liikenne, joka yhtiö onkin ostanut Karhun Liikenteen. Liukuovi oikeassa kyljessä, edessä kuljettaja ja yksi matkustajapaikka oikealla, sitten pari-kolme penkkiriviä vasemmalla, joille mahtuu 3 ihmistä, sekä peräriville 4, eli tusinan verran matkustajapaikkoja.
.
Ystävällinen kuljettaja pyytää ensin 6,10 euroa, mutta "jäänytkin vanha hinta" myöntää, kun ehdotan 5,50 euroa, jonka katsoin Internetistä ja joka minulla on jo lantteina kourassani. Saan matkalipun, jossa lukee 20 km, Käkelän Liikenne, Raahe (jonka senkin on Oulaisten Liikenne ostanut, samoin kuin osti myös bussiyhtiöt Kamusen Liikenne, J.E. Klemetti sekä K. Hollanti).
.
"Tuli sade! - Mukavaa ettei tarvitse aina yksin ajaa", kiittelee kuljettaja. "Talvella kulkee koululaisia paljon, kesällä tyhjää." Reipasta vauhtia ajetaan Siikajoentietä, nopeusrajoitus 80 km, yli Olkijoen (ja ohi Olkijoen Rauhanpirtin? jonne asti tien ja peltojen välissä kulkee myös kävelytie).
.
**
SIIKAJOKI, kunnanraja. Peltoja, välillä metsiä, ajetaan ohi Tauvon (kalasatama) ja Merikylän tienhaarojen sekä golfkentän! Taajama-alue. Käännytään oikealle itään tai kaakkoon taajaman keskustielle ja pysähdytään klo 8:05 Sale-myymälän eteen. Kuljettaja vie tavaralähetyksiä sisälle kauppaan.
.
Minä jään seisomaan osuuskaupan eteen sadekatokseen, sillä sataa juuri rankasti. Räplään kännykkääni. Pihalla seisoo pari-kolme henkilöautoa; joku asiakas lähtee ja toinen saapuu, kolmas tulee polkupyörällä.
.
Käkelän pikkubussi jatkaa matkaansa kohti Ruukkia ja Paavolaa. (Paavola ja Revonlahti on yhdistetty Ruukiksi ja Ruukki on yhdistetty Siikajokeen - Siikajoki on kaikille kunnille yhteinen joki ylä- tai alajuoksulla.
.
Kävelen ensin itään katsomaan vanhaa siltaa yli Siikajoen. Tienpätkällä on maalaismainen liikerakennus, sisältäen baarin "Huitsin Nevada" ja yksityisyrittäjien palveluja. Lähden kävelemään 3-4 km pohjoiseen Siikajoen kirkolle. Ylitän tien 813, joka vie uudelle sillalle Siikajoen yli kohti Lumijokea, n. 25 km, ja jolla on yllättävän paljon liikennettä, kuorma-autojakin lasteineen.
.
Siikajoen kirkonkylään vievän tien varrella on varsin hyvinvoivan näköisiä maataloustiloja. Henkilöautoja kulkee toisinaan. Tulen risteykseen, josta tienpätkä viitoin Kirkko 1 km, Muistomerkki 0.7 km. Joku nuorimies rakentaa parhaillaan uutta taloa vanhan talon viereen.
.
Kirkon pysäköintialueella on kolmekin erilaista selostustaulua Siikajoen taistelusta 18.4.1808. Havupuun tuuhea oksa laskeutuu katokseksi Matti Visannin v. 1934 veistämälle muistomerkille, joka on betonista pyöräytetty luonnonkivillä täytetty suuri raskas pallo. Vanhan puukirkon (1701) edessä on kellotapuli, jonka läpi on tapana kulkea kirkkoon, sekä hautausmaa rauta-aitoineen.
.
Läheistä kustavilaistyylistä pappilaa en huomaakaan. Sataa vettä, koira haukkuu, enkä etsiydy pikkuteille hakemaan jokirantaa, vaan alan kävellä takaisin etelään kohti Pattijokea (23 km). Historiapolun neljäs selostustaulu kertoo Siikajoen aiemmasta kulku-uomasta (satojen vuosien takaa), joka näkyy leveänä painaumana peltojen ja tien poikki.
.
En palaa enää Siikajoen kyläkeskuksen Sale-kaupalle asvalttitietä 8120 (Merikyläntie) vaan lähden oikaisemaan hiekkatietä "Vanha Maantie", joka on yksityistie metsän ja peltojen halki. Siikajoen monitoimitalon kirjaston olisin halunnut nähdä, jos se olisi ollut auki (kuten vain maanantaina).
.
Ennen pitkää päädyn asvalttitielle 813, jota bussilla ajoin toiseen suuntaan. Pattijoelle tulee Siikajoen kirkolta kävelyä noin 21 km, ja sitten Pattijoelta Raaheen edestakaisin 5+5 km. Kunnanrajalle asti Siikajoen postilaatikoiden numerot ovat nousseet runsaaseen 1100:een ja sitten Pattijoen eli Raahen puolella numerointi alkaa laskeutua myös noin 1100:n tienoilta. Vesisade harmittaa, mutta erityisesti rajut, kieppuvat tuulenpuuskat, jotka kääntävät sateenvarjon nurin tai tekevät sen hyödyttömäksi.
.
***
PATTIJOEN puolella vesi Olkijoen vanhan sillan alla on tavattoman ruskeaa, kuten oli Pattijoenkin. Olkijoen puisen koulun eteläpuolella kyhjöttävän vanhan, erikoisen näköisen punaisen puurakennuksen oletan Olkijoen Rauhanpirtiksi, vaikka en havaitse mitään kylttiä. Itsenäisen Pattijoen aikaan pirtti on ollut museona avoinna sunnuntaisin klo 12-14. Ruotsin majuri Adlercreutz ja Venäjän kenraaliluutnantti Kamenski sopivat talossa 19.11.1808 Suomen sodan sotatoimien lopettamisesta. Olkijoelta on Pattijoelle vielä 5 km, mutta jo kävelytietä kapean tienpientareen sijasta.
.
Pattijoella istun puoli tuntia sateelta suojassa. Lepuutan jalkojani ja pitkällä kävelyllä jäykistyvää alaselkää. Näen Oulaisten Liikenteen päivän toisen bussivuoron klo 14:07 sujahtavan ohitseni Siikajoentietä kohti Siikajoenkylää. - Raahen paikallisliikenne ilmoittaa liimatuin lappusin olevansa kesälomalla koululaisten kesäloman ajan; aikataulujen sijasta toivotetaan "Aurinkoista kesää!" bussikatoksien seinillä.
.
Kävelen iltapäiväksi ja illaksi Pattijoelta edestakaisin Raaheen, 5 km suuntaansa.

SIIKAJOKI 1 38,8
K: Puukirkko (kolmas) 1701
K: Alttaritaulu 'Kristus Getsemanessa' 1771 Mikael Toppelius
P: Siikajoen taistelun 18.4.1808 muistomerkki 1934 Matti Visanti
P: Parkinkiskojan patsas, Martti Väänänen
M: Kotiseutumuseo
R: Kustavilaistyylinen pappila
L: Alapään ja Mateenpyrstön hiekkaharjut
L: Tauvon lentohiekka-alue
V: Ulkonokan hietikko
V: Tauvon kalasatama
V: Siikajokisuu, lintuvesi
V: Siikajoki, Perämeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti