torstai 22. heinäkuuta 2010

438. YLÄNE

Asukkaita 2 tuhatta (3415 vuonna 1964), EU-kannatus 30,7 % (1994)

(Yläne yhdistettiin Pöytyään vuoden 2009 alusta)

Miksi? Vanha puukirkko 1663, korjattu 1782

Milloin? Tiistaina 5.6.2012

Säkylän Pyhäjärvi on upean avara. Laineet lyövät rantaan. Kuuleeko rannalla olija sekä lähelle että kauas tulevat aallot? Märkään hiekkaan painuvat kengänpohjan kuviot.

Yläneen kirkonkylä - kuntakeskus (entinen) - sijaitsee Säkylän Pyhäjärven eteläpäästä, järven rannalta vain kolmisen kilometriä kaakkoon, sisämaahan. Isojen valtateiden risteykseen näkyi ensin kaakkoispuolella peltojen yli kirkko torneineen, mainio maamerkki. Sieltä pieni kylä löytyi omasta rauhastaan kilometrin päässä risteäviltä maanteiltä, oman kylätien varrelta.

Puukirkon päädyssä oli mainio länsitornin häkkyrä, johon kuului päällekkäin ikäänkuin sipulia, pallukkaa, sylinteriä, jyrkkiä kattolappeita välillä ja tornin ikkunaluukkuosa (kirkonkelloineen?). Ristikirkon suuri harjakatto oli jyrkkä ja sen kanssa ristiin kulki poikkilaiva, jonka päissä sivuovet.

Ympärillä oli tuuheasti puustoa ja jouduin kiertämään kirkkoa ympäri, ennen kuin löysin pihalta pohjoisesta aukon, josta saatoin piirtää kuvan. Hautausmaalla kirkon ympärillä kuhki pari paikkakuntalaista.

Sitten jatkoimme ajoa kylänraittia pitkin etelään. GPS salli reitin vaatimatta U-käännöstä. Miellyttävän, tunnelmallisen pikkukylän palvelut olivat tiukasti kylätien varrella. Ylitimme pienen puusillan länteen ja palasimme "maaseutukierrokselta" Lietoa kohti etelään vievälle maantielle.


YLÄNE 2 30,7 Per. 1869
K: Puukirkko 1663, korjaus ristikirkoksi 1782 Mikael Piimänen
K: Alttaritaulu 'Kristus otetaan ristiltä' 1847 J.Z. Blackstadius
M: Kotiseutumuseo, talonpoikaisrakennusryhmä
R: Huvitus-tila (Suomen omenanviljelyn kehto), ent. tyttökoti
R: Tourulassa ent. lasitehdas, ruukinkartanon empire-rakennuksia
L: Vaskijärven luonnonpuisto 1956, keidassuo
L: Kurjenrahkan kansallispuisto 1998
L: Pyhän Henrikin saarnatie, lepopaikka 'Munkkien levo'
L: Kuhankuono, 7 kunnan yhteinen rajakivi, retkeilyreittejä
L: Kattilakallion hiidenkirnut, Takalevon kirkko, pirunkirkko, luolakallio
L: Valasranta, hiekkaranta
V: Pyhäjärvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti